Lukijat

maanantai 29. helmikuuta 2016

Rauhoitun

Mä olin eilen illalla niin poikki että ihan flippasin. Leipä oli loppu ja se  syöksi mut semmoisen raivon valtaan ettei tosikaan. Joskus se kamelin selkä katkeaa ja tapahtuu semmoisia mitä ei voi edes kirjoittaa kun nolottaa. No, ei siitä sen enempää, kunnon rage iski, jonka jälkiä tänään sain siivota.

Tänään oli parempi päivä, henkisesti vähän helpottaa. Olen pyhittänyt tämän illan ITSELLENI. Siivosin toimiston olohuoneesta pois, se olikin vallannut koko olkkarin. Kävin vaihtamassa kirjoja muutamaan pillimehuun. Tuo Miehet on marsista-kirja on mua kiinnostanut jo monta vuotta. Jos vaikka oppisi jotain miehistä. Nuo kaksi muuta kirjaa otin ihan vain nimen perusteella :)



Peruin treffit sen känniviestittelijän kanssa, ei vain innostanut yhtään tavata sitä. Ehkä mä olen kehittynyt tai sitten mä olen vain niin helvetin väsynyt etten vaan pysty. Mun tarvii olla nyt ihan vain rauhassa hetki. Jos jaksais kohta ruveta taas miettimään sitä matkaa. Passikin pitäisi tilata jos meinaan matkalle lähteä. Ja lennotkin pitäisi tilata jos meinaan matkalle lähteä. Meinaanko, se on vielä miettimättä.


Mun kuusiaita on täynnä jääpuikkoja. Aivan ihanan näköistä! Timantteja metrikaupalla


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Aivan loppu

Mä olen NIIIIIN loppu! Olen viikon kaiken vapaa-ajan hakannut kakkosduunin konetta tilinpäätöksen takia. Se oli NIIIIIIN vaikeeta kun oli eka kerta. Tänään meinasi itku päästä kun olin eilisen illan ja tämän päivän iltapäivään asti pyöritellyt yhtä tositetta  enkä saanut sitä millään menemään niin kuin olisi pitänyt. Koska yhtä osaa yhdistyksestä pidetään yllä omana firmanaan kirjanpito-ohjelmassa, piti se tilinpäätökseen yhdistää pääfirmaan. Ja sekös jos mikä olikin yhtä helvettiä. Loppujenlopuksi tein semmoiset kiemurat, ettei tosikaan ja nyt se näyttää ainakin kosmeettisesti hyvältä. En tiedä kuinka oikein se on, mutta aivan sama. Tilintarkastaja kertokoon sitten jos haluaa jotain muutettavan. Ja saa muuten kertoa sitten aika helvetin tarkasti.

Vielä tarvitsitsisi mappi täyttää kaiken maailman pöytäkirjoilla ja kiikuttaa tilintarkastukseen. Mä oon kyllä ihan tosissani niin loppu ettei mitään rajaa! Kaikkeni antanut.

Olen jutellut yhden jannun kanssa viikon verran. Haluaisi viedä mut syömään. Kävikin eilen ilmi, että hänellä onkin serkku, joka onkin parhaita kavereita sen miehen veljen kanssa joka mut viimeksi jätti. Ihan oikeesti, ne asuu about 500 kilsan päässä täältä. Onko reilua? Suomi on näköjään liian pieni maa mun miessekoiluille. Tämä mies laittoi viime yönä känniviestiä että voiko tulla mun viereen yöksi. Urpo. Sillä piti kyllä olla tieto että en ollut yksin täällä. Taitaa jäädä treffit treffailematta.  Mua on muutenkin alkanut ärsyttämään kaikki miehet. Mä taidan pysyä ihan aikuisten oikeesti niistä erossa. Kuka niitä oikeesti tarvii? En minä ainakaan, paitsi terapiamielessä. Siis henkisessä terapiamielessä.

Muistinko kertoa että olen AIVAN loppu? Onneks pääsee huomenna töihin lepäämään.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Vilkkumaa, lumihelvetti ja enkelin viestejä

Yhdestä viikosta selvitty taas. Perjantaina Ystävä halusi lähteä  mun kanssa leffaan (tai siis ilmeisesti piristää mua sillä leffakäynnillä). Ystävän valitsema leffa oli How to be a single. Jep. Amerikkalainen teinisekoilu, jonka juoni oli seuraava: Tyttö ja poika eroaa, tyttö opettelee olemaan sinkku, tyttö sekoilee, rakastuu, eroaa, sekoilee, pohtii, unohtaa miehet, alkaa jumppaamaan, lähtee yksin vaeltamaan Grand Canyonille ja löytää siellä itsensä. Selkeästi enkelin lähettämä viesti nro 1, liittyen siihen mun matkaani, jota kovasti pohdin.

Lauantaiaamuna lueskelin Hidasta elämää-sivulta artikkelia parisuhteista http://hidastaelamaa.fi/2016/02/lue-tama-ja-varmista-ettet-jaa-luokalle-parisuhde/

”Yksi tapa ajatella asiaa voisi olla se, että ihmissuhteita ajattelee ikään kuin kouluna. Yksi parisuhde voisi olla kuin yksi koululuokka. Jos suhde on hyvä, se voi olla useampi luokka yhdellä kertaa. Mutta on hyvä muistaa, että se on vain yksi luokka. Luokkia voi olla vielä monta edessä, ennen kuin on käynyt koulunsa loppuun ja saanut selville, mikä on se elämäntyö, jonka pariin haluaa ryhtyä.”

Tosi hyvä juttu suosittelen. Mun pohdinta on vielä vähän kesken kun en ole jaksanut ajatella tuota luokkateoriaa. Tosin ensimmäinen ajatus oli se, että onko mun tarkoitus olla se, jonka kanssa käydään se parisuhdekoulun viimeinen luokka, mutta itse en koskaan valmistu. Pitää lukea tuota vielä ja ajatella, sitten kun pää taas jaksaa.
Kauheesti pitäis ajatella, mutta mun pää on niin väsynyt, ettei se jaksa.

