Joulua vaan

Se olis vissiin sitten joulu. En ole itkenyt vasta kuin kourallisen kertoja ja kello on 13. No, ei se mitään, tiedossahan tuo oli. Kävin kaupassa, ihmisiä autoillaan liikenteessä menossa rakkailleen. Kaupassa oli kohtalaisen rauhallista, vaelsin pitkin käytäviä rauhassa. Kalastin pakasteesta viimeisiä torttutaikinoita. Syviä nuo isojen kauppojen pakastealtaat, perse pystyssä, pää altaassa keikuin siinä reunalla ja just ja just yletin.

Äitikin soitti. Jo on aikoihin eletty. Pisti sekin itkettämään. Hetken verran harkitsin äidille joulunviettoon lähtemistä, mutta se meni kohtalaisen pikaisesti ohi.

Ystävä piipahti ovella ja toi lahjan. Vihdoin sopivan kokoinen kuoharilasi ja täynnä lempinamejani! Avasin myös Tonttutytön lähettämän lahjan ja sieltä löytyi turvaa ja käytännöllistä kauneutta avainnauhan ja heijastimen muodossa :). Kiitos!

Innostuin vaihtamaan jopa keittiön valaisimeen jouluhelmet kesähelmien tilalle ja kattamaan itselleni joululautaset.

 
Ai menikö överiksi tuon valkoisen aineen kanssa? Mä vaan tykkään valkoisesta aineesta :)

Yllätin kissan nuolemasta raakoja palapaistilihoja. Hyvää joulua vaan hänellekin. No, itsepähän paistin syön, joten haitanneeko tuo nyt mitään. Porkkanalaatikkokin on jääkaapissa, eli ihan täyimittainen jouluateria Puolinaisen tyyliin (joo en ole mikään kulinaristi). Kohta voisi laittaa saunan päälle ja käydä joulusaunassa.

Jouluja vaan lukijoille

Ei otsikkoa

Itsenäisyyspäivä vissiin. Itsenäisenä oon joo pysynyt tämänkin vuoden.

Eilen tuli lähdettyä ex tempore baariin. Yks äijä liimaantui muhun suunnilleen heti enkä mä osaa oikein niitä karistaa. Ihan liian lähellä oli etten lähtenyt sen mukaan, tuntuihan se läheisyys ihan hyvältä. Mutta vaikutti siltä että siitä olisi tullut vain ongelmia kun niin kovasti ehti siinä parissa tunnissa jo ihastumaan (muka) muhun siellä baarissa jo. No, vessareissulla karkasin sitten kotiin. Sika-minä. Koskaan en ole baarista ketään ottanut enkä kenenkään mukaan lähtenyt.

Ystävän kanssa on taas välit ihan perseellään. Ei ole hyvä jos sanon mielipiteeni, ainakaan jos se ei ole yhteneväinen hänen mielipiteensä kanssa. Eihän tässä muuten mitään, mutta kun pitäisi lähteä viikonlopuksi sen kanssa Kuopioon kissanäyttelyyn eikä taideta olla puheväleissä. Rasittavia nää naisten väliset jutut. Ei mitään hajua edes että monelta ollaan lähdössä. Pitää tästä lähtien pitää turpa kiinni ja ruveta jeesjees-naiseksi jolla ei oo omia mielipiteitä.

Tänään mua vituttaa.

Yleisön pyynnöstä

Pitää päivittää blogia kun sitä niin vaativasti ja runsaslukuisesti on toivottu (kaksi lukijaa).

Mulle ei ole tapahtunut paljoakaan, tai no teoriassa on, mutta käytännössä ei. Olen käynyt muutamilla treffeillä.

Treffit punkrokkarin kanssa: Joo, en tiennyt että on joku punkrokkari. No ei siinä mitään. Ujo mies, ei uskaltanut katsoa juurikaan edes silmiin. Katsoi oikealta ohi, katsoi vasemmalta ohi, rummutti sormillaan pöytää, kiemurteli. Voi ristus... No, saatiin me muutaman tunnin treffit aikaiseksi, uskalsi halata lähtiäisiksi. Olisi halunnut ryypäten tutustua. Se siitä.

Treffit kivan, samalla aaltopituudella olevan miehen kanssa: Jess, kiva mies, yhtä huono huumori kuin mulla. Toiveet ja jutut kävi kauhean hyvin yksiin. Jopa päätin missata tanssitunnin sen takia ja treffata. Tavattiin abc:lla (mä olen vihdoin oppinut julkiset paikat). Vähän ujo, mutta kiva. Kolmisen tuntia meni kahvitellessa. Jossain vaiheessa pyyhki silmiään kun ne vuoti. En kiinnittänyt siihen paljoa huomiota. Pussailtiin, lopetettiin treffit ja mentiin kotiin. Aamulla sitten tekstailtiin. Kertoi olevansa allerginen kissoille. Voi vittu sentään. Ja niinkuin mä olin kissoista puhunut, moneen otteeseen. Mutta ei vissiin sitten tullut mieleen mainita allergiasta. Ei kuulemma mitkään lääkkeet auta. No niin, end of story.

