Mä niin RAKASTAN (tänään) Suomen syksyä!

IHANAA IHANAA IHANAA olla kotona!

Mulla alkoi pinna kiristymään kyllä matkan loppua kohden niin pahasti, että yksikin päivä lisää asumista naisseurassa olisi katkaissut kamelin selän. Kotimatka oli niin pomppuinen, että rauhottavia kului ennätysmäärä, mutta parempi niin, kuin paniikissa. Aurinko oli ihana ja työpäivän katkaisseet parin kolmen tunnin siestat altaalla olivat myös ihan jees, mutta kyllä tämä kuulas kotimaa vaan voittaa aurinkorannikon.

Yksisarvismies tuli hakemaan juna-asemalta ja muutinkin suoraan Yksisarvismiehen luo kimpsuineni muutamaksi päiväksi. Ei tullut mieleenkään mennä kotiin! Mulla oli niin hirveän kamalan kova ikävä koko jälkimmäisen viikon, että en kyllä IKINÄ enää halua olla noin pitkään erossa. Kyllä pisti miettimään, että mitä jos en olisi muuttanut tänne Yksisarvisen kotikaupunkiin, niin elämä olisi ihan pelkkää ikävää, kammottava ajatus. Kyllä tuo etäisyys sai ajattelemaan, varsinkin sitä, että miten hemmetin onnellinen mä olen kun pääsen joka päivä rakkaani kainaloon ja että tulevaisuudessa on haaveiltavaa ja odotettavaa. Etäisyys toi myös uusia ulottuvuuksia meidän suhteeseen. Yksärin ilmoitus, että hän, mykkä suomalainen mies, ikävöi mua oli ihana ja sai mut luonnollisesti nyyhkimään <3.

Tulipas ällösiirappinen postaus, mutta ei hätää, kohta kaamosmasennus ja jääkiekkokauden aikainen ärsytys palaavat takaisin, mutta siihen asti aion leijua kotiinpaluuhattarapilvessä ja olla liimautuneena Yksisarvismiehen ihoon seuraavat päivät <3

Maanantaita

Moi pitkästä aikaa!

Voitteko kuvitella, että mulla on edelleen kaikki hyvin. Hieman pelottaa tämmöistä sanoa, koska huomenna on lentomatka, enkä viitsisi karmaa häiritä. Lentäminen on kuitenkin turvallisin matkustusmuotot jnejne, joten pelko pois... Olen lähdössä kahden viikon työmatkalle, eli se tarkoittaa kahden viikon eroa Yksisarvismiehestä. Viikon ero meillä jo oli metsästysreissun takia ja jo se tuntui musta melkoisen pahalta. Kaksi viikkoa voi olla TOSI paha. Paha voi olla myös asua kahdeksan työkaverin kanssa samassa talossa kaksi viikkoa. Huhhuh. Mä olen asunut kohta kahdeksan vuotta pääasiassa yksin,  joten tuntuu hurjalta tulevat kaksi viikkoa suht vieraitten ihmisten kanssa. Ihmisten, joista jokainen on nuorempi kuin mä, osa jopa lähellä mun esikoisen ikää. Kävi ilmi, että mä olen jopa vanhempi kuin firman toimitusjohtaja. Taidan olla firman kolmanneksi vanhin. Tuntuu hieman oudolta, koska mä miellän itseni aika paljon nuoremmaksi, kuin mitä ikä kertoo. 

Viihdyn uudessa työpaikassani edelleen todella hyvin. Olen kotiutunut, tunnen itseni osaksi porukkaa, olen tyytyväinen. Olen hämmentynyt henkilöstön huomioimisen määrästä.  Edellisessä työpaikassa oli myös lounasetu ja hieronta, mutta henki aivan täysin eri. Suvaitsevaisuus, johtaminen, rentous, sekä työntekijän ja työkaverin kunnioitus ja arvostus on täysin eri tasolla. Henkilöstöasiat ovat kuin oppikirjasta. 

Hetken mielijohteesta jokunen viikko sitten osallistuin yhteishakuun mielessä ammattikorkeakoulupaikka. Avoimessa ammattikorkeakoulussahan  olen opiskellut jo keväästä alkaen ja vuoden loppuun mennessä pitäisi olla 45 opintopistettä jo kasassa, eli neljäsosa tutkinnon laajuudesta. Olen huomannut, että olen melkoisen huono ottamaan kritiikkiä vastaan hengentuotteistani. Menossa on kurssi, jonka opettaja onkin melkoisen ankara ja tehtävistä ei tulekaan pisteitä siihen malliin kuin olen tässä jo ehtinyt tottua. Sekös ottaakin koville ja jupisen lähipiirille harmistustani. Kolmonen on kuulemma ihan hyvä. Niin varmaan jos ei sattuisi olemaan mä. En mä perfektionisti ole, ainakaan omasta mielestäni, koska en todellakaan ehdi panostamaan kursseihin niin paljoa kuin pitäisi, mutta silti huonot arvostelut tehtävistä ottaa päähän. Eihän arvosanoilla mitään väliä ole, kunnes sitten yhtäkkiä onkin jos vaikka keksii ruveta vielä joskus jatko-opiskelemaan.

Keittiöremppa meni päin helvettiä, mutta en toistaiseksi viitsi siitä kirjoittaa, kun tilanne on vielä kesken. Kuluttajariita saattaa tulla jos mun ehdotus ei mene läpi. Jos pääsemme sopuun, niin en tee asiasta julkista. Ihme case kerrassaan. Amatöörimäistä puuhastelua sekä johdossa, että suorittavalla taholla. Hymykuopparemppamiestä on ollut ikävä. Jos joskus vielä remppaan niin teen taustatyön paremmin.

Huomenna tähän aikaan olen ehkä selvinnyt lennosta ja sangria uima-altaalla siintää mielessä. Eikun työmatkallehan olinkin lähdössä. Onneksi vapaa-aikaa ja aurinkoa riittää myös :)

Ensimmäinen työviikko ja koontipäivitys

Olen selvinnyt ensimmäisestä työviikosta kunnialla. Esimieheni (mua nuorempi, mies) kehui, että sain mukamas paljon aikaiseksi. Tai saattaa se olla esimieheni esimies, en oikeestaan ole varma kuka on mun esimies, mutta onko sillä niin väliä. No, en kyllä saanut paljoa aikaiseksi, ihan hävettää miten paljon aikaa tuhrasin simppeleihin asioihin. Hyvä kuitenkin, että palautetta tulee positiivisen kautta :).

