Olen muuttanut

Kyllä en muuta enää IKINÄ! Olen saattanut sanoa tosin tuon ennenkin, mutta tämä muutto on ollut kyllä raskas ja pitkä. Keleillä saattaa olla osansa asiassa. Yksisarvismies remppasi ja muutti mun kamoja ja mä hajoilin muuttostressiä. Kyllä mä toki autoin, minkä kerkesin. Eilen painoin viimeistä kertaa vuokrakämppäni oven kiinni, huh kun tuntui hyvältä.

Uusi asunto on kaaoksessa, odottelen kuukauden päästä alkavaa keittiöremonttia, joten en voi keittiötä täyttää, vaan kaikki keittiötavarat ovat laatikoissa. Tiskikonettakaan ei ole vielä, joten tiskiröykkiöt kasvavat kun on parempaakin tekemistä kuin tiskaaminen.

Tämä helle lyhentää mun pinnani uskomattoman lyhyeksi, pienetkin vastoinkäymiset saattavat aiheuttaa ärhentelyä. Onneksi töissä on sentään asialliset olosuhteet. Kyllä on ikävä ilmalämpöpumppua. Ostin ilmastointilaitteen, mutta eihän se ole sama asia. Kauhea meteli ja pieni viilennys.

Työrintamalla en ole ollenkaan tyytyväinen, vaan uudet kuviot on jo hakusessa, pitää toivoa, että tärppää ja löytyisi se hyvä arvostava työnantaja, jolle työpanoksensa antaa. Eihän muutaman kuukauden työsuhde hyvältä cv:ssä näytä, mutta ei voi mitään.

Tämän ja huomisen aikana pitäisi saada tavararöykkiöt järjestettyä niin, että kämppään mahtuu synttärivieraat. Ihan pyytämättä meinaavat sukulaiset tulla juhlimaan mun synttäreitä. Onhan tuo 41 tietty aikamoinen virstanpylväs.

Kahden viikon päästä odottaa taas reilun viikon loma, ihanaa! Palkaton, joten myös persaukisuus odottaa, ihanaa :D. Katselin juuri S-bonuskertymän tilannetta tälle kuulle, ei ole tarvinnut ostaa kuin yksi tankillinen bensaa! Kyllä nämä pienet ympyrät tulee halvaksi!

Asuntokaupoilla

Olen pistänyt taas tuulemaan! Tällä viikolla olen ostanut yhden asunnon Helsingistä (lapselle) ja tehnyt tarjouksen, saanut siihen hyväksynnän ja sopinut kauppapäivän toisesta asunnosta (itselleni). Uusi asuntoni tulee olemaan naapuritalossa tässä samassa lähiössä. Uskallan näköjään jo sitoutua tähän lähiöön.

Minä, vannoutunut omakotitaloihminen, olen kohta kahden kerrostalokämpän omistaja ja taas asuntovelallinen, ihanaa :D. Kyllä se omakotitalohaave elää vielä, mutta sen aika on sitten myöhemmin.

Tämä lähiöelämä on oikeastaan aika mukavaa.  Musta pidetään hyvää huolta iltakävelyillä ja muutenkin, eilenkin oli pienimuotoinen piknik rannassa, toissapäivänä souturetki lähisaareen. Tämä on juuri sellaista elämää, jota haluan elää just nyt. Kukissakin mut pidetään, vaikka tapan niitä aika hyvää tahtia. Mun pitäisi onnistua pitämään nyt hengissä neilikka, jonka pitäisi kuulemma kukkia koko kesä. Ehheh...

Tänään on meidän virtuaalisen kohtaamisen 10 kuukautispäivä. Olin silloin hammashoitoreissulla Unkarissa ja mulla oli tylsää. Oli juuri päättynyt kirjoittelu jonkun omituisen urpon kanssa, joten kirjoittelukaverille oli tilausta. Aika äkkiä huomasin, että kyseessä ei olekaan mikään omituinen urpo vaan ihmeellinen yksisarvinen, joka osaa myös kirjoittaa ja ajatella järkevästi ja jonka kanssa juttu luisti. Mitään omituisia puolia ei ole tullut vieläkään esiin (minusta varmaan on) ja kaikki on oikein hyvin.

Uuden työn ja opiskelun aloitus tuntuu edelleen vaikealta, mutta kai sekin siitä suttaantuu ajan kanssa.

Ovi sulkeutui

Eilen sain talon loppusiivottua. Autotalliin jäi vielä pari henkilöautokuormallista, jotka hoitelen vuoden loppuun mennessä. Itkuhan siinä tuli kun kävin tyhjän talon läpi, sammuttelin valot (en saanut kaikkia valaisimia irti, vähän vitutti, koska tykkäsin niistä valaisimista), jätin avaimet ikkunalaudalle ja painoin oven viimeistä kertaa kiinni, Uusi asukas aloitti tänään muuton. Ärsyttävän painostava keski-ikäinen nainen. Vinkui ja vinkui muuttopäivän aikaistusta ja mä annoin periksi. Ihan kivahan se oli, että sain jouluksi melkein kaiken kuitenkin tehtyä. Kivi vierähti hartioilta. Tarjouksen sain marraskuun lopulla, joten kyllä aika haipakkaa tässä on kuukausi vedetty, että ollaan tähän asti päästy. Kiitos Yksisarvismiehelle avusta ja hyvistä hermoista silloin kun ne on itseltäni prakanneet ja nälkäväsykiukku iskenyt.

Takki on melko tyhjä ja vielä pitäisi saada puserrettua tää uusi kämppä joulukuntoon, eli edes piilottaa nuo muutamat purkamattomat laatikot ja nyssäkät. Kuopus viettää mun luona joulua, joten pakko yrittää vähän. Onneksi kuopuskaan ei ole mikään kulinaristi, joten jouluruuista ei sentään tarvitse stressata.

Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu kunhan muuttoväsymys väistyy

Taloyhtiöelämää

Kaksi taloyhtiön saunassa nautittua lonkeroa sai kirjoitussuonen sykkimään. Siinä pukuhuoneen penkillä istuessani pohdiskelin aiempia taloyhtiön saunavuorokertoja. Silloin seitsemisen vuotta sitten mulla oli taloyhtiön saunavuoro ja silloin elin aika tuskaista  avioeron jälkeistä aikakautta. Muistan "kohtauksen", jossa kokeilin että kuoleeko se kipu todella huutamalla alastomana taloyhtiön saunan lattialla. Ei kuollut ei, eli Apulanta ei kyllä oikein tiennyt mistä puhui. Kipu kuoli sitten ajan kanssa laastareiden avustamana.

