Lukijat

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hyvä viikonloppu!

Onpas mulla ollut mukavaa!

Torstaina olin heinäpellolla Ystävän apuna, hemmetin rankkaa hommaa näin kaupunkilaiselle. Pari tuntia niin olin ihan poikki ja verinaarmuilla. Illalla katselin deittimentorini lähetyksen ja valmistauduin henkisesti perjantaisiin treffeihin. Mies nro 1 (huomatkaa, mies on nyt nimetty :D) tuli perjantaina juhlimaan mun synttäreitä. Sisko toi mulle koiransa hoitoon viikoksi samaisena perjantaina, eli tapasivat Mies nro 1:n. Pakon sanelema juttu, mutta kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta. Mies nro 1 lähti lauantaina ja vetelehdin loppupäivän suosiolla. Mies nro 1:n viestintä on hiipunut neljänsien treffien jälkeen. En ota asiasta kriisejä, menee miten menee.

Tänään tapasin Mies nro 2:n. Treffikutsu oli vähintäänkin erikoinen (positiivisella tavalla) ja mies muutenkin erilainen kuin joita olen tapaillut (paitsi ammatiltaan). Avoimin mielin menin ja olin päättänyt nauttia treffeistä. Treffit olivat 3,5 tuntiset. Kävelyä, istuskelua, juttelua. Juttu kulki hyvin eikä hiljaisuudetkaan olleet vaivaannuttavia. Halauksen sain treffien päätteeksi, puhelinnumeroa en. En ole tainnut käydä kenenkään kanssa treffeillä ennen tätä niin ettei mulla olisi ollut puhelinnumeroa. Erikoinen tapaus. Katsotaan tuleeko jatkoa. Lupasi kirjoittaa huomenna sähköpostia ja sanoi kyllä haluavansa jatkaa tutustumista.

Ilta meni lipuessa järvellä, kesästä oli pakko nauttia kun se oli kerrankin käymässä. Ihana viikonloppu :)


ps. jos jostain numeromiehestä tulee enemmän, lupaan keksiä parempia nimiä :D





torstai 27. heinäkuuta 2017

Uusia tuulia

Mulla oli tuossa muutama päivä sitten pieni henkinen notkahdus. Olin jo muutaman viikon miettinyt viestin lähettämistä TKM:lle ja tiesin että tulen sen tekemään jotta pääsisin kunnolla eteenpäin. Näin tein ja toivoin että olisi vastannut saman illan aikana koska silloin olisin ollut siihen valmis. Vastasi tietysti vasta seuraavana päivänä, jolloin en ollut enää henkisesti sillä vahvuustasolla kuin olisin toivonut. Viestini ei edes olisi edellyttänyt vastausta, ei sisältänyt kysymyksiä eikä mitään, mutta tiesin kyllä että tulee vastaamaan. Pienehkö brakedownhan siinä tapahtui, mutta ei se mitään. Tuli hajottua se asia loppuun.

Viikon varrella voimaannuttuani päätin jatkaa itseni kehittämista Mikko Kempen johdolla http://mikkokemppe.com/  (ei ole maksettu mainos eikä yhteistyökuvio). Luin tuon deittioppaan naisille jo TKM:n kanssa ollessani ja siitä asia jäi jotenkin kytemään. Eilen sitten otin seuraavan askeleen ja otin maksullisen valmennuksen itselleni etukäteissynttärilahjaksi. Hinta sisältää fb-ryhmän jossa saa neuvoja niin henkilökohtaisia neuvoja kuin vain haluaa tai uskaltaa kysyä. Livelähetyksiä joissa käsitellään miehiä, miesten ajatusmaailmaa (vastaajana Mikko Kemppe). Oon ihan innoissani asiasta :)

Mietin pitkään sitä että haluanko maksaa tuommoisesta palvelusta. Totesin sitten loppujen lopuksi että maksanhan mä hieronnasta, lääkäristä, teatterista, elokuvista, jumpista yms asioista ihan suosiolla, joten miksen maksaisi siitä että saan apua tässä asiassa. Tämän itselleni perusteltuani suoritin ostoksen ja odotan tänään ensimmäistä livelähetystä johon olen jo muutaman kysymyksen etukäteen esittänyt.

Tämä on huikean jännää. Olen tajunnut että olen yrittänyt ihan väärällä tyylillä. Liian vakavasti ja nauttimatta. Nyt siihen yritän muutosta. Ensinnäkin Mikko suosittelee että deittailisi useita miehiä samaan aikaan, jotta ei tule sitä yhdessä miehessä roikkumista ja kauheeta pohdintaa että miksi se ei laita viestiä. Sitten jos se sattuukin laittamaan niin great! No, katsotaan nyt miten asiat etenee milläkin rintamalla. Mulla on kuitenkin huomenna neljännet treffit sen yhden nimettömän miehen kanssa. Olen jo oppinut että mun ei tarvitse tietää että tykkäänkö mä siitä tarpeeksi vai en. Treffit kerrallaan. Viikonloppuna tai ensi viikolla mulla on toiset. Ehkä.

Elokuussa meinasin alkaa harrastamaan paritanssia. En tiedä mitä jalka asiasta tykkää, mutta siltä ei nyt kysytä. Tästä tulee hyvä loppuvuosi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Loma lähestyy

Mun loma lähestyy ja alkaa ahdistamaan. Katselin äkkilähtöjä lähialueille ja alkoi ottamaan päähän. Ihan ok hintainen muutaman päivän mittainen valmismatka pomppaa helposti satasen tai kaksi kun vaihtaa matkustajamäärän oletushenkilömäärästä yhteen. Tulee semmonen "haistakaa nyt paska"-fiilis. Yksin matkustava on hyvä lypsylehmä, onhan se pakko olla rikaskin kun sillä ei ole puolisoa vaivoinaan.

