Lukijat

torstai 30. lokakuuta 2014

Tavaroiden hakua

Nyt on K kohdattu kaiketi viimeistä kertaa. Ilmoitti eilen hyvin lyhytsanaisesti tulevansa tänä aamuna hakemaan tavaroitaan. En mä tiedä miksi mä koin että halusin olla paikalla kun tulee. Kai jotain masokismiä. Auto ajoi pihaan ja mahasta kouraisi, jalkoihin iski semmonen puutumuksen tunne. Kyllähän ne silti kantoi. Kävin avaamassa autotallin oven ja kipitin kiireellä sisään itkemään. Huoh. Kun kuvittelin olevani taas kasassa niin vein kassillisen sen kamoja auton viereen. Ja kipitin kiireellä taas sisään itkemään.

Montaa sanaa ei vaihdettu. Toivotin hyvää syntymäpäivää kuitenkin ja lähdin töihin.  Toivottavasti saa kaikki kamansa nyt tällä aikaa roudattua, että voin sitten illalla itkeä tyhjää autotallia. Kuvittelin että kohtaaminen  olis ollut helpompaa.

Ilmeisesti musta sitten näkyi itkeminen paremmin kuin kuvittelin, kun töihin päästyäni selän takana oli supatettu huolissaan, että Puolis näytti itkeneeltä. No, elämä on ja itku kuuluu kiinteenä osana mun elämään. 

Töissä mulla on KOKO ajan kauheita keskittymishäiriöitä. Uppoudun johonkin ajatukseen ja yhtäkkiä ajattelen että ai niin, mitähän mä olin tekemässä? Mitähän mun piti tehdä? Ai niin, töitä kai vissiin kun on työaikakin. Ja sama rundi lukemattomia kertoja uudelleen ja uudelleen. Viimeisen pakon edessä on tsempattava että jengi saa palkkansa.

Viikonloppuna ajattelin lähteä baariin. Voisin vaikka lyödä vetoa, että törmään siellä Kelailijaan, koska se nyt vaan on Murphyn laki.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Matkaan!

Jeeee! Mä pääsen matkaan! Helmi suostuu auttamaan naista hädässä ja lähtee mukaan! Kahden viikon päästä ollaan Prahassa! Siitä tulee niiiin hauska reissu! Vaihdoin juuri nimen lippuihin, onnistui hyvin, vähän tuli toki maksamaan, mutta ei haittaa. Elämä maksaa :). Lusikassakaan ei tarvitse nukkua kun kaksi sänkyäkin järjestyi. Kyllä nää fiilikset tästä nousuun lähtee kun on taas jotain odotettavaa :). Ensiksi tuo Praha ja sitten muutaman viikon päästä firman pikkujoulut Tallinnan laivalla. Huhhuh :). Sitten voikin alkaa odottamaan joulua ja sitten kesää.

K täytyy vielä kohdata ilmeisesti muutaman kerran kun sillä on mun autotallissa muutama autokuormallinen sen kamoja. Tällä viikolla on luvannut ne sieltä pois roudata. En tiedä haluanko olla paikalla kun se ne hakee vai en.

Hieman jännittää, että miten selvitään Helmen kanssa, Helmi kun tunnetusti hukkaa itsensä helposti :D. No, mutta jos mä selvisin Lontoossa lasten kanssa niin kyllä mä yhden Helmen saan ehkä pidettyä hukkaamatta :D

Näihin tunnelmiin :)




maanantai 27. lokakuuta 2014

Huh, mikä adrenaliinipläjäys

Maanantaiaamu valkeni. Tai ei valjennut siihen aikaan kuin piti. Herätyskellona toimiva vanha kännykkä kun oli vielä kesäajassa niin aamuni alkoi tuntia liian aikaisin. Huomasin sen vasta kun olin lähdössä töihin. No, onneksi on liukuva työaika niin töihin vaan.

Kahvit tippumaan, kone auki ja matkakertomuksen viimeistely ja tulostus. Perään nidoin myös sen dokumentin, jonka olin valmistellut torstaina annettavaksi. Sen, jonka olisin antanut jos oltaisi yhdessä reissuun lähdetty. Kaikkien näiden perään pistin tilityksen ajatuksistani meitä ja meidän suhdetta kohtaan. Aika tiukka pläjäys, olen tyytyväinen.

Pistin tekstiviestin K:lle: "Tarvitsen sulta 15 minuuttia ennen sun töihin menoa. Laita viestiä kun olet herännyt." Toivottavasti saan hoidettua tämän heti aamusta.

Mä olin tyyni, kova ja pää pystyssä äsken, nyt hiipi vatsanpohjaan jännitys ja pelottava tunne. Pelko mistä? En osaa sanoa.

K:n veli vastasi muuten eilen. Ilmeisesti fb:n yksityisviestien poisto ei sitten toiminutkaan silleen, miten ajattelin. Pikainen googletus kertoi, että ne poistuvatkin vain minun näkyviltäni. Hirveen kätevää. Mä en vielä vastannut veljelle takaisin, koska haluan hoitaa tämän ensin pois alta.

Sain muuten saavutettua laihistavoitteen ensimmäisen osan. -15 kiloa on poistettu 12 viikossa.

Reissu heitetty. Lähdin ajamaan, ajoin tutun risteyksen ohi, kanttasin liikenteenjakajan kautta, sydän hakkasi ja jalat tärisi, mutta pääsin ketään vahingoittamatta perille. Itsensä kokoaminen ja selkä suorana rappuun. Painoin hissin tulemaan alas vaikka hissi oli jo alhaalla. Havainnointikyky vissiin vähän heikkona.

Pääsin K:n eteiseen, unisena otti mut vastaan. Taisin sanoa jotain "aloita tuosta ja lue loppuun" kun ojensin nivaskan. Sydän hakkasi ihan helvetin kovaäänisesti, varmaan kuului K:lle asti. Purin huulta  sisäpuolelta ettei huulet ala väpättää ja itku tulla.  Tuijotin sitä kivikasvoin silmiin kun luki. Halusin nähdä reaktiot. Kovin vähän niitä reaktioita tuli, mutta kohdassa jossa kerroin veljestä niin kulmakarvat nousi ja huokaisi syvään. Jatkoi nipun loppuun. Kun sai nipun loppuun, laittoi käden mun olkapäälle ja katsoi mua. Pakotin itseni katsomaan takaisin. En muista tarkkaan mitä sanoi, anteeksi pyysi kuitenkin ja myönsi että olisi ollut varmaan mahtava reissu. Näytti siltä että oli itkuun purskahtamaisillaan. Mun kävi sitä sääliksi. Selitti jotain että ei tarkoituksella mua harhaan johtanut ja että ymmärtää kyllä miltä musta on tämän kahden kuukauden aikana tuntunut. Sanoi ettei tiedä minne on menossa elämänsä kanssa. Siihen sanoin että toivottavasti sen vielä keksii, käänsin selkäni ja lähdin. Tiesin että jos jään niin selitystä olisi tullut vaikka kuinka paljon ja sitten olisin kyllä murtunut siihen sen eteiseen.

Olen tyytyväinen siihen, että pysyin kasassa, hajosin vähän vain autossa matkalla takas töihin, mutta sain kasattua itseni nopeasti.

