Lukijat

lauantai 28. heinäkuuta 2018

"Yllätyssynttärit" alkaa reilun tunnin päästä. Tuntuu oudolta kun en tiedä yksityiskohtia, joten en voi olla varma, että onko kaikki mahdollinen ajateltu. Todennäköisesti on ja miksi jokaista skenaariota varten pitäisikään varautua? On vaikea näköjään antaa langat jonkun muun käsiin kun ne yleensä on mun käsissä. Jos pelkästään mä olen kyseessä, en todellakaan ajattele kaikkea mahdollista, mutta jos joku muu on kyseessä niin ajattelen. Esim. tulevan viikon treffit aiheuttaa pohdintaa mm. mikä on täydellinen treffipiknik-kattaus yms... Paikka on katsottuna niin että löytyy vettä, varjoa ja rauhaa.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Mielen voima

Katselen Netflixistä The Paradise-sarjaa ja pohdin rakkautta. Yksipuolista rakkautta ja sitä miten petollinen oma mieli on. Mieli kääntää asioita semmoisiksi kuin se haluaa. Näkee epätoivoisissa tilanteissa toivoa, kääntää mukavan viestittelyn tai tapaamisen lupaukseksi jostain enemmästä. "Mutta jos tämä onkin erilainen, tuntuu niin erilaiselta, ihmisethän ovat erilaisia" sanoo mieli. Mistä sitä oikeasti voi tietää mikä on totta ja mikä mielikuvituksen tuotetta?

Ei kai tuommoisessa tilanteessa auta kuin heittäytyä ja toivoa parasta. Jokainen kohtaaminen opettaa jotain ja kaikella on tarkoituksensa. Pelkääminen ja arastelu ei vie minnekään. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu.

Tässä tilanteessa tarvitaan ehkä Valon Soturin Käsikirjaa!

En voi puolustella tätä sekopäistä tekstiä edes kuumuudella, koska ilmalämpöpumppu painaa pitkää päivää...

Miltä lentopelko tuntuu

Istun lähtöportilla ja koneen lähtöön on vielä tunti. Mahassa tuntuu "säpinää" jo kuin vuoristoradassa olisi. Reidetkin kihelmöivät. Välillä vihlaisee vatsanpohjasta. Joudun pitämään itseni väkisin rauhallisena. Tää naputtelu auttaa. Päätin että otan nappini vasta koneessa, tai aikaisintaan kun boarding on kuulutettu. Liikettä portilla ja maha heittää ylimääräisen kierroksen ja pala nousee kurkkuun. Loppu postaus on kirjoitettu kotimaan kamaralla jälkikäteen.

Kuuluttivatkin boardingin ennen kuin oli edes aika, tulipas yllätyksenä! Ei ollut aikaa ottaa nappia, joten koneeseen mars ja siellä sitten lääkitys. Ihana raukeus valtasi hetken päästä. Laitoin äänikirjan korviin ja silmät kiinni. Vaikka lääke rentoutti niin nukahtamaan sen kanssa ei kyllä pystynyt.

Lennon aikana tunsin kyllä välillä kohtalaista sisäistä epämukavuutta, mutta en mitään paniikkia. Laskeuduttuamme olo oli ihan skarppi eikä ajokuntokaan ollut kyseenlainen. Olen tainnut löytää itselleni sopivan avun lentopelkoon enkä epäröi käyttää.

Nyt olen ollut jo monta päivää maan kamaralla ja nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Kyllä on väsyttänytkin.


torstai 19. heinäkuuta 2018

Yksinmatkaajan päiväkirjavuodatus

Tulee näitä hetkiä kun tuntuu että on niin hemmetin yksin maailmassa. Onneksi tällä matkalla on pääasiana ihan jokin muu kuin "hauska lomailu", koska mulla ei ole hauskaa yksin matkalla. Istuin puoli päivää perse hiestä märkänä (housut toki myös) hop on hop off-bussin muovipenkillä ja hoppailin pois ja takaisin. Erityisen huolissani olen myös siitä, että ostin maanantaina viinipullon ja se on vielä puolitäynnä jääkaapissa. En ollut varautunut myöskään siihen että en saa syötyä mitään ruokaa. Alkaa mehu ja tuc-keksit pikkuisen kypsyttämään. Lounaaksi olen sentään imenyt pirtelön. 

