Lukijat

torstai 30. kesäkuuta 2016

Paloi käämi

Tänään oli sisätautilekurin aika kilppariasioista. Olin kerännyt paperini kasaan ja valmistautunut hyvin. Kiitosta sain valmistautumisesta, mutta harmi vaan kun lääkäri ei ollut itse päivittänyt tietojaan ajan tasalle.

Mun molemmat arvot yksinään on viitteissä. t4v arvoa ei naisilla kuulemma hänen mielestään kannata seurata ollenkaan. Mulla tuo arvo on huono. Kuulemma vain tsh:lla on merkitystä ja pelkästään sitä katsoen mun arvonihan on tosi hyvä. Sanoin että no mistäs sitten johtuu että olo on tosi huono. Eipä siihen osannut sitten vastata. Mä tunnuin taas tietävän tilanteestani ja kilpparistani enemmän enkä saanut mitään lisäkokeita vaan kolmen kuukauden päästä uusintatestit. Sanoi että voisi hän määrätä tyroksiinia jos mä haluan mutta ei se kuulemma mitään auta ja että siitä lääkityksestä 50% on placebovaikutusta. Sydänoireisiin voisin ottaa mulle aiemmin määrättyä 10 mg Propralia, joka on niin pieni annos että sanoin että saan sillä sen placebovaikutuksen toki, mutta mielummin otan vaikka sitten d-vitamiinia että saan placebon lisäksi jotain hyötyäkin. Myönnän että saatoin hieman kimmastua kun turhautti niin paljon että meinasi itku päästä.

Makasin viime kesän sängyssä ja samoissa merkeissä menee näköjään tämäkin kesä. Kun pääsin vastaanotolta niin tuli itku, olin niin pettynyt ja turhautunut.

Huomenna menen akupunktioon, hörhömies varasi sen mulle. Joo... ruvettiin hänen kanssaan kavereiksi eikä se ahdista mua enää. En tiedä onko meidän kaveruus ihan samalla tasolla molempien mielessä mutta näillä mennään nyt. Kavereita ja mukavaa yhdessäoloa.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Paikat puuduksissa

Nyt kun olen kolme päivää maannut sängyssä ja katsonut netflixiä ja selannut somea niin mua on alkanut taas vaihteeksi ärsyttämään. Some, paikka jossa kiiltokuva ja pintaliito kukoistaa. Pusukuvat samoilta ihmisiltä täyttää seinän. Oih, raksu laittoi mulle suklaassa dipattuja mansikoita ja kuohuviiniä ja nyt me loikoillaan alasti divaanilla (ja siitä on kuva). Voishan sitä tietty poistuakin somesta jos se ärsyttää...

Kävin tänään hakemassa miesflunssaani (selkeä tapaus kun pitää itkeä keskellä yötä pipiä ja sitä kun kukaan ei hoida) antibiootit ja samalla jutskaamassa mun kilpparista. Eipä yllättänyt että tiesin kilppariasioista enemmän kuin työterveyslekuri. Se käski mun hommaamaan sisätautilääkärille ajan. Torstaina sitten sinne. Saas nähdä osuiko ykkösellä osaava tapaus vai täytyykö vielä vaihtaa. Yhtä ymmällään oli työterveyslääkäri mun tuloksista kuin mä itsekin.

Huomenna pääsee töihin, kivaa! Alkaa paikat jo puutua tästä makaamisesta.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Jusseja

Labratulokset ovat tulleet. Vaikka olenkin kokenut googlelääkäri niin olen ymmälläni. Kilpparissa se vika siis selkeästi on, mutta arvot ovat oudot. Sekä tsh ja t4v on alhaiset. Liikatoiminnassa tsh on alhainen ja t4v korkea ja vajaatoiminnassa toisinpäin. Mulla on nyt molemmat alakantissa ja se tuntuu. Lääkäri soittelee kai ens viikolla. Mä haluaisin pari vasta-ainekoetta lisää, toivottavasti lääkärikin. Ja toivottavasti lääkäri on semmoinen joka tajuaa kilppariasioiden päälle. Moni ei tajua.

