Lukijat

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kummallisen hyvä olo, olenkohan sairas?

Piha on ihanan vehreä, kauneutta joka puolella. Uudessa pihassa ei vaan ole samanlaista vanhan pihan fiilista kuin tässä. Mä rakastan mun pihaa <3


Kovin mukava olo, suorastaan seesteinen :).  Tähän sopii nyt Tommyn runo

Murheeseen suhtautukaamme, kuin raskaan lumen painama oksa;

Joko kestän tai katkean,

mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa.

Tommy Tabermann


Töissä on mukavaa, töitä ei tosin koko päiväksi riitä, eli en elättele toiveita että työt jatkuisi syksyn jälkeen, mutta ihanaa olla normaalissa työpaikassa!

Tyyppi on piilotettuna fb:n keskustelusta ja mulla on parempi olo kun en sen kanssa juttele, tosin soitti aamulla työmatkalla, ei olis ollut niin väliks. Mutta pikkuhiljaa se painuu kauemmas ja kauemmas :)

Melko tyhjänpäiväinen päivitys, mutta pitäähän sitä nyt kirjoittaa jos on hyvä fiilis :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Eka työpäivä ja kevätjuhlat

Eka työpäivä meni ja ah miten hyvät fiilikset jäi siitä! Ihmiset niin asiallisia, työtehtävät ei tunnu toistaiseksi ollenkaan mahdottomilta, eli on samanlaista mitä olen ennenkin tehnyt, jopa yksi sama ohjelma, mikä tekee asiat aina vähän helpommiksi. Okei, eka päivä vasta ja pieni pintaraapaisu työtehtäviin, mutta siis mua jopa PEREHDYTETTIIN! Mitä ei voi sanoa muutamasta edellisestä paikasta. Oli jopa koottu ohjekansiota valmiiksi ja kaikkea. Ihan uskomatonta!

No, aika näyttää jatkuuko hyvä fiilis.

Töiden jälkeen sitten salamana 125 kilsaa koulujen kevätjuhliin, ehdin 10 minuuttia ennen alkua. Kun eskarilaisten lauluesitys alkoi, mulla aukes hanat. Eikä mun lapsista kumpikaan oo edes eskarissa! No, sitten kun kuopus esiintyi niin sitten aukes hanat uudestaan. Jossain muussakin kohdassa pillitin ja sitten kun kutosluokkalaiset sai jäähyväislaulun niin kyyneleet valui taas pitkin poskia, eikä esikoinen ole edes kutosella. No, ehdin mä siinä vielä neljännenkin kerran ulvoa ennen suvivirttä ja sitten olikin juhlat kunnialla plakkarissa :D.

Pihalla törmäsin exään ja Vosuun, Vosulla takki tiukasti mahan edessä, uskalsi sanoa ihan "moi". Siitä sitten hyvin nopeasi liukenivat ja jäin esikoisen kanssa seisomaan koulun pihalle. Siinä vähän aikaa juteltiin ja sitten oli lähettävä kotimatkalle. Ja parkkikselle kävellessä pillitin taas (ja tätä kirjoittaessa kanssa, voi hitto). Kohtalaisen uuvuttava päivä.

Tää oli yksi itketysbiisi kevätjuhlassa. Me ollaan hei sankareita kaikki! Säkin! Ja mä kans!




Here we go

Uusi työ alkaa kohta. Takana 1,5 tuntia unta. Edes melatoniini ei auttanut asiaan. Ottaa päähän. Kello kun soi niin olisi kyllä nukuttanut. Pitäkää peukkuja että olis asiallinen paikka missä pystyy olemaan edes sinne syksyyn asti rauhassa. Lomasäät oli mahtavat kyllä!

Jännittää, mutta kai tää tästä taas suttaantuu.

Illalla suoraan töistä tyttöjen kevätjuhlaan, eli kotona joskus kymmenen paikkeilla. Luulis nukuttavan.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Sukutapaaminen

Tänään oli siis se vähän pelkäämäni sukutapaaminen mun äidillä. Osanotto oli kovin yllättävä!

Äitini, joka on ollu isänsä kanssa riidoissa 30 vuotta otti isänsä asiallisesti vastaan, sekä myös veljensä jonka kanssa hänellä ollut myös rahariitaa. Molemmat riidat lähteneet aikoinaan rahasta.

Paikalla siis koko äidin puolen suku, mummokin, joka pääsi lomalle sairaalasta ja joka kotiutuu maanantaina. Kaikki mun sisaruksetkin, veli ja sisko siis, olivat päässeet paikalle ja amerikantäti vanhimman tyttärensä kanssa. Aika kivaa oli, vaikka en olisi uskonut.

