Lukijat

perjantai 30. lokakuuta 2020

Kuulumisia syksyltä 2020

 Blogin aloituksesta ja avioerosta on kohta yhdeksän vuotta. Yhdeksässä vuodessa lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, muuttaneet omiin asuntoihinsa ja aloittelevat omia elämiänsä. Molemmista vaikuttaa tulevan varsin hyviä ja pärjääviä ihmisiä eroperheestä huolimatta.  Mua itkettää kun ajattelen mennyttä yhdeksää vuotta. Miten paljon olenkaan kokenut opetellessani omaa tapaani olla itsenäinen ja elää täysillä. Tämä blogi on toiminut mulle päiväkirjana ja muistikirjana, jota välillä selailen itkien ja nauraen kaikille kokemuksilleni ja tempauksilleni. Te lukijat (onkohan teitä enää yhtään?) olette myötäeläneet välillä kauhuissanne, välillä moralisoiden ja välillä iloitenkin mun puolestani. Mikä kasvumatka! Kyllä, kasvoin vaikkei se välttämättä aina siltä vaikuttanut. Kovin montaa asiaa en tältä matkalta vaihtaisi, ehkä sen kirveellä uhkailevan deitin kuitenkin :D. Sillekin pystyn jo nauramaan. 

Nyt elämä on seesteistä ja rauhallista.  En kaipaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tarvetta kirjoitella ja purkautua ei juurikaan enää ole. Myös blogipiiri on kaventunut, useampi "aikalainen" on lopettanut, joku jopa kuollutkin. Siinä meni kyllä sielultaan kaunis ihminen ja aivan liian aikaisin.  Elämä on niin hauras ja sen tajuaminen pistää itkettämään ja kiirehtimään elämään. 

Yksisarvismiehen kanssa elämä sujuu loistavasti. Siinä miehessä on mulle juuri sopivasti vastusta, hellyyttä, huolenpitoa ja hyväksyntää. Unelmoidaan yhteenmuutosta ja talosta tai mökistä järvenrannalla. En tiedä milloin seuraavan stepin aika on, mutta olen kärsimätön. Sen tiedän, että yhteenmuutto ei tule tapahtumaan ennen kuin miehenkin jälkikasvu aloittelee itsenäistä elämää, joten ihan lähitulevaisuuden asia se ei ole. Unelmoida kuitenkin saa. 

Kerrostaloelämä on mulle haastavaa. Tunnen, että olen täällä vain säilytyksessä ja odotan sitä taloa tai mökkiä maaseudun rauhassa, jossa voi mennä alasti hankeen tekemään lumienkeleitä. Sitä mä kaipaan. En oikein sopeudu naapurin karaoke-esityksiin ja huoltoyhtiön lehtipuhallinherätyksiin. Okei, lämmin edullinen asuminen on aika jees, mutta vaihtaisin sen kyllä villasukkiin ja takkatuleen sekunnissa. En kuitenkaan kadu tänne muuttoa, koska sain näin Yksisarvismiehen jokapäiväiseen elämääni. Ilman muuttoa en olisi irtisanoutunut, enkä myöskään aloittanut opiskelua. Eli aika kokonaisvaltainen elämänmuutos. Hyvä minä! Stella laulaa taustalla "Mene edeltä, kyllä se jää kantaa". Mä olen se, joka menee edeltä ja luottaa siihen että se jää kantaa. Jos se ei kanna, niin kylmässäkin vedessä voi uida rantaan. 

Pelkoja on edelleen, en kaikista sentään ole päässyt. Pelkään, että jotain tapahtuu ja unelmat eivät toteudukaan. Pelkään että jomman kumman elämä loppuu ennen kuin ehditään toteuttamaan ne suurimmat  unelmat ja elämään yhteistä elämää ja heräämään toisen vierestä joka aamu. Nythän sitä heräämistä tapahtuu aikalailla kvartaalitasolla. Pelkään, että itse kuolen ja Yksisarvismies joutuu kokemaan saman toistamiseen. Pelkään myös, että itse joudun kokemaan menetyksen. Molempi pahempi. Ero tai jätetyksi tuleminen ei pelota lainkaan. Ollaan niin hyvä match, ettei  vaan mitenkään tunnu todennäköiseltä. 

Tekeepä hyvää pysähtyä hetkeksi pohtimaan elämää. Viinilasi ja nenäliinat olivat tarpeellisia tämän tekstin tuottamisen aikana.