Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mr Sixpack. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mr Sixpack. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. toukokuuta 2016

Viesti prkl. Ja treffit kans

Valmistauduin toisiin treffeihin iloisen jännittyneenä. Tunti aikaa. Avasin koneen ja sähköpostin. Viesti sähköpostissa. Itku. Iloinen jännitys notkahti ja olipahan aikamoinen homma kasata itsensä treffikuntoon.

Oli viime lauantai. Huono tapaaminen saunamiehen kanssa, jota seurasi itsesäälinen lonkeron kittaus Kymijoen rannassa. Sieltä sitten paikalliseen yhdelle (ei edes ripsaria, koska mä voin) ja kotiin jatkamaan hyvin sujunutta itsesääli-iltaa. Jossain humalan vaiheessa pääsin sitten oikein hienoon tilaan. Tilaan, jossa lähetin Prahan reissusta reissukuvia Sille Joka Mut Viimeksi Jätti. Viestinkin kirjoitin, oli todennäköisesti jotain sen suuntaista että miten kestääkin ihan yllättävän kauan päästä yli ja diipadaapa ja toivotin hänelle ja pojille hyvää kesää. En kärsi sitä viestiä lukea, joten en ole ihan varma mitä siinä lukee. Muistaakseni ilmoitin että en ole selvinpäin ja että varsinkin pienissä lonkeroissa on erityisen vaikeaa. Joo, ah mikä myötähäpeä teillä varmaan on. Mua ei kyllä hävetä.

No, tänään se sitten päätti vastata, tunti ennen treffejä. Hieno homma hei. Joo, oma moka, eihän se olisi vastannut jos mä en olisi kirjoittanut. Kiva oli lähteä treffeille ilmat potkaistuna pihalle.

Mutta treffit oli kivat ja onneksi sain painettua sen viestin taka-alalle :). Päästiin jo pussailuasteelle, ihkua :). Luettiin Maaseudun tulevaisuutta :D. Nyt otetaan silleen ihan rauhassa! Omituista ja itsehillintää vaativaa! Youtubesta tuli vanhaa musiikkia, tyyliin Carola. Oli kyllä aika mukavaa, hyvä olla vaikka vielä vähän jännittikin  :)


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lomaa ja loppuvuoden suunnitelmia

Kahden päivän loma part 2 on ohi. Yhtä ihanaa oli kuin edellisen viikon  lomallakin, vaikka vähän harmitti yhdistyksen kevätkokouksen sattumisen toiselle lomaillalle. Kokous oli vähän riitaisa, päästiin vallan äänestämään. No, siitä selvittiin ja jatkettiin lomaa. Ulkoiltiin, saunottiin, tykättiin toisistamme :). Tässä kuvasatoa keväisistä päivistä retkiltämme joen varteen ja meren äärelle.







Koskia, puistoja, rantoja. Kaunista ja keväistä oli!

Perjantaina oli viimeinen aamu todennäköisesti kuukauteen kun sain herätä vierestä, vähän pahaltahan se tuntuu, mutta näillä mennään. Tulevaisuudesta on puhuttu siinä määrin, että voin olla rauhallisin mielin reissun ajan. Myös mulle järjestyy aikaa lomilla kun lapset ovat silloin koulussa.

3,5 kuukautta on nyt takana eikä pitäisi vertailla, mutta hyvin hyvin erilaista kuin Kelailijan kanssa. Tässä vaiheessa K oli jo puhunut yhteenmuutosta ja oli Rakastettu ääneen, riidelty  ja ties mitä. Mr Sixpackin kanssa ei olla vielä tehty mitään noista. Silti tuntuu niin hyvältä ja oikealta. Toki toivoisin että tunteista puhuttaisi, mutta kaikki aikanaan, mielummin tunteiden osoittamista teoilla kuin tyhjiä sanoja.

Tein eilen itselleni loppuvuoden to do-listan. Huhhuh, paljon siirtyneitä ja tekemättömiä  asioita tehtävänä. Osa pieniä ja osa isompia. Kolmesta kissastakin pitäisi luopua, sitten mulle jää enää vain kaksi. Toisen olen luvannut esikoiselle kun muuttaa omilleen (tosin en usko että kissa elää niin pitkään sydänvikaisena) ja toisen pidän vielä siitosnaaraana toistaiseksi. Kissahommat tuntuu menneen jo ohi. Siltä on tuntunut kyllä jo pitkän aikaa. Ehkä ne oli osa tuota eroprosessia osaltaan. Muutaman viimeisen astutuksen olen yrittänyt tehdä, toivottavasti on tärpännyt ja saisin ne alta pois. Fiilistä pentuhommiin ei olisi, mutta "pakko" on yrittää saada "investoinneista" edes omansa pois. Kuulostaa kylmältä, mutta realismiahan se vain on.

Kevät on tullut, joutsenet levähtävät naapuripellolla ja fasaanikukko herätti mut kiekaisullaan ja siipien läpsytyksellään. Olin kotifasaanistani saanut jo aiemmin näköhavaintoja, keskusteltiin tiukasti jo siitä että onko mun rappuset sopiva paikka käydä kakalla vai ei. Jää nähtäväksi että kumman tahto voittaa. Todennäköisesti fasaanin.

Mulle on säännöllisin väliajoin tullut fiilis, että blogi on täyttänyt tehtävänsä eikä kirjoitushaluja enää niin paljon ole. Ehkä tämä on vain tilapäistä, ehkä ei. Jää nähtäväksi.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Arkipäivän romantiikkaa

 Ajellessani lomalla olevan miehen luokse töiden jälkeen, tuli viesti "Teen ruokaa" ja alla oleva kuva. En ensikatsomalla tajunnut että asiassa olisi ollut muuta pointtia kuin että hän käyttää siihen paprikaa, mutta muutaman kerran kun sitä katsoin niin näin mitä mies ajoi takaa :). Suloinen <3

Meillä on ollut aivan täydellisiä iltoja tälläkin viikolla. Ensi viikolla lähdetäänkin roadtripille Suomea kiertämään. Kaksi päivää reissussa, siitä tulee hauskaa!






maanantai 9. maaliskuuta 2015

Naistenpäivä

Eilen tuli vietettyä aivan ihana naistenpäivän ilta Mr Täydellisen kanssa :). Ensimmäiseksi mulle tarjoiltiin kahvit, ruusujakin oli ostanut! Kahvien jälkeen tuli käsky hierontapöydälle ja siinä menikin sitten pari tuntia mun kireyksiä hieroskellessa auki. Välillä sain pusun niskaan tai hellän hipaisun, jotka eivät kuulemma kuulu vakioihin hieronta-asiakkaiden kanssa :D. Hyvä niin!

