Ensimmäinen työviikko ja koontipäivitys

Olen selvinnyt ensimmäisestä työviikosta kunnialla. Esimieheni (mua nuorempi, mies) kehui, että sain mukamas paljon aikaiseksi. Tai saattaa se olla esimieheni esimies, en oikeestaan ole varma kuka on mun esimies, mutta onko sillä niin väliä. No, en kyllä saanut paljoa aikaiseksi, ihan hävettää miten paljon aikaa tuhrasin simppeleihin asioihin. Hyvä kuitenkin, että palautetta tulee positiivisen kautta :).

Olo tuntuu aika kädettömältä, kun pitäisi osata tehdä töitä Macilla, kun mulla ei ole mitään kokemusta Applen systeemeistä. Nolottaa kysellä simppeleitä pikkuasioita tyyliin "ööö, miten tallennan nimellä?" tai "miten tulostan pdf:ksi". Kaikki toimii jotenkin käänteisesti. Joitain onnistumisen elämyksiä onneksi ehdin saamaan jo tälläkin viikolla. Työpaikka on KIVA! Johto  on HYVÄÄ ja meininki positiivisesti erilainen :). 

Hassua oli se, että tapasin tänään töiden merkeissä edellisestä pidempiaikaisesta työpaikastani tutun henkilön, tehtiin vajaa vuosi aika läheistä yhteistyötä. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun istuin yhteiseen palaveripöytään :D. Yhteistyö tulee varmaan toimimaan hyvin, ihan hyvä tyyppi on. Onneksi en lähettänyt erästä valmiiksi kirjoitettua sähköpostia, jonka meinasin työsuhteeni päätyttyä lähettää aiempaan työpaikkaan, koska tämä henkilö esiintyi myös siinä sähköpostissa. Mitä tästä opimme? Älä polta siltoja, ellet ole 100% varma ettet tarvitse niitä vielä joskus. Ei se sähköposti olisi varmaan siltaa polttanut tämän henkilön suuntaan, mutta kuitenkin olen tyytyväinen, etten sitä lähettänyt. 

Mä olen innostunut mun uudesta työstä niin paljon, että olen löytänyt facebookista alaan liittyvän ryhmän ja notkun siellä ahmien tietoa. Pitäisi ehkä rajoittaa vähän... Päätä on särkenyt joka päivä tällä viikolla, pää ylirasitustilassa vissiin. Neljänä yönä viidestä olen nähnyt työunia ja sen yhden yön unta vanhasta heilasta, joka totesi "ei me taideta oikein sopia yhteen, näkeehän sen jo siitä, miten eri tavalla me nimetään tiedostotkin". Ehkä toikin oli oikeestaan työhön liittyvä uni, eikä vanhaan heilaan. 

Koska olin erityisesti tänään ansainnut perjantaiviiniä, niin nyt tulee juttua :D. 

Olen nyt keväästä alkaen suorittanut  avoimessa ammattikorkeassa 25 opintopistettä. Eihän se kovin suurelta määrältä kuulosta, mutta olen tyytyväinen. Olen stressannut liikaa, mun valtava elämänkokemukseni on siivittänyt mut huikeisiin arvosanoihin (huomatkaa viini alkaa vaikuttamaan). Nelosta ja vitosta pukkaa. Viime viikolla tempaisin 10 opintopistettä  (1 opintopiste vastaa 27 tunnin työmäärää) käytännössä kolmessa päivässä, en ole ylpeä siitä, mutta opiskeluaika meni muuttamiseen ja kotirouvan leikkimiseen. Kurssit olivat onneksi alasta, jolla olen työskennellyt, joten pohjatietoa onneksi oli, muuten olisi saattanut epätoivo iskeä. Yksisarvismies totesi, että musta löytyy yllättäviä voimavaroja tiukan paikan tullen. Tiedetään, olenhan nainen :D.
Nyt olen napsinut ns. helppoja kursseja (eivät kyllä oikeesti ole olleet helppoja) päältä pois, joten vaikeuskerroin lisääntynee. Pohdin, pitäisikö mun hakea yhteishaussa, vai jatkaa avoimessa vielä hetki, en tiedä. Kaikki aikanaan. 

Esikoinen muutti omilleen, haikeaa. Siellä se pärjäilee Helsingissä ja käy vaihtarivuoden jälkeen taas lukiota aikuiselämä alullaan. Huikean hienoa, mutta haikeaa. Kuopus aloitti ammattikoulun ja on vihdoin motivoitunut opiskelusta. 

Mulla alkaa ensi viikolla keittiöremppa, ihanaa, saa sen valmistuttua tiskikoneen ja purettua loput laatikot! Ai että mä odotan innolla! 

Koeajan tarkoitus

"Koeajan tarkoitus on varata työsuhteen molemmille osapuolille mahdollisuus arvioida työsuhteen alussa,vastaako sopimussuhde sille asetettuja vaatimuksia ja ennakko-odotuksia".

