Lukijat

torstai 28. helmikuuta 2013

Haastateltu

No niin, haastattelussa käyty. 15 minuuttia kesti, tuon saman olis voinut tietty puhelimessakin hoitaa, mutta kai ne haluu nähdä ihmisen face to face. Ei se mikään haastattelu oikein ollut, mun lähettämien tietojen vahvistus enemmänkin. Ja sitä varten ajoin 2 tuntia. Ou jee.

Kyllä mä sen käsityksen sain, että annoin semmoisen kuvan että olisin aika vahvoilla. Onhan mulla kokemusta   kai siitä työstä ja olen valmis tommoiseen pätkään huonoilla työehdoilla, heh. Olen tietty ainut hakija.

Petyin firman toimialaan sekä siihen, että kyseessä olikin määräaikainen vuokratyöpaikka, ilmoituksesta sai toisen käsityksen. Mutta ehkä mä otan sen paikan jos sen saan siihen hintaan mitä pyysin. Epäilen kyllä. Viikkoon 11 mennessä päättävät jatkohaastatteluun pääsevät. Odotellaan siis.

Nyt on takki ihan tyhjä.  Mutta siivota pitää, tytöt tulee huomenna.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Työhaastatteluun! Pitää löytää Kokonainen

Työhaastattelua pukkaa. Rekryfirma haastettelee, mutta käsittääkseni suorarekrytointi yritykseen. Ihan toimistotyötäkin olisi, simppeliä kuin mikä, just mulle sopivaa varmaan, olenhan simppeli ihminen. Työmatkaa kyllä 50 kilsaa, mutta se ei nyt haittaa. Onhan tuota pidempääkin matkaa tullut ajeltua. Huomenna haastatteluun eikä mulla ei ole mitään päällepantavaa! Voi eiii!!! Ja haastattelu alkaa kolmelta, eli pitäis kahdelta lähteä, eli keksiä joku fiksu tekosyy.

Pitää saada Puolinainen karistettua ja vedettävä Kokonainen kehiin. Mitähän siitäkin tulee. Viimeksi kun työhaastattelussa olen ollut syksyllä, löysin kyllä Kokonaisen ajoissa paikalle ja sain paikan (mikä sitten osoittautui paskaksi).

Mutta saa pitää peukkuja  huomenna kolmen aikaan!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Työpäivä saikun jälkeen

Eka työpäivä saikun jälkeen. Kun istuin autoon, tuli tämä biisi, kolahtaa aika täysillä


No, kolmen kilsan työmatkan aikana ehti tulla vielä "radioennustus" (radioennustuksia tehtiin elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto, käytiin Tyypin kanssa katsomassa lauantaina) "Huonoihin työpaikkoihin ei kannata mennä. Jos olet menossa huonoon työpaikkaan, käänny ympäri". Teki mieli, täysillä. Mutta en kääntynyt.

Ihan ok meni kuitenkin. Olivat muuttaneet viikonlopun aikana, eli meni tavaroita purkaessa. Yksi osakas tuli jotain lässyttämään ja silittelemään mua, hyiii! Epäasiallista, en tykännyt. No okei, ihan huomaavaista varmaan joistain, mutta en mä oikein välitä naisten välisestä hiplaamisesta työpaikalla.

Kukaan ei puhunut mun työjutuista mitään. Koneet saatiin toimimaan jossain vaiheessa päivää, mutta en uskaltanut avata sähköpostia. Eli mulla ei ole vielä mitään hajua mitkä työt on myöhässä ja miten paljon. Pelottaa huomenna avata sähköposti, totuus paljastuu.

Asia kerrallaan kai...

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jotain on ehkä loppunut

Tyyppi, voi Tyyppi... Kutsui mut eilen luokseen kolmen kuukauden tauon jälkeen. Oli krapulassa, tietty, oltiinhan me skypeilty ja nautiskeltu alkoholia koko edellinen yö yhdessä. No, ihan kivaa oli, mutta joku siitä puuttuu. Enää en ole semmoista eläimellistä intohimoa kuin joskus. Ehkä kun meillä kummallakaan ei ole ihan kaikki muumit laaksossa.

