Lukijat

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden pelottavin päivä

Eilen oli tämän vuoden pelottavin päivä. Olin aivan paniikissa ja suhteellisen varma että mies jättää mut. Oltiin keskusteltu pikaviestissä ja siellä oli tullut ilmi että mies ei tiedä mitä haluaa ja on saanut sen käsityksen että mä haluan uusperheen sen kanssa. Koitin saada sitä ymmärtämään, että näin on ihan hyvä ja että ihan turhaan angstaa tuommoisesta. Mä sitten siitä ahdistuneena halusin puhua naamakkain ja harvasanaisesti saatiin sovittua, että mies tulee mun luokse keskiviikkona niin jutellaan.

Koko päivä meni hirveän ahdistuksen kourissa, valmistauduin henkisesti eroamaan. Vatsassa oli musta möykky ja kyyneleet herkässä. Olin lukenut käymäämme keskustelua sata kertaa, koittanut tulkita sitä, koittanut olla tulkitsematta sitä, koittanut lukea ulkopuolisena, koittanut vaikka mitä tyyliä ja saanut saman verran eri tulkintoja keskustelusta.

No mies sitten saapui yökylärepun kanssa, halasi, pussasi ja parkkeerasi sohvalle ja sanoi että tulis lätkää. Mun naama venähti ja sanoin että eiks meidän pitänyt jutella? Mies katsoi anovasti johon vastasin että ai, onks se joku suomen peli? Olihan se. Sanoin pitkin hampain että okei, puhutaan sitten erätauolla. Kävi ilmi että mä olin lahjakkaasti ylireagoinut ja ylitulkinnut kirjoituksia ja rivien välejä. Keskustelu oli lyhyt ja tahmainen. Ei siitä miehestä kyllä helppoa ole vastauksia saada, mutta ei meillä mitään ongelmia näköjään ole. Ainoa ongelma on mun pää. Onneksi olen pitänyt suurimman osan ajatuksistani poissa hänen korvistaan, ei miehet kestäisi semmoista kun en itsekään kestä.

Luin eräästä blogista kimaltelevan eläinjoulukoristeen aiheuttamasta kohusta. Toinen bloggari oli kirjoittanut omaan blogiinsa postauksen, jossa oli maininnut ettei niin välitä kiiltokuva-asioista  ja esimerkinomaisesti maininnut, että  kimaltelevat eläinjoulukoristeet muunmuassa ei ole hänelle ollenkaan tärkeitä joulussaan vaan tärkeintä on se joulufiilis ja läheiset. Samaa olin itse ajatellut ja ärsyyntyneenä katsellut facebookin jouluidyllikuvia. Kimaltelevan eläinjoulukoristeen omistanut bloggari siitä veti herneet nenäänsä ja loukkaantui. Tässä nähtiin taas klassinen naisen väärinymmärrys. Yksi sanoo jotain ja toinen ymmärtää asian ihan toisin peilaten omiin näkökulmiinsa, arvoihinsa ja historiaansa. Jos mies olisi sanonut mulle, että hän ei voi ymmärtää ihmisiä joilla on kimalteleva karhukoriste joulukuusessaan niin olisin varmaan kääntänyt sen niin että ei voi olla ihmisen kanssa, joka tykkää kimaltelevista karhuista :D. Kärpäsistä härkäsiä tulee niiiiin helposti, varsinkin jos toinen osapuoli on nainen. Saati sitten jos molemmat osapuolet ovat naisia! Herran jestas sentään!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! <3 Olette ihania!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Onnea 4-v Puolis!

Muusani Helmi inspiroi mut kirjoittamaan kun tajusin että tänään blogini täyttää 4 vuotta. NELJÄ! Huhhuh! Erosta on siis neljä vuotta. Tuntuu kuin siitä olisi mennyt vasta hetki, mutta kun alkaa oikein ajattelemaan niin näiden neljän vuoden aikana on tapahtunut ihan hirveästi!

Blogia aloitellessani en olisi koskaan osannut ajatellakaan mitä kaikkea tämä mulle toisi. Muutaman hyvän ystävän ihan oikeaan elämäänkin, paljon virtuaaliystäviä, hirmuisen määrän tsemppiä vaikeisiin tilanteisiin, yhden lehtijutun, jopa yhden ilmaisen treffipalvelun jäsenyyden :D. Joo, en mä päässyt tällä samalla tavalla rikastumaan kuin jotkut bloggarit :D. Ei tosin ollut tarkoituskaan :D.

Mitä kuluneet neljä vuotta on mulle tuonut. Ensimmäisen vuoden olin totaalihukassa ja laastaroin itseäni hirveällä vimmalla.  Muutin hirveällä vimmalla tähän talooni ja selviydyin.  Piti ihan hetki pohtia ankarasti että mitä toisena vuotena tapahtui. Ei tainnut tapahtua juurikaan mitään mainittavaa, tai siis dramaattista. Työpaikan vaihdos ja tietynlainen "seestyminen". Kolmas vuosi olikin Kelailija-vuosi. Suuri rakkaus ja suuri suru opetti ja sai pelkäämään ja varovaiseksi. Neljäs vuosi toi nykyisen miehen kuvioihin. Näiden neljän vuoden aikana olen tutustunut itseeni ja oppinut viihtymään itseni kanssa paremmin. Todennut että elämä kantaa ihan käytännössä. Aina mä olen siihen kyllä uskonutkin.

On olemassa tyttö ennen eroa ja on olemassa Puolis eron jälkeen. Kaksi totaalisen erilaista ihmistä. Tyttö paahtoi elämää eteenpäin hirveällä kiireellä. Kesämökki, uusi itse rakennutettu omakotitalo, tila-auto ja lapset  oli jo ennen 30-v synttäreitä, kauhea kiire menestyä. Nyt mulla on vanha talo, pieni auto ja hymyilevä sielu. Eikä se hymyile vähiten siksi että olen tämän kaiken itse saanut aikaan. Olen oppinut aivan julmetusti kaikkea kun on ollut pakko. Olen myös onnellinen siitä että lapsilla menee hyvin. Pienet sisarukset varmaankin opettavat toivottavasti ehkäisyn tärkeydestä :D

Kirjoitan tätä hymy huulillani, melkein tulee onnellisuuden kyyneleet silmiin. Mun elämä on oikeastaan just nyt aika ihanaa! Mitähän kaikkea elämällä onkaan mulle vielä annettavaa! :)




Life is like a box of chocolates, you never know, what you're gonna get





torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukoonti 2015

Aatonaatto, viihdyn töissä varmaan pitkään. Pitää arkistoida papereita sun muuta. Töiden jälkeen jumppaan. Sitten vois vaikka masentua loppuillan. Miehen kanssakaan ei mene ehkä niin kuin toivoisin, voi kyllä olla oman mielikuvituksen tuotostakin. Todennäköisesti  onkin näin.

Työkaveri: Mites sun joulu? Säälivä katse kun kerroin että todennäköisesti aika kulkee eteenpäin samaa vauhtia kuin muulloinkin.

Toinen työ"kaveri": "Eihän täällä ole KETÄÄN! No, hyvää joulua kuitenkin."

Aatonaaton ilta: Mä taidan julkaista tämän vasta joulun jälkeen, etten pilaa kenenkään joulutunnelmaa. Jospa päivittelisin tänne vaan joulutunnelmia  ja katsotaan miten epäjouluinen ja kriisinen tästä tulee.

Jumpan jälkeen kiirehdin alkoon kun luulin että se menee jo kuudelta kiinni. No, kasiin asti se olis ollut auki. Sain sieltä varalle joulukossupullon, ettei vaan pääse loppumaan humala kesken jos tulee tarve luopua selvästä päästä.

Vituttaa fb:n ja instagramin jouluidyllikisa. Jos pistäis kynttilän palamaan ja sen kossun sen viereen ja osallistuisi sillä kuvalla jouluidyllikisaan? Ehkä en kuitenkaan, herkuttelen vain ajatuksella ja laitan sen teille. Mä koitan pitää nämä tunteet kaikki itselläni.



En ihan onnistunut, vaan jaoin facebookissa epäjouluisen Antti Tuiskun "party"-biisin niin tarkka"korvaisemman" vaistot selkeästi heräsi, mutta ehkä sain harhautettua edes osittain? En tiedä. Ehkä se sai pienen vainun mun joulufiiliksestä.  Mutta hyvä biisi se on kuitenkin :). Vetäisin melatoniinia 3 mg nassuun puol kympiltä, jospa uni armahtaisi.

Aatto: Heräämys kahdeksalta, tietty kun menin niin aikaisin nukkumaan. Mieheltä "Hyvää Joulua :)" Ei edes pusuhymiöitä, eikä kyselyä että miten mulla menee. Mihin sen empatiakyky on kadonnut? Keväällä sitä vielä oli runsain mitoin. Hiirten joulutervehdysrapina ilahdutti seinän sisällä, en ole yksin :). Tosin nyt jos napsahtaa ensimmäistä kertaa hiirenloukku niin kyllä minä joulumieleni siitä niin pahoitan. 

Käväisin Prismassa ostamassa maaliteloja ajatuksena maalailla yläkerrassa, mutta kotimatkalla kun aurinko alkoi paistamaan niin päätinkin lähteä lenkille. Heitin 7 kilsan lenkin välillä pysähdellen ja ihmetellen luontoa ja höpötellen omia ajatuksiani. Kyllä niitä ajatuksia ehtikin siinä 1,5 tunnissa tulemaan! Totesin että mulla on varmaan ajatusadhd kun ajatukset poukkoilee järjettömyyksistä realismiin ja ties minne.

 Törmäsin kantarelliin! Ja viherrykseen. Loppumatkasta lensi 4 joutsentakin kaakattaen ylitseni. Aikamoista joulutunnelmaa.

Tämä aatto on paljon helpompi kuin eilinen aatonaatto. Hyvä niin :). Katselen Risto Räppääjää ja juon kuohuviiniä, saunassakin tuli käytyä. Ihana tuo herra Lindbergin ja Rauha-tädin rakkaustarina :).  Kohta jouluruuan rippeet. Ei tässä ole mitään hätää. Joulukossukin taitaa jäädä korkkaamatta kun ei tässä niin isoa angstia tullutkaan kuin pelkäsin. Ehkä se oli tuo luonto ja kävely, joka jeesasi. Ja hetki höpöttelyä miehen kanssa auttoi kanssa.

Nyt se on ohi :). Joulu siis. Fiilis nousi iltaa kohti, ihan hyvillä mielin painelen nyt nukkumaan. Aamun jälkeen ei ole edes itkettänyt ollenkaan. Pahoittelen jos tuli sekava postaus, kirjoittelin sitä muutaman päivän.