Mitäs muuta tässä on tapahtunut? Eteisen remppa jumittaa, ei saa aikaiseksi. Kylmäkin on tullut sisään, makkarissa oli 11 astetta. Hrr... uuni lämmityksessä jos vaikka pääsis johonkin 15:een asteeseen niin pärjäis vain kahdella peitolla. 

Viikonloppuna käytiin Ystävän kanssa risteilyllä. Lähdettiin Turusta. Olin Fanille puhunut että voitais nähdä samalla jos haluaa. Kuulemma halusi. Perjantaina vielä laitoin muutaman tekstarin ja sovittiin että laitan viestiä sitten kun ollaan tulossa. No niin, lauantaina matkaan ajoissa siis että ehditään muutamat ottaa siinä satamassa Fanin kanssa. Matkalta laitoin siis viestiä ja kas, hän olikin kännissä mökillään. Että silleen. Voi perkele että osas ottaa päähän! Oliko se mulle joku kosto, mistäpä sitä voi tietää. Voihan se olla että oli. No, perille meni anyway. Tulipa haukuttua taas matkan aikana muutamaan otteeseen useampikin mies.

Laivalla olikin sitten perhemeininki kun oli syyslomaviikko. Oli vähän pläääh... JVG esiintyi, tanssittiin varmaan ainoina kun teinit ja lapset pönötti lavan edessä ja tillitti niitä poikia. Otin muutaman kuvan esikoiselle joka fanittaa niitä. No, jossain vaiheessa sitten lähdettiin käväisemään hytissä ja JVG:n nimmarijono olikin siinä matkan varrella. Tai siis tyhjä jono jo. No, mä sitten ajattelin että vähänkö esikoinen on fiiliksissä jos vien sille nimmarin. Lähestyin pöytää ja kysyin että vieläkö nimmareita on jaossa. Onkohan se nyt sitten se Jare, semmoinen hymykuoppapoju, no, se nojasi sitten pöytää vasten käsillään ja lähestyi mua. Naama pysähtyi n. 20 sentin päähän mun naamasta ja se otti syyyyyyvän katsekontaktin. Mä tillitin takasin :D. Sanoi että ei valitettavasti ole enää fanikortteja. Mä siihen että tavallisellekin paperille kelpaa oikein hyvin. Pokka ja katsekontakti piti, mutta tilanne  tuli niin yllättäen, että mitään pilkettä ja flirttiä en siihen tilanteeseen saanut väännettyä. Hitto! Siinä meni sekin seiskan lööppi!. Kyllä Ystäväkin ihmetteli että miten mä tolleen missasin hyvän tilaisuuden! Mä vaan olin se äiti joka haki tyttärelleen nimmaria. Ja se poitsu varmaan kyllä näki mut mummelina, jota piti katsoa kauniisti silmiin että se voi mehustella sillä viikkokaupalla :D

Esikoinen oli paaaaljon enemmän fiiliksissä nimmarista kuin mitä oisin voinut koskaan tajutakaan! Ihanaa :)

No niin, siinäpä mun elämän highlightsit parin viimeviikon ajalta. Eipä paljoo tapahtumia...

Nyt loppui sunnuntaitanssikurssi

No niin, menin reippaasti kurssille, epäilevän toiveikkaana. Ei uusia miehiä. Mutta pariton nainen. Voi perse. Jouduin tanssimaan mummelin kanssa hidasta valssia. Great. Mummeli ei osannut viedä (tietenkään) eikä siitä tullut sitten mitään. 10 minuutin jälkeen meinasin lähteä menemään ovet paukkuen, mutta en mä voinut sitä tehdä sille mummelille kun se yritti kovasti. Ope oli taas koittanut saada niitä munapäitä parinvaihtoon, mutta ei ne taaskaan halunneet. Pääsin sitten open käsivarsille ja siinä kohtaa olin kerännyt kiukkua jo hyvän määrän ja laukaisin: "meinaatko saada koskaan näitä alakoululaisia vaihtamaan pareja? Jos et niin mä en kyllä viitsi jatkaa kun ei tästä tule mitään ja mä haluaisin oppia tanssimaan". Ope jotain inisi siinä että ei noi vissiin suostu vaihtamaan ja tylsäähän tää tälleen on, mutta tulisinko tiistain ryhmään toiseen kaupunkiin? Siellä kuulemma on vähän parempi meno. No, lupasin sitten mennä. Lepyin vähän ja jatkoin mummelin kanssa tunnin loppuun.

