Vainoharhainen

Mä kuvittelen, että jotkut ihmiset puhuu musta. Mä etsin piilomerkityksiä joittenkin sanoista ja kirjoituksista. Olen vainoharhainen. Onneksi mulla on Terapiamies joka palauttaa mut aina maan pinnalle. Kerta toisensa jälkeen.

"Kuules Puolinainen. Sulla on sellainen issue, että sä kuvittelet, että ihmiset ajattelee susta kaikkea, mutta todellisuudessa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa sun tekemiset"

Sitä mä en tajua, että kun se tietää miten heikoilla mä olen niin sitten se katsoo oikeudekseen kirjoittaa tuollaista. Ja sitten se kääntää sen mun syyksi jos loukkaannun kun hän aiheesta sanoo. Ja noin tyylikkäästi vielä muotoilee. No, oma vikanhan se on, mitäs olen antanut itsestäni enemmän kuin mitä olisi suotavaa. Liikaa, että pystyy loukkaamaan.

Joo, ketään ei todellakaan kiinnosta mun tekemiset. Johan sen osoittaa mun pyöreä nollasaldo joulukorteissakin. 10 vuotta lähetin parikymmentä korttia joka joulu ja silti en montaakaan saanut takas. Tänä jouluna en lähettänyt ainuttakaan. Enkä myöskään nähtävästi ainuttakaan saanut. Tasapeli siis. Mutta pahemmalta tuntuisi jos olisin itse ne kortit taas lähettänyt.

Joo, että hyvää joulua. Ja kiitos Terapiamies kun palautit taas maanpinnalle. Tänään en ollutkaan ehtinyt vielä itkeä. Tilanne onneksi korjaantui.

Näin se hoituu, asenteella

Eilen hain siis exältä loput tavarani, mukaanlukien huolella vaalimani kaappi (massiivipuuta),  itse maalattu. Exä oli ystävällisesti paketoinut sen ja köyttänyt nokkakärryihin. Hieman huolestutti etukäteen, että miten se sieltä autosta ensinnäkin laskeutuu. No, hienostihan se laskeutui, paljon tyylikkäämmin ja pehmeämmin kuin pesukone! Pikkuhiljaa ja hallitusti siis. Kaappi oli maassa, jesh. Ensimmäinen osa suoritettu. 

Sisään vie rappuset. Ei ole monta, mutta tässä kohtaa aivan järjettömän monta. Ensin kokeilin ihan vain vetää kahvoista ja renkaiden avulla pikkuhiljaa ylöspäin. Juu ei, aivan liian painava. Ei liikahtanut senttiäkään ylöspäin. Jaaha. Uusi suunnitelma.

 Jotenkin kulmittain mä sain ensin toisen renkaan seuraavalle portaalle ja sitten toisen. Joo, näin se tapahtuu, paitsi ei sitten tapahtunut vaan kohta oltiin lähtötilanteessa vittuperkelen saattelemana. Uudestaan ekalle portaalle...

 No, sitten mä päätin, että kokeillaan raa'alla puskuvoimalla ja kellistin kaapin nokkakärryjen kahvojen varaan ja toivoin että renkaat pysyy ekalla rappusella. Olkapäällä puskien raivolla rupesin puskemaan kaappia eteenpäin. Se liikkui! Jesh! Kunnes pysähtyi...

 Kahvat stoppasivat kynnykseen, renkaat olivat ihan rappusen kulmalla, eli oltiin vähän niinkuin jumissa. Jotenkin sain kuitenkin nostettua toista puolta niin että kahva meni kynnyksen yli.

TADAA! Sisällä on! Lyhyesti kerrottu, oikeasti aikaa meni  yli puoli tuntia, että kyllä siinä muutama kirosana, hikikarpalo ja epätoivo pääsi ilmoille, mutta sisusta mulla harvemmin mikään on jäänyt kiinni, ei tälläkään kertaa. Olkapäässä tuntuu tosin siltä, että hieno mustelma on tulossa, otin varmaan jossain kohtaa putoavan kaapin sillä vastaan. Pieni vaurio tuli kaappiinkin, harmi, mutta maali auttaa.