Juhannus oli ja meni. Sisko tyttöystävänsä kanssa olivat mun luona ja iskä oli myös. Ihan kiva ilta, vaikka olenkin ihan tosi väsynyt siitä kilpparista johtuen.  Loppuillasta tunsin että nyt kyllä iski kurkkukipu ja nyt onkin sitten lämpöä, särkyä ja vetelyyttä. Kauhean itsesäälinen, yksinäinen ja kipeä olo. Olispa joku joka ottais kainaloon ja silittelis.

Onneksi on vasta lauantai jos ehtisi paranemaan maanantaiksi.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Rippijuhlat

Esikoiseni pääsi ripille. Minne se aika meni?

Aamu alkoi jo ennen kuutta, olihan meillä puolentoista tunnin matka juhliin ja kolme naista laittautumassa. kävin suihkussa, föönasin, suoristin, käänsin ja väänsin että sain tukan hyvin. Jokaisesta pään alueen ihohuokosesta puski hikipisara vaikka kuuma sisällä ei ollut enkä fyysisesti rehkinyt. Pisarat yhtyivät hikivanoiksi jotka valuivat pitkin naamaa ja päänahkaa. En tiedä mikä mua vaivaa, mutta ei tuo normaalia ole. Vastalaitettu tukka puoliksi hiestä märkänä autoon ja menoks. Onneksi en ihoni takia pysty edes meikkivoidetta käyttämään, ei siihen olis ollut mitään mahiksia tuommoisella hikoamisella.

Exän uusi aloitti juhlien järjestämisen jo 1,5 vuotta sitten. Mä olin vain vieraana ja hyvä niin, yhteistyöstä ei olisi mitään tullutkaan. Tai no, olihan meillä talvella yhteistyötä kun se nainen soitti mulle ja halusi mielipiteeni tarjoiluista. Hän ajatteli että pitäisikö vallan ruoka olla. Sanoin siihen mielipiteeni että mun suku tulee 10-60 kilometrin päästä eikä exän sukukaan pitkältä tule, joten ruoka ei liene välttämätön. Sanoin sitten että jospa kysyy päivänsankarin mielipidettä. Puhelu loppui siihen että hän oli edelleen ruuan kannalla. Mulle aivan sama. Ruokaa ei loppujenlopuksi ollut. Juhlatkin piti järjestää jossain muualla kuin kotona.

 Kirkkohommat meni yllättävän vähillä itkuilla ja siirryimme juhlatilaan. Siellä oli jo kymmenkunta vierasta odottamassa. En tuntenut tyyppejä. Rippilapsi oli varoittanut jo etukäteen että sinne tulee exän uuden sukulaisia. Kysyin että tunteeko hän niitä. Sanoi nähneensä kerran. No, todettiin että saapahan enemmän lahjoja. Oli kyllä jokseenkin hämmentävää että en tuntenut lapseni juhlien vieraista arviolta kuin puolet. Tunsin oloni niin ulkopuoliseksi. Exä oli ottanut parikymmentä elintasokiloa lisää, en muista milloin olen viimeksi nähnyt, ehkä pari vuotta sitten. Voi voi, alkaa olemaan terveydelle vaarallisen näköistä jo. Eipä se minulle kuulu, enpä mä itsekään kovin malliyksilö ole. Lapsi sai lahjoja ja näytti tyytyväiseltä.

Kotimatkalla päästin itkun tulemaan. Niin haikea olo. Mun pieni on jo niin iso. Se haluaa lähteä vaihto-oppilaaksi kahden vuoden päästä. Teen kaikkeni että se onnistuu, exä ei ole niin innoissaan asiasta, mutta toivottavasti heltyy. Mun lapsi. Mun pieni lapsi, joka on niin viisas, järkevä, eteenpäin pyrkivä, elämä edessä. Mä olen varma että hän osaa käyttää sen järkevästi.