Olin Tyypin luona kolmelta iltapäivällä ja vasta puoli kaksi yöllä päästiin lähikontaktiin. Tuntui jotenkin, että sitä ei niin huvittanut. Hyvä etten itkua tirauttanut kun rupesi näyttämään sitä, että me käydään oikeesti nukkumaan ja vain tosiaan nukkumaan. Mutta jotain siitä kyllä puuttui. Höh :(. Jos mä vaan nyt pystyisin muistamaan tämän asian. Siksi mä tämän tänne kirjoitankin, etten kohta jossain ikävissäni ala muistelemaan jotain muuta kuin mitä se on. Pöh.

Mutta silti musta on ihanaa kun mun paita tuoksuu Tyypiltä. Yöllä heräsin sen kainalosta ja haistelin sitä salaa :). Joo, me naiset ollaan tämmöisiä. Näillä mennään taas sitten ties kuin monta kuukautta...

Huomenna töihin, ahdistaa.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Työnhakua

Työnhaku nykyaikana onkin aika hemmetin vaativaa ja aikaa vievää! Otetaan esimerkiksi vaikka S-ryhmä. Jos haluat hakea sinne vaikka toimistohommiin, päivittäistavarakauppaan tai huoltsikkahommiin niin saat täyttää kolme kappaletta samanlaisia hakemuksia. Nettihakemuksia, helvetin pitkiä. Tuskastuttavaa! Eihän siinä mitään jos voisi ottaa edellisen vaikka pohjaksi, mutta arvatkaa voiko? Juuei.

No niin, sitten on extrausfirma. Nettihakemus, totta kai (mihin kirjaillaan cv:stä kaikki kohdat ja sen jälkeen haluavat sen cv:n vielä liitteeksi), kuva ois kiva kanssa ja pisteenä i:n päälle voit sähköisen hakemuksen lisäksi tehdä myös videohakemuksen! Voi tsiisus! Pärstäkerroin rulaa. Kieli ruskeena pitäis lässyttää paskaa vielä jollekin videolle. Juu ei, päätin, että mulla ei ole semmoseen teknisiä valmiuksia ja kerroinkin sen heille hakemuksessani. Menen oikein mielelläni kertomaan itsestäni lisää paikan päälle. Mutta en mä taida olla kelvollinen. Liian vanha varmaan. Ja "ylikokemustakin". Ei mulla ylikoulutusta kassalla istumiseen merkonomin papereilla olis. Perkele, kiperä tilanne kohta!

Kyllä tää tästä lähtee :). Aurinkokin paistaa. Jos jaksais kohta vaikka pukea ja hakea puita.


Ex on hukannut huumorintajunsa

Mua vähän hävettää tunnustaa. Mutta koska tää on mun terapiablogi niin tunnustan tänne hävettäviäkin juttuja ja mä toivon että ette olis kauhean ankaria mulle nyt. Mä tiedän, että mokasin.

No, eilen exä tuli hakemaan tyttöjä. Mun isä tuli kahville samaan aikaan, eli tarjosin sitten exällekin kahvit siinä samalla. Sillä oli rengas puhjennut matkan varrella ja mun isä oli auttanut sitä sen kanssa. No, ex joi kahvit ja kantoi jotain mun pussukoita vielä autostaan (en tiedä onko siellä the pentikin kaitaliina vai ei) ja lähtivät ajelemaan. No, mä sain kaikkien kuningasideoitten kuningasidean. Mä olen aika huumorintajuinen tyyppi, ex oli kanssa joskus. Mutta mitä ilmeisimmin se on onnistunut sen karistamaan tässä matkan varrella. Niin, se kuningasidea. Eiih, mä en kehtais millään tunnustaa. Joo, kyllä se on nyt vain tunnustettava. Mä kirjotin sen fb-seinälle näin "Kiva kun kävit päiväkahvilla, harmi kun se kumi puhkesi". Joo, noin mä kirjotin. Mun mielestä se oli hirveän hauska veto sillä hetkellä. Exällä ei ole kauheasti fb-kavereita ja mä tunnen suurimman osan kuitenkin. Mitään työhön liittyviä sillä ei ole. Eli ei nyt mitään semmosta katastrofia tapahtunut. Mun mielestä. Mutta ex poisti mut kavereistaan ja esti mut kaupan päälle. Se vissiin vähän suuttui.

