Lukijat

maanantai 21. elokuuta 2017

Työhönpaluuahdistus

Auuuh, jopas iski kova työhönpaluuahdistus. Ihan vasten kasvoja iski, yhtäkkiä ja yllättäen. Mieli on maassa monestakin asiasta eikä mitään valopilkkuja oo näkyvissä. Loppuviikkoa kohden varmaan turtuu. Jääkausinainen oli onneksi sentään leppynyt.

Huhhuh, mitenhän tästä syksystä ja talvesta taas selviää? Tuntuu niin ylitsepääsemättömän raskaalta pelkkä ajatuskin.

Tapasin mies nro kolmosen lauantaina. Kipinöi kyllä lujaakin, mutta nyt ei voi siihen tuleen jäädä makaamaan ihan itseni vuoksi.

Mies nro kakkosen ajattelin feidata. Kokeilen miltä se tuntuu. Toistaiseksi aika oudolta.

Pitäis löytää jostain miehet nro 4 ja 5 niin pysyisi rytmi oikeana eikä tulisi takerruttua kehenkään.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kattoremppaa ja alastomuutta

Tapahtui viime viikolla. Olin juuri suihkusta tultuani kylpytakki päällä ja hiukset pyyheturbaanilla. Kello oli varmaan jotain kymmenen ja yhdentoista väliltä, mutta koska olin lomalla niin ei ollut varsinaisesti kiire. Makoilin sängyllä ja kuivattelin. Oveen koputettiin. En odottanut ketään joten ignoorasin sen. Oveen koputettiin uudelleen ja hetken päästä kuulin miten ovi naksahti auki. Voi perkele, ajattelin. Maalla kun tapana on marssia sisään jos ovea ei ole lukittu. On tapahtunut ennenkin. Vannoin episodin jälkeen että jatkossa alan pitämään ovea lukittuna.

Säntäsin kylpytakissani ovelle ja kattomyyjähän siellä. Halusi mennä kattoo kattoo ja tehdä tarjouksen. Oli vähän kiire lähteä lomareissulle, joten myyntipuheet jäi lyhyeksi.  Onhan mun tiilikatollani ikää päälle 60 vuotta niin kyllähän mä tajuan että riskejä alkaa olemaan. Ja RH:n kattoprojektia seuranneena tajuan, että ennemmin on parempi kuin myöhemmin. 60 vuotiaan katon kohdalla kyse ei ehkä enää ole siitä ennemmin-skenaariosta. Ilmoitin moneen kertaan että ei mulla ole varaa nyt tehdä mitään kattoremppaa. Mies lähti ja mä lähdin sangrialle Helsinkiin. Olipas varsin mukava päivä ja ilta, tyttöjen juttuja (eli keskustelua miehistä, miesten idariudesta ja siitä miten ilman miehiä on näköjään kuitenkin vaikea olla).

Seuraavalla viikolla lojuin taas sängyssäni (alasti) ja heräilin. Kuulin oveen koputettavan ja päätin ignoorata taas asian ja leikkiä etten ole kotona. Oveen koputettiin uudelleen ja kuulin oven naksahduksen. Ajattelin että voi vitunperkele sentään! Ovi ei ole ollut lukossa ja mitä mä nyt teen, oon alasti sängyssä, mies tuossa kolmen metrin päässä ovella. Pomppasin sängystä, huusin "ootas ny hetki" ja kiitin universumia kun oli jättänyt kylpytakin makkarin tuolille, enkä esim. kylppäriin! Sain sen sähellettyä päälle ja sännättyä eteiseen (eli astuttua kolme askelta). Kattomieshän se siinä. Tuli mittaamaan niin kuin oli sovittu! Mun mielestä me kyllä sovittiin että soittaa ennen kuin tulee, eikä päivästäkään ollut puhetta. No, se meni mittaamaan kattoa ja mä puin päälle. Kyllä hieman nolotti. Asiaan liittyy vielä noloutta lisääviä asianhaaroja, joita en kehtaa edes kirjoittaa. Teki tarjouksen, joka ei ollut niin paha kuin mitä olin ajatellut. Lupasin harkita ja pohtia ja lähdin seuraavaan kesälomareissuun siskon mökille.

Olen ollut noiden episodien jälkeen vainoharhainen ja kuullut kuviteltuja askelia hiekkatielläni. Tänään kuulin taas jotain ja säntäsin ikkunaan. Kattomies perkele! Voitonriemuisena tajusin että hahaa, mullapa onkin kesämekko päällä! Voitonriemu hieman haihtui kun tajusin olevani täysin ilman alusvaatteita. Eihän mun keski-ikäinen rintavarustus enää niin terhakkana ole. No, ei voinut mitään. Selkä suoraks ja tissit tötterölle ja avaamaan LUKITTU ovi. Kattomies halusi tulla kertomaan päivän erikoistarjouksen. Aaaargh. No, pitkällisten vääntöjen jälkeen päästiin kauppoihin. Mä tiedän että se oli fiksu ratkaisu, mutta en tykkää kyllä lisälainasta. En mä sitä olis tullut tehneeksi kuin vasta sitten kun paskat on housussa jos en olis tehnyt sitä nyt. Ei mulla tule koskaan ajatusta että "hmm... mulla olis tässä 13 300 ylimääräistä rahaa että mitäs mä sillä tekisin, teenpä kattorempan". Harrastin hieman verosuunnittelua ja jaoin homman kahdelle vuodelle ja saan kahdelle vuodelle kotitalousvähennyksenkin. Hommasta kun on puolet työn osuutta niin tuleehan siitä jonkin verran sitten takaisin.

Summa summarum, lomaani on rytmittänyt kattomiehen yllätykselliset visiitit. Mulla kun on tälle vuodelle jo kotitalousvähennysjuttuja niin mun pitäisi ilmoittaa että minkä osuuden laskusta haluan tälle vuodelle ja minkä ensi vuodelle. Ehdotin että laittaisin miehelle sähköpostia, mutta mies sanoi hyvin topakasti ja virnuillen että ehei, hän tulee ohi ajaessaan käymään :D. Veikkaan että olin kyllä yksi erikoisemmista asiakaskohtaamisista :D

Onneksi osaan nauraa itselleni, tää oli taas semmoinen case, jota varmaan harvalle tapahtuu. Onneksi mies oli sen verran vanha ettei mitään vielä oudompaa tapahtunut kuin mitä tapahtui...

maanantai 14. elokuuta 2017

Mahtavaa!

Just tänään mä nautin ihan suunnattomasti sinkkuudesta ja yksin asumisesta. Kävin retkeilemässä hetken mielijohteesta läheisessä kansallispuistossa ja tuntui niin hyvältä. Ystävä kysyi että veikö Mies nro 2 mut sinne retkeilemään. Vastasin että ihan menin itsekseni, koska ei tässä parane odotella että seuraa saisi tai jää muuten elämättä tässä odotellessa. Sitäpaitsi Miehen nro 2 kanssa tuskin edes tulee toisia treffejä ainakaan ennen joulua. Mielenkiinto kyllä hiipuu tällä tahdilla. Sitten vain seuraavia kehiin :)

Mutta siihen varsinaiseen asiaan. Sinkkuuteen ja yksin asumiseen. Päässä alkoi listautumaan asioita joista nautin:

-saa päättää ihan itse menemisistään ja tulemisistaan
-jos ei huvita siivota niin ei tarvitse
-voi käydä vessassa ovi auki
-ei tarvitse heräillä kenenkään kuorsaukseen (omaani en herää)
-ei ole pakko tehdä ruokaa tai käydä kaupassa
-voi viettää päivän netflixin kanssa sängyssä jos tuntuu siltä

Alan pikkuhiljaa pääsemään taas tähän hyvään fiilikseen sinkkuudesta. Enhän mä kenenkään kanssa asunut ole piiiitkiin aikoihin, mutta vaikkei parisuhteessa yhdessä asukaan niin kyllä sen toisen on ottanut silti huomioon varsinkin menoja suunnitellessa. Tämän päiväisen retkenkin olisin varmaan jättänyt odottamaan aikoja jolloin olisin saanut sen tehdä sen rakkaan kanssa.

Huomenna pölähdän vähän ex tempore siskon tyttöystävän mökille ja nautin mökkifiiliksestä yhden yön verran. Sen jälkeinen loma on vielä auki ja hyvä niin. Voi tehdä ex tempore-asioita tai olla tekemättä, ihan miltä sattuu tuntumaan :)





Okei, myönnän että ei ollut kivaa olla yksin viikonloppuisen myrskyn aikana ja on hetkiä jolloin sitä toista kaipaisi. Hyvä fiilis on nyt siitä huolimatta :)

lauantai 12. elokuuta 2017

Opettaja

Olen miettinyt että onkohan mun tarkoituksena olla "opettaja". Saada miehet ymmärtämään itseään ja oppimaan elämästä, naisista, seksistä, itsestään. Olen miettinyt asiaa ennenkin, mutta nyt ehkä hyväksyvällä ja tyynellä tavalla oivaltaen.

En etsi autettavia vaan niitä sattumalta ilmestyy.

Otetaan esimerkiksi mies nro 1. Suorituspainemies. Hän kertoo jo aikaisessa vaiheessa miten hänellä on suorituspaineita seksin suhteen, joten edetään rauhassa. Selvähän se, mä ymmärrän, tsemppaan, annan aikaa, teen kaikkeni siloittaakseni tietä sillä saralla. Onhan mulla kokemusta lerppamiehistä. Homman mentyä finaaliin mies feidaa. Mission accomplished. Mies korjattu, joten tehtäväni miehen elämässä täyttyi ja hän sai itsevarmuutta ja mä sain lisää kokemusta lerppamiesten kanssa toimimisessa.

Jokainen kohtaaminen opettaa myös mulle jotain elämästä, miehistä ja itsestäni, joten onkohan se kuitenkaan niin huono juttu tutustua ihmisiin joiden "specsit" eivät olekaan täydelliset.

Huomaan saavani kiitosta siitä että olen hyvä kuuntelija, auttaja ja että osaan kysyä oikeita kysymyksiä jotka antavat ajattelemisen aihetta. Mä olen kehittynyt näissä avioeroni jälkeisissä vuosissa ihan hemmetin hyväksi terapeutiksi.

Nyt taidan levittää taas isot siipeni ja pyöräyttää Tinderkierroksen käyntiin ja kerätä taas uuden joukon opetuslapsia siipieni suojaan :). Onkohan mulla joku jeesussyndrooma just nyt menossa? Ehkä on ja ehkä napsahdan tästä tilasta pois nopeammin kuin arvaankaan, mutta tänään tuntuu taas kovin valaistuneelta olo.

ps. mies nro 2 ja 3 ovat jollain tavalla vielä olemassa. Eivät ole vielä valmiita siis :)

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Menneisyyden traumoja

Tänään oli ihotautipolilla kontrolli. Se meni ihan hyvin. Koska olin samoilla suunnilla kuin missä Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti asuu, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohdata traumani. En ole pystynyt sen koommin käymään siinä kaupungissa kun sieltä viimeistä kertaa sen miehen luota lähdin puolitoista vuotta sitten. Pelkkä ajatus sai kuristamaan kurkkua, rintaa ja kyynelkanavia.

Päätin että tänään se tapahtuu perkele vaikka henki menisi. No ei se mennyt. Kyllähän mä suurimman osan matkasta itkin, mutta hieroin oikein kunnolla suolaa haavoihin reittivalinnallani. Oikein viimeisen päälle ja riskillä. En törmännyt onneksi mieheen vaikka talon ohi reittini menikin. Onpahan nyt sekin pois alta.

Siitä on puolitoista vuotta ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, mutta vieläkin se vaan tuntuu, jopa ajoittain näköjään sattuu.

Ehkä se oli se oikean syyn puute mikä tekee siitä niin vaikean. Olisi edes valehdellut syyksi että ei vain tuntenut mua kohtaan mitään ja käyttäytynyt niin. Mutta kun ei sekään ollut se syy. Sen näki kyllä miten kuitenkin välitti.

Turhapa tässä jossitella ja ihmetellä. Kyllä se aika hoitaa. Jotkus asiat tarvitsevat näköjään kohtuuttoman paljon aikaa hoituakseen.

Kelailijaan ja vaimoonsa meinasin törmätä lähikaupan ovella. Vaistomaisesti tein u-käännöksen ja kaasutin karkuun, en ehtinyt juuri ajatella muuta kuin että tukka on huonosti. Tukka huonosti ei voi kohdata exää ja hänen tuoretta vaimoaan. Muuten se ei kyllä tuntunut miltään.

perjantai 4. elokuuta 2017

Jääkausi

Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kahden tulevan viikon hommat on käytännössä tehty.

Muistatte varmaan vielä sen palkankorotusjutun, jonka hoidin luottamusmiehenä? Ilmeisesti tein varaluottarin (lähes 60-v koko ikänsä firmassa ollut nainen) mielestä jotain kauheasti väärin kun uhkasin tj:tä liitolla saadakseni asian läpi, koska varaluottari irtisanoutui luottamustehtävästään ja on pitänyt siitä asti jääkautta mun suuntaan. Välissä oli hänen kolmen viikon lomansa jonka aikana toivoin asian laukeavan. Ei lauennut. Asian hankalaksi tekee se, että hän on lähin työkaverini  pienessä kolmen hengen tiimissä, johon oli tullut lähestulkoon ystävyssuhteeksi laskettava suhde.