Tää oli niin raskas päivä.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ahdisti liikaa

En mä pystynyt Hörhömiehen kanssa jatkamaan. Ei olisi ollut reilua sitä kohtaan. Mua ahdisti ja hän ikävöi ja oli ihastunut. Puhe ei auttanut kuin hetkeksi. Lupasi antaa aikaa, mutta ei muistanut sitä enää seuraavana päivänä. Ja tämä toistui ja toistui. Olisihan ne perhoset jo tulleet jos olisivat tullakseen. Musta tuntuu kyllä pahalta hänen puolestaan, tiedän kyllä miltä tuntuu kun itse tykkää ja toinen ei. Kyllä ottaa päähän. Sekä omasta että hänen puolestaan. No, mutta tätähän tää on. Hän suuttui, mä suutuin, kaikki suuttui kun yritin nätisti "erota".

Ehkä tämän tarkoitus tosiaan oli osoittaa mulle miltä ahdistus tuntuu. Ympyrä sulkeutui. Se Mies Joka Mut Jätti ahdistui ja jätti, löysin käänteisvertaismiehen joka oli ahdistunut  ja jättänyt naisensa, nyt ahdistuin itse ja "jätin" miehen joka ehti jo kovin ihastua. Case closed, voisinko siirtyä siis eteenpäin? PLIIIIS! Ehkä tämä mun kyvyttömyys fyysisesti hengittää kunnolla johtuu ahdistuksesta?

Kroppa (tai pää)  siis reistailee. Ei jaksa, hiki valuu pienistäkin ponnisteluista, henkeä ahdistaa. Onko fyysistä vai psyykkistä, se on vielä epätietoisuudessa. Labrakokeita otettu 34, mukaan lukien kilppari. 30 koetta tulleet, kaikki about normaaleja, kilpparit ei vielä valmiit. Jos niissäkään ei oo vikaa niin olen mentaalicase kai sitten. Alkuviikolla selvinnee. Kaksi huonoa vaihtoehtoa. Voihan se olla että lääkäri keksii huonoja vaihtoehtoja lisääkin.

Mulla on kesäloma vasta elokuussa. Viikon niistä kolmesta vietän lasten kanssa. Eilen mun tajuntaani iskeytyi se, että viikon jälkeen on vielä KAKSI viikkoa lomaa. Olen joskus lomaillut kotona. Päivät valuu sormien välistä enkä saa tehtyä mitään. Se masentaa, passivoi ja ahdistaa. Tylsää. Jotain pitäisi keksiä siis. Ensimmäisenä hulluna ideana päähän pälkähti Yariksen nokan kääntö Jäämeren rannoille. Siinäpä olisi puolismainen reissu. Mutta katsotaan nyt mitä tässä keksii...

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Annetaan ajan kulua


Saatoin olla hieman krapulapikaistuksissani lauantaina kun edellisen postauksen kirjoitin. Perjantai meni rattoisasti paikallisessa konsertissa, joten viikonloppu oli vähän väsynyt... ja näköjään hieman kiukkuinenkin.

En mä nyt näköjään vielä sitä hörhömiestä dumpannut, mutta varuillani olen kyllä aika paljon. Joku siinä vetää mua jostain syystä puoleensa. En tiedä mikä. En kyllä voi oikein sanoa kuitenkaan olevani ihastunutkaan, mutta jospa antaisi ajan nyt vain kiltisti kulua. 

Onneksi lapset tulevat tänään lomalle niin on muutakin tekemistä kuin pohtia.




Jos joku miettii että millaisella nettideittiprofiililla saa yhteydenottoja parhaiten niin tämä toimii uskomattoman hyvin. Säälittävää niin monelta kantilta katsottuna, myös omalta kantiltani koska minulla tuo profiili on stalkkaustarkoituksiin. Profiilissa ei ole siis mitään tekstiä tai muuta kuvausta. Ja kyllä toimii kuin häkä. Oikea profiili on kyllä piilotettuna.