Jos mä vetoaisin siihen, että mun lääkitys ei ollut kunnossa? Tottahan se oli. En ollut ottanut mitään bentsodiatsepiineja, en alkoholia en mitään. Enkä mä ole ehkä ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Äh, turha selittää, kyllä mä tiesin mitä mä tein.

Illalla tuli sitten vähän morkkis ja meinasi iskeä aika helvetin paha olo. En oikein osannut sanoa että oliko se fyysinen vai psyykkinen, mutta loppujenlopuksi tulin siihen tulokseen että se oli psyykkinen. Oksetti ja pyörrytti ja tuntui että happi loppui.

Ei voi muuta kuin sanoa että "Hyvä Puolinainen, hyvä! Hyvin sä vedät" (sanoisi Terapiamies sarkastisesti)

Aamulla kun koitin heräillä niin Ystävän kanssa kirjoittelin heräämisvaikeudesta. Ystävä heitti "voi tuota sun elämän sietämätöntä keveyttä". Jooh, sitähän tää on. Sietämättömän kevyttä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Voiko se olla NÄIN tyhmä?

Kuopus soitteli iskälle hyvät yöt niinkuin normaalisti, makkarissa omassa rauhassa, eli mä en kuullut. Tuli sanomaan puhelun jälkeen mulle iloissaan, että menevät tiistaina laivalle! Jeee! Mä siinä sitten iloitsin lapsen kanssa ja samalla ajattelin että wtf nyt taas!!!! Oltiin sovittu, että isäni vie lapset kotiin tiistai-iltana kun tulee töistä täältä mun kulmilta. Exä oli tästä myös tietoinen. Kysyin sitten lapselta että monelta laiva lähtee ja totesin mielessäni, että suunnitelma nyt kusee pahasti ja verenpaine alkoi nousemaan. Lapset meni nukkumaan ja otin puhelun exälle. Keskityin aivan järjettömästi siihen, että en kiroillut enkä korottanut ääntäni. Hampaiden paikat on kyllä varmaan taas löysemmällä.

No, exä sitten puolusteli, että kyllähän mä saan tyttöjen kautta tietää! Siinä kohtaa meinas volymet karata, mutta sain ne kuriin ja sanoin korostetun rauhallisesti ettei se VOI tyttöjen kautta viestiä mulle, että tämmöiset asiat hoidetaan ihan aikuisten kesken ja jos tilanteet muuttuu niin SUORAAN mulle tieto. Ihan suotavaa munkin tietää että monelta tytöt on lähdössä, eli monelta pitää olla kotona! Jotain se koitti mutista, mutta kun kysyin (edelleen korostetun rauhallisesti), että onko se ymmärtänyt, että lasten asioista viestitään suoraan mulle niin sanoi laittavansa vastaisuudessa vaikka viestiä. Siis oikeesti, voiko se olla noin TYHMÄ? Reppana on ihan kahden naisen "loukussa", eikä oikein osaa toimia siinä tilassa. Mutta ei se ole mun vika, että on itsensä tohon tilanteeseen saattanut :). Tossun alta tossun alle.

En ole enää tervetullut lasteni kotiin

Exä laittoi viestiä että onko mulla nyt kaikki tavarat sieltä kämpästä mitä haluan, kun Vosu ei halua että käyn sisällä enää pyörimässä. Kun omistaa kuitenkin nyt puolet talosta niin pakko sen toivetta on kunnioittaa. Loks, sanoi mun leuka ja kyyneleet valahti poskille. Tää lähti nyt vissiin siitä, että hyvää hyvyyttäni ajoin perjantaina 4 tuntia hakeakseni lapset, jotta saivat sukset mukaan, eikä niitä tarvinnut kuljettaa junassa. Joo, kävin toki sisällä, exä avasi oven ja oli koko ajan läsnä. Kävin tyttöjen huoneissa, halusivat näyttää uudet sängyt, jotka Vosulta olivat saaneet. Kehuin toki hienoiksi. Kävin pissallakin kun oli hätä. Ja sitten lähdettiin. Mitään tupatarkastusta en tehnyt ja visiitti kesti maksimissaan 15 minuuttia. Viimeksi olin käynyt varmaan joskus ennen joulua, eli mistään alituisesta ravaamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

No, kunnioitetaan sitten. En ole tervetullut. Got it. Mä olen ilmeisen suuri uhka. Miksi exällä ja mulla ei saisi olla hyvät välit?