Kollega ei halua kuulemma olla missään rähinöissä mukana. No eipä niitä tullutkaan vaan asia meni ihan hienosti läpi. Mutta silti olen nyt suljettu ulkopuolelle hänen piiristään.

En tehnyt mielestäni mitään väärin ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Senpä takia tuntuukin tosi pahalta, että henkilö joka on koko ajan puhunut siitä miten häntä harmittaa kun naisten työtä ei rahallisesti arvosteta meillä niin sitten kun sain asiaa hieman korjattua niin jääkausi iskikin. Mähän tein vain sen, mitä luottamusmiehen tehtävään kuuluu! Sen, joka hänen olisi pitänyt omana luottamusmiesaikanaan (ennen mun aikaa) tehdä. En toki sitä hänelle ole sanonut. Jokainen hoitaa pestinsä sen mukaan minkä katsoo oikeaksi ja meillä oli ilmeisesti kovin erilainen tapa ja tahtotila.

Eipä oo kiva jäädä lomalle näissä merkeissä.

torstai 3. elokuuta 2017

Elokuuta

Blogger on lähes kuollut. Kirjoitan silti vaikkei varsinaisesti mitään asiaa olekaan.

Mies nro 1 feidasi mut. Hyvä niin. Siskon mielestä oli homahtava, mutta kertoi sen vasta kun kerroin että mies feidasi. Kauheeta jos meistä olisi tullut pari ja sisko olis koko ajan ajatellut että se on varmaan homo. Mulla ei oo vielä kyllä ollutkaan homokokemusta.

Mies nro 2 kirjoittelee kerran päivässä niin kuin tähänkin asti. Seuraavista treffeistä ei ole ollut puhetta, tai ajankohdasta. Kovin on hidas etenemään, mutta eipä se haittaa kun olen nyt opettelemassa tätä uutta treffailutyyliä.

Mies nro 3 löytyi Tinderistä kun päätin höllentää sydämenantokriteerejä. Aaltopituus on hyvin samanlainen ja kirjoittelu todella helppoa ja sujuvaa. Tuntuu että voin olla heti oma itseni. Harvinaista. Vähän sama fiilis kuin TKM:n kanssa alkuun kirjoitellessa. Välimatkaa hieman ja toinenkin pieni mutta. Mutta katsellaan ja tutustutaan. Olen kuulemma unelmanainen. Kyllähän mä sen tiedän, siksihän mut aina jätetään tai työnnetään arvojärjestyksessä viimeiseksi. Ehheh.

Siskon koira on ollut nyt 5 päivää mun luona ja huomaan kyllä että en ole koiraihminen. Tiesin sen kyllä jo aiemminkin, mutta en kyllä malta odottaa että koira lähtee ja vapaus koittaa. Stressaa kun joutuu olemaan kotona pitkän päivän ja jos työpäivä venyisi niin en pysty venyttämään, koska koira. Työmatkalla ei voi mennä vaikka uimaan (muutamana päivänä olisin mennyt) koska koira odottaa jalat ristissä. No, eipä tuo nyt kauheita ponnistuksia ole vaatinut multa, mutta kunhan nyt valituttaa.

Huomenna alkaa loma eikä juurikaan suunnitelmia. No, pitää tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hyvä viikonloppu!

Onpas mulla ollut mukavaa!

Torstaina olin heinäpellolla Ystävän apuna, hemmetin rankkaa hommaa näin kaupunkilaiselle. Pari tuntia niin olin ihan poikki ja verinaarmuilla. Illalla katselin deittimentorini lähetyksen ja valmistauduin henkisesti perjantaisiin treffeihin. Mies nro 1 (huomatkaa, mies on nyt nimetty :D) tuli perjantaina juhlimaan mun synttäreitä. Sisko toi mulle koiransa hoitoon viikoksi samaisena perjantaina, eli tapasivat Mies nro 1:n. Pakon sanelema juttu, mutta kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta. Mies nro 1 lähti lauantaina ja vetelehdin loppupäivän suosiolla. Mies nro 1:n viestintä on hiipunut neljänsien treffien jälkeen. En ota asiasta kriisejä, menee miten menee.

Tänään tapasin Mies nro 2:n. Treffikutsu oli vähintäänkin erikoinen (positiivisella tavalla) ja mies muutenkin erilainen kuin joita olen tapaillut (paitsi ammatiltaan). Avoimin mielin menin ja olin päättänyt nauttia treffeistä. Treffit olivat 3,5 tuntiset. Kävelyä, istuskelua, juttelua. Juttu kulki hyvin eikä hiljaisuudetkaan olleet vaivaannuttavia. Halauksen sain treffien päätteeksi, puhelinnumeroa en. En ole tainnut käydä kenenkään kanssa treffeillä ennen tätä niin ettei mulla olisi ollut puhelinnumeroa. Erikoinen tapaus. Katsotaan tuleeko jatkoa. Lupasi kirjoittaa huomenna sähköpostia ja sanoi kyllä haluavansa jatkaa tutustumista.

Ilta meni lipuessa järvellä, kesästä oli pakko nauttia kun se oli kerrankin käymässä. Ihana viikonloppu :)


ps. jos jostain numeromiehestä tulee enemmän, lupaan keksiä parempia nimiä :D





torstai 27. heinäkuuta 2017

Uusia tuulia

Mulla oli tuossa muutama päivä sitten pieni henkinen notkahdus. Olin jo muutaman viikon miettinyt viestin lähettämistä TKM:lle ja tiesin että tulen sen tekemään jotta pääsisin kunnolla eteenpäin. Näin tein ja toivoin että olisi vastannut saman illan aikana koska silloin olisin ollut siihen valmis. Vastasi tietysti vasta seuraavana päivänä, jolloin en ollut enää henkisesti sillä vahvuustasolla kuin olisin toivonut. Viestini ei edes olisi edellyttänyt vastausta, ei sisältänyt kysymyksiä eikä mitään, mutta tiesin kyllä että tulee vastaamaan. Pienehkö brakedownhan siinä tapahtui, mutta ei se mitään. Tuli hajottua se asia loppuun.

Viikon varrella voimaannuttuani päätin jatkaa itseni kehittämista Mikko Kempen johdolla http://mikkokemppe.com/  (ei ole maksettu mainos eikä yhteistyökuvio). Luin tuon deittioppaan naisille jo TKM:n kanssa ollessani ja siitä asia jäi jotenkin kytemään. Eilen sitten otin seuraavan askeleen ja otin maksullisen valmennuksen itselleni etukäteissynttärilahjaksi. Hinta sisältää fb-ryhmän jossa saa neuvoja niin henkilökohtaisia neuvoja kuin vain haluaa tai uskaltaa kysyä. Livelähetyksiä joissa käsitellään miehiä, miesten ajatusmaailmaa (vastaajana Mikko Kemppe). Oon ihan innoissani asiasta :)

Mietin pitkään sitä että haluanko maksaa tuommoisesta palvelusta. Totesin sitten loppujen lopuksi että maksanhan mä hieronnasta, lääkäristä, teatterista, elokuvista, jumpista yms asioista ihan suosiolla, joten miksen maksaisi siitä että saan apua tässä asiassa. Tämän itselleni perusteltuani suoritin ostoksen ja odotan tänään ensimmäistä livelähetystä johon olen jo muutaman kysymyksen etukäteen esittänyt.

Tämä on huikean jännää. Olen tajunnut että olen yrittänyt ihan väärällä tyylillä. Liian vakavasti ja nauttimatta. Nyt siihen yritän muutosta. Ensinnäkin Mikko suosittelee että deittailisi useita miehiä samaan aikaan, jotta ei tule sitä yhdessä miehessä roikkumista ja kauheeta pohdintaa että miksi se ei laita viestiä. Sitten jos se sattuukin laittamaan niin great! No, katsotaan nyt miten asiat etenee milläkin rintamalla. Mulla on kuitenkin huomenna neljännet treffit sen yhden nimettömän miehen kanssa. Olen jo oppinut että mun ei tarvitse tietää että tykkäänkö mä siitä tarpeeksi vai en. Treffit kerrallaan. Viikonloppuna tai ensi viikolla mulla on toiset. Ehkä.

Elokuussa meinasin alkaa harrastamaan salsaa. En tiedä mitä jalka asiasta tykkää, mutta siltä ei nyt kysytä. Tästä tulee hyvä loppuvuosi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Loma lähestyy

Mun loma lähestyy ja alkaa ahdistamaan. Katselin äkkilähtöjä lähialueille ja alkoi ottamaan päähän. Ihan ok hintainen muutaman päivän mittainen valmismatka pomppaa helposti satasen tai kaksi kun vaihtaa matkustajamäärän oletushenkilömäärästä yhteen. Tulee semmonen "haistakaa nyt paska"-fiilis. Yksin matkustava on hyvä lypsylehmä, onhan se pakko olla rikaskin kun sillä ei ole puolisoa vaivoinaan.

Ei mulla kai edes olis varaa lähteä mihinkään, mutta silti haluaisin. Puola, Tsekki (never again) ja Hollanti olisi halpoja lentää. Hollanti kiinnostaisi eniten.

Tuskin mä mihinkään lähden kuitenkaan, mökötän kotona ja mietin tyhmiä. Plääh

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Treffejä

Jospa mä nyt kirjoittaisin niistä treffeistä sitten kun jotkut treffikertomusta kaiketi odottaa.

Treffit oli perinteisesti abc:lla, se on mitä mainioin ensitreffipaikka. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen kuin hän, joten ehdin ostamaan kahvin ja etsimään sopivan pöydän. En tykkää niistä "maksaakohan tuo mun kahvin vai maksanko itse"-tilanteista, joten pyrin olemaan yleensä ajoissa.

Alku oli toki jäykkää, mutta kyllä se juttu siitä alkoi luistaa. Tiiviisti katsoi silmiin, vähän liiankin tiiviisti, mutta selvisin. Jutut meni hyvin yksiin ja edelleen ollaan elämästä hyvinkin samaa mieltä. Tuli höpötettyä ennemmän ja asioista, jotka ei ehkä ole ihan ekoille treffeille sopivia, mutta enpä mä treffiohjesääntökirjan kanssa treffailekaan.

Treffien lopuksi pussattiin kömpelösti ja pikaisesti ja mies läpsäisi kädellään mennessään kevyesti pepulle :D. Tykkäsin.

Seuraavaksi päiväksi sovittiin privaatimmat treffit yhdellä vanhalla myllyllä. Idylliset oli puitteet pussailulle. Piti harjoitella koska se ensimmäinen pusu oli niin kovin jännittynyt. Kyllähän se siitä sitten alkoi sujumaan jotenkin :). Tuntui teiniltä kun ei huomattu lähestyviä lenkkeilijöitä vaan vasta sillan tärinä havahdutti meidät touhuistamme :D.

Viikonloppu menikin sitten lasten kanssa Helsingissä, mutta tänään taas treffataan. Tällä kertaa mun luona. Ja kyllä, ihan asiallisesti treffataan, uskokaa tai älkää. :)

Ai niin, "testasin" miestä vähän eikä salailuhommia ole toistaiseksi havaittavissa, koska hyväksyi fb-kaveripyyntönikin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Takaisin nettitreffeille

Mä niiiiiiin inhoan ekoja treffejä! Mä jännitän niiiiin paljon ennen treffejä. Ehkä se jännittäminen kertoo niistä toiveista, odotuksista sun muista mitä niihin treffeihin on ladattu. Koitan unohtaa ne toiveet ja odotukset ja kohdata miehen siinä hetkessä. Siis jos en satu pyörtymään. Pitää olla ekat treffit että voi olla tokat. Niin se vaan on.

Tällä kertaa kyseessä onkin aikamoinen catch, ei lapsia, erosta jo vuosi, haluaa parisuhteelta samoja asioita kuin minä (eli myös sitä yhdessäoloa), työssäkäyvä, fiksu, ihan söpö, ei puolustusvoimilla töissä (en tajua miksi mä törmään niihin koko ajan, ne on aina näköjään tietyntyyppisiä henkisiltä ominaisuuksiltaan). Tietty se on sit patologinen valehtelija. Ai kauhee mikä ajatus! Meillä on kirjoitellessa menneet kaikki niin yksin kuin vaan voi. Että kyllä niitä sopiviakin välillä löytyy, tosi harvoin vain.

Nyt pitää osata pelata kortit oikein ja toivoa että livenäkin kemiaa löytyy. En tosin osaa olla muuta kuin mitä olen eikä se oikeastaan kannatakaan.  Saa pitää peukkuja tunnin päästä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Happy

Mä rakastan mun blogia ja sitä minkälaisia ihmisiä se on tuonut mun elämään :). Enpä olisi uskonut silloin noin sata vuotta sitten aloittaessani kirjoittamisen, että tulen tapaamaan ihmisiä jotka ovat lukeneet mun elämää paljaimmillaan ja solmimaan oikean elämän ystävyyssuhteitakin heihin. Sielunkumppanuutta, samoja elämäntilanteita, tukea, viisautta. Ai että olen onnekas!

Tänään on muutama kiitoskin jo tullut siitä palkankorotushommasta. Ehkä ihmiset on vain vähän hitaita reagoimaan näin kesällä kun se palkka ei vielä varsinaisesti ole kilahtanut sinne tilille. 

