Lukijat

sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Tahdon

Tovi taas  näköjään vierähtänyt viime kirjoituksesta. Oli kohtalaisen raskas kevät uuden työpaikan ja opinnäytetyön suhteen, mutta oppari tuli valmiiksi kahden stipendin kera, valmistuin ja uudessa työpaikassakin olen pysynyt ja aion pysyäkin, vaikka työpaikkakiusaaminen onkin kunnallisella puolella näköjään hiljaisesti hyväksytty ja arkipäivää. Kovin omituista! 

Syy miksi nyt aloin kirjoittelemaan on se, että halusin tiedottaa teille kanssani tätä matkaa kulkevat, että suhteesta Yksisarvismiehen kanssa on tehty nyt virallinen, eli olen mennyt naimisiin! Suhdetta tähän ihmeelliseen hyvään mieheen on takana nyt reilu viisi vuotta ja aina vaan se tuntuu hyvältä.  Olen täysin hyväksytty sellaisena kuin olen, ja saan osoittaa rakkauttani ihan niin paljon kuin mieli tekee ja saan rakkauden tekoja myös takaisin. Löysin ihmisen, joka tasapainottaa ja rauhoittaa mua, mutta hyväksyy ja innostuu myös mun hulluista ideoista. 

Koska mitä vaan voi tapahtua milloin vaan, niin naimisiinmeno tuntui järkevältä ihan vaan juridisen puolenkin takia. Asiat on helpompia kun ollaan virallisia puolisoita, etenkin kun omistetaan yhteistä omaisuutta sun muuta. Yhdessä ei vielä vakituisesti asuta, sen aika on sitten kun se aika on. 

Tuntuu hyvältä kun mua kutsutaan vaimoksi <3

lauantai 4. helmikuuta 2023

Isä

Elämä on rauhoittunut työnpaikan vaihdon myötä. Kolme viikkoa uutta työtä takana ja ai että mä nautin! Työ on semmoista josta tykkään ja ohjelmilla josta tykkään. Työaika pysyy aisoissa eli aikaa jää muullekin kuin työlle. Ihanaa! Positiivista palautettakin on tullut jo. 

Huomaan, että nyt kun aikaa jää, niin on tosiaan aikaa ajatella viime vuoden tapahtumia. Isä on kuollut. Kuollut. Elämä loppunut alle seitsemänkymppisenä. Tiedostin kyllä syksyllä, että en pystynyt reagoimaan niin kuin olisi ollut normaalia vaan suoritin työelämääni ja isän kuolemaa. Pikkuhiljaa nyt ehdin suremaan ja muistelemaan isää. Työpsykologi syksyllä mainitsikin että kannattaa varautua siihen että kyllä ne tunteet sieltä tulee. Sanoin tiedostavani. On se vaan perseestä, että ihminen vedetään/vetää itsensä niin tiukille, että ei EHDI käsittelemään läheisen kuolemaa. Suututtaa se, miten alallani osassa työpaikoista on niin vääristynyt käsitys työnteon normaaliudesta. Normaalia ei ole 15 tuntiset päivät. Jouduin pyytelemään anteeksi sitä, että jouduin olemaan työn kannalta kriittisenä päivänä poissa töistä isän krematorioon saattamisen takia. Mitä helvettiä? Jälkikäteen ajateltuna ja hieman jo etäisyyttä saaneena totean tuon aivan täysin absurdiksi. Onneksi pääsin pois. 

Isä halusi elää viimeiset ajat erakkona. Ei ollut lapsilla asiaa kylään, puhelimeenkaan ei yleensä vastattu, kuin vasta sitten kun uhattiin isännöitsijällä ja poliisilla. Erinäisistä asioista vedettiin sisarusten kanssa johtopäätökset, että isä oli muistisairas. Kuolinsyy oli kuitenkin sepelvaltimotauti. THL:n kuolinsyyraportti tuli mulle vanhimpana lapsena. En olisi halunnut kaikkea lukea mädäntymisen asteesta yms. Meni uniin. Uniin meni myös poliisin posti tutkinnan lopettamisesta. Mietin että kyllä postinjakaja varmaan ihmettelee kun poliisilta tulee alvariinsa postia. 

