Lukijat

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Uusperheloma

Aloitin kirjoittamaan postausta alkulomahöyryissäni, enkä ala sitä nyt editoimaan, joten ensimmäisten lomapäivien tunnelmat ovat aika vaaleanpunaiset :D:

"Lähdettiin reissuun, kahdella autolla. Kaksi autoa pakattuna täyteen. Kaksi maailmanloppuun varautujaa + teini + koira= kaksi täyteen pakattua autoa. Ajettiin peräkanaa ja heti alkumatkasta herkistyin. Me, lähdössä reissuun yhdessä ja ensi kertaa myös Yksisarvisen teini. En voi sanoa, etteikö mua jännittänyt. Ei olla teinin kanssa kovin paljoa vietetty aikaa kolmistaan, joten tämä on hyppy lähes kylmiltään syvään päähän. Reissua on takana nyt vuorokausi ja hyvin on mennyt. Ensimmäinen yhdessä nukuttu yö takana, ihanaa. Vielä puolisentoista viikkoa edessä. En kestä! Saatan räjähtää onnellisuudesta. Jotenkin tämä kahden auton taktiikka toimii loistavasti.  Esimerkiksi tämänpäiväisen koko päivän aktiviteetin jälkeen tiemme erkanivat ja Yksisarvinen ja teini lähtivät omaan kohteeseensa ja mä päädyin paluumatkalla ex temporee tutkailemaan toisen paikallisen nähtävyyden. Kaikki voittivat, ei tarvinnut tehdä kompromisseja. Voiko tämä mennä näin helposti?"

Näin jälkikäteen sanottuna, kahden auton taktiikka oli hemmetin hyvä, koska Yksisarvisen auto hajosi ja mä onnistuin myös torpedoimaan oman autoni kanssa matkan jatkumisen. Koska olen kätevä emäntä niin hoidan autohommelini itse ja täytin reippaasti jäähdytinnestesäiliön, mutta jätin korkin tuulilasin syvennykseen. Matkalla hakemaan Yksisarvisen autoa pajalta tuulilasista kuului kova kopsahdus ja jonkin aikaa siinä meni ennen kuin tajusin että paisuntasäiliön korkkihan sinne jorpakkoon lensi. Eipä mitään, motonetin kautta vaan ja uusi korkki messiin, niin kuvittelin. Motonetistä ohjattiin merkkiliikkeen huoltoon ja sieltä tilattiin korkki seuraavaksi päiväksi. Korkki tuli, mutta tiivistettä ei. Ilman tiivistettä korkki ei istu paikalleen. Tiiviste piti tilata Ruotsista ja siihen meni 4 päivää. Auto jäi siis matkalle ja jatkoin vuokra-autolla matkaa. Tuli kallis korkki. Yksärin auto tuli sentään kuntoon. Jatkoimme matkaa Suomen halki pohjoisen yöttömään yöhön.

Alun euforia väistyi  matkan edetessä ja tunsin paikoitellen suurta pms:n siivittämää ulkopuolisuuden tunnetta. Yksisarvismies yritti varmaan parhaansa ja mm. saunoi lähes joka päivä kahdesti, teinin ja mun kanssa. Mun lomailutyyli on melko paljon rauhallisempi kuin heidän eikä mun kuntoni todellakaan kestänyt heidän menoaan. Koko kevään vaivannut lonkka ei myöskään helpottanut tilannetta. Tuli kierrettyä muutama kansallispuisto, mies ja teini edellä, mä laahustin omaa tahtiani perässä ja toivoin selviäväni itkemättä maaliin. Aina ei onnistunut, kiitos pms:n.

Reissu meni kokonaisuutena ihan hyvin kaikista pikku vastoinkäymisistä huolimatta. Viimeinen lomaviikko menossa ja sitä vietän vuokramökillä järven rannalla pääasiassa yksin. Vesi on lämmintä ja mökki ihana viileä. Kotiin ja Yksisarvisen kainaloon on vain vajaa puoli tuntia, joten melkein naapurissa mökkeilen. Saan kuopuksen myös huomenna mökille, mikä on tosi kivaa, koska koronakevään takia ei olla nähty kuin äitienpäivänä muutama tunti pihalla.