Puhetta tuli mummon sairaalassaolosta ja oli pakko mainita äidille että ei sitten viitsinyt kukaan mulle ilmoittaa. Äidin kommentti oli vain että olisinko muka täältä asti lähtenyt katsomaan? No, olisinpa voinut, on mulla asiaa sinne päin ollut tässä viime aikoinakin. Ärsyttävää.

Veljen tyttöystävän kanssa juttelin ja kertoi että olisivat menneet moikkaamaan tyttöjä exälle, mutta exä ei suostunut ottamaan niitä vastaan kun Vosu ei ollut vielä oikein kotiutunut. Siis whaaat? Eli vaikuttaisi siltä, että Vosu haluaa karkoittaa kaikki mun sukulaiskontaktit tyttöihin silloin kun ovat isällään. Tokihan mun velvollisuus niitä suhteita on eniten ylläpitää, muta kun veli perheineen käyvät äidilläni usein siinä 10 kilometrin päässä niin samalla haluaisivat nähdä tyttöjäkin. Hieman huolestuttaa kyllä että mitähän sitten tapahtuu kun se beibi syntyy. Miten suhteet kotona muuttuu vai muuttuuko. No, we'll see... Muutenkin on semmonen fiilis, että exää on kielletty kommunikoimasta mun kanssa mitään. Voi voi, ei taida poikaparka tietää mihin on ryhtynyt, mutta eipä ole mun päänsärky. Mutta jos se tyttöihin alkaa vaikuttamaan niin sitten on kyllä leikki kaukana! Voin vakuuttaa...

Sukutapaamisen innostamana päätin järjestää tuparit heinäkuun toisella puoliskolla, ääneen sanottu ja kutsu heitetty, eli pakko järjestää :). Ehdotin siskolle, että voisi samalla esitellä tyttöystävänsä suvulle niin tulisi sekin  hoidettua pois alta, kaikki lähisukukaan ei tästä uudesta seksuaalisesta käänteestä tiedä :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

Pienten paikkakuntien ihanuuksia

Vähän tullut taas nettideittailtua (ei ehkä niin kovin asiallinen deittipalsta), tosin innostus meni jo ohi enkä ketään edes tavannut sitä kautta. No, hommahan meni niin, että jutskailin yhden paikallisen kanssa netissä, sanoi asuvansa kuutisen kilometriä tuosta keskustasta toisen kylän suuntaan, mä kerroin asuvani kolmisen kilometriä toiseen suuntaan. No, mies kysyi että ai x:n talossa. Jepjep, siinäpä hyvinkin. No, kun satun tuntemaan yhden paikkakunnan tietäväisimmistä ihmisistä niin kysyin sitten häneltä, että tunnetaanko me sillä etunimellä mun ikäistä jannua 6 kilometrin päästä. No niin, tunnettiinhan me ja oltiin sitten tasoissa henkilöllisyyksien suhteen :D. Ihan asiallinen mies, ei mitään semmosia riskitekijöitä.

Olin aiemmin päivällä kertonut työskenteleväni taloushallinnon alalla ja olleeni tuossa lähikylässä töissä. Siinä kun ei kovin montaa työpaikkaa ole niin helppohan siitä oli sitten mun entinen työpaikka arpoa. Saman alan toimistoja kun on vain siinä kaksi. Sanoi asioivansa toisessa niistä. Glups. No kummassa? Sanoi toimiston nimen. Glupsglups. Ei hitto, mun entinen työpaikka. Sanoin sitten että olit varmaan kollegani asiakas. Ei kuulemma, antoi tuntomerkit ja ne sopi mun edeltäjään. Siinä vaiheessa tajusin, että käytännössä se asioi toimistolla mun asiakkuuksien tiimoilta, eli on siis MUN asiakas, tai oli.  Tuli pieni "ei oo todellista"-fiilis.  On siis kahden firman hallituksessa, ei ole mun aikana kyllä käynyt. No, siitä sitten päästiin työasioihin ja juteltiin toisen firman puheenjohtajasta ja kävi sitten ilmi, että se, joka kävi eilen laittamassa välitilan laseja oli tämän toisen firman puheenjohtajan isä. Kovin kovin pienet on piirit täällä meillä päin. Pitää muistaa... Tai ainakin yrittää...

Onneksi saivat sentään uutta verta tänne ;)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

:)

Mua hymyilyttää :). Mulla on aivan järjettömän ihana keittiö, jossa mun järjettömän ihana lamppu, josta olen ollut tän puolitoista vuotta erossa

.