Taloyhtiön saunavuoro on aika kiva. Vain yhdeksällä eurolla kuukaudessa voin saunoa viikoittain. Omakotitalossa en raaskinut yksin saunoa, joten eipä tullut juurikaan saunottua. Sitten jos sen saunan lämmitin niin huono omatuntohan siitä tuli jos en jaksanut tuntikausia löylytellä. Viime viikolla saunoin 20 minuuttia taloyhtiön saunassa ja tällä viikolla peräti 40 minuuttia. Ei tarvitse huolehtia märistä jalanjäljistä kämpässä tai siivota saunaa. Vain yhdeksällä eurolla kuukaudessa! Kuuma ja kuivahan se sauna on kuin helvetti, mutta vain yhdeksän euroa! Lumihankeen täällä ei kyllä pääse (ehkä) saunasta. Harmillista.

On negatiivinenkin asia raportoitava. Yläkertaani muutti Seistenpissaajamies, jolla on eroahdistunut pikkukoira. Oh boy, saattaa pukata heippalappua kohta, tämä peli ei nimittäin vetele! Vanhana taloyhtiön vuokralaisena olen mielestäni jo oikeutettu valittamaan! Enhän mä siitä seisten kusemisesta, mutta siitä koirasta. Heippalappu seisten kusemisesta kyllä kutkuttelee hieman... "Hyvä Seistenpissaajamies. Mikäli olen tulkinnut paineen reippaudesta oikein, olet vielä nuorukainen. Tee itsellesi, (minulle) ja nykyiselle/tulevalle rouvallesi palvelus ja opettele pissaamaan istualtesi. Miehisyyttäsi se ei vähennä. Huomioithan ystävällisesti myös kanta-askeltamisen kuuluvuuden alakertaan.  T: alakerran keski-ikäinen vittupää. P.S. Koirasi ei voi hyvin jos jätät sen yksin".  Pidättelen heippalappua vielä hetken, naapuruussuhde ei ole vielä kuin vasta vuorokauden pituinen.

Muutolle ei kuulu hyvää, kaksioni on tupaten täynnä, mutta talo ei ole typötyhjä. Joulunalusaika ei ole otollista kirppistouhuille tai edes tavaran lahjoitustouhuille. En ehkä tule koskaan saamaan taloa tyhjäksi. No, vielä on pari viikkoa armonaikaa... Harmittaa pistää hyvää tavaraa roskiin kun ei edes ilmaiseksi kelpaa.

Kyllä tää tästä jotenkin suttaantuu :)

Kupla

On fiilis, että olen päässyt ihan toiseen ulottuvuuteen ja elämään. Tuntuu että elän kuplassa, jossa puran laatikoita, pussailen, halailen ja tutustun uuteen kaupunkiin. Kupla ehkä vähän vuotaa kun käyn töissä ja vanhalla talolla toteamassa, että onpas vielä tekemistä.  Olen todella tyytyväinen päätökseeni muuttaa tänne. Ehkä paras päätös pitkään aikaan :). Miten voikaan tuntua näin oikealta!

Minä epäkoiraihmisenä jopa pyysin miehen Koiran kylään, hauska tyyppi se Koira. On sillä nimikin, mutta Koiraksi kutsuvat. Outoja. Oma lehmä toki ojassa, kun lenkitin Koiran miehen menojen aikana niin enemmän aikaa mulle :).

Juomalasit tuli ostettua, en tehnyt kompromisseja kuitenkaan vaikka ostinkin saman sarjan laseja kuin miehellä, piilotin toki muutaman cokislasin hätätilanteita varten :D.  Ei tarvitse sitten yhteen muuttaessa pohtia että kumman lasit saa jäädä :D. Pitkän tähtäimen suunnitelmia, eikä ahdista yhtään!

Kerrostalon äänet eivät ole toistaiseksi häirinneet. Joku naapureistakin tykkää samanlaisesta musiikista kuin mä. Istuskelen sohvalla hihattomassa mekossa paljain varpain näin joulukuussa, ihmeellistä. Posti tuli sisään asti ja hissillä matkustaminen tuntuu kuin asuisi hotellissa :D. Aion kyllä käyttää enemmän rappusia kunhan tää muuttoliitännäisväsymys hellittää. Pitää olla armollinen itselleen.

Joulu vissiin on tulossa, en taida ehtiä tänä vuonna  oikein siihen mukaan, mutta tuleehan noita uusia jouluja :)

Kivaa joulua kuitenkin teille!

Muutettu!

Pääosa muutosta on suoritettu! Vanhassa talossa on vielä kasapäin hävitettävää, myytävää ja peräkärryllä roudattavaa, mutta kerrostalokaksioni on nyt kyllä jo hyvinkin täynnä ilman niitäkin. Takki on aika tyhjä, mutta olo aika hemmetin onnellinen.

Viime muutonhan suoritin aikalailla yksin  silloin seitsemisen vuotta sitten ja nyt oli kolme muuttoapulaista, kyllä oli huima ero! Tosin oli tavaramäärässäkin eroa. Suorastaan ärsyttää tää tavarapaljous vaikka olen niin paljon jo kyllä onnistunu karsimaan. 

Tuntuu hyvältä kun Yksisarvismies tulee omilla avaimillaan sisään, keittää mulle aamukahvit, tuo ne sänkyyn ja asentaa lamput (edit. yhden valaisimen asennukseen tarvitaan näköjään ammattiauttaja, tilanne vielä kesken) ja pesukoneen. Tuntuu suorastaan ylelliseltä! 

