Loma loppuu

Hörhis meni naimisiin, Kelailija on menossa naimisiin. Varmaan Sekin Mies Joka Mut Viimeksi Jätti on mennyt naimisiin. Oon kateellinen, vaikka en halua naimisiin.

On vähän paha mielikin äidin takia. Luin eilen fb:stä että ovat näköjään samassa kaupungissa kuin jossa mä asun. Laitoin kommenttia että voi tulla käymäänkin jos kerran kulmilla pyörivät. Vastaus oli että mun pihaan ei kuulemma mahdu asuntoautolla tms. paskaa. Selvähän se sitten. Ei tarvii tulla sit jos on niin vaikeaa ja vastenmielistä. Fb:stä luin myös että määränpää oli veljen perheen mökki, jonne oli myös sisko kumppaneineen saanut kutsun. Selvähän sekin sitten. Ei sillä että mä olisin sinne hinkunutkaan, mutta tokihan mä mieleni pahoitin. Äiti on käynyt tämän viiden vuoden aikana vissiin kahdesti.

Juhannuksena sisko ja siskon tyttöystävä korjasivat mun jarrut, auto ei siis mennyt ekalla kierroksella katsastuksesta läpi ja koska olivat jo yhdet jarrut korjanneet niin halusivat korjata myös mun jarrut. Eihän mulla ollut mitään sitä vastaan että säästäisin muutaman satasen. Kyllä jännitti eilen katsastuskonttorilla kun olin uusintakatsastamassa, että kuinka mun kävisi. Siskoakin taisi jännittää aika paljon. Läpi meni loistavilla arvoilla. Jee!

Paasto sujuu hyvin ja energiat on noususuunnassa, mehustaminen on hieman aikaavievempää  kuin ajattelin ja lapsille ruuan laittaminen on ikävää kun ei voi itse syödä, mutta pikkuhiljaa alkaa olo parantua niin kyllä tämän kestää. Kirjailen paastopäivityksen erikseen jahka viikko on täynnä.

Tytöt vielä viikon mun luona ja nyt alkoi kuopukselta "voinko mennä poikkikselle yöks"-marinat. Tuleepa raskas seuraava viikko. Mä oon tosin töissä niin saan vain kuunnella illat sitä että miten paskaa täällä on. Jos kysyn että mitä haluaisivat tehdä niin ei kuulemma mitään. Aika sama laulu oli viimekin vuonna.

Loma loppuu tältä erää ja ihan hyvillä fiiliksillä menen töihin :). Paljon ehti tapahtumaan ja monessa paikassa ehti käymään. Ehkä ehdin lepäämäänkin hieman.

Pikku-Puoliksen avohaava

Pikku-Puoliksella onkin yllättäen iso avohaava. Kyllä suoraan sanottuna vituttaa itkeä räkä poskella äidin hyväksynnän perään melkein 39-vuotiaana.  Pläräsin arkiston helmiä ja löysin vuodelta 2014 avautumisia äidille:

"Mä olen saanut pärjätä hyvin pitkälti omillani, välillä olen koittanu sua lähestyä, ehkä joskus aika katkeranakin ja saanut katkeruutta ja puolustelua takaisin. Jotain sä olet  Annalle (nimi muutettu) kertonut enemmän kun meille muille. Ei tarvitse kertoa jos et halua, mutta ei se kovin kivalta tunnu kyllä. Mä voin kertoa kyllä, että mä tunnen aika isoa katkeruutta siitä, miten sä käännyit mua vastaan erossani. Silloin kun mä olisin eniten tukea tarvinnut.  Pärjännyt mä olenkin ihan hyvin. Vaikkakin aika yksin.
En mä ehkä haluais katkerakaan olla, helpompi olis  se vaan jättää taakse jos pystyis ymmärtämään sen, miksi asioita on tapahtunut niin kuin on  ja sanottu on niin kuin on.
Eniten mä olen vaan toivonut että sä olisit hyväksynyt mut sellaisena kuin olen. Sanonut vaikka että olisit ylpeä musta ja siitä miten olen pärjännyt elämässä."

Äidin vastaus tuohon, mun sydänverellä kirjoitettuun hengentuotteeseen oli seuraava: "Tulin just töistä ja aivot solmussa, joten eiköhän me voida ottaa vaikka risteily ja pohtia elämän solmut". Asiaan ei koskaan palattu.

Olen siis selkeällä suomen kielellä lähestynyt äitiä kipupisteitteni kanssa saamatta kuitenkaan kipeästi tarvitsemaani hyväksyntää. Rohkeata pikku-puolis, rohkeata. Olet ainakin yrittänyt.

Olen itkenyt, niistänyt, melkein hyperventiloinutkin kuin pieni lapsi ja miettinyt että olisiko mulla varaa oikeaan terapiaan, mutta ei, ei todellakaan ole. Self help ja kyökkiterapia saa riittää.

