Tarina hammashuollosta

Kirjoitanpa muistiin tämän syksyiset tapahtumat hammashuoltoni suhteen. Alkaa jo muistuttaa farssia.

Alkusyksystä soitin reteesti hammaslääkärin ajanvaraukseen (kunnallinen) ja kerroin tarvitsevani hammaslääkärin ajan ja suuhygienistin ajan. Ajanvaraustäti sanoi että ehei, ei mitään aikoja voida antaa ennen kuin on hammastarkastus tehty ja hoitosuunnitelma sitä kautta olemassa. Hammastarkastusajan sain joulukuulle ja ajattelin että voihan vee. 

-Lauantaina 13.10.2017 kävin Helsingissä yksityisellä hirveän säryn takia. Paikkasivat pari hammasta fiilispohjalta ja pistivät 300 euron laskun. Oikeasti kipeää hammasta ei löytynyt.

-Seuraavana tiistaina sainkin jo lähteä iltapäivystykseen, koska en enää kestänyt sitä kipua. Oikea kipeä hammas löytyi ja juurihoito aloitettiin. Oi sitä autuutta, jota ei kestänyt kuin vajaan viikon. Sain ajan juurihoidon jatkolle 10.11 (näin käsitin)

-Särkypäivystyskeikka, jossa juureen laitettiin uudet myrkyt koska särky palasi nopeasti takaisin.

Jossain välissä ajanvaraukseen soittaessani joulukuulle varattu hammastarkastusaika siirrettiin 2018 vuoden helmikuulle. Ajattelin että voihan vee, hoitoon pääsy senkun pitkittyy. 

-Suun toinen puoli alkoi särkeä. Ienrajassa näkyi selkeä reikä, niin pieni ettei kuulemma voi aiheuttaa särkyä, mutta särkypäivystyksessä paikkasivat silti. Ien ärsyyntyi ronkkimisesta.

- Särky ikenessä paikkauksen jälkeen oli hirvittävä, joten suuntasin parin päivän päästä uudelleen särkypäivystykseen. Itkin turhautumista ja kipua ja sain Tramal-reseptin, muuta eivät voineet tehdä. Tramal ei auttanut.

-10.11 menin iloisena taas hammaslääkäriin ja ilmoitin että tulin nyt juurihoidon jatkohoitoon. Hammaslääkäri totesi että ei tässä 35 minuutin ajassa mitään juurihoitoja tehdä, että hän ei tiedä miksi tulin, mutta tehdään nyt edes sitten se tarkastus, että aika ei mene hukkaan. Tarkastus tehtiin ja hoidontarve määriteltiin. Suuhygienistille ja hammaslääkäriin paikkaukseen. Jep. Tiesin tuon jo alkusyksystä. Olin iloinen että sain tarkastuksen suoritettua kolmisen kuukautta alkuperäisestä aikataulusta edellä ja näin varattua seuraavia aikoja.

-Suuhygienistille sain ajan jo viikon päähän, mikä oli iloinen ylläri. Tänään suuntasin innokkaana hygienistitädin penkkiin ja kerroin (niin kuin JOKA kerta kun olen hammaslääkärissä käynyt), että mulla on Humira lääkityksenä. Suuhygienisti sanoi että ienrajan alapuolella tehtävissä jutuissa, niin kuin hammaskivenpoistossa, pitää olla Humiraa käyttävillä antibioottisuoja otettuna ennen käyntiä. Voihan vee, ajattelin taas. Käynti oli turha, koska antibioottisuojaa ei ollut. Edellinen hammaslääkäri ei ollut sitä tajunnut eikä mulla ollut varmaa tietoa siitä että semmoinen pitäisi olla. 

En ole oikein tyytyväinen miten asiat ovat hammashuollon suhteen menneet. Olen joka kerta maininnut Humirasta, esittänyt epäilyksiä sen vaikutuksesta, kukaan ei ole kuunnellut mua kuin vasta tänään. Viime viikkoinen hammaslääkäri sai mut tuntemaan että kuunteli ja vähän ymmärsikin, mutta ei sitten ilmeisesti ymmärtänytkään, koska ei ollut sitä antibioottisuojaa määrännyt.

Mitä tästä opimme? Ole itse itsesi lääkäri, älä luota terveydenhuoltoon, vaadi, vaadi, vaadi, ole hankala asiakas. No, tuskin silloinkaan olisi parempaa tulosta tullut.

Vituttaa.

ps. laitanpa tähän muutaman hakusanan jos vaikka joku sattuisi googlailemaan samoja asioita joita mä olin googletellut.
Humira, hammashoito, hammassärky, hammaskivenpoisto, antibioottisuoja

Lisää hammassärkyjä

Hammasjutut jatkuu... Maanantaina kävin särkypäivystyksessä ienrajassa olleen pikkureiän takia joka aiheutti särkyä. Siitä sanottiin että ei tuommoinen reikä aiheuta vielä kipua, mutta paikataan nyt sit. Käytettiin jotain kylmätestiä että tunteeko hammas kylmää, tunsi se. No, hammas paikattiin ja koska kyse oli ienrajasta niin jouduttiin laittamaan joku tsydeemi ikenen sisään jne. Tämä aiheutti tietysti arkuutta ikeneen joka on ihan ok ja ymmärrettävää, mutta eilen alkoi kivut sitten ikenessä yltyä liian koviin sfääreihin ja paikallistin kivun tällä kertaa ikeneen. Kipu oli niin kovaa että pisti pidättämään hengitystä ja itkettämään, joten päätin soittaa taas särkypäivystykseen puoliksi valvotun yön jälkeen. Burana yksinään tai yhdistettynä Panadoliin ei auttanut. Ainut mikä auttoi noin vartin oli Corsodyl-liuos. Heräilin tunnin välein purskuttelemaan ja sain jatkettua taas hetken unia.

