Lukijat

maanantai 29. joulukuuta 2014

Hetki arkea, sitten taas juhlaa!

Ihanaa päästä töihin! Muutama päivä tiukkaa työntekoa ja sitten pääsen juhlimaan uutta vuotta Mr Sixpackin kanssa. Voi jestas sitä onkin odotettu kuumeisesti!

Aamut alkaa pitkillä huomenen toivotuksilla, päivät jatkuu kirjoitellen, illat päättyvät pitkiin hyvän yön toivotuksiin. Hymiöitä lentelee paljon :). 

Jokunen päivä sitten hän kertoi että hän on vähän pihkassa. Tarvitsin Helmeltä tulkinta-apua, koska Mr ei jatkanut enää aiheesta. Oli tullut juuri saunasta, joten enhän mä voinut tietää oliko se pihkassa vai pihkassa! Toissapäivänä sanoi että mä olen ihminen, johon on helppo ihastua. Täh? Mitä se tarkottaa? Tarkottaako se, että se on ihastunut muhun? Tavalliset pussailuhymiöt (joo, teiniä :D) vaihtuu välillä sydänpusuja lähettäviin pussailuhymiöihin (megateiniä). Hän on ollut tällä kertaa se, joka on noita askeleita ottanut. Mä olen toki vihreää valoa näyttänyt. 

Aika kutkuttavaa, mutta myös pelottavaa. Toivotaan parasta :)

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulu meni jo :)

Joulu on "ohi", sisko, lapset ja iskä ruokittu, lahjat jaettu, hihitetty ja kikatettu, nyt voi relata!

Aamu alkoi puuron keitolla, samalla whatsappasin Mr Sixpackin (nimi keksittiin yhteistyönä Helmen kanssa :D)  kanssa. Joulusauna ja viemäri sanoi burb. Aaton aaton iltana istuin polvillani vessan lattialla ja tuijotin tukossa ollutta vessanpönttöä. Puoli tuntia sen kanssa askartelin ja lähti vetämään. Mutta aamulla sitten suihkusta se uusi burb. Sitä sitten Mr Sixpackille manasin ja sain ohjeet putsata viemäri. Enhän mä sitä näköjään ollut tarpeeksi syvällisesti putsannut kun en ollut uskaltanut kiskoa sitä yhtä osaa sieltä irti. Voi oks! Joulusaunan jälkeen rentouttavaa ällömoskan kaivelua siis. Mikäpäs sen mukavampaa. Hikihatussa laittelin ruuat, lämmitin mökkiä ja whatsappasin samalla. On meillä vaan paljon asiaa :). Uusi vuosi vietetään yhdessä, pitkä aika siihen vielä... Löytyi se huonokin puoli siitä miehestä, lähtee ehkä puolen vuoden työkomennukselle ulkomaille keväällä. No, ei pidä liian pitkälle ajatella. Tosin olisko sekin jotain ajatellut kun mulle kertoi...

Olin ollut toooosi kiltti kun sain näin kuumat kengätkin!





Voi sitä hauskuutta mitä noista kengistä irtosi! Ihan sopivat mun jalkoihin niin kuin näkyy :D. Tytöt, sisko ja mä vedettiin vuoronperään catwalkilla ja voi sitä naurun määrää! Ei meistä ehkä huippumalleja tule :D

Oli kiva ja lämminhenkinen joulu :). Ähky ja sokerihumala, lämmin fiilis :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Kyllähän tässä näyttää pahasti niin käyvän, että pienoisista yrityksistä huolimatta jäät ei pysy hatussa. Eilen oli kolmannet treffit, mutta tuntuu kyllä, että oltaisi tunnettu pidemmän aikaa, myös miehestä tuntuu siltä. Kaikki on luontevaa ja viestintää paljon silloin kun ei nähdä. Eilen sanoi että olisi ihanaa jos pystyisin jäämään, laitettais tulet takkaan, sauna päälle, lasilliset viiniä ja leffa ja sitten käytäis nukkumaan :). Olishan se kuulostanut aivan loistavalta idealta, mutta sanoin että siirretään tuo suunnitelma vain joulun yli, varmasti toteutetaan :).

Kyllähän mä pelkään että huonosti käy, mutta itken täällä sitä sitten jos sen aika tulee. Siihen asti ajattelin nauttia ja koittaa olla pelkäämättä.

Eilen oli kuulemma miehen vuoden paras päivä ja mä olen kuulemma aikamoinen nainen. Sen verran päässä heitti että hetken jouduin miettimään että missä vaiheessa vuotta ollaan menossa ja kun tajusin että loppuvuottahan tässä eletään niin aika hienolta tuntui :). Kyllä, niinhän mä olenkin aikamoinen nainen ja kiva kun olen osannut sen tällä kertaa myös  välittää :).

Hyvää Joulua rakkaat iloissa ja suruissa myötäelävät lukijani <3

perjantai 19. joulukuuta 2014

Liian hyvää ollakseen totta

Voi luoja ja huhhuh... Taas mua viedään. Milläs taltuttais laukkaavan mielen ja hymyyn pyrkivät suunpielet?

Olen törmännyt mieheen, joka on liian hyvää ollakseen totta. Jännä nähdä että mitä vikaa paljastuu. Tietysti se pahin, se ettei tää tunne ole molemminpuolinen.

Mä otan nyt IHAN iisisti!

Editoinpa vähän ja kirjoitan pikakatsauksen treffeistä:

Saavuin perille puoli tuntia myöhässä kun olin harhaillut ja eksyillyt monta kertaa matkan varrella, ruuanvalmistus oli käynnissä, talo tuoksui suklaakekseille, mies oli leiponut, ihan alusta asti. Halasi, kävin pöytään. Nachovuoka oli uunissa tuotapikaa. Syötiin ja juotiin kahvit. Mies siirtyi hieromaan mun hartioita ja päätä. Voi luoja kun miehen kosketus teki hyvää! Kosketus oli välillä jämäkkä, välillä pehmeä ja hellä. Välillä silitettiin poskea, käytiin sormella kasvojen ääriviivoja läpi, hierottiin ohimoita. Nautin silmät kiinni ja nojasin päätä miehen pyykkilautavatsaan (voi luoja). 

Ruokapöydästä siirryttiin sohvalle juttelemaan ja jossain vaiheessa menikin pussailuksi. Aivan täydellistä suutelua, oioioiii... Kynttilät syttyi makuuhuoneeseen kun jatkettiin suutelua sängyllä. Villasukat sujautettiin mun jalkoihin, olinhan mä kertonut nukkuvani villasukissa, kysyi haluanko jäädä yöksi, halusin. Kosketus oli jotain niin hellää ja ihanaa, että meikätyttö oli kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Eipä ole mua hetkeen noin ihanasti kosketettukaan. 


Paljoa en nukkunut kun halusin näköjään fiilistellä miesjumalaa mun vieressä, mistä sitä tietää että oliko ensimmäinen ja viimeinen kerta. 

Aamulla oli ihan yhtä hellää ja ihanaa kuin illallakin, silmä lepäsi alastomassa aamukahvia keittävässä adoniksessa, voi jessus mikä ilo silmälle! 

Jotain mätää tässä on oltava...

tiistai 16. joulukuuta 2014

Treffailua

Kolmet treffit sen edellisen kanssa kävin, jonka jälkeen miehestä ei sitten kuulunutkaan enää. No, eipä se haittaa, vähän epäilevällä kannalla olinkin sen suhteen. Ehkä epäempaattisin mies, jonka olen koskaan tavannut.

Eilen tuli käytyä TAAS treffeillä. Pikatreffit, vain tunnin mittaiset miehen kiireistä johtuen. Sen verran tässä hommassa olen kehittynyt, että haluan nähdä pian, enkä kirjoitella viikkotolkulla. Ei tässä ole aikaa hukattavaksi :D. Tavattiin kahvilassa, mies tarjosi (kyllähän se aina sykähdyttää, vaikka kykenen kyllä maksamaan omat kahvini ihan hyvin. ). Juttu sujui hyvin ja poistuttiin kadun vilinään. Jäätiin vilkkaaseen kadunkulmaan sanomaan "loppusanoja" ja sopimaan seuraavista treffeistä kun mies kaappasi mut tiukkaan halaukseen ja piti siinä. Mua alkoi hihityttää moinen julkinen hellyydenosoitus :). Sanoi siinä mua sylissään pitäessä, että hän ei taida uskaltaa mua suudella kuitenkaan vielä. Mä hihittelin että mä kyllä uskallan ja suutelin :D. Mua alkoi tilanne niin naurattamaan ettei suutelemisesta meinannut tulla mitään :). Siinä kaupungin vilkkaimmassa risteyksessä sitten suudeltiin iltapäivällä kello neljä. Huhhuh :D. Aikamoista!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Olipas projekti!

Eilen päätin aloittaa blogini korjaamisen ja parantelemisen. Olin hätäpäissäni mennyt poistamaan kuvia paikasta, josta niitä ei voi poistaa ilman että poistuvat myös blogista. Lisäksi yksi kuvapalvelin oli muuttanut ja osoitteet piti päivittää. Kaksi päivää tein hommia niitten kanssa ja nyt pitäisi kaikkien vanhojenkin kuvien näkyä. Lisäilin samalla teksteihin tunnisteita (olisi ollut fiksua tehdä sitä sitä mukaa kuin kirjoittelee, mutta aina ei kaikkea tajua). Lisäsin tunnistepalikan tuonne vähän alemmas, eli sieltä sitten voipi klikkailla sopivia aiheita niin kuin vaikka nettitreffejä, heh. Tätä vuotta en halunnut vielä käsitellä, en halua lukea Kelailija-juttuja vielä. Joskus sitten kun on vahvempi olo sen suhteen.

Aikamoinen aikamatka oli kun piti tietysti niitä postauksiakin lukea. Paljon hyviä muistoja ja myös huonoja. Tyyppi on näköjään tunnisteissa kovin hyvin edutettuna. Ihanaa kun mä olen päässyt siitä yli... Varokaa laastareita!

Tuli sitten talvi. Auramiestä ei ole näkynyt. Enkä mä tiedä mikä sen nimi on ja missä se asuu, koska asioidaan aina face to face ja ilman kuittia. Se vain ilmestyi ensimmäisenä talvena ovelle ja kysyi että jatketaanko aurausta niin kuin aina ennenkin. Sanoin että jatketaan. No, liekö sitten heittänyt lusikan nurkkaan tai jotain, mutta lumet on ja pysyy tuossa ajotiellä. Eilen lähdin kauppaan kakkonen silmään ja kaasua-tyylillä ja juuri ja juuri Yariksen maavara riitti. Alusta tuli pyyhittyä hyvin pölyistä. No, tänään päätin sitten ottaa lapion kauniiseen käteen ja vartin lapioituani totesin että tässähän menee koko päivä niin keksin kuningasidean. Jyräsin autolla edes takas tien sileäksi, aivan loistavaa ja hauskaa :D. Eikä mennyt montaa minuuttia! Kyllä "hätä" keinot keksii!

Ihana rauhallinen viikonloppu! Olen ollut ahkera :)


Aurattu :)

lauantai 13. joulukuuta 2014

Lenkkimies

Lenkkimies. Lenkkimies on AINA läsnä, änkeytyi mun fb-kaveriksi. On paikalla aamuin, on paikalla illoin, tarvitsee terapiaa multa, vitsailee, runoilee, on herkkä ja taiteellinen, maalasi ystävälleen (eli mulle) taulunkin. KOKO ajan sillä on asiaa. Mä en jaksa ihan aina olla kovin ystävällinen sille, mutta SILTI vaan juttua tulee.

Vasta sen jälkeen kun kerroin etten ole siitä romanttisessa mielessä kiinnostunut niin alkoi olla oma itsensä, rasittava ja exässään kiinni oleva, epävarma,  kipuileva melkein neitsyt. Hyvin feikkasi kokonaista sen muutaman viikon.

Ajelee sukulaisiinsa mun talon ohi ja havainnoi mun pihan tapahtumia. "Kenen vene siinä pihassa on?" Jos olis ajanut ohi muutamaa tuntia aikaisemmin niin olis varmaan tullut myös "Kuka sulla oli kylässä?". AHDISTAVAA!

Nyt on kuulemma tullut niin paljon lunta, että mä jään tänne vangiksi toukokuuhun asti kun en pääse ulos ovesta. Ennen aamukahvia jo tuommoista lässytystä kun en muistanut illalla piilottaa sitä fb:n pikaviestistä. Aha, vai jään mä heikko ja neuvoton nainen tänne vangiksi. Niin varmaan. Kielen päällä oli että ei kuule mitään hätää, tilaan tänne jonkun panon tekemään lumityöt ja panemaan mua sen jälkeen niin ei ole kuule mitään hätää tällä heikolla neidolla. Se olisi järkyttynyt herkkiä sydänjuuriaan myöten, joten säästin hänet tällä kertaa moiselta karkeudelta.

