Lukijat

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Euforiaa

Eilen hammassärky yltyi niin kovaksi että piti ihan itkemään alkaa kotimatkalla töistä. Aamulla päivystyksen kanssa jutellessani se oli vielä siedettävä, joten en sille päivälle aikaa tarvinnut (ei sillä että aikoja olisi ollutkaan). Mietin pitkään ja hartaasti että onko tilanteeni vakavuus riittävä että uskaltaisin soittaa iltapäivystykseen. Olin napannut tuskissani kaksi Panacodia tuntia aikaisemmin eikä ne tuntuneet vaikuttavan särkyyn juuri lainkaan. Päätin soittaa. Sain jonottaa aika pitkään ja olin jo monta kertaa laskemassa luuria jonotuksen aikana että jos kuitenkin pystyisin sinnittelemään. Vihdoin päivystäjä vastasi ja nyyhkin tilanteeni linjoille ja sain ajan kolmen tunnin päähän. Olin tyytyväinen että uskalsin. Pikkuhiljaa siinä odotellessa alan tajuamaan että Panacod alkaa iskemään päähän kuin metrinen halko ja pohdinkin että miten hemmetissä mä sen 60 kilsaa suuntaansa ajelen pää pehmeänä. Laitoin avunhuudon Ystävälle, joka tarjoutui onneksi kuskiksi. Ajomatkalla kun mun pää keikkui pehmeäksi keitetyn spagetin päässä mietin että olispahan ollut aikamoista ajella siinä kunnossa. En onneksi joutunut sitä vakavissaan miettimään.

Huterasti vaapuin päivystävän hammaslääkärin tuoliin joka otti taas röntgenkuvat eikä niissä vieläkään näkynyt mitään. Koputteli ja naputteli. Vihdoin pisti puremaan semmoista pumpulirullaa aina eri hampailla ja näin löytyi kipukohta vihdoin. Vanha paikka pois ja sieltä tuli kuulemma paineella tulehdusmössöt ulos. Lääkepaikka tilalle, juurihoitoaika tilaukseen ja kotiin. Sain buranareseptin mukaan ja maininnan ettei välttämättä tarvitsisi noin paljoa lääkitä. Mutta kun hirveä kipu on päällä niin kokeilee kyllä ihan kaikkea. Jos joku olisi sanonut että kipu lievenee jos syö hevosenpaskaa niin olisin kokeillut hetkeäkään epäröimättä.

Kotiin päästyäni painelin nukkumaan. Nukuin koko yön ilman särkyä, heräsin ilman särkyä ja voi että olin onnellinen! Päivä on mennyt leijuessa hyvässä fiiliksessä ilman pienintäkään särkyä! Söin ruokaa vahingossa sillä kipeällä puolella ja ihan pelästyin että kohta se alkaa, vaan ei alkanut.

Tuntuu ihan että joku olisi laittanut valot päälle sen harmauden ja tuskan jälkeen. Tilapäistähän tää pirteys varmaan on, mutta kyllä kivuttomuutta osaa arvostaa kun hetken kärsii. Jaksamista kaikille, jotka joutuvat kroonisten kovien kipujen kanssa elämään!

Eilinen työpsykologi oli niin hanurista kuin ajattelinkin. Solusuola nro 3 kuulemma vois auttaa mua. Jepjep. No, tulipahan käytyä, ei tarvii mennä uudestaan.




tiistai 17. lokakuuta 2017

Hammassärkyä

Voi jestas mä oon poikki! Suuta on särkenyt infernaalisesti perjantaista lähtien. Perjantaina särkyyn ei auttanut edes burana-panacod-cocktail. Ainoa mikä auttoi hetkeksi oli corsodyl-liuos. Jotka kyseistä liuosta ovat käyttäneet, tietävät että polttelee mukavasti limakalvoja, mutta koska särky oli sietämätöntä niin kastelin talouspaperin corsodylissä ja tungin ikenen ja posken väliin ja sain nukuttua. Seuraavana päivänä kävin Helsingissä yksityisessä hammaslääkäripäivystyksessä ja pulitin 300 euroa siitä että sain kuulla että suussani ei ole mitään mikä aiheuttaisi tuommoisen säryn. Ou jee. Yksi paikka uusittiin varmuudeksi ja pikkureikä paikattiin. Särky palasi jo puudutuksen ollessa päällä, mikä oli vähintäänkin hämmentävää. Hammaslääkäri ihmetteli valkoisuutta mun poskessa ja kysyi että onko se aina ollut tuon värinen :D. Tajusin että varmaan se corsodyl-haude oli ollut limakalvoille hieman tuhoisa.

Tänään olen ollut yhteydessä ihotautipoliin ja kysellyt että josko voisi johtua Humirasta. Sen jälkeen soitin hammaslääkärin ajanvaraukseen ja saan (jahka heidän koneet lähtevät toimimaan) ajan purentafysiologille jos säryt johtuvatkin yöllisestä pureskelusta (mihin viittaisi myös taannoinen leukojen lukkiutuminen). Aamu alkaa särkylääkkeillä, päivä jatkuu särkylääkkeillä ja ilta päättyy särkylääkkeisiin. Hampaiden hermosärky on kyllä perseestä. On niin voimaton olo säryn vyöryessä päälle.

Että tämäkin nyt vielä.

Iltapäivällä työpsykologille jonka varasin kun viime viikolla flippasin. Nyt tuntuu tarpeettomalta, mutta kai siihen joku tarve on kun sen varasin, joten en nyt sitä peru.

Hitto mä taidan olla ihan romuna. Onneksi on myös niitä hyviä asioita elämässä.

torstai 12. lokakuuta 2017

Syysuupumus

Ai että tää blogi on mainio. Olin kirjoittanut vuosi sitten tämän http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/stressi.html ja taas tuntuu samalta, eli ehkä nämä uupumisen tunteet liittyy vain tähän vuodenaikaan. Olen ihan poikki, väsynyt ja uupunut varsinkin työpaikkaani. En tosin jaksa edes tosissaan harkita työpaikan vaihtamista. Joka työpaikassa on ne omat ongelmansa ja tässä työpaikassa sentään tiedän mitkä ne on ja miten ne olisi ratkaistavissa. Ei tarvitsisi kuin yhden tyypin saada lopputili ja toisen tyypin jäädä eläkkeelle niin työyhteisön vinoumat oikenisi ja kaikki voisivat paremmin.

Mä olen keski-ikäistynyt niin että mulla ei pysy enää suu kiinni ennen kuin ehdin ajattelemaan. Nuorenpana pidin kaiken sisälläni, en enää. Annoin äsken tulla semmoisen ryöpsähdyksen semmoisella volyymillä että toimistossa ei jäänyt epäselväksi kellekään että mulla paloi totaalisesti käämit. Olen olevinani titteliltäni jonkun sortin asiantuntija ja koen asioista jotain tietävänikin ja se saa mun käämit kärähtämään nanosekunnissa kun mun yli kävellään ja tehdään idioottimaisia päätöksiä jotka olisi vältettävissä jos multa kysyttäisi asioita jotka mun työhöni kuuluu.

Ei ole ammattimaista flippailla työasioista. Asiat on asioita eikä niihin pitäisi suhtautua näin tunteella että joutuu pidättelemään itkua suljetun oven takana. Mun pitäis osata passivoitua ja zombiutua niin kuin suurin osa työkavereistani on tehnyt niin asiat eivät niin vaikuttaisi. Tehdä se välttämätön  oma pikku rutiinihomma ja unohtaa kaikki muu mikä kuuluisi työhön.

Tekis mieli laittaa esimiehelle sähköpostia että epäilen toimintakykyni töissä olevan huolestuttavasti alentunut ja pelkään työuupumusta jos tilanne jatkuu tämmöisenä. Tiedän että esimies on samassa tilanteessa kuin mäkin. Mutta olispahan ainakin sanottu.

Mut hei, niin kuin mä tuossa alussa sanoin niin tää taitaa olla vain vuodenaikariippuvaista, varasin kuitenkin työterveyspsykologille ajan. Vuosi sitten sitä taisi työterveyshoitaja ehdottaakin.

Työkaveri heitti ovenraosta mulle lepyttelylahjan kun en mennyt kahville vaan mökötän. Rupes itkettämään sekin.




maanantai 9. lokakuuta 2017

Oijjoi mitä onnea

Kurssia, neuvottelupäiviä, viiniä, biljardia, uusia tuttavuuksia ja vähän oikeita töitäkin on mahtunut viimeisiin viikkoihin. Odotan elämän rauhottumista ja paluuta normirutiineihin. Töitä, kotia, lämmitystä, syliä, pusuja.

Kun työjuttuni lauantaina loppui Helsingissä, suunnistin hakemaan KK:n mukaani tänne maaseudun rauhaan. Tänään maanantaina mulla on lomapäivä. Alunperin meidän piti lähteä sinne risteilylle, mutta muutettiin suunnitelmia ja ollaan vain oltu, kosketeltu, halailtu ja pussailtu. Huhhuh että ollaankin pussailtu! En tiedä oonko koskaan pussaillut näin paljon. En oo myöskään koskaan tuntenut itseäni näin kokonaisvaltaisen hyväksytyksi, enkä usko että kukaan on koskaan katsonut mua yhtä rakastuneesti kuin KK.

Olen näillä pitkillä treffeillä uskaltanut antaa muurieni jotenkin purkautua ja katsoa myös yhtä paljaana miestä silmiin ja tuntea kaikenlaisia tunteita. Olen jopa osannut sanoa mulle vaikeita asioita niin kuin esim puhua livenä tunteistani. Tuntuu hyvältä uskaltaa tuntea ja kertoa myös siitä mitä tunnen ilman pelkoa siitä että toinen friikkaa ja pakenee tai keksii jonkun tekosyyn sille että pitää poistua tilanteesta.

Oon varmaan ennenkin kirjoittanut siitä, että musta tuntuu niin vahvasti siltä että oon löytänyt samanlaisen ihmisen kuin minä itse olen. Semmoisen, joka haluaa viettää vapaapäivän kiireettömästi  mun kanssa nyhjäten, silittäen ja pussaillen.

Uhhuuh kuinka hyvältä tuntuukaan. En ehkä enää pelkääkään etteikö tämä jatkuisi.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Viinipullon avaaminen Puoliksen tyyliillä


 Viimeinen muisto Siitä Miehestä Joka Mut Viimeksi Jätti lähti menemään. Olin joskus aiemminkin hamunnut tuota pulloa ja repäissyt foliot pois vain huomatakseni että vastassa oli korkki. Kyseinen tilanne oli semmoinen että en enää ollut taistelukunnossa, joten jätin taistelun sillä erää. Bekaan laakson helmi otettiin kuitenkin tänään käsittelyyn. Ensimmäisenä aseena korkkiruuvi joka katkesi sisään. Menetin korkkiruuvin lisäksi myös pihdit. Muut tarpeelliset työkalut olivat ruuvimeisseli (talttapää), Makita, ruuvi, 10 mm lenkkiavain ja tiukka ja päämäärätietoinen asenne.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. On aika voittajaolo :)



 '












lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikkoraportti

Huuuuhhuuuh kun on ollut kiireistä. Koulutusta pk-seudulla puoli viikkoa, johon yritin yhdistää treffit. Treffata piti tiistaista keskiviikkoon ennen kurssia, mutta miehelle tulikin viime hetken "tilanne". Tilanne oli hyvin ymmärrettävä, mutta koska mä suhtaudun pettymyksiin kuin pikkulapsi niin aiheutti hyvän keskustelun kuitenkin ja sain olla pettynyt ja hölmö.

Muutama liikkuva osa mun elämässä ja enemmän kuin yks kalenterimerkintä viikossa näyttää aiheuttavan sen, että mulla ei pysy enää langat käsissä. Kesken kurssipäivän esikoinen kysyi että olinkohan mahdollisesti menossa hänen vanhempainiltaansa. Jysähti päässä silleen niin kuin jysähtää kun tajuat unohtaneesi jotain tärkeetä. Kurssiin liittyvän illallisen peruutus, treffien siirto myöhempään iltaan ja langat oli taas käsissä. Vielä muutama viesti esikoisen kanssa tyyliä "mikä sun open nimi olikaan ja millä luokalla sä oot" niin olin valmis kohtaamaan koulumaailman pitkästä aikaa.

Esikoisen lukio on aivan mielettömän ihana! Opettajat tuntuvat aidosti välittävän niistä nuorista ja opetuksen laatu on hyvää. Koulun yksityisyyden kyllä huomaa. Ruokakin on kuulemma hyvää eikä perunatkaan ole kumisia. Koska keskiarvoraja oli päälle ysin niin häiriköitä ei ole vaan kaikki ovat tulleet sinne opiskelemaan.

Vanhempainillan aikana sain kehitettyä itselleni ilmeisesti jonkinnäköisen migreenityyppisen päänsäryn ja opin että burana kuivana kitusiin ei auta, koska se ei liukene. Sen illan treffit menikin siinä, että makasin pää viillellen käsivarsi silmien peittona melkein koko illan. Burana auttoi jossain vaiheessa onneksi ja pystyin jopa sitten avaamaan silmät ja puhumaankin. Ou jee. KK handlasi tilanteen kyllä hyvin ja sain sellaista läheisyyttä kuin siinä tilassa pystyi.