Olo tuntuu aika kädettömältä, kun pitäisi osata tehdä töitä Macilla, kun mulla ei ole mitään kokemusta Applen systeemeistä. Nolottaa kysellä simppeleitä pikkuasioita tyyliin "ööö, miten tallennan nimellä?" tai "miten tulostan pdf:ksi". Kaikki toimii jotenkin käänteisesti. Joitain onnistumisen elämyksiä onneksi ehdin saamaan jo tälläkin viikolla. Työpaikka on KIVA! Johto  on HYVÄÄ ja meininki positiivisesti erilainen :). 

Hassua oli se, että tapasin tänään töiden merkeissä edellisestä pidempiaikaisesta työpaikastani tutun henkilön, tehtiin vajaa vuosi aika läheistä yhteistyötä. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun istuin yhteiseen palaveripöytään :D. Yhteistyö tulee varmaan toimimaan hyvin, ihan hyvä tyyppi on. Onneksi en lähettänyt erästä valmiiksi kirjoitettua sähköpostia, jonka meinasin työsuhteeni päätyttyä lähettää aiempaan työpaikkaan, koska tämä henkilö esiintyi myös siinä sähköpostissa. Mitä tästä opimme? Älä polta siltoja, ellet ole 100% varma ettet tarvitse niitä vielä joskus. Ei se sähköposti olisi varmaan siltaa polttanut tämän henkilön suuntaan, mutta kuitenkin olen tyytyväinen, etten sitä lähettänyt. 

Mä olen innostunut mun uudesta työstä niin paljon, että olen löytänyt facebookista alaan liittyvän ryhmän ja notkun siellä ahmien tietoa. Pitäisi ehkä rajoittaa vähän... Päätä on särkenyt joka päivä tällä viikolla, pää ylirasitustilassa vissiin. Neljänä yönä viidestä olen nähnyt työunia ja sen yhden yön unta vanhasta heilasta, joka totesi "ei me taideta oikein sopia yhteen, näkeehän sen jo siitä, miten eri tavalla me nimetään tiedostotkin". Ehkä toikin oli oikeestaan työhön liittyvä uni, eikä vanhaan heilaan. 

Koska olin erityisesti tänään ansainnut perjantaiviiniä, niin nyt tulee juttua :D. 

Olen nyt keväästä alkaen suorittanut  avoimessa ammattikorkeassa 25 opintopistettä. Eihän se kovin suurelta määrältä kuulosta, mutta olen tyytyväinen. Olen stressannut liikaa, mun valtava elämänkokemukseni on siivittänyt mut huikeisiin arvosanoihin (huomatkaa viini alkaa vaikuttamaan). Nelosta ja vitosta pukkaa. Viime viikolla tempaisin 10 opintopistettä  (1 opintopiste vastaa 27 tunnin työmäärää) käytännössä kolmessa päivässä, en ole ylpeä siitä, mutta opiskeluaika meni muuttamiseen ja kotirouvan leikkimiseen. Kurssit olivat onneksi alasta, jolla olen työskennellyt, joten pohjatietoa onneksi oli, muuten olisi saattanut epätoivo iskeä. Yksisarvismies totesi, että musta löytyy yllättäviä voimavaroja tiukan paikan tullen. Tiedetään, olenhan nainen :D.
Nyt olen napsinut ns. helppoja kursseja (eivät kyllä oikeesti ole olleet helppoja) päältä pois, joten vaikeuskerroin lisääntynee. Pohdin, pitäisikö mun hakea yhteishaussa, vai jatkaa avoimessa vielä hetki, en tiedä. Kaikki aikanaan. 

Esikoinen muutti omilleen, haikeaa. Siellä se pärjäilee Helsingissä ja käy vaihtarivuoden jälkeen taas lukiota aikuiselämä alullaan. Huikean hienoa, mutta haikeaa. Kuopus aloitti ammattikoulun ja on vihdoin motivoitunut opiskelusta. 

Mulla alkaa ensi viikolla keittiöremppa, ihanaa, saa sen valmistuttua tiskikoneen ja purettua loput laatikot! Ai että mä odotan innolla! 

Asuntokaupoilla

Olen pistänyt taas tuulemaan! Tällä viikolla olen ostanut yhden asunnon Helsingistä (lapselle) ja tehnyt tarjouksen, saanut siihen hyväksynnän ja sopinut kauppapäivän toisesta asunnosta (itselleni). Uusi asuntoni tulee olemaan naapuritalossa tässä samassa lähiössä. Uskallan näköjään jo sitoutua tähän lähiöön.

Minä, vannoutunut omakotitaloihminen, olen kohta kahden kerrostalokämpän omistaja ja taas asuntovelallinen, ihanaa :D. Kyllä se omakotitalohaave elää vielä, mutta sen aika on sitten myöhemmin.

Tämä lähiöelämä on oikeastaan aika mukavaa.  Musta pidetään hyvää huolta iltakävelyillä ja muutenkin, eilenkin oli pienimuotoinen piknik rannassa, toissapäivänä souturetki lähisaareen. Tämä on juuri sellaista elämää, jota haluan elää just nyt. Kukissakin mut pidetään, vaikka tapan niitä aika hyvää tahtia. Mun pitäisi onnistua pitämään nyt hengissä neilikka, jonka pitäisi kuulemma kukkia koko kesä. Ehheh...

Tänään on meidän virtuaalisen kohtaamisen 10 kuukautispäivä. Olin silloin hammashoitoreissulla Unkarissa ja mulla oli tylsää. Oli juuri päättynyt kirjoittelu jonkun omituisen urpon kanssa, joten kirjoittelukaverille oli tilausta. Aika äkkiä huomasin, että kyseessä ei olekaan mikään omituinen urpo vaan ihmeellinen yksisarvinen, joka osaa myös kirjoittaa ja ajatella järkevästi ja jonka kanssa juttu luisti. Mitään omituisia puolia ei ole tullut vieläkään esiin (minusta varmaan on) ja kaikki on oikein hyvin.

