Lukijat

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Muistihäiriöt

Kuinka paljon muistihäiriöitä on normaalia? Eron aikana olen huomannut, että pää ei toimi, ei vaikka kuin pinnistäis. Unohtelen asioita, unohtelen käymiäni keskusteluita, en jaksa keskittyä oikein mihinkään. Varsinkaan telkkariin. Unohdan, että olen katsomassa jotain ohjelmaa ja sitten alankin puuhaamaan ihan muuta.

No, tänään sitten tapahtuikin isompi unohdus. Aamulla heräsin viideltä ja ajoin sen puolitoista tuntia töihin, pääsin puoli neljältä ja ajoin kotiin, ollen kotona viideltä. Punnitsin kissanpennut, vahvistin yhden pennun kynsilakkamerkintää (että erotan sen toisesta) ja katsoin että silmät ovat avautumassa. Totesin, että pitää keittää vettä silmiä varten. Pistin veden kiehumaan. Ai niin, pitää lähteä pesemään pyykkiä ja suihkuun. Nuo toiminnot on siis kaverilla 12 kilometrin päässä, koska mulla ei ole vieläkään lämmintä vettä. Matkaan siis.Pyykit koneeseen ja relaamaan ja odottelemaan. Jonkun aikaa siinä relattuani jysähti tajuntaan, että ei helvetti, laitoinko mä sen veden vai ajattelinko vaan! No, soitto lapselle kotiin, että katsoo. No, olihan se hella päällä! Pyysin siirtämään kattilan vielä levyltä pois. Kotiin päästyäni tsekkasin tilanteen. Kattilankannen lasi oli aivan musta. Yritin nostaa kantta. Nuppi jäi käteen, oli sulanut. Käry tulvahti nupin reiästä. Pohja oli kuplilla.. Lapsi sanoi "Mä en tajuu miten vesi voi kärtsätä" Niinpä...

No, hetken päästä lapsi tulee sanomaan "äiti, ku sä jätit sen kysilakkapurkin auki ni mä suljin sen, ettei se kaadu". Justiinsa niin sitä pitää äiti! Mulla oli kädet sillä hetkellä täynnä kun sen siveltimen käsistä laskin ja se sulkemisajatus lähti sitten samantien pois päästä. Lapsi:  "sulla oli vaan niin rankka päivä". Niin, niinhän mulla oli.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mikä on normaalia ja mikä ei. Nyt mietin kyllä vielä enemmän! Huolestuttaa...

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Arki alkoi...

No niin, kolmen viikon loma loppui ja arki alkoi. Työmatkat, argh. Rasittaa. Ukkonenkin iski lauantai-sunnuntai-välisenä yönä ja rikkoi telkkarin ja modeemin, great. No, vahinkoilmoitus vetämässä, yllättävää, etten ollutkaan ottanut korkeinta mahdollista omavastuuta! Sopis ihan mun tyyliin. Mutta ehken ollut jaksanut ajatella vaan mennyt vakuutustädin ehdotuksen mukaan. Hienoa!

No, vähän aikaa sitten taisin kertoa, että Inssimiehen ja mun taru on lopussa. En nyt sitten tiedäkään. Siinäpä vasta vaikea mies, vaikeampi kuin Tyyppi ja se on jo hyvin. No, ollaan jatkettu Inssimiehen aloitteesta nettijuttelua ja vähän aikaa sitten Inssimies pamautti, että hän on usein ajatellut miltä tuntuis olla mun kanssa "sillain" tiedättekös :D. No, ollaanhan me niistä jutuista aika paljon puhuttukin, että en ihmettele. Mutta tosiasia on se, että Inssimiehellä on se laastari, josta se ei tiedä mitä mieltä olis. Se on reppana ihan sekaisin, niin herkkä mieheks. Mutta samalla niin äärimmäisen kiehtova. No, tasapuolisuuden vuoksi kerroin sitten että ei hätää, on mullakin laastari :). No, sehän aiheuttikin yllättävää hassua mustasukkaisuutta Inssimiehessä, myönnän, että mullekin tulee outoja mustasukkaisuuden tunteita kun kuulen, että Inssimies on ollut laastarinsa seurassa. Ja joo, me ei olla tavattu toisiamme, enkä tiedä tullaanko koskaan tapaamaankaan. Eli kummallisia tunteita, kerrassaan. Mutta jotain toivoa siis vielä kytee Inssimiehen suhteen kuitenkin.

Tyypilläkin käväisin yökylässä ja mukavaa oli. Mä niin tykkään nukkua sen kainalossa, ei voi kieltää, ei sitten millään. Meillä oli tosi hauska ilta jälleen kerran.

