Lukijat

lauantai 27. syyskuuta 2014

Itseruoskintaa

Mua rupee ärsyttämään tää itseni piiskaaminen. Tulin juuri lenkiltä eikä ole hyvä olo. Lusikoin rahkaa kitusiin käsi täristen. Pitäis syödä enemmän mutta kun en halua. Joka kerta kun intervalliajastin karjui korvaan "three, two, one, WORKOUT" jupisin sille vastaan kiukkuisesti  "eikä, en haluuuu" tai "no voi v***u, nytkö jo"  ja lähdin juoksemaan silti. Kun three, two, one,  REST tuli niin viimeiset kolmekymmentä sekuntia olin vaappunut eteenpäin näkökenttä mustana tai silmät puristettuna kiinni, ihan kuin se jaksamista auttais että jännittää itsensä ihan sykkyrään. Jossain kohtaa mietin että jos mä tänne pururadalle pyörryn niin kelle mä soittaisin. Ehkä Kelailijalle kuitenkin.

Huomenna en ihan varmasti juokse metriäkään. Jos kävelen niin en varmana kävele täysiä, enkä mitään sairaan pituista lenkkiä.


Kai mä jotain nautintoa tästä masokismista saan, en kai mä tätä muuten tekisi.
Mietin tätä mun urheilumaniaa ja laihduttamista ja syitä näihin. Yksi syy on se, että koen että en pysty muita asioita tässä mun elämässä tällä hetkellä kontrolloimaan kuin syömistäni ja liikkumistani. Liikunta vie aikaa päivistä ja päivät menee ehkä nopeammin ohi. Ajattelen että kelpaan itselleni ja muille paremmin jos olen laihempi, koska nyt kun olen saanut näitä hylkäämisiä  niin osa musta ajattelee että nehän johtuu tietysti siitä kun olen läski.Muuhun kun en oikein voi itsessäni vaikuttaa niin koitan muuttaa itseäni niiltä kohdin kuin voin. Että varmasti musta tykättäisi enemmän jos olisin nätimpi ja hoikempi (hoikempi=nätimpi mukamas). Joo, kyllähän se järki sanoo ettei se niin ole, mutta kun on koko elämänsä ollut ylipainoinen niin jäljethän se jättää. Eikä äitikään ole lapsena saanut mua tuntemaan että olisin ollut hyvä lapsenpyöreänä, riidoissa haukkui mm. läskiksi. Ehkä haukkui vain kerran, mutta sen muistan aina. Mutta se onkin sitten pitempi juttu. Huoh. Äitisuhde.

Hmm... ehkä kun mä toteutan tätä itseni muutos-projektia niin tunnen että mulla on elämässä joku punainen lanka ja määränpää. 

Huominen tapaaminen K:n kanssa meni pieleen kun hän joutui/pääsi töihin. Siirrettiin se sitten viikolle. Pidetään leffailta tai jotain sitten. Petyin pahasti, mutta ymmärrän.Ymmärrän ymmärrän ymmärrän. Taas ja aina. MÄ YMMÄRRÄN. En ole nähnyt Kelailijaa kahteen viikkoon. Eilen puhuttiin puhelimessa ihan normaalisti, K kertoi kuulumisiaan. Oli kiva kuulla edes sen ääntä vaikka puhelun jälkeen itkinkin pettymystäni.

Kyllä tää tästä. Elämä voittaa.

perjantai 26. syyskuuta 2014

200 000

Ihan kohta 200 000 sivunäyttöä. Aika paljon! Kohta kolme vuotta vuodatusta, aika paljon sekin. Miten mä olen kehittynyt kolmessa vuodessa? Aika paljon, vaikkei ehkä teksteistä sitä välttämättä niin huomaa. Olenhan mä vieläkin epävarma, välillä aallonpohjissa kovinkin epävarma, mutta enimmäkseen kyllä olen löytänyt itsestäni sen itsevarmuuden mitä multa on aiemmin puuttunut. En usko että epävarmuus niin näkyy ulospäin, kirjoituksissa toki näkyy ja saa näkyäkin. Se olen vain paljas minä joka täällä kirjoittelee.