Tiistaina on näytön paikka opella että saa pidettyä mut tyytyväisenä, nimittäin vittuuntunut Puolinainen ei ole kiva, ei ollenkaan!

Houkuttelin mummelinkin torstai-kursseille missä homma toimii ja lupasi tulla :).

Ei ehkä jäänyt paska maku tästä päivästä.

Ai niin, Ystävä pyysi mut tänään Ikeaan ja nyt se kaappi odottelee kasausta tossa eteisen lattialla :).

Parannun, kai

Kävin tiistaina Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ja käsi alkoi parantumaan (voi olla kyllä sattumaakin, mutta sama se, kunhan parantuu). Nyt saan sen jo suoraksi melkein ilman kipua, hyvä tästä vielä tulee :).

Tunnustan, mulla on ollut yksi Äijä. Mutta se on vain pari viikkoa sitten eronnut ja kaiken lisäksi horoskoopiltaan Oinas, ei voi tulla mitään. Ja sillä on korvikset.

Kävin elokuvissa Ystävän kanssa, paska elokuva ja paha mieli tuli jostain syystä. Ainut mikä nauratti, oli se kun siinä sanottiin muutaman kerran "kyrpä", heh, mulla on vähän huono huumori. Yksinäisyys iski sen leffan jälkeen jotenkin päin pläsiä. Oon miettinyt tässä elämän tarkoitusta, en keksinyt. Rakastaa ja tulla rakastetuksi, paskat, ei se se voi olla.

Tein aamulla to do-listan. Siinä oli aika monta kohtaa, yhtään en saanut niistä ruksittua yli. Vaikka eivät olisi olleet kummoisia tehdä.

Perkele mä en jaksa, tää kotona kökkiminen ei tee hyvää mun mielelle.

Viikon biisi, kolahtaa jostain syystä.

Hellepäivän tajunnanvirtaa

Mun tekee nyt mieli kirjoittaa. Mitään ei ole tapahtunut, mikä antaisi jutunjuurta, mutta silti kirjoituttaa. Kaikki juttukumppanit on elämän kourissa, Ystävä on kesäteatterissa, Fani on treffeillä. Oho, siinähän ne sit olikin.

Hymykuopparemppasähkömies kävi asentamassa tänään muutaman kattorasian. Otti rumat loisteputket pois eteisestä ja makkarista ja itse saan keksiä jotain tilalle, MUTTA katto on tyylikkäästi maalattu vain loisteputkivalaisimen ympäriltä, eli mun tarttis maalata se kokonaan uusiks. Aika kova homma kai. Seinätkin kaipaisi ehostusta, mutta en oikein tiedä miten ne ehostaisin. Makkareissa on pinkopahvi, toisessa makkarissa se on päällystetty tapetinkaltaisella ja toisessa maalattu jollain kiiltävällä maalilla. Ja tokihan molemmissa huoneissa on myös repeämiä pinkopahvissa. Niin ja tietysti homma pitäisi hoitua omin voimin ja helvetin halvalla. Heh, huomaatteko miten alkaa projektia pukkaamaan mun mielessä kun olen päässyt jotenkin rähmältäni edes polvilleni. No, suunnitella saa, toteutus on eri juttu... Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Pennuilla menee paremmin, jokainen on nostanut painoa vähän, ihanaa, ei voi muuta sanoa. Ystävällä on ollut raskasta ja mä en ole oikein voinut tehdä mitään. Eilen koitin piristää sitä kun joutui lopettamaan yhden kissoistaan. Grillattiin ja vissiin onnistuin siinä kun kiitteli illalla näin "oikeesti kun sie tulit ni sie sait miut taas nauramaan tälle kaikelle. sitä ennen rupesin olee jo aika romuna"
Kai mä siis joskus onnistun.

Pitäis varmaan pysähtyä. Kuunnella itseään ja ajatuksiaan. Mulla on ollut nyt tässä viime aikoina koko
ajan jostain syystä pieni paniikki päällä. Paniikki reissusta, paniikki millon mistäkin kissasta, paniikki
taloudellisesta tilanteesta,  paniikki keittiöremppakatastrofista. Mutta jos mä pysähdyn niin mitä sitten tapahtuu?
 Nytkin aloin kirjoittamaan kun en keksinyt muutakaan tekemistä. No, olishan mulla kissanäyttelykamppeiden
pakkaamista, joudun menemään yksin kun Ystävä hoitelee mun pentuja. Mä vien sitten Ystävän kissan sinne.
Että tervetuloa vaan bongailemaan mua, heh :D.

Fani on sanonut kauheasti kauniita sanoja siitä huolimatta vaikka olenkin tylyttänyt sitä. Mä olen ihana ja kaunis
ja seksikäs ja kaikkee. Tuntuuhan tommonen hyvältä, mutta mä en kyllä ole ansainnut tommosta.

