Lukijat

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

TKM ja treffit

Julkaisen tämän vasta tapaamisen jälkeen.  Kirjoitan tätä postausta tapaamista edeltävänä päivänä. Antaa hyvän kuvan mun taidoista keittiössä. Kääk.

Kaverilta paniikissa kysyin että millä mä ruokin sen miehen! Että pakkohan se on ruokkia kun niin pitkältä tulee. Palloteltiin siinä ideoita, kaverilla niitä toki oli koska on selkeästi kätevämpi emäntä kuin minä. Kaikki ehdotukset kaatui mun "miten sä luulet että mä semmosta osaan tehdä!"-parahdukseen. Oikeesti, niitä oli useampia, erinäisten ruokien kohdalla. Ehdotus tilata pizzaa kaatui siihen että asun landella eikä tänne kukaan kuljeta pizzaa.

Todettiin että nyt on parasta keksii joku semmonen, mistä mä selviydyn, mutta ei purkkihernekeitto, koska ekat treffit. Eihän sitä helppoa ollut keksiä, mutta jotenkin mä pystyin keksimään ruuan, jonka kykenisin tarvittaessa valmistamaan myös paniikissa.

Sit kun mies kertoi vielä olevansa lähes ilmiömäinen ruuanlaittaja niin meinasi tuskanparahdus päästä. Oisinhan mä voinut tietty kysyä että mitä hän haluaa mulle laittaa niin ostan tarvikkeet :D.

Vielä pitää silittää helmalakana, tosin kaveri meinasi että ei miehet kiinnitä huomiota helmalakanoihin, mutta kun laitoin kuvan sängystäni niin ymmärsi yskän. Ja mä en yleensä silitä, mitään. Nyt on tosi kyseessä. Toisaalta jos juttu kaatuisi helmalakanan puutteeseen niin olisko siinä ollut sitten aineksiä mihinkään. Hmm... Toisaalta jos epäilyttäviä juttuja olisi enemmänkin niin helmalakana saattaisi syöstä jutun kynnyksen yli. Joten menenpä silittämään.

On ollut kyllä tunteikkaat 11 päivää kerrassaan. Huhhuh.

Olen yrittänyt tehdä tänään maanantaina työt siihen malliin että huomenna tiistaina voin sekoilla jännityksestä ja keskiviikkona treffien jälkeen velloa joko masennuksessa tai jatkaa tätä vaaleanpunaista sekoilua.

Tiistai: Odottelen miestä saapuvaksi. Sisäinen dialogi "mua pelottaa, eikä pelota! Kyl vähän pelottaa. Onpas rytmihäiriöitä, mä taidan saada sydärin. No enkä saa, ei nyt voi saada sydäriä, rauhotu!" Juttelin kaverin kanssa odottaessani. Keskustelun taso oli sekava. Kaveri muistutteli että olenko muistanut pestä hampaat jos me vaikka pussataan. Olin, olin myös purskutellut suuvedellä ja jauhoin purkkaa. Ehkä meni hieman överiksi ja aloinkin pelkäämään laksatiivisiä vaikutuksia, joten lopetin purkan jauhamisen ja toivoin että mahdollinen pusu olisi raikas.

Vihdoin auto tuli pihaan ja mies sisään. Muistikuvat on vähän hatarat kyllä, mutta halattiin jo ennen kuin mies oli saanut edes takkia pois päältä. Se tuntui aika hyvältä. Olin pohtinut että pitää sanoa alkuun jotain fiksua, mutta en mä varmaan sanonut. Sanoin varmaan änkyttäen "Moi".  Oiskohan me pussattukin jo eteisessä vähän, ehkä niinkin kävi. Tiivistelmä illasta oli höpöttelyä, silittelyä, lähellä olemista, pussailua ja sen sellaista :). Tuntui tosi hyvältä ja luonnolliselta olla lähellä.
Oli ihana havahtua yöllä siihen että vedetään lähelle ja kiedotaan kädet ympärille. Ai että... Aamulla oli vaikea päästä peiton alta kylmään maailmaan. Myös sanoja "muru" ja "kulta" käytettiin.

Mä taidan vähän tykätä siitä myös livenäkin.

Sori, kuvia ei muistettu ottaa :)

Mitä nyt? En tiedä. Kai mä odottelen että estääkö se mut Whatsapista niin kuin mulle yleensä on käynyt. Toisaalta se on kestänyt aika hyvin mun sekoilua, joten voihan tässä olla jotain teoreettisia mahdollisuuksia toisiinkin treffeihin :)


27 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli ihanaa <3. Nyt törmätään sitten oikean elämän ongelmiin, jossa välimatkaa on miljoonia kilometrejä ja kaikkea muutakin. Mutta onneksi kaikesta voi tehdä vaikka excelin niin asiat järjestyy, ehkä :)

      Poista
    2. Excelit on niin epäromanttisia! :) Nyt nautit hetken ja mietit sitten vasta. ;)

      Poista
  2. Hymyilyttää :-) <3

    Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
  3. IIIK <3 mä niin ootin tätä päivitystä. Nyt voi jo hengittää. Ihanaaaa! Ongelmat (niin VÄHÄISET) ku välimatkat o ratkaistavissa! Hyvä te <3

    +50v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori jos kärsit hapenpuutteesta näinkin pitkään :D. Mä oo tainnut kyllä kärsiä jo pitempäänkin kun ei tunnu järki toimivan lainkaan!