Viikon aikana meillä oli nelos- ja vitostreffit, en taida enää niitä jaksaa laskea kun ollaan tilanteessa, jossa ne ei oikeastaan ole varsinaisesti enää treffejä vaan elämää toisen kanssa. Vihdoin olen tilanteessa, jossa toinen tekee mun eteen vähintään saman verran kuin mitä mä teen hänen eteensä.

Pk-seudun ihmismäärä ja liikenne oli jälleen kerran yllättävä. Eilen kun pääsin vihdoin lähtemään kotiin ja autoja näkyi enää harvakseltaan niin  tuntui niin helpotukselta :D. Olin vielä suuressa älynväläyksessäni ehdottanut esikoiselle että haen sen koulusta kurssini jälkeen. Hotelli Vantaasta perjantaina klo 15 Kalasataman kautta Itäväylälle oli tämän viikon suurin virhe. Tajusin sen kyllä jo alkumatkasta. Hetki siinä meni että oltiin nokka kohti armasta Kymenlaaksoa.

Ensi viikolla on vastaavanlainen viikko. Tiistaista perjantaihin pk-seudulla, uhhuh. Tsemppiä mulle! Tajuan että mun elämä on joskus ollut tuommoista koko ajan ja tajuan että monen elämä on tälläkin hetkellä ja selviytyvät siitä ihan hyvin. Olen vain niin tottunut rauhalliseen ja pieneen elämääni :).

Ai niin, lisäjärkytyksen aiheutti kuopukseni. 14,5-vuotias LAPSI koki että tarvitsee ehkäisypillerit. Olen niin järkyttynyt etten pysty asiasta edes enempää kirjoittamaan. Ehkäisypillereitä tarvitsee siis siihen mihin ne on kehitettykin, ei esim. runsaitten kuukautisten hoitoon.

Päätän raporttini viikostani tähän ja lähden nauttimaan hiljaisuudesta syksyiseen metsään :)

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Case villasukka

Muistatteko vielä ne eräät villasukat? Ne jotka kudoin Kelailijaa varten ja joita Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti käytti? https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/01/villasukat-jaossa.html

Munhan piti lahjoittaa ne museoon https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/02/plip.html  Sain täytettyä lomakkeet, tulostettua ne, laitettua kirjekuoreen, mutta postiin asti sukat eivät koskaan päässeet. Maanneet työhuoneessa puolitoista vuotta. Kerroin sukista KK:lle ja sanoin että vaikka hänen varpaansa palelivatkin (kaupunkilainen) niin en valitettavasti voi lämmittää varpaitaan niillä sukilla. En vain uskalla. Ehdotin että pujahtaa merenneidon pyrstööni jonka sain joululahjaksi viime vuonna. Näin tapahtui ja mies selvisi paleltumitta. 

Päätin laittaa pahan karman villasukat jakoon paikalliseen fb-ryhmään. Halusin kertoa koko tarinan enkä huijata ketään. 



Tällä hetkellä lahjoitusilmoituksellani on n. 150 tykkäystä. Olen aivan äimänä. Sukat halusi sinkkunainen joka sairastaa pehmytkudosreumaa eikä pysty enää itse kutomaan. Hän kokee että hänellä ei ole menetettävää, joten uskalsi sukat ottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Tänään kuulin että oli eilen käynyt treffeillä ja uudet treffit on tulossa, eli ehkä kirous on poistunut :). Aivan mahtavaa! Ilmoitus on poistettu ennen kuin tämä postaus on julkaistu. 

Mä rakastan mun elämää just nyt! Olen onnellinen :)

Sisäistä tempoilua

Mä tykkään Kokonaisesta Kaupunkilaismiehestä joka treffien jälkeen enemmän :). Nyt on kolme viikkoa tuntemista, kolmet treffit ja kuutisen päivää yhteiseloa takana ja tuntuu niin hyvältä ja luontevalta.

Välillä huomaan vähän friikkaavani kun mietin pidemmälle, esim. joulua, mutta tajuan että ei tässä ole mitään friikkaamisen aihetta. Huomaan (ja olen puhunutkin KK:lle) että mun on vaikea antautua samalla tavalla tunteiden vietäväksi kuin hän. Näköjään olen oppinut kasvattamaan vähän suojuksia, mutta ei se haittaa. Kaikki aikanaan, meidän suhde on vielä niin alkutekijöissään.

Välillä tuntuu siltä että oon kuin joku villikissa joka on suljettu ihmisen kanssa huoneeseen. Oon utelias, mutta pelokas. Välillä uskaltaudun lähemmäs haistelemaan, vähän kehräämäänkin ja sitten ihmisolento liikahtaa ja mä säntään verhoja pitkin katon rajaan. Ehkä vähän karrikoiden. Pikkuhiljaa kuitenkin kesyynnyn.

On outoa kun olen aina ollut se hoivaajatyyppi suhteissa. Nyt kuitenkin olen enemmän se hoivattava. Olen saanut kerrottua kipupisteitäni ja tullut siitä huolimatta hyväksytyksi. Olen saanut jälleen kerran kuulla miten välillä näyttäydyn kylmänä ja kovana, mutta hän näkee sen kuoren läpi ja silmistäni sen mitä oikeasti tunnen, vaikka saatan käyttäytyä tai puhua ihan toista. Mä tempoilen sisäisten juttujeni kanssa ja mies on siinä rauhassa ja kun olen lopettanut tempoilun, niin ottaa syliin ja silittää niin kauan että iho on hellänä ja pitää vaihtaa silityskohtaa. Tuo on niin sitä mitä vaille olen jäänyt koko elämäni. Ehdotonta hyväksyntää ja hellyyttä.

Olen tainnut törmätä harvinaisuuteen. Pidän kiinni ja kovaa!

Mä olen nyt jonkun tyttöystävä ja mulla on poikaystävä, tuntuu aika kivalta

maanantai 11. syyskuuta 2017

Lastensuojelua

Mä olen täynnä pyhää vihaa ja leijonaemon taistelutahtoa. Sain kuulla lapseltani semmoisia asioita, jotka sai mut puhisemaan raivosta ja etsimään lastensuojelun puhelinnumeron. Tiedustelin toki lasteni isältä että onko hän tosissaan sääntöjensä kanssa ja kyllähän hän oli. Pöyristyin, annoin exän kuulla kunniansa, sain täyslaidallisen takaisin ja eston hänen whatsappiinsa. En ole tietoinen millä tavoin yhteydenpito lapsiin liittyvissä asioissa jatkossa tapahtuu. En ymmärrä missä kohtaa lasten isästä on kuoriutunut sekopää.

Koska mun lapsia ei kohdella huonosti niin olin tänään yhteydessä lastensuojeluun. Asia ei ole niin vakava että siitä lastensuojeluilmoitusta tehtäisi, mutta kuitenkin semmoinen, joka kirjattiin ja josta viranomaiset ovat lasten isään yhteydessä.  Kiusantekoa tämä ei ole vaan aito huoli lapsen perustarpeiden laiminlyönnistä.

Varmaankin jonkun näköinen kosto on tulossa, luultavimmin elatusmaksun korotusyrityksen muodossa. Mitään taloudellista puutetta eivät ole koskaan kokeneet, mopoauto oli ostoslistalla kunnes torppasin moisen kuolemankapistuksen. Lasten käyttämät reitit ei vaan ole missään nimessä mopoautolle turvallisia mun mielestäni.

Lapset tietävät että voivat aina tulla tänne jos meno isällä muuttuu liian raskaaksi. Mutta eipä 14-v jolla on kaverit ja poikaystävä mielellään kyllä muuta. 16-v välttelee konflikteja, on sen luonteinen ja on sopeutunut isänsä sairaisiin sääntöihin.

Elämme hieman epävakaita ja raskaita aikoja just nyt.

Onneksi Kokonainen Kaupunkilaismies tietää mitä nainen tarvitsee kriisin hetkellä ja haluaa tulla huomenna kolmansille treffeille silittelemään mua. Yritin sanoa että voin tulla hänen luokseen, mutta päättäväisesti ilmoitti että tulee tänne. Sopiihan se :). Ihana mies.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Menneiden kaivelua

Katsoin eilen The Notebookin ja jostain syystä se sai mut ajattelemaan Sitä Miestä Joka Mut Viimeksi Jätti. Siitä on jo yli puolitoista vuotta ja edelleen arpi tuntuu välillä kovin tuoreelta. En kuvittele notebookmaisesti että meistä tulisi vielä joskus pari, en todellakaan. En mä tiedä miksi se vielä kummittelee mielessä. Se ärsyttää mua just nyt ihan helvetisti. Eihän se mua rakastanut. Jos olisi rakastanut niin ei se olisi jättänyt.

Jotta vellominen tässä asiassa olisi täydellistä niin näin vielä untakin hänestä. Oli kiva uni ja kaikki oli hyvin. Tosin herätessä vitutti ihan megalomaanisesti se, että miksi pitää tommosia unia nähdä. Auttaiskohan joku hypnoosi tai joku tähän kun aika ei näköjään auta. Ehkä se on vain se mun The one that got away joka kummittelee loppuelämän.

Luojan kiitos satun tänäänkin olemaan selvinpäin, joska itseäni kiusatakseni avasin jopa meidän fb-keskustelun ja luin viimeiset jutut tammikuulta 2016 kun oltiin jo erottu. Kaunista ja pohdiskelevaa molemmin puolin.

Mäpäs jatkan hengittelyä tämänkin asian kohdalla niin eiköhän se siitä taas painu pois mielestä.

Nimeä mies nro neloselle on kyselty. On kauhean vaikea keksiä sopivaa. Ehkä se on tähän hätään vaikka Kokonainen Kaupunkilaismies, eli KK.




torstai 7. syyskuuta 2017

Hengittelen

Lauantain treffien jälkeen ajattelin että mies tulee maanantaina ja lähtee tiistaina samoihin aikoihin kuin mä lähden töihin. Sunnuntaina mies alkoikin puhumaan että hän voisi laittaa mulle sitten tiistaina ruokaa. Mähän vedin itseni samantien siilimäiseen paniikkipuolustukseen, koska olin luonut päässäni skenaarion joka ei ollutkaan oikea. Kuvittelin että miehellä olisi ollut vain muutama päivä vapaata, mutta olikin koko viikko. Onneksi mies tajusi pienen paniikkini ja ymmärsi sen.

Jännitin puoliksi leikilläni tiistaina että onko kämppä tyhjennetty kun tulen kotiin. No ei ollut vaan ruoka oli mua siellä odottamassa.

Meillä on tosi luontevaa ja helppoa olla yhdessä. Mies tykkää silitellä ja pussailla ja mä tykkään sitä vastaanottaa. Hiljaisuuskin on helppoa.

Huomaan miten tunnepuolella mulla hakkaa rajoitinta vastaan. Tietyt asiat saa aikaan vaistomaisen siilipuolustuksen (kiitos jollekin kommentoineelle tuosta sanasta, sopii mun suuhun hyvin :) ). Esimerkkinä tänään kysyi että voisiko hän viedä mut risteilylle Tukholmaan kuukauden päästä. Siilipuolustus, ajatus meni jotenkin näin "Omgomg, sos sos. Tekee pitkän tähtäimen suunnitelmia, se pelottaa mua". Sitten mä ajattelin että jos mä nyt vaan jatkan hengittämistä niin kaikki on ihan ok. Se on kuukauden päästä ja se on vain risteily eikä esim. meidän häät, rauhotu nainen. 

Mä pystyn kirjoittamaan miehelle näistä mun ajatuksista ja se ymmärtää että mä oon vähän keskeneräisempi kuin hän. Mun tarvii vaan tottua tähän uuteen ja ihmeelliseen tilanteeseen, jossa musta tykätään samalla tavalla kuin miten mä olen tykännyt edellisissä suhteissa miehistäni. Tykkään tuostakin miehestä kovin ja nyt kun on lähtenyt niin on kieltämättä ikävä ja haluaisin nukkua vieressä ja nyhjätä kyljessä.

Omituinen juttu tapahtui eilen illalla. Olin nukahtanut miehen syliin pää hänen olkapäällään niin että kasvot oli vastakkain. Mun tarvii AINA kääntyä pois päin nukkumiskaverista että saan unta. Mutta nyt mä olin ihan vaan pokkana siihen nukahtanut. Oli kuulemma joutunut väkivalloin kampeamaan kättään mun alta pois vaikka oon kyllä aika herkkäuninen. Nyt olen nukkunut kuin tukki kolme yötä.

Tuntuu tosi hyvältä, mutta vähän pelottavalta. Mutta mä hengittelen ja tää jatkuu vaikka mua pelottaakin vähän. Tuntuu kuitenkin hyvältä ja ihanan teiniltä kun se sanoo että se on mun ja mä sen. (Vaikka eihän kukaan toista silleen omista.)

Tästä on hyvä jatkaa :)

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Pitkät toiset treffit

Olen edelleen toisilla treffeillä. Tai oikeastaan nyt töissä. Mies on vielä tämän päivän mun luona ja treffit päättyy huomenna aamulla.