No, nyt taisi tyrehtyä tajunnanvirta, jospa leikkaisi kissalta kynnet ja pakkais ne kamat. 

Katsokaa miten ihanan siilin löysin kottikärrystä

Minilomanen

Ystävä kutsui tytöt ja mut mökille, lähdettiin lauantaina ja oltiin siis yksi yö. Mä huolehdin kotona että kaikki oli mukana, lakanat, lasten kamat, kaksi kylmälaukullista ruokaa, Yariksen takakontti oli täynnä, joten ei kun matkaan. Päästiin perille ja purettiin kamat, oho, mutsi jätti sitten oman reppunsa kotiin ja minilomanen meni sitten kesämekossa ja lainafleecetakissa. Onneksi ei ollut kylmä.

 Yksi yö oli ihan riittävästi, kukaan ei ehtinyt tylsistyä :), ei edes lapset, ihme kyllä! Esikoinenkin pystyi laskemaan teininaamion hetkeksi ja antautua vesileikkien virkistävään maailmaan. Meloivat lautalla, polskivat ja leikkivät vesipyssyilä. Mä pulahdin sitten alasti järveen, en viitsinyt alusvaatteita kastella kun eipä ollut vaihtoversioita. Eipä siinä mitään, mökkinaapurit eivät olleet paikalla niin sai rauhassa nakuilla :). Kova ikävä tuli repussa kotona ollutta hyttysmyrkkyä, mä kestän hieman huonosti hyttysiä, varsinkin aamulla kun vielä nukuttaisi ja 10 yksilöä inisee korvanjuuressa. No, selvisin kuitenkin illankin ilman suurempia vammoja. Kun tytöt olivat menneet nukkumaan niin sain ottaa muutaman siiderin ja kuoharia. Meillä oli tosi mukava ilta Ystävän kanssa höpötellessä. Viimeksi sovittiin että puhelimet pistetään jemmaan kun otetaan jotain, kun kokemuksesta puhelin, facebook ja alkoholi ei ole mitenkään hyvä yhdistelmä. Mutta onnistuiko? Ei oikein. No, kukaan ei kai suuttunut tällä kertaa kuitenkaan niinkuin yleensä. Yleensä kännikirjoittelun kohde on ollut Tyyppi, mutta mä tsemppasin oikein kovasti ja se sai olla rauhassa.

Yöllä oli mahtavat värit taivaanrannassa ja oli pakko ikuistaa ne kännykällä. Harmi kun ei ollut oikeaa kameraa mukana.

 No, sitten satuin nappaamaan toisenkin kuvan. Aiheutti kovasti hilpeyttä pienesti humalaisissa naisissa :). Likainen mieli, kuohari, puheenaiheena miehet niinkuin yleensä niin kyllähän tuosta rantakoivusta mies hahmotettiin. Sattui linjautumaan tuo järvessä kiven kohtaa ilmaiseva merkkikeppikin puun "osasen" kanssa samaan linjaan niin hihityksestä ei meinannut tulla loppua :)

Ja niin se viikonloppu taas meni, nopeasti, kooovin kooovin nopeasti.

Ystävyys

Sade ropisee ikkunoihin, kuulostaa  kivalta. Hiljaisuus, vain näpyttelyn ääni ja hento ropina. Lumet sulaa vauhdilla. Etupihan laatoitus pilkistää jo jään alta paikoitellen, kohta pääsee harjoittelemaan kesärenkaiden vaihtoa :).

Käsi tuntuu hieman paremmalta, laastaroin sen eilen Tallinnasta tuoduilla pippurilaastareilla, vaikuttaa toimivan.

Otsikon aiheeseen...

Ystävä ei oikein jaksa mua. Kirjoitti mulle, että ei jaksa semmoista ystävyyttä mikä vain ottaa. Aika pahan pisti. Mä oon vähän pihalla että missä mä oon tehnyt väärin. Ja surullinen. Kirjoitin sitten takaisin että mitä se toivoo multa ystävänä ja että en oo tajunnut että oon tehnyt jotain väärin. Apua pitäis mun kuulemma taas hakea. Että hänestä ei ole koko maailmaa pelastamaan. Saas nähdä mitä vastaa, vähän pelottaa.

Kyllähän mä tajuan, että tää mun elämäntilanne tällä hetkellä on varmaan Ystävälle raskas, mutta en mä mielestäni ole kauheasti häneltä vaatinut. Koittanut selviytyä vaan itsekseni. Mä mietin, että oonko mä ollut kuuntelematta jos sillä on ollut jotain huolia, mutta kyllä mä mielestäni olen kuunnellut. Eikä mua tarvitse yrittää pelastaa, kirjoitin että riittää hyvin kun on vain siinä.