Uuden työn ja opiskelun aloitus tuntuu edelleen vaikealta, mutta kai sekin siitä suttaantuu ajan kanssa.

Kerrostaloelämä liikuttaa

Kyllä tämä kaupunkilaiselämä liikuttaa mua ihan toiseen malliin kuin omakotitalossa asuminen. Kaivoin aktiivisuusrannekkeesta viime kesältä yhden viikon datan ja ero on jonkinmoinen. Viikon askeleet kesäkuussa 2018 oli 28371 askelta. Kyllä, koko viikon... Siinä ei ole juuri ylimääräisiä askeleita otettu. Verrokkina muutaman viikon takainen viikko, 87324 askelta. Aloitin työmatkakävelyn, joten askelmäärät lisääntyivät jo senkin myötä. Ilman työmatkakävelyitä normiviikko kaupungissa on tuottanut kevään aikana n. 60 000 askelta. Salillekin olen päässyt.

Kiitos kävelyttämisestä kuuluu Yksisarvismiehelle ja Oudolle Mustalle Koiralle, jotka kävelyttävät mua pitkin rantoja, kallioita, soita ja pusikoita. Kunto väkisinkin kasvaa kun nollatasosta on lähdetty liikkeelle.

Olen sopeutunut jo niin hyvin kerrostaloelämään, että olen harkitsemassa oman kerrostaloasunnon ostamista. Kyllä, sekaisin olen mennyt. Omakotitalolainen olen sielultani, mutta kompromisseja on nyt tehtävä ja omakotitalon aika on sitten myöhemmin. Omakotitalo kaukana liikenteen melusta ja persaukisuus vs. lähekkäin asuminen, lähes päivittäinen seksi kerrostalossa ja toimeentuleminen. Aika helppo valinta :).

Ihana kevät!

Kohti uusia haasteita

Uudet haasteet kävelymatkan päässä olevassa työpaikassa kutsuu :). Sain sen työpaikan, jihuu! Itseasiassa Pokemonista oli hyötyä tän työpaikan saamisessa :D. Ei ollenkaan turha peli!

Ikävä tulee muutamaa tyyppiä, eilen (siis jo ennen haastattelua) tihrustin jo itkua kun pidin mielessäni jäähyväispuhetta (vähänkö nuoleskelua ennen tipahdusta).

Helpottunut, jännittynyt uuden edessä ja vähän innostunutkin fiilis. Palkka laskee, mutta saan pari tuntia lisää aikaa päivään ja toivottavasti myös vähemmän vitutusta.

Elämä kantaa ja kaikki järjestyy :)

Kiitos vuosi 2018!

On aika vuosikatsauksen. Vuoden alussa kriiseilin suhteessa raivarimiehen kanssa, erosin, palasin takaisin yhteen ja jotenkin siinä nitkuteltiin kevään korvalle, kunnes suhde päättyi erääseen raivariin. Ero ei mua juurikaan surettanut, se varmaan kertoikin mun tunteista riittävästi. Alku oli kai uudenlaisen huomion aiheuttamaan alkuhuumaa, mutta huuman haihduttua totuus tunteista ja muustakin valkeni.

Alkuvuodesta alkoi liikehdintä asuntomarkkinoilla. Melkein myin ja melkein ostin talon. Kipinä jäi kytemään ja laitoin talon myyntiin keväällä. Erinäisten kiemuroiden jälkeen talo myytiin. Prosessin aikana löysin neulan heinäsuovasta, eli Yksisarvismiehen Suomi24 treffeiltä. Ei kun enhän mä mitään löytänyt, hän löysi minut. Mun kiltti, lämmin olemus vetosi ja ilmeisesti myös mun ajan (ja blogin) kanssa paljastuneet outoudetkin ovat siedettävän rajoissa :). Kaikenlaisia outouksia on paljastunut toki myös hänestä, siedettävän rajoissa nekin :D.

Loppusyksy toi rytinällä tapahtuneen muuton uuteen kaupunkiin ja täällä olen nyt asunut muutaman viikon. Osasin eilen jopa ilman navigaattoria kotiini, vaikka lähestyin kotia eri kulmalta kaupunkia kuin yleensä. Oli voitonriemuinen olo :). Kyllä mä tän kaupungin vielä otan haltuun!

Viime vuosikatsauksessa pohdin kyvyttömyyttäni olla parisuhteessa ja oman tilan suurta tarvetta. Nyt nuo pohdinnat tuntuvat kovin kaukaisilta ja oudoilta, koska ei mulla ole ollut mitään ongelmia olla parisuhteessa, eikä oman tilan tarvettakaan ole ollut, päinvastoin. Kai se oikea ihminen lopettaa nuo pohdinnat. Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut, että ajattelen vakavissani pystyväni jossain vaiheessa jakaa koko elämäni saman katon alla miespuolisen henkilön kanssa, niin olisin nauranut ja kovaa. Ei yhteenmuutto mikään ajankohtainen asia ole, mutta kiva unelma tulevaisuudessa. Sit joskus...

Vuosi 2018 oli mulle käänteentekevä, hyvä ja tapahtumarikas vuosi, odotan innolla ensi vuotta :). Tuntuu, että palaset on aika hyvin kohdallaan ja mieli rauhallinen, vaaleanpunainen ja hemmetin onnellinen :)

Hyvää vuotta 2019 kaikille!

P.S. Olen tottunut seistenpissaajamieheen ja koiran eroahdistuskin taisi olla vain muuton aiheuttamaa alkushokkia.

Kutkutusta ja hattaraa

Nyt tapahtuu hurjia ja kutkuttavia asioita!  Hyviä ja jännittäviä asioita tapahtuu, en tosin niistä uskalla vielä tässä vaiheessa puhua tarkemmin. Ihan vain ennakkotietona, että elämä ei todellakaan ole käymistilassa, vaan pinnan alla tapahtuu.

Kaksi kirkasvalolamppua, kutkuttavat asiat ja viikonlopun auringonsäteet ovat nostaneet mielialaa kummasti. Hieman tulevaisuus hirvittää (koska olen näköjään tullut vanhaksi ja uskallus ei ole ihan samalla tasolla ennen), mutta mä uskon vahvasti, että kaikki menee just hyvin ja niin kuin on tarkoitettu :).

