Lukijat

lauantai 30. joulukuuta 2017

Hävitty taistelu

Olen hävinnyt taistelun kuopukseni aikuistumista vastaan. Olen about vuoden verran taistellut tuulimyllyjä vastaan aiheesta "voinko mennä poikkikselle yökylään". Mun näkökantani on asiaan ollut jyrkkä "EI, VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI!" Lapsi täyttää parin viikon päästä 15. Vasta 15.  Lapsen isähän on tässä asiassa "mulle käy ihan mikä vain helpointa ja ristiriidatonta on", joten mä olen saanut olla se jarrun päällä seisoja. Väsytystaktiikka toimii ja alan luovuttamaan.

E-pillerit on, turvalliset aikuiset on, ilmeisesti vakaa poikaystävä on. Ei mulla ole muuta perustetta kieltää kuin "mutku mä en HALUUUUUU". Tajuan että tuo peruste on täysin paska, enkä mä voi siihen nojautua enää. Mä tajuan että seksin harrastamiselle ei tarvita yötä, koska se on jo tapahtunut ilman että on ollut yökylässä.

Annoin periksi mopokortille,  mutta mopoautokortin kanssa "vain kuolleen ruumini yli" piti. Ostin juuri lapselle synttärilahjaksi käytetyn skootterin, jolla voi ajella sitten kesällä täällä. Kyllä  tässä joutuu joustamaan. Onhan se ihanaa että kasvavat ja itsenäistyvät, mutta mä en oikein osaa näköjään sitä käsitellä.

Uudenvuoden kunniaksi halkaisin yhden uuden hampaan, jippiaijee! Toistaiseksi ei särje sentään. Autotallin oven sarana on mennyt rikki ja ovi repsottaa puoliksi maassa, kattoremontti alkaa ensi vuonna ja KK:n kanssa oli ihan ihmeellinen riita muutama päivä sitten. Kaikki siis aivan niin kuin ennenkin. Perusshittiä.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vyöryy päälle vitutusaalto. Tässä tulee:

-Uusi tekniikka. En JAKSA koko ajan opetella uutta. Työkone vaihtuu win10:ksi ja tekisi mieli mielummin ottaa lopputili kuin opetella se

-Iltasanomien ja Iltalehden uusinta-artikkelit. Haloo, UUSINNAT tekemällä tehdyistä uutisista!

-Talvi ja pimeä. Ei kaipaa selityksiä.

-Suomen kielen rappeutuminen. Ei, en ole malliesimerkki hyvästä kielestä, mutta en ole myöskään ammattikirjoittaja.

-Oma kyvyttämyys olla parisuhteessa

-Yksinäisyys

-Erakoituminen

-Tunne, ettei edes halua seuraa, mutta silti surettaa kun esim. uudenvuodenseuraa ei ole.

-
Reissu KK:n kanssa meni ihan hyvin, vaikka loppumatkasta alkoikin tuntumaan siltä että tarvitsen akuutisti omaa tilaa. Teki mieli sanoa että ole hetki pliis hiljaa kun en jaksa kuunnella enkä olla läsnä sulle nyt.  Samanlaisia tuntemuksia on tullut ennenkin ja mennyt pois kun olen saanut sitä omaa tilaa muutaman pävän verran. Miten voi toiselle sanoa loukkaamatta että ei jaksa kuunnella?

En tiedä miksi olen tämmöinen nykyään. Tykkään miehestä ja haluan olla hänen kanssaan, mutta en vain kestä liiallista annostusta. Liiallinen on näköjään enemmän kuin pari päivää 24/7. 

Vuoden 2017 tilinpäätös

Olen aika monena vuonna tehnyt vuosikatsauksen näihin aikoihin. Viime vuonna se oli tämmöinen
https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/12/katsaus-vuoteen-2016.html 

2017 vuoden vaihteessa tapasin Tavallisen Keski-ikäisen Miehen, joka sai mut ihastumaan jostain syystä päätäpahkaa ja täysiä ja kuvittelemaan ties mitä höpöjä. Pikaihastuminen kesti puolisen vuotta kunnes totesin että tilanne ei tule muuttumaan sellaiseksi, että mä mahtuisin TKM:n elämään, joten päätin suhteen. Rauma tuli kuitenkin tutuksi ja kai jotain henkistä pääomaakin tarttui matkaan sen suhteen myötä.

Kesä meni toipuessa erosta ja opetellessa suppailua, kiva uusi harrastus se suppailu! Palasin takaisin miesmarkkinoille ja aloitin treffailun. Tutustuin Mikko Kempen deittioppaisiin ja pohdiskelin deittailua vähän toisesta näkökulmasta ja heti mies nro 4:n kohdalla tärppäsi.

Mulla on vielä paljon oppimista itsestäni parisuhteessa. Oppinut jo olen paljon siitä, että mitä mä ansaitsen, mitä mä siedän ja missä mun rajat menee. Olen oppinut että tarvitsen ihan hirvittävästi tilaa ja pohtinut että voiko kukaan haluta olla suhteessa näin paljon tilaa tarvitsevan kanssa. Toivon että voi. Mä ehkä angstaan itse tästä enemmän kuin mies, koska mä todennäköisesti ajattelen että mun kuuluisi olla toisenlainen. Kuusi vuotta yksin asumista on selkeästi jättänyt jälkensä ja tajuan sen, että en ehkä halua tilastani kokonaan luopua.


Olen ollut koko vuoden ihan tosi väsynyt, ehkä mä olen vain tulossa vanhaksi.

Ensi vuosi tuo tullessaan mm.  esikoiseni 17-v synttärit, kuopuksen 15-v synttärit, mun 40-v synttärit, esikoisen vaihto-oppilaaksi lähdön ja kuopuksen ripille pääsyn. Isoja juttuja ja alkaakin jostain syystä silmät kostumaan kun nuo tuossa kirjoitettuna näen. Ehkä tää on joku ikääntymiskriisi.

Riiassa järkkäsin hotellin kylpylän suihkulabyrintissä miehelle suihkuradan, jossa vuorottelivat lämpimät ja jääkylmät suihkut, vesiputoukset joita juostiin (aikuiset saa juosta kylpylän suihkuissa jos siellä ei ole muita)  läpi ja kikatettiin, en ehkä oo vielä kuitenkaan ihan kalkkeutunut. Loman jälkeen oli ihana päästä omaan rauhaan ja se vähän friikahduttaa mua, mutta koitan ohittaa sen tunteen tyynen rauhallisesti ja keskittyä siihen että pääasiassa musta tuntuu kuitenkin ihan hyvältä ja rauhalliselta.

Hyvää vuotta 2018 kaikille!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Voi mun pieniä

Nyt mä olen NIIIIIIIIN vihainen! Juttelin eilen kuopuksen kanssa niitä näitä (harvinaista ja siksi niin ihanaa). Selkeästi halusi vain olla mun kanssa, tuntui hyvältä. Kuopuksella on ollut vähän vaikeaa kun kokee ettei saa tarpeeksi huomiota. En tiedä kenen huomiosta on eniten puute, mutta vain itseeni voin vaikuttaa ja olen vaikuttanutkin. En siis tuosta huomion tarpeesta ole häneltä itseltään kuullut vaan kuraattorilta, joten siksi niin hatarat tiedot. Ei tyttö semmoisista puhumaan suostu.

No, joka tapauksessa eilen juteltiin niitä näitä ja kuopus kysyi että tiesinkö mä että heille tulee kolmas pikkusisarus. No en tiennyt. Jostain syystä onnistuin pitämään naaman peruslukemilla vaikka lisätiedot sai mun v-käyrän nousemaan koko ajan korkeammalle. Kuulemma raskaus näkyi jo, eivätkä olleet kertoneet mun lapsille asiasta mitään. Kuopus oli joutunut kysymään että onko raskaana. Aivan käsittämättömän uskomatonta toimintaa ja ignoorausta. Suretti. Lapsi syntyy jo muutaman kuukauden päästä.

Kuopus oli huolissaan siitä, että muuttaako ne isommat pienet yläkertaan esikoisen huoneeseen kun esikoinen syksyllä lähtee vaihto-oppilaaksi. Yläkerta kun on ollut mun tyttöjen valtakuntaa tähän asti. Sehän tarkoittaa sitä, että kun esikoinen tulee vaihdosta niin hänellä ei ole enää omaa huonetta, eikä valinnan vapautta, että asuuko vielä lapsuudenkodissaan vai ei. Kun viime keväänä selvisi, että esikoinen pääsi Helsinkiin lukioon, niin johan olivat työntämässä sitä johonkin solukämppään asumaan. Esikoinen sanoi ettei halua ja minä myös. Ai että pisti vihaksi. Heidän pikku uusioperheeseen ei selkeästi kuulu mun ja exän lapset. Siihen nähden, että varaa ei ole lasten antaa käydä suihkussa oman aikataulunsa mukaan, on outoa että viidenteen lapseen on sitten varaa.

Olen tytöille sanonut, että mun luona on aina tilaa, toivottavasti sen aina muistavat.

Mä en voi uskoa, miten ihan perushyvä mies ja isä muuttunut ihan täydeksi persereiäksi uuden naisen myötä. (pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta niin se vaan on)

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pikapäivitys

Helou pitkästä aikaa! Päivät on menneet hurjaa vauhtia, en ole pysynyt edes mukana. Viimeksi kaksi viikkoa sitten kirjoitellut näköjään.

Kaksi viikkoa sitten leikattiin se mun pattini. Meni ihan ok, mutta yllätyin että olikin ensimmäiset kolme päivää aika hiton kipeä. Sairauslomalla olin ke-pe ja tuli kyllä tarpeeseen. KK oli mun luona ja totesin mielessäni että tykkään mielummin sairastaa yksin. Siitä vielä hiljaiseloa seuraava viikonloppu (koska tein apinan raivolla kakkosduuneja) niin saatiin aikaiseksi pienehkö kriisi siitä miten tunnun etäiseltä. Tunnistin itsekin sen etäisyyden tunteen, mutta en oikein tiedä mistä se johtui. Ehkä joku 3 kk:n "kriisi", alkuhuuman tasaantuminen, ken tietää. No, se on ohi mennyttä ja selvitettyä. Mies ei vaan tajunnut että mulla on noin 10 keskeneräistä asiaa päässä koko ajan niin onko se niin ihmekään jos se parisuhde ja söpöstely ei ole aina päällimmäisenä mielessä. Ai niin, arvesta tuli muuten helvetin ruma.

Viikonloppu meni firman pikkujouluissa, jotka oli tällä kertaa Pietarissa. Perjantaista sunnuntaihin, eli raskasta oli. Molempina päivinä olin tosin jo yhdeltä nukkumassa, ei mua enää jaksa innostaa aamuyölle riekkuminen. Lauantaiyönä löysin itseni tallaamasta Nevskiä edestakaisin eksyksissä yksin. Jälkikäteen ajateltuna olis voinut käydä ties mitä, mutta ei käynyt. Loppu hyvin kaikki hyvin ja löysin hotellille kunhan raaskin pistää mobiilidatan päälle. Taksia en uskaltanut käyttää kun edellisenä yönä eräs työkavereista oli taksissa huumattu. Näin ainakin tarina kertoi.

Olen vähän väsähtänyt kaiken menemisen takia ja kohta pitää taas mennä, tällä kertaa sinne Riikaan. No, ei sitä ehkä tarvitse niin stressata kun tarkoitus on vain olla ja rauhoittua.

Ennen rauhoittumista tulee vielä kattopeltilähetys pihaan ja kattoremppa alkaa joskus alkuvuodesta. Vaikka en itse joudu sen eteen kai tekemään muuta kuin makselemaan, niin stressaahan se kun kaikkihan me tiedetään, että mikään ei mene mun jutuissa putkeen.

Joulu pitäisi kai viettää tulevana viikonloppuna lasten kanssa, mutta koska tajusin sen ihan liian myöhään, niin ei tilatut lahjat ehdi tulemaan. Että hyvää joulua vaan. Oma moka.

Hyvää joulua kaikille jotka sitä viettää.




maanantai 27. marraskuuta 2017

Takuu on rauennut

Viikonloppuna kopeloidessani itseäni tein löydön. Tai no, sen löydöksen olin tehnyt jo viitisen vuotta sitten, jolloin se oli herneen kokoinen. Nyt herne oli kasvanut ja kipeytynyt joten ajattelin että voihan ny perse, tarvii tehrä jotain. Köntsä sijaitsee juuri kaarituen kohdalla, joten joutuu paineen ja hankauksen kohteeksi.

Pääsen veitsen alle jo keskiviikkona, just ennen suuhygienistin käyntiä. Superpäivä siis! En malta odottaa! Aamupäivä terveyden- ja sairaanhoidollisia juttuja ja iltapäivä palavereita (ainakin näin mun skenaariossa, koska en ajatellut mitään saikkua tarvita pienen viinirypäleen takia). Selvästi kropan takuu on lauennut ja alamäki alkanut.

Oon jotenkin löytänyt uuden vaihteen työelämään. Mun toimenkuva on vähän muuttunut ja alan löytämään pikkuhiljaa asemassani vaadittavaa "kovuutta" itsestäni. Muutaman kerran kun ärähtää aiheesta niin loppuu mulle ryppyily. Aika mukavaa kieltämättä. Ihmettelen kyllä suuresti että työelämässä pitää ihmisille naputtaa siitä että vessatuoksuja ei tuuleteta käytävään ja laitetaan se vessanovi kiinni ja myöskin että neuvotteluhuoneen ovi laitetaan kiinni että muut saa työrauhan. Olen siis ilmeisesti ylennyt ovivahdiksi tai mahdollisesti lastenhoitajaksi. No, pääasia on että teen sen hyvin. Olen tosi hyvä naputtaja.

