Lukijat

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ero

Mä koitan kirjottaa eilisestä kun olette te olleet koko suhteessa mukana niin ehkäpä on reilua antaa teidän olla loppuun asti.

Eilen kirjoiteltiin pikaviestin kautta ja kävi taas ilmi että mies on aivan paniikissa ja pakokauhuinen. Hän ajatteli että NYT pitää tietää mennäänkö eteenpäin, pitää esitellä lapset ja suvut ja jakaa arki ja kaikki. Siis HÄN oli miettinyt kaiken tuon. Siitä hän sitten panikoitui kun ei ollut valmis sitoutumaan niin. Hän ei tiennyt mitä hän halusi, se tuli kolmen tunnin kirjoittelun aikana selväksi että on aivan paniikissa eikä tiennyt mitä halusi. Mä yritin parhaani mukaan rauhotella, että ei tässä mitään tarvitse just NYT tehdä, että jatketaan vaan rauhassa näin eteenpäin että jospa se hänen paniikkinsa ja suojamuurinsa sitten helpottaisi ajan kanssa kun huomaa, ettei mitään panikoitavaa ole. Kolmen tunnin päättömän panikointikeskustelun jälkeen pyysin häntä tulemaan luokseni, hän tuli. Mä olin itkenyt, hän oli itkenyt. Jatkettiin itkemistä mun sohvalla, käsi kädessä. Paljoakaan ei sanottu kahden tunnin itkemisen ja niistämisen, halaamisen ja silittelyn aikana. Tunsin että olin lähempänä henkisesti häntä kuin ehkä koskaan, en mä mitään suojamuureja havainnut. Sanoi ettei tämä ole mua kohtaan reilua. Että hän etenisi suojamuureilla ja mä ilman. Kun hän pelkää jotain niin kovasti. Ei käynyt selväksi mitä hän niin kovasti pelkää. Kahden tunnin jälkeen hän alkoi tekemään lähtöä. Mä sanoin että ei lähde minnekään ennen kuin on sanonut mitä on tänne tullut sanomaan. Kysyi että "ai sen että haluan olla yksin". Minä sanoin että en minä tiedä mitä hän on miettinyt ja että mitä haluaa sanoa, mutta että sanoo sitten suoraan niin että mä ymmärrän. Taisin kysyä että tarkoitatko sä nyt sitä, että sä et halua olla enää mun kanssa vaan haluat olla yksin. Pakko oli kysyä noin, ettei tulkintavirhettä voinut sattua. Taisi siihen vastata sitten "joo".

Ymmärsin, itku jatkui, molemmilla. Itkettiin siinä pitkä tovi, mies ei tehnyt elettäkään lähteekseen. Menin keittiöön itkemään rauhassa, hetken päästä mies seurasi ja istui mua vastapäätä ja katsoi silmiin. Tuijotin takaisin kyyneleet valuen kunnes en kärsinyt enää katsoa ja hautasin naaman käsiini. Kysyin mieheltä että haluatko sä tosiaan jäädä katsomaan kun mä romahdan? Taisi vastata että ei halua. Menin takaisin olkkariin, mies tuli perässä ja istui viereen. Itkettiin hiljaa vierekkäin. Mulla alkoi hermo prakaamaan ja kysyin että onko hänellä nyt helpompi olo. Ei kuulemma ollut. En ymmärtänyt miksei jo lähtenyt, muttei kuitenkaan puhunutkaan. Kysyin että onko hän nyt tosiaan varma että haluaa tehdä tämän. Oli varma. En enää kestänyt sitä piinaavaa odotusta että milloin lähtee, enkä halunnut häntä uloskaan heittää, menin keittiöön tekemään itselleni helvetin vahvan kolmen desin kossucolan ja palasin olohuoneeseen, nojatuoliin kauaksi sohvasta. Join sen tyrskähdellen ja yökkien niin nopeasti kuin pystyin, varmaan minuutissa parissa. Ihan kuin se mitän olisi auttanut. Siinä kohtaa mies tajusi lähteä. Tuli halaamaan mua pitkään, en halannut takaisin. Ja lähti. Ääneen itkeminen alkoi varmaan jo ennen kuin mies oli ulkona. Hyvä vaan jos kuuli.

About noin se jotenkin meni. Nyt sitten pitää vaan koittaa toipua taas, jotenkin. Tälläkin on joku tarkoitus mikä selviää aikanaan. En vaan jaksaisi aina tätä kipua.

39 kommenttia:

  1. Voi ei, kuulostaa tosi kurjalta (vuoden understatement). Ja siltä, ettei se mieskään oikein itse tiedä mitä haluaa ja mitä ei. Jotenkin mulle tuoli tuosta sellainen olo, että tästä tulee vielä sellaista vekslaamista (miehen puolelta), että et oo ansainnut sitä - suo anteeksi että olen näin suora.