Tämän on pakko johtaa johonkin hyvään, koska tää tuntuu niin ikävältä

Kevennyksenä Vapputunnelmaa Tampereelta

Voi äiti

Kirjan lukeminen on vienyt mut matkalle lapsuuteeni. Koitin miettiä olisko mulla mitään hyviä muistoja lapsuudestani äidin kanssa. Piti oikeesti pinnistellä ja saldo oli seuraava:

-Pyörälenkki äidin kanssa kahden
-Silmälääkärissä Ympyrätalossa ja samalla kenkäkaupassa.

Fyysiset tarpeet lapsuudessa on tyydytetty, henkisiä ei. En ole kokenut tulleeni hyväksytyksi arvostetuksi tai rakastetuksi. Äiti teki kotona töitä, eli olisi ollut kyllä fyysisesti läsnä, mutta oli oikeastaan vain työhuoneessaan tai nukkui. Olin yli ysin oppilas peruskouluaikoina, mutta koskaan en muista siitäkään saaneeni positiivista palautetta.

Muistoja isän kanssa tekemisestä on onneksi vähän enemmän.

Meinasin pohtia että miten monella on ollut kurjempi lapsuus kuin mulla, mutta ei mun ehkä kannata alkaa vertailemaan. Tää on mun kokemus ja sillä on vaikutuksia minuun.

Mä toivon että omille lapsille jää muistoja yhdessä tekemisestä, nauramisesta yhdessä, hassuttelusta. En mä muista että oltais äidin kanssa koskaan naurettu yhdessä millekään. Muistan kyllä miten mua lyötiin imurinletkulla, hengarilla, mitä nyt sattuikaan käteen. Muistan miten tukistettiin niin että hiuksia lähti tukottain. Muistan miten äiti veti kiukuspäissään mun vaatekaapista  kaikki vaatteet alas ja jouduin  järjestämään ne uudestaan. Olinhan mä varmasti välillä kauhea lapsi, mutta silti ne keinot olisi pitänyt kai olla toiset.

Avioeroni jälkeenhän välit meni äitiin poikki muutamaksi vuodeksi. Tässä postauksessa siihen syy: http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/04/valit-poikki-aitiin.html  Itku tuli kun luin sen ja muistelin.

Onneksi mulla oli ihana mummo, jolta sain kyllä hyväksyntää ja läsnäoloa. Luulen että se pelasti paljon. Harmi kun mummo on jo kuollut niin en voi jutella mun lapsuudesta hänen kanssaan. Äidin kanssa en viitsi edes yrittää.

Vieläkin toivoisin että äiti ilmaisisi että on ylpeä siitä miten olen pärjännyt.

Odotan mielenkiinnolla että pääsen kirjassa siihen kohtaan, jossa kerrotaan miten tätä kaikkea lähdetään korjaamaan.

En edes halua pohtia miten tämä kaikki on vaikuttanut mun äitiyteen.

Joulua vaan

Se olis vissiin sitten joulu. En ole itkenyt vasta kuin kourallisen kertoja ja kello on 13. No, ei se mitään, tiedossahan tuo oli. Kävin kaupassa, ihmisiä autoillaan liikenteessä menossa rakkailleen. Kaupassa oli kohtalaisen rauhallista, vaelsin pitkin käytäviä rauhassa. Kalastin pakasteesta viimeisiä torttutaikinoita. Syviä nuo isojen kauppojen pakastealtaat, perse pystyssä, pää altaassa keikuin siinä reunalla ja just ja just yletin.

Äitikin soitti. Jo on aikoihin eletty. Pisti sekin itkettämään. Hetken verran harkitsin äidille joulunviettoon lähtemistä, mutta se meni kohtalaisen pikaisesti ohi.

Ystävä piipahti ovella ja toi lahjan. Vihdoin sopivan kokoinen kuoharilasi ja täynnä lempinamejani! Avasin myös Tonttutytön lähettämän lahjan ja sieltä löytyi turvaa ja käytännöllistä kauneutta avainnauhan ja heijastimen muodossa :). Kiitos!

Innostuin vaihtamaan jopa keittiön valaisimeen jouluhelmet kesähelmien tilalle ja kattamaan itselleni joululautaset.

 
Ai menikö överiksi tuon valkoisen aineen kanssa? Mä vaan tykkään valkoisesta aineesta :)

Yllätin kissan nuolemasta raakoja palapaistilihoja. Hyvää joulua vaan hänellekin. No, itsepähän paistin syön, joten haitanneeko tuo nyt mitään. Porkkanalaatikkokin on jääkaapissa, eli ihan täyimittainen jouluateria Puolinaisen tyyliin (joo en ole mikään kulinaristi). Kohta voisi laittaa saunan päälle ja käydä joulusaunassa.