Vähän suruakin vikalle lomaviikolle mahtui kun yksi kisuvauvoista nukkui pois. Huomasin sen pentulaatikossa erillään muista, emo oli eristänyt sen. Henkitoreissaan siellä, mutta ei vielä hengettömänä, kuitenkin tiesin jo ettei paluuta elävien kirjoihin pienellä ole. Otin pienen sylkyyn ja ajattelin olla vierellään viimeiset hetket. Kaunis ajatus, mutta kävi niin rankaksi mulle, että muutaman tunnin päästä jouduin peittelemään pienen ja jättämään sen luonnon hoideltavaksi. Tajusin, että huonossa tapauksessa mun sylin lämpö vain pitkittää pienen kärsimyksiä. No, aamulla pieni oli poissa ja haudattiin se sitten Ystävän kissahautausmaalle. Semmoista se on, kaikista ei ole eläjiksi :(.

Ai niin, vielä piti lisätä tähän yksi biisi, mikä iskee ja tunnistan itseni aika hyvin tästä! Huumorilla, mutta totta toinen puoli


torstai 26. heinäkuuta 2012

Paska, helvetti ja perkele

Oho, johan tuli otsikko. Anteeksi. Mutta mä olen niin vihainen, pettynyt ja surullinen. Nyt mä keskityn, että saan kaikki mieltä painavat asiat järjestyksessä ja järjellisesti ulos:

1. Ystävän miesystävä. Lähdettiin sunnuntaina ex-tempore avoautoilemaan. Tuuli hiuksissa ja silleen. Päädyttiin piipahtamaan baariin. Ystävän poika oli kuskina. No, baariin tuli sitten Ystävän miesystäväkin, se on sen kantapaikka, portsarina siellä joskus ollut. No, se ei sitten ollutkaan ok, että me hänen baariinsa mentiin vaan baaritiskin toisesta päästä meidän suuntaamme lähti "vitun lehmä". VITUN LEHMÄ! Mä en tiedä kumpaa se tarkoitti, mutta se oli siinä kohtaa ihan se ja sama. Mulle tai mun ystävälle EI sanota "vitun lehmä". Tein sen hyvin selväksi sille, ja varmaan muillekin baarin asiakkaille. Ystävä puolusteli "se nyt vaan on tommoinen kännissä" EI helvetti, ei helvetinhelvetti. Kävi mielessä, että se miesystävä tempasee mua turpiin, mutta otin riskin kuitenkin kun sitä siinä baaritiskillä ripitin. No, ei se kuulemma yleensä naisia lyö. Jee. Lähdettiin sitten "vitun lehmä"-toivotuksen saattelemina menemään. Minä tyylikkäästi polvistuin siinä eteisessä tavoilleni uskollisena. Mikä hitto siinä on, että yleensä pitää joka kerta olla perseellään tai polvillaan sen kerran. Argh.

No, seuraavana aamuna Ystävä oli sitä mieltä, että se heidän tarina oli sitten siinä, päivällä mieli oli muuttunut, illalla taas, ja tuota samaa rataa vedettiin pari päivää ja mä yritin tukea parhaani mukaan joka käänteessä. Mies oli kuulemma kovin katuvainen ja surkea. No daa, OIKEIN! Ystävä laittoi sille viestejä, soitti, odotti soittoa takaisin, ei sitä tullut. Koska se nyt alkoi näyttämään siltä, että molemmat haluaa toisensa, mutta mies ei vissiin uskaltanut ottaa sitä askelta kun Ystävä oli lähettänyt niin ristiriitaista ja välillä hyytävää signaalia. No, koska mä olen sen miehen facebook-kaveri niin pistin sille viestiä, että jos sillä on yhtään järkeä niin soittaa Ystävälle ja aika helvetin nopeesti. Ilmeisesti oli sitten soittanutkin kun nyt on kai kaikki kunnossa, tai siis sain pyynnön mennä kusettamaan Ystävän koiria kun itse on tuon miehen luona.