Yleensähän ajatellaan, että työnantaja arvioi työntekijää tuon nykyisen maksimin, puoli vuotta ja työntekijä pelko perseessä sinnittelee  epävarmuustilassa kunnes voi koeajan päättymisen jälkeen huokaista helpotuksesta. Koeaikaa pidennettiin vastikään neljästä kuukaudesta kuuteen. Lähes säännönmukaisesti jokainen työnantaja otti koeajan pidennyksen käyttöön, myös alat, joilla vaihtuvuus on suurta. Kannattaako se? Siinähän annetaan samalla myös työntekijälle pidempi aika arvioida työnantajaa. Kahvipöytäkeskustelussa viimeisenä päivänäni työntekijöiden kesken pohdimme sitä, että joillain aloilla koeaikaa pitäisi ehdottomasti lyhentää, jolloin varmistuttaisi siitä, että työntekijällä on irtisanomisaika ja uuden henkilön perehdytys onnistuu irtisanomisajan puitteissa. Hassua, että tuota ei tajuta kuin ruohonjuuritasolla.

Alallani on työntekijän markkinat, mutta jostain syystä työnantajat eivät sitä ymmärrä siinä määrin, että se näkyisi heidän toiminnassaan.

Niinpä päätin itsekin työaikalain ja koeajan henkeä hyödyntää ja purin työsopimukseni päättymään koeajalla heti. Nyt olen sitten työtön seuraavat viikot. Tai no, en kai varsinaisesti, koska en työkkäriin hakeudu, kun uusi työ alkaa muutaman viikon päästä. Ah, mikä helpotus se olikaan. Jätin esimieheni pulaan, ihan pokkana ja itsekkäästi. Pieniä omatunnonpistoksia kyllä hetkellisesti kärsin, mutta vaiensin sen äänen ja ajattelin vain itseäni, en työnantajan etua.

Työhaastattelussa tulevan työnantajan kanssa tuntui, kuin olisin jutellut vanhojen tuttujen kanssa, täysin omana itsenäni. Jäi todella hyvä fiilis ja seuraavana päivänä sainkin sitten soiton, että paikka on minun. Mahtavaa, upeeta! Tämä työnantaja ei ilmoittanut mol:issa, vaan muualla. Onneksi, koska olen melko varma, että useampi mua kokeneempi aiemman työnantajani työntekijöistä olisi hakenut sinne.

Puolislandiassa on taas kaikki hyvin, ainakin muutaman seuraavan viikon, kunnes alkaa taas uuden työn aiheuttama angsti :D

Ahdistavaa

Kyllä on kamala se tunne, kun tuntee, että ei selviä työstä. Istuu toimiston perimmäisessä nurkassa ja tuijottaa ruutua ja miettii, että jos vain lähtisi, kun on koeaikakin. Ei uskalla lähteä tyhjän päälle, eikä talouskaan kyllä siihen anna myöten. Edellinen työpaikka oli johdon osalta mätä, mutta ei ahdistanut kuitenkaan lähteä töihin kun töissä oli pääasiassa kivaa (mitä nyt muutama tyyppi sai mun sappeni kiehumaan).

On melko hämmentävää, kun ketään ei kiinnosta miten mä pärjään. Ilmoitin esimiehelleni asiasta, jota en osaa, niin vastaus oli, että koita nyt vain pärjätä kun ei ole muitakaan. Esimiehellä kun ei ole substanssiosaamista alaan niin eipä tule apuja sieltäkään. Toivoo kai parasta, eikä edes kai uskalla pelätä mun lähtöä, vaikka tämän muutaman kuukauden sisällä ovi on käynyt ulospäin jo monta kertaa. Mä olen koneen osa, en semmoinen tärkeä osa, jota pitäisi huoltaa.

Mut "rekrytoinut" tuttava pelkää mun lähtöä. Lomalta tullessaan  "tulin katsomaan, että ootko sä vielä täällä".

Olen pohtinut, että onko ongelma mussa itsessäni kun en viihdy. Ei se ole. Kyllä mä tiedän teorian siitä, miten johdetaan, jotta henkilöstö olisi tyytyväisempää, sainhan kyseisestä kurssista vastikään ihan hyvän arvosanankin. En toki käytännössä varmasti osaisi, mutta en ole johtotehtäviin kyllä hakeutunutkaan. Eihän se niin toimi, että otetaan henkilö töihin, heitetään se paikalleen ja sanotaan, että koita pärjätä, eikä kysellä yhtään perään.

Googletan vimmatusti, että miten pääsisin opiskelemaan niin, että pystyisin elättämään itseni ilman, että pitäisi käydä töissä. Riskialttiita keinoja vain löytyy, eikä mun riskinsietokyky taida riittää.

Ei pitäisi kyllä joka aamu ahdistaa lähteä töihin. 

Pää jumissa

Voi jestas, että voikin uuden työn aloittaminen olla rankkaa! Miten sitä voikin tuntea itsensä niin tyhmäksi ja osaamattomaksi. Yllättänyt on, että perehdytys ei ole ihan sillä tasolla kuin oletin kyseisessä firmassa olevan, mutta toivottavasti selviän jotenkin. Koeaikapurkujakin tuolla on kuulemma tehty... Tuntuu jotenkin, että pää ei vain tajua mitään, semmosiakaan asioita, joita mun pitäisi teoriassa osata. Ehkä se on vain informaatiotulvan aiheuttama tilapäinen blokki...