Olin aiemmin viikolla saanut kutsun Helmen kanssa kuuntelemaan Maija Vilkkumaata. Lauantaiaamuna valmistaudun ja kuuntelin Aja!-levyn. Jo eka biisi sai mut itkemään.

Näytän lipun olen pannut kaikki nesteet pieneen pussukkaan
Portin läpi luimistelen 
Ei se piippaa, viimeks oli vyö
Seurueita konjakilla, minä menen yksin kahvilaan

Enkelin lähettämä viesti nro 2.  

  
Vilkkumaa oli HYVÄ, en liiemmin häntä ole aiemmin kuunnellut, eli aika paljon mulle tuntemattomia biisejäkin joukossa. Helmi tökkäsi mua ekan biisin aikana ja sanoi että se on mulle se biisi. Aloin kuuntelemaan toisella tavalla sanoja ja tippahan siinä tuli linssiin. (Vilkkumaa, Puisto puhuu)

Se sanoi: nouse ja paa
huuliisi punaa
nyt vähän näyttää siltä
et maailma ei loppunutkaan
vielä sun pää
on surusta raskas
mut se sellaiseksi ei jää
sun tiesi ne päätyvät hyvään 


Kun päästiin kotiin niin pihassa odotti lumihelvetti. Satoihan sitä lunta jo eilen kun Helmen luokse lähdin, mutta en mä ajatellut että sitä NIIIIN paljon sataisi. Pihaan oli ihan turha yrittää autolla, joten jätin auton bussipysäkille ja matkalta noutamani lapset pääsivät lumitöihin. Innostuivat leikkimään ja tekemään jopa lumiukon! Mä koitin saada auton mentävää koloa pihaan että saan auton sentään omalle tontille. Paikoitellen lunta oli kasautunut puoleen reiteen asti dyyneiksi. Lapioitiin polku ovelle kiemurrellen dyynien välistä, missä oli vähiten lunta lapioitavana. Ihan mahdoton keli! Ja sitä sataa vieläkin! Ajattelin lämmittää kohta saunan ja mennä delfiinihyppelöimään alasti hankeen. Saisinpa seuraa, mutta luulen että olen ainoa delfiini näillä seuduilla

torstai 18. helmikuuta 2016

Tervetuloa kellariini

Tänään oli kellaripäivä. Olin hakenut uretaania ja rohkeasti ajattelin tempaista sitä seinään kun työpaikan jannu sanoi että se voisi toimia ensiavuksi. Jatkoin äyskäröinnillä kun en eilen suorittanut kuin pumppauksen. Koska uppopumpulla ei siis saa pohjia myöten kellareita tyhjäksi niin keksin tämmöisen patenttiratkaisu. Äyskärillä vettä saaviin, pumppu saavin pohjalle ja tadaa, sieltä nousee.




 Tähän väliin voisin huomauttaa, että kun ravistat tötteröä niin älä paina vahingossa liipasimesta samalla. Laukesi vähän ennenaikaisesti. Hups, semmoista sattuu.


Oho, se ei oikein pysynyt siinä mihin mä sitä törtsötin. Venyili ja tippuili. Mutta ei hätää, jos olette vastaavanlaisen projektin edessä niin jättäkää lattialle vettä niin kasa on helppo kauhaista vedestä pois. Nyt jännitetään sitten, että auttoiko tuo. Tosin nythän ei sada vettä, joten ei sitä vielä tiedä miten käy. Mieslukijat varmaan on sitä mieltä että mun tuote on väärä ja mun asennustylini oli väärä ja kaikki muutenkin meni väärin, mutta mä olen tyytyväinen lopputulokseen, ainakin tänään ja ainakin niin kauan kunnes vesi taas lirisee. 

Olen ylpeä tuotoksestani.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Luovutan

Toinen postaus jo tänään. Onneks on edes blogi.

Nyt mä lannistuin. Viikko sitten tyhjensin kellarin. Tänään kurkistin sinne, oli syvyysennätys. 38 senttiä. Nokialaisen varsi on 30 senttiä. Olin jättänyt viime viikolla vesiletkun ulos, joten se oli jäässä. Olin aiemmin päivällä päättänyt hemmotella itseäni ja lämmittää ihan itselleni saunan. No, saunoin sen jäässä olleen vesiletkun kanssa sitten. Vettä on semmoinen about 1,5 kuutiota. Eihän sitä jumalauta edes satanut niin paljoa! Ensi kesänä se on kai sitten hoideltava kuntoon. Olin tyytyväinen kun en enää kuullut sitä plip plip-ääntä kellarista, eli luulin että veden tulo oli lakannut. Paskat, veden pinta oli vain noussut vuotokohdan yläpuolelle *hysteeristä naurua*

Stalkkeri olisi ollut joku koneyrittäjä. Pitäisköhän mun yrittää vielä sitä? Sama kai se saatana on kuka siinä vierellä on. Stalkkeri, hamsteri tai joku muu hullu. Tulis ainakin salaojat kuntoon. Sit seuraavaks vois ottaa jonkun kattomiehen ja sen jälkeen psykiatrin. Vai pitäisköhän toi psykiatri ottaa kuitenkin ensiks?

Joskus (niin kuin nyt) tarvitsisi juttukaveria. Eikä mulla ole. Ystävällä on se mies (eli elämä) ja kaikilla muillakin on kaikkea. Ja oikeesti, kuka jaksaa vuosikausia tukea jos yks kyntää jatkuvasti jossain ojan pohjalla. Tai kellarissa.

Jos mä myyn tämän talon vaikka sillä hinnalla mitä mulla on lainaa ja muutan tuohon 20 kilsan päähän kaksioon vuokralle niin asumiskulut olis joku 300 euroa. Eikä tarttis huolehtia. Mistään.

