Oho, nyt iski jouluPANIIKKI!

Mä tajusin että kohta on lokakuu, eli siis kohta on joulu! Ja mä olen yksin jouluna. Vaikka mä en mikään jouluhöseltäjä olekaan niin tuon tajuaminen tekee kyllä vähän kipeetä. Auts. Haloo, onks järkee pillittää joulua syyskuussa? Juu ei, mutta mistä lähtien mä järkevä olisin ollutkaan.

Mistä toikin nyt tänä syyskuisena aamuna mun tajuntaan pätkähti, ei mitään hajua, mutta ei mennyt kuin nanosekuntti kun silmät oli jo märkänä ja räkä valui melkein kahvikuppiin.

Ehkä mä ostan itselleni jumalattoman kasan joululahjoja ja tilaan itelleni tuhman joulupukin. No joo, vitsi vitsinä. Ystävä on varmaan myös yksin jouluna, tai poikansa ja sen tyttöystävän kanssa, mutta en mä viitsi tuppautua. Taidan keksiä jonkun hirveen hyvän joulupeitesuunnitelman, mutta jään kuitenkin kotiin nauttimaan rauhasta (ryyppäämään ja itkemään).

Ai minäkö sekava tänään(KIN)? Joo-o...

Anteeks mut...

... mun pitää keskittyä tähän leffaan (Terapiamies)
... mun pitää tehdä töitä (Fani)
... mun pitää lähtee rakkaan luo (Tyyppi)
... mun pitää mennä nukkuu (Ystävä)

Noh, ei se mitään. Pärjäänhän mä.

Ehkä mä olen vain itsekäs. Todennäköisesti, koska onhan se mun geeneissä.

Koville ottaa

Kaikki tuntuu ottavan nyt koville. Tyypin nainen, vanhan työpaikan seläntakanapuhumiset, äitisuhde, mun äitiys, mun viehätysvoima tai sen puute,  ahh... mä niin ryven tänään pohjamudissa. Huomenna saatan nousta hetkellisesti vain vajotakseni taas.

Lamaannus

Lamaannuttaa. Mietin oonko mä masentunut. Ehkä mä oon. Täällä on hiljaista. Koko ilta on mennyt lämmittäessä ja maatessa sohvalla. Telkkariakaan en ole jaksanut laittaa päälle.  Mietin töistä lähtiessäni että ajaisinko kauppakeskukseen, mutta ihmisten näkeminen ahdisti. Puhelin soi tänään kerran, harvinaista! En tosin jaksanut vastata. Mun puhelin ei muuten enää oikeastaan soi. Kuopus soittaa yleensä nukkumaanmennessä, mutta ei siihen muuten juurikaan kukaan soita. Eikä laita viestejäkään. Mulla on miljoonan  tekstarin tekstaripaketti. Hienoa.

Työ ahdistaa, pistin eilen työhakemuksen menemään. Sitä paikkaa hakee varmaan 200 ihmistä. En mä sitä saa, mutta pitihän sinne hakea.

Just tällä hetkellä mulla on semmoinen fiilis, että noinkohan elämällä on mulle mitään annettavaa enää.

Ikävöisipä mua joku. Kantaisipa joku musta huolta. Miettisipä joku että onkohan mulla kaikki hyvin. Ei mulla kyllä ole, mutta kyllähän mä kivenkovaan varmaan väittäisin että on. Olisinpa mä olemassa jollekin.