K:n veljelle laitoin viestin että matka ei toteudukaan ja pahoittelin kovasti. Poistin K:n fb-kavereista ja jatkan elämääni. Olen ylpeä itsestäni.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Selityksen makua

Mun ajatukset on aiheuttaneet kommenteissa aika paljon ihmetystä. Ehkä sääliäkin siitä, että miten sekaisin mä olen ja että mun kannattaisi hakea apua ja jatkaa elämää. Jotenkin musta tuntuu että jos soittaisin terveyskeskukseen että mä tarvitsen apua kun mun sydän on särkynyt ja musta tuntuu pahalta, niin mut naurettaisi linjoilta pois. Ainakin viimeistään kahvipöydässä olisin päivän vitsi. Ei ne siellä pysty aikaa eteenpäin siirtämään. Se tässä on ainoa mikä auttaa.

Kyllä mun elämäni jatkuu, aivan varmasti. Tämä on mun tapani käsitellä tätä asiaa ja surua. Jokaisella on varmaan oma tapansa selvitä eikä se varmaankaan tee mun tavasta sen väärempää jos joku osaa surua ja vihaa käsitellä viisaammin. Mä en pysty sormia napsauttamalla unohtamaan mennyttä kahdeksaa kuukautta vaikka haluaisinkin. Kahdeksan kuukautta yleisellä tasolla ajateltuna on yksi paskan hailee, kuka siinä ajassa nyt edes rakastuu. No minä.

Mä koen että mä voin kirjoittaa tänne "päiväkirjaani" asiat semmoisina ja siloittelematta kuin ne tunnen. Mä kirjoitan yleensä kohtalaisen suodattamattomia tunteita, ne kiiltokuvablogit on ihan erikseen ja tämä ei kuulu siihen genreen. Niin aion jatkossakin tehdä, koska se helpottaa mua ja auttaa mua asioiden käsittelyssä.

Mä en ole mikään fiktiivinen henkilö, joka pystyy elämään elämäänsä jonkun käsikirjoituksen mukaan ja toimia niin kuin olisi viisasta. Valitettavasti ja onneksi.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Naisen kosto


Mä olen nyt jotenkin niin tyyni, rauhallinen ja täynnä semmoista viileetä vihaa, että tälle olisi varmaan joku diagnoosinumero. Mutta ei välitetä siitä. Viha on varmasti hyvästä.  Olen kehitellyt kostoani ja kirjoitellut tekstit valmiiksi "lahjaan". Töissä lisään siihen kuvat ja tulostan niin se on täydellinen. Saatan muuttaa sen synttärikahvittelun aikaisemmaksi, annan lahjan ehkä jo jos tulee niitä kamojaan hakemaan. Eipä tarvitse sitten mennä sinne kahvittelemaan.

Viisaiden ihmisten sanojen myötä olen ehkä hylännyt sen lyömisjutun, vaikka se tuntuukin kovin tyydyttävältä ajatuksena. Koitan nousta sen yläpuolelle.

K:n tavarat täältä sisältä on pakattu. Sain huikean idiksen ja päätin että laitan vielä jonkun mua inspiroivan viestin sen sildenafiilipakettiin. Näkee sen sitten kun tarvitsee niitä seuraavan kerran. Tulee tuottamaan suurta tyydytystä mulle. Viestin sisältö ei ole vielä ihan hioutunut, mutta hyvä ja ytimekäs siitä tulee.

Naisen kosto on helvetin viileä ja suloinen.

Suunnitelma muotoutuu

Huonosti ja erilaisten lääkkeiksi laskettavien nappien avulla nukuttu yön jälkeen aamu valkeni puoli seitsemältä. Eihän näin viikonloppuna ois huvittanutkaan nukkua. Ärsyttävää.

Mikä asia oli ensimmäisenä mielessä? Mikä? Niin, yksi K:lla alkava kusipää.

Koitin miettiä että mitä hyvää reissu K:n kanssa voisi tuoda. Tyydytyksen siitä että mulla oli selkärankaa ja munaa viedä loppuun juttu minkä olen aloittanut ja luvannut. Se on varmaan ainoa. Noloa olisi myös K:n veljen suuntaan, ensiksi suunnitellaan monta kuukautta ja sitten kaksi viikkoa ennen löisinkin liinat kiinni. On tietysti hommannut töistä vapaata ja varannut hotellit sun muuta. No, niin on tässä kyllä muutkin jos totta puhutaan. YKSI hyvä asia siis löytyi. Huonoja en edes viitsi enää miettiä. Itseni hajottaminen isoimpana. Hajonnuthan olen jo, mutta kyllä tässä on aineksia vielä isompaankin romahdukseen. Eilenkään ei mennyt edes puolta rullaa talouspaperia, silmät kyllä vaatii tunteja että kunnolla aukeavat. Mutta pohjalla en vielä ole.

Päätös alkaa muotoutumaan. Lähden tuon "naapurin", Helmen kanssa reissuun. Se reissu ei mua hajottaisi vaan on varmasti mielenvikaisen hauskaa! Praha ei ehkä ole entisellään meidän jälkeen. Mä olen ansainnut semmoisen reissun, jonka päätteeksi mä en romahda. Ja Helmi on ansainnut myös kun on jaksanut kuunnella mua! Jos hajoilen reissussa niin Helmi ymmärtää ja saan tarvittaessa ulvoa vapaasti. Se on reissussa aina niin tärkeää, että saa vapaasti itkeä. Norwegianin nimenmuutos ei maksa paljoa ja pitäisi onnistua helposti.

K:n suuntaan olen suunnitellut seuraavaa. Olen tehnyt jo aikoja sitten "kortin", jossa salaperäisesti paljastetaan reissusta hieman, mutta ei liikaa. Teen uuden pläjäyksen, jossa kerrotaan tarkasti, hyvin tarkasti, että miten mä olin suunnitellut meidän reissun menevän. Yllätystapaaminen veljen kanssa kuvaillaan erityisen hyvin. Torstaina meillä on sovittu kahvit ja lahjan anto. Menen, juodaan kahvit, annan ensin tämän versio kakkosen, eli miten sen olisi pitänyt mennä. Katson K:n reaktiot kun  lukee sen. Mä toivon että hän tuntee edes jotain sitä lukiessaan ja tajutessaan asian. Annan varmaan myös versio ykkösen. Jos pysyn kasassa niin hyvä, jos itken niin ei voi mitään. Pää pystyssä sieltä meinaan lähteä, kyynelsilmin tai sitten ei. Katsotaan miten se menee. Yhtä paljon pahaa oloa en varmaan pysty tuottamaan kuin mitä itse olen tässä kokenut, mutta jos edes pienen ripauksen saisin aiheutettua niin hyvä. Helvetin hyvä.

Toivottavasti keksisin vielä jonkun lisätwistin tähän, joka lisäisi raakuusastetta vielä hieman. Kyllä, olen lapsellinen kun mua on loukattu. Jos pyytäisi tänään sieltä kollin kastraatiosta ne kastroidut pallit mukaan ja keksisi niistä jonkun kivan pikku jäynän. Oho, tulipas sairas ajatus. No, toi menee jo multakin överiksi. Hauska ajatus kuitenkin. Hauska, sairas, melkein sama asia.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kipua

Tää on vain kipua. Se menee kyllä pois. Ihan varmasti. Mä selviän kyllä. Pää pystyyn, ryhti suoraksi ja kohti tulevaa. Haavat arpeutuu ja kyyneleet kuivuu joskus. Mä oon olevinani aikuinen kuitenkin! Tää on vaan universumin kosto mun pahoista teoista. Right back at me.