Mun itsenäistymispöytä siirtyi omin voimin yllättävän helposti tiukista mutkista huolimatta keittiöön. Ostin tämän vaaleankeltaisella ikilevyllä päällystetyn pöydänrähjän kirpputorilta kun muutin 17 vuotiaana pois kotoa. Välillä se on ollut lasten piirustuspöytänä, mutta nyt se on mun kanssa taas. Tää on ihana! Peittoaa kaikki nykyaikaiset tummatpähkinät kuusnolla! Tässä on luonnetta ja asennetta, kolhuja ja elämää. Okei, kyllä mä tähän liinan hommaan.


Kolmantena, mun ihanat luumupuut on kukassa! Viime keväänä en ehtinyt niistä nauttimaan kun mä vaan muutin ja muutin ja muutin. Ajoin ja muutin, uuvuin ja itkin ja ajoin ja muutin. Mutta nyt mä olen tässä, uudessa keittiössä ja hymyilen ja katselen pimenevää iltaa ja luumupuita kukassa.


Mua herkistyttää, saatan tirauttaa muutaman ilonkyyneleen :)

Valmista!

9 päivässä hymykuopparemppasähkömies teki keittiön lattiasta kattoon ja sähköineen ja putkineen valmiiksi! Latti oli tosi epätasainen ja vino, eli sen kanssa tuhraantui aikaa vaikka kuinka. Nyt on valmis, tosin välitilan lasi puuttuu edelleen mutta se on lasiliikkeen vika ja remppamies saa laitettua työvalaisimet vasta lasin jälkeen. YHDEKSÄN päivää! On se kyllä hyvä.

Ennen:
 Jälkeen:



Astianpesukone hurisee tyytyväisenä, tosin huomasin, että mulla ei ole oikeastaan lautasia. 1,5 vuotta olen aterioinut pahvilautasilta. Exälle jäi arki-Arabiat, mä sain juhla-Arabiat, mutta en mä niitä arkena käytä. En mä oikeastaan edes enää tykkää niistä. Vihreä 24h.

Yksi pieni suunnittelumoka on käynyt. Ei ole paikkaa siidereille, hups :).

Nyt pitää reipastua. Olisi saatava keittiön pöytä paikoilleen. Kannettiin se esikoisen kanssa kaksistaan ja se oli hiton vaikee. Yksin ei ole varmaan sen helpompi... Mutta naisen raivolla ja sisulla, niin ne muutkin asiat on siirtyneet. Ja V***U siirtyy yks pöytäkin. NIIH! Pöytä itsessään ei ole niin painava, mutta kulmat ja aukot joista sen pitää mennä, on haastavia.

No niin, lässytys sikseen ja hommiin.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Esimakua keittiöstä

Tästä se lähti. Huomatkaa oikealla astiakaapin päällä katon tukirakenne.




Ja tässä ollaan nyt, 7 päivää aloituksesta. Mä niin rakastan tuota välitilan tapettia! Se hehkuu auringossa kilpaa mun sielun kanssa :).



Enää puuttuu se matto, lattian tasoitus on vielä vaiheessa. Ikkuna tulee joskus ensi kuussa vasta, mutta vanha ikkuna kelpaa kyllä tähän hätään.

Mii laik!!!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Rälläkkä ja minä

Nyt on puheripuli, kolmas postaus jo tänään. Inspiroiduin lähes hyvin onnistuneesta kottikärryjen kokoamisesta niin kovasti, että kävin taas rälläkän kimppuun, tarkoituksena saada se toimimaan.



Kaikkihan alkoi siitä, että pitäisi saada poistettua maalit ulkorakennuksen seinästä. Fani sitten ystävällisesti ehdotti rälläkkää tuohon tarkoitukseen ja semmoisen kävin Lidlistä sopuhintaan ostamassa. Ostin siihen sopivia tarrahiomalappusiakin. No, tutustuin vehkeeseen ja totesin, että jotta niitä tarralappusia voi käyttää, on oltava semmoinen kappale missä on tarroille vastakappale. Kauppaan siis. Ostin tämmöisen


Jee, loistavaa, ainut vaan että se on liian iso. Ei se tohon rälläkkään mahdu. Homma jäi kuukaudeksi tauolle. Ostin uuden hommelin, pienemmän.