Hyvää joulua :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Meidän joulu meni jo

Päätin perjantaina yhtäkkiä ja yllättäen, että meillä vietetäänkin joulua jo lauantaina. Lapset ovat siis exällä tänä vuonna, mutta tämän viikonlopun mun luona. Siispä joulu pystyyn. Koska mä olen aikuinen niin saan päättää koska meillä on joulu.

Perjantaina ruokaostokset, lauantaiaamuna joulusauna ja riisipuuro, sitten piparinvääntöä ja torttuja, ruokaa napaan ja lahjojen aukaisu. Ähky, sokerihumala ja lahjailo :). Siinä se sitten meni. Illalla leikittiin laiva on lastattua, suosittelen jos haluat tajuta oman järjenhitautesi suhteessa lapsiisi :D. Googlettaakin piti kun en tiennyt kaikkia sanoja mitä ehdotettiin, esim. "nonaani"= nestemäinen hiilivety, jonka molekyylissä 9 hiiltä ja 20 vetyä. Hauskaa oli, naurettiin ihan kippurassa kaikille itse keksityille sanoille ja niiden keksityille merkityksille :D.

Kiva päivä oli ja lapset olivat tyytyväisiä. Kohta kun pistän lapset junaan niin alkaa varmaan  toden teolla hiipimään jouluahdistus päälle.

Viime viikolla saatiin iskän kanssa rempattua yläkerran toista huonetta, eli se odottelisi vielä maalausta, jospa siis sitä tekisin joulun aikaan vaikka. Mitään käyttöä sille huoneelle ei kyllä ole kun kuopusta ei huvita sinne muuttaa alakerrasta.

Mahanpohjassa ja silmäluomissa tuntuu kyllä selkeästi kasvava jouluangsti. Töitä saa onneksi tehdä aatonaattoon asti reippaasti.

No, kohta se on oikeastikin ohi.

torstai 17. joulukuuta 2015

Prahan reissu heitetty

Prahan reissu miehen kanssa heitetty. Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin.  Viisi päivää, viisi kävelyn täyteistä päivää. Kilometrejä tuli päivässä yleensä reilu kymmenen vaikka osa matkoista taitettiiinkin julkisilla. Käytettyä tuli ratikkaa, metroa ja bussia. Ai niin, matkan alkajaisiksi tapasin miehen veljen pikaisesti. Kivaa, en ole enää niin näkymätön...

Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin. 

Ensimmäistä päivälippua ostaessamme jouduimme hyvin Puolismaiseen tilanteeseen. Selvitetty oli, että lippuja saa JOKAISESTA tupakkakapasta ja asemien automaateista. No, tupakkakauppa ei ole mik tahansa tupakkaa myyvä kauppa, joten sen löytäminen oli vaikeaa. Ja sitten kun löytyi niin oli kiinni. Metroasemalle siis. Automaattiin meillä ei ollut tarpeeksi kolikoita ja hetken automaatin ympäristössä palloiltuamme todettiin että jotain on keksittävä. Asemalla olevassa kioskissa luki selkeästi että he eivät vaihda rahaa, eikä he ole mikään infotiski. No, me sitten juonittiin hetki että millaisilla ostoksilla saamme rahat sopivan kokoisiksi että saadaan automaatista liput. Mies suoritti ostoksen ensin ja poistui takavasemmalle. Minä sitten seuraavaksi. Nainen epäilevästi kuunteli mun suklaapatukkatilauksen ja kysyi että tarvitaanko me liput? Mä en mukamas ollut ymmärtävinäni kysymystä kun ajattelin että ei suostu myymään niin isolla rahalla sitä patukkaa vaan änkytin että ei ole pienempää. Mummo toisti kysymyksen muutamaan kertaan ja jouduin sitten myöntämään juoneni. No, kas kummaa, kioskissa myytiin sitten kuitenkin MYÖS lippuja :D. Naurusta ei meinannut tulla loppua. Eipä käynyt pienessä mielessäkään mennä kysymään lippuja  kioskista, joka ilmoittaa selkeästi ettei sieltä tarvitse mitään rahanvaihtoa koittaa saati kysellä tyhmiä!

Toinen Puolismainen tilanne melkein sattui kännykkää räplätessä. Oltiin käyty juuri seksivälinemuseossa, josta tuliaisena lähetin kaverille kännykällä otetun kuvan jättimäisistä dildoista. Isoimmat ovat mun reiden paksuisia ja mulla ei todellakaan ole mikään kapoinen reisi.


Räpläsin kännykällä facebookia ja uutena ominaisuutena siellä on, että se näyttää joskus päivitystä helpottaakseen valmiiksi kameralla otettuja kuvia. Siitä vaan täps ja täps niin kuva päätyy päivitykseen. No arvaatte varmaan jo, että tuo kuva meinasi pamahtaa uutisvirtaani! Ei jäänyt enää kuin yhdestä napinpainalluksesta kiinni! Hitto kun peljästyin!

Nähtyä tällä kertaa tulivat:

Terezinin keskitysleiri
Ydinsotamuseokierros
Petrin torni (minieiffeltorni, 299 askelta huipulle)
Kampa-saari
Vituksen katedraali
Euroopan pisimmät rullaportaat Namesti Miru metroasemalla (sinne piti ajaa vartavasten niitä rullaportaita ajelemaan)
Tv-torni
Seksivälinemuseo (jossa nimme myös about 1930 luvulla filmattua pornoa! Herran jestas!)
Ohjattu kiertoajelukin ehdittiin vetää

Ensimmäinen mieskiukkukin tuli koettua, ei ole kovin rakentava kiukuttelija.

Lomailijana se on hieman eri kastia kuin minä, piti olla tarkkana että pysyi perässä. Pään kun käänsit hetkeksi ja katsoit eri suuntaan niin mies oli saattanut ehtiä jo muutamankymmenen metrin päähän vaikka juuri oli seissyt kiltisti vieressä. Päikkäreitä ei vedelty, eikä kakkuja syöty (niin kuin Helmen kanssa). Eksyttiinkin joka päivä ja monta kertaa, uskomattoman vaikea kaupunki tuo Praha. Hotellillein löydettiin lukemattomia eri lähestymiskulmia.

Tässä muutama turistikuva










keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tee-se-itse: sähkölaitteet osa 2

Tänään kävin Ikeassa. Paluumatkalla ajelin vasenta kaistaa moottoritiellä kunnes sain kiivaan pitkien väläyttelyshown perääni. En ollut tukkona, vaan se alkoi jo tosi kaukaa. Vaihtoin oikealle kaistalle kiltisti kun ajattelin että olen tiellä tai jotain. No, papparainen ajoi rinnalleni ja jäi viereeni ajamaan. Katsoin sivulle että mitä nyt, papparainen viittilöi kiivaasti mun autoa ihan kuin siinä olis joku vika ollut. Jatkoi sitten matkaansa ja mä jäin huuli pyöreenä ihmettelemään. Ajoin ensimmäisestä rampista pois moottoritieltä ja bussipysäkille. Kiersin auton enkä keksinyt mitään. Jatkoin matkaa ja mietin että pitäisköhän takavalojen loistaa jotenkin pontevammin? Päätin tutkia tilannetta kotona. Löysin takavalot ja ohjekirjan ja ruuvasin lamput irti ja totesin niiden olevan kunnossa. Jarruvalot saa sitten yksin testattua näin.



Kaikesta huolimatta ihmettelin asiaa pikaviestin välityksellä myös miehen kanssa, joka ehdotti että olisiko sulake sitten palanut. No, katsoin ohjekirjasta sulakeosaston sijainnin, avasin konepellin ja paikansin sulakeboksit. Niitä oli kaksi. Avasin molemmat ja rupesin taas ihmettelemään. Takavalojen sulaketta ei vaan löytynyt sitten millään. Pikkuhiljaa tajusin että on vielä kolmaskin boksi, sisäpuolella ja sieltähän se sitten löytyi. Sinne mahtui just ja just käsi, mutta ei se sulake sillä sulaketyökalulla irti lähtenyt. Tein töitä sen kanssa varmaan puoli tuntia ja sitten meni hermo ja hain kunnon pihdit, joilla se sitten lähti irti. Se oli ehjä. Samaan lopputulokseen olisi päässyt ilman sulakkeen irrotustakin jos olisi viitsinyt ajatella hetken aivoilla ja lukea ohjekirjaa. Sama sulake nimittäin ohjasi toimintoja, jotka toimi aivan normaalisti.

Takaisin takakonttiin. Päätin että muka toimimattomat polttimot vaihdetaan vaikka eivät rikkinäisiltä näyttäneetkään. Irrotin ne ja pistin taskuun ja lähdin abc:lle. Pihasta kääntyessäni tajuan että vilkut vilkuttaa kovin vilkkaasti, eli eivät toimi. Bussipysäkille ja u-käännös kotiin. Lamput takaisin ja vilkut toimi taas. Soitin iskälle että mikä tässä nyt mättää, laitoin oikein kuvankin. Iskä sanoi että noin niitten hänen mielestään pitää palaakin...


Mitä tästä taas opimme? Ainakin sen, että ei pidä hätiköidä ja tempoa sulakkeita ja lamppuja sun muita vaan ottaa iiiiihan iisisti. Kyllä se katsastussetä sitten kertoo onko jotain palanut. Arvoitukseksi jäi että mitä asiaa sillä papalla oli.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Tee-se-itse: sähkölaitteet


Eilen huomasin, etten käy ihan täysillä valoilla. Toinen pimeänä. Myrskyisen lomapäivän kunniaksi päätin tarttua toimeen ja alkaa operaatioon. Ensiksi polttimon tunnistus ja uuden osto (ostin varmuudeksi kaksi). Yariksessa on  siis H4-ajovalopolttimot. Luetaan ohjekirjasta mitä pitää tehdä ja yritetään suoriutua.


Vatkasin kumisuojushässäkkää ja sain liittimen irtoamaan niin kuin pitikin. Kumisuojuskin piti saada irtoamaan, mutta se ei käsivoimin onnistunutkaann ja turhauduin. Laitoin miehelle viestiä, että tää taitaakin olla semmoisia juttuja, mihin tarvitsee munat. No, mies vastasi ja tsemppasi ja kuvittelin sen olevan hengessä mukana. Hain ruuvimeisselin ja vääntelin suojusta ja sain sen irti. Hyvä minä. Sitten piti saada vielä ajovaloa paikallaan pitävä lenkurainen irroitettua. Paikka oli semmoinen minne ei nähnyt, ei sitten mitenkään päin, eikä ohjekirjassakaan ollut kuin joku "vapauta kiinnitys"-teksti. Kopeloin sokkona eikä siitä tullut mitään. Keksin, että tungenpas sinne kännykän ja otan kuvan, jospa se auttaisi.