Tai jos vaan katoaisi. Lähtis vaikka pakolaiseksi jonnekin.


Alati sairas

Mä niin arvasin. Kävin eilen Cityterveydessä ottamassa ne kilpparilabrat omatoimisesti. Tulokset tulivat tänään. Vapaan tyroksiinin arvo on parissa viikossa romahtanut tyreotropiinin pysyessä ennallaan viitteiden sisäpuolella. Odotin kyllä päinvastaista tulosta. Nuo arvot kai viittaavat vajaatoimintaan eikä liikatoiminnan palaamiseen tai sitten ne viittaa eniten siihen että mun koko systeemi on sekaisin. Cityterveys kun on vain labrapalvelu niin sieltä en saa apuja tulkintaan. Oikeat labrat on vasta kuukauden päästä.

Väsymys on jäätävä, rytmihäiriöitä on ja muutenkaan olo ei ole kovin hehkeä. Mitään toimenpiteitä tässä nyt ei tule tehtäväksi kun ei ole lääkärikontaktia, mielenkiinnolla odotan seuraavien labrojen tulosta ensi kuussa. Hyvältähän tämä ei kyllä näytä. Mä niin arvasin että ei tämäkään mennyt kuin strömsössä. MIetin että pitäisköhän lähettää joku kirjekyyhky sinne lääkärin suuntaan näistä itse mitatuista arvoista vai odottaa kiltisti seuraavia labroja ja kärsiä tästä olosta. Lääkäri tietty vittuuntuu omatoimisuudesta.

Iholääkkeen aiheuttama ihotaudin pahenemisvaihe on päällä. Jipii. Onneksi ei niin näkyvällä paikalla. Jotain hyötyäkin lääkkeestä on, hiukset ei rasvoitu ollenkaan. Tosi outo fiilis! Pärstän iho on kuulas ja matta, eikä sivuvaikutuslistan mainitsemaa itsemurhaakaan ole vielä tullut. Aivan loistavaa.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Narttu

Nyt kun mä en enää harrasta miehiä niin kirjotan töistä. Niistä joita mun pitäisi parhaillaan tehdä. Eli kakkosduuninahan mä teen yhdistyksen kirjanpitoa. Yhdistyksessä on ollut toimihenkilö, kutsutaan häntä vaikka nimellä Narttu, joka on erotettu palkatun toimihenkilön virasta ennen kuin mä olen aloittanut. Tämä Narttu on jäänyt kuitenkin yhdistyksen alaosaston vapaaehtoiseksi toimijaksi. Hänen erottamiseensa liittyy paljon tulehtuneita välejä yms. paskaa. En edes tiedä kaikkea.

Tapasin Nartun ensimmäistä kertaa kevätkokouksessa, jossa esittelin edeltäjäni (nyt jo kuollut) tekemän tilinpäätöksen kun hän ei enää siihen pystynyt. Narttu kyseli kaikenlaista vaikka tiesi että en voi mitenkään tietää, koska en ole tehnyt sitä tilinpäätöstä. Kiusatakseen siis. Seuraavan kerran tapasin Nartun syyskokouksessa, jossa hän dissasi budjettia ja etsi siitä virheitä. Ja voi sitä riemua kun hän löysi mitättömän kaavavirheen. Nyt Narttu on valittu alajaoston talousyhteyshenkilöksi, eli kiusaamissuhde läheni eilen dramaattisesti. Hän on jokunen vuosi sitten hoitanut osittain tätä minun pestiäni, joten tietänee asioista jonkin verran. Eli tietää myös miten voi kiusata. Hänet valittiin eilen ja tänään jo odotti sähköpostissa lista asioista, joita hän haluaa multa. Muunmuassa vuoden tilitapahtumat excel-muodossa. En edes tiedä saako tuosta perkeleen ohjelmasta excel-muodossa mitään ulos. Enkä todellakaan aio selvittää yhden ihmisen oikkujen takia. Siitähän se riemu tulee repeämään.

Nyt on mun ensimmäinen tilinpäätökseni työn alla ja voitte vaan kuvitella miten paljon siitä tullaan virheitä etsimään. Voi helvetti sentään. Koska yhdistyksen ala ei ole mulle tuttu niin voihan siellä jotain tilien välisiä ristiinkirjauksia  olla, joilla ei ole kokonaisuuteen minkäänlaista merkitystä. Tullaanhan tilinpäätös kuitenkin tarkastamaan oikean tilintarkastankin toimesta, joten Nartun ei siihen tarvitsisi ryhtyä. Mutta tiedän että ryhtyy.

Tästä tulee vielä tuskien taival.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Pohdintaa

Mä en jaksa olla enää tämmöinen. Mä haluan olla rauhassa, en halua räplätä tinderiä, kysyä samoja kysymyksiä sataan kertaan eri miehiltä, en halua toivoa enkä pettyä enkä miettiä että mikä on minkäkin miehen tarkoitusperä. Miksi mun pitää toimia silleen mikä ei ole mulle hyväksi?

Yksi valioyksilö laittoi viestiä "Aamupanolle?" Ei jäänyt epäselväksi mikä oli hänen tarkoitusperänsä. Vastasin "Mä luulen että sulla se on kyllä aamukäteenveto :)". En mä yleensä noihin vastaa, mutta nyt tuli vastattua. Pena varmaan ilahtui kun sai vastauksen.

Mä tarvitsisin vähän mielenlujuutta. Mistähän mä sitä saisin? Mä päätän aina lopettaa, mutta en mä pysty kuitenkaan. Se on jotenkin niin koukuttavaa, sitä vaan odottaa että jos seuraava olisikin SE. Koska onhan NIITÄ siellä.

