Lukijat

torstai 28. huhtikuuta 2016

Miksi ei?

Tänään oli tuliaisten ostelua. Heti aamusta lähdin suunnistamaan kartan ja gps:n kanssa Splitin suurimpaan ostoskeskukseen. Tallailua edes takas ja vihdoin löysin, lähempää kuin ajattelin. Ekat kolme tuliaista löysin itselleni, New Yorkerista :D. Onhan niitä kuulemma Suomessakin, mutta ei meillä päin.

Löysin mä jotain onneksi tytöillekin, ettei tarvitse tyhjin käsin kotiin mennä. Istuin rantakadulle lounasjätskille (kyllä, miksi ei lounaaksi voisi syödä jätskiä?) ja katselin merelle. Rannassa oli laiva joka kyyditsi 90 minuuttia 20 eurolla ja hintaan kuului myös viini. Laiva oli lähdössä 20 minuutin päästä. Pohdin sitä hetken, mulla oli aikaa eikä oikein mitään tekemistäkään. Ajattelin että miksi ei ja hyppäsin paattiin ja ajelin pitkin rannikkoa puolitoista tuntia ja nautiskelin viinistä.

Maihin päästyäni olinkin ihan pyörryksissä ja kipitin majapaikkaani lettupaikan kautta. Ajattelin että miksi en muka voisi syödä lettuja päivälliseksi ja ostin letut mukaan. Pyörrytyksen haihduttua käväisin vielä ostoshelvetissä ostamassa kuopukselle paidan sieltä New Yorkerista kun halvalla sai ja ilmoitti haluavansa. Nyt meillä on samanlaiset, se vaan ei tiedä sitä :D. Hotellille, suihkuun ja pakkaus olisi aloitettava.

Nyyh... Hei hei Hrvatska, I'll be back

Järkytys oli suuri kun kohtasin majapaikkani edestä päin :D. Huone on onneksi todella moderni ja juuri remontoitu. Ulkokuori on aika järkky.


 Olipahan överi-imelää




Yksin matkustava nainen

Pistänpäs vähän ajatuksia tuosta yksin matkustamisesta. Yksin matkalle lähteminen pelotti vähän, mutta pelot osoittautuivat turhiksi. Olen pärjännyt eikä kukaan ole katsonut mua sillä silmällä että olisin friikki. En ole tarvinnut "ravintolaseurakirjaa", tosin olen usein räplännyt kännykkää syödessäni (hyi, rumaa, mutta so what). Mulla on ollut eräs "ravintolaseuralainen", jolle olen asioita jakanut aina kun wifi on löytynyt. Hänestä tuskin tulee tunnistetta blogiin. Peruspessimisti ei pety.

Yksin olet oman onnesi seppä, hyvässä ja pahassa. Itse en osannut oikein kääntää kylmää sadepäivää puolelleni vaan mieli oli hetken maassa. Kukaan ei piristänyt, olinhan yksin. Itse olen saanut tehdä kaikki päätökset, pakko ei ole ollu syödä ravintolassa jos ei ole huvittanut, seurassa matkustaessa ehkä olisi ollut. Aikaa ei ole mennyt mihinkään seksihommiin, selvää ajansäästöä. Senkin ajan olen voinut kirjoittaa vaikka blogia. Sitä ei moni seurassa matkaava ehkä tekisi.

Ei tämä vaadi mielestäni sen enempää rohkeutta kuin kotimaassa yksin eläminenkään, ainakaan tässä maassa matkailu. Kukaan ei ole edes yrittänyt iskeä, johtunee suolan ja viinin turvottaneesta naamasta. Huulipunaa ei ole edes mukana, joten perusnaamalla on menty, eikä vieraisiin pöytiin ole  katseltu.  Ei tänne mitään miehiä tultu kyllä iskemäänkään. Myönnän toki hieman vahingossa tinderöineeni ja kylläpäs tulee matcheja. Ei täälläkään päin maailmaa miehet juurikaan juttuja aloita. 

