Lukijat

tiistai 25. joulukuuta 2012

Onnea 1-vuotiaalle!

Blogini täyttää vuoden muutamien minuuttien kuluttua :).

Vuosi sitten oli pahat paikat. Asuin vielä "kotona" eikä lapset tienneet erosta mitään. Mä olin hajalla, mies ei. Vuokrakaksio oli hankittuna. Olo oli kamala ja huoli tulevaisuudesta ja lapsista suuri.

Tässä vuodessa on tapahtunut aivan hirveästi.

-suoritin 2 muuttoa
-selvisin ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa pari kuukautta.
-selvisin ilman suihkua ja lämmintä vettä 5 kuukautta
-selvisin hirveän monesta ''minä itte''-tilanteesta
-tapasin vähän liian monta miestä
-jäin riippuvuussuhteeseen näistä yhden kanssa
-selvisin 250 kilometrin työmatka-ajosta 3,5 kuukautta
-sain uuden työpaikan
-välit äitiin huononi olemattomiksi
-isän välittäminen on liikuttanut
-exän kuvioihin on tullut uusi nainen (on tämä semmoinen mikä kuuluu tälle listalle!)
-olen itkenyt järjettömän määrän kyyneliä ja niistänyt monta vessapaperirullallista
-olen oppinut nauttimaan yksinäisyydestä

Lapset ovat mielestäni selvinneet yllättävän hyvin *kopkop*. Mä olen selviämässä. Kovemmalle tämä on ottanut kuin aluperin ehkä ajattelinkaan. Ei ollut mikään piece of cake. No, olihan yhteisiä vuosiakin jo 13 takana. Suru, kateus ja katkeruus valtaa kyllä mielen vieläkin liian usein, mutta kyllä elämä voittaa vielä.

Tämä biisi on ollut  mun joulukuun voimabiisi. Video ei kyllä oikein iske, mutta sanat iskee täysillä! "Kaiken keskellä, mä alan toipua" Kyllä. Pikkuhiljaa.


Huh, se on ohi!

Joulu on ohi! Jee, selvisin. Exä, iskä ja sisko kävivät syömässä ja lähtivät ajallaan pois. Sain tytöt nukkumaan ja sitten tirautin pienet itkut. Silmät kostuu nykyään kauheen helposti. En mä ees tiennyt mitä mä itkin, itkufiilis tuli jo vieraiden aikaan, mutta kyllä mä sen klaarasin ihan hyvin ja kaikilla oli kiva ilta. Jouluilta oli ihanan rauhallinen, katselin elokuvaa (jaksoin jopa keskittyä, mikä on harvinaista nykyään) ja relasin.

Tänään päätin mennä elokuviin katsomaan Rakkauden rasvaprosentin. Pyysin Ystävää mukaan, mutta ei se viitsinyt lähteä. No, menin sitten yksin. Ystävä sanoi mua oudoksi. No, mutta jos mä jotain haluan nähdä niin ajallaan on mentävä, täällä päin leffat ei mene kovin kauaa.

No, tuon elokuvan katsominen oli vähän virhe kun aihe liippasi ehkä kuitenkin vielä liian läheltä. Tuli semmoinen "voi vittu mitä paskaa" fiilis kun leffa oli loppu. Happy ending, oks.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulubreakdown

Joulu. Joulu exän, mun isän ja siskon ja lasten kanssa. Talo siivottu, kuusi koristeltu, ruuat jääkaapissa, homma  hanskassa. Lapset odottaa innolla huomista ja lahjoja. Ja mä itken. Lueskelin blogini alkumetrejä ja itken. Vuosi sitten joulu oli yhtä helvettiä. Minä ja mies tiedettiin että ollaan eroamassa, mutta kukaan muu ei tiennyt. Sukujoulu meidän luona, iloinen ja pirteä emäntä. Paskat. Yhtä paska fiilis nytkin kyllä. Tai no, ei varmaan ihan. Paska kuitenkin. Vuodessa on tapahtunut melkoisesti. Ilmankos tässä ollaankin taas ihan hajalla. Liikaa tapahtumia liian lyhyessä ajassa kai.

Eilen paketoidessani mietin että huhhuh, on varmaan lapsilla joulujen joulu, jos lahjojen määrässä mitataan. Tulee multa, exältä ja kai Vosultakin plus sitten kaikilta muilta.

Hyvää Joulua kaikille lukijoille!


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vainoharhainen

Mä kuvittelen, että jotkut ihmiset puhuu musta. Mä etsin piilomerkityksiä joittenkin sanoista ja kirjoituksista. Olen vainoharhainen. Onneksi mulla on Terapiamies joka palauttaa mut aina maan pinnalle. Kerta toisensa jälkeen.

"Kuules Puolinainen. Sulla on sellainen issue, että sä kuvittelet, että ihmiset ajattelee susta kaikkea, mutta todellisuudessa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa sun tekemiset"

Sitä mä en tajua, että kun se tietää miten heikoilla mä olen niin sitten se katsoo oikeudekseen kirjoittaa tuollaista. Ja sitten se kääntää sen mun syyksi jos loukkaannun kun hän aiheesta sanoo. Ja noin tyylikkäästi vielä muotoilee. No, oma vikanhan se on, mitäs olen antanut itsestäni enemmän kuin mitä olisi suotavaa. Liikaa, että pystyy loukkaamaan.

Joo, ketään ei todellakaan kiinnosta mun tekemiset. Johan sen osoittaa mun pyöreä nollasaldo joulukorteissakin. 10 vuotta lähetin parikymmentä korttia joka joulu ja silti en montaakaan saanut takas. Tänä jouluna en lähettänyt ainuttakaan. Enkä myöskään nähtävästi ainuttakaan saanut. Tasapeli siis. Mutta pahemmalta tuntuisi jos olisin itse ne kortit taas lähettänyt.

Joo, että hyvää joulua. Ja kiitos Terapiamies kun palautit taas maanpinnalle. Tänään en ollutkaan ehtinyt vielä itkeä. Tilanne onneksi korjaantui.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Muutettu ja rempattu

Viikonloppu meni, muuttokuorman sain perille. Perjantaina töiden jälkeen lähdin siis ajelemaan. Lauantaina purin. Lauantaina totesin myös, että se torstainen mömmövalinta oli huono, kovin rouhea lopputulos, eli siloitekauppaan. Siloitetta pintaan ja pakun palautus exälle sen kuivumista odotellessa. Lisää siloitetta illalla, opin sen, että hioa kannattaa vasta kun on aivan varma, että siloite on kauttaaltaan kuiva. Voitte siis kuvitella että siloite EI ollut kauttaaltaan kuiva. No, uuniin tulet niin hormi lämpes ja siloite kuivui. Sunnuntaina sitten raivolla maalaamaan, muurin väriksi tuli ruskea. Valkoista kaupasta olin ostamassa, mutta ruskean kanssa tulin kaupasta. Nainen olen siis :). Ajattelin että valkoinen uuni tulee paremmin oikeuksiinsa ruskealta taustalta.

Ekan maalikerroksen kuivumista odotellessa kantelin tiiliä ja hemmetinmoisia järkäleitä sisään. Veikkaan, että osa betonimurikoista painoi about 30 kiloa. Huhhuh. Käsivarret on kivoilla ruhjeilla. Maalasin lisää. Hyvä tuli, siis riittävän hyvä. Ei ammattilaistasoa, mutta riittävän hyvä mulle.

Pönttöuunimies tuli tänään asentamaan uunia. Päivässä se sen duunasi, reipas jannu. Saunamiehen laskukin saapui. Olin pelännyt tuota laskua ja olihan se about sitä suuruusluokkaa mitä pelkäsinkin. Iskä oli tuossa jo aiemmin kysellyt että onko lasku jo tullut ja tarviinko lainaks siihen rahaa. Ihana iskä. No, raavin saunamiehelle rahat kasaan tilien pohjilta ja sain laskun maksettua. Iskälle ilmoitin tekstarilla että lasku tuli ja sain sen maksettua. Iskä kysyi että tarviinko mä rahaa, että hän voi kyllä lainata, kunhan mä vaan kerron. Sit tulikin  mulla itku, siis siitä kun iskä huolehtii. Omalla tavallaan. Meidän perheessä ei ole koskaan oikein näytetty tunteita eikä sanottu että rakastetaan. Mutta kyllä iskä on nyt tämän vuoden aikana osoittanut niin monella eri tavalla että se välittää musta ja auttaa kun mä vaan pyydän. Tässä taas nähdään se räikeä ero mikä mun äidin ja isän välillä on. Ja nyt mä vollotan täällä silmiä päästäni, taas. Surusta ja kiitollisuudesta. Ja ihan selvinpäinkin vielä vaihteeksi.

Vosu soitti tänään. Meidän ensikohtaaminen. Koitettiin sopia jotain kaupoista. Ei se tuntunut tajuavan mistään mitään, mutta sovittiin nyt alustavasti ens kuun alussa kaupanteko. Jotenkin kovin nöyrällä ja oksettavan yltiöystävällisellä asenteella se soitti. Onnistuin olemaan kai jotenkin asiallinen. Huh, no se on nyt ohi, siis se ensikohtaaminen. Livekohtaaminen tapahtuu varmaan sitten kaupanteossa.

Mä oon taas ihan helvetin väsynyt.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Näin se hoituu, asenteella


Eilen hain siis exältä loput tavarani, mukaanlukien huolella vaalimani kaappi (massiivipuuta),  itse maalattu. Exä oli ystävällisesti paketoinut sen ja köyttänyt nokkakärryihin. Hieman huolestutti etukäteen, että miten se sieltä autosta ensinnäkin laskeutuu. No, hienostihan se laskeutui, paljon tyylikkäämmin ja pehmeämmin kuin pesukone! Pikkuhiljaa ja hallitusti siis. Kaappi oli maassa, jesh. Ensimmäinen osa suoritettu. 



Sisään vie rappuset. Ei ole monta, mutta tässä kohtaa aivan järjettömän monta. Ensin kokeilin ihan vain vetää kahvoista ja renkaiden avulla pikkuhiljaa ylöspäin. Juu ei, aivan liian painava. Ei liikahtanut senttiäkään ylöspäin. Jaaha. Uusi suunnitelma.
 Jotenkin kulmittain mä sain ensin toisen renkaan seuraavalle portaalle ja sitten toisen. Joo, näin se tapahtuu, paitsi ei sitten tapahtunut vaan kohta oltiin lähtötilanteessa vittuperkelen saattelemana. Uudestaan ekalle portaalle...
 No, sitten mä päätin, että kokeillaan raa'alla puskuvoimalla ja kellistin kaapin nokkakärryjen kahvojen varaan ja toivoin että renkaat pysyy ekalla rappusella. Olkapäällä puskien raivolla rupesin puskemaan kaappia eteenpäin. Se liikkui! Jesh! Kunnes pysähtyi...




 Kahvat stoppasivat kynnykseen, renkaat olivat ihan rappusen kulmalla, eli oltiin vähän niinkuin jumissa. Jotenkin sain kuitenkin nostettua toista puolta niin että kahva meni kynnyksen yli.

TADAA! Sisällä on! Lyhyesti kerrottu, oikeasti aikaa meni  yli puoli tuntia, että kyllä siinä muutama kirosana, hikikarpalo ja epätoivo pääsi ilmoille, mutta sisusta mulla harvemmin mikään on jäänyt kiinni, ei tälläkään kertaa. Olkapäässä tuntuu tosin siltä, että hieno mustelma on tulossa, otin varmaan jossain kohtaa putoavan kaapin sillä vastaan. Pieni vaurio tuli kaappiinkin, harmi, mutta maali auttaa.

Terapiamies tarjosi apua. Mutta en mä jaksa ottaa sitä vastaan. Yritin selittää että mä en vaan jaksa siivota ottaakseni apua vastaan. Ei se ymmärtänyt. Ehkä te naiset ymmärrätte paremmin?

Huomenna sitten toivottavasti saan maalia siihen pönttöuunintausseinään. Siitä ei varmaan tuu kovin hyvän näköinen, mutta omanipahan on, eli jos on vähän epätasainen niin so what, ite kattelen. Ajattelin ensin ihan valkoista taustaa, mutta vaihdoin lennossa suunnitelmaa ja Muurin värinen maali (ruskea) odottaa sutimista. Huomenna sitten niitten tiilien kantaminenkin edessä. Ja siivous. Kyllä mä tästä selviän.

ps. Terapiamies (joka ei enää virallisesti oo mun terapiamies) on sitä mieltä että mä en voi ottaa apua vastaan kun haluan todistella itselleni että pärjään itse. Että se olis mulle jotain terapiaa. No, ehkä se on. Enkä mä oo ollenkaan henkisesti niin vahva kuin mitä yritän maailmalle uskotella.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Viikonlopun suunnitelmia

Vesihomma jäi toistaiseksi mysteeriksi. Lisää vettä ei ilmestynyt, paras arvaus oli yläkerrassa kaatunut vesikannu. Miten ihmeessä se sitten lattian läpi siirtyi, ei mitään hajua.

No, sain sitten puhelinsoiton kahden aikaan pönttöuunimiehiltä, että tulevat tuomaan kuoria parin tunnin päästä. AHA! Ja mulla se lava nökötti pihalla laasteineen päiveineen, eli töistä oli lähdettävä ajoissa, että ehdin saamaan ne laastit sisään. 300 kiloa siirtyi alta aikayksikön. Tiilet jäi vielä odottelemaan parempia aikoja pihalle. No, pönttöuunimiehet ja remppamies (tuli katsomaan vesiasiaa) tulivat sitten samaan aikaan ja mä hoitelin näppärästi kaikki kolme miestä. Pönttöuunimiehet jysäyttivät hormiin reiän ja lattiaan myös ja totesivat homman olevan hanskassa ja että seinän vois sitten laittaa kuntoon kun tulevat tiistaina asentamaan! TIISTAINA! Ei helevetti, liian nopeesti!