    Eli mietithän hyvä Puolis jo valmiiksi mitä sä haluat ja mihin oot valmis. On-off -suhteeseen, oikeaan suhteeseen vai mihin. Sitten sä tiedät mitä sille vastata kun se rupeaa pyrkimään takaisin, ettei se satuta vielä enempää.

    Halaus täältä kun en muutakaan voi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoruutta arvostan. Mä olen onneksi oppinut Kelailija-casesta että mihinkään epämääräiseen en todellakaan lähde. Eihän se mies tiedäkään. Koko sen kolmetuntisen kirjottelun seilasi edes ja takas ja sitten mun luona teki tuon mun mielestä paniikkipäätöksen.

      Poista
  2. Mua sattuu lukea tota. Eläydyn niin vahvasti. Jotenkin tuntuu että oma avioero ei satu niin kovaa kun ero suhteesta, joka tuossa ihanassa romanssivaiheessa. MUTT JO ON VITTU!

    Voimia! En tiedä miten tuosta läpi mennään. Jotenkin vaan muistaakseni :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se avioero sattunut ollenkaan niin paljon kuin nää kaksi eroa sen jälkeen. Kyllä tästä läpi päästään jotenkin, lueskelin Kelailijasta eroaikoja niin kyllä se siitä kai menee. Minuutti minuutilta.

      Poista
  3. no nyt tuli kyllä sellainen pommi että pakitin ja katsoin mitä multa on mennyt ohi mutta tuo sun edellinen oli sen verran selkeä että nyt oon kartalla.
    Siitä huolimatta mä ihmettelen ja ihmettelen nimenomaan tätä äijää. Miten helvetissä suhteen voi a) lopettaa tuolla tapaa "ilmoitusluontoisesti" ja b) onhan sen ollut pakko miettiä tätä juttua jo pidempään, kaikkea sitä missä tee nyt olette/menette, mitä rajoitteita on ja mitä kumpikin suhteelta haluaa etc. niin miksei jumalauta ole puhunut ajoissa? En ymmärrä ja vaikka mä kuinka koitan ymmärtää ihmisiä joiden on vaikea puhua näistä asioista - siis tunnepuolen jutuista, niin mä en siltikään ymmärrä. Paskamainen veto noin niinkun suomeks sanottuna ja se varmasti sattuu sen verran helvetisti ettei tässä mitkään sanat auta mutta mä toivon että sä ymmärrät mun sympatiat sua kohtaan. Jos haluat/tunnet tarvetta vaihtaa ajatuksia privana niin pistä postia niin mä vastaan.
    Tarkoitan että vaikka sä olet nyt yksin, niin sä et ole yksin. Muista se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi mulla on useampikin virtuaaliystävä, jotka on ollut tänään tukena. Muistan myös sut, kiitos <3

      Poista
  4. Omissa sisuskaluissani käänsi, kun tätä luin. Tuntuu pahalta sun takiasi. Joskus olen vastaavan kokenut ja vielä melkein 25 vuoden jälkeen muistan, miltä se tuntui.
    Ei ne sun tulkinnat ja mietteet näemmä ole olleet ollenkaan epäoikeutettuja.
    Lähetän sulle lämpimän halauksen ja ison pakkauksen pehmeitä nenäliinoja. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tästä selvitään. Tästäkin.

      Poista
  5. Mitään lohduttavaa en osaa sanoa ... niin kovast otti mullakin sun puolest ... MRRRRRRR! Sekoittaako täs tuon miehen rauhanturvaus. Olitte juur ennen puolen vuoden komennust ihastuneet ja nyt ootte nähneet suht vähän hänen paluunsa jälkeen. Oliko niis vertaistuki jutuis mitään tällasest paniikist? Onx sul nyt ihmisiä ympärillä et voit jutel ja et sul o seuraa? Mulla ittellä on hullumagneetti jossain kropas ja samaistun helpost ja ole huolissain sinust <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä kotiinpaluujuttuja sielläkin käsitelty ja apua olis kyllä tarjolla nyttenkin jos vaan tajuaisi että varmasti pääongelmat johtuu osittain siitä. Kyllä mä siitäkin sille sanoin että varmasti vielä vaikuttaa, että otettais nyt vaan rauhassa, mutta ei mennt jakeluun. On mulla noita vertaisihmisiä onneksi. Kyllä mä selviän, ei ollu ees eka kerta

      Poista
  6. Mä oon epäilly tota jo jonkin aikaa. Kun se mies oli siellä ulkomaankomennuksella ja odotit sitä kuin kuuta nousevaa, niin ihmeen vähän se kuitenkin saavuttuaan on voinut viettää aikaa sun kanssa. Ja olet saanut selvitä yksin auto-ongelmista sun muista, vaikkei välimatkanne taida mikään mahdoton olla. On syntynyt kuva, ettei se mies taida oikeesti välittää tarpeeksi.

