Lukijat

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Etukäteissynttärit

Eilen heräsin vapaaehtoisesti viideltä ja suuntasin näyttämään mirriä näyttelyyn. Poimin vielä Ystävän mirrinkin mukaani kun se on jumissa mun pentujen kanssa kotona.

No, siinähän se päivä meni sitten madellen, eikä suurta menestystä tullut, tiedossahan tuo oli eli ei yllättänyt. Saatiin ne prenikat mitä lähdettiin hakemaankin. Hyvä niin.

Ystävä kyseli että tulisinko mä näyttelyn jälkeen saunomaan ja vaikka ei olis kyllä oikein yhtään huvittanut niin meninhän mä. Pikapyörähdys kotona ja Ystävälle. No, siellä olikin sitten mun synttäribileet järkättynä, päivää liian aikaisin tosin kun tänään on vähän paha juhlia. Huh, lähempänä neljääkymppiä mennään nyt. No, ei kai se mitään.

Oli kolmen ruokalajin synttäri-illallinen, kukka-asetelmia ja kuohuvaa. Hieman olin pettynyt kun ei ollut miesstripparia :D



Kuohuva sai taas tekstarisormet näpyttelemään ja lähti Fanille semmoista tekstaria mitä mä en taida kehdata tänne  edes tunnustaa. Ihan kuin oisin kännimustis.Huoh. Kyllä mua taas hävettää vähän. Nooo, se on vaan elämää :)

Tänään olisi sitten paskakärpästentappotalkoot. Järjetön määrä kärpäsiä olohuoneessa, ihan kuin navetassa asuis. No, siltä kyllä vähä siellä haiseekin. 

Illalla saan ehkä hakea kaksi pentua oikeine emoineen Ystävältä, pienin rääpäle jää vielä sinne varaemon kanssa vahvistuman. 

Kiitos Pepposelle kivasta blogiesittelystä :). Siirryn luostariolosuhteisiin X-ajaksi. Tosin Pepposen luostari on kyllä hmm... vähintäänkin miälenvikaisen erikoinen :D

Äitikin soitti äsken. Toivotti hyvää synttäriä ja kertoi että ovat mökiltä ajamassa tänään kotiin ja olivat ajatelleet että voisivat tulla vaikka käymään tänään, mutta eivät taida ehtiäkään kun menevät mutsin miehen siskolle tuohon 15 kilometrin päähän. Just joo. Mutsihan ei ole täällä käynytkään vielä. Eikä varmaan vähään aikaan tulekaan käymään. Ihan sama. Tai no, ei se ole, kyllä sitä vielä tämänkin ikäisenä sitä äidin hyväksyntää kaipaisi. 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tunneaikamatka

Aloinpa lueskelemaan vanhoja kirjoituksiani, pakko päivittää tähän mitä mieltä mä nykyään olen noista fiiliksistä. Nykyiset fiilikset boldilla punasella tekstin seassa.

"maanantai 26. joulukuuta 2011


Tunteita

Kirjaanpa tähän vähän tunteita, joita tilanne minussa herättää tällä hetkellä.

Huoli: Päälimmäisenä huoli, että miten lapset suhtautuvat asiaan ja miten ero heihin vaikuttaa. Pysyvätkö he täysjärkisinä, vai onnistunko pilaamaan heidän tulevaisuutensa.

2013: No joo, vieläkin toki huolettaa mutta vähän vähemmän

Häpeä: Epäonnistumisen häpeä. Mitä kaikki ajattelevat, opettajat, suku, työkaverit. 

2013: Ei niin MITÄÄN väliä jonkun opettajien mielipiteillä. Sukukin on ok, työkaverit myös olivat ihan ok.

Suru: Yksi aikakausi loppuu, toinen alkaa. Olen aika hajalla jo nyt, vaikka eroa ei ole edes pantu täytäntöön.

2013: Ei mitää surua eron takia

Epävarmuus: Mitä tulevaisuudella on mulle tarjota? Onko mitään? Löydänkö ikinä itselleni toista puolikasta? Mistä löydän paikkani tässä maailmassa? Pärjäänkö taloudellisesti?

2013: Toista puolikasta? WTF? Give me a brake! Ei mun tarvitse löytää mitään puolikkaita, näin on ihan hyvä. Pärjäänkö  taloudellisesti? No, kovin heikosti, mutta mitä sillä väliä. 

Syyllisyys: Olisinko voinut jollain ratkaisulla estää eron? Olisinko itse voinut muuttua, tukahduttaa vapaudenkaipuuni ja elää onnelliseti elämäni loppuun asti tässä tilanteessa? Varsinkin jos aiheutan lapsille peruuttamattomia vaurioita niin syyllisyyden taakka tulee olemaan suuri! Onko mulla oikeus olla näin itsekäs?

2013: Ihan shaissea koko tuo yllä oleva "syyllisyys"-osasto näin jälkikäteen katsottuna. 

Yksinäisyys: Tunnen olevani niin yksin. Pohjaton yksinäisyyden tunne iskee usein. Tuntuu, ettei edes paras ystävänikään ymmärrä. Ymmärränkö itsekään? En varmaan. 

2013: Kyllä, yksinäinen olen edelleen. 

