Lukijat

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Elonmerkki

Pari viikkoa siitä kun olen viimeksi kirjoitellut. Ei ole ollut oikein kauheasti asiaa, tai ainakaan semmoista, mitä voisi tänne kirjoittaa. Harmikseni olen huomannut etten viitsi enää kaikesta kirjoittaa koska suurin osa lukijoista ei ymmärrä. On ilmeisesti nyt joku tila päällä, jossa muiden mielipiteillä on merkitystä, vieraiden ja anonyymienkin. Enhän mä ennenkään ole muille kuin itselleni varsinaisesti kirjoittanut. Epävarma sunnuntaiaamu.

Esikoinen vietti täällä muutaman viikon, koska sai kesätyön suuresta ja maineikkaasta metsäyhtiöstä. Minähän hänet sitä kehoitin hakemaan, joten ei parane valittaa. Kai mä ajattelin että jos sattuisi jostain syystä pääsemään niin asiat kyllä järjestyisivät. Ja niinhän se lapsi sai kahden viikon työpaikan. Arpoi että ottaisiko työn vastaan, koska oli "vain" tutustu ja tienaa pari ropoa-tyylinen paikka ja hänellä on myös toinenkin kesätyö, josta maksetaan oikeeta kesätyöpalkkaa. Mä suosittelin ottamaan paikan ja näin kävi. Se olikin kahden viikon kuljetusrumba, johon osallistui mun lisäkseni myös siskoni. Työajan aloitus oli tiedossa, mutta päättyminen oli tyyliä "pääsin nyt". Alkoi seitsemältä ja päättyi 12-15 välillä. Työmatkaa oli 25 kilometriä, päinvastaiseen suuntaan omasta työpaikastani kotoa katsoen. Onneksi mulla on joustava työ niin sahaaminen edestakaisin onnistui. Mutta voin kyllä sanoa että oli helpotus kun tuo työ loppui! Tyttö ei myöskään tykännyt työstä, mutta saipahan arvokkaan kokemuksen ja ison nimen cv:een.

Kesälomaan on vielä melkein kuukausi. Pidän kesällä vain kaksi viikkoa lomaa, koska oli ajatuksena lähteä Raivarimiehen kanssa loppusyksystä etelään. No, ei lähdetä ja tuskin yksin lähden. Investoin hyvään kirkasvalolamppuun ja koitan pärjätä pimeyden yli sen avulla. Suosituksia vastaanotetaan!

Jospa nousisi sängystä ja lähtisi vaikka kävelylle.

torstai 31. toukokuuta 2018

Ylivuoto

Näitä hetkiä tulee. Näitä, jolloin tuntuu että on ihan yksin maailmassa ja soittaa Lady Antebellumin Need You Now:ta ja tuijottaa WhatsAppin keskusteluruutua sormet näppäimistöllä ja miettii että jos vain laittaisi viestin. Viestin laittamisen sijasta päätin kirjoittaa tänne. Mitä olisin halunnut laittaa on "mul on ikävä sua". Miksi mulla on ikävä henkilöä joka kirjoitti mulle niin rumasti, miten kukaan ei ikinä ole kirjoittanut? Enhän mä olis ollut hänen kanssaan ellei olisi ollut myös hyviä puolia. Mutta oli niitä huonojakin. Olen lukenut SEN tekstin ja koittanut muistaa miksi olen nyt yksin. "Sä et tuu koskaan ansaitsemaan oikeaa rakkautta. Sä oot kamala." Tuo se on se syy miksi olen yksin. En vaan osaa olla kenenkään kanssa.

Mulla on ollut ilmeisesti parin viikon kyyneleet varastossa kun kiitos Alkon laajennettujen aukioloaikojen ostin heräteostoksena viinipullon ja siitä olen pari lasillista nauttinut. Kyyneleet valuu vaikken varsinaisesti itkekään. Ehkä pitäis itkeä enemmän. Surra enemmän. Vapaaehtoisesti.

Mitä tämä yksinäisyys ja juttukaverin puute on muuttanut mussa? Tänään yllätin itseni höpöttämästä pokehullun lailla pokemonjuttuja raidi"kavereille". Musta on tullut se, joka nousee autosta raidin alkaessa ja sosiaalisesti höpöttää innoissaan raidbossien kumoamisesta ja riemuitsee joukolla shinypokesta. Minä, introverttien kruunaamaton kuningatar.  Ennen pelasin autossa hiljaa omaa peliäni ja korkeintaan vilkuilin ympärilleni kulmieni alta.

Tänään tuli esikoisen varmistettu vaihto-oppilaaksilähtöpäivä. 2,5 kuukautta. Herran jestas että se puristaakin sisuskaluja. En mä siihen ajatukseen tule tottumaan. Se tulee kyllä syksyllä iskemään muhun pahasti. Aiemmin se on ollut niin kaukainen asia, sitten joskus, mutta nyt se ei enää olekaan sitten joskus vaan ihan just. Esikoinen on nyt 17,5-v ja mä asuin sen ikäisenä jo omassa asunnossani eikä kukaan varmaan mun perään huolehtinut. Ainakaan se ei näkynyt mulle että joku olisi huolehtinut.