Olenhan mä ollut yksin ja osannut olla. Miksi mä en nyt osaa? Mä taidan tarvita vain laastaria. Tai jotain. Mun pitää ehkä järjestäytyä Saunamiehen lauteille eheytymään. Viimeksikin se auttoi Kelailijan jälkeen. Se ymmärtää surua kun on vaimonsa menettänyt vaikkei kovin hyvä puhumaan olekaan.

Mä taidan nyt kuitenkin yrittää jälleen kerran. Mä laitan Tinderin ja treffipalstan kiinni ja yritän pitää ne kiinni. Huomasin muuten huomattavan eron pk-seudun tindermiehissä ja oman paikkakuntani tindermiehissä. Pk-seudun hyväksi. Laatu laskee kuin lehmänhäntä mitä syvemmälle  Kymenlaaksoon tai Etelä-Karjalaan mennään. Varmaan naisissa sama juttu.


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Jess, viikonlopun kruunaus!

Heräilin majoituspaikastani ajoissa. Koko eilisen illan tuli naputeltua yhden miehen kanssa, jonka kanssa juttu sujui tosi hyvin ja huumorit kolahti ja kaikkea. Kuva nyt ei kauheasti kolahtanut, mutta miehet ei yleensä kauheesti panosta kuviin. Mies halusi nähdä, mäkin tykkään kyllä nähdä nopeasti ettei tarvitse kehitellä turhaan vääriä mielikuvia.

Sovittiin näkevämme kauppakeskuksen kahviossa. Löydettiin toisemme helposti. Äh, ei ainakaan heti mitään "jeee-elämystä". Keskustelu ei sujunut kauheen vaivattomasti. Selän takana oli joku pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat-esitys pikkulapsille, hirvee meteli. Selkeästi meteli ja väkijoukot oli miehelle ongelma, vääntelehti tuolillaan. Kahvien jälkeen vaellettiin kauppakeskuksessa ja juteltiin. Sanoi että mä olen varautuneempi livenä kuin kirjoituksissa. Olin tästä häntä varoittanut kun tiedostan sen itsekin. Ei ne nyt tuskalliset treffit olleet, ihan ok ekoiksi treffeiksi. Mitään kipinöitä ei kyllä sinkoillut. Halasi lähtiessä, jee, fyysinen mieskontakti. Tuli vaan siitä miehestä semmonen hermostunut hamsteri-fiilis. Se oli vähän semmonen hintelä taloushallintomies.

Kotona tuli viestiä että tunsi muhun fyysistä vetovoimaa ja haluaisi kyllä jatkaa tutustumista. Kivat silmätkin mulla. Totta, ehkä hieman läpitunkeva katse vaan mutta silmäthän on sielun peili kuitenkin. Näkyy selkeästi se sekopää mikä olenkin.



Niin, pitäiskö mun rauhottua? Pitäis. Vedinpähän nyt täysiä tämän viikonlopun niin kuin meinasinkin. Alla oleva biisi kuvaa mun elämää. Tosin ihan noin nuoria en tapaile.



Pistänpä tähän viel Antti Tuiskun Yksinäinen-biisin sanoja. Kolahti täysillä

Voi olispa aikaa
jo kulunu tarpeeksi
kuukaudet menneet
ja sydän ois ehjä
tai ettei ois
hän lähtenyt sittenkään pois 

Tuolla on joku toinen
se vielä ei tunne sua
sinä et usko
mut ei sinusta riipu
et mitään voi,
mitään et kuitenkaan voi

Se tulee sua vastaan
kävelee samaan huoneeseen
kaikki on uutta
ja samalla vanhaa
Et mitään voi,
mitään et sillekkään voi

Jokainen yö vie aamuun
jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää maailma herää

Hei jokainen yö vie aamua päin
sä luulet et sua varten ei rakkautta oo enempää
mut se vielä tulee, etkä voi mitään ...

lauantai 13. helmikuuta 2016

Rimanalitus

Saavuin laatumajoitukseeni. Respan täti kysyi että otanko yhden avaimen vai kaksi. Vastasin että yksi riittää. Täytin majoituslapun ja ojensin lapun tädille. Täti sanoo että siihen pitää laittaa toisenkin majoittujan nimi. Ööö, mä oon yksin... YKSIN! Pitääkö sitä korostaa että olen YKSIN???

Muutama lasi viiniä ja talsimaan muutama kilometri Heurekalle. Olen asunut nuorempana Tikkurilan lähistöllä ja paikat oli nostalgisia. Ihmettelin miten oli maisemat muuttuneet. Kepein askelin ja toiveikkain mielin tallasin Hotelli Vantaalle ja join Hertaksessa lonkeron. Samaan pöytään vaappui sammumispisteessä oleva mies ja kysyi että voiko istua seuraani. Sanoin että mielellään ei, että odotan kaveria. Silti jäi siihen jotain sössöttämään kunnes hänet ohjattiin ulos. Enpä tiennyt että se olikin mun illan paras mieskontakti.

Heurekalle siis. Olin muutamaa minuuttia vaille kuusi ja pääsin hyvin sisään. Oli orpo olo kun ympärillä oli vain pariskuntia ja kaveriporukoita. Porukkaa oli valtavasti. Lähdin etsimään sitä rakkausnäyttelyä sinkkurannekkeet molemmissa ranteissa. No, eihän siellä mitään erikoista näyttelyä edes ollut. Tavalliset näyttelyt vain ja jokunen punainen sydänilmapallo. Tunnin kun olin palloillut siellä ja väki vain lisääntyi ja mun ahdistus kasvoi niin päätin että se oli niin nähty. Siellä oli varmasti tuhansia ihmisiä. On kyllä ihan hemmetin pettynyt olo. Kun lähdin niin sisälle ei enää otettu uusia asiakkaita ja jono ulottui Heurekan ovelta puoleen väliin siltaa joka johtaa Hotelli Vantaalle. Eli siis monta sataa metriä jonoa. Huhhuh.