Mä ansaitsen niin paljon parempaa. Pakko uskoa. Arvosta nainen itseäs saatana!

Mä olen tänään pättänyt, että jos K:n veli on tehnyt järjestelyt matkaa varten (laitoin viestiä ja kysyin) niin sitten vien reissun läpi, mutta jos ei niin K saa synttärilahjaksi tarkan kirjallisen selvityksen matkasta ja miten se olisi mennyt. Ja mä meinaan olla läsnä kun se sen lukee ja nähdä sen reaktiot. Koska jos sillä on MITÄÄN inhimillisiä tunteita niin kyllä tuon pitäisi tuntua. (edit. poistin K:n veljelle laittamani viestin ennen kuin ehti edes nähdä, mä luulen että tässä alkaa muotoutua se, miten meinaan tehdä)

K meinaa tulla ensi viikolla hakemaan tavaroitaan joku aamu. Luulee vissiin että en ole silloin kotona. Väärinpä luulee. Meinaan todellakin olla. Veljensä vastauksesta riippuu miten käyttäydyn. (edit. ei, kun poistin sen viestin) Luetutanko erokirjeen sillä mun nähden ja lyön sitä sen jälkeen? Mä en ole koskaan lyönyt ketään oikeasti, mutta nyt tuntuu siltä että siihen olis todellakin aihetta ja todellakin haluja. Ei se takas löis ja jos löisi niin sitten löisi.

Pitää nukkua yön yli, toivottavasti olisin viisaampi huomenna. 

Vaikka mä olen tähän asiaan valmistautunut niin kyllä mä aika paskana totta puhuen olen. Aloin jo  töissä tärisemään ja olen jatkanut sitä kotona. Kylmä ei ole. Joku muu on nyt vaan fyysisesti pielessä. No, menee ohi sekin varmaan.

(sorry sekava ja kovin editoitu postaus, ihan selvinpäin olen, mutta en ihan täysissä järjissä)

Erottu

Nyt me ei sitten enää olla parisuhteessa. Edes nimellisesti. Katsoin fb-profiilistani etten enää ole parisuhteessa kenenkään nimellisen kanssa. Eli Kelailijan nimi parisuhdestatuksestani oli poistunut.

Jestas miten mun sydämessä ja vatsanpohjassa jysähti. Tiedätte varmaan tunteen? Se ei ole kiva tunne se.

No niin. Nythän se sitten viimeistään selväksi tuli. Laitoin viestiä että olis ollu reiluu kuitenkin puhua mulle noista muutoksista. Vastasi että ajatteli sen olevan selvä juttu. Ool rait. Helvetin pahaltahan se tuntui vaikka sen jo oikeastaan tiesin.  Muutama rivi vaihdettiin reissusta ja mun autotallin tyhjentämisestä. Se kun on puolillaan K:n kamoja. Mitään indikaatiota ei tullut että reissu ei toteutuisi. Joten eikun menoks sitten vaan.

Ehtisinköhän mä tässä kahdessa viikossa kasata itseni jotenkin?

Kätevä Emäntä

Viime aikoina mä olen vain valittanut. Valivalivali. On kylmä, vituttaa, K sitä ja K tätä. En ehkä tänne niin paljon kuin livenä. Miehet on paskoja ja hyväkskäyttäjiä. Mutta jos tarkastelen itseäni niin enpä ole sen parempi. Ihan samanlainen kusipää mäkin olen.

Tänään valitin kylmyydestä. Multa kysyttiin että olenko mä ajatellut muuttaa pois kylmästä talostani. En kyllä ole hetkeäkään ajatellut. Hassua kyllä. Mä en koe että mulla olisi mitään vaihtoehtoja edes tuolle asumiselle. Kerrostaloasujaksi musta ei ole.

Helpottuuko mun elämä valittamalla? No ei. Ehkä mä oon elämäntapavalittaja, jolla ei ole koskaan mikään hyvin.

Kyllä mä muistan tältä vuodelta aikoja, jolloin mulla oli kaikki niin helvetin hyvin. Se aika pitäis vaan unohtaa eikä verrata tätä aikaa siihen.

Mun on pitänyt kertoa teille uudesta työkaveristani. Päällikkotasolle tuli kesällä uusi keski-ikäinen nainen, Kätevä Emäntä. Hän on parempi kuin muut kun hän käy marjassa, sienessä, liikkuu enemmän kuin muut ja on muutenkin aivan erinomainen. Lisäksi sillä on vielä sama etunimi kuin mulla, mitä ei kauhean usein kyllä käy. Ärsyttää. No, tähän asti ollaan koitettu ottaa huumorilla sen kätevä emäntä-jutut, mutta tänään oli kyllä lähellä ettei mulla napsahtanut.

Seisoin kiltisti jonossa kahvikoneelle. Olin jo toisena. No, tämä Kätevä Emäntä tulee kuin tuulispää ja TYÖNTÄÄ mut ihan  fyysisesti pois jonosta ja mukamas vitsillä sanoo että hän menee ensin kun hänellä on palaveri! Hämmennyin totaalisesti ja jäin varmaan monttu auki seisomaan siihen mihin mut työnnettiin. Vetäydyin kokonaan pois jonosta ja sanoin että kuukauspalkallahan tässä ollaan, että senkun menet sitten. Melkein tuli vitutus- ja hämmennysitku, mutta onneksi sain sen edes pidettyä poissa.

Siis oikeesti! Ei työpaikalla käydä käsiksi edes vitsillä, eikä varsinkaan semmoiseen tyyppiin jonka kanssa ei ole millään tavalla kaverilliset suhteet.

No, pikkujouluissa sitten. Saatan ihan vitsillä tempaista sitä turpiin. No en mä, oon liian nössö siihen, mutta ajatustasolla toi tyydyttää. Jos mä seuraavalla kahvitauolla kysyisin että onko sillä edellisessä työpaikoissa ollut tuommoisia työpaikkakiusaajan oireita? Että onko mahdollisesti analysoinut että mistä se johtuu? Kokeeko tarvitsevansa apua siihen?

Voi helvetti tätä päivää. Missä mun reset-nappi on!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Hyvät tärinät

Koska penikkakoipeni ei vieläkään kestä lenkkeilyä ja pitkät illat kotona aiheuttavat epätoivottuja tilanteita niin päätin tänään lähteä bodypumpiin pitkästä aikaa. Jumpat ovat olleet tauolla kun jumppakaveri on muuttanut ja rempannut uutta taloaan. Ihan kun yksin ei voisi muka mennä. No, nyt menin yksin. Latasin tankoon painoja niin että heikompaa olis hirvittänyt. Okei, kyllä muakin vähän, mutta raivolla vedin ja melkein kaikki onnistuin vetämäänkin kunnialla. Koipeen ei sattunut mikään liike yhtään. Koko kropassa tuntuu ihana tärinä, kirjottaminenkin on vähän raskasta kun olkapäät on niin uuvuksissa.