2. Inssimies. Olen jutellut pikaviestissä ja sähköpostilla Inssimiehen kanssa ja kivaa on ollut. Toissapäivänä meni neljään asti. Neljältä alkoi olemaan jo aika vakavia aiheita. Inssimiehellä on joku laastari, mihin sillä ei muutama viikko ollut tunteita. Mutta ilmeisesti se laastari on jotenkin isommassa osassa kuin se on myöntänyt. Neljän aikaan se oli taas jo ihan sekaisin kaikesta ja mentiin nukkumaan. Aamulla jatkettin sähköpostilla, kovin kovin vakavilla sähköposteilla. Illalla jatkettiin myös. Deal brakeriksi muodostui se, että mä en halua enää lapsia. Helvetti. No kun en mä halua enää! Perkele! Mutta Inssimies haluaa. Eikä sen takia halua mua vissiin sitten edes tavata. Ja mä olen madellut, vongannut ja tehnyt itseni naurunalaiseksi. Vaikka ei se kyllä ole mulle nauranut.

"Miks kaikki naiset ei ole yhtä empaattisia kuin sä? Jos mä jotain saisin toivoo, niin toivoisin sulle semmoisen miehen, joka sut ansaitsee. Nimenomaan sut pitää ansaita. Tottahan meissä kaikissa on huonoja puolia, mutta  sussa on niin paljon hyvää ja herkkää"

Auuuuh, itkin. Joo, onhan se helvetin kiva kun Inssimies toivoo mulle miestä, Tyyppikin esitti asian näin viikko sitten "mä ainakin toivon, että sä tapaat vielä joskus miehen keneen rakastut ja kaikkee... sä olet ansainnut sen :)"
Joo, onhan se hirveen kiva tietysti että mun elämän miehet toivoo mulle rakkautta.

No, Inssimiehen ja mun taru on lopussa. Olin kirjoittanut sille silloin sen hiljaisuusviikon aikana sähköpostin luonnoksiin aika tunnepitoisen viestin. Sellä se oli roikkunut, eilen sen lähetin. Mietin pitkään ja hartaasti, että onko reilua semmoista lähettää, mutta lähetin sen kuitenkin. Inssimies otti sen ihan hyvin ja mä sain mielenrauhan. End of story.

3. Ex. Mun synttärit on muutaman päivän päästä. Lapset haluaa ostaa mulle lahjan. Vaikka sanoin niille, että tekevät hienot kortit, se riittää hienosti. No, kuopus soittaa mulle itkien, että iskä sanoi että se ei lainaa äitin lahjaan senttiäkään rahaa ja itsellään ei ole yhtään rahaa. Ai jumalauta mä raivostuin! En tietenkään kuopuksen kuullen. No, mä järkkäsin sitten homman silleen, että isäni antoi kuopukselle rahaa ja homman luulin olevan ok. No arvatkaa oliko? Eipä ollut ei. Kuopus 9-v oli sitten käynyt lähikaupassa, ostanut suklaalevyn ja suklaapatukan ja syönyt ne molemmat yksin. Kerjännyt iskältä vielä sipsiä päälle. Sitten olikin tullut maha kipeeksi ja katumus iskenyt. Ja asia paljastui.

Exän kanssa sitten puitiin asiaa fb:n pikaviestissä ja siihen sitten vedettiin talon remontoiminen, mahdollinen alhainen myyntihinta (mulle alkaa olemaan kohta ihan sama millä hinnalla se menee), ero, juhliminen ja puuttuneet kosketukset parisuhteen aikana. Joo, oli helvetin hieno ja fiksu keskustelu. Not.

Inssimiehen kanssa jutskaamisen jälkeen päätin, että tänään vedetään kalsarikännit kynttilän valossa ja itketään. Olihan noita aiheita sitten mitä itkeä. Olin exän kanssa keskustellessani jo hiukkasen herkässä mielentilassa. Hyvin irtosi sitten itku, vähän liian hyvin. Ehdin miettiä siinä henkeä haukkoessani, että mitä jos mä nyt tähän hyperventilointiin pyörryn, heräänkö mä itse semmoisesta. Mietin että onko mulla paperipusseja, mietin ja mietin ja pling. Olin ostanut ovirakennusprojektiin ruuveja ja ne tuli paperipussissa. Eli homma ratkesi sillä enkä pyörtynyt. Hienoa. Katsokaa nyt, pärjäänhän mä yksin :).

Poistin nettitreffiprofiilin eilen, olkoon nyt tauolla toi sekoilu. Ehkä.

Jotain hyvääkin, kissa sai 4 pentua pari päivää sitten :). Perhe voi toistaiseksi hyvin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mä en jaksa tätä vuoristorataa

Kello on 00:38 ja kuuntelen musiikkia ja itken. Tällä hetkellä soi Laura Närhi, mä annan sut pois. Takuuvarma itkettäjä, sitä mä halusinkin. Itkeä.