Huolta ja murhetta aiheuttaa kuopus, mutta toivon että päällä oleva tilanne menisi pian ohi. Päätin siitä kuitenkin olla kirjoittamatta tarkemmin.

KK:n kanssa menee hyvin ja odotankin innolla reissua jouluna Riikaan. Järkkäsin jokin aika sitten myös KK:lle yllärin. Luin miten kunnon vaimo miestään palvelee ja koitin toteuttaa sen parhaani mukaan. https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/nain-vaimo-palveli-50-luvulla-lue-uskomattomat-neuvot/3202240#gs.EmI0Ri4 

Leivoin ja kokkasin koko päivän, siivosin, viilensin saunaoluet ja kuohuviinit, pöyhin tyynyt, ostin kukat illallispöytään, meikkasin, puunasin ja kiharsin (vaikka oli saunailta tiedossa), puin takin alle pelkät pitsihärpäkkeet ja hain miehen asemalta. Meikki huomattiin heti asemalla ja kotona silmät pullistui päästä ja leuka loksahti kun riisuin takin. Ai että oli hauskaa! Mä niin rakastan yllättää! Suosittelen lämpimästi.

Hauskaa viikkoa murut!



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Puoliksen iholla, jakso 2.

Koska mulla ei ole juurikaan oikeaa asiaa niin päätin kirjoittaa Iholla-sarjan jakson eilisestä päivästäni.

Heräsin ja totesin lunta sataneen ihan liikaa. Kahlasin kumisaappaissa laittamaan auton käyntiin ja lapioin ajotien ja pihatien rajalta auran heittämät isoimmat lumikökkäreet sivuun. Pohdin että onko lunta niin paljon, että auto ei kulje pihasta tielle ja että pitäisikö tehdä lumitöitä. Päätin yrittää kovalla kaasutuksella. Hyvin meni ja pääsin tielle. Päätin tehdä reippaasti lumityöt kun pääsen kotiin. En todellakaan ole aamuihminen.


Töitä hitaalla mutta varmalla otteella, varasin työn lomassa joulumatkan Riikaan mulle ja KK:lle. Ruokiksen vietin autossa parkissa lurettamalla, onhan Pokemon-eventti käynnissä. Töiden jälkeen jatkoin pelaamista vaikkei olisi huvittanutkaan. Pikkuhiljaa valuin kotiin päin. Pysähdys raidille (sosiaalinen pelitapahtuma), jossa tapasin myös Ystäväni, jota en nykyisellään juurikaan enää näe. Raidin jälkeen lisää pelaamista parkissa. Ohi meni tyyppi, jota epäilin virtuaalituttavakseni pelipiireistä. Kohta tulikin whatsapp-ryhmään viesti että eipäs hän ois uskonutkaan lurettavansa koskaan mun laittamilla lureilla. Sain varmistuksen että tyyppi on se, joksi häntä luulinkin ja kutsuin hänet lämmittelemään autooni. Istuin pelottavan näköisen partahemmon kanssa puolisen tuntia lurella ja juteltiin niitä näitä. Kolmisen tuntia työpäivän jälkeen pelailtuani ajelin kotiin. Olin yllättynyt yllättävästä sosiaalisuudestani ja heittäytymiskyvystäni-

Lumet oli odottamassa, mutta koska ei huvittanut niin en tehnyt lumitöitä. Lumet ovat kolaamatta edelleen. Tänään olisi kai pakko, koska seuraava myräkkä on kuulemma tulossa.

Kotiin päästyäni ei tapahtunut kertakaikkiaan yhtään mitään. Oli pysähtynyt ilta. 


tiistai 14. marraskuuta 2017

Tarina hammashuollosta

Kirjoitanpa muistiin tämän syksyiset tapahtumat hammashuoltoni suhteen. Alkaa jo muistuttaa farssia.

Alkusyksystä soitin reteesti hammaslääkärin ajanvaraukseen (kunnallinen) ja kerroin tarvitsevani hammaslääkärin ajan ja suuhygienistin ajan. Ajanvaraustäti sanoi että ehei, ei mitään aikoja voida antaa ennen kuin on hammastarkastus tehty ja hoitosuunnitelma sitä kautta olemassa. Hammastarkastusajan sain joulukuulle ja ajattelin että voihan vee. 

-Lauantaina 13.10.2017 kävin Helsingissä yksityisellä hirveän säryn takia. Paikkasivat pari hammasta fiilispohjalta ja pistivät 300 euron laskun. Oikeasti kipeää hammasta ei löytynyt.

-Seuraavana tiistaina sainkin jo lähteä iltapäivystykseen, koska en enää kestänyt sitä kipua. Oikea kipeä hammas löytyi ja juurihoito aloitettiin. Oi sitä autuutta, jota ei kestänyt kuin vajaan viikon. Sain ajan juurihoidon jatkolle 10.11 (näin käsitin)

-Särkypäivystyskeikka, jossa juureen laitettiin uudet myrkyt koska särky palasi nopeasti takaisin.

Jossain välissä ajanvaraukseen soittaessani joulukuulle varattu hammastarkastusaika siirrettiin 2018 vuoden helmikuulle. Ajattelin että voihan vee, hoitoon pääsy senkun pitkittyy. 

-Suun toinen puoli alkoi särkeä. Ienrajassa näkyi selkeä reikä, niin pieni ettei kuulemma voi aiheuttaa särkyä, mutta särkypäivystyksessä paikkasivat silti. Ien ärsyyntyi ronkkimisesta.

- Särky ikenessä paikkauksen jälkeen oli hirvittävä, joten suuntasin parin päivän päästä uudelleen särkypäivystykseen. Itkin turhautumista ja kipua ja sain Tramal-reseptin, muuta eivät voineet tehdä. Tramal ei auttanut.

-10.11 menin iloisena taas hammaslääkäriin ja ilmoitin että tulin nyt juurihoidon jatkohoitoon. Hammaslääkäri totesi että ei tässä 35 minuutin ajassa mitään juurihoitoja tehdä, että hän ei tiedä miksi tulin, mutta tehdään nyt edes sitten se tarkastus, että aika ei mene hukkaan. Tarkastus tehtiin ja hoidontarve määriteltiin. Suuhygienistille ja hammaslääkäriin paikkaukseen. Jep. Tiesin tuon jo alkusyksystä. Olin iloinen että sain tarkastuksen suoritettua kolmisen kuukautta alkuperäisestä aikataulusta edellä ja näin varattua seuraavia aikoja.

-Suuhygienistille sain ajan jo viikon päähän, mikä oli iloinen ylläri. Tänään suuntasin innokkaana hygienistitädin penkkiin ja kerroin (niin kuin JOKA kerta kun olen hammaslääkärissä käynyt), että mulla on Humira lääkityksenä. Suuhygienisti sanoi että ienrajan alapuolella tehtävissä jutuissa, niin kuin hammaskivenpoistossa, pitää olla Humiraa käyttävillä antibioottisuoja otettuna ennen käyntiä. Voihan vee, ajattelin taas. Käynti oli turha, koska antibioottisuojaa ei ollut. Edellinen hammaslääkäri ei ollut sitä tajunnut eikä mulla ollut varmaa tietoa siitä että semmoinen pitäisi olla. 

En ole oikein tyytyväinen miten asiat ovat hammashuollon suhteen menneet. Olen joka kerta maininnut Humirasta, esittänyt epäilyksiä sen vaikutuksesta, kukaan ei ole kuunnellut mua kuin vasta tänään. Viime viikkoinen hammaslääkäri sai mut tuntemaan että kuunteli ja vähän ymmärsikin, mutta ei sitten ilmeisesti ymmärtänytkään, koska ei ollut sitä antibioottisuojaa määrännyt.

Mitä tästä opimme? Ole itse itsesi lääkäri, älä luota terveydenhuoltoon, vaadi, vaadi, vaadi, ole hankala asiakas. No, tuskin silloinkaan olisi parempaa tulosta tullut.

Vituttaa.

ps. laitanpa tähän muutaman hakusanan jos vaikka joku sattuisi googlailemaan samoja asioita joita mä olin googletellut.
Humira, hammashoito, hammassärky, hammaskivenpoisto, antibioottisuoja

maanantai 13. marraskuuta 2017

Rami, Leena ja megalomaaninen riita

Eilinen oli niin monella eri tavalla niin hämmentävä ja outo, että vieläkin olen ihan äimänä että mitä helvettiä tapahtui. Erittäin sekava päivä, mutta yritän sen kirjata tähän jollain tavalla ymmärrettävästi.

Sain kuulla että mun näköistä tyttöä etsitään eräällä matkailuun liittyvällä foorumilla ihan suttuisen kuvan kanssa. En itsekään osannut varmaksi sanoa että olenko se minä vai en. Itse en foorumiin kuulu, vaan tuttavani toimi viestinvälittäjänä. Etsijä oli miespuolinen, sanotaan nyt vaikka Rami. Rami antoi tuttavalleni vähän lisätietoja, eli nimen ja tiedon että etsittävä tyttö oli ollut naispaikalla hotellissa ja huonekaverin nimi oli sanotaan nyt vaikka Leena. Asiat täsmäsivät ja päädyin itse etsimään Ramin yhteystiedot ja laittamaan hänelle viestiä, että miksi mua etsii. En muistanut ketään miestä matkalta.

KK:n kanssa palloteltiin läpällä ideoita että miksi mua etsii. Mä ajattelin että Leena olisi jättänyt mulle mittavan perinnön ja Rami on Leenan pesänhoitaja. KK on sanonut että ei ole mustasukkainen, mutta hänen ajatuksensa olivat enemmänkin siinä että Rami on stalkkeri tai että mä olen jäänyt hänen mieleensä siltä matkalta eikä ole saanut mua mielestään 22 vuodessa. Juttu meni KK:n värittämänä pikkuhiljaa, jotenkin tosi outoon suuntaan, enkä enää löytänyt siitä huumoria. Mä aloin ärsyyntymään (eikä Rami vastannut mulle, kuka ei päivystä koko ajan netissä???) ja menin sanomaan maailman rumimman loukkauksen. Tämä on suora lainaus siitä loukkauksesta:

"Mun mielestä tää oli tosi hauska juttu, mutta jotenkin sä sait tehtyä tästä tosi oudon jutun"

Ilmeisesti oltiin ihan eri mielialoilla ja huumorin tasoilla, koska tuosta lauseesta lähti semmoinen lumipalloefekti, ei kun lumivyöry, ettei mitään tolkkua ja jonka alle mä jäin. Tuijotin vain ruutua silmät ja suu hämmästyksestä selällään kun mies hakkasi sinne kiukkua.  Sitä tuli ja tuli. En ymmärtänyt alkuunkaan että mitä niin pahaa olin sanonut että tuommoisen reaktion sain aikaan. Ilmoitin että en aio enää osallistua keskusteluun niin kauan kun mies on noin kierroksilla.

Muistakaa, että riitelimme ihmisestä, jonka tarkoitusperistä meillä ei ollut MITÄÄN hajua, vain läpällä heitettyjä skenaarioita. LÄPÄLLÄ!

Mies jatkoi vuodatusta äärimmäisen loukkaantuneena enkä mä kertakaikkiaan ymmärtänyt että mitä tapahtuu. Anteeksikin pyysin (vaikken tiennyt mitä, mutta neuvonantajani niin neuvoi). R-sanan myös laitoin neuvonantajan käskystä, vaikka teki enemmän mieli laittaa V-sana. Ei auttanut anteeksipyynnöt eikä R-sanat.

Tilanne eskaloitui semmoiseksi että koin parhaaksi soittaa. Ajattelin että asiat selviävät paremmin niin. No, sain samanlaista konekivääritulta korvaani, kuin mitä ruudullekin. Suunvuoroa en oikein saanut ja sen vähän mitä mitä onnistuin sanomaan, oli väärin sanottu. En edelleenkään ymmärtänyt häntä eikä hän mua. Puhelun aikana Ramin profiilista vastattiin. Vastaaja oli Leena. Luin Leenan viestin KK:lle. Leena oli törmännyt vanhoihin lomakuviin ja halusi vain kuulla mitä mulle kuuluu. Rami on hänen miehensä. Eihän tuo tieto enää mitään auttanut kun meidän riidassa oli kyse paljon enemmästä kuin Ramista ja Leenasta.
Kun luurista alkoi tulemaan kommentteja siitä, miten mulla ei ole oikeutta sanoa jotain ja että mulla ei ole oikeutta tuntea niin tai näin ja kun olin kysynyt, että olinko todellakin kuullut oikein, että sanoiko hän tosiaan, että mulla EI ole oikeutta tuntea jotain niin mulla meni kuppi nurin. En todellakaan osannut käsitellä tommoista asiaa mitenkään aikuisesti vaan en keksinyt muuta kuin että lopetin puhelun. Olisi pitänyt pystyä jotenkin johonkin muuhun tapaan toimia, mutta en pystynyt. Mun virhe nro 2.

Mies ilmoitti viestillä että tämä on nyt tässä ja hyvät jatkot. Mä tuijotan taas monttu auki ruutua, että mitä vittua tässä nyt tapahtuu. Kaatuiko meidän parisuhde just RAMIN ja LEENAN takia? Siis seriously!

