Lukijat

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Valehtelua

Oli hämmentävää kun muutosta ei puhuttu. Muuttopäivän piti olla huomenna enkä kuullut pihaustakaan asiasta ennen tätä iltaa. Pari viikkoa sittenhän kyselin että miten muuttosuunnitelmat etenee. Kaikki kuulemma kunnossa ja muuttopäivä 1.5. Juujuu ja paskanmarjat.

Tänään se suuri salaisuus sitten paljastui pakon edessä. Se salaisuus, joka oli mulle kyllä jo muuta kautta selvinnyt. Ei ole luottotietoja. Siksi kämpän löytyminen oli hankalaa. Valheita, niin paljon asiaan liittyviä valheita. Nyt valheet on paljastettu, onneksi hän kertoi kuitenkin asian itse.

Nyt mun pitäisi sitten sopeutua siihen tilanteeseen, että mulle on valehdeltu 8 kuukautta ja jatkaa eteenpäin. Ei mulle ole merkitystä kenenkään varallisuudella, mutta ei siitä helvetti valehdella. Mistä muusta on valehdeltu? Mistä tullaan valehtelemaan? Tämä ei ollut kertomatta jättäminen vaan asiasta keskusteltiin suhteen alkuvaiheessa (koska myös Kelailija oli luottohäiriöinen niin olen halunnut puhua nämä asiat heti alkuvaiheessa) ja hän kielsi että olisi mitään ongelmia.

Tunnen itseni typeräksi. Huiputettavaksi idiootiksi. Muuttoa ei siis tule tapahtumaan huomenna, koska vakuusrahat eivät ole kasassa. Hetken mietin että kysyisinkö että paljonko puuttuu että voin lainata. En kysynyt.

Hyväuskoinen hölmö olen.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Hauskaa Vappua

Huomenna on kai vappuaatto eikä mulla ole suunnitelmia. KK:n (nimi pitäis muuttaa, koska ei ole todellakaan Kokonainen) suunnitelmista ei ole tietoa. Hänen muuttonsa pitäisi jonkun tiedon mukaan olla 1.5, en ole viitsinyt sen perään kysellä, koska osaa kuulemma hoitaa muuttonsa ihan itse. Tästäkin asiasta ollaan saatu riitoja aikaan. Tuppaudun liikaa, myönnän.

Ei sillä että haluaisinkaan mitään erityisiä vappusuunnitelmia, mutta olishan ihan kiva tietää olenko yksin vai en. Lähden siitä että olen yksin. Ei tule sit ylläreitä ja pettymyksiä. Muutenkin olen niin huonoa seuraa nykyään. Mitään en jaksa ja väsyneenä olen kuulemma "150% ballbreaker, en tarvi ketään enkä mitään ja se on my way or the highway".  Koska olen koko ajan väsynyt niin olen varmaan aika raskasta seuraa semmoiselle, joka ei ole väsynyt. Pohdin tuossa viime yönä että kun on termi "resting bitch face" eli normaalitilassa oleva naama näyttää vittuuntuneelta niin mulla on varmaan sit resting bitch appearance. Vaikutan vittuuntuneelta vaikka en olekaan.

Ilmoitinpahan vaan, että hengissä ollaan. Onneksi huomenna on etäpäivä.

En tiedä mitä tästäkin tulee. Aika näyttää.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Vuodatus

Mä en ole ehkä enää lähiparisuhdemateriaalia. Olen aamukärttyinen, tarviin oman hiljaisen aamukahvihetkeni ja ärsyttää kun toinen kysyy aamu toisensa jälkeen heti herättyäni, että tekisikö mulle vaikka leivän. Aamu toisensa jälkeen sanon (murisen) että en halua kun haluan vain kahvia. Joka aamu se ärsyttää. Miksi se ei mene jakeluun. Huoneentauluko pitää tehdä, jossa lukee "Älä lähesty ennen kuin olen ollut valveilla tunnin ja juonut kaksi kupillista kahvia". Huomaatteko että nyt on vielä menossa tuo aika päivästä. Ehkä jatkan kirjoitusta myöhemmin....

Viikonloppu oli ankea. Totesin että kattolistoitus ei ole mun juttu ja siihen tarvitsee jonkun muun tutkinnon kuin merkonomin tutkinnon. Pari listaa sahattuani (käsisahalla), totesin että paskat, olkoot, en tee enkä halua oppia. Reppana KK katseli raivoamistani sopivan etäisyyden päästä ja tunsi itsensä kädettömäksi. Jostain syystä mua ottaa tosi paljon päähän se, että siitä ei ole mitään hyötyä joissain asioissa niin kuin vaikka remppahommissa. Ei mun kriteerinäni ole ollut kädentaidoissa loistava mies, kai mä olen ajatellut että tietty jokainen mies osaa noita asioita enemmän kuin mä, mutta ei osaa ja se osuu mua vähän hermoon. Kun mä en halua olla se joka osaa eniten.