Kohta on viikonloppu ja molemmille päiville on onneksi ohjelmaa niin ei varmaan tule pitkäveteistä. Yhdeltä kollilta lähtee pallit. Kastraatio, ai että siinä on jotain hmm... niin kaunista ja raakaa ja mieltä nostattavaa  jos ymmärrätte mitä tarkoitan :). Helmi varmasti ymmärtää ainakin :).

Tähän sopiikin hyvin tämä biisi :). Video on aivan loistava!

https://www.youtube.com/watch?v=T1ua1tgRglc

tiistai 21. lokakuuta 2014

Pikkujoulumekko

Jos on paha mieli niin kannattaa kokeilla shoppailua. Yleensä se auttaa. Eilen tuli sitten tilattua pikkujoulumekko ebaysta. Näyttää suht helpolta korjailla jos ei ihan nappiin koko mennyt.



Minä persekompleksinen ostin oikein persettä korostavan mekon. No, kerään pikkujouluihin mennessä itsevarmuuteni rippeet niin kyllä mä tuon mekon kunnialla kannan ja näytän helvetin hyvältä kontatessani pitkin laivan käytäviä. Kyllä! Nyt mä olen kyllä alkanut hieman miettimään että onkohan mulla järki ja kyky tajuta soveliaisuuden rajat jotenkin hämärtynyt. Saattaa olla.

Harmi kun mun vaikeilla jaloilla ei mitään sikamakeita kenkiä käytetä, eli pakko vetää vähän tylsemmillä kengillä. Asenne ratkaisee.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kylmä

Eilisen kiirepäivän takia jäi lämmittämättä. Kylmän tunsin jo eilen, mutta kävin villasukat jalassa nukkumaan kahden peiton kanssa. Aamulla makkarissa oli 14 astetta.  Ensimmäinen ajatus herätessäni oli että voi paska, aamu taas. Vesisateeseen puita hakemaan ja tulet uuniin. Kahvi kuppiin ja takas peiton alle. Vähän luksusta kuitenkin pistin tulemaan ja napsautin vessan patterin päälle. Joku raja tässäkin hommassa ja se menee siinä kun private partseja paleltaa. Nyt on lokakuu. Vielä VIISI kuukautta ennen kuin voi edes haaveilla keväästä. Melkein puoli vuotta siis. Ei helvetti. Mä en tahdo, en halua, en jaksa. Enkä myöskään ala!

Jotenkin semmoinen fiilis, että tästä ei tule kiva päivä. Eikä edes mukava, tai ok. No ei varmaan jos jo nyt ajattelen niin.

Kylläpäs mun elämä kuulostaa ankealta. Ai niin, mutta eihän se vain kuulosta, vaan se ON. Ja ihan itseäni on syyttäminen. Voi kun osais edes väkisin nukkua.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pakit

Treffit on nyt ohi. Tavattiin huoltsikan kahvilassa, ei tällä kertaa abc:lla niin kuin tapanani yleensä on ollut, heh. No, tämä huoltsikka olikin sitten ihan tyhjä, eli saatiin olla sitten henkilökunnan silmätikkuna. Pieni hälinä olisi ollut kyllä tervetullutta niin ei olisi tarvinnut niin miettiä että mitä muut kuulee.

Mielenkiintoista ja haastavaa keskustelua ihan kaikesta mahdollisesta koko 2,5 tuntia, olin TODELLA kaivannut semmoista! Mielelläni jatkaisin livetutustumista, mutta tunne ei vissiin ollut kuitenkaan molemminpuolinen. En mä ehkä osannut antaa ihan oikeaa kuvaa itsestäni. Tai sitten annoin liian oikean kuvan.  Jännitti aluksi aika paljon. (note to self, älä juo hiilihappojuomia treffeillä kun ne röyhtäyttää) Halasi tiukasti mennen tullen ja toivoinkin että lähtöhalin kanssa olisin saanut kunnon pusun. Itse en uskaltanut aloitetta siihen tehdä kun olin saanut juuri hetkeä ennen pakit.

Olin  kai onnistunut netin kautta luomaan erilaisen mielikuvan kuin mitä todellisuudessa olin. Taas. Ei se mitään, onhan mulla kokemusta pakeista, mutta kyllähän se vähän kirpaisi. Taas. Vaikka koitinkin pitää jäitä hatussa. Ihan kun mä olisin koskaan osannut.

Ehkä se oli mun perse. Tai sit se oli luonne (sille mä en oikein voi mitään, perseelle onneks voin). Tai sit se oli se, että se ei vaan tykännyt musta. Musta, maailman ihanimmasta naisesta! Ainakin omasta mielestäni. Höh. Oishan se kiva että tykkäämiset kohtais ja sais mahdollisuuden, vaikka realistisesti ajateltuna se ei järkevää olisikaan. Mutta mä en ole koskaan ollutkaan realisti, eikä musta koskaan varmaan tulekaan.

Mä olen ikuinen optimisti ja pilvilinnojen rakentaja :)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ystävyyttä


Juttelin Ystävän kanssa treffeistä. Ystävän kanta oli että "mee sit ja itke sit taas". Jep. Onko se sitten parempi katkeroitua ja linnoittautua kotiin? Hänen mielestään ilmeisesti on. Mutta kun mä elän elämääni itseäni varten enkä häntä varten ja omalla tyylilläni. Mä ehdin taas unohtaa miten epäkannustava se osaa olla joskus ja erehdyin jutskailemaan sen kanssa treffeistä. Iiiiso virhe. Ehkä mä itkenkin, mutta kyllähän se on tullut todettua että itku ei kuitenkaan tapa ja kaikesta selviää. Onhan se nähty jo monta kertaa :). Ja silti elämä jatkuu :)

 Onneksi mulla on myös ystävä joka ymmärtää! Kiitos siitä! 


Tämä Jari Sillanpään biisi on kyllä ihana! Osuu muhun aika hyvin. 


Kipitystä ja juoksuvaatteita

Eilen mulla oli pikkuisen heikompi hetki. Otin vahingossa Kelailijaan yhteyttä. No, sovin että nähdään sitten 30.10 ja annan lahjan ensimmäisen osan.

Töistä tullessani haen aina autolla postin. Postilaatikko kun on matkan varrella. Yleensä kasaan posteja siihen apukuskin penkille ja siitä vien suoraan paperinkeräykseen. Mulle ei siis tule juurikaan muuta kuin mainoksia. No, radiosta tuli joku hyvä juttu ja jäin autoon kuuntelemaan sitä ja lukemaan poikkeuksellisesti mainoksia. En mä niitä yleensä lue. No, Lidlissä olikin sitten juoksuvaatetarjouspäivä! Ei kun auto käyntiin ja trikoista taistelemaan! Löysinkin sieltä hyvät vermeet, en ollut tajunnutkaan että tarvitsen myös juoksuhanskat! No, nyt mulla on semmoisetkin :).

Yhteydenotto Kelailijaan aiheutti semmoisen vitutuksen (ei edes varsinaisesti syytä, muuta kuin oma heikkous), että oli PAKKO päästä testaamaan juoksuvaatteita. Jalasta huolimatta. Joo, mä tiedän.