Tiedän, että isä eli ja kuoli niin kuin halusi. Ei olisi halunnutkaan avun piiriin, sitä kyllä tarjottiin muutama päivä ennen kuolemaa kun oli pyörtyillyt lähikaupungin Prismalla. Ilmeni poliisin raporteista. Halusi vain kotiin, joten apu jäi saamatta. Taloyhtiön ihmiset sitten hälyttivät poliisit. Pieni taloyhtiö, joten asukkaista pidetään huoli ja jos ei näy eikä kuulu niin huolestutaan. Hyvä niin. Taloyhtiön johdon inhimillisyys ja apu on yllättänyt positiivisesti. 

Isä auttoi aina kun oli tarve. Tunteista ei puhuttu, mutta teoilla näytettiin. Omalla tavallaan hyvä isä mulla oli. <3

Lepää rauhassa. 

perjantai 2. joulukuuta 2022

Raskas syksy

Onpahan ollut vuosi. Ehkä raskain ikinä. Ei ehkä, vaan ON ollut raskain ikinä. Työpaikan vaihtaminen keväällä osoittautui virhearvioksi ja olenkin irtisanoutunut nyt ja valinnut tällä kertaa paikan harkiten ja itse. Edellinen kun oli head hunttauksen tulos. Uusi työ alkaa alkuvuodesta. 

Loppukesästä sain puhelun poliisilta. Tieto poliisin tavoittelusta tuli välikäden kautta viestillä. Siinä meni arviolta kymmenisen sekuntia kun olin päässäni käynyt läpi mahdollisuudet siihen, että olisin tietämättäni syyllistynyt rikokseen, ennen kuin tajusin minkä takia poliisi tavoittelee ihmisiä. Kuolema. Iski semmoinen hätä, mitä en ollut koskaan vielä kokenut. Tätä kirjoittaessakin joudun siihen samaan tunnelmaan ja kyyneleet pyrkii silmiin. Aloin tavoittelemaan lapsiani. Toisen sain heti kiinni. Toista en. Yritin jokaisen mahdollisen sosiaalisen median kautta, puhelimitse ja viestise. Ei vastausta. Poliisejakaan en saanut kiinni, jotta olisin voinut ohjeistaa ne olinpaikkaani. En ollut koskaan aiemmin soittanut hätänumeroon, mietin pitkään että onko mulla nyt niin suuri hätä, että on oikeutettua soittaa hätänumeroon. Päätin että oli. Ja olihan mulla. En ole koskaan kokenut vastaavaa avuttomuutta. Sieltä en mitään tietoa saanut, mutta yhteystiedot välitettiin mua tavoitelleelle partiolle, joka hetken päästä soitti ja kertoi tulevansa juttelemaan. Matkaa tänne mistä tahansa on puolisen tuntia, joten odotettava oli. Puoli tuntia on uskomattoman pitkä aika. Hätäpäissäni siivosin minkä esikoiselle soittelun lomasta pystyin. Paikallani en voinut olla. Ei se lapsi vastannut. Siskon kanssa pohdittiin mahdollisuutta, että asia saattoi myös koskea meidän isää. Oli absurdia toivoa siinä kohtaa että kyse olisi isästä. Aivan hirveä tilanne. 

Puolen tunnin päästä poliisiauto kaartoi kohti taloa. Syke oli aikamoinen. Pyysivät istumaan. Kertoivat että isä oli löytynyt asunnostaan kuolleena. Samassa esikoinen soitti. Sitä helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla.  Lysähdin käsieni ja nenäliinan varaan helpotuksesta. Tilanne oli hirveä, tuntuu hirveältä olla helpottunut siitä että se oli isä, joka oli kuollut. Jokainen, jolla on lapsia ymmärtää helpotuksen. Suru isästä tuli myöhemmin. Tulee varmaan ajan kanssa vielä enemmän. 