Pääsin heti aamusta hammaslääkäriin joka totesi ikeneni olevan ilkeän näköinen, mutta valitettavasti he eivät pysty tekemään sille mitään. Siinä kohtaa mulla alkoi kyyneleet valumaan. Ei kivusta vaan toivottomuuden tunteesta. Kuulemma saattoi se kylmäaine jäädyttää ikenen ja nyt kun se paranee niin on kipeä sen takia. Jotain säikeitäkin katkeilee kun joudutaan sinne ikenen sisään paikkaillessa menemään ja sekin aiheuttaa kipuja. Jee jee. Tramal-resepti kouraan ja tsemppii mulle.

Mä olen melkeinpä varma että tuo Humira jota pistelen itseeni viikottain aiheuttaa jotain herkistymistä mulle että kivut jotka normaalille ihmiselle on ihan siedettäviä (niinku joku ienkipu ja pinnallinen pienenpieni reikä), tuntuu mulle paljon kovemmalta, paikoitellen sietämättömältä.

Yöllä kun ei saa nukuttua niin päivällä on näköjään niin herkillä että itkeskelee milloin missäkin.

Onpas hankala suutilanne nyt. Toivottavasti Tramalilla saan nukuttua niin ehkä päivät olisi sitten helpompia kestää.

Onneksi on viikonlopun kestävät treffit niin on edes lohduttaja saatavilla :)

Euforiaa

Eilen hammassärky yltyi niin kovaksi että piti ihan itkemään alkaa kotimatkalla töistä. Aamulla päivystyksen kanssa jutellessani se oli vielä siedettävä, joten en sille päivälle aikaa tarvinnut (ei sillä että aikoja olisi ollutkaan). Mietin pitkään ja hartaasti että onko tilanteeni vakavuus riittävä että uskaltaisin soittaa iltapäivystykseen. Olin napannut tuskissani kaksi Panacodia tuntia aikaisemmin eikä ne tuntuneet vaikuttavan särkyyn juuri lainkaan. Päätin soittaa. Sain jonottaa aika pitkään ja olin jo monta kertaa laskemassa luuria jonotuksen aikana että jos kuitenkin pystyisin sinnittelemään. Vihdoin päivystäjä vastasi ja nyyhkin tilanteeni linjoille ja sain ajan kolmen tunnin päähän. Olin tyytyväinen että uskalsin. Pikkuhiljaa siinä odotellessa alan tajuamaan että Panacod alkaa iskemään päähän kuin metrinen halko ja pohdinkin että miten hemmetissä mä sen 60 kilsaa suuntaansa ajelen pää pehmeänä. Laitoin avunhuudon Ystävälle, joka tarjoutui onneksi kuskiksi. Ajomatkalla kun mun pää keikkui pehmeäksi keitetyn spagetin päässä mietin että olispahan ollut aikamoista ajella siinä kunnossa. En onneksi joutunut sitä vakavissaan miettimään.

Huterasti vaapuin päivystävän hammaslääkärin tuoliin joka otti taas röntgenkuvat eikä niissä vieläkään näkynyt mitään. Koputteli ja naputteli. Vihdoin pisti puremaan semmoista pumpulirullaa aina eri hampailla ja näin löytyi kipukohta vihdoin. Vanha paikka pois ja sieltä tuli kuulemma paineella tulehdusmössöt ulos. Lääkepaikka tilalle, juurihoitoaika tilaukseen ja kotiin. Sain buranareseptin mukaan ja maininnan ettei välttämättä tarvitsisi noin paljoa lääkitä. Mutta kun hirveä kipu on päällä niin kokeilee kyllä ihan kaikkea. Jos joku olisi sanonut että kipu lievenee jos syö hevosenpaskaa niin olisin kokeillut hetkeäkään epäröimättä.

Kotiin päästyäni painelin nukkumaan. Nukuin koko yön ilman särkyä, heräsin ilman särkyä ja voi että olin onnellinen! Päivä on mennyt leijuessa hyvässä fiiliksessä ilman pienintäkään särkyä! Söin ruokaa vahingossa sillä kipeällä puolella ja ihan pelästyin että kohta se alkaa, vaan ei alkanut.

Tuntuu ihan että joku olisi laittanut valot päälle sen harmauden ja tuskan jälkeen. Tilapäistähän tää pirteys varmaan on, mutta kyllä kivuttomuutta osaa arvostaa kun hetken kärsii. Jaksamista kaikille, jotka joutuvat kroonisten kovien kipujen kanssa elämään!

Eilinen työpsykologi oli niin hanurista kuin ajattelinkin. Solusuola nro 3 kuulemma vois auttaa mua. Jepjep. No, tulipahan käytyä, ei tarvii mennä uudestaan.

