Lukijat

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Etäsuhteen eronhetket


Istun yksin tyhjähkössä yksiössä. Mies lähti jo töihin, mä otin tämän päivän vapaaksi. Oli mukava viikonloppu, hyvä olla siinä toisen kainalossa, mutta nyt viikonloppu taitaa olla ohi.

Aamun survivor-hetken koin kun tarvitsin kahvia. TKM kun ei omista kahvinkeitintä niin kahvi keitetään kahvipannulla ja hän on sen minulle aina keitänyt. Ensimmäinen versio oli lirua ja jatkoyritys liian vahvaa, mutta sain kahvini ja elämä jatkuu.

Voisin jäädä vielä odottamaan miestä töistä niin pääsisin hetkeksi vielä syliin, tosin näin joudun ajelemaan pimeässä. Ensimmäinen ajatus oli viettää vielä yksi yö täällä, mutta herätys neljältä (eli talviaikaa kolmelta) ei oikein houkuttele. Sitäpaitsi TKM on varattu koko illan joka tapauksessa.

Voi voi, ei nää etäsuhteen eronhetket ole kyllä kauheen kivoja, mutta silti en tätä pois vaihtaisi. Kyllä tämä joskus helpottaa, jollain tavalla.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Keski-ikää ja ärsyyntymistä

Valmistautuessani viikonlopun treffeihin huomasin (taas), että ikää alkaa tulemaan. Otsan rypyt ovat olemassa myös lepotilassa (tämä huomio hieman hätkähdytti) ja bulldogin posket uurteineen ovat hyvällä alulla.

Toisaalta osaan jo suhtautua armollisesti noihin muutoksiin. Muistan kun joskus alle kolmekymppisenä havaitsin ensimmäisen ilmejuonteen silmäkulmassa ja olin ihan paniikissa vanhenemisesta. Meillä on töissä paljon naisia juuri tuossa iässä ja se näkyy ja kuuluu.

Olen myös huomannut että minusta on tullut helposti ärsyyntyvä keski-ikäinen ämmä. Semmoinen jota inhosin nuorena asiakaspalvelutyössä ollessani.

Esimerkki viime perjantailta. Lapset halusivat pizzaa, joten suoritin uskomattoman suorituksen (ikääni ja puhelinteknisiin taitoihini nähden) ja latasin puhelimeeni sovelluksen jonka nimi on Kotipizza Äppi (kyllä, Äppi). Tein sieltä pizzatilauksen lennossa lapsia junalta odotellessani ja siirryttiin pizzeriaan. Eka kerta kun tilaan tuolleen, joten ei ollut hajuakaan miten piti toimia. Keskustelu nuoren pizzerianeitokaisen kanssa meni about näin:

Minä: Mulle olisi kolme pizzaa, tilasin ne Äpin kautta
Pizzatyttö: Ai netistä?
Minä: Ei kun sen Äpin kautta
Pizzatyttö: Siis netistä vai? (silmiä pyöritellen)
Minä: Ei kun kännykällä sillä Äpillä
Pizzatyttö: Eli netistä. (huokaillen ja silmiä pyöritellen) istu ny alas odottamaan (lisää silmien pyöritystä).

Mun mielestä nettitilaus on eri asia kuin sen perkeleen aplikaation kautta tilaus (vaikka toki sekin käyttää nettiä). Ärsyynnyin koska minusta tehtiin idiootti ja vaikutti että typykkä ei ollut koko äpistä tietoinen. Ja se silmien pyörittely. Ai että! Tuo aiheutti sen, että vittuuntuneena keski-ikäisenä en todellakaan tuolta enää tilaa. Onneksi meillä päin on vaihtoehtoja.

Jotain hyvääkin, TKM:n asuinpaikka tulee vaihtumaan kesällä/syksyllä reilun kahden tunnin välimatkaksi, joten JIPIIII! Tosin tuohan sekin varmaan omat haasteensa, mutta ihan hyvältä tuntuu ainakin toistaiseksi. Olen huvikseni katsellut siltä paikkakunnalta töitä, mutta en kyllä ihan heti mitään radikaalia uskalla tehdä. Niin paljon yhtälössä lapsia, pelkoja, paniikkeja, exiä ja menneisyyttä, että en ehdoin tahdoin ole kaivamassa verta nenästäni. Sitä tuntuu tulevan kaivelemattakin säännöllisin väliajoin.

Pisimmät treffit tulossa tähän mennessä. Perjantaista maanantaihin, ihanaa :). Vielä kun saisin miehen siksi koko ajaksi itselleni, mutta en valitettavasti saa. Aika paljon onneksi silti nähdään.

Ai niin, meinasi unohtua. Tilinpäätös on tilintarkastettu ja ilman korjauksia läpi mennyt. Hyvä minä!