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Pettynyt

Mä olen niin pettynyt. Meillä oli sen miehen kanssa mukavat parin päivän treffit, tosin se on aiheuttanut mussa ahdistusta puhumalla jo lasten tapaamisesta yms. mutta olen voinut sanoa että lopettaa tuommoiset puheet kun mua ahdistaa ja että pitää ottaa iisisti ja rauhallisesti tai karkottaa mut.

Meillä on ollut tosi mielenkiintoisia keskusteluita hörhöstelyjutuista ja on ollut kivaa kun on ollut noin haastavaa juttuseuraa.

Koska mä olen epävarma nainen, olen välillä vilkaissut toisella nettitreffiprofiililla että kuinka aktiivinen hän on siellä. Eli lähinnä että käykö siellä vai ei. En ole ylpeä siitä. Mun profiilini on tyhjä, kuvaton ja tekstitön. Ja kas, mies oli lähettänyt sille eilen flirtin. Mistään yksinoikeudesta ei ole sovittu, mutta jos aktiivisesti tuolleen etsii uutta seuraa niin kyllähän se pistää epäilemään miehen kiinnostuksen tasoa. Vaikkakin on sanonut lukuisia kertoja että miten ihana mä olen ja miten välittää ja tykkää ja haluaa tutustua muhun enemmän. Viimeisimmät tunteidentunnustukset tulivat eilen sen jälkeen kun oli flirttaillut tyhjän profiilini kanssa.

Miltä tuo minusta tuntuu? Päällimmäinen fiilis on "no niin... pitihän tää arvata taas". Ei tullut fiilistä että pakko vetää litra viiniä ja itkeä. Semmonen pettynyt ja lannistunut fiilis vain.

Kovin erikoinen, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt viikko. Ehkä mä olen pikkuhiljaa oppinut suojautumaan.

Pettynyt olen silti.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kakkostreffit

Toiset treffit on ohi. Tajunta ei vielä räjähtänyt, mutta voiko sitä kaksien treffien jälkeen olettaakaan? Ei kai. Mutta olishan se kiva jos niin olisi jo käynyt. Miehelle tuntuu kyllä käyneen jo. Meikäläisen chakroja tutkittiin, se ymmärsi (tai oli ainakin ymmärtävinaan) kun vitsailin siitä kun käski mut lattialle makaamaan, että kohta sanoo että otetaan vaatteet pois ja hän käy mun päälle makaamaan ja sanoo tutkivansa mun energioita :D. No, vaatteet päällä se tapahtui kuitenkin ja oli vähän outoa. Mun kundaliinin kun sais nousemaan niin sit olisin kuulemma täydellinen.  En osannut siihen sanoa kuin että "vai niin".

Ei se kauheasti hörhöillyt, kysyi jonkun vaikean kysymyksen, johon sanoin että liian vaikea kysymys, en osaa vastata.

Omituisen kaksijakoinen ihminen. Tuli moottoripyörällä joka maksaa varmaan kolme kertaa enemmän kuin mun auto ja sitten "hörhöilee" noitten energiajuttujen kanssa. En mä hörhöilystä pelästy jos ei oo pakko koko aikaa hörhöillä. Ehkä mulla on vain ahdasmielinen käsitys "hörhöistä" :D. Käytän tuota sanaa sitten ihan positiivisessa mielessä.

Katellaan rauhassa. Tai siis mä katselen, se on menossa jo ihan täysiä eteenpäin ja on kovin ihastunut muhun. Yö meni siinä että mä koitin nukkua ja se silitteli ja pussaili mua. Joo, se jäi yöksi. Ja tulee tänäänkin kai kylään...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Vaikea pääpäivä

Just nyt musta tuntuu että mua pelottaa ihan tosi paljon. Eilen illalla sen tälle miehellekin mainitsin. Se vetäisi jonkun kiinalaisen (tms) filosofin pohdinnan siitä että pelko kasvaa sitä pohdiskellessa kuin lumipallo. Että heittää sen pois niin helpottaa. Jaa niin että miten? Tiedostanhan mä tuon. Mutta miten? Mä tarviin ehkä Valon Soturia. Ja suklaata. Viinikään ei olisi pahitteeksi.