Hammassärkyä

Voi jestas mä oon poikki! Suuta on särkenyt infernaalisesti perjantaista lähtien. Perjantaina särkyyn ei auttanut edes burana-panacod-cocktail. Ainoa mikä auttoi hetkeksi oli corsodyl-liuos. Jotka kyseistä liuosta ovat käyttäneet, tietävät että polttelee mukavasti limakalvoja, mutta koska särky oli sietämätöntä niin kastelin talouspaperin corsodylissä ja tungin ikenen ja posken väliin ja sain nukuttua. Seuraavana päivänä kävin Helsingissä yksityisessä hammaslääkäripäivystyksessä ja pulitin 300 euroa siitä että sain kuulla että suussani ei ole mitään mikä aiheuttaisi tuommoisen säryn. Ou jee. Yksi paikka uusittiin varmuudeksi ja pikkureikä paikattiin. Särky palasi jo puudutuksen ollessa päällä, mikä oli vähintäänkin hämmentävää. Hammaslääkäri ihmetteli valkoisuutta mun poskessa ja kysyi että onko se aina ollut tuon värinen :D. Tajusin että varmaan se corsodyl-haude oli ollut limakalvoille hieman tuhoisa.

Tänään olen ollut yhteydessä ihotautipoliin ja kysellyt että josko voisi johtua Humirasta. Sen jälkeen soitin hammaslääkärin ajanvaraukseen ja saan (jahka heidän koneet lähtevät toimimaan) ajan purentafysiologille jos säryt johtuvatkin yöllisestä pureskelusta (mihin viittaisi myös taannoinen leukojen lukkiutuminen). Aamu alkaa särkylääkkeillä, päivä jatkuu särkylääkkeillä ja ilta päättyy särkylääkkeisiin. Hampaiden hermosärky on kyllä perseestä. On niin voimaton olo säryn vyöryessä päälle.

Että tämäkin nyt vielä.

Iltapäivällä työpsykologille jonka varasin kun viime viikolla flippasin. Nyt tuntuu tarpeettomalta, mutta kai siihen joku tarve on kun sen varasin, joten en nyt sitä peru.

Hitto mä taidan olla ihan romuna. Onneksi on myös niitä hyviä asioita elämässä.

Leuat todellakin loksahti

Joo kyllä se leuka vaan todellakin loksahti. Eikä pelkästään kuvainnollisesti. Heräsin eilen aamulla ja totesin että suu ei aukeakaan kuin  muutaman sentin. Ei ollut onneksi juurikaan kipeä, joten päivä meni suht normaalisti. Hieroin ja venyttelin suuta jos vaikka olisi auttanut. Saunassakin kävin lämmittelemässä. Googlettelin, leukanivelen välilevyn sijoiltaanmeno. Otin yöksi vielä relaksantin jos mä rentoutuisin ja palaset loksahtelis paikoilleen. Mun kotihoito oli täysin virheellinen, tajuan sen nyt jälkikäteen.

Heräsin tähän päivään ja totesin että tilanne on pahentunut. Korvan edestä poski pullottaa ja on kosketusarka. Suu aukesi just ja just buranan verran (hammaslääkärin mittauksessa 5 mm ilman kipua). Ei ollut muuta mahista kuin soittaa hammaslääkärille joka vahvisti mun googlediagnoosin. Sanoi että ei todellakaan itsestään parane ja että mitä nopeammin hoitoon sen parempi ennuste.

Hammaslääkäri totesi että on tulehdus ja että ei mene paikoilleen sen takia. Buranaa, kylmää, jumppaa ja kolmen viikon päästä kontrolli.

Tää kuuluu taas niihin juttuihin joita ei uskois todeksi ainakin ajoituksen puolesta. Ekaks puhun leuat loksauttavasta miehestä ja sit seuraavana päivänä oon leuat lukossa. Voi tsiisus mä sanon.

Eli onkohan mulla jotain yliluonnollisia kykyjä? Hmm...

Hymy hyytyi

Kyllä nyt hymy hyytyi kun lääkäri aloitti "olikin vähän semmoinen ikävämpi löydös". Kuluma. Sitä sanaa se käytti. Nyt kun olen päässyt googlen ääreen niin sehän on sama asia kuin nivelrikko. Mulla, 38-vuotiaalla. Eli eihän se mihinkään siitä kai parane, pahenee vaan kun ikää tulee ja nivelhässäkän reunatsydeemi ohenee ja rappeutuu.

Nyt sitten mummo-ja pappalääkkeitä kehiin kun niillä se kai voidaan saada oireettomaksi. Pienet itkut piti tirauttaa matkalla apteekkiin ja oon tässä nyt sitten kiukutellut ja kiroillut loppupäivän.

Arthryl ja Cartexan joita sain, aiheuttavat molemmat vatsavaivoja, toinen myös turvotusta. Lisätään siihen vielä rautalääke niin saa varmaan kohta olla vatsahaavaa korjauttamassa.

Vituttaa.