500 000 sivunäyttöä on muuten täyttynyt, huikeeta!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Elämää HS-taudin kanssa

Tautini on ollut taas pinnassa. Fyysisesti ja henkisesti. Sain eilen keskussairaalalta B-lausunnon lääkkeen erityiskorvattavuuteen ja vein sen tänään Kelaan. Kelan päätöksen jälkeen varaan ajan sairaalalle lääkkeen aloitukseen.

Yritin etsiä netistä elämästä taudin kanssa ja kovin vähän niitä tuntui löytyvän. Päätinpä nyt kirjoittaa itselleni muistiin että mistä kaikki lähti ja miten homma on edennyt.

Kaikki alkoi 2,5 vuotta sitten kun Kelailija jätti mut. Jotka on matkassa pysyneet niin muistanevat millainen stressi se mulle oli. Niin kova, että puhkaisin itselleni näköjään autoimmuunisairauden. Oireet alkoivat syksyllä, mutta en mä niitä mitenkään vakavina pitänyt, näppyjä tulee ja näppyjä menee. Lääkäriin menin puolen vuoden päästä ensimmäisen kerran ja taisin saada sisäisen antibioottikuurin ja käskyn vaihtaa alusvaatteet puuvillaisiin ja pesuaineen hajusteettomaan. No, eihän se mitään auttanut. En muista monellako ihotautilääkärillä olen ravannut, mutta aika monta rasvaa ja sisäistä lääkettä olen kokeillut, mukaanlukien aknelääke Roaccutan.

Tulehduspesäkkeitä tuli ensin nivusiin. Nivusissa ne oli kipeitä kun alusvaatteet hankasi. Sieltä tauti siirtyi takapuolelle. Istuminen oli välillä hankalaa ja spinningin tai pyöräilyn jälkeen saattoi olla varma että tulehduspesäke aktivoitui. Tulehduskohdat kestää yleensä viikkoja ja jättävät jälkeensä ruman arven. Jossain kohtaa luovutin ja annoin niiden olla ja lakkasin ravaamasta lääkärissä kunnes tapahtui se viimeinen niitti. Se aktivoitui vatsassa ja rinnassa. Ai että mä suutuin. Onneksi satuin viimeisellä kerralla oikealle ihotautilääkärille joka teki oikean diagnoosin ja sain lähetteen jatkohoitoon ihotautipolille. Sillä tiellä nyt ollaan ja odotellaan lääkkeen aloitusta pelonsekaisin tuntein.

Sinkkuna, paiseisena ja arpisena oli välillä tosi epävarma olo. Olen kertonut aina  mahdolliselle alastomuuskumppanille tilanteen. Ei ole ollut koskaan ongelma, eli isoin ongelma on itselleni. Uimahallissa en viitsi käydä koska en näytä mitenkään silmiähivelevältä alasti. Vaatteet päällä ongelma ei näy ollenkaan.

Usein joudun olemaan laastaroituna ja monestikaan tulehduspesäkkeet ei ole kipeitä vaikka näyttävätkin pahoilta. En siis välttämättä huomaa niitä ennen kuin olen housut veressä. Onneksi tänäänkin oli mustat housut, koska vatsaani oli ilmestynyt reikä. Ihan kuin paksu parsinneula olisi työnnetty mahanahkasta sisään. Semmoinen onkalo ammottaa kunnes joskus menee kiinni.

Stressi kuulemma pahentaa ja TKM onkin huolissaan että aiheuttaako minulle stressiä. Pyh, ei aiheuta, ainakaan liikaa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Tilinpäätöstä part 2

Treffit pj:n kanssa oli klo 10 aamulla. Tasan kymmeneltä tuli viesti että hän myöhästyy muutaman minuutin. Muutama minuutti oli 26 tällä kertaa. Se on aika paljon kun hän  asuu viiden minuutin matkan päässä.  Kävi ilmi, että hän ei ollut tehnyt mitään asioiden eteen edellisenä iltana, eli alkoi siinä sitten toimintakertomusta väsäilemään vanhan pohjalta.

Kerroin miten mua harmittaa se, että kukaan ei tunnu kunnioittavan mun aikaa ja aikatauluja ja että olen koko viikonlopun varannut tähän odotteluun. Mitään vastausta en saanut vaan alkoi soittelemaan ihmisille puuttuvia asioita. Siinä mä sitten vahdin puheenjohtajaa kolmisen tuntia kunnes lähti metsästämään allekirjoituksia puuttuviin pöytäkirjoihin ja tilinpäätökseen. Mainitsi jotain että näin hienona päivänä olisi ollut muutakin tekemistä. Siihen minä sitten että juu, jos kaikki olisi tehty ajallaan aikataulujen mukaisesti niin ei olisi vielä näitä hienoja kevätkelejä. Musta saattoi huokua aika rankka ärsyyntyminen. Pj vielä tiesi että olen kuumeessa, mutta eipä tuo mitään vaikuttanut.

