Lukijat

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden pelottavin päivä

Eilen oli tämän vuoden pelottavin päivä. Olin aivan paniikissa ja suhteellisen varma että mies jättää mut. Oltiin keskusteltu pikaviestissä ja siellä oli tullut ilmi että mies ei tiedä mitä haluaa ja on saanut sen käsityksen että mä haluan uusperheen sen kanssa. Koitin saada sitä ymmärtämään, että näin on ihan hyvä ja että ihan turhaan angstaa tuommoisesta. Mä sitten siitä ahdistuneena halusin puhua naamakkain ja harvasanaisesti saatiin sovittua, että mies tulee mun luokse keskiviikkona niin jutellaan.

Koko päivä meni hirveän ahdistuksen kourissa, valmistauduin henkisesti eroamaan. Vatsassa oli musta möykky ja kyyneleet herkässä. Olin lukenut käymäämme keskustelua sata kertaa, koittanut tulkita sitä, koittanut olla tulkitsematta sitä, koittanut lukea ulkopuolisena, koittanut vaikka mitä tyyliä ja saanut saman verran eri tulkintoja keskustelusta.

No mies sitten saapui yökylärepun kanssa, halasi, pussasi ja parkkeerasi sohvalle ja sanoi että tulis lätkää. Mun naama venähti ja sanoin että eiks meidän pitänyt jutella? Mies katsoi anovasti johon vastasin että ai, onks se joku suomen peli? Olihan se. Sanoin pitkin hampain että okei, puhutaan sitten erätauolla. Kävi ilmi että mä olin lahjakkaasti ylireagoinut ja ylitulkinnut kirjoituksia ja rivien välejä. Keskustelu oli lyhyt ja tahmainen. Ei siitä miehestä kyllä helppoa ole vastauksia saada, mutta ei meillä mitään ongelmia näköjään ole. Ainoa ongelma on mun pää. Onneksi olen pitänyt suurimman osan ajatuksistani poissa hänen korvistaan, ei miehet kestäisi semmoista kun en itsekään kestä.

Luin eräästä blogista kimaltelevan eläinjoulukoristeen aiheuttamasta kohusta. Toinen bloggari oli kirjoittanut omaan blogiinsa postauksen, jossa oli maininnut ettei niin välitä kiiltokuva-asioista  ja esimerkinomaisesti maininnut, että  kimaltelevat eläinjoulukoristeet muunmuassa ei ole hänelle ollenkaan tärkeitä joulussaan vaan tärkeintä on se joulufiilis ja läheiset. Samaa olin itse ajatellut ja ärsyyntyneenä katsellut facebookin jouluidyllikuvia. Kimaltelevan eläinjoulukoristeen omistanut bloggari siitä veti herneet nenäänsä ja loukkaantui. Tässä nähtiin taas klassinen naisen väärinymmärrys. Yksi sanoo jotain ja toinen ymmärtää asian ihan toisin peilaten omiin näkökulmiinsa, arvoihinsa ja historiaansa. Jos mies olisi sanonut mulle, että hän ei voi ymmärtää ihmisiä joilla on kimalteleva karhukoriste joulukuusessaan niin olisin varmaan kääntänyt sen niin että ei voi olla ihmisen kanssa, joka tykkää kimaltelevista karhuista :D. Kärpäsistä härkäsiä tulee niiiiin helposti, varsinkin jos toinen osapuoli on nainen. Saati sitten jos molemmat osapuolet ovat naisia! Herran jestas sentään!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! <3 Olette ihania!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Onnea 4-v Puolis!

Muusani Helmi inspiroi mut kirjoittamaan kun tajusin että tänään blogini täyttää 4 vuotta. NELJÄ! Huhhuh! Erosta on siis neljä vuotta. Tuntuu kuin siitä olisi mennyt vasta hetki, mutta kun alkaa oikein ajattelemaan niin näiden neljän vuoden aikana on tapahtunut ihan hirveästi!

Blogia aloitellessani en olisi koskaan osannut ajatellakaan mitä kaikkea tämä mulle toisi. Muutaman hyvän ystävän ihan oikeaan elämäänkin, paljon virtuaaliystäviä, hirmuisen määrän tsemppiä vaikeisiin tilanteisiin, yhden lehtijutun, jopa yhden ilmaisen treffipalvelun jäsenyyden :D. Joo, en mä päässyt tällä samalla tavalla rikastumaan kuin jotkut bloggarit :D. Ei tosin ollut tarkoituskaan :D.