No, mä sitten ryhdyin tuumasta toimeen ja ajattelin ensin hakea pikasiloitetta iiiison pöntön ja korjata seinän. Olenhan semmoista ennenkin käyttänyt. No, sitten sainkin kuningasidean katsoa, että mitä mömmöjä ne ekat remppamiehet oli jättäneet jälkeensä ja sieltä löysin seinän pikatäyttömassaa. Semmoista itse sekoitettavaa. No, kauppaan ostamaan semmoinen vispilähässäkkä ja tein mömmön. En oikein tiennyt mimmoista semmoisen "tasaisen ja notkean" lopputuloksen pitäisi olla. No, lähdin siltä pohjalta, että mimmoinen pysyisi seinässä ja että mihin mun akkukone pystyi. Siitä se sitten tuli, puoli ämpärillistä mömmöä. Aika paljon liikaa siis. Mutta ei loppunut kesken ainakaan :D. Sain seinän tasoitettua, kovin jäi rypyläinen lopputulos, mutta katsotaan nyt miten se sitten hioutuu. Lopputuloksesta tuli kyllä visuaalisesti niin ruma, etten ihan heti kehtaa ketään ammattimiestä sitä ottaa korjaamaan :D Sitä saunantekijämiestä olisin pyytänyt, mutta vaikutti niin kovin kiireiseltä, että tällä kertaa päätin suorittaa homman IHAN ITTE (pitkästä aikaa). Kyllä mä siitä seinän saan, jonkunlaisen, ihan varmasti! Ja sitten peittelen mokat vaikka tauluilla ja valokuvilla, hehheh. Viikonloppu aikaa siis. Kiirettä pitää siis.

Tänään suunta kohti exän tiluksia hakemaan viimeisiä tavaroitani. Raskas ilta siis tulossa. Pakettiautolla takas kotiin ja jossain vaiheessa viikonloppua pakun palautus. Nelisen tuntia menee matkoihin per keikka. Että väsyttää jo valmiiksi koko viikonloppu. Eniten mua jännittää tässä viikonlopussa se seinäasia.

Vähän harmittaa kun suunnitelmissa oli vähän tavata se yksi kaukainen mies, mutta ei vaan nyt ehdi, millään.

Ai niin, ja pitää ne 800 kiloa tiiliä kantaa vielä sisään viikonlopun aikana. Nyt tuntuu kyllä siltä, että voisin vähän ottaa apua vastaan. Mutta kyllä mä pärjään, aina mä pärjään.






torstai 13. joulukuuta 2012

Vettä, sisätiloissa tällä kertaa

Olipas paska herätys. Heräsin, menin suihkuun. Suihkun jälkeen lähdin etsimään naamarasvaa olkkarin lipaston laatikosta. Astuin vesilammikkoon olkkarissa. Ajattelin että kissanpentu oli taas pompannut vesikuppiin kun se sitä tykkää harrastaa. No, katsoin ylöspäin, vesitippa katossa. Voi vittu. Fucking great. Laahustin yläkertaan, en edes panikoitunut niinkuin sen kellariveden kanssa. Tuli vaan semmoinen "ei voi olla totta taas"-fiilis. Yläkerran rappusissa ajattelin että siellä ei varmaan ole kattoa ollenkaan ja kissat on karanneet ja kuolleet. No, oli siellä katto paikallaan ja vesilätäkkö lattialla. Mutta yläkerran katto oli kuitenkin kuiva. Että mistähän vitusta se vesi sitten on mahdollisesti tullut, kun ei siellä mitään vesiputkia missään pitäis mennä. No, eihän mulla aamulla ei mulla ollut aikaa muuta kuin kuivata lattiat, tirauttaa pienet itkut ja lähteä töihin..

Ruokiksella katselmukselle, onko vettä lisää tullut. Mä en jaksa nyt tätä ollenkaan!


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Sitten pönttöuuniprojektia

Mietiskelin sunnuntaina, että mitäs sitten? No, töissä saa istua pitkää päivää, eilenkin meni 13 tuntia reippaasti. Kesken päivän tuli kuljetusliikkeeltä soitto että olisi tulossa 1200 kiloa tiiliä. TÄH? Sain valittua sen pönttöuunini vasta perjantaina ja nyt jo tiilet. Ei hitto, liian nopeeta toimintaa. Ei pitäis valittaa. siellä ne nyt pihalla nököttää, en jaksanut 13 tunnin työpäivän jälkeen kannella niitä sisään.

Mutta projektia pukkaa... Apuaaaa! Mulla vaan loppuu aika ja jaksaminen taas... Ja eikun töiden kimppuun ja illalla kokoukseen. Eli ei tänäänkään niitä tiiliä kanneta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Mitäs sitten?

Sauna on valmis. Kylppäri on valmis. End of story. Mitä mä sitten odotan? Miksi pitää koko ajan odottaa? Miksi ei voi olla tässä hetkessä? Voi *ittu, ottaa päähän. Mä olen oppinut olemaan itseni kanssa, hyvä. Sitten pitäisi oppia olemaan ja elämään tässä hetkessä. Miten se sitten tapahtuu? Kaikkihetinyt! Mä haluan oppia! Heti!

Mä oon niin yksinäinen. Ihan niinkuin äiti ties keväällä mulle kertoa, että täällä tulen olemaan niin yksin kuin vain voi yksin olla. Äiti on aina oikeassa.

Kuohuviini. Auttaa yksinäisyyteen. Eikun anteeksi, juhlin saunani valmistumista, en juo yksinäisyyteen. Kohta laitan sen päälle ja nautin siitä, kuohuviinini kanssa. Ketä mä yritän kusettaa?

Ens viikonloppuna sitten on vissiin loppujen kamojen roudaaminen exältä. Tavaroiden jakoa suoritetaan facebookin pikaviestissä. Vaikuttaa kovasti siltä, että exällä ei ole juurikaan sanavaltaa siihen, mitä tavaroita he haluavat pitää ja mitä ei. Mä en voinut olla suosittelematta sitä hankkimaan myös omia mielipiteitä. Säälittää kyllä vähän. Mutta itepähän tietää. Esimerkkinä tästä on kuivausrumpu. No, torstaina ilmoitti että saan varmaankin kuivauskoneen jos haluan. Mä sitten kysyin, että eiväkö he tarvitse, että joo, voin ottaa. Kuulemma saattaa olla ylimääräinen. No, kiva, en ollut ajatellut tarvitsevani kuivuria, mutta tokihan sille käyttöä löytyy! No, tänään se kuivuri ei sitten enää ollutkaan ylimääräinen. Mutta mä ajattelin sen asian kyllä niin, että jos he pitävät pesukoneen niin mun mielestä on ihan kohtuullista, että mä saan kuivurin. Tasapeli siinä kohtaa. Tästähän tulee vielä oikein hyvä soppa jos vähän hämmentää. Eiei, en mä hämmennä, mä pidän vain huolen siitä, että homma menee tasan. Edes jotenkin tasan. Johan niille jää Lundiat, 1500 euron sohva, saman hintainen keittiönpöytä ja tuolit ja kaikki pikkusälä, mitä vuosien varrella on tullut kerättyä. Ja mun ompelemat verhot. Ai että mä tykkään niistä verhoista. Niitä väkersin pitkään ja hartaasti. Näköjään ovat jo vaihtaneet jouluverhot facebook-kuvien perusteella. No, kiva. Keväällä jouduin huomauttamaan, että vois jo ne jouluverhot pikkuhiljaa vaihtaa pois. Vaikeeta on kyllä nähdä mun valintojen keskellä joku toinen nainen. Olis ollut helpompaa jos talo olisi mennyt kaupaksi jollekin vieraalle.

Miks tää on mulle niin vaikeeta? Ärsyttää! Tyyppikin mua vituttaa ainakin tällä hetkellä taas.  (ei, en oo siitä päässyt eroon). Työpaikkakin vituttaa. Palautetta tulee johtajalta harva se viikko. Koeaikaa on vielä yli kuukausi jäljellä. We'll see.

Joulu on kahden viikon päästä kuulemma. Voi helvetti. Tervetuloa vaan sisko, exä, lapset ja iskä. Kyllä tulee ratkiriemukasta! Kuulkaa tää sarkasmi mun äänessä.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Saunaaaaaaan!

Sauna lämpeää :). Istun kylppärissä ja kirjoittelen ja kuuntelen kun kiuas naksuu.  Vähän haisee tehdasmömmöt, mutta se kuuluu asiaan. Kuohuviinilasit on ostettu, kohta kilistetään tyttöjen kanssa uudelle saunalle. Tytöille Pommacia ja Pepsi maxia, äitille kuoharia. Saunasta tuli IHANA!






Alarappunen saa päällysteen maanantaina. Aika epätodellista, kohta saunotaan, SAUNOTAAN! Huh, nyt JO :D



torstai 6. joulukuuta 2012

Hidas, hiiiiidas Itsenäisyyspäivä

Ihana vapaapäivä! Heräsin kymmeneltä, yhdeltätoista pääsin sängystä, kahdeltatoista sain keitettyä kahvia :). Yhden aikaan aloin heräilemään. Ihanaa, ihanaaihanaaihanaa! Mä tarvitsin nyt tämmöisen päivän. Slow lifea.

Eilen olin saanut lauteet, melkein valmiit lauteet jo. Remppaa jumittaa tilattu saunan ovi, mikä ei tullut eilen vaikka piti. No, ollaanhan me jo pitkällä! Enää puuttuu lauteista muutama puu, kiuasseinän panelointi ja se ovi. Ja kiukaan asennus. Sitten meillä saunottaan. Ja paljon, ja kovaa, ja kuoharin kanssa :).


Ihana hiljaisuus. Kissat nukkuu. Välillä soitan jonkun biisin. Tämä on kaunis, Itsenäisyyspäivän kunniaksi


Itsenäisyys... Mä olen itsenäinen, olen aina oikeastaan ollutkin, kovin nuoresta lähtien. Osaan tehdä omat ratkaisuni muiden mielipiteistä huolimatta. Toki niistä mielipiteistä välitän, koska ne mua onnistuu satuttamaankin joskus kovaakin. Mutta ne ei ohjaa mun toimintaa. Äidin mielipiteiden olen antanut joskus vaikuttaa. Ensimmäinen avioliittoni (18-v-20-v) tapahtui selkeästi sen takia, että halusin miellyttää äitiäni. Heh, tajuan sen 14 vuotta myöhemmin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Unohdin päivittää muutama viikko sitten yhden tärkeän tilanteen. Vietin yön Terapiamiehen kanssa. Ei, ei mitään semmosta! Me vain nukuttiin. Tai siis mä nukuin ja kuorsasin, Terapiamies vissiin valvoi kun mä kuorsasin :). 

Mitäs muuta mulla olisi sydämelläni tänään. Ei mulla varmaan tällä erää muuta, kohta kynttilät palamaan kun alkaa hämärtämään, ihanaa :)

Tää on aika ihana päivä! 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Nyt alkoi pelittää!

Saunaremppa siis! Eilen sain soiton puolen päivän aikaan että remppamies on rautakaupassa ja että käykö semmoinen ja semmoinen saunan ovi. Ou jee, kävihän se, tilaukseen siis. tulee ehkä huomisessa kuormassa.
Jännityksellä tulin kotiin töistä ja siellä se reippaasti sirkkelöi paneelia :). Saunan katto oli paikallaan ja poikien tekemät mokat fiksattu ja koolauksia korjattu. Olin ihan fiiliksissä! Lupasi jatkaa tänään, mutta ei pystynyt olemaan kuin puoleen päivään. Iloinen yllätys oli että oli suojannut lattian! Ohhoh! Pojat kun rupesivat purkamaan kylppäriä niin eihän ne saaneet edes eteisen mattoa potkaistua sivuun vaan siinä se purkupölyssä sitten marinoitui viikkotolkulla. Ei hitto ne oli kyllä ajattelemattomia! Jätti Crocsinsa siististi  odottamaan seuraavaa työpäivää. Näyttivät kivoilta siinä mun eteisessä. Jutskailtiin siinä hetki ennen kuin se lähti, ei sormusta ja kiva hymy :). En mä flirttaillut yhtään, ihme kyllä, kun jotenkin se flirtti on aika herkässä nykyään välillä.

Tänään kun tulin kotiin, olin varautunut massiivisiin lumitöihin, mutte ei, lumimieheni oli tehnyt lumityöt, jee! Saunan seinätkin oli paneloitu ja kylppärin lattialla oli viesti että ei pysty jatkamaan ennen kuin ovi tulee. Kylppärin lamppu ja saunan lamppu oli asennettu, eli mulla on kylppärissä VALOA! Aika hianoa! Ei tarvii enää käydä led-lyhdyn kanssa suihkussa :).

Nyt alkaa tuntua jo melko toiveikkaalta!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Saunaremppaa

Paikallinen sähkömies/remppamies kävi eilen katsastamassa saunani ja sanoi aloittavansa maanantaina, eli TÄNÄÄN! Olettaisin, että on siellä paraikaa hommissa! Kysyi kaikkia vaikeita kysymyksiä kuten "haluatko paneelit pystyyn vai vaakaan" TÄH! Mä haluan paneelit seinään ja PISTE :D Mulle on hyvin pitkälti ihan sama vaikka olisivat ristissä. No, koolaukset oli tehty vaakapanelointia varten, joten vaakaan saavat tulla. Ai että nyt tuntuu kyllä jo toiveikkaalta. Mies sanoi, että nelisen päivää menisi, toivottavasti ei tulisi mitään lumimyräköitä niin ehkä pysyisi työmaallani ja pääsisin ehkä joskus saunaan! Toivossa on hyvä elää!