Ilo vapaudesta: Tunnen kyllä suurta syyllisyyttä tästä tunteesta. Olen kohta jollain tavalla vapaa tekemään mitä halua, ja tehdä omia ratkaisuja kuuntelematta muiden mielipiteitä. Toki lasten tulevat asumisjärjestelyt (jotka ovat totaalisen auki) rajottavat luonnollisesti vapautta, mutta ajatuksena tuo vapaus on kiehtova.

2013: Mä nautin kyllä kun ei tarvitse selvittää menoja kellekään. 

Aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä tällä hetkellä, kun nuo tunteet vetävät rundia mun päässä peräkanaa ja päällekäin."

Hellepäivän tajunnanvirtaa

Mun tekee nyt mieli kirjoittaa. Mitään ei ole tapahtunut, mikä antaisi jutunjuurta, mutta silti kirjoituttaa. Kaikki juttukumppanit on elämän kourissa, Ystävä on kesäteatterissa, Fani on treffeillä. Oho, siinähän ne sit olikin.

Hymykuopparemppasähkömies kävi asentamassa tänään muutaman kattorasian. Otti rumat loisteputket pois eteisestä ja makkarista ja itse saan keksiä jotain tilalle, MUTTA katto on tyylikkäästi maalattu vain loisteputkivalaisimen ympäriltä, eli mun tarttis maalata se kokonaan uusiks. Aika kova homma kai. Seinätkin kaipaisi ehostusta, mutta en oikein tiedä miten ne ehostaisin. Makkareissa on pinkopahvi, toisessa makkarissa se on päällystetty tapetinkaltaisella ja toisessa maalattu jollain kiiltävällä maalilla. Ja tokihan molemmissa huoneissa on myös repeämiä pinkopahvissa. Niin ja tietysti homma pitäisi hoitua omin voimin ja helvetin halvalla. Heh, huomaatteko miten alkaa projektia pukkaamaan mun mielessä kun olen päässyt jotenkin rähmältäni edes polvilleni. No, suunnitella saa, toteutus on eri juttu... Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Pennuilla menee paremmin, jokainen on nostanut painoa vähän, ihanaa, ei voi muuta sanoa. Ystävällä on ollut raskasta ja mä en ole oikein voinut tehdä mitään. Eilen koitin piristää sitä kun joutui lopettamaan yhden kissoistaan. Grillattiin ja vissiin onnistuin siinä kun kiitteli illalla näin "oikeesti kun sie tulit ni sie sait miut taas nauramaan tälle kaikelle. sitä ennen rupesin olee jo aika romuna"
Kai mä siis joskus onnistun.

Pitäis varmaan pysähtyä. Kuunnella itseään ja ajatuksiaan. Mulla on ollut nyt tässä viime aikoina koko
ajan jostain syystä pieni paniikki päällä. Paniikki reissusta, paniikki millon mistäkin kissasta, paniikki
taloudellisesta tilanteesta,  paniikki keittiöremppakatastrofista. Mutta jos mä pysähdyn niin mitä sitten tapahtuu?
 Nytkin aloin kirjoittamaan kun en keksinyt muutakaan tekemistä. No, olishan mulla kissanäyttelykamppeiden
pakkaamista, joudun menemään yksin kun Ystävä hoitelee mun pentuja. Mä vien sitten Ystävän kissan sinne.
Että tervetuloa vaan bongailemaan mua, heh :D.

Fani on sanonut kauheasti kauniita sanoja siitä huolimatta vaikka olenkin tylyttänyt sitä. Mä olen ihana ja kaunis
ja seksikäs ja kaikkee. Tuntuuhan tommonen hyvältä, mutta mä en kyllä ole ansainnut tommosta.

No, nyt taisi tyrehtyä tajunnanvirta, jospa leikkaisi kissalta kynnet ja pakkais ne kamat. 


Katsokaa miten ihanan siilin löysin kottikärrystä



torstai 25. heinäkuuta 2013

Auttoiko puhdistus?

Remppahomma järjestyi, kissahommat näyttäisivät järjestyvän Ystävän varaemon ansiosta, saan penskat ehkä kotiin jo sunnuntaina jos vain painot alkavat nousta ja emot ovat tyytyväisiä (kts. edellisen postauksen kommentit varaemoasiasta). Pidetään vielä kuitenkin peukkuja!

Eilen sain pinottua jopa hieman puita vajaan, vielä olisi muutamaksi päiväksi hommia. Samalla käänsin hevosenkengän parempaan asentoon

 Aiai kun on kaunista. Silmä lepää... Vielä muutama kuutio jäljellä.





Lilja oli katkennut ulkona, pelastin nuput ja pistin astiaan, hienosti aukesi, vaikka en olis uskonut. Kaunis. Lilja on yks mun lempikukista, sillä on monta merkitystä mulle.

Eilen sitten muutamassa lonkerossa jutskailin Fanin kanssa pikaviestissä. Tuli siinä sitten sanottua, että mä en valitettavasti tunne samoin kuin hän. Ja voi helvetti kun tuli paska fiilis siitä. Siinä sitten tirautin pienet itkut ja olin niin pahoillani. Oikeesti, mä yritin tuntea, mutta ei ne tunteet tule pakottamalla vaikka kuinka pinnistäis. Sen kerran kun joku musta olis tykännyt silleen aika paljonkin. Paska. Anteeks Fani. No, Fanilla on naisia joka sormelle kuiteski.