Syksy on mennyt kuolemaan ja hautajaisiin liittyvissä asioissa. Kalmasiivousta järjestetty, asuntoa tyhjennetty ja muisteltu. Isä saatiin haudattua lokakuun lopulla. Ajattelin että vihdoin helpottaa. Mutta ei, ehei. 

Isän hautajaisia seuranneella viikolla sain puhelun. Äiti oli teholla tajuttomana yllättävän sairastumisen seurauksena. Teholla tajuttomana vietti reilut kaksi viikkoa, useamman kerran leikattiin. Mitään sairautta ei ollut taustalla, että tämmöistä olisi ollut odotettavissa vaan ihan tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä olikin sitten liikaa mun päälle, enkä reagoinut enää ollenkaan normaalisti. Tajusin että nyt pitää ottaa breikki työelämästä ja hengitellä, koska myös työni oli tosi vaativa, enkä kevään ja kesän raskauden takia ollut saanut sitä ollenkaan niin hyvin haltuun, mitä olisi pitänyt. Sairausloma tuli tarpeeseen. Tajusin, että pois on päästävä työpaikasta ja uuden työn etsintä alkoi. Laitoin kaksi hakemusta, ensimmäinen tärppäsi. Osaamiseni on selkeästi haluttua, vaikka huijarisyndrooma vaivaakin välillä. 

Äiti on herännyt ja kuntoutunee, vaikka kuntoutuminen kestääkin kuukausia. 

Semmoinen syksy. 

Syksy ja talvi on tullut torpalle. Täällähän ollaan vain ulkohuussin varassa, mutta vielä se ei tunnu pahalta. Huvittuneena seuraan median kirjoittelua kakkaämpäreistä ja lämmittelen pönttöuunejani ja elän niin  hidasta elämää kun pystyn. Parisuhde voi hyvin ja kukoistaa näiden kaikkien kriisienkin keskellä. 

Olkoon ensi vuosi mulle lempeämpi. 



keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Uudenlainen arki

Puolisentoista kuukautta uutta elämää kartanon rouvana takana. Mä niin rakastan tätä hidasta elämää. Aamulla neljä kalikkaa saunan pataan, niin lounasaikaan vesi on valmista peseytymiseen. Kesäaikaan saattaa seuraavanakin päivänä saada vielä  lämmintä vettä. Ihan luksusta! Kontrastina hitaaseen elämään teams-palaverit etätyökonttorissani ja kerran kuukaudessa 15 tuntiset työpäivät normaalityöpäivien lisäksi. 

Mökki on tyhjennetty ja asunto on melkein jo tyhjennetty. Kaupaksi asunto ei ole mennyt, eli vuokralle oli pistettävä. Tuttavapiiristä löytyi vuokralainen ihan sattumalta ja ihan liian nopeasti mun makuun, kun en ollut edes vuokrallepanopäätöstä edes ehtinyt tehdä, mutta vuokralaiseen oli tartuttava kun se ilmestyi.  Toivottavasti kaikki menee hyvin. "Joudutaan" muuttamaan virallisesti yhteen miehen kanssa, koska tänne kartanolle ei voi tällä hetkellä pysyvää osoitetta saada, joten siirrän kirjat miehen luokse. Yhteenmuutto, iso askel! 

Kesää on onneksi vielä jäljellä ja ulkohuussi on ihan ok. Nautin suuresti tästä yksinkertaisesta elämästä. Syksyn ja talven tullen saattaa tilanne muuttua, mutta sehän ei ole tämän hetken asia ollenkaan! 

Tämän viikon jälkeen pystyy ehkä jo rauhottumaan kun asunto on tyhjennetty. Kyllä on ollut rankka kesä. 

Yhteinen kartano on aiheuttanut uudenlaisia tilanteita parisuhderintamalla. Mulla ei ole  varsinaisesti enää ns. omaa tilaa ja se on aiheuttanut pientä sisäistä kriisiä, mutta siitä varmaan selvitään. 

Tämä uudenlainen arki on kyllä todella hyvää! 