En mä nyt omasta mielestäni niin kauhean huonossa jamassa tässä ole. Kyllä mä olen eteenpäin päässyt, toki välillä myös taaksepäin, mutta pikkuhiljaa aurinko kyllä varmasti alkaa paistamaan.

Tuon aamuisen viestin jälkeen ajattelin reippaasti alkaa pesemään pyykkiä. Latasin koneen ja painoin nappia. Mitään ei tapahtunu. Just. Great. Pesukone siis hajalla. Kyllä, testasin pistorasian, toimi. Potkaisin sitä kunnolla kylkeen ja hakkasin nyrkillä kanteen. Ei auttanut. Sen nyrkillä takomisen jälkeen ajattelin, että olikohan kauheen fiksua kun kuitenkin on tässä vaan tää vasen käsi terveenä ja kohta ei ole sekään kun tolleen riehun. No, kuollut mikä kuollut. Yarikseen ei mahdu pesukonetta enkä saisi sitä kuitenkaan itse sieltä pois ja rappusia pitkin taloon, joten tilasin sitten uuden koneen kotiinkuljetuksella, asennuspalvelulla ja vanhan poisviennillä. Aika hyvin tämmöselle minä itte-ihmiselle. Tajusin nyt vissiin voimavarojeni realiteetit. Eihän mulla olis ollut mitään mahiksia itse sitä saada. Ei edes sisulla. Ehkä.

Tää on mulle :)

Miks mun ei anneta edes syrjäytyä rauhassa?

Ystävä ei anna mun syrjäytyä edes rauhassa! Pyysi mua lauantaina kanssaan matkaseuraksi hakemaan kissanpentua. No joo, eihän mulla muutakaan tekemistä ollut, joten lupasin. Herätys seiskalta ja matkaan. Kotona seiskalta, eli koko päivä meni.

No, sunnuntaina sitten Ystävän kanssa Tallinnaan, sama heräämisaikataulu, mutta kotona kymmeneltä. Mutta nyt on kesäjuomat plakkarissa (joo-o, kyllä ne kesään riittää). Tuliko levättyä? Ei. Mutta ei kyllä juotuakaan.

No, Ystävä sitten tänään pohti että mitä mun kanssa pitäis tehdä, kun oon kuulema niin vaisu ja poissaoleva. Mitäpä tässä nyt vois oikein tehdä. Aika auttaa varmaan. Ja kevät. Ystävän huolenpito liikutti.

Töistä ei ole kuulunut mitään. Mä olen jumissa. Olen paiskinut 12 tuntista päivää ja näyttää siltä, että pysyn kaikesta huolimatta aikataulussa, vaikken olis mitenkään uskonut. Mutta olen aika uuvuksissa :(.

Ulkoiltu on

Nukuin kymmeneen, ilmeisesti kroppa tietää että on viikonloppu ja saa nukkua. Lapset tulivat eilen, lähtevät tiistaina.

Aamulla Ystävä pisti pikaviestiä, että lähdetäänkö hänen mökilleen putsaamaan kattoa lumesta. Lähdettiinhän me. Keitetiin kahvit termariin ja pakattiin eväät ja menoksi. Pulkkakaupan kautta. Tarvottiin mökille polven korkuisessa  hangessa, huh, raskasta. Kunto on pohjalukemissa, en ihmettele, enhän mä ole tehnyt MITÄÄN. En yhtään mitään. No, olenhan mä hengissä vielä silti jotenkin.

No, kiivettiin katolle ja kolattiin ja lapioitiin, hiki valui. En muista koska olisi hiki valunut. Terveellistä, mutta uuvuttavaa. Lapset laskivat mäkeä. Pistettiin saunaan tulet ja grillattiin makkaraa. Lapset kysyivät saavatko hyppiä katolta lumikasaan. pudotusta alle pari metriä, alla iiiiso lumikasa joka oli juuri purotettu katolta. No annoin luvan. Hienoja hyppyjä tekivät. Kasakkahyppyä ja frontside ollieta :D. No, makkarat tuli syötyä ja piipunsuojuslevy piti mennä laittamaan paikalleen. Mentiin esikoisen kanssa. No, sit mä keksin että mäkin haluun hypätä lumikasaan! Mä arvoin siinä katon reunalla ja kikatin etten uskalla. Mähän uskallan ihan mitä vain mä päätän uskaltaa ja hyppäsin. Jeee, se oli hauskaa. Kikatin lumikasassa ja totesin mielessäni että mitään ei vissiin hajonnut. Esikoinen kikatti mun kanssa :). Meillä oli hauskaa. Sitten kotiin puolikuolleena ja saunaan. Vielä puolikuolleempana odotellaan Putouksen alkua.

