Lukijat

lauantai 30. joulukuuta 2017

Hävitty taistelu

Olen hävinnyt taistelun kuopukseni aikuistumista vastaan. Olen about vuoden verran taistellut tuulimyllyjä vastaan aiheesta "voinko mennä poikkikselle yökylään". Mun näkökantani on asiaan ollut jyrkkä "EI, VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI!" Lapsi täyttää parin viikon päästä 15. Vasta 15.  Lapsen isähän on tässä asiassa "mulle käy ihan mikä vain helpointa ja ristiriidatonta on", joten mä olen saanut olla se jarrun päällä seisoja. Väsytystaktiikka toimii ja alan luovuttamaan.

E-pillerit on, turvalliset aikuiset on, ilmeisesti vakaa poikaystävä on. Ei mulla ole muuta perustetta kieltää kuin "mutku mä en HALUUUUUU". Tajuan että tuo peruste on täysin paska, enkä mä voi siihen nojautua enää. Mä tajuan että seksin harrastamiselle ei tarvita yötä, koska se on jo tapahtunut ilman että on ollut yökylässä.

Annoin periksi mopokortille,  mutta mopoautokortin kanssa "vain kuolleen ruumini yli" piti. Ostin juuri lapselle synttärilahjaksi käytetyn skootterin, jolla voi ajella sitten kesällä täällä. Kyllä  tässä joutuu joustamaan. Onhan se ihanaa että kasvavat ja itsenäistyvät, mutta mä en oikein osaa näköjään sitä käsitellä.

Uudenvuoden kunniaksi halkaisin yhden uuden hampaan, jippiaijee! Toistaiseksi ei särje sentään. Autotallin oven sarana on mennyt rikki ja ovi repsottaa puoliksi maassa, kattoremontti alkaa ensi vuonna ja KK:n kanssa oli ihan ihmeellinen riita muutama päivä sitten. Kaikki siis aivan niin kuin ennenkin. Perusshittiä.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vyöryy päälle vitutusaalto. Tässä tulee:

-Uusi tekniikka. En JAKSA koko ajan opetella uutta. Työkone vaihtuu win10:ksi ja tekisi mieli mielummin ottaa lopputili kuin opetella se

-Iltasanomien ja Iltalehden uusinta-artikkelit. Haloo, UUSINNAT tekemällä tehdyistä uutisista!

-Talvi ja pimeä. Ei kaipaa selityksiä.

-Suomen kielen rappeutuminen. Ei, en ole malliesimerkki hyvästä kielestä, mutta en ole myöskään ammattikirjoittaja.

-Oma kyvyttämyys olla parisuhteessa

-Yksinäisyys

-Erakoituminen

-Tunne, ettei edes halua seuraa, mutta silti surettaa kun esim. uudenvuodenseuraa ei ole.

-
Reissu KK:n kanssa meni ihan hyvin, vaikka loppumatkasta alkoikin tuntumaan siltä että tarvitsen akuutisti omaa tilaa. Teki mieli sanoa että ole hetki pliis hiljaa kun en jaksa kuunnella enkä olla läsnä sulle nyt.  Samanlaisia tuntemuksia on tullut ennenkin ja mennyt pois kun olen saanut sitä omaa tilaa muutaman pävän verran. Miten voi toiselle sanoa loukkaamatta että ei jaksa kuunnella?

En tiedä miksi olen tämmöinen nykyään. Tykkään miehestä ja haluan olla hänen kanssaan, mutta en vain kestä liiallista annostusta. Liiallinen on näköjään enemmän kuin pari päivää 24/7. 

Vuoden 2017 tilinpäätös

Olen aika monena vuonna tehnyt vuosikatsauksen näihin aikoihin. Viime vuonna se oli tämmöinen
https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/12/katsaus-vuoteen-2016.html 

2017 vuoden vaihteessa tapasin Tavallisen Keski-ikäisen Miehen, joka sai mut ihastumaan jostain syystä päätäpahkaa ja täysiä ja kuvittelemaan ties mitä höpöjä. Pikaihastuminen kesti puolisen vuotta kunnes totesin että tilanne ei tule muuttumaan sellaiseksi, että mä mahtuisin TKM:n elämään, joten päätin suhteen. Rauma tuli kuitenkin tutuksi ja kai jotain henkistä pääomaakin tarttui matkaan sen suhteen myötä.

