Lukijat

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Identiteettikriisi

Mulla on vähän identiteettikriisi.  Ennen muuttoa olin vahva, itsenäinen nainen, joka hoiti vanhan omakotitalon oikut kuin vettä vaan (heh). Nyt mä olen vuokrakaksioasuja, joka kyttää yläkerran asukin  virtsarakon virkeyttä ja kukkahattutätimäisesti siunailee parivuotiaan iltarallia vielä kymmenen aikaan. Koska mulla ei ole tämän isompia "ongelmia", niin näköjään sitä kehittelee sitten pienemmästäkin sellaisen.

Huomaan selvästi ajattelevani omistusasumista mulle parempana asumismuotona, etenkin omakotitaloasumista, jossa saa tehdä kokonaan itse päätökset. Mä olen omakotitaloasuja, joka ei jaksa hoitaa yksin omakotitaloa. Haluan huudattaa musiikkia siivotessani ja laulaa nuotin vierestä korkealta kovaa sen mukana.

Tykkään ihan hirveesti tästä mun ja Yksisarvismiehen välimatkan lyhyydestä, eli en halua kyllä muuttaa kauemmas ja hankaloittaa näkemistä, mutta pelkään, että kevään tullen tulee levoton olo. Mun pitää tehdä joku taistelusuunnitelma levotonta oloa vastaan. Tykkään ihan helvetisti 19 euron sähkölaskuista ja huoltoyhtiön tekemistä lumitöistä. Tykkään hengailla alasti jäätymättä myös talvella. Villasukkia ei ole tarvinnut, lyhythihaisia kotivaatteita kyllä.

Jos ajattelen aikaa ennen muuttoa ja näitä paria kuukautta muuton jälkeen niin ei ole epäilystäkään, etteikö tää olis ollut oikea päätös. Olen joka päivä superhypermegaonnellinen, kun voidaan olla hetki toisiimme yhteenliimautuneena (enkä tarkoita edes seksiä). Nähdään parhaimmillaan päivässä saman verran, kuin ennen muuttoa viikossa. Tää on nyt näköjään tilanne, jossa ei vain ole mahdollista saada kaikkea hetijustnyt (niin kuin esim. miestä saman omakotitalon katon alle :D). Onneksi olen hyvin kärsivällinen ihminen luonteeltani *reps*.

Pienestä identititeettikriisistä huolimatta mulla on kaikki enemmän kuin hyvin :)

torstai 10. tammikuuta 2019

Miehinen itsevarmuus

Etäpäivä, Osa-aika-avomies tuhisi kipeänä kylkeä vasten kun tein töitä, välillä katselin ja silittelin hellästi ja ajattelin että kylläpä onkin mahtava hetki. Ei se, että mies on kipeänä, vaan se, että tuhisee nenä kiinni mun kyljessä ja käsi mun ympärillä. Niin arkinen asia, mutta niin uutta ja ihanaa mulle. Toivottavasti en totu tähän, vaan tämä olisi aina yhtä uutta ja ihanaa :).

Tammikuun huonot ajokelit ovat aiheuttaneet sen, että mua on alkanut pelottamaan työmatkat. Hieno homma, kun työpaikka on kuitenkin ihan kohtuullisen pituisen ajomatkan päässä. Aiemmin olen pelännyt vain toisen kyydissä, mutta nyt se on laajentunut myös omaan kyytiin.

Olen pelkoni takia harkinnut työpaikan vaihtoa lähemmäs. Hakemuksen jättämisen jälkeen iski yhtäkkinen pikkupaniikki. Ihan tosta noin vain pistin hakemuksen, vaikka ei olla Miehen kanssa edes vielä kertaakaan riidelty! Jos saisin tuon työpaikan, niin katkeaisi kaikki siteet vanhaan. Hirvittää hieman, miten luontevasti ajattelen että olisinkin tässä kaupungissa töissä. Sehän tarkoittaisi kokonaisvaltaisesti ihan uutta elämää...