Huominen enää ja sitten kotiin. Mitähän sitä loppuloman tekisi... Kuulemma jotkut yllätyssynttärit tulossa. Luojan kiitos systeri vuoti ne mulle, koska synttäreiden järjestäjänä on mun äiti. Äiti johon suhde ei ole ollut mitenkään kovin lämpimällä pohjalla. Tarvitsin kyllä henkistä valmistautumisaikaa niihin kekkereihin. Onneksi järjestelytoimikuntaan kuuluu myös sisko. 

Olen iloisesti yllättynyt siitä miten mun koivet toimii nykyään kuin unelma! Pystyn kävelemään niin kuin ihminen, en klenkkaa, en varo mitään askeleen suuntaa tai koiven ojennusta. Parinkymmenen tuhannen päiväaskeleenkaan jälkeen ei yöllä lonkat särje mikä on oikeastaan varsin ihmeellistä! 
Muutama kuukausi sitten aloitin kurkuma-inkivääri-mustapippuri-kapselit ja huomasin vaikutuksen parissa päivässä. Lonkkien ja reisien leposärky loppui kokonaan. Siitä lähtien tilanne on mennyt vain parempaan, joten jatkan noiden pillereiden syöntiä ja jatkan myös kavelylenkkejä. Liike kun on ainakin tässä mun lonkkavaivassani lääke. 

Onneksi pääsee kohta kotiin. On jo koti-ikävä. Nurmikkokin jäi hirveen pitkäksi ja 10 kuutiota klapeja odottaa vajaan siirtämistä. 


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kruunut putoilee

Mikähän idea mulla oli ollut kun ostin kentältä fazerin hasselpähkinäsuklaata evääksi. Eilen onnistuin irrottamaan tilapäiskruunut takahampaista niin en todellakaan uskalla niiden tämän päivän kiinnitysten jälkeen niillä purra. Eli jos meinaan jotain syödä niin se tapahtuu imeskelemällä, nielemällä tai etuhampailla jyrsimällä. Ajattelin siitä huolimatta iskeä suklaani kimppuun ja aloittaa pähkinöistä niin saa siitä suklaasta sitten nautiskella rauhassa.

Näin se tapahtuu: ota pähkinä suuhun, pupella sitä kuin hamsteri, pyörittele pienenevää murskaa etuhampaiden välissä ja jo kolmen minuutin päästä pähkinä on palasteltu. Siis se yksi perkeleen pähkinä. Voi hitsin hitsi, kulinaariset elämykset jää tältä reissulta kyllä kokematta. Mut tuntevat tietääkin kyllä etten ole mikään kulinaristi, mutta etuhampailla syöminen käy kyllä työstä.

Tunnin kun olet muutamaa suklaapalasta pupeltanut niin toteat että nyt ei olekaan pähkinä suussa vaan tilapäinen kruunu on irronnut. Nöyränä potilaana takaisin Viktorini käsittelyyn ja myönsin olevani tuhma potilas ja pyysin käyttämään superliimaa kruunun kiinnitykseen.

Ylihuomenna viimeinen aika ja sitten kaiken pitäisi olla kunnossa. Kolmella käynnillä vain! Vähän jännittää...

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Suomihammasturisti

Puudutettu Puolis täällä moi :D.

Olen saapunut kohteeseen ja työahdistukseen määrätyt pamit toimivat lennolla melkein hyvin. Paluumatkalla uskallan lääkitä vähän reilummin. Nyt en uskaltanut pipertää kuin murusia kerrallaan.