Tänään sillä on treffit, mä niiiiiin kovasti toivon parasta!

Miksi mä haluan pysyä sen kanssa "kavereina"? Jotenkin ajattelin niin, että jos tulis vaikka joku semmoinen voimanponnistus, mihin omat voimat ei riittäisi niin voisin pyytää apua, mutta enpä tiedä kannattaako. Mä tunnen itseni pahaksi ihmiseksi!

Ai niin, se yhteinen tuttu on Saunamies, ollaan siis molemmat tilitetty sen saunanlauteilla... Hyvä siis ettei musta ja lenkkimiehestä mitään tullutkaan :)

torstai 11. joulukuuta 2014

Kokemuksia nettitreffipalveluista

Kirjoitanpa viime aikaisia kokemuksiani eri nettitreffipalveluista. Laitan valmiiksi tähän sen "miksi sulla pn pakkomielle ravata treffeillä ja etsiä miestä"-kysymyksen niin jokaisen ei tarvitse sitä erikseen kirjoittaa. Vastaus kysymykseen on SIKSI. :)

Tinder-kokemuksia: Latasin ja pläräsin. Matcheja tulee, mutta harvemmin kukaan kirjoittaa. Itse olen muutaman aloitteen tehnyt, mutta aika ohueksi jää juttelu. Ihan hauska leikki siihen asti kunnes törmäät tuttuun naamaan. Törmäsin siellä siis Kelailijaan ja pelästyin niin kovasti että puhelin lensi kädestä, enkä ehtinyt nähdä sen juttuja kun pudotuksen takia profiili katosi. Tästä on jo vähän kauemmin aikaa, en mä enää noin vahvasti reagoi. Ihan kiva ajanviete, mutta ei kannata ottaa niin kovin tosissaan.

Eliittikumppanit-kokemuksia: Yksi tylsääkin tylsempi ilta päätin investoida rakkauselämääni ja rekisteröityä Eliittikumppaneihin. Olin googlettanut ja lukenut ettei siellä mitään eliittiä ole, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Rekisteröityminen oli pitkä ja tuskallinen, varmaan lähemmäksi tunti meni. Jäsenyyttä en maksanut. No, mukamas mun profiilista oltiin kovin kiinnostuneita. Maksamatta ei nähnyt oikeastaan mitään. Muutaman viikon päästä rekisteröitymisestä tuli niin hyvä tarjous, että raaskin itseeni sen verran investoida ja maksaa kuukauden jäsenyyden. Eliittiä siellä ei tosiaankaan juurikaan ollut, enhän mä itsekään sitä ole. Duunareita ja peräkammarin poikia suurin osa. Ei duunareissa kyllä mitään vikaa ole. Yhden kanssa kävin treffeillä, mutta ei se itsekään tiennyt mitä halusi. Yksi laittoi marraskuun alussa viestiä, että hänellä olisi aikaa tavata mut tammikuun alussa. Öööö, miten tuollaisella olis aikaa parisuhteelle? :D. No, mä poistuin jo eliitin parista ja jatkan rahvaanomaisemmilla mestoilla.

Suomi24-treffit-kokemuksia:  No, tämä on koko suomalaisen sinkkukarjan kokoontumismesta. Laidasta laitaan löytyy, löytyy 35-vuotiaita neitsyitä (joo en jaksa enää alkaa opettamaan), kirvesmurhaajahumoristeja, seksinvonkaajia, peräkammarinpoikia, you name it. On siellä niitä normaalejakin ihmisiä, mutta niitä on vain vähän vaikea löytää. Sieltä sitten vain kahlaamaan ja etsimään sitä neulaa heinäsuovasta. Tänään löysin sieltäkin Kelailijan. Jysähdys rinnassa ja kuuma aalto varpaista päälaelle.  No, on viimeksi siellä ollut pari kuukautta sitten. Liekö sitten löytänyt sieltä sen elämänsä naisen. Eilen löysin sieltä myös työkaverini. En mä jaksa jotenkin enää noloilla sitä että miestä etsin nettipalvelun kautta ja ihan omalla kuvallakin reilusti. Se on ihan nykypäivää vaan.

Suurin osa miehistä on ihan kamalan huonoja kirjoittamaan. Sitten kun vielä pärstäkerroin näyttelee isoa osaa koko hommassa niin vaikeaa on, ainakin mulla löytää semmoisia ihmisiä, kenet haluaisi nähdä livenä. Jostain syystä mun ikäiset miehet näyttää kuvissa aivan ikälopuilta. Vissiin vääristymä mun aivoissa ja itse näytän vähintään yhtä kulahtaneelta sitten.

Kohti uusia kokemuksia...

Tuli juuri aivan sairaan hyvä rään ja kuumehoureinen kuningasidea! Jos laittais autoon takalasiin  tarran "Etsin miestä" ja sähköpostiosoite :D. Tai vähän vähemmän epätoivoisemmin "Sinkku" ja säpo-osoite. Jos ei tarttis autolla ajaa töihin niin saattaisin olla niin hullu että toteuttaisinkin :D


Kuulumisia

Kuulemma sata vuotta kun oon viimeksi postannut. Onkohan mulla edes mitään asiaa. No yritetään.

Viikon olen treffaillut yhtä miestä, mutta jotenkin vaikuttaa siltä että etsii jotain parempaa. Ilmankos mä en uskalla sille avautuakaan kun koko ajan roikkuu treffipalstalla selailemassa. No, omapahan on häviönsä sitten.

Tiistaina kuulin että exälle on tulossa toinen lapsi Vosun kanssa. Se ja paha fiilis siitä äijästä aiheutti sen, että koin tarvetta juhlistaa pienen elämän alkua kuoharilla. Koska se tapahtui yhdentoista aikaan illalla, päätin myös pitää keskiviikkona vapaapäivän kun oli kovin räkäinen olokin. No, karmahan puuttui sitten peliin ja iskikin mulle oikein kunnon räkätaudin, jota edelleen parantelen sängyn pohjalla. Ai miksi tuo toukka muhun vaikuttaa? No, tietysti siksi kun exällä menee paremmin kuin mulla ja se ottaa päähän. Ihan rehellisesti voin sen myöntää, vaikka eihän se kovin aikuinen ajatus ole.

Hain eilen joulukuusen, semmoisen pöytämallin ja muovisen. Aina ennen on ollut aito, mutta en mä tänä vuonna halua siivota niitä neulasia. Tuskin lapset mitään traumoja saa kuitenkaan. Jos saavat niin onneksi Vosu on lääkäri, kai lääkärin opintoihin on jotain henkisen puolen opintojakin kuulunut.

Kauhea joulukiirekin olisi kun pitäisi hommata ja tehdä lahjoja sun muuta mutta pelkkä postilaatikolla käyminen sai voimat ihan loppuun.

Monessa blogissa on ollut tuo suolankasvatusprojekti, joten päätinpä minäkin yrittää. Kaikkihetinyt-ihmisenä jaksoin polttaa kaksi puolikasta tuikkua (sammuivat aina puolivälissä) ja hylkäsin koko projektin pettyneenä. No, suolapa kasvaa ilman kynttilääkin :). Jos joku ei vielä tätä suolan kasvatusta tiedä, niin kuppiin merisuolaa ja suolan tasalle vettä. Sinne sitten tuikku (tai sitten ei) ja odottelemaan. Tuo on tulos lauantaina  alkuun laitetusta projektista.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Kova ulkokuori ja pehmeä sisus

Mä törmäsin taas siihen, että sain kuulla mulla olevan kovan ulkokuoren. Auts! Mä olen kuullut tuota joskus ennenkin. Mikähän sen mahtaa mulla sitten tehdä? Liian rohkeat puheet varmaan, myönnän. Olenko mä oppinut suojautumaan mutten edes itse tajua sitä? Kasvattanut jotkut piikit, joilla sohin ihmisiä joita itse yritän lähestyä?

"Se oli tietyllä tavalla varpaillaan oloa kun sun kanssa jutteli. Mutta nyt kun tunnen sut niin olet todella kultainen."
"tähän mennessä olet ollut yksi vaikeimmista ihmisistä päästä pään sisään. myös hyvällä tavalla. et ajattele asioita yksinkertaisina vaan näet niissä monia mahdollisuuksia."

Nämä tuli lenkkimieheltä kun yritin tentata että kokiko hän mulla olleen kovan ulkokuoren. 

Tuo viimeisin kovan ulkokuoren kokemus tuli mieheltä jonka kanssa olen nyt käynyt 2,5 treffeillä. Nimeä en sille viitsi keksiä kuin vasta sitten kun on jotain kerrottavaa. Onneksi on tajunnut että kovan ulkokuoren alla on kuitenkin pehmeä sisus. 

Itsetutkiskelun paikka kuitenkin. 



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Selvisin!

Hahhahaa, hengissä ollaan! Eilen tiistaina alkoi olla jo yhteiskuntakelpoinen olo ja uskaltauduin jopa treffeille! Kolme tuntia abc:n kahviossa (joo, olen oppinut) ja ihan mukavaa oli. Annan mahdollisuuden ja katsellaan tapahtuuko mitään.

Tänään oli taas avantouintipäivä ja tein henkilökohtaisen ennätyksen, mun uusi saunahattu varmaan auttoi :). On se vaan kivaa hommaa toi avannossa hytiseminen ja omien rajojen kokeileminen :).

Todettava on, että ei meikäläinen enää tommoisista monen päivän ryyppyputkista palaudu hetkessä. Ei kyllä näkyneet muutkaan työpaikan juhlijat sen paremmassa hapessa olleen. Jälkipelejä riittää vielä pitkään, se on kyllä ihan parasta, varsinkin kun itse ei ole puitavien joukossa :D.

Joulukin on kuulemma tulossa. Mun pitää tehdä tänä vuonna siis semmoinenkin lapsille. Mä en ole onneksi mikään pakkomielteinen kaappiensiivoaja, eli aika vähällä pääsen jos niin haluan ja todennäköisesti haluankin. Vietetään tyttöjen kanssa rela joulu :)

Juha Tapio laulaa mulle kauniita ja inspiroivia biisejä, tuli loimottaa uunissa ja kynttilä palaa


maanantai 1. joulukuuta 2014

Kahden päivän pikkujoulut

Huh, on ollut rankkaa. Perjantaina kampaajan kautta pikkujouluihin Tallinnan laivalle. Kampauksesta tuli ihana. Virallisen osuuden kautta laivalle. Peruspikkujoulut, kunnon kännit, mun perseen puristelua ja läpyttelyä, tanssimista, liian lyhyet yöunet, paluumatkalla oksentelua, ryyppäämistä ja tappelua bussissa. En minä kuitenkaan. Mä olin paluumatkan ihan selvinpäin. Paluumatkalla suunniteltiin jatkoja ja kävin kotona pikasuihkussa ja ruokkimassa kissat, uudet meikit naamaan ja baariin. Kivaa oli ja oma jengi tanssitti hyvin.

Eilinen meni lepäillessä, luovutin viimeiset kissanpennut uusiin koteihin ja jatkoin lepäämistä. Henkinen tila on paska, edelleen. Kemiat on vissiin viturallaan, ihan ranteet auki-fiilis. Ei kai tää voi montaa päivää jatkua?

Tulipas masentava pikkujouluraportti. Huhhuh.

Ei uskois että mulla oli tosi kiva viikonloppu. Tekis mieli tapella, mutta ei oo tappelukaveria.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kätevä emäntä

Maanantaina annoin ystävälliset pakit lenkkimiehelle. Se otti ne ihan hyvin ja kiitteli kun kerroin tässä vaiheessa enkä vedättänyt. Haluaa pysyä kaverina, no mikäs siinä... Jutskailtiin siinä illan mittaan vielä pikaviestissä ja sain kuulla olevani ylianalyyttinen. Ai minä vai :D. Okei, myönnän...

Eilen ajattelin lähteä aikaisin töihin kun hommia on enemmän kuin riittävästi. 6:20 autoon ja avaimen vääntö. Virrat lähti päälle mutta kun väänsin loppuun asti niin virrat katosi. Joka yrityksellä kunnes virtojakaan ei enää tullut päälle. No, toimin tietysti niin kuin lauantaina parkkihallissa että potkin raivokkaasti rengasta ja kaupan päälle löin konepeltiä. mutta ei, ei toiminut tällä kertaa. Lenkkimiehen apu on poissa laskuista (vaikka  kirjoittikin että auttaa mielellään jos tarvitsen apua). Äkkiä soitto Ystävälle, joka sattui olemaan menossa jo töihin ja otti mut kyytiin ja vei keskustaan, josta jatkoin työkaverin kyydissä töihin. Seitsemältä olin töissä. Takaisin sitten toisen työkaverin kyydissä. Kyllä on hankalaa.