Ehkä täräytin jalan vähän siinä loikassa, mutta ei kerrota kenellekään :). Mä en oo mikään vanhus joka ei vois hypätä katolta jos siltä sattuu tuntumaan, niiih!

Kiva, mutta rankka päivä :)

Baariraportti

Joo, pääsin baariin, en uskaltanut juoda kuin muutaman siiderin ettei käynyt niinkuin silloin pari viikkoa sitten. Baariin pääsy ei ollut helppoa. Reippaana tyttönä ajattelin mennä bussilla. Kävelin kilometrin bussipysäkille odottamaan illan viimeistä bussia jota ei tullut. Sitten soitin taksin, tolpalla ei ollut autoja, joten yhdistyi ajovälitykseen, jonka elämäänsä kyllästynyt työntekijä ei voinut mulle taksia lähettää kun en osannut nimetä tietä jolla bussipysäkki sijaitsi, osasin nimetä vain risteyksen jossa olin. No, siitä vittuuntuneena kävelin räntäsateessa pari kilsaa tolpalle. En vittuunnuksissanikaan enää soittanut  niistä seuraavista tienhaaroista taksia, vaikka osoitteita olisi ollutkin tiedossa. Hmph!
Tolpalla oli takseja ja pääsin sitten pelipaikalle. Vientiä ei ollut kummoisesti. Jossain vaiheessa pääsin ripustautumaan yhden jannun kaulaan ja tanssin Suvin biisit sen kanssa läpi. Kylläpä tuntui hyvältä, vaikka olis se voinut vähän kovempaa puristaa. Ja olla hiljaa. Komensin sitä yhdessä vaiheessa olemaan hiljaa kun tanssitaan :). Ai niin, laitoin kakskolmosellekin viestin että tulee tanssimaan mun kanssa, ei se tullut. Huh. Kaikenlaisia idiootteja päähänpistoja sitä saakin!

Ai niin, peruutus aikaisempaan ajankohtaan. Päivällä lähdin käymään töissä. Olin pari tuntia. Sillä aikaa Ystävä oli koittanut tulla kahville, ei se soittanut ennempää. Kun tulin töistä ja ajoin auton pihaan, oli lumityöt tehty! Siis mun katolta on pudonnut semmonen sata kuutiota lunta rappusille, ovi ei ole auennut kunnolla aikoihin. Se jäätyi siihen ja ajattelin ett kevät mut pelastaa. No, Ystävällä on ollut pakosti rautalapio mukana ja se oli hakannut mun rappuset puhtaaksi. No, mitäpä mä tein kun huomasin, aloin tietysti ulvomaan autossa liikutuksesta. Meillä on ollut Ystävän kanssa vähän vaikeeta viime aikoina, johtuen mun heikosta henkisestä tilanteesta. Ystävä on sitä mieltä että mun pitäisi hakea apua. On huolissaan musta. Niin, no, mitä apua mä sitten hakisin? En tiedä.

No niin, takaisin bariin. Pääsin miehen kanssa lähikontaktiin ja pussailtiin vähän. Tuntui hyvältä. Eihän se sitten loppupeleissä sinkku ollut. Lähdettiin kuitenkin samalla taksilla. Mä jäin omassa osoitteessa pois ja jannu jatkoi kotiinsa taksilla (ja maksoi koko kyydin)

En tiedä mitä mä odotin tolta illalta, mutta pettymyksen tunne jäi päälimmäiseksi kuitenkin.

Pehmorinsessa

No niin, eilisestä selvitty ja vähän hävettää osa noista eilisistä kirjoituksista. Mutta koska ne on kirjoitettu ja julkaistu niin saavat olla. Matkantekoa nekin. Muistuttavat sitten joskus tästä ajasta.

Terapiamieskin tulisi kuulemma hautajaisiin. Mä kopioin tähän nyt pari juttua mitkä haluun muistaa ja sähköpostiin ne niin helposti hautautuu. Terapiamies sanoi eilen lohduttaakseen (joojoo, kyl se varmaan tarkoittikin): "Sä olet kiehtova yhdistelmä sairaan hienoa  huumoria, fiksuutta ja empatiaa. Ja avoimuutesi ja suoruutesi on myöskin jotain hyvin harvinaista ja jotain mitä arvostan suuresti". Kauniisti sanottu ja lämmitti. Sillä on sana hallussa.