Terapiamies tarjosi apua. Mutta en mä jaksa ottaa sitä vastaan. Yritin selittää että mä en vaan jaksa siivota ottaakseni apua vastaan. Ei se ymmärtänyt. Ehkä te naiset ymmärrätte paremmin?

Huomenna sitten toivottavasti saan maalia siihen pönttöuunintausseinään. Siitä ei varmaan tuu kovin hyvän näköinen, mutta omanipahan on, eli jos on vähän epätasainen niin so what, ite kattelen. Ajattelin ensin ihan valkoista taustaa, mutta vaihdoin lennossa suunnitelmaa ja Muurin värinen maali (ruskea) odottaa sutimista. Huomenna sitten niitten tiilien kantaminenkin edessä. Ja siivous. Kyllä mä tästä selviän.

ps. Terapiamies (joka ei enää virallisesti oo mun terapiamies) on sitä mieltä että mä en voi ottaa apua vastaan kun haluan todistella itselleni että pärjään itse. Että se olis mulle jotain terapiaa. No, ehkä se on. Enkä mä oo ollenkaan henkisesti niin vahva kuin mitä yritän maailmalle uskotella.

Hidas, hiiiiidas Itsenäisyyspäivä

Ihana vapaapäivä! Heräsin kymmeneltä, yhdeltätoista pääsin sängystä, kahdeltatoista sain keitettyä kahvia :). Yhden aikaan aloin heräilemään. Ihanaa, ihanaaihanaaihanaa! Mä tarvitsin nyt tämmöisen päivän. Slow lifea.

Eilen olin saanut lauteet, melkein valmiit lauteet jo. Remppaa jumittaa tilattu saunan ovi, mikä ei tullut eilen vaikka piti. No, ollaanhan me jo pitkällä! Enää puuttuu lauteista muutama puu, kiuasseinän panelointi ja se ovi. Ja kiukaan asennus. Sitten meillä saunottaan. Ja paljon, ja kovaa, ja kuoharin kanssa :).

Ihana hiljaisuus. Kissat nukkuu. Välillä soitan jonkun biisin. Tämä on kaunis, Itsenäisyyspäivän kunniaksi

Itsenäisyys... Mä olen itsenäinen, olen aina oikeastaan ollutkin, kovin nuoresta lähtien. Osaan tehdä omat ratkaisuni muiden mielipiteistä huolimatta. Toki niistä mielipiteistä välitän, koska ne mua onnistuu satuttamaankin joskus kovaakin. Mutta ne ei ohjaa mun toimintaa. Äidin mielipiteiden olen antanut joskus vaikuttaa. Ensimmäinen avioliittoni (18-v-20-v) tapahtui selkeästi sen takia, että halusin miellyttää äitiäni. Heh, tajuan sen 14 vuotta myöhemmin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Unohdin päivittää muutama viikko sitten yhden tärkeän tilanteen. Vietin yön Terapiamiehen kanssa. Ei, ei mitään semmosta! Me vain nukuttiin. Tai siis mä nukuin ja kuorsasin, Terapiamies vissiin valvoi kun mä kuorsasin :). 

Mitäs muuta mulla olisi sydämelläni tänään. Ei mulla varmaan tällä erää muuta, kohta kynttilät palamaan kun alkaa hämärtämään, ihanaa :)

Tää on aika ihana päivä! 

Sunnuntaita

Mikähän näissä sunnuntaipäivissä on kun tulee aina sunnuntaisin tarve kirjoitella. Varmaan se ylimääräinen aika.

No, viikko on taas kulunut edellisestä kirjoituksesta, eikä paljoa ole tapahtunut viikon aikana. Syksy on tullut ja pihalla olevien luumupuiden luumut kypsyneet, leikkuupuimuri puksuttaa viereisellä pellolla.

Keväällä kukkaloisto oli tällainen

 Syksy on siis tullut ja koleat kelit, sisällekin. Onneksi mulla on tämmöinen hieno kapistus, jota olen yrittänyt harjoitella käyttämään.