Muutaman lisähermonmenetyksen kautta olen saanut nyt materiaalin kasaan. Vielä kun saisi tilintarkastajan kiinni ja matskut toimitettua niin olisin hetken aikaa tyytyväinen (kunnes sieltä tulee korjauspyyntöjä).

Kun kysytään että jatkanko taas yhden vuoden tätä kirjanpitohommaa niin vastaan että katson miten menee 2017 tilinpäätös ja päätän sen jälkeen. Ei mulla hermo kestä tämmöistä. Voihan se olla toki että keksivät jonkun halvemmankin :D. Lapsi pitää lähettää vuoden päästä vaihto-oppilaaksi ja autokin maksaa pois. Ja ja ja.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tilinpäätöstä

Yhdistyksen tilinpäätös on melkein jo tilintarkastajalle viety. Odottaa vielä muutamaa paperia (ei mun tekeleitä). Ollaan jopa myöhemmässä kuin viime vuonna.

30.11.2016 laitoin ensimmäisen viestin toimenpiteistä, joita odottaisin tilinpäätökseen eteen ihmisten tekevän ja millä aikataululla (mm. jaksotuksia, pöytäkirjojen ja toimintakertomusten tuomista yms.). Viimeisin deadline oli tammikuun loppu ja edelleen odotan osan materiaaleja muistutuksista huolimatta.

Mun työtäni ja aikatauluja ei kunnioita lähes  kukaan. Ei näköjään edes puheenjohtaja, joka onkin nyt viimeinen materiaalin toimittaja. Viidestä yhdistyksen osasesta YKSI toimi niin kuin olin pyytänyt.

Aamulla laitoin yhdelle viestiä että onko pöytäkirjat toimistolla. "Pitäisi olla" oli vastaus. menin toimistolle ja sieltä laitoin viestiä että missähän ne täällä mahdollisesti ovat. Ei osannut sanoa, eli ei ollut toimittanut vaan valehteli. Hain krapulaisen äijän kotoaan tulostamaan ja allekirjoittamaan pöytäkirjat, samalla soitin toiselle äijälle että voisiko hänkin mahdollisesti toimittaa omansa. Joo joo, illemmalla. No, äsken tuli viestiä että pitäisi olla kohta toimistolla. Puheenjohtaja laittoi aamulla viestiä että sovitusta poiketen, tavattaisko sunnuntai-iltana 17 aikoihin. Vastasin että ei, kun olin luvannut materiaalin jo tilintarkastajalle viikonlopun aikana kun tilintarkastajallakin loma painaa päälle. Voi luoja sentään! Kenenkään muun kiireillä ei ole väliä kun on hyvät hiihtokelit. Pitkin hampain pj lupasi tänä iltana tehdä hommansa. Sitä odotellessa, kello on jo kuusi.

Mutta siis hän, joka toimittaa kaikki materiaalit ajallaan on nainen. Aika jännä juttu, ehkä sattumaa.

Kyllä mä taas helpotuksesta huokaisen kun tämä on ohi. Sitten joskus.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ihana mies

Olipas taas mukavat viikonlopun pituiset treffit TKM:n kanssa. Edellisistä treffeistä olikin jo kolme viikkoa. Kyllä sitä jo ehti ikävöidä toisen kainaloon. Sain avaimen matkan varrelta (oli oikean elämän kiireitä) ja kun pääsin hänen luokseen tuli viestiä, että ruoka on uunissa ja kerma siinä ei ole sitten maidosta. Oli muutamaa sorttia 100% kauraleipää , kauramaitoa, kaurajugurttia sun muuta, eli mun elämäntapamuutosyritys oli todellakin otettu huomioon. Ihanasti huomioitu, ihana mies :).

Eilen käytiin vähän ajelemassa ja pelailemassa Pokemonia. Tultiin ilmeisesti nähdyksi myös TKM:n vanhimman teinitytön  taholta. Hieman liian aikaista hänen elämäntilanteensa huomioon ottaen. TKM:n erosta saisi olla siis vähän enemmän aikaa. Mutta koska ne hyvät napataan lennosta niin koitan nyt sitten pysyä haastavassa elämäntilanteessa vähän niin kuin "ulkokehällä" ja ymmärtää. Mähän olen mestariymmärtäjä.

Viikonloppu meni pikavauhtia ja taas olen yksin ja kärsin läheisyyskrapulasta.

Kakkosduunin tilinpäätös menee suurinpiirtein samalla tyylillä kuin viime vuonna, eli paniikissa ja deadlinet ylittäen. Ja niin kuin mä vannoin että tänä vuonna kaikki on toisin. Olisi ollutkin, ellei eräs tavallinen mies olisi sekottanut mun päätä.

Tämä on kyllä melkoisen pelottavaa kuitenkin. Kainalossa en pelkää yhtään, mutta muuten kyllä välillä kaikenlaiset kauhuskenaariot tulee vierailulle.

Päivä kerrallaan ja treffit kerrallaan. Onneksi mies ymmärtää mun pieniä flippailuja.