Kyllä se valmistuu, ehkä menee kaikki rahat ja teen sikana lisää velkaa, mutta se perkele valmistuu! NIIIN!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Seriously!

Saunaremppa... Jooh... Sen hemmon piti siis tulla tänään, mutta tulikin tekstari että olkapäässä on tulehdus että pari päivää pitää väkisinki levätä. Hakee kortsisonipiikin. Jep jep. Olkoon perkele vaikka peräpukamat, mutta meikäläisen remppamies meni kyllä vaihtoon vaikkei ehtinytkään kuin kartoittaa tilanteen. Panin tekstarin takas että parantelee rauhassa, mä joudun nyt kyllä ottamaan muualta. Ei tullut mitään vastausta. Panin sitten samantien tekstarin sille paikalliselle, jota olin jo kysellyt ja sain minuutin sisällä tekstarin takas että on sähkölinjoja korjaamassa (on siis myös sähkäri) ja että soittaa kunhan saa tilaisuuden. No, ei tuntiakaan niin jo soitti. Riippuu myrskytuhoista että koska pääsee mun saunan kimppuun, mutta kyllä mulla tosta jäi nyt ihan hyvä fiilis. Ei se nyt valmiiks tule siiheks kun se alkuperäinen remppamies tulee sieltä työharjottelustaan, mutta ei sille nyt vaan voi mitään. Mutta vituttaa, vituttaa aika ankarasti kyllä. En mä kyllä vaan osaa näköjään tätä miesten maailmaa, siis olla vittumainen ja tiukka bitch. Annan vain pyörittää itteeni tyhmänä. Helvetti!

ARGH!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Voihan toppahousut

Lapset tulivat viikonlopuksi. Collegehousuissa 10 asteen pakkasessa. Ihan pikkasen kilahti ja soitin exälle että mitä hittoa, miksi lapsilla ei ole sään mukaisia vaatteita? No, ei ole toppahousuja kun ei ole EHTINYT ostaa! Ens viikolla ehkä ehtii. Siis MITÄH? Kyllähän nyt joulukuuhun mennessä perkele pitää sen verran aikaa saada järjestymään, että saa lapsille housut ostettua! No, ajettiin sitten suoraan junalta kauppaan ja ostettiin toppahousut. Oli se itselleen uuden Lumian ehtinyt ostaa kuitenkin hyvin . En tiedä mitä tosta tulee... Katellaan.

Tyypin kanssa juteltiin eilen taas syvällisiä, sen aloitteesta. Ja mitä siitä tuli, no tappelu tietysti. Voi luoja että se on herkkänahkainen ja ilkeä joskus. Aiheena "mitä jos mä tai se löytää jonkun ja rakastuu". Jep jep.

Kuopus on tuonut sen "kirjeen kotiin"-kirjeensä mulle. Todennäköisesti repeen itkemään kun se sen näyttää.Oikeestaan rupee itkettää jo pelkkä ajatus siitä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Huvitusta


Heh, päivän huumoripläjäys tuli exän suunnalta. ”Haluatko sen sängyn, on jäämässä ylimääräiseksi” Anteeks mitäääääh? Siis haluanko mä sen sängyn, jossa mä olen nukkunut sen 10 vuotta ja jossa Vosu on paneskellut muutaman kuukauden? EN TODELLAKAAN HALUA! Ilmeisesti ei Vosukaan halunnut enää paneskella siinä sängyssä, jossa mä olin sen 10 vuotta nukkunut. Vain miehelle voi tulla mieleen kysyä tuommoista. Okei, kerroin tän jutun Ystävälle, se ei tajunnut mun huvitusta ollenkaan, eli tää olikin vain mun omassa päässä. Tai ehkä sen ymmärtää vaan ihminen joka on samassa tilanteessa juuri nyt.

No,  homma on nyt menossa vissiin siihen, että talo lähtee pois myynnistä ja kaupat tehdään (Vosun kanssa) ehkä  jo tämän vuoden puolella. Mun mielestä toi asia etenee kyllä perkeleen hitaasti. Mutta mä nyt koitan pitää turpani kiinni. 

Eilen tilasin sitten sen pönttöuunin! Saan sen jo joulukuussa, viikolla 51 tai 52! Ihanaa! Ystävän mielestä ajankohta on tosi huono kun on joulusiivoukset ja kaikki ja siitä tulee kaaaauheesti sotkua! No, mä olen yhden pönttöuunin rakennuttanut eikä se sotku mitään maatamullistavaa  ollut. Päivässähän se pykätään pystyyn kuitenkin. Ja pakko oli sanoa, että on tässä vähän pidemmänkin remontin keskellä asuttu. Mulle ei ole mikään joulusiivous ollut ennenkään ongelma. Siivoan jos huvittaa, jos ei huvita niin en siivoa. 

Päästiin muuten yhteisymmärrykseen joulusta (tyttöjen mielipidettä ei ole vielä kysytty, se toki vaikuttaa) . Tytöt ovat mun luona jouluna ja exä tulee aattona syömään. Kyllähän mä exälle sanoin, että mahtuu meillä yöpymäänkin jos haluaa, ettei tarvitse illalla kotiin ajaa.  Sanoi palaavansa asiaan lähempänä. Vosu on aaton töissä. 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Lasten oikeuksien päivän satoa

Kuopuksen koulusta tuli sähköpostilla katkelmia lasten tuotoksista, aiheena "Kirje kotiin". Tarkennuksena, että nuo ovat koostettu kaikista luokan lasten vastauksista. 


Rakkaat vanhemmat:

" Toivoisin, että ette eroa koskaan ja että pidätte toisistanne huolta. Opettakaa lapsille rakkautta joka päivä. Lapset tarvitsevat teitä joka päivä. Opettakaa meidät hyville tavoille ja auttakaa meitä, kun tarvitsemme teitä."
" Minä pelkään, että ette rakasta minua. Minä rakastan teitä. Minä odotan rakkautta. Toivon rakkautta. "
" Toivoisin, että olette iloisia ja onnekkaita. Olette minulle rakkaita ja tärkeitä. Minä en halua, että riitelette. "
" Ottakaa minut huomioon aina. En halua, että sanotte rumia sanoja. Olkaa kilttejä. Älkää katselko lasten nähden ohjemia, joissa sanotaan tyhmiä sanoja tai näytetään jotain pelottavaa. "
" Älkää opettako meille pahoja asioita kuten kiroilua ja tappelua. Me opimme teiltä sekunti sekunnilta. Jos kasvatatte meidät hyvin, niin meistä voi tulla vaikka mitä sankareita. "

Aika rankkaa tekstiä...

maanantai 26. marraskuuta 2012

Päätön purkaus, irrallisia juttuja

Kohta on vuosi kulunut siitä kun kerroin miehelle, eikun exälle (onpas se nyt perkeleen tiukassa) että haluan erota. Joo. Kovin oli ylevät suunnitelmat, että homma hoidetaan hyvässä yhteisymmärryksessä, oikein näytetään maailmalle miten tää homma hoidetaan kunnialla. Just, sallikaa mun nauraa (itselleni). Alkuhan menikin hyvin, yllättävän hyvin. Ystävä ihmetteli, että ei voi olla normaalia, ei vaan voi. Että kohta räjähtää. No, kaikki menikin hyvin siihen asti, siis SIIHEN asti. Kun siis Vosu tuli kuvioihin. Se tapahtui niin äkkiä. Liian äkkiä. En mä pysty sitä käsittelemään, enkä totta puhuen ole ollenkaan varma, että exäkään pystyy. Tulee kyllä oikeestaan fiilis, että olinpas mä helposti korvattavissa. Hassu juttu. Tai oikeestaan surullinen.

Viime aikoina olen huomannut, että en mä osaa enää analysoida itteäni niin hyvin kuin "alkuerosta". Mä vellon siinä samassa paskassa päivästä toiseen ja koitan pitää nenän pinnan yläpuolella. Lauantai-iltana sain kuunnella kuopuksen tilitystä siitä miten hassua oli kun iskä oli ostanut torttu- ja piparitaikinaa ja vosukin oli ostanut samat taikinat ja nyt niillä on ihan sikana taikinaa! No, eilen tiesin tasan, että millainen se iltapäivitys olisi ollut ja päätin, että mun puhelin menee nyt rikki eikä se vastaanota puheluita. Mä en olisi pystynyt kuuntelemaan kuopuksen iloista tilitystä siitä miten monta miljoonaa torttua ja piparia ne ovat leiponeet. No, aukasin sitten puoliltaöin puhelimen ja siellä ne oli tekstarina sitten odottamassa. Ja kuvia kuopuksen päästä, Vosun tekemästä hienosta hiushärpäkkeestä eri suunnista otettuna. Joo, on tullut selväksi jo että se osaa tehdä hienommat kiharat kuin mä. What can you do, swallow the defeat. Joo, tappiohan se oli, selkeästi. Koska kyseessähän oli kilpailu. Ainakin mun omassa päässä.

Mulla oli tosi huono päivä eilen ja koko ilta meni itkeskellessä, en oikein itsekään tiennyt mitä mä itkin.  Jossain vaiheessa iltaa kissat oli sitten kaataneet vesikannun olkkariin ja tiedättekö kun on joskus semmoinen tila, että joku pienikin juttu työntää sen reunan yli ja sitten flippaa. No, toi oli semmoinen tilanne. Mä näin sen lainehtivan veden, aloin kihisemään ja huusin, mä huusin niin paljon kuin jo valmiiks kipeestä kurkusta lähti. Kissat katsoivat parhaaksi piiloutua pikavauhtia. Kun olin ssaanut huudettua tarpeeksi ja lopetettua, näin tähtiä ja maailma pyöri. Johan tulikin päästeltyä paineita ulos. Luuttusin lattian ja pöydän ja itkin. Sitä sitten riittikin koko illan. Tyyppi rupesi viestimään jossain vaiheessa enkä jaksanut esittää mitään muuta kuin mitä mä olin. No, jossain vaiheessa se sai kuitenkin mut piristymään ja nukkumaan meninkin yllättäen kuivin silmin.

Ai niin, se miksi mä rupesin kirjoittamaan oli se, että mä mietin tätä mun elämää. Miten se menee päivästä toiseen, samalla kaavalla. Töihin, selviytyminen työpäivästä, kotiin, paskanlappaminen kissojen laatikoista, lämmitystä, jos hyvin käy teen ruokaa, koneella ilta, nukkumaan. Välillä käy joku satunnainen mies, johon petyn. Odotan perjantaita että tulee viikonloppu ja saa nukkua. No, jos totta puhutaan eipä tää eroa siitä mitä mun elämä oli parisuhteessakaan, paitsi satunnaisen miehen osalta.

Välillä tulee tunteen "läikähdys", että tämä on ihanaa. Suuri osa niistä biiseistä, jotka itketti talvella, ei itketä enää. Tilalle on tullut vähemmän nyyhkybiisejä. Toki nyyhkybiisejäkin vielä kuuntelen, esim. Jesse Kaikurannan uusi levy, ihana!

Ystävä ja Terapiamies ovat sanoneet, että miehet käsittelevät eron eri tavalla kuin naiset, siksipä exäkin pystyy tuolleen pikana rakentamaan uuden elämän. Vituttaa suorastaan! Mä näen sen kyllä niin, että sillä ei ole ollut tunteita.

Ai niin, tänään kävi vihdoin saunamies. Tulee ehkä lauantaina hommiin. Uskon kun näen sen nikkaroimassa. Tämä on nyt siis se iskän järkkäämä.

Noin, sain vissiin nyt kaikki irralliset asiat oksennettua tähän, sori nyt vaan kun ei tullut mitään loistavaa kirjallista suoritusta niin kuin multa yleensä (ehhehee)

Joo, ehkä mä lopetan tähän tältä erää, ihanaan Jessen biisiin :)


lauantai 24. marraskuuta 2012

Huono karma rempalla

Joo, joku kirous tän rempan yllä leijuu. Iskällä oli tiedossa hyvä, luotettava, nopea remppamies. Tuntee työnsä puolesta. No, mä sitten ajattelin, että jesss, kyllä tää nyt lähtee etenemään ja kohta mä saunon! Tässä ollaan odoteltu sitä häiskää se puoltoista kuukautta. Viikko sitten oli iskälle puhunut, että tällä viikolla voisi tulla tekemään. No, ei oo näkyny, eikä luulunut. Ja pyysin iskän sanomaan sille tyypille, että sanoo vaan ihan reilusti jos homma ei kiinnosta tai ei ole aikaa niin etsin täältä kyllä remppamiehen. No, iskä oli sanonut ja silti kaiken piti olla ihan ok. No ei vissiin ollut sitten.

Eilen juttelin iskän kanssa puhelimessa ja sanoin, että nyt meni hermot ja alan etsimään saunan tekijää muualta. Vituttaa kun olisin voinut sen etsinnän aloittaa jo silloin puolitoista kuukautta sitten. Ja nyt saunoisin jo.

Niin ja ilmi on käynyt, että Vosu on nyt sitten aikeissa ostaa sen mun puolikkaan talosta. Huh, aika hölmöä kun ovat tunteneet kolmisen kuukautta :D No, eipä ole mun asia (paitsi tietty vähän, ainakin mun mielestä). Kunhan saisivat nyt järkättyä mulle vaan ne rahat.