Ystävän kuollut kissa kylmälaukussa eteisessä odottamassa Eviran bussiin pääsyä huomenna. Kyllä tää meidän elämä on kovin outoa. Kuka tämmöiseen elämään haluaisikaan sotkeentua. Ei kukaan.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hengissä vielä



Eilen hymykuopparemppasähkömies kävi purkamassa kattoa ja totesi että moka oli hänen. Oli kiristänyt jonkun nippelin liian tiukalle ja se oli haljenut ja vuoto aiheutui siitä. Eli kustannuksia mulle ei tullut (iso HUH). Sai uuden kaappirungon paikalliselta toimijalta jo samana päivänä ja illalla keittiö oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Loistavasti toimittu.

Leikatulta emolta ei tule maitoa tarpeeksi ja yksi penska on täysin käsiruokinnalla Ystävällä (mä en tiedä miten mä tästä kiitollisuudenvelasta selviän). Eilen aamulla sainkin idean että haen sijoituksessa olevan emon pentuineen (jo luovutusikäisiä)  sijoituskodista ja kokeilen että suostuisikohan tämä emo ottamaan nuo vauvat hoitoonsa. Lähdin siis ajamaan 400 kilometriä töiden jälkeen, kyllä väsytti kun pääsin kymmenen jälkeen kotiin. Tänään yritetään sitä emonvaihdosprojektia kun pääsen töistä. Saa pitää peukkuja.

Aamupäivällä Tyypiltä tuli tekstiviesti "Mulla on ollu vähän ikävä sua".

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Puhdistus

Soitin tälle tuttavalleni ja hän neuvoi mitä mun pitää tehdä samalla kun hän koittaa puhdistaa. Mun piti laittaa pari kolme kynttilää palamaan, no, laitoin varmuudeksi kahdeksan. Istua selkä suorana, jalkapohjat maassa, kämmenet kattoa kohti ja hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos kunnes hän soittaa. Hän poikansa kanssa sitten koittivat puhdistaa ja mä hengittelin sillä aikaa ja keskityin.

Jossain kohtaa mulle tuli kauhea väsymys, se oli kuulemma hyvä juttu. Kävivät koko talon läpi ja näkivät miten savupiipusta poistui kaikki paha. Toivotaan että tepsi! Sanoi että kannattaa vielä laittaa merisuolaa laakeaan astiaan, se poistaa myös pahoja juttuja. Tein työtä käskettyä. Ensi viikolla saan ladattuja kiviä vielä avuksi :)



 Tästä ei voi kuin nousta ylöspäin.

Olipahan päivä

Päivitetäänpäs tuo eilinen tupariasia loppuun.

Eli keittiökatastrofista laitoin hymykuopparemppasähkömiehelle tekstarin. Sitten soittikin Ystävä ja sanoi että emon kanssa on nyt lähdettävä kyllä jonnekin päivystykseen. Kunnallinen päivystäjä ei suostunut ottamaan vastaan, joten tilannetta kartoittamaan, jonnekin oli pakko päästä. Eläinsairaalaan Hattulaan. 2,5 tuntia suuntaansa. Hain alle vuorokauden vanhat pennut Ystävältä hoitoon siksi aikaa. Pelotti että saanko mä ne pidettyä hengissä. Pennut kylmälaukussa (pysyvät siis lämpiminä siellä) ajoin vielä kauppaan ostamaan aamupalatarpeet yövieraille. Absurdia. Kaupasta tullessani hymykuopparemppasähkömies soitti ja sanoi tulevansa katsomaan tilannetta. Tulikin melkein heti kun itse olin päässyt kotiin. Siinä mä sitten "imetin" pentuja samalla kun se tutkaili tilannetta. Tuli siihen tulokseen että katon sisällä menevä vesiputki olisi vuotanut. Ei alkanut purkamaan kattoa kun mulla ne tuparitkin alkamassa puolen tunnin päästä. Tulee ensi viikolla korjaamaan. 

Emon kasvattaja kyseli fb:ssä että miten pennut voi. Pahalla hetkellä kysyi niin multa tuli semmoinen purskahdus missä pläjäytin kaikki mun katastrofit sille. Sanoi että mun epäonnen kierre on saatava katkaistua. Epäili että mun talo pitäisi puhdistaa henkisellä tasolla. Lupasi yrittää etänä sen tehdä tänään. Otan kaiken avun kyllä vastaan mitä tarjotaan. Joo, mä luulen että suurin osa teistä ajattelee että tuo on höpöhöpöä, mutta mä alan kyllä jo uskomaan vaikka mihin jos siitä on vain apua. 

No, sitten tulikin jo kohta vieraat. Jeejee, tuparit käyntiin. Savustettiin, grillattiin, mä välillä syötin pennut, juotiin, syötin pentuja, pelattiin mölkkyä, syötin pentuja, tikanheittoa. Isi toi mulle tuparilahjaksi hevosenkengän :)


Jossain vaiheessa Ystävä soitti ja kysyi että haluanko ensin kuulla hyvät vai huonot uutiset. Sanoin että ihan sama. Huonot tuli ensin. Eläinlääkärilasku oli 825 euroa. Voi jestas mikä paukku. No, hyvät uutiset oli että sieltä oli tullutkin vielä yksi elävä tyttönen. Eläinlääkäri tosin sanoi että vaikuttaa hieman huonolta kun oli ollut siellä jumissa ja oli kakkinut sikiöpussiin ja kaikkea. No, toistaiseksi on hengissä vielä. 