Fiilikset on olleet viime aikoina aika maassa. Mä en jaksaisi tätä syksyä ja talvea. Onneksi tytöt tulee viikonlopuksi niin on pakko sentään nousta sängystä. Sunnuntai-illalle on sovittu Kelailijan kanssa tapaaminen. Jännittää. K lupasi tänään fiksata yhden mun ikkunan. Jotenkin luulen että on kuitenkin unohtanut. No, kyllä mä varmaan osaan sen tarvittaessa itsekin fiksata.

Olen tehnyt K:lle jo synttäri"kortin", eli kuvapläjäyksen matkaan liittyvistä kuvista, väliin vähän tekstiä. Esittelen Huikeen Idiksen niin ettei siitä paljastu että minne ollaan menossa eikä tarkalleen että mitä ollaan tekemässä. Paljastuu että tarvitaan passia ja mennään lentsikalla ja säätila on suomen tyyppinen. Kauhean vaikea oli löytää semmoisia kuvia, joista ei selviä kaupunki. Toivottavasti onnistuin :). Synttäreihin on vielä heh, kuukausi aikaa, mutta mä olen valmis.

Kilojakin karissut tässä puolentoista kuukauden aikana 10. Ihan hyvä. Vielä ajattelin 5 karistaa ennen reissua.

Enää 45 päivää reissuun. Sehän menee yhdessä hujauksessa, heh.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Lämmityskausi avattu

Ihana "tulen" tuoksu leijailee , eli siis savu. Lämmityskausi oli avattava nyt jo kun tuli niin kalsa Makkarin leivinuuni on aina jännittävä sytyttää kun on vähän kontsikas. Sitten kun se vetää kunnolla niin voi vasta sytyttää olkkarin pönttöuunin kun pnttöuunimiehet olivat sen jysäyttäneet samaan hormiin kuin tuo leivinuunin on. Nuohooja sitä vähän kirosi kun olisi kuulemma ollut ihan vapaa hormi siinä vieressä. No, enpä mäkään tajunnut että olisi oinut nuohoojaa konsultoida. 

Koko viikonloppu meni potiessa järkkyä niskakipua, joka meni viime yönä niin pahaksi että en saanut nukuttua kuin tunnin. Käväisin aamulla töissä ja totesin että lähden kokeilemaan nukkumista ennen lekuria. Lekurille otin mukaan listan lääkkeistä, joita jo ehdin viikonlopun aikana koeilla. Aika kattava arsenaali mulla kaikenlaista olikin (käteen tai polveen saatuja), mutta niistä ei ollut mitään apua.

Nyt sainkin sitten kunnon tropit, Sirdalud, Panacod ja Voltaren rapid. Sirdan ja Voltarenin vetäsin heti kättelyssä ja parin tunnin päiväunet kutsui. Ihanaa kun sai käännettyä kylkeä ilman että tarvitsi käsillä kääntää päätä messiin. Huomenna pitää mennä töihin kun on heti aamusta palaveri. Kyllä tää niska on jo huomattavasti parempikin ja jos saan yön vielä nukuttua niin olen kuin uusi ihminen enkä se nyyhkyttävä ja uliseva särkyraunio, joka olin viime yönä.

Elämä voittaa.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Hyviä ideoita vastaanotetaan

Koko aamu, tai siis päivä, on mennyt Praha-aiheisia blogeja ja matkakertomuksia lukiessa. Matkaanhan on vielä tämän verran aikaa


Joo, olen löytänyt älypuhelimeeni uuden appsin :D.

Olen miettinyt, että miten mä tuosta matkasta tiedotan. Jotenkin tietysti asiaankuuluvan mystisesti. Synttärithän K:lla on lokakuun lopulla, eli siinä vaiheessa voisi jotain tiedonmurusia tiputella.