En ole ikinä viettänyt naistenpäivää, mutta tuommoisen voisin kyllä ottaa tavaksi! Täydellistä, aivan täydellistä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuningasidean toteutus

Ylläri toteutettu! Ai että mua jännitti ja hykertelin asiaa mr:lle salaperäisenä monta päivää. Keskiviikkoaamu viestiteltiin normaalisti siihen asti kunnes juna saapui. Menin asemalle, vein auton herran autoa lähellä olevaan parkkiin niin, että näin tarvittaessa  auton, suunnitelma oli siis, etten olisi paikalla kun hän lapun näkee. Lappu ikkunaan, paketti eturenkaan taakse  (laitoin sen niin, että peruuttaessa ei olisi jäänyt renkaan alle) ja asemalaiturille.

Sydän hakkasi miljoonaa kun odotin junan tuloa! Juna tuli ja mä koitin nähdä ohi vilahtavista ikkunoista oikean väristä takkia ja kun semmoisen näin niin kipitin oikean vaunun kohdalle. No, junassa oli tietysti muitakin samoja värejä tunnustavia, joten en sitten ollutkaan oikean vaunun kohdalla ja sitten tulikin kiire kun tiedän miten vikkelä liikkeissään Mr Sixpack on! Onneksi ei ollut monen vaunun päässä ja pistin juoksuksi. Mies ei nähnyt minua vaan lähti määrätietoisesti laiturilta rappusia alas. Mä kipitin korkkareissani minkä pääsin ja sain miehen kiinni rappusissa. Laskin käden olkapäälle ja sanoin "Moi". Miehen ilme oli aika yllättynyt :). Ikävä tuntui olleen myös sillä puolella kun ei oikein meinannut saada rullaportaissa käsiään pidetyksi erossa :).



Sanoi että menee vielä syömään ennen kuin lähtee ajelemaan kotiin. Mä ajattelin että voi eii, ei tämän näin pitänyt mennä, että pitääkö mun nyt jäädä sitten istumaan autoon ja kyttäämään että miten yllätys menee. Ehdotin sitten että jos käy matkan varrella abc:lla niin on ehkä vähemmän ruuhkaakin ja kaikkea :D. Onneksi mun ehdotus meni läpi! Käveltiin parkkipaikalle ja mies kehui mua kivasta ylläristä kun olin tullut vastaan. Mä kommentoin "voi kuule, sä et tiedä mun yllätyksistä vielä mitään" ja kihersin päälle :D.

Tarkoitus oli pussata miehen auton kohdalla ja lähteä omalle autolle, mutta pieleen meni. Huomasi lapun ikkunnassa ja syöksyi sen kimppuun "Voi perrrrrkele! Eiks tähän saa muka pysäköidä! Voi perkeleen perkele!!!" Mä seistä tönötin siinä vieressä ja koitin pitää pokkaa ja olla hiljaa kun mies kiukkusi. Alkoi spekuloida että varmaan väärään autoon kyllä on nyt lappu laitettu, että joku on varmaan sen siirtänyt. No, onneksi päätti tutkia tilanteen ja avata sen. Oli hauska katsoa miten miehen ilme muuttui kun luki viestin, naama virneessä katsoi mua ja alkoi kaivamaan laukustaan mulle tuliaisia. Oli siis ostanut mulle tuliaisia, ihana :). Löysi paketin renkaan takaa (mua vähän jännitti ettei kukaan olisi ehtinyt sitä sieltä siinä vartissa pöllimään, mutta onneksi ei) ja ilkikurisesti katseli mua tyytyväisenä :).

Siinä vähän aikaa pussailtiin ja lähdin takas töihin naama hymyilystä melkein krampissa. Mies huusi perääni autolle kävellessäni "Hyvät perät" Repesin, ihana :D.
Enhän mä kauaa töissä kestänyt olla, niin kauan juuri ja juuri että oli säädyllistä karata pois ja ajelin miehen luo. Vietettiin ihana ilta niin kuin tavallista :). Kehui monta kertaa loistavaa ideaani ja sanoi että meni kyllä niin täydestä. Peli on kuulemma yksi nolla nyt :D

Ai että mä siitä niin kovasti tykkään :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuningasideaa pukkaa

Mun sydän pakahtuu enkä mä pysy pöksyissäni! Iski semmoinen kaiken alleen peittävä tunne, hepuli suorastaan! Keksin kuningasidean Mr Sixpackin kotiinpaluuhetkelle enkä malttaisi odottaa sen toteutumista!

Askartelin alla olevan tiedonannon, jonka aion viedä miehen auton tuulilasiin samalla kun käyn yllärinä vastaanottamassa hänet asemalla töiden lomassa. Kuori sisältää Puolismaista hihittelyä ja infoa iltaohjelmasta ja kehoituksen ottaa iltaohjelmaan liittyvä paketti renkaan takaa :)

Mä en malta odottaa!!!

HEPULI!!!



keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Sinne meni

Sinne se mies lähti. Eilen saattelin junalle ja se oli viikoksi siinä. Viikko ei ole tässä tapauksessa mulle mitenkään vain viikko, se on tulevan puolen vuoden konkretisoituma. Katselin lentotutkasta koneen etenemistä ja olin huolissani kun eivät lentäneet mielestäni ihan turvallisinta reittiä. Mun lentopelko ulottuu näköjään myös tärkeisiin ihmisiin ja mahanpohjassa oli ikävä tunne kun tiesin nousun lähestyvän. Yöllä näin unta että olin lentokoneessa Mr Sixpackin kanssa ja onnistuin vahingossa aiheuttamaan hänelle sisäisen verenvuodon ja pilaamaan tulevan reissun. Mä niin kovasti eläydyn yöllä näihin mun pelkoihin. Aamulla ensimmäiseksi oli katsottava onko koneita tippunut yön aikana. Ei ollut.