Pyysin anteeksi luurin korvaan lyömistä ja pyysin, että josko rauhotuttaisi. Pikkuhiljaa alkoi kierrokset laskemaan, jokunen tunti siinä meni ja nukkumaan pääsin yhdeltä. Mies alkoi tajuamaan ylireagointiaan hieman ja pyysi anteeksi. Jossain vaiheessa sanoi että pelästyi kyllä vähän itsekin sitä, miten helposti oli musta luopumassa. Mä toivon että mies pohtii tuota reagointiaan ja käytöstään. Mä olen pohtinut omaa osuuttani ja ainut minkä olisin tehnyt toisin, on se puhelun lopetus.

Mä en aio jatkossa kuunnella ohjeita siitä, että minkälaisiin tunteisiin mulla on oikeus ja mitä mulla on oikeus sanoa. En myöskään ota kovin montaa kiukkueroa vastaan. Vallankäyttöä ja alistamista, ei kuulu mun parisuhteeseen. Hän ei toki koe alistaneensa mua.

Jos tässä postauksessa ei tuntunut olevan mitään tolkkua niin olette ymmärtäneet tapahtumien kulun täysin oikein. Eilisessä ei ollut mitään tolkkua ja olen vieläkin pihalla siitä että mitä tapahtui. Nähdään huomenna livenä ja toivon että asiasta voidaan vielä keskustella rauhallisesti.

Mun mielestä oli hemmetin hauskaa löytää 22 vuoden takainen hotellikamu mun ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta jonka tein yksin.

Tsiisus mikä ylläridraama! 





tiistai 7. marraskuuta 2017

Hermot meni

Olen näyttänyt itsestäni nyt myös sen lyhytpinnaisen puolen Kokonaiselle Kaupunkilaismiehelle. Totesin viikonloppuna että sukulaiset eivät olleetkaan muistaneet laittaa uppopumpun jatkojohtoa takaisin seinään kun olivat sitä lainanneet, eli kaivon vedenpinta oli noussut ja näin ollen myös kellarin vedenpinta. Uppopumppu piti roudata kellariin, äyskäröidä uppopumpun jättämät vedet pois ja siirtää pumppu takaisin kaivoon.

Mies oli reipas äyskäröijä ja hoiti likaiset hommat kiltisti ja oma-aloitteisesti. Mua ärsytti se homma, joten onnistuin lietsomaan itseni aika hyville kierroksille. Siinä kohtaa kun pumppu, pumpun korkeutta säätelevä naru ja letku olivat operaation jälkeen solmussa niin paloi käämit. Nälkäkin oli ja pimeä tulossa. Mies oli hieman aiemmin sanonut että hänellä on ongelmia jo kuulokkeittensa sotkeentumisen kanssa, joten totesin mielessäni, että parempi selvitä tästä nyt ihan ite. Käämit siis paloivat ja päätin katkoa solmussa olevan narun autotallista löytämälläni puukolla. No, yllättävän sitkeä naru oli joten eihän siitä tullut kuin miehen kauhistunutta kommentointia. Mä siihen ärisin että eihän tää terä edes osoita mua päin että ei tässä mitään voi käydä. Puukko lensi pitkin pihamaata (hallitusti toki) ja mies ehdotti että jospa hän lähtisi hakemaan vaikka sakset. Mä siihen, että miten muka kuvittelee löytävänsä sakset kun en itsekään tiedä missä ne on. No, sakset löytyivät, mutta käämit oli jo niin paleneet että uppopumppu paiskautui kaivoon ilman narua pelkän letkun ja sähköjohdon varassa ja juputin että hoitelen sen seuraavana päivänä kun näkeekin jotain (oli jo tullut pimeää) Mies tajusi olla niin kuin siinä tilanteessa nyt kannattaa olla, eli sopivan matkan päässä ja suht hiljaa.

Tilanne meni ohi kun sain ruokaa ja muutuin taas ihmiseksi. Myöhemmin mies sanoi että välillä hän miettii että olenko lainkaan todellinen, mutta kun se näkee mut kiroilemassa vaaleanpunainen pipo päässä pihalla ja paiskomassa uppopumppua niin hän tietää että joo, olen todellinen :D. Kaverilla taitaa olla vielä tiukasti vaaleanpunaiset lasit päässä :D.

Uskallan olla ihan täysin mä, hyvässä ja pahassa. Aika ihanaa.

torstai 2. marraskuuta 2017

Lisää hammassärkyjä

Hammasjutut jatkuu... Maanantaina kävin särkypäivystyksessä ienrajassa olleen pikkureiän takia joka aiheutti särkyä. Siitä sanottiin että ei tuommoinen reikä aiheuta vielä kipua, mutta paikataan nyt sit. Käytettiin jotain kylmätestiä että tunteeko hammas kylmää, tunsi se. No, hammas paikattiin ja koska kyse oli ienrajasta niin jouduttiin laittamaan joku tsydeemi ikenen sisään jne. Tämä aiheutti tietysti arkuutta ikeneen joka on ihan ok ja ymmärrettävää, mutta eilen alkoi kivut sitten ikenessä yltyä liian koviin sfääreihin ja paikallistin kivun tällä kertaa ikeneen. Kipu oli niin kovaa että pisti pidättämään hengitystä ja itkettämään, joten päätin soittaa taas särkypäivystykseen puoliksi valvotun yön jälkeen. Burana yksinään tai yhdistettynä Panadoliin ei auttanut. Ainut mikä auttoi noin vartin oli Corsodyl-liuos. Heräilin tunnin välein purskuttelemaan ja sain jatkettua taas hetken unia.

Pääsin heti aamusta hammaslääkäriin joka totesi ikeneni olevan ilkeän näköinen, mutta valitettavasti he eivät pysty tekemään sille mitään. Siinä kohtaa mulla alkoi kyyneleet valumaan. Ei kivusta vaan toivottomuuden tunteesta. Kuulemma saattoi se kylmäaine jäädyttää ikenen ja nyt kun se paranee niin on kipeä sen takia. Jotain säikeitäkin katkeilee kun joudutaan sinne ikenen sisään paikkaillessa menemään ja sekin aiheuttaa kipuja. Jee jee. Tramal-resepti kouraan ja tsemppii mulle.

Mä olen melkeinpä varma että tuo Humira jota pistelen itseeni viikottain aiheuttaa jotain herkistymistä mulle että kivut jotka normaalille ihmiselle on ihan siedettäviä (niinku joku ienkipu ja pinnallinen pienenpieni reikä), tuntuu mulle paljon kovemmalta, paikoitellen sietämättömältä.

Yöllä kun ei saa nukuttua niin päivällä on näköjään niin herkillä että itkeskelee milloin missäkin.

Onpas hankala suutilanne nyt. Toivottavasti Tramalilla saan nukuttua niin ehkä päivät olisi sitten helpompia kestää.

Onneksi on viikonlopun kestävät treffit niin on edes lohduttaja saatavilla :)

torstai 26. lokakuuta 2017

Arkea

Päätin luovuttaa Kokonaiselle Kaupunkilaismiehelle vaatekaapistani hyllyn, jotta hän voisi tuoda tarpeellisia yöpymistarvikkeita ja vaihtovaatteita mun luokse jos pakottava tarve tulee joskus tulla mun luokse vaikka suoraan töistä. Mies toi kamojaan ja oli kuin kotonaan niin kuin kuuluukin.

Vierailun jälkeen pesin pyykkiä ja häkellyin kun pyykistä pelmahtikin miehen punainen paita. Olen niin tottunut että tiedän mitä pesukoneessani on, että ei tullut mieleenkään tarkastaa ettei siellä ole mitään vierasta. Onneksi satuin pesemään mustaa pyykkiä enkä valkoista tai olisi yllätys ollut moninverroin suurempi! Ihan luonnollista että laittoi likapyykit pesukoneeseen, mutta mulle hämmentävää ja tottumista vaativaa. Aika söpöä oikeestaan ripustella miehen vaatteita kuivumaan :). Muistan kyllä että söpöys tuosta haihtuu aika nopeasti, siksipä mä halusinkin tämän järkytys/söpöyshetken tänne muistiin kirjoittaakin.

Eilen iski sitten ensimmäinen "mul on ikävä sua, saanko tulla suoraan töistä sun viereen nukkumaan"-hetki. Hieman kakistelin kun tiedän miten helvetisti junaliput edestakas maksaa, mutta kun mua muistutettiin että kyseessä nyt ei oo mun rahat vaan hänen ja että hän käyttää rahansa mihin haluaa ja haluaa ne nyt käyttää mun näkemiseen niin tokihan miehen vastaanotin. Muistan itsekin käyttäneeni satoja euroja reissaamiseen TKM:n luokse enkä muista hänen siitä angstanneen.

Viikonloppuna mies tapasi mun siskon ja siskon tyttöystävän. Totesin että en osaa olla rennosti jos paikalla on muita ja voi joutua "yllätetyksi" vaikka sohvalla kainalossa istumisesta. Sisko ja tyttöystävä puuhailivat venekatosta pihalla ja me oltiin sisällä. Kun joku tuli sisään, hätkähdin kuin pahanteosta yllätetty. Tajusin että en ole oikein koskaan ollut suhteessa, jossa osoitettaisi hellyyttä julkisesti. Eihän siinä mitään väärää ole, että kaksi aikuista ihmistä istuu sohvalla niin että käsi on toisen ympärillä. Vaatii totuttelua selkeästi multa, miehellä ei ollut asian suhteen ongelmia.

Tasan kaksi kuukautta sitten vaihdettiin ensimmäinen viesti. Hurjan nopeasti mennyt aika ja kauheasti tapahtunut ja tunnettu kaikenlaisia tunteita (tai lähinnä minä niitä kaikenlaisia). Nyt odotan malttamattomana, että mies päättäisi muuttaa lähemmäksi :D

Synttärilahjaksi sain Hilfigerin kellon. Saatesanoina jotenkin niin että toivoo ettei koskaan enää missaa mun synttäreitä :). Kellotaulun väri oli matchattu niin, että sopii sitten hyvin mun tulevan vihkisormuksen kanssa (ei, mua ei ole kosittu!)

Vois sanoa että menee ihan kivasti tällä hetkellä vaikka hammas vielä vittuileekin.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Siirappia

Tekee mieli kirjoittaa Kokonaisesta Kaupunkilaismiehestä kun viime aikojen tapahtumat ovat olleet kovin kipupainotteisia. Ollaan tunnettu kohta kaksi kuukautta, mutta tuntuu niin paljon enemmältä. Ollaan juteltu niiiiiiiin paljon kaikesta. Olen flippaillut muutamaan otteeseen, mutta en enää viime aikoina. Mulla on lämmin ja rauhallinen olo KK:n suhteen. Musta tuntuu että voin luottaa siihen että hän ei mene pois.

KK:lta olen oppinut millaista rakkautta ansaitsen ja millaista on kun sua rakastetaan täysillä. Tuon kun tajusin niin tuli itku, semmoinen hyvä itku. Tuli myös ihmetys siitä että miten olenkaan tyytynyt niin vähään aiemmin. No, en ole tiennyt enemmästä.

Leikillään ollaan puhuttu sormuksista, häistä, häämatkasta, avioehdosta, testamenteista sun muusta. Vähän vähemmän leikillään hänen muuttamisesta paikkakunnalleni, omaan asuntoon toki. Jos kaikki jatkuu näin hyvin niin se on edessä. KK pystyy vaihtamaan firman sisällä siedettävän junamatkan päässä olevaan toimistoon, joten muutto olisi kohtalaisen helppo. Kyllähän mua se pelottaa, että toinen tekisi ison muutoksen elämäänsä mun takia. MUN takia joku olisi valmis tuommoiseen. KK vain rauhalliseen tyyliinsä totesi asiaa kriiseillessäni että jos homma ei toimi niin hän voi muuttaa takaisin. No big deal!

Joka päivä muistaa kertoa miten ihana olen ja miten onnekkaaksi hän kokee itsensä kun ollaan löydetty toisemme. Musta tuntuu tosi hyvältä kuulla noita asioita ja osaan ja uskallan itsekin sanoa mitä tunnen.

Häntä ei pelota mikään, on vain niin onnellinen kun saa rakastaa, arvostaa ja olla hyvä mies mulle. Tuntuu että mikään siirappi ei ole liian imelää :).

Hän kysyi että voisiko hän ostaa mulle jonkun pienen synttärilahjan kun häntä harmittaa kun tavattiin liian myöhään (eli kuukausi mun synttäreiden jälkeen). Vähän jännittää että millaisen lahjan saan sunnuntaina kun nähdään. Tuo oli tosi söpösti ajateltu :).

Itsehän kudon vain villasukat (synttärit meni, villasukat on kesken) ja meinasin siivota vaatekaapistani hyllyn hänelle. Noissa lahjoissa ajatus oli tärkein ja sitä arvostettiin kovasti.

Tuntuu ihanalta :)

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Euforiaa

Eilen hammassärky yltyi niin kovaksi että piti ihan itkemään alkaa kotimatkalla töistä. Aamulla päivystyksen kanssa jutellessani se oli vielä siedettävä, joten en sille päivälle aikaa tarvinnut (ei sillä että aikoja olisi ollutkaan). Mietin pitkään ja hartaasti että onko tilanteeni vakavuus riittävä että uskaltaisin soittaa iltapäivystykseen. Olin napannut tuskissani kaksi Panacodia tuntia aikaisemmin eikä ne tuntuneet vaikuttavan särkyyn juuri lainkaan. Päätin soittaa. Sain jonottaa aika pitkään ja olin jo monta kertaa laskemassa luuria jonotuksen aikana että jos kuitenkin pystyisin sinnittelemään. Vihdoin päivystäjä vastasi ja nyyhkin tilanteeni linjoille ja sain ajan kolmen tunnin päähän. Olin tyytyväinen että uskalsin. Pikkuhiljaa siinä odotellessa alan tajuamaan että Panacod alkaa iskemään päähän kuin metrinen halko ja pohdinkin että miten hemmetissä mä sen 60 kilsaa suuntaansa ajelen pää pehmeänä. Laitoin avunhuudon Ystävälle, joka tarjoutui onneksi kuskiksi. Ajomatkalla kun mun pää keikkui pehmeäksi keitetyn spagetin päässä mietin että olispahan ollut aikamoista ajella siinä kunnossa. En onneksi joutunut sitä vakavissaan miettimään.

