Ällörakastunut

Olen saanut elää tiivistä yhteiseloa Miehen kanssa perjantai-illasta asti (pl. työajat) ja olen nauttinut joka hetkestä. Yhteiselo jatkuu vielä huomiseen aamuun ja sitten tuleekin ankea herätys todellisuuteen, eikä tiedossa ole, että milloin on mahdollisuus seuraavan kerran toisen vieressä nukkumiseen.

Ollaan katseltu lapsuuskuvia, Mies näytti myös kuvia taivasvaimostaan, tilanne oli tosi luonteva ja tuntuukin, että ollaan menty harppauksia eteenpäin tunnetasolla näinä päivinä. Kaikki tuntuu tosi hyvältä ja luontevalta. Tai no, ei ihan kaikki. Huomaan haluavani lisää, enemmän ja mielellään koko ajan ja tuleva "yksinäisyysjakso" ei tunnu hyvältä. Missä mun oman tilan tarve on? Rakastumisen aiheuttama tilapäinen häiriökö? Salaa haaveilen yhteisestä kodista sitten joskus ja mietin vaihtoehtoja, että miten voitaisi olla enemmän yhdessä. Onneksi toimenpiteet on niin isoja päätöksiä vaativia, että en uskalla semmoisia todellakaan vielä tehdä (ja hyvin muistissa on että miten nopeasti kaikki voi muuttua). Muutama viikko sitten kirjoitin siitä että ei ole mikään kiire. Pöh, eipä! Haluun kaikkihetinyt! Tiedän että kaikkihetinyt ei ole mahdollista ja se on ihan hyvä. Mut silti haluuuuuuuuuuuuuuuuuuuun.

Eilen katseltiin iltahämärissä toisiamme silmiin piiiitkään ja tuntui että universumi räjähteli siinä hetkessä kun yhteys oli niin vahva. Oltiin vain hiljaa, katseltiin toisiamme ällösöpöt hymyt kasvoilla ja nautittiin siitä kun saatiin olla lähekkäin. Mies katkaisi hiljaisuuden ja sanoi että mun silmät loistaa ja näytän erityisen kauniilta. Vastasin että se on varmaan se ällörakastuneen naisen katse, mikä niin loistaa. Mies katsoi lempeästi, hymyili ja suuteli, ihan yhtä ällörakastuneelta näytti itsekin.  Siltä musta tuntuu, ällörakastuneelta :). Ekaa kertaa käytin r-sanaa edes tuossa muodossa.

Mä pakahdun <3









ps. DickHead on saanut potkut, mutta Nössö puolestaan vaikeuttaa huonolla johtamisella työntekoa, tilanne on kuitenkin parantunut DH:n lähdön jälkeen.