    Puolis, tiedän ettei tää nyt lohduta sua, mutta sanon silti; hän ei ole sun arvoinen. Olet todella hauska ja monipuolinen tyyppi ja luultavasti kauniskin. Ei sun tarvi roikkua vastahakoisessa tyypissä. Elämä tuo vielä vastaan parempaa sulle, niin ainakin sydämestäni toivon.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me lähes kaikki hetket sen jälkeen vietettiin yhdessä, mitkä oli vain mahdollisia. Lapsijoulut meni ristiin, oli sen veljen vierailua yms, joten ei siinä montaa semmosta päivää ollut että oltaisi voitu enemmän yhdessä olla. Ja auttoihan se autojutussa kuitenkin melkoisesti. En mä puolustella yritä, oikaisen vain faktat. En mä roikkua aio, mä ansaitsen parempaa.

      Poista
  7. Sitä mä vaan en tajua, miksi lähes kaikilla naisilla on pakkomielle parisuhteeseen. Jospa pieni tauko tekisi terää, mut ei liian pitkä kun yli kolmevitoset alkaa rubsahtaa eikä markkina-arvoa enään ole.

    Ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun täytänkin jo seuraavaksi 38

      Poista
  8. Tuollainen paniikkiero ei ole hyväksyttävää. Mullekin tuli mieleen jonkinlainen post-traumaattinen reaktio sieltä ulkomailta kotiin siirtymisen takia. Muutoksen takia. Toisaalta, jos olis sanonu, että pidetään taukoa, niin tuska olis ollu ihan samanmoinen. Ja toisaalta, jos se haluaa vielä uudestaan yrittää, niin ethän sie voi siihen enää luottaa.
    Jos se aiemmin oli putkiaivoinen perusmies, niin tuo käytös on enempi naisille ominaista...

    Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssa, varmasti monelle muullekin vakilukijalle nousi iso "miksi" ajatuskuplaan, kun tuon edellisen luki! Lohtuhaleja ja niitä lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi on mullakin päivän sana. Koitin selvittää eilen vielä "miksi", mutta en saanut siltikään vastauksia. Tai vastaus oli jotain tyyliä "siksi kun hän ei näe että meidän arki voisi toimia". Aha. Hän näkee sen kokeilematta. Kiitos haleista

      Poista
  9. Mikä hitto sille miehelle tuli :( Ei tuntunut itsekään tietävän mitä halusi. Asia on sen verran iso, että kunnollinen keskustelu olisi ollut hyvä.
    Mutta miehet! Niin moni tekee just noin, pakenee, kun ei muuta osaa.
    Tommonen saa mennäkin.

    Vihaa ja itke aikasi ja nouset taas jaloilleen, olen varma. Voimia kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vaan keksi mitään vihattavaa, olis ehkä helpompi niin. Mutta kyllä tästä selvitäään jotenkin

      Poista
  10. Epäreiluuden huippu, muuta en osaa sanoa. :(

    VastaaPoista
  11. Ja mitäköhän helvetin vittua?! Kaikki muut lohdutuksen sanat ja mielipiteet on sanottu jo muiden toimesta. Raivolla, rakas raivolla! Sillä tästä yli mennään. Itkin itsekin, kun luin tätä. Pus.
    T. Terppuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei vaan voi ymmärtää. Ei. Kiitos!

      Poista
  12. Luin, en ymmärtänyt. Sanat on kai aika turhia tässä kohtaa kun en tiedä mitä sanoa muuta kuin että olet ajatuksissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärtänyt. Tuskin mieskään ymmärsi.

      Poista
  13. Ehkä se ei vaan oikeesti kestänyt tuota sun jatkuvaa säätämistä ja häsläämistä. Eihän se arki hääviä ole jos elämänhallinta on pielessä. Koko ajan joku kriisi päällä. Ei semmoista todellakaan ole normaaleilla aikuisilla. Varmaan ymmärsi nyt vasta tilanteen kun kotiutui reissusta ja seurasi sun elämää läheltä vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyöpäs vähän lisää vielä lyötyä

      Poista
  14. Mitäköhän ylläoleva anonyymi tarkoittaa? Suhteellisen harvoin kuitenkin postaat ja silloin käsittelet näitä asioita. Muu aika elämässä taitaa olla sitä tavallista työt-kotiin-arkikuviota. Lapsiviikonloppuja ja muuta tavallista? Joka päiväkö pitäisi kirjoittaa joka kauppareissu ja muu tavallinen, tylsä, arkinen asia?
    Eikö blogi voi olla vaan niiden isoimpien juttujen ja ihmetysten purkautumispaikka?
    Ilkeitä ihmisiä näköjään löytyy aina.
    Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllä oleva anonyymi ei ole tainnut saada hetkeen. Kohta mäkin olen samanlainen. Joo en mä tänne joka pieraisua raportoi kuitenkaan, semmosta ei jaksais kukaan lukea, enkä mä jaksa semmoista kirjottaakaan.