Maanantaina pitäisi aloittaa taas työt, ei huvittaisi kyllä yhtään, mutta ei angstata sitä vielä kun lomaa on vielä jäljellä :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Sormusostoksilla

Sunnuntai-iltana, kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli häkellyttävä kysymys: "Mites ne meidän kihlautumisasiat? Voisit ruveta katselemaan sormusta". Jotenkin noin se meni, keskustelu oli rönsyilevä ja hyvin outo. En tiennyt oliko kyse kosinnasta, joten pitihän sitä tietysti kysyä ja tivata, että mitä mies tarkoittaa. Lopputulema oli se, että sormukset tullaan pujottamaan sormiin heti kun ne saadaan. Omaa sormusvalintaa ei tarvinnut kauaa pohtia, se on ollut mietittynä jo vuosia :D. Kävin jo sovittamassa ja ah, se oli niin kaunis! Yhtä kaunis kuin kuvissa!

Olin tosi ylpeä itsestäni kun lopetin jo alkuvuodesta vihjailun kihlautumishalukkuudesta enkä karkauspäivänäkään tainnut edes sivuta asiaa. Hyvä minä! Kerrankin osasin odottaa!

Olen käyttänyt sormusta viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Vielä edelleenkin vasemman käden peukalo pyöräyttää  näkymätöntä sormusta nimettömässä. Hyvin ehti tapa juurtua.

Kun ei asuta yhdessä niin tuntuu senkin takia hyvältä tehdä suhde näkyvämmäksi. En tiedä miksi se tuntuu mulle niin tärkeältä, eihän muilla ihmisillä ole väliä ja itsehän tiedetään suhteemme vakavuusaste. Silti se vaan tuntuu hyvältä kuulua näkyvästi toiselle. En malta odottaa sormuksia :).

Kevät on ollut mulle raskas töiden ja opiskelujen suhteen, mutta loma häämöttää jo parin viikon päässä. Ensi viikoksi mulla on varattuna pikkuinen lähimökki, jolta meinaan tehdä töitä tai sitten tulen kotiin etätöihin ja menen illaksi ja yöksi mökille. Ihanaa päästä veden ääreen viikoksi! Toinen isompi mökki on myös varattuna ja pohjoiseen lähdetään myös, eli paljon on mökkeilyä yksin ja myös eka reissu miehen jälkikasvun kanssa. Jännää!

Eipä mulla muuta, pikainen tilannepäivitys vaan kun oli kerrankin oikein uutisia!


maanantai 4. toukokuuta 2020

Uusi normaali

Kohta on kaksi kuukautta etätöitä takana ja tilanteesta on tullut jo uusi normaali. Olen erakoitunut kämppääni eikä ulos lähteminen ole helppoa. Samaistun vanhuksiin, joiden liikuntakyky varmasti romahtaa näinä aikoina, niin on käynyt mullakin, eli pakko olisi vähän reippaammin lähteä ulos. Lonkkakivut vaivaavat ja olo on pääasiassa veltto. Aurinko saa mut houkuteltua joskus ovesta harvoin ulos.

Opiskelut etenevät tuskaisesti, mutta säntillisesti. Joka deadline pienesti romahduttaa mut, mutta joka tehtävä on tullut tehtyä ja itsekseni kiukuteltua huonoista tehtäväpalautteista. Kevään osalta olisi enää kolme tenttiä tehtävänä ja sitten pääsee "kesälomalle", eli kesäloma koulusta tarkoittaa, että on vain yksi kesäkurssi. Opintopisteitä on  kevään jälkeen kasassa 78 ja opintojen laajuus on 210, josta opinnäytetyö ja harjoittelu ovat 45 opintopistettä, eli käytännössä mä olen melkein puolivälissä kurssien määrässä. Harjoittelu menee varmaan oman työn ohella, joten sillä ei vissiin tarvitse kauheasti päätä vaivata. Enää  siis vain noin 18 kurssia niin kurssimäärä on täynnä. Ihan hyvin kun oon vasta vuoden opiskellut. Pitää yrittää hidastaa tahtia ettei valmistu ennen aikojaan :D. Mutta ilmeisestihän se on niin, että opinnäytetyön venyttämisellä saa opiskeluvuosia kulumaan useita. Exällänikin meni varmaan neljä extravuotta pelkkään opinnäytetyöhön.

Etätyöaikana olen nukkunut tosi paljon! En ole montaa kertaa herännyt herätyskelloon, eli olen löytänyt luonnollisen unirytmin. Ei ole varmaan ikinä ollut tämmöistä tilannetta!