Tapasin Yksisarvismiehen (saatetaan tuntea jatkossa myös nimellä Y-mies, Y, Mies, Ihana Mies, Rakas, Taruolento tms :D) pojan  ja hänen lähimmät sukulaiset tietää musta, joten ehkä voin hieman hellittää joistain peloista.

Miehen pitkään pohdittu bloginimi juontaa juurensa mun treffipalstailmoituksesta, jossa luki mm. näin:  "Toistaiseksi epäilen että yritän löytää yksisarvista tai vastaavaa taruolentoa, mutta olen mielelläni tässä asiassa väärässä :)." Mies kirjautuu treffipalstalle, laittaa vain yhdelle naiselle viestin ja löytää samantien hyvän. Ai perkele, kyllä se on joillekin helppoa! Tai ehkä se ei vaan ole niin nirso kuin mä :D. 

Tuntuu niin hyvältä pussailla syyspimeydessä auton takapenkillä ikkunat huuruun tai juoda järvenrannassa Rakkaus-muumimukista kahvia iltakävelyn lomassa ja katsella kahden kylki kyljessä istuvan ihmisen varjon piirtymistä rantaan.  

Tuntuupas hyvältä purskahdella vaaleanpunaista hattaraa :). 

Aurinkoista sunnuntaita!

Unelmointia ja jännitystä

Mä olen kuulkaas aika hemmetin onnellinen ja onnekas. Tämä syksy on ollut hyvä mulle, kerrankin. Päivä paistanut risukasaan oikein huolella. Päätin jatkaa jollain tasolla blogia, katsotaan mitä tästä nyt tulee.

Mies luki siis osan blogia ja kertoi että ei ollut kovin fiksuja juttuja osa mun tekosista. Pikkuisen saattoi herne mennä hetkeksi mulla nenään, koska oon aika huono ottamaan palautetta vastaan tämmöisistä herkistä asioista, olenhan kirjoittanut aika sydänverelläni. Tiettyhän mä itsekin myönnän, että en ole ylpeä kaikesta mitä olen keksinyt, mutta en mä kauheasti kyllä menneistä mitään muuttaisi. Hölmöjä asioita on tehty siksi, että on saatu joku ovi suljettua ja jatkettua elämää. Mutta on mulla ollut hauskaakin! Olen todellakin elänyt ja uskaltanut, kasvanutkin.

Kaiken sen ansiosta olen se, mikä olen nyt. Olen onnellinen siitä, että en ole menettänyt kykyäni unelmoida "mahdottomistakaan" asioista. Asiat, jotka tuntuivat aiemmin mahdottomilta, eivät välttämättä tunnukaan siltä enää.

Kaikki on kuitenkin suhderintamalla kunnossa ja blogin ansiosta käytiin hyviä keskusteluita, joita tuskin muuten olisi tullut käytyä, ainakaan tässä vaiheessa.

Ensitreffit alttarilla-ohjelma on tullut tänä vuonna tosi hyvään saumaan. Asiantuntijoiden neuvot ja kommentit ovat osuneet usein. Marianna Stolbown ohje viime jaksossa kuului näin: "Yhteistä tulevaisuutta rakennetaan muun muassa niin, että unelmoidaan asioista, jotka ovat yhteensovitettavissa tähän. Että jos halutaan yhteinen elämä, niin silloin otetaan se huomioon, että mitkä ovat niitä hajottavia tekijöitä ja miten risteyskohdassa valitsen parisuhteen, enkä yksin elämistä". Mariannan kommentit ovat olleet tämän kauden parasta antia, aivan huikeaa maalaisjärkitason viisautta. Mahtavinta tässä Mariannen elämänohjeessa on se, että mä olin jo tajunnut tuon ja laittanutkin yhden unelman holdille, koska se unelma ei tässä hetkessä tunnukaan enää kovin ajankohtaiselta. Se, että päätin olla tavoittelematta tuota yhtä unelmaa, ei tunnu lainkaan pahalta vaan pelkästään hyvältä ja muita mahdollisuuksia antavalta.

Tämä viikko on ollut jännittävä, tuonut perhosia vatsaan myös muissa asioissa, kuin parisuhteeseen liittyvissä. Vaikka nämä muut asiat ovat vielä keskeneräisiä, niin mulla on vahva usko ja luotto siihen, että asiat menevät just niin kuin niiden on tarkoituskin mennä. Näiden asioiden ratkeaminen ei ole minusta kiinni vaan mielenkiinnolla odotan ja katson, mitä elämä mun eteen tuo. Olen onnellinen myös siitä, että en ole menettänyt sitä rohkeutta, joka on ehkä hieman piilotellut viime aikoina.

Uteliaana odotan miten kaikki palaset loksahtelevat kohdilleen ja mitä minkäkin palasen asettumisesta seuraa :). Jännittävää!

Ällörakastunut

Olen saanut elää tiivistä yhteiseloa Miehen kanssa perjantai-illasta asti (pl. työajat) ja olen nauttinut joka hetkestä. Yhteiselo jatkuu vielä huomiseen aamuun ja sitten tuleekin ankea herätys todellisuuteen, eikä tiedossa ole, että milloin on mahdollisuus seuraavan kerran toisen vieressä nukkumiseen.

Ollaan katseltu lapsuuskuvia, Mies näytti myös kuvia taivasvaimostaan, tilanne oli tosi luonteva ja tuntuukin, että ollaan menty harppauksia eteenpäin tunnetasolla näinä päivinä. Kaikki tuntuu tosi hyvältä ja luontevalta. Tai no, ei ihan kaikki. Huomaan haluavani lisää, enemmän ja mielellään koko ajan ja tuleva "yksinäisyysjakso" ei tunnu hyvältä. Missä mun oman tilan tarve on? Rakastumisen aiheuttama tilapäinen häiriökö? Salaa haaveilen yhteisestä kodista sitten joskus ja mietin vaihtoehtoja, että miten voitaisi olla enemmän yhdessä. Onneksi toimenpiteet on niin isoja päätöksiä vaativia, että en uskalla semmoisia todellakaan vielä tehdä (ja hyvin muistissa on että miten nopeasti kaikki voi muuttua). Muutama viikko sitten kirjoitin siitä että ei ole mikään kiire. Pöh, eipä! Haluun kaikkihetinyt! Tiedän että kaikkihetinyt ei ole mahdollista ja se on ihan hyvä. Mut silti haluuuuuuuuuuuuuuuuuuuun.