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Olen kotona

Kuuntelen seinäkellon vaimeaa tikitystä ja katselen ruutuikkunoista varjojen pitenemistä pelloilla. Hiljainen hiekkatie rajaa pellot metsästä. Näkymä on kaunis. Olen uudessa kodissani, kodissa jossa on vielä muiden tavaroita eikä juuri lainkaan vielä omia. Yritän totutella. Mökki meni kaupaksi ensimmäisellä viikolla ja sen tyhjennys tapahtuu viikon päästä. Kerrostalokodillani ei ole ollut kysyntää, mutta siitä huolimatta onnistuin ostamaan puolet tästä ihanuudesta. Puolet narisevista lautalattioista, hirsisistä seinistä, vanhoista upeista omenapuista, marjapensaista, raparpereista ja ulkohuussista. Ehkä syksyn tullen löytyy jo sisältäkin jonkin sorttinen vessa. 

Näiden kiinteistökauppojen teko oli kilpajuoksua kuoleman kanssa, niin nopeasti kaikki eteni. Viimeiseen asti jännitettiin, että ehditäänkö tehdä kaupat vai ei. Matkalla kaupantekotilaisuuteen anopin puhelin soi, sydän hyppäsi kurkkuun ja ajattelin että nytkö se tapahtui. No, ei tapahtunut. Tuntui absurdilta järjestellä kauppoja, valtakirjoja, kaupanvahvistajia yms. kun ei voitu olla varmoja että ehditäänkö. Kiire, stressi, ahdistus ja suru vuorotteli. Kauppojen toteutuminen oli myös myyjäpuolen toive. Yksi asia vähemmän setvittävää poismenon jälkeen. Kaupat tuli tehtyä ja appi nukkui pois seuraavana päivänä, vain vajaan kolmen kuukauden sairastamisen jälkeen. Anoppi ja appi ottivat mut sukuun vastaan niin uskomattoman lämpimästi. Kerrassaan ihania ihmisiä ovat. Tai anoppi on edelleen ja appi oli. Ei ihme, että miehestä tuli niin hyvä. 

Nyt meillä on käsissämme hyvin huollettu satavuotias talokaunotar, jonka tarinalle ja rakennusperinnölle yritämme antaa oman osuutemme. 

Olen nyt kotona. 




lauantai 9. huhtikuuta 2022

Muutoksia melkein joka saralla

Oon kirjoittanut viimeksi tänne marraskuun lopulla ennen kuin tulokset siitä asiantuntijatentistä tulivat. Pääsin siitä läpi, rimaa hipoen. Riman hipominen ja meidän työpaikan porukasta läpäisijöistä huonoimmille pisteille jääminen ei tuntunut hyvältä, mutta läpi pääsin. Kaikki eivät päässeet meidänkään porukasta läpi, joten kyllähän mun on oltava tyytyväinen. Siitä tentistä kun ei arvosanoja jaeltu, vaan se oli läpi tai ei. Tentin läpäisyn myötä tulleet kirjaimet kun tuli päivitettyä Linkediniin, niin niiden merkitys tuli selväksi.  Suorahakukonsulttien yhteydenotot räjähtivät. Olin haluttua tavaraa, vaikken koekaan olevani mikään asiantuntija (huijarisyndrooma). Eräs konsultti tekikin sitten semmoisen tarjouksen semmoiseen rakoon, että suostuin sopimaan verkkotapaamisen ja kuuntelemaan mitä sillä on asiaa. Yksi asia johti toiseen ja olen vaihtanut työpaikkaa ja myös titteliä ns. astetta paremmalle tasolle. Työpaikan vaihto ei ollut helppo päätös, mutta osaltaan strateginen. Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Nykyinen esinaiseni on piinkova kylmä business-nainen kun aiempi esimieheni oli pehmeä palvelija, jolle uskalsi sanoa mitä vain. Kontrasti on iso. 