Talous on ihan perseellään ja kaikki voimat myös loppu. Tänään olis jaksettava siivota vielä juhlien sotkut pois kun se remppamies tulee huomenna. Emo pentuineen pitää varmaan hakea huomenna myös tänne. En mä saa niitä varmaan pidetty edes hengissä. 




lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tuparit ja siivous

Tänään olis tuparit. Olen siivoillut, tänään oli sitten keittiön vuoro, katse kiinnittyi yhden kaapin alareunaan. Mitä VITTUA (anteeks), se on turvonnut. Katse kaapin yläreunaan, turvonnut. Kattoon, ettei vaan ois sieltäkin turvonnut. Lasin takana oleva tapetti kostunut. Itku pääsi. No, ei se mitään, jatketaan hommia, tuparit tulee, ei voi nyt hajota.

Äsken soitti Ystävä, emo vuotaa, pitää lähteä päivystykseen sen kanssa. Rupesin itkemään siinäkin kohtaa.  Voisko vähän vielä koetella? Mun pitäis vetää nää tuparit niinku hajoamatta. Miten helvetissä mä sen teen? Voi vitunvitunvttu.

Nyt mä menen suihkuun, lopetan itkemisen ja lähden ostamaan viimeisiä tarvikkeita. Ei tässä oo muutakaan vaihtoehtoa .

Kaikki ketkä ajatteli että mä en pärjää tässä talossa yksin, olivat sittenkin oikeassa. En mä pärjää.


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Huh, valopilkku *kopkop*

Pennut syntyivät Ystävän hoidossa eilen, kaksi poikaa, ensinäkemältä kunnossa olevaa, ei siis ainakaan silminnähden epämuodostuneita kuin viimeksi. Toivotaan että jaksavat pysyä elämässä kiinni! Toiveissa oli kyllä tyttöjä, mutta pääasia on että tuli eläviä ja kunnossa olevia ja vielä ihan perinteisellä tyylillä ettei tarvinnyt leikata!

Toistaiseksi helpottunut olo!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ohi on - taas yksi elämä

Kissa oli jo kovin huonossa kunnossa. Heti aamusta soitin eläinlääkärille, joka sanoi että pitää soittaa kuudelta illalla uudestaan, on päivystäjänä. No, kuudelta soitin sitten, oli keikalla, lupasi soittaa kun vapautuu. Ilmeisesti kuulostin liian rauhalliselta kun kahdeksalta kun soitti "tule nyt jos se nyt on niin kiireellinen", kuulin hämmästyksen hänen äänessään kun sanoin että kun ei se enää liiku eikä syökään niin tosi hyvä kun ehtii ottamaan vastaan. "Aii se on niin huonossa kunnossa".

Ruuat jäi pöytään kun säntäsin matkaan. Kävin kokeilemassa pistolapiolla maaperää, totesin että hautaus ei mun voimilla onnistu, eli eläinlääkärin kautta tuhkaukseen. Olin ennen eläinlääkäriä paikalla ja kävelin auton ympäri ympyrää odotellessani ja itkua pidätellessäni. Sitten se tuli, hoiti homman ja se siitä. Halusi jutella kaikkea siinä toimituksen aikana. Vaikeeta oli niistää, itkeä ja keskustella samaan aikaan järkeviä, mutta kai mä onnistuin aika hyvin.

Nyt sit vaan odottelemaan seuraavaa katastrofia

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kamelin selkä katkeaa

Kissapäivitystä. Ei se patti olis mitään siinä kissassa haitannut, tai siitä eläinlääkäri ei olisi ollut huolissaan, vaan kyseessä olikin sitten tauti joka on vienyt tämän kissan molemmista pentueista yhden pennun. Ja nyt sitten vie emonkin. Viimeisin pentue on vielä kokonaisuudessaan hengissä, hieman pelottaa...

Eli mitään ei ole tehtävissä, pitäisi saada soitettua eutanasia-aika. Taas. Ei helvetti tätä mun tuuria.

Arkisempiin aiheisiin. Töissä tuuraan nyt kahta täysin erilaista tehtävää 1,5 kuukauden talossa olon jälkeen, hehheh, ei ole helppoa ei. Perästä varmaan kuuluu vielä. Parhaani yritän kuitenkin, toivottavasti riittää.

Suljin kommentointimahdollisuuden anonyymeiltä, harmittaa kun lukijoissa ja kommentoijissa on paljon myös kivoja anonyymejä, mutta mä en nyt tällä hetkellä jaksa ilkeitä kommentteja kovin hyvin. Katsotaan sitten kun henkiset voimavarat palautuu vähän.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tekstari

No niin, eilen sitten juhlatunnelmissa festareilla keksin pistää tekstarin sille yhdelle paikalliselle miehelle, jonka kanssa kirjoittelin jo ennen muuttoa tänne, eli toista vuotta sitten. No, se on aina välillä laittanut "tuuks ny"-sähköpostiviestejä, en ole vastannut kun eipä se enää oikein kiinnosta. No, eilen tapahtui muutenkin kaikkea outoa, mm.   pohdin hetken verran sitä että kannattiko erota. Voi herran jestas! Se pohdinta päättyi kyllä hyvin nopeasti.

