Uusi alku ja kattoremppa

Tavattiin KK:n kanssa viikonloppuna ja tuntuu kuin oltaisi saatu kokonaan uusi alku meille. Tuntui hyvältä ja läheiseltä eikä ahdistanut ollenkaan. Jospa tämä tästä, omaa oloa kuunnellen. Tunnen itseni kyllä jotenkin vajakiksi. Ehkä joku diagnoosi olis paikallaan, mutta en nyt ainakaan toistaiseksi semmoista halua. Väsyttääkin koko ajan ihan hemmetisti, mikä lie vaivaa...

Tämän kaiken keskellä alkoi kattoremonttinikin. Neljä päivää kesti kokonaisuudessaan. Vain NELJÄ päivää! Uskomattominta asiassa oli se, että mitään ylläreitä ei löytynyt! Ehdin siis jo ennen katastrofeja, mikä ei ole mulle mitenkään luonteenomaista toimintaa. Kattorempasta kertoessani esim. sukulaisille sain jokusen "no eihän se edes vuoda"-kommentin. Katolla oli ikää melkein 70 vuotta. Mulla oli ainakin fiilis että aikapommin kanssa elellään. Nyt tuolla on takuu, on nätti kuin sika pienenä ja mulla hyvä fiilis. Huomasin että olivat korjanneet jopa mun repsottavan autotallin oven saranan! Eihän se vaatinut kuin muutaman kattoruuvin ja oli kunnossa. Kun kiitin tänään myös siitä ja kerroin että olivat ylittäneet odotukseni niin mies kertoi että hänellä oli vissiin ollut herkkä hetki ja oli sen oven korjannut myös. Ai että mitä palvelua! Eihän se varmaan ollut kuin parin minuutin juttu kun oli osaaminen, pelit ja vehkeet, mutta nää tämmöiset pienet jutut on semmoisia, jotka kuuluu pitkälle!

Kuopus täytti 15 ja sai multa lahjaksi käytetyn skootterin tänne mun luo ajeltavaksi. Kerrankin onnistuin lahjan kanssa! Oli silminnähden ilahtunut. Kaikki rahathan siinä yhtäkkiä meni, mutta ei voi mitään. Nyt ei tarvii ainakaan valittaa ettei ole mitään tekemistä ja että kökötetään vaan koko ajan täällä. Esikoisen vaihtarivuosi lähestyy (lähtee elokuussa)  ja mua kauhistuttaa. Itse on ihan innoissaan. Voi voi, mihin tämä aika menee...

Aloitin tekemään kerran viikossa etätöitä. Olen etätyösääntöjä sorvannut meidän firmalle jo pitkään ja valmista on mun osaltani ollut myös jo pitkään. Byrokratian rattaisiin tyssäsi, toisin sanoen asiaa ei ole edes vielä viety johtoryhmän käsittelyyn, vaikka mulle muuta koitettiin väittää. Hermohan mulla meni ennen joulua, koska muitakaan sääntöjä ei kukaan noudattanut, joten pokkana merkkasin etätyöni kalenteriin ja ilmoitin esimiehelleni että koska muutkaan eivät noudata voimassaolevia sääntöjä niin miksi mäkään odottelisin että etätyösäännöstö olisi käyttöönotettu. Etätöitä tehdään meillä jo muutenkin, mutta enhän minä, kuuliainen toimihenkilö, ole uskaltanut, koska siihen ei ole ollut ohjeistusta ja ns. lupaa. Nyt uskalsin ja kaksi maanantaita on nyt takana. Esimiehen ilme oli vähän jännä kun asiasta ilmoitin, mutta ei se mua kieltänytkään. Pelkään oikeasti että jaksaminen loppuu ennen kevättä niin tämä etätyö kyllä jeesaa siinä asiassa hyvin.

Ihan hyvä fiilis tällä hetkellä väsymyksestä huolimatta :)

Voi mun pieniä

Nyt mä olen NIIIIIIIIN vihainen! Juttelin eilen kuopuksen kanssa niitä näitä (harvinaista ja siksi niin ihanaa). Selkeästi halusi vain olla mun kanssa, tuntui hyvältä. Kuopuksella on ollut vähän vaikeaa kun kokee ettei saa tarpeeksi huomiota. En tiedä kenen huomiosta on eniten puute, mutta vain itseeni voin vaikuttaa ja olen vaikuttanutkin. En siis tuosta huomion tarpeesta ole häneltä itseltään kuullut vaan kuraattorilta, joten siksi niin hatarat tiedot. Ei tyttö semmoisista puhumaan suostu.

No, joka tapauksessa eilen juteltiin niitä näitä ja kuopus kysyi että tiesinkö mä että heille tulee kolmas pikkusisarus. No en tiennyt. Jostain syystä onnistuin pitämään naaman peruslukemilla vaikka lisätiedot sai mun v-käyrän nousemaan koko ajan korkeammalle. Kuulemma raskaus näkyi jo, eivätkä olleet kertoneet mun lapsille asiasta mitään. Kuopus oli joutunut kysymään että onko raskaana. Aivan käsittämättömän uskomatonta toimintaa ja ignoorausta. Suretti. Lapsi syntyy jo muutaman kuukauden päästä.

