Lukijat

tiistai 27. helmikuuta 2018

Täysiä tulta päin

Mä niin nolasin itseni. Oli kaunis perjantaipäivä kun keskussairaala kutsui mua taas ihotautikontrollin muodossa. Ajelin sinne sitä samaista tietä, josta on ennenkin ollut puhetta. Sitä tietä jota ajelin myös Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti luokse. Ja ne muistot, voi luoja ne muistot taas iski kuin tuhat volttia. Tällä kertaa ne iski niin voimalla, että en päässyt niistä eroon.

Kirjoitin Sille Miehelle. Kahden vuoden ja kahden kuukauden jälkeen. Ihan vain kuulumisia kyselin, mutta myönnän, että taustalla oli muitakin ajatuksia kuin pelkät kuulumiset. Häpeän noita ajatuksia nyt. Kehitin päähäni prinsessaharhan ja elin sitä harhaa neljä päivää kunnes sain vastauksen. Mun n. 40 riviä vastaan sain kolme riviä. Halusin varmistaa tilanteen ja laitoin parikymmentä riviä lisää, tyyliin "all in", kerroin miten valitettavan paljon olin häntä ajatellut. Sain kaksi riviä takaisin. On mennyt eteenpäin. Prinsessaharha haihtui. Hyvä niin. Oikeastaan vähän suututtaakin, mikä on todella hyvä. Ehkä vihdoin pääsen eteenpäin. On se nyt jumalauta aikakin.

Tiesin viestin laittaessani, että lopputulos, oli se sitten mikä vain, olisi eteenpäin menoa. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen. Pitää kuitenkin muistaa, että Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti oli myös Se Mies joka lakaisi mun jalanjäljet lumesta, jottei lapset näe. Se Mies Joka Ei Ollut Rehellinen Itselleen Tai Mulle.  Niin. Miksi mä halusin sen jättää huomiotta? En tiedä, ehkä koska prinsessaharhat.  Ehkä psykiatri osaisi sanoa.

Elän varmaan jotain neljänkympin kriisiä, talojutut, vanhojen haikailun, nykyhetkeen tyytymättömyyden jne jne.

Pitää kuitenkin muistaa, että mulla on asiat ihan hyvin. KK tykkää musta tällaisena kuin olen (vaikkei tiedäkään kaikkea mitä mun päässä liikkuu, eikä luojan kiitos lue blogia) ja mä tykkään kyllä kaikista vaikeuksista huolimatta siitä. KK:n kanssa on hyvä olla vaikka maailmanluokan ilotulitus vähän puuttuukin. Näin on silti hyvä.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Game over

Se on ohi nyt. Tähtien asento muuttui ja kaikki alkoi menemään päin persettä. Tilannehan meni sen uuden talon kanssa niin että kun oltiin pääsemässä siihen vaiheeseen, että olisi päästy varaamaan kaupantekoaikaa myös tulevalle talolle niin myyjä alkoikin venkuloimaan.  Mun talon ostajien kanssa oli jo asiat siinä vaiheessa että kauppakirja oli jo tehty, aika kauppojen tekoon varattu, tarvittavat dokumentit hankittu yms. yms. Rahaa hienosti siis jo kulutettu.

Myyjä muisti mainita että tilasta muuten sit lohkaistaan 2000 m2 siihen naapuritilaan. Mä siihen että ei kyllä käy. Satuin tietämään, että jos pinta-ala laskee alle tietyn neliömäärän niin koko tila verotetaan eri tavalla kuin jos pinta-ala olisi isompi. Tuo 2000 m2 pienennys olisi näin tehnyt ja nostanut kiinteistöveroa monta sataa vuodessa. Toinen vaihtoehto olisi  myyjän mielestä se, että sitten nostetaan hintaa 2000 euroa. Mä olisin jopa voinut myöntyä tonnin nostoon ihan vaan että olis saanut ne kaupat aikaiseksi, mutta ei, äijä ei tinkinyt YHTÄÄN. Eikä tässä vielä kaikki. Äijä muisti mainita vasta tässä vaiheessa, että laajennusosan lopputarkastusta ei ole kiinteistöveron nousemisen pelon takia tehty. Kysyi että haluaako että jätetään tekemättä vai että se tehdään. Voi hemmetiperkele! Aika oleellinen juttu jätetty kertomatta! Kaikki nämä yhdessä teki sen, että päätin luopua unelmastani. Luovuin siitä käytännössä siinä vaiheessa kun ilmoitin myyjälle että mun tonnin tarjoukseni on voimassa tämän päivän loppuun asti. Tiesin ettei se äijä siihen suostu, joten game over. Ties mitä kaikkea uutta paskaa olisi vielä tullut esiin ennen kuin nimet olis ollut paperissa tai jopa kauppojen teon jälkeen. Parempi kai näin.