Onhan meillä ollut jo kriisikin. Case Juomalasi: Erottuani lasten isästä otin vain välttämättömimmät mukaan ja pikkuhiljaa sitten kasvatellut omaisuuttani. Persaukisena vastaeronneena olin tyytyväinen että mäkkäristä sai kylkiäisenä juomalaseja (tytöt käyttävät mäkkäriä, enhän mä toki!). Cokislaseja on sittemmin kertynyt mittava kokoelma. Nehän käyvät vesilasista, viinilasista, limpparilasista, eivät mene helposti rikki  (rikkoutuminen ei harmita) ja juoma pysyy hyvin sisällä, joten olen ollut ihan tyytyväinen tähän asti. Tilanne on nyt kuitenkin se, että mun juomalasistoa dissataan! Aloin ajattelemaan asiaa itsekin ja tottahan se on, että keski-ikäinen, oikein kovasti pinnistäen keskituloinen naishenkilö voisi juoda vetensä ja pepsi maxinsa muustakin kuin kylkiäislasista. Oikeestihan mä juon yleensä veteni puolen litran muovimukista, mikä on varmaan pahempi tyylivirhe kuin cokislasi. Onneksi pääosa muista astioista on arabiaa ja iittalaa. Huh. Onneksi tää kriisi on selätettävissä. On aika sanoa hyvästit kylkiäislaseille ja pakata ne odottamaan lasten itsenäistymistä ja muuttoa omiin koteihin. Esikoinen on jo säästänyt cokislaseja sitä varten. 

Uuteen kaupunkiin tutustuminen on jännää. Ihmisetkin on ihan erilaisia (tai sitten mä olen se erilainen). Kerrostalossa asuminen on jännää. Saan kytätä ovisilmästä, että rappukäytävä on tyhjä (koska introvertti suomalainen EI halua törmätä rappukäytävässä ihmisiin). Pitää kiinnittää huomiota kanta-astumiseen, suihkussa käyntiin ja yöllisiin ääniin. Onneks mulla on paikallinen kerrostaloasujaopas, jolta voin kysellä näitä kiperiä kysymyksiä. En halua olla se, joka saa heti heippalapun ilmoitustaululle. 

Elämä on aika ihanaa <3

Hyydyn

Tää viikko ennen muuttoa on raskas. Niin raskas, että eilen juputin viimeistä kaatopaikkakuormaa viedessäni yksikseni "en vittu jaksa tätä, en mä selviä tästä. Totta kai mä selviän, pakkohan mun on selvitä, ei tässä oo nyt vaan vaihtoehtoja, jaksaa jaksaa." tai "Ei musta oo tähän normaalien aktiivisten ihmisten elämäntyyliin, en jaksa enää yhtään. Yhyy, sukkakin on märkä jo" Hetken päästä taas sama mantra uudestaan.

Viikonlopun sosiaaliset tapahtumat uuvuttivat mun introverttipuolen ja tarvitsisin nyt parin päivän palauttelujakson, mutta ei, ei tarvinnut laukkuja edes purkaa kun tänään on taas jo mentävä iltarientoihin ja kokoukseen ja oltava sosiaalinen.

Luotan siihen, että tavaran on pakko loppua jossain vaiheessa, ei sitä määrättömästi omakotitaloonkaan mahdu. Onneks mun ei tarvitse ihan yksin selvitä, ainakin sisäänmuuttopäässä on apua ja olkapäätä. Varsinaisena muuttopäivänäkin saan kolme lisähenkilöä avuksi, että eihän tässä mitään hätää varsinaisesti kai pitäis olla. Liikaa tapahtumia vain liian pieneen ajanjaksoon mun stressinsietokyvylle (joka ei ole tunnetusti kovin hyvä).

Kylpylälomakin on varattu alkaen ensi perjantaina. Sehän on tosi hyvä ajankohta, koska muuttopäivä on lauantaina. Kontrollifriikille ei tämmöiset aikatauluepäonnistumiset oikein sovi. Mutta hyväksyn nyt tyynesti tämän epäonnistumisen ja katson jos ehtisin vaikka alkuviikosta nauttia hetken kylpylän palveluista. Tarkemmin sanottuna oman huoneeni porealtaasta, enhän mä nyt kylpylään hyvänen aika, siellähän on IHMISIÄ.

Olen tainnut tottua liian leppoisaan elämäntyyliin.


P.S. Sivunäyttöjä kohta 700 000. Hyvä Puolis ja Puoliksen sekopäinen elämä :D

Kohtaaminen ja muuttopohdintaa

Viikko ennen avainten saamista uuteen asuntoon:

Apua, hurjaa, jännittää! Talon tyhjentäminen on aikamoinen homma, tänne kun on tyhjennetty myös mun ja exän kesämökin irtaimisto, mummon jäämistö ja  iskän ylimääräiset kamat.  Kyllä vaan sanon, että liika tila ei ole hyvästä!  Fyysinen häärääminen yhdistettynä kirkasvalohoitoon on saanut mun unen laadun parantumaan paljon ja tuntuu pirteämmältä vaikka on pahin aika vuodesta.

Jotta muuttovalmistelut eivät olisi liian helppoja, tähän muuttoa edeltävään aikaan sijoittuu pieni ulkomaanmatka (pakollinen työhön liittyvä) ja kokousmatka (yön yli, pakollinen).

Välillä on fiilis, että langat ei pysy käsissä, ehkä siksi, kun yritän pitää myös muiden lankoja käsissä, esim. holhota mun kiinteistövälittäjää, kun tuntuu ettei se vaan selviä hommastaan ja saa saatettua kauppoja loppuun asti (edit, kaupat suoritettu). Mä koitan irrottaa ja pitää vain huolen omista langoistani, niitä on ihan riittävästi.

Oli kaatopaikkakuormien ajelemista. Vuokrasin peräkärryn paikallisesta rautakaupasta ja hakureissulla törmäsin Siihen Mieheen Joka Mut Silloin Sata Vuotta Sitten Jätti. Tai no, en törmännyt varsinaisesti, vaan monttu auki ja silmät lautasen kokoisina tuijotin, kun hän käveli ohi. Jostain syystä mulla oli katkos järjen, tunnistuskyvyn ja lihasten toiminnan välillä, koska aikaa meni valtavasti (sekunteja) ennen kuin pystyin ajattelemaan sen vertaa, että tajusin kuka kävelee ohi ja, että tilanne on semmoinen, että nyt on piilouduttava, koska en todellakaan halunnut katsekontaktia. Hitaasti käänsin selkäni siskon ihmetellessä, että mitä ihmettä tapahtuu. Kyllähän se vitutti. Vitutti lähinnä oma reaktio ja se, että on jäänyt  noin pysyvästi mieleen. Ja vitutti, että on mun kaupungissa. Tää on MUN kaupunki, sillä olis ihan omakin jossa shoppailla. Joo, olen lapsellinen. Täällä saan onneks olla. Onneks nää menee nopeesti ohi :). Ja kohta tää ei edes enää ole mun kaupunki :). Ja ei, en haikaile sen miehen perään, ihan oikeesti, tommoset kohtaamiset vaan vituttaa.