Kuopus oli huolissaan siitä, että muuttaako ne isommat pienet yläkertaan esikoisen huoneeseen kun esikoinen syksyllä lähtee vaihto-oppilaaksi. Yläkerta kun on ollut mun tyttöjen valtakuntaa tähän asti. Sehän tarkoittaa sitä, että kun esikoinen tulee vaihdosta niin hänellä ei ole enää omaa huonetta, eikä valinnan vapautta, että asuuko vielä lapsuudenkodissaan vai ei. Kun viime keväänä selvisi, että esikoinen pääsi Helsinkiin lukioon, niin johan olivat työntämässä sitä johonkin solukämppään asumaan. Esikoinen sanoi ettei halua ja minä myös. Ai että pisti vihaksi. Heidän pikku uusioperheeseen ei selkeästi kuulu mun ja exän lapset. Siihen nähden, että varaa ei ole lasten antaa käydä suihkussa oman aikataulunsa mukaan, on outoa että viidenteen lapseen on sitten varaa.

Olen tytöille sanonut, että mun luona on aina tilaa, toivottavasti sen aina muistavat.

Mä en voi uskoa, miten ihan perushyvä mies ja isä muuttunut ihan täydeksi persereiäksi uuden naisen myötä. (pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta niin se vaan on)

Valittamisen makuun päästy

Niin kuin tuossa aiemmin jo kirjoitin niin olen hurahtanut vaihtamiseen. Vaihtelen tytöille vaatteita jos sattuu joku iso sekapaketti sopivaa kokoa vastaan. No, sanoishan sen järkikin ettei 12 ja 14-v:lle kelpaa MIKÄÄN. Ei niin mikään! Hain viime viikonloppuna jätesäkillisen vaatteita, jotka oli mun mielestä ihan tyttöjen näköisiä. No, säkissä oli 26 vaatetta ja niistä kelpasi toiselle YKSI vaatekappale (se pääsi jopa instaan asti, eli oli vissiin sitten todella hyvä) ja toiselle kaksi. Ei jumaliste! Hyvä minä, hyvin onnistuttu taas. Kuopus "lohdutti" että onnistuin tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. No eipä siltä tunnu. kahdestakymmenestäkuudesta vaatekappaleesta KOLME kelpasi. Aika paha feilaaminen multa. Jospa nyt taas muistaisi että ei kannata edes yrittää kun itselle siitä tulee vain paha mieli. Selvästi päässeet liian helpolla elämässä kun eivät osaa arvostaa. Ihan sama mitä mä yritän niin perseelleen menee. Kuopus ragesi (joo mä koitan käyttää tätä teinijargonia) jo autossa kotimatkalla kun joutui kantamaan kauppakassin autoon. Mä toki suutahdin siitä myös ja ripitin sitten sitä siitä miten mä en täällä kyllä kovin paljoa vaadi vaan kovin helpolla pääsevät ja sitten vielä kehtaa valittaa pienen kauppakassin kantamisesta. Tästä tuleekin leppoisa viikonloppu näköjään.

Valivali nro kaksi koskee sormiani.

Valkosormisuuskohtauksia on iskenyt useammin ja useammin. Kestävätkin pitempään kuin ennen. Viime vuonna kohtasin tämän ensimmäisen kerran. Eilinen kohtaus kesti jo tunnin ja silloin nuo valkoiset alueet on ihan tunnottomat. Kohtaus on aina tullut töistä kotiin ajaessa, omituista. Lämpötila vaikuttaa niin, että ei sitä kovilla pakkasilla tule vaan just nollakelillä. En tiedä mitä tuon kanssa nyt sitten pitäis tehdä. Odotella kesää vissiin ja seurata tilannetta.Kai mä tulen vanhaksi ja rapistun pikkuhiljaa. Ekaks kuoleutuu ja tippuu pois turhat ulokkeet niin kuin sormet. Siitä se tauti kai sitten etenee ja korjaa lopulta koko naisen.

Parempaa viikonloppua muille.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Kuopus täytti 12 vuotta. Sen verran ettei ole enää mikään tyhmä ollut pitkiin aikoihin. Tänään, viisi päivää synttereitten jälkeen tuli puheeksi että mummo, eli mun äiti ei onnitellut lasta. Verenpaineet nousi tappiin. No, kävipä ilmi, että KUKAAN, ei helvetti KUKAAN mun puolelta sukua ollut onnitellut tyttöä. Enpä tajunnut että aikuisia ihmisiä tarvitsee muistuttaa lapsen synttäreistä. Itkuhan siinä multa sitten pääsi, suuttumuksesta,  pettymyksestä ja lapsen puolesta. Lapsi kommentoi jotain että eipä taida paljoo kiinnostaa. Mitäpä tohon helvetti sitten sanomaan lohdutukseksi. En keksinyt muuta kuin "älä välitä". Lapsi kommentoi että "en". Ei varmaan niin. Voi helvetinperkeleenvittu mä sanon. Tiedänpähän jatkossa muistuttaa.

No, äidille laitoin viestiä, että kuopuksella oli synttärit ja esikoisella on kohta ja että kuopus oli kovin pahoillaan kun mun suku ei ollut muistanut. Äitipä vastasi että miksi mä en muistuttanut. Niin, mun vikahan se taas oli. Hänellä on kuulemma dementia (56-v) ja koska kuopus ei ole facebookissa (joka muistuttaa synttereistä) niin ei hän voinut muistaa. Muistutin Facebookin ikärajasta, joka on 13 ja jota me noudatetaan kyllä.