 Auttoihan se kun näki, että mistä kohtaa piti painaa ja sain lukituksen vapautettua :). Voittajafiilis! Tai siis puoliksi. Uusi polttimo sisään ja lukituksen kiinnitys, onnistui yllättävän helposti! Kumisuoja aiheutti vähän tuskaa, mutta paremmin se meni kuin ajattelin :). Liittimen räpellystä paikalleen ja kun kuvittelin sen olevan hyvin niin sitten vain jännityksellä avain virtalukkoon ja tadaa!



Pimeä. Lähetin miehelle kuvan tekstillä "no sehän meni hyvin". Vastaukseksi sain "hyvä sinä"-tekstin. Eli ei tainnut olla hengessä mukana sitten kuitenkaan. Ainakaan ei kuvaa katsonut vai voiko olla niin sokea, ettei tuosta yllä olevasta kuvasta nähnyt että ei se nyt oikein niin hyvä ollutkaan? Ei pitäisi yrittää sitten olla hengessä mukana jos ei kerta oikeasti ole. Kiinni jäi ja paha mieli tuli. Taas.




Liittimen uudelleen räpellys ja johan hehkuu.  Hyvä minä. En tarvinnut munaa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

No ni, nyt se tapahtui ja flippasin

Ei hitto. Ei musta ole tähän lähiparisuhteeseen. Mun pää hajoaa tommosesta kotiintuloahdistuksesta. Mä olen varma (siis mukamas), että tämä on lopun alkua. Mua alkaa itkettämään kun ajattelenkin. Mä olen varmaan tulossa hulluksikin tässä samalla, eihän tää muuta voi ollakaan. En ole saanut tänään edes hyviä huomenia. Okei, tajuan että kello on vasta puoli ysi. (okei, huomenet tuli 8:33, mutta ehdin näköjään jo saamaan hermoromahduksen)

Niin selkeät flashbackit viime vuoteen, thänks Kelailija. Miten mä sainkin itseni lietsottua tämmöiseen paniikkiin? Ei helvetti sentään.

Joku vois läpsäistä mua avokämmenellä naamaan jos vaikka tokenisin.

Kokoa itsesi nainen!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Nyt se tuli!

Miehen reissu on nyt ohi. Torstaina oli kurssipäivä joka oli tuskaisen hidas. Olin niin kovin kärsimätön lähtemään jo "kotimatkalle" eli miehen luokse. Matka (2 tuntia) tuntui äärimmäisen pitkältä, mutta se loppui jossain vaiheessa kyllä, vaikken sitä olisi uskonutkaan.

Torstai ja perjantai meni hyvin, ihanaa oli kerrassaan. Lauantaina mies vetäytyi kuoreensa ja sama jatkui sunnuntaina. Muutamaan otteeseen kysyin että onko joku vialla, mutta en saanut vastausta. Lähdin sitten sunnuntaina kotiani lämmittelemään (prkl että on kylmä kun on ollut lämmittämättä melkein viikon).  Onneksi Ystävä sattui olemaan koneella ja pohdittiin pitkät tovit miehen sulkeutumista. Minä tietysti oletin että vika on minussa, mutta loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, että miehellä on sopetumisvaikeuksia kotimaahan ja arkirutiineihin. Kysyin sitä sitten suoraan ja myönsi. Ehdotin myös, että opeteltaisi puhumaan niin olisi helpompaa. Miten se puhuminen onkaan niin helvetin vaikeaa? Pitää koittaa antaa nyt miehelle vähän omaa aikaa, ei se näköjään itse sitä tajua pyytää. Kyllä on vaikeaa! Ja kyllä on helvetin pelottavaa myös kun pelkään että tämä loppuu.

Tänään käytiin kävelylenkillä pururadalla. Kohdattiin kaksi koiranulkoiluttajanaista, koirat vapaina. Ensimmäisellä vastaantulokerralla naiset saivat koiransa huudettua kiinni ja ohitimme ne kunnialla. Toisella kerralla ei käynyt niin hyvä tuuri vaan toinen koira juoksi mun ohi ja PURI mua reidestä! Okei, parempi termi olisi ehkä näykkäisy, mutta koska iho meni vähän rikki ja tuli kämmenen kokoinen ruhje niin kyllä mä käyttäisin tuota puremis-termiä. En tiedä näkikö omistaja tapahtumaa, kovasti kyllä torui koiraansa sen jälkeen, muttei kysynyt multa kyllä mitään. Mäkin ihan pokkana vaan jatkoin matkaa kun enpä viitsinyt ruveta siinä mitään räyhäämään kun en tiennyt keitä olivat, joitain miehen naapuruston asukkeja toki. Kyllä pisti suututtamaan! Jos ei ole varma koiransa käytöksestä niin ei pitäisi kyllä pitää vapaana ainakaan yleisellä pururadalla!

Viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa lomaa, olen kyllä niin sen tarpeessa!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hitto flippaanko mä?

Nyt se alkoi! Tunneöveriaika mulla. Kaikki tunteet samaan aikaan ja päällekkäin. Itkettää ja naurattaa, sydän tuntuu tulevan rinnasta ulos (okei, se on varmaan taas toi kilppari vaan menossa liikatoiminnalle kun rytmi heittelee), pelottaa että miten arki alkaa sujumaan, olen äärimmäisen onnellinen että mies tulee yms yms, kyllä te tiedätte nää naisen tunteet. Vielä neljä päivää. Neljä tuskaista tunneöveripäiväää. 

Kirjoitin äsken meidän pikaviestimeen "Tiäksä sen tunteen kun kaikki tunteet tulee samaan aikaan?" Jotenkin mä luulen että mies EI tiedä sitä tunnetta :D

On tää kyllä aikamoinen tunteiden vuoristorata ollut, sitä ei käy kieltäminen. Sanottiin että nopeasti se puoli vuotta menee, no ei mennyt. Vaikea se mulle oli, varsinkin kesällä oli tosi vaikeaa kun olin kipeä.

Kiva jos mä flippaankin just ennen kuin mies tulee. Puoli vuotta se kesti ja flippasi päivää ennen tapaamista! Ei hitto sentään! On tää kyllä ollut aikamoista!

En mä löydä edes sanoja tässä tunnemyrskyssäni! Kyyneleet valuu Juha Tapion tahtiin ja odottelen miestä koneelle. Todennäköisesti pitää mua taas kovin naisena :). Ei haittaa :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Haaste

Sekopäinen Helmi haastoi mut, thänks a lot. Mun blogi oli päässyt jo hyvään talvihorrokseen!

Oikeestihan mun pitäisi just nyt laskuttaa, tehdä budjettia tai tehdä jotain muuta  järkevää niin ku vaikka siivota, mutta ei, mä vastaan haasteeseen.

Kyssärit kuuluu: 

Mistä olet kiitollinen juuri nyt: Verkkovirtakäyttöisestä vibraattorista. Se tuli ensiksi mieleen, oikeesti  :D. Kyllä, olen puutteessa vielä n 191 tuntia. Olen myös kiitollinen siitä, että mulla on työpaikka, jossa voin purkaa pms-vitutusta, enkä voi saada potkuja koska olen luottamusmies. Kiva myös että mulla on takkapuita sisällä, ettei tarvitse lähteä sateesta niitä hakemaan. Kiitollinen olen myös siitä että mulla on ihana mies, jota odottaa kotiin :). Totta kai olen kiitollinen lapsistani ja mökistäni ja siitä, että olen löytänyt paikkani maailmassa :)

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit? Tää on paha. Mun elämässä on tapahtunut paljon perseisiä asioita, esimerkkinä vaikka Kelailija. En mä sitä kuitenkaan kadu, se opetti mulle paljon itsestäni ja mun voimista ja rohkeudesta. Opetti myös miten rumia ajatuksia olen kykenevä keksimään. Ehkä kuitenkin jättäisin ensimmäisen avioliittoni (18-20-v) solmimatta, se ei oikeastaan opettanut mulle kuin sen, että miten tyhmä tuon ikäisenä kykeneekään olemaan! Kaikki vastoinkäymiset ja paskajutut on kuitenkin muovaillut minusta just minut, ihanan Puolis-höpsökän :D
  
Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus? Rakastaa ja saada rakkautta sellaisena kuin on. Olla onnellinen ja tyytyväinen valintoihinsa ja sinut itsensä kanssa

Pitäis löytää haastettavia, apuva! No, haastan Paimenen (jos hän joskus blogistaniaan eksyy vielä) ja RH:n 






Haasteen säännöt:
The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post. 
2. Answer the 3 questions given to you. 
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ikävä tiivistyy

Mitä lähemmäs miehen paluu tulee niin sitä kovempi ikävä on. Ikävä jotenkin tiivistyy tähän loppuun. Vähän niin kuin päästäisi kuminauhan pingotuksesta takaisin kasaan.

Muutama viikko vielä. Kyllä sitä vierihoitoa osaa taas arvostaa vähän toisella tavalla, vaikka osasin mä kyllä ennen reissuakin.

Viime viikko oli tiukka. Kaksi koulutuspäivää Helsingissä ja vielä entisten työkavereitten kanssa illanvietto Helsingissä ja yö siskon sohvalla. Lauantai meni lepäillessä ja sunnuntai ihan koko päivä kirjanpidon ja budjetoinnin parissa. Tänään yhdistyksen kokous, eli työpäivän jälkeen 3-4 tuntia tappelua. Mikäs sen mukavampaa...Kahden viikon päästä syyskokous.
On kyllä niin tiukat ajat edessä että huhhuh.

Harmittaa kun mies pääseekin jo edellisenä iltana pois kuin piti, mutta niin myöhään, ettei pääse sieltä kotiin, eli joudutaan olemaan kokonainen yö ja seuraava työpäivä samassa maassa, mutta eri kaupungeissa. Voi tuska! Mulla vielä silloin taas Helsinkipäivä, eli pitäisi pystyä keskittymäänkin ihan täysillä, mutta milläs keskityt kun ajatukset on varmasti jo illassa!

Yhdistyskirjanpidossa seuraava tekemätön kuukausi on jo syyskuu, eli jeee, taidan päästä henkiseen deadlineeni, tosin olen kyllä kohta jo ihan tosi loppu!