Eilen katseltiin iltahämärissä toisiamme silmiin piiiitkään ja tuntui että universumi räjähteli siinä hetkessä kun yhteys oli niin vahva. Oltiin vain hiljaa, katseltiin toisiamme ällösöpöt hymyt kasvoilla ja nautittiin siitä kun saatiin olla lähekkäin. Mies katkaisi hiljaisuuden ja sanoi että mun silmät loistaa ja näytän erityisen kauniilta. Vastasin että se on varmaan se ällörakastuneen naisen katse, mikä niin loistaa. Mies katsoi lempeästi, hymyili ja suuteli, ihan yhtä ällörakastuneelta näytti itsekin.  Siltä musta tuntuu, ällörakastuneelta :). Ekaa kertaa käytin r-sanaa edes tuossa muodossa.

Mä pakahdun <3









ps. DickHead on saanut potkut, mutta Nössö puolestaan vaikeuttaa huonolla johtamisella työntekoa, tilanne on kuitenkin parantunut DH:n lähdön jälkeen.

Mä herään eloon, eloon, eloon, eloon

Kevät, aurinko, lämpö, stressin väheneminen yms ovat saaneet aikaan sen, että olen herännyt eloon. Nautin täysin rinnoin auringosta, lämmöstä ja vapaudesta. Liikuntakin on tullut kuvioihin mukaan  ja suklaa ja viini ovat vähentyneet kuvioista. Miehiä ei ole kuvioissa eikä edes suunnitelmissa.

Olen löytänyt pyöräilyn ja uusien paikkojen löytämisen ilon taas. Yllätyin miten kauniita maisemia löytyi alle 10 kilometrin päästä kotoani.

Suurta iloa on tuottanut myös pikkupoikien kunnioittava kuiskuttelu raidilla (pokemonjuttuja) "ooooh, (tähän mun pokemonnimi) on täällä myös". Kahden vuoden työ on tuottanut tulosta ja kunnioitettavan statuksen pokemon-yhteisössä, mikä voisi olla hienompaa kuin se! Just nyt en ainakaan keksi :D

Välit kuopuksen kanssa on lähentyneet, suostui jopa eilen lähtemään mun kanssa suppailemaan. Viime vuonna ei missään nimessä halunnut edes kokeilla, koska ilmeisesti pelkäsi niin paljon epäonnistumista. Hyvin meni eilen eikä kukaan pudonnut eikä muutenkaan epäonnistunut. Vesi oli uskomattoman lämmintä.

Elämä on just nyt aika ihanaa :)

Voittajaolo

Pistetääs vähän remppapäivitystä tulemaan. Sisäkaton maalauksen annoin paikalliselle nuorelle yrittäjälle, koska ei se omin voimin todellakaan onnistunut. Katto on nyt kunnossa.

Hermo meinasi mennä kipsilevysaumojen kanssa, koska pyrin täydellisyyteen. Riittävän hyvä riittää paksun tapetin alla tajuan sen nyt. Pakkeloin, hioin, pakkeloin, hioin, revin pussittavan sauman auki ja tein uudelleen (kannattaa kostuttaa se saumanauha niin ei tule pusseja), pakkeloin ja hioin. Perjantaina peruin siskon tapetointiavunkin hetkellisesti kun näytti niin epätoivoisela pohjat. No, sisko ja kumppani tulivat kuitenkin tapetointiavuksi lauantaina. Sisko oli noussut väärällä jalalla sängystä kun oli naama norsunveellä koko päivän. Hommat ei oikein edenneet ja kaikki oli siskolla paskaa. Tapettia saatiin seinään kaksi seinällistä kunnes pimeys tuli. Meinasivat että jatkavat vielä tänään, mutta sanoin että kyllä mä pärjään että ei tarvitse. Siinä kohtaa vielä oli semmonen fiilis että paskat mä mitään pärjää ja että pitää yrittää KK:n kanssa sitten yhdessä räpeltää loput seinät.

En tiedä mitä tapahtui, mutta iltapäivästä sisuunnuin ja päätin kokeilla yksin. Neljä tuntia siinä meni kun huone oli valmis. Naisen raivolla ja pienellä näyttämisen halulla ja vuota kerrallaan tapetti asettui hienosti kohdistettuna seinään. Enpä muista milloin olisi ollut näin voittajaolo! Yksin kun tekee niin keksii kaikenlaisia keinoja selvitä. Esim. päällä voi painaa hyvin tapettia jos kädet on varattu ja katkoteräveitsi säilyy hyvin ulottuvilla tissivaossa (mun remppahousut eivät ole taskulliset). Kipsilevyjen siirto pieniä matkoja yksin onnistuu seuraavasti. Laita kipsilevy kainaloon (ei pitkiä hihoja, alliläskit on plussaa). Purista helvetin kovaa käsivarrella ja etene niin nopeasti kuin pääset.

Seuraava haaste onkin sitten listoitus :). En malta odottaa

Kännibloggausta 2018

Puoli pulloa viiniä ja olen jälleen kosketuksissa tunteisiini. Juhlistan kakkostyön viime vuoden valmistumista ja ansaitsin kaksi lasia viiniä (joo, mun lasit on isoja)

Yksi äskeisistä ajatuksistani oli "olen 37-vuotias ja...". En edes muista miten ajatus jatkui kunnes tajusin, että, oho, en todellakaan ole 37-vuotias. Täytän kesällä pyöreitä eikä ne pyöreät ole kolmekymppiset. Mihin hukkasin nuo vuodet? No, ei kai sillä niin väliä. Naamastahan ne näkyy.

Esikoisesta on tulossa täysi-ikäinen, aikuinen! Miten voi, kun enhän mäkään aina ole. Kalenterin mukaan lapsen vaihto-oppilaaksi lähtöön on enää jokunen kuukausi. Aiemmin se on tuntunut niin abstraktilta, sitten joskus. Nyt se on neljän kuukauden päästä. Kun ajattelenkin asiaa niin ilmat lähtee pihalle. Kyllä mä tiedän miten nopeasti kuukaudet nykyään kuluu. Se on kuin junan valot tunnelin päässä. Lähestyy lähestymistään, kunnes iskee ilmat pihalle.