Työn lopetus vanhassa firmassa oli farssi. Mun töitä ei otettu kunnolla haltuun, eikä Nössö edes käynyt face to face tervehtimässä lähtiessäni. Asiat jäivät sekasortoon ja yllätyksenä johdolle tuli se, etten oma-aloitteisesti nakittanut töitäni eteenpäin. Eihän mulla semmoista valtaa edes ollut! Olettivat varmaan, että kyllä Puolis hoitaa ja kantaa vastuun, kun on aina hoitanut, kantanut ja pelastanut. Myötätuntoa johdolle ei kyllä heru! Kyllä on yksi ihminen saanut firman sekasorron valtaan johtamattomuudella, huhhuh.

Onneksi on viikonloppu!

Kohti uusia haasteita

Uudet haasteet kävelymatkan päässä olevassa työpaikassa kutsuu :). Sain sen työpaikan, jihuu! Itseasiassa Pokemonista oli hyötyä tän työpaikan saamisessa :D. Ei ollenkaan turha peli!

Ikävä tulee muutamaa tyyppiä, eilen (siis jo ennen haastattelua) tihrustin jo itkua kun pidin mielessäni jäähyväispuhetta (vähänkö nuoleskelua ennen tipahdusta).

Helpottunut, jännittynyt uuden edessä ja vähän innostunutkin fiilis. Palkka laskee, mutta saan pari tuntia lisää aikaa päivään ja toivottavasti myös vähemmän vitutusta.

Elämä kantaa ja kaikki järjestyy :)

Tarvitsen breikin

Mä tarviin breikin työelämästä. Työmotivaatio on pakkasen puolella, työnhaku ei tärpännyt, pääsin jo viimeiseen vaiheeseen, joten toiveet oli korkealla (joo, mä masennuin jo parin yrityksen jälkeen). En kelvannut edes firman sisäisessä haussa käytännössä omaan työtehtävääni. Sekös mut syöksikin tilapäiseen masennuksen alhoon. En tiedä mikä jatkossa mun toimenkuva tulee olemaan, kun huomaan  toimenkuvassani olevia työtehtäviä lähtevän multa pois niin, että mua ei enää kutsuta palavereihin, joissa aiemmin olen ollut. Tyylikästä.

Haluaisin ehkä opiskella, mutta tässä kun näitä vaihtoehtoja olen tutkinut, niin kyllä ei ole helppoa yhden tienaajan/elatusvelvollisen taloudessa heittäytyä opiskelemaan. Olenhan mä aiemmat opinnot tehnyt tietty työn, raskaana olemisen, lastenhoidon yms. ohessa, mutta nyt en jotenkin jaksaisi, kun osa pointtia olisi päästä työelämästä tauolle.

Koska olen ollut tässä jo kohta pari viikkoa kipeenä niin kaikki tämmöiset vastoinkäymiset tuntuu isommilta kuin ne onkaan. Vituttaa niin, että itkettää. Eipä oo pitkään aikaan tarvinnutkaan itkeä, nyt oon tehnyt sitä jo toista päivää. Onpas mukavaa. Vähän nostalgista.

Onhan mulla kaikki kuitenkin hyvin. On työ, on hyvä mies, on lämmin koti, on huoltoyhtiön lumimiehet. Että hittoako tässä valitan.         

Työpaikalla tapahtuu

No niin, nyt tapahtuu työpaikalla ja PALJON! En tiedä onko muutokset hyviä vai huonoja, pelkään että huonoja, mutta näillä on mentävä.

Toimitusjohtaja jää eläkkeelle ja Nössö nousee uudeksi tj:ksi. Eihän siinä kai mitään, mutta kun ei selviä tästäkään pestistään kunnialla. No, jospa hänen pestiinsä tulisi joku pätevämpi. Tj:n jäädessä eläkkeelle myös Dickheadin suojelija poistuu, mitä se sitten tulee tarkoittamaan niin aika näyttää. Sen jälkeen Dh:lla ei tietääkseni ole enää yhtään "liittolaista", vaan kaikki ovat jollain tavalla kypsyneet häneen.

Jotain järisyttävää tässä tarvittiin ja sitä on nyt tiedossa. Tulee mielenkiintoinen, mutta raskas syksy. Ainakin "käymistila" päättyi. Elämme jännittäviä aikoja sekä töissä että vapaalla :)

Hihna luistaa

Sehän meni just niin kuin olin pelännyt. Nössön mukaan meidän ilmapiiriongelma vaikuttaa koko toimistoon. Ilmapiiriongelma, jota mä en ole edes tajunnut. Taitaa mulla hihna luistaa pahemman kerran kun en näe miten vaikutan ympäristööni. Mun faktat (jotka Dh kyllä myönsi) ei painaneet juuri mitään vaan mun pitäisi olla kärsivällisempi ja jaksaa auttaa Dh:ta ja viestiä nätimmin ja ymmärtää heidän resurssipulansa. Siinä on vain se, että paskat niillä mitään resurssipulaa ole, Dh ei vaan tykkää tehdä rutiinitöitä.