Aloitin viikko sitten ja tyrkkäsin tulet hellaan ja sainkin sen lämpeämään, hellaosan siis. Siitä innostuneena kokeilin uunin lämmittämistäkin ja savustukseksi se meni. Ja niin se meni toisellakin kerralla. Liikaa peltejä ja systeemejä, vaikeata! Olenhan mä pönttöuunia ennenkin lämmittänyt, mutta en tuommoista hellaa. Eilen sain sen vihdoin syttymään ja oli kyllä aika voittajaolo! Tänään sitten lämmitysguruna tuikkasin tulet uuniin ja siinä aikani lämmitettyäni ajattelin, että mitäpä sitä turhaan sähköhellalla ruokaa tänään tekemään ja tuikkasin hellaosasonkin tulille ja paistelin siinä sitten itselleni ruuat menestyksekkäästi :). Lämmitin siinä sitten tiskivedetkin vielä. Slow lifea :)

Viikolla Terapiamies kävi ottamassa meidän talosta uusia kuvia ja kyllä tuli hienoja! Tottahan niistä tuli hienoja kun asialla on ammattilaine ja ammattilaisvehkeet. On mulla vaan monipuolinen Terapiamies! Pettymys vaan on melkoinen kun välittäjäfirma ei anna laittaa kuin 9 kuvaa esille. Eikä suostu Terapiamiehen tekemään kuvagallerialinkkiäkään esille pistämään. No, se tietää vaan sitä, että välittäjä vaihtuu parin viikon päästä. Ex ei suostu asiaa hoitamaan, eli mä joudun sitten etänä hoitelemaan asiaa. Tosi kiva. Mutta sen olen päättänyt, että seuraava välittäjä tulee olemaan nainen. Mun elämäni kiinteistökaupoista kaikki huonot kokemukset ovat olleet miesvälittäjien kanssa. Naiset ovat hoitaneet aina hommat hyvin ja tyylillä. 

Ja sitten Tyypistä. Tyyppi tuntuu työntävän mua kovasti ulospäin elämästään. Mikä siinä on, että se ei voi sitten suoraan sanoa, ettei halua mua elämäänsä enää. Vaan pitää kiukutella, haastaa riitaa ja ihan kuin se odottaisi, että mä teen sen päätöksen ja sanon etten halua enää olla yhteydessä. Eilen kysyin, että jos olis sopinut, että menen yökylään. No, ei sopinut kun oli töissä. Se kysyi sitten, että eiks mulla mene hermot kun kaikki on aina niin vaikeeta sen kanssa? No, mä vastasin, että mitä se hermojen menetys auttaa, ei aina voi sopia.  Siihen se vastasi, että harvemmin sen kanssa sopii yhtään mikään. Taisi olla aika pahalla päällä, mutta en lähtenyt tohon mukaan ollenkaan, vaan jätin sitten viestittelyn siihen. Mutta en mä tiedä mitä mun pitäis sen kanssa tehdä. Hermothan mulla sen kanssa menee, mutta enhän mä sitä sille kerro. Kyllä on helvetin vaikeeta, vastahan tässä on 7 kuukautta sen kanssa leikittykin kissaa ja hiirtä. Lopun alkua. 

Ensi viikolla lastenvalvojalle ja avioeron kakkosvaihe liikkeelle. Jesh, kohta saan tyttönimeni takaisin! 

Terapiaa

Tekee mieli kirjoittaa, mutta en tiedä mitä mä meinaan kirjoittaa. Katsotaan...

Aloitetaan vaikka Terapiamiehestä.

Terapiamiehen terapia on ollut mielenkiintoista, huumori- ja kyynelpitoista ja avartavaakin. Välillä lipsahtanut seksuaaliterapian puolellekin. Tiedän, että hänkin on saanut terapiasta jotain, ainakin ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua yhteen vähän rikkinäiseen ja hassuun päänsisälmykseen. Hän on yrittänyt auttaa mua Tyypin kanssa, tai siis kertonut niitä julmia totuuksia, mitkä mä itsekin tiedän. Autsauts välillä. On boostannut mun itsetuntoa ja yrittänyt saada mua pois kynnysmaton roolista. No, viime viikonloppuna sanoinkin Tyypille vastaan, jonka seurauksena herneet lenteli, mutta Tyypin mykkäkoulu kesti vain muutaman tunnin (hyvä, koska mä pelkäsin, että siitä voi tulla pitkäkin ja se olis ollut mulle tosi vaikeeta) Mutta ehkä se oli jotain edistystä, että sain sanottua, ettei mulle voi silleen puhua miten se mulle puhui. Tai no, tekstasi.