Viime postauksessa uhosin jotain sisäkattorempasta. No, ostin lisää välineitä, virittelin ne Makitaani ja testasin. Hah, mikä vitsi se suoritus. Totesin että juuei onnistu ja laitoin paikalliseen työvoiman etsimisryhmään ilmoituksen työvoiman tarpeesta. Sainkin heti tarjouksen ja tänään oli jo reipas poikanen töissä ja katto saanut yhden uuden kerroksen maalia. Poikanen on niin nuori että äidinvaistot heräsivät. Kerroin että hänen pitää myös huolehtia jaksamisestaan eikä painaa liian pitkää päivää. Sen jälkeen tajusin pistää suun kiinni ja nauttia siitä että joku tulee apuun.

Tiedättekös rakkaat lukijat, mä rakastan tätä taloa. Tämän keskeneräisyyttä, tämän opettavaisuutta, tämän tuttuutta. Rakastan sitä miten pitää muistaa, että pesukonetta ja kuivauskonetta ei saa laittaa samaan aikaan päälle, koska sulake palaa. Ihan itse olen oppinut kantapään kautta. Rakastan sitä että huomasin maalin rapisevan ikkunan räystäspelleistä eikä se ole mulle ongelma, tiedän miten ne hoituu. Kellarikin on ollut kuiva jo kuukauden kun siskon kanssa fiksattiin se. Mun akilleen kantapääni, kellarivesi on selätetty. Ainakin hetkeksi :). Let the fight continue! Olipa onni etten saanut sitä järvenrantataloa.

Koska kännibloggaus tarkoittaa irrallisten asioiden tajunnanvuodatusta blogiin, niin kerrottakoon että KK on muuttamassa kaupunkiin. Ensi viikolle on muuttopäivä määritelty, mutta ehei, ei ole KK:lla vielä vuokrasopimusta allekirjoitettu. Näissä asioissa mä olen järjestelmällinen ja todellakin panikoisin jos olisin itse tuossa tilanteessa. Ja panikoin jos joku läheinen on tuossa tilanteessa. Hän itse ei vaan panikoi. Mä en vaan voi ymmärtää. En pystynyt pysymään erossa asiasta, joten otin tilanteen vähän niin ku haltuun ja käskin hakea tiettyä asuntoa. Tietää kyllä että mun katon alla ei voi majoittua muutamaa päivää pidempään. Voi että kun tuokin asia painaa takaraivossa.

Mutta tänään mä olen niin onnellinen eikä kenenkään murheet mua kosketa :). Pitää opetella antamaan olla. Kaikkea ei voi hallita. Ei edes muiden muuttoja. Vähän se jännittää, mutta jännitys on ehkä hyvää laatua.

Päätän raporttini tähän. Olette ihania! <3

Tähdet hyvässä asennossa

Olipa kerran Puolis, joka asusteli ihan rauhassa omassa rempatussa kotikolossaan. Kattoremontti oli valmistunut juuri samalla viikolla kun sisko pyysi lähtemään mukaan katselemaan vähän taloja. Ovat Helsingistä muuttamassa maalle. Totta kai mä lähdin heidän mukaansa talokierrokselle ja innostuin etsimään itsekin heille vaihtoehtoja.

Ystävälle satuin mainitsemaan, että ihan tuli itsellekin talokuume kun siskon puolesta rupesin etsiskelemään. Ystävä siihen "siehän voit ostaa Pirkon talon!". Muistan että Pirkon talosta on ollut vuosia sitten juttua, mutta ei ollut vielä silloin myymässä. Nyt ehkä olisikin. Pirkko vaan ei jaksa laittaa sitä myyntiin, mutta haluaisi pois sieltä metsän keskeltä kun kuntokin on jo vähän huono. Innostuin välittömästi!

Aloin leikittelemään ajatuksella ja pohtimaan että mitä jos. Välittäjä kävi arvioimassa ja masennuin arvion pienuudesta.  Samaan aikaan pyöräytin pankkikierroksen käyntiin, olisikohan mulle edes lainaa saatavilla. Välittäjän arvion saatuani pistin googlen laulamaan ja löysin heti ostetaan-ilmoituksen. Laitoin viestiä että saattaisi ehkä mahdollisesti kai olla tulossa tämmöinen ja tämmöinen talo myyntiin ja pariskunta kiinnostui heti. Hinnaksi tietysti heitin omasta mielestäni sopivamman hinnan, joka kelpasi alustavasti heille. Katsomaan tulivat heti seuraavana päivänä ja tykkäsivät. Mä jäin odottelemaan pääsyä katsomaan omaa tulevaani. Kyllä oli tuskastuttavan pitkä aika odottaa, että Ystäväni sai soviteltua tapaamisajan kohteeseen, mutta vihdoin ja viimein pääsin sinne katsomaan viime viikonloppuna. Väliajan kilpailuttelin pankkeja, katselin siskon kanssa asuntoja, löysin siskolle asunnon ja selvittelin omia mahdollisuuksiani muuttoon.

Nyt olemme vaiheessa, että tänään mulla oli kuntotarkastus, olen saanut suullisen tarjouksen joka on 16% suurempi kuin mitä välittäjän arvio oli ja itseasiassa tarjous oli vielä joitakin tonneja isompi kuin mitä alustavasti puhuttiin, eli voiskohan tässä sanoa että olen myyjänä luonnonlahjakkuus :D. Saattaa myös olla, että talo menee alihintaan... Uudesta talosta tosin en saanut tingittyä penninjeniä, joten ostopuolella mun vahvuudet sitten ei olekaan.

Uusi talo kaipaa remonttia, eli uhhuh, joutuisin aloittamaan alusta, tai no, ei onneksi ihan niin alusta kuin mistä tämän nykyisen kanssa aloitin, mutta alusta kuitenkin. Toisaalta saa tehtyä oman näköistä kun pintoja tekee. Hinta uudessa oli alempi kuin uskalsin toivoa, mutta lisälainaa saa kyllä ottaa reippaasti.