Täydellisen kokoinen, ou jee! Mutta siinä taitaa olla väärä kanta. Huoh... Siinä tuli semmoinen tappihommeli tuohon reikään, että sen saisi vaikkapa ruuvinvääntimeen kiinni. Musta tuntuu että mulla palaa kohta käämit ton koko rälläkän kanssa siihen malliin, että vaihtelun vuoksi käyn ostamassa verkkovirtakäyttöisen vääntimen ton tarrahässäkän kaveriks. Jos ottais ton levyn mukaan ja marssisin rautakauppaan ja pyydän jonkun vehkeen mihin toi käy. Kyllä mä pienesti olen pettynyt itseeni jos mä en yhtä kulmahiomakonetta oo saanut kesytettyä! Ohjeetkin on ihan miehille tehty. Hmph!


Suku

Puhelin soi, katsoin että oho, eno soittaa. Se ei koskaan soita eikä me juurikaan olla missään tekemisissä. No, se olikin Ameriikan täti, joka soitti enoni puhelimesta. On Suomessa tyttärensä kanssa ja varmisti että olenhan tulossa perhepäivällisille äidilleni ensi lauantaina. Joo, pakkohan sinne on nyt mennä sitten kun tätikin tulee. Äidin isäkin tulee. Ohhoh. Äidillä ja isällään on ollut välit poikki 30 vuotta ja tätini oli äidiltäni kysynyt, että haittaako jos isänsäkin tulee. Ei kuulemma haitannut. Jos mä en ihan väärin muista niin äidilläni taitaa olla välit poikki myös veljeensä. Äiti ei ole mitenkään helppo ihminen.

No, täti sitten kysyi että tiesinkö, että mummo on sairaalassa? No enpä tiennyt en. Ollut kuulemma kolme kuukautta jo. Eipä ole kukaan mua infonnut, vaikka olen mä siskon ja veljen kanssa jutuissa välillä ollut. Myönnän, en ole mummolle juurikaan soitellut. Välit on häneenkin olleet aina paljon etäisemmät kuin isäni äitiin, joka on jo ollut vuosia mullan alla. 

Taidankin mennä keskiviikkona sitten mummoa katsomaan. 

Mun pitäis varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja koittaa lämmitellä suhdetta mun sisaruksiin. Olen miettinyt niitä kesäjuhlia/tupareita mun talolla kunhan keittiö valmistuu. Ehkä mä järkkään semmoiset kesän aikana. Niin olen ainakin vähän edes yrittänyt. Pelkään kyllä sitä arvostelua mitä varmasti mun taloa kohtaan tulee. 


Remppaa, miehiä ja sirpaleita

Viikossa keittiöstäni on tullut jo melkein keittiön näköinen. Remppamies on ollut ahkerana. Eilen lauantainakin tuli jo 9:45.


Miesvieras piti häätää siis kohtalaisen ajoissa kotimatkalle... Ehkä kerron siitä jossain vaiheessa kun oon prosessoinut asian. Tai sitten en. Katsotaan. Hieman morkkistaa.

Pitäisi kirjottaa Tyypistäkin, tapellaan siis hmm... vois sanoa että useemman kerran viikossa. Perjantaina oli semmoinen tappelu, että mäkin avauduin niin rehellisesti, kitkerästi ja haavoitettuna, että en olis uskonut, että siitä vielä puheväleihin tullaan, mutta voi helvetti että se on hyvä. Mä en tajua, miten se sen tekee, mutta niin me vaan taas ollaan puheväleissä. Ajattelin, että tän jälkeen ei tarvii enää olla yhteydessä:

"Kiitti kaikista niistä loukkauksista mitä sä mun suuntaan oot heitelly. Kiitti myös siitä, että sä opetit mulle et mitä kaikkee mun ei tarttis sietää ja millanen mä en halua olla. Mulla ei oo koskaan ollu tapana olla mikään kynnysmatto, mutta sun suhteen sitä olin. En ymmärrä miks ja sitä ihmettelen itekin. Joo, ehkä mä oon itsekeskeinen (haukkui siis mua itsekeskeiseksi aiemmin) jos se on sitä että mä yritin sua vuoden piristää ja tsempata sua milloin mitenkin saamatta kuitenkaan paljon paskaakaan arvostusta. Miltä susta tuntuis jos X alkais sulle tilittää miten ihania miehiä se on tavannu? Niin. Mietipä sitä. Mut joo, sä otat vaan järjen käteen ja jatkat elämää. On se niin helppoo teille miehille." 