Mitähän muuta mä oon saanut tossa terapiassani selville... No, että olen kuulemma empaattinen, kaunis, hauska, söpö ja pervo. Ja mulla on huono itseluottamus. Eikä se sanonut noita ensimmäisiä ylisanoja iskeäkseen mua, vaan saadakseen mulle paremman mielen kun olin taas jossain kriisissä tai morkkiksessa. No joo, voihan se olla, että se tarkoittikin niitä oikeesti, mutta varmasti osa oli tota mun itseluottamuksen boostaamista. Ja joku kuitenkin ajattelee, että se yrittää mua jotenkin niin ei ei, siitä ei oo kyse.

Se pelkää, että tieto siitä, että se lukee mun blogia vaikuttaa mun kirjottamiseen, että en muka vois vapaasti kirjoittaa siitä mitään negatiivista, mutta tottahan mä voin jos musta siltä tuntuu :). Ei vaan oo siltä tuntunut, tai siis ole tullut negatiivisia fiiliksiä sitä kohtaan.

Se on ollut kauhean kärsivällinen, vaikka onkin välillä hakannut päätä virtuaaliseinään mun kanssa, yksi humalaterapiailta oli varmaan raskas kun mun siiderinen pää ei halunnut millään tajuta sitä, miksi mä hyväksyin Tyypiltä sen, että antoi itsestään vaan rippeitä mulle kun tavattiin. Ja mulle se oli siis muka ok ja Terapiamies yritti saada mua käsittämään, että ei se ole ok.

Oho, tästä tais tulla vahingossa Terapiamiehen ylistyskirjoitus, mutta ei se haittaa :D

Työhaastattelu!

Jännittävää, huomenna olis työhaastattelu! Itse työ ei välttämättä ole mun unelmatyö, mutta työmatka olis unelmatyömatka. Kolmisen kilometriä! Pitäis jotenkin saada se paikka ihan väkisin! Pitäkää huomenna klo 10:00 peukkuja!

Tää saikkuviikko on mennyt kyllä nopeesti! Lauantaina käytiin tyttöjen kanssa maalaishappeningissä ja paijailtiin elukoita. Kohta tulee nuohooja ja huomenna se haastattelu. Keskiviikkona meen jo töihin. Ei tää käsi ihan kunnossa vielä oo, mutta kyllä mä pärjään sen verran . Tuen kanssa kirjoittaminen ei satu ollenkaan.

Virtuaaliterapiastakin olis paljon kirjoitettavaa, mutta se saa jäsentyä vielä hetken ennen ulostautumista. Pieni ote:  "Samalla vähättelet itsesi napanöyhtäpalleron veroiseksi epäihmiseksi ja sitten levittelet itsesi napanöyhtänä Tyypin eteen". Niin totta! Toi lause kuulostaa aika pahalta, mutta en mä sitä mitenkään pahasti ottanut.  Joskus täytyy kuulla totuuksia ja se on ihan hyvä kun ne tulee semmosesta suunnasta, mikä ei sano noin satuttaakseen.  Terapiamies on kauhean kauhean fiksu ja se lukee mua kuin avointa kirjaa. Ja kun se on mies niin kohta mä oon oppinu miten miehet toimii (tai sitten en)

Oikein hyvää ja aurinkoista viikkoa kaikille! <3

Kesä meni ja mitä jäi käteen?

