Lukijat

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ei se mennytkään niin helposti

Joo-o, raha-asiat näköjään riitauttaa tämänkin eron. Tähän asti sujuikin loistavasti, liian helposti. Koska lapset on olleet mun luona viikon ja exän luona viikon niin ollaan pidetty lasten kuluista exceliä. No, exälle jäi kaksi mun kissaa (toinen siitoskissa, toinen steriloitu). Ex mainitsi että kuivaruoka on loppumassa ja mä tarjouduin ostamaan lisää, koska saan kasvattaja-alennuksen. No, ostin säkin, 50 euroa ja laitoin kulun siihen exceliin vähentämään velkaani exälle. No, siitäkös se soppa sitten syntyikin! Joudun hakemaan kissat kunhan saan isommat tilat.

En jaksa syvemmälle yksityiskohtiin mennä, mutta riitaa tulee talon hinnasta (tai lunastushinnasta) ja varmasti myös lasten asumisesta. Mä en näy saavan lainaa (2/3 pankista on jo kieltäytynyt) sen takia, koska ositus on kesken, eli olen jumissa tässä kerrostalovuokra-asunnossa.

Äsken kävin yhdesä pankissa, sas nähdä mitä ne sanoo. Olen siis aikalailla päättänyt, että mulla ON pokkaa muuttaa yksin tai lasten kanssa omakotitaloon 100 kilometrin päähän täältä. Kävellessä pankkiin tuntui että jalat ei kanna, mutta sain tsempattua ja en usko että virkailija huomasi, että olin just itkenyt silmät päästäni sen jälkeen kun olin puhunut (tai siis riidellyt) puhelimessa exän kanssa. Nyt äkkiä pari siideriä tyhjään mahaan (ruoka ei maistu) jospa se siitä (joo, ei kuulu tapoihin kyllä ja tiedän, että ei se alkoholi mihinkään auta).

Ei helvetti, tästä tulee vielä vaikeeta.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

11-vuotiaan ainekirjoitus



11-v tyttäreni toi ainevihkonsa kuitattavaksi. Pystyin lukemaan otsikon ja ensimmäisen lauseen ennen kuin kyyneleet  tuli silmiin. Sutaisin nimmarin hätäsesti ja sanoin tytölle, että jättää vihkon kun haluan lukea sitä illalla kunnolla. En pystynyt koulumatkaa lukemaan kuin vasta nenäliinan kanssa. Ai hitto että sattuu! Ihan helvetisti!

Koulumatkani

Minulla on kaksi kotia, eli minulla on kaksi koulumatkaa. Minun isäni kodista on matkaa 400 metriä. Minä kuljen kävellen talvella ja kesällä pyörällä. Matkani on pelkkää asfalttia. Siellä on myös peltoa ja asutusta. Minä kävelen usein yksin. Yksin on ikävä kävellä. Olen nähnyt palokärjen matkalla kotiin. Koulun jälkeen minulla on kamala nälkä. 

Minulla on myös Äitini koti. Matkani pituus on noin 100 metriä. On yksi vaarallinen kohta. Kun oikaisen ojan poikki pelkään että lennän tai liukastun ojaan. Me asumme kerrostalossa joten minulla on rappusia matkassa. Kun minä tulen kotiin Gilbertti (meidän kissa) tulee vastaan. 


Eroseurantaa ja talokauppoja

Kirjoittelenpa vähän vaihteeksi suhteestani tulevaan ex-mieheeni. Eropaperit on siis laitettu yhteisesti eteenpäin, yhteistyö sujuu, kommunikaatiokanavat on avoinna. Ystäväni jaksaa ihmetellä, että miten meillä voi sujua näin hyvin? Ei ole kuulemma normaalia. Ehkä olis helpompaa, jos ei oltaisi hyvissä väleissä. Ositus on ihan levällään ja asiat seisoo. En mä tiedä miten se ositus saatais polkaistua käyntiin. Ilman hirveitä kustannuksia siis. Exällä olisi halu pitää talo, mulle se tietysti sopisi, mutta sen tarvitsisi järkätä mulle rahaa. Mutta kun sitä ei ole. Ja mun pitäis pitää puoleni.

