Lukijat

torstai 28. huhtikuuta 2016

Yksin matkustava nainen

Pistänpäs vähän ajatuksia tuosta yksin matkustamisesta. Yksin matkalle lähteminen pelotti vähän, mutta pelot osoittautuivat turhiksi. Olen pärjännyt eikä kukaan ole katsonut mua sillä silmällä että olisin friikki. En ole tarvinnut "ravintolaseurakirjaa", tosin olen usein räplännyt kännykkää syödessäni (hyi, rumaa, mutta so what). Mulla on ollut eräs "ravintolaseuralainen", jolle olen asioita jakanut aina kun wifi on löytynyt. Hänestä tuskin tulee tunnistetta blogiin. Peruspessimisti ei pety.

Yksin olet oman onnesi seppä, hyvässä ja pahassa. Itse en osannut oikein kääntää kylmää sadepäivää puolelleni vaan mieli oli hetken maassa. Kukaan ei piristänyt, olinhan yksin. Itse olen saanut tehdä kaikki päätökset, pakko ei ole ollu syödä ravintolassa jos ei ole huvittanut, seurassa matkustaessa ehkä olisi ollut. Aikaa ei ole mennyt mihinkään seksihommiin, selvää ajansäästöä. Senkin ajan olen voinut kirjoittaa vaikka blogia. Sitä ei moni seurassa matkaava ehkä tekisi.

Ei tämä vaadi mielestäni sen enempää rohkeutta kuin kotimaassa yksin eläminenkään, ainakaan tässä maassa matkailu. Kukaan ei ole edes yrittänyt iskeä, johtunee suolan ja viinin turvottaneesta naamasta. Huulipunaa ei ole edes mukana, joten perusnaamalla on menty, eikä vieraisiin pöytiin ole  katseltu.  Ei tänne mitään miehiä tultu kyllä iskemäänkään. Myönnän toki hieman vahingossa tinderöineeni ja kylläpäs tulee matcheja. Ei täälläkään päin maailmaa miehet juurikaan juttuja aloita. 

Olen vetistellyt maailman kauneutta, silloin olo on tuntunut hieman yksinäiseltä. Olisin halunnut jakaa kaiken tämän kauneuden rakkaan ihmisen kanssa. Sydänsurut helpottavat, olin ansainnut tämän matkan itselleni.  Helvetin rankka viime vuosi ja tämä talvi ja kevät. Ne on takana päin ja ties mitä edessä päin.

Mitä tästä kokemuksesta olemme oppineet? Pitää tehdä asioita, jotka pelottaa ja jännittää. Siten on mahdollista kasvaa, olla sovussa itsensä kanssa, nähdä ja kokea, iloita uskaltamisesta. Luottaa siihen että elämä kantaa vaikka välillä makaisikin itsesäälissä ojan pohjalla. Ei sitä kyllä silloin jaksa luottaa kun tilanne on päällä, muistan sen hyvin. Kyllä tämä reissu mua kasvatti, loi uskoa siihen että osaan, pystyn ja pärjään myös yksin. Ja pystyn nauttimaan myös yksin.

Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Toivottavasti muistaisin nämä viisaat ajatukseni myös reissun jälkeen.




6 kommenttia:

  1. No tännehän ne sanat tuli talteen :) Armeliaita (itselle siis) ja viisaita sanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tallessa on :). Armelias kannattaa olla itselleen, jokaista on vain se yksi ihana kappale :)

      Poista
  2. Hieno juttu!
    Olen seurannut reissuasi ja muistellut omaa reissuaikaani. Matkustelin vuosikausia ennen avioitumistani, yleensä aina yksin. Rahtilaivoilla, junalla, lentämällä, ympäri maailmaa. Eikö olekin voittajafiilis? Sinä pystyt, sinä osaat. Ja juuri se nautinto, että saa itse päättää mihin haluaa mennä eikä ketään ruikuttamassa mukana.

    Itse jaoin kokemuksiani varsinkin rahtilaivoilla muunmaalaisten kanssa mutta varsinkin kirjoittamalla, ihan käsin, ei silloin ollut koneita mukana. Nyt on niitä matkapäiväkirjoja noin puolentoista metrin pino.

    Hyvä Puolis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää oli semmoinen reissu mikä todellakin kannatti tehdä! Kateeksi käy niitä reppureissaajia, joita on tullut nähtyä, jotka tajusivat tehdä sen nuorina :). Itsellä ei sitä mahista oikein ollut kun muutin 17-vuotiaana pois kotoa ja siitä lähtien pitänyt vain tehdä töitä ja lapsia ja perhe-elämää. Onneksi sain nyt maistaa vähän sitä "reppureissaajan" elämää :)

      Poista
  3. Eli plussia on enemmän kuin miinuksia. Kannatti siis lähteä!
    Tossa alemmassa postauksessa on niin sairaan kauniita kuvia, että melkein itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muakin on itkettänyt välillä :)

      Poista