Tänään oli ensimmäinen hammashoitokerta. Ensin otettiin röntgenkuva ja ennen kuin tajusinkaan oli koko yläleuka piikitetty puuduksiin ja hionta käynnissä. Mulle tehdään siis kaksi siltaa puuttuvien hampaiden tilalle. Toisella puolella mulla oli yksi juureen asti katkennut hammas ja koska olin tulkinnut sanan "extraction" tarkoittamaan ihan muuta, niin hampaanpoisto tuli hieman yllärinä *tirsk* :D. Hammaslääkärinä oli tumma, nuorehko (eli hieman nuorempi kuin mä), sänkiposkinen ja kaarevaripsinen komistus. Pakostikin tuli miehenkaipuu mieleen kun mun pää painui hänen vatsaansa vasten välillä. Ou jeah... "I'm going to have to push very hard" sai aikaan sisäistä hyrinää ja likaisia ajatuksia.

Kovat otteet alkoivatkin sitten tosissaan kolmituntisen session jälkipuoliskolla kun jämähampaan poisto alkoi. Jumalauta sitä kiskottiin, väännettiin, käännettiin, porattiin ja tehtiin vaikka mitä temppuja. En liioittele yhtään jos sanon että sen hampaan kimpussa meni varmasti vähintään puoli tuntia ellei enemmänkin.  Aivan varmasti olisin kuullut unkarilaisia kirosanoja jos olisin ymmärtänyt kieltä. Olin kuulemma operaation jälkeen sankari. Tänään siis hiottiin siltojen kiinnitykseen käytettävät hampaat, otettiin monen monta muottia, askarreltiin tilapäiskruunut hiottujen hampaiden suojaksi ja poistettiin hammas. Lopuksi mies otti nenästäni kiinni ja käski puhaltaa ulos nenästä. Kai se testasi ettei hampaan poistosta tullut mitään ylimääräistä nenärööriä suoraan suuhun. Siltä ainakin tuntui että juuret oli about aivoihin asti.


Pakko kyllä kehua klinikkaani. Mun asiakkuutta hoitaa yksi tietty henkilö, joka on ollut mukanani kaikissa käänteissä. Todella hyvä yhteydenpito heti ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Kuljettaja oli lentokentällä nimikyltti kourassa ja varmaankin Hungaroringin kautta ajettiin, koska siltä se ainakin tuntui. Onneksi olin vielä hieman rauhoitettuna.

Huomenna on hammashoitovapaa ja suuntaan kohti Budapestia julkisilla. Matkaa on puolisen tuntia.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Back to basics

Eilen saavutin etapin, johon olen tähdännyt muutamaa päivää vaille kaksi vuotta. Level 40 pokemon go:ssa. Siis hienoa, mahtavaa, upeeta. Ootte varmaan ihan äimänä. Kaikki tosipelaajat saavuttivat tämän tosin jo vuosi sitten, mutta ei se haittaa. Lauantaina otin uuden askeleen pelaamisessa ja hyppäsin peliauton kyytiin kolmen tunnin raidaussession merkeissä. Kolme tuntia ja 24 salia ja raidia, oli kyllä hauskaa! Kuski oli kovilla, onneksi ei tarvinnut olla itse kuskina. Meillä oli mukava autokunta, aikuisia, ei yhtään idioottia eikä kaljankittaajaa.

"Raidit ovat Pokémon GO -pelissä olevia monen pelaajan yhteistaisteluita yhtä raid bossina toimivaa Pokémonia vastaan. Raid boss Pokémonit ovat huomattavasti vahvempia kuin muut pelistä tällä hetkellä löytyvät Pokémonit ja niiden voittamiseen tarvitaan yleensä useampi pelaaja"

Muutaman viikon päästä tulee myös tosielämän level up. Kyllähän se pientä kriisiä on aiheuttanut, mutta eihän se asia siitä kriiseilemällä miksikään muutu. 