Olenhan mä tietty tässä miettinyt (ehkä osittain kateudesta) että teinkö mä oikean ratkaisun. Kai mä tein.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ositusta


Voi paska. Ex laittoi sähköpostilla ehdotuksen, että jos lunastaisi sittenkin mut ulos talosta. Liitteenä oli esitys, mikä oli mun mielestä ihan reilu mua kohtaan. Huomioon on otettu toki se, että talo on ollut myynnissä toukokuusta eikä yhtään tarjousta ole saatu. Silti mä pelkään, että asiassa on koira haudattuna . Eihän se pankista ole edes kysynyt vielä, mutta sillä varmaan löytyy sen verran likviditeettiä, että pystyisi mun käteisosuuden maksamaan vaikka heti. Ja mä saisin maksettua autolainan, luottokortin, tilattua pönttöuunin ja mietittyä keittiöremppaa.  Siinä se sitten about menikin jo sileeksi. Voi kun saisin noi asiat selviksi ton exän suhteenkin. Toi rassaa kuitenkin taustalla koko ajan melkoisesti.

Oli pakko kysyä, että meinasiko se itse lunastaa mut ulos vaiko meinasiko Vosu lunastaa mut ulos. Vastasi, että kyllä jossain vaiheessa ehkä olisi tarkoitus, että Vosu lunastaisi mun osuuden. Ihan niin kuin arvelinkin. No, tehköön vain noin jos haluavat monet varainsiirtoverot maksaa. Ei kuulu mulle oikeastaan, mutta olihan mun pakko hieman veroneuvontaa antaa. En mä vaan osannu taas pitää turpaani kiinni. Ja miks mä oon tyrkyttämässä sitä puoliskoani Vosulle? En mä tiiä. Hölmö olen.

Mainitsin exälle vielä, että pitäähän vielä irtaimistoasioitakin katsoa. Exä hölmistyneenä vastasi, että ai, mitä miettimistä siinä muka on? Just joo! Ai että mä hommaan itselleni kaikki alusta (niin kuin olen kyllä tehnytkin) ja hän pitää meidän valmiiksi yhdessä keräämän ja maksaman irtaimiston. Niin varmaan. NOT! Hitto vieköön, mä roudaan kyllä mun Muumimukit ja Mariskoolit sieltä kyllä heti kun vain ehtisin ja saisin jonkun isomman auton alle. Ja kantoapua.  On siellä huonekalujakin mitä haluan ja mistä ollaan sovittukin, että mä ne saan kunhan talo menee kaupaksi.

No, kunhan tämä nyt nytkähtäisi vähän eteenpäin niin olisin aika tyytyväinen! Se vaan on ongelma kun toi ex ei oikein toimi ripeästi missään asiassa vaan sitä on aina pitänyt vähän potkia… Ja enää en kai saa sitä tehdä. 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Miespäivitys

Mä haluan kirjoittaa. En tiedä mitä haluan kirjoittaa, mutta pitkään aikaan en ole kunnollista blogipäivitystä kirjoittanut, en tosin tiedä mitä tästäkään tulee.

Aloitetaan vaikka miehistä. Olen siis nettideittaillut. Taas. Mitä on jäänyt käteen... Muutama seksisuhdetta haluava, en taida viitsiä vaivautua. Yhden kanssa olen kirjoitellut ja tekstaillut on-off keväästä asti, mutta ei siitäkään mitään varmaan tule, taitaa olla pelkuri, koska sen on pitänyt jo muutaman kerran tulla mun luo, mutta ei ole tullut.

No, sitten pikaviestikaveriksi on tullut Kaukainen Mies  Hirveen mielenkiintoinen ja fiksu, mutta liian kaukaa. Höööh! On se luvannut tulla käymään, mutta mitä siitäkin sitten tulee kun se tosiaan on niin kaukaa. Sitten olisi vielä läheltä yksi ihan fiksun oloinen mies, joka etsii naista ihan kumppaniksi (ja sänkyyn), mutta ei uskalla käyttää mitään "seurustelu" sanaa. Hieman sitoutumiskammoinen, ehkä liian koulutettukin (no, yritän olla arvostelematta ihmistä koulutustaustan ja työn kautta, enhän itsekään haluaisi tulla arvostelluksi niillä perusteilla). No, tämän kanssa olen vissiin menossa kävelylle huomenna. Ja sitten on toki vielä Opiskelijapoju joka haluaisi tavata. Että onhan tässä virityksiä.

Lapsille eilen sanoin, että en taida viitsiä miestä enää ottaakaan kun ne on niin kauhean rasittavia, kalliiksi tulevia,  syövät paljon, piereskelevät ja ärsyttävät :D No, katsotaan nyt. Saman katon alle ei tarvii kyllä ängetä! Pysyvästi siis.

Fiilikset Vosua kohtaan on ehkä hieman normalisoituneet. Tokihan mua edelleen ärsyttää etten tiedä miltä se näyttää, se kyllä tietää miltä mä näytän, koska mulla on facebookissa kuva. Sillä ei.

Exä oli sitten antanut lasten ymmärtää, että olen tulossa jouluksi. Kyllä vitutti. Väitti että ei ole mitään puhunut lapsille, että itse olivat vain kelailleet. Niin varmaan. Eli nyt jos en mene niin mä olen se bad guy. Että onks tässä kauheesti vaihtoehtoja sitten?

Sitten case-Tyyppi. Hänen kanssaan juttelen melkein päivittäin fb:ssä, hänen aloitteestaan 90 prosenttisesti. tasaisin väliajoin tulee suunniteltua tapaamista, mitkä sitten kariutuu hänen pakollisten menojensa edessä. Viime viikkoinen pakollinen meno oli kortti-ilta. Ei hitto että repesin nauruun kun selvisi mikä tämä pakottava meno oli. Semmoinen on kuulemma kerran kuukaudessa ja hänen velvollisuutensa on sinne mennä. No, eihän se sitten sinne päässyt menemään, kun automaatti ei antanut rahaa ja ilman rahaa ei sitten semmoiseen ole vissiin asiaa. Sitten se valitti sitä mulle koko illan pikaviestissä ja lässytti että voi kun mä olisin siellä, että olisi niin kivaa. . Joopajoo, olisinhan mä ollut, jos olis kutsunut! Perkele. Viikonloppuna käytiin sitten suunnilleen seuraavanlainen keskustelu:

Tyyppi: Nyt kun oot ollut jo vähän aikaa sinkkuna niin olisko susta kiva käydä vähän treffeillä? Älä pelkää, en ole mustis :)
Mä: (muutaman mienuutin hiljaisuus kun en tiennyt, että pitäiskö tunnustaa vai ei. Vittuperkelesaatana meni edestakas mielessä ja anelin apua Terapiamieheltäkin pikaviestissä.)
Mä: En mä pelkää :). Sä meinaat, että mä en olis kokeillut?
Tyyppi: Niin no, en mä sitä tiedä :). No, oletko kokeillut? Kerro millaisia on ollut?
Mähän kerroin sitten ne muutamat asialliset treffikokemukset mitkä mulla on ollut. Jätin kaikki seksisuhteet toki kertomatta. Kyseli että mistä mä niitä olin bongaillut, sanoin että netistä ja että miksi haluaa tietää? Tyyppi sanoi, että kunhan vain mietti, että ei oo pakko kertoa. Mä sanoin, että siks tietty kyselee, että voi käydä tsekkaamassa mun jutut, olettaen toki, että mun profiili on edelleen avoinna. Väitti ettei muka todellakaan kiinnosta. Niin varmaan, hahhahhaa :D

Kyseli sitten, että millasia miehiä ne oli, selkeästi kiinnosti kovastikin! Käytti hyväkseen mun humalatilaa, mutta kun mä en yleensä kännissäkään lörpöttele ohi suuni, en siis nytkään. Kysyihän se sitten vielä, että onko mulla sitten ollut jotain yhden yön juttuja. Kielsin. Heh. Jos on pokkaa tommosta kysyä niin ei siihen nyt perkele totuudenmukaista vastausta anneta!

Veikkaanpa, että Tyyppi oli aika yllättynyt, että en olekaan pelkästään häntä ajatellut. Ihan oikein!

No niin, miespäivityshän tästä sitten tulikin :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Joulu


Voi helvetti! Kyselin exältä, että miten haluaa joulun ja uudenvuoden järjestää. No, exä sitten siihen, että ”onko ihan poissuljettua viettää joulu saman katon alla?” Välitön silmienkostuminen ja vitutusfiilikset heti perään. En mä tiedä mikä on fiksua? Onko se fiksua että me leikitään joulua ”perheenä”? Varsinkin kun exällä on se uus, joka leipoi tyttöjen kanssa isänpäiväkakun ja kaikkea. Ja joka nukkuu siellä melkein joka yö kuulemma. Se on kyllä ihan saletti että sen Vosun kanssa en kyllä rupee mitään yhteisjoulua rakentamaan, ihan absurdi ajatus. Tuskin exällä semmoista ajatusta onkaan. En mä näe poissuljettuna sitä, että vietettäis joulu exän kanssa saman katon alla, kyllä mä ehkä siihen pystyisin lasten takia, mutta onko se fiksua lasten kannalta?  Kuka sen kertois mulle?

Mitään virallisia sopimuksia asioista ei ole, enkä halua mennä tekemäänkään niin kauan kuin talo on myymättä.

Viime tammikuussa kun ilmoitin erosta niin ensimmäisinä kysymyksinä lapsilla oli, että voidaanko me silti viettää joulu yhdessä. Vastattiin varmaan jotain että katsotaan sitä sitten tai jotain vastaavaa.

Hitto kun taas itkettää ja töitäkin pitäis tehdä. 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Perinteinen Perjantain Paha mieli

"Äiti arvaa mitä? Vosu tulee meille yöks ku se pääsee töistä kymmeneltä. Sit me pistetään aamulla pullataikina tulemaan ja sit me leivotaan Vosun kanssa korvapuusteja ja sit mä saan leipoo semmosen pitkulapullan. Sit me haetaan Piski Vosun äidiltä ja mä saan mennä mukaan. Vosu lupas kihartaa mun hiukset semmosil pitkuloilla.  Sit me mennään ehkä sunnuntaina keilaamaan"

"Ai kuinka kivaa, teillä ei oo ainakaan tylsä viikonloppu" (vuodattaen hiljaisia kyyneliä toivoen että se ei kuulu äänestä)

Tuntuu niin pahalta, vaikka mä tiedän, että kivahan se on, että lapset tykkää Iskän uudesta. Mutta on kyllä sanottava, että tää on ottanut todella paljon tiukemmalle kuin mitä mä olisin ajatellut etukäteen.

Oisko se sitten kiva jos lapset ei tykkäis Vosusta? No ei tietenkään.

Mä tunnen itseni niin pieneksi, mitättömäksi ja huonoksi kun en osaa suhtautua tähän kuin aikuinen.

torstai 1. marraskuuta 2012

Hyvä fiilis

Mä pesen pyykkiä, omalla, itse asennetulla pesukoneella, omalla vedellä. Vähän se hana valuttaa, mutta ei se mitään. Tyypin kanssa asennettiin, Tyyppi tsemppas mua pikaviestin kautta kun mä lyhdyn valossa askartelin letkujen kanssa :). Hyvä tuli vaikka ite sanonkin!

Sähkömieheni on samaa sarjaa kuin remppamiehet, vaikkakaan ei edes remppamiesten tuttuja vaan ihan oikea. Ei ole ehtinyt asentamaan lattialämmitystä eikä lamppua, eikä pistorasiaa. Huoh. Lupasi tällä viikolla tulla, parempi olis kun mä tykkäisin siitä lattialämmityksestä kylppärissä kyllä.

Tänäaamuna nöyrryin ja pistin makkariin patterin päälle. Oli 14 astetta ja se alkoi olemaan vähän liian viilee. No, rahaa se vain on. Sähkölasku pelottaa kyllä vähän.

Muutamalla seuraamallani bloggarilla on uudet ihanat rakkaudet ja olen kateellinen. Odotan, että koska olis mun vuoro. No, kai se tulee, siihen on uskottava. Toivottavasti saan itsekin vielä hehkuttaa uutta rakkautta joskus :).

Kyllä mulla on välillä ihan hyvä yksinkin. Lämmittelen mökkiäni, pesen pyykkiä, kuuntelen musiikkia. Aika hyvä fiilis :)




maanantai 29. lokakuuta 2012

20000! Huh!

Kohta on 20 000 sivunäyttöä täynnä! Aika uskomaton määrä. Kiitos jokaiselle lukijalle myötäelämisestä!

Luin juuri viime tammi ja helmikuun postaukset läpi ja itkin. Se tuntuu niin kaukaiselta ja kuitenkin vielä niin kipeältä, vaikkei siitä ole niin kauaa ja silti siitä on niiiiiiin kauan. Niin hemmetisti on ehtinyt sen jälkeen jo tapahtua! Huh!

Kuopus laittoi kuvaviestillä Vosun koiran MUN sohvalla. Oltiin sovittu että se sohva tulee mulle. No, en haluu enää. Ei se mulle mahtuiskaan. Ex ei ollut ennen koiraihminen eikä todellakaan siedä koiria sohvalla, mutta ehkä toi Vosun piski on sitten jotenkin eri asia.

Onpas ollut vuosi. Elämäni rankin.

Treffit

Pahoittelut, saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita, mutta en tämän takia laita tätä kuitenkaan K-18-osastolle. Koittakaa kestää.

Lapset lähtivät eilen ja meikäläinen suti naamaan väriä ja lähti Opiskelijapojan kanssa treffeille. Pakkohan mun oli! Hitto vieköön jos tarjolla on 23-vuotiasta, mutta kuitenkin vähän aikuisemman oloista niin ei vaan kertakaikkiaan voi jättää välistä, ei ei! (Yritänkö mä selitellä tätä kenties itselleni?)