Se on ihan sama jos mun synttärit unohdetaan, mutta koittaisivat nyt perkele laittaa niihin älyvehkeisiinsä muistutukset ettei tarvitsisi lasten mieltään pahoittaa.

Tulipahan mieleen yhdetkin synttärit jostain niiltä vuosilta kun tytöt olivat pieniä, mutta tiesivät kuitenkin mitkä synttärit on. Suvut oli kutsuttu juhliin. Pikkuhiljaa, muistaakseni vielä juhlapäivänä alkoi tipahtelemaan peruutuksia niin, ettei paikalle tainnut tulla ketään. Kiireenvilkkaan sitten naapureista haalimaan vieraita, ettei pettymys olisi ollut niin suuri.

Näin meillä.

Synttärit "vietetty"

Kerrankin päivä meni melkein niin kuin suunnittelin. Kävin töiden jälkeen kaupassa, törmäsin siellä Saunamieheen. "Moi, ai säkin kaupassa, joo, välillä  pitää käydä kun tulee nälkä, öh, eiköhän jatketa ostoksia, moi". Pasmat meni sen verran sekaisin että en osannut ostaa tarpeellisia herkkujakaan. Kotiin ja siivoamaan. Sen kun sain tehtyä niin etsin elokuvan ja sain sen jopa pyörimään! Hyvä minä! Elokuva oli pettymys, mutta tulipahan katsottua. Puhuin hetken synttärisankarin kanssa joka oli onnellinen siitä että vihdoin pääsi Facebookiin kun ikää tuli riittävästi. Hihhei :).

Päivä ei ollutkaan niin vaikea kuin pelkäsin. Opin käyttämään Elisa Viihdettäkin ja kaikkea!

Vaikea päivä tulossa

Tästä tulee vaikea päivä. Esikoinen täyttää 13 vuotta. Kolmelta pääsen töistä, eli aika hitsin pitkä ilta tiedossa. Koitan viettää sen selvinpäin, koska kaksi viikkoa sitten olleet kuopuksen synttärit eivät menneet sen paremmin vaikka selvinpäin en ollutkaan. Mitä tästä taas opimme, alkoholi ei auta pahaan oloon. On se vaan kumma kun sitä ei opi varmaan ikinä.

Jos koittaisi vaikka viettää illan telkkaria katsellen, joskus muistan että illat meni oikeinkin sutjakasti silleen. Viimeiseen kahteen vuoteen ei ole telkkari juurikaan päällä ollut, en osaa sitä enää jotenkin katsella. Mutta jos yrittäisi oikein kovasti.

Mielessä kävi myös, että olisin kysynyt haluaisiko Saunamies ottaa mut sohvalleen kainaloon telkkaria katselemaan, mutta ihan kuolleena syntynyt ideahan se oli. En kysy, varsinkin kun olen tajunnut, että ei tällä taida vaan ole mitään tulevaisuutta.

Tänään tuntuu siltä että joku potkisi koko ajan mahaan ja ilmat olis pihalla. Silmätkin tuntuu kostuvan koko ajan.

Synttäri-meltdown

Hyvää syntymäpäivää kuopus 11-v. *hakee vessapaperirullan kaveriksi ja ottaa kakkossiideristä kulauksen*

Aika vaikee iltahan tästä tuli sitten.

Pitkiä nämä aamuvuoron jälkeiset illat kun pääsee jo kolmelta. Kotimatkalla huomasin, että lämppäri alkoi ihanan lämpimän sijasta puhaltamaan kylmää. Instant flashback kahden vuoden takaiseen aikaan.  Rämppäsin lämppäriä hetken ja vähän ajan päästä lämpöä tuli taas. Pääsin kotiin lämpimän tuulahduksen saattelemana.

Kuulemma jäähdytinnesteet pitäis tsekata ekana. Joo, kohta, tai joskus.

Otin siiderin ja toisen. Tokan alussa tuli vitutusitku liittyen kaikkiin epävarmuustekijöihin mun elämässä. Saunamiesasiakin on vielä jollain pienenpienellä liekillä kytemässä. Otan rauhassa, siis näyttelen ottavani rauhassa, sen suuntaan siis. Nytkin olis tehnyt mieli kysyä siltä neuvoa, mutta en mä voi. Kyllä mä nyt prkl töihin ajelen vaikka ilman lämpöäkin.

Soitin Samulin "ei mitään hätää" ja itkin. Suutuin, heitin molemmat tyhjät siideripullot seinään niin täysillä kuin sain, itkin vähän lisää ja monta päivää oireilleeseen kyynärpäähän sattui vähän lisää. Olis pitänyt heittää edes vasurilla, kohta oon taas työkyvytön prkl. Pannaan Feldeniä ja toivotaan parasta.

Paska ilta.

Kootut räpellykset

Päivitetääs nyt viikonlopun maalausproggis. Ei mennyt niin kuin strömsössä, ylläripylläri. Mulla oli siis eteisestä yksi seinä vielä maalaamatta inspiksen puutteen takia ja viime viikonloppuna se iski. Siinä ei paljoa ehtinyt valmistautumaan, pikkuisen pystyin suojamaan mattoa, en ehtinyt siirtelemään kamoja lattialta (mikä kostautui kyllä myöhemmin). Muistin että olisi hyvä kastella tela ennen hommiin ryhtymistä. Niin tein, puristelin "kuivaksi" ja vetelemään.