Kesä meni toipuessa erosta ja opetellessa suppailua, kiva uusi harrastus se suppailu! Palasin takaisin miesmarkkinoille ja aloitin treffailun. Tutustuin Mikko Kempen deittioppaisiin ja pohdiskelin deittailua vähän toisesta näkökulmasta ja heti mies nro 4:n kohdalla tärppäsi.

Mulla on vielä paljon oppimista itsestäni parisuhteessa. Oppinut jo olen paljon siitä, että mitä mä ansaitsen, mitä mä siedän ja missä mun rajat menee. Olen oppinut että tarvitsen ihan hirvittävästi tilaa ja pohtinut että voiko kukaan haluta olla suhteessa näin paljon tilaa tarvitsevan kanssa. Toivon että voi. Mä ehkä angstaan itse tästä enemmän kuin mies, koska mä todennäköisesti ajattelen että mun kuuluisi olla toisenlainen. Kuusi vuotta yksin asumista on selkeästi jättänyt jälkensä ja tajuan sen, että en ehkä halua tilastani kokonaan luopua.


Olen ollut koko vuoden ihan tosi väsynyt, ehkä mä olen vain tulossa vanhaksi.

Ensi vuosi tuo tullessaan mm.  esikoiseni 17-v synttärit, kuopuksen 15-v synttärit, mun 40-v synttärit, esikoisen vaihto-oppilaaksi lähdön ja kuopuksen ripille pääsyn. Isoja juttuja ja alkaakin jostain syystä silmät kostumaan kun nuo tuossa kirjoitettuna näen. Ehkä tää on joku ikääntymiskriisi.

Riiassa järkkäsin hotellin kylpylän suihkulabyrintissä miehelle suihkuradan, jossa vuorottelivat lämpimät ja jääkylmät suihkut, vesiputoukset joita juostiin (aikuiset saa juosta kylpylän suihkuissa jos siellä ei ole muita)  läpi ja kikatettiin, en ehkä oo vielä kuitenkaan ihan kalkkeutunut. Loman jälkeen oli ihana päästä omaan rauhaan ja se vähän friikahduttaa mua, mutta koitan ohittaa sen tunteen tyynen rauhallisesti ja keskittyä siihen että pääasiassa musta tuntuu kuitenkin ihan hyvältä ja rauhalliselta.

Hyvää vuotta 2018 kaikille!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Voi mun pieniä

Nyt mä olen NIIIIIIIIN vihainen! Juttelin eilen kuopuksen kanssa niitä näitä (harvinaista ja siksi niin ihanaa). Selkeästi halusi vain olla mun kanssa, tuntui hyvältä. Kuopuksella on ollut vähän vaikeaa kun kokee ettei saa tarpeeksi huomiota. En tiedä kenen huomiosta on eniten puute, mutta vain itseeni voin vaikuttaa ja olen vaikuttanutkin. En siis tuosta huomion tarpeesta ole häneltä itseltään kuullut vaan kuraattorilta, joten siksi niin hatarat tiedot. Ei tyttö semmoisista puhumaan suostu.

No, joka tapauksessa eilen juteltiin niitä näitä ja kuopus kysyi että tiesinkö mä että heille tulee kolmas pikkusisarus. No en tiennyt. Jostain syystä onnistuin pitämään naaman peruslukemilla vaikka lisätiedot sai mun v-käyrän nousemaan koko ajan korkeammalle. Kuulemma raskaus näkyi jo, eivätkä olleet kertoneet mun lapsille asiasta mitään. Kuopus oli joutunut kysymään että onko raskaana. Aivan käsittämättömän uskomatonta toimintaa ja ignoorausta. Suretti. Lapsi syntyy jo muutaman kuukauden päästä.