Ei siihen edes sattunut juostessa. Juoksuhousut (hihhihhii, tuli mieleen semmoset koirien juoksuhousut :D. Juoksuhousuista tulikin seuraavaksi  mieleen, että mä saattaisin tarvita kans semmoiset toisenlaiset juoksuhousut, niinku tyyliin siveysvyön, juoksuaika kun iskee niin sitten juoksuttaa... Oho, lähti vähän aiheen viereen) toimi loistavasti, niissä on semmoset reisilämmikkeet, mutta tuntuivat vähän isoilta ja päätinkin lenkin jälkeen lähteä vielä katsomaan olisko jäljellä pienempiä. Lenkki teki päälle niiiiiin hyvää että siinä ei pieni lenkin jälkeinen jalkakipu haitannut. Pyysin jalalta anteeksi, hieroin sitä ja voitelin Feldenillä. Mun mielestä aika paljon hyvitelty kuitenkin vain yhden tunnin takia. Lidlistäkin löytyi asteen pienemmät pökät ja mukaan tarttui parilla eurolla myös juoksupipa :).

Huomenna onkin pitkä päivä, kolmen pennun vienti ympäri pk-seutua ja niitten jälkeen hehkeänä (eli rähjääntyneenä, väsyneenä ja hikisenä) treffeille Yhdyssanamiehen kanssa. Siitä tulee joko todella mielenkiintoista tai sitten täysi floppi. Kovin omituista siitä tulee varmaan joka tapauksessa.

Huikeeseen idikseen 23 päivää. Mä en jaksa enää odottaa, mä haluan että se olis jo ohi ja voisin jatkaa elämääni.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kel onni on, se onnen kätkeköön

Pohdiskeltiin viisaassa naisporukassa parisuhteita ja uusien poikaystävien esittelemistä suvulle ja tutuille.  Mä päädyin siihen tulokseen (ja pyysin muistuttamaan JOS mulle vielä joskus joku kolahtaa), että pitäisin asian tasan itselläni AINAKIN vuoden. Vuosi on hyvä aika, koska sitten EHKÄ voi jo vähän luottaa ihmiseen. Huom. EHKÄ. Selittäminen ja kyselyt on ihan perseestä niin kuin olen nyt saanut huomata. Lasten kysymykset "Mitä K:lle kuuluu?" tuntuu tosi pahalta kun nekin tykkäs siitä ja tulivat hyvin toimeen. Sisko kyseli että missä mennään, veli kyseli että tulisko K rakentamaan jotain venepukkeja. Joo ei tule. Kai se on nyt sit onnellinen.

Mikähän siinä on, että kun rakastuu täysiä niin sitä poikaystävää haluaa esitellä ja tiedottaa koko maailmalle että tässä on nyt kuulkaa päivä paistanut kerrankin risukasaan? Ihan älytöntä, typerää ja lapsellista.

Ennenkin olin sitä mieltä että kel onni on, se onnen kätkeköön, mutta mitä helvettiä tapahtui kun K:n tapasin? Joku helvetin häiriö päässä vissiin. Tai sitten joku hormonihäiriö.

Tänään herätessäni olin iloinen että on jo keskiviikko. Eli viikko on melkein ohi koska ylihuomenna on jo perjantai ja viikonloppua ei lasketa  :).

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kahville

Joo olipahan brakedown sunnuntaina. No, siitä on taas noustu ja eteenpäin mennään.

Mun päätä vähän sekottaa se yks jannu, jonka kanssa olen kirjoitellut. Mä en jaksais ajatella koko ajan, mutta milläs estät. Saatan nähdä jannun kahvilla lauantaina niin lähtee ainakin kaikki perusteettomat mielikuvat molemmilta. Hitto kun häiritsee kun ei sillä ole nimeä. Ei se Mies vaan käy. Eikä kyllä jannukaan. No, kuitenkin samasta tyypistä puhun.Se on jotenkin onnistunut saamaan mun sekalaisesta ajatusmaailmasta osan ja tiedän että mäkin olen jostain kumman syystä hänenkin ajatuksissa.Siitä on tullut jonkinlainen osa mun toipumista kai.

Kyllähän mä tiedän että ei tässä tilanteessa mitään kahveja kannattais kai juoda, mutta kun olen joka tapauksissa melkein hänen kulmilleen menossa ja mulla tulee olemaan pitkä päivä niin ei se kahvi pahaa tekis... Selittelyä itselleni. Joopajoo. Miinuslistakin on jo kilometrin pituinen! :D

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mä en enää jaksa, ei kestä sydän eikä maksa



Esikoisen tennarisukat valmistui, virheettömiä ei niistäkään tullut eikä identtisiä, mutta tyttö tuntui tykkäävän. Pentukin innostui ja halusi kuvaan.


Eilinen itsevarmuus, usko tulevaisuuteen ja hyvä olo on muisto vain. Nopeasti ne fiilikset heittelee. Prismassa käydessäni näin ison, painavan näköisen vasaran ja ensimmäinen ajatus oli, että sillä saisi paljon tuhoa aikaan vaikka jonkun autolle kun päästelis vähän höyryjä ulos. No, se ajatus meni ohi ja ostin vain nuo kengännauhat ja ensi viikon ruuat, eli rahkaa, kananmunia ja tonnikalaa.

Vein esikoisen asemalle, toivotin hyvää syyslomaa ääni särkyen ja itkin. Meinasin alkaa jo menomatkalla autossa, mutta sain pidäteltyä. En usko että lapsi huomasi asemallakaan.

Ilta menee  kuoharin (puolikuiva, laihduttajan valinta *buahahaa*)  ja nenäliinojen kanssa. Kuuntelen Arttu Wiskaria "mä en enää jaksa, ei kestä sydän eikä maksa, tän suhteen loppu on nyt ja tässä, ei nähdä edes ensi elämässä" ja "Mä en halunnut olla se palava mies, joka päätyy iltauutisiin, kun ei jaksanut enää uskoa unelmiin. Mä en halunut olla se palava mies, josta liian usein luetaan, täällä harvoin murheet sanoiksi puetaan..."
Arttu Wiskarilla on loistavaa itsesäälimusiikkia.

Kohta siirryn varmaan meidän musiikkiin, vaikka Volbeatiin. Hyvä idea. Ei. 

Pitäisköhän piilottaa puhelin varmuuden vuoksi?

Mullaonkaikkihyvinmullaonkaikkihyvinmullaonkaikkihyvin. ON. Huomenna taas.

Note to self: Jos mulla on huomenna kipeä ruhje reidessä niin se johtuu vain siitä kun koitin konvertoida henkisen kivun fyysiseen muotoon. Ei se henkinen kipu tosin sillä lähtenyt. Arvasin, mutta kokeilin silti.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Menneiden muistelua

Mua käskettiin tänään lukemaan blogiani Tyyppi-kohdista, eli alusta n. reilun vuoden verran. Tein työtä käskettyä ja luin. Paljon muistoja tuli mieleen kaikesta, erosta, muutoista, miehistä, Tyypistä, rempasta, rikkinäisyydestä. Olen pääsyt onneksi henkisesti eroon Tyypistä jo ajat sitten. Pikakertaus niille jotka ei jaksa lukea alkua, Tyyppi oli mun laastari, ihastuin vaikkei pitänyt, monen monta kyyneltä tuli vuodatettua. Tyyppi on ollut nyt  reilun vuoden verran suhteessa ja nyt niillä on ongelmia. Ja heti olisi mun kanssa virittelemässä. Juu ei onnistu. Se juna meni jo. Jotenkin tunnen suurta vahingoniloa tilanteesta, MÄ olen kerrankin niskan päällä Tyyppi-Puolis-kuviossa. Tai no, ei ole mitään kuviota, mutta jos olisi niin Tyyppi olisi se kynnysmatto. Okei, en mä osaisi ihan niin hyvin kenkiä siihen pyyhkiä kuin se teki mulle, mutta kuitenkin, hyvältä tuntuu.