No niin, tapasin Opiskelijapojan kaupungin torilla, jossa se seisoskeli punaisissa pillifarkuissaan niinkuin sen ikäiset tuppaa pukeutumaan kuulemma tänä päivänä. Mentiin kahville, Opiskelijapoika tarjosi (edistyksellistä)  . Osasi ihan keskustella kuin aikuiset ihmiset, tosin mä en niin hyvin kun tuppasi tulemaan kaikenlaista seksuaalisviritteistä välikommenttia ja silmäpeliä mun puolelta. Damn, mä en osaa olla asiallinen, ainakaan puutteessa.
Päädyttiin sitten kuitenkin "jatkoille" mun luokse ja pääsin puumailemaan koululaisen kanssa. Toki varmistin, että äidiltä on lupa ja että koulureppu oli pakattuna aamua varten :D. Itse suoritus ei ollut mikään maatajärisyttävä kokemus ja vauhtia oli vähän liikaakin välillä. Tulipahan komennettua ekaa kertaa miestä kesken hommien näin "paikka, mä panen sua nyt" :D Ei hitto, mä oon nauranut tota mun heittoa koko tämänkin päivän :D. Eihän se käskytys auttanut kuin hetkeksi, ehkä se nuoruuden into sitten vaikutti että oli pojalla niin kamala kiire, että ei tämmöinen varhaiskeski-ikäinen tätihenkilö oikein meinannut tahdissa pysyä.

Ja yritä siinä nyt sitten näykkiä jotain korvanlehteä kun korvakorut kilisee hampaissa! Ei hitto :D Ei musta taida olla puumaksi sittenkään, ainakaan kovin usein.

Mutta tulipahan kokeiltua ja paljon iloa tuotti, vaikkei niinkään seksuaalista iloa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Suihkuuuuun!

Ihana putkimiespappa oli käynyt päivän aikana, kävin ruokiksella laittamassa sulakkeen paikoilleen ja jännittyneenä tulin töistä kotiin. Käänsin keittiön hanan lämpimälle ja pistin käden alle. Kylmää. Tai en oikein tiennyt mitä se oli kun näpit oli niin jäässä. Vähän aikaa juoksutettuani tunsin että sieltä tulee varmasti lämmintä! LÄMMINTÄ VETTÄ! Mun hanasta!!! No, sitten avaamaan kylppärin hanan sulkuja. Osasin, ne on siellä hanan alapuolella, semmoisissa kivoissa pienissä rei'issä. Vettä alkoi suihkuamaan, joo, liitoksen välistä. Tuli kiire saada se sulku kiinni. Kirosin ja riisuin vaatteet ja kokeilin uudestaan. No, eihän se asia mikskään ollut muuttunut, vaan suihku meni iloisesti sivulle, mutta lämpimänä, jipii, vittu.

Soitin Ystävälle, että olisko se pysähtynyt tässä mun kohdalla töistä tullessaan, ajaa kuitenkin tosta talon ohi, ei ehdi kuulemma kun koirat odottaa ulospääsyä. Aha. Sain pienimuotoisen hermoromahduksen ja menin itkemään yläkertaan ettei lapset nää. Kokosin itseni ja soitin sitten ihanalle putkimiespapalle, joka epäili, että tiiviste puuttuu. Ehtisi tulemaan huomen aamulla. No, sitten ovesta pölähtikin sähkömieheni, tuli katsomaan että olenko saanut vedet lämpeämään. Totta helvetissähän mä nyt sulakkeen osasin ruuvata :D. Sähkömiehelle sitten purkauduin heti kun pääsi ovesta sisää ja se haki autostaan tiivisteen ja fiksasi suihkun kuntoon. Huh! Ihana sähkömies! Ei se niitä sähköhommia tehnyt, mitkä luulin sen tulleen tekemään, mutta so what, suihku pelaa nyt ja vesi meni viemäriin ja kaikkee! Enää puuttuu valo, lattialämmityksen termari ja sähköpistoke. Ai niin ja pesukone pitäisi roudata, eli pitää ostaa nokkakärryt vissiin. Ja sitten se pitäis saada asennettua. Huh, siinäpä projekti. Ehkä mä pidän iskälle tuparit jos se vaikka asentais. Kun ei se viimekskään olis multa onnistunut. Olisin ruuvannut väärät letkut vääriin paikkoihin.

Huhhuh mitä vuoristorataa taas. Helpotus, pieni.

Jos menis vaikka kohta tiskaamaan, LÄMPIMÄLLÄ vedellä :D




torstai 25. lokakuuta 2012

Fani

Ihanaa, mulla on fani! Mietin ensin, että kirjoitanko ollenkaan, mutta kun se teki mulle niin hyvän mielen viestillään niin päätin kirjoittaa :). Fani kirjoitti ylistäviä sanoja mun blogista ja sai oikein kyynelen kihoamaan silmäkulmaan kun töissä sitä luin. Mutta ihana tietää, että tätä luetaan, vaikka näenhän mä tuosta kävijälaskuristakin, mutta oikea yhteydenotto on kuitenkin aina eri asia.

Ja sitten remppapäivitys. Oikeaa, töissä olevaa putkimiestä ei löytynyt millään, joten Ystävä soitti tuntemalleen eläkkeellä olevalle putkimiehelle, joka asuu samalla kylällä kuin minä. Se kävi katsomassa putkia ja väärinpäinhän ne sitten on. Tarvitaan lisää osia, jotka putkari hommaa ja tulee asentamaan huomenna. Sitten vain sulake paikalleen ja vesi alkaa (toivottavasti) lämpenemään. Sähkömies ei ehdi huomenna paikalle. Mutta jos se pelkkä sulakkeen ruuvaus auttaa niin kyllä mä siitä selviän. Ja sitten mä pääsen suihkuun! JESH!!!

Tytöt tulivat syysloman viettoon, mä vaan joudun menemään töihin. Iskä kuhertelee Vosun kanssa. Mutta ei se mitään, mä meenkin kahville viikonloppuna Opiskelijapojun kanssa :D Siis ihan vain kahville. Niin. Ihan tosi! Lapset kun lähtevät sunnuntaina niin sitten en tiedä mitä tapahtuu...

Kun suihku ja sauna on valmiita niin sitten se pitää vihkiä. Tyylillä. Vaikka näin:


tiistai 23. lokakuuta 2012

Give me a break!

No niin, tilasin sähkömiehen kytkemään mun sähköhommia. Se tuli reippaasti seitsemältä illalla. No, lopputulema oli se, että vedet on ilmeisesti kytketty varaajaan väärin. Ja sitten mulla on pistorasia ja termostaatti ilman vikavirtasuojaa, eli mä tarvitsen uudet. No, eihän tässä mitään kiirettä. Otetaan uusi putkimies ja maksetaan sille. Voi helvetti!

No, mä olen oppinut, mä olen oppinut NIIIIIIN paljon tästä projektista. Ette uskokaan.

Mua suututtaa, mua suututtaa nyt aika helvetisti. Ja mä otin siiderin, eikun neljä siideriä. Ai, ai onks nyt arki ja aamulla työpäivä. No, ei se mitään, mä selviän kyllä. Rahaa mulla ei oo, mutta kai mä selviän.

Aina mä selviän.

Ai niin, mua piirittää yks 23-v pojankloppi, aika söpöä! :D Olkoon hän vaikka Opiskelijapoju.  Eikä se oikestaan haittaa mua ollenkaan. Mä saatan joutua tapaamaan sen, ei voi mitään. En mä voi antaa tommosen namun mennä sivu suun. Terapiamies ei tykkää ollenkaan asiasta, mutta mun täytyy elää tätä elämää mua varten ja silleen mikä tuntuu hyvältä. Ja ikä on vain numeroita kuitenkin, eiks nii? No joo, on sillä vaikutusta sen verran, että ei tuon ikäisen kanssa mitään vakavaa voi kehitellä, mutta jotain voi kehitellä kuiteskin, ainakin vähän ja hetken verran

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ja vähän lisää paskaa...

Remppamiehet tulivat aamulla. Toinen oli ainakin krapulassa, oli ollut läksiäiset vissiin. Lähtee huomenna 2 kuukaudeksi ulkomaille. Mun lavuaari oli kuulemma huono, siinä ei ollut säätöjalkoja eikä viemäriputkia. Hermo ei riittänyt kuulemma sen kanssa askarrella. Joo, vastahan mä sen allaskaapistohässäkän kesällä ostin, eihän sillä ollut aikaa katsoa mitä se paketti sisälsi. Ja kyllähän mä kysyin ennen kuin ostin, että onko se ok jos ostan sen. Oli se silloin.

No, olivat muutaman tunnin ja lähtivät. Lähdin itse ennen sitä Ystävälle pesemään pyykkiä ja suihkuun. Remppamies tuli sitten sinne jossain vaiheessa. kertoi että aika loppui kesken (siis AIKA LOPPUI KESKEN, kamoon hei, rempalla oli just puolivuotissynttärit!!!!) ja kertoi  mitä kaikkea on tekemättä ja paljonko olen velkaa hänelle palkkoja. Sähkömies mun pitää itse  hoitaa (sen jälkeen pääsen suihkuun)  ja saunaa jatketaan sitten kun hän palaa. SITTEN KUN HÄN PALAA??? Eikö se toinen osaa muka sitä yksin tehdä? Itseasiassa se toinen on paljon pätevämpi kuin tämä Ystävän poika joka työtä on "johtanut". Mutta ei kai sitten. Tarvitsee kai kädestäpitelijän. Mä menin niin sanattomaksi että oli täysi työ olla itkemättä. Lähdin hakemaan sitä rahaa ja huusin vittua autossa. Ja päätin että remppaa ei TODELLAKAAN jatketa sitten 2 kuukauden päästä vaan se on valmis kyllä siihen mennessä.

Pitää kehittää jostain rahaa ja pyytää jostain tarjous että paljonko sen saunan panelointi ja lauteitten teko maksaisi. Kyllä mä perkele sen saan itsekin hoidettua! Kyllähän mä nyt yhden saunan paneloisin itsekin, mutta ehkä parempi kuitenkin ottaa ihan ammattilainen. Ei ammattilaiselta tommosessa montaa päivää mene kun tekee kunnolla töitä.

Mutta voi helvetti kun kävi taas kiristämään! Käsittämätöntä, kerrassaan käsittämätöntä!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Paskaa...

Päätin etten nouse tänään sängystä kuin vessaan. No, kuuteen asti jaksoin ja sit oli lähdettävä liikenteeseen. Kävin leffassa yksin. Kotiin kun pääsin niin kuopus soitti. Olivat olleet tänään Jumbossa koko perheen voimalla. Iskä ja Vosu oli ostelleet niille kilpaa tavaraa. Kiva. Ja vittu (anteeks)  jos se ne kamat laittaa meidän lapsikuluexceliin niin sitten mulla kilahtaa.

No, eilenhän iskä oli kysynyt että haittaako, jos Vosu tulee joskus yöksi. Ei ilmeisesti ollut lapsia haitannut, koska oli tullut jo eilen. Ja tänään jää myös. Ja mä voin pahoin. En mä voi tälle mitään. Mulla oli kovin pahoja vaikeuksia kuunnella lasta ja puhua niin, etten kuulosta siltä että itken. Kai mä jotenkin onnistuin.

Huomenna olis ne veljen lapsen kahvikekkerit, mutta en mä taida haluta mennä sinne. Kun en selkeesti ole tervetullut.

Helvetin paska päivä kaikenkaikkiaan. Mutta ei se mitään, ei jää varmaan ainoaksi.

Se on vienyt mun paikan. Ei voi mitään.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Ihanaa, perjantai

Perjantai, työviikko takana. Selvisin taas yhdestä, en hyvin, mutta selvisin kuitenkin. Ei hitto, en mä vaan opi tuota työtä, hävettää. Ja mä kun oo kuvitellut, että osaisin jotain. Mutta en osaa.

Kuopus kertoi taas Vosusta. Menevät huomenna shoppailemaan. Iskä on ostanut sille kukkia ja kysynyt lapsilta, että haittaako niitä jos Vosu jää joskus yöks. Mä en halua kuulla! ENENENENEN! Taas itkin. Se on mun sänky! Terapiamies sanoi että se ei oo enää mun sänky. Mutta ku mä oon sen valinnut, ostanut ja nukkunut 10 vuotta. Imettänyt siinä 2 lasta. Nii, on se mun sänky. Saanko mä mennä polttamaan sen sängyn? Ai en vai. No ei sitten. Mä otan lisää viinaa ja itken sit vähän lisää. Millon mä oon saanut kukkia? Viimeks sain kukkia naapurilta kun tulin leikkauksesta reilu 3 vuotta sitten. En mä muista että ex olis mua kauheesti kukitellut. Eikun joo, sainhan mä muovikukkia kerran. No, ehkä se on oppinut jotain. Kai mua vituttaa se, että se kohtelee sitä niin eri tavalla ku mua. No, what ever.

Kukaan ei mua ymmärrä tässä asiassa, mutta silti mä en osaa pitää suutani kiinni. Eikä ne vastapuolet ymmärrä sitä, että miten arka paikka tää vaan on. Ei ne ymmärrä, enkä mä opi. Mä pääsen tän yli, mutta en ihan vielä näköjään. Mun pitäis mennä hakemaan kaikki mun loput tavarat sieltä. Mutta talon myynti on kesken, joten en mä voi. Kun sitten siellä tulis aika autiota. Pitää vaan selvitä. Päivä ja puhelu kerrallaan. Aikuisena.