Olen tänään lukenut elämästä adhd-ihmisen kanssa ja pohdiskellut että miten erilaisen ihmisen kanssa mä pystyisin olemaan. (Eh, justhan mä totesin viikolla että liian samanlainenkaan ei oo hyvä) Jos ihminen puhuu asioista, joista mä en ymmärrä googlettamatta MITÄÄN? Niin kuin esim. mun kolmoislämmittimeni ylireaktio. Vastasin että sori, mutta en ymmärtänyt kuin ensimmäisen sanan lauseesta johon tuo sisältyi. 

Toisaalta erilaisuus on äärimmäisen mielenkiintoista, mutta samalla pelottavaa. Tuntematon on pelottavaa. Nythän mä luettuani tuosta adhd:sta ja add:sa tajusin että Sillä Miehellä Joka Mut Jätti oli selkeästi se, mutta se ei vaan ollut löytänyt selvitysmiskeinoa sen kanssa.

Mies luottaa kuulemma intuitioon, siihen vastasin että mun intuitio on ehkä rikki. Mun matka siihen pisteeseen, jossa mies jo on, on vielä niin alussa. Enkä mä tiedä onko mun tarpeellista edes päästä niin korkeaan tietoisuuden tasoon kuin jolla hän on. Mitäs jos mun pää vaikka räjähtää ja sekoan tässä matkalla? 

Toisaalta pötköttäminen (vaatteet päällä) sen kainalossa tuntui hyvältä ja kovin luonnolliselta.

Olenko mä muka se, joka ei uskalla? En mä taida olla.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

7 tunnin treffit

Kevätjuhlapäivä, 4 tunnin unilla lähdin kevätjuhliin niiskuttamaan. Kuopus pääsi ala-asteelta ja mä ulvoin katsomossa niin kuin äidit ulvoo. Kevätjuhlien jälkeen tein päätöksen että lähden treffeille Helsinkiin sen eilen viestiä laittaneen kanssa ja laitoin miehelle viestin että täältä tullaan. Mies oli ihan innoissaan.

Mies asuu samassa taloyhtiössä kuin mun rakas edesmennyt mummo, joten oli TODELLA tunteikasta mennä sinne kulmille. Palloilin talojen välissä ja laitoin miehelle viestin että "Paikalla, fiilistelen talojen välissä, etsi mut :D". Ihan kuin oltais pitempäänkin tunnettu!  No, miespä etsi ja löysi. Halasi ja ihmeteltiin siinä pihalla hetki (mies tiesi tämän mummotarinan jo) ja mies ehdotti että lähdetäänkö Vuosaaren rantaan kahville. Mikäs siinä. Miehellä on vain moottoripyörä joten mentiin mun autolla. Annoin miehelle avaimet ja sanoin että aja sä kun tiedät mihin ollaan menossa (Ihan kuin oltais pitempäänkin tunnettu). Kahviteltiin, mies sanoi sen jälkeen että hän kyllä pitäisi mua pitempäänkin. Että saisko hän viedä mut Korkeasaareen? No mutta miks ei! Korkeasaaren jälkeen Mustikkamaalle uimaan, tokihan mulla oli uikkarit mukana, miehen uikkarit haettiin matkan varrelta. Juhlamekko pusikossa pois ja uikkarit päälle. Siis TÄH? Kuka menee ekoilla treffeillä uimaan jääkylmään mereen? No minä näköjään :D. Minä joka en varsinaisesti ole itsevarmin uudessa miesseurassa vartalostani. Nyt se ei näköjään haitannut jostain syystä.

Uimasta syömään ja sen luo köllöttelemään. Todella hämmentävää kun asunnon pohja oli tasan sama kuin mummolla aikoinaan. Kunnon flashback lapsuuteen!