No, kotiin päästyäni päätin tutkailla asiantuntevana konepellin alusta. Katselin että joo, akku olis tuossa ja navat tuossa. Mietin että mahtaakohan ne akkukengät olla kunnolla kiinni ja huomasinkin että toinen oli vähän ylempänä kuin toinen. Painoin sen alas ja kävin kokeilemassa starttaamista. Ja tadaa, käyntiin lähti! Ai että oli kyllä hieno fiilis kertakaikkiaan! Olen mä sen taas viemässä korjaamolle, mutta pääsin (ainakin tänään sillä vielä liikkeelle). Ystävä väitti aamulla että siitä on varmaan akku paskana. Mä väitin kivenkovaa vastaan, että ei varmana voi olla akku kun on vain kaksi vuotta vanha. Ystävän mielestä nykyajan akut ei todellakaan kestä kuin alle kaksi vuotta. No, mä olen edelleen eri mieltä.

Ärsyttää nää jatkuvat auto-ongelmat, mutta ei mulla ole varaa nyt vaihtaakaan autoa. Pöh.

Tänään saan pikkujoulumekon ompelijalta! Jännittävää! Eilen ostin astetta pienemmän kuristuskortsun sinne alle ja huvitin Helmeä sovituskoppikuvalla, jossa mahamakkara pursuaa korsetin rakosesta ja huutaa apua :D. Hihittelin itsekseni huvittavalle peilikuvalle ja mahamakkarareppanalle, jota puserrettiin ja kiristettiin niin, että se pullahti ilmeisesti selkäpuolelta vapauteen :D. Se korsetti jäi sitten kauppaan.
Sillä matkalla näin K:n autoilemassa. Tuntuipas pahalta.

Tässä se on, mun maha, joka yrittää mutista että älä saatana kurista turhamaisuutes takia, vaan syö vähemmän! :D. Kyllä tuo yllättävän sileäksi meni :D. Ja miehille terkuja, että näin me teitä huijataan :). Karmea totuus paljastuu sitten ennen pitkään.

Alusvaatteilla kun vähän siloittelee niin saa ihan kelvollista jälkeä :)




Tuntuu että tämä viikko menee ohi ennen kuin ehdin tajutakaan! Ainakin perjantaihin asti tuntuu olevan yhtä matalalentoa. Käsilaukkukin vielä puuttuu ja huomiset töihinkulkemisetkin on vielä pohdinnassa. Ja pikkujouluboleron virkkaus puolitiessä. Argh!



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ei vaan ei

Äh, toiset treffit takana ja ei, ei vaan ei. Ei tule sinne päinkään olevaa fiilistä että haluaisin enemmän. Pussaillessa tuli fiilis että haluan pakoon, ei ollenkaan semmoinen fiilis että haluaisin painautua lähemmäs.

Hieroi ihanasti hartiat, oli lähellä ja kiva, mutta ei. Ei vittu vaan ei. Ei kolahtanut muhun. En mä tiedä miten musta tuntui niitten ekojen treffien jälkeen siltä että olis vaikka voinutkin kolahtaa. Kai mä harhaannuin niistä ruusuista sitten. Ja siitä että oli tosi helppo puhua ihan kaikesta.

Paperilla mies olisi melkein täydellinen mulle. Kypsä, ajattelevainen, ihana, auttavainen ja ties vaikka mitä muuta. Mies, jonka mielestä naisella ei voi olla liikaa kauniita kenkiä. Mutta ei. Ja mua harmittaa ihan älyttömästi!!! Mua harmittaa myös ihan älyttömästi miehen puolestakin kun ehti jo muhun ihastumaan. Tuntuu siltä että pitäisi pyytää anteeksi.

Ihan perseestä.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Auto perkele, mä en pidä sinusta enää

Mun elämä, milloin siitä tuli näin vaikeaa...

Odottelen kissanpennun katsojia saapuviksi. Jätin siivouksen tähän aamuun, koska on ihan turha siivota aikaisemmin kun nuo sotkee niin paljon. No, hidas aamukahvi sängyssä niin kuin tavallista ja siivoamaan. Huomasin että olin heittänyt mopin pään roskiin, eli pikaisesti kauppaan, eihän tässä mikään kiire ollut. Moppi mukaan ja takas autoon. Ei edes naksahdusta, ei vinkaisua, ei inahdusta. Ajattelin että no niin tietysti. Tätähän se mun elämä on, ihan just tasan tätä. Kun aikatauluihin ei ole laskettu auto-ongelmia niin tokihan niitä tulee, sehän on selvä. Olen aika paljon kirjoitellut Lenkkimiehen kanssa ja nyttenkään en keksinyt muuta kuin laittaa sille tekstarin. Lähti heti tulemaan. Kerroin että mun elämä on sitten tämmöistä, että tervetuloa vaan mun elämään. Muistutin kyllä ettei tuo ollut vielä mikään lupaus. Mä olin toki suoraan sängystä noussut, ei ripsaria, kotihousut ja silleen. Otti sen verran rankasti päähän, että nousun autosta ja potkaisin rengasta. Istuin autoon ja väänsin avaimesta ja lähti käyntiin. Äkkiä tekstaria että sori sori ja kiitos kauheesti mutta auto lähtikin käyntiin.

Kiltti mies, avulias, puhekykyinen ja ajattelukykyinen. Illat kirjoitellaan syvällisiä ja huomenna kai mennään lenkille, kuulemma hierontaakin olisi luvassa. Katsotaan nyt. Kel onni on se onnen kätkeköön, näin jo etukäteen sanottuna, tässä kellään mitään onnea vielä ole... Lenkkimies on kyllä tainnut jo ihastua...

torstai 20. marraskuuta 2014

Kävelytreffit

Tulin reilu tunti sitten treffeiltä. 5 tuntia ne kesti. Kiva mennä treffeille kun ei ollut edes asiallista ensitreffipipoa! Ihanaa että vastapuolellakin oli ollut samanlaisia ajatuksia vaatetuksesta :D. No, pipo oli pakko laittaa ja näyttää vähän epäseksikkäämmältä. No, hyvähän se vaan oli, mä kun normitilassa suorastaan tihkun seksiä :D. Joo, mä oon nyt vähän sekona...

Käveltiin ensin 1,5 tuntia ja sitten juotiin miehen luona kahvit, tarjosi myös itse leipomaansa pullaa (mä leivon kyllä parempaa, mutta pointsit kotiin silti). Joo, uskalsin mennä hänen kotiinsa kun meillä on se yhteinen tuttava ja kaikkea. Juttua riitti, paljon ja kaikesta, vaikeistakin asioista, hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut.

Tämän illan tunteet ovat pienoinen innostus ja suuri pelko. Kiva että hänen äitinsä talosta on näköyhteys mun taloon. Eiku, onks se nyt sit kuitenkaan niin kiva... Hmm...


Tuliaiset. Tarvii prosessoida.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Överi-Puolis

Huhhuh kun tuntuu että on pitänyt niiiin kiirettä loman jälkeen! Heti maanantaina työkaveri raahasi mut jumppaan ja koska mä urheilen no pain, no gain-mentaliteetilla niin sain työkaverilta hämmästyneitä mulkaisuja kun latasin painoja tankoon niin että itseäkin taas hirvitti. Silloin on jumpannut kunnolla kun ripsarit on poskilla (ei kiva huomata vasta kotona).

Tänään käytiin taas "avannossa". Mä kävin neljä kertaa, muut kolme. Jotain ne työkaverit mutisi että mä vedän kaiken aina överiksi. Vitsillähän ne, mutta tottahan se on. Sanoinkin että tosiaan mä taidan vetää kaiken överiksi ihan kaikilla mun elämän osa-alueilla. Okei, töissä en kyllä.

Viikko on mennyt kyllä niin vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä. Huomenna pikkujoulumekon pienennykseen (kun mun tissit on kadonnu jonnekin) ja viikonloppuna onkin lapset pitkästä aikaa. Tuliaisten jakoa tiedossa :). Huomenna menen myös kävelylle yhden miehen kanssa. Mulla ei oo urheilutreffivaatteita, jotka näyttäis musta mun parhaat puolet. No, ei voi mitään... Tällä treffikaverilla ja mulla on yksi yhteinen tuttu, joka ei ole ehkä kovin hyvä juttu, mutta katsotaan... Eiköhän siinä käy samalla tavalla kuin kaikkien mun treffien kanssa, mutta ainakin saan huomiseksi lenkkikaverin.

Äidin kanssakin on välit taas vähän parantuneet kun kirjoitin sille ennen reissua aika tyhjentävän kirjeen, joka sai sen ehkä tajuamaan jotain. Kerroin myös kasvaimesta. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi varata se kontrolliaika. Hui. Menisköhän se pois jos ei ajattelis? Ei se varmaan.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Reissukrapula

Reissu on ohi ja tuntuu että mä putosin vähän tyhjän päälle. Tai ainakin ritisevän ohkaiselle tasanteelle, joka ritisee ja pettää kohta alta. Ennen reissua oli kohde, johon keskittyä, nyt ei ole. Ja heräsin siihen tyhjyyteen mitä mun elämä on.

Viikonloppu on mennyt oikeastaan vain levätessä. Eilen käväisin baarissa (autolla) sen takia että olin sitä jo viikkotolkulla suunnitellut. Muutama kuuskymppinen äijä tuijotteli tissejä ja yks kuuskymppinen äijä tanssitti. Okei, kyllä ne tissimiehetkin tanssitti, mutta ne oli niin kamalia, että niitä ei lasketa tanssimiseksi. No, tulipahan nyt käytyä kuitenkin. Kävin jopa toisessa baarissa, jossa K:n kanssa olin tapaamisiltana. Olin kuin peura ajovaloissa kun kuikuilin peloissani ympärilleni. Toisenkin ohi kävelin, mutta en uskaltanut sisään.Tajusin, etten ole K:n tapaamisen jälkeen käynyt täällä baarissa. Enkä tiedä olenko ihan heti uudestaan menossakaan ellen saa kaveria mukaan.

Tänään olen jatkanut makaamista. Väsyttää niin kovasti. Jos mä oonkin vaikka raskaana... No, tuskin sentään. Kassit on purkamatta (paitsi saunamiehellä, ai helvetti, omat vitsit on kyllä aina ihan parhaita, ehhehee :D) ja kämpänkin olen onnistunut kahdessa päivässä sotkemaan. Hyvä minä! Huomenna töihin. Plääh ja plaah ja öh...

Paluu arkeen tekee kyllä varmaan hyvää.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Prahan matkakertomus

Huhhuh, kotona vihdoin! Reissu oli kiva ja onnistunut, koitan saada dokumentoitua tähän kaiken oleellisen.

Dieetti oli kuin muisto vain Prahassa ja turvotus nyt sen mukainen. Naama alkoi näyttää jossain vaiheessa turvonneelta petolinnun perseeltä. Niin kuin Helmen kanssa todettiin, että kun pääsee tiettyyn ikään niin kaikki näkyy naamasta heti. Viini, suola, itkeminen, seksittömyys. Noi nyt ainakin.

Meidän ruokavalio oli monipuolinen








Ai että nuo kakut oli HYVIÄ!!! Mansikatkin maistui ihan mansikoille Prahassa tähän aikaan vuodesta! Tuolla pistaasimansikkakakkupaikassa yritin saada kahvia. Ihan semmoista tavallista kahvia. No, eihän se typy ymmärtänyt minkään tavallisen kahvin päälle mitään, joten hätäpäissäni sitten valkkasin jonkun kahvin vain listalta. Cafe americano päätyi tilaukseeni. Kahvi tuli pöytään




Katsottiin Helmen kanssa kahvia ja toisiamme ja alkoi naurattamaan. Ihan helvetisti! Tirskumisen lomasta sain hihitettyä, että mitähän tuolla vedellä on tarkoitus tehdä, että kuuluukohan tuolla pestä kädet tai jotain :D. Saatiin kohtalaisen kokoinen hysteerinen kikatuskohtaus, josta ei meinanut tulla loppua ollenkaan. Hysteriaa ei helpottanut ollenkaan se, että naapuripöydässä jotkut meitä vielä moukkamaisemmat turistit heittivät kengät (ja ilmeisesti myös sukat) pois ja suihkuttivat siinä hienon kahvilan pöydässä jalkoihinsa jotain jalkojenhoitosprayta. Luojan kiitos mä olin selin heihin, koska sain todella pahan kikatuskohtauksen ja vesi vain silmistä valui kun yritin olla ulvomatta ääneen :D. Ei Helmelläkään helppoa ollut! Kuka hoitaa jalkojaan ravintolassa kun vessa olisi ollut 5 metrin päässä? Ei edes me! Saatiin onneksi kikatus jossain kohtaa loppumaan ja keksin vedellekin käyttötarkoituksen, muunkin kuin käsienpesun. Taas tuli sivistyttyä vähän :).