Kuuntelin eilen tuon "Tahdon elää" biisin about 30 kertaa ja tänään linkkasin Ystävälle sitten sen biisin. Se kommentoi: "sä oot pohjimmiltas niin ihqun pehmo, vähän semmonen rinsessa <3" Niinhän mä oon. Tosin sit se jatkoi, että mun pitäis löytää se prinssi kun tää yksin omakotitalossa asuminen ei kuulemma oikein sovi mulle. Anteeks nyt vaan! Mun mielestä mä oon pärjännyt oikein helvetin hyvin olosuhteisiin nähden! Se kommentti kyllä hieman loukkas. No, ehkä toi kommentti tuli siitä kun kerron ystävälle melkein kaiken, senkin, että joskus pelottaa mennä yläkertaan kun siellä voi olla mörköjä :). Vaikka tiedän, että se "mörkö" on vaan toi yks kissa mikä sitä ovenkahvaa rämppää. Kyllä mä saan pelätä mörköjä jos mä haluun, vaikka tiedän, ettei niitä oo olemassa. Nii.

Monikohan aattelee, että mä en selviä talvesta tässä talossa? No, Ystävä ainakin meinaa, että oon liian laiska lumitöihin yms. juttuihin. No, niinhän mä oonkin ollut, parisuhteessa, kun on ollut se toinen joka ne on reippaasti tehnyt. Mutta kyllä mä perkele osaan lumitöitä tehdä jos mä haluan! On mussa sisua jos joku ei oo vielä huomannut. Ihan vittuillaksenikin meinaan selvitä, niin! Joo, välillä vähän notkahtaa, mutta perkele mä selviin vaikka oonkin tämmöinen pehmorinsessa!

Ja nyt mä kiipeen katolle ja siivoon ne rännit, ihan sisulla. Eilen meni sisu kaulaan, mutta nyt mä sen teen. Perkele!

Edit: Voi helvetti! Se kattokaltevuus tuntuu katolla paaaaaljon jyrkemmältä kuin miltä se maasta käsin näyttää. Joo, pääsin mä sinne katolle, lapetikkaatkin oli, mutta vain toisella puolella. Enkä mä sitten tennareiden kumipohjien varassa uskaltanut lähteä laskeutumaan ilman mitään turvajuttuja sinne rännille. Pitäis ostaa oikeat tikapuut, mutta kun ei mun Yarikseen mahdu. Hmph!

Paska, helvetti ja perkele

Oho, johan tuli otsikko. Anteeksi. Mutta mä olen niin vihainen, pettynyt ja surullinen. Nyt mä keskityn, että saan kaikki mieltä painavat asiat järjestyksessä ja järjellisesti ulos:

1. Ystävän miesystävä. Lähdettiin sunnuntaina ex-tempore avoautoilemaan. Tuuli hiuksissa ja silleen. Päädyttiin piipahtamaan baariin. Ystävän poika oli kuskina. No, baariin tuli sitten Ystävän miesystäväkin, se on sen kantapaikka, portsarina siellä joskus ollut. No, se ei sitten ollutkaan ok, että me hänen baariinsa mentiin vaan baaritiskin toisesta päästä meidän suuntaamme lähti "vitun lehmä". VITUN LEHMÄ! Mä en tiedä kumpaa se tarkoitti, mutta se oli siinä kohtaa ihan se ja sama. Mulle tai mun ystävälle EI sanota "vitun lehmä". Tein sen hyvin selväksi sille, ja varmaan muillekin baarin asiakkaille. Ystävä puolusteli "se nyt vaan on tommoinen kännissä" EI helvetti, ei helvetinhelvetti. Kävi mielessä, että se miesystävä tempasee mua turpiin, mutta otin riskin kuitenkin kun sitä siinä baaritiskillä ripitin. No, ei se kuulemma yleensä naisia lyö. Jee. Lähdettiin sitten "vitun lehmä"-toivotuksen saattelemina menemään. Minä tyylikkäästi polvistuin siinä eteisessä tavoilleni uskollisena. Mikä hitto siinä on, että yleensä pitää joka kerta olla perseellään tai polvillaan sen kerran. Argh.

No, seuraavana aamuna Ystävä oli sitä mieltä, että se heidän tarina oli sitten siinä, päivällä mieli oli muuttunut, illalla taas, ja tuota samaa rataa vedettiin pari päivää ja mä yritin tukea parhaani mukaan joka käänteessä. Mies oli kuulemma kovin katuvainen ja surkea. No daa, OIKEIN! Ystävä laittoi sille viestejä, soitti, odotti soittoa takaisin, ei sitä tullut. Koska se nyt alkoi näyttämään siltä, että molemmat haluaa toisensa, mutta mies ei vissiin uskaltanut ottaa sitä askelta kun Ystävä oli lähettänyt niin ristiriitaista ja välillä hyytävää signaalia. No, koska mä olen sen miehen facebook-kaveri niin pistin sille viestiä, että jos sillä on yhtään järkeä niin soittaa Ystävälle ja aika helvetin nopeesti. Ilmeisesti oli sitten soittanutkin kun nyt on kai kaikki kunnossa, tai siis sain pyynnön mennä kusettamaan Ystävän koiria kun itse on tuon miehen luona.