Vaatteet pysyi päällä kyllä ja pussailua pidemmälle ei menty. Sain hierontaa, silityksiä ja lehden lukemista ääneen kun olin nukahtamispisteessä. Väkisin revin itseni ylös jossain vaiheessa ja ajoin silmät ristissä kotiin. Mies tykkäsi musta, mä tykkäsin siitä. 7 tunnin treffit, ei huono. Erikoisimmat ekat treffit millä olen ikinä ollut. Jatkoa tulee varmasti :)

Treffiennätys tuloillaan

Miks musta aina iltaisin tuntuu siltä että NYT, NYT löysin sen puuttuvan palasen. Aamulla sitten vähän maltillisemmat fiilikset.

Eilen tuli käytyä TAAS ekoilla treffeillä, koitan ilmeisesti jotain treffeilläravausennätystä viikon sisään. Tällä kertaa se olin minä, joka ajoi tunnin treffeille. Sovittiin näkevämme paikallisen uimahallin parkkipaikalla ja jatkavamme siitä. Muistaakseni puhe oli kävelystä tms. Olin miehelle sanonut että haluan tavata ensimmäistä kertaa julkisella paikalla ja kertonut vähän kokemuksiani. Mies oli ymmärtäväinen. Tavattiin siellä parkkipaikalla. Mies sanoi että hän ajatteli viedä mut kotiinsa kahville. Ajattelin  jotain sen suuntaista että voihan nyt perkele että en tykkää yhtään. Sanoin jotenkin vähän lievemmin kuin ajattelin ja ajoin miehen auton perässä hänen kotiinsa ja tekstasin miehen auton rekkarin matkalta Ystävälle. Miehen koko nimeä eikä osoitetta ollut tiedossa, niin ajattelin että selvittäkööt rekkarin perusteella sitten että kuka mut tappoi.

Mies oli ihan kiva, ei tappanut, puhelias jne, mutta ei kipinöinyt. Ja mua otti ihan suunnattomasti päähän se, että mies ei kunnioittanut mun toivetta julkisesta ensitapaamisesta.

Ajelin pettyneenä kotiin ja tsekkasin sähköpostin. Siellä olikin viesti mieheltä. Vastasin huvikseni pettymyksenkarkoitusmielessä. Siirryttiin sähköpostista fb messengeriin ja pääsin tsekkaamaan sen julkisia fb-päivityksiä. Totesin että ohhoh, onpas erikoinen mies ja päädyttiin kirjoittelemaan enkeleistä, elämän tarkoituksesta, rakkaudesta.  Monen miehen kanssa noista ei voi kirjoitellakaan, joten olin ihan että OHO... Aika isosti kolahti. Mutta onhan näitä kolahduksia nähty, tavatessa vaimenevat. Mulla on sen puhelinnumero ja osoite ja toive tavata tänään kevätjuhlien jälkeen. Hullua olisi.. Mutta jotenkin mun tyylistä. Oonkohan mä taas sekoamassa vai onkohan tää enkelin juttuja? Varmaan vaan sekoamassa.

Ajankohan mä kevätjuhlien jälkeen tapaamaan erittäin erikoista miestä vai en. En itsekään suoraan sanottuna tiedä. Vahva fiilis kyllä on että ajan. Ihan vain koska mä voin. Mutta saas nyt nähdä... En tiedä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mielikuvituspoikaystävä

Kirja-arvostelu Mielikuvituspoikaystävästä:

Luin Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän  yhdeltä istumalta. Kirja vei totaalisesti mukanaan! Sinkkublogia olen lukenut jo pitkään ja samaistunut. Tehnyt mm. Määmatkan blogin innoittamana. Samaistuin myös kirjaan, ihan täysillä! Elin eron jälkeisen ajan kirjan mukana uudestaan. Nauroin, mä niin nauroin! Pieni silmienkostuminenkin kävi, mutta melkein joka kappaleessa nauroin. Aivan mahtavaa viihdettä, joka ei välttämättä kyllä aukea kuin sinkkuelämän muistaville. Eli jos kauhistelet mun blogia niin sitten en suosittele myöskään tuota kirjaa :). Sinkkuelämä on raskasta, mutta tuon kirjan luettuani totesin että en ole yksin :)

Jos katsoo kirjan sisällysluetteloa niin tota noin, ihan kuin olisi omasta elämästäni...