Mutta ei, tuosta seurasi vain monen tunnin tappelu/tilitys/rautalanganvääntösessio, jossa pohdittiin mm. että miten mulla voi muka olla tunteita vaikka ei olla koskaan edes seurusteltu. Ja sitten jossain vaiheessa oltiin taas väleissä. Onpahan opettavainen suhde kertakaikkiaan. Kyllä mä tän vielä joskus hanskaan saan. Sitäpaitsi mä olen ollut Tyypille nyt joka asiasta niin rehellinen, että kyllä ihmettelen, miten se jaksaa kuunnella. Tai no, eihän se jaksakaan kun aina seuraavan riidan tullen heitetään kaikki mun naamalle. Mutta kumma silti, että esim. mun miesasiat kovasti kiinnostaa. Tosin niitä käytetään sitten aina mua vastaan.  

Tuo perjantainen tappelu aiheutti sen, että melkein teki mieli perua illanvietto sen yhden miehen kanssa. Kahden vaiheilla olin, mutta Ystävä sanoi, että en mä saa sitä perua. Hullu mies kun ajoi joku 600 kilometriä viettääkseen mun kanssa muutaman tunnin. Mä en millään voinut olla kovin hyvää seuraa. Tosin varoitin sitä jo aikaisemmin siitä, mutta silti se vaan tuli. 

Eilinen meni sitten Ystävän kanssa saunoessa ja grillaillessa, oli aika mukavaa. Yöllä kuulemma oli kauhea ukkosmyräkkä, mä en tosin kuullut mitään vaikka olen kohtalaisen herkkäuninen, mutta ilmeisesti kuohuviinit oli kohdallaan kun niin nukutti. 

Kotona odotti sitten kaunis lasitaideteos. Remppamies oli jättänyt keittiön ikkunan toisen ruudun nojalleen taloa vasten ja ilmeisesti melkoisen kovaa on tuullut, kun tämmöinen oli vastassa




Sirpaleet tuo onnea, niinhän sitä sanotaan. Sitä odotellessa sitten :). 
Keittiön ikkuna on menossa vaihtoon onneksi muutenkin niin ei edes harmita. On niin kauniisti hajonnut, että ei raaskisi millään siivota sitä pois. Feeniks-lintu, joka nousee tuhkasta...

Ihanaa olla yksin kotona eikä tarvitse väistellä remppamiehiä ja olla niinkuin ei olisikaan. Ensi keskiviikkona olis kuulemma hyvä jos en olisi kotona kun laittaa lattiamattoa. On kuulemma kettumainen laittaa kun kaapit on jo paikoillaan. Onneksi mä en ollut tuota kaappien tuloa aikatauluttanut...

torstai 16. toukokuuta 2013

Remppa etenee vauhdilla

Hymykuopparemppasähkömies pisti tuulemaan ja remppa etenee vauhdilla. Jeee :). Perjantaina tulee jo kaapit, kohta mä pääsen jo hääräilemään sinne ja syömään muutakin iltapalaa kuin nestemäistä.

Loma menee vähän "hukkaan" kun en osaa oikein olla kun täällä rempataan. Ei voi siis relata. Lopetin nätiltä näyttämisyritykset remppamiehen suuntaan kun ei oikein tuottanut tulosta. Tänään oli kyllä semmoinen fiilis, että olisin ottanut ensimmäisen miehen jolla olis vaan toiminut... Mutta en edes laittanut viestiä kellekään. Hyvä minä.

Eilen suututin Tyypin ja ajattelin että en enää sille viitsi puhua kun vähän silleen toisillemme "huudettiin" kirjallisesti, että ei sit enää tarvii jutella. Hyvin meni siihen asti kunnes se kyseli kuulumisia. Paska.

Äitikin kutsui mut perhepäivällisille viikon päästä. Saas nähdä viitsinkö mennä. No, kyllähän se näköjään nyt vähän yrittää.

Remppamies tulee ennen kasia, paras kai mennä nukkumaan. Tosin tulee omilla avaimilla, mutta yleensä aloittaa jollain piikkauksella tai rälläköinnillä, että turha edes talon eteläsiivessä yrittää nukkua...

maanantai 13. toukokuuta 2013

Mun vaikutus miehiin

Jooh, mä ja miehet. Ei toimi enää, ei niin ollenkaan. Miehillä siis mun kanssa. Mulla on joku taikavoima mikä saa homman hmm... pehmenemään käsiin. Mä olen ilmeisen pelottava ja epäkiihottava. Miks mä en opi että jättäisin ne rauhaan? No niin, siks kun mä kaipaan sitä toisen ihmisen ihoa kuitenkin välillä nin kovasti. Ja sitten tulos on tämä että ottaa päähän kybällä. Olkoon taas sitten.

