Lukijat

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Suomihammasturisti

Puudutettu Puolis täällä moi :D.

Olen saapunut kohteeseen ja työahdistukseen määrätyt pamit toimivat lennolla melkein hyvin. Paluumatkalla uskallan lääkitä vähän reilummin. Nyt en uskaltanut pipertää kuin murusia kerrallaan.

Tänään oli ensimmäinen hammashoitokerta. Ensin otettiin röntgenkuva ja ennen kuin tajusinkaan oli koko yläleuka piikitetty puuduksiin ja hionta käynnissä. Mulle tehdään siis kaksi siltaa puuttuvien hampaiden tilalle. Toisella puolella mulla oli yksi juureen asti katkennut hammas ja koska olin tulkinnut sanan "extraction" tarkoittamaan ihan muuta, niin hampaanpoisto tuli hieman yllärinä *tirsk* :D. Hammaslääkärinä oli tumma, nuorehko (eli hieman nuorempi kuin mä), sänkiposkinen ja kaarevaripsinen komistus. Pakostikin tuli miehenkaipuu mieleen kun mun pää painui hänen vatsaansa vasten välillä. Ou jeah... "I'm going to have to push very hard" sai aikaan sisäistä hyrinää ja likaisia ajatuksia.

Kovat otteet alkoivatkin sitten tosissaan kolmituntisen session jälkipuoliskolla kun jämähampaan poisto alkoi. Jumalauta sitä kiskottiin, väännettiin, käännettiin, porattiin ja tehtiin vaikka mitä temppuja. En liioittele yhtään jos sanon että sen hampaan kimpussa meni varmasti vähintään puoli tuntia ellei enemmänkin.  Aivan varmasti olisin kuullut unkarilaisia kirosanoja jos olisin ymmärtänyt kieltä. Olin kuulemma operaation jälkeen sankari. Tänään siis hiottiin siltojen kiinnitykseen käytettävät hampaat, otettiin monen monta muottia, askarreltiin tilapäiskruunut hiottujen hampaiden suojaksi ja poistettiin hammas. Lopuksi mies otti nenästäni kiinni ja käski puhaltaa ulos nenästä. Kai se testasi ettei hampaan poistosta tullut mitään ylimääräistä nenärööriä suoraan suuhun. Siltä ainakin tuntui että juuret oli about aivoihin asti.


Pakko kyllä kehua klinikkaani. Mun asiakkuutta hoitaa yksi tietty henkilö, joka on ollut mukanani kaikissa käänteissä. Todella hyvä yhteydenpito heti ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Kuljettaja oli lentokentällä nimikyltti kourassa ja varmaankin Hungaroringin kautta ajettiin, koska siltä se ainakin tuntui. Onneksi olin vielä hieman rauhoitettuna.

Huomenna on hammashoitovapaa ja suuntaan kohti Budapestia julkisilla. Matkaa on puolisen tuntia.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Back to basics

Eilen saavutin etapin, johon olen tähdännyt muutamaa päivää vaille kaksi vuotta. Level 40 pokemon go:ssa. Siis hienoa, mahtavaa, upeeta. Ootte varmaan ihan äimänä. Kaikki tosipelaajat saavuttivat tämän tosin jo vuosi sitten, mutta ei se haittaa. Lauantaina otin uuden askeleen pelaamisessa ja hyppäsin peliauton kyytiin kolmen tunnin raidaussession merkeissä. Kolme tuntia ja 24 salia ja raidia, oli kyllä hauskaa! Kuski oli kovilla, onneksi ei tarvinnut olla itse kuskina. Meillä oli mukava autokunta, aikuisia, ei yhtään idioottia eikä kaljankittaajaa.

"Raidit ovat Pokémon GO -pelissä olevia monen pelaajan yhteistaisteluita yhtä raid bossina toimivaa Pokémonia vastaan. Raid boss Pokémonit ovat huomattavasti vahvempia kuin muut pelistä tällä hetkellä löytyvät Pokémonit ja niiden voittamiseen tarvitaan yleensä useampi pelaaja"

Muutaman viikon päästä tulee myös tosielämän level up. Kyllähän se pientä kriisiä on aiheuttanut, mutta eihän se asia siitä kriiseilemällä miksikään muutu. 