Onneksi sain matkalla hotellille rakkautta ja ymmärrystä





Tää oli tämän vuoden rimanalitus. Nolo yritys. Tyyppi ottaa hotellin, lähtee into piukeena sinkkuileman ja on takas hotellilla kasilta. Olisinhan mä voinut mennä vaikka hotelli Vantaaseen bilettämään, mutta se olisi tiennyt huomiselle krapulaa, rahan menoa ja todennäköisesti vielä paskempaa fiilistä loppujen lopuksi.

Jokohan uskoisi? Mä olen niin nolo. Lopetan nämä nolot tilanteet kyllä nyt. Ei tämmöistä kestä kokea, saati sitten lukea. Pahoittelut.

Ystävänpäivän aatto

Ystävänpäivän aatto. Tasan kaksi vuotta sitten tapasin Kelailijan. Kyllä on mennyt aika nopeasti! Eli erostakin Kelailijan kanssa on jo puolitoista vuotta. Ei tunnu kyllä niin pitkältä millään. Olis kiva tietää onko saanut elämänsä järjestykseen. Minähän sen potkun siihenkin annoin. Kiitos mulle siitä. Jospa se karma välillä muistaisi noita mun hyviäkin tekoja ja palkitsisi niistä.

Jos mun tarkoitus onkin olla terapeutti kaikenmaailman epämääräisille sekopäille? Tämä Stalkkerikin jo lähestyi aamulla, haluaisi mut treffeille viedä. Pitää jotenkin onnistua ilmaisemaan että en halua ruveta mihinkään hänen kanssaan. Se on aina niin vaikeeta kun ei haluaisi tuottaa toiselle pettymystä. Eilenkin siellä baarissa tuijotteli mua kuin koiranpentu ja se tuntui creepyltä.

Tänään pitäisi sitten suunnistaa Heurekaan avoimin mielin. Jotenkin ei vaan olisi hirveän suurta fiilistä. Fiilis olisi eri jos olisi joku jonka kanssa lähteä. Kauhea kamppailu itseni kanssa että perunko hotellin ja menen autolla, mutta todennäköisesti en peru kuitenkaan. Jos vaikka kävisi seuraavana päivänä tutkailemassa vanhoja kotiseutuja, siinä ihan nurkilla kun olen. Ja Ikeassa. Tuntuu vaan jotenkin superyksinäiseltä.

Äsken huomasin pihallani miehen, tuli ovelle, mutta ei koputtanut. Piilouduin koska en halunnut tulla nähdyksi, en nimittäin aikonut avata ovea kun eiliset meikit oli pitkin naamaa ja yöpaita vielä päällä. En tiedä mitä halusi, jäi vähän häiritsemään. Miksi ei edes koputtanut? Vähän pelottavaa.


Perjantai suoritettu

Perjantai suoritettu. Lätkämatsi katsottu, KooKoo voitti, jeii. Sieltä sitten baariin.Aiemmin päivällä olin maininnut sille paikalliselle miehelle, jonka eroterapeuttina olen ollut viime päivinä, että olen menossa kaupungille.  Mies sitten kysyi että olisko outoa jos hän tulisi myös samaan baariin. Mä kommentoin jotenkin  että vapaa baarihan se on. En todellakaan uskonut että tulisi.

Muutama mies mua siinä tanssitti, alkoi jotenkin kypsyttämään koko homma ja meinasinkin jo lähteä kunnes joku mies lyöttäytyi mun pöytään ja kysyi:

Mies: Harrastatko jotain sm-tasolla?
Minä: Ööö... en? Tarkoitatko sm:llä suomen mestaruutta vai sadomasokismiä?
Mies: Ootkohan sä semmonen tyttö, jolla on vettä kellarissa
Minä: (rupee raksuttamaan ihan helvetisti ja voi helvetinperkele pyörii päässä). Öh joo....
Mies: Moi, mä oon Matti (nimi muutettu).
Mä: (raksuttaa helvetisti, koska mulla nyt sattuu olemaan kaksi Matti-nimistä kierroksessa) Hämmentynyttä naureskelua. (tuo sm-läppä oli siis meidän keskusteluista)

Jep, stalkkeri oli löytänyt mut baarista. Se sitten vei mut tanssimaan (ei osannut, oli tuskallista), jonka jälkeen puitiin hänen eroaan ja ositustaan pöydässä. Tajusin että ilta oli pilalla ja että muuta kuin eroterapiaa siitä illasta ei tulisi joten päätin lähteä kotiin. No, tämä Matti kun oli tullut baariin MUN takiani, niin halusi lähteä samaa matkaa ja samalla taksilla kun oli kuitenkin sama suunta ja kaikkea.  Yritin sanoa että eihän hänen tarvitsisi iltaa kesken jättää. Mutta ei, halusi lähteä kun mun takia vain tuli. Ihan omaan osoitteeseensa jäi ja mä jatkoin omaani. Haluaisi nähdä mut uudelleen. Mä en haluaisi. Ei minkäänlaista kipinää enkä jaksa olla toisen terapeuttina.

Pieleen mennyt ilta. Huomenna sitten Heurekaan. Toivottavasti uni nollaa tämän pettymyksen päivän.

torstai 11. helmikuuta 2016

Plip

Tiistaina vissiin vähän ylireagoin, ei mulla ihan noin paha tilanne uupumuksen suhteen ole kuin mitä tuskastuksissani kirjoitin. Asiat selviää ja huomenna on jo perjantai. Selvisin töistäni vaikka toisin luulin. Pomo tajusi pysyä kaukana. Ensi viikolla on jo vähän helpompaa kun työkaveri tulee lomalta ja saan osan paineista hänelle.

Joku aika sitten koitin saada huonon karman villasukille uutta kotia. Nyt se on löytynyt! Ne lähtevät museoon http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/brokenships/  

Täydellinen loppusijoituspaikka mun sukille. Siellä ne ei pääse enää tekemään pahaa :).