Onneksi yhteydet toimii sielläkin ja olen saanut paljon väliaikatiedotuksia whatsappilla. Mies nauttii hommistaan ja on ihan täpinöissään. Osaan mä kai olla iloinen hänen puolestaan vaikka vähän joudun kärsimäänkin. En mä usko että tässä on niin suurta hätää kuin pelkäsin jos yhteydenpito jatkuu kuitenkin näin hyvänä :).

Sain taas itseäni niskasta kiinni ruokavalion suhteen, eli mies kun lähtee kokonaan niin aloitan taas maanisen urheilun, siinähän se aika kuluu kivasti :)

Kevätkin tulee, ekaa kertaa elämässäni toivon että kesä menee nopeasti ohi ja tulisi syksy.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Elämäni miehet

Kyllähän mä Kelailijaa mietin vielä. Varsinkin silloin kun ei ole mitään tekemistä niin kuin nyt. Aivot käy kierroksilla ja on mietitty kaikkia elämäni miehiä. Onkohan se saanut elämänsä järjestykseen, ajatteleekohan se koskaan mua ja millä fiiliksellä?

Kun ajattelen taaksepäin niin huomaan miten paljon liikaa mä hänen eteensä yritin. Huomaan vertaavani väkisinkin tähän nykytilanteeseen kun ei tarvitse taistella vaikeitten asioiden kanssa, ei tarvitse yrittää. Kelailijan kanssa oleminen, juttelu yms. oli helppoa ja vaivatonta, mutta se oheisjuttu exineen, velkoineen ja mustine päänsisällyksineen ei sitten ollutkaan, mutta silti mä jaksoin yrittää kun koin että oli jotain spesiaalia. Nyt kun mietin niin mitä spesiaalia meillä oli? Kunnioitusta ja arvostusta kovin vähän mua ja mun yrittämistä meidän suhdetta kohtaan. Kauniita sanoja sain kyllä ainakin alkuvaiheessa, mutta ilmeisesti muuttuivat jossain vaiheessa tyhjiksi. Ei mulla sillä tavalla ikävä ole, en kaipaa tupakan hajua, en kaljatölkkejä pöydällä (miten ne voikin olla niin vaikea viedä pois), en kännykällä pelaamista silloin  kun kaipasin läheisyyttä, en outoja exäjuttuja. Silti se mies vaan mun mielessä usein käy. Takaisin en ottaisi.

Kun taas Mr Sixpack. Näyttää tunteitaan enemmän teoilla, sanoja ei saa näköjään edes väkisin puristettua. Vakavia keskusteluita ei ole juurikaan ollut, ainakaan meitä koskevia, mun yritykset kuihtuu hymiövastauksiin. Mutta oleminen ja eläminen on helppoa, exästään en tiedä muuta kuin mitä olen itse googlettanut (olenhan nainen). Raha-asiat on kunnossa vaikkei leveästi eläkään. Olisinko voinut Kelailijan kanssa lähteä kylpylälomalle? Joo toki jos olisin itse kaiken maksanut. Oletuksena toki se, ettei olisi jättänyt mua ennen lomaa. Heh. Miks mä olen katkera vieläkin vaikka en K:ta takaisin halua? Aika, mene nopeasti ja pyyhi K mielestä!

Tyyppikin laittoi taas viestiä, noin kerran kuukaudessa lähestyy mua "mitä kuuluu"-viestillä. Yleensä olen vastannut, nyt ei kyllä huvita. Sekin on kyllä semmoinen kakkapää ettei tosikaan. Naisensa selän takana haluaa pervoilla. Ei kiinnosta mua. Jos ei kohta ala noi viestit loppumaan niin taidanpa sanoa että seuraavan viestin välitän avovaimolleen. Jospa loppuisi viestittely. Eipä tuommoinen salaystävyys mitään mulle anna kun ei voida avoimesti olla kavereita.

Heh, tästähän tuli pohdinta kolmesta tärkeimmästä miehestä eroni jälkeen. Mulla on tapana otsikoida vasta postauksen kirjoitettuani kun en usein tiedä mitä tämä näppis alkaa tuottamaan :). Eilen ja tänään siis elämäni miehiä :)

perjantai 20. helmikuuta 2015

Ihana loma!

Olipas ihana lomanen! Päivät kouluttauduin ja illat kuherreltiin niin kuin suunnitelma olikin :). Mies oli majoittunut jo ennen kuin mun kurssipäivä loppui ja haki mut aulasta. Huoneeseen päästyäni sain viinilasin käteeni. Siitä se loma sitten lähti. Sängyn vieressä mun puolella huomasin selkeästi mun nimeni :D. Kyllä oli miehen naama näkemisen arvoinen kun aloin kutsumaan itseäni masteriksi/mistressiksi ja häntä subiksi :D. Ai että, siitä tuli monta hauskaa keskustelua. Viini selkeästi voimistaa mulla tuota verbaalista dominapuolta, heh.

No, tätä mun piruilua kun oli muutaman päivän kuunnellut, niin huomasin joutuneeni köytetyksi sänkyyn käsistä ja jaloista, perse pystyssä (pahoittelut mielikuvasta). No, mitä silloin tietysti tapahtuu? Oveen koputetaan! Siivooja pyrki huoneeseen vaikka kello oli jo illalla puoli viisi. Aiheutti pienen hässäkän kun äijä etsi jostain pyyhettä kun ei ilkosillaan sinne ovelle tietenkään voinut mennä :D. Close call oli kyllä! Siinä olis ollut siivoojalla traumaattiset näkymät, vaikka näkeväthän siivoojat varmaan työssään vaikka mitä.Ja mä siinä köytettynä mietin että minne mä itseni saan piilotettua. No, mihinkäs siitä olisi lähtenyt.