Tiukka työviikko suljettujen ovien takana ja youtube täysillä. En halua kuulla erään tietyn Dickheadin ääntä. Testasin yhtä rauhoituspilleriä eräänä iltana ja taju lähti aika rivakasti. Ehkä siinä kolmessa pillerissä päivässä olisi ideana saada toleranssi nousemaan ja mut betsokoukkuun. Tai sit ne kolme pitäis jakaa osapuolten kesken, yks mulle, yks Dh:lle ja yks Nössölle. Taidankin huutaa pojat päivälääkkeille. (Joo, mulla viiraa edelleen, siitä tää huono huumori) 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Lääkitys kohta kunnossa

Menin työterveyslääkärille, purskahdin hyvinkin pian itkuun, selitin asiani, ylireagointini ja ongelmani, lähdin vastaanotolta 30 kappaleen diapam-reseptin kanssa. Saikkua olisin saanut loppuviikon, eli 1,5 päivää, mutta jätin sen vastaanottamatta, koska se aiheuttaa itselleni vain lisää ongelmia.

Jos mä kolme kertaa päivässä otan diapamia niin mahdanpa olla hyvässä työkunnossa, mutta eihän siinä muuta kuin kokeilemaan! Kerran sain yhden ennen leikkausta kun hermoilin ja nuhahdin samantien.

Voihan se olla, että mun pitäisi tarjoilla sitä Dh:lle tai Nössölle.

Puhetta oli mahdollisesti työterveysneuvottelusta.

En tiedä mitä pitäisi tehdä.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Hihna luistaa

Sehän meni just niin kuin olin pelännyt. Nössön mukaan meidän ilmapiiriongelma vaikuttaa koko toimistoon. Ilmapiiriongelma, jota mä en ole edes tajunnut. Taitaa mulla hihna luistaa pahemman kerran kun en näe miten vaikutan ympäristööni. Mun faktat (jotka Dh kyllä myönsi) ei painaneet juuri mitään vaan mun pitäisi olla kärsivällisempi ja jaksaa auttaa Dh:ta ja viestiä nätimmin ja ymmärtää heidän resurssipulansa. Siinä on vain se, että paskat niillä mitään resurssipulaa ole, Dh ei vaan tykkää tehdä rutiinitöitä.

Keskustelun ensimmäiset 45 minuuttia tsemppasin tosi hyvin ja asiallisesti latelin faktoja ja kysyin muun muassa hänen omaa mielipidettään siihen, että miten kokee itse onnistuneensa suhteessa mulle toimitettaviin juttuihin (vastauksia en muista, jotain diipadaapaa). Loppupuolella palaveria homma kääntyikin jotenkin niin, että mun pitää vaan muuttaa suhtautumistani, koska koko työyhteisö kärsii asiasta. Nössö on puhunut muiden kanssa ja näin kuulemma on. "Muut" ovat ilmeisestikin lähimmät työkaverini. Tuli tunne että ne, joiden kuvittelen olevan mun puolella, ei todellakaan ole. Tämä tunne on ollut aiemminkin. Loppupalaveri menikin sitten kyyneliä pidätellessä, varmasti näkyi myös muille osapuolille. Kun pääsin pois neukkarista niin en pystynyt enää estämään vaan itku tuli eikä se oo oikeastaan näin parin tunninkaan jälkeen loppunut.

Ilmeisesti en ymmärrä asioiden mittasuhteita vaan ylireagoin joka asiasta enkä tajua sitä itse. Olen siis vain hankala työkaveri. Helvetin hienoa. Varasin aamuksi työterveyslääkärin jos sillä olisi vaikka pillereitä joilla jaksaa työelämää. Harmi vaan kun työterveyslääkäri on vaihtunut ja tää uusi ei ole vissiin mikään kovin hyvä.