Vestan sanoin:

Taidan olla hullu

Täysi sekopää

Mut mun reviirille

Ei kantsi enää tulla näyttäytymään

Tänään autotallia tyhjennettäessä tajusin että mä taisin uupua Sen Miehen jälkeen aika pahasti. Sen aikanahan sairastuin siihen kilpparin liikatoimintaan ja sen jälkeen anemiaan ja toipuminen kesti kauan. Vieläkään rautavarastot ei ole kunnossa. Monta vuotta sitten ostetut ulkotulet ja kynttilälyhdyt löytyivät autotallin nurkasta. En enää jaksanut laitella pihaa, etenkään talvisin. Vedin vain selviytymismoodilla ja odotin kevättä. Ehkä tilanne olis ollut toinen jos olisi ollut se toinen jakamassa lumitöitä, puiden kantoa yms. Ehkä sit joskus tilanne onkin semmoinen. En mä usko, että muutun sielultani kerrostalolaiseksi, vaikka just nyt tuntuu helpottavalta ajatus siitä, että mulla tulee olemaan huoltoyhtiö joka hoitaa jos joku homma kusee. Toki tulee myös haittapuolia, pitää ottaa muut huomioon elämöidessään. Ei saa soittaa musiikkia, ei saa pestä pyykkiä yöllä, ei saa älämölötä, ei saa sitä ja tätä. No, aika hiljainen mä asuessani kai olenkin. Bluetooth-kuulokkeet on pistettävä ostoslistalle, koska välillä tulee tarve kuulla kovalla volymellä musiikkia. Tänä aamuna vetäisin kumisaappat jalkaan ja kävin pistämässä auton käyntiin, alast, pelkissä kumisaappaissa :D. Ei semmoistakaan voi kerrostalossa tehdä. Mä toivon että mä pärjään, kyllä mä uskon että pärjään. Kyllä mä pärjään!

P.S. tää oli vika "varastopostaus" eli ollaan nyt reaaliajassa :D

Ihan liikaa kaappitilaa

Hitsi tää muuttaminen/siivoaminen on tunteita nostattavaa. Eräskin kaappi oli täynnä bilevaatteita, sellaisia, jotka ei todellaakaan enää mahdu. Ja vaikka mahtuisikin niin aika on ajanut ohi, eikä ole käyttöä.  Löytyi oksennuskäärylepaitakin, muistan hyvin miten lähdin reteesti baariin tyhjin vatsoin, pääsin puolivälibaariin matkalla kaupunkiin, paikalliset miehet juotti mulle mansikkasiideriä ja sitten tulikin tarve päästä kotiin jo ennen puoltayötä. Tuloksena mansikkasiiderioksennukset kynnysmatolla ja koska oli talvipakkaset, eikä siivoaminen oikein napannut niin heitin kynnysmaton ja sotkeentuneet bilevaatteet kääryleenä pihalle pakkaseen. Oi niitä aikoja, ei ole ikävä. Oksennuskäärylepaita lähtee uffille.

Tästä tulee vielä tunteikas matka. Niin paljon on tullut koettua, pärjättyä ja kasvettua. Tehtyä tyhmiä juttuja, hauskoja juttuja, epätoivoisia juttuja. Kaikille olen saanut nauraa jälkikäteen. Ne on olleet tarpeen kaikki. Mulla on ollut tässä talossa niin paljon ihanaa, surullista, masentavaa, kasvattavaa ja onnea yksin ja yhdessä. Melkein seitsemän vuotta siitä on kun tänne muutin. Hitto miten pitkä aika. Pisin aika, minkä olen  yhdessäkään asunnossa asunut.

Vaikka tuntuukin haikealta ja vähän surulliseltakin niin tiedän, että tämä on oikea ovi sulkea, jotta toinen ovi voi avautua enemmän. Tämä on vain talo, materiaa. Se, mitä on tulossa on niin paljon parempaa kuin materia ja omat seinät. Yksi aikakausi elämässä päättyy, toinen alkaa. Mitähän mä itken? Muistoja, vanhasta luopumisen vaikeutta, ihan hitusen pelkoa ja jännitystä uudesta elämänvaiheesta, uudesta kaupungista ja ties mitä muuta. Vaikka mua itkettääkin niin ei ahdista, eikä epäilytä tippaakaan. Tää on just se juttu mikä mun pitää nyt tehdä. Uskaltaa hypätä syvään päähän ja uida.

Lady Gaga & Bradley Cooper "Shallow"

I'm off the deep end, watch as I dive in

I'll never meet the ground

Crash through the surface, where they can't hurt us

We're far from the shallow now

Mies muuttomotivaattorina

Alkuvuodestahan mulla oli kova tarve elämänmuutokseen ja maisemanvaihdokseen ja meinasinkin jo silloin myydä talon. Kaupathan menivät silloin pieleen ja päätin unohtaa koko jutun ja rempata vähän. Remppasinkin, mutta polte ei sammunut. Tein välityssopimuksen talosta keväällä (huom. pitkälti ennen Yksisarvismiehen tapaamista). Tarkoituksena oli muuttaa hevon kuuseen landelle. Talo ei kevään ja kesän aikana mennyt kaupaksi ja kesän aikanahan tapasin miehen. Syksyllä tajusin, että ei perkele, ei tämä hevonkuusicase nyt enää tunnukaan oikealta ajatukselta tässä tilanteessa ja ilmoitin välittäjälle, että otankin talon nyt pois myynnistä. Ajattelin, että annan ajan kulua ja katselen mihin tämä elämä on viemässä.

Valitsin välittäjän hinnan perusteella ja palvelu on ollut sen mukaista. Talon myynnin lopetusilmoitus ei mennyt ihan maaliin asti, eli talo ei poistunut netistä (nyt se on jo poistunut). En itsekään saanut aikaiseksi hakea kyllä avaimia pois, joten vähän mussakin ehkä vikaa. Talo ehti olla "poissa myynnistä" kuukauden verran, kun välittäjältä tuli viesti, että hänelle olisi ilmaantunut erittäin kiinnostunut ostajaehdokas, että voisinko vielä harkita yhtä näyttöä. Vastasin, että olipas hyvä kysymys, mutta vaikea ja että jos tuntuvat tosimielellä olevan liikkeellä, niin jos nyt vielä sit yksi näyttö. Näyttö oli ja meni ja tarjous tuli. Pieni tarjouspallottelu ja päästiin sopimukseen. Samalla pohdin, että minne muutan ja vaikka vaihtoehtoja periaatteessa olikin, niin tiesin kyllä, minne sydän on viemässä. Vuokrasopimus kerrostalokaksioon toiseen kaupunkiin on tehty. Aika hurjaa. Uusi kaupunki, uusi asumismuoto, uudet kujeet :).