      Poista
    2. HiH mun hapenpuute on kans pitempi aikast ;-) Hyvin järkeväst olet toiminut! Joudut kyl viel avaamaan meille et mist sen tunteen tietää oikeex ku tajuaa et nyt o ihminen johon PITÄÄ tutustua? Mulla o niinku tuntosarvet solmus :-)

      +50v

      Poista
    3. Tää oli semmonen että tän jotenkin vaan tiesi että pakko on tavata tai jää muuten kaivelemaan :). Sama tunne oli molemmilla vissiin. Semmoinen vaaleanpunainen ja outo vetovoima toista kohti. Ah mitä lässynlässyä :D

      Poista
    4. Nyt jos koska o lupa "lässyttää". KääK mä en vieläkään usko et tiedän missä kohtaa kolahtaa :-) Tai sitte mun pahin pelko elikkä tunnekonkurssi on mut kohdannu :-( En antas perix sille vaan lapsenomaisesti haluan uskoa vaaleanpunaiseen vetovoimaan <3 (Johtuux siit et en tykkää vaaleanpun???)

      +50v

      Poista
    5. En mä tiedä mistään mitään, mutta en mä viime vuonna pystynyt ihastumaan keneenkään vaikka olisin halunnut. Aina iski ahdistus ja ajattelinkin että en pystykään enää tuntemaan mitään hyviä tunteita. Jos tästä jotain olen oppinut niin ainakin pystyn vielä tuntemaan hömppätunteita ja se on huojentava tieto.

      Poista
    6. Mullakin tullu niin paljon lunta tupaan että saatan olla syväjääs. Mä odotan että sulan oikeen kohalla! Iha yhtä hömpästi ;-) <3

      +50v

      Poista
  4. Minäkin niin odotin tätä infoa.
    KATKIS, ihkuu et olit hyvä tyyppi!

    Kiva elää mukana näissä jutuissa. Kikatutti se "estää whatsapissa" juttu. Karua on deittailu välillä!

    Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, karua kyllä joskus on ollut. "Katkarapumainen hinkuttaja"-kommentti esiintyi myös treffeillä. Ehkä hieman väärässä väärässä kohtaa kyllä :D. Ja se ei tullut mun suusta :D

      Poista
  5. Todellakin,välimatkat ei tuu olemaan mikään este jos vaan pääsee siihen pisteeseen,että jotain syntyy ja mä niiiiiiin toivon,että nyt alkais puoliksen vuosi kaikella hyvällä ja lähtis juttunne etenemään. <3!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt mitä tapahtuu... Ei mennä asioiden edelle :D

      Poista
  6. IIK miten ihanaa, happy for you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvii vielä ihan blogihäitä suunnitella kuitenkaan :D. Jos nyt toiset treffit ekaks :D

      Poista
  7. Järkyttävän nopeaa toimintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaksi vapaata aikuista kuitenkin kyseessä. Pari viikkoa tiivistä juttelua tuntikausia päivässä, kyllä siinä aika hyvin on jo oppinut tuntemaan kuitenkin. Jokaisen kannattaa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Ja tuo tuntui molemmista hyvältä, eikä kumpikaan kokenut painostusta mihinkään. Joillekin sopii varmaan hitaampi etenemeninen, mulle ei, varsinkin jos mies ajaa maailman ääristä tänne. En ihan ketä tahansa kyllä päästä ajamaan tänne maailman ääristä.

      Poista
    2. Mä en pidä mitenkään eityisen nopeana toimintana itseasiassa. Kuinka moni suhde alkaa esim baarissa yhden illan juttuna? Nettideittailussa tulee aika hyvin tutustuttua jo ennen eka tapaamista.
      Baarituttu taas on alkuun lähinnä ulkonäkö! :D

      Poista
  8. Hienoa! Voi miten oon iloinen siitä, että teillä natsasi! Kun ne kemiat on joskus yllättäviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä vielä miljoona muttaa. Mutta meillä oli ainakin täydelliset ekat treffit :)

      Poista
  9. Phew!
    Pakko kai uskoa vaikka kuvia ei ole!
    Hemmetti ei oo omaa elämää kun piti jänskättää, että miten Suuressa Rakkaustarinassa käy :D Ja ihanasti kävi!
    Jos vielä saa udella niin mistä ääliökänneissäsi törmäsit TKM:een? Tinder, S24?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa kirjoittaa siitä oman postauksen :).

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Mäkin toivon että tulee lisää ja lisää ja lisää :D

      Poista