Olen vetistellyt maailman kauneutta, silloin olo on tuntunut hieman yksinäiseltä. Olisin halunnut jakaa kaiken tämän kauneuden rakkaan ihmisen kanssa. Sydänsurut helpottavat, olin ansainnut tämän matkan itselleni.  Helvetin rankka viime vuosi ja tämä talvi ja kevät. Ne on takana päin ja ties mitä edessä päin.

Mitä tästä kokemuksesta olemme oppineet? Pitää tehdä asioita, jotka pelottaa ja jännittää. Siten on mahdollista kasvaa, olla sovussa itsensä kanssa, nähdä ja kokea, iloita uskaltamisesta. Luottaa siihen että elämä kantaa vaikka välillä makaisikin itsesäälissä ojan pohjalla. Ei sitä kyllä silloin jaksa luottaa kun tilanne on päällä, muistan sen hyvin. Kyllä tämä reissu mua kasvatti, loi uskoa siihen että osaan, pystyn ja pärjään myös yksin. Ja pystyn nauttimaan myös yksin.

Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Toivottavasti muistaisin nämä viisaat ajatukseni myös reissun jälkeen.




keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Krka

Tänään oli retki Krkan kansallispuistoon. Yllätyksekseni en ollutkaan ainoa yksin matkustava nainen retkellä vaan mukana oli kanadalainen tyttö, joka on myös yksin matkalla. Vähän jopa jutskailin hänen kanssaan. Puisto oli äärimmäisen kaunis. Mitkään kuvat ei tee sille oikeutta, mutta laitanpa kuvia silti. Taas ne kaikki sinisen, vihreän ja turkoosin sävyt. Ihan uskomattomia.

Reissu oli aivan mahtava, en osaa oikein muutakaan sanoa, kaikki sanat on jo käytetty. Huomenna pitäisi löytää lapsille jotain tuliaisia, eli shoppailemaan, perjantaina sitten kotiin. Tuo pullosutikukka löytyi hotellin liepeiltä, tosi hassun näköinen, ihan kuin semmoinen pullojenpesuharja :D. Tuo yksi kuva on taas panoraama, klikkailkaa auki jos haluatte katsoa isompana.







tiistai 26. huhtikuuta 2016

Takaisin Splitiin auringonpaisteessa

Heräsin Bolilla, se ainut mukana ollut pitkähihainen päällä ja jumppahousut jalassa (ainoat pitkiksi kalsareiksi laskettavat) kahden peiton alta ja palelin. Ikkunaluukkujen (semmoiset puiset, söpöt) välistä näkyi AURINKO, joten äkkiä lävet auki ja aurinkoa sisään. Mielikin valostui heti kun aurinko paistoi :).

Lähdin bussilla Supetariin, josta lähti lauttani Splitiin. Voi luoja mitkä maisemat oli matkalla! Oli pakko räpsiä kuvia bussin ikkunan läpi kun oli niiiiiiin kaunista! Pahoittelen noita heijastuksia tuossa kuvassa, ilman niitä se olisikin liian täydellinen.


Bolissa bussia odotellessa istuskelin rannassa ja katselin kiviä. Yksi puhutteli mua taas ja lähti mukaan, argh :D


Bussi meni semmoista serpenttiinitietäyli vuoren ja ai perkele että mä taas pelkäsin. Teki mieli sanoa kuskille että ei millään viittis nostaa vähän jalkaa kaasulta kun mua pelottaa niin kovasti! Tietty olin ängennyt etupenkille että varmasti näkisin hyvin kaikki rotkot. Mutta näin mä siitä kaiken sen mahtavan kauneudenkin. Ihan tuli taas tippa linssiin kun maisemia katselin. Pakko päästä vielä jonkun tärkeän ihmisen kanssa seikkailemaan Kroatiaan.

Supetarin satamasta tuo ylempi ja alempi kuva. Ihan mielettömän kaunista. Kaikki ylisanatkin loppuvat kesken. Luntakin näkyvissä.