Maanantaina käytiin tanssimassa salsaa, aikamoista heittäytymistä mieheltä, pisteet kotiin. Salsaaminen onnistui yllättävän hyvin vaikkei ollut sitä kokeillut koskaan ennen.

Eilen mies laittoi mulle ruokaa kun olin töissä, eli ruoka oli valmiina kun tulin kotiin, oli aika mukavaa :). Saunomista, lasit viiniä ja ensitreffit alttarilla. Tosi mukava ilta.

Kaikki tuntuu niin luonnolliselta, osaan jopa nukkua hänen kanssaan (toisin kuin tkm:n kanssa).  Tämä osaa nukkua hiljaa :).

Päivä kerrallaan, ei oo kiire mihinkään. Ei ole kuulemma menossa mihinkään vaan hän on minun. (pieni hui).

Tuntuu ihan hyvältä :)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ihastusta ilmassa

Kuopus kysyi aiemmin viikolla, että voisiko mennä lauantaina poikaystävänsä kanssa Linnanmäelle.  Näin tilaisuuteni tulleen, joten sanoin että toki, mutta mä tuun sit mukaan. Sovin treffit Mies nro neljän kanssa sille ajalle kun teinit hurvittelivat Lintsillä.

Tarkoituksena oli ajaa auto Linnanmäen parkkiin ja siitä jatkaa kävellen jonnekin. Parkki oli täynnä, enkä löytänyt kuin tunnin paikkoja, joten paniikissa laitoin paikalliselle ystävälle viestiä ja sain koordinaatit minne ajella. Odottelin miestä ratikkapysäkillä ja näinkin hänen harppovan pian mua kohti pitkin askelin. Ennen kuin ehdin edes miettiä mitään niin olin tiukassa halissa! Tuntui niin hyvältä! Seuraavaksi siirtymään autolla muutaman minuutin päähän ilmaisille parkkipaikoille, kahvilan ja kivan kallion läheisyyteen. Ostettiin kahvit ja käytiin puistonpenkille istumaan. Mies taisi jo siinä kohtaa vetää mut kainaloon ensimmäisen kerran. Ei siinä kauaakaan mennyt kun huulet löysi huulet. Mun leukavamma vaikutti vähemmän kuin luulin, mutta vaikutti kuitenkin. Kahvit juotuamme siirryimme läheiselle kalliolle. Mulla oli picnic-huopa mukana, jonka miehen yllätykseksi leväytin lämmikkeeksi alle.


Istuttiin, halailtiin, pussailtiin, juteltiin, oltiin hiljaa. Kaikki tuo tuntui niin luontevalta ja oikealta. Tosi hyvältä. Aikamme siinä istuskeltuamme käytiin ruokkimassa mies, mä imin smoothien. Päätettiin lähteä kävelemään käsikädessä Linnanmäkeä kohti toinen kahvi mielessä jos vaikka nuoriso olisikin valmis jossain vaiheessa lähtemään kotiin. Aikaa treffien alkamisesta oli mennyt jo kolmisen tuntia. Yhtäkkiä tajuan että vastaan tulee kuopus poikaystävänsä kanssa (jota en ollut vielä tavannut). Pienesti panikoiduin enkä ehtinyt ajatella järkevästi. Mies kysyi että irrotetaanko kädet, että on ihan ok jos niin haluan tehdä (tuntui ihan siltä että meidät yllätettiin housut kintuissa jostain paljon pahemmasta :D). Sanoin että joo, sori. Kohdattiin nuorten kanssa ja esiteltiin vieraat osapuolet toisilleen. Tilanne oli kohtalaisen hämmentynyt, mutta eniten ehkä mun ja tyttöni puolelta. Mies oli tilanteessa kuin kotonaan.

Löydettiin kahvia ja istuskeltiin tovi. Sanoin miehelle että ei hänen tarvitse mua viihdyttää niin kauaa että nuoret ovat valmiit ja saattelin miehen viiden tunnin treffien päätteeksi ratikkapysäkille. Treffit päättyivät kohtalaisen kiihkeään suudelmaan kadunkulmassa. Raitiovaunu tuli ja mies lähti. Käännyin ympäri ja ylitin tien ja kuopus poikaystävänsä kanssa oli taas siinä! Mietin että mitenhän paljon ehtivät nähdä... No, elämä on. Odottelin vielä muutaman tunnin huvittelijoita ennen kuin pääsin lähtemään kotimatkalle.

Ajatukset treffien jälkeen: Mies on ihana, tykkää musta ja mä siitä. Osaa ilmaista itseään äärimmäisen hyvin kirjallisesti, joten olin saanut täysin oikean kuvan hänestä niin yllätyksiä ei tullut ekoilla treffeillä. Mies on valmis sitoutumaan, ei pelkää mitään, on kokonaisin mies minkä olen ikinä tavannut ja itsensä kanssa niin sinut kuin olla voi. Ymmärtää mua uskomattoman hyvin. Ymmärtää ja hyväksyy, että mä en ole ihan samassa vaiheessa itseni kanssa kuin hän. On siis täydellinen mulle. On jotenkin ihan epätodellinen olo. Uskaltaako tätä uskoa todeksi? Pakko uskaltaa uskoa, koska jos ei usko niin mitään ei voi saadakaan. Seuraavat treffit on maanantaina niin kuin alkuperäinenkin suunnitelma oli :).

Vatsanpohjassa on aika paljon perhosia :)

torstai 31. elokuuta 2017

Leuat todellakin loksahti

Joo kyllä se leuka vaan todellakin loksahti. Eikä pelkästään kuvainnollisesti. Heräsin eilen aamulla ja totesin että suu ei aukeakaan kuin  muutaman sentin. Ei ollut onneksi juurikaan kipeä, joten päivä meni suht normaalisti. Hieroin ja venyttelin suuta jos vaikka olisi auttanut. Saunassakin kävin lämmittelemässä. Googlettelin, leukanivelen välilevyn sijoiltaanmeno. Otin yöksi vielä relaksantin jos mä rentoutuisin ja palaset loksahtelis paikoilleen. Mun kotihoito oli täysin virheellinen, tajuan sen nyt jälkikäteen.

Heräsin tähän päivään ja totesin että tilanne on pahentunut. Korvan edestä poski pullottaa ja on kosketusarka. Suu aukesi just ja just buranan verran (hammaslääkärin mittauksessa 5 mm ilman kipua). Ei ollut muuta mahista kuin soittaa hammaslääkärille joka vahvisti mun googlediagnoosin. Sanoi että ei todellakaan itsestään parane ja että mitä nopeammin hoitoon sen parempi ennuste.

Hammaslääkäri totesi että on tulehdus ja että ei mene paikoilleen sen takia. Buranaa, kylmää, jumppaa ja kolmen viikon päästä kontrolli.

Tää kuuluu taas niihin juttuihin joita ei uskois todeksi ainakin ajoituksen puolesta. Ekaks puhun leuat loksauttavasta miehestä ja sit seuraavana päivänä oon leuat lukossa. Voi tsiisus mä sanon.

Eli onkohan mulla jotain yliluonnollisia kykyjä? Hmm...

tiistai 29. elokuuta 2017

Mies nro neljä

Mies numero neljä. Herramunjeesus! Joko se on täydellinen psykopaatti joka osaa peilata itsestään mun toiveitteni miehen mulle tai sitten se ON semmoinen. Ainut toistaiseksi löydetty vika on välimatka joka sekin on siedettävä. Mies nro neljä löytyi samaan tapaan kuin tkm, eli vahingossa. Tylsyyksissäni heittelin viestejä ympäri maailmaa ja nelosen söpö nassu ja kiva profiiliteksti kirvoitti multa "Ai että! Oispa meillä päin tuommoisia miehiä :)" avauslinen. 

Mun pitää siis tehdä miessiivous ensi viikkoa varten. Mä en oo tehnyt miessiivousta aikoihin! No, se menee joulusiivouksesta samalla vaikka en niitäkään harrasta.

Mies on antaja niin kuin minäkin (en tarkoita seksuaalisesti senkin pervot). Vaan haluaa myös itse tehdä naisen hyväksi asioita eikä vain olla se, jolle niitä tehdään. Mähän olen ollut vähän aina se ainoa joka on suhteeseen antanut. No, katsotaan kuinka hyvin tuo pitää paikkansa.

Miehellä ei ole tuhatta lasta, ei juuri tapahtunutta eroa, erosta lapsen äidistä on enemmän kuin mulla ja sen jälkeen on ollut pitempiäkin suhteita. Mies on kiinnostunut enemmän sisäisestä kauneudesta kuin ulkoisesta, huumori on yhtä huonoa kuin mun oma ja heittäytymiskykyä löytyy näköjään rutkasti. Että huhhuh sanon mä. Saa pitää peukkuja pystyssä että hattarapilvi ei petä alta!

Mut tunnistettiin treffipalstalla Puolikseksi. Se tuntui vähän jännältä. Hei vaan sinne tunnistaneille. Enää en siellä ole, joten turha muiden lähteä etsimään :). Päätimme mies nro nelosen kanssa sulkea profiilit ja katsoa mihin tämä vie. Että ou mai gaad! Eikä kumpikaan flipannut asiasta.

Tämä kohtaaminen tapahtui lauantaiyönä kun olin juuri kirjoittanut Syysblues-postauksen. Että kovin nopeasti voi fiilikset muuttua. Se tässä sinkkuelämässä onkin se sinkkuelämän suola, ikinä ei tiedä mikä viesti muuttaa elämää. Jotkut hetkeksi, jotkut pidemmäksi.

Eli mahtavaa viikkoa hei kaikille! Mä meinaan leijua nyt positiivisuudessa ja kuurata kämppää treffikuntoon (ei, ei tavata abc:llä) loppuviikon :)

Niin ja niille jotka luulee että mä löydän jatkuvasti sopivia ihmisiä niin tässä mun tilastot viimeisen 15 päivän ajalta. Olen todellakin yrittänyt.




lauantai 26. elokuuta 2017

Syysblues

Huhhuh miten ankea ja ahdistunut fiilis mulla jostain syystä on. En tiedä johtuuko se tulevasta pimeyden vuodenajasta, mies nro kolmosen feidaamisesta, peilikuvasta vai mistä, mutta kyllä on mieli maassa. Raskaalta tuntuu raahautua kevääseen.

Tälle illalle oli sovittu jääkausityökaverin kanssa saunominen yleisessä saunassa. Hyvä että oli sovittu, muuten olisin masentunut koko päivän kotona. Ihan kivaa oli, oli dj, sauna, järvi, ilotulitus yms. Suhde työkaveriin on siis onneksi näköjään kunnossa taas.

Mielialat vaihtelee kuin naisella konsanaan, eilen olin ihan hepulissa ja kikattelin asiasta kuin asiasta ja tänään masispäivä. Alkoholilla ei ole ollut osuutta tapahtumiin ja mielialoihin.

Kevättä kohti näillä fiiliksillä.




tiistai 22. elokuuta 2017

Neljänkympin kriisi

Kävin tänään terapiassa, eli kampaajalla. Vuodatin saman vuodatuksen kuin eilen puhelimessa kaverille. Se meni suurinpiirtein näin (paatoksella): Mä vihaan mun työtä, vihaan syksyä, vihaan ihmisiä, vihaan itteeni, vihaan miehiä. Oon ollut nyt muutaman päivän hyvinkin täynnä vihaa kaikkea kohtaan. Viha on ehkä turhan vahva sana, mutta oonhan mä vähän ylidramaattinen.

Jatkoin vuodatustani sillä miten en halua käydä missään, en tavata ketään, työmatkankin ajan pidempää reittiä ettei tarvitse tavata niin paljoa muita autoilijoita, koska mä vihaan niitäkin. Puhuttiin harrastuksista ja todettiin että muutamaan paikalliseen harrastukseen ei voida mennä, koska ei vaan kertakaikkiaan siedetä sitä ohjaajaa ja se alkaa sitten vituttamaan liikaa. Vaikea löytää semmoista harrastusta joka ei vituta.

Kampaajaterapeuttini ehdotti että mulla olis neljänkympin kriisi. Oon huomanut kyllä keski-ikäistyneeni, koska en kertakaikkiaan siedä enää juurikaan paskaa. Ehkä mulla onkin, ei haittaa koska kriisit kuuluu elämään ja niistä voi varmaan oppia jotain. Ehkä, toivottavasti.

Mies nro 4 ja 5 ei löydy millään. Löytyy vain sikoja, hulluja ja väärällä tavalla mulkkuja. Älköön kukaan mies nyt tästä provosoituko. Mä kyllä provosoiduin kun mies koki oikeudekseen kommentoida mun vartaloa. Ehkä oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, ei mennyt maaliin asti. Tuota edelsi keskustelua siitä että antaisinko hänelle vähän piparia sun muuta, joten olin jo aika ärsyyntyneessä mielentilassa kun mun kroppaani kommentoitiin. Itselle ei tulisi mieleenkään kommentoida (edes positiivisesti) vieraan ihmisen kroppaa.




Hyväksyn kriisini ja koitan suhtautua siihen huumorilla :).