Keskustelun ensimmäiset 45 minuuttia tsemppasin tosi hyvin ja asiallisesti latelin faktoja ja kysyin muun muassa hänen omaa mielipidettään siihen, että miten kokee itse onnistuneensa suhteessa mulle toimitettaviin juttuihin (vastauksia en muista, jotain diipadaapaa). Loppupuolella palaveria homma kääntyikin jotenkin niin, että mun pitää vaan muuttaa suhtautumistani, koska koko työyhteisö kärsii asiasta. Nössö on puhunut muiden kanssa ja näin kuulemma on. "Muut" ovat ilmeisestikin lähimmät työkaverini. Tuli tunne että ne, joiden kuvittelen olevan mun puolella, ei todellakaan ole. Tämä tunne on ollut aiemminkin. Loppupalaveri menikin sitten kyyneliä pidätellessä, varmasti näkyi myös muille osapuolille. Kun pääsin pois neukkarista niin en pystynyt enää estämään vaan itku tuli eikä se oo oikeastaan näin parin tunninkaan jälkeen loppunut.

Ilmeisesti en ymmärrä asioiden mittasuhteita vaan ylireagoin joka asiasta enkä tajua sitä itse. Olen siis vain hankala työkaveri. Helvetin hienoa. Varasin aamuksi työterveyslääkärin jos sillä olisi vaikka pillereitä joilla jaksaa työelämää. Harmi vaan kun työterveyslääkäri on vaihtunut ja tää uusi ei ole vissiin mikään kovin hyvä.

Että sillai sit kai.

Selkäänpuukotusta osa II

Alkuvuodesta kirjoitin tekstin http://puolinaisenero.blogspot.com/2018/01/selkaanpuukotusta.html

Kyseinen mies, kutsuttakoon häntä nimellä Dickhead, lyhennyksenä Dh, on osoittanut taas heräilyn merkkejä. Dh on sitä ihmistyyppiä, jota säännöt eivät koske ja jolta sääntöjen noudattamista ei jostain syystä edellytetä. Hänen ja minun välisessä yhteistyössä edellytän että asiat menevät niiden aikataulujen ja sääntöjen mukaan, mitkä on määritelty muillekin samassa asemassa oleville. Palkkoja ei esim. voida maksaa minkä tahansa aikataulun mukaan ja palkkamateriaali yms. täytyy toimittaa tiettyyn kellonaikaan mennessä. Dh on ollut kolme vuotta firmassa ja edelleen asioita tulee hänelle yllätyksenä. Samojen asioiden kanssa olen paininut hänen suhteensa nyt siis kolme vuotta. Alkuun olin ymmärtäväinen ja kärsivällinen, mutta en mä vaan jaksa enää olla. Jos pyydän häntä toimittamaan jotain materiaalia niin se tulee joko puutteellisena, virheellisenä tai ei ollenkaan. Yhden asian kanssa meni muutama viikko sitten hermo ja kirjoitin hänelle viestin joka meni myös hänen esimiehelleen eli liiketoimintajohtajalle, kutsuttakoon häntä vaikka Nössöksi. Viestissä kerroin että homma ei toimi näin ja että näissä asioissa on oltava tarkka. Tällä kertaa kyseessä oli loma-ajat ja hän oli ilmoittanut alaisilleen tyyliin että kesällä on vielä neljä viikkoa jäljellä, vaikka olisi pitänyt keväällä jo kaksi viikkoa. Saman tyylisiä juttuja tulee lähes päivittäin. Lisäksi hän on tehnyt täällä tempauksia, jotka olisivat itsessään jo irtisanomisperusteita. Mutta ei, hän on suojeluksessa.

En tiedä oliko tuo mun viesti se, mikä Dh:n suututti, mutta viime viikolla Nössö tuli huoneeseeni ja halusi puhua mun ja Dh:n työilmapiiriongelmasta. Minä ja Dh ei todellakaan olla ylimpiä ystäviä, mutta kyllä mä mielestäni olen ihan asiallisesti hänen kanssaan kommunikoinut. Ensimmäiset vuodet autoin, tuin ja tein puolestaan.  Nössö sanoi että hän ei tiedä ketä uskoa, koska mun ja Dh:n kertomukset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Loppuviikosta on keskustelu Dh, Nössö ja minä että mitä tilanteelle voitaisi tehdä. En yhtään tiedä mitä siellä voi tapahtua. Dh on kiero kuin korkkiruuvi ja siltä voi odottaa ihan mitä tahansa. Lisäksi osaa vetää niin täydellisen sinisilmäisen viattoman pikkupoikaroolin, että todennäköisesti tuun itsekin uskomaan että vika on minussa.

Pelonsekaisin tuntein odotan kolmikantakeskustelua. Itse olen hoitanut hommani omasta mielestäni ihan ok, tosin voisin olla kärsivällisempi, mutta koska olen nähnyt miten muita kärsivällisempiä kollegoitani tämä Dh hyväksikäyttää törkeästi niin en todellakaan ala tekemään töitä hänen puolestaan. Koko toimisto pelastelee Dh:ta milloin mistäkin liemestä, koska hän on onnellisesti aina poissa (metsällä, koirakokeissa, lasten harrastuksissa) kun ongelmat ovat käsillä.

Dh valitsi nyt väärän vastustajan. Pidän huolen että kolmikannasta kirjoitetaan myös muistio jos asiaa tarvitsee vielä vatvoa ulkopuolisten tahojen (esim. liitto) kanssa. Tarvitseekin kerätä faktoja keskustelun tueksi. Vinkkejä saa antaa miten voisin "kampittaa".

Mielenkiintoinen viikko tiedossa.