Mulla on tänään ihan äärimmäisen hyvä fiilis :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Epämääräinen vuodatuspostaus

Olen työpaikkani luottamusmies. Ay-toimintaa on takana kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän, viime aikoina vähemmän. Luottamusmiehenä tartuin palkkatasa-arvoasioihin muutama vuosi sitten ja homma on ollut vireillä tähän asti, pitkään ja hartaasti siis on väännetty pinnan alla. Melkein liitotkin tuli vedettyä mukaan, koska periksi en anna jos selkeän epäkohdan havaitsen.

Lähin työkaverini oli mua ennen luottamusmiehenä, nyt on ollut mun varana koska halusi jättäytyä pois luottamustoimesta. Hän ei ilmeisesti ole ollenkaan tykännyt tyylistä jolla asiaa olen ajanut (eli periksiantamattomuudesta ja valmiudesta viemään asia liittotasolle), joten erosi pestistään juuri ennen lomansa alkua. Koin sen henkilökohtaisena epäluottamuslauseena. Se on aika iso juttu pienessä työyhteisössä.

Lopputulema "taistelussani" oli se, että puolet toimihenkilöistä (suurin osa naisia) saivat tuntuvat palkankorotukset (useita satasia/kk) ilman liittojen vetämistä mukaan.  Tiedotin asiasta enkä saanut ainuttakaan kiitosta.

Taputan siis itseäni olalle ja totean "hyvää työtä Puolis". Asia olisi ollut sellainen, johon kollegani olisi pitänyt luottamusmieskautenaan tarttua, mutta ei tarttunut. Ehkä otti sitten siitä nokkiinsa.

Tässä samalla olen miettinyt että kun kuitenkin olen tämmöinen "tiukkapipo" tietyissä asioissa, periksiantamaton ja "kovakin" niin miten hitossa mä sitten parisuhteissa olen ihan kynnysmatto. Mietin sitäkin tänään, että en lasten isän kanssa ollut mitenkään kynnysmatto vaan se parisuhdelaivan ohjaaja, joka päätti kaiken. Se en missään nimessä halua olla enää, ehkä mulla on sen kompensointi sitten mennyt överiksi. En tiedä mitä tässä on tapahtunut.

Koska mulla ei ole juuri nyt juurikaan elämää, joudutte lukemaan epämääräisiä vuodatuspostauksia x-aikaa. Pahoittelut niistä.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sup-jooga

Helmen "pakottama" sosiaalinen tapahtuma, eli sup-jooga on suoritettu. Sain kaksi työkaveria mukaani ja joogattiin lautojen päällä. Kyllä oli haastetta kerrakseen. Muut olivat ketteriä, nuoria ja hoikkia kun taas mä en ole ketterä enkä hoikka. Oli ihan mukavaa ja sain suoritettua kaikki liikkeet jotenkin. Yhdellä jalalla laudalla seisominen oli äärimmäisen vaikeaa ja löysinkin itseni epäonnistuneen yrityksen jälkeen järven mutapohjaan uponneena. Mä olin ainut joka putosi. No, ei kai se oo niin vakavaa. Muutama uskalikko yritti päälläseisontaakin, mä jätin yrittämättä.

Nyt on sosiaaliset haasteet suoritettu ja voin syrjäytyä rauhassa. Pari päivää vielä niin viikko on mennyt erosta. Onhan mulla kyllä ikävä sitä.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Onni on etsittävä pienistä asioista

Lapset lähtivät tänään ja mulle jäi tyhjyys. Koska olin pitkään ja hartaasti (kaksi päivää) harkinnut sup-laudan ostamista niin menin ja ostin sen, koska ei voi tietää milloin kesä loppuu. Laadulla ei ollut nyt niin väliä, koska ajatuksissa on ostaa toinenkin lauta että pääsen esikoisen kanssa suppailemaan. Hong Kongista tarttui mukaan Aqua Marina Vapor. 

Omaa lautaa puolsi se, etten ole vuokraamon aukiolojen vanki, enkä saman lätäkön vanki myöskään. 
Tutustuin kotipihalla lautaan ja pumppasin sen testimielessä täyteen ja totesin että olen valmiina lähtöön. Kamat autoon ja menoksi. Pumppaaminen 15 psi:hin on aika raskasta, mutta kun pääsin veteen niin se ei enää haitannut. Lauta oli mun painon alla rimpulampi kuin vuokraamon triplahintaiset laudat, mutta kantoi mut silti kunnialla. Livuin nautiskellen pitkin järven selkää, välillä istuskelin ja makoilinkin, pääsin myös pystyyn suppailemaan. Pari tuntia siinä meni äkkiä, enemmänkin olisi mennyt, mutta ei ollut eväitä mukana ja työpäiväkin kolkuttelee jo kulman takana. Oli aika onnellinen olo siellä järvellä, vaikka saatoin pienen kyyneleenkin siellä tirauttaa. 

Mietin kotiin tultuani asioita jotka teki mut tänään onnelliseksi, tässä tulee

 Oman pihan metsämansikat. Niin söpöjä

Näkymä pihalta on ihana. Tänä vuonna ei olekaan viljapeltoa.  
Laskeva aurinko ja RAUHA


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Suppailua

Kiitos teille myötätunnosta ja viisaista sanoista! Mun on lopetettava kynnysmattoilu suhteissani kertakaikkiaan. Jos nyt vielä erehdyn joutumaan johonkin suhteeseen.

Tänään töiden jälkeen käytiin esikoisen kanssa testaamassa suppailua ja tykkäsin kovasti! Alku oli haastavaa enkä uskonut että pysyisin laudalla pystyssä. Pikkuhiljaa rohkeus kasvoi ja pääsin jopa nousemaan ensin polvi-istunnasta polviseisontaan ja ylöskin asti! Yllättävän rankkaa ainakin ekalla kerralla jaloille. Tunnissa ei kovin suurta lenkkiä ehditty heittää, aika meni kuin siivillä!

Rupesi tekemään mieli omaa lautaa jotta voisi kiireettömästi vaikka ottaa aurinkoa keskellä järven selkiä ja pulahtaa uimaan välillä. Tai katsella auringonlaskua laudan päältä.

Jos kesälomareissuillanne satutte ajelemaan Kouvolassa päin niin suosittelen lämpimästi Tykkimäen Saunaa, jossa on saunan ja uimamahdollisuuden lisäksi myös sup-lautojen vuokraus ja kiva terassi. Idyllinen paikka Käyrälammen rannalla. Toisella rannalla sitten Tykkimäen huvipuisto.



Totuttelua

Vaatii tottumista että ei ole enää sitä ihmistä, jolle kertoa ne päivän pienet mitättömät kuulumiset. On vähän tyhjää. Hassua miten ero vaikuttaa vaikka eihän me fyysisesti edes paljoa yhdessä oltu, mutta se tunne, että joku joka välittää on whatsapin päässä on aika merkittävä. Ja nyt kun sitä ei ole niin on iso aukko täytettävänä. Mitähän siinä aukossa oli puoli vuotta sitten? Ehkä se pikkuhiljaa täyttyy.

Helmi pakotti mut keksimään itselleni pakollisen tekemisen viikon sisälle, mielellään sosiaalisen. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin lähteä keksimään, joten maanantaina yritämme muutaman työkaverin kanssa kokeilla SUP-joogaa tai ainakin suppailua.

Onneks on sentään kesä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Se siitä

Niin se sitten loppui. Yhteistuumin kai. Jos ihmisellä ei ole mulle kahteen kuukauteen aikaa ja jos mä joudun piilottelemaan katseilta kuin joku varatun ihmisen kakkosnainen niin kyllähän siinä saattaa tulla fiilis että ansaitsen ehkä vähän enemmän. Kestin pitempään kuin olisi ollut fiksua.

Tiedostan että TKM saattaa edelleen lukea blogiani, mä ainakin lukisin jos olisin hän, mutta en aio sen vaikuttaa mun kirjoittamiseen enää. Sori TKM jos tuntuu pahalta, niin mustakin tuntuu. Ihan helvetin pahalta.

Tulipahan kokeitua nyt sitten myös etäsuhdetta, voin ruksata sen bucket listiltäni.

Toipuminen vaatii x-määrän kyyneliä ja tarpeeksi monta rullaa vessapaperia nenän niistämiseen. Mä tiedän jo millä kaavalla tää homma menee. Olen tässä jo aika kokenut.

Silmäluomeni eivät kokemuksestani piittaa vaan tänään niiden paikalla on kaksi punaista ameebaa. Kokemuksestani onneksi tiedän, että puoleen päivään mennessä silmätkin alkaa jo avautua kokonaan. 

Olispa kiva olla onnellinen

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Case TKM behind the scenes

Tuli kirjoitettua "varjopostauksia" sitä mukaan kun homma eteni, koska en voinut/halunnut negatiivisia asioita kirjoitella blogiini. Päätin että julkaisen päiväkirjan kun suhde on päättynyt. Ja nyt se on. En mä helpolla periksi antanut.

26.1.2017

Äh, kyllä on vaikeeta tapaamisen järjestäminen. Kyllä mä tajuan että en mä ole semmoisessa asemassa, että minut otettaisi tässä vaiheessa huomioon yhtään missään suunnitelmissa. Ilmeisesti nyt kuukauteen ei vaan ole mun kokoista vapaa-aikaa. Eihän siinä sit mitään. Jos haluan tavata pikaisesti niin ajettava on ja kerjättävä ajan rippeitä. Ei sillä kai öiksi ole varauksia. Jollain tasolla tiesin tän kyllä, mutta en ehkä ihan täysin. Vaaleanpunaisissa ajatuksissani ajattelin/ajattelen, että kaikki kyllä järjestyy. Just nyt vaan en tiedä että järjestyykö.

Kai mun on vaan odotettava, että mies tajuaa yrittää mahduttaa myös minut elämäänsä. Jos siis haluaa mut siinä pitää. En mä voi olla aina se, joka vääntää itsensä mutkalle että mahtuisi jonkun elämään. Ehkä mä olen niin joskus tehnyt, eikä lopputulos ole ollut kummoinen. Mun täytyy vain oppia vähän kärsivällisemmäksi, eikä kärttää seuraavia treffejä ennen kuin edellisetkään on olleet. Mun pitää harjoitella vähän enemmän itsekkyyttä myös miesasioissa.

29.1.2017

Neljänsien treffien jälkeinen päivä. Hän ei tiedä onko hän mulle hyväksi. Henkilökohtainen kriisi ja pam, kaikki sotkeentuu. Hän käänsi oman pahan olonsa niin että sai mut tuntemaan olevani ylimääräinen energiasyöppö. Hän ei halua aiheuttaa pahaa mieltä ja kokee sitä aiheuttavansa sillä, ettei juuri nyt oikein pysty kauheasti tapailemaan ja koska elämäntilanne on hankala. On se nyt ihme kun ei voida erillisiä asioita pitää erillään vaan pitää koittaa sotkea omat elämänkriisit meidän suhteeseen. Joo, kyllähän ne toki vaikuttaa, mutta eihän se sitä tarkoita, että minut pitäis heivata.

Kai mä nyt helvetti itse tiedän millaisessa tilanteessa haluan olla. Ja kun mä nyt vain haluan olla tässä tilanteessa enkä tykkää siitä, että joku koittaa päättää mikä on mulle hyväksi ja mikä ei. Se mua alkoi suututtamaan ihan tosissaan. Ja itkettämään vähän myös.

Tämä tämänpäiväinen tilanne aiheutti niin hirveet flashbackit eroon Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti kanssa ettei tosikaan. Mä tajuan kyllä että mä ylireagoin. Kukaan ei ole vielä jättänyt ketään, mutta tämän päiväinen keskustelu kyllä sai mut jotenkin pelkäämään ihan kauheasti. Pitää koittaa välttää näyttämästä sitä. Pitää muutenkin koittaa varmaan perääntyä hiukan kunnes tiedän mikä vaivaa. Tuntuu niin paljon siltä että mä olen ollut tässä tilanteessa muutamaankin otteeseen.

12.2.2017

Yhdet treffit on ehtinyt olla tässä välissä. Toisten treffien suunnittelu on käynnissä. Kyllä on helvetti vaikeaa. Oon kyllä nenäni pistänyt niin mahdottomaan tilanteeseen että ihan huvittaa. Tai no ei oikeestaan edes huvita kun vituttaa vaan. Asiat suunnitellaan exän pillin ja menojen mukaan. Työ on toki hoidettava ja lasten harrastukset viekin sitten kaiken lopun ajan. Faktojen valossa olen siis täysin idiootti kun tässä tilanteessa haluan roikkua. Ei tässä oo yhtään mitään järkeä. Odottelen mulle liikeneviä ajanrippeitä. Yrittäähän se kai parhaansa, mutta kun on tehnyt elämästään niin täyden niin on kai siihen vaikea saada mahtumaan kaks naista ja viis lasta ja tuhat harrastusta. Just nyt mulla on fiilis että tää ei kyllä kesäpäivänvaloa näe tämä suhde. Vähän kun salasuhteessa olisi.


13.3.2017

Tänään mies päättää kahden uuden työpaikan ja kahden eri asuinpaikan välillä. Kolmas vaihtoehto on jäädä sinne missä nyt asuu. Mikä tahansa muu kuin nykyiseen tilanteeseen jääminen olisi loistavaa. Pelkään että valitsee olla tekemättä mitään. Mitä sitten tapahtuu? 5 tunnin etäsuhde ei oikein pidemmän päälle voi toimia. Mä en uskalla muuttaa pätkätreffailun perusteella tyhjän päälle. Hiivutaanko me sitten vain? Nämä kaksi työtä joita on tarjottu, olisivat molemmat vain reilun kahden tunnin päässä, tai no, ainakin alle kolmen. Se tuntuisi luksukselta. Mua pelottaa ihan perkeleesti. Mä tiedän että mun takia sitä ratkaisua ei tietenkään tulla tekemään eikä niin pidä ollakaan, mutta pelottaa silti. Mitähän se siellä ajattelee? Vaikeita ajatuksia varmaankin.