Jouluja vaan lukijoille

Sukua ja joululahjoja

Kuulin hämmentävän uutisen. Mun lapset olivat olleen mummolla, siis mun äidillä kylässä! Mutsin mies oli hakenut tytöt ja olivat harjoitelleet villasukan kutomista mummin kanssa. Olen kovin kovin yllättynyt. Mutsi on ehkä laajentanut mummouttaan veljen lapsista myös mun lapsiin. Jospa se koittaa paikata jotain niiden kautta, en tiedä. Ja joo, olen katkera. Mutta pääsen mä joskus siitä yli, ehkä, tai sitten en.

Tänään soittelin exälle joululahjoista. Keksin mielestäni älyttömän hyvän lahjan ja konsultoin exää. No, olivat myös meinanneet samaa lahjaa. No, ostetaan se sitten puoliksi, plääh. Ja se siitä kuningasidesta. Uusi kuningasidea siis pohdintaan. No, samalla sitten exä kertoi että ovat synnyttämässä. Ihquu. Sanoin puhelun loppuun että "pitäkää hauskaa" :). 

Mulla piti olla paljonkin mukamas asiaa, mutta nyt ei sitten näköjään irronnutkaan. Höh.

Muoks: Apua, apua! Esikoiseni on alkanut olee! Järkyttävää! *pyörtyy*

Mindfulness ja lavatanssikurssipäivä

Huh, kiirettä pitänyt! Aamusta oli 5 tunnin mindfulness-kurssi, mielenkiintoinen, tarttis treenata kotona päivittäin tietoista läsnäoloa, ehkä jatkaa se talvella aloittamani kirja loppuun. Kurssin jälkeen oli ihan töttöröö-fiilis kun 5 tuntia oli tullut oltua niin läsnä ja rentouduttua.

Mä vähän ihmettelin käytöstäni, mä halusin ryhmätöissä aina aloittaa, pidin 3 minuutin monologin rusinasta, miltä se tuntui, tuoksui, näytti ja kuulosti. Muutkin toki piti sen monologin, mutta mä halusin olla eka. Ootteko ajatellut että rusinasta lähtee ääniä? Kyllä, kokeilkaapa pistää rusina korvan juureen ja pyöritellä sitä siinä :). Halusin myös ihmeen usein kommentoida ensimmäiseksi kaikkea. Mitä ihmettä mulle on tapahtumassa? En ymmärrä.

Kotiin muutamaksi tunniksi ja kansalaisopiston lavatanssikurssille. Aamulla olin kellonajan katsonut. 19:30-21:00- Jep, got it. 19:20 olin pukkarissa, ei ketään muita, salista kuului askeleita, voi V****! Mä olen myöhässä!!! MÄ, joka en ole KOSKAAN myöhässä! Mietin että lähdenkö pois, mutta en, rohkeasti  menin sisään anteeksipyytävän näköisenä ja mietin että mitähän tanssia tässä niinku treenataan. No, ilmeisesti argentiinalainen tango oli kyseessä. Kun oltiin askelharjoituksista päästy paritasolle ja ihmiset pariutui, tajusin että mä olin ainut pariton. mielessä pyöri hetken aikaa "voi v****v***u" ja kirmasin open luo kysymään että oliks tää semmoinen kurssi että pari piti olla mukana. Ei kuulemma. Tai sit se vaan sanoi etten rupeis itkee samantien.

Mutta! Mä sainkin olla sitten se, joka open kanssa näytti askelia :). Aiai, ihana olla jämäkästi vietävänä, mä pääsin helposti mukaan vaikka olinkin myöhässä kun ne muut oli niin tumpeloita. Se opettaja oli about pikkasen mua nuorempi, suloinen, pilke silmäkulmassa, tuoksui ihanalta, mutta rengastettu. Mutta ei voi valittaa :D. Opin paljon paremmin opettajan käsissä, vaikka jouduinkin tanssimaan aika paljon yksinkin. Osa niistä miehistä oli oikeesti semmosia puujalkoja, että ei käy niitten muijia kateeks :D. Ope lohdutteli mua, että ensi viikolla on sitten parinvaihtoa, niin kaikki pääsee tanssimaan parin kanssa kunnolla. Mä olisin kyl voinut sen opettajan kanssa tanssia, hmph :)

Kiva päivä :)

Muoks: Ajellessani tuli radiosta tämä biisi, itkin kun tajusin että tää kertoo ihan musta ja mun äidistä. En mä tiedä mitä mun ton äitisuhteen kanssa tekisin. No, en jaksa pohtia sitä nyt, huomasin vaan ton biisin kautta että asia on kovin kesken :(

Etukäteissynttärit

Eilen heräsin vapaaehtoisesti viideltä ja suuntasin näyttämään mirriä näyttelyyn. Poimin vielä Ystävän mirrinkin mukaani kun se on jumissa mun pentujen kanssa kotona.

No, siinähän se päivä meni sitten madellen, eikä suurta menestystä tullut, tiedossahan tuo oli eli ei yllättänyt. Saatiin ne prenikat mitä lähdettiin hakemaankin. Hyvä niin.

