Lukijat

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Se siitä Tyypistä sitten

Annoin sitten eilen palaa Tyypin suuntaan fb-keskustelussa sen verran tyylikkäästi, että ei varmaan tarvii enää olla yhteydessä. Joo, en ollut selvinpäin, selvinpäin en olis ehkä niin kovasti ja pahasti sanonutkaan. Tai no, en mä nyt tiedä sanoinko pahasti, totuuksia vain, mun mielipiteitä siitä, että miten se on mua kohdellut ja miten sen kannattais naisia kohdella jos se vielä joskus naisten kanssa rupee virittelemään jotain. Kiitti neuvoista ja kertoi että mulla ei oo kauheesti hajua millanen ihminen se on parisuhteessa enkä muutenkaan kuulemma tunne sitä kauheen hyvin. Keskustelu loppui siihen kun se sanoi että ehkä meidän pitää unohtaa tää koko juttu ja lopettaa tapailu jos se on niin paska ihminen ja kohtelee mua niin huonosti. Ja että mun kannattais ehkä ettiä täältä joku mies joka osais kohdella mua hyvin. Siihen en sit vastannut enää mitään. En pystynyt. Olis pitänyt.

Itkin sitten pään turvoksiin, meinasin tukehtua taas vaihteeks räkään. Tein tiukan kossukolan ja ryystin sitä ja itkin. Ja niistin ja itkin. Tiesin että  aamulla tulee olemaan vaikeeta saada silmät auki. Ja niin olikin. Enpä muista koska silmät olis ollut näin pahasti turvoksissa. Ei oo enää feikkiripsiä, omat ei oo vielä kasvaneet kunnolla takas, kulmakarvatkin on repsahtaneet. Silmien piti olla sielun peili, mitä näkyy? Tyhjää, ihan tyhjää.


Enpä muista koska mulla olis ollut paskempi päivä kuin tänään. Pitäisi jaksaa nousta edes sängystä ja pukea. Jos lapset ei olis mulla nyt niin en nousisi.



perjantai 28. syyskuuta 2012

Teidät on tuomittu

Mut on nyt tuomittu... avioeroon. Jeee! Pitkä oli puolivuotinen! Yllättävän pitkä. Varsinkin jos alkaa ajattelemaan, että mitä kaikkea tässä ajassa on tapahtunut. Huhhuh! Kiirettä on kyllä pitänyt. Ei voi muuta sanoa. Ei voi ei.

Harmi kun sitä ei voi nyt juhlistaa silleen kunnolla kun tytöt tulee viikonlopuksi. Korkkasin mä yhden siiderin yksikseen. Hip hip hooray :).

No, mutta nyt on se sivu käännetty mun elämästä. Vaikka oonhan mä ollut henkisesti sinkkuna jo asumuserosta lähtien. Mutta saan nyt mun tyttönimen takas, 10 vuoden jälkeen. Outoa, mutta aika ihanaa. Enpä usko että enää kovin helposti naimisiin menen.

torstai 27. syyskuuta 2012

Omakotiasumista

Maanantaina heräsin kännykän herätyskelloon klo 7:00. Menin keittiöön ja keittiön kello oli 7:20. Great, joko kännykkä oli seonnut tai mä olin säätänyt unissani kelloa. No, joka tapauksessa myöhässä. Kellarista kuului lorinaa, ihmettelin että ei ennen oo kyllä kuulunut, vaikka vettä olenkin valuttanut. Kellariin tutkimaan. Valo palanut, lyhty mukaan. Lyhdyn valossa sitten totesin että kellarissa on vettä. Ajattelin että voi helvetti, putki vuotaa. Pihalle, siellä on joku vesisulku. No, enhän mä sitä osannut käyttää, ihme tötterö. No, takas sisälle, kumpparit jalkaan ja lyhdyn kanssa kellariin. Ylimmältä rappuselta astuin varovasti veteen, en muistanut mimmoinen matka siitä on. No, nilkkaan asti sitä vettä sitten oli. Etsin sulun ja väänsin sen kiinni. Näin että vettä tulee seinästä tulevan putken juuresta. Veden tulo loppui.