Kävin katsomassa taloakin, kaukaa, Ystäväni nurkilta. Tänään menen pankkiin anelemaan lainaa. Jos lainan saisin niin riittäiskö mulla uskallus tehdä tarjous ja muuttaa yksin pois ja ruveta viikonloppuäidiksi? Lapsilla on täällä niin hyvä elämä ja kasvuympäristö, että en mä voi niitä riistää lähes alkuperäiskuntoiseen taloon keskelle ei mitään. Eihän mulla ole työpaikkaakaan, eli alkuvaiheessa saattaisi tulla työmatkaa 100 kilsaa suuntaansa. Olisinko mä ihan hullu?

Hitto kun on vaikeeta! Mä olen luonteeltaan kyllä niin impulsiivinen ja uhkarohkea (vai tyhmänrohkea?)ihminen, että teen päätökseni nopeasti ja sillä tyylillä, että kyllä kaikki järjestyy. Mutta järjestyykö ne?

Talo on edullinen, toki remontoitava. Onko mulla remppakokemusta, no ei. Asua siellä pystyy kyllä välittömästi, että sinäänsä ei ongelmaa. Kesäkin tulossa ja kaikkea. Kylppäriremontin se vaatisi suurinpiirtein heti kyllä. Mutta tulisiko ylläreitä? Riittääkö mun rahkeet ylläreihin? No, pääseehän siitä talosta sitten eroonkin tarvittaessa jos jossain vaiheessa heräisin hölmöihin ratkaisuihini. Vaikeita päätöksiä. Helvetin vaikeita. No, illalla tiedän enemmän kun pankissa olen käynyt.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Mä olen niin yksin

Yksinäisyys iski juuri nyt vasten kasvoja pahemman kerran. Istun yksin kotona, ei ketään juttukaveria. Vain mä ja mun ajatukset. Alkaa itkettää. Mä en osaa olla yksin. Pitäisi osata.

Tää viikko on ollu taas yhtä lentoo tähän asti. Sunnuntaina pääsin Tyypin kainaloon, maanantaina kokeilin yhtä uutta tuttavuutta ex temporee (tyhmää, helvetin tyhmää), keskiviikkona Tyypin kainalossa (ai että mä nautin siitä, ehkä liikaakin, helvetti). Torstai-ilta meni viininjuontiharjotuksissa (idioottimaista juoda koko pullo yksin kun on töihin meno seuraavana aamuna klo 7) ja tää päivä menikin sit krapulassa töissä. Ja nyt sitten masisfiiliksissä. Kissallakin niin jumalaton juoksu, että kerkeen varmaan saamaan häädön ennen kuin löydän ittelleni pysyvämmän kämpän.

Tekis mieli laittaa Tyypille vaikka tekstaria, mutta en laita. Pitää pystyä olemaan ittensä kanssa. Ystäväkin pitää mua ihan idioottina kun mä annan ton Tyypin vaikuttaa muhun niin voimakkaasti. Joo, pitäis varmaan lopettaa sen tapailu, mutta en mä halua. Se ei tee mulle henkisesti hyvää sillon kun ollaan erossa. Olis hirveen kiva tietää miten mä vaikutan siihen, vai vaikutanko mitenkään? Vai osaako se ottaa mut vaan panona? En tiedä. Mä haluan kristallipallon.

Mä haluan tietää mihin mun kannattaa muuttaa, kumman luona lapsilla on parempi olla, löydänkö mä koskaan ketään, joka mua rakastais ja jota saisin itse rakastaa silmittömästi.

Mutta just nyt, olen niin yksin tässä maailmassa. Jos mä katoaisin maan päältä niin mua ei jäisi moni kaipaamaan. Mutta en mä nyt meinaa kadota kuitenkaan. Ehkä mä vielä joskus merkitsen jollekin jotain. Mutta ensin mun pitäis vissiin nousta tästä itsesäälistä ja elää, elää oikein. Eikä vain odottaa ja odottaa jotain mitä ei ehkä koskaan tule.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kuulustelua

Eilen tuli Tyyppi taas jutskailemaan pikaviestiin. Aikamme höpistyämme kysyin ihan pokkana, että mistä johtuu, että sen suhtautuminen muhun on muuttunut viime aikoina. Keskustelu meni referoiden about näin

minä: mistä johtuu, että sun suhtautuminen muhin on muuttunut viime aikoina
tyyppi: ai niinku millä tavalla?
minä: on se muuttunut jotenkin viileemmäks, eikö muka oo?
tyyppi: Okei .. no se voi johtua siitä kun en oikein tällä hetkellä uskalla päästää ketään lähelle
minä: pelkäätkö sä
tyyppi: pelkään että satutan sua
minä: ai miten?
tyyppi: Enkä mä halua sulle mitään pahaa
minä: äsken sä sanoit kylläkin että sä et uskalla päästää ketään sun lähelle
tyyppi: niin, en haluakaan päästää, en kaipaa mitään tunnemyllerryksiä mun elämään tällä hetkellä. Meillä on ollut kivaa ku ollaan tapailtu, mutta mä en halua mitään sen syvällisempää. Jos sä haluat itsellesi miehen niin mä olen väärä mies siihen rooliin .. olen pahoillani ..
minä: kyllä mä tiedän.