Työpaikkaa hain kun sisko käski. Olinhan mä sen ilmoituksen nähnyt ja todennut, että eihän musta varmaan tuohon edes olisi. Eri tukitoimintojen ala kuin mitä nyt teen. Kun olin suodattanut kaikki hakemuksen yli-ihmistä etsivät sanat pois niin totesin, että olenhan mä melko vastaavaa työtä aiemminkin tehnyt, eri nimikkeellä vain. Pohdin viesteillä kaverin kanssa, että mistähän saisi tähän työnhakuun semmoista miehistä itsevarmuutta. Miehinen itsevarmuus on sitä, että pystyy hakemaan ihan mihin tahansa paikkaan hemmetin kovalla palkkatoiveella ja vielä onnistuu saamaankin paikan, vaikka ei ole edes pätevä. Me naiset taas ollaan usein just tämmöisiä, ettei muka osata ja ainakaan ei osata asiallista palkkaa pyytää. Kaveri vastasi, että pitää kouria vähän genitaalialuetta, niin sieltä se itsevarmuus löytyy. Kouraisin siis muniani ja hain. Aika näyttää mitä tapahtuu. Toivottavasti kevät tulisi pian, että uskaltaisi taas ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti.

Melkein tuli jo omakotitalokuume, mutta sitten tuli kerrostaloasumisen ensimmäisen kuukauden sähkölasku, joka oli 19 euroa, eli n. 10 % siitä mikä olisi vastaavan ajan omakotitalon sähkölasku. Näin taitaa olla sittenkin ihan hyvä, ainakin just tänään :).

lauantai 5. tammikuuta 2019

Kosinta ja kaikenlaista höpinää

Mua on vähän niin ku kosittu! Noin viikko sitten tapahtui eroottissävytteinen esitunnustelukosinta (kirjotan tästä "kosinnasta", koska halusin päästä kirjoittamaan tuon upean yhdyssanaparin, koska ihailen suuresti miehen yhdyssanataitoa), johon vastasin muutama päivä myöhemmin myöntävästi. Syy, miksi vastauksessa kesti niin kauan, oli se, että suoraan sanottuna hämmennyin esitunnustelukosinnasta ja siitä, että sanaa "vaimo" käytettiin yhteydessä, johon mä liityin. Asia hämmensi varmaan eniten siksi, kun mies tuppaa julistamaan kovinkin jyrkästi välillä periaatteitaan, esim. "ei ole menossa enää naimisiin". Periaatteen mies, jonka periaatteet joustavat tilanteiden mukaan, eli vähän niin kuin mullakin :D.

On aika kivaa, että voidaan höpötellä ja haaveilla naimisiinmenosta kenenkään osapuolen ahdistumatta (tai siis mun...).

Olen jollain kieroutuneella tavalla iloinen myös siitä, että miehestä on löytynyt ärsyttävä piirre. Toistaiseksi yksi kappale.  Liian täydellinen ei pidäkään olla. Ärsyttäväksi piirteeksi en laske sitä, että voittaa mut johdonmukaisesti Trivial Pursuitissa, oikeestaan tykkään salaa siitä, että voittaa :). Jos suhteuttaa ärsyttävän piirteen aiempien miesten ärsyttäviin piirteisiin (raivarit, sisäiset demonit, ahdistus, sata lasta ja exän käskytettävissä, ulkomaantyöt ja kyvyttömyys puhua), niin eihän se niin kovin paha olekaan.

Muuttoni on mahdollistanut sen, että mulla on nyt osa-aika-avomies, joka tulee omilla avaimilla mun nukkuessa sisään, keittää mulle aamukahvit (vaikkei  juurikaan pystykään yökyläilemään) ja herättelee hellästi uuteen päivään. Nalkuttaa jätteiden huonosta lajittelusta ja imurin sijainnista keskellä oviaukkoa. Ei tästä itseasiassa montaakaan vuotta ole, kun mursin pikkuvarpaani harpatessani oviaukossa lojuneen imurin yli niin, että iskin voimalla pikkuvarpaani karmiin, eli ehkä siinä nalkutuksessa saattaa olla pointtinsa...

Välillä tuntuu melkein epätodelliselta, että miten hyvän miehen olenkaan saanut. Kaikkien näiden vuosien ja miesten jälkeen osaan todellakin arvostaa kaikkea, mitä mulla nyt on (olen saattanut kirjoittaa tästä aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti).

Kevätkin jo tulee! Aivan mahtavaa! :)