Epäoikeudenmukaisuutta ja ristiriitaa

Tulin valituksi työpaikkani luottamusmieheksi vuoden vaihteessa ja huomasin nyt että palkanlaskijan ja luottamusmiehen asema on ihan perkeleen ristiriitainen. Olinhan mä sitä vähän pohdiskellutkin, mutta nyt se iski päin pläsiä.

Maksuun olisi lähdössä erä, joka on kaikille sama, paitsi kaksi ei saa ollenkaan ja kaksi saa tuplamäärän. Jakoperustetta ei ole kirjallisesti ja virallisesti missään, eli pärstäkertoimella arvottu. Tuplamäärän on saamassa nainen, joka kieli ruskeana toppi ja housut kireänä soiden nuolee 65-v:n tj:n persettä. Alle kolmekymppinen, nätti, äänekäs. Nollat saa hiljaiset, hyvin työnsä tekevät puurtajat, jotka ei tee numeroa itsestään.

Mä en kuulu noista kumpaankaan ryhmään, eikä nuo nollat saaneet ole edustettaviani kun eivät kuulu edustamaani liittoon, mutta silti. En tykkää. Koitan pitää enimmät mölyt mahassani, mutta muistuttaa toki piti että epätasa-arvoinen kohtelu ei ole sopivaa. Ei kai tuo 65-v tj VOI enää montaa vuotta jaksaa tätä palettia pyörittää, pitää toivoa ainakin.

Ensi viikolla sitten vähän  lisää ay-henkeä hakemaan. Mr Sixpack varasi eilen hotellin ja tulee mun kanssa sitten illat ja yöt viettämään, ihanaa, olen ihan täpinöissäni! Meidän ensimmäinen "loma" :)

Pikkujoulut

Pikkujoulut ohi. Jonna Tervomaa, Antti Railio ja Tuure Kilpeläinen tassittu. Oih, Tuure oli niiiiiiiiin hyvä live-esiintyjä ettei mitään rajaa! Yhdessä kohtaa oli oikein tippa linssissä kun veti niin tunteella ja koskettavasti.

Koskettavasti veti myös yksi työkaverikin. Kihloissa. Ei kuulemma ole onnellinen. Just just. Oli milloin perseessä kiinni ja milloin muuten vaan kokovartalotanssiotteessa tai etumus mun perseessä kiinni.  Jouduin useempaan otteeseen huomauttamaan että kädet voisi nostaa vähän ylemmäs sieltä perseeltä (vaikka mä siitä tykkäsinkin), ei kuulemma oikein pystynyt. No sittenhän se käsi nousikin, mun niskaan, vetääkseen mua suutelemaan. Mun on kovin kovin vaikea kieltäytyä pussailusta, mutta muiden työkavereiden silmien alla en semmoiseen ruvennut. Eikä työkavereitten kanssa nyt ehkä muutenkaan. Huom. ehkä :). Perseelle läpsi mun lisäksi myös muita naispuolisia, työkavereita ja muitakin bilettäjiä. Känniääliö. Jossain vaiheessa taisi sitten saada hieman turpaansakin kun kaikki ei kai siitä sitten tykännyt.

Ennen pikkujouluja aamulla kävin värjäyttämässä tukan ja kampaaja laittoi niin upean pikakampauksen että oli pakko hylätä se farkut ja musta juhlapaita ja pistää pikkumusta päälle. Olo oli niin hienossa tukassa hieman ylilaittautunut, mutta kerrankos sitä nyt. Pikkumustan alle vetäisin kiristyskortsun ja toimi hyvin. Sain sen yöllä poiskin ihan omin avuin ja helposti.

Onnistuneet pikkujoulut vaikka tanssimaan pääsikin liian vähän :(

Paluumatkalla bussissa meni illan tapahtumien kertaukseen ja voi sitä poikien (26-40-vuotiaita) onnea kun yksi oli onnistunut saamaan NAISTA! :D Voi hitto, ihan kun olisi kuunnellut 15-vuotiaiden juttuja :D

Jess, hyvää palautetta

Ihanaa saada välillä hyvää palautetta, mä niin tykkään tästä työpaikasta! "Tänään meni homma tyylikkäästi, osaat kyllä todella hyvin". Taputapu mulle :). Vedin siis sen tuurauksen samalla tyylillä kuin varsinainenkin kirjanpitäjä, mikä tuossa tiukassa aikataulussa on aika hyvä saavutus. Illat istun vielä asiakaspalvelussa, pää pyörryksissä tiukasta kirjanpitoväännöstä. Kyllä mä vaan oon aika hyvä :D.

Aloitin maanantaina laihiksen, taas. Nyt lähtee prkl! Samalla joutuu alottamaan tipattoman kun alkoholissa on niin kauheesti hiilareita ja kaikkee. Tosin punkku kävis tähän ruokavalioon, mutta en ole oppinut sitä vielä juomaan. Ehkä jatkan harjoituksia, ehkä en, jää nähtäväksi.

Tänään eläinlääkäri niitten klamydiapuolalaiskissojen kanssa, loppuviikosta varmaan tuloksia, pelottaa ja jännittää ihan hirveesti! Olispa tauti poissa! En tiedä mitä mä teen jos se ei ole poissa. Talvi tulee ja eristyksestä pitäisi ottaa pois kun ulkorakennus ei ole eristetty, enkä sähköllä semmoista pysty lämmittämään.