Mitä kuluneet neljä vuotta on mulle tuonut. Ensimmäisen vuoden olin totaalihukassa ja laastaroin itseäni hirveällä vimmalla.  Muutin hirveällä vimmalla tähän talooni ja selviydyin.  Piti ihan hetki pohtia ankarasti että mitä toisena vuotena tapahtui. Ei tainnut tapahtua juurikaan mitään mainittavaa, tai siis dramaattista. Työpaikan vaihdos ja tietynlainen "seestyminen". Kolmas vuosi olikin Kelailija-vuosi. Suuri rakkaus ja suuri suru opetti ja sai pelkäämään ja varovaiseksi. Neljäs vuosi toi nykyisen miehen kuvioihin. Näiden neljän vuoden aikana olen tutustunut itseeni ja oppinut viihtymään itseni kanssa paremmin. Todennut että elämä kantaa ihan käytännössä. Aina mä olen siihen kyllä uskonutkin.

On olemassa tyttö ennen eroa ja on olemassa Puolis eron jälkeen. Kaksi totaalisen erilaista ihmistä. Tyttö paahtoi elämää eteenpäin hirveällä kiireellä. Kesämökki, uusi itse rakennutettu omakotitalo, tila-auto ja lapset  oli jo ennen 30-v synttäreitä, kauhea kiire menestyä. Nyt mulla on vanha talo, pieni auto ja hymyilevä sielu. Eikä se hymyile vähiten siksi että olen tämän kaiken itse saanut aikaan. Olen oppinut aivan julmetusti kaikkea kun on ollut pakko. Olen myös onnellinen siitä että lapsilla menee hyvin. Pienet sisarukset varmaankin opettavat toivottavasti ehkäisyn tärkeydestä :D

Kirjoitan tätä hymy huulillani, melkein tulee onnellisuuden kyyneleet silmiin. Mun elämä on oikeastaan just nyt aika ihanaa! Mitähän kaikkea elämällä onkaan mulle vielä annettavaa! :)




Life is like a box of chocolates, you never know, what you're gonna get





torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukoonti 2015

Aatonaatto, viihdyn töissä varmaan pitkään. Pitää arkistoida papereita sun muuta. Töiden jälkeen jumppaan. Sitten vois vaikka masentua loppuillan. Miehen kanssakaan ei mene ehkä niin kuin toivoisin, voi kyllä olla oman mielikuvituksen tuotostakin. Todennäköisesti  onkin näin.

Työkaveri: Mites sun joulu? Säälivä katse kun kerroin että todennäköisesti aika kulkee eteenpäin samaa vauhtia kuin muulloinkin.

Toinen työ"kaveri": "Eihän täällä ole KETÄÄN! No, hyvää joulua kuitenkin."

Aatonaaton ilta: Mä taidan julkaista tämän vasta joulun jälkeen, etten pilaa kenenkään joulutunnelmaa. Jospa päivittelisin tänne vaan joulutunnelmia  ja katsotaan miten epäjouluinen ja kriisinen tästä tulee.

Jumpan jälkeen kiirehdin alkoon kun luulin että se menee jo kuudelta kiinni. No, kasiin asti se olis ollut auki. Sain sieltä varalle joulukossupullon, ettei vaan pääse loppumaan humala kesken jos tulee tarve luopua selvästä päästä.

Vituttaa fb:n ja instagramin jouluidyllikisa. Jos pistäis kynttilän palamaan ja sen kossun sen viereen ja osallistuisi sillä kuvalla jouluidyllikisaan? Ehkä en kuitenkaan, herkuttelen vain ajatuksella ja laitan sen teille. Mä koitan pitää nämä tunteet kaikki itselläni.



En ihan onnistunut, vaan jaoin facebookissa epäjouluisen Antti Tuiskun "party"-biisin niin tarkka"korvaisemman" vaistot selkeästi heräsi, mutta ehkä sain harhautettua edes osittain? En tiedä. Ehkä se sai pienen vainun mun joulufiiliksestä.  Mutta hyvä biisi se on kuitenkin :). Vetäisin melatoniinia 3 mg nassuun puol kympiltä, jospa uni armahtaisi.

Aatto: Heräämys kahdeksalta, tietty kun menin niin aikaisin nukkumaan. Mieheltä "Hyvää Joulua :)" Ei edes pusuhymiöitä, eikä kyselyä että miten mulla menee. Mihin sen empatiakyky on kadonnut? Keväällä sitä vielä oli runsain mitoin. Hiirten joulutervehdysrapina ilahdutti seinän sisällä, en ole yksin :). Tosin nyt jos napsahtaa ensimmäistä kertaa hiirenloukku niin kyllä minä joulumieleni siitä niin pahoitan. 

