Lukijat

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kiitos vuosi 2018!

On aika vuosikatsauksen. Vuoden alussa kriiseilin suhteessa raivarimiehen kanssa, erosin, palasin takaisin yhteen ja jotenkin siinä nitkuteltiin kevään korvalle, kunnes suhde päättyi erääseen raivariin. Ero ei mua juurikaan surettanut, se varmaan kertoikin mun tunteista riittävästi. Alku oli kai uudenlaisen huomion aiheuttamaan alkuhuumaa, mutta huuman haihduttua totuus tunteista ja muustakin valkeni.

Alkuvuodesta alkoi liikehdintä asuntomarkkinoilla. Melkein myin ja melkein ostin talon. Kipinä jäi kytemään ja laitoin talon myyntiin keväällä. Erinäisten kiemuroiden jälkeen talo myytiin. Prosessin aikana löysin neulan heinäsuovasta, eli Yksisarvismiehen Suomi24 treffeiltä. Ei kun enhän mä mitään löytänyt, hän löysi minut. Mun kiltti, lämmin olemus vetosi ja ilmeisesti myös mun ajan (ja blogin) kanssa paljastuneet outoudetkin ovat siedettävän rajoissa :). Kaikenlaisia outouksia on paljastunut toki myös hänestä, siedettävän rajoissa nekin :D.

Loppusyksy toi rytinällä tapahtuneen muuton uuteen kaupunkiin ja täällä olen nyt asunut muutaman viikon. Osasin eilen jopa ilman navigaattoria kotiini, vaikka lähestyin kotia eri kulmalta kaupunkia kuin yleensä. Oli voitonriemuinen olo :). Kyllä mä tän kaupungin vielä otan haltuun!

Viime vuosikatsauksessa pohdin kyvyttömyyttäni olla parisuhteessa ja oman tilan suurta tarvetta. Nyt nuo pohdinnat tuntuvat kovin kaukaisilta ja oudoilta, koska ei mulla ole ollut mitään ongelmia olla parisuhteessa, eikä oman tilan tarvettakaan ole ollut, päinvastoin. Kai se oikea ihminen lopettaa nuo pohdinnat. Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut, että ajattelen vakavissani pystyväni jossain vaiheessa jakaa koko elämäni saman katon alla miespuolisen henkilön kanssa, niin olisin nauranut ja kovaa. Ei yhteenmuutto mikään ajankohtainen asia ole, mutta kiva unelma tulevaisuudessa. Sit joskus...

Vuosi 2018 oli mulle käänteentekevä, hyvä ja tapahtumarikas vuosi, odotan innolla ensi vuotta :). Tuntuu, että palaset on aika hyvin kohdallaan ja mieli rauhallinen, vaaleanpunainen ja hemmetin onnellinen :)

Hyvää vuotta 2019 kaikille!

P.S. Olen tottunut seistenpissaajamieheen ja koiran eroahdistuskin taisi olla vain muuton aiheuttamaa alkushokkia.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Ovi sulkeutui

Eilen sain talon loppusiivottua. Autotalliin jäi vielä pari henkilöautokuormallista, jotka hoitelen vuoden loppuun mennessä. Itkuhan siinä tuli kun kävin tyhjän talon läpi, sammuttelin valot (en saanut kaikkia valaisimia irti, vähän vitutti, koska tykkäsin niistä valaisimista), jätin avaimet ikkunalaudalle ja painoin oven viimeistä kertaa kiinni, Uusi asukas aloitti tänään muuton. Ärsyttävän painostava keski-ikäinen nainen. Vinkui ja vinkui muuttopäivän aikaistusta ja mä annoin periksi. Ihan kivahan se oli, että sain jouluksi melkein kaiken kuitenkin tehtyä. Kivi vierähti hartioilta. Tarjouksen sain marraskuun lopulla, joten kyllä aika haipakkaa tässä on kuukausi vedetty, että ollaan tähän asti päästy. Kiitos Yksisarvismiehelle avusta ja hyvistä hermoista silloin kun ne on itseltäni prakanneet ja nälkäväsykiukku iskenyt.

Takki on melko tyhjä ja vielä pitäisi saada puserrettua tää uusi kämppä joulukuntoon, eli edes piilottaa nuo muutamat purkamattomat laatikot ja nyssäkät. Kuopus viettää mun luona joulua, joten pakko yrittää vähän. Onneksi kuopuskaan ei ole mikään kulinaristi, joten jouluruuista ei sentään tarvitse stressata.

Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu kunhan muuttoväsymys väistyy


lauantai 15. joulukuuta 2018

Taloyhtiöelämää

Kaksi taloyhtiön saunassa nautittua lonkeroa sai kirjoitussuonen sykkimään. Siinä pukuhuoneen penkillä istuessani pohdiskelin aiempia taloyhtiön saunavuorokertoja. Silloin seitsemisen vuotta sitten mulla oli taloyhtiön saunavuoro ja silloin elin aika tuskaista  avioeron jälkeistä aikakautta. Muistan "kohtauksen", jossa kokeilin että kuoleeko se kipu todella huutamalla alastomana taloyhtiön saunan lattialla. Ei kuollut ei, eli Apulanta ei kyllä oikein tiennyt mistä puhui. Kipu kuoli sitten ajan kanssa laastareiden avustamana.