TKM oli mennyt Tinderiin. Tuntui pahalta. Halusin sen näköjään eilen hänelle kertoakin. Jouduin nyt estämään TKM:n etten ottaisi idioottimaisuuksissani yhteyttä kun seuraava masokismihetki tulee.

maanantai 21. elokuuta 2017

Työhönpaluuahdistus

Auuuh, jopas iski kova työhönpaluuahdistus. Ihan vasten kasvoja iski, yhtäkkiä ja yllättäen. Mieli on maassa monestakin asiasta eikä mitään valopilkkuja oo näkyvissä. Loppuviikkoa kohden varmaan turtuu. Jääkausinainen oli onneksi sentään leppynyt.

Huhhuh, mitenhän tästä syksystä ja talvesta taas selviää? Tuntuu niin ylitsepääsemättömän raskaalta pelkkä ajatuskin.

Tapasin mies nro kolmosen lauantaina. Kipinöi kyllä lujaakin, mutta nyt ei voi siihen tuleen jäädä makaamaan ihan itseni vuoksi.

Mies nro kakkosen ajattelin feidata. Kokeilen miltä se tuntuu. Toistaiseksi aika oudolta.

Pitäis löytää jostain miehet nro 4 ja 5 niin pysyisi rytmi oikeana eikä tulisi takerruttua kehenkään.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kattoremppaa ja alastomuutta

Tapahtui viime viikolla. Olin juuri suihkusta tultuani kylpytakki päällä ja hiukset pyyheturbaanilla. Kello oli varmaan jotain kymmenen ja yhdentoista väliltä, mutta koska olin lomalla niin ei ollut varsinaisesti kiire. Makoilin sängyllä ja kuivattelin. Oveen koputettiin. En odottanut ketään joten ignoorasin sen. Oveen koputettiin uudelleen ja hetken päästä kuulin miten ovi naksahti auki. Voi perkele, ajattelin. Maalla kun tapana on marssia sisään jos ovea ei ole lukittu. On tapahtunut ennenkin. Vannoin episodin jälkeen että jatkossa alan pitämään ovea lukittuna.

Säntäsin kylpytakissani ovelle ja kattomyyjähän siellä. Halusi mennä kattoo kattoo ja tehdä tarjouksen. Oli vähän kiire lähteä lomareissulle, joten myyntipuheet jäi lyhyeksi.  Onhan mun tiilikatollani ikää päälle 60 vuotta niin kyllähän mä tajuan että riskejä alkaa olemaan. Ja RH:n kattoprojektia seuranneena tajuan, että ennemmin on parempi kuin myöhemmin. 60 vuotiaan katon kohdalla kyse ei ehkä enää ole siitä ennemmin-skenaariosta. Ilmoitin moneen kertaan että ei mulla ole varaa nyt tehdä mitään kattoremppaa. Mies lähti ja mä lähdin sangrialle Helsinkiin. Olipas varsin mukava päivä ja ilta, tyttöjen juttuja (eli keskustelua miehistä, miesten idariudesta ja siitä miten ilman miehiä on näköjään kuitenkin vaikea olla).

Seuraavalla viikolla lojuin taas sängyssäni (alasti) ja heräilin. Kuulin oveen koputettavan ja päätin ignoorata taas asian ja leikkiä etten ole kotona. Oveen koputettiin uudelleen ja kuulin oven naksahduksen. Ajattelin että voi vitunperkele sentään! Ovi ei ole ollut lukossa ja mitä mä nyt teen, oon alasti sängyssä, mies tuossa kolmen metrin päässä ovella. Pomppasin sängystä, huusin "ootas ny hetki" ja kiitin universumia kun oli jättänyt kylpytakin makkarin tuolille, enkä esim. kylppäriin! Sain sen sähellettyä päälle ja sännättyä eteiseen (eli astuttua kolme askelta). Kattomieshän se siinä. Tuli mittaamaan niin kuin oli sovittu! Mun mielestä me kyllä sovittiin että soittaa ennen kuin tulee, eikä päivästäkään ollut puhetta. No, se meni mittaamaan kattoa ja mä puin päälle. Kyllä hieman nolotti. Asiaan liittyy vielä noloutta lisääviä asianhaaroja, joita en kehtaa edes kirjoittaa. Teki tarjouksen, joka ei ollut niin paha kuin mitä olin ajatellut. Lupasin harkita ja pohtia ja lähdin seuraavaan kesälomareissuun siskon mökille.

Olen ollut noiden episodien jälkeen vainoharhainen ja kuullut kuviteltuja askelia hiekkatielläni. Tänään kuulin taas jotain ja säntäsin ikkunaan. Kattomies perkele! Voitonriemuisena tajusin että hahaa, mullapa onkin kesämekko päällä! Voitonriemu hieman haihtui kun tajusin olevani täysin ilman alusvaatteita. Eihän mun keski-ikäinen rintavarustus enää niin terhakkana ole. No, ei voinut mitään. Selkä suoraks ja tissit tötterölle ja avaamaan LUKITTU ovi. Kattomies halusi tulla kertomaan päivän erikoistarjouksen. Aaaargh. No, pitkällisten vääntöjen jälkeen päästiin kauppoihin. Mä tiedän että se oli fiksu ratkaisu, mutta en tykkää kyllä lisälainasta. En mä sitä olis tullut tehneeksi kuin vasta sitten kun paskat on housussa jos en olis tehnyt sitä nyt. Ei mulla tule koskaan ajatusta että "hmm... mulla olis tässä 13 300 ylimääräistä rahaa että mitäs mä sillä tekisin, teenpä kattorempan". Harrastin hieman verosuunnittelua ja jaoin homman kahdelle vuodelle ja saan kahdelle vuodelle kotitalousvähennyksenkin. Hommasta kun on puolet työn osuutta niin tuleehan siitä jonkin verran sitten takaisin.

Summa summarum, lomaani on rytmittänyt kattomiehen yllätykselliset visiitit. Mulla kun on tälle vuodelle jo kotitalousvähennysjuttuja niin mun pitäisi ilmoittaa että minkä osuuden laskusta haluan tälle vuodelle ja minkä ensi vuodelle. Ehdotin että laittaisin miehelle sähköpostia, mutta mies sanoi hyvin topakasti ja virnuillen että ehei, hän tulee ohi ajaessaan käymään :D. Veikkaan että olin kyllä yksi erikoisemmista asiakaskohtaamisista :D

Onneksi osaan nauraa itselleni, tää oli taas semmoinen case, jota varmaan harvalle tapahtuu. Onneksi mies oli sen verran vanha ettei mitään vielä oudompaa tapahtunut kuin mitä tapahtui...

maanantai 14. elokuuta 2017

Mahtavaa!

Just tänään mä nautin ihan suunnattomasti sinkkuudesta ja yksin asumisesta. Kävin retkeilemässä hetken mielijohteesta läheisessä kansallispuistossa ja tuntui niin hyvältä. Ystävä kysyi että veikö Mies nro 2 mut sinne retkeilemään. Vastasin että ihan menin itsekseni, koska ei tässä parane odotella että seuraa saisi tai jää muuten elämättä tässä odotellessa. Sitäpaitsi Miehen nro 2 kanssa tuskin edes tulee toisia treffejä ainakaan ennen joulua. Mielenkiinto kyllä hiipuu tällä tahdilla. Sitten vain seuraavia kehiin :)

Mutta siihen varsinaiseen asiaan. Sinkkuuteen ja yksin asumiseen. Päässä alkoi listautumaan asioita joista nautin:

-saa päättää ihan itse menemisistään ja tulemisistaan
-jos ei huvita siivota niin ei tarvitse
-voi käydä vessassa ovi auki
-ei tarvitse heräillä kenenkään kuorsaukseen (omaani en herää)
-ei ole pakko tehdä ruokaa tai käydä kaupassa
-voi viettää päivän netflixin kanssa sängyssä jos tuntuu siltä

Alan pikkuhiljaa pääsemään taas tähän hyvään fiilikseen sinkkuudesta. Enhän mä kenenkään kanssa asunut ole piiiitkiin aikoihin, mutta vaikkei parisuhteessa yhdessä asukaan niin kyllä sen toisen on ottanut silti huomioon varsinkin menoja suunnitellessa. Tämän päiväisen retkenkin olisin varmaan jättänyt odottamaan aikoja jolloin olisin saanut sen tehdä sen rakkaan kanssa.

Huomenna pölähdän vähän ex tempore siskon tyttöystävän mökille ja nautin mökkifiiliksestä yhden yön verran. Sen jälkeinen loma on vielä auki ja hyvä niin. Voi tehdä ex tempore-asioita tai olla tekemättä, ihan miltä sattuu tuntumaan :)





Okei, myönnän että ei ollut kivaa olla yksin viikonloppuisen myrskyn aikana ja on hetkiä jolloin sitä toista kaipaisi. Hyvä fiilis on nyt siitä huolimatta :)

lauantai 12. elokuuta 2017

Opettaja

Olen miettinyt että onkohan mun tarkoituksena olla "opettaja". Saada miehet ymmärtämään itseään ja oppimaan elämästä, naisista, seksistä, itsestään. Olen miettinyt asiaa ennenkin, mutta nyt ehkä hyväksyvällä ja tyynellä tavalla oivaltaen.

En etsi autettavia vaan niitä sattumalta ilmestyy.

Otetaan esimerkiksi mies nro 1. Suorituspainemies. Hän kertoo jo aikaisessa vaiheessa miten hänellä on suorituspaineita seksin suhteen, joten edetään rauhassa. Selvähän se, mä ymmärrän, tsemppaan, annan aikaa, teen kaikkeni siloittaakseni tietä sillä saralla. Onhan mulla kokemusta lerppamiehistä. Homman mentyä finaaliin mies feidaa. Mission accomplished. Mies korjattu, joten tehtäväni miehen elämässä täyttyi ja hän sai itsevarmuutta ja mä sain lisää kokemusta lerppamiesten kanssa toimimisessa.

Jokainen kohtaaminen opettaa myös mulle jotain elämästä, miehistä ja itsestäni, joten onkohan se kuitenkaan niin huono juttu tutustua ihmisiin joiden "specsit" eivät olekaan täydelliset.

Huomaan saavani kiitosta siitä että olen hyvä kuuntelija, auttaja ja että osaan kysyä oikeita kysymyksiä jotka antavat ajattelemisen aihetta. Mä olen kehittynyt näissä avioeroni jälkeisissä vuosissa ihan hemmetin hyväksi terapeutiksi.

Nyt taidan levittää taas isot siipeni ja pyöräyttää Tinderkierroksen käyntiin ja kerätä taas uuden joukon opetuslapsia siipieni suojaan :). Onkohan mulla joku jeesussyndrooma just nyt menossa? Ehkä on ja ehkä napsahdan tästä tilasta pois nopeammin kuin arvaankaan, mutta tänään tuntuu taas kovin valaistuneelta olo.

ps. mies nro 2 ja 3 ovat jollain tavalla vielä olemassa. Eivät ole vielä valmiita siis :)

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Menneisyyden traumoja

Tänään oli ihotautipolilla kontrolli. Se meni ihan hyvin. Koska olin samoilla suunnilla kuin missä Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti asuu, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohdata traumani. En ole pystynyt sen koommin käymään siinä kaupungissa kun sieltä viimeistä kertaa sen miehen luota lähdin puolitoista vuotta sitten. Pelkkä ajatus sai kuristamaan kurkkua, rintaa ja kyynelkanavia.

Päätin että tänään se tapahtuu perkele vaikka henki menisi. No ei se mennyt. Kyllähän mä suurimman osan matkasta itkin, mutta hieroin oikein kunnolla suolaa haavoihin reittivalinnallani. Oikein viimeisen päälle ja riskillä. En törmännyt onneksi mieheen vaikka talon ohi reittini menikin. Onpahan nyt sekin pois alta.

Siitä on puolitoista vuotta ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, mutta vieläkin se vaan tuntuu, jopa ajoittain näköjään sattuu.

Ehkä se oli se oikean syyn puute mikä tekee siitä niin vaikean. Olisi edes valehdellut syyksi että ei vain tuntenut mua kohtaan mitään ja käyttäytynyt niin. Mutta kun ei sekään ollut se syy. Sen näki kyllä miten kuitenkin välitti.

Turhapa tässä jossitella ja ihmetellä. Kyllä se aika hoitaa. Jotkus asiat tarvitsevat näköjään kohtuuttoman paljon aikaa hoituakseen.

Kelailijaan ja vaimoonsa meinasin törmätä lähikaupan ovella. Vaistomaisesti tein u-käännöksen ja kaasutin karkuun, en ehtinyt juuri ajatella muuta kuin että tukka on huonosti. Tukka huonosti ei voi kohdata exää ja hänen tuoretta vaimoaan. Muuten se ei kyllä tuntunut miltään.

perjantai 4. elokuuta 2017

Jääkausi

Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kahden tulevan viikon hommat on käytännössä tehty.