Luin ja muistin miten kokonaisvaltaisen rikki ja eksyksissä olin. Vaikka nytkin olen Kelailijan takia rikki niin olen muuten kunnossa. Mä tiedän kuka mä olen, mulla on katto pään päällä, lämmin vesi tulee, on suihku ja sisävessa. 2,5 vuotta sitten noista mulla ollut kuin katto pään päällä. Olen tullut kyllä pitkän matkan siitä pisteestä kun erosin. Mä olen selvinnyt vaikka mistä ja tulen selviämään. Ei mua mitkään miehet pysty murtamaan kuin tilapäisesti. Mulla on tällä hetkellä niin vahva olo kun muistelin kirjoitusteni kautta tätä taivalta. Harmittaa kun kuvat blogin alusta oli kadonneet, mutta ei voi mitään.

Mulle tulee tapahtumaan vielä tässä elämässä niin paljon hyvää ettei tosikaan! Nyt on semmonen fiilis :)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Uutta hehkua

Yaris sai uutta hehkua itseensä. Hehkut, kolme neljästä, vaihdettiin. Neljäs ei lähtenyt irti. Tämä pitää kirjoittaa tänne että voin täältä tsekata sitten kun en muista milloin se tapahtui.

Oispa aika kivaa mennä itsekin pajalle ja saada vähän uutta hehkua.

Esikoinen tuli viikonlopun viettoon ja väsyneenä paineli jo nukkumaan. Kuopuksella oli tärkeitä menoja eikä tullut tällä kertaa.

Keskiviikkoisen otsalamppulenkin jälkeen sääri on ollut niin kipeä, etten ole voinut lenkillä käydä. Penikka perkele. Sekin masentaa.

Fiilikset on ihan maassa. Tyhjä olo.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pieni pelko pitää mielen virkeänä

Sateinen ilta. Kiireiltäni en ehtinyt lenkille valoisan aikaan, joten sain kuningasidean. Ostanpas otsalampun ja lähden sen kanssa normaalille lenkilleni. Tokihan mä tiedän että pelkään pimeää, varsinkin pimeää metsää, metsän eläimiä ja mörköjä. No, päätin ajatella järkevästi, vähän niin kuin aikuiset :). Sanoin itselleni että mörköjä ei ole olemassa ja metsässä ei ole mitään pelottavaa ja vedin lenkkikamat niskaan.

Metsään johtavalle pimeälle peltotielle päästyäni olin niin onnellinen siitä, että olin investoinut vähän useampaan lumeniin kuin halvimmassa vehkeessä olisi ollut. Tarvitsin jokaisen niistä 42 lumenista. Ennen kuin olin ehtinyt liikkeelle, ehdin pelästyä omaa varjoani niin kovaa että loikkasin varmaan puoli metriä ilmaan. Päätin olla katsomatta sivuille ja juosta ohjelman mukaan. Ja ei kun menoks. Hitto että pelotti! Juoksu lähti kulkemaan kunnes näin jonkun kiiluvan puskassa. Ekana tuli mieleen että siellä on joku heijastimeen pukeutunut raiskaaja. Jeah right. Siellähän se odottaa, vesisateessa pimeessä metsässä jossa ei varmasti kukaan muu liikkunut kuin mä. No, oikeesti se oli aurauskeppi. Vähän huvitti. Sain jatkettua lenkkiä ja toivoin että pururadalla olisi valot. No, ei ollut. Ilmeisesti vasta syttyvät hiihtokaudella. Pururadalla näinkin sitten kaksi kiiluvaa silmää. Tajusin että toi on kyllä nyt ihan oikeasti joku eläin joka tuijottaa mua. Muina naisina vaan jatkoin ja onneksi kiiluvasilmäinen poistui mun tieltä. No, se oli kissa. Hölmö minä. Mä olin melkein varma että se oli vähintään susi. Puolessa välissä lenkkiä sain jo katuvalot, ai että ne tuntui hyvältä! Loppulenkki menikin kuin tanssi eikä pelottanut yhtään :).

En kyllä tiedä onko mulla tarvetta toistaa tuota adrenaliinipläjäystä, oli melkein liian jännää, mutta tulipahan todistettua itselleni että pystyin siihen!

Haastakaa itsenne!

Laastariajatuksia

Mä huomaan selkeästi laastarointiajatuksia mielessäni. Mä tiedän niin helvetin hyvin miten helposti mä menen siihenkin vipuun. Opinkohan mä ikinä?

Mutta onko laastarointi väärin? On se, jos se menee pieleen niin kuin aina menee. Laastarointi Tyypin kanssa meni totaalisen pieleen. Mä olin K:n laastari, se ei vaan tainnut ajatella mua laastarina, mutta kaikkihan sen näki, paitsi tietysti minä ja K. Menikö pieleen, menikö? Niinpä.

Toimiiko laastarointi ilman tunteita? Vai tarvitaanko tunteita sen laastariefektin aikaansaamiseksi? Ja sitten tarvitaankin kohta laastarille laastaria. Vai onko se kuitenkin laastaroinnin viemä aika, mikä siinä loppujenlopuksi auttaa? Aikahan aina auttaa, mutta kun se menee niin hitaasti. Laastaroimalla aikakin kuluu nopeammin.

Mikä on se määrä aikaa, jonka kuluttua ei voida puhua enää laastaroinnista? Ei se määre taida olla kuitenkaan aika vaan joku muu.

Nyt olen ollut ilman kontaktia Kelailijaan viikon. Mä en ajattele enää sitä, että milloin mun on sopivaa ottaa yhteyttä. En ajattele että vielä pinnistän pari päivää enkä varmana laita viestiä ennen perjantaita klo kuutta. Helpottanut, mutta onko helpottanut siksi kun olen ajatellut muita asioita? Laastariasioita.

Miksi mä en voisi jo kasvaa viisaaksi aikuiseksi?

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mies

Mä olen löytänyt uuden miehen mun virtuaalielämään. Semmoisen, jonka kanssa on helppo kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia kaikesta. Tämä mies osaa yhdyssanat (yksi vähistä kriteereistäni), mutta on totaalisen väärää horoskooppimerkkiä. No, ei se ehkä haittaa kirjoitellessa. Pitää vaan varoa. Vertaistukea ja viisaita sanoja lentelee verkon yli. Vie mukavasti ajatuksia pois odotuksesta ja kaikesta paskasta. Ja jos vaikka samalla viisastuisin (vielä ei ole kyllä tuntunut siltä). Tarvitsisi ehkä keksiä joku nimi... Terapiamieskin on jo varattu. No, kuulostellaan.

Tänään oli paska päivä. Päässä oli niin paljon tunteita samaan aikaan ja tuntui että pms:kin jylläsi. Ärähtelin töissä kun olin joutunut työkaveriani holhoamaan. On se kumma kun ei ajallaan osata monista pyynnöistä huolimatta toimia. No, kyllä mä sen nulikan vielä koulutan. Hemmoteltu kakara perkele.