Ostajat olivat haltioissaan ja nainen kehui miten olen laittanut tämän tosi nätiksi ja just hänen makunsa mukaiseksi. Melkein tippa tuli linssiin ja häivähdys pelon sekaista katumusta käväisi mielessä. Mä rakastan tätä taloa, epävarmuus tulevasta pelottaa. Toisaalta olen ihan innoissani.

Viikonloppuna tulevassa talossa on kuntotarkastus, joten sen jälkeen päästäisi tekemään kauppoja! Koska välittäjää ei ole kummassakaan kaupassa mukana niin huhheijaa, tarvitsee opiskella hieman kiinteistökauppoja. Kuinka vaikeeta se voi muka olla...

Ja niin sattuma ja hyvä tuuri löysivät toisensa

Mies nro neljä

Mies numero neljä. Herramunjeesus! Joko se on täydellinen psykopaatti joka osaa peilata itsestään mun toiveitteni miehen mulle tai sitten se ON semmoinen. Ainut toistaiseksi löydetty vika on välimatka joka sekin on siedettävä. Mies nro neljä löytyi samaan tapaan kuin tkm, eli vahingossa. Tylsyyksissäni heittelin viestejä ympäri maailmaa ja nelosen söpö nassu ja kiva profiiliteksti kirvoitti multa "Ai että! Oispa meillä päin tuommoisia miehiä :)" avauslinen. 

Mun pitää siis tehdä miessiivous ensi viikkoa varten. Mä en oo tehnyt miessiivousta aikoihin! No, se menee joulusiivouksesta samalla vaikka en niitäkään harrasta.

Mies on antaja niin kuin minäkin (en tarkoita seksuaalisesti senkin pervot). Vaan haluaa myös itse tehdä naisen hyväksi asioita eikä vain olla se, jolle niitä tehdään. Mähän olen ollut vähän aina se ainoa joka on suhteeseen antanut. No, katsotaan kuinka hyvin tuo pitää paikkansa.

Miehellä ei ole tuhatta lasta, ei juuri tapahtunutta eroa, erosta lapsen äidistä on enemmän kuin mulla ja sen jälkeen on ollut pitempiäkin suhteita. Mies on kiinnostunut enemmän sisäisestä kauneudesta kuin ulkoisesta, huumori on yhtä huonoa kuin mun oma ja heittäytymiskykyä löytyy näköjään rutkasti. Että huhhuh sanon mä. Saa pitää peukkuja pystyssä että hattarapilvi ei petä alta!

Mut tunnistettiin treffipalstalla Puolikseksi. Se tuntui vähän jännältä. Hei vaan sinne tunnistaneille. Enää en siellä ole, joten turha muiden lähteä etsimään :). Päätimme mies nro nelosen kanssa sulkea profiilit ja katsoa mihin tämä vie. Että ou mai gaad! Eikä kumpikaan flipannut asiasta.

Tämä kohtaaminen tapahtui lauantaiyönä kun olin juuri kirjoittanut Syysblues-postauksen. Että kovin nopeasti voi fiilikset muuttua. Se tässä sinkkuelämässä onkin se sinkkuelämän suola, ikinä ei tiedä mikä viesti muuttaa elämää. Jotkut hetkeksi, jotkut pidemmäksi.

Eli mahtavaa viikkoa hei kaikille! Mä meinaan leijua nyt positiivisuudessa ja kuurata kämppää treffikuntoon (ei, ei tavata abc:llä) loppuviikon :)

Niin ja niille jotka luulee että mä löydän jatkuvasti sopivia ihmisiä niin tässä mun tilastot viimeisen 15 päivän ajalta. Olen todellakin yrittänyt.

Aurinko!

Mulla on ollut IHANA viikonloppu! Eilen harrastin pohdiskelua ja vihdoin illalla sain itsestäni irti rykäistä hiit-treenin. Päätin itsekseni että vedän vain kolme kierrosta (tavoite on 3-5 kierrosta), että saan edes jumppailut käyntiin. Kolme kierrosta vedin ja siitä sain energiaa sen verran että polkaisin muutaman kilometrin fillarilla mateluvauhtia (pokemonin takia nopeus ei saa nousta yli 10 kilsan/h). Fillaroinnin jälkeen tein "puuttuvat" 2 kierrosta. Ai että oli voittajaolo!

Tänään heräsin yllättävän pirteänä (ehkä eilinen jumppailu vaikutti) ja aamukahvit juotuani päätin lähteä matelupyöräilemään. On muuten yllättävän vaikea ajaa tarpeeksi hitaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että matelypyöräilylenkki venähti ajallisesti kolmen tunnin mittaiseksi. En aikonut niin pitkään olla, mutta kun oli niin mukavaa! Arvatkaa oliko aurinkorasvaa messissä? Tulipahan kevään ensimmäinen rusketus, tai siis jahka tää punoitus laskee.

Niin kuin eilisessä postauksessa pohdinkin niin onnellisuus ja hyvä fiilis tulee pienistä asioista. Koko viikonlopun touhuilin ja pohdiskelin ihan yksin ja nautin siitä. On tuolla auringolla vaan ihmeitä tekevä vaikutus!

Lomalomalomaaa!

Aivan ihana pikaloma takana! Tiistaina Mr Sixpack tuli mun töiden jälkeen mun luokse ja saunottiin ja hengailtiin rennosti se ilta kunnes kuopus soitti ja arveli näkevänsä revontulia! Minä ryntäsin kylpytakissa pihalle ja totesin meilläkin niitä näkyvän! Toista kertaa näin niitä nyt! Ensimmäinen kerta oli pari vuotta sitten ja se on dokumentoitu blogiin näin http://puolinaisenero.blogspot.fi/2013/03/revontulet.html Huusin miehen pihalle ja haltioituneina tuijoteltiin taivaalle. Piti käydä vaihtamaan kylpytakki oikeisiin vaatteisiin ja jatkettiin taivaan tiirailua toisiimme kietoutuneina. Ihanan romanttista! Mulla siinä muutama kyynel vierähti kun muistelin sitä mun ensikosketusta revontuliin parin vuoden takaa kun seisoin hangessa hytisten, yksinäisenä, haltioituneena, mutta kuitenkin surullisena kun olin niin yksin. Ja nyt sama tilanne, mutta sain jakaa sen rakkaitten ihmisten kanssa. Whatsapiteltiin kuopuksen kanssa siinä samalla, lapsi oli ihan yhtä haltioissaan kuin mekin. Oli onneksi käynyt herättämässä myös esikoisen niin näki hänkin revontulet. Taianomainen ilta!