Huhhuh, pystyinpäs olemaan kirjoittamatta viestejä tahoille, jotka kaduttaisi.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Mä herään eloon, eloon, eloon, eloon

Kevät, aurinko, lämpö, stressin väheneminen yms ovat saaneet aikaan sen, että olen herännyt eloon. Nautin täysin rinnoin auringosta, lämmöstä ja vapaudesta. Liikuntakin on tullut kuvioihin mukaan  ja suklaa ja viini ovat vähentyneet kuvioista. Miehiä ei ole kuvioissa eikä edes suunnitelmissa.

Olen löytänyt pyöräilyn ja uusien paikkojen löytämisen ilon taas. Yllätyin miten kauniita maisemia löytyi alle 10 kilometrin päästä kotoani.




Suurta iloa on tuottanut myös pikkupoikien kunnioittava kuiskuttelu raidilla (pokemonjuttuja) "ooooh, (tähän mun pokemonnimi) on täällä myös". Kahden vuoden työ on tuottanut tulosta ja kunnioitettavan statuksen pokemon-yhteisössä, mikä voisi olla hienompaa kuin se! Just nyt en ainakaan keksi :D

Välit kuopuksen kanssa on lähentyneet, suostui jopa eilen lähtemään mun kanssa suppailemaan. Viime vuonna ei missään nimessä halunnut edes kokeilla, koska ilmeisesti pelkäsi niin paljon epäonnistumista. Hyvin meni eilen eikä kukaan pudonnut eikä muutenkaan epäonnistunut. Vesi oli uskomattoman lämmintä.

Elämä on just nyt aika ihanaa :)

tiistai 22. toukokuuta 2018

Onnellisuudesta

Mä olen ihan fine vaikka suhde päättyi. Ehkä hieman haikea ja pettynyt, mutta mä olen ihan onnellinen elämässäni. Tuntuu vähän oudolta kun en itke ja vedä viiniä ja surkuttele kohtaloani. Tänään tanssin pari tuntia salsaa ja kävin sen päälle vielä lenkillä. Hyvä minä! Jospa tästä lähtisi taas terveellinen elämä käyntiin.

KK mainitsi vuodatuksissaan usein että hän toivoo että tulisin tekemään hänet onnelliseksi ja hän toivoo että oppisi tekemään mut onnelliseksi. Mun korvaan nuo molemmat särähtivät pahasti jo silloin. Mä en odota että kukaan tekee mua onnelliseksi. Mä OLEN onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Joku voi tuoda siihen vähän lisää, mutta ei mun onneni riipu miehestä.

Ehkä mä olen näin tasapainossa, koska olin ehkä jollain tavalla varpaillani KK:n suhteen aika paljon. Kai mun intuitio tiesi tämän enkä siksi uskaltanutkaan häneen niin rakastua. Lisäksi se tietynlainen miehisyyden puute vaivasi kyllä, koska mä koin liikaa olevani mies ja rauhoittelevani hysteeristä naista. Ei hyvä match, mutta kiva kun tuli katsottua loppuun, ei jäänyt hampaankoloon.

Mitä mieltä olette tuosta onnellisuusjutusta? Tekeekö puolisosi sut onnelliseksi ja olisitko onnellinen ilman häntäkin? Mistä onnellisuutesi koostuu?

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Viisi eroa

Tänään olen miettinyt avioeroni jälkeisiä erojani ja niistä toipumisia. Avioerostahan on nyt vähän päälle 6 vuotta, huh, niin se aika rientää.

1. Tyyppi. Mehän ei varsinaisesti seurusteltu, mutta Tyyppi oli mulle oikein kunnon laastari, tarttui muhun jotenkin tosi tiukasta ja olinkin ihan paskana varmaan 1,5 vuotta  sen jälkeen kun alkoi seurustelemaan toisen kanssa.

2. Kelailija. Ensimmäinen poikaystävä avioeron jälkeen. Oi voi, romahdin täysin, lopetin syömisen ja juoksin parisen kuukautta melkein joka päivä kunnes kroppa sanoi itsensä irti. Hemmetti että näytinkin hyvältä silloin. Kolmen kuukauden suruajan jälkeen olin valmis tapaamaan jonkun.

3. Se Mies Joka Mut Silloin Kerran Jätti (ei ole enää viimeisin jättäjä). Huhhuh, tää oli pahin kaikista. Nyt on mennyt 2,5 vuotta ja ehkä alan pikkuhiljaa olemaan selvillä vesillä. Jokin jäi vaan niin kesken ja ihon alle.

4. Tavallinen Keski-ikäinen Mies. Olihan se mahdoton yhtälö sadan lapsen ja miljoonan kilometrin välimatkan takia. Tässä kerkesin itse olemaan se, joka suhteen päätti. Ehkä sen takia olikin helpompi päästä yli. TKM jos luet niin kiitos kun annoit mun tehdä sen, koska olishan se vittumaista jos mulla olis nyt viiden suora pelkkiä jätetyksi tulemisia. Tätä ei parane ruveta ajattelemaan kovin syvällisesti tai hajoaa pää siihen ajatukseen.

