Lukijat

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ensitreffit pimeässä

Huomasin eilen illalla klo 23:15, että olin sopinut viidentoista minuutin päähän treffit. Miehen kanssa oli juteltu vajaa tunti puhelimessa ja muutama tunti netissä eli aika nopeaa toimintaa tällä kertaa. Iltahan oli nuori, heh, töihin menoon monta tuntia, joten päätettiin tavata pikaisesti livenä. Samalla rannalla kuin edellisetkin treffit. Siitä taitaa tullakin mun tavaramerkki. Samat treffivermeet paitsi viini. Mies yllättyi siitä miten hyvin mä olin ehtinyt viidessä minuutissa valmistautua. Okei, kamat oli hyvin pitkälti eteisessä valmiina edellisiltä treffeiltä, en tosin sitä miehelle kertonut. Ehdin paikalle minuuttia ennen miestä ja sain tulet palamaan. Muuten oli pilkkopimeetä. Nuotion kanssakin oli tosi hämärää. Sanoin että tää on mulle just hyvä ensitreffivalaistus :).

Juteltiin reilu tunti ja juttu kulki hyvin. Ehdittiin siinä lähtiessä! :D esittäytyä. Eipä tullut aiemmin mieleen. Mies haluaa tutustua lisää, ehkä mäkin jos prinsessaharhoiltani kykenen. Jalat ei menneet alta, mutta tiedostan harhaisuuteni tässä kohtaa ja annan varmaan mahdollisuuden.

Aamulla väsytti.

Extemporejutut on hauskoja :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tinder-treffit

Olen harrastanut Tinderiä, ruuvannut ikärajaa alaspäin ja ihmetellyt nuoria miehiä :). Harva on päässyt tapaamisasteelle. Eilen tapasin kolmekymppisen paikkakuntalaisen. Treffit oli sovittu edellisenä päivänä paikkaa ja aikaa myöten eikä miehestä ollut treffipäivänä kuulunut mitään. Ei myöskään oltu vaihdettu Tinderissä kuin ihan muutama rivi. En oo koskaan noin vähillä jutteluilla ketään tavannut.

Päätin että vaikka mulla olikin semmonen fiilis että mies ei ilmesty paikalle niin vedän treffikuviot puolismaiseen tyyliin, eli täysillä. Paikkana oli paikallinen joenranta. Olin luvannut tuoda viinit. Kävin ostamassa pyllynaluset ettei pyllyt jäädy. Samalla ostosreissulla vein paikalle kassillisen puita, että saadaan tehtyä tulet. Saavuttiin paikalle polkupyörillä niin en niitä puita fillarilla voinut oikein roudata.

Skeptisesti pakkailin reppua ja valmistauduin lähtöön vaikkei miehestä kuulunutkaan mitään. Ihan periaatteesta en myöskään minä laittanut viestiä. Muoviset viinilasit, tulitikut, sytytyspalat, fleeceviltti, pyllynaluset, lapaset, lisäpukeutumiskerros, viinit. Kyllä siinä tuli reppu aika täyteen. Olin päättänyt miehen tehdessä oharit (95% varmuus) viettää yksin kivan illan siellä rannassa kuitenkin.

Saavuin paikalle 5 minuuttia etuajassa. Ei se ainakaan ajoissa ollut, joten mun epäilykset vahvistui. Lähdin hakemaan jemmaamaani puukassia ja mies oli yllätyksekseni sillä aikaa pölähtänyt paikalle! Ihan hämmennyin oikeesti. Olin niiiiiin varma ohareista. Mies oli silminnähden hämmentynyt kun kaivoin pyllynaluset, sytytyspalat, viltin, viinilasit ja viinin esiin ja pyysin sytyttämään nuotion :D.