Illalla käytiin laulamassa (tai mies lauloi) karaokea. Karaoke-mesta oli tyhjillään, oikeastaan vain kourallinen jengiä meidän lisäksi, mun kurssikavereita enimmäkseen. Äijä veti tunteella ja ihan hyvin, sopivissa kohdin lauleli ja elehti mun suuntaan, mm. "hän on naisista kaunein minkä tiedän" :D. Alkoholilla saattoi kyllä olla osuutta asiaan. Nelisen kappaletta veti illan aikana ja sai aina valtaisat aplodit. Seuraavana aamuna kurssilla kyseltiin "Oliks se sun mies? Nosti kyllä rimaa!". Tuntui kyllä hyvältä sanoa että joo, se oli mun mies :). Heh, mun mies...  Toki tiedotin tästä suosiosta myös kohdehenkilölle, joka oli ihan ihmeissään valtaisasta suosiostaan :D. No, kiva katsella ja paremmin lauloi kuin ne huonoimmat, ymmärrän kyllä naisten hehkutuksen. Mr S käski sanoa niille "siitä tulee aina tommoinen kun se on saanut :D". Jätin sanomatta kuitenkin :D.

Olin kuvitellut että nähtäisi vielä sunnuntaina kun tiistaina lähtee reissuun, mutta aamulla kävikin ilmi ettei nähdäkään. Nopea pakkaus ja mies lähti. Mä lähdin kurssipäivän viettoon silmiä pyyhkien. Itkeä nyt perkele kahden viikon erosta kun tulossa on monen kuukauden ero. Vähän huvitti itseänikin taas tuo naisen pään sisus.

Kuukauden päästä on seuraava kurssi, ehkä joudutaan ottamaan samanlainen lomanen Mr Sixpackin kanssa kun sattuu hänellä olevan siinäkin kohtaa lomaa. Sen jälkeen sitten sitä lomaa ei juuri olekaan. Oi voi... ankeat ajat. Mutta siihen asti nautitaan :)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Epäoikeudenmukaisuutta ja ristiriitaa

Tulin valituksi työpaikkani luottamusmieheksi vuoden vaihteessa ja huomasin nyt että palkanlaskijan ja luottamusmiehen asema on ihan perkeleen ristiriitainen. Olinhan mä sitä vähän pohdiskellutkin, mutta nyt se iski päin pläsiä.

Maksuun olisi lähdössä erä, joka on kaikille sama, paitsi kaksi ei saa ollenkaan ja kaksi saa tuplamäärän. Jakoperustetta ei ole kirjallisesti ja virallisesti missään, eli pärstäkertoimella arvottu. Tuplamäärän on saamassa nainen, joka kieli ruskeana toppi ja housut kireänä soiden nuolee 65-v:n tj:n persettä. Alle kolmekymppinen, nätti, äänekäs. Nollat saa hiljaiset, hyvin työnsä tekevät puurtajat, jotka ei tee numeroa itsestään.

Mä en kuulu noista kumpaankaan ryhmään, eikä nuo nollat saaneet ole edustettaviani kun eivät kuulu edustamaani liittoon, mutta silti. En tykkää. Koitan pitää enimmät mölyt mahassani, mutta muistuttaa toki piti että epätasa-arvoinen kohtelu ei ole sopivaa. Ei kai tuo 65-v tj VOI enää montaa vuotta jaksaa tätä palettia pyörittää, pitää toivoa ainakin.

Ensi viikolla sitten vähän  lisää ay-henkeä hakemaan. Mr Sixpack varasi eilen hotellin ja tulee mun kanssa sitten illat ja yöt viettämään, ihanaa, olen ihan täpinöissäni! Meidän ensimmäinen "loma" :)

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kiukkupäivä joka parani iltaa kohden

Eilen heräsin väärällä jalalla ja olin koko työpäivän huonolla tuulella. Kaikki ärsytti ja ketutti ilman että oli mitään syytä edes. Onneksi oli illalla meno Mr Sixpackille niin oli sentään jotain kivaa tiedossa. Oli jopa vaihtanut menojaan niin että voitiin olla jo eilen yhdessä melkein viikon tauon jälkeen.

Pääsin Mr:in pihaan ennen häntä ja ajattelin tehdä pienen keväthuollon autolle siinä odotellessa ja lisäsin lasinpesunestettä. Lorina alkoi auton alta kun neste valui säiliöstä maahan. Aha, jaa meni sitten lasinpesunesteen säiliö rikki siinä ojaan ajossa. Niinpä tietysti. Päivä jatkui samaa rataa siis kuin oli alkanutkin. Mulla on siis nyt risa pakoputki JA risa pissapojannestesäiliö.  Mies tuli ja tilanne alkoi parantumaan. Esitteli piikitetyt olkapäät ja nappasi ensimmäisen satsin malarialääkkeestä. En mä tommoisia tautijuttuja ollut edes tajunnut pelätä. No nyt tajuan sitten. Tuo maailma on mulle niin totaalisen vieras.Puhui kaikenmaailman tulenkestävistä taisteluvaatteista. En mä halua tiedostaa tulenkestävien taisteluvaatteiden tarvetta varsinkin kun sanoi menevänsä vain toimistohommiin ja lupasi varoa paperihaavoja. 

Käytiin tulevien viikkojen aikatauluja läpi ja kerroin ensi viikolla olevasta kurssista kylpylässä jolla olen keskiviikosta perjantaihin. No, mitä sanoo mies? "Jospa mä tulisin myös sinne lomailemaan". Tuo on nyt sitten selvityksessä hänellä että saisiko lomaa, hän voisi urheilla päivät ja illat voitais lillua altaassa, ei kuulosta huonolta ei :). Toivottavasti onnistuisi! Seuraavalla viikolla lähteekin jo pariksi viikoksi sinne operaatiokohteeseen.


Mies pisti musiikkia soimaan, soitteli kitaraa ja laulettiin. Biisivalinta oli Anna Puun ja Juha Tapion Planeetat, enkelit ja kuu. Sitä sitten duettona vedettiin, minäkin, joka en todellakaan laula muiden kuullen. Heh...