5. Kokonainen Kaupunkilaismies. Tulin jätetyksi ennen kuin itse olin siinä pisteessä. Sinne päin oltiin kyllä menossa. Siitä on nyt jokunen päivä enkä ole juurikaan itkenyt. Olen toki ollut vähän alamaissa, mutta jos tätä menoa jatkuu niin tää on ollut helpoin toipuminen ikinä. Harjoitus tekee mestarin. Siihen varmaan vaikuttaa paljolti se, että meillä oli koko alkuvuosi kovin pomppuista ja olin jo aika valmistautunut siihen että ei tämä ole mikään loppuelämän suhde.

Voiko mulla olla oikeasti vain näin huono tuuri, vai onkohan MUSSA se vika aina?

Tää sinkkuelämään tottuminen vie taas aikansa. Tuntuu jotenkin tyhjältä ja vapaapäivä tuntuu ihan hirveän pitkältä. Onneksi kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän että päivät kyllä täyttyy kun oppii taas olemaan. Olen kyllä niin onnellinen että on kesä, mutta samalla vähän surullinen, koska suunnittelin vuosilomani sen mukaan että oltais syksyllä lähdetty KK:n kanssa jonnekin aurinkoon. Myös kesälle oli suunnitelmia ja varauksia tehty. Nyt mietin että mitä niiden kanssa teen. Plääh.

Kyllä tää tästä :)

lauantai 19. toukokuuta 2018

Eteenpäin

Hän kirjoitti sähköpostia. Kirjoitti olevansa pahoillaan ja kertoi saaneensa aiemminkin vastaavia raivokohtauksia, mutta tällöin oli ollut humalassa. Pistää miettimään, että mitä olisi tapahtunut jos raivokohtaus olisi tullut livenä? Olisi varmaan lyönyt. En ala hänen kanssaan kirjeenvaihtoon vaan tarina oli tässä, vaikka mies on kovin pahoillaan sanoistaan. Vastasin sähköpostiin kyllä, koska halusin päätöksen enkä ole mulkku joka jättää asioita roikkumaan riidan jälkeen. Ei ole pyytänyt mua takaisin, tietää ettei tuon jälkeen voi. Helppo olisi sanoa että hae apua itsellesi niin yritetään vielä. No, en kuitenkaan sano. En halua enää yrittää. Eiköhän tässä yritetty tarpeeksi.  Näin on kaikille parempi. Enhän mäkään ollut hänelle riittävän hyvä, vaikka mua niin ylistikin välillä ja sanoi menevänsä vaikka kuuhun mun kanssa. Näin sanoi kaksi päivää sitten viimeksi.

Nukuin hyvin, heräsin hyvillä mielin uuteen päivään ja olen onnellinen tästä mitä mulla on. Luojan kiitos nyt on kevät, jos tämä olisi tapahtunut kaamoksen aikana niin olisin paljon pahemmassa jamassa.

Kirjoitin näin syksyllä https://puolinaisenero.blogspot.fi/2017/08/mies-nro-nelja.html

"Mies numero neljä. Herramunjeesus! Joko se on täydellinen psykopaatti joka osaa peilata itsestään mun toiveitteni miehen mulle tai sitten se ON semmoinen." Noh, nyt tiedämme mitä hän oli. Psykopaatti on vähän voimakas sana käytettäväksi, mutta eihän tuo nyt terve ollut. 

torstai 17. toukokuuta 2018

"Sä et tuu koskaan ansaitsemaan oikeaa rakkautta"

"Sä olet erittäin epämiellyttävä, epäempaattinen, epäystävällinen, epäkohtelias sekä epäsopuisa. Ainoa kuka koskaan olis sun tiimiisi tarpeeksi virheetön ja puhdas on sinä aina loukattu täydellinen Puolis. Sä et tuu koskaan ansaitsemaan oikeaa rakkautta. Sä oot kamala. Sä tuut iänkaikkisesti rakastamaan vain itseäsi ja siihen sut on tarkoitettu. Ymmärrän mitä tää tarkoittaa. Kaikkea hyvää silti. En toivo pahaa sulle. En oo tuomari. Enkä viaton. Mä ansaitsen jonkun joka välittää musta ja näkee mussa hyvän. Pienen tai ison. Sä et näe yhtään. Sä oot vain sokaistunut omasta virheettömyydestäsi ja kaikki lämmin on kaupantekoa."

Näin kuvaili Kokonainen Kaupunkilaismies mua viimeisessä viestissään. Sellainen mä kai olen. Sen olen kyllä itsekin tajunnut että en ansaitse rakkautta. Se siitä suhteesta.

Huomenna sen piti maksaa takuuvuokra ja saada avaimet. No, ei kuulu mulle enää mitä tekee. Olipahan vuoristorata.