Olisiko teillä huikeita idiksiä tuohon tiedotuspolitiikkaan? Matkakohde ehkä pitäisi kuitenkin kertoa ennen matkaa. Vielä ei siis tiedä edes sitä että ulkomaille olisi lähtö. Olisko synttärikorttiin joku "Etsihän passisi valmiiksi, kohta mennään" tyylinen ratkaisu hyvä?

Heitelkäähän mieleen tulevia ideoita! Onhan tässä vielä aikaa tätä hioa :)

torstai 18. syyskuuta 2014

Arki-itkukännit

Tänään lupasin itselleni pitää välipäivän liikunnasta. Iso virhe. Päädyin sitten kumoamaan kuoharipulloa. Joo, huomenna on työpäivä. Ihan sama. On sitä ennenkin arkena ryypätty.

Jo kotimatkalla töistä oli itkuolo ja nyt kun olen puoli pulloa juonut niin hanat on hyvin auki. Youtube soittaa mielentilaan sopivaa musiikkia ja mä mietin ja itken

Ymmärtääkö se yhtään miten paljon muhun sattuu? (järkiminä huutelee että itsepähän tämän löysässä hirressä roikkumisen halusit valita, että turha valittaa).

Sorruin taas siihen ääneen ulvomiseen. Typerää. Kohta kukaan ei jaksa enää kuunnella mua. En mä helvetti jaksa itsekään kuunnella enää itseäni.

Koitin miettiä että onko mun elämässä ollut yhtä vaikeaa vaihetta. Kyllähän mä Tyypin takia itkin lukemattoman määrän kyyneliä, mutta en mä koskaan kyllä uskonut että meistä voisi mitään tulla.

Eron takia toki itkin, mutta enemmän lasten takia. Hyvä idea, itketääs vähän niitäkin nyt samalla kun on hanat kerran auki ja happy hour ja kaikkee. Erossa näin kuitenkin niin paljon positiivista, että ne voitti negatiiviset (pl. lapset).

Kelly Clarkson laulaa What doesn't kill you makes you stronger. Pakko uskoa.

Christina Perrin Thousand Years, K soitti sitä mulle monta kertaa suhteen alkuaikoina. Vittu mitä paskaa. 

Mä hukkasin kyllä pointinkin nyt. Mulla oli olevinaan enemmänkin asiaa. Mä tunnen itseni niin yksinäiseksi

Note to self: älä saatana aseta itseäs enää alttiiksi tämmöiselle tunteelle jos pääset tästä yli. 

Ai niin, kerroin siskolle siitä mun munuaiskasvaimesta, lupasi antaa mulle omista munuaisistaan jos tarviin. Aika liikuttavaa. Vittu mulla loppuu kohta nenäliinatkin.

Voiko kuoharipullollisen jälkeen ottaa opamoxia? Ei vissiin. Ollaan sit ilman ja kärsitään. 

Pitkästä aikaa perinteistä känni-Puolinaista.

Lenkkikertomus

Eilen tulikin vedettyä semmoinen lenkki että oksat pois. Mun piti pitää urheilusta vapaapäivä, mutta en mä osannut. Ajattelin sitten semmoisen  palauttavan lenkin vaan tehdä. Ensiksi google mapsista katselin vähän uutta reittiä ja päätin minne päin lähden. Sports trackerissa oli kuukauden lenkkisaldo 90 kilometriä ja tuli semmoinen fiilis että halusin sen satasen rikkoa. Matkaan siis. Katsoin google mapsista että tien pitäisi mennä ihan hyvin sinne minne halusinkin, mutta aikani käveltyäni hokasin että ei, ei mennyt taaskaan niinkuin strömsössä. Sportstrackerin kartan perusteella päätin lähteä kynnöspellon poikki kohti seuraavaa etappia. Hieman hihittelin että onpas taas niin mua. Pelto laski uhkaavasti ja aloin miettimään että noinkohan peltoja erottaakin oja. No niinhän se sitten oli. Vettä ei olltut paljoa, mutta jyrkkyyttä ja leveyttä oli sen verran etten uskaltanut kokeilla yli loikkaamista. Onneksi ojan pohjalla oli juuria, joten suoritin tarzanmaisen liikesarjan ja pajuja apunani käyttäen heilautin itseni ojan yli. Nauratti taas. Matka jatkui kohti seuraavaa peltoa ja junaradan ylitystä. Muutama helpompi oja ja kiipeäminen raiteille, eihän siinä mitään virallista ylityspaikkaa ollut. Raiteiden yli kun olin päässyt niin löysin tien, sen tien minkä toivoinkin löytäväni!