Itsepäisenä halusin etsiä seuraavan majapaikkani jalkaisin, joten raahasin kassejani reilun puoli tuntia ympäri kaupunkia ja vihdoin ja viimein löysin kämppäni. Asunto kerrostalossa, mutta ah niin moderni, lämmin ja sänkykin on pehmeä. Olin päättänyt, että huomenna lähden retkelle, joten suuntasin sitä varaamaan. Olisin halunnut Plitvicen kansallispuistoon, mutta eipä sitä ollutkaan tarjolla, joten menen huomenna Krka kansallispuistoon. Ihan sama kunhan jotain kokee ja näkee. Kuvittelin että hotellilleni oli helppo löytää, mutta kas vain, huomasinkin olevani pahemman kerran eksyksissä. Kroatiasta löytyy myös ei niin kaunista maisemaa :D. Olin näppäränä tyttönä wifitellyt rantaravintolassa akkuni tyhjäksi, joten mulla ei ollut tiedossa edes asuntoni osoitetta. Hehheh... No, monen mutkan jälkeen onneksi löytyi. Tämä ei siis ollut se mun hotellini vaan alue jonne eksyin.


 Kävin hieromassa myös Grgur Ninskin varvasta, sen pitäisi tuoda hyvää onnea, sitä tässä vähän on tarvittaisi. Hieroin sitä siis oikein kunnolla. Mahtavan kokoinen jäbä






maanantai 25. huhtikuuta 2016

Keräilyerät

Nyt on lomainto koetuksella pahemman kerran. Jäätävän yön jälkeen pakkasin itseni lähteäkseni kiipeämään Vidova Gora-vuorelle. En löytänyt aloituspaikkaa tunnin etsiskelyn jälkeen ja tuulikin aivan järkyttävästi niin päätin tulla keräämään itseäni huoneeseen. Otin muutaman tunnin päikkärit ja uusi yritys paremman kartan kanssa. Pääsin ulko-ovelle ja tajusin että alkoi juuri satamaan. Täyskäännös ja takaisin huoneeseen kiukuttelemaan. Vaikka nyt loppuisikin tuo sade niin en taida enää ehtiä sinne perkeleen vuorelle. Olkoon sitten.

Onneksi matkatavaroihin oli eksynyt pipo (oli kameran suojukseksi tarkoitettu) niin tarkenen takki päällä ja pipo päässä täällä huoneessani.






Nyt kyllä harmittaa kun ei tullut hanskoja mukaan. Harmittaa myös että en päässyt sinne Vidova Goralle. Harmittaa myös että en ottanut oikeanlaisia vaatteita mukaan.

Eilen otin kuvaruutukopion tästä. Jotenkin iski

Koska tänään ei ole mitään erikoista reissukuulumista eikä kuvia niin tästä tuli vähän tämmöinen keräilyerät. Eilen bussissa koin ilmeisesti jonkun suuren valaistumisen (ennen kuin tuli paha olo bussissa kirjoittamisesta) ja kirjoitin tämän:


"En mä palasina oikeastaan enää ole. Muutamana isompana kappaleena vain. Nekin railot on kohta kurottu umpeen. Tekee niin hyvää olla vain itsensä kanssa, nauttia kauneudesta, huomata merkkejä, esimerkiksi kirkonkellot Hvarin satamassa (vrt. Paulo Coelhon Valon soturin alku). Tää oli niiin mulle tarkoitettu. Miten mä osasinkaan vasemmalla kädellä, ihan sama-meiningillä rakentaa mulle just oikean reissun? Ehkä ne viestit tuli jostain ilman että huomasin. Hyvä niin ja hyvä että sain ne muutettua toiminnaksi. 
Olen kuulemma rohkea. En tunne niin. Luin jostain että  "Rohkeutta ei ole se että ei pelkää vaan että pelkää ja uskaltaa silti". Kyllähän mua jännittää pärjätä yksin, mutta olenhan mä aina pärjännyt.
Kyllä mä pystyn olemaan taas onnellinen. Olen onnekas kun mulla oli mahdollisuus lähteä tälle retkelle. Tää oli niin tarkoitettu" 

Ehkä tällä huonollakin päivällä oli tarkoituksensa. 