Tuli sitten pienehkö riita pentikin kaitaliinasta, tsiisus sentään. No, pitäkööt liinan, lähetän siihen sopivat tabletit tuparilahjana nuorelle parille.

Pienen hetken verran ajattelin, että soitan Vosulle, mutta järki voitti ja jätin väliin.

Mutta olen järkyttynyt ja surullinen tuosta että mä en saa edes lasteni kotona käydä, edes sovitusti. Mutta kunnioitetaan uuden rouvan tahtoa.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Ulkoiltu on

Nukuin kymmeneen, ilmeisesti kroppa tietää että on viikonloppu ja saa nukkua. Lapset tulivat eilen, lähtevät tiistaina.

Aamulla Ystävä pisti pikaviestiä, että lähdetäänkö hänen mökilleen putsaamaan kattoa lumesta. Lähdettiinhän me. Keitetiin kahvit termariin ja pakattiin eväät ja menoksi. Pulkkakaupan kautta. Tarvottiin mökille polven korkuisessa  hangessa, huh, raskasta. Kunto on pohjalukemissa, en ihmettele, enhän mä ole tehnyt MITÄÄN. En yhtään mitään. No, olenhan mä hengissä vielä silti jotenkin.

No, kiivettiin katolle ja kolattiin ja lapioitiin, hiki valui. En muista koska olisi hiki valunut. Terveellistä, mutta uuvuttavaa. Lapset laskivat mäkeä. Pistettiin saunaan tulet ja grillattiin makkaraa. Lapset kysyivät saavatko hyppiä katolta lumikasaan. pudotusta alle pari metriä, alla iiiiso lumikasa joka oli juuri purotettu katolta. No annoin luvan. Hienoja hyppyjä tekivät. Kasakkahyppyä ja frontside ollieta :D. No, makkarat tuli syötyä ja piipunsuojuslevy piti mennä laittamaan paikalleen. Mentiin esikoisen kanssa. No, sit mä keksin että mäkin haluun hypätä lumikasaan! Mä arvoin siinä katon reunalla ja kikatin etten uskalla. Mähän uskallan ihan mitä vain mä päätän uskaltaa ja hyppäsin. Jeee, se oli hauskaa. Kikatin lumikasassa ja totesin mielessäni että mitään ei vissiin hajonnut. Esikoinen kikatti mun kanssa :). Meillä oli hauskaa. Sitten kotiin puolikuolleena ja saunaan. Vielä puolikuolleempana odotellaan Putouksen alkua.

Ehkä täräytin jalan vähän siinä loikassa, mutta ei kerrota kenellekään :). Mä en oo mikään vanhus joka ei vois hypätä katolta jos siltä sattuu tuntumaan, niiih!

Kiva, mutta rankka päivä :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Terapiapatalappu

Mä heräsin kahdeksalta. Niin just, kun olis saanut nukkua. Hörpin pari kahvikupillista ja sain kuningasidean. Mä haluan virkata! En muista koska olisin virkannut, varmaan viitisen vuotta sitten ketjusilmukoista ja kiinteistä silmukoista huivin kuopukselle. No, anyway, hommiin! Löysin koukun ja villasukkalankaa ja päätin että nyt tehdään patalappu! Ja niin aloitettiin KahviKanelin ohjeen mukaan. Hirveen hyvä ohje, mutta eihän se auta jos lukee vain ekat pari riviä :D. Täyttä höyryä vaan eteenpäin, jeeee, kivaaa, valmista syntyy. Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä että jotain menee pieleen ja katsoin ohjetta. Jooo, ihan pikkusen vain liikaa lisäyksiä olen tehnyt, mutta mitä sen väliä! Eteenpäin sanoi mummo lumessa! Ja niin siitä tuli aivan sairaan hieno patalappu!



Eli siis jos noi remonttihommat ei lyö tulta alleen niin voinen alkaa elättämään itseäni käsitöillä. Olen tarjoutunut jo remppahommiin, mutta vielä ei ole natsannut jostain syystä. Oliskohan syy se, että kyseinen ihminen lukee blogiani? Mahdollisesti.