Ystävä kyseli että tulisinko mä näyttelyn jälkeen saunomaan ja vaikka ei olis kyllä oikein yhtään huvittanut niin meninhän mä. Pikapyörähdys kotona ja Ystävälle. No, siellä olikin sitten mun synttäribileet järkättynä, päivää liian aikaisin tosin kun tänään on vähän paha juhlia. Huh, lähempänä neljääkymppiä mennään nyt. No, ei kai se mitään.

Oli kolmen ruokalajin synttäri-illallinen, kukka-asetelmia ja kuohuvaa. Hieman olin pettynyt kun ei ollut miesstripparia :D

Kuohuva sai taas tekstarisormet näpyttelemään ja lähti Fanille semmoista tekstaria mitä mä en taida kehdata tänne  edes tunnustaa. Ihan kuin oisin kännimustis.Huoh. Kyllä mua taas hävettää vähän. Nooo, se on vaan elämää :)

Tänään olisi sitten paskakärpästentappotalkoot. Järjetön määrä kärpäsiä olohuoneessa, ihan kuin navetassa asuis. No, siltä kyllä vähä siellä haiseekin. 

Illalla saan ehkä hakea kaksi pentua oikeine emoineen Ystävältä, pienin rääpäle jää vielä sinne varaemon kanssa vahvistuman. 

Kiitos Pepposelle kivasta blogiesittelystä :). Siirryn luostariolosuhteisiin X-ajaksi. Tosin Pepposen luostari on kyllä hmm... vähintäänkin miälenvikaisen erikoinen :D

Äitikin soitti äsken. Toivotti hyvää synttäriä ja kertoi että ovat mökiltä ajamassa tänään kotiin ja olivat ajatelleet että voisivat tulla vaikka käymään tänään, mutta eivät taida ehtiäkään kun menevät mutsin miehen siskolle tuohon 15 kilometrin päähän. Just joo. Mutsihan ei ole täällä käynytkään vielä. Eikä varmaan vähään aikaan tulekaan käymään. Ihan sama. Tai no, ei se ole, kyllä sitä vielä tämänkin ikäisenä sitä äidin hyväksyntää kaipaisi. 

Sukutapaaminen

Tänään oli siis se vähän pelkäämäni sukutapaaminen mun äidillä. Osanotto oli kovin yllättävä!

Äitini, joka on ollu isänsä kanssa riidoissa 30 vuotta otti isänsä asiallisesti vastaan, sekä myös veljensä jonka kanssa hänellä ollut myös rahariitaa. Molemmat riidat lähteneet aikoinaan rahasta.

Paikalla siis koko äidin puolen suku, mummokin, joka pääsi lomalle sairaalasta ja joka kotiutuu maanantaina. Kaikki mun sisaruksetkin, veli ja sisko siis, olivat päässeet paikalle ja amerikantäti vanhimman tyttärensä kanssa. Aika kivaa oli, vaikka en olisi uskonut.

Puhetta tuli mummon sairaalassaolosta ja oli pakko mainita äidille että ei sitten viitsinyt kukaan mulle ilmoittaa. Äidin kommentti oli vain että olisinko muka täältä asti lähtenyt katsomaan? No, olisinpa voinut, on mulla asiaa sinne päin ollut tässä viime aikoinakin. Ärsyttävää.

Veljen tyttöystävän kanssa juttelin ja kertoi että olisivat menneet moikkaamaan tyttöjä exälle, mutta exä ei suostunut ottamaan niitä vastaan kun Vosu ei ollut vielä oikein kotiutunut. Siis whaaat? Eli vaikuttaisi siltä, että Vosu haluaa karkoittaa kaikki mun sukulaiskontaktit tyttöihin silloin kun ovat isällään. Tokihan mun velvollisuus niitä suhteita on eniten ylläpitää, muta kun veli perheineen käyvät äidilläni usein siinä 10 kilometrin päässä niin samalla haluaisivat nähdä tyttöjäkin. Hieman huolestuttaa kyllä että mitähän sitten tapahtuu kun se beibi syntyy. Miten suhteet kotona muuttuu vai muuttuuko. No, we'll see... Muutenkin on semmonen fiilis, että exää on kielletty kommunikoimasta mun kanssa mitään. Voi voi, ei taida poikaparka tietää mihin on ryhtynyt, mutta eipä ole mun päänsärky. Mutta jos se tyttöihin alkaa vaikuttamaan niin sitten on kyllä leikki kaukana! Voin vakuuttaa...