Ihan hyvä keskustelu ja meni aikalailla silleen miten mä ajattelinkin, eli kyllä mä sanoisin, että tosta on vedettävissä se johtopäätös, että se pelkää kuitenkin satuttavansa itsensä, vaikka käänsikin sen muhun. Sovittiin, että jatketaan samaan malliin, en myöntänyt, että oon vähän kyllä jo satuttanut itseni. Yritän ottaa kevyemmin, kun en mä ole vielä valmis siitä seksistä luopumaan, niin paljon juttuja on vielä kokeilematta, joita haluan hänen kanssaan kokeilla. Joo, kyllä mä tiedän, että tunteeton seksi onnistuu niin kovin harvalta naiselta ja että oon asettanut itseni aika vaikeeseen tilanteeseen henkisesti. No, katotaan kuin tämä menee ja kauanko mulla rahkeet riittää hajoomatta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Avioerohakemus allekirjoitettu

Kylläpäs tänä viikonloppuna juttua riittäkin. Energiaa oli sen verran, että päätin lähteä nautiskelemaan auringonpaisteesta toiselle kävelylenkille ja ottaa pari viikkoa sitten tulostamani erohakemuksen mukaan. Kävelylenkki suuntautui siis vanhalle talolleni. En soittanut etukäteen, tiesin että ovat kotona. No, pihassa oli toinen auto, isäni auto. Mietin että jos jättäisin kuoren vain postilaatikkoon, mutta sitten rohkaisin mieleni ja menin sisään. Sanoin että "ai, täällä on sukukokous, eipä ollu mua kutsuttu, mutta onneks osasin tulla kutsumattakin". Vähän kirpasi. Järki sanoo (ja olen sukulaisille sanonutkin), että voivat olla ihan samalla tavalla yhteyksissä kuin ennenkin, joten ihan turha tässä kyyneliä vuodattaa (mistä hitosta näitä taas tulee???) No, ex oli isälleni ostanut Tampereelta suosikkijoukkueensa paidan tuliaisiksi, siksi isä siellä oli. (Vittuako se isääni nuoleskelee, anteeksi, primitiivireaktio). Joo, pahalta tuntui, tänne voin sen myöntää. Kun isä oli lähtenyt, annoin  paperit exälle, joka allekirjoitti ne ilman sen suurempia reaktioita. Homma hanskassa siltä osin.

Nyt vielä etsitään postitusosoite ja vien kuoren postilaatikkoon ja sitten odotetaan se puoli vuotta.

Aika rankka viikonloppu kertakaikkiaan. Yhtä tunteiden vuoristorataa vaihteeksi. Takki tyhjä.

Energiaa

Sunnuntaiaamu valkesi mulle klo 8. Otti päähän kun olin suunnitellut nukkuvani koko päivän, mutta uni ei vain enää tullut. Väkisin pötkötin yli ysiin, mutta ei. Aamulla oli kyllä taas niin helvetin yksinäinen fiilis. Ystävä höpötti mun kanssa aamukahvin ajan pikaviestissä ja sai valettua muhun sen verran energiaa, että sain aloitettua siivoamisen. Koko viikon aikana olin saanut kertaalleen tiskattua. En muuta, en laitettua edes tavaroita paikoilleen. Keräsin pitkin poikin lojuneita tiskejä altaallisen ja pesin ne, imuroin (paskalla 19 euron imurillani, paljon meteliä, vähän imutehoa) hinkkasin kissanruuat ja oksennukset (kissan)  irti olkkarin lattiasta. Sain jopa kiristettyä olkkarin pöydän jalat. Pesukonekin pyörii.

Kun olin reippaasti saanut hommat valmiiksi niin etsin goretex-lenkkarini ja lähdin tarpomaan pihalle, ekaa kertaa koko vuonna! Aurinko ei enää paistanut, mutta menin silti. Kyllä se näköjään nyt taas paistaa kun pääsin sisälle. No, ei se mitään, tulipahan ulkoiltua. Koko viikonlopun kestänyt päänsärkykin lähti, hapenpuute kai sitten oli ollut.