Juotiin viiniä, juteltiin miehistä, naisista, edellisistä suhteista, elämästä, toiveista, pettymyksistä. Oli tosi mukava ilta. Mies on niin kesken eikä mitään vakavaa hakenutkaan, joten treffit jäi varmaan ainoiksi, mutta kiva kokemus kyllä oli kaikkien huonojen treffikokemusten seassa :). 4 tuntia siinä meni nopeasti höpötellessä ja pimenevän syksyisen joenrannan kauneutta ihmetellessä. Yhteisiä tuttujakin meillä, pienten paikkakuntien ihanuuksia. Jotenkin ihanaa että vaikka olen vasta neljä vuotta täällä asunut, olen löytänyt niin hyvin paikkani että tunnen ihmisiä :)

Huippuilta!



keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ääh

Menneisyyden haamut häiritsee edelleen  ikävästi. Kakkosduunin kokoukseen kun menin niin piti tehdä kokoustilasta u-käännös ja mennä pihalle keräilemään vähän itseäni. Puheenjohtaja oli työvaatteissa. Niissä perkeleen maastokuvioissa ja metsänvihreissä. Niissä joita tiukasti viime vuonna halailin. VIIME VUONNA, come on... Alkuun en pystynyt edes katsomaan puheenjohtajaa, mutta kyllä se siitä kokouksen edetessä helpotti kun salaa vilkuilin ja totuttelin näkymään. Mahtoi olla friikin näköistä kun pälyilin kulmien alta. Se tuli vaan jotenkin puskista, tiesinhän mä pj:n ammatin.

Tänään kävin katsomassa Bridget Jonesin ja totesin että se mies joka mut viimeksi jätti näytti kyllä aika paljon Patrick Dempseyltä. Ihan liian paljon. Sen verran että oli häiritsevää katsoa sitä leffaa vaikka ihan hyvä olikin.

Tarttisin siis edelleen kunnon laastarin, ehkä muutamankin. Niitä on vaan helvetin vaikea näköjään löytää.

Helvetin äijä on joka puolella. Oispa kiva pystyä vihaamaan sitä.

lauantai 17. syyskuuta 2016

FoMO - Fear of Missing Out

Törmäsin kolumniin joka pisti ajattelemaan. http://nyt.fi/a1473903381116  Aiheena somehehkutuksen aiheuttama ärsyyntyminen. En ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että jokaisen pitäisi miettiä että mitä somepäivitykset antavat MUILLE. Miksi pitäisi? No ei pitäisi. Mutta kolumnin muu sisältö kyllä kolahti.

FoMO eli Fear of Missing Out. Kyllä, some ruokkii meikäläisen fomoa kyllä täysillä. Mä jouduin piilottamaan erään ihmisen päivitykset kun en vain kestänyt pahan fomoni takia nähdä niitä päivityksiä. Kyllä on häpeällistä, mutta näköjään en ole vieläkään tullut täydelliseksi ihmiseksi vaikka olenkin sitä treenannut. Toisen onni ei ole multa pois, mutta miten selvitä fomon kanssa? "Punaviinia rakkaan kanssa lampaantaljalla takan edessä" ja fomo aktivoituu. Mun vastaava olisi "3 litran valkoviinitonkka juotu yksin viikossa, hyvä minä!" Enhän mä nyt tuolla lailla someen laittaisi, ainakaan selvinpäin. Olisko se "hätähuuto" siitä että mulla päässä viiraa, ehkä.

Katsoin omia (harvoja) päivityksiäni somessa. Vähän turhan negatiivissävyisiä. Alkuvuodesta oli selkeää todistelua siitä, että hyvin menee, olen aktiivinen ja reipas. Kroatian jälkeen päivitysten tyyli näköjään muuttui. Ehkä sitä mukaa kuin mun olokin huononi. Siis ihan fyysinen olo (kilppari tai anemia, mikä lie). Ehkä mun päivitykset auttaa jotain muuta fomosta kärsivää. Mä luulen ainakin että mun blogi kyllä hoitaa homman ja muut fomosta kärsivät kokevat sielunkumppanuutta.