Yhtäkkiä kesken päivän iski totaalinen arvottomuuden tunne ja sen sitten vuodatin Helmelle. Helmi sitten koosti kuuden kohdan listan mun tarpeellisuudesta. Vähän oli heppoinen, mutta hyvä yritys :).

Tänään en taida lähteä edes lenkille. Lämmittelen vain torppaani ja kudon esikoisen tennarisukkaa. Pakko saada valmiiksi perjantaiksi. Niin ja päivitän sähköpostiani jos vaikka tulisi  taas jotain viisaita sanoja :)

Masentaa tää kylmyys ja tuleva talvi. Sitä sitten riittää taas. Kylmyyttä ja puiden kantamista. Ja mä niin toivoin ettei mun tarvitsisi yksin tänä talvena niitä puita roudata. No, shit happens. Varsinkin mulle.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maanantai!

Menihän se viikonloppu ja arki koitti. Virtuaalisesti vauhdikas viikonloppu, lenkkeilyä, itkua, vihabiisejä, kutomista ja relaamista. Siinä se pähkinänkuoressa.

Sain paljon kivoja sähköposteja ja sunnuntai menikin päivystäessä sähköpostia ja kirjoitellessa viisauksia. No, se nyt ei juurikaan eroa normipäivästä, sähköposti on aina auki. Mä teen kuulemma jonkun päälle hyvää :), Oppisinpa joskus tekemään omalle päällenikin hyvää. Tai oppisinpa olemaan tekemättä itselleni huonoa.

Ennen reissua on enää kaksi yksinäistä viikonloppua ja toinen niistä menee kissanpentuja kuskaillessa ainakin osittain. Mä selviän tästä.

Radiohiljaisuus K:n suuntaan on pysynyt ja pysyy. Kerrankin meidän kommunikaatio jäi siihen että MINÄ en enää vastannut. Menin niin sanattomaksi siitä e-vaihtoehdosta ettei vaan kertakaikkiaan tullut MITÄÄN näppäimistöltä. Hyvä niin. 24 päivää sen synttäreihin, siihen  tähtään.

Näihin tunnelmiin. Nää biisit  tuo mulle niin paljon hyvää mieltä :). Varsinkin tuo Pinkin videon katsominen saa AINA hymyilyttämään :)



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Aamukahvi

Heräsin sunnuntaihin. Ajattelin että jee, sunnuntai jo. Keitin aamukahvit, mä tarviin kaksi isoa kupillista heräämiseen. Join ensimmäisen, kahvimaito riitti siihen just ja just, mutta onneksi jääkaapissa oli vielä rasvatonta maitoa tyttöjen jäljiltä. Toinen kupillinen vaan kuppiin ja pikainen katsahdus maidon päivämäärään. 4.9, hyvä, ei ole edes vanhaa ja kuppiin. Klönts. Olin vähän aikaa että täh, mitä helvettiä, kunnes tajusin että nythän on vissiin lokakuu. Voi sitä vitutuksen määrää. Vähän aikaa kiukuttelin ja lähdin sitten siwaan kuin myrskyn merkki.

Jatkoin sitten jääkaapin siivoamista, tässä lähtötilanne


Poistin tyhjät astiat ja vanhat tuotteet. Jäljelle jäi syötäväksi kelpaavaa kolme kappaletta nakkeja ja rahka. On mulla noitten lisäksi kananmuniakin, että jos ei huvita tänäänkään mennä kauppaan (niin, olisinhan mä sieltä siwasta voinut ostaa myös muuta kuin sen yhden maidon, mutta kun en ollut hereillä)


Hmm...  tuo oivariinikin saattaa olla vanha kun en ole leipää syönyt kahteen kuukauteen. Viinat ja tonic on veljen.

Tästä tulee paska päivä, ehdin jo itkeä K:n uutta fb-kaveruutta, liekö ollut baarissa. Pitäisköhän mennä tiputtamaan sen sildenafiilit postiluukusta jos vaikka tarvitsee. 

 

lauantai 4. lokakuuta 2014

Reipas minä!

Nyt on kyllä kehuttava että kyllä tää intervallijuoksentelu  kantaa hedelmää :). Lunttasin blogista että aloitin juoksentelun 9.9, eli alle kuukausi sitten. Silloin teki tiukkaa jaksaa juosta 2 minuuttia putkeen. No, nyt olen juossut 4 minuutin pyrähdyksiä ja kävelyä 5 minuuttia. Kahtena viime kertana olen juossut loppupätkän kotiin. Ekalla kerralla se oli 9 minuuttia ja tänään 15 minuuttia. 15 minuuttia JUOKSUA! Hyvä minä! Kyllä on kunto kasvanut huimasti! Ei ole enää semmoisia intervallin jälkeisiä hapenhaukkomiskohtauksiakaan vaan olen ilmeisesti oppinut hengittämäänkin paremmin/hapenottokyky on parantunut.

Tänään sain varauksen yhdestä pennustakin, hienoa. Sain myös vähän siivottuakin, heitin jopa 21.8 vanhaksi menneen täyden maitopurkin jääkaapista roskiin. Se maitopurkki jotenkin oudosti pullisteli, olis kyllä ehkä kannattanut testata että olisko se räjähtänyt jossain vaiheessa.  Ihan testimielessä vaan.  Jotenkin tuo siivoaminen ei ole ollut päällimmäisenä tehtävälistalla. Sen on aina voittanut urheilu,  kutominen, itkeminen ja pohdiskelu

Tästä ei tullutkaan niin huono päivä kuin mä luulin :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Masentava perjantai

Yksinäinen viikonloppu edessä. Töistä kun pääsin niin laskin että olisi reilut 60 tuntia siihen että pääsee taas töihin. Kyllä tuntuu masentavalta kun ainut mitä odottaa on se, että pääsee taas töihin pois kotoa.

Mä olen kääntänyt ajatukseni enemmän sinkkumoodiin nyt. Kyllähän mä sinkku kai olen. Vapaa tekemään mitä tahdon. Ei kyllä tunnu oikein hyvältä.

Saunamies sattui laittamaan viestiä heikolla hetkellä kun olin ulvonut silmäni turvoksiin. Vastasin että tuskin haluaa mun olkapäänäni olla, mutta halusi ja päädyin tilittämään sen saunan lauteille paskaa elämääni. Juteltiin kuolemasta, hautajaisista, itsemurhista, syövästä, pessimismistä, haukuin miehiä ja itkin  ja se lohdutti. Päästin kaikista kyynisimmän Puoliksen valloilleen enkä pidätellyt yhtään. Sekopäistä. Olin jo aikaisemmin ilmoittanut ettei seksiä ole tiedossa eikä ollutkaan. Ei mitään sinne päinkään. Ihan kaverillinen lohdutustuokio. Liikuttavasti se yritti parhaansa, aika kömpelöllä tavalla. Ei mulla enää siihen mitään tunteita ole eikä tule.

Kauhea tarve kirjoittaa, mutta mitään syvällistä pohdintaa ei näytä tulevan. Höh. Mun sormet ja aivot on pettäneet mut taas.