Mä ajattelin että mulla olis ollut jotain Puolismaisia juttuja, mutta ei sitten vissiin ollut. Peruslätinää vaan. Ei mulle näköjään tapahdu mitään kun en tee kuin töitä :D. Mutta päätinpä näköjään kuitenkin kirjoitella että hengissä ollaan.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ihana lämmin sunnuntaiaamu

Ai että mä rakastan viikonloppuaamuja! Olkkari on lämmin kun  loimotin hillittömät tulet eilen pönttöuunissa.HIljaisuus ympärillä, autojakaan ei vielä mene kun kaupat eivät ole auki (autot kuuluu ärsyttävästi sisälle). Kahvi kupissa, ihana koko kropan lihasjumi päällä, tuntee tehneensä hyvän jumpan eilen :).

Eilinen meni kirjanpidon parissa ja niin menee tämäkin "vapaa"päivä. Henkisesti helpottaa kun pääsen pikkuhiljaa ajantasalle, nyt menen jo toukokuussa, jeeee! Henkinen deadline on asetettu siihen kun mies tulee takaisin, eli kolme viikkoa aikaa enää.

Tervetuloa mun officeen! Mä niiiiiiin olisin himoinnut kuopuksen huonetta työhuoneeksi, joka olis ollut tässä olohuoneen vieressä, mutta ei halua kuulemma muuttaa yläkertaan vaikka remppaankin sinne toisenkin huoneen. Itseni sen verran hyvin tuntien en todellakaan tulisi senkään vertaa tekemään hommia jos matskut olisivat yläkerrassa ja se pitäisi lämmittää töiden tekemistä varten ensin :D. Joten kotitoimistoni saa olla olkkarissa. Kohta kylläkin siististi suljetuissa mapeissa työpöydällä


Sieltä pilkistää myös mun käsityöt, 4 sukkaa kesken, huoh... Milloihan sitä ehtisi...

torstai 29. lokakuuta 2015

Keski-ikäistyvä vittupää

Olen löytänyt itsestäni keski-ikäistyvän vittupään. Hän tulee esille varsinkin työelämässä kun kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi tai hyväksikäytetyksi.

Olen aina ollut se kiltti työntekijä, joka tekee mukisematta muittenkin hommia, mukisee korkeintaan vain itsekseen ja tekee muitten hommat ensin ja sitten venyttää päiväänsä tehdäkseen omansa. No, eipä ole enää! Olen oppinut sanomaan EI! ja ai että se tuntuu hyvältä! Okei, en ehkä kerää suosituimmuuspisteitä, mutta eipä niillä ole mitään saanut ennenkään.

Vihdoin olen huomannut sen, että se saa tahtonsa läpi kuka eniten meteliä pitää ja olenkin sitä nyt opetellut, silleen hallitusti ja pinnan alla toki. Esimies saattaa olla hieman helisemässä välillä mun kanssa, mutta ei se mitään :). Pääasiassa oon ihan kiltti työntekijä kuitenkin.

Toinen uuden elämän viikko on menossa (taas)  ja ihan jees menee. Yritän tällä kertaa liikkua järjen rajoissa ja syödä tarpeeksi.Tää on vaan kovin kovin hidasta. Olen ostanut Uuden elämän alku - valmennuksen (vain 20 euroa ja siellä on ihan oikea ihminen taustalla) ja ai että kun on tehokas! Treeniliikkeet kotona ja nopeasti ja  aina jotain uutta niin ei pääse kyllästymään. Toissapäiväisestä treenistä vieläkin vatsalihakset kipeinä vaikka treeni kesti vain parisenkymmentä minuuttia.

Työpaikan kautta ollaan Jutan dieetillä, en ole tyytyväinen kyllä. Massatuotteita nuo Jutan dieetit. Itse pitää kyllä tietää vähän mitä syö ja tekee, ei ainakaan mulle toimisi muuten. Voi toki jollekin toimia, mutta jos painonpudotusryhmän ja painon ylläpitäjäryhmän ruokavalion ero on 50 grammaa kaurahiutaleita niin mielestäni se on kyllä todella vähän.

Mies tsemppaa mua kovasti tässä uudessa elämässäni :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Viimeinen loma ja haaste!

Miehen viimeinen loma meni. Reilu 5 viikkoa keikkaa jäljellä. Tuntuu niin pitkältä vaikka kuitenkin lyhyeltä. Vielä yhdet tuliaiset siis :D.  Sanoin kyllä, ettei mitään tarvitse tuoda (eipä vissiin :D ).

Sain kaksi päivää ja kaksi yötä tästä lomasta miehen kanssa. Molempina iltoina vedettiin kolmen tunnin saunapaljuttelusessio katsellen tähtitaivaan liikkeitä. Yllättävän paljon siellä taivaalla kyllä tapahtuu! Kaikenlaisia vipeltäjiä, muutaman oikean tähdenlennonkin bongasin. Erehdyin kysymään kysymyksen joka meni about näin "onko siellä ollut rauhallista". Sain arviolta 20 minuutin luennon lähi-idän tilanteesta, semmoistakin tietoa, jota en välttämättä olis halunnut. Pelottamaan rupesi vähän. Onneksi en muista ihan kaikkea mitä mies luennoi.

Mies oli jättänyt työtakkinsa tänne ja sitä viikonlopun haisteltuani (joo-o, pakkohan mun oli, ihanan tuoksuinen!) sain kuningasidean että mun pitää kirjoittaa lemmenviesti sinne taskuun! Sen tein, tuli vähän imelä :). Liitin mukaan vielä rakkausvessapaperia tekstillä "Rakkautta on yllätysviesti takin taskussa". Mieshän tietysti tunsi sen ohkaisen takin taskun läpi samantien kun veti takin päälle. Mä kauhistuin ja komensin että ei saa lukea, että lukee vasta junassa :D. Vein miehen asemalle, pussailtiin salaa aseman käytävällä (kuulemma työvaatteissa ei saa pussailla julkisesti). Sain pidäteltyä kyyneleet siihen asti kunnes vikat heipat oli sanottu ja olin kääntynyt pois päin. Ennen kuin olin autolle päässyt niin tuli kiitokset viestistä pusuhymiöiden kera. Sisäisesti varmaan nauroi mulle :).  Dokumentin nimihän oli "Ylistys x:lle", kerroin siinä mistä asioista olen onnellinen. Yksi oli mm. se että on ihanaa kun hän auttaa asioissa, joita en osaa yhtä hyvin kuin hän, esimerkkinä käytin Justin Bieberin sensuroimattoman pippelin googlettamista :D. Hän ystävällisesti kaivoi kohua aiheuttaneen kuvan mulle netin syövereistä kun en itse löytänyt kuin sensuroituja :D (ei se niin ihmeellinen ollut). On se vaan ihana mies kun noin auttaa naistaan!

Haastan kaikki parisuhteelliset kirjoittamaan puolisollenne yllätysviestin takin taskuun! Kommenttiin sitten reaktiot :)

Muoks! Parisuhteettomat voi kirjoittaa MULLE yllätysviestin kuvitteelliseen takintaskuuni :D

lauantai 10. lokakuuta 2015

Onnellinen

Lueskelin tänään blogin alkua ja Kelailijasta eroa. Voi Puolis-raukkaa! Niin palasina ja paskana ollut, mutta sieltä noussut kompastellen ylös. Mielettömän suuri kiitollisuus Helmeä kohtaan kun on tukenut mua kaikessa paskassa rämpiessäni! <3 Kiitos! Mulla on muuten sairaan ihana blogi :D

Juuri tällä viikolla ajattelin ajellessani kotiin kivan illallisen jälkeen että miten tyytyväinen mä olen nyt mun elämään. Kaikki vastoinkäymiset on johtanut siihen, mikä mä nyt olen ja osaan tätä onnea arvostaa.

Joku kyseli tuolla kommenteissa että missä mun rakkauselämä menee. No, hyvinhän se menee. Ihana Mies on ollut reissussa nyt viitisen kuukautta, muutama loma on mahtunut näihin viiteen kuukauteen, mutta isänä hänen on tietysti pitänyt priorisoida, ymmärrettävää. Joka ilta jutellaan netissä, rakastamisesta ei olla puhuttu eikä yhteisestä tulevaisuudesta. Otetaan iisisti. Luetaan toisen ajatuksia usein, spookya, mutta ihanaa :). Voisin sanoa olevani rakastunut. Kuutisen viikkoa niin saan miehen kokonaan kotimaan kamaralle. Ihanaa :).

Uskalsin tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja ollaan lähdössä Prahaan joulukuussa (joo, tiedän, älkää naurako). Mies on innoissaan tsekkiläisestä oluesta, mä olen innoissani matkasta miehen kanssa :). Joulukuussa tulee vuosi täyteen seurustelua. Okei, onhan tää etäseukkaus ollut vähän erilaista, mutta mulle todella kasvattavaa. Se täpinä kun ajat asemalle miestä hakemaan kun sydän meinaa pakahtua ja on niin onnellinen olo kun pääsee ihan just miehen syliin on jotain aivan mieletöntä! Ihan parasta!

Mä olen koittanut opetella ajattelemaan että mun EI tarvitse tietää mihin tämä johtaa vaan mun pitää vain nauttia jokaisesta hetkestä. Ei mun tarvitse pelätä sitä että jos kaikki loppuu. Mä olen sen jo osoittanut että selviän ja että kaikella on tarkoituksensa :). Luurankoja ei ole enää kaapeissa, eli niidenkään paljastumista ei tarvitse enää pelätä :). Kaikki on hyvin.

Kaikenkaikkiaan olen onnellinen :)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Yksi huone taas valmis

Olen remppaillut yläkertaan vanhemmalle teinille huonetta. Kissojahan mulla ei enää ole, joten kissojen valtakunta muuttuu pikkuhiljaa ihmisten valtakunnaksi. Aloitin remppaamisen kilpparilääkityksen aiheuttamassa energiapuuskassa elokuussa, joka meni yhdessä viikonlopussa ohi ja vaihtui uupumukseksi. Tämän huoneen remppaamiseen meni siis loppujenlopuksi monta kuukautta kun en vaan jaksanut. Iskä ja sisko riensivät onneksi hätiin.