Kun huoneessamme kokoontuivat 
vuoteelleemme laskeutuivat planeetat ja enkelit ja kuu
Ne ihmetellen katsoi meitä toisillemme löytyneitä 
ja kuiski täs on onni eikö juu

Herkkää, herkkää...

Päivä siis parani selkeästi iltaa kohden, onneksi :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Löysä hirsi

Olen katsonut silloin tällöin Ensitreffit alttarilla-ohjelmaa. Erikoinen konsepti, mutta alkujärkytyksestä toivuttuani ihan mielenkiintoinen ja läheltä liippaava ja ajatuksia herättävä

Törmäsin tämmöiseen kirjoitukseen aiheesta "löysä hirsi" ja totesin itsekin ajattelevani hyvinkin pitkälti samalla tavalla kuin tuo Miia . http://www.menaiset.fi/artikkeli/seksi_ja_suhteet/ihmissuhteet/neuvo_sinulle_ensitreffit_alttarilla_sarjan_miia_nauti_loysasta_hirrestasi

On se vaan perkele miten naisen tarvitsee muka heti tietää että tuleeko tästä mitään ja missä ollaan menossa. Mun tarvitsee selkeästi muuttaa ajatusmaailmaani. Mielestäni olen aika hyvin osannut iisisti ottaakin, ainakin mun mittakaavalla ajateltuna.  Mr Sixpack ei selkeästi ole semmoinen tunteistapuhujamies niin kuin Kelailija oli, tosin eipä sekään pystynyt juurikaan negatiivisista tunteista puhumaan. Niin siis, mun pitää olla odottamatta mitään verbaaleja tunteenpurkauksia eikä pohtia että mitä se tuntee. Joo, oottehan te varmaan samaa sanoneet, mutta tarvii tajuta näköjään itse :D. Kyllähän se teoillaan tuntuu näyttävän että tykkää. Viestintäkin on usein hänen aloitteestaan, kertoilee pitkin päivää mitä hommailee, tyyliin että nyt hiihtämään, poikien kanssa uimaan jne. Pitää ajan tasalla.

Ei kai se mun kanssa haluais hengata, jos ei tykkäisi? Onhan siinä tietty se seksipuoli, eli jos se haluaakin vain sitä? Ei, en mä usko, halusihan se mut hoitamaan itseään hampaanpoiston jälkeenkin ja silloin oli kyse sovitusti seksittömästä tapaamisesta. Pakkohan sen on musta tykätä. Kiinnostaahan sitä mun mielipide että millaisen saunan se pihaansa rakentaa ja kaikkea. Tuntuu jopa että se mun mielipide vaikuttaa! Oho, taas mä analysoin. Aika näyttäköön perkele! Koita nyt se tajuta! Täällä saan pohtia,  mutten ääneen "ulkomaailmassa".

Koko viikonloppu kahteen kuukauteen yksin, outoa, mutta ihan kivaa ja tarpeellista mullekin. Huomenna tai keskiviikkona vasta miehen kanssa nähdään, melkein viikon tauko.

Eilen illalla nukkumaan mennessä mulla oli oikein kunnon aivomyrsky. Kelailin Kelailijaa, Mr Sixpackiä, elämää, tulevaisuutta, menneisyyttä, kaikkea. No, eihän siinä meinannut uni tulla sitten millään, joten päätin hakea puolikkaan melatoniinin keittiöstä. Valot päälle keittiöön ja silmäkulmasta näin miten pieni musta lyhythäntäinen vipelsi keittiön poikki ja oven alta eteiseen. Kirkaisin naisellisesti enkä tajunnut mennä perään katsomaan että minne meni. Siinä sitten nukahdin melatoniinin voimalla ja toivoin etten herää päästäisen kainalosta. En herännyt. Jospa hän siirtyisi takaisin ulkotiloihin ihan itse? 


torstai 5. helmikuuta 2015

Huomaavainen mies

Tuli fiilis, että pitää kirjottaa vähän näitä huomaavaisuuksia ylös muistiin ettei vaan unohdu.

-ahdas tuulikaappi, mies nostaa kenkäni eteisen puolelle mulle, kaivaa jopa nauhat kenkien sisältä, jotta eivät ole tiellä jalkaan laitettaessa (mä en jaksa solmia nauhoja, joten siksi nauhat siellä kenkien sisällä olivatkin)

-saunan jälkeen tulee vesilasi käteen ennen kuin olen edes ehtinyt istahtaa

-odottaa nälissään minua toista tuntia, jotta voidaan syödä yhdessä.

-ruoka on yleensä valmiina kun tulen (ollaan arkisin hänen luonaan koska kimppakyytinsä lähtee sieltä)

-jääkaapista löytyy aina mun rahkaa

-"Nainen! Paita ja housut pois ja tuohon hierontapöydälle, hieron sua vähän". Mieshän on siis myös sivutoiminen hieroja.

Pakko lisätä vielä yksi. Eilen valittelin kurkkukipua viestien välityksellä ja kerroin ostaneeni D-vitamiinia. Hän järkyttyneenä totesi että onpas hän ollut ajattelematon kun ei ole mulle tarjonnut vaikka itse joka aamu vitamiininsa nappaa! Kommentoin miestä höpsöksi ja positiivisesti järkytyin, taas :). 

Pieniä juttuja on niin paljon, semmoisia, joita ei mulle ole kukaan tehnyt ja huolehtinut. Mun asiat kiinnostaa ja mua kuunnellaan. Tuntuu joskus että mä en pysty tekemään läheskään yhtä paljon hänen eteensä kuin mitä mun eteen tehdään. Hassu tilanne! Se vähän harmittaa, mutta yritän löytää juttuja, joissa mä pystyisin huomioida häntä enemmän.

Ensi viikon jälkeen onkin sitten jo  parin viikon ero kun mies lähtee tutustumaan tulevaan työkohteeseensa ulkomaille. Harjottelua vähän sitä puolen vuoden eroa varten. Huhhuh...