 No mutta hupsankeikkaa, ei ollut pyrkimys kuviomaalaukseen. Tela liian märkä siis. Kyllähän se siitä sitten kuivui ja kolmannen kierroksen jälkeen oli jo oikein hyvä. Keikuin kiikkerällä porrasjakkaralla (kun oli sitä kamaa, mm. rullattu matto, yhden jalan alla) ja horjahdin. Otin tukea seinästä. Vastamaalattu seinä on yllättävän liukas, heh... Ei kun korjailemaan jälkeä. Hyvä siiitä tuli loppujenlopuksi. Kädet tuli pestyä about 100 kertaa projektin aikana. Jokin outo tasapainotekninen häiriö tapahtui myöhemminkin, koska ikkunalaudassa on mun kämmenen ja sormenjäljet. En aio enää korjata, on vain mun näköinen :)

Se siitä projektista.

Tuhkaepisodin innoittamana kävin ostamassa tämmöisen avaintenetsimisvempaimen, eli jos vain tämän löydän niin löydän avaimetkin kun niissä on  nyt piipittävä avaimenperä :).

Lapset tuli tänään ja meillä on ollut hauskaa. Kissanpentu sai uuden nimen, Petteri Peräreikä, musta pentu, jonka peräreikä loisti matkojen päähän. Mä tuon Petteri Peräreiän laukaisin ja repesin samantien. 13-v repesi kikattamaan mun kanssa hervottomasti. 11-v katsoi meitä paheksuvasti kun tuommoiselle naurettiin. No, pääasia että sain 13-v:n nauramaan ja ihan kunnolla vielä, laadukkaalle sutkautukselle :D.

Nuorimmainen halusi liittyä virkkauspiiriin ja tuli istuskelemaan mun sängyn kulmalle ja jutskailemaan samalla kun virkkasin. Hetken päästä vanhempikin liittyi käsityöseuraan ja alettiin jutskailemaan  kaikesta maan ja taivaan välillä. En muista mikä oli se aasinsilta jota pitkin päästiin seksivalistusosioon, mutta niin se vaan alkoi. Virkkasin siinä samalla kun asiallisesti vedin seksivalistusta. 11-v kikatti hervottoman hysteerisenä sängyllä kun vanhemman kanssa jutskailin. Sana "seksi" aiheutti joka kerta hillittömän kikatuskohtauksen nuoremmassa, joten sitä sanaa piti sitten viljellä vähän ylimääräisestikin :). Siedätystä :). Olen aika tyytyväinen siihen miten mä sen vedin. Korostin että mitään kiirettä siihen ei ole, mutta jos tuntuu ajankohtaiselta niin saa tulla juttelemaan. Ei kuulemma ole ajankohtaista kuin vasta 6 vuoden päästä, HUH! Voin siis hengähtää vielä kuudeksi vuodeksi, jeeee :). Ai en voi vai? Hyvä keskustelu, hyvä minä! Nuorempikin siedättyi jossain vaiheessa ja pystyi lopettamaan kikatuksen.

Mattokin edistyi valistustuokion aikana niin hyvin että kude loppui kesken, arvasin että niin tulee käymään. Nyt pitäisi keksiä että millä värillä jatkan loppuun kun samaa väriä tuskin enää löytyy mistään kun on tiimarikamaa. Tuo aloitettu kierros on purettava, ei riitä kude kerroksen loppuun.

Siinäpä pläjäys meikäläisen räpellyksiä :).

Huomenna treffit hymykuopparemppasähkömiehen kanssa. Ai nii, ei ne vissiin oo kai treffit, mutta kai mä saan niin kuvitella jos mä kerta maksan siitä?

Tosi kivaa heppailua!

Käytiin heppailemassa, collegehousuissa, ihan toimivat. Tyttöjen silmät loistivat kun saivat harjata, varustaa ja olla selässä :). Harrastus jatkuu varmasti! Oma heppakin pitäis kuulemma saada, no ei kyllä tule, ostotunnit saa riittää.

Heppailun jälkeen heitin tytöt kauppakeskukseen elokuviin ja shoppailemaan ja hurautin 3 tuntia autolla hakeakseni vessasta puuttuvan kaapin. Käytetyn ja edullisen, tasan samanlaisen mikä jäi exälle erossa :). Loistavaa että löysin täsmälleen samanlaisen, uutena niitä kun ei enää saa.