Aamulla sitten lähdettiin aikaisin kohti Tuurin kyläkauppaa. Matkaan meni tunti jos toinenkin, mutta ei haitannut kun oli niin kivaa matkaseuraa :). Laulettiin, höpöteltiin ja hassuteltiin kunnes IIIISO hevosenkenkä näkyi taivaanrannassa! Olimme perillä! "Kullatut" hanat ja hieno kristallikruunu oli huoneessa! Tuurin Alkossa oli fiksusti Fresitat jääkaapissa, joten saatiin juhlistettua lomaa kylmällä kuohuviinillä :). Vajaa vuorokausi kyläkaupalla meni nopeasti ja kohta jo olikin lähdettävä kotimatkalle. Kotimatkalla tehtiin pysähdyksiä fiiliksen mukaan, mm. Ryövärinkuoppa tuli katsottua, ihanan taianomainen ja satumetsämäinen ympäristö lähteineen ja puroineen! Eihän sitä kuvaan saanut taltioitumaan tietenkään, mutta kiva jaloittelupysähdys oli. 

Mitään en tuosta lomasta muuttaisi, ihana, ihana loma!

Kuningasideaa pukkaa

Mun sydän pakahtuu enkä mä pysy pöksyissäni! Iski semmoinen kaiken alleen peittävä tunne, hepuli suorastaan! Keksin kuningasidean Mr Sixpackin kotiinpaluuhetkelle enkä malttaisi odottaa sen toteutumista!

Askartelin alla olevan tiedonannon, jonka aion viedä miehen auton tuulilasiin samalla kun käyn yllärinä vastaanottamassa hänet asemalla töiden lomassa. Kuori sisältää Puolismaista hihittelyä ja infoa iltaohjelmasta ja kehoituksen ottaa iltaohjelmaan liittyvä paketti renkaan takaa :)

Mä en malta odottaa!!!

HEPULI!!!

Uikkarit check, viini check

Loppuviikkoksi lähden kurssille, tuntuu ihan että lomalle olisin lähdössä :D. Mr S on tulossa siis mukaan, eli illat hengaillaan sitten altailla ja huoneessa viiniä ja toisiamme nautiskellen. Kurssin aihe on tuttu, joten ei mitenkään stressiä edes oppimisesta. Siksipä tämä tuntuukin ihan lomalta!

Ensi viikolla herra lähteekin sitten jo lähi-idän aurinkoon pariksi viikoksi ja mä syvennyn sillä aikaa varmaan himourheilun ja yhdistykirjanpidon saloihin.

Äsken tuli taas istuttua nelisen tuntia kokouksessa ja vielä pitäisi pakata loppuun kolmen päivän kamppeet. No, en mä ajatellut tarvita kuin muutaman vaatteen ja ne uikkarit :). Harkitsin jopa läppärin jättämistä kotiin, mikä olis ollut aika radikaali veto, mutta Mr S meinasi että otetaan mukaan. No, jäipä nyt sitten testaamatta että olisinko mä pystynyt olemaan kolme päivää ilman tietokonetta :D

Toivottavasti karma ei heitä mitään kierrepalloa nyt! 

Kiukkupäivä joka parani iltaa kohden

Eilen heräsin väärällä jalalla ja olin koko työpäivän huonolla tuulella. Kaikki ärsytti ja ketutti ilman että oli mitään syytä edes. Onneksi oli illalla meno Mr Sixpackille niin oli sentään jotain kivaa tiedossa. Oli jopa vaihtanut menojaan niin että voitiin olla jo eilen yhdessä melkein viikon tauon jälkeen.

Pääsin Mr:in pihaan ennen häntä ja ajattelin tehdä pienen keväthuollon autolle siinä odotellessa ja lisäsin lasinpesunestettä. Lorina alkoi auton alta kun neste valui säiliöstä maahan. Aha, jaa meni sitten lasinpesunesteen säiliö rikki siinä ojaan ajossa. Niinpä tietysti. Päivä jatkui samaa rataa siis kuin oli alkanutkin. Mulla on siis nyt risa pakoputki JA risa pissapojannestesäiliö.  Mies tuli ja tilanne alkoi parantumaan. Esitteli piikitetyt olkapäät ja nappasi ensimmäisen satsin malarialääkkeestä. En mä tommoisia tautijuttuja ollut edes tajunnut pelätä. No nyt tajuan sitten. Tuo maailma on mulle niin totaalisen vieras.Puhui kaikenmaailman tulenkestävistä taisteluvaatteista. En mä halua tiedostaa tulenkestävien taisteluvaatteiden tarvetta varsinkin kun sanoi menevänsä vain toimistohommiin ja lupasi varoa paperihaavoja. 

Käytiin tulevien viikkojen aikatauluja läpi ja kerroin ensi viikolla olevasta kurssista kylpylässä jolla olen keskiviikosta perjantaihin. No, mitä sanoo mies? "Jospa mä tulisin myös sinne lomailemaan". Tuo on nyt sitten selvityksessä hänellä että saisiko lomaa, hän voisi urheilla päivät ja illat voitais lillua altaassa, ei kuulosta huonolta ei :). Toivottavasti onnistuisi! Seuraavalla viikolla lähteekin jo pariksi viikoksi sinne operaatiokohteeseen.


Mies pisti musiikkia soimaan, soitteli kitaraa ja laulettiin. Biisivalinta oli Anna Puun ja Juha Tapion Planeetat, enkelit ja kuu. Sitä sitten duettona vedettiin, minäkin, joka en todellakaan laula muiden kuullen. Heh...

Kun huoneessamme kokoontuivat 

vuoteelleemme laskeutuivat planeetat ja enkelit ja kuu

Ne ihmetellen katsoi meitä toisillemme löytyneitä 

ja kuiski täs on onni eikö juu

Herkkää, herkkää...

Päivä siis parani selkeästi iltaa kohden, onneksi :)