Syksy on tullut. Keväällä ajattelin, että tästä tulee elämäni kesä, mutta ei tullut. Olen pettynyt kesän antiin. Okei, asuin ensimmäisen kesän omassa, ihan omassa talossa. Se on yksin mun, olen alkanut tajuta sen pikkuhiljaa. Asunut omassa talossa ilman suihkua, selviten ja pärjäten. Minä itse. Petyin tässä kesässä siihen, että en saanut viettää Ystävän kanssa niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Eli käytännössä olen mustasukkainen sen miesystävälle. Niinhän se on. Mutta pitäähän mun olla iloinen toisen onnesta (joka tosin ei ole onnea kuin muutaman päivän kerrallaan, sitten taas itketään kun se on sika).

Niin, koko kesän odotin, että milloin kylppäri etenee. Että varmasti ihan kohta. Huomenna varmasti tulevat. No, eilen sitten toivat lattiavalukamat, jee! Ensi viikolla kuulemma ehkä saattavat valaa! Hienoa! Olen asennoitunut siihen, että joskus lähitulevaisuudessa valavat. Kuulemma jotain pikakamaa, joka kuivuu hetkessä. Ajattelivat, että mä en halua odottaa kuukausia sen kuivumista. Onpas ne ajattelevaisia! (Sarkasmia). Toivo siis elää jälleen.

Bilettää ei huvittanut kesällä oikeastaan ollenkaan. Muutaman kerranko käytiin? Silleen puolittain, ex tempore.

Case Inssimies. Hän on ollut kovin läsnä. Jutskataan päivittäin, siis työpäivittäin paljon, pikaisesti, muutamien rivien sähköposteja lentelee. Kymmeniä päivässä. Se on ihan rikki exästään. Ja mä terapioin ja tsemppaan sitä. Siitä on tullut mulle tärkeä ja musta sille. Se myöntää sen. Ja se tuntuu hyvältä. Mutta samalla kovin ärsyttävältä, koska se ei halua tavata. Ehkä se ei uskalla? Aika syviä tuntoja ollaan sen kanssa käsitelty. Mustasukkaisuutta on ilmassa. Mikä on vähintäänkin outoa ja Inssimies myöntääkin, että se on epäreilua. Inssimies tietää siis Tyypistä. Kerroin siitä ihan tasapuolisuuden vuoksi, koska silläkin on laastari. Ehkä osittain mustasukkaisuuttakin herättääkseni, myönnän, myönnän. Ja kun kuitenkin Inssimiehen ja mun välissä on vielä se lapsiasia, mä en halua lisää lapsia ja se haluaa omia lapsia. Että ei meistä mitään vois koskaan tullakaan. Korkeintaan ystäviä. Kai.

Kävin taas siellä lääkärissä, tällä kertaa oli vähän asiallisempi tyyppi, mutta käteen ei jäänyt taaskaan mitään. Lähete neurologille vain. En mä usko, että mussa mitään semmosta vikaa on, mutta mennään nyt sit ku käsketään. Eihän se ota jos ei annakaan, kai.

Hmm... sitten mulla on Terapiamies :D. Tuttu toisista kuvioista. Tuntee yhden semmoisen osa-alueen mun elämästä, josta en ole tännekään kirjoittanut. Liian vaikea ja mielipiteitä jakava asia. Mutta aika merkityksellinen kuitenkin jos kokonaisuutta ajattelee. Terapiamies sai mut sen tajuamaan, että ehkä se olikin se juttu, mikä käynnisti tän eroprosessin. Hänen kanssaan ollaan vaihdettu pitkiä ja syvällisiä sähköposteja. Annoin blogin osoitteen ja hän luki tämän läpi ja analysoi. Se oli mielenkiintoista, kovin mielenkiintoista! Ja ehkä se vielä jatkuukin, toivottavasti. Mietin kyllä tarkkaan, että uskallanko antaa osoitteen, mutta kyllä mä luotan. Ja kuitenkin hän on tuttu semmoisista asioista, jotka on kovin arkaluontoisia, että tiedän että ei ollut huono päätös. Vaikka hän tuntee äitininkin, tai siis on tavannut, ei ehkä voi sanoa, että tuntee kuitenkaan. Ollaan siis puhuttu kaikesta, äitisuhteestakin. Terapiamies pysyy puhtaasti terapiamiehenä, sitä ei panna :D.