Onnistunut, kiva päivä. Harmittikohan mua mikään? Eipä tainnut :)

Uusi Joulu

Lapset tulivat tänään. Laitoin exälle viestiä että vähän huonommat ulkohousut ja kumpparit mukaan kun ollaan menossa semmoiseen tilaisuuteen että voi sotkeentua. Olen siis ostanut tytöille joululahjaksi heppailutunteja. Olivat ihan fiiliksissä niistä. No, exä sitten vastasi että oli nähnyt viestin vasta juna-asemalla ja tytöillä ei siis ole ollenkaan ulkohousuja mukana. TÄH? Kiehahti huolella ja exä sai viestien kautta sen kokea. Epäasiallisuuksiltakaan ei vältytty. No, long story short, exän mielestä mä voin ostaa tänne omat ulkovaatteet. Just joo. Millaisissahan vaatteissa se ajatteli että tytöt lähtevät sunnuntaina jos vaikka olisikin yhtäkkiä -20 astetta? No, eihän sunnuntaina varmaan ole -20 mutta kuitenkin, teoriassa mahdollista kyllä. Nyt on kuitenkin TALVI ja lapset tulee sisähousuissa mun luo. Ei jessus mikä idiootti. Ajatteli vissiin että kökötetään neljän seinän sisällä neljä päivää. Viime talvenahan oli sama juttu kun tulivat 10 asteen pakkasessa collegehousuissa. Suoraan junalta toppahousuostoksille. Nyt on vain astetta huonompi tilanne kun kaupat ei ole tänään auki ja heppailu on huomenna heti aamusta. No kai me jotenkin se handlataan.

Tytöt oli innoissaan lahjoista, käytännöllistä suurimmaksi osaksi, kylpytakkia, lahjakorttia ja koruja, heppailu oli ihan ykköslahja :). Sieltä toivottavasti löytyisi kavereitakin ja harrastus voisi kantaa pidemmällekin. Vahvasti semmoinen tunne, että joulu on kilpailu siitä kuka keksii parhaimmat lahjat. Olen tyytyväinen että mun lahjat eivät olleet pelkästään materiaa. Tuleva synttärilahja noudattaa samaa kaavaa, lähdetään tyttöjen kanssa matkaamaan maailmalle pitkäksi viikonlopuksi. Ennakofiiliksiksi saivat yhteiseksi 1000 palan palapelin Tower Bridgestä ja vanhemmalla välähti heti että mikä on homman nimi kun vihjasin että tämä liittyy sitten synttärilahjaan. Voi että sitä peiteltyä  iloa (eihän melkein 13-v voi iloita enää silleen näkyvästi).

Mun joulu meni oletettua paremmin,ei tullut suuremmin aattoaamun jälkeen itkeskeltyä, enkä edes niitä kännejä vetänyt.

Seurasin kilpailua facebookissa että kuka saa luotua idyllisimmän jouluilluusion joulukuvillaan. Huvitti, mutta myös ärsytti.Tuli semmoinen "meillä on varmasti parempi joulu kuin teillä, katsokaa vaikka"-fiilis.

Hahaa, se on nyt ohi kuitenkin :)

Ikävää ja auttamista

Esikoinen tuli eilen yksin luokseni. Kuopuksella oli jotain menoja ja hän olikin käynyt pari kertaa yksin kun esikoisella on ollut menoja. Esikoinen ilmoitti että sillä on yllätys. Jee kivaa! Tuli junasta, silmälasit päässä! Melkein rupesin itkemään koska mä en ensinnäkään tiennyt että on käynyt optikolla, enkä myöskään tiennyt että on saanut lasit. Piilotin surkeuteni ja lähdettiin kauppaan, koska mulla ei ole tapana yksin ollessani pitää ruokavarastoja siedettävällä tasolla. Kaupassa katselin lasta, iso tyttö, kohta 13-v ja pidättelin taas itkua. Kotimatkallakin sain pidätellä. Mikä hitto mua taas vaivaa? Patoutunut ikävä varmaan.

Eilen katseltiin simpsoneita ja juteltiin, tänään leivottiin pipareita ja kohta lähdetään keilaamaan. Illalla saunaan ja piparien koristelua.

Kertoi että huomenna pitää lähteä aikaisemmalla junalla kotiin kun on joku meno. Aattelin että oltais ehditty huomenna vielä shoppailemaan, mutta ei kai sit ehditä. Tulikin myöhäisemmällä junalla kuin piti. Isänsä ei voi noista aikatauluasioista kommunikoida mun kanssa vaan lapset tiedottavat. Mua ärsyttää.

Töistä saatiin kinkkulahjakortti. Mä kun en joulua meinaa tänä vuonna viettää niin haluan että kinkusta pääsee joku nauttimaan. Löysin Jouluapua.ryhmän ja sieltä etsin lähistöltä ruoka-apua tarvitsevan perheen ja kinkkuni pääseekin nyt hyvään käyttöön! Ryhmän kautta voi lahjoittaa myös käytettyjä vaatteita, leluja yms joten käykäähän kaikki katsomassa jos voisitte auttaa vähävaraista perhettä tarpeessa ja pelastamaan jonkun joulun! Pienikin teko riittää!

Aikaansaava lauantai

Kaappiprojekti jatkui eilen. Pyysin isin avuksi. Niin, isi on mulle isi, eikä mikään isä tai faija tai Kari. Se on mun isi.

Isi pakkasi kontin täyteen vermeitä (kuulemma varmuuden vuoksi) ja hurautti 1,5 tuntia mun luokse.

Antoi mulle tulevia projekteja varten tämmösen, jolla tykitettiin mun puoleen väliin jääneet reiät loppuun. Puuma :).

