Talo-ostoksia ja Tyyppiä

Olen nyt onnellinen kiinteistön omistaja. Keskiviikkona tein kaupat siitä talosta, joka sijaitsee sadan kilometrin päässä täältä. Kävin samalla reissulla ostamassa pikkudieselin, eli työmatka maksaa nyt vähemmän. Keskiviikkona kaikkien kauppojen jälkeen oli kyllä semmoinen ihan epätodellinen olo. Että mitä hittoa on tapahtunut.

Ehkä menen vähän laput silmillä ja paniikissa, mutta uskon, että nää mun ratkaisut on oikeita. Seuraavaksi alkaa kylppäriremontti, pojat siellä jo virittelevät Hiltiä ja kohta alkaa laatat lentelemään :). Ihanaa! Tämän kuun aikana irtisanon vuokra-asuntoni, eli ensi kuussa sitten muutto. Tänään lähtee ensimmäinen pakettiautollinen kamaa, puutarhakalusteet yms. Tänään vielä viimeinen pankkiaika, ruinasin rempparahaa 10000 euroa, ei riittänyt luotto, sain 7500, säälittävää. Olen kauhea riski kaikkine puolikkainen kiinteistöineni. No, vanha talo menee myyntiin ensi viikolla, toivottavasti nopeasti ja hyvällä hinnalla.

Mutta nyt mä olen väsynyt, ihan uuvuksissa. Ja kauheasti pitäis tsempata. Kaikki jotka kuulee että oon ostanut talon yksin jaksaa ihmetellä "kyllä sä oot sitten rohkee". Olen olen, rohkea, tyhmänrohkea, what ever. Toinen mitä saa kuulla on "mites meinaat lasten kanssa", joku kerta vielä sanon että mitä V****A se sulle kuuluu! Mutta en sano, selittelen vain. Eihän ne tajua miten arka paikka se on. Viime sunnuntaina Tyyppikin heitti tuon kysymyksen ja sai mut itkemään. No, se hoiti homman kiitettävästi ja lohdutti. Toisin kuin exä koskaan jos itkin. Mutta ei tosta Tyyppi-kuviostakaan tuu mitään muuta kuin pahaa mieltä, mutta en silti pysty sitä lopettamaan. Huomaan selkeän 2-viikkoissyklin. Lapsiviikolla on kauheen kiihkeetä ja odotetaan sunnuntaita. Sitten kun se koittaa, hiljenee. Sinkkuviikko ihan kuollutta ja mua ottaa päähän kun olen sitä koko edellisen viikon odottanut. No, sitä saa mitä tilaa kai.

Esimerkki viime sunnuntailta. Oltiin koko viikko odotettu kiihkeästi sunnuntaita, laitoin heti aamusta viestiä että ihanaa kun on vihdoin sunnuntai. Ei vastausta. Keskipäivällä laitoin uudestaan viestiä että vieläkö Tyyppi nukkuu? Ei vastausta. Kolmen aikaan laitoin viestiä, että alkaa huolestuttaa kun siitä ei mitään kuulu. Ei vastausta. Oltiin sovittu että tavattaisi kuuden aikaan, joskus ennen viittä yritin soittaa. Ei vastannut. Vähän sen jälkeen laittoi viestiä, että  ei tarvitse olla huolissaan, kaikki on hyvin, mutta ei ehdi kuudeksi kotiin, että jos menisinkin seiskaksi. No, okei. Odotin. Kuuden aikaan tuli viesti, että ei ehdikään seiskaksi, tule kahdeksaksi. Rupesi kyllä ottamaan niin paljon päähän, että teki mieli perua koko juttu. Olin kahden vaiheilla, mutta tiesin kyllä meneväni. Mutta että tolleen mua vedätetään näköjään, ja mä annan sen tapahtua. Höh.

Kaikenlaisia tunteita, hirveetä vuoristorataa taas. No, ei se mitään, onpahan ainakin tunteita.