Huterasti vaapuin päivystävän hammaslääkärin tuoliin joka otti taas röntgenkuvat eikä niissä vieläkään näkynyt mitään. Koputteli ja naputteli. Vihdoin pisti puremaan semmoista pumpulirullaa aina eri hampailla ja näin löytyi kipukohta vihdoin. Vanha paikka pois ja sieltä tuli kuulemma paineella tulehdusmössöt ulos. Lääkepaikka tilalle, juurihoitoaika tilaukseen ja kotiin. Sain buranareseptin mukaan ja maininnan ettei välttämättä tarvitsisi noin paljoa lääkitä. Mutta kun hirveä kipu on päällä niin kokeilee kyllä ihan kaikkea. Jos joku olisi sanonut että kipu lievenee jos syö hevosenpaskaa niin olisin kokeillut hetkeäkään epäröimättä.

Kotiin päästyäni painelin nukkumaan. Nukuin koko yön ilman särkyä, heräsin ilman särkyä ja voi että olin onnellinen! Päivä on mennyt leijuessa hyvässä fiiliksessä ilman pienintäkään särkyä! Söin ruokaa vahingossa sillä kipeällä puolella ja ihan pelästyin että kohta se alkaa, vaan ei alkanut.

Tuntuu ihan että joku olisi laittanut valot päälle sen harmauden ja tuskan jälkeen. Tilapäistähän tää pirteys varmaan on, mutta kyllä kivuttomuutta osaa arvostaa kun hetken kärsii. Jaksamista kaikille, jotka joutuvat kroonisten kovien kipujen kanssa elämään!

Eilinen työpsykologi oli niin hanurista kuin ajattelinkin. Solusuola nro 3 kuulemma vois auttaa mua. Jepjep. No, tulipahan käytyä, ei tarvii mennä uudestaan.




tiistai 17. lokakuuta 2017

Hammassärkyä

Voi jestas mä oon poikki! Suuta on särkenyt infernaalisesti perjantaista lähtien. Perjantaina särkyyn ei auttanut edes burana-panacod-cocktail. Ainoa mikä auttoi hetkeksi oli corsodyl-liuos. Jotka kyseistä liuosta ovat käyttäneet, tietävät että polttelee mukavasti limakalvoja, mutta koska särky oli sietämätöntä niin kastelin talouspaperin corsodylissä ja tungin ikenen ja posken väliin ja sain nukuttua. Seuraavana päivänä kävin Helsingissä yksityisessä hammaslääkäripäivystyksessä ja pulitin 300 euroa siitä että sain kuulla että suussani ei ole mitään mikä aiheuttaisi tuommoisen säryn. Ou jee. Yksi paikka uusittiin varmuudeksi ja pikkureikä paikattiin. Särky palasi jo puudutuksen ollessa päällä, mikä oli vähintäänkin hämmentävää. Hammaslääkäri ihmetteli valkoisuutta mun poskessa ja kysyi että onko se aina ollut tuon värinen :D. Tajusin että varmaan se corsodyl-haude oli ollut limakalvoille hieman tuhoisa.

Tänään olen ollut yhteydessä ihotautipoliin ja kysellyt että josko voisi johtua Humirasta. Sen jälkeen soitin hammaslääkärin ajanvaraukseen ja saan (jahka heidän koneet lähtevät toimimaan) ajan purentafysiologille jos säryt johtuvatkin yöllisestä pureskelusta (mihin viittaisi myös taannoinen leukojen lukkiutuminen). Aamu alkaa särkylääkkeillä, päivä jatkuu särkylääkkeillä ja ilta päättyy särkylääkkeisiin. Hampaiden hermosärky on kyllä perseestä. On niin voimaton olo säryn vyöryessä päälle.

Että tämäkin nyt vielä.

Iltapäivällä työpsykologille jonka varasin kun viime viikolla flippasin. Nyt tuntuu tarpeettomalta, mutta kai siihen joku tarve on kun sen varasin, joten en nyt sitä peru.

Hitto mä taidan olla ihan romuna. Onneksi on myös niitä hyviä asioita elämässä.

torstai 12. lokakuuta 2017

Syysuupumus

Ai että tää blogi on mainio. Olin kirjoittanut vuosi sitten tämän http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/stressi.html ja taas tuntuu samalta, eli ehkä nämä uupumisen tunteet liittyy vain tähän vuodenaikaan. Olen ihan poikki, väsynyt ja uupunut varsinkin työpaikkaani. En tosin jaksa edes tosissaan harkita työpaikan vaihtamista. Joka työpaikassa on ne omat ongelmansa ja tässä työpaikassa sentään tiedän mitkä ne on ja miten ne olisi ratkaistavissa. Ei tarvitsisi kuin yhden tyypin saada lopputili ja toisen tyypin jäädä eläkkeelle niin työyhteisön vinoumat oikenisi ja kaikki voisivat paremmin.

Mä olen keski-ikäistynyt niin että mulla ei pysy enää suu kiinni ennen kuin ehdin ajattelemaan. Nuorenpana pidin kaiken sisälläni, en enää. Annoin äsken tulla semmoisen ryöpsähdyksen semmoisella volyymillä että toimistossa ei jäänyt epäselväksi kellekään että mulla paloi totaalisesti käämit. Olen olevinani titteliltäni jonkun sortin asiantuntija ja koen asioista jotain tietävänikin ja se saa mun käämit kärähtämään nanosekunnissa kun mun yli kävellään ja tehdään idioottimaisia päätöksiä jotka olisi vältettävissä jos multa kysyttäisi asioita jotka mun työhöni kuuluu.

Ei ole ammattimaista flippailla työasioista. Asiat on asioita eikä niihin pitäisi suhtautua näin tunteella että joutuu pidättelemään itkua suljetun oven takana. Mun pitäis osata passivoitua ja zombiutua niin kuin suurin osa työkavereistani on tehnyt niin asiat eivät niin vaikuttaisi. Tehdä se välttämätön  oma pikku rutiinihomma ja unohtaa kaikki muu mikä kuuluisi työhön.

Tekis mieli laittaa esimiehelle sähköpostia että epäilen toimintakykyni töissä olevan huolestuttavasti alentunut ja pelkään työuupumusta jos tilanne jatkuu tämmöisenä. Tiedän että esimies on samassa tilanteessa kuin mäkin. Mutta olispahan ainakin sanottu.

Mut hei, niin kuin mä tuossa alussa sanoin niin tää taitaa olla vain vuodenaikariippuvaista, varasin kuitenkin työterveyspsykologille ajan. Vuosi sitten sitä taisi työterveyshoitaja ehdottaakin.

Työkaveri heitti ovenraosta mulle lepyttelylahjan kun en mennyt kahville vaan mökötän. Rupes itkettämään sekin.




maanantai 9. lokakuuta 2017

Oijjoi mitä onnea

Kurssia, neuvottelupäiviä, viiniä, biljardia, uusia tuttavuuksia ja vähän oikeita töitäkin on mahtunut viimeisiin viikkoihin. Odotan elämän rauhottumista ja paluuta normirutiineihin. Töitä, kotia, lämmitystä, syliä, pusuja.

Kun työjuttuni lauantaina loppui Helsingissä, suunnistin hakemaan KK:n mukaani tänne maaseudun rauhaan. Tänään maanantaina mulla on lomapäivä. Alunperin meidän piti lähteä sinne risteilylle, mutta muutettiin suunnitelmia ja ollaan vain oltu, kosketeltu, halailtu ja pussailtu. Huhhuh että ollaankin pussailtu! En tiedä oonko koskaan pussaillut näin paljon. En oo myöskään koskaan tuntenut itseäni näin kokonaisvaltaisen hyväksytyksi, enkä usko että kukaan on koskaan katsonut mua yhtä rakastuneesti kuin KK.

Olen näillä pitkillä treffeillä uskaltanut antaa muurieni jotenkin purkautua ja katsoa myös yhtä paljaana miestä silmiin ja tuntea kaikenlaisia tunteita. Olen jopa osannut sanoa mulle vaikeita asioita niin kuin esim puhua livenä tunteistani. Tuntuu hyvältä uskaltaa tuntea ja kertoa myös siitä mitä tunnen ilman pelkoa siitä että toinen friikkaa ja pakenee tai keksii jonkun tekosyyn sille että pitää poistua tilanteesta.

Oon varmaan ennenkin kirjoittanut siitä, että musta tuntuu niin vahvasti siltä että oon löytänyt samanlaisen ihmisen kuin minä itse olen. Semmoisen, joka haluaa viettää vapaapäivän kiireettömästi  mun kanssa nyhjäten, silittäen ja pussaillen.

Uhhuuh kuinka hyvältä tuntuukaan. En ehkä enää pelkääkään etteikö tämä jatkuisi.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Viinipullon avaaminen Puoliksen tyyliillä


 Viimeinen muisto Siitä Miehestä Joka Mut Viimeksi Jätti lähti menemään. Olin joskus aiemminkin hamunnut tuota pulloa ja repäissyt foliot pois vain huomatakseni että vastassa oli korkki. Kyseinen tilanne oli semmoinen että en enää ollut taistelukunnossa, joten jätin taistelun sillä erää. Bekaan laakson helmi otettiin kuitenkin tänään käsittelyyn. Ensimmäisenä aseena korkkiruuvi joka katkesi sisään. Menetin korkkiruuvin lisäksi myös pihdit. Muut tarpeelliset työkalut olivat ruuvimeisseli (talttapää), Makita, ruuvi, 10 mm lenkkiavain ja tiukka ja päämäärätietoinen asenne.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. On aika voittajaolo :)



 '












lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikkoraportti

Huuuuhhuuuh kun on ollut kiireistä. Koulutusta pk-seudulla puoli viikkoa, johon yritin yhdistää treffit. Treffata piti tiistaista keskiviikkoon ennen kurssia, mutta miehelle tulikin viime hetken "tilanne". Tilanne oli hyvin ymmärrettävä, mutta koska mä suhtaudun pettymyksiin kuin pikkulapsi niin aiheutti hyvän keskustelun kuitenkin ja sain olla pettynyt ja hölmö.

Muutama liikkuva osa mun elämässä ja enemmän kuin yks kalenterimerkintä viikossa näyttää aiheuttavan sen, että mulla ei pysy enää langat käsissä. Kesken kurssipäivän esikoinen kysyi että olinkohan mahdollisesti menossa hänen vanhempainiltaansa. Jysähti päässä silleen niin kuin jysähtää kun tajuat unohtaneesi jotain tärkeetä. Kurssiin liittyvän illallisen peruutus, treffien siirto myöhempään iltaan ja langat oli taas käsissä. Vielä muutama viesti esikoisen kanssa tyyliä "mikä sun open nimi olikaan ja millä luokalla sä oot" niin olin valmis kohtaamaan koulumaailman pitkästä aikaa.

Esikoisen lukio on aivan mielettömän ihana! Opettajat tuntuvat aidosti välittävän niistä nuorista ja opetuksen laatu on hyvää. Koulun yksityisyyden kyllä huomaa. Ruokakin on kuulemma hyvää eikä perunatkaan ole kumisia. Koska keskiarvoraja oli päälle ysin niin häiriköitä ei ole vaan kaikki ovat tulleet sinne opiskelemaan.

Vanhempainillan aikana sain kehitettyä itselleni ilmeisesti jonkinnäköisen migreenityyppisen päänsäryn ja opin että burana kuivana kitusiin ei auta, koska se ei liukene. Sen illan treffit menikin siinä, että makasin pää viillellen käsivarsi silmien peittona melkein koko illan. Burana auttoi jossain vaiheessa onneksi ja pystyin jopa sitten avaamaan silmät ja puhumaankin. Ou jee. KK handlasi tilanteen kyllä hyvin ja sain sellaista läheisyyttä kuin siinä tilassa pystyi.

Viikon aikana meillä oli nelos- ja vitostreffit, en taida enää niitä jaksaa laskea kun ollaan tilanteessa, jossa ne ei oikeastaan ole varsinaisesti enää treffejä vaan elämää toisen kanssa. Vihdoin olen tilanteessa, jossa toinen tekee mun eteen vähintään saman verran kuin mitä mä teen hänen eteensä.

Pk-seudun ihmismäärä ja liikenne oli jälleen kerran yllättävä. Eilen kun pääsin vihdoin lähtemään kotiin ja autoja näkyi enää harvakseltaan niin  tuntui niin helpotukselta :D. Olin vielä suuressa älynväläyksessäni ehdottanut esikoiselle että haen sen koulusta kurssini jälkeen. Hotelli Vantaasta perjantaina klo 15 Kalasataman kautta Itäväylälle oli tämän viikon suurin virhe. Tajusin sen kyllä jo alkumatkasta. Hetki siinä meni että oltiin nokka kohti armasta Kymenlaaksoa.