5.4.2017

Seuraavat treffit tuntuu järjestyvän kuukauden päähän edellisistä. Ei helvetti voi olla näin vaikeaa. Jos mä en jousta niin ei nähdä. Näinkö se sitten menee. Voi helvetinvittu. Se on päässyt mun luo kahdesti ja mä olen käynyt kerjäämässä rippeitä siellä paljon enemmän. Yksi hotellitreffikin mahtuu. Kai mä ajattelin että se ois jo tähän mennessä ihan ajatellut jo muakin ja raivannut tilaa, mutta eipä siltä näytä. Tuntuu että oon koko ajan kerjäämässä huomioo ja tapaamista ja hellyyttä ja tulee usein semmonen fiilis että anteeks nyt taas, mut mä tarvitsisin sua ja sillä tulee varmaan semmoinen fiilis että anteeksi vaan mut lapset tarvii enemmän häntä. Argh

26.4.2017

Itkettää, kieli tarttuu kitalakeen kun suu on niin kuiva eikä sanoja tule suusta. TKM piti jättämispuhetta, tai niin mä käsitin, omasta mielestään me vain puhuttiin. Ei tule koskaan saamaan mulle järjestettyä enempää aikaa ja se ahdisti häntä. Lapset ei mua voi ilmeisesti koskaan tavata jostain syystä. Kai mä olen niin lapsille sopimatonta seuraa. Kai mä olen niin huono nainen että mun kanssa julkisesti oleminen on mahdotonta. Häntä ahdistaa kun kokee, että ei voi antaa mulle niin paljoa aikaa kuin tarvitsisin. Ja kiukuttelenkin liikaa. No, kai me vielä katsotaan mitä tästä tulee. Tuntuu vaan niin lopun alulta. Olin oikeastaan varma että se loppu tuli tänään, mutta ei se tullut. Ehkä se tulee vasta huomenna. Olen siinä käsityksessä  että TKM olisi toivonut että päädytään yhteisestä päätöksestä siihen että ei jatketa, koska ei halua tehdä mulle sitä minkä Kelailija ja Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti teki. Kai se pyrkii tekemään sen sitten jotenkin tyylikkäämmin. Ei sitä voi tehdä tyylikkäästi ja niin että kaikille jää hyvä mieli. Mä taidan vetää vähän suojuksia mun sydämen ympärille ja edetä varovasti, kuin heikoilla jäillä ja odottaa vain hetkeä kun rysähdän jäiseen veteen. 

Otan allergialääkkeen ja toivon että se auttaa itkusta turvonneisiin silmiin. Tuntuu kuin mut olis fyysisesti pahoinpidelty, ilmat on pihalla ja takki tyhjänä. Mun pitää miettiä millaisessa tilanteessa mä voin olla.

27.4.2017

Miten mä tuosta eilisestä sessiosta muka pystyn palautumaan? Kovin vaikeelta ainakin tuntuu luottaa siihen ettei suhteen irtisanomisilmoitus pamahda käteen hetkellä millä hyvänsä. Kovin vaikeaa oli myös harjoitella neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja luottamusmieskurssilla kun mieli oli maassa ja itku herkässä. Kyllä se ainakin tuolle keskusteluitketyssessiolle osasi oikean ajan valita.  Onneksi ei sentään ollut huonekaveria hotellihuoneessa vaan sai ulvoa rauhassa.

Tuntuu että nää mun kaikki suhteet noudattaa samaa kaavaa. Pistää miettimään että teenkö MINÄ joka kerta jotain samalla tavalla väärin. Ja mikä se juttu on minkä teen väärin ja missä kohtaa. Pakosti tässä on nyt mun toiminnassa vikaa jos ja kun tämä on kolmas kerta kun mulle näin käy. Peiliin pitää katsoa. Olenko mä idiootti kun näen vaikeissakin tilanteissa niin paljon hyvää ja tavoittelemisen arvoista että koitan löytää keinot jos vaan molemmat tykkää toisistaan. Kyllä mä taidan olla idiootti. Kai mun pitäis vaan luovuttaa tämän asian suhteen.

En mä jaksa enää yrittää. Mun on tarkoitus olla kai yksin.

11.5.2017

Mä huomaan että jos en itse johda keskustelua niin keskustelua ei oikein ole. Tai on ehkä säästä ja kiireestä ja aamukahvista. Murut ja kullat on kadonneet tkm:n puolelta jo jokunen aika sitten. Kehut ja hempeilyt myös. Mä olen koittanut näyttää esimerkkiä, mutta ei ole tarttunut. Kai mä ansaitsisin olla vähän enemmän haluttu, mutta tyhmänä mä tässä vielä roikun koska tykkään. Taidan olla aika tyhmä mitä tulee miesasioihin.

21.5.2017

Mut on työnnetty tkm:n elämän ulkokehälle. Mä tunnen sen usein  niin selkeästi. Mistään syvällisemmästä ei puhuta. Pyysin viikon loppuun (tänään) mennessä ilmoittamaan helatorstain kuviot. Oltiin kai sovittu että nähdään, mutta ei sovittu että kenen luona. Koska olin jo muutamaan kertaan asian ottanut puheeksi niin ajattelin että en enää kysy. Tulee jos tulee. Olisin itse voinut järjestellä töitäni ja mennä sinne, mutta en järjestele koska sille ei ole vihreää valoa näytetty. Olkoon. Mä olen jostain syystä hyväksynyt tilanteen enkä siitä enää kriisejä ota. Kai mä hyväksyn, luovutan ja luovun. Ei kai se riitä että toinen osapuoli pitää kiinni toisesta. Nää vastaeronneet on niin nähty. Uskomatonta miten sitä voikin uskoa kerta toisen jälkeen toisen sanaan siitä että "ero on käsitelty jo suhteen aikana" ja blaablaa ja diipadaapa. Voihan sitä itse kuvitella niin ja huomata vuoden tai parin kuluttua että eihän se niin tainnut mennäkään. Mä olen se laastari. Taas. Pitäiskö vaihtaa blogin nimeksi "Elämäntehtäväni laastarina". No, ehken kuitenkaan. Hyväksyn tämän tilanteen tyynesti, katson mitä ensi viikko pitää sisällään ja menen sen mukaan. Jäädytän hieman tunteita sisälläni. Tajusin tänä viikonloppuna sen, etten tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Se oli mahtava havainto.

27.5.2017

Tänään, kaksi päivää treffien jälkeen tajusin että mä olen taas antavana osapuolena tässä. Mun kuulumisia ei kysellä jos en itse kerro. Mulla oli huono ilta josta kerroin, olisin kai tarvinnut vaan vähän sympatiaa ja virtuaalista päänsilitystä, en saanut mitään. Myöskään mun vesivahinkoni tilanne ei tunnu kiinnostavan. Mun asioitahan se toki on enkä niihin vaadi apua, mutta jos mä jostain ihmisestä tykkään niin olen kiinnostunut toisen asioista. Mun asioista ei nyt vaan kukaan ole kiinnostunut. Ymmärrän niitä jotka vain päättävät kadota. Ehkä vähän itsesäälistä nyt, mutta tältä musta tänään tuntuu. Hyväksyn sen, että mulla voi olla huonoja päiviä. Musta tuntuu vaan että tkm:lle pitäisi olla aina hyvällä tuulella. Ihan sama. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja turhaksi. Tajuan oikeastaan nyt myös sen, että tkm ei hyväksykään mua sellaisena kuin olen. Keskeneräisenä, kiukuttelevana tavallisena naisena. Ehkä joku joskus vielä hyväksyy. Ehkä tulee vielä joku jonka elämään mä mahdun.

28.5.2017

Mä olen niin yksin. Koitin irroittaa putkivuodon tieltä kattopaneeleja. Huonolla menestyksellä. Yllättävän vaikeeta se on. Kai mä toivoin apua tkm:ltä, vaikka mun ihan ikioma ongelmahan tämä on. Itku silmässä niitä paneeleita väänsin ja ajattelin että voi kun ei aina tarvitsisi selvitä yksin. Mut oma tupa, oma lupa ja silleen. Omalla vastuulla kaikki. Mä en jaksa selviytyä koko ajan yksin.

3.6.2017

TKM:n asuntoasiat etenee. Mä luulen että seuraavan asunnon kanssa käy niin, että mulla ei olekaan sinne enää asiaa, koska lapset. Muutto on kuukauden päästä. Sitähän tää on. Hiljaista hiipumista ja mä vissiin tyydyn siihen, koska en nyt halua tehdä muitakaan ratkaisuja. Tiedostan tilanteeni rauhallisesti ja katson mitä tuleman pitää.

10.6.2017

Yhdet pikatreffit ollut tässä välissä. Musta tuntuu että mun aikaani ja yrityksiäni ei juurikaan arvosteta. Ei ymmärretä että mullakin on elämää jota pitää välillä järjestellä tapaamisten takia. Muuttuvat aikataulut aiheuttaa sumplimista omissa aikatauluissani ja jos niitä jätetään mainitsematta niin hankalaa on mun pysyä kärryillä. Ehkä mä olen taas liian helppo, lapasnainen jota voi heitellä pitkin poikin ja ottaa sitten hyllyltä kun tulee tarvis. Jopas tuli vertauskuva. Siltä musta välillä tuntuu. Olen  selkeä laastari, mutta vedetään tää rooli nyt täysiä loppuun asti. Laastarin roolinhan mä osaan kyllä.

11.6.2017

Tarjosin remppa-apua. Koitin jälleen kerran löytää ne pienet yhteiset hetket. En voi mennä avuksi, koska exän työkaverin kummin kaima voi nähdä. Mitä vittu sitten? Jos se on eronnut (niin kuin väittää, en oikeestaan oo enää edes varma että onko se eronnut) niin mitä sitten? Eikö eronneella ihmisellä saa olla elämää? Ei ilmeisesti, jos sen pitää toimia niin kuin exä haluaa. Lasten takia ei varmaan saa olla uutta naistakaan. Todella loukkaavaa ettei voida yhdessä tulla nähdyksi edes vahingossa. Eli oletan että en ole tervetullut uuten asuntoonkaan. Minkä helvetin takia mä alennan itseni näin? Miksi mua hävetään? Kai mä sitten olen niin arvoton, alan uskoa pikkuhiljaa itsekin siihen. Mä ajattelin että pystyn katsomaan syksyyn asti että mitä tapahtuu tkm:n elämässä, mutta nyt en ole kyllä ihan varma. Mua taidetaan vedättää huolella ja talloa lattianrakoon. Ja mä annan sen tapahtua. Mä olen niin tyhmä. Selkeästi mä en kelpaa. Tuntuupas pahalta. Onhan tässä tullut kuitenkin vähän lisää elämänkokemusta.

14.6.2017

Mä kuulemma koitan pompottaa häntä. Niinkö? Kuka tässä on ollut pompotettavana viimeiset 5,5 kuukautta? Kyllä mä sanoisin että minä. Mä olen joustanut ja taipunut.  Itkin skypessä enkä nähnyt pilkahdustakaan myötätunnosta. Se on kyllä hyvä peittämään tunteensa. Liian hyvä. En oo edes varma tykkääkö se edes musta enää. En ole tainnut olla näin alistettuna missään suhteessa. Tunsin tänään itseni lapseksi jota torutaan. Ei ollut kiva tunne.

5.7.2017

Olen nyt vihdoin hyväksynyt että ei tästä tule mitään. Kauan siinä menikin. Loppusilausta vaille loppu. En muistanutkaan miltä tuntui odottaa vastausta, kun sydän jyskyttää rinnan lisäksi myös kurkussa, kovaa ja raskaasti.

Paasto loppui

Viikko 2.

Päivä 8: Herran jestas kun tuntuu tänään vaikeelta! Ällöttää ajatuskin mehuista. Eilen jätin osan juomatta kun alkoi tulla hitusia juoman mukana ja se oli kuvottavaa. Loput kaadoin viemäriin. Iltaa kohden energiat suorastaan räjähteli, vaikka aamu oli tosi flegmaattinen. Pääsin jopa 40 minuutin fillarilenkille, menin niin kovaa kuin keuhkoista lähti ja tuntui hyvältä. Illalla mehut huomista varten kun työt alkaa. Ärsyttää jo valmiiksi selitellä.

Päivä 9. Yäk. Yäkyäkyäk. Tökkii ja pahasti. Maha tuli päivällä kipeäksi töissä ällölitkusta. Kukaan ei ihme kyllä kommentoinut mun lounasta. Hienoinen epäilys on käynyt mielessä, että selviänköhän mä edes tästä. Mutta parempi työntää se piiloon, koska oon päättänyt selvitä. Jos en pysty näihin kaikkiin makuyhdistelmiin niin pakko kai muokata niitä semmoisiksi että pystyn ne vetämään. Ja pienentää määriä. Määriä säädellään yleensä ananaksen, kurkun tai omenan määrällä, joten mitään merkittäviä ravintoaineiden puutoksia ei pitäisi tulla vaikka niitä vähentäisikin. Pieni määrä pahaa juomaa menee helpommin alas kuin suuri määrä pahaa juomaa.