Tunsin liikettä hiuksissani ja aloin hakkaamaan itseäni ja ynisemään pelokkaasti. Mä en pysty olemaan hiljaa jos mua uhkaa joku hyönteisvaara. Ja nyt mä tiesin mitä ne on. Mun toisiksi pahimmat pelon lähteet, hirvikärpäset (pahin on punkit)! Puolipaniikissa koitin haroa hiuksistani niitä pois, tunsin että niitä on PALJON! Ulisin ja raastoin hiuksiani. Muutaman sainkin. Koitin jatkaa matkaa ja välillä jouduin suorittamaan epätoivoisia hirvikärpäsenpoistoyrityksiä. Oli TOSI vaikea olla ja jatkaa matkaa. Mutta pakko oli vaikka tiesinkin etten jatka matkaa yksin.

Matkanteko alkoi tuntua jo jaloissa, mutta eteenpäin vaan. Meni tunti, meni toinen ja puolet kolmannestakin. 12 kilometriä tuli taivallettua ja olikin olo sen mukainen. Mutta sata kilsaa tuli täyteen. Aika hyvin 10 tuntisen työpäivän jälkeen. Eipä mulla muutakaan olis ollut.

Huomaan olevani aika pakkomielteinen tuon liikunnan ja syömisen  kanssa. No, onpahan jotain mihin keskittyä. Tänään yritän pitää lepopäivän. Korkeintaan teen ihan jonkun pienen lenkin vaan.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Hämäräkeikka

K oli parina viime tapaamiskertana esitellyt ainoita kenkiään joista oli pohja puoliksi irti. Viimeksi oli kuumaliimannut sen kiinni, mutta tuskaili kovin että mistä saisi rahaa kenkiin. No, mä bongasin  kirppikseltä muutaman euron mokkaiset adidaksen kengät oikeaa kokoakin, en mä voinut olla niitä ostamatta. Mietittiin rikoskumppani-Helmen kanssa että miten ne sais toimitettua ilman että häiritsee sen rauhaa. Postilaatikosta ei mahdu, joten päätin sitten että vien ne ovelle, soitan ovikelloa ja juoksen :D.

Jätin auton niin kauas ettei sen ikkunasta nää ja hiippailin sen rappuun. Kävelin oikeaan kerrokseen, tilasin hissin ja pimpotin ja jätin kassin oven eteen. Hitto että mun sydän hakkasi! Olin kirjoittanut kenkien mukaan lappusen jossa selitin etten voinut niitä kirppikselle jättää kun niissä oli kokonainen pohja ja kaikkea! Pimpotuksen jälkeen syöksyin hissiin ja pakenin paikalta sydän hakaten ja taakse katsomatta. Rynkytin hissin ovea, en meinannut saada sitä auki kun koitin liian aikaisin päästä hissistä pois. Autolla lähdin niin vauhdikkaasti että huomasin vasta parin kilsan päässä että käsijarru on päällä. No, sattuuhan noita varmasti muillekin!:)

Vähän ajan päästä tuli viesti "Kiitos, sopii hyvin :)" Jess, onnistunut riskinotto, niin tyydyttävää,  pelasti mun päivän! Ja vielä hymiökin! Niitä ei ole kauheasti näkynyt sieltä päin.