Ensi viikolla on vastaavanlainen viikko. Tiistaista perjantaihin pk-seudulla, uhhuh. Tsemppiä mulle! Tajuan että mun elämä on joskus ollut tuommoista koko ajan ja tajuan että monen elämä on tälläkin hetkellä ja selviytyvät siitä ihan hyvin. Olen vain niin tottunut rauhalliseen ja pieneen elämääni :).

Ai niin, lisäjärkytyksen aiheutti kuopukseni. 14,5-vuotias LAPSI koki että tarvitsee ehkäisypillerit. Olen niin järkyttynyt etten pysty asiasta edes enempää kirjoittamaan. Ehkäisypillereitä tarvitsee siis siihen mihin ne on kehitettykin, ei esim. runsaitten kuukautisten hoitoon.

Päätän raporttini viikostani tähän ja lähden nauttimaan hiljaisuudesta syksyiseen metsään :)

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Case villasukka

Muistatteko vielä ne eräät villasukat? Ne jotka kudoin Kelailijaa varten ja joita Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti käytti? https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/01/villasukat-jaossa.html

Munhan piti lahjoittaa ne museoon https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/02/plip.html  Sain täytettyä lomakkeet, tulostettua ne, laitettua kirjekuoreen, mutta postiin asti sukat eivät koskaan päässeet. Maanneet työhuoneessa puolitoista vuotta. Kerroin sukista KK:lle ja sanoin että vaikka hänen varpaansa palelivatkin (kaupunkilainen) niin en valitettavasti voi lämmittää varpaitaan niillä sukilla. En vain uskalla. Ehdotin että pujahtaa merenneidon pyrstööni jonka sain joululahjaksi viime vuonna. Näin tapahtui ja mies selvisi paleltumitta. 

Päätin laittaa pahan karman villasukat jakoon paikalliseen fb-ryhmään. Halusin kertoa koko tarinan enkä huijata ketään. 



Tällä hetkellä lahjoitusilmoituksellani on n. 150 tykkäystä. Olen aivan äimänä. Sukat halusi sinkkunainen joka sairastaa pehmytkudosreumaa eikä pysty enää itse kutomaan. Hän kokee että hänellä ei ole menetettävää, joten uskalsi sukat ottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Tänään kuulin että oli eilen käynyt treffeillä ja uudet treffit on tulossa, eli ehkä kirous on poistunut :). Aivan mahtavaa! Ilmoitus on poistettu ennen kuin tämä postaus on julkaistu. 

Mä rakastan mun elämää just nyt! Olen onnellinen :)

Sisäistä tempoilua

Mä tykkään Kokonaisesta Kaupunkilaismiehestä joka treffien jälkeen enemmän :). Nyt on kolme viikkoa tuntemista, kolmet treffit ja kuutisen päivää yhteiseloa takana ja tuntuu niin hyvältä ja luontevalta.

Välillä huomaan vähän friikkaavani kun mietin pidemmälle, esim. joulua, mutta tajuan että ei tässä ole mitään friikkaamisen aihetta. Huomaan (ja olen puhunutkin KK:lle) että mun on vaikea antautua samalla tavalla tunteiden vietäväksi kuin hän. Näköjään olen oppinut kasvattamaan vähän suojuksia, mutta ei se haittaa. Kaikki aikanaan, meidän suhde on vielä niin alkutekijöissään.

Välillä tuntuu siltä että oon kuin joku villikissa joka on suljettu ihmisen kanssa huoneeseen. Oon utelias, mutta pelokas. Välillä uskaltaudun lähemmäs haistelemaan, vähän kehräämäänkin ja sitten ihmisolento liikahtaa ja mä säntään verhoja pitkin katon rajaan. Ehkä vähän karrikoiden. Pikkuhiljaa kuitenkin kesyynnyn.

On outoa kun olen aina ollut se hoivaajatyyppi suhteissa. Nyt kuitenkin olen enemmän se hoivattava. Olen saanut kerrottua kipupisteitäni ja tullut siitä huolimatta hyväksytyksi. Olen saanut jälleen kerran kuulla miten välillä näyttäydyn kylmänä ja kovana, mutta hän näkee sen kuoren läpi ja silmistäni sen mitä oikeasti tunnen, vaikka saatan käyttäytyä tai puhua ihan toista. Mä tempoilen sisäisten juttujeni kanssa ja mies on siinä rauhassa ja kun olen lopettanut tempoilun, niin ottaa syliin ja silittää niin kauan että iho on hellänä ja pitää vaihtaa silityskohtaa. Tuo on niin sitä mitä vaille olen jäänyt koko elämäni. Ehdotonta hyväksyntää ja hellyyttä.

Olen tainnut törmätä harvinaisuuteen. Pidän kiinni ja kovaa!

Mä olen nyt jonkun tyttöystävä ja mulla on poikaystävä, tuntuu aika kivalta

maanantai 11. syyskuuta 2017

Lastensuojelua

Mä olen täynnä pyhää vihaa ja leijonaemon taistelutahtoa. Sain kuulla lapseltani semmoisia asioita, jotka sai mut puhisemaan raivosta ja etsimään lastensuojelun puhelinnumeron. Tiedustelin toki lasteni isältä että onko hän tosissaan sääntöjensä kanssa ja kyllähän hän oli. Pöyristyin, annoin exän kuulla kunniansa, sain täyslaidallisen takaisin ja eston hänen whatsappiinsa. En ole tietoinen millä tavoin yhteydenpito lapsiin liittyvissä asioissa jatkossa tapahtuu. En ymmärrä missä kohtaa lasten isästä on kuoriutunut sekopää.

Koska mun lapsia ei kohdella huonosti niin olin tänään yhteydessä lastensuojeluun. Asia ei ole niin vakava että siitä lastensuojeluilmoitusta tehtäisi, mutta kuitenkin semmoinen, joka kirjattiin ja josta viranomaiset ovat lasten isään yhteydessä.  Kiusantekoa tämä ei ole vaan aito huoli lapsen perustarpeiden laiminlyönnistä.

Varmaankin jonkun näköinen kosto on tulossa, luultavimmin elatusmaksun korotusyrityksen muodossa. Mitään taloudellista puutetta eivät ole koskaan kokeneet, mopoauto oli ostoslistalla kunnes torppasin moisen kuolemankapistuksen. Lasten käyttämät reitit ei vaan ole missään nimessä mopoautolle turvallisia mun mielestäni.

Lapset tietävät että voivat aina tulla tänne jos meno isällä muuttuu liian raskaaksi. Mutta eipä 14-v jolla on kaverit ja poikaystävä mielellään kyllä muuta. 16-v välttelee konflikteja, on sen luonteinen ja on sopeutunut isänsä sairaisiin sääntöihin.

Elämme hieman epävakaita ja raskaita aikoja just nyt.

Onneksi Kokonainen Kaupunkilaismies tietää mitä nainen tarvitsee kriisin hetkellä ja haluaa tulla huomenna kolmansille treffeille silittelemään mua. Yritin sanoa että voin tulla hänen luokseen, mutta päättäväisesti ilmoitti että tulee tänne. Sopiihan se :). Ihana mies.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Menneiden kaivelua

Katsoin eilen The Notebookin ja jostain syystä se sai mut ajattelemaan Sitä Miestä Joka Mut Viimeksi Jätti. Siitä on jo yli puolitoista vuotta ja edelleen arpi tuntuu välillä kovin tuoreelta. En kuvittele notebookmaisesti että meistä tulisi vielä joskus pari, en todellakaan. En mä tiedä miksi se vielä kummittelee mielessä. Se ärsyttää mua just nyt ihan helvetisti. Eihän se mua rakastanut. Jos olisi rakastanut niin ei se olisi jättänyt.

Jotta vellominen tässä asiassa olisi täydellistä niin näin vielä untakin hänestä. Oli kiva uni ja kaikki oli hyvin. Tosin herätessä vitutti ihan megalomaanisesti se, että miksi pitää tommosia unia nähdä. Auttaiskohan joku hypnoosi tai joku tähän kun aika ei näköjään auta. Ehkä se on vain se mun The one that got away joka kummittelee loppuelämän.

Luojan kiitos satun tänäänkin olemaan selvinpäin, joska itseäni kiusatakseni avasin jopa meidän fb-keskustelun ja luin viimeiset jutut tammikuulta 2016 kun oltiin jo erottu. Kaunista ja pohdiskelevaa molemmin puolin.

Mäpäs jatkan hengittelyä tämänkin asian kohdalla niin eiköhän se siitä taas painu pois mielestä.

Nimeä mies nro neloselle on kyselty. On kauhean vaikea keksiä sopivaa. Ehkä se on tähän hätään vaikka Kokonainen Kaupunkilaismies, eli KK.




torstai 7. syyskuuta 2017

Hengittelen

Lauantain treffien jälkeen ajattelin että mies tulee maanantaina ja lähtee tiistaina samoihin aikoihin kuin mä lähden töihin. Sunnuntaina mies alkoikin puhumaan että hän voisi laittaa mulle sitten tiistaina ruokaa. Mähän vedin itseni samantien siilimäiseen paniikkipuolustukseen, koska olin luonut päässäni skenaarion joka ei ollutkaan oikea. Kuvittelin että miehellä olisi ollut vain muutama päivä vapaata, mutta olikin koko viikko. Onneksi mies tajusi pienen paniikkini ja ymmärsi sen.

Jännitin puoliksi leikilläni tiistaina että onko kämppä tyhjennetty kun tulen kotiin. No ei ollut vaan ruoka oli mua siellä odottamassa.

Meillä on tosi luontevaa ja helppoa olla yhdessä. Mies tykkää silitellä ja pussailla ja mä tykkään sitä vastaanottaa. Hiljaisuuskin on helppoa.

Huomaan miten tunnepuolella mulla hakkaa rajoitinta vastaan. Tietyt asiat saa aikaan vaistomaisen siilipuolustuksen (kiitos jollekin kommentoineelle tuosta sanasta, sopii mun suuhun hyvin :) ). Esimerkkinä tänään kysyi että voisiko hän viedä mut risteilylle Tukholmaan kuukauden päästä. Siilipuolustus, ajatus meni jotenkin näin "Omgomg, sos sos. Tekee pitkän tähtäimen suunnitelmia, se pelottaa mua". Sitten mä ajattelin että jos mä nyt vaan jatkan hengittämistä niin kaikki on ihan ok. Se on kuukauden päästä ja se on vain risteily eikä esim. meidän häät, rauhotu nainen. 

Mä pystyn kirjoittamaan miehelle näistä mun ajatuksista ja se ymmärtää että mä oon vähän keskeneräisempi kuin hän. Mun tarvii vaan tottua tähän uuteen ja ihmeelliseen tilanteeseen, jossa musta tykätään samalla tavalla kuin miten mä olen tykännyt edellisissä suhteissa miehistäni. Tykkään tuostakin miehestä kovin ja nyt kun on lähtenyt niin on kieltämättä ikävä ja haluaisin nukkua vieressä ja nyhjätä kyljessä.

Omituinen juttu tapahtui eilen illalla. Olin nukahtanut miehen syliin pää hänen olkapäällään niin että kasvot oli vastakkain. Mun tarvii AINA kääntyä pois päin nukkumiskaverista että saan unta. Mutta nyt mä olin ihan vaan pokkana siihen nukahtanut. Oli kuulemma joutunut väkivalloin kampeamaan kättään mun alta pois vaikka oon kyllä aika herkkäuninen. Nyt olen nukkunut kuin tukki kolme yötä.

Tuntuu tosi hyvältä, mutta vähän pelottavalta. Mutta mä hengittelen ja tää jatkuu vaikka mua pelottaakin vähän. Tuntuu kuitenkin hyvältä ja ihanan teiniltä kun se sanoo että se on mun ja mä sen. (Vaikka eihän kukaan toista silleen omista.)

Tästä on hyvä jatkaa :)

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Pitkät toiset treffit

Olen edelleen toisilla treffeillä. Tai oikeastaan nyt töissä. Mies on vielä tämän päivän mun luona ja treffit päättyy huomenna aamulla.

Maanantaina käytiin tanssimassa salsaa, aikamoista heittäytymistä mieheltä, pisteet kotiin. Salsaaminen onnistui yllättävän hyvin vaikkei ollut sitä kokeillut koskaan ennen.

Eilen mies laittoi mulle ruokaa kun olin töissä, eli ruoka oli valmiina kun tulin kotiin, oli aika mukavaa :). Saunomista, lasit viiniä ja ensitreffit alttarilla. Tosi mukava ilta.

Kaikki tuntuu niin luonnolliselta, osaan jopa nukkua hänen kanssaan (toisin kuin tkm:n kanssa).  Tämä osaa nukkua hiljaa :).

Päivä kerrallaan, ei oo kiire mihinkään. Ei ole kuulemma menossa mihinkään vaan hän on minun. (pieni hui).

Tuntuu ihan hyvältä :)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ihastusta ilmassa

Kuopus kysyi aiemmin viikolla, että voisiko mennä lauantaina poikaystävänsä kanssa Linnanmäelle.  Näin tilaisuuteni tulleen, joten sanoin että toki, mutta mä tuun sit mukaan. Sovin treffit Mies nro neljän kanssa sille ajalle kun teinit hurvittelivat Lintsillä.