Pitäkää siis peukkuja!

Kamelin selkä katkeaa

Kissapäivitystä. Ei se patti olis mitään siinä kissassa haitannut, tai siitä eläinlääkäri ei olisi ollut huolissaan, vaan kyseessä olikin sitten tauti joka on vienyt tämän kissan molemmista pentueista yhden pennun. Ja nyt sitten vie emonkin. Viimeisin pentue on vielä kokonaisuudessaan hengissä, hieman pelottaa...

Eli mitään ei ole tehtävissä, pitäisi saada soitettua eutanasia-aika. Taas. Ei helvetti tätä mun tuuria.

Arkisempiin aiheisiin. Töissä tuuraan nyt kahta täysin erilaista tehtävää 1,5 kuukauden talossa olon jälkeen, hehheh, ei ole helppoa ei. Perästä varmaan kuuluu vielä. Parhaani yritän kuitenkin, toivottavasti riittää.

Suljin kommentointimahdollisuuden anonyymeiltä, harmittaa kun lukijoissa ja kommentoijissa on paljon myös kivoja anonyymejä, mutta mä en nyt tällä hetkellä jaksa ilkeitä kommentteja kovin hyvin. Katsotaan sitten kun henkiset voimavarat palautuu vähän.

Olen herännyt

Olen ajatellut sitä miten paljon tuo edellinen työpaikka vaikutti mun jaksamiseen. Mua oikeestaan suututtaa aika paljonkin se, nyt kun olen sen tajunnut. Juttelin eilen Ystävän kanssa aiheesta ja hän sanoi että olin kyllä silloin kuin jotenkin unessa. Tottahan se oli. Olin helvetin ahdistunut ja yritin parhaani, tein ilmaisia ylitöitä (tyhmää), joista sain niistäkin vain haukut kun olisi pitänyt niistä töistä suoriutua 8 tunnissa. Vielä hetki siellä niin olisivat vieneet kaiken mun itsekunnioituksen ja itseluottamuksen. Huhhuh! Järkkyä! Mä olen niin onnellinen täällä työpaikassa, jossa ihmistä kohdellaan ihmisenä! Hieman haasteita asettaa se, että täällä on suurin osa juuri naimisiin menneitä tai naimisiin meneviä, mua n. 5-8 vuotta nuorempia ihmisiä. Välillä meinaa pukata kyynistä kommenttia avioliitoista ja miehistä, mutta onneksi olen saanut pidettyä suuni kiinni :). Kyllä ne sitten itse huomaa :D

Yksi kissoista aiheuttaa huolta ja murhetta. Tänään taas eläinlääkäriin. En tiedä tuleeko siitä enää elämässä kiinni olevaa kissaa. Paska. Hyvälinjainen, mielenkiintoisia resessiivisiä värejä kantava (joo en mä enäää kiusaa teitä värigenetiikalla)  ja tuommoinen paska parantumaton infektiosairaus sen sitten näkyy vievän. Kyllä surettaa. Taas. No, mutta tätähän tää on, surua ja murhetta.

Hmm... olisikohan jotain positiivista tähän postaukseen? Tänään ei sada ollenkaan niin paljon kuin eilen :).

Miäletöntä!

Eilen tuli ilmoitus, että yksi äitiyslomittaja oli saanut vakkariduunin jostain muualta ja lähteekin pois  vain 3 viikon harjoittelun jälkeen asiakaspalvelusta/logistiikasta. No, mä sitten toiveikkaana ajattelin, että voi kun se hyödyttäis mua jotenkin, mutten kehdannut mainita keneltäkään. No, tänään tuli sitten johtaja vetäisemään mut juttusilleen ja kysyi että miltä tuommoinen työtehtävä kiinnostaisi. No, tottahan se kiinnostaa! Puhuivat vielä että käyt katsomassa meininkiä ja päätät sitten. Haloo, ihan kuin tässä olis varaa paljon mietiskellä! Ihmettelivät ehkä vähän kun olin heti valmis.  Eli tämän taloushallinnon kesälomituksen jälkeen vissiin saankin jatkaa asiakaspalvelun äitiyslomituksen parissa :). Eli n. vuosi olisi ainakin turvattua toimeentuloa hyvässä työyhteisössä! Aika hienoa! Kerrassaan mahtavaa! :)

Aurinko paistaa siis mun elämään taas. Toivottavasti pitkään!

Vosusta ei ole kuulunut, pelästyi varmaan mun viestiä, no, itepähän kysyi

Eka työpäivä ja kevätjuhlat

Eka työpäivä meni ja ah miten hyvät fiilikset jäi siitä! Ihmiset niin asiallisia, työtehtävät ei tunnu toistaiseksi ollenkaan mahdottomilta, eli on samanlaista mitä olen ennenkin tehnyt, jopa yksi sama ohjelma, mikä tekee asiat aina vähän helpommiksi. Okei, eka päivä vasta ja pieni pintaraapaisu työtehtäviin, mutta siis mua jopa PEREHDYTETTIIN! Mitä ei voi sanoa muutamasta edellisestä paikasta. Oli jopa koottu ohjekansiota valmiiksi ja kaikkea. Ihan uskomatonta!

