Lukijat

lauantai 18. toukokuuta 2019

Asuntokaupoilla

Olen pistänyt taas tuulemaan! Tällä viikolla olen ostanut yhden asunnon Helsingistä (lapselle) ja tehnyt tarjouksen, saanut siihen hyväksynnän ja sopinut kauppapäivän toisesta asunnosta (itselleni). Uusi asuntoni tulee olemaan naapuritalossa tässä samassa lähiössä. Uskallan näköjään jo sitoutua tähän lähiöön.

Minä, vannoutunut omakotitaloihminen, olen kohta kahden kerrostalokämpän omistaja ja taas asuntovelallinen, ihanaa :D. Kyllä se omakotitalohaave elää vielä, mutta sen aika on sitten myöhemmin.

Tämä lähiöelämä on oikeastaan aika mukavaa.  Musta pidetään hyvää huolta iltakävelyillä ja muutenkin, eilenkin oli pienimuotoinen piknik rannassa, toissapäivänä souturetki lähisaareen. Tämä on juuri sellaista elämää, jota haluan elää just nyt. Kukissakin mut pidetään, vaikka tapan niitä aika hyvää tahtia. Mun pitäisi onnistua pitämään nyt hengissä neilikka, jonka pitäisi kuulemma kukkia koko kesä. Ehheh...

Tänään on meidän virtuaalisen kohtaamisen 10 kuukautispäivä. Olin silloin hammashoitoreissulla Unkarissa ja mulla oli tylsää. Oli juuri päättynyt kirjoittelu jonkun omituisen urpon kanssa, joten kirjoittelukaverille oli tilausta. Aika äkkiä huomasin, että kyseessä ei olekaan mikään omituinen urpo vaan ihmeellinen yksisarvinen, joka osaa myös kirjoittaa ja ajatella järkevästi ja jonka kanssa juttu luisti. Mitään omituisia puolia ei ole tullut vieläkään esiin (minusta varmaan on) ja kaikki on oikein hyvin.

Uuden työn ja opiskelun aloitus tuntuu edelleen vaikealta, mutta kai sekin siitä suttaantuu ajan kanssa.
Mä olen niin kevätihminen!

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kerrostaloelämä liikuttaa

Kyllä tämä kaupunkilaiselämä liikuttaa mua ihan toiseen malliin kuin omakotitalossa asuminen. Kaivoin aktiivisuusrannekkeesta viime kesältä yhden viikon datan ja ero on jonkinmoinen. Viikon askeleet kesäkuussa 2018 oli 28371 askelta. Kyllä, koko viikon... Siinä ei ole juuri ylimääräisiä askeleita otettu. Verrokkina muutaman viikon takainen viikko, 87324 askelta. Aloitin työmatkakävelyn, joten askelmäärät lisääntyivät jo senkin myötä. Ilman työmatkakävelyitä normiviikko kaupungissa on tuottanut kevään aikana n. 60 000 askelta. Salillekin olen päässyt.

Kiitos kävelyttämisestä kuuluu Yksisarvismiehelle ja Oudolle Mustalle Koiralle, jotka kävelyttävät mua pitkin rantoja, kallioita, soita ja pusikoita. Kunto väkisinkin kasvaa kun nollatasosta on lähdetty liikkeelle.

Olen sopeutunut jo niin hyvin kerrostaloelämään, että olen harkitsemassa oman kerrostaloasunnon ostamista. Kyllä, sekaisin olen mennyt. Omakotitalolainen olen sielultani, mutta kompromisseja on nyt tehtävä ja omakotitalon aika on sitten myöhemmin. Omakotitalo kaukana liikenteen melusta ja persaukisuus vs. lähekkäin asuminen, lähes päivittäinen seksi kerrostalossa ja toimeentuleminen. Aika helppo valinta :).

Ihana kevät!

perjantai 3. toukokuuta 2019

Vieraissa

Uuden työn aloitus on saanut mut ihan lukkoon, niin lukkoon, että en tunnu osaavan töissä edes kirjoittaa, joten koitanpa purkaa sitä lukkoa vähän kirjoittamalla tajunnanvirtaa.

