Neljänkympin kriisi

Kävin tänään terapiassa, eli kampaajalla. Vuodatin saman vuodatuksen kuin eilen puhelimessa kaverille. Se meni suurinpiirtein näin (paatoksella): Mä vihaan mun työtä, vihaan syksyä, vihaan ihmisiä, vihaan itteeni, vihaan miehiä. Oon ollut nyt muutaman päivän hyvinkin täynnä vihaa kaikkea kohtaan. Viha on ehkä turhan vahva sana, mutta oonhan mä vähän ylidramaattinen.

Jatkoin vuodatustani sillä miten en halua käydä missään, en tavata ketään, työmatkankin ajan pidempää reittiä ettei tarvitse tavata niin paljoa muita autoilijoita, koska mä vihaan niitäkin. Puhuttiin harrastuksista ja todettiin että muutamaan paikalliseen harrastukseen ei voida mennä, koska ei vaan kertakaikkiaan siedetä sitä ohjaajaa ja se alkaa sitten vituttamaan liikaa. Vaikea löytää semmoista harrastusta joka ei vituta.

Kampaajaterapeuttini ehdotti että mulla olis neljänkympin kriisi. Oon huomanut kyllä keski-ikäistyneeni, koska en kertakaikkiaan siedä enää juurikaan paskaa. Ehkä mulla onkin, ei haittaa koska kriisit kuuluu elämään ja niistä voi varmaan oppia jotain. Ehkä, toivottavasti.

Mies nro 4 ja 5 ei löydy millään. Löytyy vain sikoja, hulluja ja väärällä tavalla mulkkuja. Älköön kukaan mies nyt tästä provosoituko. Mä kyllä provosoiduin kun mies koki oikeudekseen kommentoida mun vartaloa. Ehkä oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, ei mennyt maaliin asti. Tuota edelsi keskustelua siitä että antaisinko hänelle vähän piparia sun muuta, joten olin jo aika ärsyyntyneessä mielentilassa kun mun kroppaani kommentoitiin. Itselle ei tulisi mieleenkään kommentoida (edes positiivisesti) vieraan ihmisen kroppaa.

Hyväksyn kriisini ja koitan suhtautua siihen huumorilla :).

TKM oli mennyt Tinderiin. Tuntui pahalta. Halusin sen näköjään eilen hänelle kertoakin. Jouduin nyt estämään TKM:n etten ottaisi idioottimaisuuksissani yhteyttä kun seuraava masokismihetki tulee.

Hyvä viikonloppu!

Onpas mulla ollut mukavaa!

Torstaina olin heinäpellolla Ystävän apuna, hemmetin rankkaa hommaa näin kaupunkilaiselle. Pari tuntia niin olin ihan poikki ja verinaarmuilla. Illalla katselin deittimentorini lähetyksen ja valmistauduin henkisesti perjantaisiin treffeihin. Mies nro 1 (huomatkaa, mies on nyt nimetty :D) tuli perjantaina juhlimaan mun synttäreitä. Sisko toi mulle koiransa hoitoon viikoksi samaisena perjantaina, eli tapasivat Mies nro 1:n. Pakon sanelema juttu, mutta kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta. Mies nro 1 lähti lauantaina ja vetelehdin loppupäivän suosiolla. Mies nro 1:n viestintä on hiipunut neljänsien treffien jälkeen. En ota asiasta kriisejä, menee miten menee.

Tänään tapasin Mies nro 2:n. Treffikutsu oli vähintäänkin erikoinen (positiivisella tavalla) ja mies muutenkin erilainen kuin joita olen tapaillut (paitsi ammatiltaan). Avoimin mielin menin ja olin päättänyt nauttia treffeistä. Treffit olivat 3,5 tuntiset. Kävelyä, istuskelua, juttelua. Juttu kulki hyvin eikä hiljaisuudetkaan olleet vaivaannuttavia. Halauksen sain treffien päätteeksi, puhelinnumeroa en. En ole tainnut käydä kenenkään kanssa treffeillä ennen tätä niin ettei mulla olisi ollut puhelinnumeroa. Erikoinen tapaus. Katsotaan tuleeko jatkoa. Lupasi kirjoittaa huomenna sähköpostia ja sanoi kyllä haluavansa jatkaa tutustumista.