Taloyhtiön saunavuoro on aika kiva. Vain yhdeksällä eurolla kuukaudessa voin saunoa viikoittain. Omakotitalossa en raaskinut yksin saunoa, joten eipä tullut juurikaan saunottua. Sitten jos sen saunan lämmitin niin huono omatuntohan siitä tuli jos en jaksanut tuntikausia löylytellä. Viime viikolla saunoin 20 minuuttia taloyhtiön saunassa ja tällä viikolla peräti 40 minuuttia. Ei tarvitse huolehtia märistä jalanjäljistä kämpässä tai siivota saunaa. Vain yhdeksällä eurolla kuukaudessa! Kuuma ja kuivahan se sauna on kuin helvetti, mutta vain yhdeksän euroa! Lumihankeen täällä ei kyllä pääse (ehkä) saunasta. Harmillista.

On negatiivinenkin asia raportoitava. Yläkertaani muutti Seistenpissaajamies, jolla on eroahdistunut pikkukoira. Oh boy, saattaa pukata heippalappua kohta, tämä peli ei nimittäin vetele! Vanhana taloyhtiön vuokralaisena olen mielestäni jo oikeutettu valittamaan! Enhän mä siitä seisten kusemisesta, mutta siitä koirasta. Heippalappu seisten kusemisesta kyllä kutkuttelee hieman... "Hyvä Seistenpissaajamies. Mikäli olen tulkinnut paineen reippaudesta oikein, olet vielä nuorukainen. Tee itsellesi, (minulle) ja nykyiselle/tulevalle rouvallesi palvelus ja opettele pissaamaan istualtesi. Miehisyyttäsi se ei vähennä. Huomioithan ystävällisesti myös kanta-askeltamisen kuuluvuuden alakertaan.  T: alakerran keski-ikäinen vittupää. P.S. Koirasi ei voi hyvin jos jätät sen yksin".  Pidättelen heippalappua vielä hetken, naapuruussuhde ei ole vielä kuin vasta vuorokauden pituinen.

Muutolle ei kuulu hyvää, kaksioni on tupaten täynnä, mutta talo ei ole typötyhjä. Joulunalusaika ei ole otollista kirppistouhuille tai edes tavaran lahjoitustouhuille. En ehkä tule koskaan saamaan taloa tyhjäksi. No, vielä on pari viikkoa armonaikaa... Harmittaa pistää hyvää tavaraa roskiin kun ei edes ilmaiseksi kelpaa.

Kyllä tää tästä jotenkin suttaantuu :)


perjantai 14. joulukuuta 2018

Kupla

On fiilis, että olen päässyt ihan toiseen ulottuvuuteen ja elämään. Tuntuu että elän kuplassa, jossa puran laatikoita, pussailen, halailen ja tutustun uuteen kaupunkiin. Kupla ehkä vähän vuotaa kun käyn töissä ja vanhalla talolla toteamassa, että onpas vielä tekemistä.  Olen todella tyytyväinen päätökseeni muuttaa tänne. Ehkä paras päätös pitkään aikaan :). Miten voikaan tuntua näin oikealta!

Minä epäkoiraihmisenä jopa pyysin miehen Koiran kylään, hauska tyyppi se Koira. On sillä nimikin, mutta Koiraksi kutsuvat. Outoja. Oma lehmä toki ojassa, kun lenkitin Koiran miehen menojen aikana niin enemmän aikaa mulle :).

Juomalasit tuli ostettua, en tehnyt kompromisseja kuitenkaan vaikka ostinkin saman sarjan laseja kuin miehellä, piilotin toki muutaman cokislasin hätätilanteita varten :D.  Ei tarvitse sitten yhteen muuttaessa pohtia että kumman lasit saa jäädä :D. Pitkän tähtäimen suunnitelmia, eikä ahdista yhtään!

Kerrostalon äänet eivät ole toistaiseksi häirinneet. Joku naapureistakin tykkää samanlaisesta musiikista kuin mä. Istuskelen sohvalla hihattomassa mekossa paljain varpain näin joulukuussa, ihmeellistä. Posti tuli sisään asti ja hissillä matkustaminen tuntuu kuin asuisi hotellissa :D. Aion kyllä käyttää enemmän rappusia kunhan tää muuttoliitännäisväsymys hellittää. Pitää olla armollinen itselleen.

Joulu vissiin on tulossa, en taida ehtiä tänä vuonna  oikein siihen mukaan, mutta tuleehan noita uusia jouluja :)

Kivaa joulua kuitenkin teille!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Muutettu!

Pääosa muutosta on suoritettu! Vanhassa talossa on vielä kasapäin hävitettävää, myytävää ja peräkärryllä roudattavaa, mutta kerrostalokaksioni on nyt kyllä jo hyvinkin täynnä ilman niitäkin. Takki on aika tyhjä, mutta olo aika hemmetin onnellinen.