Kävin aiemmin illalla lenkillä, päätin että nyt on aika nostaa vähän panoksia ja nostin intervalliosuuden kahdesta minuutista kolmeen ja laskin lepoajan seitsemästä minuutista viiteen. Jaksotuksen muutos aiheutti sen, että viisi seitsemästä intervallista oli ylämäkeen. Herran jestas mä olin tajunnan rajamailla monta kertaa (okei, ihan pienoista liioittelua, mutta niiiiiiin poikki kuin voi olla). Sisulla vedin kaikki intervallit kuitenkin loppuun, saattoi näyttää säälittävältä taapertamiselta, mutta päätin että juoksuaskelin sen kolme minuuttia vedän vaikka nopeus olisi minimaalinen. Sain lenkin loppuun kunnialla. Huhhuh! Hullu taidan olla. Sportstracker kertoi mun taivaltaneen 90 kilometriä tämän kuukauden aikana. Joo-o, olenhan mä kävellytkin.

Lenkin jälkeen tärisin peiton alla kun oli niiiiiin kylmä. Johtuu varmaan kalorien ja hiilareitten puutteesta yhdistettynä rankkaan lenkkiin. Huuletkin ihan sinersi. Tuo hämäräkeikka sai onneksi veret taas kiertämään ja lämmöt on nyt palanneet.

Nyt tennarisukan kimppuun :)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Räkä poskella

Tapasin K:n tänään. Puhuttiin vakavia ja myös Huikeasta idiksestä. Kysyin suoraan että lähteehän mun kanssa. Paljastin että kyseessä on lähtemisasia. Vastasi että lähtee. Iso kivi vierähti harteilta. Muut asiat joista puhuttiin ei mitenkään kuitenkaan kauheasti helpottanut oloani. Kertoi nauttivansa yksinäisyydestä eikä tiedä miten meidän käy. No, kyllä mä tätä kestän reissuun asti vaikka välillä vähän rakoileekin pää. Reissun jälkeen tapahtukoon mitä tapahtuu, mietin sitä sitten.

Tapaamisen jälkeen lähdin intervallilenkille. Ilta jo pimeni mutta päätin silti suunnata metsään, olihan siellä valaistu pururata kuitenkin. Paskan marjat, valot oli pois päältä ja hieman pelotti pimeässä taivaltaa. Juoksuosuudet tuli vedettyä niin kovaa että itseäkin hirvitti, aina intervallin jälkeen pihisin sylki rinnuksille roiskuen saatanaa ja nautin kun keuhkot, jalat ja pumppu tuntuivat pettävän. Tunti ja seitsemän parin minuutin intervallia, kyllä teki pahaa, mutta kuitenkin niin hyvää! Persekään ei tuntunut hyllyvän niin pahasti kuin ekalla kerralla.

Ihanan sairasta :)

Ai niin, sain tennarisukat valmiiksi. Virheettömiä niistä ei tullut, mutta tytölle kelpasi

Trip down memory lane

Aamu mennyt kikatellessa koneella ja muistellessa menneitä sielunkumppanibloggaajan kanssa :D. Todettiin että meidän elämistä tulisi kyllä aivan mahtava kirja, voittais Kummankaat ihan mennen tullen! Vaan kun ei osaa kirjoittaa niin että siitä tulisi ihan järkevästi etenevä kirja.

Kelasin eron jälkeisiä miehiä, kaivelin blogistani herkkupaloja ja kikateltiin niille. Kyllä on ollut vauhtia ja outoja tilanteita meikäläisen elämässä! Hirveä kasa omituisia treffejä, en mä tajua miten kaikki omituisuudet on mulle sattuneet, kuitenkin olen aika nirso. Suunpielet korvissa hymistelen täällä kun mietin esim. kohtaamista  Kakskolmosen kanssa. Suloinen poika, niin komea ja niin nuori. Aiai :).

Pitäisi ottaa varmuuskopio blogista, on tää kyllä niin mahtavaa viihdettä itsellekin :D. Onkohan vähän outoa ajatellä näin? Mahdollisesti :). Varsinkin tuo vuosi 2012 oli kovin vauhdikas ja viihdyttävä, voi tsiisös!