Ei mulla kai edes olis varaa lähteä mihinkään, mutta silti haluaisin. Puola, Tsekki (never again) ja Hollanti olisi halpoja lentää. Hollanti kiinnostaisi eniten.

Tuskin mä mihinkään lähden kuitenkaan, mökötän kotona ja mietin tyhmiä. Plääh

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Treffejä

Jospa mä nyt kirjoittaisin niistä treffeistä sitten kun jotkut treffikertomusta kaiketi odottaa.

Treffit oli perinteisesti abc:lla, se on mitä mainioin ensitreffipaikka. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen kuin hän, joten ehdin ostamaan kahvin ja etsimään sopivan pöydän. En tykkää niistä "maksaakohan tuo mun kahvin vai maksanko itse"-tilanteista, joten pyrin olemaan yleensä ajoissa.

Alku oli toki jäykkää, mutta kyllä se juttu siitä alkoi luistaa. Tiiviisti katsoi silmiin, vähän liiankin tiiviisti, mutta selvisin. Jutut meni hyvin yksiin ja edelleen ollaan elämästä hyvinkin samaa mieltä. Tuli höpötettyä ennemmän ja asioista, jotka ei ehkä ole ihan ekoille treffeille sopivia, mutta enpä mä treffiohjesääntökirjan kanssa treffailekaan.

Treffien lopuksi pussattiin kömpelösti ja pikaisesti ja mies läpsäisi kädellään mennessään kevyesti pepulle :D. Tykkäsin.

Seuraavaksi päiväksi sovittiin privaatimmat treffit yhdellä vanhalla myllyllä. Idylliset oli puitteet pussailulle. Piti harjoitella koska se ensimmäinen pusu oli niin kovin jännittynyt. Kyllähän se siitä sitten alkoi sujumaan jotenkin :). Tuntui teiniltä kun ei huomattu lähestyviä lenkkeilijöitä vaan vasta sillan tärinä havahdutti meidät touhuistamme :D.

Viikonloppu menikin sitten lasten kanssa Helsingissä, mutta tänään taas treffataan. Tällä kertaa mun luona. Ja kyllä, ihan asiallisesti treffataan, uskokaa tai älkää. :)

Ai niin, "testasin" miestä vähän eikä salailuhommia ole toistaiseksi havaittavissa, koska hyväksyi fb-kaveripyyntönikin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Takaisin nettitreffeille

Mä niiiiiiin inhoan ekoja treffejä! Mä jännitän niiiiin paljon ennen treffejä. Ehkä se jännittäminen kertoo niistä toiveista, odotuksista sun muista mitä niihin treffeihin on ladattu. Koitan unohtaa ne toiveet ja odotukset ja kohdata miehen siinä hetkessä. Siis jos en satu pyörtymään. Pitää olla ekat treffit että voi olla tokat. Niin se vaan on.

Tällä kertaa kyseessä onkin aikamoinen catch, ei lapsia, erosta jo vuosi, haluaa parisuhteelta samoja asioita kuin minä (eli myös sitä yhdessäoloa), työssäkäyvä, fiksu, ihan söpö, ei puolustusvoimilla töissä (en tajua miksi mä törmään niihin koko ajan, ne on aina näköjään tietyntyyppisiä henkisiltä ominaisuuksiltaan). Tietty se on sit patologinen valehtelija. Ai kauhee mikä ajatus! Meillä on kirjoitellessa menneet kaikki niin yksin kuin vaan voi. Että kyllä niitä sopiviakin välillä löytyy, tosi harvoin vain.

Nyt pitää osata pelata kortit oikein ja toivoa että livenäkin kemiaa löytyy. En tosin osaa olla muuta kuin mitä olen eikä se oikeastaan kannatakaan.  Saa pitää peukkuja tunnin päästä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Happy

Mä rakastan mun blogia ja sitä minkälaisia ihmisiä se on tuonut mun elämään :). Enpä olisi uskonut silloin noin sata vuotta sitten aloittaessani kirjoittamisen, että tulen tapaamaan ihmisiä jotka ovat lukeneet mun elämää paljaimmillaan ja solmimaan oikean elämän ystävyyssuhteitakin heihin. Sielunkumppanuutta, samoja elämäntilanteita, tukea, viisautta. Ai että olen onnekas!

Tänään on muutama kiitoskin jo tullut siitä palkankorotushommasta. Ehkä ihmiset on vain vähän hitaita reagoimaan näin kesällä kun se palkka ei vielä varsinaisesti ole kilahtanut sinne tilille. 

Mulla on tänään ihan äärimmäisen hyvä fiilis :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Epämääräinen vuodatuspostaus

Olen työpaikkani luottamusmies. Ay-toimintaa on takana kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän, viime aikoina vähemmän. Luottamusmiehenä tartuin palkkatasa-arvoasioihin muutama vuosi sitten ja homma on ollut vireillä tähän asti, pitkään ja hartaasti siis on väännetty pinnan alla. Melkein liitotkin tuli vedettyä mukaan, koska periksi en anna jos selkeän epäkohdan havaitsen.

Lähin työkaverini oli mua ennen luottamusmiehenä, nyt on ollut mun varana koska halusi jättäytyä pois luottamustoimesta. Hän ei ilmeisesti ole ollenkaan tykännyt tyylistä jolla asiaa olen ajanut (eli periksiantamattomuudesta ja valmiudesta viemään asia liittotasolle), joten erosi pestistään juuri ennen lomansa alkua. Koin sen henkilökohtaisena epäluottamuslauseena. Se on aika iso juttu pienessä työyhteisössä.