Mietin niitä eilisiä fiiliksiä. En mä ole valmis siitä Tyypistä luopumaan kokonaan, vaikka Ystävä kyllä sitä mieltä onkin että se olis viisasta. Hän ei haluais nähdä kun muhun sattuu. Kyllähän mäkin sen tajua, että olis viisasta. Mutta kun mä en oo viisas. Yritän kuitenkin ottaa taas erilaisen asennoitumisen koko juttuun. Yritän ainakin. Ensi viikon pystyn siihen varmaan hyvin kun on lapset, mutta sitten voikin olla taas vaikeampaa.

Saako mua vituttaa se, että ex-mies alkoi heti laihduttamaan kun erottiin? No, mua vituttaa se silti. On semmoinen fiilis, että munkin pitäis. Näyttää sille tai jotain. Hölmöä. Miks mun pitäis sitäpaitsi? No joo, ylimääräistä on, että ei olis pahitteeksi mullekaan. Ehkä mä haluaisin näyttää sille mitä menetti, vaikken sitä takas   haluaiskaan. Lisäksi on semmoisiakin ajatuksia käynyt mielessä, että kelpaisin paremmin jos olisin hoikempi. Typeriä ja lapsellisia ajatuksia. Myönnän.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lähettämätön viesti Tyypille

Sä oot tehny mulle niin hyvää, mutta samalla teet mulle niin huonoo. Oot piristäny kuitenki välillä mun elämää. Lupasit kirjottaa fiiliksistäs, et koskaan kirjottanu. Tajuun. Ei kuulu tämmöseen. Sulla ei oo mulle aikaa, eikä haluja sitä järjestää.Töitä, joo, mut ei kyl aina. Tiedän.  En mä pysty tämmöseen suhteeseen, tää hajottaa mut. Mä oon liian tunneihminen pelkkään seksisuhteeseen. Tykkäisin kattoo sun kans vaikka sitä ruskosaharauskun elämää. Ja tutustuu suhun. Sä annat niin ristiriitasii signaalei, että mä en tiedä mitä mun pitäis ajatella. Laitat vihjailevaa musaa, silität mun selkää keskellä yötä. Mutta sit et kuitenkaan haluu tavata kun sulla olis aikaa. En oo tottunu semmoseen. Ekan kerran sä jaksoit tulla mun luo, et sen jälkeen, no joo, oon ollu aika päällekäyvä, ehkä et oo saanu vaan mahdollisuutta. 

Joo, kyllä mä muistan missä me tavattiin ja mitkä oli lähtökohdat. Mun fiilikset on pikkasen muuttunu siitä alkutilanteesta. En haluu vieläkään mitään uusioperhekuvioita sun kans, mutta haluisin saada susta jotain irti, henkisestikin.  Enkä haluu suunnitella mitään tulevaisuuksia vaan mennä fiiliksellä ja nauttii elämästä. Olis kiva tietää, että mitä sä ajattelet. 

Taustatietona, perjantaina kyselin, että oisko sillä aikaa tänään hengata mun kanssa. Sanoi että varmaan menee koko päivä töissä. No, sattuneesta syystä tiedän, että teki tänään 6 tunnin päivän ja lopetti kuudelta illalla. Mutta eipä halunnut mun kanssa iltaansa viettää. Kerrassaan paska olo. Ja mä tiedän mitä mun pitäis tehdä. Mun Ystävä on huolissani että hajotan itteni. Tottahan se on ja olettehan tekin mua varoitelleet. Tekis mieli lähettää toi viesti sille, se saattais joko lopettaa koko homman, tai sitten viedä sitä johonkin suuntaan. Todennäköisesti kyllä lopettaa. 

Vituttaa vuodattaa kyyneliä tommosen takii...

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Biisejä Tyypiltä mulle

Eilen taas juteltiin Tyypin kanssa netissä. Meillä on ollu tapana (oho, onks meillä jo tapoja) , että se laittaa mulle musiikkia. No, laittoi taas.

Ensin tuli

Ja sitten

Ja sen jälkeen


Teki niiiin mieli kysyä, että onko noissa sen valinnoissa jotain piilomerkityksiä, mutta pidin mölyt mahassani. Ei hitto mä nii haluisin tietää mitä sen päässä liikkuu!