Omakotitalollinen tavaraa kutistetaan kaksiolliseen, on urakkaa. Kova homma tiedossa, mutta tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Tää menee just niin kuin on tarkoitettukin :).

Enpä ois uskonut, että sekoan niin pahasti, että mies saa mut muuttamaan. Ihan oma ajatus tämä kyllä on, joten miestä tästä ei ole syyttäminen. Muutan muutaman sadan metrin päähän miehestä, joten tapaamismahdollisuudet kasvavat räjähdysmäisesti. Aika mahtavaa :)

P.S. "Oletko hullu"-kommentteja olen saanut melkein jokaiselta, joka asiasta on kuullut, joten ne ei enää tuo kauheasti lisäarvoa täällä :). En ole hullu, kuuntelen sydäntä ja teen niin kuin tuntuu hyvältä. Jääminen ei olisi tuntunut hyvältä.

P.P.S. Taloa ei enää löydy kiinteistönvälityspalveluista :).

P.P.P.S. Kilis, piti siistiä vähän tuota otsikkoa, kiitos ideointiavusta :D

P.P.P.P.S. olen kirjoitellut useamman postauksen valmiiksi odottamaan talon poistumista netistä, joten näitä saattaa yhtäkkiä ryöpsähtää, kun olen joutunut vähän pidättelemään :D

Tähdet hyvässä asennossa

Olipa kerran Puolis, joka asusteli ihan rauhassa omassa rempatussa kotikolossaan. Kattoremontti oli valmistunut juuri samalla viikolla kun sisko pyysi lähtemään mukaan katselemaan vähän taloja. Ovat Helsingistä muuttamassa maalle. Totta kai mä lähdin heidän mukaansa talokierrokselle ja innostuin etsimään itsekin heille vaihtoehtoja.

Ystävälle satuin mainitsemaan, että ihan tuli itsellekin talokuume kun siskon puolesta rupesin etsiskelemään. Ystävä siihen "siehän voit ostaa Pirkon talon!". Muistan että Pirkon talosta on ollut vuosia sitten juttua, mutta ei ollut vielä silloin myymässä. Nyt ehkä olisikin. Pirkko vaan ei jaksa laittaa sitä myyntiin, mutta haluaisi pois sieltä metsän keskeltä kun kuntokin on jo vähän huono. Innostuin välittömästi!

Aloin leikittelemään ajatuksella ja pohtimaan että mitä jos. Välittäjä kävi arvioimassa ja masennuin arvion pienuudesta.  Samaan aikaan pyöräytin pankkikierroksen käyntiin, olisikohan mulle edes lainaa saatavilla. Välittäjän arvion saatuani pistin googlen laulamaan ja löysin heti ostetaan-ilmoituksen. Laitoin viestiä että saattaisi ehkä mahdollisesti kai olla tulossa tämmöinen ja tämmöinen talo myyntiin ja pariskunta kiinnostui heti. Hinnaksi tietysti heitin omasta mielestäni sopivamman hinnan, joka kelpasi alustavasti heille. Katsomaan tulivat heti seuraavana päivänä ja tykkäsivät. Mä jäin odottelemaan pääsyä katsomaan omaa tulevaani. Kyllä oli tuskastuttavan pitkä aika odottaa, että Ystäväni sai soviteltua tapaamisajan kohteeseen, mutta vihdoin ja viimein pääsin sinne katsomaan viime viikonloppuna. Väliajan kilpailuttelin pankkeja, katselin siskon kanssa asuntoja, löysin siskolle asunnon ja selvittelin omia mahdollisuuksiani muuttoon.

Nyt olemme vaiheessa, että tänään mulla oli kuntotarkastus, olen saanut suullisen tarjouksen joka on 16% suurempi kuin mitä välittäjän arvio oli ja itseasiassa tarjous oli vielä joitakin tonneja isompi kuin mitä alustavasti puhuttiin, eli voiskohan tässä sanoa että olen myyjänä luonnonlahjakkuus :D. Saattaa myös olla, että talo menee alihintaan... Uudesta talosta tosin en saanut tingittyä penninjeniä, joten ostopuolella mun vahvuudet sitten ei olekaan.

Uusi talo kaipaa remonttia, eli uhhuh, joutuisin aloittamaan alusta, tai no, ei onneksi ihan niin alusta kuin mistä tämän nykyisen kanssa aloitin, mutta alusta kuitenkin. Toisaalta saa tehtyä oman näköistä kun pintoja tekee. Hinta uudessa oli alempi kuin uskalsin toivoa, mutta lisälainaa saa kyllä ottaa reippaasti.

Ostajat olivat haltioissaan ja nainen kehui miten olen laittanut tämän tosi nätiksi ja just hänen makunsa mukaiseksi. Melkein tippa tuli linssiin ja häivähdys pelon sekaista katumusta käväisi mielessä. Mä rakastan tätä taloa, epävarmuus tulevasta pelottaa. Toisaalta olen ihan innoissani.

Viikonloppuna tulevassa talossa on kuntotarkastus, joten sen jälkeen päästäisi tekemään kauppoja! Koska välittäjää ei ole kummassakaan kaupassa mukana niin huhheijaa, tarvitsee opiskella hieman kiinteistökauppoja. Kuinka vaikeeta se voi muka olla...

Ja niin sattuma ja hyvä tuuri löysivät toisensa

Unelmia

Olen viime aikoina miettinyt paljon. Niiiiiin paljon.

Olen miettinyt että vaihtaisinko jokusen vuoden päästä häämöttävän asuntovelattomuuden unelmien taloon ja uuteen velkaiseen alkuun. Ajatukset ovat olleet ristiriitaiset. Mä olen maksanut asuntovelkaa jo parikymmentä vuotta ja taas "haluaisin" sitä lisää. Jos ajattelen velattomuutta vuosikymmeniä  eteenpäin niin onko se siellä muistojen filminauhalla "elinpä velattomana nelivitosesta lähtien". Ei se ehkä ole. Mutta "elinpä unelmieni järvenrantatalossa ihanaa elämää" voisi hyvin siellä filminauhalla ollakin.