Tarkoituksena oli ajaa auto Linnanmäen parkkiin ja siitä jatkaa kävellen jonnekin. Parkki oli täynnä, enkä löytänyt kuin tunnin paikkoja, joten paniikissa laitoin paikalliselle ystävälle viestiä ja sain koordinaatit minne ajella. Odottelin miestä ratikkapysäkillä ja näinkin hänen harppovan pian mua kohti pitkin askelin. Ennen kuin ehdin edes miettiä mitään niin olin tiukassa halissa! Tuntui niin hyvältä! Seuraavaksi siirtymään autolla muutaman minuutin päähän ilmaisille parkkipaikoille, kahvilan ja kivan kallion läheisyyteen. Ostettiin kahvit ja käytiin puistonpenkille istumaan. Mies taisi jo siinä kohtaa vetää mut kainaloon ensimmäisen kerran. Ei siinä kauaakaan mennyt kun huulet löysi huulet. Mun leukavamma vaikutti vähemmän kuin luulin, mutta vaikutti kuitenkin. Kahvit juotuamme siirryimme läheiselle kalliolle. Mulla oli picnic-huopa mukana, jonka miehen yllätykseksi leväytin lämmikkeeksi alle.


Istuttiin, halailtiin, pussailtiin, juteltiin, oltiin hiljaa. Kaikki tuo tuntui niin luontevalta ja oikealta. Tosi hyvältä. Aikamme siinä istuskeltuamme käytiin ruokkimassa mies, mä imin smoothien. Päätettiin lähteä kävelemään käsikädessä Linnanmäkeä kohti toinen kahvi mielessä jos vaikka nuoriso olisikin valmis jossain vaiheessa lähtemään kotiin. Aikaa treffien alkamisesta oli mennyt jo kolmisen tuntia. Yhtäkkiä tajuan että vastaan tulee kuopus poikaystävänsä kanssa (jota en ollut vielä tavannut). Pienesti panikoiduin enkä ehtinyt ajatella järkevästi. Mies kysyi että irrotetaanko kädet, että on ihan ok jos niin haluan tehdä (tuntui ihan siltä että meidät yllätettiin housut kintuissa jostain paljon pahemmasta :D). Sanoin että joo, sori. Kohdattiin nuorten kanssa ja esiteltiin vieraat osapuolet toisilleen. Tilanne oli kohtalaisen hämmentynyt, mutta eniten ehkä mun ja tyttöni puolelta. Mies oli tilanteessa kuin kotonaan.

Löydettiin kahvia ja istuskeltiin tovi. Sanoin miehelle että ei hänen tarvitse mua viihdyttää niin kauaa että nuoret ovat valmiit ja saattelin miehen viiden tunnin treffien päätteeksi ratikkapysäkille. Treffit päättyivät kohtalaisen kiihkeään suudelmaan kadunkulmassa. Raitiovaunu tuli ja mies lähti. Käännyin ympäri ja ylitin tien ja kuopus poikaystävänsä kanssa oli taas siinä! Mietin että mitenhän paljon ehtivät nähdä... No, elämä on. Odottelin vielä muutaman tunnin huvittelijoita ennen kuin pääsin lähtemään kotimatkalle.

Ajatukset treffien jälkeen: Mies on ihana, tykkää musta ja mä siitä. Osaa ilmaista itseään äärimmäisen hyvin kirjallisesti, joten olin saanut täysin oikean kuvan hänestä niin yllätyksiä ei tullut ekoilla treffeillä. Mies on valmis sitoutumaan, ei pelkää mitään, on kokonaisin mies minkä olen ikinä tavannut ja itsensä kanssa niin sinut kuin olla voi. Ymmärtää mua uskomattoman hyvin. Ymmärtää ja hyväksyy, että mä en ole ihan samassa vaiheessa itseni kanssa kuin hän. On siis täydellinen mulle. On jotenkin ihan epätodellinen olo. Uskaltaako tätä uskoa todeksi? Pakko uskaltaa uskoa, koska jos ei usko niin mitään ei voi saadakaan. Seuraavat treffit on maanantaina niin kuin alkuperäinenkin suunnitelma oli :).

Vatsanpohjassa on aika paljon perhosia :)

torstai 31. elokuuta 2017

Leuat todellakin loksahti

Joo kyllä se leuka vaan todellakin loksahti. Eikä pelkästään kuvainnollisesti. Heräsin eilen aamulla ja totesin että suu ei aukeakaan kuin  muutaman sentin. Ei ollut onneksi juurikaan kipeä, joten päivä meni suht normaalisti. Hieroin ja venyttelin suuta jos vaikka olisi auttanut. Saunassakin kävin lämmittelemässä. Googlettelin, leukanivelen välilevyn sijoiltaanmeno. Otin yöksi vielä relaksantin jos mä rentoutuisin ja palaset loksahtelis paikoilleen. Mun kotihoito oli täysin virheellinen, tajuan sen nyt jälkikäteen.

Heräsin tähän päivään ja totesin että tilanne on pahentunut. Korvan edestä poski pullottaa ja on kosketusarka. Suu aukesi just ja just buranan verran (hammaslääkärin mittauksessa 5 mm ilman kipua). Ei ollut muuta mahista kuin soittaa hammaslääkärille joka vahvisti mun googlediagnoosin. Sanoi että ei todellakaan itsestään parane ja että mitä nopeammin hoitoon sen parempi ennuste.

Hammaslääkäri totesi että on tulehdus ja että ei mene paikoilleen sen takia. Buranaa, kylmää, jumppaa ja kolmen viikon päästä kontrolli.

Tää kuuluu taas niihin juttuihin joita ei uskois todeksi ainakin ajoituksen puolesta. Ekaks puhun leuat loksauttavasta miehestä ja sit seuraavana päivänä oon leuat lukossa. Voi tsiisus mä sanon.

Eli onkohan mulla jotain yliluonnollisia kykyjä? Hmm...

tiistai 29. elokuuta 2017

Mies nro neljä

Mies numero neljä. Herramunjeesus! Joko se on täydellinen psykopaatti joka osaa peilata itsestään mun toiveitteni miehen mulle tai sitten se ON semmoinen. Ainut toistaiseksi löydetty vika on välimatka joka sekin on siedettävä. Mies nro neljä löytyi samaan tapaan kuin tkm, eli vahingossa. Tylsyyksissäni heittelin viestejä ympäri maailmaa ja nelosen söpö nassu ja kiva profiiliteksti kirvoitti multa "Ai että! Oispa meillä päin tuommoisia miehiä :)" avauslinen. 

Mun pitää siis tehdä miessiivous ensi viikkoa varten. Mä en oo tehnyt miessiivousta aikoihin! No, se menee joulusiivouksesta samalla vaikka en niitäkään harrasta.

Mies on antaja niin kuin minäkin (en tarkoita seksuaalisesti senkin pervot). Vaan haluaa myös itse tehdä naisen hyväksi asioita eikä vain olla se, jolle niitä tehdään. Mähän olen ollut vähän aina se ainoa joka on suhteeseen antanut. No, katsotaan kuinka hyvin tuo pitää paikkansa.

Miehellä ei ole tuhatta lasta, ei juuri tapahtunutta eroa, erosta lapsen äidistä on enemmän kuin mulla ja sen jälkeen on ollut pitempiäkin suhteita. Mies on kiinnostunut enemmän sisäisestä kauneudesta kuin ulkoisesta, huumori on yhtä huonoa kuin mun oma ja heittäytymiskykyä löytyy näköjään rutkasti. Että huhhuh sanon mä. Saa pitää peukkuja pystyssä että hattarapilvi ei petä alta!

Mut tunnistettiin treffipalstalla Puolikseksi. Se tuntui vähän jännältä. Hei vaan sinne tunnistaneille. Enää en siellä ole, joten turha muiden lähteä etsimään :). Päätimme mies nro nelosen kanssa sulkea profiilit ja katsoa mihin tämä vie. Että ou mai gaad! Eikä kumpikaan flipannut asiasta.

Tämä kohtaaminen tapahtui lauantaiyönä kun olin juuri kirjoittanut Syysblues-postauksen. Että kovin nopeasti voi fiilikset muuttua. Se tässä sinkkuelämässä onkin se sinkkuelämän suola, ikinä ei tiedä mikä viesti muuttaa elämää. Jotkut hetkeksi, jotkut pidemmäksi.

Eli mahtavaa viikkoa hei kaikille! Mä meinaan leijua nyt positiivisuudessa ja kuurata kämppää treffikuntoon (ei, ei tavata abc:llä) loppuviikon :)

Niin ja niille jotka luulee että mä löydän jatkuvasti sopivia ihmisiä niin tässä mun tilastot viimeisen 15 päivän ajalta. Olen todellakin yrittänyt.




lauantai 26. elokuuta 2017

Syysblues

Huhhuh miten ankea ja ahdistunut fiilis mulla jostain syystä on. En tiedä johtuuko se tulevasta pimeyden vuodenajasta, mies nro kolmosen feidaamisesta, peilikuvasta vai mistä, mutta kyllä on mieli maassa. Raskaalta tuntuu raahautua kevääseen.

Tälle illalle oli sovittu jääkausityökaverin kanssa saunominen yleisessä saunassa. Hyvä että oli sovittu, muuten olisin masentunut koko päivän kotona. Ihan kivaa oli, oli dj, sauna, järvi, ilotulitus yms. Suhde työkaveriin on siis onneksi näköjään kunnossa taas.

Mielialat vaihtelee kuin naisella konsanaan, eilen olin ihan hepulissa ja kikattelin asiasta kuin asiasta ja tänään masispäivä. Alkoholilla ei ole ollut osuutta tapahtumiin ja mielialoihin.

Kevättä kohti näillä fiiliksillä.




tiistai 22. elokuuta 2017

Neljänkympin kriisi

Kävin tänään terapiassa, eli kampaajalla. Vuodatin saman vuodatuksen kuin eilen puhelimessa kaverille. Se meni suurinpiirtein näin (paatoksella): Mä vihaan mun työtä, vihaan syksyä, vihaan ihmisiä, vihaan itteeni, vihaan miehiä. Oon ollut nyt muutaman päivän hyvinkin täynnä vihaa kaikkea kohtaan. Viha on ehkä turhan vahva sana, mutta oonhan mä vähän ylidramaattinen.

Jatkoin vuodatustani sillä miten en halua käydä missään, en tavata ketään, työmatkankin ajan pidempää reittiä ettei tarvitse tavata niin paljoa muita autoilijoita, koska mä vihaan niitäkin. Puhuttiin harrastuksista ja todettiin että muutamaan paikalliseen harrastukseen ei voida mennä, koska ei vaan kertakaikkiaan siedetä sitä ohjaajaa ja se alkaa sitten vituttamaan liikaa. Vaikea löytää semmoista harrastusta joka ei vituta.

Kampaajaterapeuttini ehdotti että mulla olis neljänkympin kriisi. Oon huomanut kyllä keski-ikäistyneeni, koska en kertakaikkiaan siedä enää juurikaan paskaa. Ehkä mulla onkin, ei haittaa koska kriisit kuuluu elämään ja niistä voi varmaan oppia jotain. Ehkä, toivottavasti.

Mies nro 4 ja 5 ei löydy millään. Löytyy vain sikoja, hulluja ja väärällä tavalla mulkkuja. Älköön kukaan mies nyt tästä provosoituko. Mä kyllä provosoiduin kun mies koki oikeudekseen kommentoida mun vartaloa. Ehkä oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, ei mennyt maaliin asti. Tuota edelsi keskustelua siitä että antaisinko hänelle vähän piparia sun muuta, joten olin jo aika ärsyyntyneessä mielentilassa kun mun kroppaani kommentoitiin. Itselle ei tulisi mieleenkään kommentoida (edes positiivisesti) vieraan ihmisen kroppaa.




Hyväksyn kriisini ja koitan suhtautua siihen huumorilla :).

TKM oli mennyt Tinderiin. Tuntui pahalta. Halusin sen näköjään eilen hänelle kertoakin. Jouduin nyt estämään TKM:n etten ottaisi idioottimaisuuksissani yhteyttä kun seuraava masokismihetki tulee.

maanantai 21. elokuuta 2017

Työhönpaluuahdistus

Auuuh, jopas iski kova työhönpaluuahdistus. Ihan vasten kasvoja iski, yhtäkkiä ja yllättäen. Mieli on maassa monestakin asiasta eikä mitään valopilkkuja oo näkyvissä. Loppuviikkoa kohden varmaan turtuu. Jääkausinainen oli onneksi sentään leppynyt.

Huhhuh, mitenhän tästä syksystä ja talvesta taas selviää? Tuntuu niin ylitsepääsemättömän raskaalta pelkkä ajatuskin.

Tapasin mies nro kolmosen lauantaina. Kipinöi kyllä lujaakin, mutta nyt ei voi siihen tuleen jäädä makaamaan ihan itseni vuoksi.

Mies nro kakkosen ajattelin feidata. Kokeilen miltä se tuntuu. Toistaiseksi aika oudolta.

Pitäis löytää jostain miehet nro 4 ja 5 niin pysyisi rytmi oikeana eikä tulisi takerruttua kehenkään.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kattoremppaa ja alastomuutta

Tapahtui viime viikolla. Olin juuri suihkusta tultuani kylpytakki päällä ja hiukset pyyheturbaanilla. Kello oli varmaan jotain kymmenen ja yhdentoista väliltä, mutta koska olin lomalla niin ei ollut varsinaisesti kiire. Makoilin sängyllä ja kuivattelin. Oveen koputettiin. En odottanut ketään joten ignoorasin sen. Oveen koputettiin uudelleen ja hetken päästä kuulin miten ovi naksahti auki. Voi perkele, ajattelin. Maalla kun tapana on marssia sisään jos ovea ei ole lukittu. On tapahtunut ennenkin. Vannoin episodin jälkeen että jatkossa alan pitämään ovea lukittuna.