No, aika näyttää jatkuuko hyvä fiilis.

Töiden jälkeen sitten salamana 125 kilsaa koulujen kevätjuhliin, ehdin 10 minuuttia ennen alkua. Kun eskarilaisten lauluesitys alkoi, mulla aukes hanat. Eikä mun lapsista kumpikaan oo edes eskarissa! No, sitten kun kuopus esiintyi niin sitten aukes hanat uudestaan. Jossain muussakin kohdassa pillitin ja sitten kun kutosluokkalaiset sai jäähyväislaulun niin kyyneleet valui taas pitkin poskia, eikä esikoinen ole edes kutosella. No, ehdin mä siinä vielä neljännenkin kerran ulvoa ennen suvivirttä ja sitten olikin juhlat kunnialla plakkarissa :D.

Pihalla törmäsin exään ja Vosuun, Vosulla takki tiukasti mahan edessä, uskalsi sanoa ihan "moi". Siitä sitten hyvin nopeasi liukenivat ja jäin esikoisen kanssa seisomaan koulun pihalle. Siinä vähän aikaa juteltiin ja sitten oli lähettävä kotimatkalle. Ja parkkikselle kävellessä pillitin taas (ja tätä kirjoittaessa kanssa, voi hitto). Kohtalaisen uuvuttava päivä.

Tää oli yksi itketysbiisi kevätjuhlassa. Me ollaan hei sankareita kaikki! Säkin! Ja mä kans!

Here we go

Uusi työ alkaa kohta. Takana 1,5 tuntia unta. Edes melatoniini ei auttanut asiaan. Ottaa päähän. Kello kun soi niin olisi kyllä nukuttanut. Pitäkää peukkuja että olis asiallinen paikka missä pystyy olemaan edes sinne syksyyn asti rauhassa. Lomasäät oli mahtavat kyllä!

Jännittää, mutta kai tää tästä taas suttaantuu.

Illalla suoraan töistä tyttöjen kevätjuhlaan, eli kotona joskus kymmenen paikkeilla. Luulis nukuttavan.

Se näkyy naamasta

kun lakkaa saamasta vai miten se meni. No, joka tapauksessa naama näyttää kyllä jos on tullut juotua arki-iltana, toki se näyttää sen myös viikonloppuna. Silmäpussit roikkuu ja muutenkin on pahan näköinen. No, ei se mitään. Voisinko mä olla juomatta? Kyllä mä voisin, ihan rehellisesti. Mutta en mä aina viitsi olla. Se on hyvää ajanvietettä. Nyttenkään mulla ei ole ketään kenen kanssa jutella. Ystävä on reissussa, Tyyppiä pakoilen ja fb-keskustelu on kiinni. Telkkarista ei tuu mitään. Joten? On kuulemma vappukin niin silloin juodaan kuoharia. Tosin en mä siihen vappua tarvitse.

Työpaikalla on outoa. Satuin näkemään keskustelun, jossa pomoni ja lähin työkaverini ruotivat mua, mun sairauslomia (ihan oikein syiden kanssa, haloo, vaitiolovelvollisuus) ja mun "älypuhelinriippuvaisuutta". Hah, kyllä mä sitten olen tyytyväinen, että pääsen tuosta helvetistä pois. Tenniskyynärpäänikin johtui kuulemma "älypuhelinriippuvaisuudestani". Ei suinkaan niistä 12 tuntisista päivistä, joita tein ilmaiseksi. Mun pitkistä päivistäkin tuli sanomista. Olisi pitänyt saada ne työt tehtyä 8 tunnissa eikä missään nimessä tehdä ylitöitä. Anteeks vaan, että koitin asiakkaani palvella parhaani mukaan, vaikkakin ilmaiseksi.

Yksi asiakkaani järkyttyi kun ilmoitin lähteväni ja oli etsinyt facebook-profiilini ja laittanut sitä kautta viestiä. Hän haluaisi viedä bisneksensä mun mukana seuraavaan paikkaan. No, enhän mä ole samanlaiseen työhön menossa, joten en pysty sitä kautta sitä asiakasta ottamaan. Pohdittavakseni nyt jää, että alkaisinko sivutoimiseksi yrittäjäksi ja ottaisin asiakkaan sitä kautta haltuun. Houkuttaisi. Tosin mua mietityttää, että mikä on tuon asiakkaan intressi, koska mä en ole mitenkään poikkeuksellisen hyvin hänen asioitaan hoitanut. Ehkä se tykkää tämmöisistä leveäperseisistä juopoista. Muuta mä en keksi. Tänään kävi ja toi lämpimiä itse leipomiaan munkkeja meille ja kysyi kuinka jaksan. Hmm... outoa. Miehet, ota niistä sit selvää.