Jospa vetäisi pään täyteen nappeja ja sammuisi kemialliseen uneen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lähes sietämätöntä

Käytiin K:n kanssa keskustelua viesteillä siitä mitä se tarkoitti että ei ollut valmistautunut siihen että jäin yöksi. Kysyin että pelkäsikö että painostan seksiin tms. Vastasi että pelkäsi että haluan olla niin kuin ennenkin ja pelkäsi läheisyyden tuomaa ahdistusta. Kysyin että ahdistiko sitten nukkua mun vieressä. Kuulemma hieman, mutta halusi kokeilla että oliko se niin ahdistavaa kuin pelkäsi. Ei ollut kuulemma sietämätöntä nukkua mun vieressä, mutta oli poissa mukavuusasteikoltaan. (kaikki oudot ilmaisut on hänen käsialaansa). Haluaisi jatkaa kaverilinjalla, ei ole siinä pisteessä että voisi jatkaa niin kuin oltiin.  Kukaan ei ole KOSKAAN puhunut sietämättömästä ja mun vieressä nukkumisesta samaan aikaan tuossa merkityksessä. Olen jotenkin ihan monttu auki tuosta ilmaisusta.

Arvatkaa miltä tuntuu kuulla, että mun vieressä nukkuminen ei ollut niin sietämätöntä, mutta epämukavaa. Huhhuh, voin kertoa että kaiken jälkeen mitä tässä on saanut vittu kestää niin toi oli helvetin pahasti sanottu. Anteeksi kielenkäyttöni. Vielä kun tiedän että ei se mua loukatakaan halua. Tai luulin tietäväni. Se on jotenkin oudon kylmä viesteissä, mutta livenä taas ihan normaali. En mä voi vaan käsittää. Ehkä se on kytkenyt jonkun inhimillisen osan itsestään pois päältä.

No, päivän töissä itkettyäni päätin että nyt tää juttu selvitetään loppuun asti ja  pyysin vääntämään rautalangasta että missä tilanteessa me ollaan.

Koitin laatia mahdollisimman aukottoman vaihtoehtolistan josta valita

a) sä et halua mua enää yksinoikeudella etkä halua olla yksinoikeudella mun
b) sä olet vielä pahasti kesken ja tarviit aikaa
c) sä haluat olla vain kaveri siihen asti että sä olet itses kanssa valmis ja katsoa tilannetta sitten 
d) sä et osaa sanoa mitään, katsotaan sit huikeen idiksen jälkeen missä ollaan 
e) joku muu vastaus

Olin suhteellisen varma a-vastauksen voitosta, mutta ei, valitsi e:n. Miksi vitussa mun piti pistää sinne joku takaportti-e. E oli siis seuraava: Haluaa olla kaveri ja JOS tämä tästä muuttuu siihen että kaipaa suhdetta takas.. niin sit pitää katsoa se erikseen.

Öh? Pam ja ilmat taas pihalle. Siis MITÄ? Miten joku voi sanoa noin? Olenko mä jonossa se ensimmäinen jolle sitten kerrotaan jos haluaa leikkiä parisuhdeleikkiä? Olenko mä vapaa touhuilemaan tuolla kylillä mitä vaan ja laastaroimaan mun haavaista sydäntäni? Miks se ei valinnut tuota a:ta sitten? Pitäkö mun olla varalla täällä? Mä taidan kyllä kokea itseni vapaaksi. Ainakin fyysisesti. Saunamiehen sauna lämpiää kun vain laitan viestin, tiedän sen.

Ystävä pelkää että satutan itseäni lisää matkan kanssa. Sanoin että voi olla, mutta matka vedetään vaikka väkisin. Se olkoon jollain sairaalla tavalla käänteinen kosto kaikesta. Ehkä vähän kallis kosto, mutta kerran täällä vain eletään. En uskonut että Ystävä ymmärtää, mutta sanoi ymmärtävänsä ja toimivansa ehkä mun sijassa ihan samoin). Kostoksi järjestän niin helvetin hienon matkan, että muistaa loppuelämänsä. Jossain vaiheessa tajuaa mitä tuli menetettyä. Kyllä mä uskon niin. 

Mä ansaitsen niin paljon parempaa. Kyllä. 

Tästä tuli ehkä vähän sekava vaikka tällä kertaa ihan selvinpäin kirjoittelenkin. Olen vain niin vihainen, raivoissani, pettynyt, järkyttynyt, epäuskoinen ja ällikällä lyöty.

Valmiiksi jo tähän kirjoitan että ilkeilyihin ja provoihin en vastaa. Tosiaanko haluatte lyödä lyötyä? (nämä sanat niille muutamalle ilkeälle anonyymille)

39 päivää Huikeeseen idikseen.

Kiitos Helmi kun jaksat kuunnella mun suodattamatonta tajunnanvirtaa <3

Treffit

Tänään on treffit K:n kanssa. Voi luoja mua jännittää! Ihan kuin olisi ekat treffit edessä. Sekopääystävä on joutunut taas koville kun on saanut kuunnella mun pohdintaa että mitä mä laitan päälle, miten toimin tiettyjen kehonosien karvoitusten kanssa yms...

Tehdään ruokaa ja katsotaan joku leffa. Haluaisin jäädä yöksi, edes viereen nukkumaan. Saas nähdä miten onnistuu. Kauhean pelottavaa edes kysyä asiaa! Ostin muutaman lonkeron, joten ajattelin niiden varjolla kysyä että voinko juoda ne ja nukkua siellä. Tai jotain. Hitto kun hermostuttaa.

Dieetistä meinaan lipsua nyt ja herkutella vähän. Varmaan siin käy niin että mua pierettää koko illan ihan helvetisti, niin kuin ekoillakin treffeillä.  Nyt jo kiertää mahassa. No, ei voi mitään.

No niin, kasvonaamion pesuun ja suihkuun (pitää koittaa näyttää freshiltä).  Laittautuakin pitää semmoiseksi laittautumattoman näköiseksi. Tarina jatkuu treffien jälkeen...



No niin, treffit takana. Ruokakassia siellä purkaessani sanoin että ostin nyt nää muutamat lonkerot ja sit mul on tässä tää pepsi max vaihtoehdoksi, että jos saan juoda nää lonkerot ja jäädä tänne nukkumaan niin teen niin, jos en niin juon pepsi maxia. K sanoi jotain "että ai sä oot ottanut ihan vaihtoehtoja" ja aloitti ruuan laiton. Jatkettiin muista aiheista ja se asia jäi ROIKKUMAAN! Kyllä tuntui tyhmältä ja epävarmalta! No, ruoka valmistui ja K sanoi että ei hän kyllä ole valmistautunut siihen että jäisin yöks. Mä siihen että tarviiko siihen mitenkään valmistautuakaan ja että osaan kyllä nukkua ihan kiltisti. Sain jäädä siis yöksi. Huh! Mä niin tarvitsin vähän ihoa vasten ihoa. Mitään varsinaista läheisyyttä tai hellyyttä ei kuitenkaan ollut ja nukuin aivan helvetin huonosti. Mutta pääasia että sain taas vähän aikaa ja jaksan odottaa paremmin huikeeta idistä.

Meillä oli kuitenkin ihan kiva ilta. Katsottiin elokuva ja jutskailtiin ihan normaalisti, naurettiin, oltiin ihan normaalisti, kuitenkin ilman mitään koskemista. Mistään vakavasta ei puhuttu. Toivottavasti K:lle jäi hyvä fiilis.

En tiedä miltä musta tuntuu nyt. Jotenkin ristiriitaiselta ja pelokkaalta vissiin kuitenkin.