Olen siis nukkunut, nukkunut, nukkunut, nukkunut, kiukutellut itselleni ja yksärille, tehnyt hitosti töitä ja kouluhommia. Siinäpä kaikki mitä mulle on viime kuukauden aikana tapahtunut.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Se aika vuodesta (ei Yksisarvisen silmille)

Yksisarvinen lupasi, että jos mä en halua, että se lukee niin ei kuulemma lue. Hah, katsotaan :D


On se aika vuodesta kun iskee päälle kauhea oman pihan kaipuu. Tarkemmin sanottuna oman rannan kaipuu. Olen selannut lauantaiaamun ratoksi Suomen kaikki 1550 rannallista kesämökkiä läpi ja tuntenut suurta kaipuuta. Tämä oman rannan kaipuuhan alkoi jo 3 vuotta sitten, jolloin olin jo tosi lähellä saada sen. Se kaatui myyjän epärehellisyyteen, mikä olikin jälkikäteen ajatellen hyvä juttu. Sitten tuli Yksisarvinen ja muutatti mut tänne. Tuli asunnon osto vanhimmalle lapselle ja toisen asunnon osto itselle. Lainaa on niin, että heikompia hirvittäisi. Vaan ei mua, ehei! Mä olen unelmoija ja haaveilija vailla realistista todellisuuspohjaa. Mä olen "kyllä kaikki järjestyy kun tahtoo vain tarpeeksi kovasti"-ihminen.

Mä en ole enää tilanteessa, jossa voisin tai haluaisinkaan tahtoa vain yksinäni. Enkä halua myöskään vaikuttaa toisen tahtomiseen. Mä ja Yksisarvismies ollaan tahtomisasioissa erilaisia. Mä olen osannut unelmoida about 40 vuotta, Yksisarvinen on vasta oppinut. Mun unelmien elinkaaren pituus on kohtalaisen lyhyt, koska mä pyrin toteuttamaan ne unelmat. Unelma-asteelle jäävät unelmat ilman excelöityä toimintasuunnitelmaa tuntuvat oudoilta ja ajoittain masentavilta. Mitä jos ne ei koskaan ehdikään toteutua?

Kesän suunniteltu kotimaanmatkailu peruuntui. No, niin peruuntui kaikilta kaikki, joten turha tässä valittaa. Tiedän kyllä, että valittaminen ei auta, mutta valitan silti.

Näin laiskaksi ihmiseksi olen ihmeellisen eteenpäin pyrkivä. Ehkä kuitenkin otan päiväunet ja koitan herätä ilman näitä ajatuksia.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Vallitseva tilanne

Tilanne eskaloitui äkillisesti torstaina kun Suomi alkoi sulkeutumaan. Meidät etätöihin pystyvät passitettiin koneinemme ja näyttöinemme kotiin. Työni mahdollistaisi vaikka 100% etätyön, mutta vaikka introvertti olenkin niin se ei ole ideaalitilanne mulle. Asun nykyään kaksiossa, eli työhuonetta ei ole. Kannoin näytöt ja työvermeet keittiön pöydälle ja totean jo yhden työpäivän siinä tehneenä että ei ole hyvä ratkaisu. Tarvitsen keittiönpöytää ihan muuhun kuin työvermeitten alustaksi. Toista pöytää ei ole, koska muutoissa olen karsinut kaike turhan, kuten ylimääräiset pöydät.

Ongelma on myös se, että en osaa tehdä etätöitä. En osaa keskittyä ja suoritua niin hyvin kuin fyysisesti työpaikalla. Perjantailta jäi töitä tekemättä ja nyt koneet huutelevat keittiössä, että pitäisi jatkaa töitä. Sunnuntaina. Ei sunnuntai ole mun työpäivä. Silti ajattelen, että tartun töihin. Tätäkö tämä etätyö nyt tulee olemaan?

Tuon yllä olevan kirjoitin viikko sitten, nyt koitan jatkaa postauksen loppuun. 

Viikko etätöitä takana. Olen hankkinut olkkariin työpöydän. Olen oppinut jo vähän keskittymään myös etänä ja nauttimaan työpäivien rauhasta. En osaa lopettaa vielä kahdeksaan tuntiin, sitä on treenattava. Kevät varmaan helpottaa tilannetta ja houkuttelee ulos. En osaa tällä hetkellä oikein lähteä ulos kun on fiilis, että ei saa poistua kotoa ja että vain kotona on turvassa. Kauppahommat olen hoitanut Citymarketin keräilypalvelua käyttäen, oli kätevää, että ei tarvinnut mennä sisälle kauppaan. Ehkä mä hieman ylireagoin, mutta parempi tässä tilanteessa ylireagoida kuin alireagoida. Mulla on käytössä biologinen lääke, joka tietääkseni alentaa vastustuskykyä, joten en ehdoin tahdoin halua kaivaa verta nenästäni. Yksisarvinen käy sujuvasti kaupoissa ja ulkoilee, mutta luotan siihen, että puhdistautuu ja on järkevä. Onhan se, paljon järkevämpi kuin minä.