Mutta tää perjantai on taas täynnä katkeruutta, vihaa ja kyyneliä. Vaihteeksi.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Selvännäkijä

Tänään puhuin sen selvännäkijän kanssa. Oli hyvä puhelu, loi uskoa tulevaisuuteen. Saman rahan olis voinut käyttää johonkin päätohtoriin eikä olis tullut kuin pahempi mieli.

Talo saadaan myytyä ja mieskin tulee kuvioihin joskus valoisan aikaan, eli keväällä/kesällä. Kiltti, mutta ei kynnysmatto :). Lähipiirissä näkee tyttövauvan, mikä on iloinen asia. Mutta ei helvetti, mulle sitä ei ole todellakaan tulossa! Mä luulen, että ex ja Vosu sen saa, tosin en keksi, että miten se mulle olis iloinen asia. No, aika näyttää.

Tulen olemaan elämässäni tyytyväinen, todella tyytyväinen :). Siihen pitää uskoa ja uskonhan mä.

Ehkä hömppää, ehkä ei, aika näyttää. Mutta tähän hetkeen tarvitsin just tota!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Se vie mun paikan

Mä koen, että Vosu vie mun paikan mun lasten elämässä. Mä tiedän, että ei se niin ole, mutta siltä musta tuntuu joka kerta enemmän ja enemmän kun kuopuksen kanssa puhun. Vosu oli tänäänkin käynyt koiransa kanssa. Kivaa oli kuulemma ollut. Se on mua nuorempi ja arvostetussa asemassa. Kiva.

Oli ehdottanut, että se voi joskus viedä lapset shoppailemaan. Iskä oli sanonut, että antaa sitten rahaa mukaan. Vosu oli sanonut että ei tarvitse. Joo, ei varmaan kun se on hyväpalkkaisessa ammatissa. Voi helvetti millainen alemmuuskompleksi iski taas. Ja semmonen olo, että se vie multa mun paikkani tyttöjen äitinä.  No, maksakoon ja ostakoon jos haluaa. Mä koitan pärjätä sen asian kanssa. Koska mun pitää pärjätä sen asian kanssa. Mä en haluais kuulla noita juttuja, mutta en mä voi sanoa tytöille että en halua kuulla. Sitten mä vaan itken vähän aina niitten puheluitten jälkeen.

Ystävälle en voi puhua, sillä on omia murheita. Terapiamieskin on vähän niinku irtisanonut terapiasuhteen ja Tyyppi ei tajuu mistään mitään. Mut mä kirjotan sitten tänne kaiken mitä mieleen tulee. Sori vaan.

Kyllä mä pärjään.

Kylppäriremppapäivitys: Kylppäristä puuttuu enää lattialaatat ja alimmainen rivi seinälaattoja. Lattia on jo vesieristetty, huomenna laatoitetaan :). Sauna on vähän enemmän atomeina, mutta ei se mitään


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kauneutta

Makaan sohvalla, kynttilät palaa. Kuopus soitti hyvät yöt, kertoi Vosun käyneen heillä, sai kyyneleen vierimään.

Pistin Samuli Edelmanin soimaan ja katselin olohuonettani kynttilän valossa. Ja näen kaikkea kaunista. En tiedä mitä mä tunnen, en osaa eritellä, mutta koska löysin jotain kaunista niin se pitää heti tuoda julki, koska tällä hetkellä kauneutta ei niin kauheasti ole.

Kynttilänvalossa löysin kauniita yksityiskohtia. Mulla on muuten tosi nätit karmit!


Ja tuo valkoinen paneelikatto ja horminreunus. Tykkään, täysillä!



Sitten vielä illan biisi





lauantai 13. lokakuuta 2012

Mielensäpahoittaja

Mä loukkaannun ihan mistä vaan ja milloin vaan. Siihen ei tarvita kuin pilkku väärässä kohtaa, vääränlainen hymiö, humalainen ystävä, liian rehellinen Terapiamies, ymmärtämätön Tyyppi. Tsädäm, taas on herne nenässä ja kyynel silmässä. Mä kuvittelen vissiin, että koko universumi on mua vastaan. Mutta paskat, totuushan on se, että universumi ei tiedä edes, että mä olen olemassa. Mä olen henkisesti epävakaa, loose cannon. Poukkoilen äärilaidasta toiseen ja yritän selvitä. Mikä mut tämmöseen tilanteeseen on nyt ajanut?

Olen harkinnut fb-profiilin poistamista ja puhelimen sulkemista silleen yhtäkkiä ja yllättäen. Itseasiassa harkinta eteni juuri käytännön tasolle. Mä olen sekaisin. Ihan sekaisin.

Miksi?

Mä aion nyt erakoitua. Lämmittelen mökkiäni, käyn töissä, nukun, lämmittelen mökkiäni, käyn töissä, nukun.

Googletin, eihän tää oo kuin psykoosi. Hahhah. Mutta en mä vielä ehdi, koeaikaa on jäljellä töissä vielä kolme kuukautta. Pitää tsempata sen verran vielä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Uusi nimi

Uusi Kela-kortti oli tupsahtanut postilaatikkoon. Eli nimi on vissiin sitten virallisesti vaihtunut. Jee :). Verkkopankkiinkin oli jo päivittynyt. Tänään jouduin käymään ihan pankin konttorissa kun oli tullut joku maksuosoitus mikä piti lunastaa tiskiltä. Ja yhtäkkiä yllättäen jouduinkin allekirjoittamaan omalla tyttönimelläni! En ollut sitä ehtinyt olenkaan "harjoitella", mutta sujuihan se, vaikka edellisestä kerrasta oli yli kymmenen vuotta. Yli KYMMENEN, huhhuh! Niin se aika rientää, käsittämätöntä.

Katkeruudesta ja vihasta en ole päässyt eroon tuossa ex-casessa, mutta toivon, että aika tekee tehtävänsä. Opin myös sen, että pahan olon tunteet kannattaa pitää itsellään, eikä levitellä ystäville. Koska tämmöistä tilannetta ja tunteita on aika vaikea ymmärtää jos ei siinä ole sillä hetkellä itse.

Tämä henkinen väsymys on paha. Joudun pinnistelemään, että saan hoidettua normaaleita asioita. Mutta kai tää tästä...

Exällä on huomenna synttärit. Pitää varmaan onnitella kuitenkin. Jos se onnistuisi vittuilematta.

Mulla on soittoaika ensi keskiviikkona selvännäkijälle. Olen joskus nuorempana käynyt ja nyt on taas aika. Tarviin tietää että onko elämällä mitään hyvää mulle annettavana vielä. Jännittää. (terapiamies, mä luulen, että sä et tätä ymmärrä, joten ei kannata ehkä yrittääkään)


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ei tästä tule mitään

Exän kanssa ei onnistu kuin lapsellinen tyhjänpäiväinen vääntäminen. Mä en kyllä mielestäni ole aloitteentekijänä noissa riidoissa. Lähden kyllä helposti mukaan. Exällä on nyt jotenkin asenne mua kohtaan kovin kovin herkillä ollut sen jälkeen kun se sen Vosun kanssa on alkanut hengailemaan. Ettei vaan sillä olis jotenkin ristiriitaiset tunteet tilannetta kohtaan? No, ihan sama mulle.

Eilen oltiin saman hallituksen kokouksessa ja olipas vaivaannuttavaa. Ex ei sanonut montaakaan sanaa ja sen läsnäolo ärsytti mua. No, eipähän tarvitse enää sen yhdistyksen kokouksiin mennä kun mulla ei ole kohta enää ajokorttia. Sain eilen kameratolpan välähtämään, eikä ollut ensimmäinen, eikä toinenkaan kerta tänä vuonna. Mun eilinen päiväni oli niin paska, että kun illalla pääsin kotiin, olin ihan turta, mikään ei tuntunut miltään. Jutskailin Terapiamiehen kanssa kaikenlaista, mutta ei se oikein auttanut. Tuntui nin tyhjältä, kylmältä ja turralta. Kokeilin veistä ranteen sivuun, se tuntui, mutta ei siitä tullut kuin pintanaarmu, en mä kyllä muuta yrittänytkään, mutta se naarmukin oli työn ja tuskan takana. Mutta onpahan toikin nyt kokeiltu, ei helpottanut, eli ei ole mun juttu. En edes verta saanut tulemaan, liian paksunahkainen ja väärä kohtakin varmaan. Tyhmä veto, myönnän.

Väsyttää. Tekis mieli viedä se ajokortti heti kyttikselle, mutta luulen, että ei se niin toimi. En tiedä miten se toimii. Varmaan pitää odottaa jotain kutsua? En tiedä. Ei jaksa kiinnostaa juurikaan. Oikeestaan mikään.

Mutta arvatkaa mikä on hyvää tossa ajokortin menettämisessä? Ei tarvii mennä sinne veljen muijan sukubileisiin, eikä tarvii ajaa munan perässä minnekään, eli saa olla ihan rauhassa ilman. Ei tarvii oikeestaan tehdä yhtään mitään. No, olenhan mä ajanut huhtikuusta tähän asti 25000 kilsaa, eli onhan noita kilsojakin tullut.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Vosu

Joo, mun olis pitänyt keksiä joku aikuisempi nimitys tuolle exän naiselle, mutta koska se on jo keksitty niin Vosuna saa olla. Sori vaan.

Joo, exällä on siis todellakin uusi nainen. Ja sitä seurasi kauhea kriisi. Vosu oli syömässä niillä lauantaina, mun lasten kanssa. Kuopus soitti illalla ja alkoi melkein heti itkemään, että iskä sanoi että mulle ei saa kertoa mutta hän ei pysty salailemaan multa mitään. Ja kertoi. Ja mä kuuntelin. Olin raivona exälle, mutta onnistuin kuuntelemaan kuopusta asiallisesti kun hän kertoi Vosun vierailusta. Kuopus oli tosi ristiriitaisissa tunnelmissa ja pyyteli multa anteeksi kun kertoi. Mä koitin parhaani mukaan lohduttaa ja sanoa, että voi puhua mulle mistä vaan ja ei mua haittaa ollenkaan että iskällä on joku tyttöystävä. Pysyin ihan rauhallisena. Puhelun päätyttyä olin niin raivona kuin ihminen vaan voi olla. Miten exällä on pokkaa sanoa lapsille että äitille ei sitten saa kertoa? Eikö se tosiaan tajua, mitä se lapsille tekee!? No, lauantai-iltana en exään ollut yhteydessä, en pystynyt, koska en olisi pystynyt olemaan asiallinen. Kirjoitin sille sunnuntaiaamuna sähköpostia, asiallisesti. Tosin exä otti sen epäasiallisena kommenttina, että jos se ei lopeta tuota lasten kiusaamista niin en todellakaan anna asian olla. Ja vannotin vielä, että kuopukselle ei sitten saa kertoa, että olin mennyt exälle kertomaan, että se kertoi mulle. No, mitäs ex teki? Otti asian puheeksi kuopuksen kanssa ja kyseli, että mitä se mulle kertoi. Voi vittu! No, mä sitten eilen annoin asiasta tiukkaa palautetta ja sain luurin korvaan. Jatkettiin facebookin pikaviestissä. Ehkä se tajus mun pointin, ehkä ei.

Mulla ei ole enää voimia. Mä en jaksa ajatella mitään, en toimia, hoitaa asioita. En jaksa suunnitella mitään. Tänään piti lähteä kokoukseen vieraalle paikkakunnalle. Ei ollut navigaattoria, en jaksanut katsoa kartasta mihin pitäisi mennä, ajoin vain, löysin silti perille. Istuin kokouksen läpi zombiena ja ajoin zombiena kotiin. Huomenna uusi kokous, exäkin tulee. Kivaa, vittu.

Rinnan alla on joku patti, kierukka pitäis vaihdattaa, kissanpennut rokottaa. Mä en vaan jaksa hoitaa noita asioita. En jaksa :(

torstai 4. lokakuuta 2012

Henkinen taantuma

Joo, olen taantunut. Katkeraksi ämmäksi. Kateelliseksi, katkeraksi, varhaiskeski-ikäiseksi ämmäksi.

Kuopus soittaa joka ilta hyvät yöt ja kertoilee päivän tapahtumat. No, muutama päivä sitten kertoi veikeällä äänellä että häntä hieman epäilyttää toi iskä, kun se aina kertoo terveisiä yhdeltä Vosulta (nimi muutettu). No, en kysellyt sen enempää, tietenkään. Annan lapsen tietysti kertoa jos se haluaa.

No, tänään kertoi vielä veikeämmällä äänellä että iskä oli tullut vasta yhdeksältä kotiin ja kertoi terveisiä lapsille Vosulta. Joo, got the point. Iskällä on siis Vosu.

Ja miten se muhun vaikuttaa? No, mua vituttaa. Mua vituttaa ihan helvetisti. Mä oisin halunnut olla eka. Ja pitääkö heti lapset sotkea siihen kaikenmaailman terveisillä? Okei, onhan mullakin ollut miehiä, mutta enpä oo yhdeltäkään terkkuja kertonut, no, eipä ne oo terkkuja lähetellytkään.

Ihan iloisella äänellä juttelin kuopuksen kanssa, tai siis kuuntelin, en kysellyt. Kuopus pyysi jossain vaiheessa anteeksi että kertoo Vosusta. Kun jos mä oon iskälle vihainen. Mä siihen kiireesti sanomaan, että en mä oo iskälle vihainen mistään. Sitten keskustelu menikin siihen että miks meidän piti erota. Ja sitten mä itkin kun kuopuskin itki.