No, päähän kun otti niin päätin hakea pizzan. Pizza auttaa aina. Suuntasin kauppakeskukseen vähän jälkeen kahdeksan. No, sehän oli sitten jo tietysti kiinni se pizzeria. Kauppakeskuksessa laahusti siis Puolinainen naama kovin autenttisella norsunveellä itsekseen hiljaa "voi *itun*itun*ittua" hokien. Mahdoin olla näky. No ei siellä ketään edes ollut. Samalla reissulla meinasin saada sakotkin, mutta paniikkijarrutus ennen maijan perää pelasti.

No, mutta keittiöremppa on käynnistynyt ja keittiö on jo hienossa vauhdissa.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kaveripyyntö sadan vuoden takaa

Facebookiin oli tullut kaveripyyntö. Mun ensimmäiseltä poikaystävältä. Olin silloin 16-v ja lomaromanssi kasvoi parivuotiseksi etäsuhteeksi. Voi voi niitä aikoja :). Sen päättymisen jälkeen näin vuosikausia unta, jossa etsin tätä poikaa, etsin ja etsin, mutta en löytänyt.

No, hyväksyin kaveripyynnön ja kysyin että mikä sai hänet etsimään mut facebookista. Vastaukseksi sain että itseasiassa hän ei etsinyt, mutta kiva nähdä ja take care. Whaaat? Eikös sen nyt ole pakko ollut etsiä mut lähettääkseen kaveripyynnön? Mä en tietääkseni ole kaveripyyntöä lähettänyt. No, mutta kaveripyyntö sai hymyn huulille ja muistelot käyntiin :)

Päivä meni pihalla kaivellessa ja grillaillessa. Lapset tuli lähetettyä taas junaan. Illalle olis vielä ohjelmassa keittiön tyhjennys. Hymykuopparemppasähkömies tulee heti aamusta ja alkaa purkamaan keittiötä. Kivaa :).



lauantai 11. toukokuuta 2013

Karma stroke back

No niin, selvennetäänpä nyt tuota edellistä kirjoitusta (tai sekoitetaan asiaa entisestään).

Olin exän kanssa yhdessä 13 vuotta, joten tunnen hänet kuitenkin kohtalaisen hyvin ja tiesin (tai kuvittelin tietäväni), että hän ei halua lisää enää lapsia. Mutta tiedän myös sen, että on jeesjees-mies ja okei ja ihan sama. Niinkuin eroilmoituskin kuitattiin sillä okeilla näppärästi. Vosu taas vaikuttaa hyvin määrätietoiselta ihmiseltä ja veikkaan, että siinä on käynyt tasan niin, että exä on vetänyt "okei"-linjaa ja tulos on tässä. No, asia ei mulle kuulu, mutta saa se mua kuitenkin huvittaa. Joku kysyi että miksi pitää onnitella? No, eikös se ole ihan kohteliasta? Okei, ei ehkä tommoisella runolla.

En mä tainnut saada kyllä asiaa selitettyä sen paremmin, mutta olkoon. Se ymmärtänee joka ymmärtää, ei ole pakko jos ei taho.

Mutta teidän iloksenne karma iski heti näpeille ilkeilyjeni takia. Oli eläinlääkäri puolen päivän aikaan ja lähdin sinne tietysti autolla. 200 euroa, lääkkeet, erikoisruuat, kiitos ja näkemiin, toivotaan, että tällä kertaa lääke auttaa ja menoksi. Käynnistin auton ja peruutin, outo klonksahdus ja kolina, helvetin hienoa. Alamäkeen ja ykkönen silmään. Ei tapahdu mitään. Moottori huutaa vaan kun painan kaasua, vaihde ei siis mennyt tai jotain. Rullasin alamäen alas kylmäaseman pihaan ja totesin, että tässä ollaan eikä muuta voida. Mietin että rupeanko itkemään, mutta en sitten tällä kertaa ruvennut (ihme). Soitin Ystävälle kertoakseni kissan kuulumiset ja pyysin etsimään vakuutusyhtiön hätäpalvelun numeron. Koskaan joutunut semmoistakaan käyttämään...

Hämärä muistikuva vuoden takaa oli semmoinen, että vakuutusyhtiön täti möi mulle supermegahyperkaskon jossa on sijaisautopalvelu ja niinhän se homma toimi, että puolisen tuntia auton hajoamisesta mulla oli uusi ja hieno sijaisauto alla. Auto jäi odottamaan hinauspalvelua ja mun matka jatkui kissan kanssa kotiin ja siitä lasten kanssa huvipuistoon kun olin sen niille jo luvannut, kausikortit ja kaikkea.