Oli tosi vaikeeta kertoa mun talon ostajille että homma menikin vituiksi ja eivät saakaan tätä taloa. Tuntui uskomattoman pahalta tuottaa pettymys. Hetken ajattelin jopa että jos myisinkin ja toivoisin parasta että joku kiva paikka vielä löytyisi, mutta niin kuin jo todettu, vituiksi menee jos hoppuilee.

Eli unohdan talohössötyksen, maksan oppirahani eli kuntotarkastuksen itse ja koitan unohtaa koko paskan. Kalliit oppirahat.

Oon niin pettynyt että itkettää. Ehkä unelmia ei kannatakaan jahdata.


tiistai 20. helmikuuta 2018

"Mitä hyvää siinä talossa sit oikein on?" kysyy moni, jolle olen kertonut puutteista ja vioista, joita tulevassa kohteessa on. Huomaan että olen ilmeisesti erilainen kun muut kun mä en tarvitse valmista pakettia, joka on just mun maun mukaan toteutettu. Esim. kylppäri olisi suoranainen ihme jos olisi tasan mun maun mukainen. Onkin aika jees että kylppäri on siinä kunnossa että se menee uusiksi.

Vääntöä vielä aiheuttaa hinta, huomenna kiinteistövälittäjä on menossa katselmukselle ja antaa oman arvionsa hinnasta. Jos se ei ole alempi kuin mistä on keskusteltu niin sillä mennään ja laitan pikkujutut kuntoon itse.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Painetta painetta

Olenhan mä viime aikoina todennut että mun paineensietokyky ei ole mikään kovin hyvä, mutta nyt kun olen tässä ostajan, myyjän, kuntotarkastusten, remonttimiesten ja pankkien ristitulessa niin tuntuu että ei perkele mä en taida pystyä tähän kaikkeen yksin. Siis juuri tähän tämän hetkiseen epävarmuustilanteeseen, jossa kaikki vaatii, puristaa, hoputtaa, hidastelee ja panttaa tietoa.

Uuden kohteen kuntotarkastus oli eilen. Kun olin ottanut sijainnin asettamat vaaleanpunaiset  lasit silmiltäni niin totesin (ja myös tarkastusraportti totesi), että talossa on aika hemmetisti semmoisia puutteita, joiden kanssa ei voi elää kovin kauaa, eli olisivat mun mielestä selkeästi hintaa alentavia tekijöitä. Kylppäriremontin hinta-arvio yllätti myös. Kohtasin hymykuopparemppasähkömiehen ensimmäistä kertaa silmästä silmään sen jälkeen kun viriteltiin... Meni ihan hyvin eikä ollut kiusallista. Onhan Hymis tehnyt mulle sähkötöitä tässä välissä, mutta niin ettei ole tarvinnut kohdata.

Ostajat painavat niskassa ja ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä kaupasta (eli kuntotarkastus tulisi mun maksettavaksi kokonaan) jos asiat eivät selkene alkuviikon aikana. Pyyntihintaan mun ei ole järkevä ostaa tuota taloa, koska tekemistä on niin paljon. Nopeita ratkaisuja pitäisi tehdä, mutta sekään ei ole järkevää tämmöisissä asioissa. Tekeminen on tiedossa ja jos hinta laskisi kymppitonnin (jota yritin jo aiemmin, ei laskenut) niin hyppäisin, pistäisin kädet silmille ja toivoisi parasta. Olen esittänyt myyjälle myös muutaman muun vaihtoehdon hinnan alennuksen lisäksi, mutta myyjä ei ole palannut vielä asiaan.

Musta ei ole todellakaan tämmöisiin juttuihin, joissa pitäisi pitää vaan pää kylmänä. Kyllä osaakin ahdistaa!