Sairauskertomusta

Viikko on taas näköjään vierähtänyt ilman sen kummempia tapahtumia. Lääkärissä on tullut ravattua taas. Ensiksi fyssarilla, joka katsoi olisiko jotain tehtävissä koivelle. Päätyi asentamaan kinesioteipin kulkemaan about samaa reittiä kuin sukkanauha kulkisi, eli vatsalta reiteen. Ainoa haaste asiassa on se, että mun vatsanahkani ei ole mitenkään stabiili ja tiukka ja kinesioteipin toimiminenhan perustuu siihen että se saadaan viritettyä tiukasti. Mun mahanihan venyy ihan minne se kinesioteippi sitä veti, joten se siitä hyödystä. Se olisi varmaan pitänyt vetää henkseliksi olkapään yli niin sitten olisi ollut jotain toivoa kiristyksestä. Otin sen siis jo pois koska pelkään ihoni riehaantuvan pahemmin siitä teipistä.

Fyssarin jälkeen oli sitten lääkäri joka kertoi, että jos hänen pitäisi valita tämä mikä mulla on tai sitten luunmurtuma niin valkkaisi murtuman, koska se paranee helpommin. No mutta sepäs kiva. Tässä kun saattaa mennä vuosikin. Tai pari. Sillä lailla. Lähete ortopedille ja siitä sitten ehkä magneettikuvaan tai romuttamolle. Kaikesta kääntelystä ja vääntelystä suivaantuneena jalka oli illalla kovin kipeä. Esim. rappusten nousu kipeä jalka edellä on vaikeaa. Siivoilin illalla ja suoritin imurin yli harppaamisen nivusystävällisellä tyylillä, eli en nostanut jalkaa normaalisti eteen ja ylös vaan koukistin polven taakse ja käänsin jalkaterän sivulle. Satuin suorittamaan tämän keittiön oviaukossa niin että iskin pikkuvarpaani kunnon liike-energialla ovenkarmiin. Koska se on edelleenkin ihan helvetin kipeä ja turvonnut  ja hyvää vauhtia mustumassa niin oletan sen olevan murtunut. Eli nyt alkaa olemaan oikea jalka hienosti paskana alhaalta, keskeltä ja ylhäältä.

Mun ihotautini ei ole koskaan ollut näin pahana, koko ajan tulee uusia kohtia eikä ihotautipolilta ole kuulunut mitään. Olen koittanut olla stressaamatta, koska stressi sitä pahentaa, mutta silti musta puskee joka paikasta mätää. Perusfiilis ei ole kovinkaan positiivinen.

Nämä ei ole onneksi kumpikaan henkeä uhkaavia juttuja, joten huonomminkin voisi mennä.

Lähti kuin hauki rannasta

Otin tänään vapaapäivän ja heräsin aikaisin aikomuksena tehdä kakkosduuneja. Join kuitenkin rauhalliset aamukahvit ja päätin aloitella työt ysin aikaan. Vähän meni pitkäksi ja muutama minuutti jälkeen yhdeksän päätin vielä tsekata sähköpostista että milloin mulla olikaan lääkärin niiden iho-ongelmien vuoksi. Muistelin että alkuviikosta se olisi. Sehän olikin 40 minuutin päästä10 kilometrin päässä lääkäriasemalla jossa en ollut koskaan käynyt, joten en tarkkaan tiennyt edes missä se sijaitsee. Tuli kyllä niin nopea lähtö että olen ihan hämmentynyt itsekin! 9:30 olin jo lääkärin odotushuoneessa ja välissä olin käynyt suihkussa, pukenut ja pessyt hampaat. Mulla oli kaikki vaatteet päällä ja oikein päin. Hiukset harjasin lääkäriaseman hississä. Ja aikaa siis jäi 15 minuuttia yli :D. Käsittämätön suoritus.

Olin googlettanut tulevan diagnoosini ja nappiinhan se meni. Hikirauhastulehdus. Googlettakaapa jos haluatte menettää ruokahalunne. Krooninen vaiva. Kaksi vuottahan mä tästä olen jo kärsinyt. Nyt kun se iski toiseen rintaan niin hymy hyytyi totaalisesti. Kaikkea vaivaa sitä miehistä tuleekin. Tämä tautihan puhkeaa stressin vaikutuksesta. Thänks Kelailija.

Sattui hyvä ihotautilääkäri. Tekee lähetteen ihotautipolille, siellä jotain testejä ja jos pääsen läpi niin saan kai parin tonnia maksavia piikkejä. Eihän se onneksi mulle niin paljoa tule maksamaan kun lääkekatto täyttyy, mutta jo on lääkkeet hinnoissaan! Koska ollaan Helmen kanssa samiksia niin meillä on samat piikitkin :D. Tosin eri vaivaan.  Sitä polikutsua odotellessa voitelen itseäni lääkkeellä joka valkaisee kaikki kankaat jotka joutuu kosketuksiin lääkkeen kanssa.

Stressi

Tulipa vietettyä muutama päivä kursseilla hotellissa. Aiheena sekalainen kattaus politiikkaa, metsätaloutta, ay-liikettä, työhyvinvointia. Koulutuspäivien välissä armotonta biletystä Terppulin kanssa :). Ihana nainen!  Stressistä kertovan luennon aikana alkoi itkettämään kun tavasin stressioireita seinältä. Melkein kaikkihan niistä sopi. Tajusin että mun iho-oireet ja jalkakipukin voi olla hyvin stressin aiheuttamaa. Rytmihäiriöistä, muistihäiriöistä ja sun muista oireista puhumattakaan. Koulutuspäivien aikana otin vastaan liittotason luottamustehtävän. Yhdistystasolla olen ennenkin ollut, mutta nyt näköjään "jouduin" ihan liittotasolle ja oikeasti semmoiseen asemaan, jossa voi ihan oikeastikin vaikuttaa. Jännää.