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Sadepäivä

Sadepäivä. Nukuin tosi huonosti kun jännitin tätä päivää: mistä löydän talon isännän, löydänkö oikean bussin, ehdinkö laivaan, löydänkö satamasta seuraavan majapaikan tyypin.
Sain maksettua hotellin ja ystävällinen omistaja vei mut asemalle. Hyvä niin kun  helvetillinen ukkonen iski kun pääsin autoon. Oliskin ollut hauskaa kävellä 2 km kauheassa kelissä vetäen läpimärkää matkalaukkua. Olen löytänyt oikean bussin ja kohta lähdetään kohti satamaa. Puolet stressaavista asioista suoritettu. 

Pääsin juuri Jelsaan. Kuski huusi jotain josta oli ehkä ymmärrettävissä "port". Kaikki lähtivät bussista, joten niin tein minäkin vaikkei vettä näkynyt mailla halmeilla, taivaalta sitä tosin tuli kaatamalla. Sateenvarjo auki ja märkää lenkkaria toisen eteen. Gps ei näyttänyt apuja, joten olin ihan up yours. En löytänyt Jadrolinijan lipputiskiä enkä mitään satamarakennusta. Alkoi olemaan aika märät paikat joten päätin istahtaa kahvilaan ja kysyä samalla että mistä mahtaisin löytää lipunmyynnin. Tarjoilija ei ymmärtänyt kysymystä, mutta naapuripöydän herrasmies onneksi ymmärsi ja kertoi että tuosta lähikaupan vierestähän niitä saa. Enpä olisi tajunnut omineni. Kysyvä ei tieltä eksy. 

Mun matkalaukussa ei ole varmaan kovinkaan montaa kuivaa vaatetta enää. Kuuma suihkukin olisi aika jees. Ei tää matkanteko ole aina pelkkää auringonpaistetta. Kuinkahan pitkään yhden kahvin varjolla kehtaa istua lämpimässä? Jännä nähdä tallentuuko mun teksti ilman wifiä... Huomaan että en osaa olla tekemättä mitään, joten kirjoitan postausta. 

 

Olispa goretex-kengät. Alkaa olla sukat nimittäin aika märkänä. Jelsa on niin nähty. Mä haluan pois jo täältä. Reilu 2 tuntia bussin ja laivan välissä märkänä kuin uitettu koira niin ou jeah, kunnon lomameininkiä. 

Pääsin Boliin ja ystävällinen setä bongasi mut nopeasti palloilemasta laiturilta. Kierrätti autollaan mut kylän ympäri ja toi hotellille.   Sain olohuoneellisen huoneen merinäköalalla, 24 eur/yö, ei paha. Koska oli luvattu ukkosta niin kävin hetkeksi päikkäreille. Kun keli ei näyttänyt pahalta niin lähdin päikkäreiden jälkeen tutustumaan kuuluisaan Zlatni Ratin rantaan, jonka pää kääntyilee merivirtojen mukana vasemmalta oikealle. Istahdin rannan päätyyn katselemaan vuoristoa ja tutkailemaan kiviä. Joku ääni koitti sanoa "Puolis, et sä voi hei kerätä matkalaukullista kiviä", toinen ääni sanoi "miks en muka voi, mä voin ihan mitä tahansa!". Päätin että otan ihan vain muutaman, semmoset vain jotka puhuttelee mua. Ja ennen kuin huomasin niin housun taskut pullotti puhuttelevia kiviä, hups. Pizzalle Moby Dick-nimiseen ravintolaan, ihan vain koska nimessä oli Dick. Alkoi sataa ripotella ja nyt onkin jo kunnon myräkkä päällänsä, joten kiireen vilkkaan huoneeseen. Nyt on semmoinen olo että haluan kotiin ja lämpimään. Ei tullut kuin yksi pitkähihainen paitakaan mukaan. Yhyy.


Bolin satama

Näkymä parvekkeelta


Rannat on ihania pikkukivirantoja

Kaikki nämä sinisen ja turkoosin sävyt, ah <3

Zlatni Rat ranta

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Hvarin linna

Ukkoskuuro ja sadetta aamupäivällä, mutta yhden aikaan uskaltauduin ulos. Lähdin selvittämään huomisia bussiaikatauluja. Turisti-info oli mennyt kahdeltatoista kätevästi kiinni eikä ole huomenna auki lainkaan. Bussiasemalle siis ihmettelemään. Siellä oli kroatian kielinen aikataulu, joka oli voimassa viime vuoden loppuun. Jee. Eihän siinä sit mitään.