Päivä 10. Yökkäsin kurkkusellerishotin viimeisillä nielaisuilla.  Mulla ei oo edes kovin herkkä oksennusrefleksi. Ei siis enää kurkkusellerishottia. Muut päivän juomat oli ok. Tänään tuntuu että selviän kyllä. Kohta ollaan jo puolessa välissä. Huomisen eväät tein minimalistisella tyylillä ja pienensin annoksia. Jos saisin kaikki vaikka kumottua.

Päivä 11. Paasto loppui. En mä vaan pystynyt enää. Rakenteeltaan mehut olivat semmoisia että sakka jäi pohjaan ja viimeiset hörpyt oli paksua liejua. Alkoi käymään pahasti oksennusrefleksin päälle, joten aamu- ja päivämehujen jälkeen ruuaksi olikin kukkakaalipinaattimuussia ja kanaa. Ja voi luoja että se maistui taivaalliselle! Tästä on hyvä jatkaa kevyempää elämää.

Vähän mä epäonnistuin tässä, mutta sain uusia makuja ruokavalioon. Esim. mantelimaito oli oikein mukava uusi tuttavuus ja kevyt kuin mikä!

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mehupaastoviikko 1 suoritettu

Paasto jatkuu

Päivä 3: tein koko päivän juomat taas kerralla. Inkiväärijuomasta tuli järkyttävät tiukkaa. Huhhuh. Lähdettiin lasten kanssa kauppakeskukseen ja otin juoman mukaan. Kauppakeskusreissu venyi pitemmäksi kuin ajattelin ja nälkä yllätti. Onneksi Myllyssä oli Jungle Juice Bar ja sain mehua. Ai että miten oli hyvää! Ei ollenkaan niin pahaa kuin nää mun omat :D. Menevät jo melkein rutiinilla alas.

Päivä 4: Jaksaa jaksaa. Hienoista päänsärkyä ilmassa, niin pientä ettei lääkettä viitsi ottaa. Tänään olikin herkkupäivä kun sai soseuttaa marjoja mehun sekaan, eli näköjään kiinteämpääkin on välillä. Mahtava herkkupäivä :D. Energiaboostia ei ole vielä näkynyt, väsyttää ehkä vähän enemmän kuin normaalisti. Energiaboostia odotellessa. Olis vähän ikävä kiinteää ruokaa. Olo tuntuu kyllä kevyemmältä ja vessassa on saanut ravata alvariinsa.

Päivä 5: Kotimatka mökkilomalta. Eväät kylmälaukkuun ja menoksi. En noudattanut ohjelmaa vaan mehustin mitä sattui olemaan. Illalla koitos ihonhoitokutsujen muodossa, oli tarjottavaa jos jonkinnäköistä. Oli helppoa olla ilman, mutta inhottavaa selitellä.

Päivä 6: Rehutäydennys Lidlistä ja ohjelman mukaiset mehut mehustukseen. Nurmikonleikkuuta, pokemonia, shoppailua, katsastusta ja energiaa riittää vaikka oon juossut selkä märkänä pitkin kyliä. Jee, se luvattu energisyys tuli! Lapsille ruuanlaitto on hankalaa, meinasi vahingossa mennä haarukka suuhun, ihan ajattelematta. Mutta onnistuin välttelemään vahinkoja. Huomenna on viikko mennyt eikä tää tunnu ollenkaan hassummalta. Mä pystyn tähän!

Päivä 7. Hyvin menee mutta menköön! Tekis hirveesti mieli lohta ja salaattia ja mansikoita.  Tekis myös mieli kokeilla lehtikaalisipsejä. Suklaata, viiniä tai leivoksia ei tee mieli. On hirveen kuuma. Naama hehkuu punaisena. Vissiin joku sisäinen lämpögeneraattori on käynnistynyt. Yleensä päivässä on ollut yksi purkillinen punaista/oranssia ja yksi purkillinen vihreetä mehua, tänään kaikki on vihreitä ja se vähän harmittaa. Mutta eikun ääntä kohti. Iltaa kohti olo kuitenkin väsähti ja maha oli sekaisin. Ei huvita litkiä juomia, olisin mielummin ilman. Väsyttää kovasti. Osa mehuista jäi juomatta kun alkoi ällöttämään. Onneksi illan kruunasi mantelimaitobaanaanimustikkapinaattijuoma, joka oli oikein hyvää.

Kohti kakkosviikkoa

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Loma loppuu

Hörhis meni naimisiin, Kelailija on menossa naimisiin. Varmaan Sekin Mies Joka Mut Viimeksi Jätti on mennyt naimisiin. Oon kateellinen, vaikka en halua naimisiin.

On vähän paha mielikin äidin takia. Luin eilen fb:stä että ovat näköjään samassa kaupungissa kuin jossa mä asun. Laitoin kommenttia että voi tulla käymäänkin jos kerran kulmilla pyörivät. Vastaus oli että mun pihaan ei kuulemma mahdu asuntoautolla tms. paskaa. Selvähän se sitten. Ei tarvii tulla sit jos on niin vaikeaa ja vastenmielistä. Fb:stä luin myös että määränpää oli veljen perheen mökki, jonne oli myös sisko kumppaneineen saanut kutsun. Selvähän sekin sitten. Ei sillä että mä olisin sinne hinkunutkaan, mutta tokihan mä mieleni pahoitin. Äiti on käynyt tämän viiden vuoden aikana vissiin kahdesti.

Juhannuksena sisko ja siskon tyttöystävä korjasivat mun jarrut, auto ei siis mennyt ekalla kierroksella katsastuksesta läpi ja koska olivat jo yhdet jarrut korjanneet niin halusivat korjata myös mun jarrut. Eihän mulla ollut mitään sitä vastaan että säästäisin muutaman satasen. Kyllä jännitti eilen katsastuskonttorilla kun olin uusintakatsastamassa, että kuinka mun kävisi. Siskoakin taisi jännittää aika paljon. Läpi meni loistavilla arvoilla. Jee!

Paasto sujuu hyvin ja energiat on noususuunnassa, mehustaminen on hieman aikaavievempää  kuin ajattelin ja lapsille ruuan laittaminen on ikävää kun ei voi itse syödä, mutta pikkuhiljaa alkaa olo parantua niin kyllä tämän kestää. Kirjailen paastopäivityksen erikseen jahka viikko on täynnä.

Tytöt vielä viikon mun luona ja nyt alkoi kuopukselta "voinko mennä poikkikselle yöks"-marinat. Tuleepa raskas seuraava viikko. Mä oon tosin töissä niin saan vain kuunnella illat sitä että miten paskaa täällä on. Jos kysyn että mitä haluaisivat tehdä niin ei kuulemma mitään. Aika sama laulu oli viimekin vuonna.

Loma loppuu tältä erää ja ihan hyvillä fiiliksillä menen töihin :). Paljon ehti tapahtumaan ja monessa paikassa ehti käymään. Ehkä ehdin lepäämäänkin hieman.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Paasto

Olin katsellut mehupaastodokumentteja Netflixistä ja netistä ja vakuuttunut. Mun vaivat paranevat mehupaastolla, koska kaikki mitä netflixistä tulee on totta. Yksi Humiran käyttäjäkin parani muistaakseni nivelreumastaan. Toimen parani ärtyvästä suolestaan ja muut ties mistä. Koska olin juhannuksen jälkeen kärsinyt taas oletettavasti Humiran haittavaikutuksista (helvetillinen hammassärky), päätin parantaa itseni mehuilla.  Mulla tapahtuu asiat aika nopeasti, joten niin tämä mehupaastokin. Toteutan tätä Jason Valen 28 day juice challengella. (löytyy app, maksaa muutaman euron).

Päivä 1: Päivä alkoi kahdella juustovoileivällä ja matkalla verkkokauppaan. Mulla ei ollut vielä mehupuristinta, joten kiire tuli semmoista hommaamaan. Kaupan kautta kotiin ja jäätävä satsi vihanneksia ja hedelmiä mukaan. Semmoisia, joita en muuten pistäisi ikinä suuhuni, esim. inkivääri, avokado ja selleri. Ensimmäinen mehu oli kamalan paha, mutta ajattelin että tän on pakko tehdä mulle niiiiin hyvää ja tahdonvoimalla tässä nyt mennään. En tajunnut, että samaa mehua juodaan joka päivä kaksi satsia, joten olisi voinut tehdä tuplasatsin kerralla. Eka päivä oli siis yhtä sotkemista ja mehustamista. Tahdonvoimalla kumosin juomat. Ei ne mitään herkkua olleet. Oli voittajaolo päivän päätteeksi.

Päivä 2. Tein päivän mehut kaikki kerralla. Tämän päivän eväät maistuivat paremmalle kuin eilen. Otin ne kylmälaukussa mukaan matkaan, koska oltiin lähdössä lasten kanssa mökkeilemään kolmeksi päiväksi. Ei ehkä optimaalisin aloitusaika, mutta ajattelin että NYT tai ei koskaan. Miksi lykätä kun voin aloittaa NYT. Joten aloitin NYT vaikka on loma. Illalla sain kamalan päänsärkykohtauksen ja painuin nukkumaan ysiltä. Olo oli kerrassaan paska. Vitutti, särki infernaalisesti ja ärsytti. Tiesin että vieroitusoireita oli luvassa ja tulihan niitä. Nukuin 12 tuntia. En saanut kaikkia mehuja juotua, joten valmista jäi kolmospäivän aamuksi. Hyvä niin, koska kolmospäivän eväitä en ole vielä edes katsonut. Tää vaatii näköjään tahdonvoimaa aika hemmetisti, mutta eihän se ollut yllätys.  Mietin kuopuksen sipsien mehustamista ja sitä, että miksi jätin viinit kotiin kun siemailin iltapalamehua.

Päivä 3. Aamukahvista en ole luopunut vaikka olisi kai pitänyt. Joku raja masokismilläkin, vähentänyt kyllä olen.  Ei tee mieli avata appia ja katsoa mitä tänään pitäisi mehustaa. Päätä vähän jomottelee, ei onneksi niin paljon kuin eilen. Kyllä tää tästä lähtee. Pahin on kohta takana. Alla olevassa eväässä on punajuurta, selleriä, banaania, avokadoa, omenaa, porkkanaa, sitruunaa, hamppuproteiniia ja ananasta.


torstai 22. kesäkuuta 2017

The greatest love of all is happening to me

Kotiuduin tänään. Ajelin reilu nelisen tuntia ja kuuntelin radiota välillä lauleskellen epävireisesti ja kovaa. Kovin oli tunteikas (ei aina niin positiivisissakaan merkeissä) ensimmäinen lomaviikko. Tampereelta lähdin ensimmäisen yön jälkeen kotiin päin, puolisen tuntia ajettuani tein u-käännöksen tkm:n suuntaan ja olinkin siellä sitten muutaman päivän.

Mutta takaisin siihen mistä mun piti kirjoittaa. Radiosta tuli Whitney Houstonin The greatest love of all. Sanat tulivat selkärangasta jostain ysärin alusta. Enhän mä niitä sanoja silloin aikanani sisäistänyt, mutta nyt ne  iski sana sanalta tajuntaan ja kovaa. Kyyneleet valuen lauloin korkealta ja kovaa. Radioversio kun loppui niin youtube jatkoi muutaman kerran repeatilla. Ja joka kerta ne kyyneleet valui.

Tässä sanaversio kyseisestä biisistä. Mähän rupesin itkemään jo tuossa alun lapsikohdassa kun aloin miettimään että olenko onnistunut lasteni kanssa ja mietin että miten vielä heitä pitäisi boostata.  Ja jatkoin toki kun päästiin itsensä rakastamiseen. Onpahan uskomattoman voimallinen biisi ainakin meille itsensä rakastamisen kanssa kamppaileville.


Because the greatest love of all
Is happening to me
I found the greatest love of all
Inside of me
The greatest love of all
Is easy to achieve
Learning to love yourself
It is the greatest love of all
 


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Asenneongelmainen lomalla

Mielensäpahoittaja täällä, iltaa. Siirryin tänään lomani toiseen vaiheeseen Tampereelle. Laadukkaaseen hyväksi havaittuun majoitukseen. Olenhan oikein osakas, gold-kortin haltija ja ties mitä muutakin josta olen useamman tonnin saanut pulittaa. Niin, ja olen myös keski-ikäinen ja helposti ärsyyntyvä.

Pääsin Holiday Club Tampereelle ja kirjauduin kolmen päivän visiitilleni. Pitkällisten etsintöjen jälkeen löysin huoneeni. Viimeisestä pimeässä nurkasta, siivouskomeron vierestä. Oven vastakkaisella seinällä oli ikkuna. Tajusin jo huoneen löytäessäni, että nyt ei ole huone kyllä Näsijärven puolella, mutta ei se mitään. Fiilis oli kyllä suhteellisen tyrmistynyt kun vetäisin verhon sivuun ja katsoin. Likainen ikkuna ja likaista peltikattoa silmänkantamattomiin. Ei sen puoleen, eipä se peltikaton puhtaus olis asiaa miksikään muuttanut. Pimeä huone peltikattonäkymin. Petyin niin kovasti että tunteellisena ihmisenä tirautin pienet itkut. Kamoja hakiessani kysyin respasta että olisiko mahdollisesti muuta huonetta tarjolla edes lisämaksusta. Ei ollut.