Sukutapaamisen innostamana päätin järjestää tuparit heinäkuun toisella puoliskolla, ääneen sanottu ja kutsu heitetty, eli pakko järjestää :). Ehdotin siskolle, että voisi samalla esitellä tyttöystävänsä suvulle niin tulisi sekin  hoidettua pois alta, kaikki lähisukukaan ei tästä uudesta seksuaalisesta käänteestä tiedä :)

Suku

Puhelin soi, katsoin että oho, eno soittaa. Se ei koskaan soita eikä me juurikaan olla missään tekemisissä. No, se olikin Ameriikan täti, joka soitti enoni puhelimesta. On Suomessa tyttärensä kanssa ja varmisti että olenhan tulossa perhepäivällisille äidilleni ensi lauantaina. Joo, pakkohan sinne on nyt mennä sitten kun tätikin tulee. Äidin isäkin tulee. Ohhoh. Äidillä ja isällään on ollut välit poikki 30 vuotta ja tätini oli äidiltäni kysynyt, että haittaako jos isänsäkin tulee. Ei kuulemma haitannut. Jos mä en ihan väärin muista niin äidilläni taitaa olla välit poikki myös veljeensä. Äiti ei ole mitenkään helppo ihminen.

No, täti sitten kysyi että tiesinkö, että mummo on sairaalassa? No enpä tiennyt en. Ollut kuulemma kolme kuukautta jo. Eipä ole kukaan mua infonnut, vaikka olen mä siskon ja veljen kanssa jutuissa välillä ollut. Myönnän, en ole mummolle juurikaan soitellut. Välit on häneenkin olleet aina paljon etäisemmät kuin isäni äitiin, joka on jo ollut vuosia mullan alla. 

Taidankin mennä keskiviikkona sitten mummoa katsomaan. 

Mun pitäis varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja koittaa lämmitellä suhdetta mun sisaruksiin. Olen miettinyt niitä kesäjuhlia/tupareita mun talolla kunhan keittiö valmistuu. Ehkä mä järkkään semmoiset kesän aikana. Niin olen ainakin vähän edes yrittänyt. Pelkään kyllä sitä arvostelua mitä varmasti mun taloa kohtaan tulee. 

Remppa etenee vauhdilla

Hymykuopparemppasähkömies pisti tuulemaan ja remppa etenee vauhdilla. Jeee :). Perjantaina tulee jo kaapit, kohta mä pääsen jo hääräilemään sinne ja syömään muutakin iltapalaa kuin nestemäistä.

Loma menee vähän "hukkaan" kun en osaa oikein olla kun täällä rempataan. Ei voi siis relata. Lopetin nätiltä näyttämisyritykset remppamiehen suuntaan kun ei oikein tuottanut tulosta. Tänään oli kyllä semmoinen fiilis, että olisin ottanut ensimmäisen miehen jolla olis vaan toiminut... Mutta en edes laittanut viestiä kellekään. Hyvä minä.

Eilen suututin Tyypin ja ajattelin että en enää sille viitsi puhua kun vähän silleen toisillemme "huudettiin" kirjallisesti, että ei sit enää tarvii jutella. Hyvin meni siihen asti kunnes se kyseli kuulumisia. Paska.

Äitikin kutsui mut perhepäivällisille viikon päästä. Saas nähdä viitsinkö mennä. No, kyllähän se näköjään nyt vähän yrittää.

Remppamies tulee ennen kasia, paras kai mennä nukkumaan. Tosin tulee omilla avaimilla, mutta yleensä aloittaa jollain piikkauksella tai rälläköinnillä, että turha edes talon eteläsiivessä yrittää nukkua...

Itkupotkuilta ja äiti

Eilen saattelin tytöt junalle ja kotiin päästyäni aloin ryyppäämään. Jännitti ja ahdisti tämän päivän talokaupat ja exän uuden tapaaminen. Alkoholihan tunnetusti auttaa, hah. No, siinä sitten tuli ryypiskeltyä ja sitten se meni itkemiseks. Sitten sain kuningasidean laittaa äidille tekstiviestin, joka meni näin: "mä oon äiti sulle katkera kun sä et oo ollu mulle millään tavalla tukena tässä asiassa, vaan oot halunnut asettua exän puolelle. Mutta se meni niinkuin sä toivoit. Sä sait nyt exän kautta sen paremman "tyttären" Vosusta. Mutta en voi sanoa, etteikö mua surettais" No, äidin vastauksesta pätkiä "Ensinnäkin syyllistät nyt vääriä henkilöitä. Sinä lähdit siitä perheestä ja sitä ennen oli bailauskausi. Et ollut kotona tuskin koskaan, aina juoksemassa jossain. Eniten ajattelin lapsia kuinka ne kärsivät tilanteesta ja huoletti se, jos ne vielä joutuu pois kavereistaan, harrastuksistaan ja koulusta. Huoli oli sinusta ja lapsista.  Olisit sinäkin antanut tukea tänne, ettei meillä olisi ollut huolta. Tupaantuliaisia odotellen, äiti"

Joo, että häntä olisi pitänyt tukea. Äidin vastaus sai mut oikein kunnon itkupotkuraivarin valtaan. No, oonhan mä tuntenut sen jo 34 vuotta ja minäminä-ihminen se on, Oinas horoskoopiltaan. Surullista, en mä taida jaksaa nöyristellä äidin edessä ja tukea sitä! Ihan käsittämätöntä, vai vielä pitäis TUKEA toista kun ihan täysi työ on pysyä itse kasassa. No, olkoon, ehkä vastaan vielä jotain, ehkä en. Ei mua huvita sitä kutsua tänne mun taloa arvostelemaan.