      Poista
  15. Äh. Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi asioista pitää tehdä noin vaikeita ja miksi suhteen lopettaminen pitää tehdä noin selkärangattomasti. Sanoisi vaan, että joo, en tykkää tarpeeksi nähdäkseni vaivaa asian eteen, sen sijaan että jättää tuommoiseen löysään hirteen monen tunnin vatvomisen jälkeen. Löysällä hirrellä tarkoitan tässä nyt sitä, kun itsekin sanoit yllä miettineesi "miksi" ja että olisiko voinut vielä yrittää sitä arkea jne. Täytyyhän sen perussyyn olla siinä, ettei rakkaus riittänyt, vai mitä? Musta ainakin tuntuu, että miehet yrittää aina vengurella pois näistä tilanteista jonkun tekosyyn varjolla.
    Tietysti on mahdollista, että on olemassa niin henkisesti solmussa olevia ihmisiä, ettei oikeasti tiedä mitä haluaa, mutta ei kai ne kaikki voi olla semmoisia...

    Tuon sanottuani... Olen tosi pahoillani. Koita jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koitan. Kyllä se aurinko vielä joskus paistaa, ehkä kevään tullen.

      Poista
  16. Toi Anonyymi11. tammikuuta 2016 klo 11.08
    ei taida tietää oikeasta elämästä mitään, eikä ole lukenut blogia kunnolla. Moneen kertaan on tullut selväksi, että "häsläämiset" on hoitunu muuta reittiä kuin miehen aikana. Minä ja kaikki sinkkuystäväni ollaan käyty läpi nää samat jutut, vittu kerta toisensa jälkeen. Ihmisillä, oman kokemuksen mukaan miehillä, ei nykyään ole minkäänlaista selkärankaa. Näin se vaan on ja piste. Ne, joilla sitä on, on varattuja tai muuten pysyvät piilossa.
    Helppo se on huudella, jos ei ole käynyt läpi samaa helvettiä moneen kertaan. Kyse ei ole siitä, että halutaan epätoivoisesti parisuhde, vaan ennemminkin siitä, että halutaan arvostusta ja mokemminpuolista kunnioitusta.
    T. Terppuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terppuli, itku olisi tullut jos en olisi pakottanut itseäni olemaan itkemättä.

      Poista
  17. Voi Puolis, todella paskamaisesti hoidettu mieheltä. Jotenkin sen perusteella mitä olet hänestä kirjoittanut, tuntuu uskomattomalta. No oli hänen syyt mitkä sitten tahansa olikaan niin ei se oikeuta tuollailla erosta ilmoittamaan.

    Kovasti paljon voimia. Kyllä sä tästäkin selviät. Mutta voi niin toivoisin että sun ei olisi tarvinnut tästä selvitä.

    E.

    VastaaPoista
  18. Kuullosti niin tutulta, itse koin suunnilleen samantyyppisen eron. Se kipu - fyysinen ja henkinen - on jotain niin paskaa. Ja siitä toipuminen vei aikaa....

    Tärkeää on että osaa ajatella VIELÄKIN niin, että jotain hyvää on tulossa ja kaikki menee niinkuin pitää. Mielestäni kenekäään ei pidä myydä parisuhdetta kenellekkään vaan sen toisen pitää haluta olla kanssasi.

    Se mies tulee vielä, MUISTA se.

    Valoa ja uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Mä uskon ja tiedän että se mies vielä tulee, koska mä olen ihana, kaunis, hauska, viihdyttävä ja helvetin hyvä tyyppi! :)

      Poista
  19. Ei ole totta. Olen pari viikkoa lukematta blogeja ja tällainen märkä rätti sitten ilmestyy. Siis märkä rätti sulle. Voi ressukka. Käsittämätöntä tuo paniikki ja sen seuraukset, mikä miehiä oikein vaivaa?? Ne ajattelee liikaa? Mut sehän on meidän naisten ongelma..
    Näin monta päivää tapahtuneen jälkeen; lämmin ja piitkä halaus.

    VastaaPoista