Julkaisen tämän Tunnelukko-kirjan harjoitustyön tähän, jäänyt sekin luonnoksiin. Pitäisi jaksaa jatkaa tuota tunnelukkojen kanssa työskentelyä vielä, Kyseessä on vastuullisen aikuisen kirje sisälläni olevalle kipuilevalle lapselle.
"Hei lapsi,
olen miettinyt paljon sitä millaista sinulla oli lapsena. Koit pikkusisarustesi synnyttyä ettei sinusta välitetty. Koit olevasi vain tiellä. Yritit saada huomiota kiukuttelemalla ja epäonnistuit ja sait vain vanhempasi ärsyyntymään. Olisinpa ollut paikalla, olisin huomannut huomiontarpeesi ja huomioinut sinua. Ottanut syliin ja silittänyt ja sanonut että olen tässä ja tykkään sinusta siitä huolimatta että kiukuttelet. Olet ollut pieni ja huolehdittava, ei ole ollut reilua että sinut on jätetty oman onnesi nojaan. Olisin kysynyt koulun jälkeen että miten päivä meni ja ollut ylpeä siitä miten hienosti pärjäät. Rakentanut itsetuntoasi niin kuin vastuullisen aikuisen kuuluukin.
Teininä koit olleesi hankala, mutta niin ne teinit aina ovat ja se on ihan ok. Vastuullisen aikuisen tehtävä on sietää se ja rakastaa myös sitä kapinoivaa teiniä. Osoittaa että olet rakas vaikka oletkin hankala. Olisinpa ollut paikalla kun sinua lyötiin, revittiin hiuksista ja hakattiin päätä lattiaan. Ei niin saa lapselle tehdä. Olisin lopettanut sen ja ottanut syliin ja lohduttanut niin kuin vastuullisen aikuisen kuuluukin. Ei lasta saa lyödä. Vanhemman tehtävä on rakastaa lasta hankalinakin aikoina.
Olet minulle tärkeä ja rakastan sinua. Vaikka sinusta tuntuisikin että et kelpaisi niin kyllä sinä kelpaat. Olet juuri täydellisen hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Älä anna kenenkään saada sinua tuntemaan toisin. Suojelen sinua ja puolustan oikeuksiasi. En anna mitään pahaa tapahtua sinulle. Olet rakas.
-Aikuinen"
Tapaillaan miehen (jolla ei näköjään ole nimeä) kanssa pari kertaa viikossa ja viihdytään toistemme kanssa hyvin. Mies ei ole kovinkaan puhelias, mikä sopii mun introverttiluonteelle hyvin. Raivarimiehelle teki mieli joskus sanoa että voisko se olla hetken hiljaa kun en jaksa kuunnella koko ajan. En sanonut. Hiljaisuus tämän miehen kanssa on luontevaa ja ajan voisikin pysäyttää siihen hetkeen kun mies vetää lähelle, ottaa tiukasti kiinni ja painaa mun pään rintaansa vasten ja seistään siinä hiljaa toisen läheisyydesta nauttien. Pikkuhiljaa eteenpäin. Ei tarvitse puhua tulevaisuudesta kun just nyt on hyvä. Kovin moni mun lukuisista tunnelukoista ei aktivoidu tässä suhteessa, se on hyvä se. Tuntuu että haluaisin edetä nopeammin kuin mitä edetään, mutta tekee mulle ihan hyvää edetä vähän hitaammin, ei tässä ole mihinkään kiire, ei vaikuta että mies olisi mihinkään karkaamassa.
Esikoinen pääsi määränpäähänsä ja perhe on kuulemma tosi mukava ja jopa hauska, aivan mahtavaa! Mulla on ollut lähdön jälkeen suht levollinen olo asian suhteen. Hyvin se vuosi tulee menemään.
Tuntuu että elämässä on asiat just nyt aika hyvin :)