No, kohtalaisessa kännissä ja useemman tunnin itkeneenä kävin nukkumaan ja heräsin aamulla töihin. Silmät ei meinanneet aueta, niin turvoksissa olivat. Sekä luomet, että silmäpussit. En ole koskaan nähnyt silmiäni kyllä niin pahana, hyi! No, ei siinä niitä ehtinyt hoidella, töihin vaan turvonneilla silmillä. Kukaan ei onneks sanonut mitään mun silmistä vaikka olivatkin kuin kauhuleffasta. Nähtävästi tämän ikäisenä ryyppääminen+itkeminen=katastrofi seuraavana päivänä. Ikä tekee tehtävänsä joo...

Kyllä ne silmät siitä tasoittui onneks iltapäivään ja talokauppoihin mennessä.

Hahaa, exän mökkeily mun suvun kanssa

Ai että mua naurattaa! Ex soitti eilen  ja tilitti miten hänellä oli mennyt mun mutsiin hermot (aiiii, ylläri!). Niillä oli eka päivä ollut ihan mukavaa siellä kun mutsi oli joutunut jäämään kipeän koiran kanssa kotiin, mutsin mieskin oli ihan rentona. No, mutsi oli sitten päättänyt tulla kipeän koiran kanssa seuraavana päivänä kuitenkin mökille. Mutsin miehen käytös oli kuulemma muuttunut heti. Sisko luovutti parin päivän jälkeen ja lähti kotiin.

No, olivat sitten muutaman päivän ehtineet olemaan kun exälle ja tytöille tuli vatsatauti (veljen perhe toi sen tuliaisina). Kukaan ei tarjoutunut auttamaan mitenkään ja mutsikin vain valitti kun ne vaan makaa, eikä tee mitään. Jep jep, sairaana ei hirveesti tee mieli vaikka kalastaa. Mutta pitäishän sitä kuulemma vaikka ottaa aurinkoa.

Sitten kun mutsi vielä ystävällisesti (tai sit ei) alkoi jakaa lastenhoitovinkkejä niin sitten ex päättikin pakata kamat ja lähteä jatkamaan lomaa kotiin. Anteeks vaan, mutta mua huvittaa :D. Ex sanoikin, että ei tarvii vähään aikaan niitten kans mökkeillä. Edellinen mökkireissu tapahtui 9 vuotta sitten kun kuopus oli puolivuotias. Autossa vauva sitten itkeskeli ja mutsilla alkoi mennä hermot. Se heitti kuningasidean, että eikö sitä nyt vois ottaa siitä turvaistuimesta pois syliin jos se vaikka rauhottuis. No ei todellakaan voinut! Mutsi oli aika kireenä sen matkan, se ei vissiin tajunnut, että vauvat itkee.

Mökillä oli myös veljen 1-v lapsi, joka on niiiin mummin tyttö. Onhan se kiva tietysti, että mutsi on löytänyt sisäisen mumminsa nyt. Harmi vaan kun se ei mun lapsiin oikein ulotu. Katkera? No vähän, myönnän. Omapahan on menetyksensä. Eihän se viitsinyt tulla edes kuopuksen ristiäisiin kun oli lomailemassa sadan kilometrin päässä. Eihän nuo ristiäiset nyt mikään semmoinen lempparihomma varmaan lomalla ole, mutta kyllä se mun mielestä vaan on niin, että tiettyjen henkilöiden olisi roudattava ne perseensä paikalle vaikka kuinka tylsiin tilaisuuksiin.

No, mutta mulle jäi ainakin hyvä mieli tuosta exän ja suvun mökkireissusta  :D

Välit poikki äitiin

Kiinteistökauppasuunnitelmat ja muutto saivat äitini avaamaan sanaisen arkkunsa ja näyttämään todellisen oinaan luonteensa pitkästä aikaa. Taustatietona kerrottakoon, että äitini ja mun suhde ei ole koskaan ollut helppo, eikä erityisen läheinen. Silti olen halunnut aina kertoa suunnitelmistani ja asioistani yleensä äidille. Kai se äiti vaan on aina äiti ja odottaa sieltä saavansa tukea.