Säntäsin kylpytakissani ovelle ja kattomyyjähän siellä. Halusi mennä kattoo kattoo ja tehdä tarjouksen. Oli vähän kiire lähteä lomareissulle, joten myyntipuheet jäi lyhyeksi.  Onhan mun tiilikatollani ikää päälle 60 vuotta niin kyllähän mä tajuan että riskejä alkaa olemaan. Ja RH:n kattoprojektia seuranneena tajuan, että ennemmin on parempi kuin myöhemmin. 60 vuotiaan katon kohdalla kyse ei ehkä enää ole siitä ennemmin-skenaariosta. Ilmoitin moneen kertaan että ei mulla ole varaa nyt tehdä mitään kattoremppaa. Mies lähti ja mä lähdin sangrialle Helsinkiin. Olipas varsin mukava päivä ja ilta, tyttöjen juttuja (eli keskustelua miehistä, miesten idariudesta ja siitä miten ilman miehiä on näköjään kuitenkin vaikea olla).

Seuraavalla viikolla lojuin taas sängyssäni (alasti) ja heräilin. Kuulin oveen koputettavan ja päätin ignoorata taas asian ja leikkiä etten ole kotona. Oveen koputettiin uudelleen ja kuulin oven naksahduksen. Ajattelin että voi vitunperkele sentään! Ovi ei ole ollut lukossa ja mitä mä nyt teen, oon alasti sängyssä, mies tuossa kolmen metrin päässä ovella. Pomppasin sängystä, huusin "ootas ny hetki" ja kiitin universumia kun oli jättänyt kylpytakin makkarin tuolille, enkä esim. kylppäriin! Sain sen sähellettyä päälle ja sännättyä eteiseen (eli astuttua kolme askelta). Kattomieshän se siinä. Tuli mittaamaan niin kuin oli sovittu! Mun mielestä me kyllä sovittiin että soittaa ennen kuin tulee, eikä päivästäkään ollut puhetta. No, se meni mittaamaan kattoa ja mä puin päälle. Kyllä hieman nolotti. Asiaan liittyy vielä noloutta lisääviä asianhaaroja, joita en kehtaa edes kirjoittaa. Teki tarjouksen, joka ei ollut niin paha kuin mitä olin ajatellut. Lupasin harkita ja pohtia ja lähdin seuraavaan kesälomareissuun siskon mökille.

Olen ollut noiden episodien jälkeen vainoharhainen ja kuullut kuviteltuja askelia hiekkatielläni. Tänään kuulin taas jotain ja säntäsin ikkunaan. Kattomies perkele! Voitonriemuisena tajusin että hahaa, mullapa onkin kesämekko päällä! Voitonriemu hieman haihtui kun tajusin olevani täysin ilman alusvaatteita. Eihän mun keski-ikäinen rintavarustus enää niin terhakkana ole. No, ei voinut mitään. Selkä suoraks ja tissit tötterölle ja avaamaan LUKITTU ovi. Kattomies halusi tulla kertomaan päivän erikoistarjouksen. Aaaargh. No, pitkällisten vääntöjen jälkeen päästiin kauppoihin. Mä tiedän että se oli fiksu ratkaisu, mutta en tykkää kyllä lisälainasta. En mä sitä olis tullut tehneeksi kuin vasta sitten kun paskat on housussa jos en olis tehnyt sitä nyt. Ei mulla tule koskaan ajatusta että "hmm... mulla olis tässä 13 300 ylimääräistä rahaa että mitäs mä sillä tekisin, teenpä kattorempan". Harrastin hieman verosuunnittelua ja jaoin homman kahdelle vuodelle ja saan kahdelle vuodelle kotitalousvähennyksenkin. Hommasta kun on puolet työn osuutta niin tuleehan siitä jonkin verran sitten takaisin.

Summa summarum, lomaani on rytmittänyt kattomiehen yllätykselliset visiitit. Mulla kun on tälle vuodelle jo kotitalousvähennysjuttuja niin mun pitäisi ilmoittaa että minkä osuuden laskusta haluan tälle vuodelle ja minkä ensi vuodelle. Ehdotin että laittaisin miehelle sähköpostia, mutta mies sanoi hyvin topakasti ja virnuillen että ehei, hän tulee ohi ajaessaan käymään :D. Veikkaan että olin kyllä yksi erikoisemmista asiakaskohtaamisista :D

Onneksi osaan nauraa itselleni, tää oli taas semmoinen case, jota varmaan harvalle tapahtuu. Onneksi mies oli sen verran vanha ettei mitään vielä oudompaa tapahtunut kuin mitä tapahtui...

maanantai 14. elokuuta 2017

Mahtavaa!

Just tänään mä nautin ihan suunnattomasti sinkkuudesta ja yksin asumisesta. Kävin retkeilemässä hetken mielijohteesta läheisessä kansallispuistossa ja tuntui niin hyvältä. Ystävä kysyi että veikö Mies nro 2 mut sinne retkeilemään. Vastasin että ihan menin itsekseni, koska ei tässä parane odotella että seuraa saisi tai jää muuten elämättä tässä odotellessa. Sitäpaitsi Miehen nro 2 kanssa tuskin edes tulee toisia treffejä ainakaan ennen joulua. Mielenkiinto kyllä hiipuu tällä tahdilla. Sitten vain seuraavia kehiin :)

Mutta siihen varsinaiseen asiaan. Sinkkuuteen ja yksin asumiseen. Päässä alkoi listautumaan asioita joista nautin:

-saa päättää ihan itse menemisistään ja tulemisistaan
-jos ei huvita siivota niin ei tarvitse
-voi käydä vessassa ovi auki
-ei tarvitse heräillä kenenkään kuorsaukseen (omaani en herää)
-ei ole pakko tehdä ruokaa tai käydä kaupassa
-voi viettää päivän netflixin kanssa sängyssä jos tuntuu siltä

Alan pikkuhiljaa pääsemään taas tähän hyvään fiilikseen sinkkuudesta. Enhän mä kenenkään kanssa asunut ole piiiitkiin aikoihin, mutta vaikkei parisuhteessa yhdessä asukaan niin kyllä sen toisen on ottanut silti huomioon varsinkin menoja suunnitellessa. Tämän päiväisen retkenkin olisin varmaan jättänyt odottamaan aikoja jolloin olisin saanut sen tehdä sen rakkaan kanssa.

Huomenna pölähdän vähän ex tempore siskon tyttöystävän mökille ja nautin mökkifiiliksestä yhden yön verran. Sen jälkeinen loma on vielä auki ja hyvä niin. Voi tehdä ex tempore-asioita tai olla tekemättä, ihan miltä sattuu tuntumaan :)





Okei, myönnän että ei ollut kivaa olla yksin viikonloppuisen myrskyn aikana ja on hetkiä jolloin sitä toista kaipaisi. Hyvä fiilis on nyt siitä huolimatta :)

lauantai 12. elokuuta 2017

Opettaja

Olen miettinyt että onkohan mun tarkoituksena olla "opettaja". Saada miehet ymmärtämään itseään ja oppimaan elämästä, naisista, seksistä, itsestään. Olen miettinyt asiaa ennenkin, mutta nyt ehkä hyväksyvällä ja tyynellä tavalla oivaltaen.

En etsi autettavia vaan niitä sattumalta ilmestyy.

Otetaan esimerkiksi mies nro 1. Suorituspainemies. Hän kertoo jo aikaisessa vaiheessa miten hänellä on suorituspaineita seksin suhteen, joten edetään rauhassa. Selvähän se, mä ymmärrän, tsemppaan, annan aikaa, teen kaikkeni siloittaakseni tietä sillä saralla. Onhan mulla kokemusta. Homman mentyä finaaliin mies feidaa. Mission accomplished. Mies korjattu, joten tehtäväni miehen elämässä täyttyi ja hän sai itsevarmuutta ja mä sain lisää kokemusta lerppamiesten kanssa toimimisessa.

Jokainen kohtaaminen opettaa myös mulle jotain elämästä, miehistä ja itsestäni, joten onkohan se kuitenkaan niin huono juttu tutustua ihmisiin joiden "specsit" eivät olekaan täydelliset.

Huomaan saavani kiitosta siitä että olen hyvä kuuntelija, auttaja ja että osaan kysyä oikeita kysymyksiä jotka antavat ajattelemisen aihetta. Mä olen kehittynyt näissä avioeroni jälkeisissä vuosissa ihan hemmetin hyväksi terapeutiksi.

Nyt taidan levittää taas isot siipeni ja pyöräyttää Tinderkierroksen käyntiin ja kerätä taas uuden joukon opetuslapsia siipieni suojaan :). Onkohan mulla joku jeesussyndrooma just nyt menossa? Ehkä on ja ehkä napsahdan tästä tilasta pois nopeammin kuin arvaankaan, mutta tänään tuntuu taas kovin valaistuneelta olo.

ps. mies nro 2 ja 3 ovat jollain tavalla vielä olemassa. Eivät ole vielä valmiita siis :)

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Menneisyyden traumoja

Tänään oli ihotautipolilla kontrolli. Se meni ihan hyvin. Koska olin samoilla suunnilla kuin missä Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti asuu, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohdata traumani. En ole pystynyt sen koommin käymään siinä kaupungissa kun sieltä viimeistä kertaa sen miehen luota lähdin puolitoista vuotta sitten. Pelkkä ajatus sai kuristamaan kurkkua, rintaa ja kyynelkanavia.

Päätin että tänään se tapahtuu perkele vaikka henki menisi. No ei se mennyt. Kyllähän mä suurimman osan matkasta itkin, mutta hieroin oikein kunnolla suolaa haavoihin reittivalinnallani. Oikein viimeisen päälle ja riskillä. En törmännyt onneksi mieheen vaikka talon ohi reittini menikin. Onpahan nyt sekin pois alta.

Siitä on puolitoista vuotta ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, mutta vieläkin se vaan tuntuu, jopa ajoittain näköjään sattuu.

Ehkä se oli se oikean syyn puute mikä tekee siitä niin vaikean. Olisi edes valehdellut syyksi että ei vain tuntenut mua kohtaan mitään ja käyttäytynyt niin. Mutta kun ei sekään ollut se syy. Sen näki kyllä miten kuitenkin välitti.

Turhapa tässä jossitella ja ihmetellä. Kyllä se aika hoitaa. Jotkus asiat tarvitsevat näköjään kohtuuttoman paljon aikaa hoituakseen.

Kelailijaan ja vaimoonsa meinasin törmätä lähikaupan ovella. Vaistomaisesti tein u-käännöksen ja kaasutin karkuun, en ehtinyt juuri ajatella muuta kuin että tukka on huonosti. Tukka huonosti ei voi kohdata exää ja hänen tuoretta vaimoaan. Muuten se ei kyllä tuntunut miltään.

perjantai 4. elokuuta 2017

Jääkausi

Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kahden tulevan viikon hommat on käytännössä tehty.

Muistatte varmaan vielä sen palkankorotusjutun, jonka hoidin luottamusmiehenä? Ilmeisesti tein varaluottarin (lähes 60-v koko ikänsä firmassa ollut nainen) mielestä jotain kauheasti väärin kun uhkasin tj:tä liitolla saadakseni asian läpi, koska varaluottari irtisanoutui luottamustehtävästään ja on pitänyt siitä asti jääkautta mun suuntaan. Välissä oli hänen kolmen viikon lomansa jonka aikana toivoin asian laukeavan. Ei lauennut. Asian hankalaksi tekee se, että hän on lähin työkaverini  pienessä kolmen hengen tiimissä, johon oli tullut lähestulkoon ystävyssuhteeksi laskettava suhde.

Kollega ei halua kuulemma olla missään rähinöissä mukana. No eipä niitä tullutkaan vaan asia meni ihan hienosti läpi. Mutta silti olen nyt suljettu ulkopuolelle hänen piiristään.

En tehnyt mielestäni mitään väärin ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Senpä takia tuntuukin tosi pahalta, että henkilö joka on koko ajan puhunut siitä miten häntä harmittaa kun naisten työtä ei rahallisesti arvosteta meillä niin sitten kun sain asiaa hieman korjattua niin jääkausi iskikin. Mähän tein vain sen, mitä luottamusmiehen tehtävään kuuluu! Sen, joka hänen olisi pitänyt omana luottamusmiesaikanaan (ennen mun aikaa) tehdä. En toki sitä hänelle ole sanonut. Jokainen hoitaa pestinsä sen mukaan minkä katsoo oikeaksi ja meillä oli ilmeisesti kovin erilainen tapa ja tahtotila.

Eipä oo kiva jäädä lomalle näissä merkeissä.

torstai 3. elokuuta 2017

Elokuuta

Blogger on lähes kuollut. Kirjoitan silti vaikkei varsinaisesti mitään asiaa olekaan.

Mies nro 1 feidasi mut. Hyvä niin. Siskon mielestä oli homahtava, mutta kertoi sen vasta kun kerroin että mies feidasi. Kauheeta jos meistä olisi tullut pari ja sisko olis koko ajan ajatellut että se on varmaan homo. Mulla ei oo vielä kyllä ollutkaan homokokemusta.

Mies nro 2 kirjoittelee kerran päivässä niin kuin tähänkin asti. Seuraavista treffeistä ei ole ollut puhetta, tai ajankohdasta. Kovin on hidas etenemään, mutta eipä se haittaa kun olen nyt opettelemassa tätä uutta treffailutyyliä.