Käväisin Prismassa ostamassa maaliteloja ajatuksena maalailla yläkerrassa, mutta kotimatkalla kun aurinko alkoi paistamaan niin päätinkin lähteä lenkille. Heitin 7 kilsan lenkin välillä pysähdellen ja ihmetellen luontoa ja höpötellen omia ajatuksiani. Kyllä niitä ajatuksia ehtikin siinä 1,5 tunnissa tulemaan! Totesin että mulla on varmaan ajatusadhd kun ajatukset poukkoilee järjettömyyksistä realismiin ja ties minne.

 Törmäsin kantarelliin! Ja viherrykseen. Loppumatkasta lensi 4 joutsentakin kaakattaen ylitseni. Aikamoista joulutunnelmaa.

Tämä aatto on paljon helpompi kuin eilinen aatonaatto. Hyvä niin :). Katselen Risto Räppääjää ja juon kuohuviiniä, saunassakin tuli käytyä. Ihana tuo herra Lindbergin ja Rauha-tädin rakkaustarina :).  Kohta jouluruuan rippeet. Ei tässä ole mitään hätää. Joulukossukin taitaa jäädä korkkaamatta kun ei tässä niin isoa angstia tullutkaan kuin pelkäsin. Ehkä se oli tuo luonto ja kävely, joka jeesasi. Ja hetki höpöttelyä miehen kanssa auttoi kanssa.

Nyt se on ohi :). Joulu siis. Fiilis nousi iltaa kohti, ihan hyvillä mielin painelen nyt nukkumaan. Aamun jälkeen ei ole edes itkettänyt ollenkaan. Pahoittelen jos tuli sekava postaus, kirjoittelin sitä muutaman päivän.

Hyvää joulua :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Meidän joulu meni jo

Päätin perjantaina yhtäkkiä ja yllättäen, että meillä vietetäänkin joulua jo lauantaina. Lapset ovat siis exällä tänä vuonna, mutta tämän viikonlopun mun luona. Siispä joulu pystyyn. Koska mä olen aikuinen niin saan päättää koska meillä on joulu.

Perjantaina ruokaostokset, lauantaiaamuna joulusauna ja riisipuuro, sitten piparinvääntöä ja torttuja, ruokaa napaan ja lahjojen aukaisu. Ähky, sokerihumala ja lahjailo :). Siinä se sitten meni. Illalla leikittiin laiva on lastattua, suosittelen jos haluat tajuta oman järjenhitautesi suhteessa lapsiisi :D. Googlettaakin piti kun en tiennyt kaikkia sanoja mitä ehdotettiin, esim. "nonaani"= nestemäinen hiilivety, jonka molekyylissä 9 hiiltä ja 20 vetyä. Hauskaa oli, naurettiin ihan kippurassa kaikille itse keksityille sanoille ja niiden keksityille merkityksille :D.

Kiva päivä oli ja lapset olivat tyytyväisiä. Kohta kun pistän lapset junaan niin alkaa varmaan  toden teolla hiipimään jouluahdistus päälle.

Viime viikolla saatiin iskän kanssa rempattua yläkerran toista huonetta, eli se odottelisi vielä maalausta, jospa siis sitä tekisin joulun aikaan vaikka. Mitään käyttöä sille huoneelle ei kyllä ole kun kuopusta ei huvita sinne muuttaa alakerrasta.

Mahanpohjassa ja silmäluomissa tuntuu kyllä selkeästi kasvava jouluangsti. Töitä saa onneksi tehdä aatonaattoon asti reippaasti.

No, kohta se on oikeastikin ohi.

torstai 17. joulukuuta 2015

Prahan reissu heitetty

Prahan reissu miehen kanssa heitetty. Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin.  Viisi päivää, viisi kävelyn täyteistä päivää. Kilometrejä tuli päivässä yleensä reilu kymmenen vaikka osa matkoista taitettiiinkin julkisilla. Käytettyä tuli ratikkaa, metroa ja bussia. Ai niin, matkan alkajaisiksi tapasin miehen veljen pikaisesti. Kivaa, en ole enää niin näkymätön...

Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin. 