No, äidin kanssa sitten puhuttiin puhelimessa ja hän sitten alkoi kyselemään, että mites lapset sitten jos mä muutan, että ei he voi käydä kahta koulua ja asua viikkoa mun luona ja viikkoa exän luona. No kyllähän mä nyt helvetti tommoisen asian tajuan sanomattakin! No, sanoin niinkuin asia on, eli en tiedä vielä. Sen tiedän, että jäipä lähivanhemmaksi kumpi tahansa, on lapsilla hyvä olla. Siitä onnellinen tilanne kyllä. No, kuulin miten äidin ääni kiristyi ja sieltä tuli sitten mm. seuraavia lauseita "mitä sä meinaat lasten kanssa, ei ne voi jatkaa viikko-viikko-periaatteella" ääni vaihtui vittumaiseksi "ai, onks se jotenkin arka paikka vai?" Vastasin, että kyllä se normaalille ihmiselle on aika arka paikka. Mutta se ei äitiä haitannut vaan tykitystä tuli: "kyllä mä pidän huolen, että lapset ei täältä lähde", "et sä niitä lapsia tommoseen sairaaseen taloon voi viedä","ei niitä voi kodistaan viedä". Mä olin ihan äimän käkenä, enkä pystynyt oikein sanomaan mitään. Aikani kuunneltuani sain sanottua, että eiköhän tää puhelu ollut tässä ja painoin puhelun poikki.

Poistin äidin fb-kavereistani, enkä aio olla tekemisissä. Anteeksipyyntöä mun on ihan turha odottaa, sellaista en ole mistään asiasta koskaan häneltä saanut. Olen kyllä todella pettynyt, jotenkin sitä aina olettaa, että oma äiti pitää puolia, mutta ei. Harvalla kai erotilanteessa tulee oman äidin kanssa huoltajuuskiistoja, helvetti! No, tiedänhän mä ettei sillä oikeasti ole mitään sananvaltaa, mutta kyllä tommoiset kommentit satuttaa, ja pahasti.

Mä en voi käsittää, miten se pystyi sanomaan noin pahasti.

Sanoi vielä, että tulen olemaan niin yksin kuin voi ihminen yksin olla. Joo, kun olis vaan tajunnut sanoa, että kuule oon aika helvetin yksinäinen nytkin. Ei ole äiti edes käynyt mun luona, vaikka asuvat vain 10 kilsan päässä.

No, pärjään mä ilman äitiäkin.

Sekoilua

Lapset lähti eilen viikon oltuaan. Vein ne isälleen ja tirautin autossa muutaman kyyneleen. No niin, sinkkuviikko alkakoon (kuulostipa kylmältä, ei se ihan noin suoraviivaista ollut). Viikolla illat oli mennyt nettitreffaillessa ja jokunen potentiaalinen tilapäisen läheisyyden antaja olikin löytynyt. Tarkoitus oli treffata yksi tänään Helsingissä kurssini jälkeen (sekin Helsingissä), mutta tyyppi laittoi viestiä eilen, että jospa hän tulisikin mun luo niin saisin aamulla kyydin kursseille. No, mietin ankarasti, mitä jos ei kemiat kohtaakaan, apua! Koko päivä meni pohtiessa ja kun lapset oli viety niin avasin koneen ja siellä se oli odottelemassa, että joko olin tehnyt päätökseni . No, kun moneen kertaan olin sanonut, että molemmilla on oikeus puhaltaa peli poikki jos siltä tuntuu niin annoin sille lähtöluvan :D Tunnin meille ajaa ja olinkin sen ajan melkomoisessa paniikissa. Ovikello soi ja vatsa heitti voltin.

Tyyppi tuli, halasi ja siirryttiin olkkarin, istuttiin sohvan eri päihin. Siinä sitten käytiin hieman väkinäistä keskustelua ja odotin että se tekis jotain, mutta ei. Melkein tunti siinä meni ennen kuin se uskalsi koskea. Olisinhan mäkin toki voinut, mutta en uskaltanut minäkään :D No, yksi asia johti toiseen ja kolmanteenkin ja vietettiin sitten yö yhdessä. Loistava suutelija, just sitä mitä mä tarttinkin! Ja ihan hyvä niissä muissakin jutuissa ;). Oli aika makoisaa tuntea ittensä halutuksi, vaikkakin vain siinä yhdessä asiassa ja nukahtaa toisen kainaloon. Tosin nukuin äärettömän huonosti kun en siinä kainalossa oikein osannu nukkua :D

Aamulla tyyppi vei mut sinne kurssille, jossa väsyneenä sit yritin keskittyä opetukseen. Pääasiassa istuin vieno hymy huulilla ja räpläsin kännykkää. Tulin junalla kotiin ja nyt yritän pysyä hereillä siihen asti, että on säädyllistä käydä nukkumaan. Huomenna taas kurssipäivä. Ehkä joudun sen jälkeen käydä varmituskoeajamassa tyypin :D Joo joo, en ole mitään tunnesuhdetta virittelemässä ja sen molemmat osapuolet tietävät! Mutta kun olen valmiiksi jo Helsingissä... ;)

Siis mitä hittoa! Kirjoitin tuossa edellisessä kappaleessa että tulin junalla kotiin. Piti ihan miettiä, että mitä hemmettiä mä oikein kirjoitin? Oonko vähän väsynyt? Tulin siis kylläkin 90% matkasta äitini kyydissä, on töissä Helsingissä. Taktisesti 5 min ennen matkan päättymistä kerroin että by the way, ollaan erottu. Äiti sanoi että olihan se nähtävissä, selvännäkijäystävänsä oli kuulemma nähnyt sen jo syksyllä. Ooookeiii. Selvännäkijä oli kysynyt, että liittyikö eroon nuorempaa miestä? WTF??? No juu ei liittynyt!