Kesä siis meni enkä ole sen kokonaisempi kuin sen alussa. Ai niin, päätin että feikkiripsien aikakausi on ohi ja yritin saada ne pois. En ole vielä kokonaan onnistunut, eli on semmoinen kynitty kana-look, mutta kohti omia ripsiä olen menossa. Ajattelin, että hienommat ripset tekee musta onnellisemman, mutta ei niin käynyt. Parkkisakot sain vain niiden takia. Ehkä se on jotain kehitystä kuitenkin, että en koe tarvitsevani niitä enää? Ja se, että en ole pannut muita kuin Tyyppiä kuukauteen. Vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Hmm... ehkä mä sittenkin olen vähän kehittynyt kuitenkin. Kyllä musta vielä hyvä tulee :)

Viikkopäivitys, sekalainen sillisalaatti

En mä tiedä onko mulla mitään "virallista" asiaa, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin lämpimikseni.

Viikko on taas mennyt ja olen edelleen aivan poikki. Maanantaina soitti sijoituskissani koti (minä siis omistan, sijoituskoti hoitaa kuin omaansa) että kissa on kipeä. No, long story short, kissa nukutettiin ikiuneen keskiviikkona, mitään ei ollut tehtävissä. Olin tietysti mukana. Helvetin rankka ylläri kaiken muun päälle.

Muuten viikko meni aikalailla sumussa johtuen tuosta kissaepisodista. Tuli käytettyä kuopusta verikokeissa ja lääkärissä mystisen ihottuman takia, onneksi ihottuma pelästyi lääkäriä ja häipyi itsekseen, joku virusjuttu kai. Tuntuu että pää on semmoista harmaata massaa. Mitään järkeviä ei jaksaisi ajatella, saati sitten, jos pitäisi muistaa jotain. Aivan mahdotonta. Huolestuttaa tuo muistamattomuus. Olen todella loman tarpeessa, siihenkin on vielä 2 kuukautta. Toivottavasti jaksan, pakkohan mun on. Nukkuminen ei auta. Tämä on siis puhtaasti henkistä väsymystä.

Talon näyttö oli sunnuntaina, ei ainuttakaan katsojaa. Olisin mä sentään naapureita odottanut utelukatselmukselle. No, välittäjän töpeksintää toivon mukaan kun ilmoituksessa oli virheitä ja ilmo kerkesi olla netissä vain kaksi päivää ennen näyttöä.

En edes tiedä missä rempan kanssa mennään kun en ole jaksanut kysyä. Alkuperäinen suunnitelma oli muuttaa ensi viikolla, mutta ei taida onnistua. Mä olen jotenkin ihan turta senkin asian kanssa, en osaa/jaksa oikein iloita siitäkään. Olen miettinyt että miten pärjään yksin omakotitalossa (joo, nythän onkin hyvä vaihe sitä miettiä :D) ja mietin että pitäisikö aloittaa uusi blogi, jossa kertoisin kommelluksistani, jotenkin mulla on semmoinen fiilis, että semmoisia saattaisi olla luvassa :D. No, katsotaan...

Tämä kerrostaloasuminen on yhtä helvettiä näin keväällä/kesällä. Ei pääse piipahtamaan ulkona helposti. Tiettyhän täältä ulos pääsee, mutta ehkä se henkinen este on suurempi. Mitä siellä pihalla sitten tekis? Omassa pihassa voisi puuhastella mitä lystää, istahtaa puutarhatuoliin. Mutta mitä tossa parkkiksella? Pöh. Ehkä mun pitäis "väkisin" muuttaa ens viikonloppuna, jos vaikka heräisi eloon taas. En tiedä. No, kuun vika päivä tämä kämppä on oltava tyhjänä oli talo valmis tai ei.

Olen kirjoitellut yhden nettitutun miehen kanssa fiiliksistä, tunnen hänet muutaman vuoden takaa, meitä yhdistää terveysjutut, ei siis mitään semmoisia virityksiä, puhtaasti vain kirjoittelua. Hän kirjoitti "Olet kaunis ja iloinen nainen sellaisella söpöllä, hieman viattomalla ja ujolla hymyllä". Ai että tuo lämmitti mieltä :).