Revin sähköt pois, oli haastavaa kun olivat metalliputkessa ja  kiinni seinässä semmoisilla metallihakasilla parin kymmenen sentin välein. irtonaisen tapetin repiminen, pinkopahvin poisto lautaseinästä ja tasoitetapetointi. Aikaahan se vei kun meistä kukaan ei ole ammattilainen. Jälkiviisaana sanoisin että tasoitetapetti ei ole ihmeainetta (mä optimistina kuvittelin että olisi) eikä se peittänyt noita alkutilannekuvassa näkyviä pinkopahvin kupruiluja. No, löysin nettikirppikseltä tuohon väliin sopivan peilin vitosella, jee :). Vielä pitää verhoja lyhentää ja ostaa naruhommelit että saa verhot niputettua. Hyvä tuli :). Ite tein ja säästin :D



Epätoivo meinasi iskeä kun kupruja maalailin, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! Voisin itse muuttaa tuohon huoneeseen, niin kiva siitä tuli. Rrrrakastan tuota lautaseinää! Eikä näköalatkaan ole huonot 


Vielä olisi toinen huone tasoitetapetoitavana ja maalattavana. Sähköt on onneksi jo purettu. No, nyt pidän taukoa ja kerään rahaa, kuopus kun kuulemma haluaa pysyä alakerrassa joka tapauksessa.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kirjesairaanhoitoa

Käyn yksipuolista kirjeenvaihtoa lääkärini kanssa. Imetään verta, tutkitaan, lääkäri tulkitsee tulokset ja lähettää mulle kirjeen että mitä pitää tehdä. Mä tunnen kyllä olevani vähän heitteillä. Seuraavat face to face-treffit olisi lekurin kanssa ensi kesänä. Mitäs jos mulla tulee asiaa? Enhän mä pystynyt kaikkea omaksumaan käynnilläni lääkärin luona kuukausi sitten. Ennen lääkärikäyntiä jouduin soittamaan osastolle muutamaan kertaan ja sain niin tylyä palvelua että sitä kautta ei tee mieli yrittää.

Mulle iski siis Basedowin tauti. Tai lääkäri sanoi että hoidetaan Basedowin tautina. Ei herättänyt valtaisaa luottamusta. Se aiheuttaa siis kilpirauhasen liikatoimintaa ja mahdollisuus on myös saada silmäoireita (Michael Monroe esimerkkinä). Näitä silmäoireita pelkään ihan helvetisti ja kuulostelen koko ajan silmiäni. Koko kesä meni siis maatessa liikatoiminnan takia. Ei vaan jaksanut mitään. Sitten sain lääkityksen, hetken meni hyvin, yksi viikonloppu oli aivan mieletön, vedin kuin duracell-pupu koko viikonlopun, pesin matot, tein remonttia yms yms, mutta sitten loppui energiat. Nyt lääkitys on heittänyt mut vajaatoiminnalle ja taas vaan makaan enkä jaksa mitään. Remppa on kesken kun en jaksa. Piha on vaiheessa kun en jaksa. Kakkostyö junnaa kun en jaksa.

Nyt lääkettä taas vähennettiin ja katsotaan mitä tapahtuu, tietysti heittää taas liikatoiminnalle. Kyllä mahtaa olla kropalle raskasta. Vuoden kuluttua sitten leikkuriin jos ei muulla taltu.

Mua vähän kiukuttaa tää, mutta voisihan sitä huonomminkin mennä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Pelkään

Tänään mä tajusin että mä pelkään asua yksin. Helikopteri veti muutaman sadan metrin rundia mun talon päällä ja mä pelkäsin. Vedin verhot kiinni, mutta sittenhän mä vasta pelkäsinkin. Avasin ne ja jatkoin pelkäämistä.

Mitä mä pelkäsin? En tiedä vieläkään mitä se helikopteri lenteli tuntitolkulla. Pelkäsin että joku tulee hakkaamaan ovea ja mä joutuisin päättämään että piiloudunko sängyn alle vai avaanko oven. Ei kuitenkaan tullut.

Luulen että lääkityskin on pielessä kun on niin jaksamaton olo ollut koko viikonlopun. Ensi viikolla on onneksi labrat niin tietää sitten että missä mennään. Kai. Tätä tämä varmaan nyt sitten on seuraavan vuoden, yhtä säätämistä.

Tämä tämän hetkinen maailmanpoliittinen tilanne kyllä pelottaa kun olen täällä niin yksin. Mediaa ei voi uskoa, meitä viedään kuin pässejä naruissa. Turvapaikanhakijoita on lähistöllä, kannattaako mun pelätä vai ei? Pelkään varmuuden vuoksi. Mutta mitä mä niille voin? En yhtään mitään.

Mä tajuan että mun asenne ei välttämättä ole asianmukainen, olen imenyt netin propagandaa lomamatkalla olevista turvapaikanhakijoista, mikä saa mut kiukkuiseksi.  En tiedä mitä uskoa, mediaa ei ainakaan. Turvallisuudentunne on kadonnut.

Mitähän tälle Suomelle tapahtuu?

perjantai 18. syyskuuta 2015

Huoli

Syyllisyys, se on aina välillä läsnä. Kohta neljä vuotta erosta. Aika jännä muuten että lajittelen mun elämän aikaan ennen eroa ja eron jälkeen. NELJÄ vuotta! Herran jestas miten pitkä aika. NELJÄ vuotta...

Vain elämää ja pari lasia viini yksin. Ohjelma loppui ja jäin fiilistelemään ja pohtimaan mun elämää. Iski syyllisyys lapsista. Onkohan niillä kaikki hyvin? Mä en tiedä miten niillä menee siellä uusperheessä kun eivät siitä puhu. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Mitä jos meidän ero vaikuttikin niihin jotenkin peruuttamattomasti? Olisko se näkynyt mulle asti? Toivottavasti. Jos niillä onkin asiat paremmin kuin mitä olisi mun luona? Voihan se olla niinkin. Mitä jossittelu auttaa? Ei niin mitään.

On tää elämä kyllä ihmeellinen paikka. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Onko kaikki hyvin vai ei? Välillä on huoli lapsista, välillä huoli itsestä. Saanko mä vastarakkautta vai elänkö mä taas jossain omassa pilvilinnassa? Aika näyttää.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Periksi ei anneta

Kamala ja turvonnut olo vaikka olen vetänyt pussiruokaa viikon, eli luulisi liikojen nesteiden poistuvan. Vaan ei, ei poistu. Kesällä iskeneeseen sairauteeni sain lääkityksen joka lamaa samalla aineenvaihduntaa. Ja todennäköisesti joudun syömään  sitä vuoden tai pari. Jippiaijee mä sanon. Yritä tässä sitten laihduttaa. Todella perseestä. Terveeksi tässä on päästävä, se on toki tärkeintä, mutta tää lisäplösöytyminen ei ollut kiva ylläri.

Tällä viikolla onneksi sisätautipolille meno, jospa sieltä saisin ymmärrystä ja apua, jotenkin ei ole vaan kovin optimistinen olo tällä hetkellä kun kaksi kolmesta puhelinkontaktista sinne sisätautien polille on olleet huonoja.

Nyt olis helppo heittää hanskat tiskiin ja vetää kurkusta alas mitä mieli tekee ja lihoa pikapikavauhtia sata kiloa. Onnistuisi helposti kun tuntuu että noilla pussiruuillakin paisun. Äh, en mä voi antaa periksi.

Pitäkää peukkuja että lekuri antaa mulle vähän lisää tai parempia lääkkeitä jotka  ei turvottaisi. Tähän vaivaan ei vaan taida montaa troppia olla.

Plääääääääh

torstai 3. syyskuuta 2015

Menee kuin Strömsössä!

Mähän olen työpaikkani luottamusmies ja näin ollen ihan jo virkani puolesta olen velvollinen olemaan tarkkana tes-asioista. Palkanlaskijana mulla on toki pääsy palkkatietoihin. Olen ollut tietoinen että meillä ei palkan rakenne ole kunnossa ja olen yrittänyt asiaa viedä eteenpäin vähän huonolla menestyksellä, mutta nyt yleiskorotuksia tehdessäni heräsin siihen tosiasiaan että meillä ei ole kaikki palkat tessin mukaisia. Aloin penkomaan asiaa perusteellisemmin ja tajusin että itseasiassa MINÄ olinkin  ainoa, jonka palkka on tessiä alempi. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä kai vissiin :D. Asia korjataan ilmeisesti takautuvasti ja saan vähän lisää palkkaan, jeeeeee :). Projekti kaikenkaikkiaan tulee olemaan isohko, koko firman kattava, mutta olen kyllä tyytyväinen että sain nyt omalta kohdaltani kuntoon ja näin helposti! Mulla on vähän semmoinen fiilis että pomo pelkää mua hieman, aika hauska tilanne :D. Vaikka ihan kiltistihän mä oon ollut, toki oikeuksistani pidän kiinni.

Tuli tosi hyvä fiilis varsinkin kun pomo ei edes ehdottanut sitä minimiprosenttia mikä olis ollut mahdollinen.

Jihaa! Paree koputtaa puuta kun nyt tuntuu menevän kuin Strömsössä konsanaan :)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Äidin kasvukipuja

Mä olen siirtynyt siihen vaiheeseen elämääni, etten vaan tajua enää nykynuorisoa. Ja siis käytän termiä "nykynuoriso". Mulla on fb-kaverina esikoiseni kaveri, 14-v niin kuin omanikin. Tämä kaveri on nyt jo ties kuinka monetta kertaa rakastunut ja parisuhteessa. Viikonloppuna olivat poikakaverin kanssa mökkeilemässä ja niin in lööööv. Ja mä luen julkisia rakkaudentunnustuksia facebookista silmät pyöreenä ja järkyttyneenä. 14, se on vielä niiiiiiiin nuori,  haavoittuvainen ja lapsenuskoinen. Mä olen onnellinen siitä että oma lapseni on vähän "eri tyyppiä" vaikkakin oli "parisuhteessa" hänkin toista vuotta. Tosin etäsuhteessa luojan kiitos.

Mä toivon ettei tämä esikoiseni kaveri kohta ilmoita vauvauutisesta. Huh! Enhän mä voi tietenkään varmaksi tietää että mitä mun omanikaan puuhailee. Mä en tykkää tästä! Seksi, nuoren kasvaminen aikuiseksi, epävarmuus, miellyttämisenhalu, apua!!! Mitä jos ne harrastaa kohta seksiä, mun pienet lapset! Ei herran jestas! Mun pää räjähtää pelkästä ajatuksesta!

Kauhistuttavaa!!!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Joskus se elämä vaan yllättää positiivisesti

Eilen tapasin blogin kautta tapaamani miespuolisen Fanin ja vietettiin mahdottoman kiva ilta yhdessä! Siinä on kyllä ihan sielun"sisko"! Vaikka ollaan nähty  parin vuoden aikana vain 3 kertaa ja nähty viimeksi 2 vuotta sitten ihan kuin oltais tunnettu aina. On se vaan hassua kun joittenkin kanssa on niin helppoa :).