Ehkä mä jossain vaiheessa pystyn muuhunkin kuin vaaleanpunaiseen höttöbloggaamiseen :D

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ojassa

Tullut pikkasen lunta. Joo-o... Eipä ole mun auraussopimus edelleenkään kunnossa, joten käsipelillä eilen lapioin todella painavaa lunta. Oven edessä oli puolen metrin kinos, joka piti ensin lapioida että pääsi sisään. Kisuille ruokaa ja huomiota ja matka jatkui Mr S:lle. Sieltä sitten heräsin ja starttasin auton. Liukasta, auto suti enkä päässyt eteenpäin. Peruutin takas parkkiin ja tarjosin miehelle tietä lähteä töihin, kimppakyyti kun ei odota, ei ollut kuitenkaan niin liukasta ettenkö olisi pihasta päässyt sutimalla ja ajan kanssa itsekin. No, vielä mitä, halusi työntää mut pihasta pois vaikka kiire oli. Enhän mä voinut muuta, kuin antaa sen tuupata takaapäin ja mun matka jatkui. Koska en voinut siinä lumipuuroisella pihalla pysähtyä ja kiittää miestä, aloin kaivamaan kännykkää kassista siinä paria kymppiä körötellessä kohti päätietä. Ja ojaan tumps... Oho, siellä olin ja syvällä. Pääsin ihan sata metriä herran pihasta eteenpäin. Kyllä nolotti. Miehellä oli jo kiire, mutta eikös se alkanut sovittelemaan hinausköyttä ja kiskomaan mua ojasta vaikka sanoin että soitan hinausauton vakuutuksen piikkiin. Syvemmälle vaan meni ja miehen oli pakko luovuttaa ja lähteä töihin kun mun auto ei inahtanutkaan sieltä ojasta.

Tapiolan hätäpalveluun soitto ja Loistokaskon (on muuten loistava, ihan oikeasti) piikkiin hinausauto paikalle. Ei omavastuuta, ei bonusten menetystä, ei mitään muuta kuin soitto hätäpalveluun ja homma hoitui. Okei, ehkä mä siitä maksan suolaista vakuutusmaksua, mutta olen mä sitä kyllä käyttänytkin, muutaman kerran ollut sijaisautokin alla. Tieto siitä että matkan katketessa saan tarvittaessa vaikka uuden auton alle on kyllä huojentava kun tuntuu että tuo auto kettuilee koko ajan kiihtyvään tahtiin. Uudempi auto pitäisi kyllä hommata, mutta millä rahalla...Pääsin tutustumaan muutamaan Mr:in naapuriinkin, jotka avuliaina tulivat katsomaan neitoa hädässä ja tarjoamaan apuaan. Oikein mukavia olivat. Onneksi naapurissa asuva Mr Sixpackin entinen appiukko ei tullut ihmettelemään meininkiä, sitä naapuria en ihan vielä olisikaan halunnut tavata.

Tänään olen menossa keskustelemaan yhdestä vapaa-ajan lisäduunista ja varmaan sen joudun ottamaan jos maksavat siitä järkevästi. Todennäköisesti ainakin kahden vuoden pesti ja työllistävyydestä en tiedä, enkä muutenkaan yksityiskohdista. No, tänään selviää. Ainakin yhdistyksen puheenjohtaja kuulosti puhelinkeskustelun perusteella siltä, että mut ottaisivat "talliinsa" hinnalla millä hyvänsä, vähän pakkorako niillä vissiin. No, mutta katsellaan. Lisäraha ei olisi pahitteeksi! Pakoputkikin vielä odottaa korjausta.

Olipas rivakka aamun aloitus, kahvia koneeseen ja töihin :)

lauantai 31. tammikuuta 2015

Lenkille mars!

Kiitos isosti ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Jokusen sai jättää julkaisematta, ihme tyyppejä.

Tänään innostuin taas juoksentelusta! Ostin nastalenkkarit ja ihan kuin olisivat olleet mun jalkoihin valetut! Rahalla näköjään saa mukavuutta. Kyllä ne maksoivatkin! Tulospalkkioita odotellessa vähän tuhlailin, mutta kerrankos sitä. Olen luvannut siskon kanssa lähteä naisten kympille keväällä, eli tarttis todellakin tehdä jotain! Ruokavaliosta en ole oikein saanut kiinni, mutta jospa edes tästä liikunnasta taas.

Käynnistelin kännykästä Sportstrackerin, radion ja Runtastic timerin, ajattelin ajastimellä vetää intervallilenkin, aloittaa silleen kevyesti. No, siinä sitten viiden minuutin lämmittelykävelyä tallasin menemään ja ihmettelin kun käskyä juoksuun ei tullut. No, eihän se toiminut prkl. Ilmeisesti jos puhelin on äänettömällä niin sovelluksen äänetkään ei toimi (hokasin tämän vasta kotona). Alkoi ketuttamaan sen verran paljon, että päätin että nyt juostaan sitten niin pitkään kuin jaksan. Rajoja testailin ja ylitin itseni ja juoksin kuutisen kilometriä (okei, siinä välissä kävelin pari sataa metriä kun meinasi lähteä henki kun juoksin puolisen kilometriä umpihangessa :D). Sisäistä dialogia kävin moneen otteeseen matkan varrella kun se piru mun toisella olkapäällä pyysi mua kävelemään ja se itsepäinen veren maku suussa juokseva (7,5 km/h laahustava) tyyppi pakotti jatkamaan kun Mr Sixpackikin jaksaisi.Kympistä puuttuu siis vielä vähän vajaa puolet :D. Kyllä se siitä.

Aika rankka lenkki oli, mutta kun "mä kuolen just"-fiilis meni ohi niin ai että miten hyvältä tuntui! Paitsi lonkassa, mikä lie lonkkavika iskenyt kun kipuilee aika kovasti nyt. Sama oli viimeksikin lenkin jälkeen. Jospa vain jotain käynnistysvaikeuksia.

Nastalenkkarit toimi loistavasti! Ei tarvinnut missään kohtaa jännittää että jalka lipsahtaisi, hyvä ostos!