Viimeisenä iltana löydettiin ravintola, jossa osattiin täyttää viinilasi oikein. Vieressä täytetty vesilasi. Kyllä meitä taas nauratti! Opin reissun aikana juomaan oikein sujuvasti valkkaria, hyvä minä! Mut tuntevat tietää, miten nirso mä olen ruuan suhteen ja yllätin itsenikin syömällä viimeisenä päivänä myös gulassia! Opimme matkan aikana kyllä senkin, että ei se ollut perinteinen tsekkiläinen ruoka, mutta ei anneta sen nyt häiritä. Hyväähän se oli! Helmi söi gulassinsa leipäkulhosta, hieno!



Mietittiin että kuuluukohan tuo kulho, eli leipäkin syödä, mutta tultiin siihen tulokseen, että ei ainakaan ennen keittoa.

Nähtyä tuli niin paljon kaunista että tuli kauneusähky!








Shoppailtuakin tuli, enimmäkseen lapsille tuliaisia. En mä itselleni meinannut osata ostaa mitään. Viimeisenä päivänä sain ostettua pikkujoulumekkoon sopivan korun ja korvikset. Niistä ehkä lisää kunhan kirjoitan muutaman viikon päästä pikkujoulupostauksen :).

Hotelli oli niin upea palvelultaan kuin oletettiinkin! Reissuilta palatessa pistettiin aina viinilasit kouraan, joten kuivin suin ei tarvinnut olla. Hotellin johtaja ajoi meidät omalla autollaan linnallekin ihan ilman mitään veloitusta (olisin mä voinut kyllä luonnossa maksaa). Palvelualttius oli muutenkin hieman jopa vaatimattomalle suomalaiselle hämmentävän  hyvää! Voimme suositella lämpimästi! Ravintolavaraukset ja retkien varaukset hoituivat hotellin puolesta eikä mikään oudoinkaan juttu olisi varmaan tuottanut ongelmia. Ei me kuitenkaan yritetty niitä oudoimpia tarpeita silti tyydyttää ja testata sitä rajaa, mihin asti palvelutaso olisi rittänyt. Edustettiinhan kuitenkin siellä Blogistaniaa.

Niin se aika vaan meni nopeasti ja oli kotiinlähdön aika. Taksilla kentälle ja ilmaan. Lennon piti lähteä yhdeksän aikoihin illalla, mutta oli myöhässä tunnin. Väsyneenä se oli hieman kypsyttävää. Huomasin että väsyneenä en jaksanut pelätä kuolemaakaan niin paljoa ja keksin uuden mielikuvaharjoitteen lentopelkokohtausten ajaksi. Ilmakuoppien ainana mielikuvamatkustin keskelle jotain hyvää seksikohtausta, omaa tietty, helpotti heti eikä pelottanut (ai miten niin oon puutteessa?) :).

Helmi lähti lapsukaisensa noutamana ja mä lähdin etsimään autoani Lentoparkista. Enhän mä tietenkään muistanut katsoa että mille käytävälle mä sen auton olin jättänyt, joten hyvän tovin lenkkeilin ympäri parkkipaikkaa ja etsin kiroillen Yarista. Löytyihän se vihdoin ja pääsin lähtemään kotiin. Kotona olin yöllä kolmelta, eli tuli nukuttua piiiitkään.  Kymmenen astetta oli makkarissa ja pääsikin pienoinen ulvahdus kun alastoman kroppani sujautin kymmenasteisiin lakanoihin. Reissussa kun olin häveliäisyyssyistä nukkunut yöpaita päällä niin periaatteestakaan en sitä jatkanut! Villasukat yöasuksi riittää mulle.

Mulla oli matkassa kolmet kengät. Olisi riittänyt ihan vain yhdet, lenkkarit.



Raskas reissu, ainakin mun koipien mielestä, mutta tulipahan tehtyä :D

Kotimatkalla tuli mietittyä että millainen olisi ollut reissu K:n kanssa. Todennäköisesti aika vaikea, eli ihan oikea ratkaisu jättää se reissusta pois ja lähteä Helmen kanssa. Yöllä ajellessani mietin K:ta  myös ja sitten kun radiosta tuli vielä tämä biisi niin väsyikäväitkuksihan se sitten meni. On tässä vielä toipumista.

Reissu oli kiva ja Prahaan mä vielä tulen menemään uudestaan :)




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Auh, koipiin koskee

Hengissä ollaan! Meidän jalat ei kyllä enää ole, mutta ei se mitään. Onneksi on silikonilerpsakkeet ja rakkolaastarit ja rakkopuikko. Jaystävällinen hotellinjohtaja, joka kuskaa meidät minne vain keksitään pyytää :)

Ollaan oltu kultturelleja ja asiallisia, mitä nyt jossain synagogassa bongattiin lasimaalaus, jossa oli ihan selkeä kortsu ja sitten tää hännätön leijona luostarin pihalla


Välipalaa syötiin hotellilla


Joku oli niin hepuleissa, ettei terävän kuvan ottaminen onnistunut.

Tänään tutkailtiin tosiaan luostarin maisemia ja St. Vituksen katedraalia. Aika vaikuttavan kokoinen rakennelma. Tuli mahtavuusähky, kaikki hienot salit ja linnat näytti ihan mitättömiltä sen Vituksen rinnalla.

Jotain mun herkkää sielua hivelevää on näissä kidutusvälineissä




Viiniä tarjotaan hotellilla alvariinsa, eli ei tässä selvää ilta ehdi näkemään. VIelä pitäisi ehtiä jääbaariin, maan alle, helmikauppaan ja ties minne ja aika loppuu ihan just!!!!

APUAAAA!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Perillä!

Perillä!

 Kun aloittaa pakkaamisen tuntia ennen lähtöä niin tulos on tämä. Kaikki tarpeellinen mukana!



Ensimmäiset alastomat miehet nähtiin jo lentokentällä! Harmi kun oli niin paljon trafiikkia, että kuvatodisteet jäi nyt ottamatta häveliäisyytemme takia :).


Lento meni pelätessä, Helmeä ei pelottanut, mä hoin mielessäni "tää on vain ilmakuoppa, tuossa on vain varmaan joku vuoristo, joka liikuttelee ilmamassoja mielensä mukaan, enhän mä hiekkatielläkään pelkää vaikka tärisyttää". Tuota hoin mielessäni puolet matkasta. 

Autonkuljettaja oli vastassa nimilapun kanssa, uih, mikä ruskeasilmäinen nuori poju! Kovin totinen ja hiljainen, mutta kuljetti meidät linnaamme turvallisesti!

Viinit tarjottiin sisäänkirjautuessa ja mukava mies opasti meidän Prahan saloihin ja ihmetteli kovin tyhjältä tuntuvaa matkalaukkuamme (yhteistä toki). Tajusi kyllä että sinne on varattu tila ostoksille.

Päästiin lemmenpesäämme ja voitiin aloittaa honeymoon, mentiinhän samalla vähän niinkuin kihloihin. Onhan tässä tullut molemmin puolin todettua että miehistä ei ole kuin harmia! Viini virtaa ja wlan toimii, voiko parempaa ollakaan!



Sekotiimi kuittaa ja palaa asiaan kun on taas uutta päiviteltävää :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Imartelevaa

Mun blogi on saanut huomiota toisaalla Blogistaniassa. Imartelevaa. Samoihin aikoihin mun blogiin oli ilmestynyt kommentti, jossa kerrottiin mun ja matkaseurani nimet. Sattumaa? En tiedä. Typerää? Kyllä.Tämän takia laitoin nyt kommentit valvotuiksi. Ikävää, mutta pakollista.

Ei, mun nimeni ei ole oikeasti Puolis, vaan mulla on oikeassa elämässä ihan toinen nimi. Täällä blogimaailmassa olen Puolis ja sellaisena haluan pysyäkin. Mä kirjoitan kuitenkin todella henkilökohtaisista asioista, enkä välttämättä halua kovin laajasti tulla yhdistetyksi oikeaan elämääni. Mitään en häpeä, mutta kuitenkin nämä kaksi elämää saavat olla erillään.

Ei mun blogi varmasti kaikkia kiinnosta, eikä ole tarkoituskaan, hyvä niin. Pääsääntöisesti itselleni tätä kirjoitankin, mutta jos voin jollekin olla avuksi ja tsempiksi tätä kautta niin hienoa.

Tulen jatkossakin kirjoittamaan ihan yhtä aidosti mun fiiliksistä. Ne varmasti on joskus huonoja ja toivottavasti joskus vähän parempiakin. Omalla tyylilläni koitan tästä elämästä selviytyä, välillä tulee opettavaisia virhearvioita.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Opas renkaidenvaihtoon naisille

Tässä tulee jatkoa itsenäisen (itsepäisen) naisen elämää-sarjaan. Edelliset osathan ovat (joita googletetaan säännöllisesti)

Akkulaturin käyttö naisille http://puolinaisenero.blogspot.fi/2014/07/akkulaturin-kaytto-naisille.html
Plafondin kiinnitys http://puolinaisenero.blogspot.fi/2013/09/plafondin-asennusohje.html


Renkaathan olen vaihtanut jo useamman kerran itse. Aina ei ole mennyt ihan putkeen, niin kuin vaikka vuosi sitten.  http://puolinaisenero.blogspot.fi/2013/11/puolinaisen-elamaa.html  
Tässä on se perkeleen sovite käytössä, tuo harmaa muovinen. Voi olla myös metallia. Se voi siis ilmeisestikin irrota vanteesta renkaanvaihdon yhteydessä ja jäädä sinne väliin. Mutta oppikaa te mun virheistä :)



No, tässä tulee siis kaikista kokemuksistani ja virheistäni oppineena yksityiskohtainen ohje renkaidenvaihtoon naisille (ja tumpeloille miehille).

Ensiksikin tarvitset kunnon ristikkoavaimen, koska auton mukana tuleva avain ei ole yleensä mistään kotoisin. Jos pultit on kiristetty pulttipyssyllä niin varaudu huutamaan kirosanoja. Mulle kävi näin. Ensiksi tarvitsee yleensä googlettaa että kumpaan suuntaan ne pultit aukeaa. Ne aukeaa siis vastapäivään. Aseta ristikkoavain pulttiin niin että se on suht vaakatasossa. Astu toiselle sakaralle (avautumissuunta huomioiden) ja kisko käsillä toisesta sakarasta. Voimia tehostaaksesi voit karjaista "aukea vittuperkele". Tätä toistetaan niin kauan kunnes pultti aukeaa. Pultit kannattaa löysätä kun auto on maassa, on huomattavasti helpompaa niin.

Tunkin ohjeen ja kiinnityspaikan voi katsoa ohjekirjasta. Tunkataan auto ylös niin että rengas on ilmassa. Irroitetaan pultit ja nostetaan rengas pois. Uusi rengas tilalle, toivottavasti renkaasta löytyy pyörimissuunta niin välttyy pähkäilyltä. Mun renkaassa luki selvästi "rotation", joten selvisin helpolla. Uusi rengas paikalleen, naiselle se on joskus haastavaa kun rengas painaa aika paljon. Yariksen pikkurengaskin. Jos sulle käy niin kuin mulle, eli ihmettelet että miten hitossa ne tapit ei vaan mene reikiin vaikka kuinka ähellät ja käännät ja pitelet rengasta voimien äärirajoilla niin tsekkaa varmuuden vuoksi että onhan se rengas oikein päin. Ensimmäisestä renkaasta selvittyäni olin niin fiiliksissä ja adrenaliineissä (ja niin kokenut, ettei tarvinnut muka edes ajatella) että koitin laittaa rengasta väärin päin! Eli niinku ne pultin kiinnitysreiät sisäänpäin. Joo ei se onnistu silleen, ei. Ei vaikka karjuisi "mene nyt sinne reikään vittuperkele". Mutta oppikaa te mun virheestä tässäkin kohtaa. Sitä ei onneksi VOI laittaa väärin päin :D. Kun kaikki renkulat on vaihdettu niin kiristetään pultit kunnolla kun auto on maassa. Pitäisi muistaa kiristää ne vielä kun autolla on ajeltu jonkin aikaa.

Onnittele itseäsi ja kehuskele facebookissa suorituksellasi!

Näin se hoituu ja taas säästyi muutama kymppi, minkä voi hummata Prahassa :)

perjantai 7. marraskuuta 2014

Aikapommi

Mä tunnen itseni taas kovin yksinäiseksi. Perjantai-ilta, Vain Elämää, tulisijojen lämmitystä. Päivällä ajattelin että lähden tanssimaan tänään, mutta fiilis on mennyt päivän mittaan ohi.

Jotenkin se tieto, ettei ole koko viikonlopun aikana mitään sovittua sosiaalista livekontaktia on aika surkeaa. Osaan mä itseni kanssa olla, mutta tarviiko KOKO ajan olla? No enhän mä koko aikaa ole yksin ollutkaan, tajuanhan mä sen. On ollut ties mitä kirvesmurhaajaa, avantouintia ja sun muuta suunnitelmaa. Itsestähän se olisi kiinni. Ei vain saa itsestään irti mitään.

Mutta nyt mulla on jostain syystä (jota en osaa eritellä) paha mieli ja itkettää. Kai mä sit rupean itkemään kun ei muutakaan tässä just nyt ole.