Että sillai sit kai.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Selkäänpuukotusta osa II

Alkuvuodesta kirjoitin tekstin http://puolinaisenero.blogspot.com/2018/01/selkaanpuukotusta.html

Kyseinen mies, kutsuttakoon häntä nimellä Dickhead, lyhennyksenä Dh, on osoittanut taas heräilyn merkkejä. Dh on sitä ihmistyyppiä, jota säännöt eivät koske ja jolta sääntöjen noudattamista ei jostain syystä edellytetä. Hänen ja minun välisessä yhteistyössä edellytän että asiat menevät niiden aikataulujen ja sääntöjen mukaan, mitkä on määritelty muillekin samassa asemassa oleville. Palkkoja ei esim. voida maksaa minkä tahansa aikataulun mukaan ja palkkamateriaali yms. täytyy toimittaa tiettyyn kellonaikaan mennessä. Dh on ollut kolme vuotta firmassa ja edelleen asioita tulee hänelle yllätyksenä. Samojen asioiden kanssa olen paininut hänen suhteensa nyt siis kolme vuotta. Alkuun olin ymmärtäväinen ja kärsivällinen, mutta en mä vaan jaksa enää olla. Jos pyydän häntä toimittamaan jotain materiaalia niin se tulee joko puutteellisena, virheellisenä tai ei ollenkaan. Yhden asian kanssa meni muutama viikko sitten hermo ja kirjoitin hänelle viestin joka meni myös hänen esimiehelleen eli liiketoimintajohtajalle, kutsuttakoon häntä vaikka Nössöksi. Viestissä kerroin että homma ei toimi näin ja että näissä asioissa on oltava tarkka. Tällä kertaa kyseessä oli loma-ajat ja hän oli ilmoittanut alaisilleen tyyliin että kesällä on vielä neljä viikkoa jäljellä, vaikka olisi pitänyt keväällä jo kaksi viikkoa. Saman tyylisiä juttuja tulee lähes päivittäin. Lisäksi hän on tehnyt täällä tempauksia, jotka olisivat itsessään jo irtisanomisperusteita. Mutta ei, hän on suojeluksessa.

En tiedä oliko tuo mun viesti se, mikä Dh:n suututti, mutta viime viikolla Nössö tuli huoneeseeni ja halusi puhua mun ja Dh:n työilmapiiriongelmasta. Minä ja Dh ei todellakaan olla ylimpiä ystäviä, mutta kyllä mä mielestäni olen ihan asiallisesti hänen kanssaan kommunikoinut. Ensimmäiset vuodet autoin, tuin ja tein puolestaan.  Nössö sanoi että hän ei tiedä ketä uskoa, koska mun ja Dh:n kertomukset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Loppuviikosta on keskustelu Dh, Nössö ja minä että mitä tilanteelle voitaisi tehdä. En yhtään tiedä mitä siellä voi tapahtua. Dh on kiero kuin korkkiruuvi ja siltä voi odottaa ihan mitä tahansa. Lisäksi osaa vetää niin täydellisen sinisilmäisen viattoman pikkupoikaroolin, että todennäköisesti tuun itsekin uskomaan että vika on minussa.

Pelonsekaisin tuntein odotan kolmikantakeskustelua. Itse olen hoitanut hommani omasta mielestäni ihan ok, tosin voisin olla kärsivällisempi, mutta koska olen nähnyt miten muita kärsivällisempiä kollegoitani tämä Dh hyväksikäyttää törkeästi niin en todellakaan ala tekemään töitä hänen puolestaan. Koko toimisto pelastelee Dh:ta milloin mistäkin liemestä, koska hän on onnellisesti aina poissa (metsällä, koirakokeissa, lasten harrastuksissa) kun ongelmat ovat käsillä.

Dh valitsi nyt väärän vastustajan. Pidän huolen että kolmikannasta kirjoitetaan myös muistio jos asiaa tarvitsee vielä vatvoa ulkopuolisten tahojen (esim. liitto) kanssa. Tarvitseekin kerätä faktoja keskustelun tueksi. Vinkkejä saa antaa miten voisin "kampittaa".

Mielenkiintoinen viikko tiedossa.