Niin, laitoin sitten sen tekstarin "Ooks festareilla?" Vastaus "Noup, täs vieres. Kuka kysyy?"
KUKA KYSYY? Eli se oli poistanut mun numeron. No, en mä sitten viitsinyt kertoa jos toinen on kerran niin yksinkertainen ettei tajua enirosta katsoa. Koko illan pirisi puhelin, viestiä pukkasi, alkoi ottamaan päähän se jankkaaminen siitä että kuka mä olen niin lopetin sitten vastaamisen. Ei se auttanut vaan puhelin jatkoi piippamista.

"vastaa ny", "no kerro", "nii, miks et vastaa", "no kuka oot", "vastaa nyt hitto", "miks sie et perkele vastaa?", "ilkiä oot", "ole kiltti ja vastaa mulle"

Aamulla kun heräsin, oli 7 tuommoista viestiä ja 2 puhelua luurissa. 11 viestiä sen jälkeen kun lopetin vastaamasta. Creepy...

Mitä tästä opimme, pidetään ne näpit irti puhelimesta kun otetaan sitä festarijuomaa.

Festareilla oli myös se toinen paikallinen viritys, se kenen kanssa mun piti mennä treffeille metsään. Mä tunnistin sen ainakin, en tiedä tunnistiko se mua. Oli poikansa kanssa, samanlaisissa hatuissa, semmoisissa "jaakko kolmos"-hatuissa. Tuli vähän "just joo"-fiilis. Tosin niin varmaan sillekin tuli.

Joo, jospa jättäis taas nää miehet rauhaan.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Huono tuuri vaan jatkuu

Eilen bongasin mun ensimmäisen kissani kyljestä patin. Jeejee, varmaan joku syöpä. Semmoinen fiilis, että ei voi olla totta taas. Mutta kyllä se on, Ystävä sen kävi kopeloimassa myös. Lupasin viedä sen maanantaina lääkäriin kun on lomalla. Mun ensimmäinen kissa, ja tietyllä tavalla tärkeinkin. Semmoinen laumanjohtaja

Listaanpas tähän kaikki kissavastoinkäymiset vaikka nyt vain tältä alkuvuodelta ihan muistin virkistykseksi:
-jalostuksellisesti mulle arvokkaan naaraan epämuodostunut pentue ja keisarinleikkaus
-nuoren kollin napatyrä->ei voi käyttää jalostuksessa
-kasvattini kuolema perinnölliseksi katsottuun sairauteen
-naaraan kuolema parantumattomaan infektiosairauteen
-puolalaisten klamydia
-patti

Hohhoijaa, melkoinen lista. Joku voisi ihmetellä että miten viitsin yrittää edes? Niinpä! No, tuo epämuodostuneen pentueen synnyttänyt on tiineenä ja synnyttää viikon sisällä. Saa pitää peukkuja.

No, kaikesta paskasta huolimatta pidettiin kiinni suunnitelmista ja suunnattiin paikallisille festareille. Haloo Helsinki ja Michael Monroe tuli tanssittua ja tänään on kovin, kovin raihnainen olo, selkään sattuu ja lonkkaan sattuu ja jalkapohjat on ihan muussina. No, kohta käynnistyy festaripäivä nro 2.

Eiliseltä muutama kuva

Kuva ei tee oikeutta, ovat uskomattoman kauniita jalokiviä auringonpaisteessa

Olen onnistunut kasvattamaan jopa kaksi kukkaa. Aika hienoa. 

10 kuutiota odottaa puuvajaan siirtoa. Selkään sattuu pelkkä ajatus. 


Mä niin rakastan tätä näkymää mun pihalta! 

torstai 11. heinäkuuta 2013

Vastaus

"Kiitos suklaista. Toivon sulle kans kaikkee hyvää. Pitäkää hauskaa festareilla -Tyyppi"

Noin se vastas, ois ollut parempi kun ei olis vastannu ollenkaan. Pienissä kuohareissa nimittäin asiat saa suuremmat mittasuhteet kuin normaalisti ja puhelin oli vähällä lentää päin seinää. Tosin tajusin sen, että mulla ei ole varaa uuteen puhelimeen, joten jätin lennättämättä, itkin vain pikkuisen. Tuijotan tuota tekstiviestiä ja mietin, että pitäisikö vastata? EI, EI TODELLAKAAN! Ei. Eiei. Eihän?

Noin, asia lienee loppuunkäsitelty.

Joku kommentoi jotain että "never say never", kyllä mä luulen että me vielä tavataan, ei tosin pitkään, pitkään aikaan.

Mun tekis NIIIIIIIN mieli heittää tämä tyhjä kuoharilasi päin tota seinää. Mä NIIIIIIN nauttisin siitä räsähdyksestä mikä siitä syntyisi, haluaisin nähdä ne sirpaleet ptkin lattiaa,  mutta samalla mä tajuan sen, että mun olis se itse siivottava ne ja todennäköisesti satuttaisin niihin itseni. Joten mä kärsin tän ihan ilman helpotusta.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Viimeisistä viimeisin viesti

Koska yhteydenpito tyyppiin loppui niin raivolla etten saanut kaikkea sanottua niin mun oli pakko kirjottaa sille kirje. Ihan käsin, paperille.

Näin se alkoi

"Sä oot loukannu nyt mua viimeisen kerran. Mä en ota tommosta tekstiä vastaan keneltäkään, eikä kukaan ole ennen mua tahalleen noin pahasti loukanut kuin sä. Sä oot jatkanu loukkaamista vaikka sä olet nähnyt miten vaikeeta mulla on ollut."