Homma eteni ja kaappi saatiin seinään. Ouuuuu jeeeeee!!! Tää on niiiiiin nätti <3

Pyysin isiä laittamaan myös vessaan peilin. Mulla ei ole ollut vessassa peiliä koko aikana, heh :). Mutta nyt on, ihanaa! Valotkin on ja kaikkea! Mitä nainen voi enemmän vessalta toivoa? Seuraava projekti on tykittää Puumalla tuohon viereen  koukku föönille. Ja jotain pyyhekoukkujakin voisi olla ihan hyvä saada. Pitäisi siis lähteä Ikeaan, taas :).(Ei, ei niitä saa muualta!)

Iltapäivällä jatkettiin kuopuksen kanssa sytykeruusuprojektia. Sytykeruusuja syntyi kovaa tahtia. Kuopus teki ja mä dippailin kunnes jämät loppui. Pari viikkoa sitten ostettiin kimalteitakin, mutta niitä ei enää löytynyt :(. Harmitti vähän. Mutta hienoja tuli!

Eilen oli kovin aikaansaava päivä! Sain desinfioitua klamydiakissojen huoneenkin. Lääkekuuri on taas loppu. 2 viikkoa odottelua ja sitten testausta taas. Mä en tiedä miten mä kestän jos ovat edelleen positiiviset. No, kyllähän mä kestän jotenkin.

Tänään olisi maakuntamatkailua mummolle (mun äidille, huoh, mitähän siitä tulee) katsomaan uutta veljenpoikaa. Sitten vähän kokoustamista ja samalla reissulla tapaan yhden entisen työkaverin :).

Olo on välillä vähän vaaleanpunainen, mutta samalla niin tuskaisen epävarma että ärsyttää. Argh. Mutta rauhallisesti ja iisisti pitää ottaa, ei saa hätäillä, ei saa kiirehtiä.

Hyvää sunnuntaita rakkaat lukijat :)

Aikuisten potkupuku

Jeee, syksy tuli ja mä ostin itselleni lämmittämään aikuisten potkupuvun :). Se on kuulemma tosi cool (tai siis oli pari vuotta sitten, mutta koska mä oon kalkkis niin hokasin tän käytännöllisyyden vasta nyt). Hong kongista parikymppiä. Mun värinenkin vielä, luumua ja koukeroita :). Ja niin kroppaa imarteleva että :D Heh.

Esikoinen repesi kun näki mut. En tajuu. Mun mielestä mä oon kauheen cool tässä!

Oon hiippaillut täällä ja lallatellut "I'm so cool, I'm so cool" ja saanut toruvalla äänenpainolla "Äiti!"- kommentteja. Tuntuu kyllä vähän oudolta kun vaatteen haarus laahaa polvissa, mutta hyvin tähän tottuu! 

Otin päikkärit ja näin sekoja unia. Ajokortti meni ja poliisit kidutti. Sormenjäljet olisivat ottaneet, mutta kaikista sormista oli jo jäljet arkistoissa ja kuulemma tarvii olla aina eri kohdasta jälki. No, mä sit tarjosin semmosta vaihtoehtoa että otan vaatteet pois ja kierin siinä musteessa ja pyörähdän sitten paperilla niin tulee joka kohdasta printti sitten niin on koko kroppa taltioitu. Että semmosta. Sitten iski niin kauhee trombi toisessa unessa etten pysynyt maan pinnalla ollenkaan. Se oli pelottavaa.

Rentouttava ja kiva päivä :)

10 syytä miksi haluan blogin

Kuopus keksi että hän haluaa perustaa blogin. En ymmärrä mistä 10-v:n päähän voi tuommoinen pälkähtää. Mä en todellakaan ole puhunut mistään blogiasioista. Liekö bloggaaminen sitten in? En tiedä.

No, joka tapauksessa lupaa ei hellinnyt.

Sitten tuli kirjallinen anomus jonka otsikkona oli: 10 syytä miksi haluan blogin

1. Sitä voi tehdä kun on tylsää (totta)
2. Sinne voi kertoa mitä on tehnyt (totta)
3. Sinne voisi tehdä mitä vain
4. En tekisi siellä mitään tyhmää
5. En laita omia kuvia sinne (hyvä!)
6. En levitä sitä koko maapalloon
7. En tee sinne videoita (hitto, osaako ne ton ikäisinä tehdä videoita blogiin?)
8. Siitä voisi oppia (ehkä) hieman.
9. Sinne voi kertoa kaikkea
10. Sinne voi kertoa mitä on tehnyt (kohta 11 tuli vissiin sen takia kun tämä ajatelma tuli tuplana)
11. Siinä tulisi kirjallisuutta

Hyvät ja kohtalaisen todenperäiset perustelut. Mutta ei, eieiei!

EI!

Jopas nyt hymyilyttää

Maanantai ja oli kiva mennä töihin :). Ihanaa! Hommat luisti, siis ne vähät mitä mulla on, ens viikolla onkin tosi kyseessä kun joudun yksin hommailemaan nuo hommat, mutta jos lisää hommia ei tule niin kylläpäs käy aika pitkäksi.