Mitäs sitten tarinoitais. Kovin on tylsää, toinen kuoharilasillinen vasta menossa. Tyypistä olis juttuja, mutta en mä jaksa siitä jauhaa. Se on niin kovin rakastunut, tajuaa tosin yleensä olla hehkuttamatta sitä mulle. Ai niin, pakko sen verran jauhaa kuitenkin, että olivat fb:stä katselleet sen naisen kanssa mun kissojen kuvia kuulemma ja nainen oli ollut ihan myyty. Öh? Mä en osannut kommentoida siihen mitään vaan vaihdoin aihetta. Teki mieli sanoa, että mitä vittua, ei tarvii mun asioita sen kanssa penkoa. Tuskin on koko totuutta kertonut naiselle. No, samapa tuo. Nainen oli sanonut että hän ei voisi mun pentuja tulla katsomaan kun menisi kuulemma kaikki rahat. Öh, olenko kutsunut? Repesin kyllä nauruun itsekseni kun tuon luin. Siis mitä miehet ajattelee oikein? Ajatteleeko ne mitään? Mieslukijat voisi nyt kyllä reipastua kommentoimaan. The Anonyymikin on viisaine kommentteineen hukkunut kuin pieru saharaan.  Tyyppi enää harvoin onnistuu itkettämään mua, eli olen aika hyvin päässyt kyllä eteenpäin siinä asiassa. Jo oli aikakin.

Sitten keittiöremppa-asiaa. Se käynnistyy parin viikon päästä. Jihuuuu. Hymykuopparemppasähkömies mun tiluksilla 2 kokonaista viikkoa, nam, silmäniloa :). Ja mä olen lomalla silloin ja kaikkea. Arvostaa varmaan kovin mun läsnäoloa. Heh. Mutta ihanaa, mä saan lattiasta kattoon ihan uuden keittiön! Keittiön, jossa uskaltaa leipoakin! Nykyinen ei ole houkutellut siihen.

Kissahommissakin taas pettymyksiä pettymysten perään. Taidan minimoida kohta kissamäärän ihmismäisiin lukemiin ja lopettaa koko touhun jos ei onni kohta käänny.

No niin, taidan päättää sekalaisen kuulumispäivitykseni tähän ja jatkaa tuota kuoharia.

Kiitos blogimaailmalle, ilman tätä olisi aika paljon ankeampaa.

Pohdiskelijan blogikirjoitus sai mut pohtimaan omaa alkoholinkäyttöäni, mutta en mä ole vielä päässyt siinä mihinkään lopputulokseen. Kaikki aikanaan.

Irtisanouduttu

Kymmenen aikaan pomo teki yllätyshyökkäyksen. Halusi puhua. Jääpuikkoja tiputteleva työkaveri kutsuttiin myös palaveriin. Ja sitten taas keskusteltiin. Kaivettiin vanhat ja uudet virheet esiin ja mun olisi pitänyt muistaa että miksi olen tehnyt niin tai näin. Vedettiin jo moneen kertaan käsitellyt asiatkin esiin. Myös excelin käyttö. Sain selvittää että mihin mä sitä käytän oikein. Hah, sanoinpa että joskus käytän sitä myös laskukoneen asemasta jos on laskettava monta kymmentä lukua yhteen :D. Lyöntivirhe on helppo korjata exceliin.

No, oli aika tukala keskustelu, mun virheitä löytyi, merkityksellisiä ja merkityksettömiä. Jos mulla ei olisi sitä työpaikkaa ollut takataskussa niin olisin todennäköisesti alkanut itkemään jo heti kättelyssä. Nyt vain hymyilin vienosti ja koitin selitellä "en osaa sanoa" "en pysty enää muistaa". Ennen palaverin alkua olin laittanut sopimusala-asiamiehelleni liittoon kysymyksen irtisanomisajasta enkä ollut saanut vielä vastausta, joten pidättelin irtisanoutumistani. Kun tylytys loppui ja pääsin paikalleni niin vastaus oli sähköpostissani ja pomon lähdettyä omalle toimistolleen, lähti irtisanomisilmoitus saman tien sähköpostilla perään. Kahden viikon irtisanomisajalla mennään, eli ehdin pitää pari viikkoa kesälomaa ennen uuden työn alkamista. 8.5 on viimeinen työpäivä. huhhuh!

Voin sanoa, että melkomoisen tyydyttävä irtisanoutuminen. Nyt tuon aamupäivän adrenaliinipiikin jälkeen on ihan takki tyhjänä. Phuuuuh

Takas töihin

Työpäivä koitti saikun jälkeen. Heräsin varmaan viideltä enkä saanut unta enää. Selviydyin töihin. Työkaveri ei puhu mulle mitään. Jäätävää. Olisi aika jees tietää että missä kohtaa nämä mun työt on, mutta kai ne tästä selviää.

Kyllä osaakin taas ahdistaa.

Pankkiasiatkaan ei selvinneet eilen vaikka niin luulin, eli joudun varmaankin irtisanoutumaan ennen kuin laina-asiat on selvillä. Mutta ei kai nuo pankit nyt työnantajille soittele. Panikoin ehkä turhaan. Joo.

Irtisanoudun huomenna, iltapäivällä. Niin pomollakin on tapana tehdä, säästellä paskat palautteet perjantai-iltapäivälle. Hah :D. Tosin en tiedä onko tuo nyt niin paha uutinen pomolle, voi olla ihan tyytyväinenkin.

Mietinnässä vielä on, että pidänkö kiinni tessin suomasta 2 viikon irtisanomisajasta vai työsopimuksen 4 viikosta. Mieli tekisi ehkä "taistella" sen 2 viikon puolesta ja pitää kaksi viikkoa "kesälomaa". Katsotaan nyt...