Lopputulema "taistelussani" oli se, että puolet toimihenkilöistä (suurin osa naisia) saivat tuntuvat palkankorotukset (useita satasia/kk) ilman liittojen vetämistä mukaan.  Tiedotin asiasta enkä saanut ainuttakaan kiitosta.

Taputan siis itseäni olalle ja totean "hyvää työtä Puolis". Asia olisi ollut sellainen, johon kollegani olisi pitänyt luottamusmieskautenaan tarttua, mutta ei tarttunut. Ehkä otti sitten siitä nokkiinsa.

Tässä samalla olen miettinyt että kun kuitenkin olen tämmöinen "tiukkapipo" tietyissä asioissa, periksiantamaton ja "kovakin" niin miten hitossa mä sitten parisuhteissa olen ihan kynnysmatto. Mietin sitäkin tänään, että en lasten isän kanssa ollut mitenkään kynnysmatto vaan se parisuhdelaivan ohjaaja, joka päätti kaiken. Se en missään nimessä halua olla enää, ehkä mulla on sen kompensointi sitten mennyt överiksi. En tiedä mitä tässä on tapahtunut.

Koska mulla ei ole juuri nyt juurikaan elämää, joudutte lukemaan epämääräisiä vuodatuspostauksia x-aikaa. Pahoittelut niistä.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sup-jooga

Helmen "pakottama" sosiaalinen tapahtuma, eli sup-jooga on suoritettu. Sain kaksi työkaveria mukaani ja joogattiin lautojen päällä. Kyllä oli haastetta kerrakseen. Muut olivat ketteriä, nuoria ja hoikkia kun taas mä en ole ketterä enkä hoikka. Oli ihan mukavaa ja sain suoritettua kaikki liikkeet jotenkin. Yhdellä jalalla laudalla seisominen oli äärimmäisen vaikeaa ja löysinkin itseni epäonnistuneen yrityksen jälkeen järven mutapohjaan uponneena. Mä olin ainut joka putosi. No, ei kai se oo niin vakavaa. Muutama uskalikko yritti päälläseisontaakin, mä jätin yrittämättä.

Nyt on sosiaaliset haasteet suoritettu ja voin syrjäytyä rauhassa. Pari päivää vielä niin viikko on mennyt erosta. Onhan mulla kyllä ikävä sitä.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Onni on etsittävä pienistä asioista

Lapset lähtivät tänään ja mulle jäi tyhjyys. Koska olin pitkään ja hartaasti (kaksi päivää) harkinnut sup-laudan ostamista niin menin ja ostin sen, koska ei voi tietää milloin kesä loppuu. Laadulla ei ollut nyt niin väliä, koska ajatuksissa on ostaa toinenkin lauta että pääsen esikoisen kanssa suppailemaan. Hong Kongista tarttui mukaan Aqua Marina Vapor. 

Omaa lautaa puolsi se, etten ole vuokraamon aukiolojen vanki, enkä saman lätäkön vanki myöskään. 
Tutustuin kotipihalla lautaan ja pumppasin sen testimielessä täyteen ja totesin että olen valmiina lähtöön. Kamat autoon ja menoksi. Pumppaaminen 15 psi:hin on aika raskasta, mutta kun pääsin veteen niin se ei enää haitannut. Lauta oli mun painon alla rimpulampi kuin vuokraamon triplahintaiset laudat, mutta kantoi mut silti kunnialla. Livuin nautiskellen pitkin järven selkää, välillä istuskelin ja makoilinkin, pääsin myös pystyyn suppailemaan. Pari tuntia siinä meni äkkiä, enemmänkin olisi mennyt, mutta ei ollut eväitä mukana ja työpäiväkin kolkuttelee jo kulman takana. Oli aika onnellinen olo siellä järvellä, vaikka saatoin pienen kyyneleenkin siellä tirauttaa. 

Mietin kotiin tultuani asioita jotka teki mut tänään onnelliseksi, tässä tulee

 Oman pihan metsämansikat. Niin söpöjä

Näkymä pihalta on ihana. Tänä vuonna ei olekaan viljapeltoa.  
Laskeva aurinko ja RAUHA


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Suppailua

Kiitos teille myötätunnosta ja viisaista sanoista! Mun on lopetettava kynnysmattoilu suhteissani kertakaikkiaan. Jos nyt vielä erehdyn joutumaan johonkin suhteeseen.

Tänään töiden jälkeen käytiin esikoisen kanssa testaamassa suppailua ja tykkäsin kovasti! Alku oli haastavaa enkä uskonut että pysyisin laudalla pystyssä. Pikkuhiljaa rohkeus kasvoi ja pääsin jopa nousemaan ensin polvi-istunnasta polviseisontaan ja ylöskin asti! Yllättävän rankkaa ainakin ekalla kerralla jaloille. Tunnissa ei kovin suurta lenkkiä ehditty heittää, aika meni kuin siivillä!

Rupesi tekemään mieli omaa lautaa jotta voisi kiireettömästi vaikka ottaa aurinkoa keskellä järven selkiä ja pulahtaa uimaan välillä. Tai katsella auringonlaskua laudan päältä.

Jos kesälomareissuillanne satutte ajelemaan Kouvolassa päin niin suosittelen lämpimästi Tykkimäen Saunaa, jossa on saunan ja uimamahdollisuuden lisäksi myös sup-lautojen vuokraus ja kiva terassi. Idyllinen paikka Käyrälammen rannalla. Toisella rannalla sitten Tykkimäen huvipuisto.