Tänään oli yksinäinen päivä. Leikkasin nurmikon, grillasin, pötkötin riippumatossa, katsoin nyyhkyleffan ja söin jätskiä. Oon huomannut, että oon alkanut puhua itsekseni. Tänään oon hokenut "kyllä mä pärjään yksinkin" ja "en tarvii v***u ketään". Yritänkö mä vaan näyttää että mä pärjään? Kenelle? Itsellenikö? Maailmalle? Pärjäänkö mä? Pärjään. Kun päätän niin pärjään.

Juha Tapiokin sanoo että kelpaan kelle vaan ja että oon kaunis ja kaikkee. On se kyllä ihana mies, ei voi muuta sanoo. Se tajuu, että muhun sattuu ja lupaa että joku päivä mä oon selvinnyt. En viitsi linkata kyllä biisiä kun sen oon jo joskus linkannut.

Ja ei, en ole edes humalassa, vaikka siltä ehkä kuulostaakin.

Mutta mitä mä oikein itken? Yritin miettiä, mutta en kyllä oikein tiedä. Yksinäisyyttä ehkä ja ikävää. Mutta itketään nyt sitten kun kerran itkettää perkele.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Rakennusprojektia

Maanantaina kirjoittelinkin, että sain inspiksen aloittaa verkko-oven tekemisen. No, tarkoitus oli alunperin tehdä se Ystävän kanssa, koska hän on rakennellut niitä enemmän. Mutta nyt kun hänellä on tuore suhde niin eihän hänellä ole aikaa. Siitä sisuuntuneena päätin sitten tehdä IHAN ITTE! Ovi oli pakko saada tällä viikolla tehtyä, että sain tiineen kissaäidin synnytyshuoneeseensa omaan rauhaan.

No, tästä se lähti


Ja eikun nikkaroimaan. Mietin että mahdanko osata sahata, vähän jännitti. Osasin, hienoa! Eihän se nyt aina ihan suoraan mennyt, kun tukena käytin milloin omaa jalkaa ja milloin porrasjakkaraa, mutta rimaa katkesi ja (lähes) oikeista paikoista, jesh! Nikkaroin kehikon, välillä ohjetta netistä katsellen. Jaa, ristimitta, pitää tarkistaa ristimitta. Jep jep, heittoa aika hemmetisti, korjataan, väännellään, mitataan, hinkutetaan ja mitataan. No niin, ristimitta on kohdallaan ja nostetaan ovi aukkoonsa ja testataan. Mitä hittoa! Eihän se sovi! Oviaukko sitten viis veisas mistään ristimittojen täsmäämisestä. Eihän vanhassa talossa mikään vissiin suoraa ole. Totesin, että tarvii purkaakin ja vähän sahailla. Lannistuin, join siiderin ja menin päiväunille. Projekti jäi parin päivän tauolle odottamaan uutta inspistä tähän tilanteeseen (joo, mä en ole mikään sisustusbloggari joka sommittelis kuvansa hienosti :D)


Kun Ystävälle kerroin aloittaneeni rakentamisen niin hän sanoi, että kyllähän hän olis tullut auttamaan! Ja vielä torstainakin puhui, että tulee auttamaan. No, eihän se mitään tullut ja minähän EN rupee anelemaan. Ystävällä oli kuitenkin tiedossa, että tarviin sen huoneen nyt viikonlopuksi suljetuksi. No, samapa tuo, jatkoin siis itse projektia. Päätin hakea pienempiä ruuveja kun tuo rima tuppasi halkeilemaan käytössä olevista ruuveista. Tulin kotiin, rupesin hommiin. Voi perkele! Ruuvin kanta oli tietysti myös eri kokoinen, eli käytössä oleva torx-20 ei käynytkään eikä pienempää ollut. No, ei se mitään, mennään uudestaan kauppaan, mihinkäs tässä lomalla kiire olis. Ruuvinvääntimen päät oli kivoissa suljetuissa paketeissa niin ei päässyt sovittelemaan vaikka ruuvinkin olin fiksuna tyttönä ottanut mukaan. Silmämääräisesti päädyin sitten torx-15 kokoon, henkilökuntaa ei tietty näkynyt missään. Eikä semmoisia halpoja sekakokopaketteja tietenkään ollut. No, kassalle ja autoon. Sain autossa ahaa-elämyksen, että kokeilempas varmuuden vuoksi että on varmasti sopiva. No arvatkaa oliko??? No ei ollut ei! Takas kauppaan ja torx-10 matkaan, siinä vaiheessa jo pikkasen kävi suorastaan ketuttamaan!