Päätin lähteä kiipeämään Hvarin linnalle. Aurinko paistoi hetken verran ja hiki tuli siinä kiivetessä. Etuna tänä ajankohtana matkustaessa on se, että ihmisiä ei juurikaan ole missään ja sai rauhassa ihmetellä maailman kauneutta



 Löysin linnan ja palloilin edustalla ihaillen maisemia. Oli taas niin kaunista että kyllä nyt silmä kostui ja annoin sen kostua. Hetken päästä tajusin että linnaanhan pääsee sisään pientä pääsymaksua vastaan ja niin tein. Hieman enemmän uskallusta vaati linnan vankityrmään tutustuminen, pelotti perkeleesti sinne mennä, siellähän voi olla mörköjä. No, ei ollut.



Linnalta lähdin vaeltamaan toista kautta pois, olin suht varma minne tien pitäisi mennä kun olin sitä katsellut eilen veneestä. No, matka oli yllättäen pidempi kuin ajattelin, mutta sinnikkäästi vain lenkkaria toisen eteen. Vastaan tuli tunneli. Ihan helvetin pimeä tunneli. Takas päin olisi ollut kilometrien matka ylämäkeen, joten päätin että nyt on kyllä vaan uskallettava. Voin kertoa että pelkäsin ihan helvetisti. Mitä? No pimeää ja tosiaan niitä mörköjä, jos siellä olisikin ollut joku ja ottanut kädestä kiinni. Ai hitto että että mä tosiaan pelkäsin. Kiedoin kädet ympärilleni ettei ne vaan osuisi mihinkään, koska sitten oliskin ollut sydäri lähellä.  Voin kertoa että askeleeni oli ripeä, juosta en uskaltanut koska silloin olisin päästänyt paniikin valloilleen.

Tunnelin toiseen päähän kun pääsin niin otin tämän kuvan, tuommoista röpelöä seinät. Kissa oli vastassa tunnelin suulla ja sanoin sille että kiitos kun et tullut vastaan tunnelissa (meinaan koko ajan kirjoittaa luola, siltä se tuntui)


Tuli tänään siis tehtyä useampikin pelottava asia. Selvisin kun pakotin itseni. Olenko nyt rohkeampi? Ehkä, tai sitten en.

Harjottelin kamerallani panoraamakuvausta, ei se tässä blogikoossa taida miltään näyttää, mutta tulipahan leikittyä :).

Pääsin vihdoin hotellille ja jatkoin bussiasian selvittelyä. Ystävällinen setä seuraavalta majapaikaltani kyseli että milloin olisin mahdollisesti tulossa, jotta hän voi tulla vastaan satamaan! 24 euroa/ yö ja jäbä tulee mua vastaan! Vastasin että vielä on vähän hakusessa tuo bussihommeli että tulisin kyllä yhden lautalla jos vain pääsen Jelsaan ajoissa. Sain vastauksen että Hvarista lähtee bussi Jelsaan 9:45, eli sillä pääsen. Enpä ole yhtä hyvää palvelua kyllä ihan hetkeen saanut! Kyllä on hyvä fiilis :).

Jospa ottaisi palaneen (joo, pilvistä, en katsonut aiheelliseksi vedellä rasvaa) naamansa ja lähtisi iltaviinille kylille. Pitäisi vielä keksiä että miten saan tämän huoneeni maksettua kun omistajia en ole nähnyt sitten saapumiseni

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Saaristoretki

Tänään heräsin lintujen raivokkaaseen karjuntaan ennen auringonnousua. Väkisin jatkoin unia ja heräsin kellon soittoon. Keitin kahvit jostain oudosta kahvista ja fiilispohjalta ostettua maitoa sekaan. Toivoin että purkissa oli maitoa eikä jotain muuta, kieli ei oikein ollut hallussa. Osuin onneksi oikeaan. Käsivaralla mittasin kahvit ja onneksi tuli juotavaa :).