Muutakin on tapahtunut. Miehen lähisukuun iski nopeasti etenevä syöpä, joka aiheutti  heille nopean tarpeen järjestellä omistuksia. Mieheltä kysyttiin, että onko kiinnostunut ostamaan kesäpaikkana toimineen kiinteistön. Ja mieshän oli kiinnostunut, kuten minäkin. Tämä päätös aiheutti sen, että meidän pitää myydä mökki ja mun pitää myös myydä asuntoni. Asunto ei harmita yhtään, mutta mökki harmittaa, koska olen siellä viihtynyt aivan todella hyvin.  Kesäpaikasta on tarkoitus tehdä meille tulevaisuuden koti, eli tulevaisuudensuunnitelmat tuntuu kyllä hyviltä.  Rantaa siinä tosin ei ole, mutta muuta hienoa kyllä. Ja rauhaa! 

Kämppä on pistetty tosiaan myyntiin ja mökki lähtee myyntiin ensi viikolla. Mitään hajua mulla ei ole siitä, että mihin tulen muuttamaan ja milloin, mutta kaikki selviää ajallaan. Muutanko yksin taloon, johon ei tule lämmintä vettä ja joka lämpenee viiden pönttöuunin voimalla? Vai muutanko vuokra-asuntoon ja jään ihmettelemään, että kauanko kestän vuokra-asumista? Viimeksi kestin n. 5 kuukautta. 

Mua houkuttaisi hypätä syvään päähän ja muuttaa sinne mökille. Se sijaitsee puolen tunnin matkan päässä, eli hankaloittaisi kyllä parisuhdehommia. Ehkä kuitenkin otan halvimman mahdollisen vuokrakämpän parisuhteen takia, vaikka henkisesti muuttaisinkin sinne mökille, tai no, kartanoon. Viisi pönttöuunia alakerrassa kertonee vähän talon koosta. Neliöitä mulla ei edes ole vielä tiedossa kun kaikki tapahtuu niin kovin nopeasti!

Elämme toisaalta jännittäviä ja toisaalta todella surullisia aikoja. 

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Syysraportti


Aloitin viikko sitten kirjoittamaan postausta, mutta viinihanan lirahdettua jäi sitten kirjoittelut vaiheeseen. Jatkanpa tästä, vaikka tuosta alla olevasta tekstistä onkin jo viikko

Viikko sitten:

Mä pidän niin täysillä vapaapäivää! Varmaan ensimmäistä neljään kuukauteen. Tiedän, että se tulee kostautumaan heti alkuviikosta, mutta murehdin sitä sitten myöhemmin. Olen ollut paljon mökillä, nytkin jo putkeen yli viikon, koska en vain ole ehtinyt ajaa kotiin. Työelämä imee tällä hetkellä musta mehuja enemmän kuin mitä mulla olisi sille antaa ja sen päälle vielä opiskelut. Opinnot on olleet tänä syksynä todella työläitä. Ryhmätöitä ryhmätöiden perään. Laskin että yksittäisiä ryhmätöitä on ollut syksyn aikana pitkälti päälle 20.  Ihan järjetöntä. Alkusyksystähän mulla oli se remppa ja työhön liittyvään asiantuntijatenttiin opiskelu. Tentin tulosta odotellaan edelleen, vaikkakaan en usko että läpi pääsen. Kaikki tämä kumuloitunut stressi ilmenee lähes päivittäisenä itkeskelynä työhaasteitten edessä. Mä tiedostan että tilanne ei ole ok, mutta ajattelen sen olevan väliaikaista. Niin se todennäköisesti onkin ja tilanteeseen ehkä tulee kohta helpotusta. Ja kyllä, olen esimiehelleni ilmaissut, että en oikein meinaa jaksaa, mutta koska en juuri siinä hetkessä romahtele, niin esimies ei näe tilannetta samoin kuin mä enkä osaa selkeämmin asiaa tuoda esiin kuin mitä olen jo tuonut. Uskon vakaasti, että kun opiskeluhommat helpottavat niin työssäjaksaminenkin paranee. 

Mutta tänään on ollut vapaapäivä kaikesta! Yksisarvismies tuli mökille eilen ja lähti tänään. Yksisarvismiehen jälkikasvu on jo sen ikäinen, että yhden yön poissaolo onnistuu. Ohjelmistoon kuului läheisyyttä, paljuilua ja lepoa. Just sitä mitä mä tarvitsin. Ja Yksisarvismies myös. Työ ja opiskelut on selkeesti vaikuttaneet  parisuhteeseen, mutta ymmärretään sen olevan väliaikaista. 