Laitoin putkimiehelleni viestiä kun ei ollut vastannut puhelimeen kun olin soittanut. Se palasi asiaan päivällä ja lupasi tulla katsomaan. No, pääsin töihin melkein ajoissa. Töissä "oikeassa" toimistossa on parempi fiilis, ihan normaalia onneksi. Harmi vain kun joudun käymään kerran viikossa päivän siellä "kurinpitotoimistossa" Yök.

Putkari tuli sitten illalla ja totesi että putki ei vuoda, vaan se on vain sadevettä. Great. Vesiputki oli vissiin sitten tärähtänyt jotenkin kun olin sitä vääntänyt, että lorotus oli loppunut. Sitä pitkin se jotenkin sieltä ulkoota tulee. No, annoin veden olla kun en jaksanut sille mitään tehdä. Tänään kävin ostamassa uppopumpun ja semmoista putkijutskaa ja pumppasin (ihan itte!) suurimman osan vedestä pihalle. Ämpärillä pitää vissiin sitten loput selvittää. Se olkoon viikonlopun homma.

Kylppäriremppa on edistynyt. Osassa seiniä on jo laattaakin! Uskomatonta!

Kyllä tää tästä suttaantuu :). Uunin lämmityskin menee jo rutiinilla joka toinen päivä, mä oon kohta valmiina talveen :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Pehmorinsessa

No niin, eilisestä selvitty ja vähän hävettää osa noista eilisistä kirjoituksista. Mutta koska ne on kirjoitettu ja julkaistu niin saavat olla. Matkantekoa nekin. Muistuttavat sitten joskus tästä ajasta.

Terapiamieskin tulisi kuulemma hautajaisiin. Mä kopioin tähän nyt pari juttua mitkä haluun muistaa ja sähköpostiin ne niin helposti hautautuu. Terapiamies sanoi eilen lohduttaakseen (joojoo, kyl se varmaan tarkoittikin): "Sä olet kiehtova yhdistelmä sairaan hienoa  huumoria, fiksuutta ja empatiaa. Ja avoimuutesi ja suoruutesi on myöskin jotain hyvin harvinaista ja jotain mitä arvostan suuresti". Kauniisti sanottu ja lämmitti. Sillä on sana hallussa.

Kuuntelin eilen tuon "Tahdon elää" biisin about 30 kertaa ja tänään linkkasin Ystävälle sitten sen biisin. Se kommentoi: "sä oot pohjimmiltas niin ihqun pehmo, vähän semmonen rinsessa <3" Niinhän mä oon. Tosin sit se jatkoi, että mun pitäis löytää se prinssi kun tää yksin omakotitalossa asuminen ei kuulemma oikein sovi mulle. Anteeks nyt vaan! Mun mielestä mä oon pärjännyt oikein helvetin hyvin olosuhteisiin nähden! Se kommentti kyllä hieman loukkas. No, ehkä toi kommentti tuli siitä kun kerron ystävälle melkein kaiken, senkin, että joskus pelottaa mennä yläkertaan kun siellä voi olla mörköjä :). Vaikka tiedän, että se "mörkö" on vaan toi yks kissa mikä sitä ovenkahvaa rämppää. Kyllä mä saan pelätä mörköjä jos mä haluun, vaikka tiedän, ettei niitä oo olemassa. Nii.

Monikohan aattelee, että mä en selviä talvesta tässä talossa? No, Ystävä ainakin meinaa, että oon liian laiska lumitöihin yms. juttuihin. No, niinhän mä oonkin ollut, parisuhteessa, kun on ollut se toinen joka ne on reippaasti tehnyt. Mutta kyllä mä perkele osaan lumitöitä tehdä jos mä haluan! On mussa sisua jos joku ei oo vielä huomannut. Ihan vittuillaksenikin meinaan selvitä, niin! Joo, välillä vähän notkahtaa, mutta perkele mä selviin vaikka oonkin tämmöinen pehmorinsessa!

Ja nyt mä kiipeen katolle ja siivoon ne rännit, ihan sisulla. Eilen meni sisu kaulaan, mutta nyt mä sen teen. Perkele!