Huomenna pääsen taas Mr Sixpackille, alkaa olemaan melkein jo sanaton sopimus että yhdessä vietetään se aika mikä vain pystytään. Tunteista ei olla puhuttu, mutta tekoja jos tulkitsee niin kyllä niitä on :). Enpä ole toista noin huomaavaista miestä tavannut!

SE kadonneen objektin tilanne on vieläkin auki. Mä ajattelin klousata asian päättämällä että maa nieli sen koska sitä ei ole vaan löytynyt. 


maanantai 26. tammikuuta 2015

Kiva viikonloppu

Oli mukava viikonloppu! Mr S tuli lauantaina kylään ja nyt ei jännittänyt enää niin kovasti kun en ollut ehtinyt edes sotkea juurikaan kun kotona oli tullut vietettyä niin vähän aikaa. En edes kiillottanut vessapaperitelinettä tällä kertaa. Useampana aamuna viime viikolla suuntasin töihin Mr Sixpackin talosta.

Koitin lähestyä viikonloppua ja tapaamista "tie miehen sydämeen käy vatsan kautta"-teemalla ja leivoin perjantaina mustikkapiirakan. Lauantaina tein palapaistin uuniin muhimaan ja perunamuusia. Perunamuusia en ollut tehnyt oikeista perunoista kolmeen vuoteen, koska jouduin ostamaan perunanuijankin. Hyvää oli :).

Käytiin keilaamassa ja oli tosi hauskaa! Kummallakaan kun ei ole semmosta kilpailuviettiä että tarvitsisi herneitä nenään vetää mistään niin mikäs siinä keilatessa (mä voitin jeeee :D). Julkisia hellyydenosoituksiakin sain keilahallilla muutaman, aika suloista :).

Edellisen postauksen tilanne on edelleen auki ja mun vainoharhaisuus alkaa hajottamaan päätä sen verran että tänään suuntaan taas lekuriin...

lauantai 17. tammikuuta 2015

Idiootti ja pörinää

Mä hoen täällä "vittu mä oon idiootti". No, sehän mä olen. Eilen tuli oiva mahdollisuus puhua meidän "suhteen" tilasta, mutta jäädyin, enkä saanut sanottua mitään vaikka hyvä paikka olisi ollutkin. Syy tähän on siis eilen ilmi tullut yllättävän nopeasti tuleva "ero". No, mitä tekee Puolis, vuodattaa kirjallisesti ja kysyy kaikki vaikeat asiat näppiksen välityksellä. Ja odottaa että toinen lukee ja vastaa. Pelkään, toivon ja pelkään. Pelkään, että olen kuvitellut omiani ja toivon että en ole.No, vastaus antaa näköjään odottaa itseään.

Uaaaah mikä urpo! Mutta mun kanssa pärjätäkseen pitää sietää vähän urpoilua, en mä tästä mihinkään muutu.

Käytin autoa katsastuksessa (hylkäys) ja korjaamolla iskareiden vaihdossa. 350 euroa kiitos. Mitä tekee auto tänään, päästää pakoputkesta rumaa pörinää. Just niin. Tiistaina viimeksi korjaamolla kävin. Epäreilua. Mä en ala. Eikö enää riitä se, että käyn syytämässä kuukausittain muutaman satasen sinne korjaamolle? Pitääkö se vaihtaa viikottaiseen aikaan? Ei mulla ole varaa ostaa uutta autoa!!!              -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Aloitin tuon tekstin kirjoittamisen torstaina, jatkan sitä nyt lauantaina enkä aio editoida tuota alkua. Sain vastauksen eilen, vuorokausi sen jälkeen kun kirjoitukseni oli luettu. Siinä välissä oli normaalia puhelimessa juttelua ja virtuaalipusuja sun muuta perussettiä. Vastaus oli hieman varovainen ja monella eri tavalla tulkittavissa (ainakin jos nainen sitä tulkitsee). Kertoi että tämä loppuvuosi ei näytä hyvältä  normaalin seurustelun näkökulmasta katsottuna. Tarkottaisi reilun puolen vuoden selibaattia (tässä kohtaa varmistin että tarkoittiko hän selibaattihommalla mua vai itseään ja vastaus oli mua). Mä pyysin miettimään mielummin siltä kantilta, että millainen fiilis on meistä ja mitä jos työkomennusta ei olisi. En ehkä saanut niin tyhjentäviä vastauksia kuin olisin toivonut, mutta ehkäpä tästä puhutaan vielä livenä. Ihan hyvä fiilis silti jäi, eikä viestintä sen jälkeen ole ollut ahdistunutta vaan samanlaista kuin ennenkin. 

Mä tulkitsin vastausta niin, että ei ole reilua pyytää mua olemaan näin lyhyen tuntemisen jälkeen selibaatissa. Ei tietenkään ole. Mutta jospa mä vaikka itse haluan niin? Tästä pitää oikeesti puhua face to face... Toivottavasti jo huomenna.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mr Sixpack-siivous

Joo, tuli tehtyä pikkuisen parempi siivous. Mr S päätti tulla tutustumaan mun tiluksiin. Onneksi aikaa oli muutama päivä, tarvitsin joka hetken! Mr Sixpack-siivous on siis astetta syvällisempi jopa kuin joulusiivous. Sisälsi mm. uunipeltien hinkkaamisen teräsvillalla (mulla oli fiilis että haluaa kuitenkin laittaa jotain uunipeltiruokaa ja varauduin siihen). Tuli järjestettyä keittiön kaapit, pestyä roskiskaappi ja jääkaappi, pestyä kylppäri syvällisesti, kiillotettua vessapaperiteline jne. Joo, moni tekee nuo varmaan viikottain, mä en kun olen laiska ja inspiraatiovetoinen :D. Helmi piti mua pimeenä ja pakotti mut postaamaan aiheesta :D. Jouduin lämmittämäänkin ihan hulluna ettei vieras palellu :D

No, Mr S sitten tuli ja kyllä mua jännitti kun olen vähän epävarma näistä tiluksistani kun hänellä on niin paljon hienommat mestat. Alkajaiseksi hakkasi jäävallin mun rappusilta pois (ajattelin odotella kevättä). Lähdettiin kauppaan yhdessä ja mietittiin illan menu. Itsetehdyistä sämpylöistä kanahamppareita. Ool rait, millonkohan olin viimeksi leiponut sämpylöitä! Vuosia sitten... No, kauppaan siis... Olin tietysti valmistautunut maksamaan, koska oli mun emännöintivuoro, no, eihän se antanut! Herran jestas! Sämpylätaikina kohoamaan ja lenkille. Reipas lenkki otsalamppujen kera metsässä, ei pelottanut tällä kertaa :). Sämpylöistä tuli yllättävän hyviä, huh! Ja LUOJAN KIITOS olin hinkannut sen pellin!!! Mielessäni taputtelin itseäni selkään tyytyväisenä, kerrankin onnistuin ennakoimaan oikein! Olisin niiiiiiin hävennyt sitä teoriassa valkoista peltiä, joka käytännössä oli ihan musta. Leivinpaperiahan siinä päällä käytetään!