Toisaalta, mulla on tämä mun kivaksi laitettu kotikoloni, jossa olen ollut ihan tyytyväinen :). Näin vain unelmissani häivähdyksen semmoisesta mitä elämä voisi myös olla.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Tähdet hyvässä asennossa

Olipa kerran Puolis, joka asusteli ihan rauhassa omassa rempatussa kotikolossaan. Kattoremontti oli valmistunut juuri samalla viikolla kun sisko pyysi lähtemään mukaan katselemaan vähän taloja. Ovat Helsingistä muuttamassa maalle. Totta kai mä lähdin heidän mukaansa talokierrokselle ja innostuin etsimään itsekin heille vaihtoehtoja.

Ystävälle satuin mainitsemaan, että ihan tuli itsellekin talokuume kun siskon puolesta rupesin etsiskelemään. Ystävä siihen "siehän voit ostaa Pirkon talon!". Muistan että Pirkon talosta on ollut vuosia sitten juttua, mutta ei ollut vielä silloin myymässä. Nyt ehkä olisikin. Pirkko vaan ei jaksa laittaa sitä myyntiin, mutta haluaisi pois sieltä metsän keskeltä kun kuntokin on jo vähän huono. Innostuin välittömästi!

Aloin leikittelemään ajatuksella ja pohtimaan että mitä jos. Välittäjä kävi arvioimassa ja masennuin arvion pienuudesta.  Samaan aikaan pyöräytin pankkikierroksen käyntiin, olisikohan mulle edes lainaa saatavilla. Välittäjän arvion saatuani pistin googlen laulamaan ja löysin heti ostetaan-ilmoituksen. Laitoin viestiä että saattaisi ehkä mahdollisesti kai olla tulossa tämmöinen ja tämmöinen talo myyntiin ja pariskunta kiinnostui heti. Hinnaksi tietysti heitin omasta mielestäni sopivamman hinnan, joka kelpasi alustavasti heille. Katsomaan tulivat heti seuraavana päivänä ja tykkäsivät. Mä jäin odottelemaan pääsyä katsomaan omaa tulevaani. Kyllä oli tuskastuttavan pitkä aika odottaa, että Ystäväni sai soviteltua tapaamisajan kohteeseen, mutta vihdoin ja viimein pääsin sinne katsomaan viime viikonloppuna. Väliajan kilpailuttelin pankkeja, katselin siskon kanssa asuntoja, löysin siskolle asunnon ja selvittelin omia mahdollisuuksiani muuttoon.

Nyt olemme vaiheessa, että tänään mulla oli kuntotarkastus, olen saanut suullisen tarjouksen joka on 16% suurempi kuin mitä välittäjän arvio oli ja itseasiassa tarjous oli vielä joitakin tonneja isompi kuin mitä alustavasti puhuttiin, eli voiskohan tässä sanoa että olen myyjänä luonnonlahjakkuus :D. Saattaa myös olla, että talo menee alihintaan... Uudesta talosta tosin en saanut tingittyä penninjeniä, joten ostopuolella mun vahvuudet sitten ei olekaan.

Uusi talo kaipaa remonttia, eli uhhuh, joutuisin aloittamaan alusta, tai no, ei onneksi ihan niin alusta kuin mistä tämän nykyisen kanssa aloitin, mutta alusta kuitenkin. Toisaalta saa tehtyä oman näköistä kun pintoja tekee. Hinta uudessa oli alempi kuin uskalsin toivoa, mutta lisälainaa saa kyllä ottaa reippaasti.

Ostajat olivat haltioissaan ja nainen kehui miten olen laittanut tämän tosi nätiksi ja just hänen makunsa mukaiseksi. Melkein tippa tuli linssiin ja häivähdys pelon sekaista katumusta käväisi mielessä. Mä rakastan tätä taloa, epävarmuus tulevasta pelottaa. Toisaalta olen ihan innoissani.

Viikonloppuna tulevassa talossa on kuntotarkastus, joten sen jälkeen päästäisi tekemään kauppoja! Koska välittäjää ei ole kummassakaan kaupassa mukana niin huhheijaa, tarvitsee opiskella hieman kiinteistökauppoja. Kuinka vaikeeta se voi muka olla...

Ja niin sattuma ja hyvä tuuri löysivät toisensa

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Unelmia

Olen viime aikoina miettinyt paljon. Niiiiiin paljon.