No niin, sitten kotiin ja taas hommiin. Uudet ruuvit toimi paremmin ja homma eteni. Halpa niittivehje oli huono, mutta sain verkon jotenkin niitattua. Tadaa, homma oli kasassa, sitten olikin saranoiden vuoro. Pähkäilin, että mitenhän ne oikein kiinnitettäisi ja mihin ja vedin fiiliksellä parhaani mukaan. Sen verran fiksu olin, että tajusin kiinnittää ne ensin oveen ja sitten vasta karmiin :D. Saranoiden kiinnittäminen karmiin olis onnistunut huomattavasti helpommin kaverin kanssa, mutta sisulla ne meni yksinkin (prkl). Karmi oli hemmetin kova, eikä ruuvit oikein uponneet, sitten hokasin, että ai niin, joskus olin nähnyt miesten poraavan ensiks reiän ja sitten vasta ruuvaavan. Jännitti vähän, että osaanko mä edes pistää sitä poranterää siihen vehkeeseen, mutta hitto vieköön, osasin! Lisäjännitystä toi se, että mulla ei ollut hajuakaan oliko se pienin poranterä edes sopiva tohon hommaan. Piti vain toivoa parasta :). Sain reiät aikaiseksi ja ruuvitkin upposi paremmin, jesh! Kai se terä siis oli sopiva? Jos ei ollut niin se ovi varmaan mätkähtää alas jossain vaiheessa, toistaiseksi vielä pysyy ainakin. Seuraavaksi salvan kiinnitys. Oho, ovi ei ollutkaan ihan siinä kohdassa missä pitäis, siis salvan kannalta, mutta näppäränä naisena askartelin lisäpalikan oveen ja tadaa, salpa kiinnittyy ja toimii täydellisesti. Oveni on valmis! Ai että mä olen tyytyväinen itseeni! Siitä tuli ihan oven näköinen, eikö?


Sitten vaan siivous ja äitikisu synnytyshuoneeseensa ja tässä me nyt odotellaan synnytystä. Varmaan tosin pitkälle vielä ens viikkoon. Mutta mitä tästä taas opimme? No, tietysti sen, että pystymme ihan mihin vaan haluamme, kun vain päätämme niin! NIH!

Tuon oven rakentamisen kanssa opin sahaamaan, ruuvaamaan, poraamaan, soveltamaan ja niittaamaan, sekä olemaan välittämättä siitä, jos joku vähän on vinksallaan (täydellinen olis ollut tietysti parempi, mutta toimiva saa nyt tässä asiassa luvan riittää mulle).

Vielä pieni harmituksen purkaus. Ystävällä on se miesystävänsä koko viikonlopun kylässä, eli meikäläisellä ei ole suihkussakäyntimahiksia. Tai no, kyllähän mä sinne voisin mennä, mutta en halua häiritä ja tuppaantua. Eli nyt vedetään slow lifella ja lämmitetään vettä kattilassa ja peseydytään pihalla. Mutta ei se mitään kun on kesä, talvella toivottavasti ei enää tarvitse.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Ihmetiistai :)

Puuuuh, kun onkin taas tapahtunut! Tiistaipäivä meni ihmetellessä, että mitähän sitä tekis, koko päivän vaan vetelehdin, en tehnyt mitään. Rupes vähän ottamaan itseäkin tommoinen vetelehtiminen päähän. Koneella lorvailin ja luin sängyssä lehtiä. No, ilta tuli ja näin kuinka Inssimies kirjautui pikaviestiin. Tuli kuuma, sydän hakkas, tuijotin sitä vihreetä palluraa ja toivoin, että se avaa pelin. Pinnistin ja keskityin ja plim! Pikaviestiin tuli hymiö. Jess! Inssimies is back :). Jutskattiin siinä tunti, kevyesti ja huumorilla, tuntui hyvältä että se tuli takas :).