Vai pitäisköhän pitää joku itseohjautuva terapiasessio ja analysoida vähän?

On semmoinen tikittävä aikapommiolo.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Avantouintia ja uusi pää

Eilen tuli käytyä avannossa. Tai no, vähänhän se avanto oli suurenpuoleinen, mutta eiköhän se jossain vaiheessa jäädy. Työkavereitten kanssa käytiin ja kivaa oli! Oli kyllä niin lötkö ja rentoutunut olo ettei ihan hetkeen ole ollutkaan!

Tajusin että ensi viikonloppuna on isänpäivä, eli tytöt eivät tulekaan ja joudun viettämään viikonlopun yksin. Eli jos koittaisi vaikka nyt päästä baariin. Treffeille en ainakaan mene, eipä kukaan ole pyytänytkään. Profiilinkin suljin jo. Yksi kirjekaveri mulla on, mutta tuskin kovin kauaa jaksan kirjoitella kun ei tunnu johtavan edes syvällisempiin aiheisiinkaan kuin lehtien haravointi ja lumityöt.

Viikonloppuna pitää siivota ja pakata, kohta mennään!!! Hui!

Tänään pääsin myös kampaajalle ja nyt on kutrit värjätty ja leikattu :). Se on kyllä ihan parasta terapiaa! Ihanaa kun kampaaja muistaa että mitä on viimeksi juteltu (vaikka käynnistä olisi kuukausia)  ja jatketaan siitä että miten hommat on edistyneet sitten viime kerran. Miehet ja treffit ja remontit käytiin läpi siinä hiuksia väkertäessä. Ja se päähieronta! Ai hemmetti että se tuntuu niiiiiiiin hyvältä! Kyllä mä veikkaan että toi kampaajalla käynti on parempaa terapiaa kuin mikään psykologilla käynti, ainakin jos käy hyvällä kampaajalla. Ja mun on kyllä niiiiiin mulle sopiva että :)

Mii sou häpi :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Astetta rankempi Halloween

Nettitreffikokemuksia taas vähän. Mietin että kirjoitanko tätä, mutta kirjoitan ihan varoittavana esimerkkinä kun nettitreffikokemuksiakin googlaamalla mun blogiin kuulemma on joskus tultu.

Mä koin tarvitsevani hieman laastaria ja menin nettitreffailemaan. No, sieltä löytyikin sitten ihan kiva mies. Kirjoiteltiin, soitettiin ja jutut kävi hyvin yksiin. Perjantaina päätettiin sitten tavata. Lähdin suoraan töistä, ei tarvinnut miettiä että mitä pistäisin päälle. Asui vähän kauempana ja mun työpaikka oli lähempänä hänen kotiaan (joo, hänen kotiaan). Oli kiva ilta. Juteltiin, tutustuttiin ja katseltiin telkkaria. Treffit oli semmoiset viisituntiset. Hymy huulilla ajelin kotiin. Päätettiin sitten ottaa toiset treffit seuraavalle illalle niin että jäisin yöksi. Kivaa hei, ei tarvinnut lähteä baariin. Muutama siideri mukaan ja menoksi. En edes ajatellut etten uskaltaisi kun edellisenä iltana oli ollut niin mukavaa ja hellää (ihan asiallisen hellää).

No, join kolme siideriäni siinä illan aikana ja mies joi vähän enemmän. Käytiin saunassa ja näin takkahuoneessa kirveen. Ajattelin että onpa outoa jos pilkkoo sisällä puita. Ilta jatkui ihan kivasti siinä sitten kunnes mies alkoi puhumaan outoja. Ihan vitsillä vaan. Puhui jostain lähellä olevasta lammesta, jota voitais mennä katsomaan. Sinne kun mut hukuttaisi. Sanoin että ei ollut kovin hyvä juttu ja että en lähde sen kanssa mitään lampea katsomaan. Jatkettiin mukavaa iltaa ja kaikki oli ihan hyvin kunnes alkoi puhumaan että jos hän huumaisi mut, hakkaisi mun pään irti kirveellä ja pistäisi mut tonne hänen kellariinsa niin mua ei sieltä kukaan löytäisi. Mitenkään uhkaavasti ei sitä sanonut vaan enemmän huumorilla. Mainitsi myös että hänellä on käsiraudat, aseita (harrastaa lintujen ampumista) ja pippurisumute. Mun huumori ei riittänyt siihen vaan mua pelotti. Kun silmä vältti niin pistin viestiä kaverille että tietää mikä on tilanne.  Helposti olisin voinut ruveta itkemään, mutta sain pidettyä itseni kasassa. En voinut lähteäkään kun olin juonut. Ja jos olisin yrittänyt niin mitä sitten olisi tapahtunut? Käytiin nukkumaan, mä ajattelin kyllä että en varmasti saa nukuttua, mutta ilmeisesti sain kevyen unen päästä kiinni kun heräsin neljältä kun mies lähti alakertaan. Vessa olisi ollut myös yläkerrassa. Mun ensimmäinen ajatus oli se, että hakee sieltä alakerran takkahuoneesta sen kirveen ja pistää mut palasiksi. Sillä kesti kuitenkin niin kauan että vähän rauhotuin. Kävi ilmeisesti siis vain vessassa ja koitti olla herättämättä mua. Helpottunut fiilis kun tuli ilman kirvestä nukkumaan. Aamu tuli ja olin yhtenä kappaleena. Join aamukahvit, mies oli ihan normaali ja halasi kun lähdin. En usko että edes tajusi miltä musta tuntui.

Luntakin oli satanut ja kesärenkailla kotiin. Pienet itkut siinä autossa oli tirautettava. Pohdiskelin että mahdoinko mä ylireagoida ja tekikö mielikuvitus vaan tepposet, mutta ei kai tuommoinen huumori suht tuntemattomalle naiselle ole ihan normaalia.

Eilen vielä ajattelin että tulee kiva viikonloppu, mutta niin ne tilanteet saattaa muuttua. Helvetti sentään.

Joo en mä enää yritä laastaroida. Ainakaan kenenkään vieraan kanssa.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Kiirettä pitää

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. K jätti muutaman asian autotalliini, semmoisia tärkeitä, joita se tulee vielä tarvitsemaan. Vaikka mä nimenomaan muistutin, että katsoo sitten että ottaa kaikki osat sieltä mukaansa. No, mä en perään soittele. Kunhan alkaa mopoaan taas kasailemaan niin huomaa, että hups, jotain tärkeää puuttuu. Ei ole mun ongelma. Lääkkeisiinkään en sitten kuitenkaan pistänyt sitä viestiä, vaikka viime viikonloppuna se tuntuikin hyvältä idealta.

Baariin en taida tänä viikonloppuna sitten kuitenkaan ehtiä, hyvä niin, ehditään Helmen kanssa Prahassa nautiskella kyllä varmaan ihan riittävästi :). Jääbaari, 5 kerroksinnen yökerho, kiirettä tulee pitämään :). Oikein hyvä lähteä naisseurassa reissuun niin ei kulu turhaan aikaa mihinkään epäolennaiseen, niin kuin esimerkiksi seksiin. HYI! Ehtii nähdä niin PALJON enemmän!

Enää viikko! Ihan epätodellista! Pitää ehtiä vielä siivoamaan koko kämppä, kampaajalla käydä, pakata (mul ei oo MITÄÄN päällepantavaa), ommella takkiin nappeja, tehdä matkasuunnitelmaa yms yms... Apuaaa, kiirekiire, kivaa :). Tämä viikonloppu taitaa kyllä mennä niin, etten juurikaan mitään noista ehdi tekemään :). Kiva viikonloppu mulla kerrankin!


torstai 30. lokakuuta 2014

Tavaroiden hakua

Nyt on K kohdattu kaiketi viimeistä kertaa. Ilmoitti eilen hyvin lyhytsanaisesti tulevansa tänä aamuna hakemaan tavaroitaan. En mä tiedä miksi mä koin että halusin olla paikalla kun tulee. Kai jotain masokismiä. Auto ajoi pihaan ja mahasta kouraisi, jalkoihin iski semmonen puutumuksen tunne. Kyllähän ne silti kantoi. Kävin avaamassa autotallin oven ja kipitin kiireellä sisään itkemään. Huoh. Kun kuvittelin olevani taas kasassa niin vein kassillisen sen kamoja auton viereen. Ja kipitin kiireellä taas sisään itkemään.

Montaa sanaa ei vaihdettu. Toivotin hyvää syntymäpäivää kuitenkin ja lähdin töihin.  Toivottavasti saa kaikki kamansa nyt tällä aikaa roudattua, että voin sitten illalla itkeä tyhjää autotallia. Kuvittelin että kohtaaminen  olis ollut helpompaa.

Ilmeisesti musta sitten näkyi itkeminen paremmin kuin kuvittelin, kun töihin päästyäni selän takana oli supatettu huolissaan, että Puolis näytti itkeneeltä. No, elämä on ja itku kuuluu kiinteenä osana mun elämään. 

Töissä mulla on KOKO ajan kauheita keskittymishäiriöitä. Uppoudun johonkin ajatukseen ja yhtäkkiä ajattelen että ai niin, mitähän mä olin tekemässä? Mitähän mun piti tehdä? Ai niin, töitä kai vissiin kun on työaikakin. Ja sama rundi lukemattomia kertoja uudelleen ja uudelleen. Viimeisen pakon edessä on tsempattava että jengi saa palkkansa.

Viikonloppuna ajattelin lähteä baariin. Voisin vaikka lyödä vetoa, että törmään siellä Kelailijaan, koska se nyt vaan on Murphyn laki.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Matkaan!

Jeeee! Mä pääsen matkaan! Helmi suostuu auttamaan naista hädässä ja lähtee mukaan! Kahden viikon päästä ollaan Prahassa! Siitä tulee niiiin hauska reissu! Vaihdoin juuri nimen lippuihin, onnistui hyvin, vähän tuli toki maksamaan, mutta ei haittaa. Elämä maksaa :). Lusikassakaan ei tarvitse nukkua kun kaksi sänkyäkin järjestyi. Kyllä nää fiilikset tästä nousuun lähtee kun on taas jotain odotettavaa :). Ensiksi tuo Praha ja sitten muutaman viikon päästä firman pikkujoulut Tallinnan laivalla. Huhhuh :). Sitten voikin alkaa odottamaan joulua ja sitten kesää.

K täytyy vielä kohdata ilmeisesti muutaman kerran kun sillä on mun autotallissa muutama autokuormallinen sen kamoja. Tällä viikolla on luvannut ne sieltä pois roudata. En tiedä haluanko olla paikalla kun se ne hakee vai en.

Hieman jännittää, että miten selvitään Helmen kanssa, Helmi kun tunnetusti hukkaa itsensä helposti :D. No, mutta jos mä selvisin Lontoossa lasten kanssa niin kyllä mä yhden Helmen saan ehkä pidettyä hukkaamatta :D

Näihin tunnelmiin :)




maanantai 27. lokakuuta 2014

Huh, mikä adrenaliinipläjäys

Maanantaiaamu valkeni. Tai ei valjennut siihen aikaan kuin piti. Herätyskellona toimiva vanha kännykkä kun oli vielä kesäajassa niin aamuni alkoi tuntia liian aikaisin. Huomasin sen vasta kun olin lähdössä töihin. No, onneksi on liukuva työaika niin töihin vaan.

Kahvit tippumaan, kone auki ja matkakertomuksen viimeistely ja tulostus. Perään nidoin myös sen dokumentin, jonka olin valmistellut torstaina annettavaksi. Sen, jonka olisin antanut jos oltaisi yhdessä reissuun lähdetty. Kaikkien näiden perään pistin tilityksen ajatuksistani meitä ja meidän suhdetta kohtaan. Aika tiukka pläjäys, olen tyytyväinen.

Pistin tekstiviestin K:lle: "Tarvitsen sulta 15 minuuttia ennen sun töihin menoa. Laita viestiä kun olet herännyt." Toivottavasti saan hoidettua tämän heti aamusta.

Mä olin tyyni, kova ja pää pystyssä äsken, nyt hiipi vatsanpohjaan jännitys ja pelottava tunne. Pelko mistä? En osaa sanoa.

K:n veli vastasi muuten eilen. Ilmeisesti fb:n yksityisviestien poisto ei sitten toiminutkaan silleen, miten ajattelin. Pikainen googletus kertoi, että ne poistuvatkin vain minun näkyviltäni. Hirveen kätevää. Mä en vielä vastannut veljelle takaisin, koska haluan hoitaa tämän ensin pois alta.

Sain muuten saavutettua laihistavoitteen ensimmäisen osan. -15 kiloa on poistettu 12 viikossa.

Reissu heitetty. Lähdin ajamaan, ajoin tutun risteyksen ohi, kanttasin liikenteenjakajan kautta, sydän hakkasi ja jalat tärisi, mutta pääsin ketään vahingoittamatta perille. Itsensä kokoaminen ja selkä suorana rappuun. Painoin hissin tulemaan alas vaikka hissi oli jo alhaalla. Havainnointikyky vissiin vähän heikkona.

