Opiskelustressiä

Huomenta täältä kirkasvalolampun loisteesta.

Opiskeluhommia pitäisi tehdä, mutta ehkä kohta... Ammattikorkeakoulun valintakokeet oli muutama viikko sitten ja tulokset tulevat vissiin tämän kuun loppuun mennessä. Ei juurikaan stressaa, koska pääsin jo ennen valintakoetta todistusvalinnalla yhteen kouluun sisään. Tosin se sijaitsee varmaan 150 kilsan päässä, mutta on sentään monimuotokoulutus. Vielä on vähän epäselviä kaikenmaailman siirtohakumahdollisuudet, mutta ainakin oikea tutkintoon johtaa opiskelu alkaa tammikuussa :). Mä luulen, että se oikea opiskelu on helpompaa kuin tämä avoimen amk:ssa opiskelu, koska mulla on niin epäpätevä ja piiskurimainen opintojen ohjaaja (mä ite). Tässä touhussa ei oo mitään järkeä, homma ei pysy millään tavalla hanskassa enkä opi tarpeeksi niitä asioita, joita ehkä haluaisin. Nelosta huonompaa arvosanaa ei mun asteikolla jostain syystä ole (asteikko 1-5) ja pitää aina pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Opinnäytetyön aihekin olisi jo valmiina, eli haluaisin alkaa jo sitä tekemään, mutta en osaa, enkä ole vielä edes missään koulussa, eli ohjeita en vielä saa. Aihe olisi hyvä ja projekti, josta sen haluaisin tehdä alkaa NYT. Turhauttavaa.

Etätyöskentely siellä aurinkorannikolla oli niin epäergonomista, että hajoitti mun ranteen. Viime viikonloppuna rannetuki ranteessa yritin kömpelösti vääntää 10 sivuista tehtävää kasaan. Olin äärimmäisen turhautunut kun käteen sattui, tuki oli tiellä eikä mitenkään päin ollut hyvä, eikä mistään tullut mitään. Aihekin oli vaikea eikä homma edennyt.  Huono olo ilmeisesti sitten purkautui Yksisarvismieheen ja sain sen suuttumaan. Kyseessä on hyvin rauhallinen tapaus, joten tilanne oli mun näkökulmastani katastrofaalinen ja kaikki pelot ja tunnelukot hehkuivat hälytystilassa. Pitäisi pystyä olemaan parempi tyttöystävä (mun ajatus, ei hänen).  Jotenkin vaikea muistaa, että voisi yrittää vähän rajoittaa purskahduksiaan, kun on tottunut siihen, että voi olla mikä on, eikä tarvitse miettiä miten uskaltaa olla ja mitä uskaltaa sanoa.

Stressi ei sovi mulle ja silti kuitenkin järjestän sitä itselleni. Mun ihosairaus on ryöpsähtänyt oletettavasti stressin takia valloilleen, eli pitäisi vähän rauhoittaa tilannetta tai muutun mätäpaiseeksi.

Kyllä tää tästä, aina ennenkin oon saanut hommat ajallaan valmiiksi, suorittaja kun oon...

Remppaa, pyörremyrskyä ja kuulumisia

Olis ollut paljon kirjailtavaa, mutta ei ole jotenkin lähtenyt kirjoitusfiilis käyntiin. Koitetaan nyt kuitenkin.

Muutama viikko sain inspiraation maalata toinen yläkerrna huone valmiiksi. Vastahan se oli holdilla ollutkin kohta kaksi vuotta. Maalit pintaan ja Hymykuoparemppasähkömiehelle viestiä, kaikesta http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/hymykuopparemppasahkomies.html huolimatta että tarttis sähköjä ja että vieläkö tulisi? Tulihan se, niin että mä en ollut paikalla. Olisi ollut edelleenkin kiinnostunut myös muusta kuin mun sähköistä. Kun ilmoitin että olen varattu niin ääni vähän kellossa muuttui. Palveluasenne oli muuttunut ja oma-aloitteisuus myös. Hommat hoidettiin vähän sinne päin ja lasku oli kalliimpi kuin identtisen naapurihuoneen vastaava sähköistys. Mutta huone on nyt valmis.

Kuopus sinne innoissaan muuttikin heti ja siitä lähti koko viikonlopun kestänyt pyörremyrsky talossa. Esikoisen kanssa vaihdettiin järjestystä olkkarissa (huhhuh, oli kyllä painavia huonekaluja) innovatiivisesti. Porrasjakkaraa kun tarvittiin niin ei jaksettu hakea vaan kävin kontilleni lattialle ja 16-v esikoinen kiipesi mun selän päälle. Voi sitä hihityksen määrää, oli kyllä niin hauskaa :D. Olen kuulemma hullu, mutta hyvä niin :) .Sain vihdoin kakkostöilleni oman huoneen, eli olohuone on nyt olohuoneen näköinen. Jipii! Olen todella tyytyväinen viime viikonlopun ponnisteluista!