Tiukka työviikko suljettujen ovien takana ja youtube täysillä. En halua kuulla erään tietyn Dickheadin ääntä. Testasin yhtä rauhoituspilleriä eräänä iltana ja taju lähti aika rivakasti. Ehkä siinä kolmessa pillerissä päivässä olisi ideana saada toleranssi nousemaan ja mut betsokoukkuun. Tai sit ne kolme pitäis jakaa osapuolten kesken, yks mulle, yks Dh:lle ja yks Nössölle. Taidankin huutaa pojat päivälääkkeille. (Joo, mulla viiraa edelleen, siitä tää huono huumori) 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Lääkitys kohta kunnossa

Menin työterveyslääkärille, purskahdin hyvinkin pian itkuun, selitin asiani, ylireagointini ja ongelmani, lähdin vastaanotolta 30 kappaleen diapam-reseptin kanssa. Saikkua olisin saanut loppuviikon, eli 1,5 päivää, mutta jätin sen vastaanottamatta, koska se aiheuttaa itselleni vain lisää ongelmia.

Jos mä kolme kertaa päivässä otan diapamia niin mahdanpa olla hyvässä työkunnossa, mutta eihän siinä muuta kuin kokeilemaan! Kerran sain yhden ennen leikkausta kun hermoilin ja nuhahdin samantien.

Voihan se olla, että mun pitäisi tarjoilla sitä Dh:lle tai Nössölle.

Puhetta oli mahdollisesti työterveysneuvottelusta.

En tiedä mitä pitäisi tehdä.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Hihna luistaa

Sehän meni just niin kuin olin pelännyt. Nössön mukaan meidän ilmapiiriongelma vaikuttaa koko toimistoon. Ilmapiiriongelma, jota mä en ole edes tajunnut. Taitaa mulla hihna luistaa pahemman kerran kun en näe miten vaikutan ympäristööni. Mun faktat (jotka Dh kyllä myönsi) ei painaneet juuri mitään vaan mun pitäisi olla kärsivällisempi ja jaksaa auttaa Dh:ta ja viestiä nätimmin ja ymmärtää heidän resurssipulansa. Siinä on vain se, että paskat niillä mitään resurssipulaa ole, Dh ei vaan tykkää tehdä rutiinitöitä.

Keskustelun ensimmäiset 45 minuuttia tsemppasin tosi hyvin ja asiallisesti latelin faktoja ja kysyin muun muassa hänen omaa mielipidettään siihen, että miten kokee itse onnistuneensa suhteessa mulle toimitettaviin juttuihin (vastauksia en muista, jotain diipadaapaa). Loppupuolella palaveria homma kääntyikin jotenkin niin, että mun pitää vaan muuttaa suhtautumistani, koska koko työyhteisö kärsii asiasta. Nössö on puhunut muiden kanssa ja näin kuulemma on. "Muut" ovat ilmeisestikin lähimmät työkaverini. Tuli tunne että ne, joiden kuvittelen olevan mun puolella, ei todellakaan ole. Tämä tunne on ollut aiemminkin. Loppupalaveri menikin sitten kyyneliä pidätellessä, varmasti näkyi myös muille osapuolille. Kun pääsin pois neukkarista niin en pystynyt enää estämään vaan itku tuli eikä se oo oikeastaan näin parin tunninkaan jälkeen loppunut.

Ilmeisesti en ymmärrä asioiden mittasuhteita vaan ylireagoin joka asiasta enkä tajua sitä itse. Olen siis vain hankala työkaveri. Helvetin hienoa. Varasin aamuksi työterveyslääkärin jos sillä olisi vaikka pillereitä joilla jaksaa työelämää. Harmi vaan kun työterveyslääkäri on vaihtunut ja tää uusi ei ole vissiin mikään kovin hyvä.

Että sillai sit kai.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Selkäänpuukotusta osa II

Alkuvuodesta kirjoitin tekstin http://puolinaisenero.blogspot.com/2018/01/selkaanpuukotusta.html