Totuttelua

Vaatii tottumista että ei ole enää sitä ihmistä, jolle kertoa ne päivän pienet mitättömät kuulumiset. On vähän tyhjää. Hassua miten ero vaikuttaa vaikka eihän me fyysisesti edes paljoa yhdessä oltu, mutta se tunne, että joku joka välittää on whatsapin päässä on aika merkittävä. Ja nyt kun sitä ei ole niin on iso aukko täytettävänä. Mitähän siinä aukossa oli puoli vuotta sitten? Ehkä se pikkuhiljaa täyttyy.

Helmi pakotti mut keksimään itselleni pakollisen tekemisen viikon sisälle, mielellään sosiaalisen. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin lähteä keksimään, joten maanantaina yritämme muutaman työkaverin kanssa kokeilla SUP-joogaa tai ainakin suppailua.

Onneks on sentään kesä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Se siitä

Niin se sitten loppui. Yhteistuumin kai. Jos ihmisellä ei ole mulle kahteen kuukauteen aikaa ja jos mä joudun piilottelemaan katseilta kuin joku varatun ihmisen kakkosnainen niin kyllähän siinä saattaa tulla fiilis että ansaitsen ehkä vähän enemmän. Kestin pitempään kuin olisi ollut fiksua.

Tiedostan että TKM saattaa edelleen lukea blogiani, mä ainakin lukisin jos olisin hän, mutta en aio sen vaikuttaa mun kirjoittamiseen enää. Sori TKM jos tuntuu pahalta, niin mustakin tuntuu. Ihan helvetin pahalta.

Tulipahan kokeitua nyt sitten myös etäsuhdetta, voin ruksata sen bucket listiltäni.

Toipuminen vaatii x-määrän kyyneliä ja tarpeeksi monta rullaa vessapaperia nenän niistämiseen. Mä tiedän jo millä kaavalla tää homma menee. Olen tässä jo aika kokenut.

Silmäluomeni eivät kokemuksestani piittaa vaan tänään niiden paikalla on kaksi punaista ameebaa. Kokemuksestani onneksi tiedän, että puoleen päivään mennessä silmätkin alkaa jo avautua kokonaan. 

Olispa kiva olla onnellinen

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Case TKM behind the scenes

Tuli kirjoitettua "varjopostauksia" sitä mukaan kun homma eteni, koska en voinut/halunnut negatiivisia asioita kirjoitella blogiini. Päätin että julkaisen päiväkirjan kun suhde on päättynyt. Ja nyt se on. En mä helpolla periksi antanut.

26.1.2017

Äh, kyllä on vaikeeta tapaamisen järjestäminen. Kyllä mä tajuan että en mä ole semmoisessa asemassa, että minut otettaisi tässä vaiheessa huomioon yhtään missään suunnitelmissa. Ilmeisesti nyt kuukauteen ei vaan ole mun kokoista vapaa-aikaa. Eihän siinä sit mitään. Jos haluan tavata pikaisesti niin ajettava on ja kerjättävä ajan rippeitä. Ei sillä kai öiksi ole varauksia. Jollain tasolla tiesin tän kyllä, mutta en ehkä ihan täysin. Vaaleanpunaisissa ajatuksissani ajattelin/ajattelen, että kaikki kyllä järjestyy. Just nyt vaan en tiedä että järjestyykö.

Kai mun on vaan odotettava, että mies tajuaa yrittää mahduttaa myös minut elämäänsä. Jos siis haluaa mut siinä pitää. En mä voi olla aina se, joka vääntää itsensä mutkalle että mahtuisi jonkun elämään. Ehkä mä olen niin joskus tehnyt, eikä lopputulos ole ollut kummoinen. Mun täytyy vain oppia vähän kärsivällisemmäksi, eikä kärttää seuraavia treffejä ennen kuin edellisetkään on olleet. Mun pitää harjoitella vähän enemmän itsekkyyttä myös miesasioissa.

29.1.2017

Neljänsien treffien jälkeinen päivä. Hän ei tiedä onko hän mulle hyväksi. Henkilökohtainen kriisi ja pam, kaikki sotkeentuu. Hän käänsi oman pahan olonsa niin että sai mut tuntemaan olevani ylimääräinen energiasyöppö. Hän ei halua aiheuttaa pahaa mieltä ja kokee sitä aiheuttavansa sillä, ettei juuri nyt oikein pysty kauheasti tapailemaan ja koska elämäntilanne on hankala. On se nyt ihme kun ei voida erillisiä asioita pitää erillään vaan pitää koittaa sotkea omat elämänkriisit meidän suhteeseen. Joo, kyllähän ne toki vaikuttaa, mutta eihän se sitä tarkoita, että minut pitäis heivata.

Kai mä nyt helvetti itse tiedän millaisessa tilanteessa haluan olla. Ja kun mä nyt vain haluan olla tässä tilanteessa enkä tykkää siitä, että joku koittaa päättää mikä on mulle hyväksi ja mikä ei. Se mua alkoi suututtamaan ihan tosissaan. Ja itkettämään vähän myös.

Tämä tämänpäiväinen tilanne aiheutti niin hirveet flashbackit eroon Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti kanssa ettei tosikaan. Mä tajuan kyllä että mä ylireagoin. Kukaan ei ole vielä jättänyt ketään, mutta tämän päiväinen keskustelu kyllä sai mut jotenkin pelkäämään ihan kauheasti. Pitää koittaa välttää näyttämästä sitä. Pitää muutenkin koittaa varmaan perääntyä hiukan kunnes tiedän mikä vaivaa. Tuntuu niin paljon siltä että mä olen ollut tässä tilanteessa muutamaankin otteeseen.