Sunnuntaita kaikille <3

torstai 11. syyskuuta 2014

Jumppaa ja ajatustyötä

Ihana kankeus kropassa eilisen jumpan jäljiltä. Ei varsinaisesti kipua niin kuin 2 viikkoa sitten kun kävin ekaa kertaa enkä pystynyt ilman kipua kävelemään neljään päivään. Tiistaina heitin 10 kilometrin lenkin (okei, eksyin vähän, tai siis valitsin väärän reitin). Tänään olisi vuorossa 3 tuntia tanssia.

Eilen tajusin että miksi hitossa menen seitsemäksi töihin kun illat on sitten niin pitkiä kun pitää lähteä jo kolmelta. Päätinkin tänään pistää kellon vasta seitsemäksi soimaan niin saan olla töissä pidempään.

Tuohon sunnuntaiseen postaukseen tuli paljon ihania kommentteja, kiitos niistä! Mietin asiaa kovasti eilen ja tulin siihen tulokseen että mä olen hyvin toimintakeskeinen kun yritän ratkaista ongelmia. Tämmöinen passiivinen ongelmien ratkaisu/kärsivällisyys ei ole mulle ollenkaan luontaista, kasvun paikka siis.

Ymmärrän nyt järjen tasolla (eikä mennytkään kuin viikkokausia), että mikään mitä MÄ teen ei tätä tilannetta voi ratkaista. Pään kanssa yritän nyt toteuttaa mindfulnessiä, eli tiedostan neutraalisti  ajatukset, ikävän ja kivun, mutta päästän ne menemään eteenpäin. Ainakin teorian tasolla hyvä idea kun ei se mitään auta niissä jäädä vellomaan. Ai hitto kun onkin teoriassa loistavaa, enää tarvitsee käytännössä tuohon pystyä. Mun pää on vain niin tuuliviiri, että saas nähdä miten onnistun.

Jo torstai, hienoa :)

tiistai 9. syyskuuta 2014

Urheilullinen viikko alkakoon

Mahtoikohan se olla eilen aamulla vai peräti sunnuntaina kun kaverille  valitin kun en pysty oikein juoksemaan. Pitihän sitä tietysti haastaa itsensä. No, jostain sitten sain idean intervalliharjoitteluun. Johan tuo seitsemän kilometrin kiertäminen kävellen alkoi olla liian helppoa. Heh.

Etsin älypuhelimestani intervalliajastimen ja vedin lenkkarit jalkaan, viritin suomipopin puhelimeen, myrkytin itseni hirvikärpästen varalta ja menoks. 7,5 minuuttia kävelyä ja 2 minuuttia juoksua. 2 minuuttia on yllättävän pitkä aika kun sen loppumista odottaa, tiesittekös sitä? Onneksi nuo juoksut eivät sattuneet kertaakaan ylämäkeen! Ihmisiäkin tuli vastaan ja liikaa tuli ajateltua (siinä tuskienkin keskellä) että miltä mun perse näyttää siinä edes takas "juoksun" eli siis raahustamisen tahtiin hyllyessä. Varmaan aika pahalta. Silti tein pyrähdykset aikataulun mukaan perseestäni välittämättä. Alunperin ajattelin että jos en jaksa koko seitsemää kilometriä noin niin höllennän tahtia. Paskat mä mitään höllentänyt! Keuhkot huusi hoosiannaa aina juoksujen vikalla minuutilla, ekat 30 sekuntia meni aina ihan hyvin, heh. Kaksi minuuttia kun täyttyi niin puuskutin tajunnan rajamailla kuin olisin juuri vetänyt maratonin. Ai mullako huonohko kunto? Joo-o, taitaa olla.

Aika ylpeä olen itsestäni kun sain itseni juoksemaan seitsemän kertaa kaksi minuuttia vaikka joka kerta tuntui että nyt ei pysty. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, koko lenkin keskinopeus oli 6,3 km/h kun se pelkällä reippaalla kävelyllä oli 5,7 km/h.

Todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa sattumaan polveen tai lonkkaan, niin kävi viimeksikin kun yritin jotain juoksukoulua. Mutta siihen asti ajattelin vetää täysiä. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Vierivä kivi ei sammaloidu jne.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Taas viikko vierähti

Taas yksi viikonloppu käyty läpi. Yksinäistä oli. Kudoin kuopukselle tennarivillasukkia ja odotin. Odotin ja odotin. Turhaan. En jaksanut edes lenkillä käydä. Jotenkin se päivä vaan meni eteenpäin ilman kauheita tuskia. K:n kanssa vaihdettiin muutama rivi tekstiä. Oli menossa kaverilleen kaljaa juomaan. Sitä ennen yritin kutsua mun luo grillaamaan. En onnistunut tällä kertaa.

Päätin eilen että mun on pakko nähdä se tänään, joten laitoin aamupäivällä viestin että minkä aterian haluaa mäkkäristä krapulaansa ja että mä haluan nähdä sen ennen kun lapsensa tulevat. Sain ateriatoiveen ja tiedon että aikaa on about tunti kun pitää mennä lapsen uimakoulua katsomaan. Jäi kutominen kesken puikon kun mä juoksin. Otin semmoisen ajolähdön ettei tosikaan! Aika naurettavaa. Onnistuin toimimaan jopa mäkkärin autokaistalla tällä kertaa oikein ja sain tilauksen toimitettua. K:n kanssa jutskailtiin niitä näitä, mitään ns. vakavia ei juteltu. Kiva oli nähdä kuitenkin ja todeta että mikään ei ollut muuttunut huonommaksi vaikka niin luulin. Oma pää tekee tepposia. Muutamaan otteeseen halattiin ja erotessa kevyt pusu.

Illalla mun piti mennä Ystävän kanssa leffaan. Sovittiin jo torstaina. No, tuntia ennen leffan alkamista kyselin tekstiviestitse että no, mennäänkös? Ei ollut lähdössä sitten kuitenkaan vaikka sovittiin. Ihan sama, kyllä mä osaan elokuvia katsella ihan keskenänikin. Ärsytti vaan kun oltiin sovittu.

Loppuilta meni sukkaa kutoessa ja pentujen kynsiä leikellessä, kiva päästä huomenna taas töihin!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Paskaa

Just nyt tuntuu taas että mun elämä on ihan paskaa. Eilen tanssiharjotusten jälkeen mulla oli niiin hyvä olo, mutta ei tarvittu kuin yksi pieni, mutta kuitenkin iso asia niin mun maailma taas romahti. Ja sillä tiellä olen edelleen.

Pitkä viikonloppu edessä enkä tiedä näenkö Kelailijaa ollenkaan viikonloppuna. Pelottaa niin kauheasti että hänet menetän. Mutta ei ketään voi väkisin vaatia tykkäämään. Mä en vaan voi vieläkään tajuta miten se voi silmänräpäyksessä muuttua.

Itkettää ja töitä pitäisi tehdä.

Miksi helvetissä mä en voisi saada kestävää onnea? Miksi se liian hyvältä tuntuva ei koskaan voi olla totta?

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Maanista urheilua

Musta on tullut urheiluhullu. Mä olen aina ollut on-off-ihminen mitä tulee liikuntaan. Eilen mua haukuttiin hulluksi (ihan hyvällä kyllä :)) ja kysyttiin että aionko mä tappaa itseni urheilemalla (ei niin hyvällä). Kuulemma tarvitsisin jonkun pillerin tähän mun tautiin. Mä mitään pilleriä tarvii, mä tarviin vaan prkl seksiä!!! Ei mulla ole tässä nyt oikein mitään muuta ni sama se viuhottaa tuolla pitkin metsiä. Eilen kävin jumpassa ja sen jälkeen tunnin lenkillä. Eihän toi nyt vielä paljon edes ole. Tai no, siihen nähden miten vähän mä syön niin onhan se ehkä vähän liikaa. Mutta on tässä varaa laihtua vielä. Mulla on enää 10 viikkoa aikaa mun deadlineen (eli mahdolliseen matkaan) ja siiheksi pitäisi saada vielä 8 kiloa pois. Se tekis melkein kilon viikossa. Aika tiukka tavoite kyllä, eli pitää sen eteen vähän huhkiakin. 7,5 kiloa on jo onneksi pois.