Ja tähän se loppui

"Mä luulen että sun ja  mun on parempi olla jos mä en edes yritä olla sun ystävä, koska niin ku sä oot huomannu mä en oo siitä kovin hyvin selvinnyt, vaikka olenkin aika kovasti yrittänyt. Mutta niinkuin sä sillon jo keväällä sanoit, että jos toi on paras mihin mä pystyn ni mun pitäis lakata yrittämästä kokonaan. Totta, nyt mä sen vasta ymmärrän. 

Mä toivon ihan vilpittömästi kaikkea hyvää sun elämään, mä toivon että sä olet onnellinen, saat rakastaa täysillä ja saat asias kuntoon."

Meinasin allekirjoittaa "Rakkaudella", mutta pyyhin sen pois. Allekirjoitin vain sillä lempinimellä mitä se musta käyttää. 

Pakettiin liitin Puolasta ostetut tuliaiset, sen lempisuklaat. Sille tulee varmana paha mieli ja se on ihan oikein. Fiksummat sanoi kyllä että syö ne suklaat itse, mutta persettäni suojellakseni en syö. 

Nyt on ihan hyvä fiilis



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nyt se mua viimeisen kerran loukkasi

No niin, end of Tyyppi-Puolinainen-story. Viimeinkin. Jossain kohtaa menee se raja miten paljon paskaa mä niskaani otan ja mimmoisessa kirjallisessa muodossa. Ja mun rajan yli mentiin nyt komeasti.

Tässä parhaat palat:


  • Tyyppi: Vittu mulla palaa käämit sun kanssas!!!!! Se on sit tosiaan parempi että ei pidetä enää yhteyttä. Mä en voi millään ymmärtää tota sun asennettas!!! Olkoon sit taas vittu tosiaan!!!!

    Mä: sä osaat kyl olla kaikist parhaiten ilkein

  • Tyyppi: Kato vittu peiliin.
    Sä osaat olla kaikist parhaiten aivan kakara.

  • Mä: Anteeks, ei sun tarvii kuunnella semmosta, eikä tarvii kyl munkaan kuunnella tommosta.
Tuon keskustelun jälkeen aloin paniikinomaisesti etsimään paikkaa mistä saisin sen poistettua facebook-kavereista. Enhän mä meinannut löytää. Meni varmaan monta minuuttia kun mä kädet täristen ja kyyneleet silmissä ja räkä valuen etsin. Löysinhän mä sen vihdoin. Ja poistin. Ja estin. Ja itkin. Ja itken.

Siinä on kyllä semmoinen mies mitä en tule kaipaamaan. Paitsi että tulen. Aika paljonkin. Helvetinperkele.

Se vaan on niin, että mulle EI puhuta tolleen. Ei TODELLAKAAN!

PISTE!!!


Ja koska mul on nyt tarve avautua niin jatkan tätä postausta viru valgee-pepsimaxini kanssa (puolet ja puolet, pahaa, yks kahvikupillinen vain). Mul on nyt vähän semmonen breakdown-fiilis. Äsken kun hapuilin pimeässä nenäliinaa sängyltä niin jotain kovaa lennähti nenäliinan mukana mun kaula-aukosta sisälle. Ja kun mä tiedän, että mun sängyssä ei ole mitään kovaa niin se oli joku elukka. Ja mä en pärjää niitten kanssa. No, kauhoin sen sieltä paniikkipikavauhtia ulos, jonnekin se hävis. Kohta näinkin semmoisen kämmenen kokoisen koppakuoriaisen mönkivän sängyllä. Mumisin (mahdollisimman hiljaa, ettei lapset luule että mutsi on seonnut) että nyt sä kuolet, inisin ja yökkäilin kun rusensin sen nenäliinalla säpäleiksi. Ja sen kun olin saanut terminoitua niin mitä sitten? No, semmonen jalkapallon kokoinen pitkäkoipihyttynen. Mä en pysty asumaan täällä elukoitten keskellä yksin. Mä tarviin nyt jonkun joka pitää musta huolta ja tappaa kaikki örkit että mä saan rauhassa nukkua. Ei musta oo tähän enää. Mut on lyöty.

Heii me leivotaan!

Eilen oli se päivä kun kaivoin monitoimikoneen naftaliinistä ja leivoin pullaa. Edellisestä kerrasta olikin varmaan pari vuotta aikaa. Niin se aika vain on rientänyt. Niin kuin jossain vaiheessa kirjoitinkin niin eipä ole eron jälkeen juuri tullut leivoskeltua. Edellinen keittiö ei juurikaan siihen inspiroinut. Mutta nyt se tapahtui :). Vermeet kaupasta ja kotiin. Tajusin, että prkl, ei mulla ole kaulinta. Lähetin kuopuksen kaulinostoksille, koska halusin korvapuusteja. Onneksi paikallisesta s-marketista se kaulin löytyi.