12.2.2017

Yhdet treffit on ehtinyt olla tässä välissä. Toisten treffien suunnittelu on käynnissä. Kyllä on helvetti vaikeaa. Oon kyllä nenäni pistänyt niin mahdottomaan tilanteeseen että ihan huvittaa. Tai no ei oikeestaan edes huvita kun vituttaa vaan. Asiat suunnitellaan exän pillin ja menojen mukaan. Työ on toki hoidettava ja lasten harrastukset viekin sitten kaiken lopun ajan. Faktojen valossa olen siis täysin idiootti kun tässä tilanteessa haluan roikkua. Ei tässä oo yhtään mitään järkeä. Odottelen mulle liikeneviä ajanrippeitä. Yrittäähän se kai parhaansa, mutta kun on tehnyt elämästään niin täyden niin on kai siihen vaikea saada mahtumaan kaks naista ja viis lasta ja tuhat harrastusta. Just nyt mulla on fiilis että tää ei kyllä kesäpäivänvaloa näe tämä suhde. Vähän kun salasuhteessa olisi.


13.3.2017

Tänään mies päättää kahden uuden työpaikan ja kahden eri asuinpaikan välillä. Kolmas vaihtoehto on jäädä sinne missä nyt asuu. Mikä tahansa muu kuin nykyiseen tilanteeseen jääminen olisi loistavaa. Pelkään että valitsee olla tekemättä mitään. Mitä sitten tapahtuu? 5 tunnin etäsuhde ei oikein pidemmän päälle voi toimia. Mä en uskalla muuttaa pätkätreffailun perusteella tyhjän päälle. Hiivutaanko me sitten vain? Nämä kaksi työtä joita on tarjottu, olisivat molemmat vain reilun kahden tunnin päässä, tai no, ainakin alle kolmen. Se tuntuisi luksukselta. Mua pelottaa ihan perkeleesti. Mä tiedän että mun takia sitä ratkaisua ei tietenkään tulla tekemään eikä niin pidä ollakaan, mutta pelottaa silti. Mitähän se siellä ajattelee? Vaikeita ajatuksia varmaankin.


5.4.2017

Seuraavat treffit tuntuu järjestyvän kuukauden päähän edellisistä. Ei helvetti voi olla näin vaikeaa. Jos mä en jousta niin ei nähdä. Näinkö se sitten menee. Voi helvetinvittu. Se on päässyt mun luo kahdesti ja mä olen käynyt kerjäämässä rippeitä siellä paljon enemmän. Yksi hotellitreffikin mahtuu. Kai mä ajattelin että se ois jo tähän mennessä ihan ajatellut jo muakin ja raivannut tilaa, mutta eipä siltä näytä. Tuntuu että oon koko ajan kerjäämässä huomioo ja tapaamista ja hellyyttä ja tulee usein semmonen fiilis että anteeks nyt taas, mut mä tarvitsisin sua ja sillä tulee varmaan semmoinen fiilis että anteeksi vaan mut lapset tarvii enemmän häntä. Argh

26.4.2017

Itkettää, kieli tarttuu kitalakeen kun suu on niin kuiva eikä sanoja tule suusta. TKM piti jättämispuhetta, tai niin mä käsitin, omasta mielestään me vain puhuttiin. Ei tule koskaan saamaan mulle järjestettyä enempää aikaa ja se ahdisti häntä. Lapset ei mua voi ilmeisesti koskaan tavata jostain syystä. Kai mä olen niin lapsille sopimatonta seuraa. Kai mä olen niin huono nainen että mun kanssa julkisesti oleminen on mahdotonta. Häntä ahdistaa kun kokee, että ei voi antaa mulle niin paljoa aikaa kuin tarvitsisin. Ja kiukuttelenkin liikaa. No, kai me vielä katsotaan mitä tästä tulee. Tuntuu vaan niin lopun alulta. Olin oikeastaan varma että se loppu tuli tänään, mutta ei se tullut. Ehkä se tulee vasta huomenna. Olen siinä käsityksessä  että TKM olisi toivonut että päädytään yhteisestä päätöksestä siihen että ei jatketa, koska ei halua tehdä mulle sitä minkä Kelailija ja Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti teki. Kai se pyrkii tekemään sen sitten jotenkin tyylikkäämmin. Ei sitä voi tehdä tyylikkäästi ja niin että kaikille jää hyvä mieli. Mä taidan vetää vähän suojuksia mun sydämen ympärille ja edetä varovasti, kuin heikoilla jäillä ja odottaa vain hetkeä kun rysähdän jäiseen veteen. 

Otan allergialääkkeen ja toivon että se auttaa itkusta turvonneisiin silmiin. Tuntuu kuin mut olis fyysisesti pahoinpidelty, ilmat on pihalla ja takki tyhjänä. Mun pitää miettiä millaisessa tilanteessa mä voin olla.

27.4.2017

Miten mä tuosta eilisestä sessiosta muka pystyn palautumaan? Kovin vaikeelta ainakin tuntuu luottaa siihen ettei suhteen irtisanomisilmoitus pamahda käteen hetkellä millä hyvänsä. Kovin vaikeaa oli myös harjoitella neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja luottamusmieskurssilla kun mieli oli maassa ja itku herkässä. Kyllä se ainakin tuolle keskusteluitketyssessiolle osasi oikean ajan valita.  Onneksi ei sentään ollut huonekaveria hotellihuoneessa vaan sai ulvoa rauhassa.