Iholääkkeen aiheuttama ihottuma on poistunut kun olen saanut aurinkoa, aivan mahtavaa :).Kaksi päivää ja karmaisevan näköinen iho on kuin vauvan peppu. Tosin se alkuperäinen ongelma on edelleen voimassa, tuo ihottuma oli vain sivuvaikutus. 

Istun rantakalliolla ja juttelen ravun kanssa.  En tiedä elääkö se, mutta hyvä on kuuntelemaan. Yritin äsken löytää  vesitaksia  mennäkseni läheisille  saarille  mutta en löytänyt. Aiemmin yritin lähteä päiväretkelle  mutta ryhmän minimikoko ei täyttynyt eikä kelikään  kuulemma antanut  myöten. Nyt kelailen  että mitä teen ja puhun ravulle.   



Vähän myöhemmin samana päivänä:  vaelsin takaisin kaupunkiin ja jäin tutkimaan jonkun retkitarjoajan mainoskylttiä.  Sieltä tulikin  ystävällinen nainen  mua jututtamaan ja kerroin haluavani jonnekin retkelle NYT! Täti järkkäsi mulle  retken Pakleni -saariston lähimmälle saarelle, jolla ei kuulemma  ole palveluita  mutta jos mua ei pelota niin hyvä. Sanoin että ei pelota että antaa mennä vaan. Täti käski mut kauppaan ostamaan eväät ja sitten mentiin. 

Paattini  lähdön aika kun tuli niin kuskini kysyi että haittaako jos  pari muutakin tukee mukaan ja mennäänkin eri reittiä. No ei todellakaan haitannut! Sain paremman retken samaan hintaan eikä tarvinnut olla yksin kuljettajan kanssa.  Matkalla oli 2 mua nuorempaa tyttöä Alankomaista.  Ihan kiva kun ei tarvinnut olla yksin. Uskomattomia  maisemia jälleen kerran.  Melkein teki mieli taas tirauttaa  muutamat kyyneleet mutta en tirauttanut.  

Ajeltiin Palmizana-saarelle, jossa vietettiin reilu tunti aurinkoa ottaen ja maisemia katsellen. Kyllähän ne taas sykähdytti, ei voi muuta sanoa. Monien metrien kokoisia kaktuspuita, ihan huikeaa kasvillisuuttakin.


 
 Palmizanan jälkeen suuntasimme Jerolim-saarelle, jossa on nudistiranta. Harmiksemme saari oli vielä suljettu, eli emme nähneet alastomuutta. Vaelsimme hetken autiolla saarella, jotenkin karun aavemaista, mutta hienoa.

 Jerolimin satamassa Ricky-veneemme olikin jo valmiina teleporttaamaan meidät takaisin Hvariin. Kiva muutaman tunnin retki, just mitä tarvitsin. Olin vähällä jo iltapäivästä luovuttaa ja tulla hotellille mököttämään. Onneksi en niin tehnyt.

Illalla löysin vielä timanttipuun kauppareissulla :). Jäänyt ilmeisesti joku blingbling-asetus kameraan päälle. Kivoja kuvia tulee silläkin :D



Täällä jos ei sisäiset ruhjeet ja mustelmat parane niin ei sitten missään. Hyvä kun lähdin :). Hyvä minä! Ihan pientä kinaa vasta ollut itseni kanssa siitä että lähdenkö hotellille vai yritänkö keksiä tekemistä, mutta onneksi siitäkin kinasta selvittiin ehjin nahoin. Piti vähän potkia persuksille. 

Huomenna pitäisikin selvitellä, että miten pääsen seuraavaan paikkaan. Se onkin vähän konstikkaampi juttu...

torstai 21. huhtikuuta 2016

Hvar

Yllättävän hyvin tuli nukuttua kovalla sängyllä (voi lonkkaparkoja) ja äänieristämättömässä huoneessa. Väsymys oli ilmeisestikin aikamoinen!