Koska mitään oikeaa syytä (tkm ei mua ehdi tässä nyt näkemään)  täällä olemiselle ei ole niin päätin että jos fiilis ei huomiseen mennessä parane niin lähden kotiin. Myönnän että mulla on tämän asian suhteen nyt asenneongelma, enkä usko että fiiliksen suhteen ihmeitä tapahtuu. Lupasin tavata huomenna lomaosake-esittelijän klo 10 ja vaihtarina saan 100 euron lahjakortin. Voi esittelijäparkaa, eipä tiedä vielä millaisella lomafiiliksellä olevan keski-ikäisen vittupään saakaan vaivoikseen. Mulla on nimittäin muutama mielipide heidän palveluistaan tulossa ihan pinnistelemättä. Enkä TODELLAKAAN aio ostaa lisää osakkeita.

Huomaa, ettei mulla ole just nyt oikeita ongelmia. Ëiköhän niitäkin kohta taas tule niin loppuu ärsyyntyminen mitättömyyksistä. Niin kuin vaikka siitä, että vessapaperia oli noin muutama pala vain jäljellä. Taiteltu kyllä asiaankuuluvasti. Vessapaperi, tuo keski-ikäisen naisen lomanpilaaja.





Pitäisköhän vaihtaa alaa. Musta tulis hyvä sisäinen tarkastaja johonkin firmaan.



Loma

Terkkuja lomalta. Olen hengissä. Olen käynyt kesäteatterissa (on muuten helppoa löytää lähes loppuunmyytyihin esityksiin vain yksi paikka), saaristossa myös. Ihaillut aaltojen muovaamia kallioita, voimaantunut merestä, ihaillut luonnonvaraisia ruohosipulituppoja, tyrni"metsää", lintuja. Tuntenut vapautta, mutta myös yksinäisyyttä. Pohtinut elämää, mitä siltä haluan, tulevaisuutta.

Ei se aina ole niin helppoa. Voi voi...




torstai 15. kesäkuuta 2017

Yhteishaku

Tänään julkisetettiin yhteishaun tulokset. Laitoin aamulla viestiä esikoiselle, että miten ne tulokset tulee, kertoi että kai sähköpostilla ja sitten koulujen sivuilla. Töihin ajaessani googletin koulun sivut ja löysinkin nimilistan. En ensin tajunnut, että sivuilla oli useampi linja, joiden opiskelijat olivat tietysti aakkosjärjestyksessä, eli ensimmäisen listan selattuani petyin kun oma kirjain meni ilman lapsen nimeä.

Sitten kun tajusin miten homma toimii niin vetäisin auton bussipysäkille ja keskityin ja siellä se lapsen nimi komeili sisäänpäässeiden joukossa! Sisäänpääsyraja pisteissä  oli 13,67/15, eli ei sinne mitenkään heittämällä menty! Vieräytin muutaman kyyneleen ja näppäilin tärisevin käsin esikoisen puhelinnumeron, herätin sen seiskalta ja kerroin että on päässyt sinne kouluun ja miten ylpeä olen! Voi sitä riemua! Kuulemma itkettämäänkin rupesi.

Helsingissä alkaa syksyllä koulu. Voi mun pientä. Kyllä voi olla ylpeä!

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Mitä kuuluu Puolis?

Mitä mulle kuuluu? Tuntuu että elämä on ollut jotenkin yllättävän kiireistä viime aikoina. Osansa kiireen tunnusta on luoneet jääkaappihässäkät sun muut. Kai mä oon niin heikko, että kaikki tuommoinen syöksee mut normaaleilta raiteiltani. Nyt oon onneksi päässyt jo raiteilleni takaisin.

Torstaina oli kokous Helsingissä yhden luottamustoimeni tiimoilta jonka virallisen osuuden jälkeen lähdettiin porukan kanssa Tallinnan risteilylle. Täysihoito ja omat hytit, tuli fiilis että oon päässyt parempiin piireihin :D. Tosin kun ryhmän puheenjohtaja kaatoi pöydällisen kaljaa syliinsä, ripusti farkut kuivumaan, vilautteli sukukalleuksiaan kannella ja oksensi tuolinsa viereen niin tulinkin siihen tulokseen, että ihan normiseurassa tässä ollaan. Itse olin ainut ajokuntoinen reissusta palatessani, ainut joka olikaan autolla.



Edellisenä iltana otin toki tarjotut juomat vastaan ja löysinkin itseni laivan porealtaasta kahden ryhmäämme kuuluvan miehen seurasta sen jälkeen kun olin maininnut, että harmi kun en ottanut uikkareita mukaan. Ei mennyt kuin sekunti kun jostain lensi uikkarit mun viinilasini viereen, joten ei muuta kuin poreisiin! Eipä mennyt kauaakaan kun toisen käsi oli mun vyötäröllä ja toisen käsi reidellä. Tuntui hieman hmm... väärältä ja likaiselta. Illemmalla kyllä heitin ihan molempien miesten kuullen ääneen sen, että olipas vähän outoa kun olivat mussa kiinni kumpikin tahollaan. Taisivat hieman nolostua ja hyvä niin. Seuraavana päivänä pyytelivät anteeksi asiaankuuluvasti. En oo kovin herkkä tuommoiselle, mutta joku toinen olisi voinut ollakin. Varsinkaan kun eivät vielä tunteneet mua niin hyvin että tietäisivät millainen olen niin aika riskillä vetivät, toinen vielä semmoisessa asemassa että olisi voinut olla hyvinkin haitallista hänelle. No, ollutta ja mennyttä.

Rankka reissu, mutta tulipahan tehtyä. Olin tyttöjä hakemassa asemalta kaksi minuuttia ennen junan tuloa, joten aika hyvin ajoitettu. Vähän kyllä jännitti että ehdinkö.

Olen mä TKM:nkin kanssa aikaa viettänyt. Helatorstaina tuli mun luokse, grillattiin, lojuttiin riippumatoissa, luontopolkuiltiin, istuskeltiin rantakalliolla, saunottiin, tehtiin tehokkaasti kaikki mitä reilussa vuorokaudessa ehti. Tällä viikolla nähtiin illan verran Tampereella. Pienet hetket on löydettävä ja hyödynnettävä.

Koulu päättyi, esikoisella koko peruskoulu. Kaksi stipendiä ja hyvä todistus, itku tuli juhlassa kun aloin kesken juhlan ajattelemaan miten vasta ihan äsken olin saattelemassa pientä ekaluokkalaista koulutielleen ja nyt pakollinen osuus on suoritettu. Viikon päästä jännitetään yhteishaun tuloksia. En voi olla miettimättä että miten samaa rataa on esikoisella mennyt kuin itselläni tuossa iässä. Yli ysin keskiarvo, isoskoulutus käyty (itselläni jäi kesken), hakenut parempaan lukioon kuin lähilukio (itse en kuitenkaan päässyt, yksi kymppi olisi pitänyt olla enemmän). Jännä nähdä miten käy.

Olen pistellyt Humiraa nahkaani nyt muutaman kuukauden ajan ja luulen että olen saanut sivuvaikutuksena pahoinvointia. Ei kiva. Ei sitä ole ollut kuin viikon verran, mutta joka päivä jokusen tunnin ajan. muuten Humira on kyllä auttanut ihoon hyvin ja sivuvaikutuksena myös lonkkaan. Toivottavasti pahoinvointi on ohimenevä ilmiö. (Raskaana en voi olla).

Siinäpä tiivistetysti mun kuulumiset. En ole jostain syystä saanut oikein aikaiseksi kirjoitella, mutta yritän parantaa tapani ja kirjoitella jos jotain tähdellistä tulee mieleen. Oman pään tutkiskelun olen nyt jättänyt toistaseksi parempiin aikoihin, ei vaan just nyt jaksa.

Lämmintä lauantaita teille ihanat!

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Viikko tasaantuu

Olen selvinnyt viikossa jo keskiviikkoon. Peruin maanantaina sen kodinkonekorjaajakäynnin kun työkaveri vinkkasi että se on turha. Tein vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön puolen päivän aikoihin ja päätöksen sain jo neljältä. Hyvä Tapiola! Laitoin paikalliseen pokemon whatsapp-ryhmään kysymyksen että haluisko joku peräkärryllinen tienata muutaman kympin ja hakea mulle jääkaapin. Heti tärppäsi. Pokemon oli jälleen kerran hyödyllinen. Liikkeen kautta kuljetettuna olis mennyt varmaan ensi viikolle.

Ollut jotenkin uuvuttava viikko. Kohta olisi parin viikon loma, josta toisen vietän tyttöjen kanssa. Kidutan niitä samalla mökillä, jossa oltiin TKM:n kanssa pääsiäisenä. Toivottavasti eivät kärsi liikaa. Onhan siellä onneksi wifi ja kylpytynnyri.

Illan ohjelmassa olisi vanhan pakastiminen tyhjennys uuteen ja risan jääkaappipakastimen siirto autotalliin. Tuleekohan vammoja... Pitäis investoida nokkakärryihin, mutta kun niitä tarttee niin harvoin.

Viikonloppukin tulossa eikä mitään suunnitelmia, ehkä mä vain makaan ja syljeskelen kattoon. Eiku enpäs makaakaan, rakas esikoiseni lopettaa peruskoulun, joten mun lauantai alkaakin jo kukonlaulun aikaan ja kevätjuhlilla. Voi että mä meinaan itkeä! Seuraavaksi itken varmaan kuopuksen todistusta, siellä on varmaan rivi vitosia ja kutosia jos koearvosanat antavat yhtään suuntaa. Voi että sen lapsen kanssa. Juhlien jälkeen jatkan varmaan sitten kattoon syljeskelyllä.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Eikä siinä vielä kaikki

Eilen illalla jääkaappi piti erikoisen äänen. Olin aiemmin syönyt proteiinivanukkaan ja ohimennen ajatellut, että vähän on lämpimähköä. Äänen jälkeen tutkailin asiaa tarkemmin ja totesin että jääkaappi on ihan täysin lämmin. Joopajoo. Kuinkas muutenkaan.

Kodinkonekorjaaja tulee katsomaan tilannetta huomenna. Pyysin netin välityksellä korjauksen hinta-arviota, koska en todellakaan usko että vähän päälle 300 euron konetta kannattaa korjata. Joku ajanvaraustäti soitti ja sanoi että joku tulee katsomaan huomenna 14-16 välillä. Vai niin. Olisin vaan sen arvion halunnut että olisin voinut sen vahinkoilmoituksen tehdä. Eli se tulee huomenna, toteaa että on paskana ja että korjaus tulee maksamaan enemmän kuin uusi. Sitten voin vasta tehdä sen vahinkoilmoituksen ja tilata uuden. Koska en saa sitä todennäköisesti itse mitenkään haettua, pitää se tilata kotiinkuljetuksella ja siinä kestää helvetin kauan.

Harvemmin mulla mitään ruokaa jääkaapissa onkaan, joten sama kai se, onko sitä vai ei. Jospa kaivais vaikka maakellarin.

Mitäs sit seuraavaksi?

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Talo 100, Puolis nolla

Talolle taas pisteet kotiin kun oli kastellut kylppärin kattopaneelin. Huomasin sen helatorstai-iltana kun TKM oli kylässä. Valumajälki kaakelilla ja kosteudesta tummunut kattopaneeli. Hyvin pienesti, mutta kuitenkin. Mun talo, mun ongelma, joten ei käytetty tkm;n kanssa sen pohtimiseen sen kummemmin aikaa. Ehkä olisin kaivannut apua, mutta pärjäänhän mä itsekin.

Perjantaina laitoin viestin Hymykuopparemppasähkömiehelle että ehtisikö katsoa. On kuulemma loppuvuoden varattu ja reissuhommissa. Selvä homma, se siitä remppamiehestä siis. Joudun turvautumaan vieraaseen remppamieheen.

En mä taida jaksaa enää. Viisi vuotta taistelua miesten ja talon kanssa. Jos mä vaan annan olla. Jätän kaiken. Lapsia jos ei olis niin saattaisin niin tehdäkin. Myydä kaiken ja syrjäytyä jonnekin

Kaipaisin ihmistä joka pyyhkisin kyynelet ja sanoisi "älä huoli, minä autan".

Flippaus

Odotukset: Lapset tulevat viikonlopuksi ja syleilevät rakasta äitiä kahden viikon erossa olon jälkeen. Olin löytänyt 10 eurolla ihanan metallisen sohvan kuopuksen huoneeseen ruman puusohvan tilalle ja ajattelin että sisustetaan yhdessä huoneesta kiva ja lapsi hihkuu innosta.