Tuntuu että nää mun kaikki suhteet noudattaa samaa kaavaa. Pistää miettimään että teenkö MINÄ joka kerta jotain samalla tavalla väärin. Ja mikä se juttu on minkä teen väärin ja missä kohtaa. Pakosti tässä on nyt mun toiminnassa vikaa jos ja kun tämä on kolmas kerta kun mulle näin käy. Peiliin pitää katsoa. Olenko mä idiootti kun näen vaikeissakin tilanteissa niin paljon hyvää ja tavoittelemisen arvoista että koitan löytää keinot jos vaan molemmat tykkää toisistaan. Kyllä mä taidan olla idiootti. Kai mun pitäis vaan luovuttaa tämän asian suhteen.

En mä jaksa enää yrittää. Mun on tarkoitus olla kai yksin.

11.5.2017

Mä huomaan että jos en itse johda keskustelua niin keskustelua ei oikein ole. Tai on ehkä säästä ja kiireestä ja aamukahvista. Murut ja kullat on kadonneet tkm:n puolelta jo jokunen aika sitten. Kehut ja hempeilyt myös. Mä olen koittanut näyttää esimerkkiä, mutta ei ole tarttunut. Kai mä ansaitsisin olla vähän enemmän haluttu, mutta tyhmänä mä tässä vielä roikun koska tykkään. Taidan olla aika tyhmä mitä tulee miesasioihin.

21.5.2017

Mut on työnnetty tkm:n elämän ulkokehälle. Mä tunnen sen usein  niin selkeästi. Mistään syvällisemmästä ei puhuta. Pyysin viikon loppuun (tänään) mennessä ilmoittamaan helatorstain kuviot. Oltiin kai sovittu että nähdään, mutta ei sovittu että kenen luona. Koska olin jo muutamaan kertaan asian ottanut puheeksi niin ajattelin että en enää kysy. Tulee jos tulee. Olisin itse voinut järjestellä töitäni ja mennä sinne, mutta en järjestele koska sille ei ole vihreää valoa näytetty. Olkoon. Mä olen jostain syystä hyväksynyt tilanteen enkä siitä enää kriisejä ota. Kai mä hyväksyn, luovutan ja luovun. Ei kai se riitä että toinen osapuoli pitää kiinni toisesta. Nää vastaeronneet on niin nähty. Uskomatonta miten sitä voikin uskoa kerta toisen jälkeen toisen sanaan siitä että "ero on käsitelty jo suhteen aikana" ja blaablaa ja diipadaapa. Voihan sitä itse kuvitella niin ja huomata vuoden tai parin kuluttua että eihän se niin tainnut mennäkään. Mä olen se laastari. Taas. Pitäiskö vaihtaa blogin nimeksi "Elämäntehtäväni laastarina". No, ehken kuitenkaan. Hyväksyn tämän tilanteen tyynesti, katson mitä ensi viikko pitää sisällään ja menen sen mukaan. Jäädytän hieman tunteita sisälläni. Tajusin tänä viikonloppuna sen, etten tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Se oli mahtava havainto.

27.5.2017

Tänään, kaksi päivää treffien jälkeen tajusin että mä olen taas antavana osapuolena tässä. Mun kuulumisia ei kysellä jos en itse kerro. Mulla oli huono ilta josta kerroin, olisin kai tarvinnut vaan vähän sympatiaa ja virtuaalista päänsilitystä, en saanut mitään. Myöskään mun vesivahinkoni tilanne ei tunnu kiinnostavan. Mun asioitahan se toki on enkä niihin vaadi apua, mutta jos mä jostain ihmisestä tykkään niin olen kiinnostunut toisen asioista. Mun asioista ei nyt vaan kukaan ole kiinnostunut. Ymmärrän niitä jotka vain päättävät kadota. Ehkä vähän itsesäälistä nyt, mutta tältä musta tänään tuntuu. Hyväksyn sen, että mulla voi olla huonoja päiviä. Musta tuntuu vaan että tkm:lle pitäisi olla aina hyvällä tuulella. Ihan sama. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja turhaksi. Tajuan oikeastaan nyt myös sen, että tkm ei hyväksykään mua sellaisena kuin olen. Keskeneräisenä, kiukuttelevana tavallisena naisena. Ehkä joku joskus vielä hyväksyy. Ehkä tulee vielä joku jonka elämään mä mahdun.

28.5.2017

Mä olen niin yksin. Koitin irroittaa putkivuodon tieltä kattopaneeleja. Huonolla menestyksellä. Yllättävän vaikeeta se on. Kai mä toivoin apua tkm:ltä, vaikka mun ihan ikioma ongelmahan tämä on. Itku silmässä niitä paneeleita väänsin ja ajattelin että voi kun ei aina tarvitsisi selvitä yksin. Mut oma tupa, oma lupa ja silleen. Omalla vastuulla kaikki. Mä en jaksa selviytyä koko ajan yksin.

3.6.2017

TKM:n asuntoasiat etenee. Mä luulen että seuraavan asunnon kanssa käy niin, että mulla ei olekaan sinne enää asiaa, koska lapset. Muutto on kuukauden päästä. Sitähän tää on. Hiljaista hiipumista ja mä vissiin tyydyn siihen, koska en nyt halua tehdä muitakaan ratkaisuja. Tiedostan tilanteeni rauhallisesti ja katson mitä tuleman pitää.