Nyt: 

Mökillä taas. Käväisin pari päivää kaupungissa, ihan kivahan se oli kunnes yläkerran remppajampat ja taloyhtiön julkisivupiikkaus alkoi. Ihanaa kun on pakopaikka! Nykyään herään kerrostalossa jo viideltä kun ensimmäiset työhönlähtijät alkavat ajelemaan hissillä. Viimeksi kaupungissa ollessani laitoin kellon soimaan kolmelta, jotta ehdin laittamaan korvatulpat korviin ajoissa ennen hissirallia. Jos laitan ne vasta viideltä niin en enää saa nukuttua. Jos laitan ne nukkumaanmennessä niin herään korvakäytävän kipuun kesken unien. Ei ole musta kyllä hissitalossa asumaan. Tulenkin sitten tänne mökille nukkumaan ja alentelemaan verenpaineita. 

Täällä mökillä olen nukkunut paljon. Eilen vetäisin melatoniinin naamaan ennen ysiä (koska en olisi luontaisesti nukahtanut noin aikaisin), koska halusin vain nukkua. Nukuinkin kuuteen ja se oli ihanaa. Ihan parasta heräillä superlämpimän peiton alta viileään mökkiin ja vetää vain peittoa korville niin, että vain nenänpää pilkistää vällyjen välistä. Ai että! Ja se, että pystyy nukkumaan koko yön heräilemättä lonkkien särkyyn on aivan mahtavaa! Leikkaamaton koipi kyllä oireilee välillä, mutta ei vielä onneksi vaikuta nukkumiseen. 

Huomasin tuossa taannoin, että opiskelut alkavat ilmeisesti olemaan loppusuoralla ja pitäisi ensi vuoden aikana vetäistä enää viisi kurssia ja opinnäytetyö. Ei paha! Aiheenkin olen jo omasta mielestäni keksinyt, eli kirjoittamatta vaille valmista. On tää opiskelu vaativan työn ohessa ollut kyllä aika paljon raskaampi setti, kuin mitä silloin vastarakastuneen kaikkivoipaisena vaaleanpunaisissa superenergiahöyryissäni ajattelin. On se rakastumisenergia vaan ihmeellinen asia! Sitä kun saisi purkitettua niin tienaisi hyvät rahat. 

Nyt ollaan oltu reilu kolme vuotta yhdessä. Vastarakastumisenergiat on haihtuneet ja tilalle on tullut normaali hyvä arki. Meidän näköinen kolmen asuinpaikan arki. Mä etsin meille tulevaisuuden järvenrantataloja ja teen kaikenlaisia suunnitelmia naimisiinmenosta, yhteenmuutosta, häämatkasta sun muista ja mies hymähtelee mun suunnitteluille hyväksyvän huvittuneesti. Arkeen kuuluu myös mun ärhentely kerrostaloelämästä, mutta kerrostaloelämä sallii meille myös yhteiset lounaskävelyt ja harvenevista syksyisistä auringonsäteistä nauttimisen. Havahduttava hetki oli jokin aika sitten kun pysähdyttiin hetkeksi lähirantaan nauttimaan syysauringosta. Minä miehen kainalossa pää nojaten rintaan, silmät kiinni kasvot suunnattuna kohti aurinkoa imien auringonsäteitä, kädet toistemme vyötäröllä. Mies painoi huulet mun otsalle ja jäi siihen nauttimaan hetkestä. Siinä kohtaa ajattelin että on kaupungissakin hyvät puolensa ja melkein herkistyin. 

Ehdin tällä viikolla muuallekin kuin ruokakauppaan ja hämmennyin joululauluista. Tajuan kalenteriin katsomalla että joulu on jo ovella, mutta ei se ole vielä oikeasti tajuntaan asti mennyt. Yllättää varmasti, koska opiskeluja on vielä täysillä pari viikkoa. 

Tässäpä syksyn tiivistetyt kuulumiset. Töitä ja koulua, itkua ja hammastenkiristelyä, rakkautta, paljua ja viiniä.