 Koska ennakkotilasin kirjan innoissani, sain sen nimmarilla ja liskotarralla :D. Ihanaa! Ensiksi luin tuon nimmarin niin että siinä luki "Hullu". Ajattelin että totta, niinhän mä tosiaan olen, mutta tajusin sitten sen Henriikaksi viimein  :). En ole IKINÄ ennakkotilannut ainuttakaan kirjaa, saati saanut kirjaa nimmarilla. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt kirjojen omistamista ja tänä vuonna olen ostanut niitä jo kolme.


Se eilinen lounastreffimies ilmoitti että ollaan ihan eri planeetoilta, joten tarinamme on tässä :). Olin päätymässä itse samaan. Ei harmita edes. Se tyttöystävämies harmittaa vieläkin. Se ei siis edes soittanut takaisin. Tekisi mieli viedä sen postilaatikkoon kilo kakkaa. Mutta en vie. :). Mielikuvituspoikaystäväni saattaa viedäkin :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Miespuolinen minä, mitä hittoa?

Eilen treffipalstalta tarttui haaviin mies 60 km päästä. Kirjoiteltiin koko ilta, puhuttiin puolitoista tuntia puhelimessakin, sovittiin treffit perjantaille jossain vaiheessa. No, mies halusikin aikaistaa niitä ja tavattiinkin tänään lounaalla. Mies ajoi 2 tuntia lounastaakseen mun kanssa 40 minuuttia.

Olen kysynyt mieheltä että onko se hullu, varattu, friikki tai outo kun minuun otti yhteyttä.Kun minuun ottaa yleensä vain semmoiset yhteyttä.  Ei sanonut olevansa mitään noista. Uskoiskohan... Eilen mulle tarjottiin kumihanskalla vaginahierontaa, en ottanut tarjousta vastaan vaikka sanoikin olevansa 20 vuotias herrasmies.

Tapasin miehen tänään, aika oli liian lyhyt. Kovin tuntuu mustavalkoiselta ja vähän jyrkältä mielipiteissään. Herkästi sanoo suodattamatta mitä mieleen juolahtaa. Kova on analysoimaan ja viestittelemään. Niin... tajusin jossain vaiheessa että jumalauta, osa noista hieman ärsyttävistä piirteistä on samoja joita itsessäni on. Jotka ärsyttää mua ihan jo itsessänikin! Ihan mukava oli, ei tullut khihihihii-oloa treffien jälkeen, mutta voin mä antaa mahiksen.. Mies tosin viestitteli jo treffien jälkeen huolestuneensa "kun tää on vaan pisin aika ollut ilman viestejä tänä aikana mikä ollaan tunnettu". Siis oltiin "tunnettu" 24 tuntia. Se aika mikä viestien välillä oli oli oli tunti. TUNTI. Ja mä olin töissä. Joo, myönnän että olen itsekin analysoinut viestitaajuutta yms juttuja ja todennut itseni idiootiksi, mutta en mä sitä nyt ÄÄNEEN mene miehelle sanomaan!

Mun kattoremppa alkoi tänään. Se hiotaan, käsitellään, maalataan ja nauloja vaihdetaan ruuveihin. Hymykuopparemppasähkömies hoitaa. Tontilla kävi myös kaivuuputkimies katsomassa kellarin vesiongelmaa. Siitäkin saatetaan selvitä pienehköllä panostuksella. Heitetään uppopumppu yhteen vanhaan kaivoon kellumaan ja pumppailemaan kaivosta vesiä hemmettiin niin veden tulo pitäisi lakata kellariin. Hope so!

Mitä mä teen hei ton miehen kanssa? Auttakaa!