Lapsi ei tullut mun luokse viikonloppuna ja mulla on ollut pieniä ajoittaisia flunssaoireita. Siellä taloudessa on lääkäri, joten en halua sieltä mitään pöpöjä, eivätkä he varmastikaan halua multa mitään. Ei oikeastaan edes käyty keskustelua siitä, että onko tulossa viikonlopuksi vai ei. Oli itsestäänselvää, että tässä tilanteessa ei tule.

Alkuun tuntui, että tilanne on henkilökohtaisesti tosi vaikea, mutta nyt siihen alkaa jo tottua. Yksisarvisen kanssa ei olla rajoitettu näkemistä ja se onkin henkireikä tässä tilanteessa. Kesän kotimaanmatkasuunnitelmat saa haudata ja koittaa vain pärjätä vallitsevan tilanteen kanssa ja toivoa että menisi mahdollisimman pienillä vahingoilla ohi. Olen henkisesti varautunut, että etätyöt jatkuvat paljon pitempään kuin pääsiäiseen. Tilanne ei onneksi toistaiseksi ainakaan vaikuta töihin, vaan töitä saa paiskia kuten ennenkin.

Uutiset kyllästyttää. Haluaisin jo lukea muitakin uutisia kuin SIITÄ.

Tsemppiä ja jaksamista meille kaikille tähän tilanteeseen! Kyllä me tästä selvitään.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Hyvää ystävänpäivää

Olen hengissä. Viime viikonloppuna luulin että loppu on lähellä kun löysin kaulan alaosasta patin, mutta ei se sitten ollutkaan SITÄ, vaan tulehtunut nivel. Ihme paikoissa niveliä onkin.

Olen joulusta alkaen kirjoittanut neljä postauksen alkua luonnoksiin, mutta mistään ei tule valmista. Aiheet on sellaisia, että en välttämättä halua, että Yksisarvinen lukee niitä, koska mun ajatukset on suurimmaksi osaksi noloja ja tyhmiä. Tai ehkä ne on vain enemmänkin itseä varten prosessoidakseni kirjoitettu.

Tutkinto-opiskelu on alkanut ja motivaatio loppunut. Pakolliset aineet on tylsiä. Enää ei tunnu siltä, että pitäisi saada hyviä numeroita, joten ei tarvitse hikipinkoilla niin pahasti kuin ennen.

Esikoisella on ajokortti ja vanhat on tanssittu, kuopus harjoittelee ammattinsa ensiaskelia. Aika on valunut jonnekin. Uurteet kasvoilla syvenee ja eräskin aamu ihan pelästyin kun katsoin hissin peiliin ja  näky oli niin karmaiseva mustine silmänalusineen. Yksisarvinen ikääntyy charmikkaasti ja vain komistuu päivä päivältä. Kyllä mulla on käynyt tuuri!

Töissä olen saanut pienen uuden vastuualueen oman työni oheen, eli sen myötä mua kutsutaan kotioloissa Johtajattareksi :D.

Alkuvuosi on raskas kahden työn ja opiskelun suhteen, mutta ehkä tästä jotenkin selvitään.

Hyvää Ystävänpäivää teille virtuaaliystäväni!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Vuosikatsaus 2019

Vuosi 2019 on lopuillaan ja on aika lähes perinteisen vuosikatsauksen.

Vuosi on ollut muutosten vuosi. Olin juuri vuosi sitten joulukuussa muuttanut omakotitalosta kerrostaloon ja alku oli haastava. Kerrostaloelämään tottuminen otti aikansa äänineen ja kyttääjineen.

Alkuvuoden ajelin 70 kilometrin työmatkaa suuntaansa ja pelkäsin liukkaalla ja lumisella tiellä joka päivä. Työ otti päähän koko ajan enemmän ja enemmän ja kevään korvalla irtisanouduin. Kevät oli kiireistä aikaa, koska päätin alkaa myös asuntosijoittajaksi. Heti kohta sijoitusasuntokauppojen jälkeen päätin itsekin siirtyä vuokralta omaan kaksioon ja tein toisetkin asuntokaupat. Tämä tietysti tarkoitti muuttoa.