Tänään ajelin töihin ja huomasin työpaikan parkkiksella että eturengas on tyhjä. Ruuvi sinne pureutunut. Kirosin ja mietin että mitäs nyt. Menin työpisteelle ja join kupin kahvia ja mietin toimintasuunnitelmaa. No, ei kun vararengasta kaivamaan vaan ja renkaanvaihtoon. Olin saanut vararenkaan pihalle kun reipas myyntipäällikkö tuli töihin. En apua pyytänyt, osaanhan mä nyt renkaan itsekin vaihtaa, mutta vietyään tavaransa sisään tuli avuksi, eli otti oikeastaan koko projektin hoitoon :D. Mä siinä sitten tönötin vieressä kun toinen vaihtoi renkaan. Siihen tuli sitten myös työpaikan ärsyttävä naispuolinen henkilö (joku nimikin sille oli kun olen hänestä ennenkin avautunut, mutta nyt en muista). Ajattelin että tuleeko mahdollisesti ilkkumaan mulle niin kuin tapoihinsa kuuluisi, mutta ei! Hän alkoi selvittää että kuka veisi mun renkaan paikkaukseen kun todettiin että en mä vararenkaalla voi ajaa kun aluvanteiden pultit ei kiristy siihen kunnolla. No, menokyyti järjestyi yhden miehen voimin ja paluukyyti toisen miehen voimin. Äsken tuli sähköpostia:

"Moi. Autonne rengasvaurio on korjattu ja valmiina lähtöön . Firma maksaa viulut."

Ihan ihmeellistä ja käsittämätöntä, ihan äimän käkenä täällä monttu auki! Firma siis siksi maksoi kun on saattanut täältä se ruuvi tarttua mukaan. Mutta silti! Ihan kertakaikkisen ihanaa! 

Mä rakastan mun työtä ja työkavereita! (ainakin osaa) 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Back!

Moi muruset!

Mäpäs kirjailen muutaman rivin ja katson miltä tuntuu :). Ollut kauhea ikävä blogia ja nyt hiljaisuus katkeaa.

Kesällä on tapahtunut:

-sairastuin ja makasin kuukauden-pari sängyssä
-maalasin taloa
-tein kovasti töitä
-luovuin kissoista
-pyöräilin maanisesti
-pinosin 10 kuutiota klapeja vajaan
-siivosin autotallin pienesti pakotettuna
-heräsin "eloon" kun lääkitys alkoi tehota
-rälläköin Kelailijan pappatunturin osan kahtia ja heitin metallinkeräykseen ja nautin siitä

Mulle kuuluu siis hyvää :). Aurinko paistaa ja syksy tulee, mä olen siihen valmis! 

perjantai 21. elokuuta 2015

Jatkoa?

Suhteellisen vakavasti olen pohdiskellut että jatkaisinko blogia. Mä kaipaan teitä! <3

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ikävä teitä!

Voi että mulla on teitä lukijoita ja tsemppejänne ikävä! Olen varmaan blogiriippuvainen. Olette ihania! <3 Postia vastaanottaa puolinainen78@gmail.com

Edit: puuttuvat kesän ja syksyn postaukset löytyvät osoitteesta http://kokonaisenmatkassa.blogspot.fi/


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kiitos!

Lopetan blogini kiusaamisen takia. Aikuiset ihmiset, ei vaan voi käsittää! Oma moka, mitäs olen jakanut liikaa ajatuksiani,  nyt se kostautui ja paha mieli tuli ja tärkeä osa elämää romuttui ja menetin oikeassa elämässäni jotain todella arvokasta. Tuntuu kyllä ihan orvolta, mutta aika aikaa kutakin ja täältä taas nousen jossain vaiheessa kunhan olen menetykseni käsitellyt. Nyt koitan keskittyä  enemmän oikeaan elämään. Kiitos kaikille. Sähköpostiosoite on puolinainen78@gmail.com jos mielessä on jotain, mitä haluat mun kanssa jakaa :). Blogin rippeet poistuu jossain vaiheessa kokonaan.

Ai niin, tämä ei ole sitten aprillia, valitettavasti. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lomaa ja loppuvuoden suunnitelmia

Kahden päivän loma part 2 on ohi. Yhtä ihanaa oli kuin edellisen viikon  lomallakin, vaikka vähän harmitti yhdistyksen kevätkokouksen sattumisen toiselle lomaillalle. Kokous oli vähän riitaisa, päästiin vallan äänestämään. No, siitä selvittiin ja jatkettiin lomaa. Ulkoiltiin, saunottiin, tykättiin toisistamme :). Tässä kuvasatoa keväisistä päivistä retkiltämme joen varteen ja meren äärelle.







Koskia, puistoja, rantoja. Kaunista ja keväistä oli!

Perjantaina oli viimeinen aamu todennäköisesti kuukauteen kun sain herätä vierestä, vähän pahaltahan se tuntuu, mutta näillä mennään. Tulevaisuudesta on puhuttu siinä määrin, että voin olla rauhallisin mielin reissun ajan. Myös mulle järjestyy aikaa lomilla kun lapset ovat silloin koulussa.

3,5 kuukautta on nyt takana eikä pitäisi vertailla, mutta hyvin hyvin erilaista kuin Kelailijan kanssa. Tässä vaiheessa K oli jo puhunut yhteenmuutosta ja oli Rakastettu ääneen, riidelty  ja ties mitä. Mr Sixpackin kanssa ei olla vielä tehty mitään noista. Silti tuntuu niin hyvältä ja oikealta. Toki toivoisin että tunteista puhuttaisi, mutta kaikki aikanaan, mielummin tunteiden osoittamista teoilla kuin tyhjiä sanoja.

Tein eilen itselleni loppuvuoden to do-listan. Huhhuh, paljon siirtyneitä ja tekemättömiä  asioita tehtävänä. Osa pieniä ja osa isompia. Kolmesta kissastakin pitäisi luopua, sitten mulle jää enää vain kaksi. Toisen olen luvannut esikoiselle kun muuttaa omilleen (tosin en usko että kissa elää niin pitkään sydänvikaisena) ja toisen pidän vielä siitosnaaraana toistaiseksi. Kissahommat tuntuu menneen jo ohi. Siltä on tuntunut kyllä jo pitkän aikaa. Ehkä ne oli osa tuota eroprosessia osaltaan. Muutaman viimeisen astutuksen olen yrittänyt tehdä, toivottavasti on tärpännyt ja saisin ne alta pois. Fiilistä pentuhommiin ei olisi, mutta "pakko" on yrittää saada "investoinneista" edes omansa pois. Kuulostaa kylmältä, mutta realismiahan se vain on.

Kevät on tullut, joutsenet levähtävät naapuripellolla ja fasaanikukko herätti mut kiekaisullaan ja siipien läpsytyksellään. Olin kotifasaanistani saanut jo aiemmin näköhavaintoja, keskusteltiin tiukasti jo siitä että onko mun rappuset sopiva paikka käydä kakalla vai ei. Jää nähtäväksi että kumman tahto voittaa. Todennäköisesti fasaanin.

Mulle on säännöllisin väliajoin tullut fiilis, että blogi on täyttänyt tehtävänsä eikä kirjoitushaluja enää niin paljon ole. Ehkä tämä on vain tilapäistä, ehkä ei. Jää nähtäväksi.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Lomalomalomaaa!

Aivan ihana pikaloma takana! Tiistaina Mr Sixpack tuli mun töiden jälkeen mun luokse ja saunottiin ja hengailtiin rennosti se ilta kunnes kuopus soitti ja arveli näkevänsä revontulia! Minä ryntäsin kylpytakissa pihalle ja totesin meilläkin niitä näkyvän! Toista kertaa näin niitä nyt! Ensimmäinen kerta oli pari vuotta sitten ja se on dokumentoitu blogiin näin http://puolinaisenero.blogspot.fi/2013/03/revontulet.html Huusin miehen pihalle ja haltioituneina tuijoteltiin taivaalle. Piti käydä vaihtamaan kylpytakki oikeisiin vaatteisiin ja jatkettiin taivaan tiirailua toisiimme kietoutuneina. Ihanan romanttista! Mulla siinä muutama kyynel vierähti kun muistelin sitä mun ensikosketusta revontuliin parin vuoden takaa kun seisoin hangessa hytisten, yksinäisenä, haltioituneena, mutta kuitenkin surullisena kun olin niin yksin. Ja nyt sama tilanne, mutta sain jakaa sen rakkaitten ihmisten kanssa. Whatsapiteltiin kuopuksen kanssa siinä samalla, lapsi oli ihan yhtä haltioissaan kuin mekin. Oli onneksi käynyt herättämässä myös esikoisen niin näki hänkin revontulet. Taianomainen ilta!

Aamulla sitten lähdettiin aikaisin kohti Tuurin kyläkauppaa. Matkaan meni tunti jos toinenkin, mutta ei haitannut kun oli niin kivaa matkaseuraa :). Laulettiin, höpöteltiin ja hassuteltiin kunnes IIIISO hevosenkenkä näkyi taivaanrannassa! Olimme perillä! "Kullatut" hanat ja hieno kristallikruunu oli huoneessa! Tuurin Alkossa oli fiksusti Fresitat jääkaapissa, joten saatiin juhlistettua lomaa kylmällä kuohuviinillä :). Vajaa vuorokausi kyläkaupalla meni nopeasti ja kohta jo olikin lähdettävä kotimatkalle. Kotimatkalla tehtiin pysähdyksiä fiiliksen mukaan, mm. Ryövärinkuoppa tuli katsottua, ihanan taianomainen ja satumetsämäinen ympäristö lähteineen ja puroineen! Eihän sitä kuvaan saanut taltioitumaan tietenkään, mutta kiva jaloittelupysähdys oli. 


Mitään en tuosta lomasta muuttaisi, ihana, ihana loma!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Arkipäivän romantiikkaa

 Ajellessani lomalla olevan miehen luokse töiden jälkeen, tuli viesti "Teen ruokaa" ja alla oleva kuva. En ensikatsomalla tajunnut että asiassa olisi ollut muuta pointtia kuin että hän käyttää siihen paprikaa, mutta muutaman kerran kun sitä katsoin niin näin mitä mies ajoi takaa :). Suloinen <3

Meillä on ollut aivan täydellisiä iltoja tälläkin viikolla. Ensi viikolla lähdetäänkin roadtripille Suomea kiertämään. Kaksi päivää reissussa, siitä tulee hauskaa!






maanantai 9. maaliskuuta 2015

Naistenpäivä

Eilen tuli vietettyä aivan ihana naistenpäivän ilta Mr Täydellisen kanssa :). Ensimmäiseksi mulle tarjoiltiin kahvit, ruusujakin oli ostanut! Kahvien jälkeen tuli käsky hierontapöydälle ja siinä menikin sitten pari tuntia mun kireyksiä hieroskellessa auki. Välillä sain pusun niskaan tai hellän hipaisun, jotka eivät kuulemma kuulu vakioihin hieronta-asiakkaiden kanssa :D. Hyvä niin!