Mutta mikä sen stressin mulle aiheuttaa? Siinäpä hyvä kysymys. Jos mä katselen taakse päin mun elämää niin kaksi vuotta sitten Kelailija jätti mut. Se oli parin kuukauden tosi kova stressi ennen kuin pystyin edes aloittamaan surutyön erosta. Samoihin aikoihin mun iho-ongelmat puhkesivat (jotka eivät ole sen koommin parantuneetkaan). Muutama kuukausi erosta Kelailijan kanssa tapasin Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti. Alle kuukauden onnen jälkeen sain tiedon siitä työkeikasta. Se oli mulle myös tosi kova paikka. Kevät meni reissua odotellessa ja kesä ja syksy meni ikävää potiessa. Kilpirauhasen liikatoiminta puhkesi kuukausi sen jälkeen kun mies lähti sinne reissuun. Sitä paranneltiinkin sitten loppuvuosi. Miehen reissussa olo oli mulle tosi raskasta. Sittenhän se jo jättikin mut tämän vuoden tammikuussa. Aika rankka alkuvuosi oli. Vieläkin se vaikuttaa.  Anemia pisti mut polvilleen tänä kesänä ja sitä parannellaan edelleen. Rauta ei imeydy niin kuin pitäisi. Ei tietenkään, koska mä olen mä ja mulla mikään ei mene niin kuin stömsössä.

Töissäkin on ollut raskasta, uusi pomo joka ei tiedä oikein mistään mitään, eli häneen ei voi "nojata". Useita ylimääräisiä projekteja. Ja sitten vielä otin tuon luottamustehtävänkin vastuulleni. No, sen ei pitäisi olla kovin työllistävä.

Ehkä kaikki tuo on vaan ollut mulle liikaa. Mä en ole lääkinnyt stressiäni liikunnalla kevään jälkeen koska jalka ja anemia on estänyt. Olen lääkinnyt sitä miehillä ja viinillä. Ei toimiva keino. Helppo näin jälkikäteen analysoida.

Mitä nyt sitten? Ehkä mä oksennan tämän kaiken parin viikon päästä työterveystarkastuksessa ulos. Maanantaina haen kortisonipiikin jalkaan jos se vaikka auttaisi ja pääsisi vähän liikkumaan.

Ehkä mun pitäis suorittaa vähemmän.

Lauantaita

Heräsin puoli kahdeksalta ekan kerran. Olihan se odotettavissa kun kävin jo ennen yhtätoista nukkumaan. Pyörin lämpimässä sängyssä kahden peiton alla ja nukahtelin. Pyörin, torkuin, kelasin, näin työunia, torkuin, katselin kännykästä sähköpostia ja nukuin taas. Yhdeltätoista päätin heräillä. Oikea kyynerpää on melkoisen paljon kipeämpi kuin eilen. Se pöydänhakkaaminen ei ehkä ollut hyvä idea, eh. Keskiviikkona on lekuri, jospa se keksis jotain kuntouttavia toimenpiteitä sille (tai jos vaikka pääsisi sitä kautta työnantajan maksamaan hierontaan). Onneksi käsi on pysynyt kuitenkin suht toimintakykyisenä kuitenkin, mitä nyt tänään vaikuttaa siltä että max kuorma jonka voi kahvikupinnostoasennossa sillä nostaa on juurikin se kahvikupin paino ja sekin sattuu. Mattokin on edelleen kesken kun en uskalla sitä virkata loppuun.En halua sairauslomalle koska mulla on oikeasti töissä niin kivaa! Ihanaa nauttia työstään. Työsoppari on jatkumassa ilmeisesti nyt ainakin vuoden loppuun :).

Tälle päivälle olisi suunnitelmissa kiivetä katolle (onkohan peltikatto liukas talvella) ja tutkia vessan ilmanvaihtoputken tilanne. Ei mitään hajua (ehhehee) miten se tehdään, mutta kiipeänpä nyt kuitenkin, ihan vittuillakseni. Jos vaikka menis sitten leffaan katsomaan rakkauselokuvaa. Jos joutuu tekemään lumitöitä niin sitten en tiedä viitsinkö vaivautua.

Tekstareita en tänään odota, ihan oikeesti

Ai niin,  muistatteko sen key finderin minkä ostin? No se tilttasi ihan kokonaan eilen ja avainrinkulassa ollut pää alkoi piippaamaan. Piippasi ja piippasi eikä lopettanut vaikka teki mitä. Vein sen piharakennukseen ja siellä se kuuluu vieläkin piippaavan. Pitäis vissiin päästää se hengiltä vasaralla tai jotain.

Muoks: Sen verran inspiroiduin klapienhakureissulla, että kiipesin tikapuitten yläpäähän ja katsoin katolle. Olen ollut siinä käsityksessä (en nyt sit tiedä miks), että  vessan nurkasta lähtevä putki päättyisi katolle. No vitut se mihinkään katolle pääty. Villein veikkaus siis on, että se päättyy välikattoon. Ja jotenkin mulla olis semmonen fiilis että sen pitäisi päättyä katolle.