Viime muutonhan suoritin aikalailla yksin  silloin seitsemisen vuotta sitten ja nyt oli kolme muuttoapulaista, kyllä oli huima ero! Tosin oli tavaramäärässäkin eroa. Suorastaan ärsyttää tää tavarapaljous vaikka olen niin paljon jo kyllä onnistunu karsimaan. 

Tuntuu hyvältä kun Yksisarvismies tulee omilla avaimillaan sisään, keittää mulle aamukahvit, tuo ne sänkyyn ja asentaa lamput (edit. yhden valaisimen asennukseen tarvitaan näköjään ammattiauttaja, tilanne vielä kesken) ja pesukoneen. Tuntuu suorastaan ylelliseltä! 

Onhan meillä ollut jo kriisikin. Case Juomalasi: Erottuani lasten isästä otin vain välttämättömimmät mukaan ja pikkuhiljaa sitten kasvatellut omaisuuttani. Persaukisena vastaeronneena olin tyytyväinen että mäkkäristä sai kylkiäisenä juomalaseja (tytöt käyttävät mäkkäriä, enhän mä toki!). Cokislaseja on sittemmin kertynyt mittava kokoelma. Nehän käyvät vesilasista, viinilasista, limpparilasista, eivät mene helposti rikki  (rikkoutuminen ei harmita) ja juoma pysyy hyvin sisällä, joten olen ollut ihan tyytyväinen tähän asti. Tilanne on nyt kuitenkin se, että mun juomalasistoa dissataan! Aloin ajattelemaan asiaa itsekin ja tottahan se on, että keski-ikäinen, oikein kovasti pinnistäen keskituloinen naishenkilö voisi juoda vetensä ja pepsi maxinsa muustakin kuin kylkiäislasista. Oikeestihan mä juon yleensä veteni puolen litran muovimukista, mikä on varmaan pahempi tyylivirhe kuin cokislasi. Onneksi pääosa muista astioista on arabiaa ja iittalaa. Huh. Onneksi tää kriisi on selätettävissä. On aika sanoa hyvästit kylkiäislaseille ja pakata ne odottamaan lasten itsenäistymistä ja muuttoa omiin koteihin. Esikoinen on jo säästänyt cokislaseja sitä varten. 

Uuteen kaupunkiin tutustuminen on jännää. Ihmisetkin on ihan erilaisia (tai sitten mä olen se erilainen). Kerrostalossa asuminen on jännää. Saan kytätä ovisilmästä, että rappukäytävä on tyhjä (koska introvertti suomalainen EI halua törmätä rappukäytävässä ihmisiin). Pitää kiinnittää huomiota kanta-astumiseen, suihkussa käyntiin ja yöllisiin ääniin. Onneks mulla on paikallinen kerrostaloasujaopas, jolta voin kysellä näitä kiperiä kysymyksiä. En halua olla se, joka saa heti heippalapun ilmoitustaululle. 

Elämä on aika ihanaa <3

maanantai 3. joulukuuta 2018

Hyydyn

Tää viikko ennen muuttoa on raskas. Niin raskas, että eilen juputin viimeistä kaatopaikkakuormaa viedessäni yksikseni "en vittu jaksa tätä, en mä selviä tästä. Totta kai mä selviän, pakkohan mun on selvitä, ei tässä oo nyt vaan vaihtoehtoja, jaksaa jaksaa." tai "Ei musta oo tähän normaalien aktiivisten ihmisten elämäntyyliin, en jaksa enää yhtään. Yhyy, sukkakin on märkä jo" Hetken päästä taas sama mantra uudestaan.

Viikonlopun sosiaaliset tapahtumat uuvuttivat mun introverttipuolen ja tarvitsisin nyt parin päivän palauttelujakson, mutta ei, ei tarvinnut laukkuja edes purkaa kun tänään on taas jo mentävä iltarientoihin ja kokoukseen ja oltava sosiaalinen.

Luotan siihen, että tavaran on pakko loppua jossain vaiheessa, ei sitä määrättömästi omakotitaloonkaan mahdu. Onneks mun ei tarvitse ihan yksin selvitä, ainakin sisäänmuuttopäässä on apua ja olkapäätä. Varsinaisena muuttopäivänäkin saan kolme lisähenkilöä avuksi, että eihän tässä mitään hätää varsinaisesti kai pitäis olla. Liikaa tapahtumia vain liian pieneen ajanjaksoon mun stressinsietokyvylle (joka ei ole tunnetusti kovin hyvä).

Kylpylälomakin on varattu alkaen ensi perjantaina. Sehän on tosi hyvä ajankohta, koska muuttopäivä on lauantaina. Kontrollifriikille ei tämmöiset aikatauluepäonnistumiset oikein sovi. Mutta hyväksyn nyt tyynesti tämän epäonnistumisen ja katson jos ehtisin vaikka alkuviikosta nauttia hetken kylpylän palveluista. Tarkemmin sanottuna oman huoneeni porealtaasta, enhän mä nyt kylpylään hyvänen aika, siellähän on IHMISIÄ.

Olen tainnut tottua liian leppoisaan elämäntyyliin.


P.S. Sivunäyttöjä kohta 700 000. Hyvä Puolis ja Puoliksen sekopäinen elämä :D