Edit: Voi helvetti! Se kattokaltevuus tuntuu katolla paaaaaljon jyrkemmältä kuin miltä se maasta käsin näyttää. Joo, pääsin mä sinne katolle, lapetikkaatkin oli, mutta vain toisella puolella. Enkä mä sitten tennareiden kumipohjien varassa uskaltanut lähteä laskeutumaan ilman mitään turvajuttuja sinne rännille. Pitäis ostaa oikeat tikapuut, mutta kun ei mun Yarikseen mahdu. Hmph!





perjantai 21. syyskuuta 2012

Ei pitäis juoda...

Koska jos otan yksin niin tulee vaan helvetin paska fiilis. Mulla ei oo koskaan ollut mitään itsetuhoisia ajatuksia, siis semmosii oikeita. Joo, on tullut joskus tuolla ajellessa mieleen, että miten pieni ratin liike veis mut vastaantulijoiden kaistalle. Tai illalla lämmittäessäni mietin että onkohan uunin tilanne semmoinen, että voi laittaa pellin kiinni vai iskeekö häkä enkä enää herääkään. Tai että sattuisko viilto jossain. Mutte ei, ei noi oo oikeita ajatuksia, siis semmoisia mitkä mä toteuttaisin. Ja sitten kun mä oon noita kelaillut niin mietin että ketä mulla on mun elämässä ketkä välittää

Äiti: Kai se "viran puolesta" tulis hautajaisiin, mutta ehkä se ois vaan helpottunut kun se vois hyvillä mielin vaan tukea exää ja lapsia

Iskä: se kyllä välittää ja auttaa jos mä pyydän.

Ystävä: Aito ystävä. Mut en mä voi sille kertoa tämmösii. Ei tämmösiä kerrota kellekään.

Lapset: joo, kyllä ne musta välittää, ainakin vielä.

Mä mietin ja mietin ja mietin. Kyyneleet valuu ja mä mietin että onks ketään muita? Mulla on 188 facebook-kaveria ja mun lista jäi tommoseks.

Okei, ehkä Terapiamies noitten lisäks. Mutta mitä mä oon sen elämässä? Risa virtuaalicase, minkä se koittaa saada ehjemmäks. Ja jos se onnistuukin, niin aikamoinen sulka hattuun.

Ja sitten joku kourallinen tuttavia, entisiä työkavereita lähinnä, jotka saattaisivat päivitellä, että miten se Puolinainen nyt tolleen.

Joo, tää on vaan tää siideri mikä tuo taas tunteet pintaan.

Edit: kyllä mä koen, että elämällä on mulle vielä paljon annettava kuitenkin...


Pick me, love me, choose me

Mä kaipaan. Mä kaipaan miestä. Mutta en mitä tahansa miestä. Mä kaipaan sitä täydellistä miestä. Joka arvostais mua, pitäis mua hyvänä, rakastais mua. Ja jota mä saisin rakastaa. Ei sen tarvitsis olla täydellinen, kyllä mä puutteita siedän, onhan mulla niitä itsellänikin. Mä haluun että se saa mut nauramaan, kaipaamaan, hassuttelemaan.

Musta tuntuu että mä oon napsahtanut takas "normaaliksi" (melkein)  siitä kevään/kesän pervosekoilijasta, enkä oo ottanut sitä yhtä yrittäjää sänkyyni (vielä). No, enhän mä ole normaali, tai mikä on normaali? En tiedä. Mutta kyllä mä oon antanut pikkuhiljaa itsenikin uskoa, että mä oon aika kiva, hauska, pervo, spesiaali. Ja se joka mut saa on onnekas. Mutta missä se on? Ei pitäis hätäillä. Pitää olla kärsivällinen. Perjantai-ilta, pitäis mennä vaikka tohon lähikuppilaan. Pitäiskö? Jos vaikka kahville? Nääh, en taida viitsiä. Sitäpaitsi se sinnikäs yrittäjäkin saattaa olla siellä. Joo en mene. Olis noloa istua puolityhjässä baarissa baaritiskillä yksin. Joo, jatkan kotona kyyhötystä ja odotan että se tulee hakemaan mut täältä.