Kyseinen mies, kutsuttakoon häntä nimellä Dickhead, lyhennyksenä Dh, on osoittanut taas heräilyn merkkejä. Dh on sitä ihmistyyppiä, jota säännöt eivät koske ja jolta sääntöjen noudattamista ei jostain syystä edellytetä. Hänen ja minun välisessä yhteistyössä edellytän että asiat menevät niiden aikataulujen ja sääntöjen mukaan, mitkä on määritelty muillekin samassa asemassa oleville. Palkkoja ei esim. voida maksaa minkä tahansa aikataulun mukaan ja palkkamateriaali yms. täytyy toimittaa tiettyyn kellonaikaan mennessä. Dh on ollut kolme vuotta firmassa ja edelleen asioita tulee hänelle yllätyksenä. Samojen asioiden kanssa olen paininut hänen suhteensa nyt siis kolme vuotta. Alkuun olin ymmärtäväinen ja kärsivällinen, mutta en mä vaan jaksa enää olla. Jos pyydän häntä toimittamaan jotain materiaalia niin se tulee joko puutteellisena, virheellisenä tai ei ollenkaan. Yhden asian kanssa meni muutama viikko sitten hermo ja kirjoitin hänelle viestin joka meni myös hänen esimiehelleen eli liiketoimintajohtajalle, kutsuttakoon häntä vaikka Nössöksi. Viestissä kerroin että homma ei toimi näin ja että näissä asioissa on oltava tarkka. Tällä kertaa kyseessä oli loma-ajat ja hän oli ilmoittanut alaisilleen tyyliin että kesällä on vielä neljä viikkoa jäljellä, vaikka olisi pitänyt keväällä jo kaksi viikkoa. Saman tyylisiä juttuja tulee lähes päivittäin. Lisäksi hän on tehnyt täällä tempauksia, jotka olisivat itsessään jo irtisanomisperusteita. Mutta ei, hän on suojeluksessa.

En tiedä oliko tuo mun viesti se, mikä Dh:n suututti, mutta viime viikolla Nössö tuli huoneeseeni ja halusi puhua mun ja Dh:n työilmapiiriongelmasta. Minä ja Dh ei todellakaan olla ylimpiä ystäviä, mutta kyllä mä mielestäni olen ihan asiallisesti hänen kanssaan kommunikoinut. Ensimmäiset vuodet autoin, tuin ja tein puolestaan.  Nössö sanoi että hän ei tiedä ketä uskoa, koska mun ja Dh:n kertomukset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Loppuviikosta on keskustelu Dh, Nössö ja minä että mitä tilanteelle voitaisi tehdä. En yhtään tiedä mitä siellä voi tapahtua. Dh on kiero kuin korkkiruuvi ja siltä voi odottaa ihan mitä tahansa. Lisäksi osaa vetää niin täydellisen sinisilmäisen viattoman pikkupoikaroolin, että todennäköisesti tuun itsekin uskomaan että vika on minussa.

Pelonsekaisin tuntein odotan kolmikantakeskustelua. Itse olen hoitanut hommani omasta mielestäni ihan ok, tosin voisin olla kärsivällisempi, mutta koska olen nähnyt miten muita kärsivällisempiä kollegoitani tämä Dh hyväksikäyttää törkeästi niin en todellakaan ala tekemään töitä hänen puolestaan. Koko toimisto pelastelee Dh:ta milloin mistäkin liemestä, koska hän on onnellisesti aina poissa (metsällä, koirakokeissa, lasten harrastuksissa) kun ongelmat ovat käsillä.

Dh valitsi nyt väärän vastustajan. Pidän huolen että kolmikannasta kirjoitetaan myös muistio jos asiaa tarvitsee vielä vatvoa ulkopuolisten tahojen (esim. liitto) kanssa. Tarvitseekin kerätä faktoja keskustelun tueksi. Vinkkejä saa antaa miten voisin "kampittaa".

Mielenkiintoinen viikko tiedossa.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Ärh ärh

Ankea fiilis. Yksinäinen. Taitaa olla niin, että tarvitsen ajoittain vain fyysistä yksinäisyyttä, mutta henkinen yksinäisyys syökseekin mut tiloihin, joista en pidä. Raivarimiehen kanssa meillä oli ihan onnistunut eron jälkeinen fwb-suhteen alku. Joojoo, tiedän mitä ajattelette, mutta tuttu, helppo ja tyydyttävä eikä lupauksia mistään muusta. Näyttää siltä että jää siihen hyvään alkuun. Mulla on jostain syystä semmoinen fiilis, että valehtelee siitä että asuu täällä samassa kaupungissa. En jotenkin ihmettelisi. Ei aiheuta mulle tunnemyrskyjä niin kuin ei ne muutamat tapaamisetkaan aiheuttaneet. Olin vähän ihmeissäni itsekin. Eli tunteet on kyllä kuolleet. Pitänee etsiä uusi netflix&chill-kaveri.