No, tänään sitten aikani kuluksi kirjoittelin Vosulle! Pyysin lyhyesti että voisiko ystävällisesti hoitaa yhden esikoiseen liittyvän jutun mitä mä en pysty hoitamaan ja mitä esikoinen ei varmasti halua isän hoitavan. Lupautui auliisti. Laittoi sitten viestiä että miten toivoisin hänen olevan ja toimivan tyttöjen kanssa kasvatuksellisissa asioissa ja muutenkin. Yhden rivin kysymys siis. No, mua kun rupesi niin kovasti kirjoituttamaan niin annoin tulla kaikki mieltä askarruttavat asiat pihalle ihan hyvässä hengessä. Olen oikein tyytyväinen aikaansaannokseeni. Ei yhtään piilopiikkiä edes. Tekstiä tuli varmaan A4:sen verran. Ei voi mitään kun joskus sitä vaan tulee ja tulee ja tulee :).
Lopuksi toivoin että tästä tulisi hyvä keskusteluyhteys lasten parhaaksi. Pallo on siis hänellä, saas nähdä mitä vastaa vai vastaako.

Kotiin tultua grillattiin ja houkuttelin esikoista mun kanssa fillaroimaan. Oli istunut melkein koko päivän jumpsuit (se isojen ihmisten potkupuku mikä nyt on muotia jopa ulkoasuna) päällä ja pyysin sitä vaihtamaan jotain kevyempää päälle. No, vaihtoi vaatteet, pitkät housut ja hupparin. Itse koitin löytää mahdollisimman kevyttä päälle. Noinkohan tuo naisellistuva vartalo aiheuttaa tuommoista verhoutumissyndroomaa. No, sain sen kuitenkin ulos, jee :).

Päästiin matkaan ja pyöräiltiin kylän keskustaan joen varrelle ja löydettiin sieltä uimapaikka. Istuttiin laiturilla ja juteltiin vähän. Mä liotin varpaita vedessä, esikoinen ei kun sillä oli sukat ja tennarit (ei kuulemma ollut edes kuuma). Meillä oli aika mukava retki. Kuopus ei päässyt mukaan kun meillä ei ollut kuin yksi pyörä. No, kotiin päästyäni avasin Tori.fi:n ja bongasin sieltä meille kolmannen pyörän, eli keskiviikkona päästään fillaroimaan koko jengi. Sattui vielä sama myyjä, jolta viime viikolla ostin lautasia, myöskin Torin kautta. Siitä on tullut mun lempparimesta :).

Eipä siinä vielä kaikki. Kuopus keks että se haluaa leipoa. Mä sitten sanoi että senkus leipoo, mustikkapiirakan ohje on pöydällä. Hän rupesi sitten tuumasta toimeen. "Mikä näistä on desilitra", siitä se lähti. Ihan itsenäisesti teki taikinan ja levitti vuokaan, teki murupäälisen ja levitti senkin. Saas nähdä mitä sieltä kohta ulos tulee. Todennäköisesti astetta hienompi versio kuin mun tekemä.

Ja tässä siis 10-v kuopuksen versio

 Jokainen voi itse arvioida kumman piirakasta tuli nätimpi...

Here we go

Uusi työ alkaa kohta. Takana 1,5 tuntia unta. Edes melatoniini ei auttanut asiaan. Ottaa päähän. Kello kun soi niin olisi kyllä nukuttanut. Pitäkää peukkuja että olis asiallinen paikka missä pystyy olemaan edes sinne syksyyn asti rauhassa. Lomasäät oli mahtavat kyllä!

Jännittää, mutta kai tää tästä taas suttaantuu.

Illalla suoraan töistä tyttöjen kevätjuhlaan, eli kotona joskus kymmenen paikkeilla. Luulis nukuttavan.

Jestas että sattuu

Vein tytöt asemalle ja nykyään on kovin kovin vaikeaa pidätellä itku sen aikaa kunnes juna on lähtenyt. No, ei enää tarvii vaan voi vollottaa rauhassa ja mennä taas turvonneilla silmillä töihin.

Esikoinen tänään: "Onneksi nukuin yhteentoista niin ei tarvii niin pitkään odottaa." (siis lähtöä)

Auts! Esikoinenkin tajusi mitä oli sanonut ja koitti jotenkin tyylikkäästi pehmennellä kun ei se sitä tarkoittanut satuttamistarkoituksessa sanoa.

Eilen käytiin oikein oikeassa ravintolassa syömässä. Kuopuksen (10-v) reaktio kun kysyin että mentäiskö ravintolaan syömään oli "siis sit pitää koittaa olla sivistynyt" ja "no ni, siis mun tarvii miettiä nyt noi sukat kyllä jos mä paan noi mun uudet ballerinat ennen ku voidaan lähteä." Se kyllä jaksaa miettiä miten pukeutuu :). Esikoinen vastaavasti "mä lähen sit kyl näis verkkareissa". Ja sit lähdettiin. Saivat lapset oikean ravintolakokemuksen, eipä niillä semmoisia ollutkaan oikein pohjalla.

No, mutta se siitä viikonlopusta, ens viikonloppuna äitienpäivä ja tytöt tulevat taas :). Mutta nyt kuunnellaan Jonnea ja vähän itketään.

Ulkoiltu on

Nukuin kymmeneen, ilmeisesti kroppa tietää että on viikonloppu ja saa nukkua. Lapset tulivat eilen, lähtevät tiistaina.

Aamulla Ystävä pisti pikaviestiä, että lähdetäänkö hänen mökilleen putsaamaan kattoa lumesta. Lähdettiinhän me. Keitetiin kahvit termariin ja pakattiin eväät ja menoksi. Pulkkakaupan kautta. Tarvottiin mökille polven korkuisessa  hangessa, huh, raskasta. Kunto on pohjalukemissa, en ihmettele, enhän mä ole tehnyt MITÄÄN. En yhtään mitään. No, olenhan mä hengissä vielä silti jotenkin.