Jos mä jäänkin yksin eikä kukaan halua mua? Jaksaisinhan mä odottaa jos joku kristallipallo sanois että se mies tulee vaikka kahden vuoden päästä. Mutta mistä sen tietää meneeks siihen 2 kuukautta vai 20 vuotta vai tuleeko sitä ikinä? Mä en tyydy vähempään kuin mitä mä ansaitsen! Mulla ois niin paljon annettavaa. No, mä kerään sitä ja voi voi sitä miestä mihin mun kaikki patoumat purkautuu. :).

Kyllä mä uskon, että se on tuolla jossain.

Ai niin, kylppäriremppapäivitys. Työmieheni on lähdössä kuukauden päästä työharjoitteluun ulkomaille. Ovat luvanneet että mun kylppäri on siiheks valmis. Toisella tyypillä alkaa kahden viikon loma. Alkavat kuulemma tehdä sitä nyt oikein urakalla. Ihan kuin mä oisin kuullut ton ihan muutaman kerran ennenkin.


torstai 20. syyskuuta 2012

Ojasta allikkoon

Uusi työ alkoi. Voi vittu! Pahemmanlaatuisia sopeutumisongelmia! Toisena päivänä tuli jo sanomista siitä, kun mun kännykkä oli pöydällä, siis henkilökohtainen. Häiritsee kuulemma keskittymistä. Ei se ollut soinut, piipannut, ei mitään, enkä mä ollut edes räplännyt sitä. Mutta siinä se vaan möllötti, häiriten rouva toimitusjohtajaa. Puhelimeen saa kyllä vastata ja sillä saa soittaa, työaikanakin, mutta pöydällä se ei saa olla. Laukkuun siis. Voi vittujenvittu! Ruokiksella ja kahvilla sitä saa sitten räplätä.

No, tää sopeutumisongelma johtuu varmaan siitä, ettei mun oo tarvinnut muutamaan vuoteen tehdä juurikaan oikeita töitä. Siis semmoisia, joissa pitäisi ajatella. Mun työpäivät kuluivat kahvittelun, rupattelun, pussailun, kopeloinnin, nauramisen, tekstailun, blogipäivittämisen, kissankasvatussuunnitelmien tekemisen ja miesasioiden puinnin merkeissä. Joo, karma strikes back. Hard. Mutta nyt ollaan kurissa ja nuhteessa. Mä koitan sopeutua. Pakko olis. Tuon kurin ja nuhteen lisäksi mä tunnen itseni ihan helvetin tyhmäksi. Mä en tajua mitään, en osaa mitään, näen miten rouva tj ajattelee, että voi vittu, eiks toi tosiaan ymmärtäny mitä sille just sanottiin ja opetettiin? Ja olen aivan järjettömän hidaskin vaikka yritän ihan helvetisti. Koeaika on 4 kk, että ehdin mä varmaan lentää pellolle jo sitä ennen.

Töissä en voi olla ollenkaan oma itseni, kohta hukkaan itseni vapaa-ajallakin. Hienoa.

Musta on tullut Inssimiehen parisuhdeterapeutti, Tyyppi on löyhästi kuvioissa, yks paikallinen ( keväällä deittipalstalla tavattu)  yrittää päästä mun sänkyyn, loppukeväästä oisin sen ottanutkin, mutta enpä oo ollenkaan varma enää.

Mulla on ikävä Ystävääkin kun oon tottunut jutskailemaan sen kanssa työpäivät läpeensä ja suunnitella kaikkea kivaa. Mutta nyt se on loppu ja sekin on masentunu kun joutuu tekemään töitä omalla tahollaan. Uskon, ettei tämmösen vuodatuksen jälkeen paljoa myötätuntoa heru teiltäkään, kirjoitettuna toi mun edellinen työ näyttää aika hmm... erikoiselta. Mutta kyllä mä oikeesti ne työt tein mitkä mulle oli annettu. Vapaa-aikaa vaan oli aika reilusti.