Muistatte varmaan vielä sen palkankorotusjutun, jonka hoidin luottamusmiehenä? Ilmeisesti tein varaluottarin (lähes 60-v koko ikänsä firmassa ollut nainen) mielestä jotain kauheasti väärin kun uhkasin tj:tä liitolla saadakseni asian läpi, koska varaluottari irtisanoutui luottamustehtävästään ja on pitänyt siitä asti jääkautta mun suuntaan. Välissä oli hänen kolmen viikon lomansa jonka aikana toivoin asian laukeavan. Ei lauennut. Asian hankalaksi tekee se, että hän on lähin työkaverini  pienessä kolmen hengen tiimissä, johon oli tullut lähestulkoon ystävyssuhteeksi laskettava suhde.

Kollega ei halua kuulemma olla missään rähinöissä mukana. No eipä niitä tullutkaan vaan asia meni ihan hienosti läpi. Mutta silti olen nyt suljettu ulkopuolelle hänen piiristään.

En tehnyt mielestäni mitään väärin ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Senpä takia tuntuukin tosi pahalta, että henkilö joka on koko ajan puhunut siitä miten häntä harmittaa kun naisten työtä ei rahallisesti arvosteta meillä niin sitten kun sain asiaa hieman korjattua niin jääkausi iskikin. Mähän tein vain sen, mitä luottamusmiehen tehtävään kuuluu! Sen, joka hänen olisi pitänyt omana luottamusmiesaikanaan (ennen mun aikaa) tehdä. En toki sitä hänelle ole sanonut. Jokainen hoitaa pestinsä sen mukaan minkä katsoo oikeaksi ja meillä oli ilmeisesti kovin erilainen tapa ja tahtotila.

Eipä oo kiva jäädä lomalle näissä merkeissä.

torstai 3. elokuuta 2017

Elokuuta

Blogger on lähes kuollut. Kirjoitan silti vaikkei varsinaisesti mitään asiaa olekaan.

Mies nro 1 feidasi mut. Hyvä niin. Siskon mielestä oli homahtava, mutta kertoi sen vasta kun kerroin että mies feidasi. Kauheeta jos meistä olisi tullut pari ja sisko olis koko ajan ajatellut että se on varmaan homo. Mulla ei oo vielä kyllä ollutkaan homokokemusta.

Mies nro 2 kirjoittelee kerran päivässä niin kuin tähänkin asti. Seuraavista treffeistä ei ole ollut puhetta, tai ajankohdasta. Kovin on hidas etenemään, mutta eipä se haittaa kun olen nyt opettelemassa tätä uutta treffailutyyliä.

Mies nro 3 löytyi Tinderistä kun päätin höllentää sydämenantokriteerejä. Aaltopituus on hyvin samanlainen ja kirjoittelu todella helppoa ja sujuvaa. Tuntuu että voin olla heti oma itseni. Harvinaista. Vähän sama fiilis kuin TKM:n kanssa alkuun kirjoitellessa. Välimatkaa hieman ja toinenkin pieni mutta. Mutta katsellaan ja tutustutaan. Olen kuulemma unelmanainen. Kyllähän mä sen tiedän, siksihän mut aina jätetään tai työnnetään arvojärjestyksessä viimeiseksi. Ehheh.

Siskon koira on ollut nyt 5 päivää mun luona ja huomaan kyllä että en ole koiraihminen. Tiesin sen kyllä jo aiemminkin, mutta en kyllä malta odottaa että koira lähtee ja vapaus koittaa. Stressaa kun joutuu olemaan kotona pitkän päivän ja jos työpäivä venyisi niin en pysty venyttämään, koska koira. Työmatkalla ei voi mennä vaikka uimaan (muutamana päivänä olisin mennyt) koska koira odottaa jalat ristissä. No, eipä tuo nyt kauheita ponnistuksia ole vaatinut multa, mutta kunhan nyt valituttaa.

Huomenna alkaa loma eikä juurikaan suunnitelmia. No, pitää tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hyvä viikonloppu!

Onpas mulla ollut mukavaa!

Torstaina olin heinäpellolla Ystävän apuna, hemmetin rankkaa hommaa näin kaupunkilaiselle. Pari tuntia niin olin ihan poikki ja verinaarmuilla. Illalla katselin deittimentorini lähetyksen ja valmistauduin henkisesti perjantaisiin treffeihin. Mies nro 1 (huomatkaa, mies on nyt nimetty :D) tuli perjantaina juhlimaan mun synttäreitä. Sisko toi mulle koiransa hoitoon viikoksi samaisena perjantaina, eli tapasivat Mies nro 1:n. Pakon sanelema juttu, mutta kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta. Mies nro 1 lähti lauantaina ja vetelehdin loppupäivän suosiolla. Mies nro 1:n viestintä on hiipunut neljänsien treffien jälkeen. En ota asiasta kriisejä, menee miten menee.

Tänään tapasin Mies nro 2:n. Treffikutsu oli vähintäänkin erikoinen (positiivisella tavalla) ja mies muutenkin erilainen kuin joita olen tapaillut (paitsi ammatiltaan). Avoimin mielin menin ja olin päättänyt nauttia treffeistä. Treffit olivat 3,5 tuntiset. Kävelyä, istuskelua, juttelua. Juttu kulki hyvin eikä hiljaisuudetkaan olleet vaivaannuttavia. Halauksen sain treffien päätteeksi, puhelinnumeroa en. En ole tainnut käydä kenenkään kanssa treffeillä ennen tätä niin ettei mulla olisi ollut puhelinnumeroa. Erikoinen tapaus. Katsotaan tuleeko jatkoa. Lupasi kirjoittaa huomenna sähköpostia ja sanoi kyllä haluavansa jatkaa tutustumista.

Ilta meni lipuessa järvellä, kesästä oli pakko nauttia kun se oli kerrankin käymässä. Ihana viikonloppu :)


ps. jos jostain numeromiehestä tulee enemmän, lupaan keksiä parempia nimiä :D





torstai 27. heinäkuuta 2017

Uusia tuulia

Mulla oli tuossa muutama päivä sitten pieni henkinen notkahdus. Olin jo muutaman viikon miettinyt viestin lähettämistä TKM:lle ja tiesin että tulen sen tekemään jotta pääsisin kunnolla eteenpäin. Näin tein ja toivoin että olisi vastannut saman illan aikana koska silloin olisin ollut siihen valmis. Vastasi tietysti vasta seuraavana päivänä, jolloin en ollut enää henkisesti sillä vahvuustasolla kuin olisin toivonut. Viestini ei edes olisi edellyttänyt vastausta, ei sisältänyt kysymyksiä eikä mitään, mutta tiesin kyllä että tulee vastaamaan. Pienehkö brakedownhan siinä tapahtui, mutta ei se mitään. Tuli hajottua se asia loppuun.

Viikon varrella voimaannuttuani päätin jatkaa itseni kehittämista Mikko Kempen johdolla http://mikkokemppe.com/  (ei ole maksettu mainos eikä yhteistyökuvio). Luin tuon deittioppaan naisille jo TKM:n kanssa ollessani ja siitä asia jäi jotenkin kytemään. Eilen sitten otin seuraavan askeleen ja otin maksullisen valmennuksen itselleni etukäteissynttärilahjaksi. Hinta sisältää fb-ryhmän jossa saa neuvoja niin henkilökohtaisia neuvoja kuin vain haluaa tai uskaltaa kysyä. Livelähetyksiä joissa käsitellään miehiä, miesten ajatusmaailmaa (vastaajana Mikko Kemppe). Oon ihan innoissani asiasta :)

Mietin pitkään sitä että haluanko maksaa tuommoisesta palvelusta. Totesin sitten loppujen lopuksi että maksanhan mä hieronnasta, lääkäristä, teatterista, elokuvista, jumpista yms asioista ihan suosiolla, joten miksen maksaisi siitä että saan apua tässä asiassa. Tämän itselleni perusteltuani suoritin ostoksen ja odotan tänään ensimmäistä livelähetystä johon olen jo muutaman kysymyksen etukäteen esittänyt.

Tämä on huikean jännää. Olen tajunnut että olen yrittänyt ihan väärällä tyylillä. Liian vakavasti ja nauttimatta. Nyt siihen yritän muutosta. Ensinnäkin Mikko suosittelee että deittailisi useita miehiä samaan aikaan, jotta ei tule sitä yhdessä miehessä roikkumista ja kauheeta pohdintaa että miksi se ei laita viestiä. Sitten jos se sattuukin laittamaan niin great! No, katsotaan nyt miten asiat etenee milläkin rintamalla. Mulla on kuitenkin huomenna neljännet treffit sen yhden nimettömän miehen kanssa. Olen jo oppinut että mun ei tarvitse tietää että tykkäänkö mä siitä tarpeeksi vai en. Treffit kerrallaan. Viikonloppuna tai ensi viikolla mulla on toiset. Ehkä.

Elokuussa meinasin alkaa harrastamaan paritanssia. En tiedä mitä jalka asiasta tykkää, mutta siltä ei nyt kysytä. Tästä tulee hyvä loppuvuosi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Loma lähestyy

Mun loma lähestyy ja alkaa ahdistamaan. Katselin äkkilähtöjä lähialueille ja alkoi ottamaan päähän. Ihan ok hintainen muutaman päivän mittainen valmismatka pomppaa helposti satasen tai kaksi kun vaihtaa matkustajamäärän oletushenkilömäärästä yhteen. Tulee semmonen "haistakaa nyt paska"-fiilis. Yksin matkustava on hyvä lypsylehmä, onhan se pakko olla rikaskin kun sillä ei ole puolisoa vaivoinaan.

Ei mulla kai edes olis varaa lähteä mihinkään, mutta silti haluaisin. Puola, Tsekki (never again) ja Hollanti olisi halpoja lentää. Hollanti kiinnostaisi eniten.

Tuskin mä mihinkään lähden kuitenkaan, mökötän kotona ja mietin tyhmiä. Plääh

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Treffejä

Jospa mä nyt kirjoittaisin niistä treffeistä sitten kun jotkut treffikertomusta kaiketi odottaa.

Treffit oli perinteisesti abc:lla, se on mitä mainioin ensitreffipaikka. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen kuin hän, joten ehdin ostamaan kahvin ja etsimään sopivan pöydän. En tykkää niistä "maksaakohan tuo mun kahvin vai maksanko itse"-tilanteista, joten pyrin olemaan yleensä ajoissa.

Alku oli toki jäykkää, mutta kyllä se juttu siitä alkoi luistaa. Tiiviisti katsoi silmiin, vähän liiankin tiiviisti, mutta selvisin. Jutut meni hyvin yksiin ja edelleen ollaan elämästä hyvinkin samaa mieltä. Tuli höpötettyä ennemmän ja asioista, jotka ei ehkä ole ihan ekoille treffeille sopivia, mutta enpä mä treffiohjesääntökirjan kanssa treffailekaan.

Treffien lopuksi pussattiin kömpelösti ja pikaisesti ja mies läpsäisi kädellään mennessään kevyesti pepulle :D. Tykkäsin.

Seuraavaksi päiväksi sovittiin privaatimmat treffit yhdellä vanhalla myllyllä. Idylliset oli puitteet pussailulle. Piti harjoitella koska se ensimmäinen pusu oli niin kovin jännittynyt. Kyllähän se siitä sitten alkoi sujumaan jotenkin :). Tuntui teiniltä kun ei huomattu lähestyviä lenkkeilijöitä vaan vasta sillan tärinä havahdutti meidät touhuistamme :D.

Viikonloppu menikin sitten lasten kanssa Helsingissä, mutta tänään taas treffataan. Tällä kertaa mun luona. Ja kyllä, ihan asiallisesti treffataan, uskokaa tai älkää. :)

Ai niin, "testasin" miestä vähän eikä salailuhommia ole toistaiseksi havaittavissa, koska hyväksyi fb-kaveripyyntönikin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Takaisin nettitreffeille

Mä niiiiiiin inhoan ekoja treffejä! Mä jännitän niiiiin paljon ennen treffejä. Ehkä se jännittäminen kertoo niistä toiveista, odotuksista sun muista mitä niihin treffeihin on ladattu. Koitan unohtaa ne toiveet ja odotukset ja kohdata miehen siinä hetkessä. Siis jos en satu pyörtymään. Pitää olla ekat treffit että voi olla tokat. Niin se vaan on.

Tällä kertaa kyseessä onkin aikamoinen catch, ei lapsia, erosta jo vuosi, haluaa parisuhteelta samoja asioita kuin minä (eli myös sitä yhdessäoloa), työssäkäyvä, fiksu, ihan söpö, ei puolustusvoimilla töissä (en tajua miksi mä törmään niihin koko ajan, ne on aina näköjään tietyntyyppisiä henkisiltä ominaisuuksiltaan). Tietty se on sit patologinen valehtelija. Ai kauhee mikä ajatus! Meillä on kirjoitellessa menneet kaikki niin yksin kuin vaan voi. Että kyllä niitä sopiviakin välillä löytyy, tosi harvoin vain.

Nyt pitää osata pelata kortit oikein ja toivoa että livenäkin kemiaa löytyy. En tosin osaa olla muuta kuin mitä olen eikä se oikeastaan kannatakaan.  Saa pitää peukkuja tunnin päästä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Happy

Mä rakastan mun blogia ja sitä minkälaisia ihmisiä se on tuonut mun elämään :). Enpä olisi uskonut silloin noin sata vuotta sitten aloittaessani kirjoittamisen, että tulen tapaamaan ihmisiä jotka ovat lukeneet mun elämää paljaimmillaan ja solmimaan oikean elämän ystävyyssuhteitakin heihin. Sielunkumppanuutta, samoja elämäntilanteita, tukea, viisautta. Ai että olen onnekas!