No, joka tapauksessa tuosta patalapusta tuli ihan mun näköinen! Eli sairaan suloinen ja monimutkainen viritys. Vähän vinksallaan, mutta silti symppis.

No, jotenkin musta tuntui, että perkele, mä selätän tuon ohjeen ja aloitan uuden. Ja niin tein. Siitä tuli tämmöinen


No joo, onhan tuo sileä ja ohjeen mukainen, mutta kyllä mä tuosta ensimmäisestä enemmän tykkään :).

Hyvä päivä, koneellisen pyykkiä sain pestyä, siinäpä sitten se. Suunnitelmissa oli aika paljon enemmän. Mutta ei se mitään. Huomenna on uusi päivä :).

Lopuksi vielä päivän biisi joka sai mut ensin nauramaan hysteerisesti ja koska hysteerisen naurun ja itkun raja on kovin häilyväinen niin se kääntyi sitten armottomaksi ulvomiseksi. Mutta nyt tää taas naurattaa :D


tiistai 12. helmikuuta 2013

En mä jaksakaan hajota, ainakaan ihan just nyt

Mä olen nyt saikulla. 1,5 viikkoa. Helvetin vaikeeta oli se lappu pomolle antaa. Sain sen tehtyä vasta yhden aikaan. Kuulusteluhan siitä tuli, äärimmäisen epämukava. Kysyi onko työstä johtuvaa. Sanoin että osittain. Sitten ruvettiin taas käymään sitä "mikä sinun työssäsi on sitten vialla"-keskustelua. Mä sisäisesti tärisin ja olisin halunnut paeta. Sanoin suoraan, että hänen palautteenantotyylinsä ei sovi mulle. Hän myönsi itsekin että hänen pitäisi ehkä pehmentää hieman palautteitaan. Pahoitteli sitten vielä.

Joo, lässynlässyn. Meidän molempien pitää kuulemma miettiä että mitä me tehdään. Joo, lässynlässyn.

No, pääsin tilanteesta pois onneks. Tärisin kun ajoin kotiin. Mahaan sattuu vieläkin kun jännitti niin kauheesti.

Nyt mä olen virallisesti luuseri. Mä aion nukkua pitkään. Mä aion jaksaa siivota ainakin sen verran, ettei sukat jää kollihuoneen lattiaan kiinni kävellessä. Jos olis oiiiikein reipas niin ompelisin olkkariin verhot! No, jotain rajaa sentäs.

Nyt mä aion ensiksi vähän aikaa sairastaa. Ei, ei tää ole mikään hupisaikku, en mä kyllä varmaan ole noita työjuttuja juurikaan käsitellyt täällä, eli tunnen suurta tarvetta näköjään vakuutella että tämä on ihan aiheesta.

Äh, nyt mä lopetan tän vakuuttelun. Mä aion tän saikun aikana mennä ULOS!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Mä hajoan

Olin tänään 1/5 päivästä siellä työpaikkani toisella toimistolla. Siis siellä missä pomonikin työskentelee. Kello ei kerinnyt yhdeksäänkään kun mut oli jo haukuttu. Mä laskin laskimella väärään aikaan. Joo, mä tarvitsin tietää kahden luvun erotuksen ja tottahan mä sen laskin kun silleen virheen jäljille pääsee helpoten ja virheen saa korjattua. No, pomohan haukkana sitten laukkasi paikalle, että miksi mä lasken tuossa vaiheessa työtä? Ei tuossa vaiheessa pitäisi tarvita laskea. Mun työtavoissa on oltava jotain vikaa jos mä joudun käyttämään laskukonetta tässä vaiheessa. Annoin pomolle hyväksyttävän syyn laskimen käytölle ja pomo oli sitä mieltä että joo, kyllä sitä on hyvä käyttää siinä tilanteessa. Ilmeisesti äänensävyni oli väärä, koska sain vielä palautetta siitä, että mun pitäisi olla vastaanottavaisempi palautteelle. Voi kuule pomo, sun palauttees uppoo niin syvälle ettet tiedäkään. Sen jälkeen sitten kädet tärisi ja tippa oli linssissä. Loppupäivän sitten mietin kaksi kertaa että uskallanko mä laskea. Vielä tuli toisestakin aiheesta palautetta ja aasin selkä katkesi. En mä pysty, en pysty perkele! En! Varasin lääkäriajan pikapikaa ja salaa netistä, en mä tiedä mitä mä sille lääkärille kyllä sanon. Kai se kysyy että mitä mul on asiaa niin ehkä mä sit saan jotain puserrettua suustani.  Mä haluun vaikka jotain rauhottavaa tai muuten vaan turruttavaa pilleriä, että selviän tästä viikosta siellä toimistolla. Mä oon kohta niin hajalla ettei musta oo mihinkään enää. Neljä päivää sitä helvettiä vielä. Miten helvetissä mä selviän siitä?