Mikäli kaikki palaset loksahtelisivat paikoilleen niin pääsisin unelmapaikkaan. Uskoisin että siihen loppuelämän kotiin.

Mutta mua pelottaa! Hyppy tuntemattomaan pelottaa. Etsin taloni ostajaehdokkaille kesäkuvia ja selailin samalla matkaani tässä talossa ja muistot tulvivat mieleen. Tästä kaikestako luopuisin? Olen kasvanut tämän talon kanssa, eronnut, rakastanut, eronnut, rakastanut, remontoinut, itkenyt ja iloinnut. Tästä on tullut niin hyvä, mä rakastan tätä taloa!

Saisin tilalle metsän eläimiä, järvenrantaa, rauhaa ja hiljaisuutta, yhden uuden toteutuneen unelman :).

Uskallanko mä, se jää nähtäväksi. Jännittää!

Yksi nurkka kaunis :)

Sain järkättyä sen verran tavaroita, että olohuone näyttääjo puoliksi ihmismäiseltä. Lapsen tekemä risusydänkin parkkeerasi seinästä löytyneeseen naulaan. Kynttilä sai liekin, kai kesälläkin saa polttaa kynttilää jos siltä tuntuu? Vielä on paaaaljon järkkäiltävää, asiaa ei helpota käynnissä oleva remontti, ulko-ovesta kun astuu niin näkymä on tämmöinen

Crocsit jalassa siis hiihdellään täällä rakennuspölyn keskellä. Tänään näkyi jopa remppamiehiä tunnin ajan, tuli heti toiveikkaampi fiilis rempan valmistumisesta joskus... Huomenna tulee lapset, mitenhän me selvitään kaks viikkoa ilman vettä. No, asenteella,suihkuunhan noita on muutenkin hemmetin vaikee saada, että ehkä me pärjätään :). Ja ei kai noi lapset kuole jos ne saa välillä vähän valmisruokaa, muiden äitien tekemää.

Asenteella vaan eteenpäin :)

Muutettu! Vihdoin!

Huh! Muutto takana, vuokraläävän avaimet luovutettu, mahtava fiilis! Muutto meni omin (ja lasten) voimin. 11-v:n kanssa kannettiin 80 cm leveät sängyt kolmannesta kerroksesta pakuun, kyllä se on sitten vahva ja reipas tyttö! Mutta rankkaa oli! Todella rankkaa! Ja se kämpän loppusiivous, huh, että sekin oli rankkaa. Edellinen ei ollut siivousta suorittanut vuokranantajan ohjeiden mukaan, enkä mäkään sisäänmuuttaessani siivonnut kuin itselleni pakolliset. Välttääkseni tappelun vuokravakuudesta, yritin siivota edellisenkin paskat parhaani mukaan. Tuntui vaan että ne tavarat ja se siivoaminen ei loppunut MILLÄÄN! Mutta loppuihan se, huh!

Eilen sain järkättyä uudella kodilla vähän tavaroita paikalleen, siis sen verran mitä pystyy. Keittiö, kylppäri ja vessa on vähän niinku käyttö"kiellossa" eli rempan vallassa. Keittiötä ei tosin nyt rempata, mutta se on remppatavaroiden valtakunta. Mutta miehiä ei vain näy mun työmaalla eikä hommat etene. Voi helvetti! Mä oon siellä nyt sitten ilman kylppäriä, vessaa ja helposti saatavaa vettä. No, asennetta. Helpommin toi asenne kyllä pysyis jos näkisi että joku edes siellä välillä kävisi. Ja kun kyseessä on Ystävän poika, niin en oikein viitsi ruveta räyhäämäänkään asiasta. Ja kun rahaa ei juuri enää oo jäljellä niin en voi kalliimpaakaan tyyppiä sinne ottaa.

Exän ja mun talossa on ollut nyt 3 näyttöä, ei yhtään katsojaa. Voi helvetti. Mökki meni nyt myyntiin, pitää toivoa, että sillä olis parempi vienti, saisin tilattua pönttöuunin talooni talven varalle.

En jaksa oikein edes kirjoittaa, muutostakin olis kaikkia kivoja yksityiskohtia, ehkä lisäilen niitä sitten tähän kunhan jaksan.

Edelleen väsyttää...

Muutto lähestyy, taas...

Eletään toukokuun loppuja, vuokrasopimus on toukokuun loppuun, eli tänä viikonloppuna on pakko muuttaa, vaikka valmista rempan kanssa ei ole. Eli vettä ei tule, kylppäri atomeina. Vessa saattaa olla, mutta olishan mulla ollut se puucee.

Ystävä on rakastunut. Yritti ensin "naittaa" sitä miestä mulle, onneksi en ehtinyt edes tavata, olisi ollut hienot kolmiodraaman ainekset kasassa. Ei siinä vaiheessa halunnut niin kilttiä miestä, mutta muutamassa päivässä mieli muuttui. Näinhän mä koko ajan, että se jannu oli ihan lääpällään ystävään, siksipä en sen terveisten lähettelyitä kovin vakavasti ottanutkaan. Mutta silti, jotenkin silti tuntuu pahalta tommoinen. Ihan kuin se mies muka mun olisi ollut, kuulostaa varmaan tosi tyhmältä "loukkaantua" tommoisesta. Ja vaikka hänelle niin kovasti onnea toivonkin niin pelkään, että jään nyt yksin. Ja myönnän olevani kateellinen toisen onnesta. Rumia tunteita. HYI!

Viime viikolla vein ison kuorman tavaraa, sohvan, lipaston yms. isoja juttuja. Ex lainasi taas työpaikan pakua ja oletin, että olisin saanut häneltä myös kantoapua. No, en saanut. Istuin sitten keittiönpöytäni ääressä ja itkin. Miten hitossa saan kolmannesta kerroksesta sohvat sun muut alas? Yksin? En mitenkään. Tajusin kyllä sen. No, internetin ja facebookin aikakaudella pistin epätoivoisen viestin fb-seinälleni, että muuttoauto on, mutta ei apuja. Yksi ihana paikallinen puolituttu sitten ilmoitti, että hän voi kyllä tulla jeesaamaan! Ihana ihminen! Ja taas itkin, ilosta tällä kertaa. Muuttokuorma saatiin siis valmiiksi, naiset kun pakkaa niin et edes kuormansidontaliinoja tarvita kun kuorma suunnitellaan niin hyvin :D. Sitten vaan köröttelemään, taas. Meni jo kuin vanhalta tekijältä, peruutuskin onnistui, jesh!