Olen miettinyt että vaihtaisinko jokusen vuoden päästä häämöttävän asuntovelattomuuden unelmien taloon ja uuteen velkaiseen alkuun. Ajatukset ovat olleet ristiriitaiset. Mä olen maksanut asuntovelkaa jo parikymmentä vuotta ja taas "haluaisin" sitä lisää. Jos ajattelen velattomuutta vuosikymmeniä  eteenpäin niin onko se siellä muistojen filminauhalla "elinpä velattomana nelivitosesta lähtien". Ei se ehkä ole. Mutta "elinpä unelmieni järvenrantatalossa ihanaa elämää" voisi hyvin siellä filminauhalla ollakin.

Mikäli kaikki palaset loksahtelisivat paikoilleen niin pääsisin unelmapaikkaan. Uskoisin että siihen loppuelämän kotiin.

Mutta mua pelottaa! Hyppy tuntemattomaan pelottaa. Etsin taloni ostajaehdokkaille kesäkuvia ja selailin samalla matkaani tässä talossa ja muistot tulvivat mieleen. Tästä kaikestako luopuisin? Olen kasvanut tämän talon kanssa, eronnut, rakastanut, eronnut, rakastanut, remontoinut, itkenyt ja iloinnut. Tästä on tullut niin hyvä, mä rakastan tätä taloa!

Saisin tilalle metsän eläimiä, järvenrantaa, rauhaa ja hiljaisuutta, yhden uuden toteutuneen unelman :).

Uskallanko mä, se jää nähtäväksi. Jännittää!

Lääkärikäynti muistettu!

Muistin käydä tiistaina lääkärissä. Ensiksi ojensin oirelistani. Lääkäri heitti vastapallona masennusepäilyn. Siihen vastasin masennustestipaperilla ja ajattelin että voihan vee, noin helposti ihminen pistetään masentumaan jos ei itse tajua pistää vastaan. Hyväksyi onneksi etten ole masentunut.

Kiistelimme ferritiinin viitearvoista (toinen lääkärini, se parempi Helsingissä) oli antanut mulle tavoitetasoksi arvon 100, tämän työterveyslääkärin mielestä viitearvon alapää 14 on ihan riittävä. Lopetin vastaan väittämisen kun tajusin sen olevan turhaa. Päätin yrittää jatkaa raudan syöntiä ja odotella labravastauksia. Peruslabrat, kilppari ja ferritiini otettiin.

Lopputulema oli se, että mulla on uni rikki ja vaikka ei tiedetä mistä se johtuu niin hyväksytään se ja  yritetään se korjata ja katsotaan korjautuuko muita asioita samalla. Sain nukahtamiseen siis kemiallista apua.

Kaikki labrat olivat kunnossa (lääkärin mielestä). Itse olen huolestunut ferritiinin alenemisesta itsestään. Syksystä huono arvo oli alentunut 10 yksikköä vaikka olen mielestäni syönyt ihan ok ja pari viikkoa rautaakin taas syönyt. Pitäisi tutkituttaa että mistä johtuu ensinnäkin alhainen arvo ja se, ettei rauta imeydy ja lisäksi se, että raudan syönnin kun lopettaa niin arvo laskee. Kuukautisiakaan mulla ei ole, eli rautaa ei poistu sitäkään kautta. Tätä selvitystä varten pitäisi varmaan mennä taas Helsinkiin. Ennen sitä saatan ostaa apteekista keliakiatestin ja tehdä sen. Keliakiakin kun aiheuttaa myös anemiaa ja sitäkin on joskus epäilty. Testiä vaan ei saatu tehtyä ja kieltäydyin uusintatestistä silloin vuosia sitten (paloi käämit).

Olen nyt nelisen yötä nukkunut lääkkeen avustamana ja jo on olo erilainen! Tunnen että olen nukkunut syvästi ja herään semipirteänä. Eilen jopa toinen lapsista huomasi että oon oudon pirteä! Toivon että homma korjaantuisi muutaman viikon lääkekokeilulla eikä jatkuisi kun ne lopetan. Toivon että kehä katkeaa näin helposti. Tämä uni on niin erilaista kuin aiemmin. Aiemmin saatoin havahtua hereille kymmeniä kertoja yössä, tyyliin joka kerran kun käänsin kylkeä ja aamuyöstä heräsin odottelemaan kellon soimista ja sitten kun se vihdoin soi niin oli tunne että en ollut nukkunut juuri lainkaan.

Jospa tää tästä :)