Heti aamusta lähdin satamaan ostamaan lippua Hvarin laivalle, join siinä aamukahvit samalla istuskellen rantakadulla. Pieni kyynel meinasi tirahtaa kun oli niin kaunista, eikä ketään kenen kanssa sitä jakaa. Keräsin itseni ja lähdin kävelemään ympäri kaupunkia. Löysinkin torin jota pitkin tallailin, ostin kesän ensimmäiset mansikat ja söin niitä puistossa. Poikkesin vaatekauppaan ja ostin kesätunikan, olin ylpeä itsestäni kun ei kaverin kanssa olisi tullut varmaankaan poikettua typötyhjään vaatekauppaan.

Multa kysyttiin tänään että onko täällä niinku oikeesti kivaa. Kaikkeahan voi esittää esim. Facebookissa, niinhän moni tuppaakin tekevän. Vastasin että kyllä mä luulen että mulla on oikeasti kivaa. Aika ajoin iskee haikeus siitä, ettei ole ketään kenen kanssa jakaa tämä kaikki kauneus, mutta mä ajattelen että jaan sen nyt teidän kanssanne. Te tajuatte enemmän kuin moni mun oikean elämän ystävistä.

Takaisin asiaan. Eli seilasin Splitistä Hvarin saarelle katamaraanilla. Laivasta päästyäni käynnistin gps:n ja koitin saada selville, että missä olen ja minne olen menossa. Selvisihän se ja totesin että tällä kertaa on turha yrittää kävellen. Hetken taaperrettuani löysin taksin ja hurautin majapaikkaani. Hetken pihalla palloiltuani kiva kielitaidoton setä tuli mut noutamaan. Kyseessä ei ollut tälläkään kertaa hotelli vaan "apartamani", yksityisomisteinen muutamien huoneistojen kokoinen majoitus. Tällä kertaa olin investoinut vähän enemmän ja majoitun pehmeäsänkyisessä ja merinäköalalla olevassa huoneessa, lonkat kiittää ja sielu myös :)

Lähdin kävelemään hotelliltani keskustaan, parikymmentä minuuttia rantakatua pitkin. Pysähtelin vähän väliä kuvaamaan ja haukkomaan henkeäni kauniiden maisemien edessä. Aivan uskomattoman kaunista! En muista että olisin kauniimmassa paikassa koskaan ollut! Vesi on uskomattoman kirkasta ja maisemat uskomattoman kauniita

Pääsin testaamaan kamerani kuvauskykyä vedenpinnan alla kun löysin merisiilejä :). Haastavaa oli toikkaroida rantakalliolla ja kuvata käsi veden alla. Tätäkään en olisi tehnyt ehkä seurassa :D.

Muutama kuva tältä päivältä, olkaa hyvä :)









keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Olen hengissä

Olen laskeutunut ensimmäiseen päämäärääni. Koneen vaihto oli Lontoossa, siellä meni muutaman tunti. Ensimmäinen lento meni multa hyvin vaikka onkin aikamoinen lentopelko. Olin ihan ylpeä itsestäni. Beetasalpaajat kyllä vähän jeesas. Mutta se toinen lento, voi jessus. Ilmakuoppia, tärinää, vapinaa. Mä koitin olla ihmisiksi ja eft-naputtelin itseäni että sain ajatukset muualle lähestyvästä kuolemasta. Kone rysähti alas kai sen verran hallitusti että jäätiin henkiin. Puristin silmiä kiinni ja rummutin solisluupistettä omasta mielestäni huomaamatta. Huomaamattomampaa se ainakin oli kuin jos olisin ruvennut itkemään ja hyperventiloimaan. Melkein itku tuli kun oltiin maassa. Ehkä ne ympäröivät vuoret vaikuttaa siihen että meno oli niin pelottavaa ja laskeutuminen kamala.

Vaelsin 24 euron majapaikkaani ja löysin kuin ihmeen kautta perille. Hintalaatusuhde on kohdallaan. Sänky on kova ja naapurin puhe kuuluu (sattuipa suomalaiset naapurit), mutta tässä ei olla kuin tämä yksi yö. Huomenna uusi suunta.

Ihan poikki kun neljältä herännyt, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.