Saunomista, lumienkeleitä, hassuttelua, youtubea, noista aineksista koostui täydellinen ilta :). Youtubesta tuli Johanna Kurkelan Rakkauslaulu. Katsoi hellästi, hymyili ja veti tiukasti lähelle :).

Tänään toinen kävelylenkki hyytävässä viimassa, kotiin tultua teki lumityöt ihan oma-aloitteisesti, ihana mies :). Kiva päivä vietettiin yhdessä höpötellen kuin 12-vuotiaat :D. Juttujen taso, voi luoja miten huono, lapset häpeäis jos tietäis :D. Mutta meillä oli hauskaa ja se on pääasia!

Kotimatkalle lähdettyään sain n. 5 minuutin päästä jo viestiä, kaksi pusua <3. Ällöä, eikun ihanaa :D

torstai 8. tammikuuta 2015

Sä saat mut hassuksi

Otsikon vastaus oli kommentti mun "hassu mies"-kommenttiin kun oli taas jotain hassutellut. Saa minut kikattamaan ihan hulluna joka kerta kun tavataan :). Ja minäkö sen hänessä saan aikaan? Aika hienoa :). Sä saat mut hassuksi, enpä ole kuullut ennen  :).

Mä en ole vissiin koskaan törmännyt herrasmiehiin, koska Mr Sixpackin huomaavaisuus lyö mut ällikällä todella usein! "Nainen ensin" toteutuu koko ajan. Enhän mä sitä vaatisi, mutta kivaltahan se tuntuu kun pidetään kuin kukkaa kämmenellä :).  Eilen saunan jälkeen harjasin vessassa hiuksiani, kysyi että mitä mä siellä yksin teen ja tuli harjaamaan mun hiuksia! Kuulostaa kirjoitettuna vähintäänkin oudolta, mutta tuntui ihanalta ja sopi oikein hyvin illan hellään atmösfääriin :D. Ei kukaan mies ole koskaan mun hiuksia harjannut! No, tuo on tehnyt paljon asioita, joita kukaan muu ei ole koskaan. Eilen mua odotti salaattipöytä, oli sen seitsemää sorttia tarjolla, ihan liikaa :). Tänään jämistä sitten kuulemma tortilloja ja kutsui minut niitä syömään. Pikavisiitti siis kotona ja takaisin kuhertelemaan :)

Käytiin "koetko olevasi vielä sinkku"-keskustelu ja molemmat kokivat olevansa epäsinkkuja. Eli tavallaan kai sitten seurustellaan :). Jännä juttu kun parin päivän sisällä on useampikin mies menneisyydestä ottanut yhteyttä. Menneisyydessä saavat pysyäkin.

Edelleen mietin että mitä vikaa tässä on... Pitäis ehkä lopettaa sen miettiminen ja uskoa ettei tässä mitään vikaa ole ja että nyt sattui vaan lottovoitto kohdalle :)


maanantai 5. tammikuuta 2015

Pohdintaa

Tänään olen miettinyt suhdettani Kelailijaan. Törmäsin häneen autoonsa tänään omalla kylälläni. Liekö hänellä täältä siis joku nainen kun olen jo kaksi kertaa täällä nähnyt. Pysyisi omalla kylällään prkl, mä olin täällä ensin.  Niin, takaisin asiaan. Känniproosaa parhaimmillaan. Olikohan K joku mun pelastusprojekti gone bad? Ei mulla ole tapana yrittää ketään pelastaa, miksi siis Kelailija? En minä tiedä. Olen miettinyt että kuvittelinko mä ne tunteet päässäni? En tiedä sitäkään. Pelkään että teen saman virheen toistamiseen kun en osaa tulkita itseäni. Tai muitakaan. En mä varmaan näihin kysymyksiin koskaan tule vastausta saamaan, eli ihan turhaahan näitä on pohtia. Mä vaan jotenkin ajauduin niin kovin syvälle K:n verkkoon, tai itsehän mä sinne itseni sotkin, ihan väkisin. Loppuaikoina suorastaan itseäni nöyryytin. Huh. Onhan se haava vielä pikkaisen ruvella, myönnän. Varsinkin näin pienesti kuohareissa. Jotainhan mä siinä näin. En halua vielä lukea taaksepäin että mitä. Opettavainen tarina ainakin jos ei muuta.

Mikä tekee mr sixpackistä erilaisen? No, seisoo omilla jaloillaan, ei tarvitse pelastusta siis. Ei ole heikkoitsetuntoinen peliaddikti, joka ajattelee ensiksi itseään ja pelaa rundin nettipeliä aamuisin ennen kuin huomaa minut. On siis edelleenkin täydellinen. Tänään olen miettinyt pienessä päässäni myös sitä, miten Mr voisi haluta MINUT, MINUT kaikista maailman naisista. Olenhan mä nyt toki aivan loistava pakkaus, hik, mutta että näkisi sen mun kuoren läpi? Onhan se varmaan mahdollista. Olen pystynyt olemaan ihan täysin oma höpsö itseni hänen seurassaan ja se on I H A N A A!

Aikahan tämän näyttää, en vain jaksaisi odottaa ajan kulumista :). Yritän ottaa iisisti ja olla ahdistelematta toista. Olen tukevasti ihastunut :)