Pääsin K:n eteiseen, unisena otti mut vastaan. Taisin sanoa jotain "aloita tuosta ja lue loppuun" kun ojensin nivaskan. Sydän hakkasi ihan helvetin kovaäänisesti, varmaan kuului K:lle asti. Purin huulta  sisäpuolelta ettei huulet ala väpättää ja itku tulla.  Tuijotin sitä kivikasvoin silmiin kun luki. Halusin nähdä reaktiot. Kovin vähän niitä reaktioita tuli, mutta kohdassa jossa kerroin veljestä niin kulmakarvat nousi ja huokaisi syvään. Jatkoi nipun loppuun. Kun sai nipun loppuun, laittoi käden mun olkapäälle ja katsoi mua. Pakotin itseni katsomaan takaisin. En muista tarkkaan mitä sanoi, anteeksi pyysi kuitenkin ja myönsi että olisi ollut varmaan mahtava reissu. Näytti siltä että oli itkuun purskahtamaisillaan. Mun kävi sitä sääliksi. Selitti jotain että ei tarkoituksella mua harhaan johtanut ja että ymmärtää kyllä miltä musta on tämän kahden kuukauden aikana tuntunut. Sanoi ettei tiedä minne on menossa elämänsä kanssa. Siihen sanoin että toivottavasti sen vielä keksii, käänsin selkäni ja lähdin. Tiesin että jos jään niin selitystä olisi tullut vaikka kuinka paljon ja sitten olisin kyllä murtunut siihen sen eteiseen.

Olen tyytyväinen siihen, että pysyin kasassa, hajosin vähän vain autossa matkalla takas töihin, mutta sain kasattua itseni nopeasti.

K:n veljelle laitoin viestin että matka ei toteudukaan ja pahoittelin kovasti. Poistin K:n fb-kavereista ja jatkan elämääni. Olen ylpeä itsestäni.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Selityksen makua

Mun ajatukset on aiheuttaneet kommenteissa aika paljon ihmetystä. Ehkä sääliäkin siitä, että miten sekaisin mä olen ja että mun kannattaisi hakea apua ja jatkaa elämää. Jotenkin musta tuntuu että jos soittaisin terveyskeskukseen että mä tarvitsen apua kun mun sydän on särkynyt ja musta tuntuu pahalta, niin mut naurettaisi linjoilta pois. Ainakin viimeistään kahvipöydässä olisin päivän vitsi. Ei ne siellä pysty aikaa eteenpäin siirtämään. Se tässä on ainoa mikä auttaa.

Kyllä mun elämäni jatkuu, aivan varmasti. Tämä on mun tapani käsitellä tätä asiaa ja surua. Jokaisella on varmaan oma tapansa selvitä eikä se varmaankaan tee mun tavasta sen väärempää jos joku osaa surua ja vihaa käsitellä viisaammin. Mä en pysty sormia napsauttamalla unohtamaan mennyttä kahdeksaa kuukautta vaikka haluaisinkin. Kahdeksan kuukautta yleisellä tasolla ajateltuna on yksi paskan hailee, kuka siinä ajassa nyt edes rakastuu. No minä.

Mä koen että mä voin kirjoittaa tänne "päiväkirjaani" asiat semmoisina ja siloittelematta kuin ne tunnen. Mä kirjoitan yleensä kohtalaisen suodattamattomia tunteita, ne kiiltokuvablogit on ihan erikseen ja tämä ei kuulu siihen genreen. Niin aion jatkossakin tehdä, koska se helpottaa mua ja auttaa mua asioiden käsittelyssä.

Mä en ole mikään fiktiivinen henkilö, joka pystyy elämään elämäänsä jonkun käsikirjoituksen mukaan ja toimia niin kuin olisi viisasta. Valitettavasti ja onneksi.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Naisen kosto


Mä olen nyt jotenkin niin tyyni, rauhallinen ja täynnä semmoista viileetä vihaa, että tälle olisi varmaan joku diagnoosinumero. Mutta ei välitetä siitä. Viha on varmasti hyvästä.  Olen kehitellyt kostoani ja kirjoitellut tekstit valmiiksi "lahjaan". Töissä lisään siihen kuvat ja tulostan niin se on täydellinen. Saatan muuttaa sen synttärikahvittelun aikaisemmaksi, annan lahjan ehkä jo jos tulee niitä kamojaan hakemaan. Eipä tarvitse sitten mennä sinne kahvittelemaan.

Viisaiden ihmisten sanojen myötä olen ehkä hylännyt sen lyömisjutun, vaikka se tuntuukin kovin tyydyttävältä ajatuksena. Koitan nousta sen yläpuolelle.

K:n tavarat täältä sisältä on pakattu. Sain huikean idiksen ja päätin että laitan vielä jonkun mua inspiroivan viestin sen sildenafiilipakettiin. Näkee sen sitten kun tarvitsee niitä seuraavan kerran. Tulee tuottamaan suurta tyydytystä mulle. Viestin sisältö ei ole vielä ihan hioutunut, mutta hyvä ja ytimekäs siitä tulee.

Naisen kosto on helvetin viileä ja suloinen.

Suunnitelma muotoutuu

Huonosti ja erilaisten lääkkeiksi laskettavien nappien avulla nukuttu yön jälkeen aamu valkeni puoli seitsemältä. Eihän näin viikonloppuna ois huvittanutkaan nukkua. Ärsyttävää.

Mikä asia oli ensimmäisenä mielessä? Mikä? Niin, yksi K:lla alkava kusipää.

Koitin miettiä että mitä hyvää reissu K:n kanssa voisi tuoda. Tyydytyksen siitä että mulla oli selkärankaa ja munaa viedä loppuun juttu minkä olen aloittanut ja luvannut. Se on varmaan ainoa. Noloa olisi myös K:n veljen suuntaan, ensiksi suunnitellaan monta kuukautta ja sitten kaksi viikkoa ennen löisinkin liinat kiinni. On tietysti hommannut töistä vapaata ja varannut hotellit sun muuta. No, niin on tässä kyllä muutkin jos totta puhutaan. YKSI hyvä asia siis löytyi. Huonoja en edes viitsi enää miettiä. Itseni hajottaminen isoimpana. Hajonnuthan olen jo, mutta kyllä tässä on aineksia vielä isompaankin romahdukseen. Eilenkään ei mennyt edes puolta rullaa talouspaperia, silmät kyllä vaatii tunteja että kunnolla aukeavat. Mutta pohjalla en vielä ole.

Päätös alkaa muotoutumaan. Lähden tuon "naapurin", Helmen kanssa reissuun. Se reissu ei mua hajottaisi vaan on varmasti mielenvikaisen hauskaa! Praha ei ehkä ole entisellään meidän jälkeen. Mä olen ansainnut semmoisen reissun, jonka päätteeksi mä en romahda. Ja Helmi on ansainnut myös kun on jaksanut kuunnella mua! Jos hajoilen reissussa niin Helmi ymmärtää ja saan tarvittaessa ulvoa vapaasti. Se on reissussa aina niin tärkeää, että saa vapaasti itkeä. Norwegianin nimenmuutos ei maksa paljoa ja pitäisi onnistua helposti.

K:n suuntaan olen suunnitellut seuraavaa. Olen tehnyt jo aikoja sitten "kortin", jossa salaperäisesti paljastetaan reissusta hieman, mutta ei liikaa. Teen uuden pläjäyksen, jossa kerrotaan tarkasti, hyvin tarkasti, että miten mä olin suunnitellut meidän reissun menevän. Yllätystapaaminen veljen kanssa kuvaillaan erityisen hyvin. Torstaina meillä on sovittu kahvit ja lahjan anto. Menen, juodaan kahvit, annan ensin tämän versio kakkosen, eli miten sen olisi pitänyt mennä. Katson K:n reaktiot kun  lukee sen. Mä toivon että hän tuntee edes jotain sitä lukiessaan ja tajutessaan asian. Annan varmaan myös versio ykkösen. Jos pysyn kasassa niin hyvä, jos itken niin ei voi mitään. Pää pystyssä sieltä meinaan lähteä, kyynelsilmin tai sitten ei. Katsotaan miten se menee. Yhtä paljon pahaa oloa en varmaan pysty tuottamaan kuin mitä itse olen tässä kokenut, mutta jos edes pienen ripauksen saisin aiheutettua niin hyvä. Helvetin hyvä.

Toivottavasti keksisin vielä jonkun lisätwistin tähän, joka lisäisi raakuusastetta vielä hieman. Kyllä, olen lapsellinen kun mua on loukattu. Jos pyytäisi tänään sieltä kollin kastraatiosta ne kastroidut pallit mukaan ja keksisi niistä jonkun kivan pikku jäynän. Oho, tulipas sairas ajatus. No, toi menee jo multakin överiksi. Hauska ajatus kuitenkin. Hauska, sairas, melkein sama asia.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kipua

Tää on vain kipua. Se menee kyllä pois. Ihan varmasti. Mä selviän kyllä. Pää pystyyn, ryhti suoraksi ja kohti tulevaa. Haavat arpeutuu ja kyyneleet kuivuu joskus. Mä oon olevinani aikuinen kuitenkin! Tää on vaan universumin kosto mun pahoista teoista. Right back at me.

Mä ansaitsen niin paljon parempaa. Pakko uskoa. Arvosta nainen itseäs saatana!

Mä olen tänään pättänyt, että jos K:n veli on tehnyt järjestelyt matkaa varten (laitoin viestiä ja kysyin) niin sitten vien reissun läpi, mutta jos ei niin K saa synttärilahjaksi tarkan kirjallisen selvityksen matkasta ja miten se olisi mennyt. Ja mä meinaan olla läsnä kun se sen lukee ja nähdä sen reaktiot. Koska jos sillä on MITÄÄN inhimillisiä tunteita niin kyllä tuon pitäisi tuntua. (edit. poistin K:n veljelle laittamani viestin ennen kuin ehti edes nähdä, mä luulen että tässä alkaa muotoutua se, miten meinaan tehdä)

K meinaa tulla ensi viikolla hakemaan tavaroitaan joku aamu. Luulee vissiin että en ole silloin kotona. Väärinpä luulee. Meinaan todellakin olla. Veljensä vastauksesta riippuu miten käyttäydyn. (edit. ei, kun poistin sen viestin) Luetutanko erokirjeen sillä mun nähden ja lyön sitä sen jälkeen? Mä en ole koskaan lyönyt ketään oikeasti, mutta nyt tuntuu siltä että siihen olis todellakin aihetta ja todellakin haluja. Ei se takas löis ja jos löisi niin sitten löisi.

Pitää nukkua yön yli, toivottavasti olisin viisaampi huomenna. 

Vaikka mä olen tähän asiaan valmistautunut niin kyllä mä aika paskana totta puhuen olen. Aloin jo  töissä tärisemään ja olen jatkanut sitä kotona. Kylmä ei ole. Joku muu on nyt vaan fyysisesti pielessä. No, menee ohi sekin varmaan.

(sorry sekava ja kovin editoitu postaus, ihan selvinpäin olen, mutta en ihan täysissä järjissä)

Erottu

Nyt me ei sitten enää olla parisuhteessa. Edes nimellisesti. Katsoin fb-profiilistani etten enää ole parisuhteessa kenenkään nimellisen kanssa. Eli Kelailijan nimi parisuhdestatuksestani oli poistunut.

Jestas miten mun sydämessä ja vatsanpohjassa jysähti. Tiedätte varmaan tunteen? Se ei ole kiva tunne se.

No niin. Nythän se sitten viimeistään selväksi tuli. Laitoin viestiä että olis ollu reiluu kuitenkin puhua mulle noista muutoksista. Vastasi että ajatteli sen olevan selvä juttu. Ool rait. Helvetin pahaltahan se tuntui vaikka sen jo oikeastaan tiesin.  Muutama rivi vaihdettiin reissusta ja mun autotallin tyhjentämisestä. Se kun on puolillaan K:n kamoja. Mitään indikaatiota ei tullut että reissu ei toteutuisi. Joten eikun menoks sitten vaan.

Ehtisinköhän mä tässä kahdessa viikossa kasata itseni jotenkin?

Kätevä Emäntä

Viime aikoina mä olen vain valittanut. Valivalivali. On kylmä, vituttaa, K sitä ja K tätä. En ehkä tänne niin paljon kuin livenä. Miehet on paskoja ja hyväkskäyttäjiä. Mutta jos tarkastelen itseäni niin enpä ole sen parempi. Ihan samanlainen kusipää mäkin olen.

Tänään valitin kylmyydestä. Multa kysyttiin että olenko mä ajatellut muuttaa pois kylmästä talostani. En kyllä ole hetkeäkään ajatellut. Hassua kyllä. Mä en koe että mulla olisi mitään vaihtoehtoja edes tuolle asumiselle. Kerrostaloasujaksi musta ei ole.