Mutta nyt on sitten koko lähisuku tietoinen, huh. Mutsikin vaan kysyi että koska on tuparit, yllättävä suhtautuminen. Sanoi kyllä että toivottavasti oli oikea ratkaisu. Joo-o, samaa toivon.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, jotka tänne eksyy! <3

Muutto on takana

Huh, nyt se on ohi. Olen muuttanut. Mies auttoi. Haettiin yhdessä uusin huutonet-ostoskin, pesukone. Sen myynyt papparainen varmaan luuli, että ollaan juuri perustamassa uutta kotia. Hah, pieleen meni.

Mutta joo, muutto suoritetttu, osa kamoista ja kissat on vielä vanhassa kodissa, pitää tän viikonlopun aikana hakea vielä tarpeellisia tavaroita. En usko, että vanhan talon ovet mulle sulkeutuu kuitenkaan ihan heti kun sovussa ollaan.

Naapurin tuttava/ystävä uuden kaverinsa kanssa tulivat taas katsastamaan asuntoa. Kiinnittivät olkkarin pöytään    jalat ja ripustivat verhot sillä aikaa kun hain kuoharille laseja ja itselleni peittoa vanhasta asunnosta. Kiva kun ei tarvinnut olla yksin. Jääkaappi on siidereistä ja Fresitasta tyhjä ja itku tuli vasta kun vieraat oli lähtenyt.

Osasin jopa "asentaa" telkkarin antenniverkkoon sopivaksi, jei, hyvä minä.

Ruokaa jääkaapissa ei ole yhtään, paha haju vain. Siideritkin meni jo, mutta onneksi aamupalaksi säästyi sipsejä  ja kofeiinipilleireitä on käsilaukussa, kun en ole vielä saanut uusinta huutis-ostostani, kahvinkeitintä (5 eur).

Hieman itsesäälinen olo, kuopus jäi itkevänä kotiin ja lähetteli tekstareita pitkin iltaa. Pitää varmaan kuunnella jokunen itkuvirsi spotifysta ja itkeä oikein kunnolla.

Ai niin, jotenkin oudon hyvä fiilis kun mutsi ei tiedä koko erosta mitään. Tiedän, että tulee kritisoimaan ja vittuilemaan mulle kunhan kuulee, itse kun on elänyt niin vitun täydellisen elämän! (NOT) Kauankohan pystyn pitkittämään asian esille tuloa? We'll see... :D

Kyllä tää varmaan tästä suttaantuu...

Vielä viikko

Vielä viikko muuttopäivään. Veljen tyttöystävä oli ensimmäinen, joka arvasi että oon muuttamassa kun pyysin veljeä hakemaan uusimman huutonet-löytöni, olohuoneen pöydän Helsingistä, kun asuvat siellä ja mä en. Mutsi oli kuulemma jouluna kysellyt veljen porukoilta, että olinks mä normaali tai jotain. Mitä vit***? Mitähän senkin päässä pyörii? No, ehkä se on laskenyt jotain yhteen ja tullut siihen tulokseen, että ero on vain ajan kysymys. Mielenkiinnolla odotan, koska erotieto saavuttaa mutsin korvat ja arvostelua alkaa tulemaan. Vai olisiko se muuttunut? Tuskin... Veljen tyttöystävä kyseli kauheesti "peruskysymyksiä" tyyliin, ollaanko puhuttu, ollaanko ajateltu terapiaa, olenko ajatellut että olisin tyytyväinen vuokrakämpässä kun nyt asutaan isossa okt:ssa. No, se on vähän päälle 20-v ja juuri saaneet ensimmäisen lapsensa, että onhan sillä vähän erilainen ajatusmaailma.

En ole itkenyt moneen päivään (siis kunnolla, tokihan silmät kostuuharva se päivä jostain mietteestä). Olo on yllättävän hyvä, miehen kanssa välit on ihan kunnossa eikä lapsetkaan ole vaikuttaneet traumatisoituneilta. Toki ymmärrän, että asia realisoituu heille vasta muuton myötä paremmin.

Odottavat fiilikset, en malta odottaa että pääsen omaa pesää rakentamaan!

Tänään tämmöiset fiilikset :)