Mies nro 3 löytyi Tinderistä kun päätin höllentää sydämenantokriteerejä. Aaltopituus on hyvin samanlainen ja kirjoittelu todella helppoa ja sujuvaa. Tuntuu että voin olla heti oma itseni. Harvinaista. Vähän sama fiilis kuin TKM:n kanssa alkuun kirjoitellessa. Välimatkaa hieman ja toinenkin pieni mutta. Mutta katsellaan ja tutustutaan. Olen kuulemma unelmanainen. Kyllähän mä sen tiedän, siksihän mut aina jätetään tai työnnetään arvojärjestyksessä viimeiseksi. Ehheh.

Siskon koira on ollut nyt 5 päivää mun luona ja huomaan kyllä että en ole koiraihminen. Tiesin sen kyllä jo aiemminkin, mutta en kyllä malta odottaa että koira lähtee ja vapaus koittaa. Stressaa kun joutuu olemaan kotona pitkän päivän ja jos työpäivä venyisi niin en pysty venyttämään, koska koira. Työmatkalla ei voi mennä vaikka uimaan (muutamana päivänä olisin mennyt) koska koira odottaa jalat ristissä. No, eipä tuo nyt kauheita ponnistuksia ole vaatinut multa, mutta kunhan nyt valituttaa.

Huomenna alkaa loma eikä juurikaan suunnitelmia. No, pitää tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hyvä viikonloppu!

Onpas mulla ollut mukavaa!

Torstaina olin heinäpellolla Ystävän apuna, hemmetin rankkaa hommaa näin kaupunkilaiselle. Pari tuntia niin olin ihan poikki ja verinaarmuilla. Illalla katselin deittimentorini lähetyksen ja valmistauduin henkisesti perjantaisiin treffeihin. Mies nro 1 (huomatkaa, mies on nyt nimetty :D) tuli perjantaina juhlimaan mun synttäreitä. Sisko toi mulle koiransa hoitoon viikoksi samaisena perjantaina, eli tapasivat Mies nro 1:n. Pakon sanelema juttu, mutta kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta. Mies nro 1 lähti lauantaina ja vetelehdin loppupäivän suosiolla. Mies nro 1:n viestintä on hiipunut neljänsien treffien jälkeen. En ota asiasta kriisejä, menee miten menee.

Tänään tapasin Mies nro 2:n. Treffikutsu oli vähintäänkin erikoinen (positiivisella tavalla) ja mies muutenkin erilainen kuin joita olen tapaillut (paitsi ammatiltaan). Avoimin mielin menin ja olin päättänyt nauttia treffeistä. Treffit olivat 3,5 tuntiset. Kävelyä, istuskelua, juttelua. Juttu kulki hyvin eikä hiljaisuudetkaan olleet vaivaannuttavia. Halauksen sain treffien päätteeksi, puhelinnumeroa en. En ole tainnut käydä kenenkään kanssa treffeillä ennen tätä niin ettei mulla olisi ollut puhelinnumeroa. Erikoinen tapaus. Katsotaan tuleeko jatkoa. Lupasi kirjoittaa huomenna sähköpostia ja sanoi kyllä haluavansa jatkaa tutustumista.

Ilta meni lipuessa järvellä, kesästä oli pakko nauttia kun se oli kerrankin käymässä. Ihana viikonloppu :)


ps. jos jostain numeromiehestä tulee enemmän, lupaan keksiä parempia nimiä :D





torstai 27. heinäkuuta 2017

Uusia tuulia

Mulla oli tuossa muutama päivä sitten pieni henkinen notkahdus. Olin jo muutaman viikon miettinyt viestin lähettämistä TKM:lle ja tiesin että tulen sen tekemään jotta pääsisin kunnolla eteenpäin. Näin tein ja toivoin että olisi vastannut saman illan aikana koska silloin olisin ollut siihen valmis. Vastasi tietysti vasta seuraavana päivänä, jolloin en ollut enää henkisesti sillä vahvuustasolla kuin olisin toivonut. Viestini ei edes olisi edellyttänyt vastausta, ei sisältänyt kysymyksiä eikä mitään, mutta tiesin kyllä että tulee vastaamaan. Pienehkö brakedownhan siinä tapahtui, mutta ei se mitään. Tuli hajottua se asia loppuun.

Viikon varrella voimaannuttuani päätin jatkaa itseni kehittämista Mikko Kempen johdolla http://mikkokemppe.com/  (ei ole maksettu mainos eikä yhteistyökuvio). Luin tuon deittioppaan naisille jo TKM:n kanssa ollessani ja siitä asia jäi jotenkin kytemään. Eilen sitten otin seuraavan askeleen ja otin maksullisen valmennuksen itselleni etukäteissynttärilahjaksi. Hinta sisältää fb-ryhmän jossa saa neuvoja niin henkilökohtaisia neuvoja kuin vain haluaa tai uskaltaa kysyä. Livelähetyksiä joissa käsitellään miehiä, miesten ajatusmaailmaa (vastaajana Mikko Kemppe). Oon ihan innoissani asiasta :)

Mietin pitkään sitä että haluanko maksaa tuommoisesta palvelusta. Totesin sitten loppujen lopuksi että maksanhan mä hieronnasta, lääkäristä, teatterista, elokuvista, jumpista yms asioista ihan suosiolla, joten miksen maksaisi siitä että saan apua tässä asiassa. Tämän itselleni perusteltuani suoritin ostoksen ja odotan tänään ensimmäistä livelähetystä johon olen jo muutaman kysymyksen etukäteen esittänyt.

Tämä on huikean jännää. Olen tajunnut että olen yrittänyt ihan väärällä tyylillä. Liian vakavasti ja nauttimatta. Nyt siihen yritän muutosta. Ensinnäkin Mikko suosittelee että deittailisi useita miehiä samaan aikaan, jotta ei tule sitä yhdessä miehessä roikkumista ja kauheeta pohdintaa että miksi se ei laita viestiä. Sitten jos se sattuukin laittamaan niin great! No, katsotaan nyt miten asiat etenee milläkin rintamalla. Mulla on kuitenkin huomenna neljännet treffit sen yhden nimettömän miehen kanssa. Olen jo oppinut että mun ei tarvitse tietää että tykkäänkö mä siitä tarpeeksi vai en. Treffit kerrallaan. Viikonloppuna tai ensi viikolla mulla on toiset. Ehkä.

Elokuussa meinasin alkaa harrastamaan paritanssia. En tiedä mitä jalka asiasta tykkää, mutta siltä ei nyt kysytä. Tästä tulee hyvä loppuvuosi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Loma lähestyy

Mun loma lähestyy ja alkaa ahdistamaan. Katselin äkkilähtöjä lähialueille ja alkoi ottamaan päähän. Ihan ok hintainen muutaman päivän mittainen valmismatka pomppaa helposti satasen tai kaksi kun vaihtaa matkustajamäärän oletushenkilömäärästä yhteen. Tulee semmonen "haistakaa nyt paska"-fiilis. Yksin matkustava on hyvä lypsylehmä, onhan se pakko olla rikaskin kun sillä ei ole puolisoa vaivoinaan.

Ei mulla kai edes olis varaa lähteä mihinkään, mutta silti haluaisin. Puola, Tsekki (never again) ja Hollanti olisi halpoja lentää. Hollanti kiinnostaisi eniten.

Tuskin mä mihinkään lähden kuitenkaan, mökötän kotona ja mietin tyhmiä. Plääh

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Treffejä

Jospa mä nyt kirjoittaisin niistä treffeistä sitten kun jotkut treffikertomusta kaiketi odottaa.

Treffit oli perinteisesti abc:lla, se on mitä mainioin ensitreffipaikka. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen kuin hän, joten ehdin ostamaan kahvin ja etsimään sopivan pöydän. En tykkää niistä "maksaakohan tuo mun kahvin vai maksanko itse"-tilanteista, joten pyrin olemaan yleensä ajoissa.

Alku oli toki jäykkää, mutta kyllä se juttu siitä alkoi luistaa. Tiiviisti katsoi silmiin, vähän liiankin tiiviisti, mutta selvisin. Jutut meni hyvin yksiin ja edelleen ollaan elämästä hyvinkin samaa mieltä. Tuli höpötettyä ennemmän ja asioista, jotka ei ehkä ole ihan ekoille treffeille sopivia, mutta enpä mä treffiohjesääntökirjan kanssa treffailekaan.

Treffien lopuksi pussattiin kömpelösti ja pikaisesti ja mies läpsäisi kädellään mennessään kevyesti pepulle :D. Tykkäsin.

Seuraavaksi päiväksi sovittiin privaatimmat treffit yhdellä vanhalla myllyllä. Idylliset oli puitteet pussailulle. Piti harjoitella koska se ensimmäinen pusu oli niin kovin jännittynyt. Kyllähän se siitä sitten alkoi sujumaan jotenkin :). Tuntui teiniltä kun ei huomattu lähestyviä lenkkeilijöitä vaan vasta sillan tärinä havahdutti meidät touhuistamme :D.

Viikonloppu menikin sitten lasten kanssa Helsingissä, mutta tänään taas treffataan. Tällä kertaa mun luona. Ja kyllä, ihan asiallisesti treffataan, uskokaa tai älkää. :)

Ai niin, "testasin" miestä vähän eikä salailuhommia ole toistaiseksi havaittavissa, koska hyväksyi fb-kaveripyyntönikin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Takaisin nettitreffeille

Mä niiiiiiin inhoan ekoja treffejä! Mä jännitän niiiiin paljon ennen treffejä. Ehkä se jännittäminen kertoo niistä toiveista, odotuksista sun muista mitä niihin treffeihin on ladattu. Koitan unohtaa ne toiveet ja odotukset ja kohdata miehen siinä hetkessä. Siis jos en satu pyörtymään. Pitää olla ekat treffit että voi olla tokat. Niin se vaan on.

Tällä kertaa kyseessä onkin aikamoinen catch, ei lapsia, erosta jo vuosi, haluaa parisuhteelta samoja asioita kuin minä (eli myös sitä yhdessäoloa), työssäkäyvä, fiksu, ihan söpö, ei puolustusvoimilla töissä (en tajua miksi mä törmään niihin koko ajan, ne on aina näköjään tietyntyyppisiä henkisiltä ominaisuuksiltaan). Tietty se on sit patologinen valehtelija. Ai kauhee mikä ajatus! Meillä on kirjoitellessa menneet kaikki niin yksin kuin vaan voi. Että kyllä niitä sopiviakin välillä löytyy, tosi harvoin vain.

Nyt pitää osata pelata kortit oikein ja toivoa että livenäkin kemiaa löytyy. En tosin osaa olla muuta kuin mitä olen eikä se oikeastaan kannatakaan.  Saa pitää peukkuja tunnin päästä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Happy

Mä rakastan mun blogia ja sitä minkälaisia ihmisiä se on tuonut mun elämään :). Enpä olisi uskonut silloin noin sata vuotta sitten aloittaessani kirjoittamisen, että tulen tapaamaan ihmisiä jotka ovat lukeneet mun elämää paljaimmillaan ja solmimaan oikean elämän ystävyyssuhteitakin heihin. Sielunkumppanuutta, samoja elämäntilanteita, tukea, viisautta. Ai että olen onnekas!

Tänään on muutama kiitoskin jo tullut siitä palkankorotushommasta. Ehkä ihmiset on vain vähän hitaita reagoimaan näin kesällä kun se palkka ei vielä varsinaisesti ole kilahtanut sinne tilille. 

Mulla on tänään ihan äärimmäisen hyvä fiilis :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Epämääräinen vuodatuspostaus

Olen työpaikkani luottamusmies. Ay-toimintaa on takana kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän, viime aikoina vähemmän. Luottamusmiehenä tartuin palkkatasa-arvoasioihin muutama vuosi sitten ja homma on ollut vireillä tähän asti, pitkään ja hartaasti siis on väännetty pinnan alla. Melkein liitotkin tuli vedettyä mukaan, koska periksi en anna jos selkeän epäkohdan havaitsen.

Lähin työkaverini oli mua ennen luottamusmiehenä, nyt on ollut mun varana koska halusi jättäytyä pois luottamustoimesta. Hän ei ilmeisesti ole ollenkaan tykännyt tyylistä jolla asiaa olen ajanut (eli periksiantamattomuudesta ja valmiudesta viemään asia liittotasolle), joten erosi pestistään juuri ennen lomansa alkua. Koin sen henkilökohtaisena epäluottamuslauseena. Se on aika iso juttu pienessä työyhteisössä.

Lopputulema "taistelussani" oli se, että puolet toimihenkilöistä (suurin osa naisia) saivat tuntuvat palkankorotukset (useita satasia/kk) ilman liittojen vetämistä mukaan.  Tiedotin asiasta enkä saanut ainuttakaan kiitosta.

Taputan siis itseäni olalle ja totean "hyvää työtä Puolis". Asia olisi ollut sellainen, johon kollegani olisi pitänyt luottamusmieskautenaan tarttua, mutta ei tarttunut. Ehkä otti sitten siitä nokkiinsa.

Tässä samalla olen miettinyt että kun kuitenkin olen tämmöinen "tiukkapipo" tietyissä asioissa, periksiantamaton ja "kovakin" niin miten hitossa mä sitten parisuhteissa olen ihan kynnysmatto. Mietin sitäkin tänään, että en lasten isän kanssa ollut mitenkään kynnysmatto vaan se parisuhdelaivan ohjaaja, joka päätti kaiken. Se en missään nimessä halua olla enää, ehkä mulla on sen kompensointi sitten mennyt överiksi. En tiedä mitä tässä on tapahtunut.

Koska mulla ei ole juuri nyt juurikaan elämää, joudutte lukemaan epämääräisiä vuodatuspostauksia x-aikaa. Pahoittelut niistä.