Helpottuuko mun elämä valittamalla? No ei. Ehkä mä oon elämäntapavalittaja, jolla ei ole koskaan mikään hyvin.

Kyllä mä muistan tältä vuodelta aikoja, jolloin mulla oli kaikki niin helvetin hyvin. Se aika pitäis vaan unohtaa eikä verrata tätä aikaa siihen.

Mun on pitänyt kertoa teille uudesta työkaveristani. Päällikkotasolle tuli kesällä uusi keski-ikäinen nainen, Kätevä Emäntä. Hän on parempi kuin muut kun hän käy marjassa, sienessä, liikkuu enemmän kuin muut ja on muutenkin aivan erinomainen. Lisäksi sillä on vielä sama etunimi kuin mulla, mitä ei kauhean usein kyllä käy. Ärsyttää. No, tähän asti ollaan koitettu ottaa huumorilla sen kätevä emäntä-jutut, mutta tänään oli kyllä lähellä ettei mulla napsahtanut.

Seisoin kiltisti jonossa kahvikoneelle. Olin jo toisena. No, tämä Kätevä Emäntä tulee kuin tuulispää ja TYÖNTÄÄ mut ihan  fyysisesti pois jonosta ja mukamas vitsillä sanoo että hän menee ensin kun hänellä on palaveri! Hämmennyin totaalisesti ja jäin varmaan monttu auki seisomaan siihen mihin mut työnnettiin. Vetäydyin kokonaan pois jonosta ja sanoin että kuukauspalkallahan tässä ollaan, että senkun menet sitten. Melkein tuli vitutus- ja hämmennysitku, mutta onneksi sain sen edes pidettyä poissa.

Siis oikeesti! Ei työpaikalla käydä käsiksi edes vitsillä, eikä varsinkaan semmoiseen tyyppiin jonka kanssa ei ole millään tavalla kaverilliset suhteet.

No, pikkujouluissa sitten. Saatan ihan vitsillä tempaista sitä turpiin. No en mä, oon liian nössö siihen, mutta ajatustasolla toi tyydyttää. Jos mä seuraavalla kahvitauolla kysyisin että onko sillä edellisessä työpaikoissa ollut tuommoisia työpaikkakiusaajan oireita? Että onko mahdollisesti analysoinut että mistä se johtuu? Kokeeko tarvitsevansa apua siihen?

Voi helvetti tätä päivää. Missä mun reset-nappi on!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Hyvät tärinät

Koska penikkakoipeni ei vieläkään kestä lenkkeilyä ja pitkät illat kotona aiheuttavat epätoivottuja tilanteita niin päätin tänään lähteä bodypumpiin pitkästä aikaa. Jumpat ovat olleet tauolla kun jumppakaveri on muuttanut ja rempannut uutta taloaan. Ihan kun yksin ei voisi muka mennä. No, nyt menin yksin. Latasin tankoon painoja niin että heikompaa olis hirvittänyt. Okei, kyllä muakin vähän, mutta raivolla vedin ja melkein kaikki onnistuin vetämäänkin kunnialla. Koipeen ei sattunut mikään liike yhtään. Koko kropassa tuntuu ihana tärinä, kirjottaminenkin on vähän raskasta kun olkapäät on niin uuvuksissa.

Kohta on viikonloppu ja molemmille päiville on onneksi ohjelmaa niin ei varmaan tule pitkäveteistä. Yhdeltä kollilta lähtee pallit. Kastraatio, ai että siinä on jotain hmm... niin kaunista ja raakaa ja mieltä nostattavaa  jos ymmärrätte mitä tarkoitan :). Helmi varmasti ymmärtää ainakin :).

Tähän sopiikin hyvin tämä biisi :). Video on aivan loistava!

https://www.youtube.com/watch?v=T1ua1tgRglc

tiistai 21. lokakuuta 2014

Pikkujoulumekko

Jos on paha mieli niin kannattaa kokeilla shoppailua. Yleensä se auttaa. Eilen tuli sitten tilattua pikkujoulumekko ebaysta. Näyttää suht helpolta korjailla jos ei ihan nappiin koko mennyt.



Minä persekompleksinen ostin oikein persettä korostavan mekon. No, kerään pikkujouluihin mennessä itsevarmuuteni rippeet niin kyllä mä tuon mekon kunnialla kannan ja näytän helvetin hyvältä kontatessani pitkin laivan käytäviä. Kyllä! Nyt mä olen kyllä alkanut hieman miettimään että onkohan mulla järki ja kyky tajuta soveliaisuuden rajat jotenkin hämärtynyt. Saattaa olla.

Harmi kun mun vaikeilla jaloilla ei mitään sikamakeita kenkiä käytetä, eli pakko vetää vähän tylsemmillä kengillä. Asenne ratkaisee.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kylmä

Eilisen kiirepäivän takia jäi lämmittämättä. Kylmän tunsin jo eilen, mutta kävin villasukat jalassa nukkumaan kahden peiton kanssa. Aamulla makkarissa oli 14 astetta.  Ensimmäinen ajatus herätessäni oli että voi paska, aamu taas. Vesisateeseen puita hakemaan ja tulet uuniin. Kahvi kuppiin ja takas peiton alle. Vähän luksusta kuitenkin pistin tulemaan ja napsautin vessan patterin päälle. Joku raja tässäkin hommassa ja se menee siinä kun private partseja paleltaa. Nyt on lokakuu. Vielä VIISI kuukautta ennen kuin voi edes haaveilla keväästä. Melkein puoli vuotta siis. Ei helvetti. Mä en tahdo, en halua, en jaksa. Enkä myöskään ala!

Jotenkin semmoinen fiilis, että tästä ei tule kiva päivä. Eikä edes mukava, tai ok. No ei varmaan jos jo nyt ajattelen niin.

Kylläpäs mun elämä kuulostaa ankealta. Ai niin, mutta eihän se vain kuulosta, vaan se ON. Ja ihan itseäni on syyttäminen. Voi kun osais edes väkisin nukkua.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pakit

Treffit on nyt ohi. Tavattiin huoltsikan kahvilassa, ei tällä kertaa abc:lla niin kuin tapanani yleensä on ollut, heh. No, tämä huoltsikka olikin sitten ihan tyhjä, eli saatiin olla sitten henkilökunnan silmätikkuna. Pieni hälinä olisi ollut kyllä tervetullutta niin ei olisi tarvinnut niin miettiä että mitä muut kuulee.

Mielenkiintoista ja haastavaa keskustelua ihan kaikesta mahdollisesta koko 2,5 tuntia, olin TODELLA kaivannut semmoista! Mielelläni jatkaisin livetutustumista, mutta tunne ei vissiin ollut kuitenkaan molemminpuolinen. En mä ehkä osannut antaa ihan oikeaa kuvaa itsestäni. Tai sitten annoin liian oikean kuvan.  Jännitti aluksi aika paljon. (note to self, älä juo hiilihappojuomia treffeillä kun ne röyhtäyttää) Halasi tiukasti mennen tullen ja toivoinkin että lähtöhalin kanssa olisin saanut kunnon pusun. Itse en uskaltanut aloitetta siihen tehdä kun olin saanut juuri hetkeä ennen pakit.

Olin  kai onnistunut netin kautta luomaan erilaisen mielikuvan kuin mitä todellisuudessa olin. Taas. Ei se mitään, onhan mulla kokemusta pakeista, mutta kyllähän se vähän kirpaisi. Taas. Vaikka koitinkin pitää jäitä hatussa. Ihan kun mä olisin koskaan osannut.

Ehkä se oli mun perse. Tai sit se oli luonne (sille mä en oikein voi mitään, perseelle onneks voin). Tai sit se oli se, että se ei vaan tykännyt musta. Musta, maailman ihanimmasta naisesta! Ainakin omasta mielestäni. Höh. Oishan se kiva että tykkäämiset kohtais ja sais mahdollisuuden, vaikka realistisesti ajateltuna se ei järkevää olisikaan. Mutta mä en ole koskaan ollutkaan realisti, eikä musta koskaan varmaan tulekaan.

Mä olen ikuinen optimisti ja pilvilinnojen rakentaja :)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ystävyyttä


Juttelin Ystävän kanssa treffeistä. Ystävän kanta oli että "mee sit ja itke sit taas". Jep. Onko se sitten parempi katkeroitua ja linnoittautua kotiin? Hänen mielestään ilmeisesti on. Mutta kun mä elän elämääni itseäni varten enkä häntä varten ja omalla tyylilläni. Mä ehdin taas unohtaa miten epäkannustava se osaa olla joskus ja erehdyin jutskailemaan sen kanssa treffeistä. Iiiiso virhe. Ehkä mä itkenkin, mutta kyllähän se on tullut todettua että itku ei kuitenkaan tapa ja kaikesta selviää. Onhan se nähty jo monta kertaa :). Ja silti elämä jatkuu :)

 Onneksi mulla on myös ystävä joka ymmärtää! Kiitos siitä! 


Tämä Jari Sillanpään biisi on kyllä ihana! Osuu muhun aika hyvin. 


Kipitystä ja juoksuvaatteita

Eilen mulla oli pikkuisen heikompi hetki. Otin vahingossa Kelailijaan yhteyttä. No, sovin että nähdään sitten 30.10 ja annan lahjan ensimmäisen osan.

Töistä tullessani haen aina autolla postin. Postilaatikko kun on matkan varrella. Yleensä kasaan posteja siihen apukuskin penkille ja siitä vien suoraan paperinkeräykseen. Mulle ei siis tule juurikaan muuta kuin mainoksia. No, radiosta tuli joku hyvä juttu ja jäin autoon kuuntelemaan sitä ja lukemaan poikkeuksellisesti mainoksia. En mä niitä yleensä lue. No, Lidlissä olikin sitten juoksuvaatetarjouspäivä! Ei kun auto käyntiin ja trikoista taistelemaan! Löysinkin sieltä hyvät vermeet, en ollut tajunnutkaan että tarvitsen myös juoksuhanskat! No, nyt mulla on semmoisetkin :).

Yhteydenotto Kelailijaan aiheutti semmoisen vitutuksen (ei edes varsinaisesti syytä, muuta kuin oma heikkous), että oli PAKKO päästä testaamaan juoksuvaatteita. Jalasta huolimatta. Joo, mä tiedän.

Ei siihen edes sattunut juostessa. Juoksuhousut (hihhihhii, tuli mieleen semmoset koirien juoksuhousut :D. Juoksuhousuista tulikin seuraavaksi  mieleen, että mä saattaisin tarvita kans semmoiset toisenlaiset juoksuhousut, niinku tyyliin siveysvyön, juoksuaika kun iskee niin sitten juoksuttaa... Oho, lähti vähän aiheen viereen) toimi loistavasti, niissä on semmoset reisilämmikkeet, mutta tuntuivat vähän isoilta ja päätinkin lenkin jälkeen lähteä vielä katsomaan olisko jäljellä pienempiä. Lenkki teki päälle niiiiiin hyvää että siinä ei pieni lenkin jälkeinen jalkakipu haitannut. Pyysin jalalta anteeksi, hieroin sitä ja voitelin Feldenillä. Mun mielestä aika paljon hyvitelty kuitenkin vain yhden tunnin takia. Lidlistäkin löytyi asteen pienemmät pökät ja mukaan tarttui parilla eurolla myös juoksupipa :).

Huomenna onkin pitkä päivä, kolmen pennun vienti ympäri pk-seutua ja niitten jälkeen hehkeänä (eli rähjääntyneenä, väsyneenä ja hikisenä) treffeille Yhdyssanamiehen kanssa. Siitä tulee joko todella mielenkiintoista tai sitten täysi floppi. Kovin omituista siitä tulee varmaan joka tapauksessa.

Huikeeseen idikseen 23 päivää. Mä en jaksa enää odottaa, mä haluan että se olis jo ohi ja voisin jatkaa elämääni.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kel onni on, se onnen kätkeköön

Pohdiskeltiin viisaassa naisporukassa parisuhteita ja uusien poikaystävien esittelemistä suvulle ja tutuille.  Mä päädyin siihen tulokseen (ja pyysin muistuttamaan JOS mulle vielä joskus joku kolahtaa), että pitäisin asian tasan itselläni AINAKIN vuoden. Vuosi on hyvä aika, koska sitten EHKÄ voi jo vähän luottaa ihmiseen. Huom. EHKÄ. Selittäminen ja kyselyt on ihan perseestä niin kuin olen nyt saanut huomata. Lasten kysymykset "Mitä K:lle kuuluu?" tuntuu tosi pahalta kun nekin tykkäs siitä ja tulivat hyvin toimeen. Sisko kyseli että missä mennään, veli kyseli että tulisko K rakentamaan jotain venepukkeja. Joo ei tule. Kai se on nyt sit onnellinen.