Kohta sinne lekuriin. Pelottaa sekin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Baariraportti

Joo, pääsin baariin, en uskaltanut juoda kuin muutaman siiderin ettei käynyt niinkuin silloin pari viikkoa sitten. Baariin pääsy ei ollut helppoa. Reippaana tyttönä ajattelin mennä bussilla. Kävelin kilometrin bussipysäkille odottamaan illan viimeistä bussia jota ei tullut. Sitten soitin taksin, tolpalla ei ollut autoja, joten yhdistyi ajovälitykseen, jonka elämäänsä kyllästynyt työntekijä ei voinut mulle taksia lähettää kun en osannut nimetä tietä jolla bussipysäkki sijaitsi, osasin nimetä vain risteyksen jossa olin. No, siitä vittuuntuneena kävelin räntäsateessa pari kilsaa tolpalle. En vittuunnuksissanikaan enää soittanut  niistä seuraavista tienhaaroista taksia, vaikka osoitteita olisi ollutkin tiedossa. Hmph!
Tolpalla oli takseja ja pääsin sitten pelipaikalle. Vientiä ei ollut kummoisesti. Jossain vaiheessa pääsin ripustautumaan yhden jannun kaulaan ja tanssin Suvin biisit sen kanssa läpi. Kylläpä tuntui hyvältä, vaikka olis se voinut vähän kovempaa puristaa. Ja olla hiljaa. Komensin sitä yhdessä vaiheessa olemaan hiljaa kun tanssitaan :). Ai niin, laitoin kakskolmosellekin viestin että tulee tanssimaan mun kanssa, ei se tullut. Huh. Kaikenlaisia idiootteja päähänpistoja sitä saakin!

Ai niin, peruutus aikaisempaan ajankohtaan. Päivällä lähdin käymään töissä. Olin pari tuntia. Sillä aikaa Ystävä oli koittanut tulla kahville, ei se soittanut ennempää. Kun tulin töistä ja ajoin auton pihaan, oli lumityöt tehty! Siis mun katolta on pudonnut semmonen sata kuutiota lunta rappusille, ovi ei ole auennut kunnolla aikoihin. Se jäätyi siihen ja ajattelin ett kevät mut pelastaa. No, Ystävällä on ollut pakosti rautalapio mukana ja se oli hakannut mun rappuset puhtaaksi. No, mitäpä mä tein kun huomasin, aloin tietysti ulvomaan autossa liikutuksesta. Meillä on ollut Ystävän kanssa vähän vaikeeta viime aikoina, johtuen mun heikosta henkisestä tilanteesta. Ystävä on sitä mieltä että mun pitäisi hakea apua. On huolissaan musta. Niin, no, mitä apua mä sitten hakisin? En tiedä.

No niin, takaisin bariin. Pääsin miehen kanssa lähikontaktiin ja pussailtiin vähän. Tuntui hyvältä. Eihän se sitten loppupeleissä sinkku ollut. Lähdettiin kuitenkin samalla taksilla. Mä jäin omassa osoitteessa pois ja jannu jatkoi kotiinsa taksilla (ja maksoi koko kyydin)

En tiedä mitä mä odotin tolta illalta, mutta pettymyksen tunne jäi päälimmäiseksi kuitenkin.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Negatiivisyyden kierre

Hmm... olenko mä negatiivisyyden kierteessä. Anonyymi tuolla kommenteissa niin sanoi ja totta se ainakin näiden blogipäivitysten valossa on. Viimeinen kuukausi mun elämässä on ollut helvetin rankka. Työasiat mua rassaa ehkä kaikista eniten. Olen tehnyt pitkiä päiviä ja saanut silti haukkuja säännöllisesti. Mun tarttee päästä pois ja teenkin tällä hetkellä kaikkeni sen eteen.