Tänään on muutama kiitoskin jo tullut siitä palkankorotushommasta. Ehkä ihmiset on vain vähän hitaita reagoimaan näin kesällä kun se palkka ei vielä varsinaisesti ole kilahtanut sinne tilille. 

Mulla on tänään ihan äärimmäisen hyvä fiilis :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Epämääräinen vuodatuspostaus

Olen työpaikkani luottamusmies. Ay-toimintaa on takana kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän, viime aikoina vähemmän. Luottamusmiehenä tartuin palkkatasa-arvoasioihin muutama vuosi sitten ja homma on ollut vireillä tähän asti, pitkään ja hartaasti siis on väännetty pinnan alla. Melkein liitotkin tuli vedettyä mukaan, koska periksi en anna jos selkeän epäkohdan havaitsen.

Lähin työkaverini oli mua ennen luottamusmiehenä, nyt on ollut mun varana koska halusi jättäytyä pois luottamustoimesta. Hän ei ilmeisesti ole ollenkaan tykännyt tyylistä jolla asiaa olen ajanut (eli periksiantamattomuudesta ja valmiudesta viemään asia liittotasolle), joten erosi pestistään juuri ennen lomansa alkua. Koin sen henkilökohtaisena epäluottamuslauseena. Se on aika iso juttu pienessä työyhteisössä.

Lopputulema "taistelussani" oli se, että puolet toimihenkilöistä (suurin osa naisia) saivat tuntuvat palkankorotukset (useita satasia/kk) ilman liittojen vetämistä mukaan.  Tiedotin asiasta enkä saanut ainuttakaan kiitosta.

Taputan siis itseäni olalle ja totean "hyvää työtä Puolis". Asia olisi ollut sellainen, johon kollegani olisi pitänyt luottamusmieskautenaan tarttua, mutta ei tarttunut. Ehkä otti sitten siitä nokkiinsa.

Tässä samalla olen miettinyt että kun kuitenkin olen tämmöinen "tiukkapipo" tietyissä asioissa, periksiantamaton ja "kovakin" niin miten hitossa mä sitten parisuhteissa olen ihan kynnysmatto. Mietin sitäkin tänään, että en lasten isän kanssa ollut mitenkään kynnysmatto vaan se parisuhdelaivan ohjaaja, joka päätti kaiken. Se en missään nimessä halua olla enää, ehkä mulla on sen kompensointi sitten mennyt överiksi. En tiedä mitä tässä on tapahtunut.

Koska mulla ei ole juuri nyt juurikaan elämää, joudutte lukemaan epämääräisiä vuodatuspostauksia x-aikaa. Pahoittelut niistä.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sup-jooga

Helmen "pakottama" sosiaalinen tapahtuma, eli sup-jooga on suoritettu. Sain kaksi työkaveria mukaani ja joogattiin lautojen päällä. Kyllä oli haastetta kerrakseen. Muut olivat ketteriä, nuoria ja hoikkia kun taas mä en ole ketterä enkä hoikka. Oli ihan mukavaa ja sain suoritettua kaikki liikkeet jotenkin. Yhdellä jalalla laudalla seisominen oli äärimmäisen vaikeaa ja löysinkin itseni epäonnistuneen yrityksen jälkeen järven mutapohjaan uponneena. Mä olin ainut joka putosi. No, ei kai se oo niin vakavaa. Muutama uskalikko yritti päälläseisontaakin, mä jätin yrittämättä.

Nyt on sosiaaliset haasteet suoritettu ja voin syrjäytyä rauhassa. Pari päivää vielä niin viikko on mennyt erosta. Onhan mulla kyllä ikävä sitä.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Onni on etsittävä pienistä asioista

Lapset lähtivät tänään ja mulle jäi tyhjyys. Koska olin pitkään ja hartaasti (kaksi päivää) harkinnut sup-laudan ostamista niin menin ja ostin sen, koska ei voi tietää milloin kesä loppuu. Laadulla ei ollut nyt niin väliä, koska ajatuksissa on ostaa toinenkin lauta että pääsen esikoisen kanssa suppailemaan. Hong Kongista tarttui mukaan Aqua Marina Vapor. 

Omaa lautaa puolsi se, etten ole vuokraamon aukiolojen vanki, enkä saman lätäkön vanki myöskään. 
Tutustuin kotipihalla lautaan ja pumppasin sen testimielessä täyteen ja totesin että olen valmiina lähtöön. Kamat autoon ja menoksi. Pumppaaminen 15 psi:hin on aika raskasta, mutta kun pääsin veteen niin se ei enää haitannut. Lauta oli mun painon alla rimpulampi kuin vuokraamon triplahintaiset laudat, mutta kantoi mut silti kunnialla. Livuin nautiskellen pitkin järven selkää, välillä istuskelin ja makoilinkin, pääsin myös pystyyn suppailemaan. Pari tuntia siinä meni äkkiä, enemmänkin olisi mennyt, mutta ei ollut eväitä mukana ja työpäiväkin kolkuttelee jo kulman takana. Oli aika onnellinen olo siellä järvellä, vaikka saatoin pienen kyyneleenkin siellä tirauttaa. 

Mietin kotiin tultuani asioita jotka teki mut tänään onnelliseksi, tässä tulee

 Oman pihan metsämansikat. Niin söpöjä

Näkymä pihalta on ihana. Tänä vuonna ei olekaan viljapeltoa.  
Laskeva aurinko ja RAUHA


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Suppailua

Kiitos teille myötätunnosta ja viisaista sanoista! Mun on lopetettava kynnysmattoilu suhteissani kertakaikkiaan. Jos nyt vielä erehdyn joutumaan johonkin suhteeseen.

Tänään töiden jälkeen käytiin esikoisen kanssa testaamassa suppailua ja tykkäsin kovasti! Alku oli haastavaa enkä uskonut että pysyisin laudalla pystyssä. Pikkuhiljaa rohkeus kasvoi ja pääsin jopa nousemaan ensin polvi-istunnasta polviseisontaan ja ylöskin asti! Yllättävän rankkaa ainakin ekalla kerralla jaloille. Tunnissa ei kovin suurta lenkkiä ehditty heittää, aika meni kuin siivillä!

Rupesi tekemään mieli omaa lautaa jotta voisi kiireettömästi vaikka ottaa aurinkoa keskellä järven selkiä ja pulahtaa uimaan välillä. Tai katsella auringonlaskua laudan päältä.

Jos kesälomareissuillanne satutte ajelemaan Kouvolassa päin niin suosittelen lämpimästi Tykkimäen Saunaa, jossa on saunan ja uimamahdollisuuden lisäksi myös sup-lautojen vuokraus ja kiva terassi. Idyllinen paikka Käyrälammen rannalla. Toisella rannalla sitten Tykkimäen huvipuisto.



Totuttelua

Vaatii tottumista että ei ole enää sitä ihmistä, jolle kertoa ne päivän pienet mitättömät kuulumiset. On vähän tyhjää. Hassua miten ero vaikuttaa vaikka eihän me fyysisesti edes paljoa yhdessä oltu, mutta se tunne, että joku joka välittää on whatsapin päässä on aika merkittävä. Ja nyt kun sitä ei ole niin on iso aukko täytettävänä. Mitähän siinä aukossa oli puoli vuotta sitten? Ehkä se pikkuhiljaa täyttyy.

Helmi pakotti mut keksimään itselleni pakollisen tekemisen viikon sisälle, mielellään sosiaalisen. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin lähteä keksimään, joten maanantaina yritämme muutaman työkaverin kanssa kokeilla SUP-joogaa tai ainakin suppailua.

Onneks on sentään kesä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Se siitä

Niin se sitten loppui. Yhteistuumin kai. Jos ihmisellä ei ole mulle kahteen kuukauteen aikaa ja jos mä joudun piilottelemaan katseilta kuin joku varatun ihmisen kakkosnainen niin kyllähän siinä saattaa tulla fiilis että ansaitsen ehkä vähän enemmän. Kestin pitempään kuin olisi ollut fiksua.

Tiedostan että TKM saattaa edelleen lukea blogiani, mä ainakin lukisin jos olisin hän, mutta en aio sen vaikuttaa mun kirjoittamiseen enää. Sori TKM jos tuntuu pahalta, niin mustakin tuntuu. Ihan helvetin pahalta.

Tulipahan kokeitua nyt sitten myös etäsuhdetta, voin ruksata sen bucket listiltäni.

Toipuminen vaatii x-määrän kyyneliä ja tarpeeksi monta rullaa vessapaperia nenän niistämiseen. Mä tiedän jo millä kaavalla tää homma menee. Olen tässä jo aika kokenut.

Silmäluomeni eivät kokemuksestani piittaa vaan tänään niiden paikalla on kaksi punaista ameebaa. Kokemuksestani onneksi tiedän, että puoleen päivään mennessä silmätkin alkaa jo avautua kokonaan. 

Olispa kiva olla onnellinen

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Case TKM behind the scenes

Tuli kirjoitettua "varjopostauksia" sitä mukaan kun homma eteni, koska en voinut/halunnut negatiivisia asioita kirjoitella blogiini. Päätin että julkaisen päiväkirjan kun suhde on päättynyt. Ja nyt se on. En mä helpolla periksi antanut.

26.1.2017

Äh, kyllä on vaikeeta tapaamisen järjestäminen. Kyllä mä tajuan että en mä ole semmoisessa asemassa, että minut otettaisi tässä vaiheessa huomioon yhtään missään suunnitelmissa. Ilmeisesti nyt kuukauteen ei vaan ole mun kokoista vapaa-aikaa. Eihän siinä sit mitään. Jos haluan tavata pikaisesti niin ajettava on ja kerjättävä ajan rippeitä. Ei sillä kai öiksi ole varauksia. Jollain tasolla tiesin tän kyllä, mutta en ehkä ihan täysin. Vaaleanpunaisissa ajatuksissani ajattelin/ajattelen, että kaikki kyllä järjestyy. Just nyt vaan en tiedä että järjestyykö.

Kai mun on vaan odotettava, että mies tajuaa yrittää mahduttaa myös minut elämäänsä. Jos siis haluaa mut siinä pitää. En mä voi olla aina se, joka vääntää itsensä mutkalle että mahtuisi jonkun elämään. Ehkä mä olen niin joskus tehnyt, eikä lopputulos ole ollut kummoinen. Mun täytyy vain oppia vähän kärsivällisemmäksi, eikä kärttää seuraavia treffejä ennen kuin edellisetkään on olleet. Mun pitää harjoitella vähän enemmän itsekkyyttä myös miesasioissa.

29.1.2017

Neljänsien treffien jälkeinen päivä. Hän ei tiedä onko hän mulle hyväksi. Henkilökohtainen kriisi ja pam, kaikki sotkeentuu. Hän käänsi oman pahan olonsa niin että sai mut tuntemaan olevani ylimääräinen energiasyöppö. Hän ei halua aiheuttaa pahaa mieltä ja kokee sitä aiheuttavansa sillä, ettei juuri nyt oikein pysty kauheasti tapailemaan ja koska elämäntilanne on hankala. On se nyt ihme kun ei voida erillisiä asioita pitää erillään vaan pitää koittaa sotkea omat elämänkriisit meidän suhteeseen. Joo, kyllähän ne toki vaikuttaa, mutta eihän se sitä tarkoita, että minut pitäis heivata.

Kai mä nyt helvetti itse tiedän millaisessa tilanteessa haluan olla. Ja kun mä nyt vain haluan olla tässä tilanteessa enkä tykkää siitä, että joku koittaa päättää mikä on mulle hyväksi ja mikä ei. Se mua alkoi suututtamaan ihan tosissaan. Ja itkettämään vähän myös.

Tämä tämänpäiväinen tilanne aiheutti niin hirveet flashbackit eroon Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti kanssa ettei tosikaan. Mä tajuan kyllä että mä ylireagoin. Kukaan ei ole vielä jättänyt ketään, mutta tämän päiväinen keskustelu kyllä sai mut jotenkin pelkäämään ihan kauheasti. Pitää koittaa välttää näyttämästä sitä. Pitää muutenkin koittaa varmaan perääntyä hiukan kunnes tiedän mikä vaivaa. Tuntuu niin paljon siltä että mä olen ollut tässä tilanteessa muutamaankin otteeseen.

12.2.2017

Yhdet treffit on ehtinyt olla tässä välissä. Toisten treffien suunnittelu on käynnissä. Kyllä on helvetti vaikeaa. Oon kyllä nenäni pistänyt niin mahdottomaan tilanteeseen että ihan huvittaa. Tai no ei oikeestaan edes huvita kun vituttaa vaan. Asiat suunnitellaan exän pillin ja menojen mukaan. Työ on toki hoidettava ja lasten harrastukset viekin sitten kaiken lopun ajan. Faktojen valossa olen siis täysin idiootti kun tässä tilanteessa haluan roikkua. Ei tässä oo yhtään mitään järkeä. Odottelen mulle liikeneviä ajanrippeitä. Yrittäähän se kai parhaansa, mutta kun on tehnyt elämästään niin täyden niin on kai siihen vaikea saada mahtumaan kaks naista ja viis lasta ja tuhat harrastusta. Just nyt mulla on fiilis että tää ei kyllä kesäpäivänvaloa näe tämä suhde. Vähän kun salasuhteessa olisi.