Ensimmäistä päivälippua ostaessamme jouduimme hyvin Puolismaiseen tilanteeseen. Selvitetty oli, että lippuja saa JOKAISESTA tupakkakapasta ja asemien automaateista. No, tupakkakauppa ei ole mik tahansa tupakkaa myyvä kauppa, joten sen löytäminen oli vaikeaa. Ja sitten kun löytyi niin oli kiinni. Metroasemalle siis. Automaattiin meillä ei ollut tarpeeksi kolikoita ja hetken automaatin ympäristössä palloiltuamme todettiin että jotain on keksittävä. Asemalla olevassa kioskissa luki selkeästi että he eivät vaihda rahaa, eikä he ole mikään infotiski. No, me sitten juonittiin hetki että millaisilla ostoksilla saamme rahat sopivan kokoisiksi että saadaan automaatista liput. Mies suoritti ostoksen ensin ja poistui takavasemmalle. Minä sitten seuraavaksi. Nainen epäilevästi kuunteli mun suklaapatukkatilauksen ja kysyi että tarvitaanko me liput? Mä en mukamas ollut ymmärtävinäni kysymystä kun ajattelin että ei suostu myymään niin isolla rahalla sitä patukkaa vaan änkytin että ei ole pienempää. Mummo toisti kysymyksen muutamaan kertaan ja jouduin sitten myöntämään juoneni. No, kas kummaa, kioskissa myytiin sitten kuitenkin MYÖS lippuja :D. Naurusta ei meinannut tulla loppua. Eipä käynyt pienessä mielessäkään mennä kysymään lippuja  kioskista, joka ilmoittaa selkeästi ettei sieltä tarvitse mitään rahanvaihtoa koittaa saati kysellä tyhmiä!

Toinen Puolismainen tilanne melkein sattui kännykkää räplätessä. Oltiin käyty juuri seksivälinemuseossa, josta tuliaisena lähetin kaverille kännykällä otetun kuvan jättimäisistä dildoista. Isoimmat ovat mun reiden paksuisia ja mulla ei todellakaan ole mikään kapoinen reisi.


Räpläsin kännykällä facebookia ja uutena ominaisuutena siellä on, että se näyttää joskus päivitystä helpottaakseen valmiiksi kameralla otettuja kuvia. Siitä vaan täps ja täps niin kuva päätyy päivitykseen. No arvaatte varmaan jo, että tuo kuva meinasi pamahtaa uutisvirtaani! Ei jäänyt enää kuin yhdestä napinpainalluksesta kiinni! Hitto kun peljästyin!

Nähtyä tällä kertaa tulivat:

Terezinin keskitysleiri
Ydinsotamuseokierros
Petrin torni (minieiffeltorni, 299 askelta huipulle)
Kampa-saari
Vituksen katedraali
Euroopan pisimmät rullaportaat Namesti Miru metroasemalla (sinne piti ajaa vartavasten niitä rullaportaita ajelemaan)
Tv-torni
Seksivälinemuseo (jossa nimme myös about 1930 luvulla filmattua pornoa! Herran jestas!)
Ohjattu kiertoajelukin ehdittiin vetää

Ensimmäinen mieskiukkukin tuli koettua, ei ole kovin rakentava kiukuttelija.

Lomailijana se on hieman eri kastia kuin minä, piti olla tarkkana että pysyi perässä. Pään kun käänsit hetkeksi ja katsoit eri suuntaan niin mies oli saattanut ehtiä jo muutamankymmenen metrin päähän vaikka juuri oli seissyt kiltisti vieressä. Päikkäreitä ei vedelty, eikä kakkuja syöty (niin kuin Helmen kanssa). Eksyttiinkin joka päivä ja monta kertaa, uskomattoman vaikea kaupunki tuo Praha. Hotellillein löydettiin lukemattomia eri lähestymiskulmia.

Tässä muutama turistikuva










keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tee-se-itse: sähkölaitteet osa 2

Tänään kävin Ikeassa. Paluumatkalla ajelin vasenta kaistaa moottoritiellä kunnes sain kiivaan pitkien väläyttelyshown perääni. En ollut tukkona, vaan se alkoi jo tosi kaukaa. Vaihtoin oikealle kaistalle kiltisti kun ajattelin että olen tiellä tai jotain. No, papparainen ajoi rinnalleni ja jäi viereeni ajamaan. Katsoin sivulle että mitä nyt, papparainen viittilöi kiivaasti mun autoa ihan kuin siinä olis joku vika ollut. Jatkoi sitten matkaansa ja mä jäin huuli pyöreenä ihmettelemään. Ajoin ensimmäisestä rampista pois moottoritieltä ja bussipysäkille. Kiersin auton enkä keksinyt mitään. Jatkoin matkaa ja mietin että pitäisköhän takavalojen loistaa jotenkin pontevammin? Päätin tutkia tilannetta kotona. Löysin takavalot ja ohjekirjan ja ruuvasin lamput irti ja totesin niiden olevan kunnossa. Jarruvalot saa sitten yksin testattua näin.