En ole ikinä viettänyt naistenpäivää, mutta tuommoisen voisin kyllä ottaa tavaksi! Täydellistä, aivan täydellistä!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Firman bileet

Oli sitten firman bileet perjantaina. Huhhuh, nyt alan pikkuhiljaa olla toipunut. Tuli oltua vissiin illan ainut esiintyjä ja miesten tanssittaja. Siinä meni Antti Tuiskun Peto on irtikin sujuvasti työkaverin kanssa, voi luoja. Vähän kyllä nolottaa. Hauskaa oli, todennäköisesti myös muillakin, tosin varmaan osittain mun kustannuksella, mutta pääasiahan se on että porukka viihtyi.

Eilinen meni sitten lepäillessä. Jossain vaiheessa huomasin että multahan puuttuu yksi hammaskin. No, se oli juurihoidettu, kuollut ja rapistunut, eli odotteli jo poistoa. Ei mitään hajua että missä vaiheessa sen olin hukannut. Mutta hei, eihän ne ole bileet eikä mitkään jos kaikki hampaat tallella tullaan kotiin. Ehheh...

Illalla naistenpäivää viettämään, saas nähdä mitä mies on keksinyt :). Kovasti olen ainakin siitä muistutellut varmuuden vuoksi!

Hyvää naistenpäivää ihanaiset! Ja miehille voimia meidän kanssa :D

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuningasidean toteutus

Ylläri toteutettu! Ai että mua jännitti ja hykertelin asiaa mr:lle salaperäisenä monta päivää. Keskiviikkoaamu viestiteltiin normaalisti siihen asti kunnes juna saapui. Menin asemalle, vein auton herran autoa lähellä olevaan parkkiin niin, että näin tarvittaessa  auton, suunnitelma oli siis, etten olisi paikalla kun hän lapun näkee. Lappu ikkunaan, paketti eturenkaan taakse  (laitoin sen niin, että peruuttaessa ei olisi jäänyt renkaan alle) ja asemalaiturille.

Sydän hakkasi miljoonaa kun odotin junan tuloa! Juna tuli ja mä koitin nähdä ohi vilahtavista ikkunoista oikean väristä takkia ja kun semmoisen näin niin kipitin oikean vaunun kohdalle. No, junassa oli tietysti muitakin samoja värejä tunnustavia, joten en sitten ollutkaan oikean vaunun kohdalla ja sitten tulikin kiire kun tiedän miten vikkelä liikkeissään Mr Sixpack on! Onneksi ei ollut monen vaunun päässä ja pistin juoksuksi. Mies ei nähnyt minua vaan lähti määrätietoisesti laiturilta rappusia alas. Mä kipitin korkkareissani minkä pääsin ja sain miehen kiinni rappusissa. Laskin käden olkapäälle ja sanoin "Moi". Miehen ilme oli aika yllättynyt :). Ikävä tuntui olleen myös sillä puolella kun ei oikein meinannut saada rullaportaissa käsiään pidetyksi erossa :).



Sanoi että menee vielä syömään ennen kuin lähtee ajelemaan kotiin. Mä ajattelin että voi eii, ei tämän näin pitänyt mennä, että pitääkö mun nyt jäädä sitten istumaan autoon ja kyttäämään että miten yllätys menee. Ehdotin sitten että jos käy matkan varrella abc:lla niin on ehkä vähemmän ruuhkaakin ja kaikkea :D. Onneksi mun ehdotus meni läpi! Käveltiin parkkipaikalle ja mies kehui mua kivasta ylläristä kun olin tullut vastaan. Mä kommentoin "voi kuule, sä et tiedä mun yllätyksistä vielä mitään" ja kihersin päälle :D.

Tarkoitus oli pussata miehen auton kohdalla ja lähteä omalle autolle, mutta pieleen meni. Huomasi lapun ikkunnassa ja syöksyi sen kimppuun "Voi perrrrrkele! Eiks tähän saa muka pysäköidä! Voi perkeleen perkele!!!" Mä seistä tönötin siinä vieressä ja koitin pitää pokkaa ja olla hiljaa kun mies kiukkusi. Alkoi spekuloida että varmaan väärään autoon kyllä on nyt lappu laitettu, että joku on varmaan sen siirtänyt. No, onneksi päätti tutkia tilanteen ja avata sen. Oli hauska katsoa miten miehen ilme muuttui kun luki viestin, naama virneessä katsoi mua ja alkoi kaivamaan laukustaan mulle tuliaisia. Oli siis ostanut mulle tuliaisia, ihana :). Löysi paketin renkaan takaa (mua vähän jännitti ettei kukaan olisi ehtinyt sitä sieltä siinä vartissa pöllimään, mutta onneksi ei) ja ilkikurisesti katseli mua tyytyväisenä :).

Siinä vähän aikaa pussailtiin ja lähdin takas töihin naama hymyilystä melkein krampissa. Mies huusi perääni autolle kävellessäni "Hyvät perät" Repesin, ihana :D.
Enhän mä kauaa töissä kestänyt olla, niin kauan juuri ja juuri että oli säädyllistä karata pois ja ajelin miehen luo. Vietettiin ihana ilta niin kuin tavallista :). Kehui monta kertaa loistavaa ideaani ja sanoi että meni kyllä niin täydestä. Peli on kuulemma yksi nolla nyt :D

Ai että mä siitä niin kovasti tykkään :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuningasideaa pukkaa

Mun sydän pakahtuu enkä mä pysy pöksyissäni! Iski semmoinen kaiken alleen peittävä tunne, hepuli suorastaan! Keksin kuningasidean Mr Sixpackin kotiinpaluuhetkelle enkä malttaisi odottaa sen toteutumista!

Askartelin alla olevan tiedonannon, jonka aion viedä miehen auton tuulilasiin samalla kun käyn yllärinä vastaanottamassa hänet asemalla töiden lomassa. Kuori sisältää Puolismaista hihittelyä ja infoa iltaohjelmasta ja kehoituksen ottaa iltaohjelmaan liittyvä paketti renkaan takaa :)

Mä en malta odottaa!!!

HEPULI!!!



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Urheilumaniaa ja apuvah

Mä huomaan urheilumanian hiipivän ihon alle. Torstaina ostin yllättäen uuden polkupyörän (halpa) ja softhell-housut (halvat). Tänään tarvitsin softshell-takin (ostin varmuuden vuoksi kaksi kun olivat puoli-ilmaisia). Juoksemassa tuli käytyä alkuviikosta kun tiet oli sulat. Lonkka kipeytyi, äh. Eilen kävin korkkaamassa fillarikauden (helmikuussa!!!) ja pyörä oli tosi hyvä ja housut toimi nollakelillä oikein hyvin. Lonkkaankaan ei fillarointi satu. Kunnon hanskat pitäis vielä saada kun tuo valkosormisuusongelma korostuu pyöräillessä.

Ulkona sataa jotain jääpiikkejä ja tuuleekin kovasti, mutta mun mieli haluaisi lähteä testaamaan tuota uutta takkia. Joudun ehkä vielä lähtemäänkin, reitti on jo suunniteltu.

Tätä kirjoittaessani soi puhelin. Ohhoh, johan nyt vaikeeseen paikkaan yhtäkkiä jouduinkin. Kerroinkin siitä yhdistyksen kirjanpitohommasta. Mun piti ottaa homma haltuun sitten kun edellinen rahastonhoitaja on saanut viime vuoden pakettiin ja tilinpäätöksen tehtyä. No, puheenjohtaja soitti että tilinpäätös ei ole valmis ja rahastonhoitaja on sairaalassa saattohoidossa. Että onnistuisko multa ja millä aikataululla. No huhhuh... Tokihan se teoriassa on onnistuttava, haasteena vaan se, etten ole tuon yhdistyksen kirjanpitoa tehnyt pätkääkään enkä käytössä olevaa ohjelmistoa myöskään käyttänyt hetkeäkään. Johan myrkyn lykkäsi. Eikä mitään hajua myöskään siitä että onko se kuinka paljon vaiheessa vai tyyliin koko vuoden kirjaukset tekemättä. Huhhuh... En osaa muuta sanoa kuin että huhhuh ja a-p-u-v-a-h!!!

Kyllä mun on pakko päästä pyöräilemään ja nollaamaan päätä kunhan lapset lähtee. Pakko.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Sinne meni

Sinne se mies lähti. Eilen saattelin junalle ja se oli viikoksi siinä. Viikko ei ole tässä tapauksessa mulle mitenkään vain viikko, se on tulevan puolen vuoden konkretisoituma. Katselin lentotutkasta koneen etenemistä ja olin huolissani kun eivät lentäneet mielestäni ihan turvallisinta reittiä. Mun lentopelko ulottuu näköjään myös tärkeisiin ihmisiin ja mahanpohjassa oli ikävä tunne kun tiesin nousun lähestyvän. Yöllä näin unta että olin lentokoneessa Mr Sixpackin kanssa ja onnistuin vahingossa aiheuttamaan hänelle sisäisen verenvuodon ja pilaamaan tulevan reissun. Mä niin kovasti eläydyn yöllä näihin mun pelkoihin. Aamulla ensimmäiseksi oli katsottava onko koneita tippunut yön aikana. Ei ollut.

Onneksi yhteydet toimii sielläkin ja olen saanut paljon väliaikatiedotuksia whatsappilla. Mies nauttii hommistaan ja on ihan täpinöissään. Osaan mä kai olla iloinen hänen puolestaan vaikka vähän joudun kärsimäänkin. En mä usko että tässä on niin suurta hätää kuin pelkäsin jos yhteydenpito jatkuu kuitenkin näin hyvänä :).

Sain taas itseäni niskasta kiinni ruokavalion suhteen, eli mies kun lähtee kokonaan niin aloitan taas maanisen urheilun, siinähän se aika kuluu kivasti :)

Kevätkin tulee, ekaa kertaa elämässäni toivon että kesä menee nopeasti ohi ja tulisi syksy.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Elämäni miehet

Kyllähän mä Kelailijaa mietin vielä. Varsinkin silloin kun ei ole mitään tekemistä niin kuin nyt. Aivot käy kierroksilla ja on mietitty kaikkia elämäni miehiä. Onkohan se saanut elämänsä järjestykseen, ajatteleekohan se koskaan mua ja millä fiiliksellä?