No, puolenyön aikaan kuului taas plim pikaviestistä kun Tyyppi tuli jutskaamaan, taas tuli lämmin olo sisuksiin. Vaihdettiin pikaviestistä skypeen, on kiva katsella toisen ilmeitä vaikka ei skypessä puhuta vaan kirjotellaan. Skypessä vierähti tunti, toinen, kolmas ja neljäskin, ohhoh. No, mutta se keskustelun sisältö! Tyyppi kertoi tykkäävänsä musta ja heitti kysymyksen, että oonko mä miettinyt, miten meidän suhde olis voinut mennä jos asuttaisiin lähempänä toisiamme. Mä tyylikkäästi väistin kyssärin kysymällä, että sä vissiin sitten olet? Kertoi että on miettinyt ja että näin on varmaan parempi kun meillä on niin kivaa aina kun ollaan yhdessä. Meidän parisuhde ei kuulemma toimisi kun ollaan niin erilaisia. No, hetken päästä sanoi, että oli vähän tyhmästi sanottu ettei meidän parisuhde vois toimia, mutta että tällä hetkellä on niin paljon esteitä, ettei se ole juuri nyt mahdollista. Mä kuuntelin vakavana, hyvä etten leuka alas loksahtaneena. Haaste tuossa skypeilyssä on se, että kaikki ilmeenmuutokset näkyy ja mä en ole hyvä peittelemään tunteitani. Eli vakavaksi veti ja silmät kostui. Tyyppi oli juonut muutaman oluen ja jo oli seuraava paha kyssäri tulossa "Oletko sä ihastunut muhun... tai rakastunut. Nyt tulee pahoja kyssäreitä :D" Mä vastasin tyylikkäästi että "Tyyppi! Sun pitää kyllä lopettaa nyt toi ryyppääminen :D" Kehui miten hyvin mä osaan väistellä pahoja kysymyksiä :). No, kyllä mä myönsin sille olevani ihastunut, sanoi tietävänsä, näkyy kuulemma siitä miten mä häntä katson. Myönsi itsekin olevansa ihastunut muhun. Kyllähän mäkin sen tiesin jollain tasolla, mutta ai ai kun teki hyvää kuitenkin kuulla.

Siinä sitten jutskattiin henkeviä ja aamu sarasti. Harmittelin että kun ei pysty halaamaan, tommoset keskustelut vaatis halia. Tyypin ilme oli jännä. Kysyin että mitä se meinaa? Vastasi "En mä tiedä mitä mä meinaan, sano sä :D" Mä kysyin että meinaako se, että mä tulisin sen luo NYT? Tyyppi "jos haluat niin voit tulla :D" Mä: "Pyydätkö mua tulemaan?" Tyyppi: "Anelen :D. Sä oot kyllä ihan pimee jos tuut". Myönsin pimeyteni ja Tyyppi sanoikin tykkäävänsä musta kun oon niin pimee ja hassu.

Eihän mulla sitten ollut kertakaikkiaan muuta mahista kun lähteä siltä istumalta, onneks suihkukamat on aina autossa, osa vaatevarastosta myös (mulla ei siis ole vieläkään pesumahdollisuuksia, eli peseydyn milloin missäkin) Tunti kymmenen minuuttia meni puolentoistatunnin matkaan, riskillä vähän tuli vedettyä, mutta ai että kun oli ihanaa päästä toisen syliin. Joku siinä kosketuksessakin oli muuttunut, hellemmäksi ton keskustelun jälkeen, ehkä se uskalsi näyttää paremmin tunteensa. Halusi mun jäävän vielä toiseksikin yöksi ja mikäs siinä, mielelläni jäinkin :). Katseltiin telkkaria sylikkäin, juteltiin kaikesta mitä mieleen tuli, oli aika ihanaa!

Mutta, nyt mulla on pieni ongelma, en mä tiedä vieläkään missä me oikein mennään. Ehkä meidän suhde ei kuitenkaan ole mihinkään muuttunut, en ainakaan usko. Mutta tuli kuitenkin semmoinen fiilis, että mun pitäisi olla sille uskollinen. Miksi ihmeessä? Äh, naisen pää, ärsyttävä kapistus! Mitäs sitten jos Inssimies haluaa joskus tavata? No, ehkä mun ei kannata miettiä tommosia turhaan. Mutta kyllä mua toi uskollisuuskuvio rupes mietityttämään. Mä luulen, että Tyyppi on ollut mulle "uskollinen", vaikkei me mitään olla sovittukaan. Mä en kyllä ole ollut. Ja se mua vähän painaa. Ainakin juuri nyt. Äh, ehkä mä lopetan tän miettimisen ja pidän matalaa profiilia nyt vähän aikaa noissa deittailuissa.

Kovin kovin ristiriitaisia fiiliksiä herättänyt alkuviikko siis!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lomaviikko part II

Eipä tässä oikeestaan mitään asiaa ole, mutta katsotaan nyt mitä tekstiä alkaa tulemaan :). Lomaa on siis eka viikko kolmesta suoritettu ja se sisälsi lasten kanssa hengailua, sadetta, huvipuistoa, uusia (tällä kertaa hyviä) seksikokemuksia (huhhuh, näköjään voi lihaksetkin tulla kipeeksi seksistä :D), talon järkkäilyä, sohvan kasausta. Huomatkaa, miehiä ei siis ollut kuin yksi viime viikolla!