Eilen mulla oli siis kellarintyhjennusprojekti. Uppopumpun pumpatessa juttelin yhden miehen kanssa. Niin kesken erossaan, niin katkera exäänsä kohtaan ja muka niin valmis löytämään rakkauden. Voi hyvänen aika sentään. Okei, saattaa kuulostaa ehkä siltä, että en itse ole sen parempi, mutta toistakymmentä vuotta avioliittoa on kuitenkin hyvin eri asia kuin vuosi seurustelua. Tänään olisin päässyt hänen kanssaan Tavastialle keikalle Helsinkiin, kieltäydyin. Niin, siis sain pumpattua ja äyskäröityä kellarin tyhjäksi, jee. Heräsin aamuviideltä plipplip, lorilori-ääniin, jotka tuli kellarista. Just joo. Aamulla kellarissa oli taas useita senttejä vettä. Ihan sama, mittarinvaihtomies osasi kiltisti pukea kumpparit jalkaansa ja vaihtoi mittarin vesialtaassa seisten.

Mun talviloma hyväksyttiin, eli mun pitäisi rohkaistua ja varata lennot. Jotenkin se taas jännittää enemmän. Rohkeus on kai kaikonnut musta. Tämä erossaan kesken oleva mies tarjoutui jo matkaseuraksi. Ja me ei olla siis tavattu edes. En ota, en.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Sinkkuna täysillä

Ei saa jäädä tuleen makamaan. Ei vaikka väsyttäisi. Tänään on ohjelmassa kellarin uppopumppausta, aamusta tulee vesimittarimies vaihtamaan mittaria. En tiennyt että niitäkin pitää vaihtaa ja että mittari ei ole edes mun omaisuutta vaikka on mun kellarissa. Viekööt muualle omaisuutensa sitten! Perkele!

Perjantaina aion mennä kuulkaa jääkiekko-otteluun! En kyllä juurikaan tykkää jääkiekosta, mutta kun ilmaisia lippuja oli jaossa niin tokihan mä neljä lippua otin. Ajattelin että sisko ja sen tyttöystävä lähtis mun kanssa, mutta taitaa olla niin, että saan valita ihan itse niistä neljästä paikasta kun ei mulla näköjään ole semmoisia kavereita jotka lähtis mun kanssa. Sen jälkeen aion mennä baariin, ihan perkele varmasti menen vaikka yksin. Niih! Ja aivan täysillä sinkkuilen.

Lauantaina suuntaan Heurekaan http://www.heureka.fi/fi/rakastumisen-tiedetta  ja opiskelen rakkautta ja flirttailua. Ihan täysillä teen senkin.

En anna sen estää mua menemästä vaikkei mulla ole ketään kavereita. Niih!






Postissa tuli custom made sinkkukoru. Tunnustan täysillä sinkkuuttani!

Täysillä perkele, täysillä vaikka hampaat irvessä.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Paineita

Ei helvetti mä en pysty tähän. En mä pysty selviämään näistä työpaineista. Kädet ei kohta nouse enää näppikselle ja järki seisoo. Silmiin sattuu kun ovat niin kuivat. Työpöytä ei riitä, heitin postit lattialle. Kolmea asiaa pitäisi tehdä samaan aikaan. En pysty. Valitsin neljännen, blogin kirjoituksen kun tajuan että mulla ei ole mahiksia selvitä. Hanskat tiskiin, ovi kiinni ja itkemään.

Viimeiset pari kuukautta olen ollut tosi herkkä napsahtelemaan töissä. Nyt mä en enää jaksa edes hermostua, alistuneena otan vastaan. Seuraava askel on romahdus. Olenko mä helvetti taas näin heikko etten kestä pientä työstressiä? Esimiesvastuu, direktio-oikeus (velvollisuus?) loistaa poissaolollaan. En viitsi edes lähteä perään kyselemään, aikaa menee vaan siihenkin hukkaan.

Hoen itselleni että mä en jaksa, en pysty tähän, en jaksa, en pysty tähän. Ja silti mä tiedän että on pystyttävä. Jotenkin.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Viimeinen hetki

Rankka reissu mutta tulipahan tehtyä.

Tapasin Miehen viimeistä kertaa. Eilen laitoin viestin että voi toimittaa ne mun kamat kun haluaa, että en mä tässä hetkessä valmiiksi tule. Eron jälkeen olin ilmoittanut että ilmoitan sitten kun olen valmis kohtaamaan ja saamaan ne kamat takaisin.

No, oli sitten mun töissä ollessani palauttanut tavarat mun autotalliin. Sain viestin töissä ja itkuksihan se meni. Onneksi paikalla ei ollut kauheasti väkeä enää. Vastasin että olipas hän epäreilu kun olisin halunnut vielä puhua ja että olisi ollut reilua antaa mulle vielä edes vartti. Ilmoitin että ajan siten hänen luokseen juttelemaan. Sain ok:n ja niin tein. Tunti sinne. En mä oikein edes tiennyt mistä halusin puhua, mutta sen tiesin että vielä halusin puhua. Sekopäistä ehkä.

Pääsin perille ja menin sisään. Itketti. Oli keittänyt kahvit. Istuin hiljaa keittiön pöydän ääreen pidätellen itkua. Vakava mies istui vastapäätä. Taisin avata keskustelun sillä,  että mitä mahtoi ajatella kun niin pelkurimaisesti kassin jätti vain autotalliin. Ei kuulemma ajatellut oikein mitään. Jätti kassin kun oli menossa kaupunkiin. Juotiin hiljaa kahvia ja kuunneltiin kellon tikitystä, aika paljon ääntä lähtee kellostakin. Kysyin kuulumisia. Kertoi vuolaasti töistään ja opiskeluistaan ja urheiluvammoistaan. Kysyi sitten että mitä mulle kuuluu. Murruin tietysti siinä kohtaa ja kerroin miten tiukille mut vedetään molemmissa töissä ja tää henkilökohtainen elämäkin on tosi raskasta, sairauksista puhumattakaan. Mainitsin vielä että ihmettelen jos en kohta jo sekoa.