Mä koitan keskittyä vähän positiivisiin asioihin ja listata nyt niitä vähän

Positiivisia asioita mun elämässä:

-Lapsilla on kaikki hyvin, esikoisen koulu menee loistavasti, kuopuksen omalla tasollaan hyvin, eli ero ei vaikuttanut ainakaan koulumenestykseen.
-on työtä
-on katto pään päällä
-olen selvinnyt ensimmäisen vuoden erosta
-kevät on tulossa ja herään kohta eloon
(nyt pitää jo pinnistää)
-kissat
-olen fyysisesti kohtalaisen terve (henkinen puoli vähän rakoilee, mutta ei sille nyt anneta painoarvoa tässä)
-mulla on keittiörempparahat kasassa
-mulla on yks kiva työkaveri
Pitää jatkaa tätä listaa kun tulee lisää mieleen

On mun elämässä enemmän positiivisia asioita kokonaisuutena kuin negatiivisia. Nyt vain on näköjään keskittynyt enemmän negatiiviselle puolelle. Mutta kaikki tunteet on sallittuja ja ne pitää elää :)

Tänään ei sada ollenkaan niin paljon lunta kuin eilen :)


Sääliökännibloggausta

No niin, fiksua, not. Kännissä kuin käki, tippa linssissä, itsesäälissä velloen. Otin vähän kossua ja se rupes itkettämään. Katselin entistä taloani ja itkin. Mä rakastin sitä taloa. Mutta nyt se ei ole enää mun. Olis ollut niin paljon helpompaa jos sen olis ostanut joku ulkopuolinen, mutta ei. Taloa asuttaa ex ja Vosu. Good foor them. Kuka päätti, että se talo rakennettiin: mä, kuka päätti sisustusmateriaalit: mä. Kuka päätti rehut pihamaalle: mä. MÄ olen saanut tehdä KAIKKI vitun päätöksen koskien KOKO mun entistä elämää ja se SUUTUTTAA mua. Kukaan ei ole koskaan auttanut mua missään päätöksenteossa vaan aina olen saanut tehdä omat päätökseni. Exälle oli kaikki ihan sama ja nyt ei ole ketään kenen mielipidettä kysyä. No, mä osaan kyllä tehdä päätöksiä, ei siinä mitään. Mutta mä oon väsynyt ja mä haluisin, että joku pitäis musta huolta. Pitäis sylissä ja paijais.

Oikeestaan pointti miksi halusin kirjottaa oli se, että oon tajunnu, että mul ei oo oikeestaan ketään. Tyyppi ei haluu puhuu mistään vaikeemmista asiosta, Terapiamies vaan panee tyttöystäväänsä, Ystävä on suuttunu mulle kun luen muka rivien välistä loukkauksia. Great. Jooh, on mulla sentään  hiha mihin niistää, 3 senttiä drinkkiä jäljellä ja pari purkillista melatoniinia että saan nukuttua. Ai vittu mun elämä on loisteliasta.

Tekis mieli sanoo nyt Tyypillekin, että haistaa vittu paskan, mutta eiiih, enhän mä voi sitä suututtaa, een. Voi vittu. Siinäkin on yks saatanan itsekäs kusipää. Mut eiii, eihän sitä voi dumpata. On tässäkin saatana helvetin hyvä panosuhde, Tyyppi joka ei pane ja joka loukkaa mua. Kannattaa pyrkii samaan (huomatkaa sarkasmi)


Ryystetään drinkki loppuun ja mennään nukkuu. Kiitos ja anteeks. Enkä vittuillaksenikaan poista tätä huomenna selvinpäin.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kohti uutta vitutuskänniä ja krapulaa

No niin, perjantai. Koska perjantai on perinteisesti töissä palautus/paskaa niskaan-päivä niin sain tänään tiedon, että on mentävä sinne toiseen toimistoon KOKO ens viikoksi. Tämän hullun pomoni luo siis. En tiedä miten mä siitä selviän, tuskin kovin hyvin. Itku mulla tuli ahdistuksesta silmään kun sen sähköpostin luin. Voi helvetti mua ahdistaa!!!