Ymmärränhän mä sen, että lapsille on rankkaa kun ei tiedä miten asioihin pitäis suhtautua, niinku vaikka iskän uuteen Vosuun (joka on muuten naapurin rouvan työkaveri, jota mä luulin ystäväkseni). Tää asia ei oikein oo mulle vielä jäsentynyt, eli siksi tässä ei varmaan ole päätä eikä häntää, mutta koitan päästä taas ikätasolleni, mikä on semmonen 15+. Nyt tuntuu ihan 3-vuotiaalta, jonka lapio on revitty kädestä hiekkalaatikolla.

Nyt tulikin ahaa-elämys! Eli mä vissiin haluaisin että ex haikailisi mun perään? Joo-o, sitä tää varmaan on. Grow up Puolinainen!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Facebook ja veljen lapsen kekkerit

Veljen muija (24-v)  päätti kutsua sukua koolle moikkaamaan niitten lasta (1,5-v). Perusti facebookiin tapahtuman ja kutsui lähipiiriä kekkereihin sitä kautta. Kutsutut: ex, mun isä, mun sisko, sedän leski.

Sitten siellä tapahtumakeskustelussa käytiin seuraavanlainen keskustelu

Veljen muija exälle: lapset mukaan, riiippuu sitten kumman luona ovat. :). Onko ne A (ex) sulla tuona viikonloppuna? En lisännyt Puolinaista tälle listalle kun ei tiedä missä tytöt on.
  Ex: Ovat mulla, tulen tyttöjen kanssa
  Veljen muija: Jee, kivaa!

Ex ja Iskä aikovat osallistua tapahtumaan
  Iskä kommentoi: Entäs Puolinainen?
  Veljen muija: Joo, Puolinainen lisätty listaan.

Siis mitä vittua??? Kelpaanko mä menemään niille vain jos tulen tyttöjen kanssa? Ollaan eron jälkeen exän kans oltu niillä kyllä yhtä aikaa, eikä mitään kriisejä oo ollut.

Mulla on kyllä nyt aika paha mieli tosta. Miten se voi tolleen toimia? Onko se niin lapsellinen, että se ei vaan tajua, miltä tommonen tuntuu? Niin tyhmä se ainakin on, että ei ole tajunnut poistaa noita vanhempia keskusteluita ennen kuin mulle sen tapahtumakutsun lähetti.

Idiootti!


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Se siitä Tyypistä sitten

Annoin sitten eilen palaa Tyypin suuntaan fb-keskustelussa sen verran tyylikkäästi, että ei varmaan tarvii enää olla yhteydessä. Joo, en ollut selvinpäin, selvinpäin en olis ehkä niin kovasti ja pahasti sanonutkaan. Tai no, en mä nyt tiedä sanoinko pahasti, totuuksia vain, mun mielipiteitä siitä, että miten se on mua kohdellut ja miten sen kannattais naisia kohdella jos se vielä joskus naisten kanssa rupee virittelemään jotain. Kiitti neuvoista ja kertoi että mulla ei oo kauheesti hajua millanen ihminen se on parisuhteessa enkä muutenkaan kuulemma tunne sitä kauheen hyvin. Keskustelu loppui siihen kun se sanoi että ehkä meidän pitää unohtaa tää koko juttu ja lopettaa tapailu jos se on niin paska ihminen ja kohtelee mua niin huonosti. Ja että mun kannattais ehkä ettiä täältä joku mies joka osais kohdella mua hyvin. Siihen en sit vastannut enää mitään. En pystynyt. Olis pitänyt.

Itkin sitten pään turvoksiin, meinasin tukehtua taas vaihteeks räkään. Tein tiukan kossukolan ja ryystin sitä ja itkin. Ja niistin ja itkin. Tiesin että  aamulla tulee olemaan vaikeeta saada silmät auki. Ja niin olikin. Enpä muista koska silmät olis ollut näin pahasti turvoksissa. Ei oo enää feikkiripsiä, omat ei oo vielä kasvaneet kunnolla takas, kulmakarvatkin on repsahtaneet. Silmien piti olla sielun peili, mitä näkyy? Tyhjää, ihan tyhjää.


Enpä muista koska mulla olis ollut paskempi päivä kuin tänään. Pitäisi jaksaa nousta edes sängystä ja pukea. Jos lapset ei olis mulla nyt niin en nousisi.



perjantai 28. syyskuuta 2012

Teidät on tuomittu

Mut on nyt tuomittu... avioeroon. Jeee! Pitkä oli puolivuotinen! Yllättävän pitkä. Varsinkin jos alkaa ajattelemaan, että mitä kaikkea tässä ajassa on tapahtunut. Huhhuh! Kiirettä on kyllä pitänyt. Ei voi muuta sanoa. Ei voi ei.

Harmi kun sitä ei voi nyt juhlistaa silleen kunnolla kun tytöt tulee viikonlopuksi. Korkkasin mä yhden siiderin yksikseen. Hip hip hooray :).

No, mutta nyt on se sivu käännetty mun elämästä. Vaikka oonhan mä ollut henkisesti sinkkuna jo asumuserosta lähtien. Mutta saan nyt mun tyttönimen takas, 10 vuoden jälkeen. Outoa, mutta aika ihanaa. Enpä usko että enää kovin helposti naimisiin menen.

torstai 27. syyskuuta 2012

Omakotiasumista

Maanantaina heräsin kännykän herätyskelloon klo 7:00. Menin keittiöön ja keittiön kello oli 7:20. Great, joko kännykkä oli seonnut tai mä olin säätänyt unissani kelloa. No, joka tapauksessa myöhässä. Kellarista kuului lorinaa, ihmettelin että ei ennen oo kyllä kuulunut, vaikka vettä olenkin valuttanut. Kellariin tutkimaan. Valo palanut, lyhty mukaan. Lyhdyn valossa sitten totesin että kellarissa on vettä. Ajattelin että voi helvetti, putki vuotaa. Pihalle, siellä on joku vesisulku. No, enhän mä sitä osannut käyttää, ihme tötterö. No, takas sisälle, kumpparit jalkaan ja lyhdyn kanssa kellariin. Ylimmältä rappuselta astuin varovasti veteen, en muistanut mimmoinen matka siitä on. No, nilkkaan asti sitä vettä sitten oli. Etsin sulun ja väänsin sen kiinni. Näin että vettä tulee seinästä tulevan putken juuresta. Veden tulo loppui.

Laitoin putkimiehelleni viestiä kun ei ollut vastannut puhelimeen kun olin soittanut. Se palasi asiaan päivällä ja lupasi tulla katsomaan. No, pääsin töihin melkein ajoissa. Töissä "oikeassa" toimistossa on parempi fiilis, ihan normaalia onneksi. Harmi vain kun joudun käymään kerran viikossa päivän siellä "kurinpitotoimistossa" Yök.

Putkari tuli sitten illalla ja totesi että putki ei vuoda, vaan se on vain sadevettä. Great. Vesiputki oli vissiin sitten tärähtänyt jotenkin kun olin sitä vääntänyt, että lorotus oli loppunut. Sitä pitkin se jotenkin sieltä ulkoota tulee. No, annoin veden olla kun en jaksanut sille mitään tehdä. Tänään kävin ostamassa uppopumpun ja semmoista putkijutskaa ja pumppasin (ihan itte!) suurimman osan vedestä pihalle. Ämpärillä pitää vissiin sitten loput selvittää. Se olkoon viikonlopun homma.

Kylppäriremppa on edistynyt. Osassa seiniä on jo laattaakin! Uskomatonta!

Kyllä tää tästä suttaantuu :). Uunin lämmityskin menee jo rutiinilla joka toinen päivä, mä oon kohta valmiina talveen :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Pehmorinsessa

No niin, eilisestä selvitty ja vähän hävettää osa noista eilisistä kirjoituksista. Mutta koska ne on kirjoitettu ja julkaistu niin saavat olla. Matkantekoa nekin. Muistuttavat sitten joskus tästä ajasta.

Terapiamieskin tulisi kuulemma hautajaisiin. Mä kopioin tähän nyt pari juttua mitkä haluun muistaa ja sähköpostiin ne niin helposti hautautuu. Terapiamies sanoi eilen lohduttaakseen (joojoo, kyl se varmaan tarkoittikin): "Sä olet kiehtova yhdistelmä sairaan hienoa  huumoria, fiksuutta ja empatiaa. Ja avoimuutesi ja suoruutesi on myöskin jotain hyvin harvinaista ja jotain mitä arvostan suuresti". Kauniisti sanottu ja lämmitti. Sillä on sana hallussa.

Kuuntelin eilen tuon "Tahdon elää" biisin about 30 kertaa ja tänään linkkasin Ystävälle sitten sen biisin. Se kommentoi: "sä oot pohjimmiltas niin ihqun pehmo, vähän semmonen rinsessa <3" Niinhän mä oon. Tosin sit se jatkoi, että mun pitäis löytää se prinssi kun tää yksin omakotitalossa asuminen ei kuulemma oikein sovi mulle. Anteeks nyt vaan! Mun mielestä mä oon pärjännyt oikein helvetin hyvin olosuhteisiin nähden! Se kommentti kyllä hieman loukkas. No, ehkä toi kommentti tuli siitä kun kerron ystävälle melkein kaiken, senkin, että joskus pelottaa mennä yläkertaan kun siellä voi olla mörköjä :). Vaikka tiedän, että se "mörkö" on vaan toi yks kissa mikä sitä ovenkahvaa rämppää. Kyllä mä saan pelätä mörköjä jos mä haluun, vaikka tiedän, ettei niitä oo olemassa. Nii.

Monikohan aattelee, että mä en selviä talvesta tässä talossa? No, Ystävä ainakin meinaa, että oon liian laiska lumitöihin yms. juttuihin. No, niinhän mä oonkin ollut, parisuhteessa, kun on ollut se toinen joka ne on reippaasti tehnyt. Mutta kyllä mä perkele osaan lumitöitä tehdä jos mä haluan! On mussa sisua jos joku ei oo vielä huomannut. Ihan vittuillaksenikin meinaan selvitä, niin! Joo, välillä vähän notkahtaa, mutta perkele mä selviin vaikka oonkin tämmöinen pehmorinsessa!

Ja nyt mä kiipeen katolle ja siivoon ne rännit, ihan sisulla. Eilen meni sisu kaulaan, mutta nyt mä sen teen. Perkele!

Edit: Voi helvetti! Se kattokaltevuus tuntuu katolla paaaaaljon jyrkemmältä kuin miltä se maasta käsin näyttää. Joo, pääsin mä sinne katolle, lapetikkaatkin oli, mutta vain toisella puolella. Enkä mä sitten tennareiden kumipohjien varassa uskaltanut lähteä laskeutumaan ilman mitään turvajuttuja sinne rännille. Pitäis ostaa oikeat tikapuut, mutta kun ei mun Yarikseen mahdu. Hmph!





perjantai 21. syyskuuta 2012

Ei pitäis juoda...

Koska jos otan yksin niin tulee vaan helvetin paska fiilis. Mulla ei oo koskaan ollut mitään itsetuhoisia ajatuksia, siis semmosii oikeita. Joo, on tullut joskus tuolla ajellessa mieleen, että miten pieni ratin liike veis mut vastaantulijoiden kaistalle. Tai illalla lämmittäessäni mietin että onkohan uunin tilanne semmoinen, että voi laittaa pellin kiinni vai iskeekö häkä enkä enää herääkään. Tai että sattuisko viilto jossain. Mutte ei, ei noi oo oikeita ajatuksia, siis semmoisia mitkä mä toteuttaisin. Ja sitten kun mä oon noita kelaillut niin mietin että ketä mulla on mun elämässä ketkä välittää

Äiti: Kai se "viran puolesta" tulis hautajaisiin, mutta ehkä se ois vaan helpottunut kun se vois hyvillä mielin vaan tukea exää ja lapsia

Iskä: se kyllä välittää ja auttaa jos mä pyydän.

Ystävä: Aito ystävä. Mut en mä voi sille kertoa tämmösii. Ei tämmösiä kerrota kellekään.

Lapset: joo, kyllä ne musta välittää, ainakin vielä.

Mä mietin ja mietin ja mietin. Kyyneleet valuu ja mä mietin että onks ketään muita? Mulla on 188 facebook-kaveria ja mun lista jäi tommoseks.

Okei, ehkä Terapiamies noitten lisäks. Mutta mitä mä oon sen elämässä? Risa virtuaalicase, minkä se koittaa saada ehjemmäks. Ja jos se onnistuukin, niin aikamoinen sulka hattuun.

Ja sitten joku kourallinen tuttavia, entisiä työkavereita lähinnä, jotka saattaisivat päivitellä, että miten se Puolinainen nyt tolleen.

Joo, tää on vaan tää siideri mikä tuo taas tunteet pintaan.

Edit: kyllä mä koen, että elämällä on mulle vielä paljon annettava kuitenkin...


Pick me, love me, choose me

Mä kaipaan. Mä kaipaan miestä. Mutta en mitä tahansa miestä. Mä kaipaan sitä täydellistä miestä. Joka arvostais mua, pitäis mua hyvänä, rakastais mua. Ja jota mä saisin rakastaa. Ei sen tarvitsis olla täydellinen, kyllä mä puutteita siedän, onhan mulla niitä itsellänikin. Mä haluun että se saa mut nauramaan, kaipaamaan, hassuttelemaan.

