Lukijat

maanantai 24. elokuuta 2020

Loppukesän kuulumiset

Moi! Mä oon vielä täällä! 

Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja edellisestä postauksesta on jo pari kuukautta. Varmaan joku ennätys mulle. Eipä mulle ole mitään juuri tapahtunut. Muutama kesäkurssi on tullut suoritettua ja tietty töitä. 

Kuopuskin on muuttanut omilleen, eli molemmat ovat jo itsenäistymässä. Esikoinenhan on jo asunut omillaan vuoden. Vaikka lapset eivät ole olleetkaan enää vuosiin joka päiväisesti fyysisesti läsnä niin kyllä tuo muutto vaan otti koville. Se innostus oman elämän alusta ja oma haikeus siitä että nyt se on olevinaan niin iso, mutta ei kuitenkaan ole. Omasta mielestään vain on. Ajat ovat kyllä niin totaalisesti muuttuneet siitä kun itse muutin pois kotoa, mutta niin se vaan menee. Vaikea on hyväksyä, että mikään muu kuin ne design-lautaset ei kelpaa yms. Olen pikkuhiljaa opetellut pitämään turpani kiinni. Mulla itelläni ei ole ikinä ollut niin kalliita lautasia kuin tuolla nuorimmaisella. Omilla rahoillaan kyllä osti. 

Suhde Yksisarviseen täytti kaksi vuotta. Tuntuu edelleen niin käsittämättömän hyvältä ja onnekkaalta. Ihastuminen on muuttunut rakkaudeksi, joka kasvaa koko ajan. Meidän riidat on niin mitättömiä, että niitä ei oikeastaan voi edes kutsua riidoiksi. Onneksi miehen tunneilmasto on niin vakaa, joten eletään meikäläisen hormonitoiminnan sykleissä. Kolme viikkoa normaalia ihanaa ja  vajaa viikko itkua, masennusta ja pms:ää. Onneksi vaikuttaa ymmärtävän. On se vaan niin täydellinen <3. 

Pitkä koronasyksy vähän pelottaa, etenkin kun pimeys vetää mielen vuosi vuodelta matalammaksi, eikä mitään spesiaalia ole suunnitteilla. Päivä kerrallaan ja vielä näkyy aurinkoisia päiviä riittävän, joten nautitaan niistä eikä synkistellä. 

Opinnot alkaa taas ensi viikolla, joten liikaa vapaa-aikaa ei sen jälkeen varmaankaan jää. Tavoitteet on liian korkealla arvosanojen suhteen, joten niiden eteen pitäisi kai vähän enemmän ponnistellakin. Mun kurssien suorittaminen menee kutakuinkin niin, että kurssi alkaa ja totean, että ei perkele, todella kökköjä tehtäviä ja että kai se on pääasia että pääsen läpi. Ensimmäisten tehtävien jälkeen alkaa  oma sisäinen vaatimustaso nousemaan, iskee epätoivo, tulee taistelutahto, huonot (eli alemmat kuin täydet pisteet) arviot tehtävistä vituttaa ja lopputentin jälkeen jännittää että jääkö vitonen muutamasta pisteestä kiinni. Nelonenhan mulle ei näköjään riitä. Että hauskaa opiskelusyksyä mulle :'D

Sormus tuntuu muuten  ihanalta sormessa :)