Kävin treffipalstalla, seurasin menoa hetken, kyllästyin, poistin profiilin. Whatsapp-kaveriksi tarttui mua melkein 10 vuotta vanhempi mies, fiksu, mukava, hauska, aikuinen, normaali, välimatkaa joku  200 km. Plääh mikä välimatka. Olen periaatteessa kiinnostunut, itseluottamus vaan jostain syystä pohjalukemissa.

Eilen kävin rannalla. Näin miehen jostain muutaman vuoden takaa. Oli lastensa kanssa, joten ei juteltu. Hymähdin sisäisesti, moikkasin ja ajattelin että voi helvetti, onpas pitänytkin lihoa. Olin silloin vähän timmimmässä kunnossa. Pyyhkelläni auringossa pohdiskelin  hetkiä tuon nuoren miehen kanssa (ja vilkuilin salaa). Harmitti aika paljon etten nähnyt miestä uikkareissa kuin takaapäin. Etumus olisi ollut vaikuttava :D. Joo, viime kerrasta on aikaa...

Kahden viikon päästä lähden jonnekin päin eurooppaa hoidattamaan hampaitani. Yksin. Ja joo, miksi en uskaltaisi? En koe että Suomessa olisi erityisen kovatasoinen hammashoito, ainakaan kunnallisella. Kunnallisella ei edes tehdä tämän tyyppistä  "esteettistä" hammashoitoa. Hampaistosta puuttuu hymyposkihampaita ja ne pitää korvata ennen kuin voi mennä taas treffeille.

Lapset ovat muuttaneet toiseen kaupunkiin. Exä ei ole viitsinyt mulle ilmoittaa edes osoitetta vaikka pyysin muutosta kuullessani että ilmoittaa osoitteen sitten kun tietää. Vituttaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Elonmerkki

Pari viikkoa siitä kun olen viimeksi kirjoitellut. Ei ole ollut oikein kauheasti asiaa, tai ainakaan semmoista, mitä voisi tänne kirjoittaa. Harmikseni olen huomannut etten viitsi enää kaikesta kirjoittaa koska suurin osa lukijoista ei ymmärrä. On ilmeisesti nyt joku tila päällä, jossa muiden mielipiteillä on merkitystä, vieraiden ja anonyymienkin. Enhän mä ennenkään ole muille kuin itselleni varsinaisesti kirjoittanut. Epävarma sunnuntaiaamu.

Esikoinen vietti täällä muutaman viikon, koska sai kesätyön suuresta ja maineikkaasta metsäyhtiöstä. Minähän hänet sitä kehoitin hakemaan, joten ei parane valittaa. Kai mä ajattelin että jos sattuisi jostain syystä pääsemään niin asiat kyllä järjestyisivät. Ja niinhän se lapsi sai kahden viikon työpaikan. Arpoi että ottaisiko työn vastaan, koska oli "vain" tutustu ja tienaa pari ropoa-tyylinen paikka ja hänellä on myös toinenkin kesätyö, josta maksetaan oikeeta kesätyöpalkkaa. Mä suosittelin ottamaan paikan ja näin kävi. Se olikin kahden viikon kuljetusrumba, johon osallistui mun lisäkseni myös siskoni. Työajan aloitus oli tiedossa, mutta päättyminen oli tyyliä "pääsin nyt". Alkoi seitsemältä ja päättyi 12-15 välillä. Työmatkaa oli 25 kilometriä, päinvastaiseen suuntaan omasta työpaikastani kotoa katsoen. Onneksi mulla on joustava työ niin sahaaminen edestakaisin onnistui. Mutta voin kyllä sanoa että oli helpotus kun tuo työ loppui! Tyttö ei myöskään tykännyt työstä, mutta saipahan arvokkaan kokemuksen ja ison nimen cv:een.

Kesälomaan on vielä melkein kuukausi. Pidän kesällä vain kaksi viikkoa lomaa, koska oli ajatuksena lähteä Raivarimiehen kanssa loppusyksystä etelään. No, ei lähdetä ja tuskin yksin lähden. Investoin hyvään kirkasvalolamppuun ja koitan pärjätä pimeyden yli sen avulla. Suosituksia vastaanotetaan!

Jospa nousisi sängystä ja lähtisi vaikka kävelylle.