Niin, kai mä sitten pelkään etten juo koskaan punaviinia lampaantajalla kuin itseni kanssa (ei sillä, että tuo punaviini olisi se pointti,  tai edes se lampaantalja). Yksinjäämisen pelko, syrjäytymisen pelko. Pelko että tilapäinen notkahdus onkin pysyvä.

Mulla oli kauheen suuri tarve kirjoittaa tästä aiheesta, mutta jostain syystä tämä osoittautuikin paljon vaikeammaksi kuin ajattelin,  enkä ehkä saanut kaikkea ulos mitä olisin halunnut.

Onko vinkkejä miten lievittää fomoa?


FoMO - Fear of Missing Out

Törmäsin kolumniin joka pisti ajattelemaan. http://nyt.fi/a1473903381116  Aiheena somehehkutuksen aiheuttama ärsyyntyminen. En ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että jokaisen pitäisi miettiä että mitä somepäivitykset antavat MUILLE. Miksi pitäisi? No ei pitäisi. Mutta kolumnin muu sisältö kyllä kolahti.

FoMO eli Fear of Missing Out. Kyllä, some ruokkii meikäläisen fomoa kyllä täysillä. Mä jouduin piilottamaan erään ihmisen päivitykset kun en vain kestänyt pahan fomoni takia nähdä niitä päivityksiä. Kyllä on häpeällistä, mutta näköjään en ole vieläkään tullut täydelliseksi ihmiseksi vaikka olenkin sitä treenannut. Toisen onni ei ole multa pois, mutta miten selvitä fomon kanssa? "Punaviinia rakkaan kanssa lampaantaljalla takan edessä" ja fomo aktivoituu. Mun vastaava olisi "3 litran valkoviinitonkka juotu yksin viikossa, hyvä minä!" Enhän mä nyt tuolla lailla someen laittaisi, ainakaan selvinpäin. Olisko se "hätähuuto" siitä että mulla päässä viiraa, ehkä.

Katsoin omia (harvoja) päivityksiäni somessa. Vähän turhan negatiivissävyisiä. Alkuvuodesta oli selkeää todistelua siitä, että hyvin menee, olen aktiivinen ja reipas. Kroatian jälkeen päivitysten tyyli näköjään muuttui. Ehkä sitä mukaa kuin mun olokin huononi. Siis ihan fyysinen olo (kilppari tai anemia, mikä lie). Ehkä mun päivitykset auttaa jotain muuta fomosta kärsivää. Mä luulen ainakin että mun blogi kyllä hoitaa homman ja muut fomosta kärsivät kokevat sielunkumppanuutta.

Niin, kai mä sitten pelkään etten juo koskaan punaviinia lampaantajalla kuin itseni kanssa (ei sillä, että tuo punaviini olisi se pointti,  tai edes se lampaantalja). Yksinjäämisen pelko, syrjäytymisen pelko. Pelko että tilapäinen notkahdus onkin pysyvä.

Mulla oli kauheen suuri tarve kirjoittaa tästä aiheesta, mutta jostain syystä tämä osoittautuikin paljon vaikeammaksi kuin ajattelin,  enkä ehkä saanut kaikkea ulos mitä olisin halunnut.

Onko vinkkejä miten lievittää fomoa?


tiistai 13. syyskuuta 2016

Pettäminen

Mä olen viime aikoina pohtinut kovasti pettämistä. Lähinnä miesten moraalia. Toki naisetkin pettää, mutta koska itse olen nainen enkä ole pettänyt eikä itseäni ole petetty niin keskityn tässä pohdinnassani enemmän miesten pettämiseen suhteellisen objektiivisesta näkökulmasta. Mikä ajaa miehen pettämään jos naisen mielestä parisuhteessa on kaikki hyvin, ovat onnellisia ja seksiäkin on suht paljon? Kiinni jäätyään miehet eivät ole osanneet siihen vastata. Jotainhan siinä suhteessa on oltava pielessä jos mies haluaa niin tehdä. Onko miehellä syy "koska mä voin, uskallan eikä kukaan saa koskaan tietää"?