Onhan siinä miehessä muita hyviä ominaisuuksia, semmoisia, joita ei niissä aiemmissa salailijoissa ole ollut, joten mun pitäisi vaan hyväksyä tämä juttu ja ajatella niitä positiivisia. Tosin olen aikalailla varma että KK on ollut mulle epärehellinen asiassa, jota olen suoraan kysynyt, joten enpä tiedä voiko häneenkään niin luottaa. Itse asia ei ole varsinaisesti iso juttu, mutta valehtelu siitä on.

Yks juttu on varmaa. Mun on lopetettava remppaaminen, koska mun psyyke ei kestä sitä. Eikä mun parisuhde. Hymykuopparemppasähkömies joutuu lopettamaan hommat (on tänään vikaa päivää mun sähköjen kimpussa), joten ei mulla ole enää hyvää luottoremppamiestäkään. Surullista.

Huomenna olen menossa katsomaan KK:lle asuntoa. Hän ei itse pääse mukaan, mutta luottaa mun arvostelukykyyn. KK:n asuntoasiat ovat olleen yksi suuri farssi ja vaikka hänen asumisensa ei kuulu periaatteessa mulle pätkän vertaa niin asuntoasiat ovat kiristäneet mun pinnaani uskomattoman tiukille. Monta kertaa asioiden on pitänyt olla selvät, mutta ehei, eivätpä olekaan olleet. Välillä musta tuntuu että onko se kuitenkaan hyvä että hän muuttaa tänne, mutta on se niin pystytään näkemään voiko meistä tulla mitään ja toimiiko suhde näin. Haluaisin että toimisi. Haluaisin olla itse parempi ihminen ja ajatella toisin joistain asioista.

Haluaisin osata pysähtyä ja nauttia hetkestä. Kunhan saan tuon olohuoneremontin pois alta niin en tee enää mitään koskaan ikinä! Niih!


sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Voittajaolo

Pistetääs vähän remppapäivitystä tulemaan. Sisäkaton maalauksen annoin paikalliselle nuorelle yrittäjälle, koska ei se omin voimin todellakaan onnistunut. Katto on nyt kunnossa.

Hermo meinasi mennä kipsilevysaumojen kanssa, koska pyrin täydellisyyteen. Riittävän hyvä riittää paksun tapetin alla tajuan sen nyt. Pakkeloin, hioin, pakkeloin, hioin, revin pussittavan sauman auki ja tein uudelleen (kannattaa kostuttaa se saumanauha niin ei tule pusseja), pakkeloin ja hioin. Perjantaina peruin siskon tapetointiavunkin hetkellisesti kun näytti niin epätoivoisela pohjat. No, sisko ja kumppani tulivat kuitenkin tapetointiavuksi lauantaina. Sisko oli noussut väärällä jalalla sängystä kun oli naama norsunveellä koko päivän. Hommat ei oikein edenneet ja kaikki oli siskolla paskaa. Tapettia saatiin seinään kaksi seinällistä kunnes pimeys tuli. Meinasivat että jatkavat vielä tänään, mutta sanoin että kyllä mä pärjään että ei tarvitse. Siinä kohtaa vielä oli semmonen fiilis että paskat mä mitään pärjää ja että pitää yrittää KK:n kanssa sitten yhdessä räpeltää loput seinät.

En tiedä mitä tapahtui, mutta iltapäivästä sisuunnuin ja päätin kokeilla yksin. Neljä tuntia siinä meni kun huone oli valmis. Naisen raivolla ja pienellä näyttämisen halulla ja vuota kerrallaan tapetti asettui hienosti kohdistettuna seinään. Enpä muista milloin olisi ollut näin voittajaolo! Yksin kun tekee niin keksii kaikenlaisia keinoja selvitä. Esim. päällä voi painaa hyvin tapettia jos kädet on varattu ja katkoteräveitsi säilyy hyvin ulottuvilla tissivaossa (mun remppahousut eivät ole taskulliset). Kipsilevyjen siirto pieniä matkoja yksin onnistuu seuraavasti. Laita kipsilevy kainaloon (ei pitkiä hihoja, alliläskit on plussaa). Purista helvetin kovaa käsivarrella ja etene niin nopeasti kuin pääset.

Seuraava haaste onkin sitten listoitus :). En malta odottaa