Toteuma: Lapset tulivat viikonlopuksi. Sohva kuitattiin "mul on ollu tommonen, ihan ok". Käytiin Ikeassa, pistin satasen sohvan tyynyihin, tyynynpäällisiin sun muuhun kuopuksen toivomaan roinaan. Päästiin kotiin, puusohva olisi pitänyt saada heti pois. Ehdotin että josko tekisin ensin pannarin ja purkaisin sen sitten. Ivallinen ääni sanoi "aina sä koitat vain viivytellä". Päässä napsahti. Selvä. Sohva siirtyy sitten NYT. Joku idiootti (ihan ite) oli käyttänyt kolmea eri ruuvityyppiä sohvan kasaukseen. Ruuvinvääntimen päät oli hukassa ja torx-päiset eivät auenneet ristipäällä. Yritin siirtää siis sohvan yläkerrasta alakertaan kokonaisena, voimalla, väkisin. Plafondin lasi hajoaa. Voi vittu. Yritin etsiä niitä vääntimen päitä. Ei löytynyt. Lisää yritystä väkisin. Yläkerran aulan valokatkaisin hajoaa sohvan osuessa siihen. Voi vittu. Menin autotalliin itkemään vitutusta. Jätin sohvan kiilautuneeksi yläkerran oviaukkojen väliin. Ajattelin että haen kirveen ja hakkaan koko paskan päreiksi. Enhän mä tietenkään niin tehnyt. Ajattelin myös että heitän koko sohvan yläkerran parvekkeelta alas. En tietenkään niinkään tehnyt. Kun olin rauhoittunut niin muistin missä ne helvetin vääntimen päät oli ja sain purettua sohvan semmoisiin palasiin että sain sen autotalliin. Pannukakkua ei tehty ja ilta oli hiljainen. Oma provosoituminen yllätti taas itsenikin. Vitutti. Ja vituttaa vielä tänäänkin.

Ollapa semmoinen seesteinen, kärsivällinen ja ihana täydellinen äiti.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Aurinko!

Mulla on ollut IHANA viikonloppu! Eilen harrastin pohdiskelua ja vihdoin illalla sain itsestäni irti rykäistä hiit-treenin. Päätin itsekseni että vedän vain kolme kierrosta (tavoite on 3-5 kierrosta), että saan edes jumppailut käyntiin. Kolme kierrosta vedin ja siitä sain energiaa sen verran että polkaisin muutaman kilometrin fillarilla mateluvauhtia (pokemonin takia nopeus ei saa nousta yli 10 kilsan/h). Fillaroinnin jälkeen tein "puuttuvat" 2 kierrosta. Ai että oli voittajaolo!

Tänään heräsin yllättävän pirteänä (ehkä eilinen jumppailu vaikutti) ja aamukahvit juotuani päätin lähteä matelupyöräilemään. On muuten yllättävän vaikea ajaa tarpeeksi hitaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että matelypyöräilylenkki venähti ajallisesti kolmen tunnin mittaiseksi. En aikonut niin pitkään olla, mutta kun oli niin mukavaa! Arvatkaa oliko aurinkorasvaa messissä? Tulipahan kevään ensimmäinen rusketus, tai siis jahka tää punoitus laskee.

Niin kuin eilisessä postauksessa pohdinkin niin onnellisuus ja hyvä fiilis tulee pienistä asioista. Koko viikonlopun touhuilin ja pohdiskelin ihan yksin ja nautin siitä. On tuolla auringolla vaan ihmeitä tekevä vaikutus!


lauantai 20. toukokuuta 2017

Pohdintaa suorittamisesta ja hyväksymisestä

Kevät, lämpö ja aurinko. Makaan riippumatossa ja pohdin suorittamista ja sitä onko luovuttaminen ja hyväksyminen sama asia.

Mä en enää/tällä hetkellä suorita, mutta lähipiirissä on suorittaja/suorittajia. Näen selkeästi sen, että menee pää kolmantena jalkana eikä kohta enää jaksa. Pitää mennä, tehdä ja suorittaa, eikä olla itsekäs ja vaatia myös itselleen jotain. Kai se pysähtyminen ja asioiden kohtaaminen pelottaa. Mitä sisältä löytyy jos lakkaakin suorittamasta. Voi löytyä kaikenlaisia kipuja ja pelkoja joita pitäisi käsitellä ja se on raskasta.

Riippumatossa pysähdyin ajattelemaan onnellisuutta ja mitä siihen tarvitaan. Tuntui onnelliselta juuri siinä, lämmössä, lintujen viserryksen keskellä, hennon vihreän lehtipilven alla. Mietin että tuleeko osa onnellisuudesta siitä että olen luovuttanut joidenkin asioiden suhteen tai hyväksynyt asiat sellaisena kuin ne ovat. Lakannut toivomasta ja pitämästä tiukasti kiinni. Tuntuu omituiselta, erilaiselta. Ehkä mä olen muuttunut hieman. Onko luovuttaminen ja hyväksyminen sama asia? On niillä ainakin selkeä sävyero.

Onpas tiukkaa settiä tänään. Ihan meinaa aivot ylikuumentua.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Iholla

Ihanan P:n http://meneeohi.blogspot.fi/  innoittamana kirjoitan oman Iholla-jakson :). Olen suuri Iholla-fani.

Kello soi 6:10 ja ajattelen "plääh, pitää mennä suihkuun". Matkalla suihkuun laitan TKM:lle huomenet pusun kera, sieltä onkin samanmoiset huomenet jo tulleet niin kuin joka aamu. Laitan myös tytöille snäpit. Suihkun jälkeen koomailen hetken sängyssä ja ajattelen että saisipa vain nukkua.

Työpäivä alkaa soitolla it-tukeen asiasta joka on ollut vireillä jo 3 kuukautta. Etätyömahdollisuus. Mahdollisuus että voisin joskus tehdä töitä TKM:ltä käsin. Asia ei ratkennut vieläkään. Valmistauduin iltapäivän kehityskeskusteluun ja näpersin vähän jotain töitä kahvinjuonnin lomassa. Kesälomittajaopiskelija hoiti oikeat työt ja neuvoin häntä välillä kun tuli ongelmia. Kehityskeskustelu meni sujuvasti, olenhan hyvä työntekijä. Työpäivä venähti it-tuen tunnin puhelun takia eikä ongelma ratkennut vieläkään. Kävin toisella toimistolla höpöttämässä työkaverin kanssa ja päivittelin henkilökohtaisia kuulumisia, teki hyvää.

Töistä kaupan kautta hierojalle. Ai että mä nautin siitä kosketuksesta, teki mieli sanoa "ai että tää tuntuu niiiiiiin hyvältä", mutta se olisi tuntunut jotenkin pervolta.  45 minuutin hieronnan aikana ehdin ajattelemaan ihan liikaa ja ihan kaikkea. Hieronnan jälkeen olo oli kevyt, iloinen ja leijuva. TKM laittoi muutaman rivin ja valitteli kiireitä, joka laski vähän leijuvuutta. Muka iloisesti vastasin että eipä haittaa ja että tiedänpä olla häiritsemättä sitten kun katsoo jääkiekkoa. Tavoistani poiketen mulla ei ole whatsapp web päällä tätä kirjoittaessa. Jos puhelin sanoo jotain, en aio singahtaa katsomaan viestiä. Mullakin on nyt muuta. Vastuullinen aikuinen sisälläni sanoi pienelle sisälläni olevalle laiskalle ja kiukuttelevalle lapselle että kun pyykkikone on laitettu pyörimään, roskat kerätty roskikseen ja tiskikone laitettu päälle niin saan relata ja syödä. Näin tein, kerrankin. Ruuaksi oli vehnäpatonkia juustolla. Joo, melkein vehnätöntä ja maidotonta. No, margariini oli maidoton. Olin jostain syystä kaupassa kokenut oikeutuksen herkutteluun. Olisi pitänyt käydä vastuullinen aikuinen/sisäinen lapsi-keskustelu siellä, mutta en jaksanut enkä ehtinyt.

Ajattelin taas terapiaa. Pitäisi edetä kai jotenkin sen suhteen. En vaan jaksaisi. Viikko sitten laitoin sähköpostia perheasiain neuvottelukeskukseen ja kysyin että voisko tulla juttelemaan. No, pitää soittaa puhelinaikaan ja kertoa enemmän tilanteesta. Ei ole tullut soitettua.

55 tuumainen television tyhjä pahvilaatikko katselee syyttävästi mua nojaten nojatuoliin. Se on ollut siinä kohta kuukauden. Auts. En osaa päättää pitääkö mun säästää laatikko vai ei. Jääköön siihen vielä hetkeksi.

Mietin viinilasillisen ottamista. Todennäköisesti en jaksa. Mietin että miksi mietin viinilasillisen ottamista.

Katson eilisen Iholla-jakson ja käyn nukkumaan.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Pikku-Puoliksen avohaava

Pikku-Puoliksella onkin yllättäen iso avohaava. Kyllä suoraan sanottuna vituttaa itkeä räkä poskella äidin hyväksynnän perään melkein 39-vuotiaana.  Pläräsin arkiston helmiä ja löysin vuodelta 2014 avautumisia äidille:

"Mä olen saanut pärjätä hyvin pitkälti omillani, välillä olen koittanu sua lähestyä, ehkä joskus aika katkeranakin ja saanut katkeruutta ja puolustelua takaisin. Jotain sä olet  Annalle (nimi muutettu) kertonut enemmän kun meille muille. Ei tarvitse kertoa jos et halua, mutta ei se kovin kivalta tunnu kyllä. Mä voin kertoa kyllä, että mä tunnen aika isoa katkeruutta siitä, miten sä käännyit mua vastaan erossani. Silloin kun mä olisin eniten tukea tarvinnut.  Pärjännyt mä olenkin ihan hyvin. Vaikkakin aika yksin.
En mä ehkä haluais katkerakaan olla, helpompi olis  se vaan jättää taakse jos pystyis ymmärtämään sen, miksi asioita on tapahtunut niin kuin on  ja sanottu on niin kuin on.
Eniten mä olen vaan toivonut että sä olisit hyväksynyt mut sellaisena kuin olen. Sanonut vaikka että olisit ylpeä musta ja siitä miten olen pärjännyt elämässä."

Äidin vastaus tuohon, mun sydänverellä kirjoitettuun hengentuotteeseen oli seuraava: "Tulin just töistä ja aivot solmussa, joten eiköhän me voida ottaa vaikka risteily ja pohtia elämän solmut". Asiaan ei koskaan palattu.

Olen siis selkeällä suomen kielellä lähestynyt äitiä kipupisteitteni kanssa saamatta kuitenkaan kipeästi tarvitsemaani hyväksyntää. Rohkeata pikku-puolis, rohkeata. Olet ainakin yrittänyt.

Olen itkenyt, niistänyt, melkein hyperventiloinutkin kuin pieni lapsi ja miettinyt että olisiko mulla varaa oikeaan terapiaan, mutta ei, ei todellakaan ole. Self help ja kyökkiterapia saa riittää.

Tämän on pakko johtaa johonkin hyvään, koska tää tuntuu niin ikävältä

Kevennyksenä Vapputunnelmaa Tampereelta


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Voi äiti

Kirjan lukeminen on vienyt mut matkalle lapsuuteeni. Koitin miettiä olisko mulla mitään hyviä muistoja lapsuudestani äidin kanssa. Piti oikeesti pinnistellä ja saldo oli seuraava:

-Pyörälenkki äidin kanssa kahden
-Silmälääkärissä Ympyrätalossa ja samalla kenkäkaupassa.

Fyysiset tarpeet lapsuudessa on tyydytetty, henkisiä ei. En ole kokenut tulleeni hyväksytyksi arvostetuksi tai rakastetuksi. Äiti teki kotona töitä, eli olisi ollut kyllä fyysisesti läsnä, mutta oli oikeastaan vain työhuoneessaan tai nukkui. Olin yli ysin oppilas peruskouluaikoina, mutta koskaan en muista siitäkään saaneeni positiivista palautetta.

Muistoja isän kanssa tekemisestä on onneksi vähän enemmän.

Meinasin pohtia että miten monella on ollut kurjempi lapsuus kuin mulla, mutta ei mun ehkä kannata alkaa vertailemaan. Tää on mun kokemus ja sillä on vaikutuksia minuun.

Mä toivon että omille lapsille jää muistoja yhdessä tekemisestä, nauramisesta yhdessä, hassuttelusta. En mä muista että oltais äidin kanssa koskaan naurettu yhdessä millekään. Muistan kyllä miten mua lyötiin imurinletkulla, hengarilla, mitä nyt sattuikaan käteen. Muistan miten tukistettiin niin että hiuksia lähti tukottain. Muistan miten äiti veti kiukuspäissään mun vaatekaapista  kaikki vaatteet alas ja jouduin  järjestämään ne uudestaan. Olinhan mä varmasti välillä kauhea lapsi, mutta silti ne keinot olisi pitänyt kai olla toiset.

Avioeroni jälkeenhän välit meni äitiin poikki muutamaksi vuodeksi. Tässä postauksessa siihen syy: http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/04/valit-poikki-aitiin.html  Itku tuli kun luin sen ja muistelin.

Onneksi mulla oli ihana mummo, jolta sain kyllä hyväksyntää ja läsnäoloa. Luulen että se pelasti paljon. Harmi kun mummo on jo kuollut niin en voi jutella mun lapsuudesta hänen kanssaan. Äidin kanssa en viitsi edes yrittää.

Vieläkin toivoisin että äiti ilmaisisi että on ylpeä siitä miten olen pärjännyt.

Odotan mielenkiinnolla että pääsen kirjassa siihen kohtaan, jossa kerrotaan miten tätä kaikkea lähdetään korjaamaan.

En edes halua pohtia miten tämä kaikki on vaikuttanut mun äitiyteen.





lauantai 29. huhtikuuta 2017

Tunnelukot

Mun hengissäoloa on epäilty, joten päätin ilmoitella itsestäni. Poistin edellisen postauksen harkitusti, koska päätin että "tosiseuraajat" olisivat sen jo ehtineet nähdä.

Olen tällä viikolla todennut akuutin tarpeen itseni kehittämiseen. Totesin olevani ihan tunnelukkoinen. Olen tehnyt tunnelukkotestin ensimmäisen kerran kun olin pohtimassa avioeroa vuonna 2011, viime kesänä kun olin sinkku ja nyt kun olen vähän haastavassa parisuhteessa.