Mikähän siinä on, että kun rakastuu täysiä niin sitä poikaystävää haluaa esitellä ja tiedottaa koko maailmalle että tässä on nyt kuulkaa päivä paistanut kerrankin risukasaan? Ihan älytöntä, typerää ja lapsellista.

Ennenkin olin sitä mieltä että kel onni on, se onnen kätkeköön, mutta mitä helvettiä tapahtui kun K:n tapasin? Joku helvetin häiriö päässä vissiin. Tai sitten joku hormonihäiriö.

Tänään herätessäni olin iloinen että on jo keskiviikko. Eli viikko on melkein ohi koska ylihuomenna on jo perjantai ja viikonloppua ei lasketa  :).

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kahville

Joo olipahan brakedown sunnuntaina. No, siitä on taas noustu ja eteenpäin mennään.

Mun päätä vähän sekottaa se yks jannu, jonka kanssa olen kirjoitellut. Mä en jaksais ajatella koko ajan, mutta milläs estät. Saatan nähdä jannun kahvilla lauantaina niin lähtee ainakin kaikki perusteettomat mielikuvat molemmilta. Hitto kun häiritsee kun ei sillä ole nimeä. Ei se Mies vaan käy. Eikä kyllä jannukaan. No, kuitenkin samasta tyypistä puhun.Se on jotenkin onnistunut saamaan mun sekalaisesta ajatusmaailmasta osan ja tiedän että mäkin olen jostain kumman syystä hänenkin ajatuksissa.Siitä on tullut jonkinlainen osa mun toipumista kai.

Kyllähän mä tiedän että ei tässä tilanteessa mitään kahveja kannattais kai juoda, mutta kun olen joka tapauksissa melkein hänen kulmilleen menossa ja mulla tulee olemaan pitkä päivä niin ei se kahvi pahaa tekis... Selittelyä itselleni. Joopajoo. Miinuslistakin on jo kilometrin pituinen! :D

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mä en enää jaksa, ei kestä sydän eikä maksa



Esikoisen tennarisukat valmistui, virheettömiä ei niistäkään tullut eikä identtisiä, mutta tyttö tuntui tykkäävän. Pentukin innostui ja halusi kuvaan.


Eilinen itsevarmuus, usko tulevaisuuteen ja hyvä olo on muisto vain. Nopeasti ne fiilikset heittelee. Prismassa käydessäni näin ison, painavan näköisen vasaran ja ensimmäinen ajatus oli, että sillä saisi paljon tuhoa aikaan vaikka jonkun autolle kun päästelis vähän höyryjä ulos. No, se ajatus meni ohi ja ostin vain nuo kengännauhat ja ensi viikon ruuat, eli rahkaa, kananmunia ja tonnikalaa.

Vein esikoisen asemalle, toivotin hyvää syyslomaa ääni särkyen ja itkin. Meinasin alkaa jo menomatkalla autossa, mutta sain pidäteltyä. En usko että lapsi huomasi asemallakaan.

Ilta menee  kuoharin (puolikuiva, laihduttajan valinta *buahahaa*)  ja nenäliinojen kanssa. Kuuntelen Arttu Wiskaria "mä en enää jaksa, ei kestä sydän eikä maksa, tän suhteen loppu on nyt ja tässä, ei nähdä edes ensi elämässä" ja "Mä en halunnut olla se palava mies, joka päätyy iltauutisiin, kun ei jaksanut enää uskoa unelmiin. Mä en halunut olla se palava mies, josta liian usein luetaan, täällä harvoin murheet sanoiksi puetaan..."
Arttu Wiskarilla on loistavaa itsesäälimusiikkia.

Kohta siirryn varmaan meidän musiikkiin, vaikka Volbeatiin. Hyvä idea. Ei. 

Pitäisköhän piilottaa puhelin varmuuden vuoksi?

Mullaonkaikkihyvinmullaonkaikkihyvinmullaonkaikkihyvin. ON. Huomenna taas.

Note to self: Jos mulla on huomenna kipeä ruhje reidessä niin se johtuu vain siitä kun koitin konvertoida henkisen kivun fyysiseen muotoon. Ei se henkinen kipu tosin sillä lähtenyt. Arvasin, mutta kokeilin silti.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Menneiden muistelua

Mua käskettiin tänään lukemaan blogiani Tyyppi-kohdista, eli alusta n. reilun vuoden verran. Tein työtä käskettyä ja luin. Paljon muistoja tuli mieleen kaikesta, erosta, muutoista, miehistä, Tyypistä, rempasta, rikkinäisyydestä. Olen pääsyt onneksi henkisesti eroon Tyypistä jo ajat sitten. Pikakertaus niille jotka ei jaksa lukea alkua, Tyyppi oli mun laastari, ihastuin vaikkei pitänyt, monen monta kyyneltä tuli vuodatettua. Tyyppi on ollut nyt  reilun vuoden verran suhteessa ja nyt niillä on ongelmia. Ja heti olisi mun kanssa virittelemässä. Juu ei onnistu. Se juna meni jo. Jotenkin tunnen suurta vahingoniloa tilanteesta, MÄ olen kerrankin niskan päällä Tyyppi-Puolis-kuviossa. Tai no, ei ole mitään kuviota, mutta jos olisi niin Tyyppi olisi se kynnysmatto. Okei, en mä osaisi ihan niin hyvin kenkiä siihen pyyhkiä kuin se teki mulle, mutta kuitenkin, hyvältä tuntuu.

Luin ja muistin miten kokonaisvaltaisen rikki ja eksyksissä olin. Vaikka nytkin olen Kelailijan takia rikki niin olen muuten kunnossa. Mä tiedän kuka mä olen, mulla on katto pään päällä, lämmin vesi tulee, on suihku ja sisävessa. 2,5 vuotta sitten noista mulla ollut kuin katto pään päällä. Olen tullut kyllä pitkän matkan siitä pisteestä kun erosin. Mä olen selvinnyt vaikka mistä ja tulen selviämään. Ei mua mitkään miehet pysty murtamaan kuin tilapäisesti. Mulla on tällä hetkellä niin vahva olo kun muistelin kirjoitusteni kautta tätä taivalta. Harmittaa kun kuvat blogin alusta oli kadonneet, mutta ei voi mitään.

Mulle tulee tapahtumaan vielä tässä elämässä niin paljon hyvää ettei tosikaan! Nyt on semmonen fiilis :)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Uutta hehkua

Yaris sai uutta hehkua itseensä. Hehkut, kolme neljästä, vaihdettiin. Neljäs ei lähtenyt irti. Tämä pitää kirjoittaa tänne että voin täältä tsekata sitten kun en muista milloin se tapahtui.

Oispa aika kivaa mennä itsekin pajalle ja saada vähän uutta hehkua.

Esikoinen tuli viikonlopun viettoon ja väsyneenä paineli jo nukkumaan. Kuopuksella oli tärkeitä menoja eikä tullut tällä kertaa.

Keskiviikkoisen otsalamppulenkin jälkeen sääri on ollut niin kipeä, etten ole voinut lenkillä käydä. Penikka perkele. Sekin masentaa.

Fiilikset on ihan maassa. Tyhjä olo.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pieni pelko pitää mielen virkeänä

Sateinen ilta. Kiireiltäni en ehtinyt lenkille valoisan aikaan, joten sain kuningasidean. Ostanpas otsalampun ja lähden sen kanssa normaalille lenkilleni. Tokihan mä tiedän että pelkään pimeää, varsinkin pimeää metsää, metsän eläimiä ja mörköjä. No, päätin ajatella järkevästi, vähän niin kuin aikuiset :). Sanoin itselleni että mörköjä ei ole olemassa ja metsässä ei ole mitään pelottavaa ja vedin lenkkikamat niskaan.

Metsään johtavalle pimeälle peltotielle päästyäni olin niin onnellinen siitä, että olin investoinut vähän useampaan lumeniin kuin halvimmassa vehkeessä olisi ollut. Tarvitsin jokaisen niistä 42 lumenista. Ennen kuin olin ehtinyt liikkeelle, ehdin pelästyä omaa varjoani niin kovaa että loikkasin varmaan puoli metriä ilmaan. Päätin olla katsomatta sivuille ja juosta ohjelman mukaan. Ja ei kun menoks. Hitto että pelotti! Juoksu lähti kulkemaan kunnes näin jonkun kiiluvan puskassa. Ekana tuli mieleen että siellä on joku heijastimeen pukeutunut raiskaaja. Jeah right. Siellähän se odottaa, vesisateessa pimeessä metsässä jossa ei varmasti kukaan muu liikkunut kuin mä. No, oikeesti se oli aurauskeppi. Vähän huvitti. Sain jatkettua lenkkiä ja toivoin että pururadalla olisi valot. No, ei ollut. Ilmeisesti vasta syttyvät hiihtokaudella. Pururadalla näinkin sitten kaksi kiiluvaa silmää. Tajusin että toi on kyllä nyt ihan oikeasti joku eläin joka tuijottaa mua. Muina naisina vaan jatkoin ja onneksi kiiluvasilmäinen poistui mun tieltä. No, se oli kissa. Hölmö minä. Mä olin melkein varma että se oli vähintään susi. Puolessa välissä lenkkiä sain jo katuvalot, ai että ne tuntui hyvältä! Loppulenkki menikin kuin tanssi eikä pelottanut yhtään :).

En kyllä tiedä onko mulla tarvetta toistaa tuota adrenaliinipläjäystä, oli melkein liian jännää, mutta tulipahan todistettua itselleni että pystyin siihen!

Haastakaa itsenne!

Laastariajatuksia

Mä huomaan selkeästi laastarointiajatuksia mielessäni. Mä tiedän niin helvetin hyvin miten helposti mä menen siihenkin vipuun. Opinkohan mä ikinä?

Mutta onko laastarointi väärin? On se, jos se menee pieleen niin kuin aina menee. Laastarointi Tyypin kanssa meni totaalisen pieleen. Mä olin K:n laastari, se ei vaan tainnut ajatella mua laastarina, mutta kaikkihan sen näki, paitsi tietysti minä ja K. Menikö pieleen, menikö? Niinpä.

Toimiiko laastarointi ilman tunteita? Vai tarvitaanko tunteita sen laastariefektin aikaansaamiseksi? Ja sitten tarvitaankin kohta laastarille laastaria. Vai onko se kuitenkin laastaroinnin viemä aika, mikä siinä loppujenlopuksi auttaa? Aikahan aina auttaa, mutta kun se menee niin hitaasti. Laastaroimalla aikakin kuluu nopeammin.

Mikä on se määrä aikaa, jonka kuluttua ei voida puhua enää laastaroinnista? Ei se määre taida olla kuitenkaan aika vaan joku muu.

Nyt olen ollut ilman kontaktia Kelailijaan viikon. Mä en ajattele enää sitä, että milloin mun on sopivaa ottaa yhteyttä. En ajattele että vielä pinnistän pari päivää enkä varmana laita viestiä ennen perjantaita klo kuutta. Helpottanut, mutta onko helpottanut siksi kun olen ajatellut muita asioita? Laastariasioita.

Miksi mä en voisi jo kasvaa viisaaksi aikuiseksi?

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mies

Mä olen löytänyt uuden miehen mun virtuaalielämään. Semmoisen, jonka kanssa on helppo kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia kaikesta. Tämä mies osaa yhdyssanat (yksi vähistä kriteereistäni), mutta on totaalisen väärää horoskooppimerkkiä. No, ei se ehkä haittaa kirjoitellessa. Pitää vaan varoa. Vertaistukea ja viisaita sanoja lentelee verkon yli. Vie mukavasti ajatuksia pois odotuksesta ja kaikesta paskasta. Ja jos vaikka samalla viisastuisin (vielä ei ole kyllä tuntunut siltä). Tarvitsisi ehkä keksiä joku nimi... Terapiamieskin on jo varattu. No, kuulostellaan.

Tänään oli paska päivä. Päässä oli niin paljon tunteita samaan aikaan ja tuntui että pms:kin jylläsi. Ärähtelin töissä kun olin joutunut työkaveriani holhoamaan. On se kumma kun ei ajallaan osata monista pyynnöistä huolimatta toimia. No, kyllä mä sen nulikan vielä koulutan. Hemmoteltu kakara perkele.

Yhtäkkiä kesken päivän iski totaalinen arvottomuuden tunne ja sen sitten vuodatin Helmelle. Helmi sitten koosti kuuden kohdan listan mun tarpeellisuudesta. Vähän oli heppoinen, mutta hyvä yritys :).

Tänään en taida lähteä edes lenkille. Lämmittelen vain torppaani ja kudon esikoisen tennarisukkaa. Pakko saada valmiiksi perjantaiksi. Niin ja päivitän sähköpostiani jos vaikka tulisi  taas jotain viisaita sanoja :)

Masentaa tää kylmyys ja tuleva talvi. Sitä sitten riittää taas. Kylmyyttä ja puiden kantamista. Ja mä niin toivoin ettei mun tarvitsisi yksin tänä talvena niitä puita roudata. No, shit happens. Varsinkin mulle.