Parannun, kai

Kävin tiistaina Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ja käsi alkoi parantumaan (voi olla kyllä sattumaakin, mutta sama se, kunhan parantuu). Nyt saan sen jo suoraksi melkein ilman kipua, hyvä tästä vielä tulee :).

Tunnustan, mulla on ollut yksi Äijä. Mutta se on vain pari viikkoa sitten eronnut ja kaiken lisäksi horoskoopiltaan Oinas, ei voi tulla mitään. Ja sillä on korvikset.

Kävin elokuvissa Ystävän kanssa, paska elokuva ja paha mieli tuli jostain syystä. Ainut mikä nauratti, oli se kun siinä sanottiin muutaman kerran "kyrpä", heh, mulla on vähän huono huumori. Yksinäisyys iski sen leffan jälkeen jotenkin päin pläsiä. Oon miettinyt tässä elämän tarkoitusta, en keksinyt. Rakastaa ja tulla rakastetuksi, paskat, ei se se voi olla.

Tein aamulla to do-listan. Siinä oli aika monta kohtaa, yhtään en saanut niistä ruksittua yli. Vaikka eivät olisi olleet kummoisia tehdä.

Perkele mä en jaksa, tää kotona kökkiminen ei tee hyvää mun mielelle.

Viikon biisi, kolahtaa jostain syystä.

Ja saikulla...

Eilen menin yksikätisenä töihin, helvetin kipeenä. No, kovin vaikeeta se työnteko yllättäen sit olikin. Päätin antaa periks ja varata työterveyteen ajan ja pyytää parempia lääkkeitä. Sain samalle päivälle. Lääkärin mielestä kyse ei oo tenniskyynärpäästä kun liikeradan ei kuulu olla näin rajoittunut tenniskyynärpäässä. Et joku niveltulehdus tms. No, ihan sama. Uudet lääkkeet, verikoe, pissakoe, huomenna ultra ja röntgen. Ja loppuviikko saikkua.

Tänään menen sinne Kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, toiveet on korkealla sen suhteen.

Eilen kävin Tyypin kanssa kahvilla (joo, mä kuulen ne kaikki EIIIIH MIKÄ IDIOOTTI-huudot sieltä ruudun toiselta puolelta). Prisman kahviossa, ah miten ihana paikka. Halattiin, juteltiin niitä näitä, halattiin, moikka. Farssi, onneksi en ole ainut tämmöinen idiootti ;). Ei siitä kahvittelusta hyvä mieli jäänyt.

No, mut uudet lääkkeet ehkä auttaa karvan verran paremmin, leposärky on ainakin vähempi.

Aiaiaiiiii

Minuun sattuu. Taas. Tällä kertaa vasen käsi, tenniskyynerpäältä tuntuu. Tuntunut jo useemman viikon, olen yrittänyt venytellä, nappailla buranaa, lepuuttaa. Mutta ei. Kipu voimistui eilen helvetilliseks, soitin Kalevalaiselle jäsenkorjaajalle ja sain ajan ensi tiistaille. Mutta en mä pelkällä buranalla nää tiistaita. Yö oli pitkä ja tuskainen, kohta pääsen vinkumaan parempia troppeja lääkäriin. Toivottavasti jotain parempaa olis tosiaan tarjolla. Saikkua en oikein millään vois ottaa, veikkaan kyllä että sitä olis tarjolla. Soppari loppuu 3 viikon päästä (eikä jatkosopparia ole viel tehty) ja se tuuraus mihin tää koko kesä on tähdännyt, alkaa viikon päästä. Fucking great. Onneksi oikea käsi toimii nin vedän vaikka sisulla sitten yksikätisenä sen tuurausviikon.

Tää on taas tätä...

muoks. Lääkärissä käyty, saikkua en ottanut. Lääkäri nappas mun kädestä kiinni ja meinas suoristaa sitä ja väänteli ja ties mitä. Mä hiljaa vaikersin, hikoilin ja väänsin itteeni samaan aikaan mutkalle kun sattui niin helvetisti. Varmaan jotai "aiaiiii, älä"-mantraa mumisin ja päässä rupes heittämään. Onneksi se tajus lopettaa ennen kuin mä putosin. Jäin hikisenä hengittelemään siihen kun lekuri rupes kirjottelemaan reseptejä. Vähän aikaa mietin että vedänkö pään polviin kun pyörrytti, mutta kyllä se siitä sitten tasaantui eikä tarvinnut ottaa lukua. Sitten apteekiin, kauppaan ostamaan vesipullo, esikoinen sai kaupan nurkassa vääntää pilleripurkin ja vesipullon auki ja mä tärisevin käsin huitaisin pari nappia naamaan. Mahtoi näyttää epäilyttävältä. Autossa meinas tulla itku kun koski niin kovasti, vois melkein synnytyskipuihin kyllä verrata. Nyt tuntuu että lääke alkaisi vähän vaikuttamaan, ihanaa! Saatan ottaa torkut jos niin hyvä tuuri kävis että sattuisi sen verran vähän että nukkuminen onnistuisi.