Musta tuntuu että mä oon napsahtanut takas "normaaliksi" (melkein)  siitä kevään/kesän pervosekoilijasta, enkä oo ottanut sitä yhtä yrittäjää sänkyyni (vielä). No, enhän mä ole normaali, tai mikä on normaali? En tiedä. Mutta kyllä mä oon antanut pikkuhiljaa itsenikin uskoa, että mä oon aika kiva, hauska, pervo, spesiaali. Ja se joka mut saa on onnekas. Mutta missä se on? Ei pitäis hätäillä. Pitää olla kärsivällinen. Perjantai-ilta, pitäis mennä vaikka tohon lähikuppilaan. Pitäiskö? Jos vaikka kahville? Nääh, en taida viitsiä. Sitäpaitsi se sinnikäs yrittäjäkin saattaa olla siellä. Joo en mene. Olis noloa istua puolityhjässä baarissa baaritiskillä yksin. Joo, jatkan kotona kyyhötystä ja odotan että se tulee hakemaan mut täältä.

Jos mä jäänkin yksin eikä kukaan halua mua? Jaksaisinhan mä odottaa jos joku kristallipallo sanois että se mies tulee vaikka kahden vuoden päästä. Mutta mistä sen tietää meneeks siihen 2 kuukautta vai 20 vuotta vai tuleeko sitä ikinä? Mä en tyydy vähempään kuin mitä mä ansaitsen! Mulla ois niin paljon annettavaa. No, mä kerään sitä ja voi voi sitä miestä mihin mun kaikki patoumat purkautuu. :).

Kyllä mä uskon, että se on tuolla jossain.

Ai niin, kylppäriremppapäivitys. Työmieheni on lähdössä kuukauden päästä työharjoitteluun ulkomaille. Ovat luvanneet että mun kylppäri on siiheks valmis. Toisella tyypillä alkaa kahden viikon loma. Alkavat kuulemma tehdä sitä nyt oikein urakalla. Ihan kuin mä oisin kuullut ton ihan muutaman kerran ennenkin.


torstai 20. syyskuuta 2012

Ojasta allikkoon

Uusi työ alkoi. Voi vittu! Pahemmanlaatuisia sopeutumisongelmia! Toisena päivänä tuli jo sanomista siitä, kun mun kännykkä oli pöydällä, siis henkilökohtainen. Häiritsee kuulemma keskittymistä. Ei se ollut soinut, piipannut, ei mitään, enkä mä ollut edes räplännyt sitä. Mutta siinä se vaan möllötti, häiriten rouva toimitusjohtajaa. Puhelimeen saa kyllä vastata ja sillä saa soittaa, työaikanakin, mutta pöydällä se ei saa olla. Laukkuun siis. Voi vittujenvittu! Ruokiksella ja kahvilla sitä saa sitten räplätä.

No, tää sopeutumisongelma johtuu varmaan siitä, ettei mun oo tarvinnut muutamaan vuoteen tehdä juurikaan oikeita töitä. Siis semmoisia, joissa pitäisi ajatella. Mun työpäivät kuluivat kahvittelun, rupattelun, pussailun, kopeloinnin, nauramisen, tekstailun, blogipäivittämisen, kissankasvatussuunnitelmien tekemisen ja miesasioiden puinnin merkeissä. Joo, karma strikes back. Hard. Mutta nyt ollaan kurissa ja nuhteessa. Mä koitan sopeutua. Pakko olis. Tuon kurin ja nuhteen lisäksi mä tunnen itseni ihan helvetin tyhmäksi. Mä en tajua mitään, en osaa mitään, näen miten rouva tj ajattelee, että voi vittu, eiks toi tosiaan ymmärtäny mitä sille just sanottiin ja opetettiin? Ja olen aivan järjettömän hidaskin vaikka yritän ihan helvetisti. Koeaika on 4 kk, että ehdin mä varmaan lentää pellolle jo sitä ennen.

Töissä en voi olla ollenkaan oma itseni, kohta hukkaan itseni vapaa-ajallakin. Hienoa.

Musta on tullut Inssimiehen parisuhdeterapeutti, Tyyppi on löyhästi kuvioissa, yks paikallinen ( keväällä deittipalstalla tavattu)  yrittää päästä mun sänkyyn, loppukeväästä oisin sen ottanutkin, mutta enpä oo ollenkaan varma enää.

Mulla on ikävä Ystävääkin kun oon tottunut jutskailemaan sen kanssa työpäivät läpeensä ja suunnitella kaikkea kivaa. Mutta nyt se on loppu ja sekin on masentunu kun joutuu tekemään töitä omalla tahollaan. Uskon, ettei tämmösen vuodatuksen jälkeen paljoa myötätuntoa heru teiltäkään, kirjoitettuna toi mun edellinen työ näyttää aika hmm... erikoiselta. Mutta kyllä mä oikeesti ne työt tein mitkä mulle oli annettu. Vapaa-aikaa vaan oli aika reilusti.

Olispa ensi viikko jo helpompi, jos ei ole niin mä en tiedä miten mä selviän.

Ai niin. Sunnuntaina kun lapset lähti niin tuli kauhea tarve vetää kännit. No, tuumasta toimeen ja pikakännit päälle. Ai, uusi työ alkaa maanantaina. Haittaaks se? Eiiii se mitään haittaa, vain muutama siideri. En tunnista itseäni enää. Miks mä käyttäydyn tolleen? No, aloin selviämään jo kyllä illalla ennen nukkumaanmenia, eli eihän siinä mitään periaatteessa. Olihan mulla aamulla vähän heikompi happi kuin tavallisesti, mutta ei se mun suoriutumiseen vaikuttanut. Yhtä tyhmänä olin koko päivän kuin jos en olis juonut mitään illalla. Se siideri sai mut surkeeksi ja silmät kosteina olin koko illan. Tyyppi ilmestyi sitten jossain vaiheessa facebookiin ja pyys että voitaisko mennä Skypeen kun se haluais nähdä mut. No mentiin, mä tukka paskaisena, vakavana ja kyyneleet silmissä (oltiin riideltykin lauantaina taas sen kans). Huomasi yllättäen mun pahan mielen ja sanoi, että haluis halia mua ja ottaa viereen nukkumaan. Mun ilme ei värähtänytkään vaan kirjoitin, että sen pitäis ehkä joskus sit pyytää. Mä oon nimittäin lopettanu kokonaan sen ahdistelun ja odottanut vaan, että kauanko menee, että se haluu. No, nyt meni 3 viikkoa, sitä ennen meni 4. Pyysi siis mut tiistaina luokseen. Just kun mä olin jo aika lähellä, että pääsisin irti siitä. Ja nyt oon taas yhtä tiukasti kiinni siinä kuin aina ennenkin.

Että aikalailla kaikilla osa-alueilla menee nyt päin persettä. Masentaa suorastaan. Vittu.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Avioeron kakkosvaihe

Nimet on paperissa, molempien, eli haetaan sitäkin yhdessä. Maanantaina pistän postiin. Allekirjoituksen pyytäminen ei aiheuttanut mitään keskustelua, tunteita, ei mitään. Vieläkään. No, en mä ajatellutkaan.

Onks tää ollut nyt oikea ratkaisu? Kyllä tää on. Vaikka tää "vapaus" ei olekaan ollut niin toimivaa kuin ajattelin. Keväällä meni helvetin lujaa, kesällä hyytyi ja nyt syksyllä on hyytynyt vielä enemmän. Ja tilalle on tullut ajatukset, että onks mulle ketään joka kohtelis mua silleen miten ansaitsen. Ja jota sais rakastaa. Ja joka rakastais mua takas. Ja jos ei ookkaan niin oisko sit ollut parempi olla taloudellisesti fiksussa ja ulkoisesti helpossa liitossa?

Tulipas tynkä blogipäivitys, mutta tyhjennyin näköjään henkisesti totaalisesti .

Kevennyksenä kerrottakoon, että viimeisen työpäivän "kunniaksi" pussailin työkaverini kanssa. Että en nyt ihan hyytynyt oo. Mutta se nyt oli vaan semmonen läksiäislahja tai jotain, eikä tuu koskaan johtamaan mihinkään. Parivuotinen jännite vaan purkautu. Tai no, jos totta puhutaan niin on purkautunut pari kertaa aikaisemminkin pussailun merkeissä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Nöyryyttävä lastenvalvojakäynti

Tänään käytiin sitten lastenvalvojalla. Kai meillä päätarkoituksena oli noi elatusmaksuasiat, mutta mistään ei saatu tehtyä mitään sopimuksia. Kaikki on holdilla nyt niin kauan kunnes talo on myyty. Se sossubitch oli kyllä niin alentuva ja jotenkin aggressiivisella asenteella liikkeellä, että oli kyllä todella raskas kaksituntinen. Ilmeisesti olisi pitänyt käydä ensiksi joku sossukurssi, ennen kuin sinne voi mennä. Koska tälleen kokemattomana ja tyhmänä sinne ei ole asiaa. Tietysti jos sen tarkoitus oli luoda yhteishenkeä meidän vanhempien välille niin siinä se kyllä onnistui, vihattiin sitä ämmää tasan yhtä paljon. No, viha on aika jyrkkä sana. Todennäköistä on, että tullaan sopimaan kaikki ilman mitään sossunarttua (anteeksi jos kielenkäyttöni loukkaa jotakuta).

En oo tottunut, että mua kohdellaan tuollalailla alentuvasti. Puistattaa oikein.

Tyypillekin lähti tänään melkein suhteen lopetusviesti. Mutta sitten tuli taas "anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata sillä äskeisellä viestillä". Mä en tajua, että miten se on niin taitava ajoituksessaan joskus. Olin kirjoittanut jo pitkän sähköpostin joka oli enää lähettämistä vailla. Mutta en mä lähettänyt. Vielä. Se pitää mua vaan niin tiukasti, mutta silti helvetin löyhästi kiinni. Mä oon satuttanut itseni Tyypin kanssa pahemmin kuin tässä erossani. Eri tavalla kyllä, mutta jos kyynelten määrässä mitataan niin Tyyppi voittaa.

Todella raskas päivä, kertakaikkiaan.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sunnuntaita

Mikähän näissä sunnuntaipäivissä on kun tulee aina sunnuntaisin tarve kirjoitella. Varmaan se ylimääräinen aika.

No, viikko on taas kulunut edellisestä kirjoituksesta, eikä paljoa ole tapahtunut viikon aikana. Syksy on tullut ja pihalla olevien luumupuiden luumut kypsyneet, leikkuupuimuri puksuttaa viereisellä pellolla.

Keväällä kukkaloisto oli tällainen

 Syksy on siis tullut ja koleat kelit, sisällekin. Onneksi mulla on tämmöinen hieno kapistus, jota olen yrittänyt harjoitella käyttämään.




Aloitin viikko sitten ja tyrkkäsin tulet hellaan ja sainkin sen lämpeämään, hellaosan siis. Siitä innostuneena kokeilin uunin lämmittämistäkin ja savustukseksi se meni. Ja niin se meni toisellakin kerralla. Liikaa peltejä ja systeemejä, vaikeata! Olenhan mä pönttöuunia ennenkin lämmittänyt, mutta en tuommoista hellaa. Eilen sain sen vihdoin syttymään ja oli kyllä aika voittajaolo! Tänään sitten lämmitysguruna tuikkasin tulet uuniin ja siinä aikani lämmitettyäni ajattelin, että mitäpä sitä turhaan sähköhellalla ruokaa tänään tekemään ja tuikkasin hellaosasonkin tulille ja paistelin siinä sitten itselleni ruuat menestyksekkäästi :). Lämmitin siinä sitten tiskivedetkin vielä. Slow lifea :)

Viikolla Terapiamies kävi ottamassa meidän talosta uusia kuvia ja kyllä tuli hienoja! Tottahan niistä tuli hienoja kun asialla on ammattilaine ja ammattilaisvehkeet. On mulla vaan monipuolinen Terapiamies! Pettymys vaan on melkoinen kun välittäjäfirma ei anna laittaa kuin 9 kuvaa esille. Eikä suostu Terapiamiehen tekemään kuvagallerialinkkiäkään esille pistämään. No, se tietää vaan sitä, että välittäjä vaihtuu parin viikon päästä. Ex ei suostu asiaa hoitamaan, eli mä joudun sitten etänä hoitelemaan asiaa. Tosi kiva. Mutta sen olen päättänyt, että seuraava välittäjä tulee olemaan nainen. Mun elämäni kiinteistökaupoista kaikki huonot kokemukset ovat olleet miesvälittäjien kanssa. Naiset ovat hoitaneet aina hommat hyvin ja tyylillä. 

Ja sitten Tyypistä. Tyyppi tuntuu työntävän mua kovasti ulospäin elämästään. Mikä siinä on, että se ei voi sitten suoraan sanoa, ettei halua mua elämäänsä enää. Vaan pitää kiukutella, haastaa riitaa ja ihan kuin se odottaisi, että mä teen sen päätöksen ja sanon etten halua enää olla yhteydessä. Eilen kysyin, että jos olis sopinut, että menen yökylään. No, ei sopinut kun oli töissä. Se kysyi sitten, että eiks mulla mene hermot kun kaikki on aina niin vaikeeta sen kanssa? No, mä vastasin, että mitä se hermojen menetys auttaa, ei aina voi sopia.  Siihen se vastasi, että harvemmin sen kanssa sopii yhtään mikään. Taisi olla aika pahalla päällä, mutta en lähtenyt tohon mukaan ollenkaan, vaan jätin sitten viestittelyn siihen. Mutta en mä tiedä mitä mun pitäis sen kanssa tehdä. Hermothan mulla sen kanssa menee, mutta enhän mä sitä sille kerro. Kyllä on helvetin vaikeeta, vastahan tässä on 7 kuukautta sen kanssa leikittykin kissaa ja hiirtä. Lopun alkua. 

Ensi viikolla lastenvalvojalle ja avioeron kakkosvaihe liikkeelle. Jesh, kohta saan tyttönimeni takaisin!