Kun ajattelen taaksepäin niin huomaan miten paljon liikaa mä hänen eteensä yritin. Huomaan vertaavani väkisinkin tähän nykytilanteeseen kun ei tarvitse taistella vaikeitten asioiden kanssa, ei tarvitse yrittää. Kelailijan kanssa oleminen, juttelu yms. oli helppoa ja vaivatonta, mutta se oheisjuttu exineen, velkoineen ja mustine päänsisällyksineen ei sitten ollutkaan, mutta silti mä jaksoin yrittää kun koin että oli jotain spesiaalia. Nyt kun mietin niin mitä spesiaalia meillä oli? Kunnioitusta ja arvostusta kovin vähän mua ja mun yrittämistä meidän suhdetta kohtaan. Kauniita sanoja sain kyllä ainakin alkuvaiheessa, mutta ilmeisesti muuttuivat jossain vaiheessa tyhjiksi. Ei mulla sillä tavalla ikävä ole, en kaipaa tupakan hajua, en kaljatölkkejä pöydällä (miten ne voikin olla niin vaikea viedä pois), en kännykällä pelaamista silloin  kun kaipasin läheisyyttä, en outoja exäjuttuja. Silti se mies vaan mun mielessä usein käy. Takaisin en ottaisi.

Kun taas Mr Sixpack. Näyttää tunteitaan enemmän teoilla, sanoja ei saa näköjään edes väkisin puristettua. Vakavia keskusteluita ei ole juurikaan ollut, ainakaan meitä koskevia, mun yritykset kuihtuu hymiövastauksiin. Mutta oleminen ja eläminen on helppoa, exästään en tiedä muuta kuin mitä olen itse googlettanut (olenhan nainen). Raha-asiat on kunnossa vaikkei leveästi eläkään. Olisinko voinut Kelailijan kanssa lähteä kylpylälomalle? Joo toki jos olisin itse kaiken maksanut. Oletuksena toki se, ettei olisi jättänyt mua ennen lomaa. Heh. Miks mä olen katkera vieläkin vaikka en K:ta takaisin halua? Aika, mene nopeasti ja pyyhi K mielestä!

Tyyppikin laittoi taas viestiä, noin kerran kuukaudessa lähestyy mua "mitä kuuluu"-viestillä. Yleensä olen vastannut, nyt ei kyllä huvita. Sekin on kyllä semmoinen kakkapää ettei tosikaan. Naisensa selän takana haluaa pervoilla. Ei kiinnosta mua. Jos ei kohta ala noi viestit loppumaan niin taidanpa sanoa että seuraavan viestin välitän avovaimolleen. Jospa loppuisi viestittely. Eipä tuommoinen salaystävyys mitään mulle anna kun ei voida avoimesti olla kavereita.

Heh, tästähän tuli pohdinta kolmesta tärkeimmästä miehestä eroni jälkeen. Mulla on tapana otsikoida vasta postauksen kirjoitettuani kun en usein tiedä mitä tämä näppis alkaa tuottamaan :). Eilen ja tänään siis elämäni miehiä :)

perjantai 20. helmikuuta 2015

Ihana loma!

Olipas ihana lomanen! Päivät kouluttauduin ja illat kuherreltiin niin kuin suunnitelma olikin :). Mies oli majoittunut jo ennen kuin mun kurssipäivä loppui ja haki mut aulasta. Huoneeseen päästyäni sain viinilasin käteeni. Siitä se loma sitten lähti. Sängyn vieressä mun puolella huomasin selkeästi mun nimeni :D. Kyllä oli miehen naama näkemisen arvoinen kun aloin kutsumaan itseäni masteriksi/mistressiksi ja häntä subiksi :D. Ai että, siitä tuli monta hauskaa keskustelua. Viini selkeästi voimistaa mulla tuota verbaalista dominapuolta, heh.

No, tätä mun piruilua kun oli muutaman päivän kuunnellut, niin huomasin joutuneeni köytetyksi sänkyyn käsistä ja jaloista, perse pystyssä (pahoittelut mielikuvasta). No, mitä silloin tietysti tapahtuu? Oveen koputetaan! Siivooja pyrki huoneeseen vaikka kello oli jo illalla puoli viisi. Aiheutti pienen hässäkän kun äijä etsi jostain pyyhettä kun ei ilkosillaan sinne ovelle tietenkään voinut mennä :D. Close call oli kyllä! Siinä olis ollut siivoojalla traumaattiset näkymät, vaikka näkeväthän siivoojat varmaan työssään vaikka mitä.Ja mä siinä köytettynä mietin että minne mä itseni saan piilotettua. No, mihinkäs siitä olisi lähtenyt.

Illalla käytiin laulamassa (tai mies lauloi) karaokea. Karaoke-mesta oli tyhjillään, oikeastaan vain kourallinen jengiä meidän lisäksi, mun kurssikavereita enimmäkseen. Äijä veti tunteella ja ihan hyvin, sopivissa kohdin lauleli ja elehti mun suuntaan, mm. "hän on naisista kaunein minkä tiedän" :D. Alkoholilla saattoi kyllä olla osuutta asiaan. Nelisen kappaletta veti illan aikana ja sai aina valtaisat aplodit. Seuraavana aamuna kurssilla kyseltiin "Oliks se sun mies? Nosti kyllä rimaa!". Tuntui kyllä hyvältä sanoa että joo, se oli mun mies :). Heh, mun mies...  Toki tiedotin tästä suosiosta myös kohdehenkilölle, joka oli ihan ihmeissään valtaisasta suosiostaan :D. No, kiva katsella ja paremmin lauloi kuin ne huonoimmat, ymmärrän kyllä naisten hehkutuksen. Mr S käski sanoa niille "siitä tulee aina tommoinen kun se on saanut :D". Jätin sanomatta kuitenkin :D.

Olin kuvitellut että nähtäisi vielä sunnuntaina kun tiistaina lähtee reissuun, mutta aamulla kävikin ilmi ettei nähdäkään. Nopea pakkaus ja mies lähti. Mä lähdin kurssipäivän viettoon silmiä pyyhkien. Itkeä nyt perkele kahden viikon erosta kun tulossa on monen kuukauden ero. Vähän huvitti itseänikin taas tuo naisen pään sisus.

Kuukauden päästä on seuraava kurssi, ehkä joudutaan ottamaan samanlainen lomanen Mr Sixpackin kanssa kun sattuu hänellä olevan siinäkin kohtaa lomaa. Sen jälkeen sitten sitä lomaa ei juuri olekaan. Oi voi... ankeat ajat. Mutta siihen asti nautitaan :)

tiistai 17. helmikuuta 2015

Uikkarit check, viini check

Loppuviikkoksi lähden kurssille, tuntuu ihan että lomalle olisin lähdössä :D. Mr S on tulossa siis mukaan, eli illat hengaillaan sitten altailla ja huoneessa viiniä ja toisiamme nautiskellen. Kurssin aihe on tuttu, joten ei mitenkään stressiä edes oppimisesta. Siksipä tämä tuntuukin ihan lomalta!

Ensi viikolla herra lähteekin sitten jo lähi-idän aurinkoon pariksi viikoksi ja mä syvennyn sillä aikaa varmaan himourheilun ja yhdistykirjanpidon saloihin.

Äsken tuli taas istuttua nelisen tuntia kokouksessa ja vielä pitäisi pakata loppuun kolmen päivän kamppeet. No, en mä ajatellut tarvita kuin muutaman vaatteen ja ne uikkarit :). Harkitsin jopa läppärin jättämistä kotiin, mikä olis ollut aika radikaali veto, mutta Mr S meinasi että otetaan mukaan. No, jäipä nyt sitten testaamatta että olisinko mä pystynyt olemaan kolme päivää ilman tietokonetta :D

Toivottavasti karma ei heitä mitään kierrepalloa nyt! 


perjantai 13. helmikuuta 2015

Valittamisen makuun päästy

Niin kuin tuossa aiemmin jo kirjoitin niin olen hurahtanut vaihtamiseen. Vaihtelen tytöille vaatteita jos sattuu joku iso sekapaketti sopivaa kokoa vastaan. No, sanoishan sen järkikin ettei 12 ja 14-v:lle kelpaa MIKÄÄN. Ei niin mikään! Hain viime viikonloppuna jätesäkillisen vaatteita, jotka oli mun mielestä ihan tyttöjen näköisiä. No, säkissä oli 26 vaatetta ja niistä kelpasi toiselle YKSI vaatekappale (se pääsi jopa instaan asti, eli oli vissiin sitten todella hyvä) ja toiselle kaksi. Ei jumaliste! Hyvä minä, hyvin onnistuttu taas. Kuopus "lohdutti" että onnistuin tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. No eipä siltä tunnu. kahdestakymmenestäkuudesta vaatekappaleesta KOLME kelpasi. Aika paha feilaaminen multa. Jospa nyt taas muistaisi että ei kannata edes yrittää kun itselle siitä tulee vain paha mieli. Selvästi päässeet liian helpolla elämässä kun eivät osaa arvostaa. Ihan sama mitä mä yritän niin perseelleen menee. Kuopus ragesi (joo mä koitan käyttää tätä teinijargonia) jo autossa kotimatkalla kun joutui kantamaan kauppakassin autoon. Mä toki suutahdin siitä myös ja ripitin sitten sitä siitä miten mä en täällä kyllä kovin paljoa vaadi vaan kovin helpolla pääsevät ja sitten vielä kehtaa valittaa pienen kauppakassin kantamisesta. Tästä tuleekin leppoisa viikonloppu näköjään.

Valivali nro kaksi koskee sormiani.





Valkosormisuuskohtauksia on iskenyt useammin ja useammin. Kestävätkin pitempään kuin ennen. Viime vuonna kohtasin tämän ensimmäisen kerran. Eilinen kohtaus kesti jo tunnin ja silloin nuo valkoiset alueet on ihan tunnottomat. Kohtaus on aina tullut töistä kotiin ajaessa, omituista. Lämpötila vaikuttaa niin, että ei sitä kovilla pakkasilla tule vaan just nollakelillä. En tiedä mitä tuon kanssa nyt sitten pitäis tehdä. Odotella kesää vissiin ja seurata tilannetta.Kai mä tulen vanhaksi ja rapistun pikkuhiljaa. Ekaks kuoleutuu ja tippuu pois turhat ulokkeet niin kuin sormet. Siitä se tauti kai sitten etenee ja korjaa lopulta koko naisen.

Parempaa viikonloppua muille.