Kelalta tuli erityiskorvattavuus Humiraan, eli ensi viikolla tuikataan neljä piikkiä mun nahkaan. Kävin ne tilaamassa apteekista ja olipas hankalaa sekin. Koska olen asioinut useammassa apteekissa niin lääkekaton täyttyminen ei ollutkaan niin selkeä juttu kun olin luullut. Väläyttelivät jopa että joutuisin ensiksi itse maksamaan 3500 euron piikit ja hakemaan jälkikäteen kelalta. No, onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan ne sillä 605 eurolla (eli täysi lääkekatto) ja saan vissiin sitten kelalta ne aimpien ostosten korvaukset haettua takaisin. Kyllä on byrokraattista ja hankalaa. Hommat etenevät siis kohtalaisen hyvin joka saralla.

Tällä hetkellä naputtelen Tavallisen Keski-ikäisen Miehen luona. Päätin tulla täksi päiväksi etätöihin ja aloittaa pääsiäinen täällä, koska miehen tulo mun luo oli niin kovin hankalaa ja olisin saanut vain yhden yön kun itse (taas) ajelemalla saan sentään kolme yötä. Paluumatkalla haen tytöt matkaan ja vietetään pääsiäisen loppu heidän kanssaan.

Tänään suunnataan lemmenlomalle yhdeksi yöksi Kustaviin. Meidän ensimmäinen "loma" :D

Hyvää pääsiäistä murut!

Elämää HS-taudin kanssa

Tautini on ollut taas pinnassa. Fyysisesti ja henkisesti. Sain eilen keskussairaalalta B-lausunnon lääkkeen erityiskorvattavuuteen ja vein sen tänään Kelaan. Kelan päätöksen jälkeen varaan ajan sairaalalle lääkkeen aloitukseen.

Yritin etsiä netistä elämästä taudin kanssa ja kovin vähän niitä tuntui löytyvän. Päätinpä nyt kirjoittaa itselleni muistiin että mistä kaikki lähti ja miten homma on edennyt.

Kaikki alkoi 2,5 vuotta sitten kun Kelailija jätti mut. Jotka on matkassa pysyneet niin muistanevat millainen stressi se mulle oli. Niin kova, että puhkaisin itselleni näköjään autoimmuunisairauden. Oireet alkoivat syksyllä, mutta en mä niitä mitenkään vakavina pitänyt, näppyjä tulee ja näppyjä menee. Lääkäriin menin puolen vuoden päästä ensimmäisen kerran ja taisin saada sisäisen antibioottikuurin ja käskyn vaihtaa alusvaatteet puuvillaisiin ja pesuaineen hajusteettomaan. No, eihän se mitään auttanut. En muista monellako ihotautilääkärillä olen ravannut, mutta aika monta rasvaa ja sisäistä lääkettä olen kokeillut, mukaanlukien aknelääke Roaccutan.

Tulehduspesäkkeitä tuli ensin nivusiin. Nivusissa ne oli kipeitä kun alusvaatteet hankasi. Sieltä tauti siirtyi takapuolelle. Istuminen oli välillä hankalaa ja spinningin tai pyöräilyn jälkeen saattoi olla varma että tulehduspesäke aktivoitui. Tulehduskohdat kestää yleensä viikkoja ja jättävät jälkeensä ruman arven. Jossain kohtaa luovutin ja annoin niiden olla ja lakkasin ravaamasta lääkärissä kunnes tapahtui se viimeinen niitti. Se aktivoitui vatsassa ja rinnassa. Ai että mä suutuin. Onneksi satuin viimeisellä kerralla oikealle ihotautilääkärille joka teki oikean diagnoosin ja sain lähetteen jatkohoitoon ihotautipolille. Sillä tiellä nyt ollaan ja odotellaan lääkkeen aloitusta pelonsekaisin tuntein.

Sinkkuna, paiseisena ja arpisena oli välillä tosi epävarma olo. Olen kertonut aina  mahdolliselle alastomuuskumppanille tilanteen. Ei ole ollut koskaan ongelma, eli isoin ongelma on itselleni. Uimahallissa en viitsi käydä koska en näytä mitenkään silmiähivelevältä alasti. Vaatteet päällä ongelma ei näy ollenkaan.

Usein joudun olemaan laastaroituna ja monestikaan tulehduspesäkkeet ei ole kipeitä vaikka näyttävätkin pahoilta. En siis välttämättä huomaa niitä ennen kuin olen housut veressä. Onneksi tänäänkin oli mustat housut, koska vatsaani oli ilmestynyt reikä. Ihan kuin paksu parsinneula olisi työnnetty mahanahkasta sisään. Semmoinen onkalo ammottaa kunnes joskus menee kiinni.

Stressi kuulemma pahentaa ja TKM onkin huolissaan että aiheuttaako minulle stressiä. Pyh, ei aiheuta, ainakaan liikaa.