Olispa ensi viikko jo helpompi, jos ei ole niin mä en tiedä miten mä selviän.

Ai niin. Sunnuntaina kun lapset lähti niin tuli kauhea tarve vetää kännit. No, tuumasta toimeen ja pikakännit päälle. Ai, uusi työ alkaa maanantaina. Haittaaks se? Eiiii se mitään haittaa, vain muutama siideri. En tunnista itseäni enää. Miks mä käyttäydyn tolleen? No, aloin selviämään jo kyllä illalla ennen nukkumaanmenia, eli eihän siinä mitään periaatteessa. Olihan mulla aamulla vähän heikompi happi kuin tavallisesti, mutta ei se mun suoriutumiseen vaikuttanut. Yhtä tyhmänä olin koko päivän kuin jos en olis juonut mitään illalla. Se siideri sai mut surkeeksi ja silmät kosteina olin koko illan. Tyyppi ilmestyi sitten jossain vaiheessa facebookiin ja pyys että voitaisko mennä Skypeen kun se haluais nähdä mut. No mentiin, mä tukka paskaisena, vakavana ja kyyneleet silmissä (oltiin riideltykin lauantaina taas sen kans). Huomasi yllättäen mun pahan mielen ja sanoi, että haluis halia mua ja ottaa viereen nukkumaan. Mun ilme ei värähtänytkään vaan kirjoitin, että sen pitäis ehkä joskus sit pyytää. Mä oon nimittäin lopettanu kokonaan sen ahdistelun ja odottanut vaan, että kauanko menee, että se haluu. No, nyt meni 3 viikkoa, sitä ennen meni 4. Pyysi siis mut tiistaina luokseen. Just kun mä olin jo aika lähellä, että pääsisin irti siitä. Ja nyt oon taas yhtä tiukasti kiinni siinä kuin aina ennenkin.

Että aikalailla kaikilla osa-alueilla menee nyt päin persettä. Masentaa suorastaan. Vittu.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Avioeron kakkosvaihe

Nimet on paperissa, molempien, eli haetaan sitäkin yhdessä. Maanantaina pistän postiin. Allekirjoituksen pyytäminen ei aiheuttanut mitään keskustelua, tunteita, ei mitään. Vieläkään. No, en mä ajatellutkaan.

Onks tää ollut nyt oikea ratkaisu? Kyllä tää on. Vaikka tää "vapaus" ei olekaan ollut niin toimivaa kuin ajattelin. Keväällä meni helvetin lujaa, kesällä hyytyi ja nyt syksyllä on hyytynyt vielä enemmän. Ja tilalle on tullut ajatukset, että onks mulle ketään joka kohtelis mua silleen miten ansaitsen. Ja jota sais rakastaa. Ja joka rakastais mua takas. Ja jos ei ookkaan niin oisko sit ollut parempi olla taloudellisesti fiksussa ja ulkoisesti helpossa liitossa?

Tulipas tynkä blogipäivitys, mutta tyhjennyin näköjään henkisesti totaalisesti .

Kevennyksenä kerrottakoon, että viimeisen työpäivän "kunniaksi" pussailin työkaverini kanssa. Että en nyt ihan hyytynyt oo. Mutta se nyt oli vaan semmonen läksiäislahja tai jotain, eikä tuu koskaan johtamaan mihinkään. Parivuotinen jännite vaan purkautu. Tai no, jos totta puhutaan niin on purkautunut pari kertaa aikaisemminkin pussailun merkeissä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Nöyryyttävä lastenvalvojakäynti

Tänään käytiin sitten lastenvalvojalla. Kai meillä päätarkoituksena oli noi elatusmaksuasiat, mutta mistään ei saatu tehtyä mitään sopimuksia. Kaikki on holdilla nyt niin kauan kunnes talo on myyty. Se sossubitch oli kyllä niin alentuva ja jotenkin aggressiivisella asenteella liikkeellä, että oli kyllä todella raskas kaksituntinen. Ilmeisesti olisi pitänyt käydä ensiksi joku sossukurssi, ennen kuin sinne voi mennä. Koska tälleen kokemattomana ja tyhmänä sinne ei ole asiaa. Tietysti jos sen tarkoitus oli luoda yhteishenkeä meidän vanhempien välille niin siinä se kyllä onnistui, vihattiin sitä ämmää tasan yhtä paljon. No, viha on aika jyrkkä sana. Todennäköistä on, että tullaan sopimaan kaikki ilman mitään sossunarttua (anteeksi jos kielenkäyttöni loukkaa jotakuta).