Heräsin itseanalyysin tarpeeseen kun keskustelimme TKM:n kanssa puhelimessa, tai siis TKM keskusteli ja pohti ja mä haukoin paniikissa henkeäni ja itkin. Menin lukkoon, en pystynyt kuulemaan mitä mies puhui vaan kuulin vain sen, mitä aikaisempien kokemusten ja tunnelukkojeni kautta kykenin kuulemaan. En kuullut ollenkaan oikein. Se oli kyllä aika järkyttävä havainto.

Seuraavana päivänä ostin ensimmäisen e-kirjani "Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta". Olen todennut käytökseni ja ajatusmallini olevan kuin suoraan kirjasta. En ole vielä päässyt loppuun asti, mutta olen varma että kirjasta on apua. Onpas tosi mielenkiintoista analysoida noita tuloksia.

4/2017


6/2016
2016 kesällä olin sinkku, toipumassa erosta. Mulla oli asiat tunnelukkojen suhteen paremmin kuin nyt. Osittain samat tunnelukot oli vahvoilla kuin nytkin, mutta paljon oli tunnelukottomia tai heikkoja alueita. Olen siis ilmeisestikin tasapainoisempi sinkkuna, tai tunnelukot paremminkin aktivoituvat parisuhteissa.
2011
2011 kesällä pohdin eroa ensimmäisen kerran. 2012 tammikuussa erosin. Tästä näkee selkeästi miten sekaisin olinkin. Olin ihan lukossa ja hukassa ja tiesin sen.

Tunnelukot pohjautuvat lapsuuden kokemuksiin ja tämänkin prosessin myötä tuli mieleen alakouluikäisenä tapahtunut episodi kun äiti oli ilmoittanut mulle että mun pitää pakata kassini koska muutan koulukotiin. Olin kiukutellut jostain ja rangaistukseksi mut uhattiin hylätä. Hyvin hoidettu. Ja nyt 30 vuotta myöhemmin mä pohdin että siitäkö mun hylkäämisen tunnelukko johtuu. Mitähän tunnelukkoja olen omilleni aiheuttanut...

Huhhuh, on tässä työmaata, mutta nyt kun tiedostan niin asioille on varmaan jotain tehtävissä.

Huomenna TKM:n kanssa hänen järjestämälle Tallinnan reissulle. Mulla fiilis ei ole ihan niin korkea just tällä hetkellä kuin voisi, mutta urakoinpa tänään vielä tuota kirjaa niin jospa se siitä :) (Tämän kirjoittamisen jälkeen Tallinna muuttui Tampereeksi, mutta sehän on melkein sama)

Ai niin, sain viikko sitten ensimmäiset neljä piikkiä Humiraa ja tuntuu ainakin toistaiseksi auttavan. Sivuvaikutuksiakaan ei ole tullut.

Hyvät Vaput!





torstai 13. huhtikuuta 2017

Remppaa, pyörremyrskyä ja kuulumisia

Olis ollut paljon kirjailtavaa, mutta ei ole jotenkin lähtenyt kirjoitusfiilis käyntiin. Koitetaan nyt kuitenkin.

Muutama viikko sain inspiraation maalata toinen yläkerrna huone valmiiksi. Vastahan se oli holdilla ollutkin kohta kaksi vuotta. Maalit pintaan ja Hymykuoparemppasähkömiehelle viestiä, kaikesta http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/hymykuopparemppasahkomies.html huolimatta että tarttis sähköjä ja että vieläkö tulisi? Tulihan se, niin että mä en ollut paikalla. Olisi ollut edelleenkin kiinnostunut myös muusta kuin mun sähköistä. Kun ilmoitin että olen varattu niin ääni vähän kellossa muuttui. Palveluasenne oli muuttunut ja oma-aloitteisuus myös. Hommat hoidettiin vähän sinne päin ja lasku oli kalliimpi kuin identtisen naapurihuoneen vastaava sähköistys. Mutta huone on nyt valmis.

Kuopus sinne innoissaan muuttikin heti ja siitä lähti koko viikonlopun kestänyt pyörremyrsky talossa. Esikoisen kanssa vaihdettiin järjestystä olkkarissa (huhhuh, oli kyllä painavia huonekaluja) innovatiivisesti. Porrasjakkaraa kun tarvittiin niin ei jaksettu hakea vaan kävin kontilleni lattialle ja 16-v esikoinen kiipesi mun selän päälle. Voi sitä hihityksen määrää, oli kyllä niin hauskaa :D. Olen kuulemma hullu, mutta hyvä niin :) .Sain vihdoin kakkostöilleni oman huoneen, eli olohuone on nyt olohuoneen näköinen. Jipii! Olen todella tyytyväinen viime viikonlopun ponnisteluista!

Kelalta tuli erityiskorvattavuus Humiraan, eli ensi viikolla tuikataan neljä piikkiä mun nahkaan. Kävin ne tilaamassa apteekista ja olipas hankalaa sekin. Koska olen asioinut useammassa apteekissa niin lääkekaton täyttyminen ei ollutkaan niin selkeä juttu kun olin luullut. Väläyttelivät jopa että joutuisin ensiksi itse maksamaan 3500 euron piikit ja hakemaan jälkikäteen kelalta. No, onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan ne sillä 605 eurolla (eli täysi lääkekatto) ja saan vissiin sitten kelalta ne aimpien ostosten korvaukset haettua takaisin. Kyllä on byrokraattista ja hankalaa. Hommat etenevät siis kohtalaisen hyvin joka saralla.

Tällä hetkellä naputtelen Tavallisen Keski-ikäisen Miehen luona. Päätin tulla täksi päiväksi etätöihin ja aloittaa pääsiäinen täällä, koska miehen tulo mun luo oli niin kovin hankalaa ja olisin saanut vain yhden yön kun itse (taas) ajelemalla saan sentään kolme yötä. Paluumatkalla haen tytöt matkaan ja vietetään pääsiäisen loppu heidän kanssaan.

Tänään suunnataan lemmenlomalle yhdeksi yöksi Kustaviin. Meidän ensimmäinen "loma" :D

Hyvää pääsiäistä murut!




sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Teinijuttuja

Päivä jolloin eräs aikakausi loppui.

Olin juuri aprillannut siskoani sillä että mua olisi kosittu, joten olin vähän aprillifiiliksissä kun 14-v (7-luokkalainen) kuopukselta tuli snäppi. "saaks sun mielestä 14-v mennä poikakaverilleen yöks jos on ollu sen kans 3 kk". EI HELVETISSÄ SAA, VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI! Tuo oli ensimmäinen reaktio, jota en toki lapselle lähettänyt. Kysyin että oliko tuo aprillia johon sain vastauksen että vissiin sunkaan mielestä ei saa mennä. Käytiin asiasta asiallista keskustelua, tai mä yritin ja teini suutahteli. Olen järkyttynyt ja tuntuu pahalta ajatus siitä että mun pieni lapsi (joka ei ilmeisesti enää ole pieni) nukkuisi jonkun pojan kanssa.

Kyseessä on ysiluokkalainen poika eivätkä koulussa edes voi olla yhdessä. Voi mun pientä. Pelkään että tulee hyväksikäytetyksi vanhemman pojan taholta, mutta minkäs teet. Luojan kiitos ollaan isänsä kanssa ilmeisesti samaa mieltä asiasta vaikkei puheväleissä ollakaan just tällä hetkellä.

Jos mä mietin että millainen olin itse 14-vuotiaana niin ihan eri tasolla. Ei mulla ollut stringejä (olikohan niitä edes keksitty?), ei poikaystävää, olin kiltti ja nössö ja hyvä koulussa. Stringeistä puheenollen, järkytyin kun pyykistä löytyi joku narukasa jotka totesin lähemmässä tarkastelussa stringeiksi. Silmät muljahti melkein päästä kun tajusin että ne on mun pienimmän lapsen alushousut. Omistani saisi kankaan puolesta noin sadat semmoiset stringit.

Kuudennella luokalla kasin oppilas on nyt seiskalla vitosen ja kutosen oppilas. Järkyttää, mutta mun keinot on vähissä. En mä tiedä mitä voin tehdä jos lapsi itse ei tajua.

Ysiluokkalaisella taasen menee ihan toisin. Vähintään ysiä pukkaa, on hyväksytty vaihto-oppilasohjelmaan ja on hakenut huippulukioon ja tulevaisuudensuunnitelmat on selvillä.

En tarkoita että koulumenestys määrittelisi mitään, mutta kyllä mua huolestuttaa ihan hemmetisti että jos seiskaluokkalainen ei petraa edes seiskan tasolle niin tulevaisuus voi olla hankala.

Mutta ei auta kuin odottaa ja toivoa parasta.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Etäsuhteen eronhetket


Istun yksin tyhjähkössä yksiössä. Mies lähti jo töihin, mä otin tämän päivän vapaaksi. Oli mukava viikonloppu, hyvä olla siinä toisen kainalossa, mutta nyt viikonloppu taitaa olla ohi.

Aamun survivor-hetken koin kun tarvitsin kahvia. TKM kun ei omista kahvinkeitintä niin kahvi keitetään kahvipannulla ja hän on sen minulle aina keitänyt. Ensimmäinen versio oli lirua ja jatkoyritys liian vahvaa, mutta sain kahvini ja elämä jatkuu.

Voisin jäädä vielä odottamaan miestä töistä niin pääsisin hetkeksi vielä syliin, tosin näin joudun ajelemaan pimeässä. Ensimmäinen ajatus oli viettää vielä yksi yö täällä, mutta herätys neljältä (eli talviaikaa kolmelta) ei oikein houkuttele. Sitäpaitsi TKM on varattu koko illan joka tapauksessa.

Voi voi, ei nää etäsuhteen eronhetket ole kyllä kauheen kivoja, mutta silti en tätä pois vaihtaisi. Kyllä tämä joskus helpottaa, jollain tavalla.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Keski-ikää ja ärsyyntymistä

Valmistautuessani viikonlopun treffeihin huomasin (taas), että ikää alkaa tulemaan. Otsan rypyt ovat olemassa myös lepotilassa (tämä huomio hieman hätkähdytti) ja bulldogin posket uurteineen ovat hyvällä alulla.

Toisaalta osaan jo suhtautua armollisesti noihin muutoksiin. Muistan kun joskus alle kolmekymppisenä havaitsin ensimmäisen ilmejuonteen silmäkulmassa ja olin ihan paniikissa vanhenemisesta. Meillä on töissä paljon naisia juuri tuossa iässä ja se näkyy ja kuuluu.

Olen myös huomannut että minusta on tullut helposti ärsyyntyvä keski-ikäinen ämmä. Semmoinen jota inhosin nuorena asiakaspalvelutyössä ollessani.

Esimerkki viime perjantailta. Lapset halusivat pizzaa, joten suoritin uskomattoman suorituksen (ikääni ja puhelinteknisiin taitoihini nähden) ja latasin puhelimeeni sovelluksen jonka nimi on Kotipizza Äppi (kyllä, Äppi). Tein sieltä pizzatilauksen lennossa lapsia junalta odotellessani ja siirryttiin pizzeriaan. Eka kerta kun tilaan tuolleen, joten ei ollut hajuakaan miten piti toimia. Keskustelu nuoren pizzerianeitokaisen kanssa meni about näin:

Minä: Mulle olisi kolme pizzaa, tilasin ne Äpin kautta
Pizzatyttö: Ai netistä?
Minä: Ei kun sen Äpin kautta
Pizzatyttö: Siis netistä vai? (silmiä pyöritellen)
Minä: Ei kun kännykällä sillä Äpillä
Pizzatyttö: Eli netistä. (huokaillen ja silmiä pyöritellen) istu ny alas odottamaan (lisää silmien pyöritystä).

Mun mielestä nettitilaus on eri asia kuin sen perkeleen aplikaation kautta tilaus (vaikka toki sekin käyttää nettiä). Ärsyynnyin koska minusta tehtiin idiootti ja vaikutti että typykkä ei ollut koko äpistä tietoinen. Ja se silmien pyörittely. Ai että! Tuo aiheutti sen, että vittuuntuneena keski-ikäisenä en todellakaan tuolta enää tilaa. Onneksi meillä päin on vaihtoehtoja.

Jotain hyvääkin, TKM:n asuinpaikka tulee vaihtumaan kesällä/syksyllä reilun kahden tunnin välimatkaksi, joten JIPIIII! Tosin tuohan sekin varmaan omat haasteensa, mutta ihan hyvältä tuntuu ainakin toistaiseksi. Olen huvikseni katsellut siltä paikkakunnalta töitä, mutta en kyllä ihan heti mitään radikaalia uskalla tehdä. Niin paljon yhtälössä lapsia, pelkoja, paniikkeja, exiä ja menneisyyttä, että en ehdoin tahdoin ole kaivamassa verta nenästäni. Sitä tuntuu tulevan kaivelemattakin säännöllisin väliajoin.

Pisimmät treffit tulossa tähän mennessä. Perjantaista maanantaihin, ihanaa :). Vielä kun saisin miehen siksi koko ajaksi itselleni, mutta en valitettavasti saa. Aika paljon onneksi silti nähdään.

Ai niin, meinasi unohtua. Tilinpäätös on tilintarkastettu ja ilman korjauksia läpi mennyt. Hyvä minä!

500 000 sivunäyttöä on muuten täyttynyt, huikeeta!