No, uuden talon päässä ei sitten apuja ollutkaan, ajattelin että jos remppajengi olis ollut paikalla niin olisivat jeesaanneet sohvan kanssa. No, ei sitten ollut. Ystäväkään ei voi auttaa kun selkä ei kestä. No, VITTU minen mitään apua tarvitse, ajattelin. Ja naisen raivolla sitten siirtyi sohva pakusta maahan, maasta rappusia pitkin taloon, hiki valui ja perkeleet lentelivät. Sohva otti pompun mun olkapäästä, sattui. Tai no, ei sattunut silloin, vaan sattuu nyt. Adrenaliini auttoi. Olen mustelmilla, mutta sohva on olohuoneessa. Aika voittajaolo. Mutta väsynyt, ja kipeä.

Niin, se oli siis viime viikonlopun muuttoreissu, tänä viikonloppuna sitten sängyt ja loppu pikkusälä. Ja loppusiivous. EI JAKSA ENÄÄ! Pakun saan tänään, apuja on luvattu pesukoneen kantoon onneksi, sen puolitutun saan varmaan sänkyjen kantoon. Loput meneekin omin voimin, omin vähin voimin. En tiedä miten saan pesukoneen uuden talon päässä alas pakusta yksin, luulen, että siihen edes naisen raivo ei riitä. Mutta katsotaan... Ei se maksanut kuin 40 euroa tai jotain sinne päin, jos ei muu auta niin perkele työnnän sen pakusta alas pihamaalle ja maatkoon siinä, mitä mä sillä teen kun ei mulle tule edes vettä.

Pomo kertoi olevansa huolissaan miten mä jaksan ajaa 1,5 tunnin työmatkaa ens viikosta alkaen. Oli pakko heittää, että itse olen kyllä enemmän huolissani siitä, miten jaksan ensi viikkoon asti, eli siis muuton yli. Kukaan ei tajua miten loppu olen. Muisti mulla prakaa kohta kokonaan. Onneksi sentään vielä muistan, että pitää kämppä tyhjentää. Työasiat katoaa muistista saman tien, pitää käydä välillä työkaverilta kysymässä, että mitä siitä ja siitä asiasta tulikaan sovittua. Kun en vain kertakaikkiaan muista. Enkä töissä saa edes tehtyä mitään

No, pakko jaksaa, jaksaa, jaksaa. Ei ole vaihtoehtoa. Toivottavasti en romahda jossain vaiheessa. Ei oikein Ystävästäkään ole nyt kuuntelijaa kun se on niin in love. Tai no, kuuntelishan se, mutta ei välttämättä sydämellään.

Yksi lisää tietää erosta

Työkavereiden tietämys lisääntyy, kerroin yhdelle lisää kun paljastin, että saan tänään uuden vauvan laumaani, kissavauvan siis. Työkaverin mielestä kissoja alkoi jo olemaan liikaa, niin oli tunnustettava, että kaksi on laumasta jäänyt  miehen ja lasten iloksi ja mulle jää vain nyt 2 kun pennut lähtevät, tai no, nyt kolme. Se ei ole määrä eikä mikään :D Siis tuommoisia pieniä, kilttejä, vähäkarvaisia kisuleita.

Työkaverin kommentti meni suunnilleen näin: "okei.... okei... oookeei... okei...okei.....oookeii.... jne. Okeita tuli tovi, sanoin sitten, että en mä kaipaa mitään sen kummempaa kommentointia, mutta tuolle yhdelle korppikotkalle ei vielä tarvitsisi kertoa. Tokihan mä sen riskin olen nyt ottanut, että korppikotkakin saa tietää, mutta onhan se edessä jossain vaiheessa kuitenkin. Äidille en ole vieläkään kertonut. En kertakaikkiaan jaksa!

Mieskin (en mä osaa sanoo sitä exäksi) kävi eilen fiksaamassa mun kuljetusvaurioita kärsinyttä kissapuuta. Kattoon yltävästä puusta tuli nyt pari pienempää. Saa luvan mirreille kelvata. Pyysin samalla tsekkaamaan pesukoneen letkut, että pääsisin pesemään pyykkiä, mutta siihen tarvitsee kuulemma jotain välikappaleita. Hitto vieköön, en mä osaa semmosia ostaa! Olin itse katsonut niitä letkuja ja kyllä mä olisin saanut ne kiinnitettyä! Mutta olis kuulemma mennyt väärinpäin. Höh, ei vissiin kaikessa kannata toteuttaa sitä "kyllä mä osaan ittekin"-filosofiaa. Ainakaan putki-ja sähköhommeleissa.

Huomionhakua

Olen heikko, haluan huomiota. Tilanne alkoi jo vuosi sitten. Lähdin hakemaan huomiota mistäs muualtakaan kuin netistä. Ja sitä sainkin, vaikka olenkin pyylevä ja repsahtanut tätönen, ainakin henkisesti. No, kivaltahan se huomio tuntuu, vaikka tiedänkin, mitä ne miehet ovat vailla. Kurvitkaan ei tunnu haittaavan ja söpöksi sanovat. Ehkä ne sanoisivat vaikka näyttäis miltä, jos vaan on toiveissa saada, tajuanhan mä sen. Tajuan myös, että kaikki ei ole sitä miltä vaikuttaa, kirjoittaa voi ihan mitä sylki suuhun tuo. Tunnustan, lankesin yhteen tämmöiseen mieheen jo syksymmällä, en tiedä tekikö se hyvää itsetunnolle vai ei. Kaikenlaisia tunteita toi, syyllisyyttä ei kuitenkaan. Teki hemmetin hyvää olla haluttu, edes sen hetken verran. Tuuri kävi kun mies oli aikamoinen "saalis". Tosin harmikseni se jäi yhteen kertaan, olisin voinut uusinnankin ottaa. Ehkä mä en sitten ollutkaan tarpeeksi hyvä, niin se on pakko ajatella. Ja kyllähän sen tajuaminen kirpaisi. Että enpä tiedä oliko se fiksua sitten kuitenkaan loppupeleissä. Ja taas olen kuitenkin luisumassa samaan.