Puhuttiin mun ilmalämpöpumpusta. Sanoin että joo, ajattelin hommata sen että pysyy peruslämpö kun olin niin vähän kotona. Tajusi että sarkasmini liittyi hänen luonaan olemiseen, näkyi naamasta. 

Jossain vaiheessa päästiin asiaan ja sain vuodattaa sydänverta ja toinen sai sitä vuodatusta ottaa vastaan. Pohdin ääni välillä sortuillen ja nenää niistäen, että mikä mussa on vikana kun tuppaa näin joka kerta käymään ja että harmittaa kun mä aina pyrin siihen että toisella olis hyvä olla ja sitten huomaankin että mä olinkin se ainut joka siihen pyrki. Heittäydyn juttuihin täysillä ja tässä on tulos (tyrskimistä ja silmien kuivailua). Mä oon kuulemma just hyvä näin eikä mussa ole mitään vikaa. No, niinhän mä olenkin. Tuntui jollain sairaalla tavalla hyvältä kun näki miten vaikea toisella oli olla. No vittu niin on mullakin ollut. Eikä loppua ole näkyvissä edes. Pomppasi välillä takkaa kohentelemaan välttääkseen itkun. Mä en yrittänyt edes pidätellä. En kysellyt "miksi"-kysymyksiä kun ei niihin ole vastauksia. Oikeastaan en kysynyt juurikaan mitään kysymyksiä, kerroin vain ajatuksiani, niitä syvimpiä ja kipeimpiä. Jossain kohtaa asiat loppui ja aloin tekemään lähtöä. Kengät jalkaan ja takki päälle. Itkevä mies tuli eteiseen. Hyvä että silläkin on kuitenkin tunteet. Menin halaamaan, hetki siinä oltiin lähekkäin ja itkettiin. Jollain tavalla kaunis hetki. Viimeinen hetki. Pyysi mua ajamaan varovasti.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Miinuksella

Kyllä menee fiilikset nollasta sataan ja sitten taas miinukselle. Miinuksella mennään. Ja niin kuin mä ajattelin että jo voisi pikkuhiljaa helpottaa. En edes viitsi tännekään kirjottaa kaikkea mitä tänään on tullut ajateltua. Ei ole niin kovin kauniita ajatuksia ollut. Onneks on sentään nuo lapset.

En halua olla se perässä vedettävä reppana niille muutamalle lukijalle, jotka on myös mun oikeassa elämässä. Pitää vetää  "kaikki on ihan hyvin"-maski päälle ja hymyillä.

Talon muodonmuutos


Perjantaina haettiin Ystävältä "lomalle" yksi kissa esikoiselle unikaveriksi. Tuli ajettua kotiinpäin eri suunnasta kuin yleensä ja näin mitä talolleni oli tapahtunut :). Talo oli saanut nenän! Se on niiiin sympaattinen että mä en kestä!


Katsokaa nyt! Minun pieni suloinen mökkeröinen :). Mä tulen niin hyvälle tuulelle joka kerran kun katson tuota kuvaa, niin sympaattinen ja lämminhenkinen!

Nyt kun mä ajattelen sitä millä "ryminällä" mä tämän talon ostin niin olen kyllä kiitollinen siitä, etten ollut niin kovin järjissäni silloin. En ehkä olisi muuten uskaltanutkaan. Laput silmillä eropaniikissa taisin toimia, mutta hyvinhän tässä kävi loppujenlopuksi. Kohta tulee NELJÄ vuotta yhteiseloa tämän talon kanssa. Jumaleisson aika on mennyt nopeasti! Kaikenlaista jäynää tämä talo mulle tarjoaa, huumorintajuinen veijari kun on! Niin kuin näette, pilkettä on silmäkulmassa! Olen kyllä todella kiintynyt tähän taloon, enemmän kuin mihinkän asuntoon, jossa olen asunut.

Ai että, mun sydän suorastaan täyttyy kaikista lämpimistä tunteista! <3

lauantai 6. helmikuuta 2016

Nillitystä

Kilpparilääkitys loppui maanantaina lääkärin käskystä ja nyt jo huomaan heräilevani öisin ja hikoilevani öisin kuin sika. Varmaan jotain psykosomaattista liikatoimintaa kun eihän se lääkkeen lopetus voi kai noin nopeasti vaikuttaa. Labrat on vasta virallisesti maaliskuussa, mutta varasin omatoimilabrat Cityterveydestä parin viikon päähän. Aivan mahtava omatoimidiagnosoijan palvelu tuo Cityterveys! Jos ette tunne firmaa, niin siellä voi otattaa labroja ilman lääkärin lähetettä ja vieläpä pilkkahintaan! Aivan mahtavaa! Enää tarttis ne reseptioikeudet.

Satuin katsomaan peiliin ja totesin että mun naamani hilseilee aivan järkyttävästi. Huulissa saa olla koko ajan kerros Bepanthenia tai halkeavat. Isotretinoiini vaikuttaa. Sais vaikuttaa vielä sinnekin minne pitäisi niin olisin tyytyväinen. Vielä muutama kuukausi ainakin tätä lääkitystä.

Mieliala on jotenkin maassa. Töissä vedetään liian tiukille, kotona ahdistaa tekemättömät kakkostyöt. Ottaa päähän kun exä on vissiin ostamassa kuusi kertaa kalliimpaa taloa kuin mikä mulla on. Ymmärtäisin hinnan jos asuisivat pk-seudulla, mutta kun eivät asu. Ottaa päähän että mun rahat menee hänen statusloikkaansa ja lapset ostavat vaatteensa synttäri- ja joululahjarahoillaan. No, eipä se varsinaisesti pitäis mulle kuulua. Mutta näkyy.