Kaiken tämän ohessa olin aloittanut myös avoimessa ammattikorkeakoulussa opinnot, joten kesä oli uuden työpaikan, opiskeluiden ja muuton kanssa melkoisen tiukka. Kaikesta selvisin Yksisarvismiehen avustuksella ja tuella. Uusi työpaikka ei tuntunut omalta, joten päädyin irtisanoutumaan koeajalla ja vaihtamaan toiseen.

Kesään mahtui myös ensimmäinen yhteinen matka. Yksisarvisen kanssa.  Yövyttiin sviitissä, katseltiin aaltojen pärskintää ja upeaa auringonlaskua.  Se oli ikimuistoinen retki! Sviittiyötä seurasi Tentsile-teltassa ilmassa yöpyminen kaatosateessa. Kokemus sekin :).

Uusi työ alkoi alkusyksystä ja syksy menikin kevättä rauhallisemmissa merkeissä. Opiskelutahti oli tiukka ja kahdeksassa kuukaudessa tykitin 50 opintopistettä kasaan. Syksyllä yhtäkkiä yllättäen tutkailin yhteishakujuttuja ja hetken mielijohteesta pistin yhteishakuun ilmoittautumisen opintopolkuun. Pääsykokeet menivät ilmeisesti hyvin, koska olisin päässyt kaikkiin hakutoiveisiini, tosin ensimmäiseen hakutoiveeseeni oli alin pisteraja :D. Tutkintoon johtavat ammattikorkeakouluopinnot alkavat reilun viikon päästä.

Syksyyn mahtui myös parin viikon etätyömatka, joka oli mulle tosi haastava. Koti-ikävä oli kamala ja oli haastavaa asua vieraitten ihmisten kanssa samassa asunnossa. Siitä selvisin jotenkin kuitenkin kunnialla. Matkan jälkeinen aika on käytännössä mennyt töiden ja opiskelujen parissa. Joulun aikaan on ollut ihana rauhottua kun ei ole yhtään opiskeludeadlinea jyskyttämässä takaraivossa. Kohta niitä taas on, joten nautin tästä nyt.

Vuoden aikana rakkaus Yksisarvismieheen on syventynyt, mies on saanut nähdä myös niitä epäedustavampia henkisiä puoliani ja silti ollaan vielä parisuhteessa. Luottamus siihen, että tämä suhde kestää on vahva. Olen saanut miehen haaveilemaan kanssani yhteisestä talosta tai mökistä. Siihen on vielä aikaa ennen kuin tuo haave konkretisoituu, mutta onpahan sillä ainakin aikaa hioutua. Samalla tämä odottaminen opettaa mulle kärsivällisyyttä. Siinä en ole kyllä hyvä ja se välillä suorastaan tuskastuttaa mua, joten tekee mulle ihan hyvää.

Vuoden aikana esikoinen palasi vaihdosta ja muutti omilleen. Kuopus aloitti toisen asteen opiskelut ja on vuoden päässä täysi-ikäistymisestä. Niin se aika rientää.

Blogielämä on jäänyt oikean elämän tieltä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei oikein enää ole blogiin kuvattavaksi, sinkkuelämän seikkailujen, itkujen ja deittailukokemusten jäätyä historiaan. Blogi on menettänyt merkityksensä ja muuttunut varmasti lukijoiden mielestä tylsäksi. Itsellenihän mä tämän kirjoittamisen aloitinkin, enkä lukijoita varten.
Blogin kuvauksessa sanotaan näin "Alkoi reilun kolmekymppisen naisen erokertomuksena ja toivomuksena oli että olisi myös henkisen kasvun tarina. Henkisestä kasvusta en niin tiedä, mutta välillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Rehellisiä ja suodattamattomia tunteita, itkua ja hammastenkiristelyä, joskus onnenpilkahduksiakin. Siitä on Puoliksen elämä rakentunut."  
Erokertomuksia on tullut avioerokertomuksen jälkeen muutamia, henkistä kasvuakin paljon. Olen ehkä kasvanut jonkin verran aikuisemmaksi blogiaikanani. Olen kokenut monta hyvää live-elämän kohtaamista blogin kautta, osa on vain käväissyt elämässä, osa jäänyt pysyväksi osaksi elämää: Käänteisvertaismies,  Fani, Helmi-nainen, Terppuli, S. 

Blogi jatkanee hiipumistaan, mutta ihan vielä ei ole aika pistää pillejä pussiin :). 

Hyvää vuotta 2020!