2. Inssimies. Olen jutellut pikaviestissä ja sähköpostilla Inssimiehen kanssa ja kivaa on ollut. Toissapäivänä meni neljään asti. Neljältä alkoi olemaan jo aika vakavia aiheita. Inssimiehellä on joku laastari, mihin sillä ei muutama viikko ollut tunteita. Mutta ilmeisesti se laastari on jotenkin isommassa osassa kuin se on myöntänyt. Neljän aikaan se oli taas jo ihan sekaisin kaikesta ja mentiin nukkumaan. Aamulla jatkettin sähköpostilla, kovin kovin vakavilla sähköposteilla. Illalla jatkettiin myös. Deal brakeriksi muodostui se, että mä en halua enää lapsia. Helvetti. No kun en mä halua enää! Perkele! Mutta Inssimies haluaa. Eikä sen takia halua mua vissiin sitten edes tavata. Ja mä olen madellut, vongannut ja tehnyt itseni naurunalaiseksi. Vaikka ei se kyllä ole mulle nauranut.

"Miks kaikki naiset ei ole yhtä empaattisia kuin sä? Jos mä jotain saisin toivoo, niin toivoisin sulle semmoisen miehen, joka sut ansaitsee. Nimenomaan sut pitää ansaita. Tottahan meissä kaikissa on huonoja puolia, mutta  sussa on niin paljon hyvää ja herkkää"

Auuuuh, itkin. Joo, onhan se helvetin kiva kun Inssimies toivoo mulle miestä, Tyyppikin esitti asian näin viikko sitten "mä ainakin toivon, että sä tapaat vielä joskus miehen keneen rakastut ja kaikkee... sä olet ansainnut sen :)"
Joo, onhan se hirveen kiva tietysti että mun elämän miehet toivoo mulle rakkautta.

No, Inssimiehen ja mun taru on lopussa. Olin kirjoittanut sille silloin sen hiljaisuusviikon aikana sähköpostin luonnoksiin aika tunnepitoisen viestin. Sellä se oli roikkunut, eilen sen lähetin. Mietin pitkään ja hartaasti, että onko reilua semmoista lähettää, mutta lähetin sen kuitenkin. Inssimies otti sen ihan hyvin ja mä sain mielenrauhan. End of story.

3. Ex. Mun synttärit on muutaman päivän päästä. Lapset haluaa ostaa mulle lahjan. Vaikka sanoin niille, että tekevät hienot kortit, se riittää hienosti. No, kuopus soittaa mulle itkien, että iskä sanoi että se ei lainaa äitin lahjaan senttiäkään rahaa ja itsellään ei ole yhtään rahaa. Ai jumalauta mä raivostuin! En tietenkään kuopuksen kuullen. No, mä järkkäsin sitten homman silleen, että isäni antoi kuopukselle rahaa ja homman luulin olevan ok. No arvatkaa oliko? Eipä ollut ei. Kuopus 9-v oli sitten käynyt lähikaupassa, ostanut suklaalevyn ja suklaapatukan ja syönyt ne molemmat yksin. Kerjännyt iskältä vielä sipsiä päälle. Sitten olikin tullut maha kipeeksi ja katumus iskenyt. Ja asia paljastui.

Exän kanssa sitten puitiin asiaa fb:n pikaviestissä ja siihen sitten vedettiin talon remontoiminen, mahdollinen alhainen myyntihinta (mulle alkaa olemaan kohta ihan sama millä hinnalla se menee), ero, juhliminen ja puuttuneet kosketukset parisuhteen aikana. Joo, oli helvetin hieno ja fiksu keskustelu. Not.

Inssimiehen kanssa jutskaamisen jälkeen päätin, että tänään vedetään kalsarikännit kynttilän valossa ja itketään. Olihan noita aiheita sitten mitä itkeä. Olin exän kanssa keskustellessani jo hiukkasen herkässä mielentilassa. Hyvin irtosi sitten itku, vähän liian hyvin. Ehdin miettiä siinä henkeä haukkoessani, että mitä jos mä nyt tähän hyperventilointiin pyörryn, heräänkö mä itse semmoisesta. Mietin että onko mulla paperipusseja, mietin ja mietin ja pling. Olin ostanut ovirakennusprojektiin ruuveja ja ne tuli paperipussissa. Eli homma ratkesi sillä enkä pyörtynyt. Hienoa. Katsokaa nyt, pärjäänhän mä yksin :).

Poistin nettitreffiprofiilin eilen, olkoon nyt tauolla toi sekoilu. Ehkä.

Jotain hyvääkin, kissa sai 4 pentua pari päivää sitten :). Perhe voi toistaiseksi hyvin.