Ystävyys

Sade ropisee ikkunoihin, kuulostaa  kivalta. Hiljaisuus, vain näpyttelyn ääni ja hento ropina. Lumet sulaa vauhdilla. Etupihan laatoitus pilkistää jo jään alta paikoitellen, kohta pääsee harjoittelemaan kesärenkaiden vaihtoa :).

Käsi tuntuu hieman paremmalta, laastaroin sen eilen Tallinnasta tuoduilla pippurilaastareilla, vaikuttaa toimivan.

Otsikon aiheeseen...

Ystävä ei oikein jaksa mua. Kirjoitti mulle, että ei jaksa semmoista ystävyyttä mikä vain ottaa. Aika pahan pisti. Mä oon vähän pihalla että missä mä oon tehnyt väärin. Ja surullinen. Kirjoitin sitten takaisin että mitä se toivoo multa ystävänä ja että en oo tajunnut että oon tehnyt jotain väärin. Apua pitäis mun kuulemma taas hakea. Että hänestä ei ole koko maailmaa pelastamaan. Saas nähdä mitä vastaa, vähän pelottaa.

Kyllähän mä tajuan, että tää mun elämäntilanne tällä hetkellä on varmaan Ystävälle raskas, mutta en mä mielestäni ole kauheasti häneltä vaatinut. Koittanut selviytyä vaan itsekseni. Mä mietin, että oonko mä ollut kuuntelematta jos sillä on ollut jotain huolia, mutta kyllä mä mielestäni olen kuunnellut. Eikä mua tarvitse yrittää pelastaa, kirjoitin että riittää hyvin kun on vain siinä.

En mä nyt omasta mielestäni niin kauhean huonossa jamassa tässä ole. Kyllä mä olen eteenpäin päässyt, toki välillä myös taaksepäin, mutta pikkuhiljaa aurinko kyllä varmasti alkaa paistamaan.

Tuon aamuisen viestin jälkeen ajattelin reippaasti alkaa pesemään pyykkiä. Latasin koneen ja painoin nappia. Mitään ei tapahtunu. Just. Great. Pesukone siis hajalla. Kyllä, testasin pistorasian, toimi. Potkaisin sitä kunnolla kylkeen ja hakkasin nyrkillä kanteen. Ei auttanut. Sen nyrkillä takomisen jälkeen ajattelin, että olikohan kauheen fiksua kun kuitenkin on tässä vaan tää vasen käsi terveenä ja kohta ei ole sekään kun tolleen riehun. No, kuollut mikä kuollut. Yarikseen ei mahdu pesukonetta enkä saisi sitä kuitenkaan itse sieltä pois ja rappusia pitkin taloon, joten tilasin sitten uuden koneen kotiinkuljetuksella, asennuspalvelulla ja vanhan poisviennillä. Aika hyvin tämmöselle minä itte-ihmiselle. Tajusin nyt vissiin voimavarojeni realiteetit. Eihän mulla olis ollut mitään mahiksia itse sitä saada. Ei edes sisulla. Ehkä.

Tää on mulle :)

Hajosin

Auuuuh! Heräsin viideltä helvetilliseen särkyyn kyynärpäässä. Ajattelin, että olen nukkunut huonosti sen päällä että on puutunut. Ei se helpottanut. Buranaa nassuun ja Terveystalon sivuille. Sain ajan heti aamulle. Käväisin töissä ja laitoin pomolle viestiä. Googletin, tenniskyynärpää. Esitin googlediagnoosin lääkärille ja se vahvistui. Viikko saikkua ja buranaa. Takas töihin ja soitto pomolle. "Tätä ei kyllä nyt olis tarvittu" No älä!!! Minäkö tarvitsin? No, sitten kotiin ja aurinkoon. Lämmitti ihanasti. Pullo kuoharia siinä meni, halailin kuusiaitaa ja avasin ulkohuussikauden. Kikattelin puhelimessa Tyypin kanssa. Sen kanssakin tapahtui eilen yksi askel loppua kohti, tai se viimeinen askel seksisuhteen loppua siis. Ehkä mä kirjoitan siitä joskus kun on oikea käsikin käytössä.

Huomenna työhaastattelu, jännittää pystynkö kättelemään huutamatta ja irvistelemättä. Meikatakin pitäis pystyä. Saa pitää peukkuja.

En mä jaksakaan hajota, ainakaan ihan just nyt

Mä olen nyt saikulla. 1,5 viikkoa. Helvetin vaikeeta oli se lappu pomolle antaa. Sain sen tehtyä vasta yhden aikaan. Kuulusteluhan siitä tuli, äärimmäisen epämukava. Kysyi onko työstä johtuvaa. Sanoin että osittain. Sitten ruvettiin taas käymään sitä "mikä sinun työssäsi on sitten vialla"-keskustelua. Mä sisäisesti tärisin ja olisin halunnut paeta. Sanoin suoraan, että hänen palautteenantotyylinsä ei sovi mulle. Hän myönsi itsekin että hänen pitäisi ehkä pehmentää hieman palautteitaan. Pahoitteli sitten vielä.

Joo, lässynlässyn. Meidän molempien pitää kuulemma miettiä että mitä me tehdään. Joo, lässynlässyn.

No, pääsin tilanteesta pois onneks. Tärisin kun ajoin kotiin. Mahaan sattuu vieläkin kun jännitti niin kauheesti.