Lapset huvipuistossa, mun pitäis saada keittiö tyhjennettyä kun remppa alkaa huomenna tai maanantaina. Nyt on kyllä takki taas niin tyhjä että pitää ottaa pieni huilitauko. Phuuuuh...


perjantai 10. toukokuuta 2013

Perheenlisäystä

No niin, nyt se tapahtui. Vosu on tiineenä. Syksyllä syntyy. Ensireaktio oli sisäinen "voi vittu" ja hysteerisen kikatuksen pidätys. Toinen reaktio oli "voi vittu, voi vitunvitunvittu" ja "ei vittu miten tyhmä se tosiaankin on".

Tää ei jäsenny nyt ollenkaan mun tajuntaan. Mutta se mitä on jäsentyny on katkeruus. TAAS. Se, että se ei tosiaan musta välittänyt kun näin nopeesti uuden perheen pystyyn kyhäsi.

No, onnea heille, onhan Vosu jo 33, että kyllähän se biologinen kello varmaan tikittikin jo kovaa ja onhan siinä kiltit vauvansiemenet nyt istutettuna. Sitten kun putki on auki niin lisää vaan tulemaan.

Mun pitäis saada onniteltua niitä. Koitin etsiä valmista runoa, mutta ei oikein löytynyt. Sitten mä koitin itse runoilla:

Versio 1:

"Oi kuinka suloista, todistettavasti olet saanut nyt nusaista" Eiii, ei voi käyttää...

Versio 2:

"Oi rakas lasteni isä,
olen onnellinen että sulla on uusi pesä.
Sinne vauvansiemenen kylvit
ja eläkepäivilläsi vielä pyllyjä pyyhit"

Eiii, ei voi käyttää tuotakaan...

Ei tuu musta kai sit runoilijaa. Höh

Edit: Pyysin runoapuja yhdeltä tutulta muusikkomieheltä ja sieltäkän sitä riimiä alkoi tulemaan:

Onnea uudelle isälle - mitäs päästit sisälle
Menee ensi kesälle, että pääset pesälle
Jos nyt ottaa kaaliin, älä ammu maaliin, tähtää vähän pieleen, pane tämä mieleen!
Tää on neuvo pakanalle - heitä lasti lakanalle!

Siis aivan loistava ja ihan mun näköinen runo! :D Ja ei, en mä tuota lähettänyt, vielä ainakaan...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Jestas että sattuu

Vein tytöt asemalle ja nykyään on kovin kovin vaikeaa pidätellä itku sen aikaa kunnes juna on lähtenyt. No, ei enää tarvii vaan voi vollottaa rauhassa ja mennä taas turvonneilla silmillä töihin.

Esikoinen tänään: "Onneksi nukuin yhteentoista niin ei tarvii niin pitkään odottaa." (siis lähtöä)

Auts! Esikoinenkin tajusi mitä oli sanonut ja koitti jotenkin tyylikkäästi pehmennellä kun ei se sitä tarkoittanut satuttamistarkoituksessa sanoa.

Eilen käytiin oikein oikeassa ravintolassa syömässä. Kuopuksen (10-v) reaktio kun kysyin että mentäiskö ravintolaan syömään oli "siis sit pitää koittaa olla sivistynyt" ja "no ni, siis mun tarvii miettiä nyt noi sukat kyllä jos mä paan noi mun uudet ballerinat ennen ku voidaan lähteä." Se kyllä jaksaa miettiä miten pukeutuu :). Esikoinen vastaavasti "mä lähen sit kyl näis verkkareissa". Ja sit lähdettiin. Saivat lapset oikean ravintolakokemuksen, eipä niillä semmoisia ollutkaan oikein pohjalla.

No, mutta se siitä viikonlopusta, ens viikonloppuna äitienpäivä ja tytöt tulevat taas :). Mutta nyt kuunnellaan Jonnea ja vähän itketään.



torstai 2. toukokuuta 2013

Anteeks mut...

... mun pitää keskittyä tähän leffaan (Terapiamies)
... mun pitää tehdä töitä (Fani)
... mun pitää lähtee rakkaan luo (Tyyppi)
... mun pitää mennä nukkuu (Ystävä)

Noh, ei se mitään. Pärjäänhän mä.

Ehkä mä olen vain itsekäs. Todennäköisesti, koska onhan se mun geeneissä.