Kuopus oli huolissaan siitä, että muuttaako ne isommat pienet yläkertaan esikoisen huoneeseen kun esikoinen syksyllä lähtee vaihto-oppilaaksi. Yläkerta kun on ollut mun tyttöjen valtakuntaa tähän asti. Sehän tarkoittaa sitä, että kun esikoinen tulee vaihdosta niin hänellä ei ole enää omaa huonetta, eikä valinnan vapautta, että asuuko vielä lapsuudenkodissaan vai ei. Kun viime keväänä selvisi, että esikoinen pääsi Helsinkiin lukioon, niin johan olivat työntämässä sitä johonkin solukämppään asumaan. Esikoinen sanoi ettei halua ja minä myös. Ai että pisti vihaksi. Heidän pikku uusioperheeseen ei selkeästi kuulu mun ja exän lapset. Siihen nähden, että varaa ei ole lasten antaa käydä suihkussa oman aikataulunsa mukaan, on outoa että viidenteen lapseen on sitten varaa.

Olen tytöille sanonut, että mun luona on aina tilaa, toivottavasti sen aina muistavat.

Mä en voi uskoa, miten ihan perushyvä mies ja isä muuttunut ihan täydeksi persereiäksi uuden naisen myötä. (pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta niin se vaan on)

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pikapäivitys

Helou pitkästä aikaa! Päivät on menneet hurjaa vauhtia, en ole pysynyt edes mukana. Viimeksi kaksi viikkoa sitten kirjoitellut näköjään.

Kaksi viikkoa sitten leikattiin se mun pattini. Meni ihan ok, mutta yllätyin että olikin ensimmäiset kolme päivää aika hiton kipeä. Sairauslomalla olin ke-pe ja tuli kyllä tarpeeseen. KK oli mun luona ja totesin mielessäni että tykkään mielummin sairastaa yksin. Siitä vielä hiljaiseloa seuraava viikonloppu (koska tein apinan raivolla kakkosduuneja) niin saatiin aikaiseksi pienehkö kriisi siitä miten tunnun etäiseltä. Tunnistin itsekin sen etäisyyden tunteen, mutta en oikein tiedä mistä se johtui. Ehkä joku 3 kk:n "kriisi", alkuhuuman tasaantuminen, ken tietää. No, se on ohi mennyttä ja selvitettyä. Mies ei vaan tajunnut että mulla on noin 10 keskeneräistä asiaa päässä koko ajan niin onko se niin ihmekään jos se parisuhde ja söpöstely ei ole aina päällimmäisenä mielessä. Ai niin, arvesta tuli muuten helvetin ruma.

Viikonloppu meni firman pikkujouluissa, jotka oli tällä kertaa Pietarissa. Perjantaista sunnuntaihin, eli raskasta oli. Molempina päivinä olin tosin jo yhdeltä nukkumassa, ei mua enää jaksa innostaa aamuyölle riekkuminen. Lauantaiyönä löysin itseni tallaamasta Nevskiä edestakaisin eksyksissä yksin. Jälkikäteen ajateltuna olis voinut käydä ties mitä, mutta ei käynyt. Loppu hyvin kaikki hyvin ja löysin hotellille kunhan raaskin pistää mobiilidatan päälle. Taksia en uskaltanut käyttää kun edellisenä yönä eräs työkavereista oli taksissa huumattu. Näin ainakin tarina kertoi.

Olen vähän väsähtänyt kaiken menemisen takia ja kohta pitää taas mennä, tällä kertaa sinne Riikaan. No, ei sitä ehkä tarvitse niin stressata kun tarkoitus on vain olla ja rauhoittua.

Ennen rauhoittumista tulee vielä kattopeltilähetys pihaan ja kattoremppa alkaa joskus alkuvuodesta. Vaikka en itse joudu sen eteen kai tekemään muuta kuin makselemaan, niin stressaahan se kun kaikkihan me tiedetään, että mikään ei mene mun jutuissa putkeen.

Joulu pitäisi kai viettää tulevana viikonloppuna lasten kanssa, mutta koska tajusin sen ihan liian myöhään, niin ei tilatut lahjat ehdi tulemaan. Että hyvää joulua vaan. Oma moka.

Hyvää joulua kaikille jotka sitä viettää.