Nyt mä olen virallisesti luuseri. Mä aion nukkua pitkään. Mä aion jaksaa siivota ainakin sen verran, ettei sukat jää kollihuoneen lattiaan kiinni kävellessä. Jos olis oiiiikein reipas niin ompelisin olkkariin verhot! No, jotain rajaa sentäs.

Nyt mä aion ensiksi vähän aikaa sairastaa. Ei, ei tää ole mikään hupisaikku, en mä kyllä varmaan ole noita työjuttuja juurikaan käsitellyt täällä, eli tunnen suurta tarvetta näköjään vakuutella että tämä on ihan aiheesta.

Äh, nyt mä lopetan tän vakuuttelun. Mä aion tän saikun aikana mennä ULOS!

Vosu

Joo, mun olis pitänyt keksiä joku aikuisempi nimitys tuolle exän naiselle, mutta koska se on jo keksitty niin Vosuna saa olla. Sori vaan.

Joo, exällä on siis todellakin uusi nainen. Ja sitä seurasi kauhea kriisi. Vosu oli syömässä niillä lauantaina, mun lasten kanssa. Kuopus soitti illalla ja alkoi melkein heti itkemään, että iskä sanoi että mulle ei saa kertoa mutta hän ei pysty salailemaan multa mitään. Ja kertoi. Ja mä kuuntelin. Olin raivona exälle, mutta onnistuin kuuntelemaan kuopusta asiallisesti kun hän kertoi Vosun vierailusta. Kuopus oli tosi ristiriitaisissa tunnelmissa ja pyyteli multa anteeksi kun kertoi. Mä koitin parhaani mukaan lohduttaa ja sanoa, että voi puhua mulle mistä vaan ja ei mua haittaa ollenkaan että iskällä on joku tyttöystävä. Pysyin ihan rauhallisena. Puhelun päätyttyä olin niin raivona kuin ihminen vaan voi olla. Miten exällä on pokkaa sanoa lapsille että äitille ei sitten saa kertoa? Eikö se tosiaan tajua, mitä se lapsille tekee!? No, lauantai-iltana en exään ollut yhteydessä, en pystynyt, koska en olisi pystynyt olemaan asiallinen. Kirjoitin sille sunnuntaiaamuna sähköpostia, asiallisesti. Tosin exä otti sen epäasiallisena kommenttina, että jos se ei lopeta tuota lasten kiusaamista niin en todellakaan anna asian olla. Ja vannotin vielä, että kuopukselle ei sitten saa kertoa, että olin mennyt exälle kertomaan, että se kertoi mulle. No, mitäs ex teki? Otti asian puheeksi kuopuksen kanssa ja kyseli, että mitä se mulle kertoi. Voi vittu! No, mä sitten eilen annoin asiasta tiukkaa palautetta ja sain luurin korvaan. Jatkettiin facebookin pikaviestissä. Ehkä se tajus mun pointin, ehkä ei.

Mulla ei ole enää voimia. Mä en jaksa ajatella mitään, en toimia, hoitaa asioita. En jaksa suunnitella mitään. Tänään piti lähteä kokoukseen vieraalle paikkakunnalle. Ei ollut navigaattoria, en jaksanut katsoa kartasta mihin pitäisi mennä, ajoin vain, löysin silti perille. Istuin kokouksen läpi zombiena ja ajoin zombiena kotiin. Huomenna uusi kokous, exäkin tulee. Kivaa, vittu.

Rinnan alla on joku patti, kierukka pitäis vaihdattaa, kissanpennut rokottaa. Mä en vaan jaksa hoitaa noita asioita. En jaksa :(

Saikkua, tekee hyvää

Kävin siellä neurologilla, joka ensimmäiseksi sanoi että ei ymmärrä miksi mut hänelle oli lähetetty. No joo, oliko mun vika? Sanoi että ei ole selkeästikään mikään neurologinen ongelma, vaan psyykkinen. Pitää kuulemma vaan keskittyä enemmän. Joojoo, keskitytään.

Tyypistä en jaksa kirjoittaa muuta kuin että oon itkenyt sen takia varmaan enemmän kuin avioeroa. Onko tervettä? Ei ole ei. Ja Inssimieskin onnistui sivaltamaan eilen niin että huhhuh ja auuuuts.

Duunarit viihtyivät tänään jopa 3 tuntia! Wuhuu! Seinä on levytetty ja viikonloppuna kuulemma valavat lattiaa.  Joopajoo, katsotaan.

Mustikanpoiminnasta vissiin alkanut käsikipu yltyi niin kovaksi, että kipaisin lääkärissä, joka totesi jännetupen tulehduksen ja sain viikon saikkua. Tekee myös päälle hyvää. Tuki ranteessa, eikä kipu ole oikeastaan edes enää paha, joten kauhea sanoa, mutta voin melkein nauttia tästä saikusta. Hyi mua, tunnen kyllä huonoa omaatuntoa hieman. Mutta olen kyllä oikeasti henkisestikin niin väsynyt, että tää "lomaviikko" tuli tarpeeseen.

Tänään tein kävelylenkin sateessa. Halusin tuntea miten sade kastelee, mutta sade petti mut ja loppui ennen kuin olin ehtinyt kunnolla edes kastua. Mutta tulipahan tutustuttua lähiseutuun ja löydettyä hyvät lenkkimaastot ihan tontin kulmalta!