Kaikesta huolimatta ihmettelin asiaa pikaviestin välityksellä myös miehen kanssa, joka ehdotti että olisiko sulake sitten palanut. No, katsoin ohjekirjasta sulakeosaston sijainnin, avasin konepellin ja paikansin sulakeboksit. Niitä oli kaksi. Avasin molemmat ja rupesin taas ihmettelemään. Takavalojen sulaketta ei vaan löytynyt sitten millään. Pikkuhiljaa tajusin että on vielä kolmaskin boksi, sisäpuolella ja sieltähän se sitten löytyi. Sinne mahtui just ja just käsi, mutta ei se sulake sillä sulaketyökalulla irti lähtenyt. Tein töitä sen kanssa varmaan puoli tuntia ja sitten meni hermo ja hain kunnon pihdit, joilla se sitten lähti irti. Se oli ehjä. Samaan lopputulokseen olisi päässyt ilman sulakkeen irrotustakin jos olisi viitsinyt ajatella hetken aivoilla ja lukea ohjekirjaa. Sama sulake nimittäin ohjasi toimintoja, jotka toimi aivan normaalisti.

Takaisin takakonttiin. Päätin että muka toimimattomat polttimot vaihdetaan vaikka eivät rikkinäisiltä näyttäneetkään. Irrotin ne ja pistin taskuun ja lähdin abc:lle. Pihasta kääntyessäni tajuan että vilkut vilkuttaa kovin vilkkaasti, eli eivät toimi. Bussipysäkille ja u-käännös kotiin. Lamput takaisin ja vilkut toimi taas. Soitin iskälle että mikä tässä nyt mättää, laitoin oikein kuvankin. Iskä sanoi että noin niitten hänen mielestään pitää palaakin...


Mitä tästä taas opimme? Ainakin sen, että ei pidä hätiköidä ja tempoa sulakkeita ja lamppuja sun muita vaan ottaa iiiiihan iisisti. Kyllä se katsastussetä sitten kertoo onko jotain palanut. Arvoitukseksi jäi että mitä asiaa sillä papalla oli.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Tee-se-itse: sähkölaitteet


Eilen huomasin, etten käy ihan täysillä valoilla. Toinen pimeänä. Myrskyisen lomapäivän kunniaksi päätin tarttua toimeen ja alkaa operaatioon. Ensiksi polttimon tunnistus ja uuden osto (ostin varmuudeksi kaksi). Yariksessa on  siis H4-ajovalopolttimot. Luetaan ohjekirjasta mitä pitää tehdä ja yritetään suoriutua.


Vatkasin kumisuojushässäkkää ja sain liittimen irtoamaan niin kuin pitikin. Kumisuojuskin piti saada irtoamaan, mutta se ei käsivoimin onnistunutkaann ja turhauduin. Laitoin miehelle viestiä, että tää taitaakin olla semmoisia juttuja, mihin tarvitsee munat. No, mies vastasi ja tsemppasi ja kuvittelin sen olevan hengessä mukana. Hain ruuvimeisselin ja vääntelin suojusta ja sain sen irti. Hyvä minä. Sitten piti saada vielä ajovaloa paikallaan pitävä lenkurainen irroitettua. Paikka oli semmoinen minne ei nähnyt, ei sitten mitenkään päin, eikä ohjekirjassakaan ollut kuin joku "vapauta kiinnitys"-teksti. Kopeloin sokkona eikä siitä tullut mitään. Keksin, että tungenpas sinne kännykän ja otan kuvan, jospa se auttaisi.

 Auttoihan se kun näki, että mistä kohtaa piti painaa ja sain lukituksen vapautettua :). Voittajafiilis! Tai siis puoliksi. Uusi polttimo sisään ja lukituksen kiinnitys, onnistui yllättävän helposti! Kumisuoja aiheutti vähän tuskaa, mutta paremmin se meni kuin ajattelin :). Liittimen räpellystä paikalleen ja kun kuvittelin sen olevan hyvin niin sitten vain jännityksellä avain virtalukkoon ja tadaa!



Pimeä. Lähetin miehelle kuvan tekstillä "no sehän meni hyvin". Vastaukseksi sain "hyvä sinä"-tekstin. Eli ei tainnut olla hengessä mukana sitten kuitenkaan. Ainakaan ei kuvaa katsonut vai voiko olla niin sokea, ettei tuosta yllä olevasta kuvasta nähnyt että ei se nyt oikein niin hyvä ollutkaan? Ei pitäisi yrittää sitten olla hengessä mukana jos ei kerta oikeasti ole. Kiinni jäi ja paha mieli tuli. Taas.




Liittimen uudelleen räpellys ja johan hehkuu.  Hyvä minä. En tarvinnut munaa.