Tyyppi on yhtä vaikea kuin ennenkin, en tiedä näänkö sitä edes tällä viikolla. Inssimies pitää kuulemma taukoa naisista ja kasaa päätään.

Kylpuhuoneremppa junnaa paikallaan. Vessaan tuli eilen jopa paneelikatto, eli todennäköisesti jannuja ei enää tällä viikolla näy kun ovat niin reippaasti jo 3 tuntia töitä tehneet (kuuletteko sarkasmin?)

Mitähän sitä tänään tekis, lähtiskö Jumboon, Ikeaan, puutarhakauppaan (nääh, siellä sataa). Toisaalta ei kyllä tekis mieli ajaa kun työpäivinä saan ajella ihan tarpeeksi. Mutta enhän mä nyt voi täälläkään kökkiä ja odottaa iltaa ja nukkumaanmenoa...

Ai niin, nythän mä keksin! Josko rupeis askartelemaan verkko-ovia! Kissa synnyttää ens viikolla ja se pitäis siirtää alakertaan, mutta pitää ensin tehdä ovet. Ystävän kanssa meidän piti niitä tehdä, mutta jos mä sen apua jään odottelemaan niin veikkaan, että saan aika kauan odotella. Jos vetäis minä itte-tyylillä taas :). Se on  raskasta, hermoja kuluttavaa, mutta joskus jopa palkitsevaa! Ai joo, pitää vissiin ruveta sitten miettimään, että mitä tarvikkeita siihen sitten tarvitsisin, työkalujakin puuttuu ja se verkko... Joo, nyt mä suorastaan melkein innostuin! Lisää kahvia, äkkiä :D

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Loma! Mutta missä lomafiilikset...

No niin, kesäloma koitti. 3 viikkoa, joista lapset on mulla ensimmäisen viikon. Huvipuistokeikka edessä, muuten relaamista. Lapsilla on tylsää.

Tilasin riippumaton, kahdenhengen. Yritin tilata myös siihen miehen, mutta ei ollut valikoimissa. Mutta kaupan päälle sain tarvikepussukoita (ovh 10000 eur, ihan tosi!) ja riippumattokaupan pojat sai varmaan hymyn huulille mun viestistä :).

Päätä on sekottanut erinäiset miehet. Tyyppi: kylmää, kuumaa, kyyneleitä, kylmää, kuumaa, kyyneleitä. Sitten tämä uudempi tuttavuus, Inssimies (en parempaakaan nimeä sille nyt keksi), joka tuntuu siltä, että saattaisi olla mun soul mate, niin hyvin jutut ja huumori käy yksiin. Mutta, sekin on nyt hiljaa, lupasin antaa sille aikaa. Pelkää että satuttaa itsensä. No, kukapa ei pelkäis. Inssimiehestä on tullut vain kuumaa ja kyyneleitä, kuumaa ja kyyneleitä. Hitto. Voisko vaikka lopettaa ees tän tunteilun ja pillittämisen? Joo ei vissiin voi.

Ystävä elää onnellista parisuhteen alkuaikaa ja mä olen yksin. Suunnitelmissa oli pikainen lomareissu Suomessa parin viikon päästä Ystävän kanssa, mutta tänään se ehdotti, että jos se sen boyfriendkin lähtisi mukaan, on kuulemma kivempaa kun on porukkaa enemmän. Mä sanoin, että en kyllä kolmanneksi pyöräksi lähde, Ystävä ei oikein ymmärtänyt, väitti että se mies olis enemmän kolmas pyörä kuin mä. Mutta ei, en mä semmoselle reissulle lähde, en todellakaan! Mä luulen, että koko reissu ei tule toteutumaan.

Tuleva viikonloppu ja ensi viikko saattaa tuoda mun elämään jänniä uusia juttuja, en malta odottaa niitä. Jutut on semmoisia, joista en välttämättä tänne tule kirjoittamaan, mutta jotain jännää säpinää on tiedossa :).

Kylppäriremppa etenee tuskastuttavan hitaasti. Mutta onneksi on tuo kylmä vesi sentään, eilen kävin kauhasuihkussa pihalla, kannettiin saavi täyteen kylmää vettä ja siinä peseydyin uimapuvussa. Oli aika virkistävää :). Mökkifiilis.

Fiilikset on tänään(kin) vähän down, Tyyppi pahoitti ,mun mielen ilkeällä tekstarilla ja lapset on kiukutellut. Mutta kai se tästä...