Eilinen ilta meni kisuja muuttaessa. Äitikisu ja pennut muuttivat luokseni ja kotiutuivat heti. Kaksi aikuista kissaa jäivät miehen ja lasten iloksi. Tällä viikolla tulee uusi ihana valkoinen pentu, en malta odottaa! Kasvatan siis rotukissoja pienimuotoisesti. Kisut kun olin saanut muutettua niin jo olinkin taas poikki ja jumahdin koneelle, avasin treffisivuston ja kirjoittelin pari tuntia yhden tyypin kanssa. Se sai mut nauramaan ja kello oli puoli yksi kun pääsin nukkumaan. Ja herätys oli 6:30, joten VÄSYTTÄÄ ihan älyttömästi! En tiedä mihin se kirjoittelu johtaa, se ensimmäinen "hairahdus" nosti riman aika korkealle, fyysisesti siis, mutta henkisesti jätti aika kylmäksi. Mutta mitä mä edes olen vailla? Mitään parisuhdetta en todellakaan, mutta läheisyydenkaipuu ja kosketuksenkaipuu on välillä kova.

Kauheen vaikeeta tää mun elämä taas. Tajuan, että pitäisi nyt vaan olla, ihan rauhassa, itsekseen, eikä viritellä mitään kuvioita mihinkään suuntaan. Hemmetti mun kanssani! Idiootti!

Maanantai, ei jaksa!

Työviikko alkoi taas. Ilman sormusta. Pelottaa että joku huomaa. Mitä mä selitän? Totuutta en ainakaan jaksa kertoa. Täällä on ihan tarpeeksi puheenaiheita ilman mun erokriisiäkin. Yhden pojan armeija (voooi, miten se pärjää siellä ressukka, toisen pojan sairaalassa olo, uusi vitun kallis käsilaukku, diabetes)

Työasiat saa mut kohta hajoomaan, mä en KESTÄ tätä tässä elämäntilanteessa. Olen palkanlaskentaan sotkeutunut (en varsinaisesti laske palkkoja, mutta valitukset tulee mun kautta ja kaikki virheet on mun vika)  ja tänäänkin on jo 3 käynyt valittamassa ja vikan jälkeen oli pakko käydä vessassa tirauttamassa muutama kyynel. Sieltä kun tulin niin johan pomo tuli kyselemään että miten muutto meni. Voi vittu, mä en JAKSA!!! On semmoinen fiilis, että nyt lyödään lyötyä kyllä ja pahasti. Mutta miten noi vois ymmärtää, kun en ole puhunut asiasta. Pitää vaan yrittää selvitä jotenkin. Tarviin ainakin uuden työpaikan, tätä työtä mä en kyllä enää kohta kestä.

Illalla pitäis vielä jaksaa maalatakin että sais haettua kisut uuteen kotiin. En jaksais.

Ensimmäinen päivä

Heräsin päänsärkyyn, hitsin kuohari ja siiderit. No, särkylääkkeet nassuun ja kofeiinipillereitä aamukahviksi. Avasin koneen ja mies kysyi heti fb:ssä että roudataanko loput kamat. No, lähdin sitten hakemaan kuormaa. Sain samalla oikeeta aamukahvia. Huomasin, että mies oli ottanut sormuksen pois, rupes itkettää. Miks hitossa mua rupes itkettää? Idiootti. Mulla on vielä sormukset, mutta kai ne pitää ottaa pois. Tosin ärsyttää kun töissä sitten huomaavat, en ole siellä kertonut kun ne korppikotkat heti hyökkää. Yksi työkaveri loukkaantuu ihan varmasti kun se kokee, että kaikki asiat pitäis jakaa sen kanssa. Se haluaa tiedottaa mulle jopa kuukautiskiertonsa vaiheista. Rasittavaa.

Pakattiin siis paku, kissojen kiipeilypuu isoimpana juttuna. Päästiin mun kämpälle ja huomattiin, että puu oli hajonnut. Mä niin tykkäsin siitä puusta, ja kissat kans. Ja taas tuli kyyneleet, vitutuksesta vissiin.

Pitäis lähteä kauppaan ostamaan tiskiharja ja muut tarpeelliset tilpehöörit. Ehkä jotain muutakin ravinnoks kelpaavaa olis hyvä olla kuin sipsit ja siideri (löysin vielä yhden lootan siideriä vanhasta kodista). Pitää saada vaan ensiks tää silmävuoto loppumaan.

Muutto on takana

Huh, nyt se on ohi. Olen muuttanut. Mies auttoi. Haettiin yhdessä uusin huutonet-ostoskin, pesukone. Sen myynyt papparainen varmaan luuli, että ollaan juuri perustamassa uutta kotia. Hah, pieleen meni.

Mutta joo, muutto suoritetttu, osa kamoista ja kissat on vielä vanhassa kodissa, pitää tän viikonlopun aikana hakea vielä tarpeellisia tavaroita. En usko, että vanhan talon ovet mulle sulkeutuu kuitenkaan ihan heti kun sovussa ollaan.

Naapurin tuttava/ystävä uuden kaverinsa kanssa tulivat taas katsastamaan asuntoa. Kiinnittivät olkkarin pöytään    jalat ja ripustivat verhot sillä aikaa kun hain kuoharille laseja ja itselleni peittoa vanhasta asunnosta. Kiva kun ei tarvinnut olla yksin. Jääkaappi on siidereistä ja Fresitasta tyhjä ja itku tuli vasta kun vieraat oli lähtenyt.

Osasin jopa "asentaa" telkkarin antenniverkkoon sopivaksi, jei, hyvä minä.

Ruokaa jääkaapissa ei ole yhtään, paha haju vain. Siideritkin meni jo, mutta onneksi aamupalaksi säästyi sipsejä  ja kofeiinipilleireitä on käsilaukussa, kun en ole vielä saanut uusinta huutis-ostostani, kahvinkeitintä (5 eur).

Hieman itsesäälinen olo, kuopus jäi itkevänä kotiin ja lähetteli tekstareita pitkin iltaa. Pitää varmaan kuunnella jokunen itkuvirsi spotifysta ja itkeä oikein kunnolla.

Ai niin, jotenkin oudon hyvä fiilis kun mutsi ei tiedä koko erosta mitään. Tiedän, että tulee kritisoimaan ja vittuilemaan mulle kunhan kuulee, itse kun on elänyt niin vitun täydellisen elämän! (NOT) Kauankohan pystyn pitkittämään asian esille tuloa? We'll see... :D

Kyllä tää varmaan tästä suttaantuu...