Taikina pyörähti koneessa ja tajusin että multahan puuttuu myös pullasuti ja raesokeri. Värkkäsin korvapuustit kohoamaan ja hurautin kauppaan, en mä kehdannut lasta enää pistää polkemaan :). Ja pullat valmistuivat. Tuli kovin kovin kauniita, katsokaa vaikka. Syytetään ukkosta vaikka kun kohosivat ja lätsähtivät tuolleen oudosti. Repesin kun nämä tulivat uunista :D


No, oli niissä onneksi edustusyksilöitäkin niin valkkasin kauneimmat ja hurautettiin Ystävälle iltakahville. Kyllä mä ajattelin että oli niiiin oikee veto kuitenkin muuttaa tänne Ystävän lähelle. Mun elämä ois niin paljon ankeampaa jos olisin jäänyt sinne mistä lähdin. Olen kotiutunut/kotiutumassa tänne, alkaa olemaan tuttuja joita moikata esim.  kaupassa, naapurin maajussi vilkutti ohi ajaessani. Kyllä tästä mun koti tuli :)



Kielimuuria tosin on jonkin verran. Töissä kun olen asiakaspalvelutehtävissä nyt niin se korostuu kun en aina oikein tahdo ymmärtää mitä ne asiakkaat mulle puhuu :D. Perjantainakin yksi oli tuomassa "telakkaa", ajattelin että tietysti semmoinen läppärin telakka. Mikähän siinä muuten on, että ihmiset ei osaa avata sitä suutaan kun puhuvat?  Toistin sitten tämän telakka-sanan ja kävi sitten ilmi että kyse olikin telkasta, eli televisiosta. Nooo, asia tuli selväksi ja homma hoitui. Ja mua nauratti taas tämä kielimuuri. Ei varmaan jäänyt ainoaksi väärinkäsitykseksi. 

Vissiin treffitkin tässä lähitulevaisuudessa tulossa, paikkana metsä! Voi helevattu. Ei mulla ole mitään metsätreffivaatteita, huoh. Sitäpaitsi mulla on ongelma metsäörkkien kanssa, eli joudun ensinnäkin kyllästämään itseni myrkyllä ja varmaan ottamaan semmoisen kaasulla toimivan hyttyskarkotinvehkeen mukaan varmuusvälineeksi. 

No, siitä sitten myöhemmin jos treffit realisoituu. 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mua ottaa niin paljon päähän että räjähdän kappaleiksi

Toin siis kissoja Puolasta. Hyvässä uskossa (olen kyllä edelleen hyvässä uskossa). Long story short, niillä on klamydia. Onneksi ovat olleet eristyksissä, ettei koko lauma ole sairastunut.

Ystävä nauroi mulle kun kerroin teoriani että miksi se olisi ilmennyt vasta nyt ja miksi kasvattaja ei sitä välttämättä olisi tajunnut. Mä olen sinisilmäinen kuulemma. No helvetti, ehkä mä sit olen, mutta mielummin olen sinisilmäinen kuin epäilen kaikkea ja kaikkia. Mahtaa sekin olla raskasta. No, nää olikin sitten viimeiset kissat mitkä ikinä perkelesaatanavittu meinaan hommata. On tuo klamydia hoidettavissa onneksi. Mä en tykkää siitä, että mulle nauretaan tolleen, varsinkin kun tässä on mennyt kissa-asioissa jo pidempään päin vittua. Pahoittelen kielenkäyttöäni.

Mä olen niiin vittuuntunut että kohta räjähdän. Mun silmiäkin kutittaa, varmaan oon itekin saanut sitten sen. Tietysti. Niin.


maanantai 1. heinäkuuta 2013

10 syytä miksi haluan blogin

Kuopus keksi että hän haluaa perustaa blogin. En ymmärrä mistä 10-v:n päähän voi tuommoinen pälkähtää. Mä en todellakaan ole puhunut mistään blogiasioista. Liekö bloggaaminen sitten in? En tiedä.

No, joka tapauksessa lupaa ei hellinnyt.

Sitten tuli kirjallinen anomus jonka otsikkona oli: 10 syytä miksi haluan blogin

1. Sitä voi tehdä kun on tylsää (totta)
2. Sinne voi kertoa mitä on tehnyt (totta)
3. Sinne voisi tehdä mitä vain
4. En tekisi siellä mitään tyhmää
5. En laita omia kuvia sinne (hyvä!)
6. En levitä sitä koko maapalloon
7. En tee sinne videoita (hitto, osaako ne ton ikäisinä tehdä videoita blogiin?)
8. Siitä voisi oppia (ehkä) hieman.
9. Sinne voi kertoa kaikkea
10. Sinne voi kertoa mitä on tehnyt (kohta 11 tuli vissiin sen takia kun tämä ajatelma tuli tuplana)
11. Siinä tulisi kirjallisuutta

Hyvät ja kohtalaisen todenperäiset perustelut. Mutta ei, eieiei!

EI!


Matkaraportti

Edellisen postauksen kommenteissa olikin Fanin versio matkasta, tässä tulee mun versio.

Aloitetaan vaikkapa jo torstailta, Fani ilmoitti että hänellä ei sitten muuten ole passia mukana kun se on kotona eikä ehdi sitä hakea. Ajatteli päästä ajokortilla matkaan. Just joo. Mä kyllä tiedotin sille hyvinkin selkeästi, että ei tule ajokortilla pääsemään matkaan, mutta sitä mieltä oli, että pääsee kyllä. No, mä aloin valmistautumaan sitten reissuun yksin kun olin varma, ettei tule pääsemään koneeseen. Mitä ilmeisimmin mun tiukkasanaiset mielipiteet alkoivat sen verran kuumottamaan, että järkkäsi sitten passilleen bussikyydin Helsinki-Vantaalle. Ja niinhän siinä kävi, että passia tarvittiin ja aika hemmetin monessa kohtaa. Told you so!