Ollaan Yksisarvismiehen kanssa katsottu Vieraissa-sarjaa. Tosi viihdyttävä, mutta myös opettavainen. Kysehän ei ole varsinaisesti vieraissa käymisestä tai pettämisestä, vaan parisuhdeterapiasta. Oletko katsonut?  Mitä ajatuksia sarja on sinussa herättänyt?

Sarja antaa ajattelemisen aihetta, etenkin kontrolloimisen tarpeestani. En ehkä ole yhtä sulkeutunut kuin Riikka, mutta mä olen se, joka haluaa yleensä pitää langat käsissään. Se, jolla on matkalle lähdettäessä liput, varausvahvistukset yms. dokumentit useampana kappaleena paperiversioina, sekä myös sähköpostissa viimeisimmäksi sähköpostiksi lähetettynä, että löytyvät tarvittaessa nopeasti.  Matkustusasiakirjat siis löytyvät vaikka millaisessa paniikkitilanteessa. Joskus nuoruudessani matkustin bussilla Alanyasta Istanbuliin lennolle (ei muuten ole mikään pikareissu) vain huomatakseni, että passi on edelleen kassakaapissa Alanyassa. Liekö siitä tullut matkustamiseen liittyvät pakkomielletarkistukset.

Lisää vettä kontrollointimyllyyn heitti lasten isä, joka "antoi" mulle vetovastuun perhe-elämästä. Tai no, kai mä itse sen vastuun otin, kun huomasin, että langanpäitä oli vapaina ilman pitelijää. Nyt näköjään yritän masteroida esikoisen asumiskuvioita kunhan palaa takaisin kotimaahan, kai koitan tietä vähän siloitella (koska sitä ei kukaan mulle tehnyt pienimmissäkään määrin). Nyt kun ihan alan asiaa ajattelemaan, niin olen isosiskomaisesti siloitellut tietä veljen asumisissa, hommannut isälle asunnon ja sotkeutunut myös siskon taloasioihin. Siis enkö mä vois huolehtia ihan vain omista asioistani?  Kovin on näköjään ollut vaikeaa. Milloin hyvää tarkoittavat neuvot menevät liian pitkälle?  Onneksi pystyn joskus tiedostamaan näitä juttuja ja ehkä vähän rajoittamaankin. Onneksi Y-mies tietää mun kontrollifriikkiydestä ja ainakin toistaiseksi suhtautuu vain huvittuneesti. Se ei ole vielä tosin nähnyt yhtään matkallelähtöfriikkausta. Onneksi tiedostan ongelmani :).

Sarjassa mua häiritsee melkoisen paljon, että se miepuolinen terapeutti on ihan Kokonaisen Kaupunkilaismiehen oloinen, ei saman näköinen, mutta jotain samoja maneereja ja ilmeitä kyllä löytyy. Todella vastenmielistä jostain syystä. Kyllä jaksan ihmetellä sitä, miten KK:een haksahdin.

Kyllä olen tässä ihmetellyt myös sitä, että mikä hemmetin aivopieru oli ryhtyä samaan aikaan työpaikanvaihdoksen kanssa opiskelemaan avoimeen ammattikorkeakouluun. Kolme kurssia on alkanut nyt eikä mun energiat riittäisi semmoiseen ollenkaan! No, onneksi on ilmojen puolesta ankea viikonloppu tulossa, joten ehkä yritän saada opiskelut käyntiin reippaasti. Jospa se vaikka olisi mukavaa

Esikoisen kotiinpaluupäivä on ilmoitettu, tulee jo kahden kuukauden päästä! Nopeasti on loppujenlopuksi mennyt, vaikka mun elämä onkin ehtinyt tässä ajassa mullistua ihan täydellisesti. Niin varmaan on mullistunut esikoisellakin, tulee varmaan ihan uutena ihmisenä sieltä.

Huh, helpotti, onnistuin saamaan postauksen verran sekalaista tekstiä aikaiseksi :D