Tavaranhävitysprojekti jumittui siihen että sain kaikki kamat esille pitkin lattioita, mutta en saanut laitettua niitä mihinkään tarjolle. Huoh. Jospa tänään? Tai sit joskus. Yksi laput kiinni oleva jakkupukukin pitäis silittää ennen kuin sen voi myyntiin pistää. Mä vihaan silittämistä.

 Kissanpennutkin on myymättä, jotenkin kovin heikosti on kysyntää. Sitten kun vielä ollaan periaatteessa Ystävän kanssa kilpailijoita asiassa niin se tekee siitä vielä vähän vaikeampaa.

Mulla on ikävä K:aa. Vielä pari päivää niin kuulen siitä. En tiedä nähdäänkö tällä viikolla ollenkaan. Ens viikolla ei varmaankaan nähdä kun sillä on lapset. Vaikeeta, mutta mä kestän.

Mitään fiksua asiaa ei näköjään ollut, mutta teki mieli kirjottaa kuitenkin.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Elossa

Työkaverille sanoin että tuntuu kuin olisin herännyt taas eloon. Vastasi että mä näytinkin kyllä ihan kuolleelta. Varmasti!

Vaikka  mä Kelailijaa arvostinkin jo silloin kun hän kokonaan mun olikin niin nyt kun melkein menetin niin osaan kyllä arvostaa vielä paljon enemmän. Huomaan kyllä omassa toiminnassani suhteessa  paljon parantamisen varaa. Olen saanut omasta elämästänikin vähän toisella tavalla kiinni enkä vain odota koko ajan. Työkaverin kanssa käytiin viime viikolla jumpassa ja tällä viikolla mennään myös. Ajattelin myös mennä taas lavatanssikurssille torstaina. Kuviohumppa ja Cha cha olisi ohjelmistossa. Hyvää hikiliikuntaa ja kivaakin :).

Kotona tarttis tehdä inventaariota. Maalailtiin lauantaina kuopuksen kanssa eteistä (eteisen ensimmäisen osan sain maalattua vuosi sitten) ja jouduin tyhjentämään naulakon. KAKSITOISTA takkia. Siis seriously! Kuka tarvitsee kakstoista takkia? Näköjään mä olen jokaista tarvinnut kun olen ne naulakkoon kaivanut. Huoh. Kengille pitäis tehdä samoin. Pistin eteisen lattialta VIISI paria erilaisia Crocseja (kahdet erilaiset korkkarit, varvastossut ja ties mitä) pussiin ja pois eteisestä. Ja sinne jäi vielä kuitenkin useammat pihacrocsit. Ja kaapissa on myös Crocseja.  Olen heikkona myös El Naturalistan kenkiin ja valikoimista puuttuu vielä kunnon talvi-el naturalistat. Äkkiä päässä laskettuna El Naturalistoja on seitsemät *järkyttyy itsekin* (ei ne oo kaikki uutena ostettuja, osa huutonetistä). Joo mulla on kenkäongelma. Ja takkiongelma. Ja ties mitä muitakin ongelmia.

Tän viikon agendalla siis myös kenkien ja takkien realisointia. Ei herran jestas mikä hamsteri mä olen!

No, tässä kuitenkin eteisen nurkkanen


Siitä tuli saman värinen kuin keittiöstä, eli semmoinen vaalea maitokaakao. Peilinkin vaihdoin, tuossa oli semmoinen ruma  retropeili ennen. Kaikki ovet ja karmitkin pitäisi maalata, mutta mä olen enemmän semmoinen suurempien linjojen telamaalari, eli se saa jäädä kyllä vielä :)

Tästä tulee toivottavasti kiva ja reipas viikko :)