13.3.2017

Tänään mies päättää kahden uuden työpaikan ja kahden eri asuinpaikan välillä. Kolmas vaihtoehto on jäädä sinne missä nyt asuu. Mikä tahansa muu kuin nykyiseen tilanteeseen jääminen olisi loistavaa. Pelkään että valitsee olla tekemättä mitään. Mitä sitten tapahtuu? 5 tunnin etäsuhde ei oikein pidemmän päälle voi toimia. Mä en uskalla muuttaa pätkätreffailun perusteella tyhjän päälle. Hiivutaanko me sitten vain? Nämä kaksi työtä joita on tarjottu, olisivat molemmat vain reilun kahden tunnin päässä, tai no, ainakin alle kolmen. Se tuntuisi luksukselta. Mua pelottaa ihan perkeleesti. Mä tiedän että mun takia sitä ratkaisua ei tietenkään tulla tekemään eikä niin pidä ollakaan, mutta pelottaa silti. Mitähän se siellä ajattelee? Vaikeita ajatuksia varmaankin.


5.4.2017

Seuraavat treffit tuntuu järjestyvän kuukauden päähän edellisistä. Ei helvetti voi olla näin vaikeaa. Jos mä en jousta niin ei nähdä. Näinkö se sitten menee. Voi helvetinvittu. Se on päässyt mun luo kahdesti ja mä olen käynyt kerjäämässä rippeitä siellä paljon enemmän. Yksi hotellitreffikin mahtuu. Kai mä ajattelin että se ois jo tähän mennessä ihan ajatellut jo muakin ja raivannut tilaa, mutta eipä siltä näytä. Tuntuu että oon koko ajan kerjäämässä huomioo ja tapaamista ja hellyyttä ja tulee usein semmonen fiilis että anteeks nyt taas, mut mä tarvitsisin sua ja sillä tulee varmaan semmoinen fiilis että anteeksi vaan mut lapset tarvii enemmän häntä. Argh

26.4.2017

Itkettää, kieli tarttuu kitalakeen kun suu on niin kuiva eikä sanoja tule suusta. TKM piti jättämispuhetta, tai niin mä käsitin, omasta mielestään me vain puhuttiin. Ei tule koskaan saamaan mulle järjestettyä enempää aikaa ja se ahdisti häntä. Lapset ei mua voi ilmeisesti koskaan tavata jostain syystä. Kai mä olen niin lapsille sopimatonta seuraa. Kai mä olen niin huono nainen että mun kanssa julkisesti oleminen on mahdotonta. Häntä ahdistaa kun kokee, että ei voi antaa mulle niin paljoa aikaa kuin tarvitsisin. Ja kiukuttelenkin liikaa. No, kai me vielä katsotaan mitä tästä tulee. Tuntuu vaan niin lopun alulta. Olin oikeastaan varma että se loppu tuli tänään, mutta ei se tullut. Ehkä se tulee vasta huomenna. Olen siinä käsityksessä  että TKM olisi toivonut että päädytään yhteisestä päätöksestä siihen että ei jatketa, koska ei halua tehdä mulle sitä minkä Kelailija ja Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti teki. Kai se pyrkii tekemään sen sitten jotenkin tyylikkäämmin. Ei sitä voi tehdä tyylikkäästi ja niin että kaikille jää hyvä mieli. Mä taidan vetää vähän suojuksia mun sydämen ympärille ja edetä varovasti, kuin heikoilla jäillä ja odottaa vain hetkeä kun rysähdän jäiseen veteen. 

Otan allergialääkkeen ja toivon että se auttaa itkusta turvonneisiin silmiin. Tuntuu kuin mut olis fyysisesti pahoinpidelty, ilmat on pihalla ja takki tyhjänä. Mun pitää miettiä millaisessa tilanteessa mä voin olla.

27.4.2017

Miten mä tuosta eilisestä sessiosta muka pystyn palautumaan? Kovin vaikeelta ainakin tuntuu luottaa siihen ettei suhteen irtisanomisilmoitus pamahda käteen hetkellä millä hyvänsä. Kovin vaikeaa oli myös harjoitella neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja luottamusmieskurssilla kun mieli oli maassa ja itku herkässä. Kyllä se ainakin tuolle keskusteluitketyssessiolle osasi oikean ajan valita.  Onneksi ei sentään ollut huonekaveria hotellihuoneessa vaan sai ulvoa rauhassa.

Tuntuu että nää mun kaikki suhteet noudattaa samaa kaavaa. Pistää miettimään että teenkö MINÄ joka kerta jotain samalla tavalla väärin. Ja mikä se juttu on minkä teen väärin ja missä kohtaa. Pakosti tässä on nyt mun toiminnassa vikaa jos ja kun tämä on kolmas kerta kun mulle näin käy. Peiliin pitää katsoa. Olenko mä idiootti kun näen vaikeissakin tilanteissa niin paljon hyvää ja tavoittelemisen arvoista että koitan löytää keinot jos vaan molemmat tykkää toisistaan. Kyllä mä taidan olla idiootti. Kai mun pitäis vaan luovuttaa tämän asian suhteen.

En mä jaksa enää yrittää. Mun on tarkoitus olla kai yksin.

11.5.2017

Mä huomaan että jos en itse johda keskustelua niin keskustelua ei oikein ole. Tai on ehkä säästä ja kiireestä ja aamukahvista. Murut ja kullat on kadonneet tkm:n puolelta jo jokunen aika sitten. Kehut ja hempeilyt myös. Mä olen koittanut näyttää esimerkkiä, mutta ei ole tarttunut. Kai mä ansaitsisin olla vähän enemmän haluttu, mutta tyhmänä mä tässä vielä roikun koska tykkään. Taidan olla aika tyhmä mitä tulee miesasioihin.

21.5.2017

Mut on työnnetty tkm:n elämän ulkokehälle. Mä tunnen sen usein  niin selkeästi. Mistään syvällisemmästä ei puhuta. Pyysin viikon loppuun (tänään) mennessä ilmoittamaan helatorstain kuviot. Oltiin kai sovittu että nähdään, mutta ei sovittu että kenen luona. Koska olin jo muutamaan kertaan asian ottanut puheeksi niin ajattelin että en enää kysy. Tulee jos tulee. Olisin itse voinut järjestellä töitäni ja mennä sinne, mutta en järjestele koska sille ei ole vihreää valoa näytetty. Olkoon. Mä olen jostain syystä hyväksynyt tilanteen enkä siitä enää kriisejä ota. Kai mä hyväksyn, luovutan ja luovun. Ei kai se riitä että toinen osapuoli pitää kiinni toisesta. Nää vastaeronneet on niin nähty. Uskomatonta miten sitä voikin uskoa kerta toisen jälkeen toisen sanaan siitä että "ero on käsitelty jo suhteen aikana" ja blaablaa ja diipadaapa. Voihan sitä itse kuvitella niin ja huomata vuoden tai parin kuluttua että eihän se niin tainnut mennäkään. Mä olen se laastari. Taas. Pitäiskö vaihtaa blogin nimeksi "Elämäntehtäväni laastarina". No, ehken kuitenkaan. Hyväksyn tämän tilanteen tyynesti, katson mitä ensi viikko pitää sisällään ja menen sen mukaan. Jäädytän hieman tunteita sisälläni. Tajusin tänä viikonloppuna sen, etten tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Se oli mahtava havainto.

27.5.2017

Tänään, kaksi päivää treffien jälkeen tajusin että mä olen taas antavana osapuolena tässä. Mun kuulumisia ei kysellä jos en itse kerro. Mulla oli huono ilta josta kerroin, olisin kai tarvinnut vaan vähän sympatiaa ja virtuaalista päänsilitystä, en saanut mitään. Myöskään mun vesivahinkoni tilanne ei tunnu kiinnostavan. Mun asioitahan se toki on enkä niihin vaadi apua, mutta jos mä jostain ihmisestä tykkään niin olen kiinnostunut toisen asioista. Mun asioista ei nyt vaan kukaan ole kiinnostunut. Ymmärrän niitä jotka vain päättävät kadota. Ehkä vähän itsesäälistä nyt, mutta tältä musta tänään tuntuu. Hyväksyn sen, että mulla voi olla huonoja päiviä. Musta tuntuu vaan että tkm:lle pitäisi olla aina hyvällä tuulella. Ihan sama. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja turhaksi. Tajuan oikeastaan nyt myös sen, että tkm ei hyväksykään mua sellaisena kuin olen. Keskeneräisenä, kiukuttelevana tavallisena naisena. Ehkä joku joskus vielä hyväksyy. Ehkä tulee vielä joku jonka elämään mä mahdun.

28.5.2017

Mä olen niin yksin. Koitin irroittaa putkivuodon tieltä kattopaneeleja. Huonolla menestyksellä. Yllättävän vaikeeta se on. Kai mä toivoin apua tkm:ltä, vaikka mun ihan ikioma ongelmahan tämä on. Itku silmässä niitä paneeleita väänsin ja ajattelin että voi kun ei aina tarvitsisi selvitä yksin. Mut oma tupa, oma lupa ja silleen. Omalla vastuulla kaikki. Mä en jaksa selviytyä koko ajan yksin.

3.6.2017

TKM:n asuntoasiat etenee. Mä luulen että seuraavan asunnon kanssa käy niin, että mulla ei olekaan sinne enää asiaa, koska lapset. Muutto on kuukauden päästä. Sitähän tää on. Hiljaista hiipumista ja mä vissiin tyydyn siihen, koska en nyt halua tehdä muitakaan ratkaisuja. Tiedostan tilanteeni rauhallisesti ja katson mitä tuleman pitää.

10.6.2017

Yhdet pikatreffit ollut tässä välissä. Musta tuntuu että mun aikaani ja yrityksiäni ei juurikaan arvosteta. Ei ymmärretä että mullakin on elämää jota pitää välillä järjestellä tapaamisten takia. Muuttuvat aikataulut aiheuttaa sumplimista omissa aikatauluissani ja jos niitä jätetään mainitsematta niin hankalaa on mun pysyä kärryillä. Ehkä mä olen taas liian helppo, lapasnainen jota voi heitellä pitkin poikin ja ottaa sitten hyllyltä kun tulee tarvis. Jopas tuli vertauskuva. Siltä musta välillä tuntuu. Olen  selkeä laastari, mutta vedetään tää rooli nyt täysiä loppuun asti. Laastarin roolinhan mä osaan kyllä.

11.6.2017

Tarjosin remppa-apua. Koitin jälleen kerran löytää ne pienet yhteiset hetket. En voi mennä avuksi, koska exän työkaverin kummin kaima voi nähdä. Mitä vittu sitten? Jos se on eronnut (niin kuin väittää, en oikeestaan oo enää edes varma että onko se eronnut) niin mitä sitten? Eikö eronneella ihmisellä saa olla elämää? Ei ilmeisesti, jos sen pitää toimia niin kuin exä haluaa. Lasten takia ei varmaan saa olla uutta naistakaan. Todella loukkaavaa ettei voida yhdessä tulla nähdyksi edes vahingossa. Eli oletan että en ole tervetullut uuten asuntoonkaan. Minkä helvetin takia mä alennan itseni näin? Miksi mua hävetään? Kai mä sitten olen niin arvoton, alan uskoa pikkuhiljaa itsekin siihen. Mä ajattelin että pystyn katsomaan syksyyn asti että mitä tapahtuu tkm:n elämässä, mutta nyt en ole kyllä ihan varma. Mua taidetaan vedättää huolella ja talloa lattianrakoon. Ja mä annan sen tapahtua. Mä olen niin tyhmä. Selkeästi mä en kelpaa. Tuntuupas pahalta. Onhan tässä tullut kuitenkin vähän lisää elämänkokemusta.

14.6.2017

Mä kuulemma koitan pompottaa häntä. Niinkö? Kuka tässä on ollut pompotettavana viimeiset 5,5 kuukautta? Kyllä mä sanoisin että minä. Mä olen joustanut ja taipunut.  Itkin skypessä enkä nähnyt pilkahdustakaan myötätunnosta. Se on kyllä hyvä peittämään tunteensa. Liian hyvä. En oo edes varma tykkääkö se edes musta enää. En ole tainnut olla näin alistettuna missään suhteessa. Tunsin tänään itseni lapseksi jota torutaan. Ei ollut kiva tunne.

5.7.2017

Olen nyt vihdoin hyväksynyt että ei tästä tule mitään. Kauan siinä menikin. Loppusilausta vaille loppu. En muistanutkaan miltä tuntui odottaa vastausta, kun sydän jyskyttää rinnan lisäksi myös kurkussa, kovaa ja raskaasti.

Paasto loppui

Viikko 2.