En oo tottunut, että mua kohdellaan tuollalailla alentuvasti. Puistattaa oikein.

Tyypillekin lähti tänään melkein suhteen lopetusviesti. Mutta sitten tuli taas "anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata sillä äskeisellä viestillä". Mä en tajua, että miten se on niin taitava ajoituksessaan joskus. Olin kirjoittanut jo pitkän sähköpostin joka oli enää lähettämistä vailla. Mutta en mä lähettänyt. Vielä. Se pitää mua vaan niin tiukasti, mutta silti helvetin löyhästi kiinni. Mä oon satuttanut itseni Tyypin kanssa pahemmin kuin tässä erossani. Eri tavalla kyllä, mutta jos kyynelten määrässä mitataan niin Tyyppi voittaa.

Todella raskas päivä, kertakaikkiaan.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sunnuntaita

Mikähän näissä sunnuntaipäivissä on kun tulee aina sunnuntaisin tarve kirjoitella. Varmaan se ylimääräinen aika.

No, viikko on taas kulunut edellisestä kirjoituksesta, eikä paljoa ole tapahtunut viikon aikana. Syksy on tullut ja pihalla olevien luumupuiden luumut kypsyneet, leikkuupuimuri puksuttaa viereisellä pellolla.

Keväällä kukkaloisto oli tällainen

 Syksy on siis tullut ja koleat kelit, sisällekin. Onneksi mulla on tämmöinen hieno kapistus, jota olen yrittänyt harjoitella käyttämään.




Aloitin viikko sitten ja tyrkkäsin tulet hellaan ja sainkin sen lämpeämään, hellaosan siis. Siitä innostuneena kokeilin uunin lämmittämistäkin ja savustukseksi se meni. Ja niin se meni toisellakin kerralla. Liikaa peltejä ja systeemejä, vaikeata! Olenhan mä pönttöuunia ennenkin lämmittänyt, mutta en tuommoista hellaa. Eilen sain sen vihdoin syttymään ja oli kyllä aika voittajaolo! Tänään sitten lämmitysguruna tuikkasin tulet uuniin ja siinä aikani lämmitettyäni ajattelin, että mitäpä sitä turhaan sähköhellalla ruokaa tänään tekemään ja tuikkasin hellaosasonkin tulille ja paistelin siinä sitten itselleni ruuat menestyksekkäästi :). Lämmitin siinä sitten tiskivedetkin vielä. Slow lifea :)

Viikolla Terapiamies kävi ottamassa meidän talosta uusia kuvia ja kyllä tuli hienoja! Tottahan niistä tuli hienoja kun asialla on ammattilaine ja ammattilaisvehkeet. On mulla vaan monipuolinen Terapiamies! Pettymys vaan on melkoinen kun välittäjäfirma ei anna laittaa kuin 9 kuvaa esille. Eikä suostu Terapiamiehen tekemään kuvagallerialinkkiäkään esille pistämään. No, se tietää vaan sitä, että välittäjä vaihtuu parin viikon päästä. Ex ei suostu asiaa hoitamaan, eli mä joudun sitten etänä hoitelemaan asiaa. Tosi kiva. Mutta sen olen päättänyt, että seuraava välittäjä tulee olemaan nainen. Mun elämäni kiinteistökaupoista kaikki huonot kokemukset ovat olleet miesvälittäjien kanssa. Naiset ovat hoitaneet aina hommat hyvin ja tyylillä. 