Olispa se mun tuleva unelmien prinssi rikas. Tai edes keskituloinen. Tai edes omillaan toimeentuleva. Tai kunhan ei olis sossun tai ulosoton asiakas.

Ehkä mä nyt koitan tsempata ja pakottaa itseni kirjanpidon pariin hetkeksi.


torstai 4. helmikuuta 2016

Tissikuvia

Mulla oli tuossa muutaman viikon semmoinen aika, että meni vähän virtuaalisesti lujaa. Se auttoi työntämään surua pois mielestä ja katsomaan tulevaisuuteen. Nyt kun mä lopetin itseni turmiollisella tavalla viihdyttämisen niin sain surun takaisin. Mä joudun kohtaamaan sen, että tässä sitä nyt ollaan. Yksin. Kyllähän se vaan hitokseen kirpaisee. Nukkumaanmeno on pahin, itku tulee näköjään joka kerta. Saahan sitä kai itkeä, mutta ärsyttäähän se. Autossakin se tulee helposti jos päästää ajatuksen harhailemaan. Ärsyttää.

Kävin treffeillä saadakseni ekat treffit eron jälkeen alta pois. Mies oli semmoinen jonka kanssa en olisi halunnutkaan edes suhdetta. Eipä tainnut sekään haluta mun kanssa, joten hyvin meni. Peli on avattu. Tosin en taida sitä peliä kyllä ihan heti jatkaa. Tiedän että varmaan joitakuita arvosteluttaa, mutta eipä tätä fiilistä oikein muista jos ei satu juuri elämään  sitä. Jokainen selviää tavallaan.

Piristääkseni itseäni tilasin muutaman uudet alerintsikat Marlies Dekkersiltä. Ihanat ja piristävät :)



Heh, pakko oli laittaa provosoiva otsikko :D

Määmatkakohteeksi on valikoitumassa Kroatia. Yhden hotellinkin  (peruutusoikeudella) olen jo varannut :). Meinasin matkailla muutamalla eri saarella Splitin lisäksi. Jos Kroatiassa matkanneita on linjoilla niin saa antaa suosituksia ja vinkkejä!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Määmatka

Henriikka Rönkkösen Sinkkublogia olen lukenut jokusen vuoden. Hän on lanseerannut "Määmatka"-käsitteen yksin matkustamiselle. Mä olen nyt todellakin päättänyt lähteä Määmatkalle. En tiedä miksi se on nyt mulle olevinaan nin tärkeää, ehkä mä vaan kaipaan jotain mitä suunnitella ja jotain mitä odottaa ja jotain mistä pitää kiinni. Tänään mun piti tehdä kirjanpitoa ja tilinpäätöstä ja vaikka mitä, mutta olen vain googletellut Montenegroa, Kroatiaa, Slovakiaa ja ties mitä kohteita. Ja päätös on vahvistunut. Mun pitää tehdä se matka.

Mä olin 17-v kun lähdin ensimmäisen kerran yksin ulkomaille, tosin siellä odotti poikaystäväni, mutta yksin kuitenkin, eli ei multa rohkeutta ole puuttunut. Kyllä mä semmoiseen pystyn. Ei siihen matkaan munia tarvitse. Mä luulen että se on jotenkin samalla matka minuun itseeni jollain tavalla. Vakuuttaminen itselleni että ei mun tarvitse odottaa mitään miestä mun elämään että voisin matkustaa. Niin kuin ei tarvitsekaan, kyllähän sen järki sanoo jos sitä vähän kuuntelis joskus.

Ystävähän siitä tempaisi herneet lomapäiväkänniseen nenäänsä kun en häntä meinannut pyytää mukaan. Ihan kuin edes lähtisi, enkä totta puhuen halua edes lähteä hänen kanssaan. Mä haluan nyt tehdä Määmatkan, jossa kuuntelen VAIN omia toiveita, halujani ja fiiliksiäni. Niin. MINÄMINÄMINÄ! Mun pitää ruveta mun itseni parhaaksi kaveriksi ja parhaaksi matkaseuraksi!

Koska mä ansaitsen sen!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Tänään ajattelin

-En vaan perkele osaa tulkita miehiä. En jaksa, en viitsi, en kestä. ENENEN. Mutta silti yritän.

-Mulla on kaikki ihana vielä edessä, nauti tästä ihanasta odotuksesta (tää fiilis meni liian nopeasti ohi)

-Millä oikeudella työkaveri valkkaa aina ekana lomat ja me muut saadaan jämät? Nyttenkin mun on vaikea löytää talvilomakohtaa kun kuun ekalla viikolla ei voi olla koskaan poissa ja parillisilla viikoilla mulla on aina palkanlaskentaa eikä työkaveri mielellään mua niissä tuuraisi. Että valkkaa siinä sitten saatana itelles loma! Paskat. Lahjoitan kohta kaikki perkeleen lomat firmalle, mitäpä mä lomilla kun ei mulla ole edes miestä jonka kanssa reissata. Selvästi huomaa miten miehelliset on etulyöntiasemassa. "Mutta kun meidän Yrjöllä on lomaa heinäkuu niin mä olisin myös heinäkuussa". No eihän siinä sitten mitään.

-Kilpparilääkitys pitäisi lopettaa, pelottavaa jos tauti uusii kun lääkkeen lopettaa. Ei olis aikaa maata sängyssä ja pelätä sydänpysähdystä.

-Pää on liian vaikea, en jaksa sitä enää, haluan uuden.

-Sydänkin on liian vaikea, en jaksa sitäkään enää, haluan uuden, ehjemmän.

-Elämä pisti mut tänään polvilleen, kirjaimellisesti, kotipihalle. Joku karman pikkukepponen taas. Bring it on vaan, kyllä mä kestän.

Tänään en jaksa olla positiivinen. Tai no, positiivista ettei luita murtunut jäätiköllä kaatuessa.