10.6.2017

Yhdet pikatreffit ollut tässä välissä. Musta tuntuu että mun aikaani ja yrityksiäni ei juurikaan arvosteta. Ei ymmärretä että mullakin on elämää jota pitää välillä järjestellä tapaamisten takia. Muuttuvat aikataulut aiheuttaa sumplimista omissa aikatauluissani ja jos niitä jätetään mainitsematta niin hankalaa on mun pysyä kärryillä. Ehkä mä olen taas liian helppo, lapasnainen jota voi heitellä pitkin poikin ja ottaa sitten hyllyltä kun tulee tarvis. Jopas tuli vertauskuva. Siltä musta välillä tuntuu. Olen  selkeä laastari, mutta vedetään tää rooli nyt täysiä loppuun asti. Laastarin roolinhan mä osaan kyllä.

11.6.2017

Tarjosin remppa-apua. Koitin jälleen kerran löytää ne pienet yhteiset hetket. En voi mennä avuksi, koska exän työkaverin kummin kaima voi nähdä. Mitä vittu sitten? Jos se on eronnut (niin kuin väittää, en oikeestaan oo enää edes varma että onko se eronnut) niin mitä sitten? Eikö eronneella ihmisellä saa olla elämää? Ei ilmeisesti, jos sen pitää toimia niin kuin exä haluaa. Lasten takia ei varmaan saa olla uutta naistakaan. Todella loukkaavaa ettei voida yhdessä tulla nähdyksi edes vahingossa. Eli oletan että en ole tervetullut uuten asuntoonkaan. Minkä helvetin takia mä alennan itseni näin? Miksi mua hävetään? Kai mä sitten olen niin arvoton, alan uskoa pikkuhiljaa itsekin siihen. Mä ajattelin että pystyn katsomaan syksyyn asti että mitä tapahtuu tkm:n elämässä, mutta nyt en ole kyllä ihan varma. Mua taidetaan vedättää huolella ja talloa lattianrakoon. Ja mä annan sen tapahtua. Mä olen niin tyhmä. Selkeästi mä en kelpaa. Tuntuupas pahalta. Onhan tässä tullut kuitenkin vähän lisää elämänkokemusta.

14.6.2017

Mä kuulemma koitan pompottaa häntä. Niinkö? Kuka tässä on ollut pompotettavana viimeiset 5,5 kuukautta? Kyllä mä sanoisin että minä. Mä olen joustanut ja taipunut.  Itkin skypessä enkä nähnyt pilkahdustakaan myötätunnosta. Se on kyllä hyvä peittämään tunteensa. Liian hyvä. En oo edes varma tykkääkö se edes musta enää. En ole tainnut olla näin alistettuna missään suhteessa. Tunsin tänään itseni lapseksi jota torutaan. Ei ollut kiva tunne.

5.7.2017

Olen nyt vihdoin hyväksynyt että ei tästä tule mitään. Kauan siinä menikin. Loppusilausta vaille loppu. En muistanutkaan miltä tuntui odottaa vastausta, kun sydän jyskyttää rinnan lisäksi myös kurkussa, kovaa ja raskaasti.

Paasto loppui

Viikko 2.

Päivä 8: Herran jestas kun tuntuu tänään vaikeelta! Ällöttää ajatuskin mehuista. Eilen jätin osan juomatta kun alkoi tulla hitusia juoman mukana ja se oli kuvottavaa. Loput kaadoin viemäriin. Iltaa kohden energiat suorastaan räjähteli, vaikka aamu oli tosi flegmaattinen. Pääsin jopa 40 minuutin fillarilenkille, menin niin kovaa kuin keuhkoista lähti ja tuntui hyvältä. Illalla mehut huomista varten kun työt alkaa. Ärsyttää jo valmiiksi selitellä.

Päivä 9. Yäk. Yäkyäkyäk. Tökkii ja pahasti. Maha tuli päivällä kipeäksi töissä ällölitkusta. Kukaan ei ihme kyllä kommentoinut mun lounasta. Hienoinen epäilys on käynyt mielessä, että selviänköhän mä edes tästä. Mutta parempi työntää se piiloon, koska oon päättänyt selvitä. Jos en pysty näihin kaikkiin makuyhdistelmiin niin pakko kai muokata niitä semmoisiksi että pystyn ne vetämään. Ja pienentää määriä. Määriä säädellään yleensä ananaksen, kurkun tai omenan määrällä, joten mitään merkittäviä ravintoaineiden puutoksia ei pitäisi tulla vaikka niitä vähentäisikin. Pieni määrä pahaa juomaa menee helpommin alas kuin suuri määrä pahaa juomaa.

Päivä 10. Yökkäsin kurkkusellerishotin viimeisillä nielaisuilla.  Mulla ei oo edes kovin herkkä oksennusrefleksi. Ei siis enää kurkkusellerishottia. Muut päivän juomat oli ok. Tänään tuntuu että selviän kyllä. Kohta ollaan jo puolessa välissä. Huomisen eväät tein minimalistisella tyylillä ja pienensin annoksia. Jos saisin kaikki vaikka kumottua.

Päivä 11. Paasto loppui. En mä vaan pystynyt enää. Rakenteeltaan mehut olivat semmoisia että sakka jäi pohjaan ja viimeiset hörpyt oli paksua liejua. Alkoi käymään pahasti oksennusrefleksin päälle, joten aamu- ja päivämehujen jälkeen ruuaksi olikin kukkakaalipinaattimuussia ja kanaa. Ja voi luoja että se maistui taivaalliselle! Tästä on hyvä jatkaa kevyempää elämää.

Vähän mä epäonnistuin tässä, mutta sain uusia makuja ruokavalioon. Esim. mantelimaito oli oikein mukava uusi tuttavuus ja kevyt kuin mikä!