Pari viikkoa sitten pläjäytti tämmöisen biisin ja mä menin melkolailla sekaisin. En silloinkaan voinut kysyä mitä se tolla biisillä tarkoitti. No, nainenhan ottaa tämän kyllä aikalailla vain yhdellä tavalla, vai mitä sanotte tytöt?

torstai 8. maaliskuuta 2012

Viikkopäivitys

Eipä ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua. Tässä vähän päivitystä, sorry, jatkan samaa Tyyppi-ihmettelyä, mutta kun mä en tajua sitä!

Lapset oli reilun viikon, kiukuttelua, mun tekemää pahaa ruokaa (uusia makuelämyksiä) , iskä tekee parempaa (lue, tuttua ja turvallista spagettia ja jauhelihakastiketta ja makaronilaatikkoa). Lapset lähti ja mä aloin odottamaan, että koska pääsisin taas Tyypin kainaloon. Odotin ja odotin, suututin sen taas yhdellä  sen työhön liittyvällä kohtalaisen viattomalla kommentilla, se mökötti päivän ja pyysi sitten anteeksi kiukutteluaan. Sitä stressaa, ymmärränhän mä sen, teoriassa. Eilen sitten heitin ilmoille, että tulen illalla hieromaan sen stressejä vähemmäksi, että minkä tuoksuista hierontaöljyä saisi olla ;). Odotin vastaukseksi jotain mutinaa, miten hän joutuu tekemään 14 tunnin työpäivän ja että ei kerrassaan jaksa. No, sieltä tulikin sitten vastaukseksi että "kookos vois olla ihan jees". Minä siitä sitten riemastuin ja rupesin suunnittelemaan iltaa :). Kookosta ei Hotlipsistä löytynyt, joten Tyypin oli tyytyminen minttusuklaan tuoksuiseen.

Hän lopetti työnsä kahdeksan aikaan ja mä lähdin hierontakeikalle :D. Häntä ei ollut kuulemma hierottu ainakaan kymmeneen vuoteen. Keskityin eilen täysin hyvän olon tuottamiseen Tyypille ja siinä onnistuin käsittääkseni aika täydellisesti, ei ollut kuulemma koskaan tuntenut vastaavaa fyysistä hyvää oloa. Jesh! Itse jäin vähemmälle huomiolle, mutta jotenkin se ei haitannut ollenkaan. Halusin vain parantaa toisen oloa.
Yöllä heräsin siihen, kun Tyyppi kuljetti sormeaan hellästi selkääni pitkin, tuntui hyvältä, mutta samalla ärsyttävältä kun en yhtään tiedä, mitä se ajattelee meistä enkä uskalla kysyäkään. Jos kysyn, niin sehän kavahtaa taas miljoonan kilometrin päähän, joten en kysy. Jotenkin sen tekemiset ja puheet kuitenkin välittävät niiiiiiiin ristiriitaista viestiä, että en kestä! Aina kun ollaan yhdessä niin meillä on aika täydellistä.

Mitä MÄ haluaisin? Mä haluaisin että meillä olisi yksinoikeus toisiimme, en halua sen kanssa naimisiin, mutta en myöskään haluaisi, että sillä olisi muita naisia. En tiedä onko. Mutta jos olisi niin olisin mustasukkainen ja surullinen, salaa ainakin. Enhän mä julkisesti voisi olla, koska ei mistään semmoisesta olla sovittu. Mutta kun mä haluaisin sopia. No, yritän olla ihan vaan coolisti ja purkaa nämä kaikki ärsyttävät mietteet vain tänne. Ja muutamalle muulle luottotyypille. Ystävän kanssa puin tänään tätä suhdetta ja sepäs kyselikin vaikeita! Esim:  "mitä sie aattelet Tyypistä sillä tasolla millä ite haluaisit tietää mitä se aattelee siusta ?" Oli aikamoinen sisälmyksienkaivelupäivä siis :D Nii, mä haluaisin vaan tietää, että mitä se ajattelee musta ja meidän suhteesta. Ihan selkeesti se pelkää, että satuttaa itsensä.

Positiivareiden aamun ajatus sopi hirveän hyvin meille monelle:
On kaksi tapaa tulla ulos kuorestaan:
särkeä kuori tai itsensä.


-Jarmo Somppi 

Niin totta. Mä oon enemmän tommoinen itsensäsärkijä, en osaa oikein tuota kuorta rakentaa, tai en ole vielä tähän mennessä ainakaan osannut. Ehkä elämä kovettaa, ainakin jos se kovin päähän alkaa potkimaan.