Päivä 8: Herran jestas kun tuntuu tänään vaikeelta! Ällöttää ajatuskin mehuista. Eilen jätin osan juomatta kun alkoi tulla hitusia juoman mukana ja se oli kuvottavaa. Loput kaadoin viemäriin. Iltaa kohden energiat suorastaan räjähteli, vaikka aamu oli tosi flegmaattinen. Pääsin jopa 40 minuutin fillarilenkille, menin niin kovaa kuin keuhkoista lähti ja tuntui hyvältä. Illalla mehut huomista varten kun työt alkaa. Ärsyttää jo valmiiksi selitellä.

Päivä 9. Yäk. Yäkyäkyäk. Tökkii ja pahasti. Maha tuli päivällä kipeäksi töissä ällölitkusta. Kukaan ei ihme kyllä kommentoinut mun lounasta. Hienoinen epäilys on käynyt mielessä, että selviänköhän mä edes tästä. Mutta parempi työntää se piiloon, koska oon päättänyt selvitä. Jos en pysty näihin kaikkiin makuyhdistelmiin niin pakko kai muokata niitä semmoisiksi että pystyn ne vetämään. Ja pienentää määriä. Määriä säädellään yleensä ananaksen, kurkun tai omenan määrällä, joten mitään merkittäviä ravintoaineiden puutoksia ei pitäisi tulla vaikka niitä vähentäisikin. Pieni määrä pahaa juomaa menee helpommin alas kuin suuri määrä pahaa juomaa.

Päivä 10. Yökkäsin kurkkusellerishotin viimeisillä nielaisuilla.  Mulla ei oo edes kovin herkkä oksennusrefleksi. Ei siis enää kurkkusellerishottia. Muut päivän juomat oli ok. Tänään tuntuu että selviän kyllä. Kohta ollaan jo puolessa välissä. Huomisen eväät tein minimalistisella tyylillä ja pienensin annoksia. Jos saisin kaikki vaikka kumottua.

Päivä 11. Paasto loppui. En mä vaan pystynyt enää. Rakenteeltaan mehut olivat semmoisia että sakka jäi pohjaan ja viimeiset hörpyt oli paksua liejua. Alkoi käymään pahasti oksennusrefleksin päälle, joten aamu- ja päivämehujen jälkeen ruuaksi olikin kukkakaalipinaattimuussia ja kanaa. Ja voi luoja että se maistui taivaalliselle! Tästä on hyvä jatkaa kevyempää elämää.

Vähän mä epäonnistuin tässä, mutta sain uusia makuja ruokavalioon. Esim. mantelimaito oli oikein mukava uusi tuttavuus ja kevyt kuin mikä!

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mehupaastoviikko 1 suoritettu

Paasto jatkuu

Päivä 3: tein koko päivän juomat taas kerralla. Inkiväärijuomasta tuli järkyttävät tiukkaa. Huhhuh. Lähdettiin lasten kanssa kauppakeskukseen ja otin juoman mukaan. Kauppakeskusreissu venyi pitemmäksi kuin ajattelin ja nälkä yllätti. Onneksi Myllyssä oli Jungle Juice Bar ja sain mehua. Ai että miten oli hyvää! Ei ollenkaan niin pahaa kuin nää mun omat :D. Menevät jo melkein rutiinilla alas.

Päivä 4: Jaksaa jaksaa. Hienoista päänsärkyä ilmassa, niin pientä ettei lääkettä viitsi ottaa. Tänään olikin herkkupäivä kun sai soseuttaa marjoja mehun sekaan, eli näköjään kiinteämpääkin on välillä. Mahtava herkkupäivä :D. Energiaboostia ei ole vielä näkynyt, väsyttää ehkä vähän enemmän kuin normaalisti. Energiaboostia odotellessa. Olis vähän ikävä kiinteää ruokaa. Olo tuntuu kyllä kevyemmältä ja vessassa on saanut ravata alvariinsa.

Päivä 5: Kotimatka mökkilomalta. Eväät kylmälaukkuun ja menoksi. En noudattanut ohjelmaa vaan mehustin mitä sattui olemaan. Illalla koitos ihonhoitokutsujen muodossa, oli tarjottavaa jos jonkinnäköistä. Oli helppoa olla ilman, mutta inhottavaa selitellä.

Päivä 6: Rehutäydennys Lidlistä ja ohjelman mukaiset mehut mehustukseen. Nurmikonleikkuuta, pokemonia, shoppailua, katsastusta ja energiaa riittää vaikka oon juossut selkä märkänä pitkin kyliä. Jee, se luvattu energisyys tuli! Lapsille ruuanlaitto on hankalaa, meinasi vahingossa mennä haarukka suuhun, ihan ajattelematta. Mutta onnistuin välttelemään vahinkoja. Huomenna on viikko mennyt eikä tää tunnu ollenkaan hassummalta. Mä pystyn tähän!

Päivä 7. Hyvin menee mutta menköön! Tekis hirveesti mieli lohta ja salaattia ja mansikoita.  Tekis myös mieli kokeilla lehtikaalisipsejä. Suklaata, viiniä tai leivoksia ei tee mieli. On hirveen kuuma. Naama hehkuu punaisena. Vissiin joku sisäinen lämpögeneraattori on käynnistynyt. Yleensä päivässä on ollut yksi purkillinen punaista/oranssia ja yksi purkillinen vihreetä mehua, tänään kaikki on vihreitä ja se vähän harmittaa. Mutta eikun ääntä kohti. Iltaa kohti olo kuitenkin väsähti ja maha oli sekaisin. Ei huvita litkiä juomia, olisin mielummin ilman. Väsyttää kovasti. Osa mehuista jäi juomatta kun alkoi ällöttämään. Onneksi illan kruunasi mantelimaitobaanaanimustikkapinaattijuoma, joka oli oikein hyvää.

Kohti kakkosviikkoa

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Loma loppuu

Hörhis meni naimisiin, Kelailija on menossa naimisiin. Varmaan Sekin Mies Joka Mut Viimeksi Jätti on mennyt naimisiin. Oon kateellinen, vaikka en halua naimisiin.

On vähän paha mielikin äidin takia. Luin eilen fb:stä että ovat näköjään samassa kaupungissa kuin jossa mä asun. Laitoin kommenttia että voi tulla käymäänkin jos kerran kulmilla pyörivät. Vastaus oli että mun pihaan ei kuulemma mahdu asuntoautolla tms. paskaa. Selvähän se sitten. Ei tarvii tulla sit jos on niin vaikeaa ja vastenmielistä. Fb:stä luin myös että määränpää oli veljen perheen mökki, jonne oli myös sisko kumppaneineen saanut kutsun. Selvähän sekin sitten. Ei sillä että mä olisin sinne hinkunutkaan, mutta tokihan mä mieleni pahoitin. Äiti on käynyt tämän viiden vuoden aikana vissiin kahdesti.

Juhannuksena sisko ja siskon tyttöystävä korjasivat mun jarrut, auto ei siis mennyt ekalla kierroksella katsastuksesta läpi ja koska olivat jo yhdet jarrut korjanneet niin halusivat korjata myös mun jarrut. Eihän mulla ollut mitään sitä vastaan että säästäisin muutaman satasen. Kyllä jännitti eilen katsastuskonttorilla kun olin uusintakatsastamassa, että kuinka mun kävisi. Siskoakin taisi jännittää aika paljon. Läpi meni loistavilla arvoilla. Jee!

Paasto sujuu hyvin ja energiat on noususuunnassa, mehustaminen on hieman aikaavievempää  kuin ajattelin ja lapsille ruuan laittaminen on ikävää kun ei voi itse syödä, mutta pikkuhiljaa alkaa olo parantua niin kyllä tämän kestää. Kirjailen paastopäivityksen erikseen jahka viikko on täynnä.

Tytöt vielä viikon mun luona ja nyt alkoi kuopukselta "voinko mennä poikkikselle yöks"-marinat. Tuleepa raskas seuraava viikko. Mä oon tosin töissä niin saan vain kuunnella illat sitä että miten paskaa täällä on. Jos kysyn että mitä haluaisivat tehdä niin ei kuulemma mitään. Aika sama laulu oli viimekin vuonna.

Loma loppuu tältä erää ja ihan hyvillä fiiliksillä menen töihin :). Paljon ehti tapahtumaan ja monessa paikassa ehti käymään. Ehkä ehdin lepäämäänkin hieman.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Paasto

Olin katsellut mehupaastodokumentteja Netflixistä ja netistä ja vakuuttunut. Mun vaivat paranevat mehupaastolla, koska kaikki mitä netflixistä tulee on totta. Yksi Humiran käyttäjäkin parani muistaakseni nivelreumastaan. Toimen parani ärtyvästä suolestaan ja muut ties mistä. Koska olin juhannuksen jälkeen kärsinyt taas oletettavasti Humiran haittavaikutuksista (helvetillinen hammassärky), päätin parantaa itseni mehuilla.  Mulla tapahtuu asiat aika nopeasti, joten niin tämä mehupaastokin. Toteutan tätä Jason Valen 28 day juice challengella. (löytyy app, maksaa muutaman euron).

Päivä 1: Päivä alkoi kahdella juustovoileivällä ja matkalla verkkokauppaan. Mulla ei ollut vielä mehupuristinta, joten kiire tuli semmoista hommaamaan. Kaupan kautta kotiin ja jäätävä satsi vihanneksia ja hedelmiä mukaan. Semmoisia, joita en muuten pistäisi ikinä suuhuni, esim. inkivääri, avokado ja selleri. Ensimmäinen mehu oli kamalan paha, mutta ajattelin että tän on pakko tehdä mulle niiiiin hyvää ja tahdonvoimalla tässä nyt mennään. En tajunnut, että samaa mehua juodaan joka päivä kaksi satsia, joten olisi voinut tehdä tuplasatsin kerralla. Eka päivä oli siis yhtä sotkemista ja mehustamista. Tahdonvoimalla kumosin juomat. Ei ne mitään herkkua olleet. Oli voittajaolo päivän päätteeksi.

Päivä 2. Tein päivän mehut kaikki kerralla. Tämän päivän eväät maistuivat paremmalle kuin eilen. Otin ne kylmälaukussa mukaan matkaan, koska oltiin lähdössä lasten kanssa mökkeilemään kolmeksi päiväksi. Ei ehkä optimaalisin aloitusaika, mutta ajattelin että NYT tai ei koskaan. Miksi lykätä kun voin aloittaa NYT. Joten aloitin NYT vaikka on loma. Illalla sain kamalan päänsärkykohtauksen ja painuin nukkumaan ysiltä. Olo oli kerrassaan paska. Vitutti, särki infernaalisesti ja ärsytti. Tiesin että vieroitusoireita oli luvassa ja tulihan niitä. Nukuin 12 tuntia. En saanut kaikkia mehuja juotua, joten valmista jäi kolmospäivän aamuksi. Hyvä niin, koska kolmospäivän eväitä en ole vielä edes katsonut. Tää vaatii näköjään tahdonvoimaa aika hemmetisti, mutta eihän se ollut yllätys.  Mietin kuopuksen sipsien mehustamista ja sitä, että miksi jätin viinit kotiin kun siemailin iltapalamehua.

Päivä 3. Aamukahvista en ole luopunut vaikka olisi kai pitänyt. Joku raja masokismilläkin, vähentänyt kyllä olen.  Ei tee mieli avata appia ja katsoa mitä tänään pitäisi mehustaa. Päätä vähän jomottelee, ei onneksi niin paljon kuin eilen. Kyllä tää tästä lähtee. Pahin on kohta takana. Alla olevassa eväässä on punajuurta, selleriä, banaania, avokadoa, omenaa, porkkanaa, sitruunaa, hamppuproteiniia ja ananasta.


torstai 22. kesäkuuta 2017

The greatest love of all is happening to me

Kotiuduin tänään. Ajelin reilu nelisen tuntia ja kuuntelin radiota välillä lauleskellen epävireisesti ja kovaa. Kovin oli tunteikas (ei aina niin positiivisissakaan merkeissä) ensimmäinen lomaviikko. Tampereelta lähdin ensimmäisen yön jälkeen kotiin päin, puolisen tuntia ajettuani tein u-käännöksen tkm:n suuntaan ja olinkin siellä sitten muutaman päivän.

Mutta takaisin siihen mistä mun piti kirjoittaa. Radiosta tuli Whitney Houstonin The greatest love of all. Sanat tulivat selkärangasta jostain ysärin alusta. Enhän mä niitä sanoja silloin aikanani sisäistänyt, mutta nyt ne  iski sana sanalta tajuntaan ja kovaa. Kyyneleet valuen lauloin korkealta ja kovaa. Radioversio kun loppui niin youtube jatkoi muutaman kerran repeatilla. Ja joka kerta ne kyyneleet valui.

Tässä sanaversio kyseisestä biisistä. Mähän rupesin itkemään jo tuossa alun lapsikohdassa kun aloin miettimään että olenko onnistunut lasteni kanssa ja mietin että miten vielä heitä pitäisi boostata.  Ja jatkoin toki kun päästiin itsensä rakastamiseen. Onpahan uskomattoman voimallinen biisi ainakin meille itsensä rakastamisen kanssa kamppaileville.


Because the greatest love of all
Is happening to me
I found the greatest love of all
Inside of me
The greatest love of all
Is easy to achieve
Learning to love yourself
It is the greatest love of all