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mehupaastoviikko 1 suoritettu

Paasto jatkuu

Päivä 3: tein koko päivän juomat taas kerralla. Inkiväärijuomasta tuli järkyttävät tiukkaa. Huhhuh. Lähdettiin lasten kanssa kauppakeskukseen ja otin juoman mukaan. Kauppakeskusreissu venyi pitemmäksi kuin ajattelin ja nälkä yllätti. Onneksi Myllyssä oli Jungle Juice Bar ja sain mehua. Ai että miten oli hyvää! Ei ollenkaan niin pahaa kuin nää mun omat :D. Menevät jo melkein rutiinilla alas.

Päivä 4: Jaksaa jaksaa. Hienoista päänsärkyä ilmassa, niin pientä ettei lääkettä viitsi ottaa. Tänään olikin herkkupäivä kun sai soseuttaa marjoja mehun sekaan, eli näköjään kiinteämpääkin on välillä. Mahtava herkkupäivä :D. Energiaboostia ei ole vielä näkynyt, väsyttää ehkä vähän enemmän kuin normaalisti. Energiaboostia odotellessa. Olis vähän ikävä kiinteää ruokaa. Olo tuntuu kyllä kevyemmältä ja vessassa on saanut ravata alvariinsa.

Päivä 5: Kotimatka mökkilomalta. Eväät kylmälaukkuun ja menoksi. En noudattanut ohjelmaa vaan mehustin mitä sattui olemaan. Illalla koitos ihonhoitokutsujen muodossa, oli tarjottavaa jos jonkinnäköistä. Oli helppoa olla ilman, mutta inhottavaa selitellä.

Päivä 6: Rehutäydennys Lidlistä ja ohjelman mukaiset mehut mehustukseen. Nurmikonleikkuuta, pokemonia, shoppailua, katsastusta ja energiaa riittää vaikka oon juossut selkä märkänä pitkin kyliä. Jee, se luvattu energisyys tuli! Lapsille ruuanlaitto on hankalaa, meinasi vahingossa mennä haarukka suuhun, ihan ajattelematta. Mutta onnistuin välttelemään vahinkoja. Huomenna on viikko mennyt eikä tää tunnu ollenkaan hassummalta. Mä pystyn tähän!

Päivä 7. Hyvin menee mutta menköön! Tekis hirveesti mieli lohta ja salaattia ja mansikoita.  Tekis myös mieli kokeilla lehtikaalisipsejä. Suklaata, viiniä tai leivoksia ei tee mieli. On hirveen kuuma. Naama hehkuu punaisena. Vissiin joku sisäinen lämpögeneraattori on käynnistynyt. Yleensä päivässä on ollut yksi purkillinen punaista/oranssia ja yksi purkillinen vihreetä mehua, tänään kaikki on vihreitä ja se vähän harmittaa. Mutta eikun ääntä kohti. Iltaa kohti olo kuitenkin väsähti ja maha oli sekaisin. Ei huvita litkiä juomia, olisin mielummin ilman. Väsyttää kovasti. Osa mehuista jäi juomatta kun alkoi ällöttämään. Onneksi illan kruunasi mantelimaitobaanaanimustikkapinaattijuoma, joka oli oikein hyvää.

Kohti kakkosviikkoa

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Loma loppuu

Hörhis meni naimisiin, Kelailija on menossa naimisiin. Varmaan Sekin Mies Joka Mut Viimeksi Jätti on mennyt naimisiin. Oon kateellinen, vaikka en halua naimisiin.

On vähän paha mielikin äidin takia. Luin eilen fb:stä että ovat näköjään samassa kaupungissa kuin jossa mä asun. Laitoin kommenttia että voi tulla käymäänkin jos kerran kulmilla pyörivät. Vastaus oli että mun pihaan ei kuulemma mahdu asuntoautolla tms. paskaa. Selvähän se sitten. Ei tarvii tulla sit jos on niin vaikeaa ja vastenmielistä. Fb:stä luin myös että määränpää oli veljen perheen mökki, jonne oli myös sisko kumppaneineen saanut kutsun. Selvähän sekin sitten. Ei sillä että mä olisin sinne hinkunutkaan, mutta tokihan mä mieleni pahoitin. Äiti on käynyt tämän viiden vuoden aikana vissiin kahdesti.

Juhannuksena sisko ja siskon tyttöystävä korjasivat mun jarrut, auto ei siis mennyt ekalla kierroksella katsastuksesta läpi ja koska olivat jo yhdet jarrut korjanneet niin halusivat korjata myös mun jarrut. Eihän mulla ollut mitään sitä vastaan että säästäisin muutaman satasen. Kyllä jännitti eilen katsastuskonttorilla kun olin uusintakatsastamassa, että kuinka mun kävisi. Siskoakin taisi jännittää aika paljon. Läpi meni loistavilla arvoilla. Jee!

Paasto sujuu hyvin ja energiat on noususuunnassa, mehustaminen on hieman aikaavievempää  kuin ajattelin ja lapsille ruuan laittaminen on ikävää kun ei voi itse syödä, mutta pikkuhiljaa alkaa olo parantua niin kyllä tämän kestää. Kirjailen paastopäivityksen erikseen jahka viikko on täynnä.

Tytöt vielä viikon mun luona ja nyt alkoi kuopukselta "voinko mennä poikkikselle yöks"-marinat. Tuleepa raskas seuraava viikko. Mä oon tosin töissä niin saan vain kuunnella illat sitä että miten paskaa täällä on. Jos kysyn että mitä haluaisivat tehdä niin ei kuulemma mitään. Aika sama laulu oli viimekin vuonna.

Loma loppuu tältä erää ja ihan hyvillä fiiliksillä menen töihin :). Paljon ehti tapahtumaan ja monessa paikassa ehti käymään. Ehkä ehdin lepäämäänkin hieman.