No, nyt on vasta perjantai.

Edellisestä krapulapäivityksestä olin näköjään jättänyt pois sen, että siivosin eteisestä vain eteisen kynnysmaton ylittäneet oksennukset ja heitin kynnysmaton ja bilepaidan pihalle haisemasta :D. Joo, siellä se on saanut sitten olla ihan rauhassa kunnes tänään sen sieltä hangesta kaivoin sulamaan ja pesulle. Tarviinhan mä jo huomenna mun (ainutta) bilepaitaa. Tyyppi on kyllä sitä mieltä että se on pilalla, saas nähdä.

Koska tää on yksi mun aallonpohjista niin tokihan se oli dokumentoitava. Jäätynyt oksennuskääryle.




Matostakin tulee ihan hyvä vielä kun vähän huuhtelee :). Kohti uusia oksennuksia siis!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Hah! In your face!


Siitäs sai perkeleen salpa! Mä voitin, mä NIIN voitin! Mä löysin siitä vääntimestä semmosen rullatsydeemin mitä oon nähnyt miesten aina vääntelevän ja siitä mä sitten keksin jotain eri nopeuksia sille tai jotain ja sain ruuvit auki :). Ja samoilla ruuveilla vielä takas kiinni! Ai että mä oon etevä!

No, eipä ole muuta kehumista tässä päivässä. Pomolta on tulossa palautetta, taas. Ei vielä tänään tullut, mutta tulossa on, työkaveri kertoi. Toivottavasti saan sen edes sähköpostilla, ettei tarvii taas itkeä työpaikan vessassa. Mä pelkään että irtisanon itseni vahingossa.

No, pika-arkikännit auttaa aina... Otetaan sille...

Sekalaista höpötystä

Tekee mieli kirjoittaa, asiaa ei juurikaa ole, mutta kirjoitan silti. Mitään mainittavan arvoista ei ole tapahtunut. Päivät menee samaa rataa. Töihin, kotiin, töihin, kotiin.

Eräänä päivänä päätin, että nyt kuukausitolkulla asennusta odottanut työntöhaka pääsisi lukitsemaan yläkerran kissojen ovea. Tavallinen haka ei nitä pidättele vaan haka aukeaa kun ovea työntää. No, hommiin siis. Makita, poranterä ja ruuvausosanen (mikähän sen nimi on? No, sama se) mukaan ja hommiin. Porasin reiät ruuveille (kokemus on osoittanut, että en jaksa painaa niin kovaa, että saisin ilman valmista reikää ruuvia uppoamaan. Oujeee, hyvin meni, suorastaan täydelliseltä näytti! No, eiku testaamaan sitten. No, tässä kuva


No, niinkuin näette niin ei mennyt kuin Strömsössä. Ja tokihan ruuvinkannat on pyöreenä, eli ei ainakaan ensimmäisellä yrittämällä halunnut lähteä pois. Jatketaan siis oven telkeämistä puusohvalla ja pöydällä.

Mä oon jotenkin ihan uuvuksissa taas. Meille syntyi kissanpentuja ja kun kävin ruokiksella tilannetta tsekkaamassa ja pennut olivat syntyneet niin entisen "ou mai gaad, pentuja, ihanaa, sekoseko, täritäri"-fiiliksen ja päättömän poukkoilun sijasta ajattelin "Aha, emo ei tullut ovelle, se on siis synnyttänyt jonnekin. Missä se on, aha, tuolla. Siirretään se oikeeseen pesälaatikkoon. Oho, onks yksi sininen pentu kuollut kun se on eristetty laatikon nurkkaan. Mitä hittoa ei tästä yhdistelmästä voi tulla geneettisesti sinisiä pentuja. Ai, se onkin Ikean hiiri. Hyvä". Ei siis ollenkaan semmoista hypetystä kuin ennen. Mä olen varmaan menettänyt osan mun tunneskaalasta ainakin tilapäisesti. Hyvä vai huono? En osaa sanoa.

Miesrintamalla on ihan kuollutta, ankeeta. Ajattelin lauantaina lähteä tsekkaamaan yhden lemppariartisteistani, Suvi Teräsniskan, jos vaikka pääsis vähän tanssimaan :)