No, pääsin kentälle, istuin odottelemaan terminaalin penkille. Fani pyyhkäisi jonkun naisen kanssa kikatellen ohitse. Okeeeei, lennossa naisenvaihto, asiaa, eihän siinä mitään sitten. Seurailin tilannetta, Fani meni ulos ja kiihkeästi rämpytti puhelintaan pitkän tovin. No, sitten soikin puhelin jossain vaiheessa ja Fani soitti. Kerroin näkeväni sen koko ajan ja leikittiin siinä sitten hetki kuurupiiloa, mutta kyllähän se mut sitten löysi. Ja eikun matkaan. Passia tarvittiin hyvinkin pian jo Helsingin päässä.

Helsingissä bongattiin jo boarding passista että mun matkalaukku onkin menossa suoraan määränpäähän, hienoa, ei vaihtovaatteita eikä suihkukamoja Varsovassa siis. No, yksi yö menee vaikka ilmankin. Mä olen nyt käynyt kaksi kertaa Varsovassa näkemättä kaupungista mitään. Eka kerta oli työmatka. Ehkä mun vielä joskus pitää mennä sinne ihan oikeasti.

Aamulla aikainen herätys ja lento määränpäähän. Kone oli pelottava



Hotellille kyselemään että josko mahdollisesti päästäisiin jo huoneeseen. No, upgradettiin huoneeseen hieman enemmän luxusta ja saatiin huone käyttöön. Sänkykin oli niin iso että siinä olisi nukkunut vaikka miten päin.


Niin kuin näkyy, jouduin komentamaan Fania jo tässä vaiheessa matkaa. Jo oli päiväunia vetelemässä, mutta kiltisti nousi kuvausten ajaksi pois. Pääsin vihdoin suihkuun ja sain puhtaat vaatteet päälle. Ja eikun kaupungille! Rakkolaastarit jalkaan siis ja menoksi :). Aamupalan kautta jokiristeilylle.


Siinä tulikin jo istuttua melkein tunti, joten eikun jalkaa toisen eteen ja Japanilaista puutarhaa etsimään. Sitä saatiinkin etsiskellä tovi ja kilometri toisensa jälkeen (okei, mun idea oli kävellä). Siinä matkan varrella kävi hyvinkin selväksi, että Fania ei ole siunattu kartanlukutaidolla ja käveltiin sitten lenkkiä toisen perään. Voihan se tietysti olla, että hän oli niin häikäistynyt ihanasta seurasta, että pasmat oli sen takia sekaisin. En mä vaan voi sille mitään kun olen niin ihana *syvä huokaus*

No, löytyihän se sitten, juuri kun alkoi pinna jo melkein palamaan

Iiisoja fisuja




Puutarha kun oli löydetty ja nähty, oli jalat sen verran muussina, että suunnattiin kenkien vaihtoon hotellille, taksilla. Fanin tarvitsi saada TAAS päiväunet ja mä hörpinkin siinä sillä aikaa sitten minibaarin antimia. No, heräsihän se sitten ja päästiin vanhaan kaupunkiin syömään ja drinksuilemaan. Kaunis kaupunki, ei voi muuta sanoa. Toki tälläkin kaupungilla on se ruma neukkukuutiopuolikin.



Päivä oli pitkä ja Moetia ja mansikoita oli iltapalaksi ja olinkin sitten jo valmista kauraa nukkumaan. Sunnuntai menikin sitten tuliaisia ostellessa ja kisutkin tuli saatua ja ei kun taksilla kentälle.

Kissojen passit check iniin ja polakin naama meni ruttuun. "Nämä eivät ole sisaruksia, nämä eivät voi matkustaa samassa boksissa" Mitä V****A??? "Menkääpäs nyt siitä tonne toiselle tiskille selvittämään". Joo, mentiinhän me. Mulla verenpaine nousi ja paikat löystyi hampaissa. Eihän mulla ollut mitään dokumenttia mukana, että matkatoimiston setä oli vahvistanut, että saan kaksi kissaa samassa boksissa roudata. Olihan mulla sähkpostissa toki. Tabletti (jota en osaa käyttää) oli mukana ja koitin sillä sitten saada viestiä näkyviin, ei onnistunut, ei sitten millään. Koitin kännykällä, juuei onnistunut. Veet lenteli hampaiden välistä ja Fani pysyi turvallisen etäisyyden päässä hiljaa ja odotti koska mä räjähdän kappaleiksi. No, viimehetkillä sai järkätyä mulle spesiaalikohtelua ja pääsin lentoyhtiön naisen pöytäkoneelle ja siinä ei mennyt kuin minuutti tai pari kun tämä vahvistus oli mulla ruudulla. Ja huh, se kelpasi. Onneksi ne kriittiset sanat olivat englanniksi, jotain jupinaa aiheutti vielä se, että viesti oli suomeksi. Öh, enpäs tajunnut, että olisi pitänyt puolaksi kirjeenvaihtoa suomalaisen kanssa käydä. Saatiin kissat siis chekattua. Ja ei kun odottelemaan lentoa.

Lennot meni paljon paremmassa paniikissa kuin tullessa, ei paljoa puuttunut, että olisin itkenyt. Helvetin noloa. No, ei voi mitään, elämä on noloa joskus. Varsinkin mun elämä.

Mukava reissu vaikkakin vähän raskas. Seuraavalle reissulle lähden prkl autolla. Jos on pakko mukamas lähteä.

Hei! Pitäisköhän mun järjestää lukijamatka :D Helvetin hyvä idea!