Alkoholi

Pohdiskelijan innoittamana kirjautuu minunkin blogiini viinapäivitys. Aiheena Tyyppi ja viina. (ehei, en mä nyt jaksa omaa suhdettani alkoholiin käsitellä)

Tyypillä kuluu alkoa päivittäin. Töistä kun tulee niin pitää jotain ottaa. Kohtalaisen usein (voisi sanoa, että viikoittain) on päiviä, että töihin ei pääse siihen aikaan kun on ajatellut lähteä kun ei ole ajokunnossa (on siis yrittäjä). Mä olen parhaani mukaan yrittänyt tsempata sitä noiden työjuttujensa kanssa, että saisi asiansa järjestykseen (kun ne ei todellakaan ole järjestyksessä). Ehkä olen puuttunut asiaan liikaakin, mutta tekee vaan pahaa katsella vierestä. Joskus on tehnyt mieli tarjota lainaksi rahaa, että pystyy töitä tekemään. Onneksi järki on mulla sen verran mukana kuitenkin, että siihen en ole sortunut.

No, syy mistä tämä postaus lähti oli tuo vappu. Vappu on Tyypin alan vuoden parhaat työpäivät. Jes, rahan tuloa ei voi estää. Paitsi viina. Olihan se viikolla puhunut, että vetää kunnolla vappuna duunia, mutta vetikin sitten kunnolla vappuna viinaa. Aattona meni silleen, että alkoi olemaan vappupäivänä JO puolen päivän aikaan ajokunnossa ja ajatteli lähteä töihin. No, tunnin päästä niistä aikeista olikin tilanne muuttunut ja lähti kuoharipullon kanssa kaverilleen ja totesi vain, että ens vappuna sitten voi tehdä töitä. Ai että mulla kihahti ja sitten käytin seuraavanlainen keskustelu:

T: Nappaan kuoharin kainaloon ja lähden tonne kaverille. Pikku päiväkännit ja sit kotia.
P: Just
T: Mitä just? Suututko sä kun mä lähden liikenteeseen
P: En tietenkään. Oma asiashan se on. Turhauttaa vaan koittaa tsempata sua noissa duunijutuissa.
T: Niih. No mut hyvin sä oon tsempannut :).
P: Ihan turha sua kyllä edes yrittää tsemppaa. Sun pitäis ite miettiä tota hommaa vähän eri kantilta.
T: Kyllä äiti. Säästä sun saarnat toiseen kertaan. Mä lähen nyt menee. Moikka.

En enää viitsinyt vastata. Huokasin syvään ja ajattelin, että ilmeisesti kuitenkin kolahti kun suuttui. Vääntäydyin riippumattoon köllimään ja annoin asian olla.

Parin tunnin päästä (ilmeisesti nousuhumalassa)  tuli viesti

T: Anteeksi. Mä en halua sun kanssa riidellä. Oot ihana ystävä. Pusu.
P: Voi kun sä tajuaisit, että mä vaan haluaisin sulle parasta.
T: Kyllä mä tajuun. Älä murehdi muru.
(välikommentti: hittoako se mua muruttelee ja pussailee, ärsyttää)

No, en sitten viitsinyt enää vastata ja eilisen juttelut oli sitten siinä. Tuli kotiin joskus myöhään, en tiedä kuinka  myöhään.

Aamulla tuli sitten huomenet niinkuin tavallisesti ja lisää anteeksipyyntöjä. Sillä oli paha mieli kun mulle niin kimpaantui ja pyysi että antaisin anteeksi. No, tokihan mä annoin sitten, mutta sanoin, että kyllähän se varmaan ymmärtää, että ei kukaan viitsi loputtomiin ymmärtää ja tsemppaa jos sitä ei arvosteta ja saa vaan haukut. Sanoi ymmärtävänsä ja heti puolustautui, että ei voi kuitenkaan elää koko aikaa mun tsemppauksen mukaankaan ja että kiva välillä tehdä jotain muutakin kuin töitä. Joskus. Just. No, ihan sama. Mun tsempit on kyllä nyt säästöliekillä.

Tietyllä tapaa onni, että se ei mua halunnut, koska olisin mä sen kanssa parisuhteeseen ruvennut ja varmaan aika nopeasti olisi alkanut ärsyttämään ihan liian paljon tuo työhön ja viinaan suhtautuminen. No, ehkä se rakkaus sitä vielä muuttaa, rakkaus siis siihen naiseen. Toivottavasti saisi vielä elämänsä kuntoon.

Hmm... Nyt kun luin tuon yllä olevan niin näyttää siltä, että asettuisin jotenkin asiassa Tyypin "yläpuolelle". En mä mielestäni ole noin huonossa jamassa kyllä. Toki alkoa mullakin menee, mutta ei noin paljoa ja noin usein.  Mutta ehkä vähentäminen ei haittaisi.