Lukijat

maanantai 18. marraskuuta 2019

Huijarisyndrooma

Tässä naputtelukäteen otetun lääkkeen vaikutusta odotellessani aloitin opiskelukirjojen bonuskirjana mukaan napatun kirjan lukemista. Tiina Ekmanin  Huijarisyndrooma, miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä).

"Huijarius on samaa juurta ja sukua kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan tai suorittamispakko. Näiden kaikkien taustalla on epävarmuus omasta itsestä, minuudestaan ja kelpaamisestaan sellaisena kuin on". Pääsin jopa sivulle 13 ennen ensimmäisiä kyyneleitä.

"On vaikea tietää, millainen minun tulisi olla, jotta olisin tarpeeksi"

"Kun huijarin eteen tulee tehtävä, joka vaatii runsaasti valmisteluja ja ponnistelua, hän ahdistuu ja alkaa epäillä selviytymistään. Mieleen muistuvat vain kaikki aikaisemmat epäonnistumiset ja virheet, jotka todistavat vääjäämättä hänen kyvyttömyytensä. Valittavana on kaksi selviytymisreittiä: valmistautua, viilata ja ylisuorittaa tai lykätä aloittamista ja ryhtyä toimeen viime tipassa puskien homman läpi... Huijariksi itsensä kokeva selittää onnistumisensa joko sillä, että teki valtavasti työtä, koska tavallisella tekemisellä ei olisi saanut valmista aikaiseksi. Tai hän selittää, että onni vain potkaisi ja hän sai kuin saisikin työn valmiiksi".

 Mä onnistun omasta mielestäni tuurilla, joskus onnistun valmistautumaan oikein, mutta tuuriahan sekin vissiin. Olen välillä ihan tyytyväinenkin suorituksiini, mutta esim. viikonlopun tentin (johon valmistauduin hyvin vähän) YKSI virhe ärsytti, sainhan sen takia tentistä vain 95% oikein. Mä tiedostan varsin hyvin, että onnistuin ja helvetin hyvin onnistuinkin. Verkkotentissä kun saa heti tentin tehtyään tietää tuloksen niin ensireaktio oli "jess" kun näin tuon 95% tuloksen. Kun näin minkä virheen olin tehnyt niin koko onnistuminen mitätöityi sillä. Olisi pitänyt pystyä parempaan. Vielä lähipiirille selostin "no, se nyt oli vain yksi osa kurssia, vielä on vaikka kuinka monta tehtävää jäljellä". Mun keskiarvo suoritetuista kursseista on 4,2 (1-5 asteikko) "Mutta eihän siinä ole kuin yksi vitonen" sanoo sisäinen ääni. Pääsin todistusvalinnalla ammattikorkeakouluun ja ajattelen "no, se näkyykin olevan vähän huonompi oppilaitos".

Kirjan mukaan huijareilla on usein tiedostamaton supersankarifantasia. kaiken pitäisi onnistua helposti ja virheettä, ja jos näin ei käy, se todistaa kelvottomuutta ja osaamattomuutta. Tunnistan tuonkin ajatuksen.

Mun piti referoida yhteistoimintalakia opiskelutehtävään, mutta tässä vaan pohdiskelen huijarisyndroomaani ja lainailen osuvia pätkiä kirjasta. Mä luulen että mun blogia lukee moni huijarisyndroomainen, joten ei tämä varmaan hukkaan mene.

Aika paljon tiedostettuja asioita tälle illalle. Taitaa jäädä yhteistoimintalaki referoimatta, luotan siihen että sisäinen täydellisyydentavoittelija hoitaa homman kotiin kun deadlineen on kuitenkin vielä pari viikkoa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Opiskelustressiä

Huomenta täältä kirkasvalolampun loisteesta.

Opiskeluhommia pitäisi tehdä, mutta ehkä kohta... Ammattikorkeakoulun valintakokeet oli muutama viikko sitten ja tulokset tulevat vissiin tämän kuun loppuun mennessä. Ei juurikaan stressaa, koska pääsin jo ennen valintakoetta todistusvalinnalla yhteen kouluun sisään. Tosin se sijaitsee varmaan 150 kilsan päässä, mutta on sentään monimuotokoulutus. Vielä on vähän epäselviä kaikenmaailman siirtohakumahdollisuudet, mutta ainakin oikea tutkintoon johtaa opiskelu alkaa tammikuussa :). Mä luulen, että se oikea opiskelu on helpompaa kuin tämä avoimen amk:ssa opiskelu, koska mulla on niin epäpätevä ja piiskurimainen opintojen ohjaaja (mä ite). Tässä touhussa ei oo mitään järkeä, homma ei pysy millään tavalla hanskassa enkä opi tarpeeksi niitä asioita, joita ehkä haluaisin. Nelosta huonompaa arvosanaa ei mun asteikolla jostain syystä ole (asteikko 1-5) ja pitää aina pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Opinnäytetyön aihekin olisi jo valmiina, eli haluaisin alkaa jo sitä tekemään, mutta en osaa, enkä ole vielä edes missään koulussa, eli ohjeita en vielä saa. Aihe olisi hyvä ja projekti, josta sen haluaisin tehdä alkaa NYT. Turhauttavaa.

Etätyöskentely siellä aurinkorannikolla oli niin epäergonomista, että hajoitti mun ranteen. Viime viikonloppuna rannetuki ranteessa yritin kömpelösti vääntää 10 sivuista tehtävää kasaan. Olin äärimmäisen turhautunut kun käteen sattui, tuki oli tiellä eikä mitenkään päin ollut hyvä, eikä mistään tullut mitään. Aihekin oli vaikea eikä homma edennyt.  Huono olo ilmeisesti sitten purkautui Yksisarvismieheen ja sain sen suuttumaan. Kyseessä on hyvin rauhallinen tapaus, joten tilanne oli mun näkökulmastani katastrofaalinen ja kaikki pelot ja tunnelukot hehkuivat hälytystilassa. Pitäisi pystyä olemaan parempi tyttöystävä (mun ajatus, ei hänen).  Jotenkin vaikea muistaa, että voisi yrittää vähän rajoittaa purskahduksiaan, kun on tottunut siihen, että voi olla mikä on, eikä tarvitse miettiä miten uskaltaa olla ja mitä uskaltaa sanoa.

Stressi ei sovi mulle ja silti kuitenkin järjestän sitä itselleni. Mun ihosairaus on ryöpsähtänyt oletettavasti stressin takia valloilleen, eli pitäisi vähän rauhoittaa tilannetta tai muutun mätäpaiseeksi.

Kyllä tää tästä, aina ennenkin oon saanut hommat ajallaan valmiiksi, suorittaja kun oon...