Kävin tänään työpaikallani syvällisen keskustelun aiheesta miespuolisen työkaverini kanssa. Hän vahvisti sen, minkä olin pähkäillyt jo valmiiksi päässäni. Miehet suhtautuvat pettämiseen täysin eri tavalla kuin naiset. Miehille se on vain fyysinen suoritus, naisille jotain muuta. Miehet oikeuttavat pettämisen päässään itselleen jotenkin niin, että saavat sen käännettyä itselleen sallituksi ja näin se ei vaivaa mieltä. Muna siis ohjaa moraalia.
Nainen kokee tämän fyysisen suorituksen henkilökohtaisena loukkauksena, luottamuksen tahallisena ja suunnitelmallisena rikkomisena.

Kysyin työkaverilta että mitäs jos pettäjänä olisikin nainen? Asia olisi kuulemma eri. Hän miehenä pystyy kontrolloimaan että mitä hän tekee, mutta naisesta ei voi tietää. WHAAAT?

Mä luulen että naisen pettäessä mukana on enemmän tunteita kun taas miehen kohdalla se on enemmänkin fyysinen suoritus. Silti mielestäni miehelle se ei ole sen oikeutetumpaa kuin naisellekaan. Tää on oikeesti tosi mielenkiintoinen asia kun sitä alkaa objektiivisesti pohtimaan.

Mielenkiinnolla kuulisin teidänkin kommentteja asiaan! Jos vastaat anonyyminä niin laitathan kommenttiin että oletko nainen vai mies, parisuhteessa vai sinkku.

Tämä ei ollut tarkoitettu millään tapaa provosoivaksi vaan yritykseksi ymmärtää miehistä ajatuksenkulkua.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Ei mitään asiaa

Mulla ei ole mitään asiaa. Mitään mistä kehtaisin kirjoittaa ei ole tapahtunut, vaikka paljon onkin tapahtunut. Kirjoitin viikolla postauksen nimeltä "Nuoren miehen tuoksu" mutta se jäi julkaisematta.

Pokepallotkin on vähissä. Taidan lähteä keräilemään niitä.

Aattelin vain ilmoittaa että hengissä ollaan.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Nuoren miehen tuoksu

Mä rakastan nuoren miehen tuoksua mun makuuhuoneessa. Viini ja nuoret miehet. Mikä sen mainiompaa tyhjyyden täyttäjää. Kyllä se aina urheiluseuran kirjanpidon voittaa :).

Nuoret miehet osaavat arvostaa vanhempaa naista eri tavalla kuin oman ikäiset miehet oman ikäistä naista. Ai että mitä egoboostia varhaiskeski-ikäiselle tädille :). Mä en taida enää oman ikäisiä huolia, ne on niin haavoittuneita ja ongelmaisia niin kuin minäkin.

Tuli käytyä alkuviikosta treffeillä. Mies kävi tisseihin kiinni heti kun päästiin katseilta piiloon. Hämmensi. Ei. Ei hyvä. Housuihinkin yritti, ei päässyt. Miehestä ei kuulunut sen jälkeen, ei haittaa.

Jollain tavalla mä nautin tästä vaiheesta mun elämästä. Vaikkakin se saattaa kuulostaa aika arvelluttavalta. Mutta en mä tee mitään väärää. Tääkin on vaihe jota mä muistelen lämmöllä kiikkustuolissa. Musta tuntuu että se MIES on jossain ihan nurkan takana. Se oikea. Kyllä se mut löytää kunhan kerkee. Siihen asti mä teen mitä lystään ja nautin siitä :)

maanantai 5. syyskuuta 2016

Anna mun halata sua



Anna mun halata sua Näytät siltä, että tarviit lohtua Anna mun halata sua Ei se kipua poista mut se hetken helpottaa



 

Niin, mä tarvitsisin vaan halausta. Pitkän ja tiukan.

torstai 1. syyskuuta 2016

Viesti numero 666

 Lähes viidessä vuodessa olen kirjaillut tänne nyt 666 postausta.