Ja sitten Tyypistä. Tyyppi tuntuu työntävän mua kovasti ulospäin elämästään. Mikä siinä on, että se ei voi sitten suoraan sanoa, ettei halua mua elämäänsä enää. Vaan pitää kiukutella, haastaa riitaa ja ihan kuin se odottaisi, että mä teen sen päätöksen ja sanon etten halua enää olla yhteydessä. Eilen kysyin, että jos olis sopinut, että menen yökylään. No, ei sopinut kun oli töissä. Se kysyi sitten, että eiks mulla mene hermot kun kaikki on aina niin vaikeeta sen kanssa? No, mä vastasin, että mitä se hermojen menetys auttaa, ei aina voi sopia.  Siihen se vastasi, että harvemmin sen kanssa sopii yhtään mikään. Taisi olla aika pahalla päällä, mutta en lähtenyt tohon mukaan ollenkaan, vaan jätin sitten viestittelyn siihen. Mutta en mä tiedä mitä mun pitäis sen kanssa tehdä. Hermothan mulla sen kanssa menee, mutta enhän mä sitä sille kerro. Kyllä on helvetin vaikeeta, vastahan tässä on 7 kuukautta sen kanssa leikittykin kissaa ja hiirtä. Lopun alkua. 

Ensi viikolla lastenvalvojalle ja avioeron kakkosvaihe liikkeelle. Jesh, kohta saan tyttönimeni takaisin! 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Terapiaa

Tekee mieli kirjoittaa, mutta en tiedä mitä mä meinaan kirjoittaa. Katsotaan...

Aloitetaan vaikka Terapiamiehestä.

Terapiamiehen terapia on ollut mielenkiintoista, huumori- ja kyynelpitoista ja avartavaakin. Välillä lipsahtanut seksuaaliterapian puolellekin. Tiedän, että hänkin on saanut terapiasta jotain, ainakin ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua yhteen vähän rikkinäiseen ja hassuun päänsisälmykseen. Hän on yrittänyt auttaa mua Tyypin kanssa, tai siis kertonut niitä julmia totuuksia, mitkä mä itsekin tiedän. Autsauts välillä. On boostannut mun itsetuntoa ja yrittänyt saada mua pois kynnysmaton roolista. No, viime viikonloppuna sanoinkin Tyypille vastaan, jonka seurauksena herneet lenteli, mutta Tyypin mykkäkoulu kesti vain muutaman tunnin (hyvä, koska mä pelkäsin, että siitä voi tulla pitkäkin ja se olis ollut mulle tosi vaikeeta) Mutta ehkä se oli jotain edistystä, että sain sanottua, ettei mulle voi silleen puhua miten se mulle puhui. Tai no, tekstasi.

Mitähän muuta mä oon saanut tossa terapiassani selville... No, että olen kuulemma empaattinen, kaunis, hauska, söpö ja pervo. Ja mulla on huono itseluottamus. Eikä se sanonut noita ensimmäisiä ylisanoja iskeäkseen mua, vaan saadakseen mulle paremman mielen kun olin taas jossain kriisissä tai morkkiksessa. No joo, voihan se olla, että se tarkoittikin niitä oikeesti, mutta varmasti osa oli tota mun itseluottamuksen boostaamista. Ja joku kuitenkin ajattelee, että se yrittää mua jotenkin niin ei ei, siitä ei oo kyse.

Se pelkää, että tieto siitä, että se lukee mun blogia vaikuttaa mun kirjottamiseen, että en muka vois vapaasti kirjoittaa siitä mitään negatiivista, mutta tottahan mä voin jos musta siltä tuntuu :). Ei vaan oo siltä tuntunut, tai siis ole tullut negatiivisia fiiliksiä sitä kohtaan.

Se on ollut kauhean kärsivällinen, vaikka onkin välillä hakannut päätä virtuaaliseinään mun kanssa, yksi humalaterapiailta oli varmaan raskas kun mun siiderinen pää ei halunnut millään tajuta sitä, miksi mä hyväksyin Tyypiltä sen, että antoi itsestään vaan rippeitä mulle kun tavattiin. Ja mulle se oli siis muka ok ja Terapiamies yritti saada mua käsittämään, että ei se ole ok.

Oho, tästä tais tulla vahingossa Terapiamiehen ylistyskirjoitus, mutta ei se haittaa :D