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Höh

Eihän niistäkään treffeistä mitään tullut. Taaskaan. Joo, tajuan että olen ihan liian hätäinen kaikkihetinyt-ihminen. Mutta semmoinen mä olen enkä osaa muuttua.

Joo, avataas vähän tätä treffiosastoa, eli siis tuo treffikaverini oli se baarityyppi. Menin sen kotiin (joo, en uskonut katsokaas kerrasta) kun oli luotettavilta tahoilta selvitetty että se on ihan kiltti tyyppi. Joo, kiltti oli, IHAN liian kiltti! Juteltiin ja katsottiin telkkaria pari tuntia. Totesin että meidän elämät on NIIIIIN erilaisia, että ei tulis mitään. Toivoin kyllä, että olis jotain värinöitä tullut. Mutta ei... hain värinät sitten eilen paikallisesta lelukaupasta :D.

Uusia matoja koukkuihin vaan, vielä en luovuta :). Muutama mielenkiintoinen on vielä tapaamatta, ehkä jo tänä viikonloppuna tapaan yhden...

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hengästyttää...

Kauheeta menoa miesrintamalla, tuo outo tyyppi on siis pyyhitty pois fb:stä. Toivottavasti sen sydän viel parantuu.

Tyypillä vietin yhden sairaan kivan illan ja yön, mä oon ihan heikkona siihen, ei voi mitään. Mietin että johtuukohan toi mun ongelma, tai pakkomielle siitä, kun Tyyppi oli ensimmäinen mies eron jälkeen. Että siksikö tuo laastari on niin kovin tiukassa? Se saa mussa kyllä kaikki mahdolliset tunteet esiin, argh!

Sitten on kierroksessa ollut yks insinöörismies, mikä menikin vaikeeksi jo ennen kuin ehdittiin tavata, ei se loppu ole vielä, katsellaan... Huumori olisi aika samalla tasolla (mikä on aika harvinaista kun mulla on niin keskenkasvuinen ja likainen huumorintaju :D). Mutta joku ex on saanut sen pään nyt sekaisin. Höh. Selvitelkööt päätään nyt vähän aikaa.

Eilen vahingossa käytin yhtä miestä pahoihin tarkoituksiini autossa paikallisessa takametsässä (toi oli aika yllättävä juttu, mut hauska).

No, viikonloppuna oltiin paikallisessa ulkoilmatapahtumassa ja sieltä sitten mentiin baariin. Ystävä bongasi sieltä vanhan hmm...hoitonsa vuosien takaa ja menivät verestämään muistoja pöytään. Pöytään istui sitten tämän "hoidon" kaveri. Mä en viitsinyt ängetä ystävän ja tuttunsa herkkää hetkeä vaan olin etäämpänä. No, ystävä sitten huuteli mut siihen pöytään. Mun olis kuulemma pitänyt pussailla tätä kaveria kun sillä ei ollut pussailukaveria :D. No, menin sen verran hämilleni, että jätin imuttelun siinä kohtaa tekemättä ja juteltiin vaan. Olihan meidän katseet jo vähän kohdanneet siinä aiemmin, mutta koska kyseessä oli aika "pelottavan" näköinen tyyppi, niin enhän mä siitä mitään sen kummempaa ajatellut silloin aiemmin illalla. No, siinä sit juteltiin ja mies kertoi että häntä harmittaa kun ihmiset aina tuomitsee hänet ulkonäön perusteella (lävistys, pitkä musta tukka, musta viikset ja parta), eikä anna edes mahdollisuutta. No, niinhän mäkin tein. Juttu jäi kyllä kovin lyhyeen kun kyytini olikin lähdössä, joten sanoin että pakko mennä, anna numerosi jos haluat. Numeron sain ja pussasin sitten kuitenkin jäähyväisiksi :).

Seuraavana päivänä pistin viestiä (ei kuulemma uskonut että olisin pistänyt) ja ollaan vähän viestitelty. Tänään menen tapaamaan sitä jos vaikka tutustuttais vähän paremmin. Kaikesta huolimatta en meinaa järkätä tällä kertaa treffejä julkiselle paikalle, koska muutamasta luotettavasta lähteestä olen kuullut, että kyseessä on ihan ok mies. No, katsotaan tänään miten juttu lähtee liikkeelle vai lähteekö :).

Ai niin, taloa oli käynyt eilen jopa kaksi perhettä katsomassa! Jipii! Ei noista kumpikaan vissiin niin kiinnostuneita olleet, että tarjousta olisi tulossa, mutta hieman helpottaa edes että joku näytölle sentään tuli!