Silläkin uhalla, että vaikutan edelleen totaali-idiootilta, kirjoitan tämänkin postauksen. Mitäpä sitä muuta esittää kuin idioottia jos kerran tällä hetkellä semmoinen olen. Tätä ei ymmärtäne muut kuin samassa tilanteessa olevat, joten ei teidän muiden edes kannata. Eikä sitä myöten myöskään kannata moralisoida.

Sain siis seuranhakuilmoitukseeni toista sataa vastausta. Etsin vapaita ihmisiä, en parisuhteellisia. Osa vastauksista tuli silti seksittömissä ja onnettomissa parisuhteissa olevilta. (mun neuvo, älkää olko onnettomissa parisuhteissa). Parisuhteelliset skippasin. Yksi vanha tuttukin kirjoitti, ei tunnistanut mua päättömästä kuvastani.

Olen toiminut kuin stereotyyppinen mies. Käyttänyt hyväksi, mutta tullut myös hyväksikäytetyksi ja valehdelluksi. Vapaana kirjoitellut mies esti mut whatsapista tapaamisen jälkeen. En vainonnut, kosinut tai halunnut muuttaa hänen kanssaan saman katon alle. Kerroin vain että mulla oli mukava ilta, ihan yhdellä lauseella.  Sen verran miehiä tunnen, että hänellä oli myös kiva ilta. Mies luki viestin ja esti mut vastaamatta. Aika tylysti tehty. Jälkikäteen ajateltuna, miehen lähettämä kuva puolukkametsästä ei todellakaan ollut itse otettu ja moniko hakee työkaverinsa kymmeneltä illalla töistä. Joop...

Olen tavannut myös tämän miehen http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/05/puhelu-tyttoystavalta.html
Laitoin hänelle hyvin lyhyen viestin että voisi tulla huomenna käymään töiden jälkeen ja että jos huominen ei käy niin tarjous tuskin toistuu. Lisäsin myös että mulla ei ole tarvetta kahvitteluun eikä keskusteluun. Sain nopeasti  kysymyksen että mihin osoitteeseen tulee. Se kävi niin  helvetin helposti että ihan huvitti. Oletan että hän itse tiesi että oliko varattu vai ei. Asiasta ei keskusteltu. Mies tuli ja näytti todella hämmentyneeltä ja pelokkaalta. Avasin pelin "Kiva kun tulit, on just tilanne päällä. Sä voisit hoidella ensiksi tuon örkin tuolta ilmanvaihtokanavasta ja sen jälkeen vaatteet pois ja makkariin". Pakko myöntää että nautin siitä vallantunteesta ja siitä kun pelimies oli eksyneen näköinen ja teki just niin kuin käskin. Suurin nautinto tulikin siitä vallan tunteesta, itse suorituksessa ei ollut kehumista. Dominapuoleni heräsi.

Toimintani lienee valtaväestön näkökulmasta tuomittavampaa kuin kännissä baarista miesten pokaaminen. Sitä en ole koskaan tehnyt. Voisin ruveta selibaattiin, mutta sekään ei tunnu hyvältä ajatukselta. Mitä tämä tekee mun mielenrauhalle? Horjuttaa. Mutta niin tekee nykyään pokemonitkin. Lähestulkoon flippasin suomenlinnassa kun peli ei toiminut ja jouduin asentamaan sen uudelleen.

Oliskohan tästä kaikesta vedettävissä se johtopäätös, että mä olen hullu, silleen lääketieteellisestikin.

En ole maassa enkä masentunut, mun elämässä on muutakin kuin pokemonit ja miehet, lapsia tapaan säännöllisesti vaikken siitä kirjoitakaan. Elämäni on siis muutakin kuin mitä tänne kirjoitan vaikkei se varmaan siltä aina kuulostakaan.

Tää on miesten kanssa vähän sama tilanne kun pokemonien.Näet jonkun harvinaisen pokemonin ja sun pallot loppuu kesken. Ah, mikä ketutus.