No, kiivettiin katolle ja kolattiin ja lapioitiin, hiki valui. En muista koska olisi hiki valunut. Terveellistä, mutta uuvuttavaa. Lapset laskivat mäkeä. Pistettiin saunaan tulet ja grillattiin makkaraa. Lapset kysyivät saavatko hyppiä katolta lumikasaan. pudotusta alle pari metriä, alla iiiiso lumikasa joka oli juuri purotettu katolta. No annoin luvan. Hienoja hyppyjä tekivät. Kasakkahyppyä ja frontside ollieta :D. No, makkarat tuli syötyä ja piipunsuojuslevy piti mennä laittamaan paikalleen. Mentiin esikoisen kanssa. No, sit mä keksin että mäkin haluun hypätä lumikasaan! Mä arvoin siinä katon reunalla ja kikatin etten uskalla. Mähän uskallan ihan mitä vain mä päätän uskaltaa ja hyppäsin. Jeee, se oli hauskaa. Kikatin lumikasassa ja totesin mielessäni että mitään ei vissiin hajonnut. Esikoinen kikatti mun kanssa :). Meillä oli hauskaa. Sitten kotiin puolikuolleena ja saunaan. Vielä puolikuolleempana odotellaan Putouksen alkua.

Ehkä täräytin jalan vähän siinä loikassa, mutta ei kerrota kenellekään :). Mä en oo mikään vanhus joka ei vois hypätä katolta jos siltä sattuu tuntumaan, niiih!

Kiva, mutta rankka päivä :)

Voihan toppahousut

Lapset tulivat viikonlopuksi. Collegehousuissa 10 asteen pakkasessa. Ihan pikkasen kilahti ja soitin exälle että mitä hittoa, miksi lapsilla ei ole sään mukaisia vaatteita? No, ei ole toppahousuja kun ei ole EHTINYT ostaa! Ens viikolla ehkä ehtii. Siis MITÄH? Kyllähän nyt joulukuuhun mennessä perkele pitää sen verran aikaa saada järjestymään, että saa lapsille housut ostettua! No, ajettiin sitten suoraan junalta kauppaan ja ostettiin toppahousut. Oli se itselleen uuden Lumian ehtinyt ostaa kuitenkin hyvin . En tiedä mitä tosta tulee... Katellaan.

Tyypin kanssa juteltiin eilen taas syvällisiä, sen aloitteesta. Ja mitä siitä tuli, no tappelu tietysti. Voi luoja että se on herkkänahkainen ja ilkeä joskus. Aiheena "mitä jos mä tai se löytää jonkun ja rakastuu". Jep jep.

Kuopus on tuonut sen "kirjeen kotiin"-kirjeensä mulle. Todennäköisesti repeen itkemään kun se sen näyttää.Oikeestaan rupee itkettää jo pelkkä ajatus siitä.

Huvitusta

Heh, päivän huumoripläjäys tuli exän suunnalta. ”Haluatko sen sängyn, on jäämässä ylimääräiseksi” Anteeks mitäääääh? Siis haluanko mä sen sängyn, jossa mä olen nukkunut sen 10 vuotta ja jossa Vosu on paneskellut muutaman kuukauden? EN TODELLAKAAN HALUA! Ilmeisesti ei Vosukaan halunnut enää paneskella siinä sängyssä, jossa mä olin sen 10 vuotta nukkunut. Vain miehelle voi tulla mieleen kysyä tuommoista. Okei, kerroin tän jutun Ystävälle, se ei tajunnut mun huvitusta ollenkaan, eli tää olikin vain mun omassa päässä. Tai ehkä sen ymmärtää vaan ihminen joka on samassa tilanteessa juuri nyt.

No,  homma on nyt menossa vissiin siihen, että talo lähtee pois myynnistä ja kaupat tehdään (Vosun kanssa) ehkä  jo tämän vuoden puolella. Mun mielestä toi asia etenee kyllä perkeleen hitaasti. Mutta mä nyt koitan pitää turpani kiinni. 

Eilen tilasin sitten sen pönttöuunin! Saan sen jo joulukuussa, viikolla 51 tai 52! Ihanaa! Ystävän mielestä ajankohta on tosi huono kun on joulusiivoukset ja kaikki ja siitä tulee kaaaauheesti sotkua! No, mä olen yhden pönttöuunin rakennuttanut eikä se sotku mitään maatamullistavaa  ollut. Päivässähän se pykätään pystyyn kuitenkin. Ja pakko oli sanoa, että on tässä vähän pidemmänkin remontin keskellä asuttu. Mulle ei ole mikään joulusiivous ollut ennenkään ongelma. Siivoan jos huvittaa, jos ei huvita niin en siivoa. 

Päästiin muuten yhteisymmärrykseen joulusta (tyttöjen mielipidettä ei ole vielä kysytty, se toki vaikuttaa) . Tytöt ovat mun luona jouluna ja exä tulee aattona syömään. Kyllähän mä exälle sanoin, että mahtuu meillä yöpymäänkin jos haluaa, ettei tarvitse illalla kotiin ajaa.  Sanoi palaavansa asiaan lähempänä. Vosu on aaton töissä.