Ilta meni lipuessa järvellä, kesästä oli pakko nauttia kun se oli kerrankin käymässä. Ihana viikonloppu :)


ps. jos jostain numeromiehestä tulee enemmän, lupaan keksiä parempia nimiä :D

Keski-ikää ja ärsyyntymistä

Valmistautuessani viikonlopun treffeihin huomasin (taas), että ikää alkaa tulemaan. Otsan rypyt ovat olemassa myös lepotilassa (tämä huomio hieman hätkähdytti) ja bulldogin posket uurteineen ovat hyvällä alulla.

Toisaalta osaan jo suhtautua armollisesti noihin muutoksiin. Muistan kun joskus alle kolmekymppisenä havaitsin ensimmäisen ilmejuonteen silmäkulmassa ja olin ihan paniikissa vanhenemisesta. Meillä on töissä paljon naisia juuri tuossa iässä ja se näkyy ja kuuluu.

Olen myös huomannut että minusta on tullut helposti ärsyyntyvä keski-ikäinen ämmä. Semmoinen jota inhosin nuorena asiakaspalvelutyössä ollessani.

Esimerkki viime perjantailta. Lapset halusivat pizzaa, joten suoritin uskomattoman suorituksen (ikääni ja puhelinteknisiin taitoihini nähden) ja latasin puhelimeeni sovelluksen jonka nimi on Kotipizza Äppi (kyllä, Äppi). Tein sieltä pizzatilauksen lennossa lapsia junalta odotellessani ja siirryttiin pizzeriaan. Eka kerta kun tilaan tuolleen, joten ei ollut hajuakaan miten piti toimia. Keskustelu nuoren pizzerianeitokaisen kanssa meni about näin:

Minä: Mulle olisi kolme pizzaa, tilasin ne Äpin kautta
Pizzatyttö: Ai netistä?
Minä: Ei kun sen Äpin kautta
Pizzatyttö: Siis netistä vai? (silmiä pyöritellen)
Minä: Ei kun kännykällä sillä Äpillä
Pizzatyttö: Eli netistä. (huokaillen ja silmiä pyöritellen) istu ny alas odottamaan (lisää silmien pyöritystä).

Mun mielestä nettitilaus on eri asia kuin sen perkeleen aplikaation kautta tilaus (vaikka toki sekin käyttää nettiä). Ärsyynnyin koska minusta tehtiin idiootti ja vaikutti että typykkä ei ollut koko äpistä tietoinen. Ja se silmien pyörittely. Ai että! Tuo aiheutti sen, että vittuuntuneena keski-ikäisenä en todellakaan tuolta enää tilaa. Onneksi meillä päin on vaihtoehtoja.

Jotain hyvääkin, TKM:n asuinpaikka tulee vaihtumaan kesällä/syksyllä reilun kahden tunnin välimatkaksi, joten JIPIIII! Tosin tuohan sekin varmaan omat haasteensa, mutta ihan hyvältä tuntuu ainakin toistaiseksi. Olen huvikseni katsellut siltä paikkakunnalta töitä, mutta en kyllä ihan heti mitään radikaalia uskalla tehdä. Niin paljon yhtälössä lapsia, pelkoja, paniikkeja, exiä ja menneisyyttä, että en ehdoin tahdoin ole kaivamassa verta nenästäni. Sitä tuntuu tulevan kaivelemattakin säännöllisin väliajoin.

Pisimmät treffit tulossa tähän mennessä. Perjantaista maanantaihin, ihanaa :). Vielä kun saisin miehen siksi koko ajaksi itselleni, mutta en valitettavasti saa. Aika paljon onneksi silti nähdään.

Ai niin, meinasi unohtua. Tilinpäätös on tilintarkastettu ja ilman korjauksia läpi mennyt. Hyvä minä!

500 000 sivunäyttöä on muuten täyttynyt, huikeeta!